5.1.1977
Vuodenvaihteen kiireinen hötäkkä on ohi. Kanssaihmisten tavoin yritin tasailla saldoja, mutta varsin kehnolla menestyksellä. Levitin hankasen melkoisen levälleen, kun kävin oven vuorilaudan päältä sinne viime viikkojen aikana kertyneitä laskuja. Siinä sai käyttää jo omistamiensa varojen lisäksi kaikki puhelahjat ja optimismin sekä panna ”lehmänkieltä” jatkoksi, että pääsi siirtymään uudelle vuodelle. Vieläkin jäi vuorilauta irvistämään melko pahasti. Kun noita laskuja vuodenvaihteessa selvittelee, niin huomaa, että kyllä se vapaa talonpoika on ryvettänyt itsensä liian moneen liisteriin ja vapaus on enemmänkin muodollista laatua. Ainahan sitä voi itsensä suggeroida mieleiseensä suuntaan.
Seurakunnan väestötilasto oli tällä kertaa varsin masentava. Olimme jo parin viime vuoden aikana tuudittautuneet siihen, että väestön määrä on vakiintunut ja jopa kääntynyt lievään kasvuun. Yli 50 hengen vähennys kertoo kuitenkin aivan muuta.
Naapureissamme tilanne oli paljon valoisampi. Haapajärvellä lisäystä 124, Ylivieskassa 207. Kasvua tapahtui myös Haapavedellä, mutta ei niin paljon kuin naapureissa.
Nivalan teollisuuskylän saaminen ja Kestilän voimakas kasvu olivat meille suuria ilonaiheita, ja jopa pröystäilimme naapureille. Kävi kuitenkin niin, että naapurit nappasivat vuoron perään suuria valtiojohtoisia yrityksiä paikkakunnilleen ja teollisten työpaikkojen kasvu on ollut heillä nopeampaa. Elinkeinorakenteemme ei ole vielä niin vahva ja monipuolinen, että se pystyisi takaamaan tasaisen kasvun myös laman sattuessa.
Tuo väestön väheneminen antaa aihetta myös kunnallispoliittiseen tarkasteluun. Kun muuttovirta lähtee liikkeelle, se tietää aktiivisen veroa maksavan väestön siirtymistä pois paikkakunnalta ja jäljelle jäävän väestön joutumista entistä kovemman verorasituksen kohteeksi kasvavien velvoitteiden hoitamisessa.
Kun tarkastelee Nivalan kunnan talousarviota vuodelle 1977, niin se antaa jo huolenaiheita. Käyttötalousmenojen kasvu on 17 %, eli enemmän kun kuntien ja valtion välinen suositussopimuskirja edellyttää. Tämä on vain arvio, ja lopullinen tilanne voi olla vielä paljon pahempi. Vuoden 1974 tilinpäätös osoitti käyttötalousmenojen kasvaneen yli 40 %. Miten käy veroäyrin hinnan, jos äyrimäärän kasvu pysähtyy heikon työllisyystilanteen takia?
Talousarvion heikkous on siinä, että kunnalle ei jää ”pelivaraa”, jolla se pystyisi satsaamaan rahaa esim. uusien työpaikkojen luomiseen. Muutettuna tämä asia tutummaksi eli jokaiseen talouteen sopivaksi, niin se merkitsee sitä, että talossa kaikki syödään, mikä irti saadaan ja mitään uutta ei pystytä hankkimaan. Näin ei elä nuori, tarmokas isäntä, joka ottaa riskejä, tekee työtä ja laajentaa tilaansa. Tällaisia epävarmuustekijöitä aiheuttaa työttömyys ja lama mm. kunnan toimintojen vakaalle kehitykselle.
No, taisi olla turhan toivoton kuva näin uudenvuoden alkaessa. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Kovin toivottomalta tuntui tuo valtionpäämiehenkin uudenvuodenpuhe. Vanha sanonta on kuitenkin muistettava: Se on varmasti hävinnyt pelin, joka ennakkoon luovuttaa. Ei ole silti syytä huoleen. Otetaan Nyrhisen Villen toiveikkuudella ja toteamuksella aisat: Pyyhkii yli odotusten.
Vuoden vaihde on aina ollut kauppiaille ja kaupan palveluksessa oleville työntäyteinen. Tänä vuonna se oli sitä kaksinkertaisesti. Normaalin inventaarion lisäksi vähittäiskaupan oli muutettava vuoden ensimmäiseen arkipäivään mennessä kaikkiin tuotteisiin liikevaihtoveron korotuksen aiheuttama hintojen muutos. Kaupan kustannukset ovat nousseet viime vuosina rajusti. Tällä hetkellä kauppa on lisäksi Suomen Pankin kiertokirjeiden mukaan myös rahoituskiellossa. Tuottavuus vähittäiskaupassa on varmasti eri elinkeinoalojen alhaisimpia. Nämäkin uudenvuoden tunnit olivat melkoinen kustannuserä vähittäiskaupalle. Siitä huolimatta kotimainen kauppa pelaa vielä maailman alhaisimmilla välityspalkkioilla.
19.1.1977
Päivyt Rajamäki kävi hakemassa Kuopion viulukilpailusta meriittiä itselleen ja tasoittelee tällä tietään Moskovan jatko-opinnoille, jonne on kova kilpailu. Menestystä tälle nivalalaisista vanhemmista ”polveutuvalle” lahjakkuudelle.
Toinenkin nivalalainen on saanut tunnustusta. Viime vuonna esikoisrunokokoelman julkaissut Aittoperältä lähtöisin oleva Asko Laurila on saanut J. H. Erkon rahaston palkinnon. Palkintolautakunta toteaa arvostelussaan Laurilan kokoelmasta Aurinko ja omenapuu: ”Teksti on vähäeleistä, mutta tarkkavivahteista jolle on ominaista ajatuksen ja havainnon selkeys.” Onnea runoilijan ohdakkeiselle tielle, joka saattaa olla hyväkin vastapaino tekniikan ihmiselle.
Itte Ilmari Turja antoi syksyllä ilmestyneessä artikkelissaan myös tavalliselle kansalaiselle oikeuden lausua mielipiteensä harjoitetusta ulkopolitiikasta. En ryhdy tässä esittelemään omia kapeita mielipiteitäni, vaan haluan osoittaa erään kirjan luettavaksi, josta voisi löytyä aineksia myös muiden rivimiesten väliseen keskusteluun tästä aiheesta. Painetta tällaiseen pohdiskeluun sain luettuani joululoman aikana Sakari Virkkusen kirjan Korsimo, Kekkosen mies.
Politiikka on hyvä asia, kun sen avulla pystytään ratkaisemaan erimielisyyksiä niin valtioiden välillä kuin sisäisissä asioissa. Politiikka on myös pahasta silloin kun siihen sotkeutuu fanaattista vallanhimoa, julmuutta ja ovelaa juonittelua sekä kaiken humaanisuuden tappavaa röyhkeyttä.
Viime vuosina on ilmestynyt eräitä itsenäisyytemme ajan sisä- ja ulkopolitiikkaa valaisevia elämänkertateoksia. Näitä oli mm. Linkomiehen muistelmat. Nyt ilmestynyt Virkkusen teos antaa aineksia runsaasti niille, jotka haluavat itse muodostaa käsityksensä maassamme harjoitetusta politiikasta. Sen verran voi tuon kirjan sisältöä omana käsityksenään kertoa, että iso raha on liikkunut politiikassa jo kymmeniä vuosia. Rahan alkulähteet näyttävät aina pysyvän salassa tavallisilta kansalaisilta.
Rahaa käytetään taisteluun toista ihmistä vastaan. Jotenkin surkuhupaisalta tuntuu puheet merkkipäivinä tai viimeisen palvelun yhteydessä, joissa korostetaan epäitsekkään valtiomiehen ja poliitikon määrätietoista ja menestyksellistä työtä isänmaan parhaaksi. Isänmaan ja tuon asianajajan väliin mahtuu kuitenkin aina raadollinen minä, jonka vaatimukset ja loppumaton kunnianhimo ovat aina ensimmäisellä sijalla.
Kriittisiä lukuhetkiä.
26.1.1977
Heikin päivä oli viime viikolla, ja talven selkä on taittunut. Ihmisten elo kolmia, eläimen elo kahtia. Karhu kääntää kylkiä jne. Niin sitä vain mennään toimituksessakin kevääseen. Viime viikolla putkahti iso juusto pöydälle. Sattuu olemaan noita kevätvarraisia. Tällä viikolla tuotiin rieska. Päästään kun päästäänkin sitä talven läpi. Muistuupa tuosta mieleen Pikkulan Kallen (Kalle Anttilan) ilkikurinen uhittelu, kun me kaksoisveljeni kanssa rymistelimme niin, että naapuritkin hermostui.
Kalle heittäytyi vakavan näköiseksi ja alkoi puhua olkansa yli vaimolleen huolestuneeseen sävyyn: – Saapa nähä ottaako ne nuita Veelannin kaksosia talavelle, kun ovat niin pahakurisia ja tuli huono pottuvuosikin. Kallen uhkailut kovasti rauhoittivat, sillä olimme nähneet monena syksynä, miten mullit ja mahot lehmät lyötiin penkkiin huonon heinäsadon seurauksena. Terveiset Kallelle sinne Ruotsiin.
Nivala-lehden toimitukselle on tullut runsaasti palautetta ja hyvin arvovaltaiselta taholta. Nivala-lehden lukijakuntaan kuuluu mm. arvostettu kihlakunnantuomarimme Aalto. Ukko-tuomari oli lukenut Nivala-lehden kommentit maakuntaviestin tiimoilta ja todennut hymyssä suin, että kyllä ne nivalalaiset ovat yhtäälle päin kuin porsaan kintut. Oma menestys kerrottiin laajasti, mutta ei sanallakaan voittajasta. Voittaja sattui olemaan Haapajärvi.
Pitänee tuohon puolustukseksi yrittää kertoa sellaista, että päivälehdet olivat ehtineet jo ruotia varsinaiset tulokset moneen kertaan, joten paikallislehdessä rooliin kuuluu tietyssä määrin myös terveen nurkkapatrioottisuuden leima.
Järvelän lautamies on saanut tunnustelijan tehtävät tiedustella, miten kihlakunnantuomari suhtautuisi arkaan pyyntöön päästä joskus jutun tekoon pelottavan vihreän veran ja pykälien tuntumaan, kenties kihlakunnantuomarin puheille asti. Odotellaanpa tulosta.
Samaan sävyyn tiedusteli maakuntaviestin tulosta postikortilla Vähäsöyringin Veikko, Kalakankaan armoitettu opettaja, hiihtävän Eliaksen velipoika. On vain oppinut Veikko tuolla Haapajärvellä jo nuo Jaakonahon Jussin puheet ja kysyi muina miehinä: Kuka mahtoikaan olla toinen pm-viestissä.
Sitten soitteli eräänä päivänä itse vallesmanni: – Mitä hemmettiä tämä ruihnaaminen ja valittelu oikein on? Kaikki huutaa pulasta, työttömyydestä ja lomautuksista. Missä sitä täällä Nivalassa näkyy? Jos toimittaja kävisi tekemässä juttua esimerkiksi Hiturasta, Kestilästä, Kiviahteelta tai teollisuuskylästä. Kaikissa näissä firmoissa on täystyöllisyys. Ei tämä elämä nyt niin nitkahtamaisillaan ole kuin tuntuu. Taitaa olla sellainen naukumatauti, joka tarttuu kuin kissoilla maaliskuussa.
Kiitoksia vinkistä. Otettiin opiksi. Muuten, vallesmanni! Mitenkä mahtaisi olla, joko tuo Nivalan vesikapina kestäisi painomusteen, jos sitä ryhdyttäisiin jatkokertomuksena Nivala-lehdessä julkaisemaan, ja antaisiko vallesmanni tietonsa jutuntekijän käyttöön?
Sitten soitteli Palomäen kaunis Maila-rouva. Oli etsitty Aittoperän komealle herrasmiehelle sukulaiset turhan kaukaa. Ilmari Similän eläviä jälkeläisiä elää ja asustaa Nivalassa ja maakunnassa viisi kappaletta: Paavo Koskenperällä, Viljo Aittoperällä, soittaja itse Aittoperällä, Anni Helsingissä ja Eero Oulussa.
Ja viimeinen palaute tuli Hurskaisen seuroissa. Samuli Muilu nuhteli Padingin kyläkierroksella tehtyä juttua, jossa kerrottiin Kampaamo-Airin uudesta liikkeestä. Oli mainittu, että nyt Padingissa körttitukat tippuu. Tämän jutun tekijänä oli Aaro Vilkuna, mutta ei se ole puolustus. Jos tämä leikillisesti kirjoitettu juttu on aiheuttanut pahennusta, niin padinkilaisten tapaan: minä otan anteeksi.
16.2.1977
Kerrotaanpa tässä aluksi pieni, nätti kansansatu, joka on totta ja tapahtumat vuoden vanhoja.
Olipa kerran eräs nokkela poika, joka halusi vaeltaa ja nousta sen avulla muiden yläpuolelle. Omat voimat eivät siihen riittäneet, vaan hän haki monien muiden tavoin tukea ”kansan syvistä riveistä”, joiden etujen kiihkeäksi puolustajaksi hän rakensi hyvin pitävän roolin. Pian pääsi mies puolueen virkamieheksi ja vallan makuun. Sai kiertää maakuntaa ja puhua rahvaalle kansanvallasta ja siitä miten tärkeää on antaa maitotili puolueen hyväksi. Kaikki pyyhki hyvin. Rahaa tuli puolueelle, ja poika oppi pian makean elämän makuun. Rahaa meni rutosti erilaisiin edustustehtäviin, ja rahvaalle julistaminen alkoi tuntua vastenmieliseltä. Eräässä kokouksessa sitten arvosteltiin tuhlailevasta elämästä. Paha olisi perinyt, ellei olisi tullut iso puolue avuksi. Tällaisia tapauksia varten on perustettu turvallisia ”tarkastajan virkoja”.
Niin pääsi tämäkin poika nopeasti virkaan. Eräänä päivänä ilmestyi Osulaan kesken osuuskuntakokousta tärkeän näköinen seurue, jolla oli adjutanttina paikallinen konstaapeli. Tämä tarinan poika oli keskeinen henkilö. Hänet oli nimitetty pajatson tarkastajan virkaan. Niin saapui neljä miestä, plus adjutantti läänin kaupungista saakka tarkastuskierrokselle. Siinä ne viisi miestä seisoivat hetken Osulan pajatson ympärillä ja puhuivat tärkeännäköisenä. Uusi tarkastaja oli tutustumassa kenttään. Mitä mahtoi maksaa näiden miesten palkat, päivärahat ja matkakorvaukset? Tällaisia kansantulon jakajia meillä alkaa olla jo joka toinen.
Tähän malliin asuttiin yhteiskuntaa vielä muutama vuosi sitten ja luultiin, että hyvinvointi syntyy tyhjästä ja tuottamattomaan poliittiseen byrokratiaan voidaan satsata varoja vaikka kuinka paljon. Nyt näyttää tulevan totuuden hetket. Totuus tulee esille myös kunnallispolitiikassa. Kunnallisliitto on lähettänyt kunnille tiedoksi hiljattain hyväksytyn lakinipun, joka vie kunnilta oikeuden uusien virkojen perustamiseen tänä ja ensi vuonna. Uusia virkoja saadaan perustaa vain siinä määrin kuin valtio vuosittain varaa talousarvioon, ja ennen virkojen esittämisiä on haettava valtiolta viranperustamislupa tuosta niukasta kiintiöstä. Tämä merkitsee sitä, että Nivalan kunnan kohdallakin on tingittävä talousarviossa esitetyistä viroista. Kunnalla ei liene mahdollisuuksia yhdenkään viran täyttämiseen kuluvana vuonna. Talousarvio rakennettiin jo syksyllä täysin väärälle pohjalle. Käyttötalousmenojen kasvu oli 17,2 %, kun suositus on vain neljän prosentin reaalikasvulle.
Voimakas käyttötalousmenojen kasvu on muuttanut myös kunnan budjetin sisäistä rakennetta täysin epäterveelliseen suuntaan. Yli 80 % koko kunnan talousarvoista on käyttötalousmenoja. Käyttötalousmenojen määrä tänä vuonna on 82,3 %. Uutta luovaan ja välttämättömään investointitoimintaan jää siten entistä vähemmän varoja. Jos veroäyrimäärän kasvu pysähtyy esim. 20 % tuntumaan ja äyrin hinta pyritään pitämään nykyisellään, tarvitaan vuosien tiukka pinnistely, jos kunnan talous aiotaan saada tukevalle pohjalle. Edessä on suuret investoinnit, joihin ei apua heru. Vanhainkodin rakentamisesta on vihdoinkin tultava päätös. Jätevesien puhdistus on järjestämättä, ja nykyinen tilanne alkaa olla hankala, sillä vesioikeus ja vesihallitus ovat antaneet määräajan asian hoitamiseksi. Nivalan kunta on ollut kerran aikaisemminkin ”holhouksen” alla huonon taloudenpidon takia. Tällä kertaa valtio näyttää ottavan kaikki kunnat holhouksen alle. Supistamistoimiin valtion taholta olisi tuskin lähdetty, ellei kassatilanne olisi siihen pakottanut.
23.2.1977
Myöhästyneet onnittelut Kiviojan Lempille. En päässyt synttäreillesi, mutta hengessä olen ollut mukana. Sinä Lempi olet elänyt elämäsi koko sydämellä. Sinä olet saanut luojaltasi perinnöksi ominaisuuden, joka on sekä raskas että rikastuttava. Sinulle on annettu kyky tuntea elämän tapahtumat syvästi. Siinä on ollut sydämellesi kestämistä niissä rajuissa onnen hetkissä, joita tyttäresi on Sinulle tuonut maailman kilpaladuilta. Muistanpa elävästi nuo hetket Marjakankaan tuvassa, kun odottelimme olympialaisten naisten 5 kilometrin ratkaisutapahtumia. Et sinä pysynyt alallasi, vaan juoksit tuvan ja kamarin väliä. Muistan kuinka kuitti olit ratkaisun tapahduttua. Se koitos otti koville.
Tästä eteenpäin. Toivotan Sinulle kaikkien Nivala-lehden lukijoiden puolesta hyvää terveyttä, iloista mieltä ja rikkaita elämänkokemuksia. Sinä olet ollut rikastuttava kanssaihminen monelle.
Laitetaanpa onnittelut toiseenkin suuntaan. Nämä tulevat Korpihaan tilan isännälle Mikko Kujalalle, joka joulun alla muutti uuteen tupaan. Kerran miehuutensa päivinä ihminen voi yltää voimiensa ja kykyjensä avulla kunnioitettavaan tulokseen. Sinä Mikko olet pystynyt siihen. Kolmen vuoden sisällä sinä olet laajentanut peltojasi lähes puolella. Vuoden aikana toteutit uskomattomalta tuntuvan työn. Kävelit Kujalasta runkotien yli Korpihaalle kimpsuinesi ja kampsuinesi, joita on tarttunut tekevän miehen mukaan paljon. Sinne siirtyi koko kartano. Uusi ajanmukainen navetta ja kahden perheen kaunis asuintalo. Kuljet miehuutesi korkeinta kaarta, Mikko.
Sunnuntai-iltana Sinulla oli tupaantuliaisseurat. Körttiveisuu lähti väkevänä uuden tupasi kattovuolten alta. Sinun rikkautesi on omistaa myös paljon ystäviä. Harvoinpa kertyy kotiseuroihin niin paljon kansaa.
Luja tahtosi ja voimasi ei ole tehnyt sinua kuitenkaan pöyhkeäksi. Valitessasi seurojen päätösvirren Sinä tunnustit nöyrästi sen mahtavuuden, joka on sinut luonut ja lunastanut. Näin osoitit rehellisesti muuttuvissa oloissakin kulkevasi sitä vakaumuksellisen talonpojan tietä, jonka esi-isäsi ovat sinulle viitoittaneet. Olkoon onni Sinun ja perheesi mukana.
9.3.1977
Kevään ensimmäiset merkit ovat näkyvissä jo täällä Nivalassakin. Etelä-Suomessa kevät on jo pidemmällä, ja Espoosta on kuulunut kevätlinnun ensimmäiset iloiset uutiset. Pieni mutta lämmin uutinen tämän lehden toisella sivulla kertoo, että Mikko Salonen on kihlautunut. Varhaiskevään merkkejä. Mikko on aina ollut aikaansa seuraava mies. Lämpimät onnittelut täältä Nivalasta Sinulle ja morsiamellesi.
Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Tämän on varmasti nähnyt myös Mikko. Ihminen voi olla yksinäinen keskellä suurkaupunkiakin. Maaseudulla tämä yksinäisten ihmisten asia on jo ongelma.
Läheinen esimerkki löytyy Veelanninpuhdosta, jossa asustaa yksinomaan naisleskiä. Miehet ovat sortuneet syöpään ja tulppiin. Monen lesken ainoat omaiset ovat joko Ruotsissa tai Etelä-Suomessa. Onneksi kylältä löytyy vielä kristillistä lähimmäisenrakkautta. Ne jotka vielä kynnelle kykenevät pitävät huolta heikoimmistaan.
Hyvä esimerkki ja tiettävästi ainoa Suomessa on Ojalanperän kinkeripiirin päätös vanhusten muistamisesta. Kylän diakoniatoimikunta on tehnyt päätöksen, että kyläläiset käyvät vuoronperään katsomassa ja tervehtimässä kylän yksinäisiä vanhuksia. Todellista diakoniatyötä lähimmäisten parhaaksi. Usein tällainen seurustelu elämänkokemuksia omaavien vanhusten kanssa on myös vierailijalle paljon ”eväitä” antava kokemus.
Olen saanut ”rapakon” takaa postia. Kiitokset Oinosen Niken rouvalle miellyttävästä kirjeestä ja kutsusta tulla vierailemaan siellä. Veikko Ahola muisti myös kirjeellä, kiitokset siitä.
Tuo vierailukutsu otettaisiin vastaan kovin mielellään, jos siihen suinkin järjestyisi mahdollisuus. Minulla itselläni on siellä sukulaisia, jotka löysin tiedustelun kautta pari vuotta sitten. Miten saisi tuollaisen ajan sovituksi, ja toinen tekijä on, että täällä Suomessa tuo niukkana juokseva hopealanka tahtoo tuhraantua jokapäiväiseen elämiseen. Pitäisi kokea se entisen miehen uudelleensyntyminen.
Ensin minun on lakattava köyhtymästä ja sitten alettava rikastumaan ja odotettava sitä niin kauan, että tiketti olisi koossa. Taitaa käydä näillä näkemillä niin, että ennen kurki kuolee kuin suo sulaa. Yritän tällä vaatimattomalla tavallani hoidella näitä ystävyyssuhteita sinne Amerikkaan Nivala-lehden välityksellä. Kirjeet sieltä ovat tervetulleita. Palautusta – palautusta.
16.3.1977
Kahden koulupojan kohdalla on päättynyt pitkä opintaival. Eero Nuolioja ja Tuomo Ruuttunen saivat pappisvihkimyksen viime viikolla Oulussa. Niin sitä vaan nykyään napsahtelee noita tutkintoja harva se viikko nivalalaistenkin muksuille. Ennen se oli vain harvojen oikeus.
Eero ja Tuomo saivat samassa tilaisuudessa valtakirjat ensimmäisiin virkapaikkoihinsa. Molemmat pojat pääsivät, tai joutuivat, synnyinseudulleen. Eero Nivalaan ja Tuomo Ylivieskaan.
Teillä molemmilla on vahva kodin antama vakaumus ja perinne. Tästä syystä työnne tulee olemaan raskasta, mutta toivottavasti paljon antavaa. Teiltä toivotaan monia palveluksia, ja työ tulee ottamaan teidät lujasti omakseen. Kotikenttäetu ottaa sekä antaa. Toivottavasti saatte myös ystävienne piiristä tukea tehtävissänne, ja runoilijan sanoilla on luvattu lisää voimaa: ”Leili kun tyhjä on, täytät sen uudelleen, varalle helteisen matkan.”
Nivalalaiset ovat surreet sitä, että voimallinen kevään merkki, tulva, poistuu lopullisesti Nivalan kyläkuvasta, kun Kalajoen vesistöjärjestelyt saadaan päätökseen. Turha pelko. Maanantaina pidetyssä katselmuskokouksessa todettiin Kokkolan vesipiirin taholta, että Pidisjärven ympärille suunniteltuja ja osittain rakennettuja penkkoja on jouduttu alentamaan metri. Pohja ei ole kestänyt korkeampia penkkoja, ja niistä on luovuttava. Tämä tietää sitä, että tilastojen mukaan tulvia tullaan näkemään vielä Pidisjärven ympärillä. Järvi tulvii penkkojen yli runsasvetisinä keväinä. Se siitä. Rahaa on pantu paljon likoon. Jääkö tulos puolinaiseksi?
Opiskelijat ja koululaiset ovat järjestäneet mielenosoituksia opintolainojen supistusten johdosta ja työllisyyden turvaamisesta. Totuus on kuitenkin se, että esim. koululaisten työpaikat on lailla suojattu. Niitä ei ole eikä synny. Minimipalkkalaki ja työnantajan sosiaaliset velvoitteet ovat sellaisia tekijöitä, joiden takia monelle koululaiselle jää kesäpaikka löytämättä.
Jokin aika sitten oli juttua tässä samassa aviisissa siitä, että Pelastakaa Lapset ry:n Nivalan osasto on järjestänyt muutamalle lapselle kesäpaikan Nivalasta. Näitä kesäpaikan tarvitsijoita olisi meilläkin vaikka kuinka paljon.
Helpotusta koululaisten työtilaisuuksiin ei löydy teollisuuden eikä palveluammattien piiristä. Siihen ovat syynä nuo edellä mainitut tekijät. Ainoat mahdollisuudet ovat maatalouden kohdalla, mutta tässä asiassa tarvitaan hyvää tahtoa puolin ja toisin. Nuorison laiskuutta huudetaan monesti, mutta unohdetaan se, että mihin he menisivät töihin. Moni koululainen olisi varmasti halukas lähtemään maataloustöihin, vaikka palkka ei olisikaan minimipalkan luokkaa. Reipas monipuolinen työ olisi terveellistä ja kasvattaisi asenteita maataloudelle myönteiseksi. Toisaalta se opettaisi suhtautumaan oikein nuorten vaikeuksiin.
Pekka Kangas kertoi jokin aika sitten, että koululaiset voisivat hankkia kesätuloja risusavottatöillä. 4H-toiminta antaa muitakin mahdollisuuksia. Karvoskylän vihannesviljelijät työllistävät kesän aikana kymmeniä koululaisia. Moni isäntä pystyisi järjestämään pikku urakoita kesän ajaksi, jos vain saisi homman luistamaan. Paremminhan se navetan maalaus käy nokkelilta koulupojilta kuin ikääntyneeltä isäntämieheltä. Palkkakaan ei varmasti ole aina pääasia, vaan molemminpuolinen hyöty ja työn ilo.
Mitähän jos uusi nuorisosihteerimme kutsuisi maataloustuottajain edustajat palaveriin ja keskustelisi tällaisen koululaispalvelun perustamisesta Nivalaan. Tilaisuuteen saisi varmaan myös alustajan työnantajan vastuista ym. velvoitteista. Pekka Kangas voisi kertoa 4H-toiminnan mahdollisuuksista ja vihannesviljelijät omista työllistämismahdollisuuksistaan.
Tilanne nuorison kohdalla on käynyt varsin tukalaksi. Moni haluaisi kesän aikana vaihtelua yksitoikkoiseen koulutyöhön ja pois kirkonkylän baarimiljööstä. Mutta minkäs teet, kun mistään ei löydy työpaikkaa. Mielestäni Maataloustuottajat tekisivät kauniisti nuorisoa kohtaan, jos antaisivat tällaisen kokeilumahdollisuuden. Kenties olisi tulevaisuudessa helpompi saada läpi omia ”tupo-ratkaisuja”, kun pöydän takana istuisi sellaisia virkamiehiä, joilla olisi edes yhden kesän ajalta omakohtaisia kokemuksia maatilatalouden vaikeuksista.
23.3.1977
Aluksi on oikaistava eräs asia. Tammikuussa jutustelin tällä palstalla nimismiehen soiton perusteella Nivalan eri teollisuuslaitosten toiminnasta. Nimismies totesi silloin, että pitäisi antaa tunnustusta niille nivalalaisille yrityksille, jotka ovat pystyneet pitämään lamakautenakin tehtaat täydessä tuotannossa eikä lomautuksiin ole tarvinnut mennä. Tämä asia käsitettiin joillakin tahoilla väärin.
Tuohon aikaan oli Aaro Vilkuna tuuraamassa toimittajaa viikonvaihteen, ja hän kokeneena lehtimiehenäkin sortui ns. vanhanaikaiseen. Tarkoitan tällä sitä, että toimittajalle annetaan usein kärkevääkin aineistoa, mutta lykätään vastuu ja seuraamukset sitten hänen harteille. Nimimerkin takana on helppo köllötellä, kun tietää, että pysyy varmasti salassa ja toimittaja saa kärsiä hiostuksen.
Samoin pääsi tässä vaiheessa toinenkin osapuoli vapaaksi väittämällä nimismiehelle, että ei he ole sellaista puhuneetkaan, se on toimittajan omia oivalluksia. Melko moraalitonta menettelyä tiedottajaa kohtaan, joka yrittää parhaan taitonsa mukaan välittää asioita julkiseen keskusteluun ja yhteiseksi parhaaksi. Aiheellisesti nimismies oli närkästynyt asian vääristelystä ja uhkasi oikeudella, ellei tule anteeksipyyntöä tai oikaisua. Jos tämä jommastakummasta käy, niin hyvä on. Minähän sinne käräjille olisin kuitenkin joutunut eikä Aaro.
Tämä vuodatus toimituksen ongelmista sen vuoksi, että pöydälläni on ollut kaksi viikkoa kirje, jossa nimimerkillä kirjoitettuna raskaasti moititaan erästä keskeistä kunnan virkamiestä. Julkaisematta jättäminen antaisi kirjeen lähettäjälle helposti aiheen sanoa, että eihän ne ”herrat” lähe toisiaan vastaan. Kysymys on kuitenkin ihmisen oikeusturvasta ja tavallisen ihmisen on vaikea puolustautua lehdessä esitettyä syytöstä vastaan. Ilmeisesti tämän kirjeen julkistaminen johtaisi siihen, että olisin varmasti käräjillä ja saisin sakot. Kirjeen sisältö ei palvele yhteistä hyvää, vaan on melko karkea ja todistamaton hyökkäys, jonka esittäminen vaatisi parempia näyttöjä. No, tämä on niitä toimituksen murheita ja se siitä.
Malisten itsetunto on kovasti kasvanut viimeisten 50 vuoden aikana. Kävimme viime viikolla Vähäsarjan Matin ja Hautalan Einon kanssa malisissa kylässä ja saimme osaksemme ylitsepaisuvaa ystävällisyyttä. Kahvitettiin ja olivat kovasti höyliä. Viljami Malila kertoi, että kun ennen vanhaan kirkonkyläset tuli Maliskylälle iltamiin, niin silloin maliset alkoi tanssimaan purppuria. Kirkonkyläset ei osanneet sitä ja näin maliset saivat turvattua omat tyttönsä kirkonkylän poikien yrityksiltä.
Purppuri kesti kaksi tuntia, ja tavallisesti sinä aikana kirkonkyläset luopuivat jo leikistä, ja mikäli tarve vaati saatettiin purppuri aloittaa uudestaan. Niin jäivät reuhkevat kirkonkyläset näppejään nuolemaan, vaikka olivat lähteneet soitellen sotaan ja valmiit suunnitelmat mielessä.
Pitäjän länsilaidalta kuuluu ”ulkopoliittisesti arveluttava uutinen”. Kujalan Kalle soitteli viime viikolla tapahtumasta, joka saattaa uudelleen kiristää Nivalan ja Ylivieskan välisiä suhteita, ja Niskasen Tapanin liennytyspolitiikka valuu hiekkaan. Näin soitteli Kujalan Kalle: – Minä olen koittanut tällä pitäjän länsirajalla varjella pitäjän veräjää ja pitää sitä vain kotiin päin auki, että muuttotappiolta vältyttäisiin. Eilen aamulla sain kuitenkin huomata pettymyksekseni, että yöllä oli tapahtunut luvaton rajan ylitys ja jäljet johtivat Huhmaria kohti. Salanteen Einon ja Koljosen Veikon lihottama villisika oli ylittänyt rajan ennalta ilmoittamatta.
Sen verran on saatu selville, että epäilykset johtavat tietylle taholle. Kalajokilaakson päätoimittaja Pauli Isoaho oli käynyt viime viikolla kuvaamassa muka peltopyiden ruokintapaikkoja Pirttirannalla, mutta olikin mokoma voidellut suksenpohjat villikarjun rasvalla ja hiihti hajut Ylivieskan puolelle. Vanhana metsämiehenä ja ketunpyytäjänä hän on ainoa, joka on osannut tehdä näin ovelan tempun. Valtuutan Kalle Kujalan ja Tapani Niskasen jättämään Paavalille raskaan nootin hyvien naapuruussuhteiden tahattomasta häiritsemisestä ja vuosia kestäneen liennytyspolitiikan vesittämisestä Ylivieskan ja Nivalan kesken.
30.3.1977
Urheilulautakunnan uusi puheenjohtaja on lähtenyt sanan vahvimmassa merkityksessä vetämään harrastusta. Ensi sunnuntaina toteutetaan ensimmäinen koko perheelle tarkoitettu hankihiihto sydänmaille. Lähtö Vinnurvasta, ja tarkoitus on samoilla keväinen päivä kestohangilla sydänmaan rauhassa, antaa auringon porottaa pintaan ja sydämeen asti ja unhoittaa tervantuoksuisen nuotion loisteessa vekselit, verot ja verenpaine. Sinne mennään.
Saarijärven Paavon runosäkeet saisi kirjoittaa uudelleen se, kellä siihen olisi taito. Enää ei arvosteta viljasatojen tuottamista, vaan tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi. Hän tekee isänmaalle palveluksen, joka kesannoi peltonsa ja auttaa isänmaata tukehtumasta leivän alle. Näin tulkitsivat miehet tunteitaan maataloustoimistossa. Aikoihin on eletty.
Tällä viikolla tarkastellaan rakennustoimintaa Nivalassa ja nivalalaisten tyylitajua rakennussuunnittelussa, jossa hommassa olisi kirveellä töitä. Missä on Nivalassa se maalaismaisema? Missä rauhallinen rakennusryhmä, joka kuvastaa itsenäisen talonpojan tahtoa? Ei missään.
Viime vuosien aikana on nivalalainen talonpoika pyrkinyt niin rajusti eroon tuntomerkeistään, että se on hävittänyt ympäriltään kaiken sen, mikä vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana on ollut omavaraisen maatalouden ja hyvän tyylitajun omaavan talonpojan vahvimpia tunnusmerkkejä. Vanhat pytingit on revitty alas ja rakennettu lättähattu tilalle. Samanlaisia lättähattuja on koko maaseutu ja keskukset täynnä. Vanhat, sukupolvelta toiselle kulkeneet arvokkaat huonekalut on säretty, raahattu ulkohuoneisiin ja kaupiteltu kaupunkilaisille. tilalle on hankittu samanlainen nahkasohva kuin on kirkonkylän rivitaloissa asuvillakin. Luonnollinen itsesuojeluvaistoko? Maajussi on halunnut kovan painostuksen alaisena vapautua kaikista ammattiinsa kuuluvista tuntomerkeistä. Niin on myös nytkähtänyt henkinen ryhti.
Muukin rakennussuunnittelu on meillä retuperällä. Suomalaiset ovat melko mauttomia rakentamisessa. Samat tyyppipiirustukset sopivat miehelle kuin miehelle. Vain harva vaivautuu suunnittelemaan ja tuomaan esille oman perheen vaatimuksia ja antamaan rakennussuunnittelua ammatti-ihmiselle. Usein etsitään mahdollisimman epäpätevä piirustusten laatija, joka tosiaan tekee rakennuspiirustukset pyynnöstä muutamalla kympillä. Mikä on lopputulos? Rakennusratkaisut ja mauton suunnittelu saattavat koitua köyhän rakentajan kohtaloksi. Muutaman vuoden kuluttua huomaa, että rakennus on sopimaton, ja jos ryhtyy sitä kauppaamaan, sillä ei saa omiaan pois.
Köyhä kärsii aina tässäkin asiassa. Varakas ja älykäs rakentaja tilaa piirustukset pätevältä suunnittelijalta tai käyttää omia aivojaan ja saa samalla rahalla itselleen persoonallisen kodin ja rakennuksen, jonka arvo säilyy.
Yksi rakennustaiteen kauhistus on Nivalassa nuo elintasopatit. Yritettiin yhdessä rakennustarkastajan kanssa miettiä, löytyisikö Nivalasta kuvauskohdetta onnistuneesta laajennusratkaisusta. Ei löytynyt. Rumia ja täysin tyylittömiä ratkaisuja on pitäjä täynnä. Kenen on vastuu tällaisesta suunnittelusta?
Onneksi maatilahallitus valvoo jo nykyisin vanhojen rakennusten peruskorjauksia niin, että tällaisia möhläyksiä ei enää pääse sattumaan. Meidän kansantulomme muodostus on vähäistä. Siitä huolimatta suomalaiset lyövät pääomia rakentamiseen enemmän kuin muissa maissa. Meillä ei rakennuksia peruskorjata, vaan lykätään kiireesti uusia lättähattuja. Koko maisemamme on muodostunut tästä syystä rikkinäiseksi. Maamme rakennuskanta ei edusta mitään aikakautta tai tyyliä.
Viisaat sanovat, että asuinympäristömme luo vaikutteita ihmisen käytökselle. Ei ihme jos esiintyy hermostuneisuutta, turhautumista ja epävarmuutta. Elämä ympärillämme on mineriittiä ja lastulevyä sikin ja sokin. Moniko vielä ihailee lastulevyseinää kodissaan? Eikö kaunis kotimainen puupinta tai tapetti olisi rauhoittavampi?
6.4.1977
Ojalanperän Hautalasta kerrottiin, että tulevana pääsiäislauantaina ei Ojanperällä vietetäkään perinteistä kansanjuhlaa. Maamiesseura ei rakenna kokkoa. Syy on, mikä muu, kohonneet kustannukset ja heikko kate. Ennen tultiin seuran talkoisiin innosta puhkuen. Nyt ei ole enää intoa. Kaikki kustannukset ovat nousseet niin paljon, että seuran kassa ei kilahda näillä karkeloilla. Vahinko. Ojanperän kokolla kävi pääsiäislauantaina rutosti porukkaa, ja tunnelma oli aitoa.
Viime päivinä on sähkökatkojen takia eletty hiukan tavallisuudesta poikkeavaa elämää. Vanhemmille tämä ei ole mitään uutta, mutta nuori polvi, joka on tottunut häiriöttömään hyvinvointiin, on ihmetellyt sähkö- ja vesikatkoksia. Vesitoimituksetkin ovat kiinni sähköstä. Tällä kertaa ei Suomen kansan johtopaikoilla tunnu olevan työhaluja. Moni lakossa ja työttömänä oleva työmies on varmasti jo turhautunut tällaiseen epävarmuuteen ja huonoon taloudenpitoon. Talous on rempallaan, kansainvälinen kilpailukykymme erittäin heikko, valtakunnassa on vähän työmiehiä, mutta paljon ottajia. Herrat etupiirien johdossa juonittelevat, ja isäntää ei tunnu löytyvän asioiden kohdalleen panemisessa. Ulkomaille menevät toimitukset viivästyvät, ja tällaiset seikat heikentävät entisestään kilpailukykyämme. Milloinkahan tulee se aika, jolloin palkoista ym. voidaan neuvotella ilman lakkoja. Tätä oikeutta ei ole kaikissa maissa, ja tuskin tilanne tämän järjestelmän vallitessa paranee meilläkään.
Seurakunnassamme vallitsee pitkästä aikaa ihanteellinen tilanne. Nyt pitäisi löytyä seurakunnan työtekijäin piiristä jokaista suuntaa ja väestöryhmää miellyttävä palvelija. Tämän pitäisi näkyä jumalanpalvelustilastoissa. Meillä on myös erittäin hyvälahjaiset julistajat. Tämä on todettu monissa eri yhteyksissä. Kehastaanpa nyt vaihteeksi Arto Kouria, jonka voimallinen ja sydämestä lähtenyt saarna puhutteli seurakuntalaisia syvästi viime sunnuntaina. Jumalanpalveluksessa läsnä olleet kokivat varmasti jotain sellaista, joka pani ajattelemaan itse rakentamiaan arvoseikkoja uudelleen.
Elämme parhaillaan piinaviikkoa. Perinteisen tavan mukaan on kirkossa joka ilta tilaisuus. Monille kirkko ja jumalanpalvelus on vieraantunut tapahtuma. Ehkäpä tällä viikolla kannattaisi käydä vilkaisemassa, mitä se tarjoaa jäsenilleen. Sanotaanpa tämä asia nykyaikaisella mainoskielellä: Suosittelemme tällä viikolla hetken hiljentymistä.
14.4.1977
Pahoja henkiä ja noitia peloiteltiin taas pääsiäiskokoilla, ja ihme on ellei tokene. Ennen vanhaan katajakokon tervainen tuoksu oli lämpimän lempeä, mutta nykyajan autonrengaskokko puskee ilmoille tuiki mustan sauhun ja kamalantuoksuisen katkun. Kokkoja poltettiin, ja vieraita oli Ruotsista saakka. Helsingin rinkiläiset tulivat taas linja-autoilla ja häipyivät toisena pääsiäispäivänä takaisin. Mukava kun kävitte omaisianne tapaamassa.
Kiivaimmat uudistajat huutavat aina järjestelmän kaatamista. Nykyinen ei sovi, vaan on luotava uusi järjestelmä, joka on aukoton ja tekee kaikista samanarvoisia. Valitettavasti tämä unelma ei toteudu täällä ajassa. Ihmisiä varten tarvitaan poliiseja, vankiloita, armeijoita, herroja ja toisella puolella työmiehiä, köyhiä ja sorrettuja. Ei ole vielä syntynyt sellaista valtakuntaa, jossa noita edellä mainittuja ei olisi.
Miksikähän puhutaan vain järjestelmän ja yhteiskunnan kehittämisestä? Miksi ei puhuta ihmisen kasvattamisesta ja jalostamisesta? Eikö ihminen ole yhteiskunnan perusta ja yhteiskunta sellainen kuin sen jäsenet?
Mikään järjestelmä ei pysty tekemään köyhästä rikasta, tuhlarista säästäväistä, arasta rohkeaa, alkoholistista raitista ja vastuuttomasta vastuuntuntoista. Kaikki nämä johtuvat ihmisestä. Jokaisella meistä on mahdollisuutemme. Jokainen on oman onnensa seppä. Lähtökohta ei voi vaikuttaa ratkaisevasti ihmisen myöhempään menestymiseen. Siitä meillä on monia esimerkkejä. Tässä yksi sellainen.
Elettiin pula-aikaa. Kalvakka kuusivuotias poika kiskoi sydäntalven hämäränä päivänä kelkkaa vitilumessa. Kelkassa oli pienoinen nyytti ja jauhopussi. Poika oikoi yli pyryisen aavan Haikarasta kohti Junttikangasta. Päivän hän oli kierrellyt Haikaperän taloissa ja kerjännyt leipää ja jauhoja talollisilta. Kotona odotti tätä orpoa poikaa äiti ja neljä hänestä nuorempaa lasta. Äiti oli lapsivuoteella eikä jaksanut itse lähteä pyytelemään, vaan vanhimman Martti-pojan oli lähdettävä jälleen kerjuulle.
Siihen aikaan leipä oli lujassa. Kerjäläisiä oli muitakin, ja joka talossa oli puutetta. Martti-pojan kelkkaan kertyi kuitenkin päivän mittaan muutama litra jauhoja ja puolenkymmentä leipää. Mitä mahtoi ajatella tämä poika elämästä kiskoessaan väsyneillä voimillaan kelkkaa jokiaavan poikki hämärtyvässä pakkasillassa? Väsymys ja nälkä turruttivat varmasti mielen, mutta huoli äidistä ja sisaruksista antoi voimaa ponnistella eteenpäin.
Noista vuosista on nyt kulunut aikaa. Tänä päivänä tuo kelkanvetäjä pystyy tarjoamaan perheelleen paremman toimeentuloturvan. Liikennöitsijä Martti Mattila tietää kuitenkin mitä on nälkä. Nuo lapsuusajan kokemukset voisivat olla mieltä katkeroittavia, mutta Martti ei tunne katkeruutta. Köyhän kodin perintönä hään on saanut sellaisia henkisiä ominaisuuksia, jotka ovat auttaneet elämän vaikeinakin aikoina.
Luulisi helposti, että tällaisista asemista noussut mies ylpistyy ja kostaa lähimmäisilleen kärsimyksensä. Näin ei ole kuitenkaan Martin kohdalla käynyt. Vaikeudet ovat tuoneet syvyyttä elämän arviointiin ja rohkeutta tukea muitakin yrittämään. Velvollisuudentunto yhteiskuntaa ja kanssaihmisiä kohtaan pakottaa pitämään yllä liiketoimintaa ja vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla siitä, että talouselämä pyörii, ihmiset saavat leipää, turvallisuutta ja hyvinvointia, josta Martti kuusivuotiaana ei osannut vielä uneksia. Onnittelut 50-vuotiaalle työteliäälle miehelle, jolla on tarmon lisäksi myös sydän paikallaan.
Terve teille Turun rinkiläiset. Vietätte ensi lauantaina juhlia. Olemme päättäneet tulla mukaan. Ankara romuska ja linja-autonkuljettajien lakko uhkaa kaataa hankkeemme, mutta eiköhän täältä joitakin kynnelle kykene. Jo näin ennakkoon tervehdin Teitä ja juhlivaa rinkiänne sydämellisesti. Nariskoon se edelleen kotoisen mukavaa sointua teidän jokapäiväiseen elämäänne ja olkoot yhdessäolonne hetket riemullisia ja rikastuttavia.
Onnittelut!
27.4.1977
Sosiaali- ja terveysministeri Irma Toivanen puhui perjantaina Oulussa paikallislehtiväelle. Tämänkin ministerin pitäisi lukeutua ns. porvarillisiin puolueisiin. Ministerin puheen teema oli, että kuntien tulisi pystyä satsaamaan veromarkkoja myös paikallislehtien tukemiseen. Sinänsä kaunis ajatus, jos verot olisivat meillä liian pienet ja olisi selvästi tarvetta lisätä julkisen vallan kasvua. Asia ei kuitenkaan ole näin.
Puolue- ja lehdistötuki ovat olleet sellaisia tukimuotoja, jotka ovat vieneet tavallisen kansan uskon hallitusvaltaan. Puoluetuki ei varmasti saisi kansanäänestyksessä edes määrävähemmistöä taakseen, mutta eduskunnan päätöksellä verorahoja siirretään puolueille ja puoluelehdistölle miljoonia. Mitä tämä tuki on merkinnyt? Se on lehdistön kohdalla merkinnyt tason laskua. Kun ei ole kilpailua olemassaolosta ja lukijain luottamuksesta, niin ei ole tarvetta kehittää lehteä. Tehdään se mikä on välttämätöntä ja annetaan valtion kantaa vastuu talouspuolesta.
Entäs ne lehdet, jotka itse hoitavat vastuuntuntoisesti asiansa? He eivät saa tukea, vaan oikeuden maksaa veroja, joilla paikataan hutilusten aiheuttamia tappioita ja munauksia. Eikö porvarillinen ministerikään enää luota kilpailuyhteiskuntaan ja vapaaseen markkinatalouteen, jonka tehokkuuden edelle ei vielä ole mikään muu menetelmä ehtinyt? Kiitokset muuten rouva ministerille mukanaolosta paikallislehtien edustajien palaverissa. Näissä yrityksissä on totuttu elämään ”suu säkkiä myöten” eikä heti valittamaan yhteiskunnan tukea.
Muuten tuolla Oulun reissulla sain nähdä elämäni ensimmäiset lakkovahdit. Hotelli Vaakunan edessä seisoskeli puolenkymmentä arviolta 16–18-vuotiasta tyttöstä ja poikasta pahvilappujen kanssa, joissa luki mahtipontisia lauseita. Jotenkin turvattomalta tuntui koko touhu. Edellisenä iltana oli syntynyt pieniä kahinoita. Poliisi oli poistanut liian lähelle tulleet lakkovahdit, ja siitä oli syntynyt mellakan poikanen Oulun katukuvaan.
Viime viikolla liikkui myös Nivalassa huhuja, että täällä on syntymässä kapina. Joukosta löytyy aina koiranleukoja tai muuten yllytyshulluja, jotka ovat valmiita joissakin tilanteissa aiheuttamaan hämminkiä. Joillekin ihmisille pitkäjänteinen työnteko saattaa olla liian tappavaa, ja tällaiset pienet rähäkät tuntuvat suorastaan riemullisilta. Onneksi näitä ihmisiä on vähän, ja he ovat aina ennen pitkää saaneet kanssaihmisten taholta tuomionsa. Eräänä talvena liikkui sellaisia, jotka piirtelivät lumeen hakaristin kuvia. Tämä villitys meni läpi Suomen kuin viirus. Selvisi kuitenkin jälkitautia jättämättä.
Nivalan niityt ovat heräämässä talven kaamoksen kohmeesta. Takatalvi heitteli vielä viime viikolla pari riskiä vaaksaa uutta vetistä vitiä paljastuvien peltojen päälle, mutta kevään mahtavan voiman edessä ei räntäsateen jäljet kauan toppaa. Niityt ovat paljastumassa, ja muuttolinnut ovat palanneet. Kurkien kirkaisu kevätiltana on varma merkki siitä.
Heti tulvavesien mukana ilmestyvät myös kalamiehet katiskoineen ja verkkoineen. Kuulakkaassa kesäillassa on elämää. Nissisen Martti virittelee piisamirautoja huolella kanaviin. Vepsun Heino ja Myllylän Uuno tervailevat veneitään ja kunnostavat pyydyksiään. Talvi on ihmeellisesti uudistanut mieliä. Elämä voittaa lakeudella.
4.5.1977
Nivalalaisten yksimielisyyttä on koeteltu monilla tavoin, ja aina on ulkopuolinen hyökkäys kilpistynyt nivalalaisuuteen. Meillä ei olisi täällä kiveä kiven päällä, ellei me luotettaisi omiin voimiimme ja loppujen lopuksi olisi yhtä yli puolue-, uskonto-, ja säätyrajojen. Kaikkea tätä ohjailee pohjalainen oikeustaju ja vilpittömyys.
Meidän talouselämämme on ollut monesti uhattuna ulkopuolisten taholta. Ei ihme. Meillä on rahaa tutkimusten mukaan enemmän liikenteessä kuin esim. Ylivieskassa ja Haapajärvellä. Meidän palkkatilimme ja maatalouden tuomat rahavirrat sekä eläkkeet ja korvaukset olivat viimeisen tutkimuksen mukaan yli 10 miljoonaa suuremmat kuin Ylivieskan tulot. Ei ihme, että ulkopuoliset kyräilevät ja haluaisivat tulla jaolle.
Kolme vuotta sitten tehtiin luottamuksellinen periaatepäätös Nivala-lehden järjestämässä ilmoittajapalaverissa. Silloin ilmoittajat oikaisivat lehteä siitä, että se on lähtenyt hankkimaan ilmoituksia naapurikuntien liikkeistä ja ohjaamaan siten ostovoimaa pois paikkakunnalta.
Silloin luvattiin puolin ja toisin, että meidän on täällä luotettava omiimme. Jos emme tue omia liikkeitämme, eivät ne pysty kehittymään ajan mukana. Oma kehityskykyinen vähittäiskauppa on talouselämän vahvin paaluvarustus ja puolustus ulkopuolisia vastaan. Yksi paalu tässä rivissä on myös Nivala-lehti, joka tulee seistä omiensa rinnalla, vahvana ja tervantuoksuisena toisia tukien.
Nyt on tulossa jälleen yksi hyökkäys tätä omaa paaluvarustustamme kohtaan. Eräs keskustalainen päivälehti on lähettänyt Nivalaan viime viikkojen aikana ison liudan ilmoituspinnareita myymään oman lehtensä palstatilaa 70 % alennuksella. Lisäksi tämä lehti on lähtenyt jakamaan ilmaisliitettä jokaiseen talouteen tarkoituksella tappaa Nivala-lehti ja nostaa sen jälkeen ilmoitushinnat takaisin sille tasolle, jonka se perii esimerkiksi Kälviällä ja Perhossa vähävaraisilta ilmoittajilta. Siellä kun ei ole paikallislehteä, niin tarvitse antaa alennuksiakaan.
Tunnen tämän päivälehden johdon, enkä jaksa uskoa, että se on tämän hyökkäyksen takana. Pienemmät nilkit ovat asialla ja tulevat saamaan siitä kyllä aikanaan muistutuksen. Nivala-Seuran yleinen vuosikokous on perjantaina Korona-baarissa, ja tämä asia tulee esille siellä. Toivottavasti kyseinen päivälehti lähettää tuohon kokoukseen riittävän pätevän selvityksenantajan näistä toilauksista. Tämä lehti on viime vuosien aikana imenyt ns. kannattajailmoituksin satoja tuhansia markkoja rahaa Nivalasta alueensa keskukseen tekemällä ns. Nivala-numeroita, joka on suurinta bluffia ilmoittajia kohtaan. Emme ole vielä tarttuneet tähän asiaan, mutta harkitsemme sitä.
Tässä yhteydessä on syytä antaa tunnustusta Nivalan kauppiaille. He eivät ole sortuneet vieraan ilmoituspinnarin pauloihin, vaan ovat tulleet kertomaan meille siitä, mitä tämä lehti heille tyrkyttää. Ilmoittajiemme täysi luottamus on meille niin tärkeä, että me olemme valmiit puolustamaan heidän etujaan kaikin keinoin. Tämä on kotiseutulehden tehtävä. Nivalalainen paaluvarustus on rakennettu tervaisesta hongasta. Se ulottuu syvälle nivalalaiseen maaperään ja estää siten nakertajien ja jyrsijöiden sisääntulon. Sen siteinä on yksimielisyys ja luja tahto. Tähän kompastuu varmasti tämä päivälehtikin. Ainakin hoidamme asian niin, että kunnallisena ilmoituslehtenä ei tämä lehti tule vastaisuudessa olemaan. Niin moraaliton hyökkäys tämä oli Nivalaa kohtaan.
Ensi sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Perinteisesti se otetaan vastaan juhlimalla ja äitejä muistamalla. On kuitenkin olemassa ryhmä sellaisia äitejä ja naisia, jotka kapinoivat tällaista äitimyyttiä vastaan. Biologinen erottelu ei ole heidän mieleensä. He tahtovat korostaa ihmisenä olemista enemmän kuin äidin roolin merkitystä.
Yleisempi käsitys lienee kuitenkin alussa mainitun arvojärjestyksen puolella. Äiti synnyttäjänä ja kasvattajana on kaiken elämän perusta. Hänelle on luoja antanut yli-inhimillisiä voimia kestää rasituksia ja vaivoja, kun lapsen ja perheen eduista on kysymys.
Lainsäädännöllä on yritetty paikata kaikkien ihmisten työtakkaa ja poistaa vaikeuksia. Äidin työn arvostus on jäänyt hyvin vähälle. Kotitalouksissa tehdyn työn arvostus on edelleenkin plus miinus nolla. Sellainen äiti, joka uhraa elintasonsa kotiäitinä perheen ja lasten parhaaksi ei saa esim. päivärahaa kuin nimellisen summan. Tässä on aukko sosiaaliturvan kohdalla.
Kodin merkitystä ei myöskään ole riittävästi korostettu. Päinvastoin on pyritty kiireesti kehittämään lakeja ja toimenpiteitä siihen, että äidit saataisiin tehtaisiin ja lapset laitoksiin. Muita vaihtoehtoja eivät lainlaatijat ole juuri taipuneet pohtimaan. Äidinpalkka eli kotihoidontuki on lähtemässä hyvin hitaasti liikkeelle. Kokeilukuntia on jo tosin nimetty, mutta tästä on vielä pitkä matka lainsäädäntöön. Äidinpalkka kokonaisratkaisuna olisi yhteiskunnalle kaikista edullisin, mutta sitä ei haluta tunnustaa. Varsinkin näin työttömyyskautena tuntuisi asialle löytyvän puolustajia. Nivalaan luvattiin vaalipuheissa äidinpalkkajärjestelmän kehittämistä. Nyt alkaisi olla toteuttamisen hetki.
Onnittelut äideille!
11.5.1977
Talvinen lumi peittää armeliaasti alleen kaiken sen kuonan, jonka me jokapäiväisen elämän tuoksinassa tuotamme tai jätämme jälkeemme. Kevät tuo taas esille jätteet ja sen tosiasian, että ”porsaita äidin oomme kaikki”. Lumen alta on paljastunut mm. pari mullin ruhoa jokivarteen kuljetettuna. Kunnan verovaroin ne on nyt käyty kaivinkoneella kuoppaamassa, kun omistajaa tai syyllistä ei ole löytynyt. Tällaista on vastuuntuntomme. Lykätään jätteet tulvaveden vietäväksi pois omista nurkista. Valitettavasti se koituu toisten haitaksi.
Yksi neuvo noille autoileville kulinaristeille, jotka heittelevät hämärissä autoistaan maitopurkit ja nakkipaperit kartsalle. Kaloilla tunnetaan tarkalleen kutupaikat. Ihmislapsilla näyttää olevan myös omat kutupaikkansa. Osuuskaupan paikoitusalueesta on tullut hämyautoilijoiden vakituinen kohtaamispaikka. Se on muuten vänkä juttu. Kaikki ovat autoilla liikkeellä, ja tilannetta tarkkaillaan. Välillä kieraistaan pari kertaa korttelin ympäri ja tullaan uudelleen kytikselle. Taitaa tärpätä. Se on hyvä jos tärppää, mutta heittäkää maitotölkit ja nakkipaperit roskikseen.
Kaavoitus on ollut yksi sellainen asia, joka on pyyhkinyt yli tavallisen ihmisen. Viralliset näytteillepanot ja kuulutukset eivät useinkaan tavoita asianomaista, ja kaavoittajalla ja kunnan viranomaisilla on ollut melko laajat valtuudet hoitaa nämä asiat parhaaksi katsomallaan tavalla. Ihmiset ovat vähän vaikuttaneet oman asuinympäristönsä viihtyvyyteen.
Nyt siihen Nivalassa on mahdollisuus. Tänä iltana puhutaan kaavoituksesta ja rakentamisesta kunnantalolla, ja keskustelu saattaa olla räiskyväkin. Meillähän on asiaa lämmitelty jo julkisivulautakunnan tehtävillä, tonttikoolla, Jyrkänlammen seudun kaavoituksella ym. Tämä tilaisuus on järjestetty sen vuoksi, että kuntalaiset saisivat antaa toivomuksiaan kaavatoimikunnalle ja kaavoittajalle. Käyttäkääpä tilaisuutta hyväksi.
Peltosaaren Arto oli liuhkevan näköisenä, kun oli saanut melkein 80.000,–. Siitä huolimatta Arto piti rakentamista kovana touhuna: Monelle on käynyt niin, että kun kirvesmiehet ovat lähteneet, niin vasaramiehet ovat tulleet. Ei Artolle.
18.5.1977
Kevään sää on saanut isännät levottomiksi. Hermostuneena saapastelee Mehtälän Leevikin uuden laakean tupansa lattialla ja ukkeilee peltojen pehmeyttä. Märäksi lisahtivat Paloperän saviset rintamaat, ja turhaa on Leevinkin rimpuilla, vaikka kuinka malttamaton luonto jo pellolle vetäisi. Antaahan kevättuulen viikon puhaltaa ja haihuttaa vettä, niin kyllä pelto siitä muhii.
Sunnuntaipäivänä saapui kesä Nivalaan, tosin vain käymään. Lämpöinen kesätuuli hulmutteli Hautalan kartanolla siniristilippua, ja charmikas Eino-isäntä seisoi ryhdikkäänä pihamaalla kansallispukuisen rouvansa kanssa kätellen maan mahtavien tapaan satoja vieraitaan. Siinä seisoi sukunsa vesa aikamieheksi varttuneena omalla maaperällään. Muistammehan luonnon kertomuksesta sen, miten vanha korpikuusi huolestuneena suvun jatkumisesta kasvattaa alaoksat maata kohti ja kylmän kuntan läpi noustakseen sieltä uutena vesana jatkamaan lajia ja sukua.
Näin on käynyt myös Hautalassa. Vanhan sukutilan lapset pelmahtelivat aikuisiksi vartuttuaan pois kotoa. Kuka rakensi oman töllin, kuka vietiin emännäksi pitäjän pönkätaloon. Suvun ja työn jatkajaa tarvittiin Hautalassa. Niin syntyi 50 vuotta sitten Hautalan Kustille ja Kaisalle vielä poika. Tämän pojan kätkyen äärellä pyydettiin siunausta varttuvan lapsen ja miehen tielle ja toivottiin jatkajaa talon pitoon. Hyvät enkelit tulivatkin Einon mukaan. Miehelle varttui oivallinen luonne, silmää hyvään taloudenpitoon ja sydäntä jalon miehen töihin. Näillä lahjoilla Eino on nyt kulkenut miehuutensa korkeimmalle kaarelle.
Osasi Eino entisenä kahvarina järjestää vuosisadan pidot. Vuoden ikäinen härkä kaadettiin penkkiin, ja kaksi ammattimiestä grillasi sen pihalla vieraiden kestitsemiseksi. Grillistä tuleva tuoksu kierteli pihalla ja sai sylkirauhaset toimimaan niin, että tavan takaa kesken seurapuheiden monen vakavankin miehen katse kääntyili harhailemaan kohti rasvan ja yrttien tuoksun ympäröivää paistinpaikkaa. Palasi kuitenkin mieli takaisin sanan kuuloon vähän häveliäänä ja omia ruumiillisia nautintoja hiljaisesti kurittaen. Otti siinä Hautalan Eino ystäviltään niin paljon irtopinnoja, että niistä on mukava heitellä matkan varrella joidenkin pienten laiminlyöntien peitteeksi elämän polun varteen. Siltikin jää vielä kosolti hyviä lahjoja jäljelle.
Ihmisten kavalimmat ja kunnianhimoisimmat ominaisuudet tulevat esille valtataistelussa. Sellaista käydään parhaillaan Nivalassa. Vallan tavoittelun kohteena on menestystä ja mainetta tuova Pirttirannan poikamieskerhon puheenjohtajan paikka.
Nykyinen puheenjohtaja Mauno Nivala sairasti keväällä seisovilta jaloin keuhkokuumeen ja joutui muutamiksi viikoiksi sairaalaan lepäilemään. Tuli vettä keuhkoihin. Mitenkäs kävi Pirttirannalla? Heti alkoi valtataistelu puheenjohtajan paikasta. Konstit ovat kovia. Joukkojen tukea yritetään hakea mitä rajuimmin ja mielikuvituksellisin keinoin. Sairastuneen puheenjohtajan paikkaa ovat kärkkymässä kaksi nykyisen vallassa olevan puheenjohtajan lähintä miestä. He ovat viimeksi nähdyn protokollan mukaan seisoneet puheenjohtajan oikealla puolen. Nämä miehet ovat nykyinen rahastonhoitaja Osmo Ylikotila ja sihteeri Väinö Ruostetsaari. Varmat tahot Kolassa tietävät kertoa, ja on jopa ollut seinäkirjoituksiakin, että Osmo Ylikotila on saanut suuria kalansaaliita ja lupaa alamaisilleen tuoreen kalan ja särpimen aina tulevina tulva-aikoina. Liittyyköhän lupaukseen tieto siitä, että vesistöjärjestelyn jälkeen tulvat loppuvat. (Tämä oli latojan huomautus.)
Entäs tämä toinen vallantavoittelija? Kiinan suuresta johtajasta julkaistiin maailman lehdissä vielä pari vuotta ennen kuolemaa suuria kuvia, miten puheenjohtaja oli uinut yli leveän joen. Tämä hiljensi kilpailijoiden tarmoa. Tämän itämaisen konstin on ottanut käyttöönsä nyt toinen näistä kilpailijoista. Tarkkailijat ovat havainneet Ruosteperän isännän uineen jäiden seassa saadakseen teräsmiehen maineen ja kansan syvien rivien tuen taistelussa Pirttirannan poikamieskerhon puheenjohtajan paikasta.
Viimeinen tieto kertoo, että puheenjohtaja on toipumassa ja ilmestyy kansansa keskuuteen viimeistään pääskysten tulon kanssa. Jos nämä juonittelut eivät ehdi toteutua ennen puheenjohtajan paluuta, on odotettavissa suuria puhdistuksia. Jännittyneenä odotetaankin, ketkä nousevat lähimmäksi puheenjohtajaa. Näistäkin paikoista käydään jo taistelua. Sellaista elämä on huipulla.
Muuten tuo puheenjohtajan sairaus on niitä paljon puhuttuja ammattitauteja. Maunolla on ollut vettä keuhkoissa, mutta ihmekös tuo, kun hän on vesilautakunnan puheenjohtaja.
21.12.1977
Runsaan puolen vuoden jälkeen istun jälleen omalla tuolillani. Tuhlaajapojan reissu jäi aiottua lyhyemmäksi. Sanotaanhan sitä, että kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Joka tapauksessa monien muiden reissumiesten tavoin jouluksi kotiin.
Kiitän niistä lämpimistä sanoista, joilla minut on toivotettu tervetulleeksi isieni maille. Ne sanat ovat ruokkineet turhamaisuuttani, mutta tuoneet samalla kieltämättä nöyrää mieltä.
Kotiinpaluuni keskeiseksi tavoitteeksi onkin noussut niiden katkenneiden tai rempalleen joutuneiden ihmissuhteiden uudelleen solmiminen, jotka ovat lyhyen reissuni aikana jääneet minulta hoitamatta. On mahdoton keskittyä työhön, jos suhteet lähimmäisiin, työtovereihin ja asiakkaisiin ovat rempallaan.
Näin joulun alla saa olla toimittajakin lapsenomainen ja muistella menneitä jouluja. Mieleeni muistuu ensimmäinen kokemukseni joulusta, joka oli talvisodan aikaan.
Veelannin tuvassa ja kamareissa asui koko suvun akkalauma lapsineen. Miehet olivat sotatouhuissa. Ankean ajan lisäksi joulun iloa himmensi sodan tuoma pelko. Taloudellinen niukkuus ja hätä pyyhkivät pois jouluilot suomalaisista kodeista.
Veelannin suvussa tunteiden ilmaiseminen on aina ollut vaikeaa. Niinpä kaikenlainen hyvänmielen ilmaisu tai jouluilon rakentelu oli varsin vaatimatonta. Tiesin katkerana, että monissa muissa naapureissa lapset kokivat joulun paljon rikkaampana omatoimisten ja rakkautta antavien vanhempien ansiosta. Tämä kaikki jäi lapsen mieleen murhetta ja ahdistusta tuottavana.
Sen verran kuitenkin joulua järjestettiin, että ensimmäiset joululahjat saimme tuona jouluna. Näiden lahjojen ohella meiltä riistettiin kuitenkin lapsen usko joulupukkiin. Veelannin ulkopolitiikkaa hoitanut vanhapiika Fanni-neiti oli käynyt pyytämässä meitä muutaman vuoden vanhemman Mäkelän Jussin joulupukiksi, kun hän oli melkein ainoa miehen nimeä kantava koko puhdossa.
Veelannin suurikokoinen sauna röyhysi, ja illan hämärissä me kylvimme muistaakseni heti ensimmäisillä lauteilla ennen navettamiehiä ja pääsimme joulun vastaanottoa valmistelemaan. Joulukuusi koristeltiin omatekoisilla koristeilla, ja tämä olikin ainoa lämpimästi mieleen jäänyt tapahtuma. Meiltä joulun viettoon valmistuvia lapsia oli minua kolme vuotta vanhempi veljeni sekä kaksoisveljeni. Yhdessä suoritimme joulukuusen koristelun.
Aattoillan ehtiessä oli väki palannut saunasta ja nauttinut perinteisen, mutta kovin koruttoman jouluaterian. Kesken hiljaisuuden rämähti tuvan ovi auki ja ovensuuhun ilmestyi oudon näköinen tulija, joka hätäisesti toimitti asiansa ja viskasi sieltä kolme pientä kääröä. Siinä tuli joululahjat meille ”molokosille”. Vanhin veljeni sai napsuvörssin, eli rahakukkaron. Minulle ja kaksoisveljelleni avautui paketista lakritsapiippu. Ne olivat joululahjat, jotka jäivät mieleen.
Hiukan myöhemmin aloin miettimään tuota kiireistä joulupukkia. Sen eleissä oli jotain liian rivakkaa vanhan joulupukin käytökseen. Tärkeän tehtävän innoittamana tuo joulupukki ei muistanut muuttaa ääntään ja hetken mietittyäni äkkäsin: se oli Mäkelän Jussi ihan varmasti. Tästä nousi mieleeni apea tuska: Miksi oikea joulupukki ei joutanut meille, ja oliko sitä lainkaan?
Aattoillan pettymykset ja järkytykset eivät loppuneet tähän. Lopun aattoiltaa vietimme mummon kartanokamarissa. Nukuimme veljesten kanssa kolmestaan sivustavedettävässä. Vanhin veljeni yläpäässä ja me kaksoset jalkopäässä. Nipsuteltiin lakeripiippua, ja Erkki näpsytteli rahakukkaroa. Kerralla ei raaskittu lakeripiippua syödä, vaan käärittiin ne takaisin paperiin. Minä panin oman piippuni mummon sängyn laitaan. Kiireissäni tohaisin sen sinne niin äkkiä, että olin kaatanut mummon monitoimilääkkeen, eli pikiöljypullon nurin, ja se valui suoraan lakeripiippuni päälle.
Ennen unentuloa piti käydä vielä vähän imaisemassa lakeripiipusta ja silloin paljastui tuo kauhea onnettomuus. Vaikka mummo ottikin yskäänsä pikiöljysokerin, kelpasi tuo tuikea aine meille poikasille vain lutikoiden pelottelemiseen hajusteeksi. Eihän siitä lakeripiipusta enää tullut kunnon kalua, vaikka yritin sitä itkua tuhertaen kuivailla ja puhdistaa. Muistan, että sinä iltana valvoin pitkään ja tuijotin omatekoisen talilampun liekkiin syvästi murheellisena. Muistan kuinka talilamppu räsähti aina kyyneleiden tippuessa kuuman talin päälle.
Viimein kuitenkin väsy voitti. Muistan kun mummo puhalsi talilampun sammuksiin, ja sen jättämä kirpeä tuoksu levisi mirhamin tavoin tuohon joulukamariin. Ennen unen tuloa mielessäni risteilivät monet tuskalliset kysymykset, miksi näin? Noihin ja moniin muihin kysymyksiin ei ole tullut vastausta, vaan ne ajelevat jatkuvasti edessä elämän päättymättömässä labyrintissa vastausta vaille.
Toivotan omasta, perheeni ja Nivala-lehden puolesta parhainta joulua lukijoillemme, asiamiehillemme, avustajille ja kaikille niille joiden kanssa olemme Nivalaa rakentaneet. Tuokoon tuleva joulu juhlaa ja mielenrauhaa ihmisasuntoihin ja yksinäisiin sydämiin.