Aikoinaan kuuluksi tulleen Nivalan konikapinan syitä, voi näin jälkeenpäin muistella monine syineen ja seurauksineen. V. 1923 tulikesä niin myöhään, että, maanvilj. Aukusti Laurila esim. ajoi Järvikylässä, savea vielä vapunpäivänä, 1. toukokuuta, ja monet Järvikylän miehet menivät tukinajoon Sievin puolelle. Tosin Kalajoen vedet aukenivat 23.–24. toukokuuta ja kesä alkoi tulla vihdoinkin, mutta toukotyöt päästiin aloittamaan vasta noin 6.–10. kesäkuuta. Heinäkuu oli kylmä ja sateinen, aurinko oli piilossa 3 viikkoa ja viljanvalmistuminen myöhästyi. Heinästäkin saatiin huono sato niin laadullisesti kuin määrällisestikin. Halla korjasi viljasadon, ihmistenkin ravintotilanne oli heikko, saati sitten eläinten. Näin siirryttiin vuoteen l924. Kesä tuli varhain, mutta siemen oli lainoin hankittava ja niin kasvoi velkataakka. Sitten seurasivat ns. heinämadot jotka tekivät tuhotöitään vuosi vuodelta. Nivalassakin useilla tuhansilla hehtaareilla heinämaita. Seurauksena oli se, että, eläinten kunto yhä heikkeni rehun puutteessa. Laihtuneita, lopen uupuneita ja vanhoja hevosia alkoi näkyä, kaikkialla. Sitten huomasi joku näivetystaudin. Kalajokivarren kunnissa toimitettiin näivetystautitarkastuksia ja määrättiin hevosia lopetettaviksi, osa tosin huonoina ja loppuunkuluneina, mutta osa hyvinäkin, jotka vielä pitkän aikaa jälkeenpäin olivat työkykyisiä. Sitten seurasi sarja oikeudenkäyntejä kun kaikki eivät noudattaneet määräystä, lopettaa hevosensa, vaikka laki niin oli määrännyt.
Niinpä mm. Siivertti Ruuttunen tuomittiin sakkoihin em. syystä. Kuitenkin paikkakuntalaisten oikeusvaisto vastustamattomasti reagoi tapausta vastaan, ja kun sitten Ruuttunen olisi mennyt vankilaan, suorittamaan sakkojaan, rahaa kun ei ollut, kerääntyi Nivalan asemalle satoihin nouseva miesjoukko ja niin siepattiin Ruuttunen viranomaisilta ja käskettiin menemään pellolleen. Saman tapauksen yhteydessä pahoinpideltiin virkakuntaakin, mm. nimismieheltä, putosi lakki päästä.
Jälleen seurasi sarja asioita lisää. Kapina ja sota on sentään eri asia. Tuli poliiseita. Oulusta tuli heitä lisää, Helsingistä, ylimääräinen juna. Aseistuksena oli konepistoolit ja kovat panokset. Juna pysähtyi jo ennen asemaa, varmistus oli tarpeen. Kärki saapui asemalle. ”Sotako täällä on?”, kummastelivat matkustajat uteliaina. ”Ei, Ruuttusen ukko vain laskettiin peltotöihin”, vastasi leppoisa Eero Hourula tiedusteluihin. Sitten meni poliisipartio nimismiehen asunnolle, jonne aseman rytäkässä olleita käskettiin saapumaan kuultaviksi. Niin kertyi taas väkeä nimismiehen pihaan ja poliisimestari kehoitti väkijoukkoa 3 kertaa hajaantumaan esivallan nimessä, mutta tätä käskyä ei kuultu. Seurasi välitysehdotus, jota tekemään hyväksyttiin, Eemil Olkkonen, Matti Juhola ja Heikki Kivimäki.Tuloksena oli, että, tapahtuneesta kapinasta vastataan kaikki yhdessä, eikä yksitellen. Yksimielisyys on voimaa, se oli koettu asia. Senjälkeen siirryttiin kunnantalolle (nyk. kansakoululle) jossa kansanjoukolle sittemmin keitettiin ns. pulapuuro. Taisipa siinä syödessä olla monenlaista ruokailuvälinettä, va sikankiulusta variksenlusikkaan, mutta hyvin ruoka maistui kuin oli nälkä. Sitä, oliko sota- tai piiritystila julistettu, ei allekirjoittanut muista, mutta ambulanssimerkein oli sairaala liputettu.
Sitten siirtyi väkijoukko Järvikylään Kuoppalaan, Kalajoen vesistölinjan taakse. Kuoppalassa tiedettiin olevan kuokkia, lapioita rautakankia, kirveitä yms. puolustusvälineitä, mutta ampuma-aseita siellä ei ollut. Ns. Kuoppasillan paikallaanpysymistä vartioi vahva rautainen kettinki, kuuluisa Kuoppasillan miesketju. Sitten seurasi yhteenotto. Vahva poliisipartio oli edellä, jäljessä reservinä komppania sotaväkeä kapteenin johdolla. Kärki eteni varovasti Kuoppalan tienristeykseen, jännitys kasvoi huippuunsa. Osa etenijöistä, lähti Ylivieskaan, osa Haapajärven tien suuntaan, kun taas Kuoppalan talon vainio näytti olevan päähyökkäyssuuntana. Laukaustakaan, ei kuulunut, vain vähäistä puheensorinaa. Joitakin ohikulkijoita tuupattiin tienoheen. Rauhallisina istuskelivat ukot pellonpientareella Kuoppalan talon seinustalla vedellen kessusauhuja, savukkeita ei ollut enää kellään. Sittenpä seurasikin pihasota. Poliisit hyökkäsivät, heitä, tuli kaikkialta, pelloilta, metsästä, tietä pitkin, arvelipa joku heitä tulleen ilmastakin.
Kerättiin sitten kolmattasataa miestä monipäiväiseen kuulusteluun kunnantalolle, ja Kuoppalan piha puhdistettiin sotatarvikkeista, jollaisina löytyi kolmattakymmentä polkupyörää, pari pudonnutta kenkää yms. Ankaraa sotaa kuvaillessaan uhrasivat pääkaupungin lehdet sivuittain tilaa valokuviin ja uutisselostuksiin. Seurasi jälleen sarja oikeusjuttuja, osa tuomittiin vankilaan, osa sai sakkoja. Tulkoonpa mainituksi, että jo manan majoille mennyt Matti Koutonenkin alussa köytettiin, kun hänellä sattui olemaan pari tyhjää kiväärinhylsyä piipunvarren helaa varten, kuten tutkimus myöhemmin osoittikin asian olevan. Kauan jälkeenkinpäin oli paikallaan se Kuoppalan tykkikin, jonka olivat kirkontornista nähneet sotaa käytäessä. Tykki oli tiilimylly, jonka vetoaisa oli suunnattu kirkonkylää kohti.
Monia hauskoja juttuja olisi vielä tästä konikapinasta, mutta jääköön vastaiseksi. Tässä on mainittuna vain asian ydin ja se, miten asiat helposti saattavat paisua varsin suuriksi. Mistään kapinastahan ei suinkaan ollut kysymys, vain oikeudessa tahdottiin asia vetää siksi.
nim. Timo.
Nivala-lehti 12/1950 s. 1, 3