Kuoppalassa

Pulamiehiä Kuoppalan tienhaarassa. Kuva: Museovirasto

Kuoppalan seudulle oli kokoontunut satoja ihmisiä, joukossa tosin myös runsaasti uteliaisuuden paikalle houkuttelemia. Mukaan oli ruoan ja jännityksen perässä eksynyt jopa muutamia rippikoululaisia, jotka pappi kyllä palautti heti seuraavana päivänä koulunpenkille. Pulamiehet antautuivat jo tiistaina 14.6.1932, mutta tätä ennen keskeisimmät kapinajohtajat olivat jo paenneet ja piiloutuneet metsiin. Tästä huolimatta Kuoppalasta pidätettiin yhteensä 234 henkilöä, joista nivalalaisia oli 134. Pidätettyjä kuulusteltiin kunnantalolla.

Aikalaiskertomus Kuoppalan tilanteen kehittymisestä.

Kuoppalan väenpaljoutta.

Kapinan johtohenkilöitä piileskelemässä metsässä. Kuvassa Helvi ja Ville Autio, Urho Junno, Juho Koutonen, Heikki Niemelä, Heikki Niskanen, Arvi Rättyä, Otto Junno ja Ville Hietasaari.

Olga Rättyä kertoo miehensä poliisilta piileskelyn aikaisista tapahtumista.

Kapinareitin seuraava piste on Hilppa-patsaan parkkipaikan pylväässä, noin Välikyläntie 1080:n kohdalta joelle päin.

 

Tämä piste on osa Kapinareittiä.