28.1.1976
Viime viikon torstai-ilta tuli televisiosta uusintana ohjelma, joka on luettava tämän kommunikaatiovälineen parhaimpiin. Tarkoitan opetusneuvos Yrjö Kallisen haastattelua. Tämä ohjelman uusinta oli kunnianosoitus tammikuun alussa rajan taakse siirtyneelle suurelle humanistille.
Yrjö Kallinen joutui vapaussodan jälkeen valkoisten vankileirille ja sai kuolemantuomion. Sitä paheksuivat kaikki maan humanistit, ja heidän allekirjoittamansa kirjeen perusteella Yrjö Kallinen vapautettiin kolmen vankeusvuoden jälkeen. Noina vankilavuosina hän joutui painamaan nälkään kuolleiden vankitovereiden [silmät] kiinni, niin kuin hän haastattelussa totesi. Haastattelun sanoma oli: Elämmekö unessa?
Viime vuosina politiikka erilaisine tikapuineen on tullut yhteiskuntaelämän näkyvimmäksi muodoksi ja korkeimpien pyrkimysten päämääräksi. Humanistit ovat saaneet jäädä unholaan, ja hyvä sanoma ihmiskunnan puolesta on jäänyt vaille palstatilaa ja aikaa radion ja television ohjelmistossa. Tällaiselle ajattelulle ei ole tilaa nykyisessä eturistiriitojen rikkomassa yhteiskunnassa. Ne puolueissa olleet, jotka ovat katsoneet asioita hiukan laajemmin kuin ahtaan puoluesektorin näkökulmasta, on painettu alas luopioina ja liian pehmeinä miehinä. Heistä ei ole ollut kaiken inhimillisen murtavan poliittisen juntan varteen.
Kyllä meitä ihmisiä jujutetaan ja aivopestään. Milloin mihinkin suuntaan. Tällä hetkellä ja hätätilahallituksen aikana on palautettu vanhat konstit palvelemaan yhteiskunnan päämääriä. Kansaan yritetään nyt ympätä television ja radion kautta sankarikansan urhoollisuutta, kansan, joka pysyy ”yhtenä miehenä nousemaan vaikeuksia vastaan”. Televisiosta näytetään sotakorvauksien suorittamisen vaikeuksia ja miten ne selvitettiin. Näytetään filmejä kotimaisten teollisuustuotteiden erinomaisuudesta ja miten me voimme yksilönä korjata kansantalouden asemaa. Hyviä lääkkeitähän nämä ovat, mutta olisi tarvinnut politiikkojen herätä vähän aikaisemmin eikä sitten, kun hätä on housussa.
Talvisodan edellä haluttiin kokeilla kansakunnan yksimielisyyttä. Järjestettiin maaottelumarssi Ruotsia vastaan. Koko Suomi marssi, akat ja ukot, muorit ja vaarit, ja kypsiä oltiin suureen maaotteluun. Jo edesmennyt tunnettu karvoskyläläinen kaupanvahvistaja ja kirjamies Arvid Kahma suoritti marssiosuutensa lähes 70-vuotiaana. Arvi oli niitä harvoja, joka Kallisen lailla näki aina asian syvällisemmin. Kuuliaisena ja suomalaisena miehenä Arvi suoritti marssin, mutta jokaiselle askeleelle tuli hiljainen tussahdus: Höpsis-höpsis. Niin meitä massoja käsitellään.
Menipä turhan vakavaksi. Kevennetään: Näihin aikoihin moni nivalalainen suuntaa matkansa Välimeren tuntumaan. Eikä siellä haittaa olematon kielitaitokaan, jos rahaa on. Eräs suomalainen mies ei taitanut kieltä, mutta tuli hyvin toimeen ravintolassa. Hän piirsi paperille pullon ja lasin kuvan, ja oitis tyttö toi viinipullon ja lasin. Siinä tunteet lämpeni, ja tuli ikävä seuraa. Mies piirsi tytön kuvan ja antoi sen tarjoilijalle. Hetken kuluttua sipsutti tyttö pöytään. Taas piirrettiin pullonkuva ja kaksi lasinkuvaa. Viiniä tuli molemmille. Seurustelu jatkui elekielellä. Jonkin ajan kuluttua tyttö piirsi sängyn kuvan ja antoi sen miehelle. Silloin tämä suomalainen hämmästyi: Mistä mokomasta hän tietää, että minä olen puuseppä?
4.2.1976
Nivala-lehden lukijoille tiedoksi, että tämä lehti on ensimmäinen, joka on painettu Oulussa Liiton kirjapainossa. Johtokunta teki päätöksen painopaikan muuttamisesta tammikuussa.
Syynä muutokseen oli se, että liikenneyhteydet Kiuruvedelle olivat liian hitaat ja vaikeat. Tämä haittasi lehden valmistumista. Lisäksi uudessa painopaikassa on suurempien painokoneiden ansiosta enemmän mahdollisuuksia mm. värin suhteen. Tätä mahdollisuutta ovat ilmoittajat toivoneet, ja heidän ääntään on kuultava, koska he maksavat viulut.
Muutoksen yhteydessä voi sattua joitakin postin ohjauksen virheellisyyksiä ja lehti voi yhden kerran myöhästyä. Toivottavasti näitä ei satu kuitenkaan monelle.
Nivala sijaitsee erittäin kaukana offsetpainoista. Lähimmät ovat Kiuruvedellä, Kokkolassa ja Oulussa. Tämä on haitta Nivala-lehden teossa, ja pitkä väli aiheuttaa kohtuuttoman pitkän toimitusajan. Lähivuosina saataneen kirjapaino myös tälle alueelle.
Olen saanut monelta taholta terveisiä tulla tapaamaan Nivalan ”reppuselkäisiä” eri työmaille. Kutsu otetaan vastaan heti kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Vuodenvaihde on ollut hiukan kiirettä painopaikan muutosten ym. touhujen takia. Saamattomuus lienee silti suurin syy.
Loviisan atomivoimalaitostyömaalla on kymmeniä nivalalaisia töissä. Nämä kotiseudulleen uskolliset veronmaksajat käyvät vaihtamassa paidan joka viikonvaihde kotona. Rankkoja työmatkoja tekevät nuo Loviisan miehet. Siellä poraa ”johtaja Karppinenkin” vesijohtotunnelia Helsingistä Päijänteelle. Nivalalainen yrittäjä Paavo Taanila suunnittelee ja urakoi Metron tunneleissa. Siellä painaa Raumalla Pitkäsen poika poraa kallioon suuren öljysäiliön rakennustyömaalla. Kyllä näitä vierailukohteita olisi.
Tänään alkoivat talviolympialaiset. Seuraavat kymmenen päivää kuluvat mukavasti radion ja television parissa. Omaa jännättävääkin nivalalaisilla on. Helena Takalo on ollut tänä talvena elämänsä kunnossa. Tähän mennessä ei ole löytynyt vielä vastusta. Yhteenotto puuttuu ainoastaan venakoihin. Tuo minuutin marginaali toisiin hiihtäjiin aikaisemmista kilpailuista antaa kuitenkin viitteitä siitä, että Helena ei ole kaukana maailman kärjestä.
Jännitys nousee huippuunsa Aittoperällä Helenan kotona. Viime kerralla Kiviojan Lempi ei pysynyt tuolilla enää kilpailun ratkaisuvauhdissa, vaan juoksi tuvan ja kamarin välillä ja kurkisti oven raosta mitä kuuluu ja näkyy. Nyt on Lempin verenpaine entistä korkeammalla. Terveiset vaan, että jännäämään tullaan kun naisten kymppiä hiihdetään.
11.2.1976
Löin kirveeni kiveen, kun yritin haastatella erästä synttäripäivän sankaria. Kovin vaatimattomana miehenä hän kielsi kaiken huomioinnin, eikä nimikään saa tulla näkyviin. Lupasin olla mainitsematta. Onnittelut kuitenkin eräälle maanviljelysneuvokselle Nivalassa.
Ensi keväänä Haapaperällä eletään herkkiä hetkiä, kun omaa nuorisoseurantaloa ryhdytään purkamaan. Monet muistot liittyvät tuohon taloon. Siellä on saatettu ensi kerran nähdä tuleva puolisko. Siellä on tanhuttu ja näytelty. Ei ihme, jos talon purkaminen tuntuu sydänalassa.
Koville se otti vastaava tapaus Ypyässä Hantulan Yrjön kohdallakin. Yrjö on istuttanut koivun entisen seurantalon näyttämön paikalle ja kävi viime kesänä pyhiinvaellusmatkalla monta kertaa koivunsa luona ja muisteli nuoruuden huikeita aikoja.
Ja Varpulan Iitakin itki, kun Porilaisten marssi soi Helena Takalolle. Niin teki moni muukin. Lempille itku tuli vasta illalla.
Sinä Lempi kielsit kirjoittamasta siitä Sinun piiputtelustasi. Enhän minä malttanut olla mainitsematta sitä asiaa. Jos arvelet siitä jonkun loukkaantuvan, niin olet väärässä. Sinä saat nyt sitten oudon paljon anteeksi kaikilta ihmisiltä.
Kerroit, että Pikkaraisen Jouko antoi 200 grammaa konjakkia evääksi, että sydämesi kestäisi olympialaiset. Jouko on luvannut uusia reseptisi viimeistään viestiin mennessä. Tätä kirjoittaessa ei vielä tiedä, miten Helenalle on käynyt kympillä. Kävi miten tahansa, Helena on lunastanut itselleen asettamansa tavoitteen ja tuonut meille urheilun ystäville jännittäviä ilon ja onnen hetkiä.
Jos Sinä Helena joskus ehdit lukea tämän pienen paikallislehden kymmenen pisteen tekstiä, niin onnittelut Sinulle Nivala-lehden lukijoiden puolesta.
25.2.1976
Toimitukseen on tullut kirjeitä, joissa on kyselty nivalalaisten toimenpiteitä Helenan menestymisen johdosta. Nivalalaiset ovat olleet asiasta hiljaisia. Yhteydenotot lykättiin kuumimman tohinan ohi.
Nyt on kuitenkin otettu ensimmäinen kosketus Pyhäjärvelle. Nivalan Urheilijat ja Osuuskauppa kävivät onnittelemassa Helenaa. Viemisinä seuran kultainen ansiomerkki ja muutama ruusu. Reissun tarkoituksena lienee ollut kaino esitys, että Nivalaankin olette tervetulleita. Tässä vaiheessa kun noita ottajia tuntuu olevan muitakin.
Nivalan kunta järjestänee Helenalle tilaisuuden ensi sunnuntaina kansallisten hiihtojen aikana. Takaloilla on edessä ratkaisun teko. Nivalalaiset tietenkin toivovat, että se olisi entisen kotikunnan hyväksi.
Kerrotaanpas vielä se edesmenneen kunnallisneuvos Heikki Kivimäen tarina maailmanympärysmatkalta.
Kivimäki tuskaantui kunnallislautakunnan esimiehenä ollessaan kunnan papereihin ja riitelyihin ja päätti lähteä maailmanympärysmatkalle. Kivimäki kertoi, että kun hän lähdöstä runsaan kahden kuukauden kuluttua käveli Intian maaseudulla kaikessa rauhassa, niin kyllä tuntui pieniltä asioilta ne Sarjankylän miesten tieriidatkin, vaikka se paikanpäällä olleista tuntui niin tärkeältä, että koko maailma kaatuu.
Niin se historia toistaa itseään. Kunnanjohtaja on ottanut oppia Kivimäen tavoista ja on lähtenyt mietiskelemään Taka-Intiaan. Taitaa käppästä peräti Bangkokissa asti. Miltähän se mahtaa näyttää Peräahon tieasia katsottuna Bangkokin horisontista?
3.3.1976
Jokaisella alalla on huippunsa. Näin mainostetaan eräässä TV-mainoksessa. Jokaisella alalla on myös omat kykynsä. Niin Nivalassakin.
Jos puhutaan hevosista, niin Heikkilän Veikon edelle ei ole käypää. Hän tietää ja tuntee suvut ja niiden periyttämiskyvyt tarkkaan. Hän tietää veripisteistä ja jalostusominaisuuksista. Jos siirrytään koiriin, niin pistämätön veikko niissä asioissa on Kankaan Jaska. Yhtä hyvin kuin Veikko tietää hevosista tietää Jaska koirista. Ja henki on päällä. Hän puhuu koirista yhteen menoon vaikka viikon, jos on kuulijoita.
Kolmas tekijä löytyy paloperältä. Eila Palola tuntee nautakarjan ja varsinkin maidontuottajat koko maassa hyvin tarkkaan. Hän on käynyt alan kouluja ja hankkinut jo nuoresta sellaisen asiantuntemuksen, joka pistää karja-alan ammattimiehet ja -naiset kunnioittamaan tämän tytön tietomäärää. Hän osaa myös ammattinsa. Siitä on osoituksena tässä lehdessä oleva luettelo. Eilalla on Nivalan paras yksilö ja parastuottoisin karja. Mikä olisikaan maineemme maitopitäjänä tulevaisuudessa, jos meillä olisi enemmän Eilan kaltaisia tyttöjä.
Kävin lauantaina seuraamassa Tuiskulassa judon Pohjois-Suomen mestaruuskilpailuja. Kovaa leikkiä. Parasta oli kuitenkin Kopsan Sepon huulenheitto. Kannattaa maksaa kaksinkertainen hinta, jos pääsee Sepon tuntumaan urheilukilpailujen katsomossa. On pojalle hioutuneet väärät leukaluut. Kyllähän sitä kauppiaana kehittyy, ja Sepon maine jo tunnetaan.
Eräs nivalalainen rouvashenkilö oli tullut viime keväänä kyselemän minkälaista lantaa pitäisi laittaa puutarhaan. Oitis Seppo veti sieltä lannoitepussin ja vuolaasti kertomaan: – Kuulkaapas rouva, tätä kun laittaa, tulee kaikki ravinteet heti kerralla ja kukat kasvaa vähemmällä rakkaudellakin. Tätä kun heittää muutaman kourallisen sateen jälkeen pihamaalle, niin rupiaa pihakeinun jalatkin silmuja lykkäämään.
Tuommoinenhan se on Seppo. Se herra aina hiuvauttaa sinne tänne tuollaisia huuliveikkoja meidän tosikkojen seuraan, ettei koko elämä menisi kengän kautoa katsellessa
24.3.1976
Pala palalta murenee se yhteiskuntaa kannattava voima, ahkeruus. Se sortuu kohtuuttomaan verotukseen. Työnteon verottaminen on mennyt niin pitkälle, että se tappaa ahkeruuden ihmisissä. Mitä kannattaa rehkiä, kun työn tuloksesta ei itse pääse nauttimaan.
Huhtikuun alussa tulee voimaan uusi laki ennakonpidätyksestä. Pidätys nousee 30–50 prosenttiin. Kun tämän jälkeen joku ylimääräisen ansioon innokas saa tilin nyrkkiinsä ja saa käteen vain puolet tienaamastaan, niin taitaa mennä kinttaat tiskiin.
Otetaanpa esimerkiksi sanomalehtien asiamiehet. Tämä ahkera joukko on yleensä iältään vanhempaa väkeä, joka on tottunut ottamaan pienenkin rahan talteen ennen kun menee sosiaaliluukulle tai avustusten jonoon. Aikaisemminkin tämä asiamies on joutunut maksamaan veron tuloistaan, mutta nyt viedään heti kättelyssä puolet päältä. Tämä tappaa varmasti liiat työhalut. Näinkö käy lehtien asiamiehille ja monille muille ahkerille, jotka ovat kantaneet kortensa kansantulon kekoon.
Mulleista on ennenkin käyty sanaharkkaa Nivalassa. Tällä hetkellä ei tahdo saada eri teurastamoiden lukuja mahtumaan Maatilahallituksen tilastoon. Nivala on hyvä kuppauspaikka monelle teurastamolle, mutta kukaan ei ole valmis korvaansa lotkauttamaan Nivalan hyväksi. Löytyisipä Nivalasta mies, joka pistäisi teurastamon tai makkaratehtaan pystyyn, niin kyllä lihaa löytyisi. Niin paljon olemme kotiin päin, että unohdamme aatteet ja linjat, kun on omasta kysymys.
Kunnan Antti on palannut Thaimaasta ja voi, minkä metakan hän sai siellä aikaan. Mitähän Antti lie tehnyt, mutta äkkilähdön sieltä saivat jenkitkin.
Kunnan Antti saa huomenna vieraakseen vielä isomman Antin eli Antti Aarnio-Wihurin, joka tulee tutustumaan teollisuuskylään. Myös KERA:n johtaja Ollila saapuu torstaina paikkakunnalle. Kunnan Antilla on mieluista kerrottavaa, kun kunnan asukasluku on virallisen henkikirjan mukaan kasvanut viime vuoden aikana 27 hengellä. Seurakunnan tilastohan osoitti päinvastoin. Kuukausittain saapuva tilasto on tammikuun kasvuksi ilmoittanut 20 henkeä lisää. Syntyvyysluvuthan tulevat kuvaan vasta syksyllä ja mikä onkaan sitten väkilukumme?
31.3.1976
Kummasti se raha vain rauhoittaa. Tällaisen vaikutelman sai Antti Aarnio-Wihurin käytöksestä. Muut puhuttelivat Anttia herra johtajaksi, mutta Antti seisoskeli kädet taskussa ja teki omia havaintojaan. Toivottavasti tämä isokenkäinen vieras jätti Nivalaan sellaiset jäljet, jotka tulevaisuudessa jollain tavoin haisisivat Nivalalle vaurautta.
Viime päivinä tässä on joutunut työmarkkinapolitiikan pyörteisiin. Ensin uhkasi lakko Nivala-lehden painamista, mutta tämä vaara toistaiseksi on pois päiväjärjestyksestä. Toivottavasti kokonaan. Sitten soitettiin tapahtumapaikalle Nivalan Leipä Oy:n paistopaikalle, missä tuntui olevan ylälämpöä liiaksi. Enemmän kopua, kuin asiaa. Toisella puolella nuori, tarmokas ja sanova työnjohtaja. Ammattijärjestön puolella kannuksiaan hankkiva osaston puheenjohtaja. Kummallakin oli ”kovat piipussa”: Minä tässä viimeisen sanan sanon.
Kun vastakkain on tällaiset asetelmat, niin sovintoa pitää etsiä kauan, vaikka ei olisi ollut edes kunnon riitaa. Tavallisesta rivimiehestä tuntuu nuo taistelut turhamaisilta kaikkine koukeroineen. Asiat ovat kuitenkin ajautuneet tähän pisteeseen ja niitä on vaikea päästä eroon.
Jokaisen ammattijärjestön, niin elintarviketyöläisten liiton kuin maataloustuottajajärjestönkin, eturiviin tulevat miehet ja naiset, jotka haluavat päästä pitkälle järjestötyön portaita käyttäen, ja ainoa edellytys on olla kova, ovela ja pitää lampaat kasassa, ettei yksikään sielu juoksisi pois laumasta. Jos on jaksanut olla kova johtaja, niin sitten saa viirejä, edustusmatkoja ja kunniapalkintoja. Mitäpä ihminen ei tekisi kämmenenkokoisen kangaspalan puolesta, jos se sattuu olemaan oman järjestön viiri. Se riittää palkaksi 50 vuoden taistelusta, johon on uhrattu sydänveri.
Niin tässäkin tapauksessa. Riitaa ei oikeastaan ole ollutkaan. Tällä hetkellä yhteiskunnassa on kaikenpuolinen hyvinvointi ja turvallisuus niin kunnossa, että täytyy tyhjästä keksiä pikku kahinoita, että tulisi vähän väriä yksitoikkoisuuteen. Jos ottaisi kantaa noihin työtaisteluihin.
Työntekijöillä täytyy olla länsimaisen demokratian mukaan oikeus työtaisteluun ja työpaikan vaihtoon. Tällä hetkellä kaikki työtaistelut tuntuvat kuitenkin kohtuuttomilta. Mitä merkitystä oli sitten niillä tupo-neuvotteluilla, joiden katselemiseen ja kuuntelemiseen ehti jo radion ja television kuuntelijat ja katselijatkin kyllästyä. Onneksi ollaan menossa kevättä kohti, ja silloin ollaan vähemmän aggressiivisia.
22.4.1976
Eipä säilynyt pitkään Joosen ennätys tuossa härkinasiassa. Joose löysi seitsenpiikkisen härkimen ja sitä pidettiin jo viikon verran ennätyksenä.
Eskolan Ville Raudaskylästä oli kuullut, että Tapanilan emäntä oli saanut uuden juurisaavin ja päätti lahjoittaa saaviin kunnon härkimen. Villellä olikin tuuria, sillä rupeaman etsiskelyn jälkeen hän löysi kahdeksanpiikkisen ja löi siten Joosen ennätyksen. Villen ennätys ei kestänyt kuin kaksi päivää. Koivurannan emäntä Haijunperältä kertoi heillä olevan yhdeksänpiikkisen härkimen. Vieläkö löytyy suurempia? Jatketaan nyt tätä kilpailua siihen asti, kun alkaa tulla pisimmät rukiinkorret ja syksyllä painavimmat perunat.
Suomalaiset miehet ovat noissa tunteenilmaisuissa melko köyhiä ja yksioikoisia. Moni aviosiipaksi joutunut nainen, joka on lukenut Nyyrikkiä ja Angelikaa, olisi toivonut paljon värikkäämpää kosintaa kohdalleen mitä sattui sattumaan. Ei hukutettu ruusuihin, suudelmiin eikä vuolaisiin rakkaudentunnustuksiin, vaan tokaistiin yksioikoisesti: Lähe jos uskallat.
Aina voi kuitenkin asian korjata, jos sattuu elämän varrella uusia tapoja oppimaan. Näin päättivät ainakin tehä Vuolteenahon Jaakko ja Kivi-Kalle.
Eränkävijät olivat kutsuneet kunnanhallituksen toissa sunnuntaina kukonlaulun aikaan Laakkosen Reinon hoitamalle teerien ruokintapaikalle katsomaan kevätsoitimella olevia teeriä. Siinä herkkien aamuhetkien aikana näille pojille selvisi tämä asia. Kun he katselivat urosteerten komeaa soidinriehaa, he samalla muistivat oman kosintansa karuuden ja tunsivat piston sydämessään ja muistivat kaihoten omia siippojaan.
Pahkaperän maantiellä jo palatessa harjoiteltiin ja kierrettiin autoa siipi jäykkänä väristen ja niin kuin urosteeri naaraan ympärillä. Niin päättivät Jaska ja Kalle kotiin päästyään kiertää kiikkutuolissa lepopäiväänsä viettävän emännän pariin kertaan siipiä räpytellen ja suhiten ympäri ja katsoa sitten silmäkulmalla mikä oli vaikutus. Pitääpä ensi viikolla soittaa Suomalle ja Eevalle, minkälaiset soitimet nämä urokset saivat aikaan vai jäikö taaskin vain puheiksi?
Mikko Niskanen tulee ohjaajiensa ja apuriensa kanssa Nivalaan. Mikko toivoi, että hän saisi kaiken mahdollisen aineiston käyttöönsä käsikirjoituksen valmistamista varten. Mikko pyysi, että jos Nivala-seura voisi toimia välittäjänä. Mikäpäs siinä.
Jos nivalalaisilla tai kenellä tahansa on takanaan valokuvia, kirjeitä, asiakirjoja, kapinaan liittyviä esineitä tai arvokkaita omakohtaisia kokemuksia, niin pyydetään ottamaan yhteyttä allekirjoittaneeseen. Kuvat ja muut esineet palautetaan aikanaan.
Palaako eräs kymmenien vuosien takainen näytelmä jälleen pinnalle Nivalassa? Silloin oli tulossa Nivalaan E-liikkeen teurastamo, mutta kun väri ei ollut sopiva, ei yrittäjää huolittu. Vaaleanpunainen nähtiin pahana Nivalan vihreässä kentässä. Nyt on tulollaan sinivalkoinen yksityinen, mitenkähän käy?
Sen verran on tietoa, että Nivalasta on käynyt jo lähetystö Helsingissä, että tämän yrittäjän tulo on estettävä konstilla millä tahansa. Nivala on tässä asiassa niin katkera, kuin petetty sulhanen. Kun Ylivieska aikanaan nappasi tuon mieluisimman morsiamen, niin ei muitakaan huolita.
28.4.1976
Eräät syytökset arvovaltaiselta taholta ovat antaneet aihetta palata viimeviikkoiseen pakinani aiheeseen, vaikka mielestäni tuo olisi saanut jo olla sillään. Kysymys on Nivala-lehden uutisesta, jossa kerrottiin makkaratehtaasta ja samaa asiaa käsitelleestä pakinastani.
Kunnan arvovaltaisin foorumi lienee valtuuston kokous. Nivala-lehti sai viimekertaisessa kokouksessa valtuuston puheenjohtajan paikalta niin raskaita syytöksiä, että ne antavat aihetta puolustukseen. Kun syytös tapahtuu lisäksi kuntamme ensimmäisen miehen toimesta, niin lehden on syytä ottaa asia vakavasti. Nivala-lehti leimattiin virheellisten tietojen antajaksi ja lehden sanottiin laskeneen Hymy-lehden tasolle. Puheenjohtaja totesi, että kunta ei ole neuvotellut makkaratehtaasta eikä Nivalasta ole mennyt lähetystöä.
Tarkistin asiaa. Johtaja Jorma Pouttu oli sopinut kunnanjohtaja Antti Niemelän kanssa puhelimella tapaamisesta helmikuun alussa tänä vuonna. Helmikuun 13. päivänä saapuivat Jorma ja Kauko Pouttu sekä hallintojohtaja Olli Roiko-Jokela Nivalaan ja neuvottelu tapahtui kunnanjohtajan virkahuoneessa, jossa oli paikalla kunnanjohtajan lisäksi elinkeinoasiamies Alho Sarja. Nämä tiedot voi tarkistaa puhelimella neuvottelussa mukana olleilta henkilöiltä.
Jälkeenpäin on annettu ymmärtää, että Niemelä ja Sarja olivatkin silloin Teollisuuskylän edustajia eivätkä kunnan edustajia. Voihan sen tietenkin niinkin kääntää, mutta käytännössä tämä on sama asia. Teollisuuskylä on Nivalan teollisuuskylä. Kunta takaa lainat ja vippaa rahat. Samat miehet päättävät asioista. Toisina osapuolina ovat Kera ja yhdellä osuudella Veikko Valo, mutta valta on Nivalan kunnalla. Tämän neuvottelun pohjalta Alho Sarja on tehnyt tarjouksen Poutulle, joka käy esille toisaalla tässä lehdessä.
Toinen syytös oli, että Nivalasta ei ole mennyt lähetystöä. Mitä tarkoittaa lähetystö? Jos asia otetaan niin kirjaimellisesti, että lähetystöksi katsotaan vain sellainen julkisesti koottu ryhmä, niin sellaista lähetystöä ei liene ollut. Se on kuitenkin varmaa niiden tietojen pohjalta, joita olen saanut, että asiaa on hoidettu Helsinkiin päin.
Eräs mies, jonka sanaan voi luottaa, kertoi seuraavaa: MTK:n johtoon on viety sellaiset terveiset, että sen tulee käyttää koko järjestön arvovalta maan rahalaitoksiin päin, ja olen varma, että mistään Pouttu ei tule saamaan luottoa makkaratehtaan perustamiseen. Kovaa puhetta. Tämän lausuman julkistamiseen pakotti tuo valtuustossa esitetty väite. Jätän Nivala-lehden kriittisten lukijain ratkaistavaksi sen, miten väärässä lehti on ollut.
Kun tähän asiaan on kerran palattu, niin jatketaan. Olen itse Maataloustuottajain jäsen ja Lihakunnan jäsen. Kun aikani kasvatin sikoja, markkinoin ne Rajamäen Arvin kautta silloiseen Karjapohjolaan. Olen kuitenkin ottanut sen kannan, että toimittajana minulla ei saa olla henkistä napanuoraa mihinkään suuntaan. Asian esille ottamiseen ei myöskään ole vaikuttaneet mitkään muut seikat kuin se, että asian salamyhkäisyys loukkaa kuntalaisten etua. Eräät henkilöt ovat kertoneet joutuneensa silmätikuiksi ja ovat syyttäneet toimittajaa henkilökohtaisista asioista. Minä kunnioitan näitä miehiä maanviljelijöinä ja järjestömiehinä, eikä miehet riitele, vaan asiat. Kun yhtenä osapuolena on kunta, ei 1970-luvulla asiaa voida hoitaa kunnassa niin kuin joskus menneinä vuosikymmeninä. Pelin pitää olla avointa ja kortit pöydällä.
Ja kun kerran tälle asialle lämmettiin, niin puhutaan kaikki selväksi ja lopetetaan sitten. Ammattijärjestötoiminta on aina kovaa, ja siinä yritetään saada jäsenet tiukasti riviin, niin myös kaupallisessa järjestäytymisessä. Tämä ei kuitenkaan ole vielä onnistunut, ja otteet ovat käyneet koviksi. Sellainen viljelijä ja lihantuottaja, joka on uskaltanut markkinoida lihansa järjestön ulkopuolelle, on saanut tuntea itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Tämä on ammattijärjestön jako, mutta paikallislehdelle asia on toinen. Meille kaikki lukijat ovat samanarvoisia.
Mikko Niskanen on saapunut eilen Nivalaan. Tervetuloa! Tämä makkaratehdaskapina lienee kyllin uskottava näyttö Sinulle, että osaamme olla kohteliaita ja arvostaa työsi, kun panimme pystyyn reippaan rähinän tulosi kunniaksi. Emme silti esitä käsikirjoituksen muuttamista Vilkunan Aaron esittämään Konimakkarakapinaan, vaan meille sopii hyvin tuo Nivalan kapina 1930-luvulta. Annetaan vain aiheita myöhempiä töitä varten. Kyllä me yksi energinenkin filmituottaja työllistetään, jos niikseen tulee. Kapinanteossa meillä on jo rutiinia.
12.5.1976
Ensi sunnuntaina on pitkästä aikaa Nivalassa kunnon iltamat. Itä-Pohjan taideyhdistys on järjestänyt kuluvan kevään aikana tällaisia iltamia eri kunnissa. Ensi sunnuntaina on vuorossa Nivala.
Sain tilaisuuden seurata Haapajärvellä tämän iltamien ohjelman ja olin myönteisesti yllättynyt. Siinä oli jotain kotikutoisen ja turmeltumattomuuden tuntua, kun Malisten purppuriryhmä nytkytteli lavalla. Kannattaa mennä katsomaan.
Toimitukseen tulla tupsahtaa aina silloin tällöin kirje, joka on torhaisu vakaumuksellisesti toisin ajattelevaa kohtaan. Minut on voideltu viime vuosina milloin miltäkin taholta, enkä ole sen paremmaksi tullut. Kaikkein vähäisimmät ovat taitoni olla oikeudenvartijana, jos Nivala-lehdessä alkaisi uskonnollinen kirjoittelu. Sen vuoksi on parasta, että paikallislehti pysyy tämän keskustelun ulkopuolella. ”Jokainen tulkoon…” jne.
Ensi lauantaina viettävät Helsingin rinkiläiset 10-vuotisjuhlia. Nykyinen veräjän vartija Jaakolan Väiski on toivotellut tervetulleeksi juhlaan. Valitettavasti ei ole tällä kertaa mahdollisuutta päästä mukaan. Aikaisempaan tilaisuuteen tutustuneena tiedän, että teillä on siellä hauskaa, ja oli suurenmoista olla vieraananne. Toivotan omasta ja Nivala-seuran puolesta lisää ”narinaa” oivalliseen rinkiinne.
Olkoon yhdessäolonne riemullinen ja kiitokset teille siitä työstä, jota olette tehneet pääkaupunkiin muuttaneiden lähimmäistenne hyväksi. Hyvää jatkoa alkaneelle vuosikymmenelle.
19.5.1976
Kovin kulturelliksi muuttui elämä Nivalassa menneellä viikolla. Herroja Helsingistä pyöri täällä harva se päivä, ja niitä kinutessa meni monet rupiamat. Kauppakamarin vieraana oli herra KOP keskuspaikalta, ja tämä vieras lupaili lähivuosilta vain ”verta, hikeä ja kyyneleitä”.
Osastopäällikkö Lauri Närvä oli koko perjantaipäivän Jokilaaksojen Musiikkiopiston ja Nivalan kunnan vieraana. Tämä herra on vaikutusvaltainen mies opetusministeriössä, ja hänen käsiensä kautta kulkee paljon rahaa. Sen vuoksi vieras sai höylin kohtelun nivalalaisilta.
Mikko Niskanen ilmestyi komentoryhmänsä kanssa loppuviikolla, ja ensimmäiset otokset on saatu purkkiin. Elokuvanteon ”ensi-ilta” oli Aittoperällä lauantai-iltana. Roolijakoja ei Niskanen ole vielä julkistanut. Itse hän on ajanut viiksensä pois ja esiintyi kuvauspaikalla körttipuvussa.
Häkkilän Jaska lienee vahvistellut asemiaan, ja hän oli jo ensimmäisessä tulipalokohtauksessa liiankin uskottava. Kun lato sytytettiin palamaan, alkoi Jaskan rooli ja täydellä tohinalla. Jaska sieppasi röijyn päältä ja takoi sillä palavaa kulokkoa niin rajusti, että kaulus olisi jäänyt kouraan, jos oli kurttutakki. Mikko luuli jo Jaskan näyttelemistä tosihädäksi ja laittoi miehet pelastamaan häntä palavan ladon seinustalta. Niinköhän käy, että aikanaan kirjoitetaan Jaskasta: Miehen tie vei Betlehemistä Hollywoodiin.
Nuorisoseuralla harrastetaan jälleen. Kovin alamaista piti vain lähteä. Kylän poikaset ovat pitäneet huolen siitä, että yksikään talon 260 ikkunaruudusta ei ollut jäänyt terveeksi. Nyt on kuitenkin reiät tukittu ja katto paikattu. Taloa on siistitty päältä ja sisältä. Parin viikon päästä tulee Viisi vekkulia parrasvaloihin. Melkein entisillä voimilla. Tavarat ovat kuulemma kadonneet. Pitäisi saada huonekaluja ja kimpsuja. Lahjoituksia otetaan vastaan, kertoi Pirttiperän Mauno. Kesälomalaisille on tarkoitus tarjota kunnon iltamia heinäkuun aikana.
Nivalaan on tullut paljon uutta väkeä. Joukossa on monen alan kykyjä. Ammattikoululta on löytynyt nuorisoseuralle vetäjät ja käynnistäjät. Antaapa uusien, veresten voimien mellastaa. Tällaisille aktiivisille henkilöille pitäisi pyrkiä löytämään työtä ja toimintakenttää niin harrastustoiminnan kuin kunnallispolitiikan ja muunkin yhteiskuntaelämän sektoreilla. Uusi veri tuo aina vilkkautta. Meidän nivalalaisten on autettava heitä alkuun pääsemisessä. Meidän on myös hyväksyttävä erilaisuudet. Vieras voi olla vilkkaampi tai jörömpi kuin alkuperäinen nivalalainen, mutta uuden tulokkaan on saatava tuntea myös uusi kotiseutu omakseen.
Näin keväällä on aina torhaistu siivouskampanjan puolesta. Viime keväänä uskalsin kehottaa isäntiä menemään sadan metrin päähän pellolle ja katsomaan sieltä armasta kotiaan. Onko se viihtyisän näköinen? Sana oli mennyt perille ja moni tuntenut piston sydämessään ja esimerkin heidän kartanoltaan. Saisi vielä seuraavan vaiheen aikaiseksi, että siistisi pesänsä ympäristön. Edelleenkin tämä kaikki vain kotiseutuyhdistyksen toivomuksena, ei omana kehotuksena. Samat synnit löytyvät omasta pihapiiristä. Ja vielä yksi asia. Istuttakaa tänä keväänä nimikkopuu jokainen itselleen ja lapsilleen.
2.6.1976
Viikonvaihteessa pantiin osa suloista Suomea kesäpakettiin, kun koulumaailma lähti kesälaitumille. Nivalassa tämä tietää melkoista muutosta katuelämään, kun 1800 oppilasta on pois kyläkuvasta.
Palataanpa torstain valtuuston kokoukseen. Se oli kiinnostava kokous lähinnä kokoustekniikan kannalta. Nuorisosihteerin vaalissa syntyi kiperiä tilanteita. Einari Eskola pyysi asiaa pöydälle ja esitti vaatimukseksi työjärjestyssäännön perusteella ¼ äänten riittämistä. Tämä pykälä tulee voimaan, jos tarvittavat asiakirjat eivät ole olleet käytössä vähintään viittä päivää aikaisemmin ja asia on ensimmäisen kerran esillä.
Opetusministeriön lausunto oli saapunut puhelimen välityksellä vasta muutamaa tuntia ennen, ja tähän vetosi Eskola. Puheenjohtaja tulkitsi asian kuitenkin niin, että pöydällepano tarvitsee enemmistön, ja tätä enemmistöä ei äänestyksessä tullut.
Toinen kiperä tilanne syntyi, kun äänestettiin siitä, valitaanko nuorisosihteerille varamies. Äänestyksessä äänet menivät tasan. Puheenjohtajan olisi kuulunut äänellään ratkaista asia, mutta hän pisti asian uudelleen äänestykseen. Syntyi tulos 13–11, ja varamiestä ei valittu.
Seuratuvan muutostöiden kustannusarvio lasten päiväkodiksi oli kasvanut toteutuksen aikana yli kaksinkertaiseksi. Tätä pidettiin pahana. Myös urheilukentän katsomo oli rakennettu melkein kokonaan talousarvion ulkopuolisin varoin. Aiheellisesti siitä valtuutetut ”naputtivat” mutta välttivät syyllisten etsintää.
Vesi voi aina vaikuttaa suuria asioita. Tämä nähtiin Maliskylän kokouksessakin, kun isännille esiteltiin Malisjoen suunnitelmaa. Siellä nousi esille monta mielenkiintoista ja jämerää mielipidettä.
Yksi näistä jämeräpartaisista oli Syväluoman Samppa, kova mies vuosien takaa. Maineikas kummini Aakon Lauri kertoili Haapaniemen penkillä huimia nuoruudentarinoitaan, miten he Haapavedellä pistivät hulinaksi: ”Oli minä, Syväluoman Samppa ja Pelttaanin Jaska.” Tästä on jo aikaa runsaat parikymmentä vuotta, ja kummini ja Pelttaanin Jaakko ovat nurmeksi muuttuneet.
Mutta yksipä on joukosta jäänyt, ja se on Syväluoman Samppa. Aikakirjojen mukaan Samppa pitäisi olla jäänne menneiltä vuosikymmeniltä ja kuulua manttaalikunnan ja köyhänhoitolaitoksen aikakauteen. Vaan eipä ole. Menneellä viikolla Samppa osti jälleen uuden mopon ja uusi traktorikorttia viideksi vuodeksi eteenpäin. Samppa on jälleen varustautunut elämään kuin mies parhaimmillaan.
Kun entinen kunnallismies Samppa Syväluoma ryhdikkäänä luki toimituksessa laatimansa muistiot ja pyysi asianmukaiset merkinnät pöytäkirjaan, tuli toimitusinsinöörikin uteliaaksi ja tiedusteli, mikä on tämä mies?
Varokaa vain keksimästä konnankoukkuja. Sampalla on uusi mopo ja tankki täynnä bensaa. Vaikutusvalta ylettyy ainakin niin kauas, kuin mopon tankki riittää. Hyvää kesää ja vointia tälle teräsvaarille.
Isännät olivat latautuneet tähän Maliskylänkin kokoukseen taistelemaan herroja vastaan. Toisin kuitenkin kävi. Suunnitelmaa esitteli nuori, kaunis nainen, ja siihen sortui monen äksyt ajatukset. Ylimääräistä uteliaisuutta tunnettiin vain tämän insinöörin papereita kohtaan, ja niitä käytiin joukolla tarkastelemassa ja toisten mielestä turhankin tarkkaan ja läheltä. Mikä oli sitten kotia mennessä iloisesti tokaista, että olipa hyvä kokous.
9.6.1976
– Saisko olutpullon?
– Ei saa enää.
– No mitä hemmettiä, ehän minä päissäni oo.
– Ei ei, mutta olutta ei enää myydä Nivalassa. Se on loppu nyt.
– No kehveli, niinhän se on. Pannaan sitte kahvikuppi.
Tällainen keskustelu käytiin viime viikon tiistaina, kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Historiallinen päivä Nivalan osalle. Keskiolut oli tullut kauppoihin ja baareihin ja poistui tuona päivänä muutaman vuoden vanhan tuttavuuden jälkeen. Mikä oli tämä tuttavuus ja sen anti? Oluen vapautusta odotettiin ja esimerkkiä haettiin Ruotsista. Jotkut vastustivat vapautusta, ja heidät leimattiin vanhoillisiksi.
Uudistuksen katsottiin vievän kohti vapaampaa alkoholipolitiikkaa, joka parantaa suomalaisten huonoja viinatapoja. Toisin kävi. Nuoriso alkoi mellastella kaljan voimalla, ja baarit eivät voineet pitää tasoa hyvänä, vaan tuli kaljakuppiloita. Keskiolut aiheutti monelle varomattomalle nautiskelijalle riippuvuuden ja johti alkoholismiin. Näitä seurauksia tuskin enää kukaan kiistää. Näkemiin (mieluummin hyvästi) keskiolut. Jätit jälkeesi turtuneita mieliä ja pöhöttyneitä mahoja. Sinun vaatimattomuuteesi moni erehtyi ja pettyi pahasti. Olit ikävä vieras. Emme ole vielä niin aikuisia, että pystyisimme vapaasti seurustelemaan kanssasi.
Aikakausilehdissä tämä seuraava kerrottava sijoitettaisiin tärkeimmille aukeamille ja laitettaisiin asiasta vielä vinkki etusivulle. Sijoitetaan tämä uutinen Nivala-lehdessä tänne toimittajan palstalle.
Hänen Majesteettinsa Englannin kuningatar Elisabeth II ei saanut erästä toivomustaan täytettyä Suomen vierailunsa aikana. Aiottu tapaaminen hiihtokuningatar Helena Takalon kanssa ei toteutunut. Syynä oli se, että Helenalla ei ollut tilaisuutta ottaa kutsua vastaan.
Pyhäjärvelle saapui runsas kuukausi sitten erikoinen kirje, jonka kannessa komeili kuninkaalliset vaakunat. Kirje oli Pyhäjärven tunnetuimmalle henkilölle, Helena Takalolle, osoitettu. Englanninkielinen kirje tulkattiin, ja se oli yllätys. Kuningatar toivoi tapaavansa Helenan Suomen vierailun aikana, ja kirjeessä ilmoitettiin päivämäärä ja kellonaika. Helenan piti saapua Hänen Majesteettinsa huvipurteen tapaamaan kuningatarta. Helenalla oli sovittu toinen tilaisuus. Samana päivänä luovutettiin Helenalle talo Kankaanpäässä. Helena valitsi kahden väliltä ja otti Kankaanpään tilaisuuden. Joku toinen olisi voinut valita toisin.
Tuskinpa löytyy monta naisten joukosta, jotka olisivat vastustaneet kuningattaren kutsua. Sellaisella tapaamisellahan voisi tavallinen kuolevainen lämmitellä hyvinkin loppuelämänsä. Sitä arvailee varmasti moni nainen, että mitä mahtoi olla Elisabethilla varattuna Helenaa varten. Oliko pieni, sievä sormus tai kenties jalokivi?
7.7.1976
Kunnan tilinpäätös on valmistunut, ja siitä on tihkunut jo muutamia lukuja ennen varsinaista julkistamista. Nuo toisaalla lehdessä olevat lasten päivähoidon kustannukset antavat aihetta mielipiteisiin.
Tilasto osoittaa varsin selvästi, että laitoshoito on puolta kalliimpaa kuin esim. perhepäivähoito. Näissä kustannuksissa ei ole vielä mukana laitoksen perustamiskustannuksia, jotka vielä nostaisivat tuota hintaa. Jo käyttömenot muodostavat summan, josta kertyy yhden lapsen hoitopäiviksi yli 50 markkaa. Perhepäivähoidon kohdalla kustannukset ovat miltei puolta pienemmät.
Yhtä täytyy ihmetellä tämän asian kohdalla. Keskustapuolue on ajanut äidinpalkka-asiaa eli ns. lapsen hoitotukea. Monet kunnat ovat lähteneet kokeilemaan tätä käytännössä, vaikka siihen ei vielä saadakaan valtionapua. Korvaus vaihtelee näissä kunnissa 10–15 mk alle kouluikäistä lasta kohti. Tämä olisi ehdottomasti halvin ratkaisu kansantaloudellisesti, mutta jostain syystä se ei lähde vetämään, eikä siitä edes haluta keskustella vakavasti. Nivalan vihreässä kentässä tuolle kokeilulle olisi luullut löytyvän kannatusta, mutta eipäs ole asia tullut edes esille.
Lomalaiset ovat saapuneet, ja Nivala elää keskikesän hetkiä vilkkaana. Kaikki ovat jälleen siipien suojassa. Kotiin on tullut porarit Loviisasta ja Toppilan satamista, ovat kömpineet Vihannin ja Pyhäsalmen kaivoksista nokisina ja kärttyisinä ja tulleet Nivalan vihreille niityille vilvoittelemaan. Tänne on saapunut kettinkitehtaan miehet Ruotsin maalta. Tänne ovat saapuneet flikat Turusta ja Tampereelta. Jokaisen mökin pihalla heiluu teltta ja pyykkinaru.
Niin saapui Pöntiön Hermannin pojanpoika, Tuomelan Reksakin. Miehellä on hartiat kuin kuopan katto. Ranteet kuin kakkosnelonen. Kylmiltään kuulaa yli 13 metriä. Turhan hyvää ainesta käytettäväksi naapurimaamme teollisuuden ja kansantalouden hyväksi.
Me laulamme johtajillemme ja politiikoillemme Porilaistenmarssia ja Maammelaulua. Täällä ne johtajamme riitelevät keskenään, mutta palkka juoksee. Ei laula kukaan nostalgisia lauluja silloin, kun suomalainen jätkä joutuu jättämään katkerana kotimaansa ja painumaan vieraan maan kaivoksiin ja tehdassaleihin. Silti nämä miehet tulevat Ruotsi–Suomi-maaotteluun huutamaan kotimme puolesta.
Missä on poliitikkojen kansallistunne? Nykyinen tilamme ei ainakaan osoita sitä, että he olisivat tehneet työtä isänmaamme parhaaksi. Kotimökkimme on umpipäätä velassa, isäntäväki riitaisaa ja työhalut vähissä. Se siitä. Toivotaan parempia lomasäitä.
Sievin suviseurat oli eräällä tavalla vakuuttava näyttö. Vanhoillislestadiolainen herätysliike antoi näiden muutamien seurapäivien aikana vakuuttavan näytteen siitä, että tämä herätysliike ei ole väljähtynyt. Liike ei ole lähtenyt kilpailemaan ihmisten suosiosta ja mukavuudesta kehityksen kulun mukana, vaan on säilyttänyt sanomassaan alkuperäisen ja lähellä kansaa ja ihmistä olevan elämänsuolan. Tästäkö johtuen nykyajan kiireisessä elämänrytmissä itsensä turvattomaksi tunteva ihminen haluaa jotain lujaa elämän ankkuriksi.
Tuskin koskaan aikaisemmin on Keski-Pohjanmaalla ollut koolla samanaikaisesti 62.000 ihmistä. Tämä oli näyttö siitä, että lestadiolaisuus elää voimakasta nousukautta. Se, mikä Sievissä oli silmiinpistävintä, oli tuon joukon perhekeskeisyys. Taisi olla autoja vähemmän kuin lastenvaunuja. Jatkuvuus ja kasvu on siis turvattu.
Sievissä oli myös paljon mukana sellaisia, jotka eivät kuulu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Tällaiset ihmettelivät tämän liikkeen laajuutta ja voimaa. Täällä pohjoisen perukoilla, karuissa olosuhteissa, toimeentulon niukkuuden rajoilla ja ihmisen latistavan pitkän kaamoksen keskellä ihminen ilmeisesti tarvitsee tällaisen voimatekijän, joka kantaa ihmiset vaikeuksien yli ja pitää moraalia yllä.
Tätä kirjoittaessani sain tietää, että entinen naapurini, suvun viimeinen kantaisä Feeliks Pysäys, oli äkkiä siirtynyt rajan taakse. Lähes yhdeksänkymmentävuotiaalle, mutta rautaisen terveyden omanneelle miehelle oli tullut pikainen lähtö. Kun vanha korpikuusi ryskyen kaatuu, jättää se tuuheitten oksistojensa alta suuren aukon. Vanha kuusi on suojannut nuorta jälkikasvua tuuheilla oksillaan rajuimmilta tuulilta ja halloilta. Kun emäpuu on kaatunut, joutuu jälkikasvu ottamaan tuulet vastaan. Poissa on suojeleva turvallisuus.
Feeliks Pysäyksen mukana kaatui osa mennyttä aikakautta, jonka edustajana tämä mies sai olla keskellämme. Hän loi lähimmäisiin ja ympäristöönsä turvallisuutta, ja hänen poistumisensa tunnetaan menetyksenä. Kunnia miehen muistolle.
14.7.1976
Kysy-Heikin terveiset ovat menneet perille. Heikki asustelee nykyisin vanhainkodissa, mutta sielu vaeltaa Kysylän tanhuvilla, missä hän ruokki kymmentä kissaa, Elmeri-oravaa ja suurta laumaa Heikille tuttuja lintuja. Yliniemellä käydessäni tapasin Heikkiä, ja pieni keskustelu osoitti sen, että ajatukset ovat kipeästi Kysylässä eletyissä vuosissa. Heikki pyysi hihkaisemaan ohimennessä Kysylän kohdalla, että Heikiltä terveisiä. Perille ovat menneet. Ehkäpä joku ystävällinen lomalainen noutaa autollaan vielä Heikin katsomaan kauniina kesäpäivänä Kysylän rakkaita tanhuvia.
Käykää ihmeessä katsomassa konikapina, ellette ole sitä vielä aikaisemmin tehnyt. Viekää tuttavanne mukana. Parasta esittelyä Nivalasta, mitä voi tarjota.
Kapina on miesten näytelmä, ja miehiä on tullut kehuttua. Kehut ansaitsevat myös tuo ”aijaksen värinen akkalauma”. Niin repsakasti voi näytellä tillarin ja emännän roolia vain sellainen, joka itse on kasvanut ja elänyt tässä miljöössä. Repsakkaasti lentää saapas lääk. lisensiaatin jalassa. Hyvää ainesta koko konkkaronkka.
Apulaisprofessori Pulliainen piti Jyväskylän kesätapahtumassa huomiota herättäneen alustuksen aiheesta työ ja vapaa-aika. Tässä alustuksessa, jonka referoinnin kuulin radion kautta, Pulliainen kehotti palaamaan takaisin omavaraiseen viljelykulttuuriin.
Pulliainen esitti juurettomuuteen ja toimettomuuteen vapaa-ajan käytön lääkkeeksi jokaiselle perheelle pientä omaa puutarhapalstaa. Tällaisen hoito toisi sopivaa liikuntaa, mielekkyyttä ja viihtyvyyttä asumiseen sekä juurtumista kotiin ja perheeseen. Samalla harrastus sitoisi perheitä enemmän yhteen. Kansantaloudellisesti tämä olisi myös erinomainen tapa keventää kohtuuttomiksi nousevaa ruokalaskua.
Sosialistisissa maissa tätä menetelmää käytetään. Viimeksi Vietnamissa, missä huutavan nälänhädän johdosta väestö ajettiin kaupungeista maaseudulle, jossa he jotenkin välttävät nälkäkuoleman omatoimisen viljelyn kautta.
Meillä voitaisiin koko Suomen omakotitalojen tonteilla tuottaa runsaasti perunaa, juureksia ja vihanneksia jos tontit käytettäisiin niin tehokkaasti kuin joissakin muissa maissa. Tähän viljelyyn ei saisi olla esteenä maattomuus, kun kunnalla on nykyisin oikeus ostaa maata.
Nivalan kunnallakin on ostettua tonttimaata ja viheralueita paljon, jos vaan olisi innostuneita ”vihreän peukalon” omaavia ihmisiä. Monissa kaupungeissa on tällainen kunnallinen vuokrapalsta, jonka saa vuodeksi haltuunsa nimellistä korvausta vastaan. Tämä Pulliaisen ajatus on antanut yhteiskuntasuunnittelijoille aihetta uuteen arviointiin.
Pihakilpailuun on tullut niukanlaisesti osanottajia. Nivala-Seuran johtokunta on keskustellut asiasta ja päättänyt hankkia vellikellon palkinnoksi kilpailuun. Jokohan tämä innostaisi enemmän osallistujia. Nivalassa on paljon hyvin hoidettuja pihoja. Rohkeasti mukaan.
Jos ei muuten tule kiroilun syntiä, niin kyllä tulee, jos yrittää veistää kesäterässä olevalla kirveskalsolla, jota on yritetty hioa vasten terää. Tällainen kirves hylkii puuta, ja sillä ei synny minkäänlaista jälkeä.
Tällaiseksi kirveskalsoksi tässä on tuntenut itsensä jo pitkään. Lähempä tässä nylkyttelemään Vellipuhon vihreille niityille kesäloman pitoon ja heitän toimituksen terhakkaiden tyttäriemme tuoreiden ideoiden mellastuspaikaksi.
18.8.1976
Miten syvällisesti ymmärsinkään Raivion Askon toteamuksen, että vain varsityöt, kuten lannanluonti ja heinän seivästys, ovat ihmiselle tarkoitettuja. Ei ihmistä ole luotu iankaiket tyhjänpäiväisiä papereita kääntelemään. Näin Raivion Asko.
Tervanjuonnilta tuntui paluu kesäloman jälkeen kirjoituskoneen ääreen. Vastahakoisesti nielee koneeni paperia, eikä tästä tahdo valmista syntyä, kun sielu vaeltelee tuolla helteisessä luonnossa ja ajatukset ovat jo lujasti kiinni lähestyvässä sorsajahdissa. Ei auta, se on pakko Sakarin tanssia kun soitetaan.
Sorsajahdin avajaispäivä on suuri safari, johon osallistuu satoja miehiä. Avajaispäivänä tapaa Pidisjärvellä myös maakunnan isokenkäisiä. Tauno Mäki on käynyt usein Nivalassa sorsa- ja peltopyyjahdissa. Gunnar Laatio on myös usein vieraillut seurueineen Nivalassa. Entiset lääkärimme ja muut virkamiehemme tapaavat käydä verottamassa Pidisjärven sorsakantaa ainakin avajaispäivänä.
Niinikosken Kauko soitteli, että kirjoitahan nyt vielä varoituksen sanoja metsästäjille, että sopu maanomistajien kanssa säilyisi. Autoja ei saa heittää teille lypsymiesten kiusaksi, ja laitumien ylittäminen aseen kanssa on luvaton teko. Liian kauaksi ampuminen on kuitenkin vastuuntunnotonta touhua, jonka seurauksena saattaa tulla vahinkoja ja jäljelle jää haavoittuneita lintuja. Pidetäänpä järkikulta tallella, varoitteli Kauko.
Tänä aamuna pemahti koululaitos toimimaan, ja se tuntuu, kuuluu ja näkyy jokaisessa kyläkuvassa. Nivalassa aloitti koulutyön 175 pirpanaa. Suurin osa näistä Kyösti Kallion koulussa, sillä sivukylillä suvun jatkaminen on sattumanvaraista. Ennen vanhaan puhuttiin köyhistä koululaisista ja hyväsydämiset ihmiset keräsivät rahaa ja tavaraa varattomille opiskelijoille. Eipä taitaisi enää löytyä niin varatonta opiskelijaa, jolle kelpaisi käytettyjen vaatteiden lahjoitus. Paperiraha tuntuu kyllä tekevän kauppansa.
Ensimmäiset älläkät valtion takaamista opintolainoista on jo kuuluneet. Ei niin hyvää, ettei jotakin pahaa. Valtion takaama opintolaina on välttämätön monelle opintojaan suorittavalle. Toisaalta tämä helposti lainattava raha vie pohjan pois järkevältä toiminnalta. Monella opiskelijalla saattaa olla lainoja jo kymmeniä tuhansia markkoja, eikä valmistumisesta ole mitään hyötyä. Ajatellaan liian helposti, että sitten virkamiehen suurilla tuloilla tuo laina on äkkiä maksettu. Tämä on kuitenkin täysin utopiaa. Virkamies maksaa puolet palkastaan veroa, ja toinen puoli hädin tuskin riittää asunnon vuokraan ja perheen elättämiseen. Viimeistään tässä vaiheessa tulee totuus karvaasti esille. Ennen opiskelijat tienasivat kesäaikoina koulurahat, mutta nykyisin se jää monelta tekemättä. Tosin minimipalkkalaki rajoittaa koululaisten ja opiskelijain ansioon pääsyä.
Nivalan rahalaitoksetkin myöntävät valtion takaamia opintolainoja jopa ammattikouluopintoihin, joka on täysin ilmainen koulumuoto. Kyllä tällaisissa tapauksissa lainanotto ja myöntäminen tuntuu kyseenalaiselta. Enemmän tarvittaisiin informaatiota säästämisen puolesta.
Jopa luiskahti saarnaksi tuo teksti. Lopetetaan ja toivotetaan hyviä säitä loppusyksyksi, sillä pelto on muhinut mukavasti ja lupaa isännälleen hyvän sadon.
25.8.1976
Mutalammilla vallitsi sorsasafarin alkaessa tuttu tunnelma. ”Parta” Reino Laakkonen ja Jussi Haiju kertoilivat H-hetkeä odotellessa entisaikojen pyyntitarinoita ja nostattivat entisestään kuumia sorsastajien tunteita. Varsin kohtuulliseksi jäi saalis ensimmäiseltä päivältä. Meikäläinen antaa sorsalle vielä täydet pakenemismahdollisuudet, kun vanhan yksipiippuisen kanssa liikuskelee. Toista se on noilla ammattimiehillä, joilla on kainalossa automaattiaseet ja repullinen patruunoita.
Pahkaperällä taisi kuivaa Pohjolan järven vesittämishankkeet, kun tuli tietoon, ettei valtio hommaa rahoita. Mutalammilla ja Aartamissa on kyläläiset omillaan kunnostaneet järven. Sama temppu olisi edessä Pahkalassakin. Jos vielä olisi liikemieslahjoja, niin rahat löytyisivät ulkopuolisilta. Mutalammin kalastuskunnalle tarjottiin yhden syksyn vuokrana 15.000 markkaa. Sillä rahalla kaivaisi jo Pohjolan järven ympärille penkan ja rakentaisi lammen. Ei mitään muuta kuin röhinäksi vain. Myy sitten parina syksynä järven metsästysoikeudet Etelä-Suomen äkkirikkaille nousukkaille hyvästä hinnasta ja peittää noilla tuloilla kunnostuskulut. Nivalalaisilla olisi kaikki mahdollisuudet kehittää sorsastuksesta matkailuvaltti ja elinkeino. Täytyisi vain kunnostella hirsimökkejä vieraiden metsästysmajoiksi eri puolille pitäjää. Tämähän on Alhon hommia. Annetaan elinkeinoasiamiehelle valtuudet myydä ensi syksyn sorsasato lentoon hyvästä hinnasta. Tämähän ei pitäisi olla hyvälle kauppamiehelle mikään homma.
Toisenlaistakin kauppaa on Nivalassa tehty. Kun Piippo oli muutama vuosi sitten Nivalan Osuuskaupan rautapuolen vastaavana ja liikkeen apulaisjohtajana, hän myi rakentajille sälekaihtimet paikoilleen asennettuna. Katajaniemen ”Enkko” ja Häkkilän Niilo rimpuilivat niitä sitten paikoilleen. Eino jo kyllästyi mokomaan hommaan ja tokaisi, että kyllä asiakaspalvelu on viety jo liian pitkälle. Niilolla oli pitempiaikainen kokemus takana ja hän osasi ottaa rauhallisesti ja totesi Einolle: – Ei tämä vielä mitään, mutta Piippo tuntu ostavan ensi talvena kävyt puihin, sitte rupes ottamaan kynsien päälle.
1.9.1976
Haapalan Kyösti osaa laskea leikkiäkin. Viime viikollakin hän kertoi Osulassa tarinan pienestä vihreästä miehestä ja kanasta, joka jäi tiejyrän alle. Nyt Kyöstillä oli kuitenkin vakava ilme kun tuli puhuttelemaan toimittajaa. – Saisi kirjoittaa noille lasten vanhemmille velvoittavan jutun siitä, että seuraisivat lastensa touhuja, eivätkä päästäisi heitä yksin kylälle enää myöhään.
Viime viikolla paljastui kolmen 12-vuotiaan pojan pitkään jatkunut murtojen sarja. Se oli kova paikka lasten äideille, kun poliisi tuli kertomaan heidän lastensa edesottamuksista. Usein vanhemmat ovat liian sinisilmäisiä lastensa suhteen. Lapsi voi jo tuossa iässä täysin naruttaa tarinoillaan vanhempia, ja kun sitten käry käy, äiti kysyy: miten se meidän lapsi voi olla, joka on ollut niin kunnollinen ja kuuliainen?
Onko perhesiteet liiaksi höltymässä? Lapsi jää yksin, kun isä ja äiti menevät liiaksi työn ja huvitusten parissa. Tässä nämä Kyöstin terveiset, tarkkailkaapa ”pienokaistenne” perään, ettei jonain päivänä synny yllättävää tilannetta.
Kapinan filmaukset ovat kohdanneet ikävää vastarintaa. Pekka Aution roolia esittänyt Soini Niskala menehtyi sairaskohtaukseen kesken leikkokökän filmauksen. Tämä järkytti kovasti koko filmausryhmää ja kaikkia siinä työssä mukana olleita, sekä tietenkin Soinin omaisia ja laajaa ystäväpiiriä.
Soini Niskala oli mies, jolla oli paljon todellisia ystäviä. Tämä johtui siitä, että hän oli vilpitön, avoin ja elämänmyönteinen. Hän eli elämän sydämellään. Hän oli mukana filmaustyössäkin tarmolla ja suurella innostuksella. Rajuun elämän tunteeseen väsyi vähitellen myös Soinin sydän. Miehen elämä päättyi kypsän viljan leikkuussa filmikameroiden edessä.
Eräs henkilö, joka leipätyönsä ohella on kantanut suurta vastuuta kesäteatterin ja myöhemmin kapinan filmauksen puolesta on joutunut myös hetkeksi hölläämään kiireet ja työt. Kun töihin tarttuu palavuudella ja innostuksella, niin helposti rasitus nousee yli inhimillisen sietokyvyn. Niin on käynyt myös tämän miehen kohdalla. Ehkä Niskalan äkillinen poismeno oli vielä osasyynä sairastumiseen. Sinulle, joka makaat nyt sairasvuoteessa, lähetämme lämpimät terveisemme Nivalasta. Pikaista paranemista. Sinua kaivataan ja tarvitaan täällä.
27.10.1976
Poliittinen karanteeni kunnallisvaalien johdosta on päättynyt, ja toimittajakin pääsee ”ihmisten ilmoille”. Valtuusto säilyi vanhojen kohdalla muuttumattomana, ja kaikki säilyttivät paikkansa. Niin toimittajakin arvostetulla lehdistön tuolirivillä. Sieltä asioihin voi vaikuttaa ainakin yhtä paljon kuin varsinaisilta edustajien tuoliltakin. Kiitokset niistä kuudestakymmenestä äänestä. Ne ovat varmasti hyviä ääniä. Vahinko vain, että vaaleissa ne lasketaan yhdeksi, vaikka niillä muuten on ominaispainoa monin verroin.
Kaikille se valtuustoon meno ei ollut aivan yksinkertaista ja helppoa. Monelle teetti töitä. Kansansuosio on sellaista ailahtelevaa. Joskus äänestäjät pelaavat varman päälle, ja voi tulla putoamisia tahdosta huolimatta. Vuolteenahonenkin totesi vielä viime torstaina, että saa nähdä. Niin oli hieno ylitys, että rima vapisee vieläkin. Ylös jäi kuitenkin, ja sehän on tärkeintä.
Ja sitten ystävälleni Leeville, jonka yrityksestä tuli tällä kertaa limbo:
”Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat,
mies olen köyhä, kalliit on laulujen lunnaat,
Kaikkeni annoin, hetken mä heilua jaksoin
haavehen kullaat mieleni murheella maksoin.”
En usko Leevi vieläkään, että käyntisi riitaisan, rajun kyynärpäätaktiikan ja vallanhimon täyttämässä kunnallispolitiikassa olisi ollut sinulle rikastuttava ja jalostava kokemus. Sinun ei pidä ottaa tätä luottamustoimen menetystä vakavasti.
Sinun elämäntehtäväsi on siellä Ruuskankylän pelloilla ja metsissä, joista rehellisen työn jälki rehellisesti vastaa. Siellä on miehuusvuosiesi työ, jonka tarkastelu tuo Sinulle varmasti mielihyvää ja tyydytystä. Tuokoon hyvän ja jalostavan kirjan seura Sinulle todellisen nautinnon hetkiä iltapuhteiksi, joista avara sielusi virkistävän virvoituksen saakoon. Tässä terveiseni, ja tämän jälkeen siirrämme Leevin kanssa tämän keskustelun ”myllykirjeiden tasolle”.
Jos tuohon kunnallisvaalin tulokseen vielä voisi hetkeksi palata ja tarkastella alueellista edustusta uudessa valtuustossa. Taajama sai väestöpohjaansa nähden riittävän edustuksen, sillä kaava-alueelta meni valtuustoon kymmenen edustajaa. Sarjankylä sai kolme miestä läpi, vaikka vaihdoksia tulikin. Maliskylässä on äänet hajonneet tasapäisten miesten kesken, ja viime kerralla jäi kaksi rannalle. Nyt meni läpi kaksi, ja toiselle tuli täpärä pudotus. Ruuskankylässä kävi samoin kuin Sarjankylässä. Edustus säilyi, vaikka mies vaihtui. Martti Ottavainen keräsi Pahkakylältä melkein kaikki äänet ja toisen mokoman Karvoskylältä. Järvikylällä lisääntyi paikkaluku, ja valtuustossa on nyt kaksi Hosionahoa, Pajukoski ja Hietapuolen edustajana Ylikotila. Ahde lisäsi edustustaan kahteen. Haikara sai läpi kaksi miestä, ja Padinki keskitti yhtä hyvin. Ypyän edustus on myös turvattu parlamentissa. Ojalanperällä meni mies vähän matkaa joka talosta, kun naapurukset Kujala ja Leppikangas tulivat valituiksi. Ainoa huomattava aukko jää kentässä Jokikylä-Koskenperän alueelle, jolla ei ole lainkaan edustusta valtuustossa.
Uusi kalastuksen muoto on tullut muotiin. Tai paremminkin tämä on henkiin herätelty vanha konsti. Kalajoen jäillä on iltaisin näkynyt valojuovia ja tavan takaa kuulunut kumea jysäys. Kolkkamateita siellä pyydetään. Kalajoen vesi on tällä hetkellä hyvin kirkasta ja jää harvinaisen läpinäkyvää. Tämä on tehnyt mahdolliseksi kolkkamateiden pyynnin. Mielenkiintoista touhua. Kokeilkaapa, jos vaan ei jää ole ehtinyt jo liian vahvaksi.
10.11.1976
Karvoskylällä kiersi kerran hokema: Raja, Rinkisen, Punkasen, Varpusen, Nokkasen. Taisi olla perää elämäntaitelijan, Nokkalan Jussin, asuinpaikat lueteltuna, eli Rajala, Rinkelä, Punkala, Varpula, Nokkala. Oli niitä muuttoja Jussillakin. Nivala-lehtikin on muuttanut. Taisi olla jo peräti viides muutto.
Junttilan Eemeli ja Onni aloittelivat nykyisen Säästöpankin paikalla olleen talon kamarissa. Sieltä toimisto muutti Taanilan Martille, ja siellä toimittajakin ensimmäiset rivinsä Nivala-lehteen töhersi vihreänä kesätoimittajana. Taanilalta noustiin Manttaalitalon harmajan kurkihirren alle. Oli ensimmäisen kerran oma huusholli, tosin vain vuokralla. Oli vessa, vesiposti, keittokomero ja huone. Vesi oli tosin kunnantalon kellarissa ja vessa sähkölaitoksen puuseessa. Oli öljykamiinakin, joka tupsahteli harva se yö, ja toimituksen täytti muukin väri kuin painomuste. Manttaalitalolta pudotettiin Pokelaan ja vallattiin muutaman vuoden kuluttua toinenkin lokero. Pesiä oli niin kuin oravalla.
Viime viikolla lyötiin kimpsut laatikkoon ja marssittiin linja-autoasemalle. Pokelan ylimääräisen omaisuusveron takia jouduttiin ”mierontielle” ja hyyryläiseksi. Omaa kortteeria ei ole vieläkään paikallislehdellä. Liekö saamattomuutta? Nyt ne suunnitelmat jäävät pois, kun verottaja pisti lisämaksua peräti 41.000 markkaa. Valtionveroon kompastuu näköjään kotiseututoimintakin, ellei muutosta saada aikaan.
Paikan muuttoko lie vaikuttanut siihen, että toimittajakin on päässyt piireihin sisälle? Yhdeksän vuotta kesti Karvoskylältä lähteneen etsiskellä tietä, ennenkö portit avautuivat. Olen yrittänyt peittää maatiaisen syntyperäni ja juoda pikkusormi jäykkänä kahvini kupista enkä lautaselta. Jopahan tärppäsi viimein. Pääsin puutyöpiiriin nikartelemaan kaappihyllyä.
Kanasalaisopisto on melkoinen tekijä Nivalassakin. Eri harrastuspiirit ovat suuresta merkityksestä sivukylien ihmisille. Nyt on kuitenkin peloteltu, että harrastuspiirejä voimakkaasti supistettaisiin. Mikäli nämä lopetettaisiin, se olisi melkoinen isku niille ihmisille, jotka elävät muiden kulttuuripalvelujen ulkopuolella.
Viime viikolla tehtiin Nivala-Seuran johtomiesten kanssa tutustumisretki Oulaisiin. Suoritettiin virallinen katsastus kotiseutuyhdistyksen toimesta, onko paikka kelvollinen Anttimme tulevaksi laskeutumispaikaksi.
Kutsun vierailuun esitti entinen nivalalainen, nykyinen Oulaisten vahva mies ja paikallislehdistön suuri vaikuttaja Yrjö Talvi. Vahinko, että tällaisetkin miehet on laitettu käpyttelemään työn hakuun. Eipä tuo Yrjö silti nurjasti Nivalaa muistele, vaikka onkin joutunut lähtemään täältä köyhin eväin. Taitaa aavistaa sen, että jos olisi jäänyt tänne, olisi tavallinen rivimies vieläkin. Liikkuminen on nuorelle miehelle terveellistä, ja Yrjön kohdalla se on ollut tuloksellistakin.
Niin ja siihen Antin siirtoon. Epäilyksen Kalle esitti pitkän litanian nimiä, jotka ovat tehneet Oulaisissa jo vuosia vahvaa nivalalaisuuden muokkaustyötä. Illan keskusteluissa käytiin läpi kaikki ne henkilöt, jotka ovat vahvasti pitäjässä vaikuttaneet. Lista alkoi Koivun Hugosta ja päättyi Oulaisten nykyiseen apteekkariin ja tulevaan kauppalanjohtajaan.
Koivun Huugo, Nivala Oy:n entinen johtaja, muutti Oulaisiin ja perusti siellä monenlaista yritystä mm. tupakkatehtaan. Entinen Vieron Eeva on valistanut siitä, että Oulainen olisi vieläkin takapajuinen ja kehittymätön tuppukylä, ellei Nivalasta muuttaneet talous- ja henkisen elämän uudistavat voimat olisi päässeet Oulaisissa vaikuttamaan. Epäilyksen Kalle totesi siihen, että on sitä taantumustakin tapahtunut. Ennen pitäjän apteekkarin syntymäpäivät olivat rämäkät juhlat, nykyisin vain siioninlauluja veisaavat.
Oulaisten taajama on tällä hetkellä yllättävän voimakas. Me Nivalassa helposti ylistämme oman kirkonkylän kasvuamme, mutta emme huomaa naapurien kehitystä. Oulainen on saanut viime vuosina raskasta teollisuutta ja runsaasti työpaikkoja. Kauppalan palvelutaso on kaupunkiluokkaa. Ja jos nyt uskaltaisi tulla pois siitä paikallislehden nurkkapatrioottisesta roolista ja sanoa sen, että Oulaisissa puhaltavat uudet vapaat tuulet.
Kokenut hevosmies tietää, että hyväluontoisella ja vireällä varsalla on ajettava löysin suitsin, niin matka joutuu. Tämän taidon tuntuvat oulaistelaiset osaavan paremmin kuin me täällä Nivalassa. Tarkastuksemme tuloksena katsomme Oulaisten kauppalan hyvin kelvolliseksi Antin seuraavaksi virkapaikaksi. Erojaistunnelmiin palataan nenäliinan kanssa myöhemmin.
”Kunnia sille, kelle kunnia kuuluu.” Tällä kertaa kunnia ja kiitos kuuluu ”Tyhti-Kupelle”. Hän on lähtenyt Tyhtivongan laitamilta monta kertaa kirkolle ja maakuntaan ajamaan sydämensä kutsun mukaisesti musiikkiasioita. Tämä työ ei ole ollut helppoa, eikä työltä ole puuttunut vastustajia. Nivalan kantaatti on yksi sellainen asia, joka kypsyi vuosia sitten Kustaan aatoksissa. Viime lauantai oli Kustaa Tyhtilän täyttyneiden toiveiden päivä. Hän sai kuulla Nivala-kantaatin ja nähdä koko nivalalaisen musiikinharrastajien joukon esittämässä tätä sävellystä. Moni tuolla penkkirivissä eli ja tunsi noina hetkinä syvästi. Syvimmin ja lämpimimmin varmasti Sinä Kustaa. Nivalalaisten kiitokset tässä Sinulle.
17.11.1976
Surullisen kuuluisaksi ehtineen putkitehtaan kohdalla alkaa uusi elämä. Muutaman vuoden kiinteistö on möllöttänyt rikottuine ikkunoineen kauhistuttavana kummituksena kuin Hiroshiman pommituksen jäljiltä. Pihlajamaan Hannusta tulee karvoskyläläinen, kun hän kevään korvalla kiikuttaa kimpsunsa ja kampsunsa putkitehtaan kiinteistöön. Hannu ostaa tempaisi kiinteistön ja ryhtyy harjoittamaan liiketoimintaa.
Noihin putkitehtaan ikäviin ja elettyihin aikoihin liittyy eräs Niemelän Ritvan toteamus. Kun Savi Oy alkoi kaatua kunnan kintuille, niin se oli melko raskas asia. Antti oli keskeisenä henkilönä mukana konkurssipesän selvityksessä ja viipyi niissä iltapuhteet. Kerrankin Antti palasi tällaisesta neuvottelusta väsyneenä, ja siihen Ritva totesi: Kyllä on kova tehdas, kun vielä kaatumisensa jälkeenkin noin kovasti muokkaa. Sinäkin olet muuttunut ihan saven harmaaksi.
Toivotan Hannulle parempia päiviä, että Kaisa-rouva ei pääse sinusta samalla tavoin toteamaan.
Nivalan kesäteatteri on ”lyönyt itsensä läpi”, niin kuin sanonta kuuluu. Takana on kaksi menestyksellistä kesää. Ensiaskeleet on otettu omin jaloin ilman talutusta, sillä teatteri ei ole saanut taloudellista tukea mistään.
Menestymisen edellytyksenä on tietenkin ollut hyvä ja yleisöön menevä näytelmä. Lempi Linnan romaanin pohjalta sovitettu näytelmä meni kansaan kuin häkä päähän. Leena osasi tehdä oikean sävelen sovitukseen.
Mitäs tuleviksi kesiksi? Löytyykö nivalalaisia aiheita? Löytyy toki. Katseet kääntyvät ensiksi Karvoskylän suuntaan. Pentti Haanpään novellin Pojan paluu ainekset ovat Karvoskylästä. Haanpään novellista on myös kuunnelmasovitus, joka on esitetty radiossa ainakin kaksi kertaa. Tässä olisi riittävästi aineksia tulevaan näytelmään.
Tarinan juoni on vahva ja erikoinen. Lähtönä on Aunuksen retkelle jääneen Antti Marjoniemen katoamiseen liittynyt petosyritys. Vuosien kuluttua Antin katoamisesta ilmestyy Marjoniemeen mies, joka ilmoittaa olevansa Aunukseen jäänyt Antti. Marjoniemessä ilahdutaan pojan paluusta, ja iäkäs äiti tuntee pojan omakseen. Vähitellen kuitenkin selviää, että kysymyksessä on eräs tunnettu rikollinen, joka on ovelasti osannut pettää talonväen.
Leena Salonen onnistui Konikapinan sovituksessa. Hän voisi onnistua myös tämän näytelmän käsikirjoituksessa ja sovituksessa. Asiaan löytyisi karvoskyläläinen ratkaisukin. Käsikirjoituksen tekijöitä löytyisi varmasti useitakin. Hannu Tyhtilä saisi ohjatakseen oman kotikylänsä väkevän tapahtuman. Aiheen arkaluontoisuus läheisten omaisten takia ja kylän muistamat tapahtumat asettavat tekijöille tietyt vaatimukset. Tässä eräitä vinkkejä Nivalan Kesäteatterille, joka pohtii ensi kesän näytelmää.
8.12.1976
Palautetaanpa mieliin se Kauppis-Heikin hersyvä tarina siitä kivenvääntäjästä ja liuhakkaasta lautamiehestä, joka kulki kunnioitusta herättävän mustan salkun kanssa manaamassa ihmisiä käräjille. Kivenvääntelöön kyllästynyt renkimies katseli tätä touhua kateellisena ja toivoi pääsevänsä joskus lautamiehen koreaan asemaan. Pääsikin, niin kertoi Kauppis-Heikin tarina.
Samalla kateudella katselin minä kossina Vellipuhdon ojanpientareelta, kun Pellis-Jussi, Paavolan Reino ja Tyhtilän Matti ajelivat kirkolle kokouksiin. Pyörän tarakassa oli arvokkaan näköinen salkku, joka pullotti täynnä salaisia papereita. – Päästäpä tuohon hommaan joskus, ajattelin minä kateellisena ja entistä vaikeammalta tuntui pyörtänön kuokkiminen. Toive on toteutunut. On päässyt kokouksiin, tosin vain seuraamaan osuuskuntien ja kunnan kokousten menoja lehteriltä. Nyt haluttaa takaisin kuokkimaan Vellipuhon hikeviä pyörtänöitä, jotka sipakasti tasoittuivat terävän kuokan alta.
Lähetystöön en silloin koskaan uskonut yltäväni, mutta nyt on sekin toive täyttynyt maallisen vaelluksen kukkuraksi. On saanut kätellä ilmielävää ministeriä valtioneuvoston virkahuoneistossa ja puhutella hallitussihteeriä ja valtion budjettisihteeriä. Valmistellessani itseäni tälle matkalle niin kuin pappi saarnaa, tuli mieleeni Joosen vastaava matka. Se onkin eri juttu.
Mätkäyttivät Nivala-Seuraa oikein kunnolla. Pistivät korkeimman mukaan mitä tasavallan laki myöten antaa. Panivat verolle tuulimyllyn, pärehöylän, savimyllyn, rusamasiinan, käsikivet ja tervahytin tuoton. Eipä noilla rahoilla ole kovin viime vuosina levennelty, koska muita yrittäjiä ei ole alalle ilmestynyt. Oikaistaan sen verran, että tähän samaan tuotantokoplaan kuuluu vielä Nivala-lehti. Missään muualla massa ei tällaista verotusta ole tapahtunut kuin Nivalassa, Haapajärvellä ja Pihtiputaalla. Tästäpä sai seuramme johtokunta asiaa mennä kysymään ”iteltään ministeriltä”, onko tämä nyt laitaa. Asialle pantiin Nivalasta kansanedustaja Roope ja suuteeksi pääsi toimittajakin.
Kolmimetriset valtioneuvoston ovet avautuivat vihdoin meille kuin taivaan portit. Kirje luettiin kiireesti, ja audienssi oli päättynyt. Ministerillä oli toinen tapaaminen. Aika tällä tasolla on tasavallassa tyyristä.
Latteaksi olisi jäänyt vierailu, ellei Roope olisi kaivanut esiin tämän mahtavan talon Nivala-Rinkiä. Sieltähän ne löytyivät hallitussihteeri Väinö Knuuti ja budjettisihteeri Raimo Sailas. Nivalalaiset vierushuoneista. Maalaismiesten röyhkeydellä me uskalsimme saapastella sisään ja uskalsimme olla jo melkein yhtä retevinä kuin Vellipuhossa tai Kiekon aavalla.
Hallitussihteeri Knuuti on ollut valtiovarainministeriössä sodanjälkeisen kauden. Hän on koulutukseltaan varatuomari. Tehtävien laatu ja luonne ovat tasavallan hierarkian huipputasoa. Äkkiä arvellen tuntuisi siltä, että näin pitkän palveluskauden jälkeen saattaisi tavata lakipykäliin turtuneen ja byrokratian rattaiden jauhamiseen ikävystyneen vanhan herran, mutta tämä ei pitänyt paikkaansa.
Isällisesti Väinö taputteli Roopea hartioille ja muisteli niitä aikoja, kun pojat esittivät ohjelmaa viihdytyskiertueella jossain Karjalan kannaksella. Höyliä olivat nämä herrat. Veivät kahville ja esittelivät maineikasta valtioneuvoston taloa.
Jotenkin nurinkuriselta tuntui tuo meidän asiamme tuossa talossa. ennen pantiin Nivalassa päälle joka talon vakiovarusteisiin kuulunut veronvalituspusero, kun lähdettiin taksoituslautakuntaan veroja valittamaan. Me pistimme Roopen kanssa ykköspuvun, kun lähdettiin samaan hommaan. Asia alkoi tuntua jo arveluttavalta, kun tulimme sisälle valtioneuvoston huoneisiin. Odotimme tapaavamme suuria kirjoituspöytiä, valoisia vastaanottohuoneita, pehmeitä mattoja ja taideteoksia. Tilanne oli aivan muuta. Hallitussihteerin työhuone oli kanttiinsa riskin syllän. Kovin tavallinen kirjoituspöytä, kaappi päällysvaatteita varten ja pieni kirjahylly. Askeettinen kuin Marskin työhuone. Meillä täällä Nivalassa on vähäiselläkin narikanhoitajalla kovin prameat tilat noihin verrattuna. Ei näytä ainakaan valtiovarainministeriö huonoa esimerkkiä hätätilan aikana. Kiitokset Väinölle ja Raimolle. Paikallislehden toimittajaa ei kutsuta kuningatarvierailulle, joten tämä tapaaminen lienee ollut niitä urani kohokohtia.
15.12.1976
Tuskinpa mikään muu maisema voi tarjota katsojalleen niin toisistaan poikkeavia kasvoja kuin Nivalan niityt. Kuulaina kevätöinä ne innoittavat luomakunnan olioita kiivaaseen elämään, kylvämään ja kyntämään, kokoamaan pesää ja jatkamaan sukua. Tuota tehtävää, joka vieteistä voimakkaimpana ohjaa kaikkien toimintoja.
Mikä voisi olla alakuloisempi näky syksyn kaamoksessa kuin pakettipellon kulo, kallistuneet niittyladot, kituliaasti tuikkiva valo, vanhan ihmisen laahaava käynti. Kaikessa on masentavaa alakuloisuutta ja alistuneisuuden tuntua. Tässä päivänä muutamana istuin eräälle tämän kaamoksen peittämän niityn pyykkikivelle. Polvillani oli haulikko, ja minua viisaampana oli etsimäni jänis ovelasti piiloutunut. Pyyhkäisin kuuraa kiven päältä, ja esille tulivat numerot viisi ylös viisikymmentäseitsemän.
Katselin edessäni aukeavaa kylämaisemaa ja elin tuokion rikkaassa menneisyydessä. Voi sitä elämänmekastusta, jota tuossa hiljentyneessä kylässäkin on eletty. Vielä sotavuosien jälkeisenä uuden uskon ja jälleenrakentamisen kiihkeinä vuosina oli kylän pihoilla ja raiteilla elämää. Jokaisessa torpassa ja töllissä oli suuri liuta heikosti puettuja ja kasvatettuja, mutta sitä vilkkaampia mukuloita. Ei ollut tallaamatonta hankea kilometrien säteellä. Mökkien ovet paukkuivat talvi-iltoinakin, ja mekastus kuului pitäjän ääriin.
Miehet kyntivät sotavuosina lisahtaneita peltoja ylös. Multa tuoksui, ja maahan ja rukiiseen uskottiin. Mitäs nyt? Pois on karkonnut kylältä nuoriso. Vain muutamissa taloissa on karjaa ja aktiivista työtä leivän hankkimiseksi. Muut talot ovat joko sortuneet tai sortumassa juuriltaan. Pellot on paketissa, karja pantu penkkiin. Kylän ennen niin hikevät pellot ovat likiperäisiksi lipsahtaneet. Happamuus ja juolat ovat täyttäneet hyvän maan. Ennen kaikui raitilta tyttöjen nauru. Kaikki on mennyttä. Ei hepsahda enää nuoren naisen helma kylän raitilla. Ei kukerra nauru eikä vilkahda silmä. Eipä ole uudelle elämälle tilaa maassa eikä ihmisissä. Raskaana laskeutuu kaamos kylän ylle. Siellä jossain Espoon ja Loviisan työmailla tai Ruotsin tehtailla ovat kylän nuoret, jotka kerran niin rajusti näillä niityillä mekastivat ja näkivät unta suurista tileistä ja kaupungin valoista. Onneaan he ovat etsimässä. Toivottavasti se ei pakene edellä.
Me lakeuden keskelle jääneet alistumme hetkeksi kaamoksen alle, mutta kevään koittaessa sielumme nousee jälleen kiurun laulun mukana kohti taivasta, joka Nivalan niityn kohdalla kaartaa korkeimpana. Silloin olemme vahvimmillamme ja haluamme syleillä koko maailmaa.
Niin vierähti tovi pyykkikiven päällä. Ovelan rusakon jäljet häipyivät kaamokseen. Saalis jäi saamatta. Tuli kuitenkin hiljainen hetki Konsta Pylkkäsen tavoin asettaa pisteitä avaruuteen, joka pysyy meillä aina tuntemattomana.
22.12.1976
”Palvelukseen halutaan nuori, tarmokas, eteenpäin pyrkivä mies, jolla on kanttia rautaiseen työskentelyyn ja kyky vetää tehokasta työryhmää.” Tuttu ilmoitus päivälehdistä. Liike-elämä tarvitsee vain tällaisia miehiä.
”Rajuja tarjouksia, kiiruhda noutamaan omasi. Meillä SUPER-HINNAT, hae tänään, sadalle ensimmäiselle ilmainen yllätyspalkinto.” Tuttua tekstiä. Totta kai sinä haluat olla noiden sadan ensimmäisen onnellisen joukossa. Juokse henkesi edestä.
”Hän on nykyaikainen, valistunut, hyvin pukeutuva ja sopeutuva ihminen. Hän pääsee vielä pitkälle.” Kukapa ei tahtoisi valtaa ja kunniaa ja olla ihailtu. Nykyinen elämä ja asenteet eivät suosi ihmistä, joka katsoo taaksepäin tai harkitsee turhan pitkään. Menneiden muistelu ei kuulu miehen kuvaan. Vanhan ihannointi on taantumuksellista. Yhteiskunnan uudistajat haluavat uudistaa usein kaiken vain uudistamisen vuoksi. Ei saa olla mitään pysyvää ja turvallista. Pitää olla rautainen meno päällä.
Onko tämä kaikki tuonut ihmiselle onnea? Miksi niin moni etsii seuraa muualta kuin totuuksien parista. Pelottaako elämän rajuus ja kasvottomuus? Eikö rautainen meno ja fiilinki enää kiinnosta? Eikö jaksa pysyä mukana? Uskaltaako jättäytyä menevien joukosta? Tässä monen kysymyksiä kiireisten jouluviikkojen väsymysten keskellä. Taustalla soi joululaulu, joka kertoo joulurauhasta. Miten nämä voi sovittaa yhteen?
Ihmisen perusluonne tulee esille eräissä tietyissä tilanteissa. Tällainen on mm. joulunvietto. Ihminen on perusluonteeltaan turvallisuutta haluava. Hän haluaisi tuntea kodin lämmön ja rakkauden, selvimmin se tulee esille jouluna. ”Jouluksi kotiin” on tuttu sanonta. Jokainen matkustaa omaistensa luokse, jos siihen suinkin on mahdollisuus.
Vähäinenkin koti kelpaa silloin joulunviettäjälle. Moni maailman turuilta kodin turvallisen lieden luokse palannut ei vaahtoa uudistusintoa, vaan rauhoittuu hetkeksi tosiasioiden eteen. Täällä ei kukaan vaadi rautaista menoa. Mieli palaa menneeseen, vaikka se ei sitä itse tiedostakaan. Tämä hetki tutussa miljöössä voi olla tarpeellinen lepo monelle menevälle.
Te Nivalaan palanneet kiireisen elämän lapset. Olkaa noina muutamina lomapäivinänne vanhoillisia. Tuokoon joulu ja omaisten läsnäolo mieliinne joulurauhan.