Rauhala Taneli

Nivalan Karvoskylän Sorvalan talossa syntynyt Taneli Rauhalan isä oli muuttanut taloon vävyksi Haapajärveltä. Tanelin ollessa vielä lapsi vanhemmat muuttivat Rauhalan taloon, jonka nimi jäi Tanelin pysyväksi sukunimeksi.

Vanhempiensa kuoltua ja avioliiton solmittuaan Rauhala muutti Hollon taloon ja sieltä pian syntymäkotiinsa Sorvalaan, jonka hän oli ostanut. Kauan ei nuoripari kuitenkaan Sorvalassa asunut, kun he ostivat uuden talon Möykkylän, jota Taneli parhaan miehuutensa voimalla viljeli. Tästä hän sai kaikkialla käytetyn liikanimen ”Möykky-Taneli”.

Ensimmäisen puolisonsa kuoltua Taneli luopui lapsettomana Möykkylän ison talon pidosta. Omistettuaan jonkin aikaa Lehdon ja Töllin talot hän luopui niistäkin ja asettui viettämään elämänsä iltaa Kepuli-nimiseen Palosaaren talon torppaan toisen vaimonsa kanssa.

Tavat eivät olleet ihailtavia 1800-luvun alkupuolen Nivalassa. Niinpä Tanelikin ajautui vilkkaan luonteensa takia nuoruudessaan moneen hurjuuteen ja tappeluun. Hänen luontaiset lahjansa ja terävä älynsä korottivat hänet niissäkin johtajan asemaan. Omatunto vaivasi nuorta Tanelia kuitenkin jatkuvasti. Kerran hän päätti lähteä Malmbergin seuroihin, mutta vähän ennen seuratupaa rohkeus petti, ja hän istuutui tien oheen. Kaksi ohikulkenutta naista ilmoitti näkemänsä Malmbergille, joka lähti heti Rauhalan luo. Mistään ei löydy mainintaa, mitä tässä kohtaamisessa puhuttiin, mutta kävi kuitenkin niin, että Rauhalasta tuli jaloimpia heränneen kansan jäseniä paikkakunnalla.

Syksyllä 1833 Paavo Ruotsalainen tutustui Kalajoen markkinoilla Laguksen ja Malmbergin työn tuloksiin ja piti puheita Karvoskylän Niemellä ja Ylivieskan Raudasmäellä. Seuraavan kevään helluntaina Savon ja Pohjanmaan herännäisyys yhtyi. Näitä tapahtumia Taneli Rauhala seurasi vastaanottavaisen opetuslapsen tavoin.

Nivalalaiset olivat vilkkaassa kanssakäymisessä Savon heränneiden kanssa, mikä huipentui kuuluisiksi Lapinsalon kolmipäiväisiksi seuroiksi mikkelinä 1835. Täällä nähtiin vastaanottavana kuulijana Rauhalakin, joka tässä ”Lapinsalon kirkolliskokouksessa” tapasi ensimmäisen kerran Vilhelm Niskasen. Niskanen halusi muuttaa Pohjanmaalle ja vuokrasikin ensin Ylivieskasta Lagukselta tilan mutta osti pian Taneli Rauhalan avulla Nivalasta Niskakosken talon.

Kirkon virallinen kanta koki herännäisyyden uhkana toiminnalleen, ja niiden erimielisyyksien johdosta muun muassa Nivalan kappalainen Niilo Kustaa Malmberg määrättiin siirtymään Lapualle. Ilman paikallista johtajaa jääneet heränneet ilmaisivat huolensa Paavo Ruotsalaiselle, joka neuvoi kääntymään Rauhalan puoleen. Rauhala jätti johtajatehtävät kuitenkin mielellään Niskaselle.

Kun Ruotsalaisen ja Niskasen välillä esiintyi 1840-luvulla opillisia riitoja, pyrki Rauhala niitä rauhoittavasti ja tasoittavasti tulkitsemaan, vaikka ei kaikkia Niskasen uskonnollisia mielipiteitä hyväksynytkään. Paavo Ruotsalainen kuoli 1852 Nilsiän Aholansaaressa, Niilo Kustaa Malmberg 1858 Lapualla ja Vilhelm Niskanen 1860 Nivalassa.

Taneli Rauhalan harteille jäi heränneiden johtaminen tuona niin sanottuna ”ukkojen aikana”. Nyt Rauhala alkoi puhua seuroissa. Vuodet 1860–1870 olivat ankeita aikoja, kato- ja nälkävuosia. Maallinen ja henkinen nälkä synnytti outoja hurmosliikkeitä, jotka tunnetaan ”kiireen talven” nimellä.

Yhdessä lapualaisen Malmbergin oppilaan Arvi Logrenin kanssa Rauhala lopetti nuo epäterveet ilmiöt 1867. Taneli Rauhalan kauaskantoisena tekona voidaan pitää hänen Kalajoella järjestämäänsä kokousta, jonne koottiin heränneiden johtomiehet Savosta, Etelä-Pohjanmaalta ja Kalajokilaaksosta. Vain harvat silloin käsittivät, miten suuri merkitys tuolla 1870 Kalajoen talvimarkkinoiden aikaan käydyllä neuvonpidolla oli herännäisyyden tulevaisuuteen.

Rauhalalla oli taito ohjata ihmisiä huomaamattomasti. Tämän huomasi myös N. K. Malmbergin leski Helena. Kun hänen ainoa poikansa Vilhelmi sai päähänsä lähteä Venäjälle upseerikouluun, joka oli silloin monen koulupojan haaveena, niin Helena toimitti poikansa hädissään Lapualta Nivalaan Taneli Rauhalan luo toivoen, että pojan mieli muuttuisi ja että hän lukisi papiksi jatkaen isänsä työtä.

Vilhelmin tulopäivänä oli seurat Jaakko Vuolteen talon pihalla Ylivieskassa kesällä 1872. Niiden päätyttyä oli Rauhala mennyt tupaan. Kun seuraväki oli jatkanut veisaamistaan, oli Rauhala tullut Vilhelmin kanssa ulos ja kysynyt seuraväeltä: ”Tiedättekö kenen poika tämä on?” Toistettuaan kysymyksen kolmesti hän oli vastannut: ”Tämä vesa on vesonut siitä kannosta, joka meille on tämän opin tuonut. Ei pidä väsyä, näytti miltä näytti; ei väsynyt tämän isäkään, koetetaan vaan mennä eteenpäin.” Tapauksen vaikutus oli valtava nuoreen Vilhelmiin ja koko seuraväkeen. Vilhelmi Malmberg, sittemmin Malmivaara, kunnioitti Taneli Rauhalaa niin oppi-isänä kuin ihmisenä; upseerihaaveet jäivät ja Vilhelmi valmistui papiksi 1876.

Rauhala teki työtä laajentuvassa herätysliikkeessä ja kävi puhujamatkoilla laajalla alueella. Taneli Rauhalaa syytettiin viinan käytöstä, mutta samaan hengenvetoon todettiin, että se oli silloin kansan tapa. Viimeisen puheensa Rauhala piti seuroissa Ylivieskan Kankaalla, jossa hän puhui erityisen kauniisti Herran lainaamista leivisköistä, jotka pitäisi hyvin hoidettuina luovuttaa antajalleen takaisin. Hänen tiedetään puheessaan vihjaavan syytöksiin, joita hänen päälleen oli vyörytetty seuroja edeltäneessä kamarikeskustelussa.

Rauhalaa oli syytetty siitä, että hän oli perinyt korkoa lainaamistaan rahoista, vaikka Raamattu kieltää koron ottamisen. Puheessaan Rauhala ilmoitti puhuvansa nyt viimeistä kertaa. Hän oli juuri täyttänyt 70 vuotta. Tämän jälkeen Rauhala sulkeutui kotiinsa ja vaimonsa hoitoon: hän kärsi sydämen heikentyessä ankaria kipuja ja hengenahdistusta.

Runsaan viikon kuluttua edellisistä tapahtumista hän laskeutui vuoteeseen sanoen: ”Antakaa minun rauhassa lähteä.” Kaikki luulivat hänen vain nukkuvan, mutta hän olikin päässyt viimeiseen lepoon. Ukkojen aika oli päättynyt. Rauhala haudattiin Nivalan kirkon eteläisen ristin läheisyyteen, paikalle jossa voi olla kaikkein lähinnä kirkon eteläristillä istuvaa herännäiskansaa.

Taneli Rauhala on sanonut: ”Ei Kristus ole kuollut Peltokankaan Matin eikä Silvastin emännän puolesta, vaan Kristus kuoli meidän kaikkien puolesta.”