5.1.1971

Terve taas pitkästä aikaa. Toivotan hyvää jatkoa alkaneelle vuodelle.

Opettaja Hihna Tyhtilä pääsi varkain täyttämään vuosia. Paikkakunnalle jääneenä otan oikeuden esittää onnittelut niiden satojen Tyhtilän entisten oppilaiden puolesta, jotka ovat eripuolella maailmaa. Kuinkahan paljon meitä tosiaan on, jotka olemme kiitollisia niistä lapsuusvuosista, joidenka tapahtumissa opettaja oli usein keskeinen henkilö.

Opettajan kannalta nuo vuodet olivat kenties raskaita. Oli pula-aika ja myöhemmin maailmansota ja sen jälkeinen säännöstelykausi. Koulutointa harjoitettiin vaatimattomissa puitteissa ja suurten vaikeuksien keskellä. Kaikesta huolimatta nuo kouluvuodet pysyvät muistoissa ja moni entinen oppilas ajattelee niitä lämmöllä. Marjoniemen kansakoulun kukitettu luokka keväisessä tutkintotilaisuudessa ja suvivirren sävelet tulevat helposti mieleen. Pidetylle opettajallemme kaikkien entisten oppilaiden puolesta esitän parhaat kiitokset ja onnittelut merkkipäivän johdosta.

Onnittelut myös Ylivieskan kaupungille ja varsinkin sen tarmokkaalle Taideyhdistykselle. Tämän yhdistyksen aktit ylettyvät usein Nivalaan saakka. Viimeisin esitys yhdistyksen taholta oli, että Nivalan. Savesta tehtäisiin keraaminen tuotantolaitos. Ryhdyttäisiin valmistamaan vaikka kukkopillejä. Pillit vois virittää vaikka sävelmään ”Arvon mekin ansaitsemme”.

Syksyllä tiesi lehdet kertoa, että yhdistyksen taideaarteet olivat joutuneet tulvan, tuhojen alttiiksi. Tiedossa ei ole, olivatko vahingot yhtä suuret kuin vastaavassa tapauksessa Firenzessä, kuinka monta Rembrandtia ja Picassoa mahtoi Ylivieskassa tuhoutua.

Näistä kulttuurin ongelmista voisi siirtyä tuntuvampiin ja tutumpiin ongelmiin. Syntymäpäivälahjana uusi kaupunki sai myös tilaston väkiluvustaan. Se osoitti, että kaupunki kuuluu heti niiden kaupunkien ryhmään, joissa väkiluku laskee. No laskihan Helsinginkin väkiluku, voisi päätellä, mutta Ylivieskan suunnitelmat ja rakenteet on mitoitettu suuremmalle väestömäärälle. Yhteistoimintaa ja sopua tarvittaisiin tämän alueen puolesta. Väestökato oli jokilaaksossa niin suuri, että se panee monen harkitsemaan. Kaikista kehitysaluelaista ja kuntien vastaantulosta huolimatta teollisuus näkyy erittäin vastahakoisesti hakeutuvan tänne. Toivottavasti oman väen aktiivisuus teollista yritystoimintaa kohtaan lisääntyy ja alueen elinkeinorakenne monipuolistuu.

21.1.1971

Olipa entisaikojen tunnelmaa Karvoskylän meijerikokouksessa. Varatuomari oli puheenjohtajana, mutta siitä huolimatta ei ohjat tahtonut pysyä puheenjohtajan käsissä. “Repliikki”, huuti puoluemies telekkarissa muutama vuosi sitten ja me maalaiset katselimme ihmeissämme. Nyt huudettiin repliikkiä. kymmenien isäntien ja emäntien suusta Karvoskylän kokouksessa ja Helsingin tuomari oli helisemässä, kun hiljaisina tunnetut karvoskyläläiset vauhtiin pääsivät.

Kokous ja siellä suoritettu äänestys antoi selvän kuvan sditä, mitä. meijerin jäsenet haluavat. Siihen ei pitäisi olla enää puuttumista. Uskallan kuitenkin vielä ottaa ”repliikin” tuon kokouksen johdosta. Eräs asia kokouksesta jäi masentavana mieleen. Kokoukseen oli saapunut sellaisetkin hiljaiset ja vaatimattomat ihmiset, jotka eivät tee numeroa omista töistään, mutta jotka ovat kasvattaneet suuren lapsilauman ja hankkineet toimeentulon lujasta. Nyt näillä ihmisillä oli pelko omaa meijerin lopettamisesta ja saman tien oman karjanhoidon loppumisesta. Tällaisen kuvan sai niistä puheenvuoroista.

– Antakaa köyhillä olla etes yksi meijeri.
– Me ollaan jo vanhoja ihmisiä, ja meillä ei ole muuta toimeentuloa kuin karjan pito, antakaa meidän muutama vuosi pitää lehmiä.
– Meiltä on kuski aina noutanut navetan edestä maidon, ei sitä vanhat ihmiset jaksa lähtiä kilometritolokulla maitoja lykkäämään.

Nämä puheenvuorot kuvastivat aidosti pelkoa siitä, että Karvoskylän meijerin toiminta aiotaan lakkauttaa. Kuskipiirit lakkaa ja saman tien pienten tuottajien karjatalous. Mistä tällainen tieto meijerin jäsenille?

Tällaisten tietojen levittäminen ja rauhallisten ihmisten pelottelu on moraalitonta. En arvaile tietojen levittäjää. Jokaisen osuuskuntakokoukseen saapuvan olisi tullut tietää se, että itsenäistä osuuskuntaa ei kukaan ulkopuolinen voi lopettaa. Tuskin kukaan siinä kokouksessa mukana ollut olisi halunnut lopettaa meijeritoiminnan Karvoskylästä. Kysymyshän oli vain ylimääräisen kurrin myynnistä joko Nivalaan tai Haapavedelle. Nivalassa on kolme osuuspankkia, joiden yhtymisellä kenties saavutettaisiin etuja. Näiden pankkien jäsenet kuitenkin katsovat, että jäsenkunnalle merkitsee oman kylän pankin säilyttäminen niin paljon, että yhteinen etu saa jäädä toisarvoiseksi. Tämän vuoksi Järvikylän ja, Maliskylän osuuspankit toimivat itsenäisinä. Niitä ei kukaan voi pakottaa liittymään. Sama on tilanne Järvikylän ja Karvoskylän meijereiden kohdalla. Puheet liittymispakosta ovat varmasti perättömiä. Kokouksessa sai pakostakin sellaisen käsityksen, että nyt nämä ihmiset äänestivät oman meijerin menettämisen pelosta.

Kokouksessa jäi vähemmistöön ne muutamat henkilöt, jotka olisivat halunneet myydä tuon ylimääräisen kurrin Nivalan Osuusmeijerille samoilla ehdoilla kuin Haapaveden meijerille. Nämä henkilöt perustelivat kantaansa sillä, että maito on ainoa nivalalainen raaka-aine, jonka varaan rakentuu koko Nivalan talouselämä. Tämä ylimääräinen maitoeräkin olisi jalostettava oman pitäjän sisällä, kun siihen kerran on mahdollisuudet. Tätä kautta olisi vahvistettu oman pitäjän yritysten asemaa ja parannettu työllisyyttä. Valitettavasti tämä esitys ei saanut kannatusta.

Paikallislehden tulisi tukea oman pitäjän teollisuutta, kauppaa, yritystoimintaa ja mielipiteiden vapautta. Lehden pitäisi pystyä toimimaan myös yhdistävänä tekijänä ulkopuolisia vastaan. Olen yrittänyt erilaisilla artikkeleilla suojata pitäjäläisiä, omia kauppiaitamme ja yrittäjiämme ulkopuolisia ja vilpillisiä kilpailijoita vastaan. Uskallan sen vuoksi tehdä vielä yhden esityksen tämän meijeriasian tiimoilta.

Nivalan Osuusmeijeri lupasi kirjallisessa tarjouksessaan maksaa saman Karvoskylän ylimääräisestä maidosta, mutta ei pystynyt syksyllä järjestämään toivottua tankkikuljetusta. Tämän johdosta Karvoskylän meijerin hallitus teki kaupan Pohjolan Maidon kanssa, joka pystyi järjestämään myös tankkikuljetuksen. Kysymys oli siis vain maidon kuljetustavasta. Tietojeni mukaan Nivalan Osuusmeijeri saa vastaavan tankin maaliskuun alusta, ja pystyisi näin ollen tarjoamaan saman mitä Pohjolan Maito. Henkilökohtaisesti näen Karvoskylän meijerillä vielä monta tuloksellista vuotta edessäpäin ja näen myös sen merkityksen kylälle ja maidontuottajille. Sen vuoksi toivoisin jäsenkuntaan yksimielisyyttä ja vilpitöntä halua sovitteluun. Tämän toteuttamiseksi esitän seuraavaa:

  1. Ne jäsenet, jotka jäivät äänestyksessä vähemmistöön, eivät tekisi mitään radikaaleja liikkeitä, vaan pysyisivät osuuskunnan jäseninä ja Karvoskylän meijerin maidontuottajina.
  2. Karvoskylän Osuusmeijerin hallitus tarkistaisi päätöstään silloin, kun Nivalan meijeri tarjoaa samanvertaiset edut kuin Pohjolan Maito.
  3. Nivalan Osuusmeijerin taholta luvattaisiin olla puuttumatta Karvoskylän ja Järvikylän meijereiden itsemääräämisoikeuteen ja toimintaan.

Erimielisyyden aiheet ovat vähäiset, mutta niistäkin voidaan saada lihava riita. Sovittelulla ja viisailla myönnytyksillä sekä omien arvovaltakysymysten hylkäämisellä sovinto kyllä varmasti löytyy.

Kuntalaisten ja maidontuottajien parasta tarkoittaen.

18.2.1971

Männikön Matti piipahti toimituksessa ja ukkeili herrain kotkotuksia.

”Sielä kävi meijänperällä yhtenä päivänä kaksi herraa, mitä nuo lie olleet malminetsijöitä. Kaksi miestä ajo perätysten eri autoilla. Toisessa autossa oli oikein siivet. Pikkusen tulivat autosta ulos siinä meijän kankaalla ja kävivät kurkistamassa mehtää, niin eiköhän pitänyt heti vaihtaa semmoset pieksukengät jalakaan ja taas kun mentiin autoon niin kapisteltiin niinkuin ois enempikin ryvetty ja vaihettiin nappaskengät takaisin jalakaan. On niillä sitä aikaa kuijeilla nuilla herroilla.”

Kuule Matti, ei sinun kannata ainakaan kateellinen olla noille miehille. Niillä voi olla kärtyinen muija, vekselivetoinen auto ja katarin vaivaama mahalaukku, eikä ne uskalla koskaan sanoa omaa mielipidettä vaan päättelevät ja kehittelevät. Sinä olet Matti vapaa isäntämies, voit mennä ja tulla ja sanoa nakuin ajattelet. Männikön isännän kumiteräsaappaissa on varmasti parempi ja mukavampi olo kuin herrain pieksuissa.

Helenakin on sitten siirtynyt Pyhäjärvelle, minne on jo aikaisemmin mennyt Hautalan Lauri, Nyrhisen Veikko ja Laitilan Jouko. Kaikesta huolimatta kiitokset Helenalle. Sinun mukanasi ovat nivalalaiset urheilun ystävät eläneet monia jännittäviä hetkiä. Monet ovat seuranneet kehitystäsi ja kannustaneet Sinua. Olet varmasti saanut monesti tuntea kotiyleisösi vilpittömät suosionosoitukset, jotka ovat lämmittäneet mieltäsi ja kannustaneet harjoittelemaan. Kaikkea hyvää Sinulle uudessa ympäristössäsi, ja jos tarjoutuu tilaisuus muuttaa takaisin Nivalaan, niin varmasti olet tervetullut.

Viime aikoina on hyvien nivalalaisten keskuudessa pakannut pieni riidanpoikanen nakertelemaan. On ollut meijeri- ja muita jupakoita. Se on tuo pitkä ja masentava kaamos, joka tahtoo sotkea ihmisten välitkin. Kuukausia kestävän pimeyden ja alakuloisuuden maiseman vaikutus on niin vahva, että se saa myös ihmiset pois tolaltaan. Eipä siinä paljon riidan aihetta tarvita, kun ihminen on ajautunut väsymyksen rajalle. Kohta tästä tulee jälleen kevät niin suurella voimalla, että me unohdamme riidat, velat ja vekselit ja jaksamme ajatella kaikista hyvää. Ihminen elää vuodenaikojen mukana. Keväällä se jaksaa uudistua ja kasvaa.

Ahon Asko puhui Sarjankylällä hyvin kauniisti emäntien lomakysymyksestä. Kyllä asia varmasti niin on, että miehet ottavat itse vapaata, lähtevät kokouksiin ja maatalousnäyttelykin, mutta perheenäiti saa jäädä kotiin.

Avioliittovuosien aikana tuo asia on jo kerinnyt painua niin uomiinsa, että sitä pidetään luonnollisena. Isäntä ei helposti huomaa sitä, että emäntäkin voisi olla loman tarpeessa vaikka ei nyt ihan täyttä tusinaa lapsia olisikaan.

Kuulehan sinä nivalalainen isäntä. Mitähän jos sinä jonain iltana, kun olet ottanut jo hotalipun hammassärkyyn ja soodaa närästykseen ja istut siinä sängynlaidalla, niin poksautat sen saimaanjämän holokista ja käännyt emäntäsi puoleen ja alat ehotella parin viikon hiihtolomalle lähtöä. Yritä, edes.

18.3.1971

Nivala on aina olut kuuluisa siitä, että järjestettiinpä mikä tilaisuus tahansa, niin aina on yleisöä mukana. Viimeaikoina on tämä käsitys horjunut pahani kerran. Hyviä nivalalaisia on turha etsiä sunnuntaisin kirkosta, juhlista tai kokouksista. Ei väki silti kokonaan ole kadonnut, sillä bingossa istuu sunnuntaisin 1 000–2 000 henkeä. On sentään toinenkin asia joka kiinnostaa – ufot.

Maanantai-iltana olivat kansalaisopiston yleisöluennon aiheena ufot. Esitelmöitsijäksi oli saatu maamme johtaviin alan esitelmöitsijöihin kuuluva rovasti Merikallio. Kiinnostavan asian lisäksi tämä sympaattinen rovasti osasi esittää miellyttävästi asiansa.

Esitelmänsä alussa rovasti Mustakallio totesi, että keskustelua avaruusesineistä ja olennoista on tähän saakka käyty aivan väärin asentein. On suhtauduttu asiaan taianomaisesti!, ja jos on nähty ufo, on hävetty sen kertoimista. Nyt on aika asettua avoimelle kentälle tarkastelemaan kiihkottomasti, ennakkoluulottomasti ja rehellisesti tätä asiaa, jonka todistusaineisto on vanhaa ja kasvaa päivä päivältä. Nykyinen maailma on repeillyt hyvin, moniin erilaisiin osiin, ja ryhmiin erilaisten etujen ja ristiriitojen vuoksi. Maailma on täynnä kiistakysymyksiä. Nyt meillä on edessä kosminen kausi, jolloin ihminen pyrkii valloittamaan avaruutta.

Rovasti Merikallio esitti kuvaheijastimen avulla kansainvälistä kuva-aineistoa ja avaruusaluksista, tukialuksista ja avaruushenkilöistä. Mukana oli valokuvia henkilöistä, jotka! elävät täällä keskuudessamme, mutta jotka ovat Marsin tai Venuksen asukkaita. Kokonaisuudessaan esitelmä oli kiinnostava, mutta’ ehkä liian paljon jätti epäilyn aiheita. Todistusaineisto ja esitelmää aiheet olivat koviin kaukaisia. Kertomukset tavatuista ja puhutetuista avaruushenkilöistä tuntuivat utopialta. Sen sijaan olisi monia ehkä kiinnostanut enempi Suomessa havaittujen valoilmiöiden havainnot ja suomalaisten, tiedemiesten lausunnot.

Kyselytunti jäi lyhyeksi, koska esitelmöitsijä saapui tilaisuuteen myöhästyneenä, ja tilaisuus venähti kovin myöhäiseen.

Kaikesta huolimaitta kansalaisopisto oli oivaltanut kiinnostavan aiheen. Luentoa oli saapunut seuraamaan noin 200 henkeä, mikä osoittaa sen, että ufo on nyt pop.

14.4.1971

Syvään luotaavia oli maataloustuottajain vuosikokouksessa käytetyt puheenvuorot. Kovin synkkinä nähtiin tulevaisuuden näkymät ja epäluulo hallitsijoita kohtaan tuntui olevan vahva. Nämä Puheenvuoron käyttäjät olivat etupäässä vanhoja veteraaneja.

Toisenlaisen käsityksen maatalouden mahdollisuuksista toi esille Vähäsöyriagin Erkki. Jotenkin tämä ryhdikäs ja lujan tuntuinen mies panee ulkopuolisen kunnioittamaan itseään ja niitä ajatuksia, Joita hän esittää.

Erkki Vähäsöyrinki ei valittanut. Hänen käsityksensä on, että maataloudessa pärjää, jos rohkeasti ja työtä pelkäämättä yrittää. Tämän lisäksi hän edellytti eräitä perusominaisuuksia. Yrityksen koko on oltava riittävän suuri, jossa päästään tehokkaaseen työskentelyyn ja hyviin tuloksiin. Ammattitaidon merkitystä Erkki piti ratkaisevana. Kaksi mielipidettä. Kummallakin on varmasti puolustajansa. Totta lienee sekin, että asenteiden muutosta nivalalaisessa elämässä tarvittaisiin.

Eräs maatalouden kehityksen jarru on tilan vaihtumisessa sukupolvelta toiselle. Liian monissa tapauksissa ei koskaan tehdä perheen keskuudessa selkoa siitä, kuka jää tilalle, kenet koulutetaan ja kenelle maksetaan minkin verran. Usein käy niin, että kun isäntä vanhenee, niin puheet näistä asioista entisestäänkin harvenevat. Pesä hajoaa ja lapset lähtevät pois. Vanhukset jäävät kahden. Tuo itse raivaama muheva pelto alkaa työntämään pajua. Navetan katto alkaa vuotamaan ja voimat ehtyvät. Viimein pannaan karja pois ja pellot pakettiin. Tästä ei ole enää paluuta. Kuka tulisi jatkamaan selvittämättömään ja heikkoon kuntoon vajonneeseen taloon.

Näitä tapauksia alkaa olla jo Nivalassa liikaa. Nivalan 19 000 peltohehtaaria voidaan luokitella kolmeen osaan. Yksi kolmasosa on nuorten viljelijöiden käsissä. He asuvat lujasti. Maksavat sisarosuuksia, ostavat koneita ja tarvikkeita. Heidän työnsä tuloksena meijerit ja teurastamot saavat tuotteita. He antavat kaupankäynnille tarpeellista vauhtia. He maksavat veroja ja pitävät yhteiskuntaa pystyssä.

Yksi kolmasosa tästä peltoalasta on jo heikommassa tuotossa. Tilan omistaja voi olla jo iäkäs eikä jatkajaa ole näkyvissä. Tällaisella tilalla yrittäminen on jo laimeampaa. Uutta ei rakenneta eikä osteta. Kaikessa on antautumisen leima.

Yksi kolmasosa Nivalan pelloista on jo valitettavasti jäänyt sellaiseen tilaan, että se ei palvele paikkakunnan talouselämää. Suurimman osan tästä ryhmästä muodostaa pakettipellot ja viljelemättömäksi jääneet alueet ja tilat.

Tilanne näyttää huolestuttavalta. Uusia maatalousyrittäjiä ei näy ilmaantuvan. Talojen pojat hakeutuvat työllisyyskursseille ja pois Nivalasta. Tarvittaisiin asenteiden muutosta.

Jokaiselle sellaiselle nuorelle pojalle ja tytölle, jotka ovat kiinnostuneita maataloudesta täytyisi löytyä mahdollisuus maatalousammatin harjoittamiseen. Eikö nivalalaisissa taloissa voitaisi riittävän aikaisessa vaiheessa avoimesti ja kaikkien perheenjäsenten läsnä ollessa keskustella siitä, kuka jatkaa tilan viljelyä. Käytännön toimenpitein asia usein järjestyisi, jos vain keskustelu saataisiin alkuun. Aloite tässä asiassa on vanhemmilla.

6.5.1971

Siiri Åkerberg lähetti kortin Itä-Saksasta, jossa hän on lomailemassa ja hoidattamassa terveyttään. Åkerberg muistaa kotiseutunsa, vaikka kertookin kylpyläkaupungin ja Saksan maaseudun kauneudesta lähettämässään kortissa. Tässä tulee myös hänen lähettämänsä terveiset Nivala-lehden lukijoille.

Hirvi-Matti Karvosperältä on antanut maan hallitukselle epäluottamuslauseen taitamattomuudesta. Matilla oli toinen silmä kiinni ja kasvoilla ovelan näköinen ilme, kun hän kertoi maan isäntien toheloinnista. ”Rupesivatki nostamaan leivän hintaa, niin siitähän ne kaikki lakot ja mellakat alako. Olisivat kaikessa hilijaisuuvessa isontaneet leivän reikää ja pitäneet hinnan ennallaan, niin kukkaan ei oisi puhunu mittaa” Entisensä, entisensä on vielä Matti.

Ainassaaren Väinö käynnisti Järvikylän meijerin kokouksessa mielenkiintoisen keskustelun Nivalan maataloudesta. Aiheellisesti Väinö huomautti toimittajaa siitä, että ei joka talossa ole nuoriväki valmis ottamaan taloa vastaan, vaikka vanhemmat sen tarjoaisivatkin sopivilla ehdoilla. Aikaisemmasta kirjoituksestani voin antaa sen periksi, että vastaavia tapauksiakin on, joskin ne ovat harvinaisia. Tästä juttu kääntyikin asiaan, jota pidettiin Nivalan maatalouden suurimpana ongelmana: niistä emäntiä maalaistaloihin ja karjanhoitajia navettoihin? Monien isäntien mielestä Helsingistä saisi helpommin karjanhoitajia, kuin Nivalan nuorista naisista. Nivalan kansalaiskoulun maatalouden opettaja Pekka Kangas on kertonut, että oppilaiden toimesta suoritetaan Nivalan nuorten keskuudessa haastattelu, jossa he saavat eri ammattialat ja ”sosiaaliseen nokkimisjärjestykseen” eli missä järjestyksessä he arvostavat eri ammatteja ja mihin sijoittuu esim. 20 hehtaarin viljelijä. Samassa kyselyssä otetaan selvää myös tytöiltä, kuinka moni olisi valmis maatalouden emännäksi. Tämä tutkimus antaa aikanaan lisää mielenkiintoista keskustelun aihetta.

Tänä keväänä odotettiin ennätystulvaa, mutta kyllä se luonto itse järjestelee nuo asiansa niin, ettei siihen ihmisen tarvitse mennä arvailemaan. Pidisjärvi on saanut pitää jääpeitteensä harvinaisen pitkään ja yöpakkaset ovat kuivattaneet sulaneen veden. Kevät tulee kuitenkin. Pidisjärvellä ori jo värikästä ja äänekästä elämää. Suuret joutsen- ja hanhilaumat pysähtyvät muuttomatkallaan Pidisjärvelle. Lokit, suokukot ja töyhtöhyypät antavat oman värinsä. Kuoppasillan seutu onkin muodostunut iltakävelyjen osoitteeksi. Siellä voi kuulla kevään äänet.

13.5.1971

Aivan oikea tulva nähtiin vielä tänä keväänä, vaikka välillä tuntui jo siltä, että pakkanen kuivattelee sen, mitä aurinko päivällä sulattaa. Jääkö tämä tulva Haapaperän ja Aittoperän viimeiseksi? Pumppaamojen rakenteet ovat valmiina ja luultavasti jo ensi keväänä paikallaan. Salanteen Toivo kertoi, että oikeastaan tuntuu haikealta, kun tulvaa ei enää seuraavina keväinä tulisikaan. Tulva on niin voimakkaasti mukana nivalalaisessa kevätkuvassa, että sen poisjääminen varmasti huomataan.

Kuoppatien penkereiden suoja-aidasta on muodostunut melkoinen venelaituri. Parikymmentä venettä siistissä rivissä kertoo kalastusharrastuksen määrästä. Pidisjärven kalansaaliit ovat olleet taas tänä keväänä mukavia. Vahäsarjan Matti arvioi, että Pidisjärvestä nousee keväisin noin 1 500 kiloa kalaa vuorokaudessa. Tämä määrä saattaa tuntua uskomattomalta, mutta asiaan perehtynyt huomaa, että tällä kertaa ei kalamiehen käsiä ole levitelty liian kauas toisistaan.

Kunnanhallituksen ensimmäinen kyselytunti sai yllättävän hyvän vastaanoton. Perjantai-iltana pidettyyn palaveriin oli saapunut noin 80 kunnallispolitiikasta kiinnostunutta kuntalaista. Runsaan kolmen tunnin aikana esitettiin vastattavaksi monia kysymyksiä.

Sairaalan laajentaminen tutkimus-, röntgen- ja toimenpidetilojen osalta, koiraveroasiat sekä kunnan viemäriverkosto ja likavesien puhdistusallas olivat keskeisimpinä keskustelun aiheina. Sairaalan laajentamissuunnitelmien viivästyminen ja kolmannen lääkärinviran perustaminen antoivat aihetta lukuisiin kysymyksiin.

Kunnan viemärilaitos sai osakseen kovaa arvostelua. Lammikkopuhdistamo todettiin ja tunnustettiin ”sudeksi”. Lohtuna tähän asiaan tuotiin se, että monet muut kunnat ovat rakentaneet samanlaisia puhdistamoja ja ne ovat osoittautuneet käytössä epäonnistuneiksi. Viemärilaitoksen rakentamisessa todettiin monia heikkouksia ja toivottiin kunnan taholta tiukempaa kontrollia.

Koiramiesten ja kunnan välejä haluttiin parantaa. Tähän tunnuttiin kunnan taholla suhtauduttavan myönteisesti ja lupailtiin anomuksesta palauttaa osa kannetuista koiraveroista avustuksena riistanhoitotyöhön. Kokonaisuudessaan palaveri oli onnistunut. Toivottavasti tämä ei jäänyt viimeiseksi, vaan kuntalaisille tarjotaan useimmin tilaisuus tentata viranhaltijoita ja luottamusmiehiä verovarojen käytöstä.

Keväällä ihmisen mieli on kovin altis. Innostumiset saattavat riepotella ihmistä niin, että raihnainen keho ei leikissä kestä. Täytyisi löytää sellainen harrastus, joka ruokkisi molempia: antaisi mielen-, terveyttä ja kohentaisi kuntoa. Huono harrastus ei tässä suhteessa ole patikkaretket keväisenä iltana.

Ainakin kirkonkylällä on selvästi havaittavissa jälleen näiden lisääntyminen. Monet ”napamiehet” ovat ankaria lenkkeilijöitä. Hakalan Nikolai ja Pökkylän Toivo ovat varmasti ankarimpia miehiä tässä lajissa. Vilkunan Joose kertoi, että Toivo Pökkylä tuli häntä eräänä iltana vastaan kävellen Ylivieskan ja Alavieskan välillä. Kuinkahan pitkiä lenkkejä mahtaa tulla? Mitähän jos kadehdittaisiin kirkonkylän herroja ja lähdettäisiin, lenkille! Hyvää sen täytyy olla, kuin herratkin sitä tekevät!

27.5.1971

Sopinee tähän aluksi muutama sana matkailusta. Kalajoen kunta kutsui viikonvaihteessa jokilaakson toimittajat vieraikseen ja esitteli itsensä – matkailijoiden Kalajoki. Yllätyksenä monille tuli viime kesän matkailutilasto, joka nosti Kalajoen särkät toiselle tilalle koko maan leirialueiden kesken. Edelle kerkisi vain Turun Ruissalo, jossa nuorten musiikkileiri kokosi 5 000 nuorta ja tällä yleisömäärällä ohitti Kalajoen.

Kalajoen matkailun mahdollisuudet ovat olleet nuorten, ennakkoluulottomien ja rohkeiden henkilöiden käsissä. Tuloksena on itsensä läpilyönyt ja tunnetuksi tullut leirialue, Kalajoen särkät. Myös matkailun alalla tapahtuu keskittymistä. Muutamat korkeatasoiset paikat lyövät itsensä läpi, joissa matkailu antaa siihen uhratulle pääomalle koron. Kaikissa kunnissa ei ole mahdollisuuksia, eikä ole tarpeenkaan. Kalajoen särkät on tässä maakunnassa ottanut etulyönnin ja saa varmasti pitää asemansa. Kerrotaanpa muuten, että Kalajoen leirintäalueella tapaa tutun miehen. Opettaja Kauko Kokko toimii leirintäalueen vastaavana hoitajana ensi kesän ajan. Kyllä sieltä nivalalaisille luulisi löytyvän tasainen telttapaikka.

Erkkiperän höyli mies Saukonojan Einari kävi taas toimituksessa. Einarin luonne sopii hyvin rippikoulupojalle, mutta raihnainen keho ei tunnu Einarin kelkassa kestävän. Einari väänti taskustaan nitropurkin ja sanoi harvinaisen vakavana, ”Nyt ei passaa Einarin innostua. Tämmöset anto tohtori Kinnunen ja sano niin, että oo nyt Einari niinkö et oiskaan. Pitää kuule taijolla kävellä ja lyhyeen ajatella. Jos rupiat pohtimaan ja tormaileen, niin silloin tuli purkille meno. Eikö oo hullua, kun tuntuu että ei oo vielä aikaseksi ehtiny, niin rupes jo toisesta kohti nahistuun.” Näin tuumi Einari vaivoistaan. Puhui kuitenkin samaan hengenvetoon niittokoneen ostosta, vaikka heinänteko on vielä kaukana. Samanlainen on Einari kuin muutkin. Hiljaa pitäs olla, mutta minkäs teet menevälle luonnolle.

Liekkö keväät kylmempiä, vai mieskö on mennyt aremmaksi. Vielä ei ole uskaltanut paljon villapuseron kaulusta löysätä vaikka kohta alkaa päivä lyhenemään ja kesä kääntyy syksyyn. Ennen sitä oltiin aina vappuna Haapalassa kilpa-ajoissa avojalon. Tähän mennessä oli sairastettu jo ainakin yhdet hyvät varissaappaat. Kyllä niitä yritettiin kermalla voidella, mutta itku siinä tuli.

Heleätä helluntaita ja pitäjän poikamiehille muistutus: jolla ei ole heilua helluntaina ei oo koko kesänä.

2.9.1971

Kevät on kiihkeää heräämisen aikaa ja syksy sadon kypsymisen ja täyttymyksen aikaa. Näin on joku viisaampi ennen Jansua sanonut. Ihmeellisesti se on luonto järjestänyt jokaiseen vuodenaikaan oman kiehtovuutensa.

Syksyllä maanviljelijä kokee täyttymyksen hetkiä, kun saa nähdä, vuoden palkkansa valmistuvan kypsänä viljana. Jansukin omistaa pienen terapiatilan Karvoskylässä ja viljelee sitä palstatilan isännän tuntein. Täytyy sanoa, että kun hämäränä ja lämpimänä syysiltana kävelee viljapellon laitaa toinen käsi liitingin alla ja toinen viljapellon pintaa vetäen, niin että kypsät tähkät juoksevat sormien välistä, haistelee siinä syksyn tuoksuja, niin kumman syvältä ajatus meuroo. Oudon avaraksi laajenee ajatus, joka toimistotyössä kääntyy rullalle ja mökkihöperyydeksi. Tämmöisissä tilanteissa ihmisestä tulee kovin konservatiivinen ja sitä helposti ajattelee sellaisia kytösavuntuntuisia ajatuksia.

Syksy on tuonut myös kuntoradalle vilskettä. Tämän paikan suosio vain kasvaa. Jos joku ei tiedä tätä, niin Katvalan takana seurakunnan metsässä on rauhoittavan kuusikon sisässä kilometrin mittainen joustava muharata, jossa ehkäistään veritulppaa, suonikohjuja, vesipöhöä, linjavikoja ja masennustiloja. Muharadalla saa tarpeellista liikuntaa ja tuuhea metsä antaa sitä Söyringin Erkin kertomaa mielenrauhaa.

Viime sunnuntaina suoritettiin tällä muharadalla kolmen kovan koitos. Puolen vuoden harjoittelun jälkeen iskivät yhteen filosofi, metsien mies ja teollisuusmies. Asko Raivio, Leevi Purolla ja Untamo Hissa ovat puolen vuoden ajan käyneet joka päivä muharadalla juoksemassa viisi kierrosta. Sunnuntaina oli sitten haastepäivä, jolloin päätettiin katsoa kuka on kuka. Untamo voitti renkaan ajalla 4,20. Asko tuli toiseksi, 4,25 ja Leevi sai ajan 4,30. Onnea voittajille, joita tässä kilpailussa oli kolme. Kaikki voittivat jotain. Olen itsekin käynyt jonkun kerran tässä hoitolassa ja voisin suositella sitä ainakin yhtä vahvoin perustein kuin Tag’ia.

Jos torhaisis pitkästä aikaa myös kunnallispolitiikkaa, eli kurssikeskusasiaa. Tämä on ollut lehdille herkullinen aihe: Ylivieska ja Nivala jälleen vastakkain. Kumpikin haluaa kurssikeskuksen. Maakunnan kanta on Nivalan puolella. Sitä puoltaa ammattikoulun sijainti ja moraaliset syyt. Nivalan kunta on lähes 15 vuoden ajan vetänyt Hakolassa nuorten ammattikoulutusta ja täysin kunnan omana riskinä. Nyt kun kurssitoiminta on tulossa valtion suojelukseen olisi myös Ylivieska sen valmis ottamaan. Yleisenä ja hyväksyttävänä periaatteena pidetään sitä, että toisen hankkimaa etua ei saa viedä pois. Nivala on itselleen luonut vuosien sitkeällä työllä ja uhrauksilla tämän etuuden. Nyt Ylivieska on valmis sen ottamaan itselleen. Ihmeteltävältä tuntuu että AKH ei uskalla tehdä päätöstä vaikka ammattikoulun kuntainliitto on kantansa kahteen kertaan ilmoittanut. Nyt vaaditaan yksimielistä päätöstä. Eikö enemmistö enää päätä asioista tässä maassa, vaan juonittelut saavat sotkea kentän tahdon ja pyrkimykset.

Tämä asia on nyt mennyt umpikieroksi. Nivalassa tunnetaan kyllä keinot tällaisiakin asioita varten. Jos tulos näytti ennen epävarmalta, pantiin emäntä asialle. Juustolla on moni virkamies pehmitetty. Pitäisiköhän panna joku emäntä asialle Helsinkiin ja iso juusto kassiin.

9.9.1971

Toimittajan huoneen ikkunalle oli ilmestynyt kukka. Kiitoksia tuntemattomalle lahjoittajalle. Kukka on kaktus, mutta kukka kumminkin. Yritetään Saitaa sitä ohjeiden mukaan. Meitä on nyt kaksi piikkistä yhdessä huoneessa. Saa nähdä yhteistyö sujuu.

Syysillan kuvaan kuului ennen puimakoneen uliseva ääni. Tarkka kuuntelija erotti milloin Puitiin irtoviljaa ja milloin meni ruislyhde puimakoneen kelaan.

Puntityö oli sellainen toimitus, jossa oli tietty ”sosiaalinen nokkimisjäirjestys”. Tämä ilmeni selvänä arvovallan ilmaisuna esimerkiksi syömään mennessä.

Konemies oli tietenkin ensimmäinen. Haalarit päällä, jakoavain perstaskussa ja kourat vaseliinissa seisoskeleva konemies oli herra ja hidalgo. Hän väänteli moottorin hanikoita ja lisäili polttoainetta ja vettä.

Toinen luottotehtävä oli syöttäjällä. Syöttäjä käveli ruokapöytään konemiehen jäljessä. Syöttäjistä oli kertomuksia, miten se on taitava rukiin syöttäjä ja miten se osaa riivittää heinänsiemenen.

Seuraavina tulivat vuorossa hankomiehet. Ne piti olla riskejä miehiä. Niitä katseltiin ruumenpuolelta ylöspäin. Säkkien vaihto kuului tunnolliselle vanhemmalle miehelle.

Sitten tulee katkoja, joka sai seistä ylhäällä syöttäjän vieressä. Katkojan piti olla tomera ja siihen ei kaikkia torveloita uskottu. Lavalle antelijoiksi määrättiin yleensä joko keskenkasvuisia poikia tai tyttöjä.

Kaikkein alhaisin virka oli ruumenmuorilla, johon yleensä määrättiin nainen. Joskus sen homman saivat pojatkin ottaa, mutta mieluinen virka se ei ollut. Joutui kaikkien kiusoittelemaksi ja mikäs mukava olo se on, kun ruumenia on paidan alus täynnä.

Puintipaikan siivouksessa tuli isännän tarkkuus esille. Eräs mökin mies taisi olla niitä kaikkein tarkimpia. Siellä hän konttasi metson siiven kanssa puimakoneen alla pyyhki ja keräili kaikki jyvät. Kolisteli päätänsä ryskyn kulmiin, ähisi ja puhisi, mutta teki tarkkaa työtä. Tuli viimein ylös ja totesi kuivasti: ”Ei se nuolu elätä”.

On tainnut tarttua jo Jansuunkin Nivala-Seuran ”ammattitauti”. Pääsin tässä eräänä päivänä konttaamaan kirkon kellariin. Siellä oli paljon kiinnostavaa ja Vähäahon Juhon luvalla sain sieltä haltuuni sylillisen vanhoja kirkon pöntöstä luettuja kuulutuksia. Huonolla jäljellä olivat nämä Nivalan historian kannalta korvaamattomat asiakirjat. Suntio Vähäaho onneksi ymmärsi näiden paperien päälle niin paljon, että oli tallentanut lattiahirsien väliin nämä kääröt. Näistä kuitenkin kerrotaan tuonnempana.

16.9.1971

Ei sitä kaupantekoon nykyään rahaa tarvita. Näin. sanovat liikemiehet ja siltä se näytti, kun Jansukin pääsi eräänä iltana seuraamaan kaupantekoa.

Olin jo yöpuulle käymässä, kun kunnantalolta soitettiin eräänä iltana kello 23 aikoihin, että tulla nyt katsomaan täällä tehdään kovia kauppoja. Puoli kirkonkylää on jo myyty ja seuraavana on kirkon ja hautausmaan myynti.

No, johan tuollaisesta vihjeestä unet karisee toimittajan silmistä! Ajattelin kyllä välillä, että eihän nyt oikiat ihmiset enää tähän aikaan valvo. Oliko pojat hiprakassa vai onko ”tupamaarot” liikkeellä.

Kunnantalon vintistä löytyi puolenyön aikaan porukka, jolla tosiaan näytti olevan kovat tuumat. Hintikan Paavo saneli ammattimiehen täsmällisyydellä kauppakirjan tekstiä, jota kunnansihteeri Junttila naputti paperille.

Siihen mennessä oli syntynyt jo kuudet kauppakirjat. Jakokunta oli myynyt kunnalle ja kunta heti taloyhtiölle. Samalla kertaa oli ostettu myös lisätontteja ammattikoulun tarpeisiin. Nivalan seurakunnalla ei ole ollut omaa kirkkoa. Herranen ja Tuikita tuntuivat olevan ostopäällä, jos porukasta jollakin sellainen olisi. Jakokunnan miehet Kivi-Kalle, Takalon Roope ja Paavolan Reino kertoivat, että heillä olisi myytävänä yksi hautausmaa ja kirkko jos niin kuin kiinnostaisi.

”Myyvään noille fariseuksille yksi kirkko, niin saavat omantuntonsa rauhotetuksi”, ehdotti Kivi-Kalle. Paavolan Reino epäili, ”passaisiko niitä kirkkjakaan ihan yhettömiin myödä, kun, tämä on meilläkin viimeinen”. Näin lenkevät oli puheet jakokunnan miehillä, jotka pääsivät harvinaisen kaupan tekijöiksi. Niin sai Nivalan seurakuntakin laillisesti oman kirkon ja hautausmaan sen mukana. Tähän asti ne olivat kuuluneet Pidisjärven jakokunnalle.

Tähti-Paavo, Suomalaisen Otto ja Kalannin Seppo hipsuttelevat pyyhkeet kainalossa toimittajan ikkunan alitse. Nämä pojat ovat niitä innokkaimpia uintimiehiä, Uimamaisterin titteli on jo varmasti saavutettu ellei jo väitellä tohtoriksi. Ainakin näyttää juttua riittävän uintimatkojen välillä.

Äkäinen mies Sarjakylältä soittaa painavien tähkien juosta sormien lomasta, mutta ei juokse täällä. Pakkanen on tehnyt pahaa jälkeä, mikä on todettu vasta nyt puinnin aikana. Kesähallan tuhot ovat kuuleman mukaan huomattavat. Maataloustuottajain Nivalan yhdistys on lähettänyt kunnanhallitukselle kirjelmän halla vahinkojen arvioimiseksi.

Vaikka vahingot todettaisiin, niin siitä on tuskin mitään hyötyä viljelijöille. Hallavahinkojen korvaamiseen ei ole varattu määrärahoja ja tuskin niitä sai täisiin myöhempiin lisätalousarvioihinkaan. Onhan maanviljelijä tottunut siihen, että usein sato jää heikoksi pakkasen tai muun vaurion vuoksi. Perunasato jäänee keskinkertaista heikommaksi, koska Törmän Mattikin oli todennut tämän vuoden perunoista, että kun puolikymmentä kerralla suuhun panee, niin ei vielä puhetta haittaa.

4.11.1971

Eduskunta «ajoitettiin ja uudet vaalit ovat ovella. Nivalalaiset pahoittelivat viime vaalien jälkeen sitä, että Nivala ei saanut edustusta valtiopäiville. Ei asia kuitenkaan niin huonosti ollut. Eduskunnassa on nivalalainen mies ja onkin sitkeästi. Kansanedustajat lähtivät, mutta Heikki Mikkilä jäi. Mikkilän Laurin poika hoitelee Arkadianmäellä vahtimestarin tehtäviä, niin että eduskuntatalosta tapaa nytkin nivalalaisen miehen.

Kyllä tämän ja tulevien viikkojen aikana puhelinlaskut nousevat. Eduskunnan hajottaminen ja ripeät vaalivalmistelut toivat vipinää kentälle. Monen miehen vatsa taitaa olla löysällä tämän viikon aikana. Saapa nähdä saako Mikkilän Heikki toverikseen toisen nivalalaisen.

Jos Mikkilän Heikki on päässyt vihreälle oksalle, niin on sinne monta muuta nivalalaista pyrkimässä. Hannu Vähäsarja Sarjankylältä pääsi viime syksynä ammattikoulusta ja teki rohkean päätöksen. Hannu opiskelee tällä hetkellä insinööriksi Leningradissa. Tässä teknillisessä opistossa on neljä somalaista vaihto-oppilasta. Hannu on ehtinyt jo kirjoitella koulukaupungistaan. Opetus tapahtuu ensimmäisenä vuonna englanniksi, mutta seuraavana kolmena vuotena venäjän kielellä. Kun yhteistyö Neuvostoliiton kanssa tulee tulevina vuosina lisääntymään, niin Hannu-poika istuu joskus merkittävällä tuolilla. Kielitaito ja naapurin olosuhteiden tuntemus antaa hyviä mahdollisuuksia työmarkkinoilla.

Yliopistoissa opiskelevat muistavat usein toimitusta hauskoilla kirjeillä. Jyväskylässä ovat entiset toimittajamme Hannu Tyhtilä ja Vesa Nuolioja pitäneet yhteyttä lehteen. Mukana kuvioissa on ollut myös Jukka Rajaniemi, joka Veepeen kanssa suoritti erään tutkimuksenkin. Oulusta Hantulan Veikko, Malisen Lauri ja Isomaan Veli kirjoittelevat Välkkylästä ”keltanokkien” avaralla maailmankatsomuksella toimitukselta Nivala-lehden tilausta. Terveisiä vaan pojille! Kortti saapui myös Domukselta, muistamisesta.

Rauhalan Soinilta palaa kara auto. Tämä Soinin auto on ollut koko Karjaluodon numeron yhteinen kala-auto. Viime keväänä kylän miehet ajelivat nousukalaa satoja kiloja. Kun tulva on mennyt ohi, pojat suuntaavat auton kohti Muurasjärveä. Joku tuumasi heti palon jälkeen, että nyt loppui tuore kala Karjaluodon numerolta, kun paloi tuo auto. Ehkäpä seuraavaan tulvaan, mennessä jo löytyy pojille kulkuneuvo.

23.12.1971

Raavaan maalaisisännän lahjaostoista puuttuu joskus vähän mielikuvitusta, mutta ei varmasti hyvää tahtoa. Osuuskaupan kangaspuolella pyöritteli eräs isäntämies karkeissa nyrkeissään laamapaitaa. ”Minä oon jo viitenätoista jouluna ostanu sille eukolle laamapaijan pukinkonttiin ja ainahan tuo on siitä kiitelly. Mitäpä sitä vaihtamaan, kun näyttää passaavan”. Kukapa sitä nyt lahjaa moittimaan, mutta kyllä emäntä olisi voinut kiittää vielä paremmin, jospa laamapaidan sijasta olisi tullut yllätyksenä jokin toinenkin lahja, varsinkin kun noita laamapaitoja oli jo avioliittovuosien aikana ehtinyt kertyä.

Pöytäkalenteri on jälleen käännelty lähes loppuun. Vuoden aikana siihen on tehty monia hätäisiä merkintöjä. Usein kuitenkin se vuodentulos jää laihanlaiseksi. Kiitoksen aihetta sentään löytyy. Monet tapahtumat palaavat mieleen kun selaa vuosikertaa. On istuttu iltaa Raivion Askon ja Hautasaaren Lassin kanssa hämärässä tuvassa. Nevalan Kustin kanssa on selailtu sotapäiväkirjoja. Käki-Matti on käynyt muistamassa toimitusta. Nyt Matti oleilee sairaalassa. Pikaista paranemista Matille. Aittoperän akkain olympialaisissa on aina ollut hyvä tunnelma. Järven Aukun jämeristä jutuista on saatu tuntumaa pula-ajan tapahtumiin. Tillarien tuumat ovat pyörineet tuttujen asioiden ympärillä. Saukonojan Einarin mettiset pitivät rautavuoden, mutta ensi vuodelta isäntä odottaa suurempaa satoa.

On niitä tehty kömmähdyksiäkin. Pötrösen Eino ja Kairamon Urpo saivat merkkipäivänään leukavia huomautuksia Nivala-lehden ”ansiosta”. Niin on vuosi kituutettu ja naristu. Kiitokset lukijoille yhdessäolosta, jonka seikan huomaa ainakin silloin, kun virheitä tulee. Vilpittömät Hyvän Joulun toivotukseni.