Kirjailija, toimittaja
Syntymäpaikka
Nivala
Syntymäpäivä
18.10.1951
Kuolinpaikka
Nivala
Kuolinpäivä
25.1.2014
Varpu Vilkuna-Uusitalo työskenteli toimittajana Nivala-lehdessä 15 vuotta vuoteen 2005, jolloin jäi vapaaksi kirjoittajaksi. Nivala-lehdessä hän tallensi pitkän pätkän lähihistoriaa, ja teki siten sukunsa perinteitä kunnioittaen kotiseututyötä.
Varpu Vilkuna-Uusitalon hengellinen koti oli herännäisyydessä. Hän oli koulutukseltaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja ja teki sitä työtä toistakymmentä vuotta. Uudentalon tilan emäntänä Maliskylällä hän työskenteli noin 30 vuotta. Varpu ja Mauri Uusitalo saivat kolme lasta, ja Varpu ehti nähdä myös lapsenlapsensa syntymän.
Lasten ja nuorten arvostus ilmeni Varpun teksteissä. Häneltä ilmestyi viisi nuortenkirjaa, lastenkirja ja runokirja. Lisäksi hän kirjoitti yhden näytelmän ja teki yhdessä Jaakko Alatalon kanssa libreton oopperaan Pula! Ooppera Konikapinasta 2005.
Ensimmäinen nuortenkirja Rulla ilmestyi 1992, Tuhkasiivet 1993, Tumma nauha 1996, Marmoritaivas 1998, Ripa 2010. Runokirja Nimetyt kivet on vuodelta 1994 ja lastenkirja Kaislatien kaverit 1997. Lisäksi häneltä on julkaistu runoja ja novelleja antologioissa. Näytelmä Notkahduksia esitettiin Nivalan nuorisoseuralla 2008. Järvikylän alakoulun oppilaat esittivät Kaislatien kaverista muokattua musikaalia.
Nuortenkirjoista ensimmäinen Rulla ja kolmas Tumma nauha olivat Topelius-palkintoehdokkaita. Varpu Vilkunalle myönnettiin ensimmäinen kirjallisuuden maakunnallinen Chydenius-palkinto 2001. Lisäksi hän oli Suomen Maakuntakirjailijoiden puheenjohtaja1997–2003 ja Oulun läänin taidetoimikunnan jäsen.
Varpu Vilkuna muistetaan värikkäänä ja näkyvänä persoonana, aktiivisena ja ärhäkkäänäkin keskustelijana ja mielipidekirjoittajana, joka ei kaihtanut arkoja tai vaikeita aiheita.Maalaistalon arki, perhe, ystävät, mutti, savusauna ja avantouinti olivat elämän tärkeitä asioita, leipää ja suolaa. Hän oli koko ikänsä innokas lukija, hän luki myös työkseen monena vuonna Olvi-palkintoehdokkaana olevat kirjat.
Kirjoittaja
Seija Krapu
Tekstin lähde
Artikkeli Nivala-lehdessä 13.7.2017