Nivala-Seura ry

Kulttuuri ja matkailu maaseudun voimavarana

 Takaisin seminaarisivulle

Suomi on muuttunut tuhansien järvien maasta tuhansien projektien maaksi. Yhä useammin hankkeiden otsikoissa on sana kulttuuri ja yhä useammin tavoitteena on matkailun kehittäminen. Kaiken takana on maaseutu, jota emme halua autioittaa, varsinkaan jos asumme kaupungissa, työn, palveluiden ja toisten ihmisten lähellä.

Tässä projektien maassa ovat tällä hetkellä jatkuvassa haussa voimavarat, vahvuudet, menestystekijät, resurssit, vetovoimatekijät, edellytykset, mahdollisuudet jne. Kehittäjien joukko, yrittäjät, viranomaiset ja konsultit pohtivat palavereissaan, valitsevat kokouksissaan ja toteuttavat työssään tavoitteita, jotka asetetaan em. tekijöiden varaan. Miten tähän kokonaisuuteen istuu kulttuuri? Mitä sillä tarkoitetaan? Ja mitä sillä tosiasiallisesti ymmärretään?

Kulttuuri on matkailun sisältö. Matkailu on osa kulttuuria. Mikä on siis kulttuurin ja matkailun suhde? Suomalaisella maaseudulla, esimerkiksi Nivalassa?

Kulttuuri

Kulttuuri -sanan käyttö on yleistynyt ja laajentunut, mutta sen sisältöä harvemmin kehittämistyössäkään määritellään. Sanan monimerkityksisyys aiheuttaa jatkuvasti väärinkäsityksiä ja vaikeuttaa siten käytännön toimenpiteiden suunnittelua ja toteuttamista.

Suomalainen kulttuurifilosofi Erik Ahlman erottaa kulttuurissa kaksi eri merkitystä. Toisaalta se tarkoittaa toimintaa, toisaalta toiminnan tulosta. Laajimmassa mielessä kulttuuri on kaikkea, mitä ihminen tekee ihmisenä, ei biologisena olentona. Tämä merkitsee sitä, että kulttuuri asetetaan ikään kuin luonnon vastakohdaksi ja ihminen erotetaan siten muusta luonnosta. Tässä merkityksessä kulttuuri on elämäntapa, suomalainen kulttuuri koostuu kaikesta siitä, mitä suomalaiset tekevät. Kun taas puhutaan kulttuurista tuloksina, se useimmiten rajoitetaan taiteeseen ja kulttuurisiin ilmiöihin, erilaisiin kulttuuripalveluihin ja kulttuurin tuotteisiin.

Kulttuurin erityinen piirre on se, että sitä voidaan sekä oppia että opettaa, toisin sanoen siihen voidaan kasvaa ja kasvattaa. On myös huomattava, että arvoihimme ja siten kulttuuriimme vaikuttavat entistä enemmän aina vain kauempana sekä maantieteellisesti että henkisesti vaikuttavat kulttuurit ja niissä vallitsevat arvot. Kulttuuri pitää sisällään ne asiat, jotka auttavat meitä selviytymään jokapäiväisestä elämästämme. Tulkitsemme ja valitsemme kaiken havainnoimamme kulttuurisen taustamme kautta.

Harvemmin käytetään tätä laajaa kulttuuri-käsitettä. Yhteydestä, ajasta ja paikasta riippuen ovat erilaiset suppeammat määrittelyt olleet tarpeen, kuten käsiteltäessä kulttuuripolitiikkaa, kulttuurin taloustiedettä tai kulttuuriteollisuutta. Monien tutkijoiden mukaan kulttuuripolitiikassa on keskitytty vain taiteisiin. Vielä 1970-luvulla eroteltiin laadullisesti taide ja populaarikulttuuri toisistaan, samoin julkisesti tuettu ja kaupallinen kulttuuri. Usein kulttuurilla on näissä yhteyksissä tarkoitettu esittäviä ja visuaalisia taiteita, myös museoita sekä kirjallisuutta kustannus- ja kirjastotoimintaa myöten. Kulttuuri ja taide ovat olleet lähes synonyymejä.

Toisaalta kulttuurin roolia alueellisessa kehityksessä tutkitaan ainakin seuraavista näkökulmista: taiteet ja kulttuuri alueellisen markkinoinnin välineinä, kulttuuri ja identiteetti sekä alueellisen kulttuurituotannon tuen vaikutukset. Kulttuuri on nähty paitsi markkinoinnin välineenä, myös  taloudellisen kehityksen yhtenä merkittävänä mahdollisuutena ja siten kulttuuripolitiikasta on tullut tärkeä elementti varsinkin kaupunkien kehittämisstrategioissa. Kulttuurin uskotaan monipuolistavan alueen taloudellista perustaa, tuovan liikkuvia kansainvälisiä pääomia ja korkeapalkkaisia strategisia toimijoita sekä kehittävän alueen kosmopoliittista imagoa ja vetovoimaa.

Usein rahoittajat odottavat nopeita ja merkittäviä taloudellisia hyötyjä kulttuuri-investoinneista ja ovat pettyneitä, kun niitä ei heti näy. Taiteellisten toimintojen lisäksi kulttuurin monet muutkin ulottuvuudet, elämäntapa, henkiset ja ideologiset näkökohdat sekä sosiaaliset vaikutukset pitäisi ottaa huomioon hyötyjen laskennassa, vaikka ne näkyvätkin hitaasti.

Kulttuuri –käsitteen konkreettiseksi hahmottamiseksi kulttuuri voidaan jaotella varsin monella tavalla, esimerkiksi seuraavasti:

·         korkeakulttuurit (virallinen kulttuuri, taide, tiede, sivistys)
·         kansankulttuurit (talonpoikaiskulttuuri, työväenkulttuuri)
·         massakulttuurit (nuorisokulttuuri, populaarikulttuuri)
·         vaihtoehto- ja vastakulttuurit (pienten ryhmien alakulttuurit)
·         alueelliset ja paikalliset kulttuurit (kansallinen kulttuuri, kylän kulttuuri)
·         sukupolvi-, sukupuoli- ja ammattikulttuurit

Eri sukupolvilla on omat kulttuurinsa, eri ammattiryhmillä omansa. Julkisen kulttuuritoiminnan yhteydessä puhutaan tavallisimmin kulttuurista, joka kattaa taiteen eri  lajit, niiden ammattimaisen harjoittamisen ja harrastamisen sekä nk. kotiseututyön. Nuorisokulttuurilla puolestaan on tarkoitettu nuorison tapaa viettää aikaansa, pukeutua, harrastaa musiikkia jne.

Maaseudun kulttuuri on mukana päivittäisessä keskustelussa aivan toisella tavalla kuin 1990-luvun alkupuolella. Talonpoikaiskulttuuri koetaan selkeästi menneeksi maailmaksi, josta on tässä päivässä jäljellä erilaisia perinteitä. Nyt puhutaan mieluummin maaseutukulttuurista tai maaseudun kulttuurista.

Maaseudun kulttuuri elämäntavan merkityksessä tulee vastaan usein niissä yhteyksissä, joissa mietitään perusteita maaseudun kehittämiselle. Maaseudulla vuosisatojen aikana muotoutunut elämäntapa tuntuu monista luontevalta ja hyvin suomalaiselta. Kaupunkilaisuus liitetään silloin kiihkeään, rasittavaan ja turvattomaan elämäntapaan, jonka vastakohdaksi asetetaan talonpoikaisuuteen perustuva elämäntapa maaseudun rauhassa.

Maaseudun kulttuuri arvoina näkyy juuri edellä mainitussa vastakkainasettelussa. Maaseudulla eläminen on toisenlaista kuin kaupungissa, vaikka esimerkiksi monen maaseudun asukkaan työpaikka sijaitsee kaupungissa. Valintatilanteissa asetetaan vaakakuppiin nimenomaan erilaisia arvoja, mitä pitää tärkeänä, mistä ei voi luopua, mikä on toissijaista. Luonnonläheisyys on yksi yleisimpiä perusteluja maallemuutolle tai siellä pysymiselle. Puhdas ja turvallinen ympäristö liittyy läheisesti edelliseen. Verkkaisempi elämänmeno ja naapureiden tunteminen ovat niitä arvostavalle erittäin merkittäviä. Taustalla on usein myös hyvin syviä arvoja, perinteiden kunnioittamista ja pyhyyden kokemuksia, joita moni tuntee voivansa toteuttaa paremmin maaseudulla ja luonnossa.

Maaseudun kulttuuri kehittämistyössä on jäänyt liian vähälle tutkimukselle ja pohdinnalle. Monen hankkeen onnistuminen olisi ollut varmempaa ja helpompaa, jos jo suunnitteluvaiheessa olisi otettu huomioon maaseudun kulttuuri yleensä ja paikallinen kulttuuri erityisesti. Vain nimenomaisesti  kulttuurin kehittämiseen liittyvissä hankkeissa tilanne on ollut hiukan parempi. Kulttuurierot tulevat esille monella tavalla ihmisten kohtaamisessa myös hankkeissa ja projekteissa. Joskus vastavalmistuneen kaupunkilaiskonsultin ja sukutilan pidosta pitkään vastanneen isännän on vaikea löytää yhteistä kieltä ja toimintatapaa.

Erilaiset kulttuurit tulevat vastaan muuallakin. Tutkimuksen, opetuksen ja kehittämisen näkökulma maaseudun kulttuurin saattaa olla hyvinkin toisenlainen kuin hallinnon. Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Seinäjoella määrittelee maaseutukulttuurin seuraavasti: 

”Maaseutukulttuuri on maaseudun elämäntapojen ja yrittäjyyden perusta. Yhtäältä kulttuuri vahvistaa asukkaiden yhteenkuuluvuutta ja yhteistoimintaa sekä tarjoaa identiteetin rakennusaineksia. Toisaalta kulttuurin alueellinen vaikuttavuus ilmenee paikallisessa elinkeinotoiminnassa, jolle paikallinen kulttuuri tarjoaa erikoistumisen mahdollisuuksia. Omaleimaisten tuotteiden ja matkailukohteiden suunnittelussa paikallisen kulttuurin tuntemus ja omaperäinen hyödyntäminen ovat avainasemassa. Maaseutukulttuuria vahvistamalla edistetään maaseudun omaleimaista kehittymistä, asukkaiden viihtyisyyttä, omatoimisuutta sekä uutta yritystoimintaa.”

Helsingin ja Turun yliopistoilla on vuosille 2004-2006 yhteinen hanke, jonka nimenä on Muuttuva maaseutukulttuuri. Siinä tavoitteena on maaseudun aineellisen kulttuurin ja ympäristön sekä elämänmuodon muutoksen hahmottaminen opiskelijalle virtuaaliopetuksena. Maaseutukulttuuriin on sisällytetty maatalouden perinteiset työtavat, maataloustyön muuttuminen koneellistuneeksi tuotanto- ja elinkeinomalliksi sekä nykyinen tuotanto- ja elinympäristö, elämänmuoto ja ajattelutapa, mm. visiot siitä, millaisena maaseutu nähdään tulevaisuudessa.

Hallinnon ja rahoittajan määritelmä on esimerkiksi valtionavustusten seuraava: opetusministeriö myöntää valtionavustuksia suomalaisen kulttuuriperinteen, erityisesti maaseutu- ja työväenkulttuurin tallentamiseen ja tutkimiseen. Ne on tarkoitettu ensisijaisesti kansalaisjärjestöille ja -yhteisöille. Kohteita ovat mm. perinnekirjat ja historiikit, perinneaineistojen keruu ja tallentaminen, arkistojen järjestäminen sekä näyttelyiden ja julkaisujen tukeminen.

Maaseutuun keskittyneillä järjestöillä ja mm. toimintaryhmillä on oma käsityksensä maaseutukulttuurista. Maaseudun Sivistysliiton vuoden 2003 teemana on pelto. Teeman esittelyssä puhutaan viljelykulttuurista ja sen kahdesta puolesta, aineellisesta ja henkisestä:

”Aineellista on saatavilla oleva maa, sen hedelmällisyys tai karuus, ilmasto, sen suotuisuus tai ankaruus, vesi, sen sopivuus, niukkuus tai ylenmääräisyys. Henkistä puolta ovat arvot, uskomusjärjestelmät, asenteet, tieto ja taito, jotka sitten ilmenevät esimerkiksi työtavoissa ja työvälineissä sekä viljelytekniikoissa. Maaseutukulttuuria käsitellään näiltä molemmilta puolilta, jolloin teemat ulottuvat konkreettisesta esine- ja miljöökulttuurista maahenkeen ja maauskoon.”

Maaseutukulttuuri –termiä käytetään myös ahkerasti erilaisissa strategioissa ja ohjelmissa, kuten KEHU-alueen toimintaryhmän ohjelmassa:

” KEHU-alueen maaseudun kehittämisen ongelmat ja vahvuudet poikkeavat muista alueista: alueen vahva tietotaito, kohtuulliset työttömyyslukemat ja hallinnassa oleva talous edistävät alueen hyvinvointia. Alueella on rikas ja perinteikäs maaseutukulttuuri sekä muutenkin vahvat kulttuuriperinteet.”

Näitä esimerkkejä löytyy runsaasti. Erilaisista näkökulmista huolimatta yhdestä asiasta ollaan nykyään varsin yksimielisiä: kulttuuri ja kulttuurit on otettava huomioon kaikessa maaseudun kehittämistyössä.

 

Kulttuuriteollisuus ja kulttuurialan yrittäjyys maaseudulla

Jako kulttuuriin ja kulttuuriteollisuuteen oli vielä 1980-luvulla selkeä. Kulttuuriin kuului julkinen, virallisesti hyväksytty kulttuuri sellaisena kuin se kulttuuritoimintalaissa määriteltiin. Siinä kulttuurilla tarkoitettiin taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalveluiden tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Muut kulttuuriin kuuluvat tehtävät löytyvät mm. museo- ja kirjastotoimintaa sekä orkesteri- ja teatteritoimintaa koskevista laeista. Myös taiteen perusopetuksella on oma lakinsa. Nämä ja muut kulttuuritoimintaa ohjaavat lait ja asetukset ohjaavat myös mielikuvaamme kulttuurin sisällöstä.

Professori Liisa Uusitalo toteaa, että edelleenkin useimmiten kulttuuriteollisuudella tarkoitetaan taidepohjaisten ja yksilöllisesti luotujen tuotteiden monentamista mekaanisesti tai elektronisen toiston ja siirron. Nyt kulttuuriteollisuuteen katsotaan kuuluviksi myös esittävän taiteen tuotannot ja kulttuuritapahtumat. Uusitalon mukaan kulttuuriteollisuus voidaan jakaa viiteen ryhmään:

1.editoriaalinen teollisuus (kirjankustannus, elokuva, äänitteet)
2.ohjelmavirtateollisuus (radio, televisio)
3.kirjoitetun informaation tuotanto (sanoma- ja aikakauslehdet)
4.sähköinen viestintäteollisuus (uusmedia)
5.esittävä taide ja tapahtumatuotanto (teatteri, tanssi, ooppera, konsertit, näyttelyt)

Kulttuuriasiainneuvos Hannele Koivusen mukaan kulttuuriteollisuudeksi voidaan määritellä kaikki, mikä tekee merkityssisällöstä myytävissä ja ostettavissa olevaa tavaraa. Kulttuuriteollisuus on siis muutakin kuin levyjen massatuotantoa tai viihdekirjallisuuden kioskilevitystä. Se on normaalia yritystoimintaa, jossa liiketoimintaideat rakentuvat tavalla tai toisella taiteeseen ja kulttuuriin.

Suomessa kulttuuriteollisuus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle, jossa on eniten asiakkaita, kaupallista, teknistä ja kulttuurista osaamista ainakin numeroin laskettuna. Osaamiskeskittymiä  voidaan rakentaa muuallekin, myös maaseudulle. Niiden tarkoituksena on koota yhteen eri taidealojen, kaupallisen alan ja teknisen alan osaajia sekä hyödyntää heidän yhteistyötään ja kansainvälisiä verkostojaan. Suuri osa työstä hoidetaan jo nyt monessa tapauksessa sähköisten verkkojen avulla ja jos maaseutualueilla on riittävät yhteydet, ei kulttuuriteollisuuden sijoittuminen sinne ole mikään ongelma.

Kulttuurialan yrittäjiä on toistaiseksi vain vähän maaseudulla, mutta kiinnostusta isompiin ja edullisempiin tiloihin pääsystä on monella. Kaupunkien läheinen maaseutu on suosituinta aluetta, mutta löytyy myös sellaisia taiteilijoita ja käsityöläisiä, jotka viihtyvät parhaiten syrjäisellä maaseudulla.

Matkailu ja varsinkin maaseutu- ja kulttuurimatkailu

Maaseutumatkailun teemaryhmä määrittelee maaseutumatkailun seuraavasti:

”Maaseutumatkailu on maaseudun luontaisiin edellytyksiin ja voimavaroihin - luonto, maisema, kulttuuri, ihminen - sekä perhe- ja pienyrittäjyyteen perustuvaa asiakaslähtöistä matkailun yritystoimintaa.

Maaseutumatkailussa yhdistetään ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävän matkailun, jatkossa tästä käytetään termiä vastuullinen matkailu, periaatetta noudattaen suomalainen väljä ja rauhallinen maaseutu - puhdas luonto ja ympäristö metsineen, vesistöineen, saaristoineen, peltoineen ja tuntureineen - sekä maaseudun ihmisten monipuolinen osaaminen ja kulttuuri matkailupalveluiksi, jotka tehokkaasti myydään ja markkinoidaan. Näin luodaan maaseudulle kannattavaa yritystoimintaa."

Maaseutumatkailun kehittämisohjelmassa todetaan edelleen, että maaseutumatkailu on käsite, jota käytetään keskusteltaessa maaseudun kehittämisestä eikä se siis ole myyntityössä käytettävä käsite. Maaseutumatkailu ei myöskään ole itsenäinen toimiala, vaan palvelut voidaan jakaa samalla tavalla  kuin muutkin matkailupalvelut ravitsemis-, majoitus-, ohjelma- ja oheispalveluihin.

Kaikki maaseudulla tapahtuva matkailu ei ole maaseutumatkailua. Profiilia luotaessa ja palveluita  markkinoitaessa maaseutumatkailun kehittämisohjelman mukaan kannattaa käyttää entistä enemmän arvolähtökohtiin pohjautuvia perusteluja, kuten ympäristövastuullisuus, terveys ja maaseudun kulttuuriperintö. Suomalaisen maaseutumatkailun suurin vahvuus on puhdas luonto, ja sen vuoksi ympäristövastuullisuus ja koko vastuullisen matkailun periaate on otettava kehittämisen perustaksi.

Matkailun edistämiskeskus MEK määritteli vuonna 2000 kulttuurimatkailun seuraavasti:

”Kulttuurimatkailua on kaikki matkustus, jonka motivaatioina on halu havainnoida matkakohteen kulttuurisia voimavaroja, oppia niistä tai osallistua niihin. Tällainen kulttuurivoimavara on mikä tahansa paikka, rakenne, ihmiskäden aikaansaannos tai tapahtuma, jonka kokemus lisää kävijän arvostusta isäntä-alueen alkuperään, tapoihin, makuihin, tottumuksiin ja taitoihin.”

Museoviraston Kulttuurimatkailustrategiaa laatinut työryhmä ehdottaa Museovirastossa käytettäväksi MEK:n määritelmästä mukailtua määritelmää:

”Kulttuurimatkailua on kaikki matkustus, jonka motivaatioina on halu tutustua kohteen kulttuuriperintöön, oppia siitä tai osallistua siihen kuuluvaan toimintaan. Kulttuurimatkailu tapahtuu matkakohteen säilyvyyttä sekä historiallisia ja kulttuurisia arvoja kunnioittaen. Kulttuurimatkailukohde voi olla mikä tahansa paikka, rakenne, ihmiskäden aikaansaannos tai tapahtuma. Kokemus lisää kävijän arvostusta kohteeseen, sen alkuperään, sekä tapoihin ja taitoihin, jotka sen ovat tuottaneet, hoitaneet ja säilyttäneet. Kokemuksen kautta kulttuurimatkailija oppii arvostamaan kohdetta osana laajempaa kokonaisuutta ja historiallista ilmiötä.”

Niin maaseutu- kuin kulttuurimatkailu –termiäkin käytetään varsin huolettomasti erilaisissa ohjelmissa ja matkailun markkinoinnissa. Toisaalta matkailijan kannalta harvoin ratkaisevaa on se, mihin kategoriaan hänen matkansa sijoitetaan. Maaseudulla matkaileva on useimmiten sekä luonto- että kulttuurimatkailija. Termien säännöllinen käyttäminen kuitenkin vakiinnuttaa ne kielenkäyttöön ja myös ihmisten mieleen. Sen vuoksi kannattaa pyrkiä niiden käyttämisessä tarkkuuteen varsinkin ammattilaisten keskuudessa.

Kulttuuri ja matkailu voimavarana

Kulttuuri on maaseudun voimavara kahdella tavalla: ensinnäkin sinänsä laajassa merkityksessään arvoina, elämäntapana ja identiteettinä, toisaalta erilaisten monella tavalla hyödynnettävien ominaispiirteiden, ilmiöiden ja esineiden kokonaisuutena. Matkailun hyödynnettävyys on selkeämpää: se tuo uusia elinkeinomahdollisuuksia, työtilaisuuksia, rahaa.

Kulttuuri vaikuttaa ratkaisevasti matkustamiseen. Se vaikuttaa sekä palvelujen tarjoajan että niiden käyttäjän valintoihin. Palvelujen tarjoaja haluaa yleensä tarjota sitä, minkä katsoo omassa toimintaympäristössään ja kulttuurissaan olevan parasta ja kiinnostavinta. Palvelujen käyttäjä etsii oman kulttuurinsa näkökulmasta kiinnostavia kohteita ja tuotteita. Oman ja toisten kulttuurien tunteminen helpottaa niin tuotekehitystä kuin markkinointiakin.

Toisaalta matkailu tuo paikalliseen kulttuuriin uusia piirteitä, muokkaa sitä ja voi myös tuhota sitä. Ongelma ei ole niin suuri suomalaisella maaseudulla kuin joillakin hyvin pienillä esimerkiksi Tyynenmeren saarilla, joilla perinteinen kansankulttuuri on muuttunut pelkäksi ohjelmapalveluksi.

Maaseutumatkailussa on luontaista ajatella kulttuuria sen laajassa merkityksessä, kun taas kulttuurimatkailussa ohjelmat painottuvat kulttuuriin sen kapeammassa merkityksessä.

Maaseutumatkailun luonne elämäntapaan liittyvänä matkailuna tulee selvemmäksi, kun teemme seuraavan jaottelun:

-                      Vetten ja metsien maa. Suomalainen maisema ja kulttuuriympäristö
-                      Hirsisalvoksesta betonielementtiin. Suomalaisen maaseudun rakennuskulttuuri
-                      Ryijy ja renessanssituoli. Suomalaisen maaseudun sisustuskulttuuri
-                      Talon tavat ja väen vaatteet. Suomalainen tapa- ja vaatetuskulttuuri
-                      Pitopöydässä ja nuotiolla. Suomalainen ruoka- ja juomakulttuuri
-                      Joulusta juhannukseen, häistä läksiäisiin. Suomalaiset juhlaperinteet ja kansanhuvit
-                      Suomalainen kulttuuri maaseutuyritysten vahvuudeksi. Yleistä

Kysymys on itse asiassa Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen julkaisemasta opassarjasta, jota tehtiin yleisoppaan nimen mukaisessa hankkeessa 1998-1999. Tavoitteena oli nimenomaan paikallisen ja yrittäjien oman kulttuurin hyödyntäminen, johon apuvälineeksi luotiin yritysten kulttuurikartoitus. Yllättäen useissa hankkeissa on törmätty oman kulttuurin tunnistamisen vaikeuteen, samoin kuin oman kotiseudun ja maakunnan kulttuurin vähäiseen tietämykseen. Kotiseutuseuroilla ja opistojen perinnepiireillä on edelleen tehtävää, museoita ja kirjastoja tarvitaan, kesäteattereita ja konserttisaleja kaivataan.

Matkailun kehittäminen vaatiikin laajaa ja moninaista yhteistyötä, monenlaisten rajojen ylittämistä. Kulttuurista löytyvät sisällöt paikkakunnan ja seudun matkailulle, teemallisille reiteille ja ohjelmapaketeille, liikeideoille, tuoteperheille, tuotteille ja palveluille, messuosastoille, esitteille ja nettisivuille. Yhteistyötä ja verkostoa tarvitaan korkean laadun aikaan saamiseen, brandien luomiseen ja tehokkaaseen markkinointiin. Omaan kulttuuriin perustuessaan toiminta on usein luontevasti kestävän kehityksen periaatteiden mukaista, kulttuurisen lisäksi myös sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti.