Asemalla

Sigfrid Ruuttusen oli määrä lähteä Ouluun suorittamaan tuomiotaan lauantaina 11.6.1932. Hän saapui Nivalan asemalle, josta hän nousisi Ylivieskan suuntaan menevään junaan. Oli ollut puhetta, ettei Ruuttusta luovutettaisi viranomaisille, mutta Sigfrid itse oli haluton vastustamaan saamiaan määräyksiä ja yritti saada intomielisemmät jättämään asian sikseen.

Väkijoukko Nivalan asemalla.

Väkeä kerääntyi asemalle ennen junan saapumista arvioiden mukaan noin 300 henkeä, joista suuri osa puhtaan uteliaisuuden ajamina. Tilanne kärjistyi lopulta, kun Ruuttunen oli poliisiviranomaisten saattamana nousemassa junaan. Syntyi käsirysy, jonka tuoksinassa nimismies Wahlgrenin hattu tallaantui ja Ruuttunen laitettiin junan sijasta kotimatkalle. Iskuja vaihdettiin todennäköisimmin puolin ja toisin, mutta jälkikäteen tarkkoihin tapahtumiin ei ole saatu täyttä varmuutta. Nimismies veti nujakan yhteydessä esiin mukanaan olleen käsiaseen, mutta laukaustakaan ei ammuttu. Kansanjoukko vaati sekä pakkohuutokauppojen välitöntä lakkauttamista että poliisikonstaapeli Korkalaisen ja Oksasen eroa.

Sigfrid Ruuttunen otetaan vankilavaunusta.

Reitin seuraava piste on lyhtypylväässä Kuoppasillan P-paikalla.

 

Tämä piste on osa Kapinareittiä.