Vanhoja ikäviä, asioita on paha ruveta penkomaan, mutta tässä lehdessä ollut nimimerkki Timon kirjoitus kaipaa oikaisuja ja selvityksiä. Vanhemmat ja keski-ikäiset ihmiset kyllä muistavat asiat oikein, mutta kun tapauksesta on kulunut kohta 18 vuotta niin sen jälkeen on kasvanut paljon nuorisoa, joilla ei ole asioista oikeata tietoa. Timon kirjoituksesta saa lyhyesti sanottuna sen. käsityksen, että, vuoden l923 kadon ja sitä, seuranneiden heinäkatojen vaikutuksesta olivat hevoset huonossa kunnossa ja sen vuoksi Ruuttusen hevosessa luultiin olevan näivetystaudin minkä vuoksi viranomaiset määräsivät hevosen lopetettavaksi, ja kun hän ei sitä tehnyt niin sai siitä sakon ja kun ei ollut millä maksaa niin lähti vankilaan, mutta asemalla miesjoukko vapautti Ruuttusen ja tämän vähäpätöisen asian vuoksi rupesivat viranomaiset niin ponteviin toimenpiteisiin, että toimittivat suuren poliisikomennuskunnan ja komppanian sotaväkeä, jotka sitten pidättivät suuren joukon miehiä ja lopputarkastuksessa löytyi vaan Matti Koutoselta piipun varresta pari tyhjää ammuksen hylsyä, eikä muuta koko hötäkässä, josta sitten viranomaiset rupesivat käräjöimään ja syyttämään viattomia ihmisiä.
Ensimmäisen maailmansodan ja, Suomen kansalaissodan vuoden 1918 jälkeen oli useita työtäyteisiä vuosia. Sotaa käyneissä maissa ja omassakin maassa, jota kansalaissota oli muutamia paikkoja hävittänyt, oli ruvettu jälleen rakentamaan. Suomen puutavaralla ja puunjalostustuotteilla oli ulkomailla hyvä kysyntä, ja omassakin maassa Suomen itsenäiseksi tultua olivat valtio ja kunnat ruvenneet kohentamaan takapajulle jääneitä asioitaan niin, että työtä oli enemmän kun kerittiin tehdä. Puutavaralla ja kaikella muulla tavaralla oli kohtalaisena hyvät hinnat, työpaikat olivat myöskin kohtalaisen hyvät.
Tämä kehoitti myöskin maanviljelijöitä parantamaan ja laajentamaan viljelyksiään sekä korjaamaan ja rakentamaan rakennuksiaan. Siihenhän kehoittivat myöskin maatalousneuvojat. Jolla ei ollut tarkoitukseen omia varoja, ne ottivat velkaa, jota oli saatavana. Silloinhan Nivalaankin perustettiin useita osuuskassoja, joista oli hyvä rahan saanti mainittuun tarkoitukseen.
Mutta sitten noin vuoden 1930 tienoilla tuli yleismaailmallinen talouskriisi, jonka puristukseen Suomikin ja erittäinkin Nivala sekä, muutamat muut maanviljelyspaikkakunnat joutuivat. Ulkomaille ei ostettu enää puutavaraa eikä puutavaratuotteita, tuli suuri työttömyys. Valtiolla ei ollut varoja järjestää varatöitä, metsätyöt ja metsäajot, joista nivalalaisetkin olivat tottuneet saamaan tarpeisiinsa rahaa, loppuivat. Kulutustavarain menekki oli myöskin loppunut ja hinnat romahtaneet, kun työväellä ei ollut työtä eikä millä ostaa. Myöskään heinänsiementä, joista myöskin Nivalassa oli totuttu saamaan tarpeisiin rahaa, ei ostettu, tai jos niitä. ostettiin niin niistä ei maksettu paljon mitään. Maanviljelijätkin joutuivat suuriin vaikeuksiin, eivät voineet hoitaa velkojaan eivätkä verojaan maksaa, ulosotot, pakkohuutokaupat ja konnuiltaan poisjoutumisen pelko oli niskassa.
Tätä hädänalaista tilaa muutamat eduskuntaan ja muutoin pinnalle pyrkijät rupesivat käyttämään hyväkseen. Järjestivät sekä salaisia että julkisia kokouksia, joissa hädänalaista kansaa kiihoitettiin valtiota vastaan ja uhkailtiin ulosottoviranomaisia, ikäänkuin olisi syy heissä. Perustettiin Kansanpuolue-niminen puolue sekä sille äänenkannattaja Kansan Sana -niminen sanomalehti Ylivieskaan. Puolue meni sitten eduskuntavaaleihin ja sai 2 miestä eduskuntaan, mutta sitten vuosien kuluessa sekä puolue että sanomalehti kuolivat omaan mahdottomuuteensa.
Vuoden 1931 lopulla ja seuraavan vuoden alussa ilmaantui huonokuntoisiin hevosiin näivetystautia, minkä vuoksi eläinlääkintäviranomaiset toimittivat tarkastuksen, ja sitä varten koottiin hevoset Nivalan kirkolle, jossa kaksi eläinlääkäriä ne tarkastivat. Toinen oli piirieläinlääkäri ja toinen kunnan, sellainenkin oli silloin Nivalassa. Tarkastuksessa lääkärit määräsivät näivetystaudin saastuttamat hevoset lopetettavaksi ja tuomaan nimismiehelle kahden luotettavan henkilön kirjallinen todistus siitä, että hevonen on lopetettu. Kaikki muut noudattivatkin määräystä, mutta Ruuttunen ei, jonka vuoksi hän sai 200 markan sakon. Kun ei sanonut olevan rahaa, niin lähti vankilaan sakkoaan sovittamaan. Lähdön piti tapahtua kesäkuun 11. päivänä 1932, joka oli lauantaipäivä, sillä sakkolaisia oli tapana lähettää lauantaisin. Ennen junan lähtöä oli asemalle kokoontunut satoihin nouseva miesjoukko, ja kun viranomaiset rupesivat, viemään Ruuttusta junaan, hyökkäsi miesjoukko viranomaisiin käsiksi ja veivät Ruuttusen pois ja samalla eroittivat kaikki Nivalan poliisiviranomaiset, yhtä lukuunottamatta. Siis se paise, jota oli useita kuukausia edellä kerrotuissa kokouksissa kasvatettu, nyt puhkesi. Useinhan sattuu, että talon isäntiä tai muita arvon henkilöitä saattaa jostakin virheistä joutua sakotetuksi, joka ei heidän arvoaan alenna, mutta kenenkään päähän rauhallisissa oloissa ei pälkähdä mennä estämään viranomaisia panemasta täytäntöön oikeuden laillisesti tekemään päätöstä. Kyllä tuon miesjoukon oikeuskäsitteet oli saatu puhuttua sekaisin. Jos Ruuttusella ei tosiaankaan olisi ollut rahalla maksaa tuota 200 markan sakkoa, niin asemalle kokoontunut noin 200 mieheen nouseva joukko olisi voinut keskuudestaan kerätä tuon summan ja maksaa sakon, mutta siinähän olikin yksimielisyys ja voimannäyttö kysymyksessä, kuten siitä Timo kirjoittaa.
Seuraavana maanantaiaamuna oli useihin satoihin nouseva miesjoukko kokoontunut Nivalan kirkolle, kun olivat saaneet selville, että viranomaiset olivat tehneet selostuksen Oulun läänin poliisitarkastajalle asiasta ja että hän oli tulossa poliisikomennuskunnan kanssa. Pääosa joukosta oli majoittunut kunnantaloon (nykyiseen koulutaloon) ja johtajat menivät nimismiehen asunnolle tarkoituksella, että ottavat nimismiehen ja siellä olevat 3 poliisia panttivangiksi. Kun nimismies ei päästänyt sisälle niin hakivat koko miesjoukon kunnantalolta, mutta nimismies ei sittenkään päästänyt miehiä sisälle, eikä miesjoukko uskaltanut ruveta väkisellä sisään tunkeutumaan. Poliisikomennuskunnan oli määrä tulla kello 10 Ylivieskasta tulevalla junalla, mutta kun sinne oli soitettu tapahtumista, niin he tulivatkin noin tuntia aikaisemmin ylimääräisenä, junalla. Poliisitarkastaja kehoitti lain nimessä 3 kertaa miesjoukkoa hajaantumaan ja menemään kotiinsa, josta heidät sitten aikanaan kutsutaan kuulusteltavaksi, mutta he eivät kehoitusta noudattaneet. päinvastoin eräs johtajista nousi kivelle ja piti kiihoituspuheen. Poliisilla olisi tämän jälkeen ollut lainmukainen oikeus hajoittaa miesjoukko väkivalloin, ja pidättää, sen johtajat, mutta kun mielipiteet olivat kiihtyneet niin että siinä olisi voinut tulla joillekin vahinko, ei poliisi sitä tehnyt, joka olikin oikein. Joukossa oli paljon suojeluskuntalaista, joiden hallussa oli myöskin suojeluskunnalle kuuluvia aseita, mutta niitä ei ollut näkyvissä, ne oli pantu kirkolla olevan elämän pulamiehen talon aittaan.
Nimismieheltä sitten miesjoukko painui kunnantalolle, jossa koko aamupäivän pitivät kiihoituspuheita, mutta kun oli syöty kunnan kustantama puuro niin mielipiteet olivat ruvenneet rauhoittumaan, sillä eihän puuroa mahansa täyteen syönyt ihminen oli niin vihainen kuin sitä ennen. Iltapäivällä sitten mentiin Kuoppalaan. Kun oli tehty silloiselle eduskunnan puhemies Kalliolle vaatimus, että hän kutsuisi eduskunnan kiireesti kokoon järjestämään pulamiesten talousasioita, ja kun oli vaatimukseen saatu kieltävä; vastaus, niin Kuoppalaan mennessä Heikkilän talon kohdalla osoitettiin mieltä, mutta Kallio ei silloin ollut kotona. Kuoppalaan mennessä otettiin edellämainitusta pulamiehen aitasta suojeluskunnalle kuuluvat ampuma-aseet. Silloin oli Kalajoen yli vievä, Kuoppasilta lauttasilta, joka oli määrä kääntää pois ja järjestää Kuoppalaan rintama viranomaisia vastaan, mutta puuron syönti raukasi niin suloisesti, että silta jäi kääntämättä ja rintama järjestämättä. Sotaväen tulo aiheutui erään vartiossa olevan poliisin yöllisestä näköhäiriöstä, mutta siihen ei ollut syynä Kuoppalan luona oleva savirana, vaan oli poliisi nähnyt eräitä henkilöitä, vainiolla ia luuli niitä kapinallisten ketjuksi.
Timon kirjoituksessa mainitut sovittelijat eli lähetystö kävivät poliisitarkastajan luona, mutta heillä oli sellaiset ehdot, että jos poliisikomennuskunta ja sotaväki lähetetään pois, niin he joukkona sitten alistuvat kuulusteltavaksi. Mutta eihän poliisi sellaiseen eikä minkäänlaiseen kapinallisten ehtoihin voinut suostua.
Poliisikomennuskunnan ja sotaväenosaston Kuoppalaan meno ei ollut mikään hyökkäys, vaan poliisit kävelivät suljetussa rivistössä edellä ja sotaväen osasto jälessä tietä, pitkin rauhallisesti Kuoppalaan. Joen yli mentyä jäi sotaväenosasto joen rannalle ja poliisit menivät taloon ja sen läheisyyteen. Siellä, oli jo miesjoukon mieliala kokonaan masentunut, johtajat olivat livistäneet ja aseet oli pantu piiloon. Kuoppalan isäntä joutui syyttömästi pidätetyksi, hän ei ollut kapinatouhun kanssa missään tekemisissä, vaan miesjoukko oli tullut omin lupinsa taloon. Kuoppalassa ja sen luona olevalla kedolla olevat kolmattasataa miestä pidätettiin ja kuljetettiin kunnantalolle, jossa heidät kuulusteltiin ja sitä, mukaan kuin kuulustelut edistyivät, pääsivät syyttömät ja vähemmän syylliset pois, muutamia pahimmin syyllisiä lähetettiin Oulun kaupungin poliisilaitokselle jatkokuulusteluja varten. Timon kirjoituksessa mainittu Matti Koutonen oli vanha ja raihnainen mies, eikä hän ollut missään tekemisissä kapinatouhun kanssa. Ei hän ollut pidätettyjen joukossa, mahdollisesti olivat poliisit käyneet hänen luonaan etsimässä, hänen poikaansa, joka oli kapinan johtajia.
Seuranneessa oikeudenkäynnissä Korkeimman oikeuden päätöksessä perusteltiin tapausta kapinaksi, vaikka se kihlakunnanoikeudessa asianajotempuilla saatiin joksikin muuksi Timon mainitsemaksi touhuksi. Korkein oikeus tuomitsi johtajat eri pitkiin vapausrangaistuksiin ja muut vähemmän syylliset sakkoihin, jotka vapausrangaistukset presidentin armahtuksella vapautettiin.
Pääpiirteissään edellä kerrotunlaiset olivat kapinan syyt ja seuraukset. Jos sitä joku tahtoo epäillä, niin lukekoon asiasta tehtyt kihlakunnanoikeuden pöytäkirjat. Yksityiskohtiin ei ole tarpeellista kajota.
Asiaa seurannut.
Nivala-lehti 14/1950