Maanviljelijä, kunnallisneuvos
Syntymäpaikka
Lapua
Syntymäpäivä
22.7.1870
Kuolinpaikka
Nivala
Kuolinpäivä
19.7.1961
Muuttoliike Etelä-Pohjanmaalta Kalajokilaaksoon oli yleistä, ja niinpä Hermankin muutti nuorikkonsa kanssa Nivalaan syksyllä 1891. Nivalan Haapaperältä hankittiin Alanko-niminen tila, jonka viljelystä kolme edellistä isäntää oli luopunut paikan pienuuden ja kannattamattomuuden vuoksi. Herman Salanne näki kuitenkin tilan soissa olevat mahdollisuudet ja niitä kuivaten ja pelloksi raivaten, syntymäseutunsa kehittyneimpiä menetelmiä käyttäen hän nostikin pian Alangon tuottavaan kuntoon. Tämä ei jäänyt huomaamatta Oulun läänin talousseuralta. Vuonna 1906 Suomen XI yleisessä maanviljelysnäyttelyssä Kuopiossa Salanne sai Keisarillisen Suomen Senaatin kunniapalkinnon ”kokonaisuudessaan hyvin hoidetusta maataloudestaan”. Myöhemmin on niin maakunnallisia kuin valtakunnallisia palkintoja maatalouden eri aloilta kertynyt runsaasti.
Herman Salanne oli perustamassa maamiesseuraa Nivalaan 1900. Hän välitti yhteisostoina viljelijätovereilleen lannoitteita, siemeniä ja maataloustarvikkeita maamiesseuran nimissä, koska Nivalassa ei vielä ollut alan kauppoja.
Herman Salanne oli Kyösti Kallion kanssa aktiivisimpia puuhamiehiä Nivalan osuuskauppaa perustettaessa. Hänet valittiin heti ensimmäisen hallituksen jäseneksi 1904 ja varsinaisen liiketoiminnan alkaessa 1908 hallituksen puheenjohtajaksi.
Hän oli osuuskaupan hallituksessa 1904–1956, josta lähes koko ajan joko puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. Salanne otti Nivalan osuuskaupan hallituksen puheenjohtajana henkilökohtaista vastuuta liikkeen menestymisestä ja huomatessaan, ettei viljakauppa näyttänyt oikein onnistuvan, hommasi itselleen SOK:lta Jalmari Sahlbomin muistorahaston stipendin, jonka turvin hän teki 1931 kaksikin opintomatkaa tutustuakseen viljakaupan hoitoon Etelä-Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa.
Noilta matkoilta Salanne toi arvokasta tietoa viljakaupan lisäksi myös kahvilan perustamisesta, joka oli suunnitelmissa, ja kattotiilitehtaan rakentamisesta. Kattotiilitehdas aloitti toimintansa 1934, kahvila rakennettiin 1938, ja viljavarasto valmistui 1953.
Nivalan osuuskaupasta muodostui kanava timoteinsiemenen välittäjänä nivalalaisilta tuottajilta muualle Suomeen. Koko timoteinsiemenen viljelemisen idean isänä voidaan pitää Herman Salannetta. Timoteista muodostui merkittävin maataloustuote, ja Nivala olikin Suomen suurin timotein tuottaja aina 1950-luvulle saakka. Herman Salanne opasti auliisti tehokkaampia eteläpohjalaisia viljelytapoja, lannoitteiden ja uusien koneiden käyttöä, muille viljelijöille.
Salanne kuului Oulun läänin talousseuran johtokuntaan 1919–1956, ja talousseuran kunniajäseneksi hänet valittiin 1928. Nivalan säästöpankin hallituksen jäsen hän oli 1905–1920 ja puheenjohtaja 1920. Säästöpankin isäntiin hän on kuulunut 1905–1955, josta isäntien puheenjohtajana 1924–1955. Hän oli Nivalan osuusmeijerin tilintarkastajana kymmenkunta vuotta, jonka jälkeen hallituksen jäsenenä 1923–1958, josta puheenjohtajana 1924–1932 ja 1934–1949. Nivalan kunnallislautakuntaan hän kuului jo vuodesta 1895 ja kunnanvaltuustoon 1913–1925 (1930). Vaivaishoitohallituksen ja köyhäinhoitolautakunnan, joiden nimi sittemmin muuttui huoltolautakunnaksi, puheenjohtajana hän oli 1904–1942. Holhouslautakuntaan hän kuului vuodesta 1910 ja keskusvaalilautakuntaan 12 vuotta.
Hän oli tilattoman väestön lainakassan hoitokunnassa, Manttaalikunnan maanjako-oikeuden jäsenenä 8 vuotta, ojalautakunnan jäsenenä 5 vuotta, asutuslautakunnan puheenjohtajana koko sen toiminnan ajan sekä usean vuoden Seinäjoen piirimielisairaalan liittovaltuuston jäsenenä. Lisäksi Salanne on kuulunut kansakoulun johtokuntaan ja lukuisiin pienempiin lauta- ja toimikuntiin. Varsinaisen kunnallismiespäivätyönsä Salanne teki sosiaalihuollossa; hän oli aina perusteellisesti perehtynyt käsiteltäviin asioihin.
Herman Salanteen sitkeyttä osoittaa näkyvästi se, että niin sanottuina pulavuosina hän joutui melkein yksinään taistelemaan kunnalliskodin rakentamisen puolesta, kun toiset pitivät mahdottomana selvitä niin suuresta investoinnista. Kunnalliskoti rakennettiin – Salanteen ansiosta se oli suurempi ja komeampi kuin Lapualla –, kustannuksista selvittiin ja myöhemmin Salanteen kaukonäköisyyttä tässäkin asiassa arvostettiin.
Herman Salanne oli aktiivisesti perustamassa Nivalan nuorisoseuraan kotiseutujaostoa, joka 1936 eriytyi omaksi kotiseutuyhdistykseksi ja jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi hänet valittiin. Toiminta hiipui sotien ajaksi, mutta heti sotienjälkeen Salanne jatkoi puheenjohtajana vuoteen 1954 saakka, minkä jälkeen hänet valittiin kunniapuheenjohtajaksi.
Kotiseutuyhdistys, sittemmin Nivala-Seura, perusti 1949 Nivala-lehden, johon Salanne kirjoitteli ahkerasti yleensä Nivalan historiaan liittyvistä aiheista. Hän kuului lehden toimitusneuvostoon 1959–1961. Kotiseutuperinteen kerääjänä ja muistiinmerkitsijänä hän on kartuttanut laajoilla kokoelmillaan Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton ja Nivala-Seuran arkistoja.
Nivala-Seuran kotiseutuarkiston vanhin äänitallenne on 1959 nauhoitettu Herman Salanteen haastattelu, jossa hän ottaa voimakkaasti kantaa Keski-Pohjanmaan läänin perustamisesta: ”Jos läänin perustaminen joskus tulee ajankohtaiseksi, on kunnallismiesten huolehdittava, että läänin keskukseksi tulee Ylivieska eikä Kokkola.”
Kun Kyösti Kalliota valittiin talonpoikaissäädyn edustajaksi säätyvaltiopäiville, oli Herman Salanne aktiivisesti käynnistämässä onnistunutta hanketta. Uskonnolliselta vakaumukseltaan Salanne kuului heränneisiin, ja hän kantoi korutonta körttipukua arvokkaasti kaikissa tilaisuuksissa.
Salanteelle on myönnetty SVR:n 1 lk:n mitali, II lk:n VR:n ansiomitali, SOK-merkki, Säästöpankkiliiton ansiomitali, Maatalousseurojen keskusliiton kultainen jäsenmerkki, Tapion ansiomitali ja Pellervo-seuran II lk:n ansiomitali. Kunnallisneuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin 1950.
Vanhemmat
mylläri, maanviljelijä Herman Salander ja Loviisa Ojala
Puoliso
3.5.1891 Sanna Serafina Latikka, syntynyt 11.5.1871 Nurmo, kuollut 8.11.1953 Nivala, vanhemmat maanviljelijä Matti Teppo Latikka ja Kaisa Latikka
Kirjoittaja
Kari & Seija Krapu
Tekstin lähde
Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995