Bert Brecht: Ruuskasen hevonen

Ruuskasen hevonen

Kun talouspulaa oli kestänyt kolme talvea,
kaatoivat Nivalan talolliset metsiensä puita kuten tavallisesti
ja kuten tavallisesti vetivät pienet hevoset tukkeja
joen rannalle, mutta tuona vuonna
saivat he rungosta vain 5 Suomenmarkkaa eli niin paljon
kuin pala saippuaa maksaa. Ja kun talouspulan neljäs kevät tuli,
joutuivat niiden talot vasaran alle, jotka eivät olleet syksyllä
verojansa maksaneet.
Ja ne, jotka olivat veronsa maksaneet, joutuivat ojasta allikkoon:
he eivät voineet ostaa rehua hevosilleen, jatka olivat välttämättömiä metsä- ja maatöissä,
Niin että hevosten. karva menetti kiiltonsa ja kylkiluut törröttivät
pystyssä,
ja niin tuli Nivalan nimismies talollinen Ruuskasen luo pellolle
ja sanoi painokkaasti: etkö tiedä, että on olemassa laki,
joka kieltää rääkkäämästä eläimiä. Katso hevostasi. Kylkiluut
pistävät esiin sen nahasta. Tämä hevonen
on sairas ja se pitää lopettaa.
Sen jälkeen nimismies meni menojaan. Mutta kun hän kolme
päivää myöhemmin
kulki paikan ohitse, näki hän Ruuskasen
ja tämän kaakin tekevän työtä pienellä pellolla
aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä nimismiestä eikä lakia
olisi olemassakaan. Suuttuneena
hän lähetti paikalle kaksi poliisia tiukasti määräten,
että näiden oli otettava Ruuskasen hevonen
ja vietävä piinattu eläin heti teurastajalle.
Poliisit tekivät työtä käskettyä ja taluttivat Ruuskasen hevosta
läpi kylän, mutta havaitsivat, että saivat saattoväkeä:
joka talosta tuli tuimannäköinen mies ja liittyi kulkueeseen
hevosen perässä astuskellen, niin että kylän laidassa
poliisit pysähtyivät neuvottomina, ja silloin talollinen Niskanen, hurskas mies,
Ruuskasen ystävä, teki ehdotuksen,
että kylän miehet keräisivät yhteisvoimin hiukan rehua Ruuskasen
hevoselle niin että
sitä ei tarvitsisi teurastaa. Silloin poliisit luopuivat
Ruuskasen hevosesta ja veivät sensijaan eläinystävällisen
nimismiehen luo
talonpoika Niskasen esittämään hurskasta rehutarjousta
Ruuskasen hevosen puolesta. Katsokaas, herra nimismies,
sanoi Niskanen,
hevonen ei ole sairas, se on vain rehun puutteessa, ja Ruuskasen
tulee nälkä, jos hänellä ei ole hevosta. Jos hevosen teurastat,
tävtvv sinun teurastaa mieskin. herra nimismies.
Kuinka uskallat puhua minulle noin? sanoi nimismies. Hevonen
on sairas ja laki on laki, ja sen vuoksi elukka lopetetaan. Huolestuneina menivät
Niskanen ja molemmat poliisit pois,
ja poliisit ottivat uudestaan Ruuskasen tamman tallista
ja lähtivät kuljettamaan sitä teurastajalle, mutta
kun he tulivat kylätielle, seisoi siellä viisikymmentä
talollista aivan kuin kivenjärkäleet ja katseli
äänettöminä heitä. Poliisitkaan eivät puhuneet,
vaan luopuivat hiljaisesti Ruuskasen tammasta,
jonka talolliset veivät takaisin talliin.
Tämä on kapinaa, sanoi nimismies. Päivää myöhemmin
saapui läänin pääkaupungista tusinan verran liikkuvia poliiseja
kiväärit mukanaan Nivalan rauhaisille niittymaille
osoittaakseen selvääkin selvemmin,
että laki on laki. Sinä päivänä
ottivat talolliset tupansa puhtaalta. seinältä
kiväärinsä, jotka riippuivat
raamatunlausetaulujen vieressä,
vanhat kiväärit vuodelta 1918,
jolloin he taistelivat punaisia vastaan. Nyt
he suuntasivat ne liikkuvaa poliisikomennuskuntaa vastaan.
Jo samana iltana
piiritti kolmesataa talonpoikaa, jotka tulivat
lähiseutujen kylistä, nimismiehen talon,
joka oli mäellä lähellä kirkkoa. Vitkastellen
tuli nimismies portaille, vilkutti vaikealla kädellään
ja puhui kauniita sanoja Ruuskasen hevosesta luvaten,
että se jätettäisiin henkiin. Mutta talolliset
eivät enää puhuneet vain Ruuskasen hevosesta, vaan vaativat,
että pakkohuutokaupat tuli lopettaa ja rästiverot
antaa anteeksi. pelästyneenä ja kauhistuneena
kiiruhti silloin nimismies puhelimeen, sillä talonpojat
olivat unohtaneet paitsi lain myöskin puhelimen,
ja niin nimismies lähetti hätähuutonsa Helsinkiin, ja samana yönä
tuli pääkaupungista seitsemällä autobussilla
kaksisataa sotilasta konekiväärein aseistettuina, ja kärjessä oli
panssariauto. Ja tällä sotavoimalla talonpojat voitettiin,
ja heidät pakattiin nuorisoseuratalolle kuin sillit tynnyriin
ja heidän sanankäyttäjänsä joutuivat Nivalan käräjille ja tuomittiin
puolentoista vuoden vankeusrangaistukseen, niin että järjestys
palautui Nivalaan.
Syytetyistä sai armon ainoastaan Ruuskasen hevonen,
ja tämäkin tapahtui
vain pääministerin henkilökohtaisen asioihin puuttumisen vuoksi,
häntä kun olivat liikuttaneet monet anomuskirjeet.