Nivala-Seura ry

Vetoomus kotiseuduille 6.9.2015

Hyvä kotiseutuväki

Sodat ja väkivalta liikuttavat tänään suurta ihmismäärää. Ihmiset pakenevat sotaa, väkivaltaa, nälkää, kodittomuutta ja sitä että heiltä on viety kotiseutu, tai että kotiseudulla taistellaan. Nämä ihmiset pakenevat lapsineen saadakseen perheensä turvaan, tai ovat lähettäneet suvun nuoret työhön ja pois väkivallan alta.

Välimerestä on tullut tuhansien lasten, naisten ja miesten hauta. Turvallisuutta haetaan niin epätoivoisesti, että perheet ottavat riskejä, jotka ovat monen kohdalla toteutuneet. Moni kuitenkin on päässyt Eurooppaan ja myös Suomeen. Joka päivä maahamme tulee kymmeniä tai satoja turvapaikanhakijoita, tavallisia ihmisiä jotka tarvitsevat katon päänsä päälle, lämpöä, ruokaa ja terveydenhoitoa. Nopeasti tarvitaan myös lapsille koulutusta, että heidän arkensa vakiintuu.

Suomalaisilla on poikkeuksellisen vahvaa kokemusta suuren väen vastaanotosta ja hoitamisesta. Onhan kansakuntamme historiassa 400 000 karjalaisen evakuoiminen Karjalasta muun Suomen alueelle. Sekin aika oli vaikeaa ja edellytti luopumista kodeista, naapureista ja omaisuudesta, jakamaan omasta ja ottamaan vastaan annettua. Kykenimme sen tekemään ja olemme oppineet olemaan yksimielisiä ja ylpeitä saavutuksestamme.

Nyt on aika auttaa niitä, jotka tänään apuamme tarvitsevat. Vetoammekin kaikkiin kotiseutuja ja ihmisyyttä rakastaviin. Avataan mielemme ja sydämemme auttamaan niitä jotka apua tarvitsevat. Pyydämme, että mahdollisimman moni kotiseutu olisi valmis vastaanottamaan ja auttamaan pakolaisia. Meidän yhteiset arvomme, omat vahvuutemme tunnistaen, ovat ihmisyyttä ja erilaisuutta kunnioittavia.

Tänään meitä kaikkia tarvitaan; poliitikkoja tekemään kestäviä päätöksiä turvallisuuden ja rauhan aikaansaamiseksi, ja jokaista ihmistä näkemään tuska ja turvattomuus joka väkeä liikuttaa, sekä auttamaan heitä selviämään turvallisesti huomiseen. Tämä vaatii ovien aukaisua ja välittämistä, olemaan ihminen ihmiselle.

Autetaan yhdessä!

Suomen Kotiseutuliitto

Kirsi Moisander, hallituksen puheenjohtaja
Janne Vilkuna, valtuuston puheenjohtaja
Riitta Vanhatalo, toiminnanjohtaja
 

----

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön keskusjärjestö ja maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö, jolla on 840 yhteisöjäsentä ja yli 230 kannatusjäsentä. Liiton jäsenkunnassa toimii 150 000 aktiivista suomalaista.

www.kotiseutuliitto.fi

 

Takaisin | Uutisarkisto