09.01.1969
Huomio! huomio! Suora lähetys manttaalikaton vintiltä alkaa. Mielenkiintoinen paneeli viime kerralla Jatkoajassa, jota monet nivalalaisetkin varmasti seurasivat.
Opetusministeri Virolainen piteli vähän tiukalla pääjohtaja Repoa. Tunnusti suoraan, että hän on osittain valintaansa ollut pettynyt. Muutosta halusi silloinen hallintoneuvoston puheenjohtaja Virolainen halunneensa ja vähän katkerana tunnusti, että muutosta ohjelmiin on tullut. Fiksu ja sanan hallitseva kansanedustaja Pirkko Aro oli opetusministerin kanssa samaa mieltä ja arvosteli Repoa melko kipakasti.
Vaikka Repo mainitsi, että hän yksin ei määrää ohjelmia, oli Revon sketsi sellainen, josta voi päätellä, että itseään pääjohtaja toteuttaa ohjelmapolitiikallaan. Revon sketsi oli juuri leikkaus television ohjelmistosta. Siinä oli radikaalisuutta, jopa toimittajastakin tuntui, että siinä oli myös jumalanpilkkaa, vaikka kukaan paneelin vieraista ei ohjelmaa paheksunut.
Paneelin pappisvieras oli ulkonaiselta olemukseltaan aika vähän kirkonmiehen näköinen. Muuten tällä hiljaisella pojalla, joka meinasi suulaiden poliitikkojen ja show-miesten keskellä jäädä varjoon, oli erittäin selvät ja varmat linjat. Kaiken lässyttelyn ja ”omien mielipiteiden” keskellä tämä poika osoitti todellista henkevyyttä. Sitä ei voi sanoa Jaakko Jahnukaisesta, jonka todellinen persoona on pysynyt piilossa aikaisempien ohjelmien aikana. Nyt Jaakko sortui sellaiseen väittelyyn, joka paljasti, ettei miehellä ole kovin suoria ja varmoja periaatteita.
Siinä paneelissa oli niitä radikaaleja, vahinko että Liisa Vilkuna ei päässyt puhumaan vaan sai katsella tällä kertaa lehteriltä.
Joulun aikana tuli käydyksi Turussa. Olin tilaisuudessa käydä tapaamassa joitakin nivalalaisia. Onni Laurila löytyi Raision Ihalasta. Viimeisen tapaamisen jälkeen oli Onni kerinnyt avioituakin. Monta minuuttia ei ollut vierailuaikaa, mutta kaikki entiset urheiluennätykset kerittiin käydä läpi ja muistella nuoruuden huikeita päiviä.
Hankkijan Turun konttorista löytyi Lauri Hautamäki. Turkuun Lauri muutti heti opintonsa päätyttyä. Ei ollut vielä Nivala unohtunut, kovin paljon tiesi Nivalan asioista. Lassin kanssa jytkäyteltiin kolmiloikkaa Pyllistyksessä niin että kantapää meinasi levetä. Juostiin kahta rengasta, vaikka en minä tietenkään Lassille pärjännyt.
Eihän me täältä Nivalasta mielellämme laskisi tyttäriä ja poikia pois, mutta kun muutaman vuoden kuluttua käy näitä tapaamassa uudessa ympäristössä niin tulee toisiinkin ajatuksiin. Siellä nämä pojat ja tyttäret ovat päässeet sellaiseen elintasoon, että tuskin tekopitäjä sitä heille olisi pystynyt tarjoamaan. Terveiset sinne Turkuun ja kiitokset vieraanvaraisuudesta.
Valtakunnalliset kotiseutupäivät pidetään ensi kesänä Nivalassa. Nivala-Seuran johtokunta on suunnitellut ohjelmaa vieraiden viihdyttämiseksi. Takalon Roope teki vielä ehdotuksen, että vieraille näytettäisiin myös tiilenvalmistusta entisin menetelmin. Tiiliteollisuudella on Nivalassa pitkät perinteet ja se varmasti kuvaa nivalalaista elämänmenoa. Katvalan maastossa tullaan juhlien aikaan näkemään kun Roope seisoo montussa ja lyö savea muottiin, ja polle kiertää kehää. Aikaisemmin on ohjelmaan päätetty jo ottaa tervanpoltto. Viime kesänä valmistunut hytti on vielä sisäänajamatta, mutta sillä on Heiskan Jussin takuu, niin että tervaa pitäisi tulla.
23.1.1969
Viime viikot ovat olleet keskitalven rutikuivaa uutiskautta. Johtuneeko moinen raukeus keskioluen promilleista, vai kipakoista pakkasista. Osasyyllisenä ihmisten aggressiivisuuden puuttumiseen voi olla myös veroilmoitusten laatimisaika. Kyyhöttelevät nurkissaan ja tekevät tiliä menneen ja eletyn vuoden tapahtumista.
Uusi valtuusto on kerinnyt jo pitää kokouksensa. Koska juttu valtuuston viimeisestä kokouksesta ei kerinnyt mukaan, niin suotaneen anteeksi jos palataan vielä hetkeksi näihin tapahtumiin.
Asiallisesti, arasti ja ehkä hiukan vakavana aloitti Nivalan uusi valtuusto työkautensa. Paikalla olivat tietenkin kaikki valtuutetut. Puheenjohtaja antoi vapauden hakea mieluisin istumapaikka ja kaikille näytti sellaiset löytyvän.
Kokouksen aluksi puheenjohtaja Tyhtilä toivotti ”vanhoilla” valtuuksilla hyvää menestystä uudelle valtuustolle niissä vaikeissa tehtävissä, joita tällekin työkaudelle on tulossa.
Ensimmäisenä asiana olikin valtuuston puheenjohtajan valinta. Yksi ehdotus, sille kannatus, pienoinen odotus ja nuija päälle. Niin alkoi Tyhtilän Matille neljäs valtuustokausi ja kolmastoista vuosi puheenjohtajana. Ennen vuoden loppua kaatuu Juholan ennätys, joka on ollut puheenjohtajana vajaat kolmetoista vuotta.
Heino Laurilan ehdotuksesta varapuheenjohtajien valinta siirrettiin taktillisesti kunnanhallituksen jäsenten valinnan jälkeen tapahtuvaksi. Vielä kunnanhallituksen valintakin meni kitkattomasti, ja kaikesta näki, että mahdollisuudet oli punnittu ja omat jos toistenkin voimavarat tunnuttiin tietävän.
Valtuuston puheenjohtajien valinnan kohdalla tuli töksäys. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ehdotettiin Eino Eskolaa. Väinö Noponen ehdotti Pekka Naumasta, ja kertoi että näin on neuvotteluissa sovittu. Vasemmiston taholta ehdotettiin vielä Aarne Sailasta toiseksi varapuheenjohtajaksi. Edessä olisi ollut pitkäveteinen äänestys, ja niin päätettiin, että Kivi-Kalle ja Väinö Noponen menevät eteiseen hieromaan ”sovintoa”. Vajaan kymmenen minuutin kuluttua neuvottelijat palasivat, ja Kivioja ilmoitti, että koska molemmat virat ovat suunnilleen saman arvoisia, niin päätimme, että Eino Eskola tulisi ensimmäiselle ”vaalisijalle”. Näin tulivat Eskola ja Naumanen valituiksi tehtäviinsä.
Lautakuntapaikat tulivat täytetyiksi melko yksimielisesti kh:n esitysten pohjalta. Joihinkin lautakuntiin tuntui olevan hyviä miehiä tarjolla enemmän kuin oli paikkoja. Laurila totesikin, että täytyy väljentää kunnan ohjesääntöä niin, että kun uusia puolueita syntyy, niin aina on paikkoja tarjolla.
Majoituslautakunnan jäsenille Nivalassa on vakiintunut jo eräs tärkeä peruste, milloin voi tulla valituksi tähän lautakuntaan. Tämä vaatimus on, että valittavan jäsenen täytyy olla elopainoltaan vähintään sata kiloa. Kätkölän ”Tommi” tuli valittua uutena jäsenenä tähän lautakuntaan. Mitenkähän on, täyttääkö ”Tommi” nämä vaatimukset. Tämän lautakunnan tehtävät eivät liikaa rasita, viimeisestä lautakunnan kokouksesta taitaa olla yli 10 vuotta.
Arolan palkkausasia oli jälleen esillä. Tällä kertaa siitä syntyi päätöskin, ja monet valtuutetut huokasivat helpotuksesta kun asia tuli loppuun käsitellyksi.
Lopullinen päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Asiasta käytettiin lähes kaksikymmentä puheenvuoroa, ja lopuksi äänestykseen jäi kolme ehdotusta.
Tapani Niskanen ehdotti, että palkka laskettaisiin 25 palkkaluokkaan. Veikko Palolan ehdotus oli 27 palkkaluokka, ja kunnanhallituksen ehdotus 29 palkkaluokka, joka oli saatu neuvottelussa Arolan kanssa.
Ensimmäisessä äänestyksessä olivat vastakkain Niskasen ja Palolan ehdotukset. Äänestys päättyi Niskasen ehdotuksen hyväksi 24—7. Palolan ehdotuksen kannalla olivat Kivioja, Immonen, Naumanen, Mäkinen, Kullas, Tyhtilä ja Palola.
Toiseen äänestykseen tuli Niskasen ehdotus ja kunnanhallituksen ehdotus. Nyt Niskasen ehdotus voitti äänin 27—4. Kunnanhallituksen ehdotuksen taakse jäivät Immonen, Palola, Kivioja ja Tyhtilä. Näin tuli päätökseksi 25 palkkaluokka sähköjohtolaitoksen johtajan virassa.
Niskanen käytti tämän asian tiimoilta kolmanneksen puheenvuoroista ja selvitti hankkimiaan lausuntoja. Lopullisen tuloksen tultua selville Niskanen totesi: ”tämähän on parempi valtuusto kuin entinen”.
Kaksi miestä kävi valtuustossa, joilla olisi tuntunut olevan puhuttavaakin, mutta valitettavasti he eivät olleet virallisesti kenenkään valtuuttamia, eikä puheenvuoroja heille annettu.
Nivala-lehti on eräässä asiassa avainasemassa. Samalla vintillä toimistomme kanssa on nimittäin sosiaalilautakunnan varasto, jossa säilytetään sellaisia kookkaan puoleisia pahvilaatikoita, joita aina joku punoittavaposkinen isä käy noutamassa. Toimittaja on koittanut antaa ohimennen näille miehille rohkaisun ja kehoituksen sanoja. Tällä tavalla turvataan Nivalan syrjäkylien koulujen säilyminen. Oikeastaan Koutosen Pentti saisi kansakoululautakunnan sihteerinä tarjota toimittajalle kahvit, kun olen koittanut kehoituksilla tätäkin sarkaa viljellä, että oppilaita riittäisi kouluihin.
30.1.1969
Suorastaan hekumallinen nautinto on saada raaputtaa kutkuttavaa selkäänsä. Yhtä nautinnollisia ovat hetket silloin, kun pääsee kiusaajansa niskan päälle. Jotain tällaista sai kokea Honkirämeen emäntä viime viikolla.
Edellisellä viikolla perjantai-iltana piipahti Honkirämeelle ylen kohtelias ja vuolassanainen herra. ”Onneksi olkoon, olette voittanut auton television kuvaruutukilpailussa. Olen televisiotoimittaja ja tulin ilmoittamaan, että maaliskuun 3. päivänä kello 12 teille tullaan luovuttamaan tämä voittoauto. Silloin otetaan kuvia televisioon teistä ja talosta. Auton lunastamiseksi tullista tarvitaan 350 markkaa, jos emännällä olisi sellainen raha niin asia olisi kunnossa.”
”No voi hyvä ihme, mitä minä nyt teen uskoako vai ei”, jahkaili emäntä. Emännältä löytyi 250 markkaa, ja paikalla olleelta naapurin isännältä saatiin sata markkaa lainaksi. Vielä muutamia ylen sulavia onnitteluja, ja ”toimittaja” häipyi talosta.
Honkirämeen emäntä epäili jotain, ja meni ikkunasta katsomaan perään minkälaiseen autoon tämä toimittaja tiellä nousisi. Autoa ei näkynyt ollenkaan, vaan mies lähti juoksemaan Haapaperälle päin.
Silloin selvisi emännälle, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Kello oli jo yli 21 mutta Iida pani toimeksi heti. Naapurista soitettiin poliisille, ja pian oli liikkeellä koko Kalajokivarren poliisikunta. Turhaa ei nyt tiepartioita asetettukkaan. Samana iltana poliisit pidättivät Pyhäsalmella seurueen, johon kuului tämä ilosanoman Iidalle tuonut kohtelias ”toimittaja”. Ida valvoi raskaan yön, mutta aamulla saapui konstaapeli Säily ja ilmoitti, että Iida on tehnyt suurtyön ja konnat on saatu kiinni. Nivalan poliisiasemalle joutui Iida kuulusteltavaksi, ja sai tavata uudelleen tämän kohteliaan herran.
Mitäkö Iida herralle sanoi. Ei paljon, mutta sillä lailla, että se tuntui. ”No onneksi olkoon nyt herralle, kun tekin minua niin kovasti onnittelitte. Toivottavasti herra pääsee television kuvaruutuun”.
Syvällä niiauksella ja noilla muutamilla harvoilla sanoilla Iida kosti valvotun yön kärsimykset. Siinä oli nautintoa, joka hyvinkin vastaa raaputtamista.
Jokitalon Jussi piipahti toimituksessa tilaamassa veljelleen Toivolle Nivala-lehden. Toivo keittelee appelsiineja jossain Australian laajalla mantereella.
Tyypillinen mies tämä Toivo. Aikaisemmin Toivo oli siirtolaisena Ruotsissa viisi vuotta, eikä saanut yhtään kirjettä aikaiseksi tänne kotimaahan. ”Ei ole kummempia sattunut, ja mitäpä sitä asiatta kirjoittelemaan”.
Nyt on Toivo ollut Austraaliassa jo 11 vuotta, mutta kolme kirjettä on vasta tullut kotimaahan. Kirje on mieluinen vastaanottaa, mutta vain harvoilta se tulee lähetettyä. Eräänlaisena korvikkeena välittää tämä lehti kuulumisia kotiseudulta, mutta mikään ei voita persoonallista kirjettä. Kaukana kotiseudulta on miellyttävää saada tervehdys omaisilta. Muistakaa näitä omaisia useammin kirjeellä.
Hyvä alku merkitsee monesti myös hyvää jatkossa. Jokilaaksojen Musiikkiopiston avajaisjuhla Nivalassa viime sunnuntaina muodostui miellyttäväksi juhlaksi. Miellyttävän juhlasta teki säveltäjä Sonnisen lupsakka persoona, joka esitelmällään piirsi kuvan kaikki rajat ylittävästä musiikista. Nuorten oppilaiden esitykset oppilasmatineassa olivat erinomaisia. Taidollisesti hyvin ja suurella antaumuksella esitetyt musiikkinumerot lämmittivät yleisöä niin että kyynel näkyi monen äidin poskella. Hyvää jatkoa tulevaisuudessa lupaa sekin, että yleisön joukossa istui Ylivieskan kauppalanvaltuuston uusi puheenjohtaja ja Ylivieskan Musiikkiopiston rehtori.
6.2.1969
Nivalasta kuuluisan ja erikoisen aikanaan ovat tehneet kaksi voimakasta herätysliikettä. Toinen näistä suurista piti vuosikokouksensa viime sunnuntaina.
Seuratuvalla pidettyyn kokoukseen oli saapunut arviolta vain noin 60 henkeä. Tässä joukossa oli naiset hyvin edustettuna, mutta nuoria oli vain muutama. Jotenkin kokouksessa vallitsi alakuloinen mieliala. Sama tilanne tuntui olevan Seuratuvallakin, niin kuin on monella muulla järjestöllä. Nuoria kaivattiin, ja heille olisi oltu valmiita antamaan vastuuta asioiden hoitamisessa. Joskus nuoret ovat täyttäneet Seuratuvan ja antaneet toimintaan elävyyttä. Onko nivalalaisessa järjestötyössä se heikkous, että ollaan valmiita vasta sitten hyväksymään nuoret mukaan, kun he ovat jo jääneet toiminnan ulkopuolelle.
Tässäkin toiminnassa olisi varmasti kaivattu aktiivisia nuoria. Herännäisliikkeellä on aina ollut voimakkaita johtajia, joiden palavalla ja tarttuvalla rohkeudella liike on kasvanut. Onko herännäisyys Nivalassakin jo menettämässä merkitystään?
Piispa Kares mainitsi jokin aika sitten herännäisyyttä käsittelevässä televisio-ohjelmassa: ”Tällä hetkellä herännäisyyden vaikeutena on löytää sellainen ilmaisumuoto, joka sopisi aikaan. Aikoinaan virsi on kulkenut navettaan ja pellon työympäristöön. Millä se saataisiin tehtaisiin ja nykyaikaan.” Nämä ilmiöt ovat varmasti ongelmia, jotka aiheuttavat keskustelua joka paikassa missä herännäisyydellä on ollut merkitystä.
Ensi sunnuntain tienoissa Nivalassa vietetään ”Hiihtojuhlaa”. Nivalan Urheilijain Pohjoismaiset kilpailut pidetään nyt neljännen kerran.
Varsinaista täysosumaa ei näistä hiihdoista ole vielä koskaan aikaisemmin muodostunut. Milloin on pakkanen kiilannut niin korkeaksi, että kilpailut on täytynyt peruuttaa ja toisella kertaa on lumi meinannut karata järjestäjien käsistä.
Sanotaan, että joka tosissaan yrittää, niin sitä Jumalakin auttaa. Toivotaan, että tällä kertaa sää suosisi näitä kilpailuja, ja nivalalainen yleisö saapuisi tekemään näistä kilpailuista talven urheilujuhlan.
Nivalan Urheilijat on vuosikymmenien aikana tehnyt pitäjämme nuorison hyväksi niin mittavaa työtä, että kaikkien sympatiat ovat seuran takana. Kilpailujen järjestäminen on suuri taloudellinen riskitekijä, ja kaikki rakentuu sen varaan, että saadaan yleisöä, joka pääsylipullaan on tukemassa pitäjän harrastustoimintaa. Tällä kerralla pääsylippu ei mene ”polusta”, sillä urheilusta kiinnostuneelle on nyt nähtävää koko rahan edestä.
Pohjoismaisissa hiihdoissa tavataan!
13.2.1969
Mauno Tamminen muisti toimitusta Lappeenrannan puolesta. Tiedusteli samalla, onko toimituksen tiedossa kuinka paljon nivalalaisia on ajautunut Lappeenrannan, Kaukaan ja Lauritsalan suunnalle. Näissä pitäjissä on sen laatuista teollisuutta, että siellä on varmasti nivalalaisiakin. Nivala-lehteä näille paikkakunnille kaikkiaan menee 54 kpl.
Mauno toivoi lisäksi, että Nivala-lehdessä entistä enempi julkaistaisiin pikku-uutisia ja myös käräjäjuttuja.
Uutisjutuissa pitäjälehti ei pysty eikä ole tarkoituskaan kilpailla päivälehtien kanssa. Kuitenkin olemme huomioineet sellaiset uutiset, jotka kiinnostavat ulkonivalalaisia. Käräjäjuttuja selostaessa on aina olemassa sellainen vaara, että loukkaa omaa lehden tilaajaa. Luulisin, että kotiseutulehden tehtävä ei ole kirjoitella sensaatiojuttuja nivalalaisten tekemistä pienistä kolttosista. Maakunnan päivälehdet selostavat erittäin tarkasti nämä käräjäuutiset ja tätä kautta asiat tulevat julkisiksi. Näistä asioista jäävät ulkonivalalaiset tietämättömiksi, koska maakunnan päivälehdet eivät leviä kovinkaan laajalle. Onko tässä asiassa aihetta muutokseen, sitä täytyy miettiä. Terveisiä Lappeenrannan ja Lauritsalan nivalalaisille.
viimeviikolla tuli postin mukana ilmoitus maksuttomasta näkötarkastuksesta. Erityisesti siinä kehotettiin saapumaan kaikki yli 40- vuotiaat tarkastukseen. Jotenkin kehotuksesta sai sellaisen sävyn, että se on otettava yhtä vakavasti kuin pakollinen röntgenkuvaus. Oikaisuna mainittakoon, että nämä tilaisuudet eivät ole pakollisia. Olen itse kerran käynyt tuollaisessa tilaisuudessa, ja kaikille määrättiin lasit. Lasien hinta voi olla joskus hyvinkin kallis. Sen vuoksi kannattaa ottaa selvää paikkakunnan omilta optikoilta mikä on lasien todellinen hinta. Valittavana on myös toinenkin tie. Paikkakunnallamme on kaksi liiton hyväksymää optikkoa, ja heillä on lisäksi paremmat laitteet kuin kiertävillä optikoilla. Kannattaa harkita tässäkin tapauksessa, pistääkö markkansa pyörimään pois Nivalasta, vai jättääkö sen tänne, jossa se voi joutua uudelleen omaan pyydykseen.
”Ei hymyillä pojat”, sanoi ministeri Leskinen Siika—Pyhäjokilaakson lähetystölle. Mikähän mahtoi Pohjanmaan poikia ruveta Smolnassa virnuiluttamaan, kun ministerin piti tehdä moinen huomautus. Muutenkin tuntui tämän lähetystön asiat pökänneen aika vahvasti.
Moneskohan lähetystö mahtoi tämäkin olla täältä Pohjanmaalta. Tuleepa vain pakostakin mieleen, onko tällainen asiainhoito enää nykyään paikallaan. asia kuin asia, niin kerätään lähetystö johon tulee isäntiä ja asutustilallisia ja Valtioneuvostoon suoraan tuntematta ehkä asiaa ja sen vaiheita. Siinä hyrrää (kohti Helsinkiä) moni markka, joita tarvittaisiin suolojen ja jauhojen ostamiseen.
Nyt elätellään taas toiveita Hituran avaamisen suhteen. ”Kun ei saatu ohutlevyvalssaamoa, niin antakaa edes Hitura”. Tulevaisuuden näkymät taitavat olla sellaiset, että Turun ja Suur-Helsingin Nivala-Ringit saavat vielä jatkuvasti uutta alkuperäistä ainetta täältä Nivalasta.
6.3.1969
Kylmän ja pimeä sydäntalven ajan on Nivalan lakeus eloton ja hiljainen. Läpi aavan puhalteleva viima ja lumituisku pakottaa kaiken eläväisen hakemaan suojaa ankaraa säätä vastaan. Tammikuiselta hangelta saattaa löytää vain muutamat kärpänjäljet ja jonkun huimapäisen kuntourheilijan ladun.
Nyt on ”kaamos” ohitettu ja elämää ilmaantuu Nivalankin maisemaan. Kuulakkaina iltoina erottaa korva monenlaista kuultavaa, joka kertoo kevään lähestymisestä. Talven mittaan on talojen rantteille kertynyt rankapinoja, ja iltaisin sieltä kuuluvat kirveen ja sahan äänet. Joku valitsee heinäseipäitä, toinen taas katselee sopivaa väärää, mistä saisi reen kauteita, tai muuta tarpeellista raaka-ainetta. Kaikissa kevään touhuissa on toiveikkuutta, ja pohjalainen jäyhä ihminenkin saattaa muuttua oudon vilkkaaksi kevään humisevassa elossa.
Viime viikolla piipahti toimituksessamme Nevasaaren sisarukset Anna-Liisa ja Irene. He ovat olleet Ruotsissa jo alun toistakymmentä vuotta. Mieluisena parannuksena suomalaisten viihtyisyyden kannalta Nevasaaret mainitsivat sen, että Ruotsin Televisiossa on viime syksystä lähtien esitetty suomalaista ohjelmaa. Lähetysaika on lauantai- ja sunnuntaiaamuisin. Nauhoitettuna lähetyksenä siellä voi seurata myös ”Jatkoaikaa”.
Anna-Liisan käteen osui Göteborgin pesulassa Matti Laajasen tehtaan valmistama esiliina. Anna-Liisa kertoi, että tämä lämmitti mieltä, ja nivalalaisena tuntui mukavalta, että on sellainen tehdas, joka pystyy antamaan ainakin joillekin työtä kotiseudulla. Harmitti vain, ettei tämä esiliina tullut mukaan, siihen olisi ollut mukava noutaa Laajasen nimikirjoitus. Kun kesälomat tulevat taitaa Laajasen Matti joutua kirjoittamaan moneen esiliinaan nimikirjoituksensa.
Säveltäjä Sonnisen käynti Nivalassa alkaa tuottamaan hedelmää. Sonninen piti tärkeänä, että varhaiskoulutusta saataisiin aikaan. Nyt on Nivalassa toiminnassa kaksi musiikkileikkiryhmää ja kolmas aloittaa ensiviikolla Sarjankylän koululla. Näissä ryhmissä on jo oppilaita noin 60 ja lisää tulee kun leikkiryhmä Sarjankylässä pääsee alkuun. Hyvänä puolena voidaan mainita vielä sekin, että näiden ryhmien työskentely on pätevässä ohjauksessa. Kirkonkylällä johtaa leikkiryhmää Irja Säily ja Maliskylässä Inkeri Kangas. Sarjankylän leikkiryhmän ohjauksesta vastaa myös Irja Säily. Tämä työ tulee näkyviin vasta muutaman vuoden kuluttua, mutta se on varmasti tuloksiin johtavaa työtä.
13.3.1969
Tapaus Taipale ja ruotuväki aiheutti vilkasta keskustelua. Pelkäsikö lääkärin arvoon ehtinyt Taipale, että hänen persoonaansa ei ruotuväessä kohdeltaisi arvoa vastaavalla tavalla. Taisi pelko olla aiheellista, sillä kyllä ruotuväki vielä tänäkin päivänä ottaa turhat luulot pois.
Vilkunan Pekka lähti ruotuväkeen Niinisaloon, ja kirjoitti sieltä viikon kuluttua Suoma-äidilleen. Pekka meni armeijaan omine luuloineen niin kuin muutkin pojat. Hän arveli 193 sentin pituudellaan saavansa komppaniassa pisimmän miehen arvovallan tuoman kunnioituksen. Toisin kävi. Samaan komppaniaan tuli alokas, jolla oli mittaa 204 senttiä. Tässä ei vielä kaikki. Tuo pitkä poika joutui samaan tupaan. Pian selvisi myös Tämän Vilkunan Pekalta ”ruunun” vieneen miehen etunimi, joka oli myös Pekka. Ja niin sai Vilkunan Pekka ainoan ja oikean nimityksen, ”tupa numero 22:n pikku Pekka”.
Hongkongilainen vieras on ehtinyt jo Nivalaan ja vähän ohikin. Nämä viirukset heittävät aina yllättäviä jälkitauteja. Aaro Vilkuna kertoi, että Erkkisperällä on ollut havaittavissa, että tästä viiruksesta on jäänyt jälkitautina kylälle maolaisia ajatuksia. Sitä se tekee jos on heikko vastustuskyky.
Piispa Leinonen suoritti viikonvaihteessa piispantarkastuksen seurakunnassamme. Sunnuntaina kesken tarkastuksen rupesivat kirkon patterit paukkumaan niin kuin kiväärillä olisi ammuttu. Paukkina häiritsi jonkin verran toimitusta, eikä kaikki kuulijat pystynet keskittymään. Suntio muljautteli kovia silmäyksiä paukkuviin pattereihin, mutta ei tuntunut tehoavan tämäkään. Epävirallisissa keskusteluissa piispa muisti kysyä jokaiselta kenen kanssa keskusteluun joutui, että mitenkä pitkälle se suku tunnetaan. Ehkä tähänkin piispan uteliaisuuteen liittyi piispallinen neuvo, että kannattaisi tutkia sukunsa vaiheet.
Tähän sukututkimukseen liittyy läheisesti edesmenneen Ville Isosaaren toteamus eräästä miehestä, joka oli lähtenyt sukuaan tutkimaan. Ei ollut piisannut mielenkiinto sen pitemmälle kun jo kolmannessa polvessa oli pääravintona ollut karhun liha ja neljännessä polvessa kuvaan tuli jo mustalaisiakin.
Hitura on ollut taas muutaman viikon keskustelujen kohteena. Kovin hituraisesti tuntuu tämä asia vain nivalalaisten mielestä etenevän. Onko nimi Hitura niin enteellinen, että se näkyy myös kaivostoiminnan alkuun lähtemisessä. Kansanedustaja Martti Linna on pitänyt toimittajaa kiitettävästi ajan tasalla milloin tästä asiasta on aina jotain uutta kuulunut. Viime viikon maanantaina Linna soitti ja kertoi hallituksen myönteisestä periaatepäätöksestä. Otimme huomioon erään toivomuksen, ja päätimme kirjoittaa asiasta vasta sitten kun siitä jotain varmaa kuuluu. Toivottavasti jo viikon päästä saamme rääkäistä Hituran kohdalla, että ”Olet vihdoinkin, vihdoinkin mun”.
10.4.1969
Pääsiäisen rituaaleina roihusivat kokot Nivalassa ja vähän muuallakin. Tulipahan vaihteeksi oltua aattoiltana Raision pohjalaisten pääsiäiskokolla. Koetin etsiä katseellani tuttuja ja ainakin yksi nivalalainen löytyi sieltäkin. Entinen Kotikankaan Suoma; nykyisin rouva Pennala oli kahden tyttärensä kanssa tullut katsomaan pohjalaisten kokkoa.
Nivalassa poltettiin yleisiä kokkoja ainakin kolmessa paikassa. Ojanperällä on mm-seuran kokko jo perinteellinen ja kuuluu toimintakertomukseen ennen kasvinsuojelukursseja. Vinnurvassa rätisi seurakuntanuorten kokko ja raviradalla pelottelivat noitia Nivalan Leijonat. Leijonien kokon poltolla taisi olla tosiaan noitia karkoittava tarkoitus, sillä sellaisia oli liikkunut vähän ennen pääsiäistä. Pääsiäisen alusviikolla oli Leijonien kokon viereen eräänä yönä ilmestynyt Leijona-pukua kantava nukke. Uuteen pukuun puettu ja paperilla täytetty nukke oli pantu kokon viereen vartioon. Kun kokontekijät eivät uudesta vartiomiehestä välittäneet mitään, niin oli se käyty seuraavana yönä hirttämässä raviradan ravintolarakennuksen orsiin. Aivan köyhä noita ei tällaiseen leikkiin pystyisi, sillä ”vartiomiehen” puku oli aivan uusi.
Eräs asia nivalalaisesta elämänmenosta on jäänyt vähälle huomiolle. Liekö puhumisen ja kirjoittamisen esteenä ollut vakaumuksellinen elämänympäristö.—Monet täältä poislähteneet keski-ikäiset muistelevat varmasti niitä paikkoja, joissa toisten kylän nuorten kanssa vietettiin huikeita hetkiä. Sellaiset piirinpyörimäpaikat, kun Kyntöläisen kangas, Kukko-kuja, Ryysy, Pylväskangas, Hekumapelto ja monet muut tulevat varmasti mieleen kesäisinä iltoina. Vaikka nämä paikat olivat pannaan julistettuja, kävi niissä moni tytär ja poika.
Kansanperinteen kannalta olisivat tällaisetkin asiat talletettava, viimeistään nyt kun vielä löytyy kertojia näistä karkelopaikoista ja nivalalaisesta vapaa-ajan vietosta. Ehkäpä tämä toivomus tavoittaa joitakin sellaisia henkilöitä, joilla olisi muistoja tältäkin alalta.
Eräänä päivänä ajelin Veellanninpuhossa, ja muistui mieleeni lapsuusaikani suuret erämiehet ja kertojat Pysäyksen Hermanni ja Rinkelän Kusti. Nämä naapurukset olivat ikätovereita, ja metsästelivät ja kalastelivat yhdessä 40 vuotta.
Joka ilta näiden naapurusten tie vei yhteen. Jos Kusti ei saapunut Myllykankaalle määrättyyn kellonaikaan, lähti Hermanni Rinkelään. Vaikka oli päivä oltu yhdessä hiihtämässä ketun perässä tai asettelemassa kärpän rautoja, niin jokailtainen tapaaminen kuului vielä ohjelmaan yhtä täsmällisesti kuin englantilaisten teenjuonti. Sanotaan, että mikään ei ole niin kateellinen kalamies, mutta näiden miesten kohdalla se ei pitänyt paikkaansa. Saalis tasattiin usein, ja jos toisen piipussa oli perät, siitä annettiin toisellekin.
Jotain ”aatelista” näiden kahden erämiehen keskinäisessä kanssakäymisessä oli. Kylässä ollessa oli aina poltettava isännän tarjoamia tupakoita, ja pitkän elämänsä aikana eivät nämä toverukset sanoneet kertaakaan toisiaan sinuiksi, tai kutsuneet etunimeltä, vaan puhuttelivat teiksi. Nämä miehet rakastivat luontoa, ehkä yhteinen harrastuksen kohde, luonto, kasvatti myös keskinäistä kunnioittamista kahden erämiehen välillä.
30.4.1969
Ankara runsaudensarvi puhkesi toimitukseenkin, niin että ei tässä toimittajakaan ole saanut paljon suunvuoroa. Pöytälaatikossa on suuri nivaska avustajien juttuja, jotka odottavat sivuille pääsemistä. Täytynee laittaa tuo ruuhka kevään syyksi.
Lentävänä lauseena kulkee hokema, että työ on iloni ja laiskuus intohimoni. Taitaa kuitenkin olla niin, ainakin sellaisen kohdalla joka on tottunut työtä tekemään, että joutilaaksi heittäytyminen ei aina olekaan helppo juttu. Viime viikolla oli toimittaja kahdessa tilaisuudessa mukana, jossa kymmenien vuosien työn jälkeen tultiin siihen tilanteeseen, että edessä on ansaitut lepopäivät.
Toisessa tapauksessa juotiin erojaiskahvia korkean virkamiehen jäädessä piakkoin eläkkeelle. Tällä miehellä oli takanaan vuosikymmenien tunnollinen palvelu yhteiskuntaa kohtaan erittäin vaativassa tehtävässä. Työtoverien erojaispuheet tuntuivat kaikesta huolimatta tulevan yllätyksenä tälle miehelle, joka työhönsä tunnollisesti paneutuneena oli siihen myös kiinni kasvanut.
Toinen tapaus sattui eräässä nivalalaisessa talossa, missä vanhuuden ja sairauden vuoksi jouduttiin luopumaan karjasta ja rakkaaksi käynyt karja talutettiin autoon. Kun on viisikymmentä vuotta noussut joka aamu viiden aikaan ylös ja lähtenyt navettaan ja nyt tämä työ loppuu kerralla, niin muutos on suuri. Jokainen pikkuvasikka ja tuntuva lehmä juo vuosikymmenien aikana juomansa mukana osan karjanhoitajan sielusta. Vaikealta näytti tilanne. Ei siinä emännälle maistunut kuoriperunatkaan, koetti selvitellä että ovat niin imeltyneitä että eivät oikein maistu. Ei ne perunat toimittajan mielestä kovin imelältä maistuneet, mutta emännän ruokahalut menivät siihen ahdistavaan tunteeseen, joka tulee tyhjän parren näkemisestä. Sellainen on ihmisen elämä, paras ja kaunein pakenee edellä. Onnellinen se joka osaa olla osaansa tyytyväinen.
Kuuntelin tuossa eräänä päivänä kun romaaninaisten asiat menivät vähän hakkaukseen. Kyllä siinä kielenkäytölle löytyi ilmaisun värikkyyttä. Sanovat, että naiset ovat tässä asiassa miehiä etevämpiä. Kovin paha ei kuitenkaan ollut se erään nivalalaisen emäntä, jonka hyvälaatuisuuden oli naapurikin pannut merkille ja tiedusteli isännältä: ”Osaako se tuo sinun vaimo ollenkaan haukkua?” Isäntä vastasi hetken muisteltuaan, että sanoi se kerran, että ”Mitä sinä nyt”.
Vappu on työläisten, ylioppilaiden ja nuorten juhlapäivä. Tänä vappuna ei Nivalan Työväentalolla ole minkäänlaista toimintaa. Aatteellisuus laimenee, eivätkä nuoret enää tunne toimimisen tarvetta. Aikaisempina vuosina Nivalassa marssittiinkin, ja isännät polttelivat kulojaan. Ehkä näissä kummassakin touhussa oli pätemisen tarvetta. Nuoret ottavat tämän keväisen päivän omakseen, eivätkä he ole kiinnostuneita menneistä kiistoista. ILOISTA VAPPUA!
8.5.1969
Hyvä naapurimme, hiukan nousukkaaksi kääntynyt Ylivieska, juhli vapunaikoihin nuorisotalon avajaisia. Taitaa olla naapurillamme hiukan pätemisen tarvetta. Ylivieskan nuorisotalosta on kuulemma tullut kertaheitolla maakunnan huvielämän keskus. Avajaistilaisuudessa oli ollut yleisöä lähes kolme tuhatta. Hosion Oskari on myhäillyt rauhallisesti, kun on tiedusteltu minne menee maakunnan nuoriso sen jälkeen kun Ylivieskan nuorisotalo on avattu. Tuiskulassa ja Tuiskumajalla on harva se tanssi-ilta ollut 2500 henkeä, eikä siitä ole mitään meteliä nostettu. Se nähdään parin viikon kuluttua missä ne maakunnan nuoret on kun Tuiskumaja avataan jälleen.
Jos joku uteliaisuuttaan vapun aikana kävi Ylivieskassa, niin oli virtaa toisinkin päin. Musiikkiopiston kahvikonsertissa oli runsaasti ylivieskalaisia, ja tuskin arvoisat vieraamme katuivat tuloaan. Kahvikonsertti muodostui miellyttäväksi tilaisuudeksi, jossa sai kuunnella musiikkiopiston nuorten esityksiä.
Yksi uusi solistikin tuntui tässä tilaisuudessa löytyvän. Arvi Lemposen koulussa ollut Martti Tyhtilä lauloi konsertissa Ristilukin. Martilla on hyvät äänivarat, ja äänenmuodostuksessakin oli jo selvää kouliintumisen tunnetta. Kun vielä rytmi ja puhtaus vähän kohentuvat, niin Martti-poika laulaa vielä itsensä läpi.
Ensi sunnuntaina saavat äidit ansaitut kukkansa. Äidin sydän on niin ihmeellinen, että se tämän huomionosoituksen tähden unhoittaa kaikki vuodenmittaan koetut ja eletyt vastoinkäymiset ja väsymiset.
Toimittaja piipahti tapaamassa Koivusaaren emäntää Henna Laakkosta. Tällä äidillä on 16 lasta. Siinä tuvan penkillä istuen isä ja äiti muistelivat yhteisen taipaleen alkua. Ei ollut mitään omaisuutta tällä parillakaan kotia perustettaessa vuokrahuoneisiin. Joskus oli tiukkaakin, ”sinne se putosi juurisaaviin vihkisormuskin” kertoi äiti. Sormus oli ainoa rahanarvoinen omaisuusesine ja sillä piti vaihtaa jauhoja. Reino aikoo kihlata Hennansa uudelleen ja ostaa leveät sormukset: ”kyllä se tuo meijän äiti on ne ansainnut”. Parhaat onnittelut äideille juhlapäivänänne.
22.5.1969
Persoonallisesti latistuvan yhteiskunnan leima näkyy jo maaseudullakin. Kukaan ei uskalla olla oikein oma itsensä. Työnantajan edut ja ympäristön pelko muokkaavat mielipiteet mitäänsanomattomiksi höpötyksiksi. On mielipiteitä ja henkilökohtaisia mielipiteitä. Heikkoihin persoonallisuuksiin voi ympäristön pelko ja pätemisen tarve saada niin voimakkaan otteen, että koko elämä kieroutuu ja ajaudutaan taloudelliseen ja henkiseen kaaokseen. Työpaikalla ja julkisessa elämässä eletään omalle itselle vierasta ja raskasta roolia. Purkautumistiet löytyvät vain kotoa tai viinan äärestä.
Ne muutamat harvat keskuudessamme elävät persoonallisuudet ovat kuivan elämän rikastuttajia. Kirkonkylän vierivässä virrassa löytyy sentään muutamia ”kiintokiviä”. Toimittajalla oli tilaisuus olla pari iltaa Tolopan Topin seurassa. Topi on eräs niitä kirkonkylän vanhoja maanviljelijöitä, jotka kasvava keskus on ottanut ”mustekalan lonkeroihinsa”. Topiin ei ole lyönyt leimaansa kilpailuyhteiskunta eikä henkinen murros. Istuimme Topin kanssa kiven päällä ja kohotimme sielumme ”saapasnahkatorniin”, josta katselimme kirkonkylän hyörinöitä. Topin mehevistä jutuista yritin lipittää pieneen leiliini hengen ravintoa. Se oli rikas hetki aidon luonteen omaavan miehen seurassa. Uudet ruislajikkeet ovat Nivalassa äkkiä mutautuneet, mutta vanha Sangaste on antanut jatkuvasti hyviä satoja.
—Sanotaan, että pakkaus kuvastaa elintason korkeutta. Nivalan tienvarsiojista laastiin esille elintason ym. muun elämän kuva Nivalasta. Kyllä siinä laasijat ukkeilivat elämänmenoa, jonka seuraukset näkyivät ojissa. Satoja tyhjiä viinapulloja, ja muuta iloiseen elämään kuuluvaa vedettiin ojista esille. Turhaa hurskastelua tuntuu tämän jälkeen olevan puheet raittiista Nivalasta. Mitäs vielä jos komerot olisi siivottu. Sieltä ojien pohjilta tuntui myös eräiden mielestä löytyneen selitys syntyvyystilaston laskemiseen. Kylläpä sietäisi nivalalaistenkin opetella käytöskukkaa.
19.6.1969
Päästiinpä toki kesään. Kesään ja uutiseen pääseminen merkitsee elämän jatkumista. Ei ole kauan siitä, kun jonkun huteran torpparin elämää tarkkailleet saattoivat aprikoida; saapa nähdä pääsevätkö nuo uutiseen. Saman toteamuksen kohteeksi kertoi taannoin joutuneensa Karvoskylän suuri filosofi Hirvi Matti. Matilta nitkahti leipävärkki vähän ennen kierron täyttymistä, ja puolikypsää ruista piti leikata elannon eteen. Salaperäistä nauruaan kurnuttaen Matti totesi: ”Meinasivat etten pääse uutiseen, vaan pääsinkin ensimmäisenä”.
Kesän suuri yöttömän juhla on edessä. Kauaksi aikaa ei aurinko raski meitä unhoittaa. Keskiyön hetkinäkin sen valo punertavana palaa pihakoivun latvoissa. Tuskinpa kukaan unhoittaa viettämäänsä kesäyötä Kalajokivarren tuntumassa. Kesäaamun koittaminen suurelle niitylle tarjoaa kaikille aisteille nautinnollisia hetkiä.
Nivalalaisen juhannuksen ulkonaisia tunnuksia on porraskoivut ja punainen hera. Pihlajan oksilla koristeltu tupa vastaa Jukolan lehvitettyä lattiaa. Vielä muutama vuosi taaksepäin oli joillakin kylillä nuorten tapana rakentaa juhannukseksi lehtimaja pihapiiriin, tai välittömään läheisyyteen. Lehtimajan sisällä viettivät kylän nuoret yhteistä juhlaa.
Tuskinpa juhannuksen aikaan Nivalasta löytyy montakaan sellaista taloutta, jonka aitasta, kuopasta tai kellarista ei löytyisi punaista heraa. Iltamista palaavien nuorten on tapana käydä komuamassa komeroilla ja kellareissa suolasen puolta huikaisevaan vatsaan. Tavallisesti näistä yöllisistä syönneistä emäntä myöhemmin huomauttaa, mutta juhannusyön heransyönnistä tuskin koskaan on toruttu.
Tuskinpa kesän ja juhannuksen kokeminen tuntuisi näin suurelta, ellei aina takana olisi niitä ankeita talvikuukausia, mitä meillä Pohjoisen asukkailla on. Metrinen routa ja saman vahvuinen lumikerros hyytävät runsaamman osan vuodenajastamme luontoa ja ihmisiä. Siksi lyhyen kesän valon, vihreyden ja elämän syke koetaan niin vahvasti. Juhannus on vain kerran kesässä. Hyvää juhannusta.
3.7.1969
Ei-nivalalaisia miksei itseämmekin ihmetyttää täällä vallitseva ja usein ilmenevä talkoohenki, tuo kummallinen joukkojen voima, jolla saadaan aikaan ihmeitä. Äskeiset suviseurat ovat tuorein esimerkki yhtenäisestä toimintahalusta jonkin tärkeäksi katsotun asian puolesta. Vapaaehtoisen työvoiman saanti onnistuu täällä huolimatta itsekeskeisen omanvoiton pyyteen kasvamisesta, huolimatta kehityksen luoman itsekkään ajatustavan vahvistumisesta. Kyllä täällä riidelläkin osataan, kyläkunnat kadehtivat toisiaan ja keskustaa ja päinvastoin. Mutta kun on kysymys koko pitäjää koskevasta asiasta, puhalletaan yhteen hiileen vaikka savu tulisikin omiin silmiin. Onko tällainen yhteishenki sitten jotain vanhoillista, poiskuolevaa. Meitä on moneksi, sanoi joku suuri ajattelija. Meitä on moneksi, mutta mikä meitä sitten yhteen vetää.
Nivalalainen talkoohenki perustuu aatteellisuuteen. Ensinnäkin Nivala on kahden suuren herätysliikkeen valta-aluetta. Molemmat ovat jossain määrin aatteellisia yhdistyksiä, ja työtä niiden eteen tehdään tarvittaessa suurin joukoin. Kolme vuotta sitten oli herättäjäjuhlat ja nyt suviseurat, joiden molempien järjestelyt hoidettiin talkoovoimin. Näitä ehkä vielä voimakkaampi on maatalousjärjestö, jonka yhteistyön tuloksia saimme ihmetellä pari vuotta sitten. Nivalan väestörakenteesta on yhä vielä 60 % viljelijöitä ja tästä joukosta löytyy kyllä tarvittaessa yhtenäistä mieltä. Lisäksi on vielä nuorisoseura-aatteen innoittamat aktivistit, jotka loivat viime kesänä kruunuhäätunnelman nivalalaiseen ilmapiiriin. Samaten viime kesänä nähtiin kotiseutuyhdistyksen yhteistyönäyte Nivalan 600-vuotisjuhlien yhteydessä.
Nämä aatetyöryhmittymät ovat luoneet perusasenteen, jonka pohjalta pienempiäkin yhteisiksi katsottuja tehtäviä voidaan suorittaa. Naapurit auttavat pulaan joutunutta isäntää sadonkorjuussa jne. Auttava käsi ojennetaan empimättä, sillä jokainen tietää, että jonain päivänä voi itse olla tuen tarpeessa.
Säilyykö talkoohenki. Yhteiskuntamme väestörakenteessa tapahtuu jatkuvaa muutosta ja muodostuu uusia suuria väestöryhmittymiä. Nykyisessä muodossaan talkoohenki tulee kuolemaan ja sen tilalle tulee organisoidut yhteistyöelimet.
10.7.1969
Kesä alkaa jo olla niin pitkällä, että viljelijöiden viikatteet ja niittokoneet ovat aloitelleet heinänkaatoaan, mikäli peltoja ei ole pantu pakettiin tai siirrytty kokonaan vihreälle linjalle. Päivät lyhenee ja yöt pimenee, muttei vielä niin, että yöjuoksu olisi turvallista. Haapajärvelle suunnistautuminen voi muuten olla tällä hetkellä vaarallista, sillä siellä on jälleen vallalla kumma virustauti, oireinaan kurkkukipu ja korkea kuume. Tiedä sitten, onko sen turvallisempaa lähteä Ylivieskaan päinkään, siellä näet voi tulla suuruudenhulluksi — tarttuva tauti sekin. ”Kauan eläköön kunnallinen yhteistyö ja sen siunaukselliset hedelmät. ” Kaiketikin täytyy tunnustaa, että Ylivieskan saavutuksille on annettava se kunnia, mikä niille kuuluukin.
Tästä saadaankin sopiva aasinsilta vaikka tutkielman ansaitsevaan kysymykseen siitä, miten asenteet vaikuttavat toimintoihin kunnallisessa elämässä. Kunnallispolitiikan ympyrät ovat niin pieniä ja yksioikoisia, että niissä tuskin puoluepoliittiset asenne-eroavuudet pääsevät vaikuttamaan paljoakaan. Niitä asennekäsitteitä, joilla on jotain merkitystä etenkin kunnallisessa yhteistyössä ovat sellaiset kuin ”oma koti kullan kallis”, ”naapurikateus”, ”henkilökohtainen kunnia” jne. Tällaiset voivat olla pahoja esteitä sinänsä yhtenäisen talousalueen kokonaiskehittymiselle. Suurissa kysymyksissä ei auta kuntien yksityinen, uhitteleva yritteliäisyys, vaan tarvitaan koko alueen kehittymisen kannalta tärkeiden suunnitelmien luomista ja toteuttamista. Sitä kautta saadaan myös yksityiselle toiminalle oikeaa pohjaa ja enenevää voimaa.
17.7.1969
Niin hurahti toimittajankin kahden viikon loma. Tuskinpa kenelläkään loma on riittävän mittainen, ja se on ihanaa niin kauan kuin rahat riittävät. Tulipa loman aikana tavattua nivalalaisia ja seurailtua heidän puuhiaan.
Tuntuu niinkuin kaikki nivalalaiset olisivat saaneet perintönä pienen määrän porvarillisia geenejä. Joissain Helsingin rakennustyömaalla työskentelee yksi pulapitäjän kasvatti. Kun kello on tullut neljä, syöksyy työmaalta ulos hälisevä porukka. Mistä erottaa se yksi nivalalainen. Hän on se kaitakasvoinen nuorimies, joka työmaalta lähtiessään keräilee moponsa päälle kovalevyn kappaleita ja rakennustavaran jätteitä. Siinä viedään pesävärkkiä alotetulle omakotityömaalle. Äänestipä mies mitä tahansa, niin tietämättään hän kantaa tätä porvarillista geeniä, joka panee hänet haalimaan mammonaa. Kun vertailee kahta veljestä, joista toinen on jäänyt kotitilalle ja toinen on siirtynyt asutuskeskukseen, huomaa muutaman vuoden jälkeen eräitä ympäristön vaikutuksesta syntyneitä eroittavia piirteitä.
Joutuessaan uuteen ympäristöön ja vieraiden joukkoon on kotoa lähtenyt veli joutunut ottamaan oman roolinsa. Hän on itsenäistynyt nopeammin kuin se veli, joka on kotona ja vanhempiensa ja naapureiden vaikutuksen piirissä. Tämä ilmenee jo saunakaljojen ostamisessa. Kaupunkilaisveli noutaa reilusti kaljakorin, rysäyttää sen jääkaapin päälle ja laittelee pullot vihellen kaappiin. Menepäs ostamaan oman kylän kaupasta joka lauantai, jossa on aina paikalla naapurin emäntiä, joiden silmältä ei tällaista kauppaa voi salassa tehdä. Muutama pullo kovin huomaamatta reppuun ja kotona ne viedään vintin portaille tai tallin soimen alle ettei synny mitään murinoita, kun ne talon kirjatkin on vielä tekemättä. Onneksi nämä asenteelliset eroavaisuudet ovat verenperintöä heikompia, ja välit pysyvät hyvinä.
Monen nivalalaisen äidin suuta on syyhyttänyt viikkokausia. Ja tulihan niitä vieraita. Mistäpä löytää Nivalassa sellaisen torpan, jossa ei olisi kesälomalaisia. Mitä pienempi paikka sen useampi Ruotsin rekkareilla varustettu auto on pihalla. Elämä on jälleen palannut niihin majoihin, joista lapset ovat aikanaan lähteneet. Jälleen hulmuaa pyykkinaruilla lasten vaippoja, ja äidin sydän on kiitollista iloa täynnä. Kaikki on jälleen siipien alla.
Turha oli etsiä tästä lehdestä Nivala-viisua. Vuosia on Kitupiikin terävä piikki pistänyt, mutta nyt tuli pieni katkein. Kovakin piikki joskus kaipaa teroittamista. Kitupiikkimme on tällä kertaa sairaalassa. Meidän kaikkien terveiset Sinulle sinne, ja tule pian terveenä takaisin. Härkkimestä on yksi haara pois, eikä se pysy tukevasti kädessä eikä sotke taikinaa.
14.8.1969
Nyt pääsi nivalalaisilta helepotuksen huokaus. Tiedossa ei ainakaan vielä ole ensikesälle suuria juhlia. Luultavasti nyt vietetään ansaittua riiviikkoa, kun viimeisten vuosien aikana on heiluttu kuin heinämiehet juhlien järjestämisessä. Räävitään nyt kuitenkin vielä viimeisiä juhliamme.
Edelliset valtakunnalliset kotiseutupäivät olivat Helsingissä. Pääkaupunki tarjosi laajat puitteet näille päiville ja olivatkin loistavat. Nivalalaiset pelkäsivät vaatimattomia olosuhteita ja järjestelyjen aikanakin monta kertaa taisi tuntua toivottomalta. Nyt on nämäkin juhlat ohi, ja järjestäjät voivat olla suhteellisen tyytyväisiä.
Lauantaina kaikki alkoi vähän enteellisesti. Hytinpolttaja ei osannut laskelmissa ottaa huomioon pitkää kuivuutta, joka oli kuivannut hytin ja pilut niin kuivaksi, että tervan synnytyksen hetket tulivat kahdeksan tuntia ennen laskettua aikaa. Vitkuttamalla voitiin kuitenkin polttoa jatkaa niin, että vielä sunnuntainakin saatiin hytin runtia raottaa uteliaille vieraille.
Maaherra Niilo Ryhdän nimi komeili ohjelmassa, mutta lauantain avajaisiin ei miestä kuulunut. Peruuntuminen viime hetkellä tällaisessa asemassa olevalta henkilöltä on harvinaista.
Jo pois muodista oleva paneelikeskustelu lipsahti pahasti pitkäksi. Teema ”uudistuva maaseutu” on jo niin monissa tilaisuuksissa loppuun pureskeltu, että siitä on vaikea mitään uutta saada irti. Jossain vaiheessa esitelmä tuntui jo siltä, niinkuin sitä olisi pidetty asutusneuvojien neuvottelupäivillä. Ajan niukkuus pelotti ehkä yleisön aktiivisuutta keskusteluun osallistumisessa. Salista olisi varmasti löytynyt hyviäkin mielipiteitä, mikäli keskusteluun olisi ollut enempi aikaa käytettävissä.
Näyttelyn avaus oli miellyttävä ja arvokas. Kalervo Kallio on ollut pitkään pois Nivalasta, mutta hän ei ollut unhoittanut nivalalaista mentaliteettia. Kallio osasi ottaa yleisönsä ja kuulijansa ja niin syntyi lämmin ja välitön esitys, joka jäi monen mieleen. Kalervo Kallio esitteli näyttelyyn tuomansa veistokset.
Akateemikko Kustaa Vilkuna esitteli oman ja Kyösti Vilkunan kirjallisen tuotannon. Myös Vilkuna tunsi olevansa kotonaan. Hän sai yleisön lämpenemään heittäytymällä leppoisan vaatimattomaksi. Vilkuna kertoi Kyösti-setänsä tuotannon nivalalaisista vaikutteista. Varhaistuotannossa löytyy kaikki romaanien henkilöt Nivalasta, mainitsi Vilkuna.
Niska-Paavo ja Nivalan Mauno onnistuivat Nivala-illan vetäjinä erinomaisesti. Ohjelma oli kevyt ja aitokin. Kivimäen perhe-soittokunta sai esityksestään ansaitut taputukset.
Pitopäivällisille oli kutsutut harvat ja valitut. Joissain vaiheessa oli epäselvyyttäkin siitä, kenellä oikeus kävellä kutsuttujen pöytään. Kaksi naista tuli ulos päivällisten jälkeen ja juttelivat toisilleen, ”että kyllä he nyt ymmärtävät miksi tuo kiitosvirsi tuossa lopussa laulettiin. On aivan aiheellista pyytää Herralta anteeksi ylensyömistä, synti se on sekin”.
Tekijä esiin, olisi voinut huutaa Nivala-laulun kantaesityksen jälkeen. Tekijästä ei mainuttu mitään, jos hän oli paikalola olisi ollut kohtuullista esitellä Nivala-laulun tekijä.
En ollut tilaisuudessa kuulemaan Rättyä-Pällin esitystä, mutta ”Nivalan Väinämöisen”, Tuomo Häkkilän esitykset olivat korkeatasoisia. Häkkilä aristeli mennä lähelle mikrofonia, vahvistimet olisivat voineet muuttaa tai särkeä äänen. Kullervon valitus oli hyvin valittu tilanteeseen. Katvalan vanhassa ympäristössä tuntui laulun sanoma tavottavan jokaisen kuulijan. Kuuman auringonpaisteen aikana ihmiset lähtivät pois penkeistä ja etsivät katveista suojaa. Häkkilän laulaessa Kullervon valitusta ihmiset palasivat takaisin, ja tuli mieleen Väinämöisen laulu jota kaikki luodut tulivat kuulemaan.
Harmittavaa oli se, että osa parasta ohjelmaa jäi näkemättä. Palokankaan Antti ja Jokisaaren Fransu olisivat näyttäneet vanhaa lankun sahausta, mutta turhaan pojat saivat päivän ootella, sellaista rakoa ei syntynyt. Tätä sahausnäytöksen poisjäämistä oli harmitellut akateemikkokin.
Nivalasta ja muualta olisi löytynyt monia sellaisia henkilöitä, joiden ansiot olisivat riittäneet moninkertaisesti kutsuvieraslippuun. Nyt kutsuja tuli erittäin vähän. Joku taisi ehkä loukkaantuakin. Pääasiallisena kutsujana oli Kotiseutuliitto, ja Nivala-Seuran oli tyydyttävä vain paikallisen järjestäjän osaan. Eräs tällainen huomioimaton henkilö oli Katvalan hytin muurannut Heikan Jussi. Jussille oli aikaisemmin luvattu, että kutsutaan hytin polttajaisiin.
Nyt kävi kuitenkin niin, että Juho odotteli kotona turhaan, mutta päätti sunnuntai-iltana lähteä katsomaan juhlia ja muuraamaansa hyttiä. Tyhjänä oli Katvalan kenttä ja hyttikin jo jäähtymässä. Ei Juho sitä nyt kovin pahasti ottanut, mutta kyllä Heikan Juho olisi kuulunut kutsuvieraiden joukkoon.
21.8.1969
Keskikesän täyteläisimmät hetket ovat käsillä, tai esillä. Nautinnot löytää palstatilan marjapensaiden juurelta, tutulta onkimättäältä ja nuoret tietenkin rytkyvän tanssilavan tuntumasta.
Onkiminen taitaa olla sitä kaikkein parasta veritulpan hoitoa. Knuutin Heikki sanoi, että se huonohermoinen mies on, joka ei jaksa istua kymmentä tuntia yhdessä paikassa, vaikka ei kertaakaan nykäse, ja vähänkään jos näykkää niin toiset kymmenen tuntia kuluu, eik huomaa perustan kouraantumista ollenkaan.
Miksikähän muuten ihmiset niin vähän käyttävät hyväkseen ilmaisia ja aitoja rentoutumismuotoja. Kalajoen varrella olisi tyhjänä vielä monta mätästä. Terveydenhoitolautakunta voisi määrätä niitä kaikkein kovimmin maailmassa kiinni olevia kerran vuodessa muutamaksi päiväksi ongelle. Luulisi muutaman vuoden kuluttua, että meiltä saisi vähentää paikkoja Kokkolan ja Oulun keskussairaaloista. Ihminen voi leipätyössään sotkeutua niin ympyröihinsä, että se ei herää havaitsemaan mitä hänen ympärillään tapahtuu.
Seuratuvan kuoron mukana toimittaja pääsi käymään Pelsolla. Vierailu tapahtui vankilaan, ja samalla matkalla käytiin tapaamassa Pelsolla olevia nivalalaisia.
Vankilassa käynti on mieliinpainuva kokemus. Vaikka Pelson vankila rakenteellisesti on uusi ja erittäin vähän vankilamainen, niin kuitenkin verkkoaidan sisällä tajuaa jotain sellaista mitä ei joka päivä tule mieleen.
Pelson vankilaan tuodaan vain sellaiset vangit, joita on rangaistu aikaisemmin 2—3 kertaa —rikoksen uusijoita. Tämän huomioon ottaen hätkähdytti tämän vankijoukon ikä. Tuskimpa tilaisuudessa mukanaolleiden keski-ikä oli paljonkaan päälle 25 ikävuoden. Hyvin paljon oli sellaisia, jotka voisi päätellä vähän yli 20 vuotiaaksi, ja kysymyksessä oli kuitenkin sellaiset miehet, jotka ovat kaltereiden takana jo kolmatta tai neljättä kertaa. Miesten runsas tatuointi kertoi, että jossain vaiheessa oltiin oltu tekemisissä meren tai sataman kanssa.
Vierailuja Pelson vankilaan ei tuntunut tapahtuvan kovinkaan usein. Seurakunnan toimesta järjestetään muutama vierailu vuodessa. Pelastusarmeija ja helluntailaiset tuntuvat olevan kaikkein ahkerimpia vierailijoita vankilassa.
Vankilanjohtajan kertoman mukaan suurin ongelma on vapautuvien vankien vaatettaminen. Kesäaikaan monet vangeista saapuvat uimahousuissa, ja jos vapautuminen sattuu talven aikaan on mies puettava kokonaan ennen pois päästämistä. Pelastusarmeija tuntui muistavan vankilaa vaatelahjoitusten muodossa.
Kärsämäkeä on sanottu Nivalan satelliitiksi, sen johdosta että siellä on kohta puolet väestöstä nivalalaisia. Vähäinen satelliitti ei tässä mielessä ole Pelsokaan. Pelson asutustiloista on puolet nivalalaisten käsissä.
Kallion Jorma oli touhunnut nivalalaiset kasaan ja Suomajalla oli pannu kuumana retkeläisiä odottamassa. Kaikkiaan viisitoista nivalalaista perhettä löytyy tällä hetkellä Pelsolta.
Emäpitäjä on joskus sanonut näille, että painukaa suolle, mutta nämä Pelsolle joutuneet raivasivat suon ja elävät nyt niin kuin pellossa. Tilat ovat riittävän suuria ja voimakas karjatalous antaa taloille vaurauden tuntua.
Tulessa ajetiin vielä mutka Rantsilan kautta, ja käytiin tyhjentämässä apteekkarin koreat pöydät. Niillä eväillä olisi pitänyt jo kyläkunnan kinkerit, mutta 50 nälkäistä nivalalaista tuli ruokituksi.
Kukkaniemen Matti hiihteli kerran Haijusta talvi-iltana, ja hyvä lieneekin rahteerinki ollut koska vielä Köyhän navetan tienoilla itsekseen tupisi ”ja ne lintupotut”.
Me Kirsti Vuoren Mesenaatissa vierailleet ukkeilimme vielä tulomatkalla Kukkaniemen Matin tapaan. Kiitokset Pelsolle ja Rantsilaan.
2.10.1969
Nivalaa on sanottu terveelliseksi viheralueeksi kahden kauppalan välissä. Kohta saanee tätä käsitystä tarkistaa ainakin kirkonkylän osalta.
Rakennuksia nousee ja uusia suunnitellaan. Kaksi leveää valtaväylää on rakentamisen alla. Ensi kesänä rakennetaan luultavasti valtatien jalkakäytävät. Niin se vaan käy, että kehityksen mukana tulee myös jotain sellaista, mikä vaatii mukautumista.
Kohta on armas kirkonkylämme niin ahdas, että 43 numeron kengillä ei voi kulkea rikkomatta liikennesääntöjä, tai tallaamatta pyhää nurmikkoa. Saapa nähdä miten ne kirkonkylän viimeiset mohikaanit, nuo maanviljelijät Tolopan Topi, Haapasen Mauri, Häkkilän Jaska ja Kivimäen Kauko maataloutensa rationalisoivat muuttuviin olosuhteisiin. Kohta ei sovi viemään tiinettä lehmää laitumelle kirkonkylän läpi, ja Tolopan Topikin joutuu laittamaan vilikut ruunan häntään ja korvaan.
Kovin oli höveli vastaanotto kotiseuturetkikunnalla Turussa. Historiallisen tuomiokirkon edessä halattiin ja itkettiin. Olikohan ihan puoli Turkua vastaanottamassa nivalalaisia vieraita.
Rinkiläisten touhut ovat poteneet näivetystautia. Sitä ei voi sanoa turkulaisten osalta. Illanvietto oli kaikinpuolin onnistunut ja juuri sellainen kuin sen pitäisikin olla. Ohjelma oli iloista ja vapaata. Mitään luokkaeroja ei näkynyt olevan, vaikka joukossa oli monia vahvalla oksalla istujiakin. Mukana olivat lapset ja vanhukset. Tunnelma oli tosiaan niin kuin onnistuneessa pikkujoulujuhlassa. Turkulaiset olivat nähneet paljon vaivaa kaiken järjestämisessä. Suuret kiitokset kaikille.
Ilman pätevää ”lentoemäntää” ei matka olisi varmasti ollut niin antoisa. Haapamaan Impi hoiti ja hoivasi meitä matkalla. Keskeisin henkilö oli kuitenkin matkalla Turusen Liisa. Liisa piti lentävän kioskinsa avulla huolen siitä, että virvokkeita oli aina saatavana. Tästä oli seurauksena se, että aina välillä kävimme kastelemassa tienvarsiheinikoita, vaikka kulohälytys ei enää olekaan voimassa.
Peräpenkillä istuivat tietenkin porukan uroot. Siellä käytiin läpi mm. talvi- ja jatkosota uudelleen, kommentoitiin Saksan parlamentti- ja Nivalan esivaalit, ratkaistiin. Lähi-Idän tilanne ja matkustettiin uudelleen Vähäsarjan Matin ja Kairamon Urpon Norjan matka.
Kairamon Urpo pitää kuulemma yllä yhtä epävirallista Suomen ennätystä. Urpo on istunut auton perällä kädet rinnan päällä ristissä Skibottenista Kilpisjärvelle saakka. Tähän on kyllä olemassa eräät motiivit, jotka saa tietää Vähäsarjan Matilta.
Korkiakosken Anska kävi paluumatkalla lauleskelemassa mikrofoniin vanhoja iskelmiä, oikeimpa muistui Pyllistys mieleen Anskan lauluja kuunnellessa. Se oli sitä iloista aikaa se.
Palokankaan Onni ja Jokisaaren Antti eivät kerinneet juhlimaan. Onnin omakotitalo oli valmistumisvaiheessa, ja siellä pojat suorittivat viimeisiä valuja. Oikein tuli mukava olo kun näki, että pojat pärjäävät maailmalla. Sinne nousee jälleen komea talo Ruskon maaperälle osoituksena siitä, että Nivala on laittanut paljon hyvää ainesta maailmalle. Ei tullut suuria perintöjä täältä, mutta tuli taito ja luonto tulla toimeen uusissakin olosuhteissa.
9.10.1969
Ja aluksi hieman nuhteita kuntalaisille. Viime perjantaina oli Nivalan kunnantalolla Nivalan Vanhainkotiyhdistys ry:n perustava kokous. Tilaisuudesta oli ilmoitettu lehdessä ja eri järjestöille lähetetyissä kirjeissä. Tilaisuuteen toivottiin saapuvan kaikkien asiasta kiinnostuneiden yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen ja järjestöjen edustajat. Kokoukseen saapui vain talonmiesten lisäksi kuusi henkeä.
Nivalan valtuustossa on käyty kovia keskusteluja vanhusten asunto-olojen parantamisen puolesta. Varsinkin vaalien alla on tunnettu suurta kiinnostusta tätä asiaa kohtaan. Mukana ei ollut yhtään sosiaalilautakunnan jäsentä, ei yhtään kunnanhallituksen jäsentä ja valtuutetuistakin ainoastaan Väinö Noponen. Ei ollut nuoria eikä vanhoja. Hiukan nolottava tilanne, kun julkisesti on pidetty näin suurta ääntä vanhusten heikoista asunto-oloista.
Kaupungiksi tuleva Ylivieska on saanut onnitteluja myös Nivalan kunnallismiesten taholta. Tässä tulee myös Nivala-lehden onnittelut. Lykkyä tykö, mutta muistakaa että Nivala on vielä ainakin toistaiseksi Kalajokivarren suurin pitäjä asukasmäärältään, vaikka kuntamuotomme on vaatimaton. Annamme onnittelumme vilpittömästi, sillä meillä on suuremmat projektit suunnitteilla.
Nivalalaiset ovat tunnetusti yksimielisiä niinkuin budhalaiset.
Vallankumouksista puhutaan, mutta me suunnittelemme täällä hiljaisuudessa omaa vallankumoustamme. Olemme valmistelleet jo vuosikymmeniä tätä ”kulttuurivallankumousta”.
Ajatelkaapa vaikka siellä Ylivieskassa minkälaisille paikoille olemme agenttimme asettaneet. Huomaatte pian kauhistuneena, että ”shakkilaudalla” ovat nivalalaiset nappulat niin että pian on matti edessä.
Ylivieskan terävästä päästä löytyy monia miehiämme ratkaisevilla paikoilla. TVL:n olemme katsoneet melko ratkaisevaksi tekijäksi tulevassa vallankumouksessamme, ja olemme sinne sijoittaneet eräitä terävämpiä kavereitamme. Sieltä löytyy mm. neljä insinööriä ja toistakymmentä teknikkoa. Heillä on salainen koodi, joka määrätyllä hetkellä pannaan toimiin. Ei, ei se ole, pojat, mutin hajua eikä ringin narinaa. Saatte arvata vielä kolmannen kerran.
Tiedotustoiminta on ehkä vieläkin tärkeämpi tekijä. Sitä varten olemme sijoittaneet Haapajärvelle Luhtasen Ilmarin, Niemen Reijon ja Kukkolan Annikin. Ylivieskassa meillä on Luhtasselan Oiva, Pudaksen Eini ja Junttilan Veli. Ouluun laitoimme Vilkunan Liisan, Kokkolaan Haapalan Auliksen, Jyväskylään Haapalan Matin ja Tampereelle Ylikotilan Ollin. Ja vielä on puolikymmentä muuta toimittajaa hyvissä asemissa.
Joko alkaa tuntua ontto olo sydänalassa, jos jotain alkaa tapahtua. Julkinen sana on huomattava tekijä, ja siksi olemme sijoittaneet siihen noin aluksi tuommoisen määrän vissejä nivalalaisia.
Teollisuusvakoilijoita, lähettiläitä ja konsulentteja meillä on jokaisessa maankolkassa. Sellainenkin tekijä kuin Tampereen kaupungin likavesipuhdistamon apumies on avainasemassa. Ajatelkaapa vain jos hän sovittuna H-hetkenä kiertää sen ison hanan kiinni.
Jos tämä maailma meidän nivalalaisten mielestä muuttuu kovin kiireelliseksi, niin että emme ennätä kunnolla puolista syödä ja sen päälle torkahtaa, niin silloin me olemme kärtysiä ja vallankumouksellisia. Se voi tulla eräänä päivänä, ja silloin on ainoa kulkulupa, jos on ringin kuva puseron hihassa.
Elkää peljätkö me olemme lempeitä hallitsijoita. Me ei vain haluta joutua niin kovan byrokratian alle, ettei me keritä toista ihmistä puhuttelemaan, ja ettei meiltä menisi omat mielipiteet.
Meillä on vielä silti täällä muita reservejä. Ovelimmat ukkomme pyörivät tuossa Osulan nurkilla. He ovat salaisia mielipidetutkijoita. Yrittäkääpä puhutella niitä, niin huomaatte että haalistuneenkin puseron sisästä voi tulla ovelia juttuja.
23.10.1969
Mitäpä kertoisin täältä Manttaalitalon vintiltä. Kahdeksanruutuisesta ikkunasta näen, että syksy on saapunut. Pihan vanha vartija koivuvanhus on heittänyt kesän vihreän viittansa, ja hoitaa virkaansa alistuneena.
Tuota koivua on varmaan tuijotellut Iisrael Karvosenojakin touhujensa lomasta Nokelan peräkamarista. Varmaan siinä Iisrael monta kertaa juksaili, miten saisi kunnan verotuloilla järjestettyä käräjätuvan ylöspidon, vankeinkuljetuksen ja huutolaisten sijoituksen, ja pitipä siitä jäädä vielä virkamiesten palkkoihinkin. Paljon on nähnyt tuokin koivu. Nyt se päivystää tuossa sähkölaitoksen kaapelirullia, Nivala-lehden öljytynnöriä ja tarkkailee vahtimestari-Mannen askareita kunnantuvan tanhuvilla. Pikitiellä mennä viuhtoo Nivalan kuntoihmiset. Siellä painelee samaan tahtiin rouvat Kinnunen ja van der Does. Tuttu näky kirkonkylän lenkinkiertäjien joukossa. Moneskohan kiekka mahtaa olla menossa.
Ja siinä pistelee toinen yhtä uskollinen parivaljakko apteekkari puoliskoineen. Kummallista on tuo ihmisen elo. Ei ole apteekkarillakaan lääkit omasta takaa. Tuolta ne on käveltävä lentokentän suoralta joka ilta. Ehkäpä siinä on vihjausta, että monen muun lääkit voisivat löytyä raikkaasta syysillasta.
No missäs viipyy — ei viivykkään. Sieltähän se tulee keisarin kaima Hakala. Ja askel on niinkuin rippikoulupojalla. Siinä on jalannousua, jota sietäisi katsella sellaisenkin, joka on puolivuosisataa Nikolaita nuorempi.
Yhtä vielä odotellaan. Käynnissä on arvokkuutta. Kävelyn ohella tehdään havaintoja. Tuttujen kohdalla hattu nousee arvokkaasti päästä. Kivimäen Heikki on lähtenyt kierrokselleen. Muuttunut on seurakunta Heikin muistiin. Ei seiso enää Korva-Pekka liikkeensä portailla. Ei hurauta enää nimismies Valgreeni ratsullaan kylällä vastaan. Hyppylän kartanolla ei näy keskikievarin melskettä. Tässä sitä puhuteltiin Mainion Jaakua, nyt siinä yhteiskoululaiset kopin perässä juoksee. Päivän kierros kivimäkisten osalta tuli täyteen.
Kumma juttu tuo käveleminenkin. Ennen se oli mökin akan suurin vitsaus, kun joutui asioiden välissä kirkolla jalkaisin juoksemaan. Nyt on sama homma herrojen nautinto.
11.12.1969
Manttaalitalon vanha koivu on pukeutunut huurteiseen vaippaan, ja pimittää toimittajan entisestäänkin heikot mahdollisuudet tirkistellä nivalalaisten touhuja ja askareita. Toimittajalla on kuitenkin eräs vapaus; jatkaa mielikuvituksella siitä, mihin katse päättyy. Tätä avua täytyy käyttää hyväkseen, jos meinaa saada kuvan siitä mitä nivalalaiset pakkaspäivänä touhuilevat.
Mitäpä näkyy tuonne Karvoskylän suuntaan. Ojalan Hente se siellä täristää kuuraa ”Viktorian” rungon päältä. On tainnut kertyä asioita, joita on operoitava järjestykseen.
Jyrkässä kulmassa pitkän pyöränrungon päällä Hente polkee kohti kylän keskustaa. ”Jos kävis ostamassa Tirkkoselta askin punasta Norttia, ja heittäs siinä jonkun huulen ihmisten aprikoitavaksi näin pakkaspäivänä. Pitkästysköhän tuo Emilia jos kävis Pellisen Anttia porisuttamassa. Ompa se tainnut Emilia siihen tottua, että hentoo se Hente joskus viipyäkin. Maailmanpolitiikka ja herrain kotkotukset, kyllä niissä piisaa aihetta.
Mitäs miehiä siellä tuolla Välikylän osuuspuojin eessä töröttää. Karinkantanen, Järvelän Martti ja Niskasen Topi siinä ovat jääneet kauppareissullaan puhumaan maatalouspolitiikasta. Nyt taisi Karinkantanen murjasta kovan jutun, kun Niskasen Topi alkoi viittomalla puhumaan ja Järvelän Martti painoi lakkia syvemmälle. Kyllä olisi tainnut tulla pitkät keskustelut, ellei tuo Töllinojan Veska olisi töräyttänyt tuohon leipäautollaan ja jutun pito siitä häiriintyi. No tätähän voidaan petrata seuraavalla kerralla, tuumivat pojat ja häipyivät omiin suuntiinsa.
Kotilanpäässä nytkyttelee ruuna heinäkuorman kanssa niittytiellä. Reen jalakset naukuvat pakkaslumessa ja ruunan vauhti on verkkaisaa. No Kivirinnan Jomppehan siinä heinästä palailee. Lämmin turkki ja koirankarvakinttaat tekevät olon mukavaksi. Heinä tuoksuu ja aatokset risteilee. Mikseihän Jomppe laula. Jotain syvällistä täytyy nyt liikkua Jompen mielessä kun laulu ei lähde vaikka ulkonaiset olosuhteet laulamisen halua ruokkivat. No vieköön Jomppe heinät rauhassa kotiin.
Mitäs siellä tuolla Aittoperän maastossa vilahtelee. No totta tosiaan siellä on Helenan ladulla nyt naiset asialla. Hietalan, Viljamaan ja Kiviojan emännät siellä pistävät niinkuin olympiavalmennettavat. Niin, kysymys on niistä Koskenperän haastehiihdoista. Jaa mutta tätä ei olisi saanut kertoa, se voi tulla Lassilan Aarnen korviin ja silloin tulee Aarnelle kiire panna valmentaja töihin Koskenperän naisten puolesta. Kyllä nyt taisi joutua Hautalahden Valto valmentajaksi kesken jänisjahdin, muuten on turha lähteä Koskenperän naisihmisten Aittoperän akkain kanssa kilpasille.