Etusivu / Perinnepankki / Nivalan Konikapina / Viina-Matin veisuja

Viina-Matin veisuja

Viina-Matti

Nivalan konikapina

Pitäjästä hyvästä,
Nivalan Välikylästä,
Kuulin kurjat kuulumiset
Ruuttusen tamman takia.
Ei koulunkäyneillä kykyä,
viisautta virallisilla
totuutta toimittamaan,
oikeutta ohjaamaan.

Kuuluisa konikapina
ilmi antavi asiat,
selittävi suuret seikat,
sotatoimet toimittihe,
valtiolliset vahingot.

Piirilääkäri pilasi
ensialuksi asian
tuomiten todettomasti,
valheellisesti varaten,
ett’ on tamma tapettava
nälkänäiven näännyttämä,
kuratauvin kuivattama.
Hepo parka ei parane
sinä ilmoisna ikänä.

Sitte vaati vallesmanni,
suuri mahti maalaisliiton,
laaja vauhti lautamiesten,
ettei estettä etehen
oikeudessa ohjattuna,
tukautettu turha kanne,
torjuttu tohtorin toimi,
herran käsky heikennetty.

Tarkemmin ois tunnettava
luonnonlaki lautamiesten
taloustoimen toinnutteeksi,
tarkoitus kansantajuinen
ohjeheeksi oikeudelle.

Nyt vaatimus on esivallan
tappaa tamma talosta,
apukeino kelvollinen,
viljelysten virittäjä.

Viijentoista ohrahehdon
kylvö vastaa kyllitellen
kohtuulliset konin vaivat.
Jos jää touvot tekemättä,
millä maksut maksetahan,
kunnanverot kuitatahan,
valtiota varatahan,
papperoiset paikatahan?

Tamma on taijolla ajettu,
onetta ei olkapäissä,
längenlyömiä läpiä
valkokarvaa kasvamassa.
Oli arvokas nimensä,
monta varsoa valanut,
kantakirjaan kiinnitetty.
Oli ottanu oritta,
vaan ei varsoa halunnut
aivan turhaan astutettu.

Itse onneton isäntä
lain alle laahattihin,
vankeutehen vaadittihin,
käräjille käskettihin
syömään valtion varoja,
heittämähän hellollensa
taloustoimet toistaiseksi.

On luonto luotu kärsijäksi
taistohon eronsa eestä,
ihminen sen isännäksi.
Vaikk’ ankara on elukalle
kilpajuoksu kiirehinen,
sitä suosii suopeasti
moni ihminen itekki.

Tippuu maahan tiasetki,
kuusenoksilta otukset
pahan pakkasen käsissä,
vaikk’ liehkasevat liukkahasti,
ahkeroivat ankarasti,
laulelevat lahjakkaasti
kiittäin Luojaa laupiasta
eestä entisen elonsa,
vaikk’ on eessä elonioppu,
tulevaisuus turvatonta.

Vaan kun olen varsin nuori,
vielä kesken koulunkäynnin
pieni poikanen pahanen,
monen moittehen alanen,
lapsi paljo laulamahan,
poikakukko kiekumahan,
lukemahan luonnonlaista
viisautta virallisille,
ojennusta oppineille.

Vielä oisi virkkamista,
sangen paljo sanomista,
vaan nyt tahtosin varoa,
ettei suuttuis suuret herrat,
vihastuisi virkamiehet
laulusta lapsellisesta.
Lasken lauluni lopelle,
toimintani toistaiseksi.
Laulakohot lahjakkaammat
virsiniekat viisahammat
tapahtumat tappelusta,
vanginryöstöstä rytäkät.
Kun ei vangu vangitetut
eikä paru pamputetut,
miksi laulua lisäisin,
suotta virttä venyttäisin.

Välikylän väkevät miehet
kävi suotta kärsimässä
virkavainon vallan alla.
Vaan nyt valtion varoista
esittäisin eläkettä
tammalle ikiajoiksi,
elinkautinen eläke
tammalle ois tarjottava.
Kun nimismieski, neroniekka,
ymmärtää ei älynnyt
kansanvallan vaikutusta,
otti pyssyn okkelasti,
murha-aseen mukamasti,
ett’ sillä sisun suomalaisen
perinpohjin peljättäisi,
virkavallan vastustajat,
sadat miehet säiköttäisi.
Pääsi polo pälkähästä
rapakossa ryömimällä.
Lautamies sen lakiin kantoi.
Kuka kurja tuustin antoi?
Vaikk’ oli paljon väkiä,
ei ollu yhtään näkijää,
kansa salas asiata
kunnioittain Jumalata

Kirjasta: Viina-Matin veisuja, toim. Hilkka Merikallio, 1968 s. 52–56

Viina-Matti

Muistovärsy Ruuttuselle konikapinan johdosta

Kuta vaikeempi vastus sun eessäsi on,
sitä varmemmin, vankemmin iske,
älä hellitä, päälles jos lakkaa ei
elon nurjien nuolien viske!
Jos määrä on selkeä eessäsi,
jos kirkkaana tahtosi kalpa,
älä hellitä, iskusi tarmolla lyö,
niin murtuvi mustinkin salpa!

Kirjasta: Viina-Matin veisuja, toim. Hilkka Merikallio, 1968 s. 56