Vuosi 1978

4.1.1978

Sanovat, että pitkä avioliitto muovaa puolisot samannäköisiksi. Toistensa tukeen nojaava yhteistoiminta lienee avioliitossa parhaimmillaan.

Yhteiselämän muovaama vaikutus voi näkyä myös muilla aloilla, milloin edellytykset tähän ovat suotuisat. Kun katselin sunnuntaina Kinevan seinällä olevaa Oskari Tokoin valokuvaa ja sunnuntain merkkipäivän viettäjää Toivo Hissaa, niin yhdennäköisyys näiden kahden työväenluokan veteraanin kesken on hätkähdyttävän suuri. Liekö sitten yhteinen aate muovannut näistä miehistä niin samannäköisiä.

Toivo Hissa kuuluu Tannerin, Tokoin ja Kallisen ikä- ja aatekauteen. Keskellämme on todella harvinainen veteraani, jolla on kokemuksia työväenliikkeestä ja yhteiskuntaelämästä enemmän kuin muilla hänen aikalaisillaan. Toivo Hissa oli jo silloin mukana valtakunnan tasolla työväenluokan aatteissa ja askareissa, kun nuo edellä mainitut kolme olivat lujimmin kiinni yhteiskunnassa. Kaikki nämä joutuivat kokemaan luokkataistelun, kansalaissodan, vankilavuodet, vihan, katkeruuden ja lopuksi voiton. Heidän sykkeessään oli Toivo Hissa täällä maaseudulla monesti yksinäisenä taistelijana, mutta aina suurena ja sovittelevana ihmisenä.

Toivolle ei ole mikään asia jäänyt kylmäksi. Tannerin tavoin hän on suhtautunut lujalla kädellä ja oikeudenmukaisuudella kaikkiin taloudellisiin asioihin. Työväenluokan miehenä hän on tiennyt, että toimeentulon turvaamiseksi tarvitaan työtä ja säästämistä. Näitä keskeisiä arvoja hän on korostanut omalla esimerkillään.

Tokoi oli etsivä ihminen aatteiden maailmassa. Niin on tehnyt Toivokin. Hänelle ei ole koskaan kelvannut valmiiksi pureskeltu asia, vaan hän on tutkinut ja pohtinut asioita enne omana mielipiteen muodostamista.

Yrjö Kallinen oli suuri humanisti, joka elämän rajuissa kokemuksissaan kasvoi mittavaksi ihmiseksi. Toivo Hissalle ihminen kaikkine ominaisuuksineen on ollut suuri tutkimuksen aihe. Kylmäksi ei ole jäänyt hänen kohdallaan myöskään kristillisen elämän keskeiset sanomat. Muista poikkeavasti hän on lähentynyt tätä asiaa kriittisesti ja totuutta etsivästi.

Toivo Hissa on hyvä esimerkki myös siitä, miten ihmisen pitäisi pystyä suhtautumaan vanhuuteen. Toivo sanoutui irti luottamustoimista eläkeiän saavutettuaan, mutta ei jäänyt turhautuneena odottamaan iltaa. Sydäntä lähellä olevat harrastukset ja jatkuva kunnon hoitaminen jokapäiväisillä lenkeillä ovat pitäneet tämän patriarkan pirteänä ja nuorekkaana. Päämiehemme on kuuluisa erinomaisesta kunnostaan, mutta 80-vuotiaan Hissan Toivon kanssa saattaisi tulla tiukat paikat kävelylenkillä. Myöhästyneet onnittelut Toivolle.

Nivalalaisten rehvakkuus ja talkoohenki tulevat näkyviin parhaiten maatalousnäyttelyjen, suviseurojen ja herättäjäjuhlien sekä maakuntaviestin järjestelyissä. Kun näiden tapahtumien osalta kutsu kuuluu, niin se otetaan vastaan niin kuin syömään käskeminen.

Kyllä siinä ovat Nivalan isännät ja pojat olleet taas viime päivinä ankarasti talkoissa ja repsakalla mielellä on tehty töitä viestiladun kunnostamiseksi. Mikä onni, että oli lentokenttää, josta lunta on saatu laasta kuin pöydältä. Se on toivotonta homma, jos joutuu noin vähistä lumista metson siivellä katajapensaiden välistä lumen orkkimaan kymmenen kilometrin pituiselle maakuntaviestin ladulle.

Kaikki on valmista, ja nivalalaisia ja naapureita kutsutaan talven urheilujuhlaan. Liikenteestä vastaavan Eero Halosen nätti toivomus on, että kirkonkyläset eivät tulisi kisapaikalle autoillaan vaan kävellen ja helpottaisivat siten osaltaan ruuhkia. Näin kiltti urheilullinen toivomus menee varmasti perille. Toivotaan hyviä kisasäitä.

Viime viikolla luistelivat autoilijat jäisillä teillä ja peltiäkin ruttaantui. Tuntui huteralta ajella, kun auto luisteli kuin ilman jarruja. Vilku-Joose joutui katsastusmiehen kanssa vastatusten kun autosta puuttuivat jarrut. – Miten ihmeessä te olette pysyneet hengissä, kun autossa ei ole lainkaan jarruja, ihmetteli katsastusmies. – Minä oon ajellut Herraan turvaten ja sillä tuota on pärjännyt, tuumasi Joose.

11.1.1978

Nyt puhutaan maakuntaviestin tunnelmista. Pitäisi puhua kymmenen pisteen väristyksellä, mutta kun kaikki eivät ole urheilun ystäviä, niin lasketaan tunnetta hiukan.

Yhteydet ylöspäin näyttävät olevan kunnossa. Uhkaavan tilanteen jälkeen sää muuttui kerrassaan ihanteelliseksi yleisön kannalta, ja yleisöhän kisat tekee. Suojasäässä ladut eivät pysyneet kunnossa, mutta tämä haitta oli kaikille samanlainen ja suurimmitta noitumisitta tilanne ymmärrettiin.

Nivalan I-joukkueen hiihto oli yllätys, mutta tämä asia on jo niin monella taholla ja useilla laatusanoilla käsitelty, että se saa jäädä arvoonsa tässä tarinassa. Yksi sattuva huuli kisapaikalta sallittaneen. Kun kisa oli ratkennut himankalaisten riemulliseen voittoon, niin kisapaikalta purkautuvan yleisön joukosta kuului toteamus: – Yksi Torvi sotki kaikki nivalalaisten hienot suunnitelmat.

Näin hienot tuskin olivat kenenkään suunnitelmat. Harvoin isäntäjoukkue on ollut Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä niin epäkohtelias kuin Nivala oli. Jos otetaan lähes 80 kilometrin viestistä pois alku- ja loppupäästä pari kilometriä, niin Nivala johti kisaa koko ajan.

Jos viesti oli himankalaisten juhlaa, niin se oli karvaan kalkin juontia haapajärvisille. Ensimmäisen osuuden jälkeen Paavo Petäjä tuli onnittelemaan Nivalan hyvän alun johdosta. Uskalsin tuossa vaiheessa tiedustella, että onko Haapajärvi tullut paikalle toteamaan, miten katoavaista on maailman kunnia. Tässä vaiheessa ei Paavo vielä uskonut mahdollisuuksien valuneen hukkaan, vaan elätteli toiveita. Loppua kohden tilanne haapajärvisten kohdalla aina vain synkkeni, sillä henki oli pois. Tämä tappio toi kuitenkin Haapajärvelle sellaisia eväitä, että tulevana vuonna sieltä on odotettavissa luja joukkue. Tappion syihin paneudutaan varmasti.

Nivalan viestissä lyötiin myös maakuntaviestin yleisöennätys. Puhuttiin 15.000 hengestä. Tämä oli yllätys järjestäjillekin, sillä painetut 10.000 lippua loppuivat kesken.

Nämä taisivat olla myös viimeisiä kisoja, joissa kaupallisuus ei vielä kovin vahvasti ollut esillä. Ainakin yksi suksitehtaan iso mainos oli Nivalassa mukana, mutta vastaavissa kisoissa Etelä-Suomessa ovat mainokset mukana jo vahvasti. Tämän suksitehtaan lisäksi siellä näkyi myös pari omaa mainosta, jossa toisessa kehuttiin kuntoa ja toisessa perustettavaa kirjapainoa. No, tämä sallittaneen, ja mainosten pystyttäjät saivat työlleen hyvän kontaktihinnan.

Turhaa odoteltiin TV 2 urheilulähetyksessä nauhaa Nivalan viestistä. Töppäys oli tapahtunut, ja filmi ei ehtinyt valmiiksi lähetykseen. Sunnuntaina ilmoitettiin, että lähetys tästä viestistä nähdään 10 minuutin pätkänä tänään kello 20.50. Niin että olokaapa töllöttimienne ääressä, sattus vaikka oma naama näkymään.

Toinen julma taisto käydään seuraavan viikonvaihteen aikana. Tasavaltaan valitaan presidenttiä, ja tätä varten pitää ensin valita hovikelpoiset edustajat, jotka pääsevät edustamaan rahvasta tässä tärkeässä tehtävässä.

Totesin aikaisemmin edellisessä työpaikassani, että Nivala on aina vahvasti mukana kuvioissa olipa kysymyksessä homma kuin homma. Luettelin silloin nykyisten ja entisten nivalalaisten joukon, jotka ovat asettuneet valitsijamiesehdokkaiksi. Tästä listasta jäi kuitenkin puolet pois. Hätäisesti tehdyllä laskutoimituksella löytyy ainakin 18 nimeä.

Nykyisistä nivalalaisista ovat ehdokkaina Helena Hosionaho, Jussi Kuula, Väinö Raudaskoski, Toivo Ainasoja ja Arto Kouri. Raudaskosken ”dynastia” on vahvasti esillä, sillä perheestä on kolme ehdokasta: Matti, Pekka ja Vappu.

Pyhäjärveltä jatkaa appiukkonsa uraa Laurin vaimo Pirkko Hautala. Oulusta on listoilla ainakin Anna-Liisa Vuolteenaho. Ahteen entisen opettajan poika pastori Osmo Kohtala on ehdolla Vaasan läänissä. Helsingin Nivala-rinki on asettanut peräti seitsemän ehdokasta: Mikko Salonen, Markku Haapala, Anni Tienvieri, Väinö Jaakola, Maija Stolt, Aarne Junttila ja Tauno Hannula.

Tämän porukan ehdoton veteraani on viime kesänä 80 vuotta täyttänyt Mikko Salonen. Soittelin tätä kirjoittaessa sunnuntai-iltana Mikolle, ja hän oli juuri palannut radion suuresta vaalikeskustelusta, jossa oli mukana kaikkien puolueiden nokkamiehet. Mikko heidän mukanaan. Mikko muisteli, että on heitä nivalalaisia ollut kerran peräti 11 kappaletta eduskuntavaaleissa ehdokkaana. Mikko aikoi käydä valtionarkistosta poimimassa nuo nimet talteen. Suoralta kädeltä hän muisti sellaiset nimet, kuin Kallio, Eero Hourula, Mikko Salonen, Aukusti Lepistö, Aukusti Konttila ja Lauri Mustakallio. Tässä taisi tulla jo Mikon puolesta vähän vaalityötä, mutta sallittaneen tämä.

Kun vaalin tulos on jo selvillä seuraavan Nivala-lehden ilmestyttyä, niin todetaan tässä lohdutukseksi niille, jotka eivät saaneet valtakirjaa, että tärkeintä ei ole voitto vaan rehti kilpailu. Eräissä arpalipuissa oli kannustava teksti: – Valitettavasti tämä arpa on tyhjä, mutta seuraava saattaa sisältää jo voiton.

25.1.1978

Kanadasta tuli kirje, joka sisälsi kymmenen ”taalan” kauniin setelin. Siinä uusittiin Nivala-lehden tilaus alkaneelle vuodelle. Kiitokset siitä luottamuksesta, jonka niin monen muun ulkonivalalaisen tavoin annoit toimitukselle siitä, että lehti vielä vähäpätöisyydessäänkin pystyy täyttämään osan siitä ”kulttuurinjanosta”, jota ihminen korkeankin elintason omaavana tarvitsee. Loppurahalla olemme toivomustesi mukaan ostaneet Nivala-lehden tekijöille kahvipullat ja nauttineet ne kaukaisia ystäviämme muistellen. Kiitokset Martta Viitalalle Kanadan Sudburyyn.

Lämmitelläänpä vielä hetki Kanadan asioilla. Haapaniemen tuvan penkkisängyn kannella on vietetty vuosikymmenien ajan rikkaita hetkiä omaleimaisen kansankulttuurin parissa, jossa teemana on ollut kansanomaiset tarinat ”Länneltä”.

Maineikas kummisetäni Lauri Aakko heti muodostui legendaksi kertomuksillaan, joita Karvoskylän ja Maliskylän rahvas kuunteli tuolla mainitulla penkkisängyn kannella aamutunneille asti unohtaen paikan ja ajan. Kummini päälle on luotu jo pehmoiset mullat vuosia sitten, mutta veren perintö jatkuu ja siihen ei pysty ajan virtaukset vaikuttamaan. Mitä geeneissä on saatu, sen viemme hautaan saakka.

Viime viikkojen ajan on Haapaniemen penkkisängyn kannella vietetty jälleen entisaikojen maineikkaita tarinahetkiä. Lauri Aakon pojanpoika Olavi Aakko on palannut runsaan kymmenen vuoden jälkeen Kanadan maisemista Haapaperälle. Haapaniemen tuvasta on loistanut valo läpi yön, ja Olavin kuulumisia kuunnellessa on moni naapuri istunut aamutunneille menneitä muistellen. Haapaperän elämään tämä sydänkuinen vierailu on tuonut menneiden päivien loiston tunnetta, jolloin Aakon Lauri kertojana arvostetulta valtaistuimeltaan hallitsi kylää ja sen ihmisiä.

Paikallislehden eräs rooli on hoidella talon vahtikoiran tehtäviä ja haukkua kaiken varalta vieraalta haiskahtavia, jota ei ole päässyt nuuhkaisemaan. Pannanpa siis haukku päälle, vaan ei puraista. Olen aikaisemmin toistanut sen, että riidellään ja nahistellaan keskuudessamme kuinka paljon tahansa, pitää ulkopuolelle näyttää lujaa yksituumaisuutta. Tätä tarvitaan nimenomaan oman talouselämämme pönkittämisessä. Varsinkin silloin, kun oma palveluvarustuksemme tarjoaa paljon edullisemmat vaihtoehdot. Tämä haukku koskee kiertäviä optikkoja, jotka käyvät napsimassa huippuhinnoilla täältä rahat pois.

Nämä optikot mainostavat leveästi, että heillä on lääkintöhallituksen lupa. Ihmisten pitäisi tietää, että lääkintöhallituksen lupa on myös niillä kahdella nivalalaisella optikolla, jotka harjoittavat samaa ammattia. Lisäksi heillä on kymmenien vuosien kokemus, ja he eivät voi paeta asiakaskunnan valituksia, niin kuin tekevät nämä kiertävät optikot. He toimittavat lasit, ja jos ei sanka ole oikean muotoinen, viedään se nivalalaiselle optikolle korjattavaksi, joka tekee työn muutamalla markalla. Hinnan näistä laseista on kuitenkin ottanut moninkertaisesti vieras henkilö, joka ei maksa Nivalaan verotuloja. Onko paikkakunnan pankkien kannattavuus sitä luokkaa, että täytyy antaa kokoustiloja tällaisiin myyntitehtäviin. Eikö rahalaitosten tehtävä ole nimenomaan oman paikkakunnan ja asiakaskunnan etujen turvaaminen.

Asiassa saattaa olla paljon tietämättömyyttäkin. Pankkimies ei ole tullut ajatelleeksi, että heidän kamarissaan asutetaan vierasta, joka ei ole paikkakunnan edun mukaista. Valinnan vapauteen kuuluu se, että jokainen saa hankkia lasinsa mistä haluaa ja maksaa niistä vaikka kuinka paljon, mutta jos tämä tapahtuu tietämättä, se on paha asia. Tulkaapa omat optikot esiin ja ilmoittakaa palvelunne, niin kyllä paikkakunnan väki teidän takananne on.

Lainaanpa tähän Eino Leinon runosta pätkän: ”Ja kohtalos kuinka se muuttuukin, käy elosi päivään ja pilvihin, niin yksi, yksi on varma ain, työn onni on oikea vain.” Tätä onnea ei riitä tänä päivänä kaikille. Työttömyys on vitsaus, joka jättää jälkeensä turhautumia, sortumisia ja epätoivoa. Työ voi kuitenkin joskus muodostua raskaaksi ja silloin on tunnustus paikallaan.

Valtion ja kuntien työntekijät saavat harvoin kiitosta osakseen. Heidät huomataan vain joskus mitaleilla, joka ei paljon lämmitä. Annanpa tässä julkisen tunnustuksen kahdelle kunnan työntekijälle. Esimerkit ovat äärialueilta, mutta hyvin tehty työ on aina arvokasta.

Kunnan kaatopaikka on pirun hyvässä kunnossa. Siinä jos missään tuntuisi olevan helppo lintsaamisen paikka. En tunne hoitajaa, mutta jos jokainen hoitaisi hommansa yhtä vastuullisesti, niin asiat olisivat hyvin.

Toisen tunnustuksen ansaitsee kunnan kirjanpito. Se on Nivalassa ollut aina hyvin hoidettu, ja sitä se on nytkin. Kahden kirjanpitäjän ansiosta asiat ovat tänä päivänä niin hyvin kuin ne voivat olla. Luottamushenkilöt saavat ajallaan listaukset talousarvion toteutumisesta, ja kirjaukset ovat miltei päivän tasalla. Kunnan kirjanpito on kasvanut viime vuosina rajusti. Mukaan on tullut yhteiskoulun koko kirjanpito. Laajentunut terveyskeskus on lisännyt työtä valtavasti. Kunnan vuokratalojen kirjaukset ajetaan samalla koneella. Palkkalistat ajetaan tietokoneella, ja listalla on satoja työntekijöitä. Hommat solahtelee. Kiitokset sinnekin päin.

Tässä lopuksi vielä Eino Leinon sanoja: ”Työ olkoon suurta tai pientä vaan, kun vain se tähtää suurempaan, ja kun sitä palkan ei tähden tee, se arvonsa ansaitsee. Oi rauhaa päätetyn päivätyön! Hyvät enkelit suojaavat työmiehen työn, ja nuorena, vankkana nousevi hän taas uutehen päivähän.”

1.2.1978

On tiistaiaamu. Kävelin juuri työmaalle ja tullessani morjestin Kauppayhtiön Nikolaita. On peräänantamaton mies. Oikeastaan hän kuuluu tuonne Juholan Matin ja vanhan Lentosen ikäkaartiin, mutta Nikolai on vielä tänäkin päivänä vahvasti kuvassa mukana. Keisarin kaiman talvisena vastustajana on lumi, ja pihan puhtaudesta voi päätellä, että Nikolai on vielä vahvoilla. Luonteen lujuutta kuvaa vielä se, että lumivalli siirtyy vain vuosi vuodelta kauemmaksi. Ei sada Kauppayhtiön portaille lumi sanan varsinaisessa merkityksessäkään, sillä ennen kukonlaulua on piha aina puhtaana.

Täytyy kuitenkin rehellisyyden nimissä sanoa, että vanhenee se Nikolaikin. Ei mahtunut enää viime vuonna puulaakiviestissä yksityisyrittäjien joukkueeseen, vaan tipahti karsinnoissa pois. Vielä toissa kesänä Nikolai juoksi yrittäjien joukkueessa raviradalla kierroksen osuuden eli 600 metriä. Ikää taisi tuolloin olla 73. Nyt Nikolai on 45. Ainakin kunnoltaan ja mieleltään.

Energia on tämän päivän muotisana. Jokainen itseään kehityskykyisenä pitävä ihminen on lämminnyt kotimaisen energian puolesta. Paluuta entiseen ollaan rakentamassa. On kuitenkin käynyt niin, että paluu entiseen ei tapahdu kivuttomasti. Korkea elintaso on tuonut ihmisille mukavuusvaatimuksia, ja työntekijät ovat saaneet tingittyä työehtosopimuksiinsa etuja, joita ei voi ottaa yks kaks pois.

Otetaanpa esimerkiksi jonkun koulun siirtäminen takaisin puulämmitykseen. Parhaat mahdollisuudet siihen Nivalan koulujen osalta olisi Karvoskylän koululla, jossa on tilavat halkovarastot koulun kellarissa.

Kyllä siirtäminen käy päinsä ja varmasti valuuttaa säästyy, kun energianlähde muuttuu arabimaista Pahkaperän koivikkoon. Mutta kuka hoitaa kattilan öiseen aikaan ja viikonloppuina? Kahman Onni on rakentanut oman asunnon Karvoskylän talouskylään, ja häntä ei voida pakottaa asumaan koulukiinteistössä. Talonmiehellä on myös työlaki, ja hänelle kuuluu vapaapäivät ja yön uni. Kukapa sitä nyt vapaaehtoisesti nousee verevän vaimon vierestä ja lähtee yöllä kellariin halkoja heittämään. No, oikein kovat tupakkamiehet tekevät poikkeuksen, mutta muille lämmin vuode on mieluinen.

Jos Karvoskylällä aiottaisiin saada halkolämmitysjärjestelmä pelaamaan, se edellyttäisi ympärivuorokautista päivystystä, lenkkiä kirkonkylän kiinteistöjen päivystysjärjestelmään viikonloppuina ja suurta määrää varallaolokorvauksia. Lisäksi tulisi kiinteistössä suorittaa huomattavia muutostöitä, että ne täyttäisivät työsuojelulain velvoitteet.

Halko ei enää paljon hinnassa häviä öljylle, kun vertaillaan energiakustannuksia. Asia muuttuu kuitenkin aivan toiseksi, kun otetaan huomioon pienkiinteistöissä menetelmän vaativien palkkakustannusten summa. Tämä on karvas totuus kotimaisen energian lisäämisen tiellä. Palkkakustannukset eivät varmasti laske, mutta öljyn hinta tulee nousemaan. Tuleeko halko kannattavaksi vasta sen jälkeen, kun öljyn hinta on kaksinkertaistunut?

Nivalan kunnassa on myös jälleen herätty kotimaisen energian käyttöönottoa tutkimaan ja samalla kaukolämpöä kehittämään. Kunnanjohtaja Jussi Pajula on virkamiehenä ottanut tässä asiassa rohkean etunojan ja on ajanut asiaa ponnella. Kun näytöt tähän saakka ovat olleet taloudellisesti kovin kyseenalaisia, on tämä kannanotto varmasti aito uskomus siihen, että tulevaisuudessa häämöttää se aika, jolloin kotimainen energia on käytännössäkin edullisin vaihtoehto.

Viimekertaisessa kunnanhallituksessa keskusteltiin kaukolämpöyhtiöstä. Nivalassa on perusteilla osakeyhtiö, joka tulee kaukolämpöä tuottavan laitoksen omistajaksi. Lähdön joutuu vetämään kunta. Lämpöverkostoon liittyminen edellyttää tiettyä optimia. Kokemukset Kokkolasta ovat kovin ikävät. Liittymismaksut ja energian hinta nostivat siellä omakotirakentajat jaloilleen.

Maanantain kokouksessa kunnanjohtaja Pajula esitti, että Nivalan kaavassa rakentamaton Kyläojan kaava (sairaalaa vastapäätä) nimettäisiin kaukolämpöverkkoon liitettäväksi alueeksi ja tämä tiedotettaisiin kuntalaisille. Epäilijöitä asialle löytyy, mutta tyrmätä sitä ei voi ennakkoon. Nyt esitys lähtee kiertämään kuntaa ja pehmittämään mielipiteitä tullakseen lopuksi valtuuston päätettäväksi. Oikeassa Jussi siinä on. Puhuminen yksin ei riitä, täytyy tutkia asiaa ja varautua ottamaan myös riski.

8.2.1978

Viime viikon keskiviikkona pidetty yrittäjien koulutustilaisuus antoi osanottonsa muodossa hyvän kuvan Nivalan yritystoiminnan tämän hetken tasosta. Tämänkertainen tilaisuus oli selvästi poikkeus aikaisemmista yrittäjien tilaisuuksista. Mukana oli lähes sadan nivalalaisen yrityksen edustus.

Tuota joukkoa tarkastellessa tuli esille se, että ammattikunta on yritystoiminnan ollessa kyseessä varsin nuorta. Noista yritysjohtajista oli ainakin puolet alle 40-vuotiaita, niin ovat yrityksetkin. Monet niistä ovat syntyneet viime vuosina. Tämä antaa kuvan siitä, että nivalalainenkin uskaltaa luottaa omiin voimiinsa ja mahdollisuuksiinsa, joita mahdollisuuksia tällaiset koulutustilaisuudet vielä vahvistavat. Nuori ja aktiivinen yrittäjäkunta on paikkakunnan talouselämän tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeä tekijä.

Torstaina kokoontui Nivalassa toisenkin alan yrittäjiä. Tuiskula oli tupaten täynnä maatalousyrittäjiä ja lähemmin lihantuotantosektorilta. Tämäkin ryhmä on avainasemissa.

Nivala-lehdessä valmistellaan jälleen alueen rahavirtoja kartoittavaa tutkimusta. Viimeksi tällainen tehtiin lehden toimesta pari vuotta sitten. Silloin tuli myös esille se, että Ylivieska on vain tapulikylä Nivalaan verrattuna, kun puhuttiin rahavirtojen määrästä. Tämän yllättävän asian vahvisti se, että maatalouden rahavirrat ovat Nivalassa kaksinkertaiset Ylivieskaan ja naapureihin verrattuna. Sen verran ennakkotietoja tuosta piakkoin valmistuvasta tutkimuksesta voidaan jo antaa, että Nivalan maitotilit tekevät vuodessa noin 39 miljoonaa markkaa ja lihatilit noin 20 milj. markkaa.

Liikemaailman kiinnostus näitä markkoja kohtaan on lisääntynyt, kun teollisuudessa ja metsäpuolella virrat ovat heikentyneet. Valitettavasti näitä markkoja menee vielä hyvin paljon oman pitäjän ulkopuolelle. Tämä ostovoima pitäisi pystyä entistä tehokkaammin ohjaamaan niin, että suurin osa siitä pyörisi oman talouselämän keskuudessa.

Lapsuudesta on tuttu toteamus jonkun pyynnön päälle, että oottakaa lapset, kun lehmät keväällä poikii, niin sitten ostetaan. Aiheellisesti voivat Nivalan talouselämänkin edustajat todeta, että kunhan lehmät kunnialla poikis ja herus täyteen maitoon, niin ostetaan vaikka kivitaloja.

Tilastokeskuksen ennakkotiedot Nivalan väestönkehityksestä kertovat, että kasvua on peräti 96. Tämä on vahva merkki siitä, että väkimäärä on kääntynyt nousuun. Tämä muutos hyvään suuntaan johtuu ensinnäkin syntyvyyden noususta. Viime vuonna syntyi 150. Lisäksi syntyi plussaa muuttoliikkeestä, joka nyt on kääntynyt hiljaiseen ”nousuveteen”. Tuosta syntyvyystilastosta voi päätellä sen, että tässä ne nivalalaiset eivät poikkea muista. Kaamosta on nukuttu raskaasti, ja kuulaina kesäöinä ei ole maltettu nukkua lainkaan. Helmikuussa syntyi 18 lasta, ja hankkeet on pantu alulle suvituulen soidessa. Tammikuussa on tehty toisin kuin se lapin mies, joka siihen aikaan vähemmän kalasteli ja enemmän toimi väestönlisäyksen puolella. Nivalassa ei ole kalasteltu eikä hommattu muutakaan. Syyskuussa syntyi vain seitsemän lapsukaista Liekö nämä Etelän matkoilla saatuja innostuksia.

Tätä töskätessä viuhahti pöydälle paperi, jossa oli nimitysuutinen. Veikko Korpela on nimitetty Kärsämäen Säästöpankin toimitusjohtajaksi. Kärsämäki on muodostunut nivalalaisille ponnahduslaudaksi, jonka kautta monen nivalalaisen tie on jo kulkenut korkeille tirehtöörien tuoleille. Täytyy sanoa, että Kärsämäki on tästä kovan ”auskultoinnin” paikasta myös hyötynyt, sillä rajua nousua on tapahtunut. Vaatimattomasti ei Veikko uuteen paikkaansa astu, vaan toteaa keisarin tavoin: toista se on olla Kärsämäellä ykkönen kun Roomassa kakkonen. Tuli muuten monelle nivalalaiselle yksi pakollinen pysähdysmerkki lisää Kärsämäelle, sillä pitäähän sitä kahveilla käydä. Onnea ja menestystä.

15.2.1978

Kurssikeskuksesta tuli puhelinsoitto, jossa pahoiteltiin sitä, että nuorten työttömien risusavottajutussa esiintyi liian monesti asiayhteys: ammattikurssilta suoraan kortistoon. Totuudessa pysyen asia nykyisin on näin. Kortistoon on joutuneet myös tuhannet ylioppilaat, teknikot, maisterit, ja ensiksi sinne lentää koulua käymätön, ammattitaidoton nuori. Johtaja Pesonen pahoitteli sitä, että joku haluaa ymmärtää asian siten, että ammattikoulutus ja kurssitoiminta tuottavat liukuhihnalla työttömiä. Jos pahaa halutaan nähdä asiassa, niin sitä nähdään joka paikassa.

Työttömyys on kuitenkin niin vaikea vitsaus, että sen kustannuksella ei kannata leikkiä. Tämän ymmärtää ainakin sellainen, joka perheen huoltajana on lentänyt kortistoon ja työttömäksi. Se, että yhteiskunta tarjoaa tänä päivänä työttömille ja koulutettaville tietyn elämisen mahdollisuuden on kehittyneen ja vastuuntuntoisen yhteiskuntapolitiikan tulosta.

Valitettavasti jokaiseen hyväänkin asiaan tulee aina kieroutumia. Niin on tullut myös tähän. Syy ei kuitenkaan ole päiväraha- tai koulutusjärjestelmässä. Ainekset erilaisiin kieroutumiin ovat meissä ihmisissä olleet jo luomakunnan alusta saakka. Ymmärrän hyvin, jos ammattikoulutuksen parissa työskentelevät ovat ”herkällä tunnolla” tällaisissa asioissa ja jos vielä pahansuopaisia rinnastuksia joku haluaa tehdä.

Tässä jutussa ei ollut tarkoitus mollata sen paremmin lukiota, kurssikeskusta tai lasten vanhempia, jotka ovat saattaneet maailmaan lapsia, joille nuoruusvuosien kokemuksiin kuuluu työttömyyskin.

Nivala-Seura on saanut täällä kotonurkilla viime viikkoina runsaasti huomiota virallisissa ja epävirallisissa turinoissa. Keskustelua on aiheuttanut Nivala-Seuran toiminnan laajentuminen kirjapainoalalla uuden rotaatiohankinnan muodossa. Se on tietenkin ollut vähän yllättävää, että aikaisemmin suoritettu rukinlapojen keruu ja muu näpertely on muuttunut kovin nykyaikaiseksi kotiseututyöksi. Johtokunta on viimeinkin vastannut siihen haasteeseen, joka on esitetty elinkeinotoiminnan piiristä, että museotoiminta ja muu aatteellinen puoli on saanut liian suuren merkityksen. Näiden ulkopuolisten käsitysten mukaan tulisi seuran myös tehdä sellaista konkreettista kotiseututyötä, joka suoraan koituisi kotiseudun parhaaksi. Nyt on tehty. On avattu kokonaan uusi teollisuudenala, suoritettu rohkea investointi ja luotu uusia työpaikkoja.

Tämän hankkeen yhteydessä on voitu jälleen todeta, että nivalalainen yksimielisyys saa ihmeitä aikaan. Tästä on todistuksena Kallio-museo ja pian valmistuva Nivalan Nuorisoseuran uusi toimitalo. Jokainen on kantanut kortensa kekoon. Tämä yksituumaisuus ja omien tukeminen antaa menestymisen mahdollisuudet myös Nivala-Seuran tulevallekin toiminnalle. Julkista tukea on saatu jäsenkunnalta ja kaikilta poliittisilta tahoilta. Vaikka Nivala-Seura ry ei olekaan ollut avustussuhteissa kuntaan, on yhteistyö ollut kitkatonta. Nykyiset päätöksentekijät ovat vastuullisesti myös olleet kantamassa huolta kotiseutuyhdistyksemme tulevasta toiminnasta, talouselämän viriämisestä ja ennen kaikkea siitä, että näinä vaikeina aikoina tarvitaan lujaa yksimielisyyttä pienten kenojen yli.

Eräs suomalainen liikemies kertoi kokemuksiaan suomalaisen uusviennin kohdalla arabimaihin. Suomalaiset asensivat sinne paperisäkkitehtaan. Rakennusvaiheessa oli mukana myös paikallista väestöä. Heidän tapansa mm. rukoushetkien muodossa tuotti haittaa työn etenemisen suhteen. Työ tuli kuitenkin valmiiksi, mutta kun tehtaan käyttö piti luovuttaa paikalliselle väestölle, tuli uusi ongelma.

Koneiden ääressä pysyttiin kiltisti siihen saakka, kun tuli tietty hetki keskipäivästä ja torilla alkoi suuri kansanjuhla, kukkotappelu. Silloin painui koko porukka torille seuraamaan kukkotappelua, ja tehdas jäi tyhjäksi. Siinä ei auttanut itku eikä noituminen. Tapa oli niin lujasti juurtunut, että se oli otettava tehtaan käytössä huomioon.

Meistä tämä tuntuu naurettavalta, mutta on ne omat tapansa nivalalaisillakin. Täällä on eletty teollisuuteen nähden melko neitseellistä elämää aivan viime vuosiin saakka. Jos teollisuutta on ollut, sen on ollut pakko mukautua heinäaikaan, potunnostoon ja muihin perinteisiin tapahtumiin.

Viime viikolla sain olla mukana Wini Oy:n vieraana. Johtaja Antti Meskus tiedusteli paikallisjohtajalta, minkälaista on nivalalainen ensimmäisen polven teollisuusväki. Leo Nyholm kertoi, että aines on hyvää, mutta tiettyjä sopeutumisvaikeuksia on. Maanviljelijä on tottunut siihen, että kun naapuri tulee vastaan, pysäytetään traktori ja jutellaan kaikessa rauhassa tunti tai pari ja ajetaan sitten suunniteltu työ loppuun. Onhan valoisat yöt.

Teollisuudessa täytyy tottua tiettyihin aikatauluihin, eikä niistä voida poiketa. Yllättävin tapaus sattui kolme vuotta sitten, kun Winin hallia rakennettiin. Eräänä elokuun aamuna ei ilmestynyt ainuttakaan miestä rakennustyömaalle. Nyholm kyseli ihmeissään Kojolan Sepolta, että onko työmiehet tehneet lakon. Seppo rauhoitteli etelän miestä: – Ei nivalalaiset lakkoa tee, mutta tänään on sorsastuksen aloituspäivä ja silloin kaikki on järvellä.

Niin sitä on pitänyt puolin ja toisin antaa periksi, eikä tehdasta ole tarvinnut kokonaan sulkea sorsajahdin ajaksi. Mukautua on täytynyt myös isäntien, sillä vanha sanonta kuuluu: Maassa maan tavalla tai maasta pois. Sattuu niitä vielä sopivasti pieniä haavereita nilkan nyrjähtämistä tai selän venähtämistä juuri jahtipäivän aikana, mutta eihän sitä nyt vuoden hyvää työtä yhden sorsastuspäivän perusteella arvostella, totesi Nyholm leppoisasti.

22.2.1978

Maanantaina vietettiin Marjakankaan tuvassa uudelleen ne tunnelmat, mitkä olivat pari vuotta sitten olympialaisten aikana, Helenan voittaessa naisten kympillä kultaa.

Viime lauantain epäonnistuminen oli tietenkin pettymys. Jos muut jo epäilivät, niin Lempi-äiti uskoi tyttäreensä. ”Tästä se Helena vain sisuuntuu.” Näin myös kävi. Ennakkopaine Helenan harteilta putosi lauantain pistokseen.

Marjakankaalla oltiin lauantaina kovin vaiteliaita. Tyttären epäonnistuminen vaikutti koko perheeseen. Harmia lisäsi vielä se, että lauantaina iltapäivällä sattui Marjakankaan pihalla harvinainen onnettomuus. Talonväestä tuli kerralla jalkamiehiä, kun molemmat autot menivät epäkuntoon. Raija oli miehensä kanssa lähdössä kotoa. Samanaikaisesti Matti tuli kotiin, ja molemmilla oli ajatukset MM-kisoissa sen verran, että vastaantuleva havaittiin hiukan liian myöhään. Autot tömähtivät vastakkain, ja rumaa jälkeä syntyi. Onneksi kukaan ei loukkaantunut, mutta sirpaleet tiesivät onnea.

Maanantaina naisten vitosta seurattiin kotiväen läsnä ollessa. Muulloin on Marjakankaan tupa ollut täynnä lehtiväkeä ja kyläläisiä, mutta maanantaina ei ollut. Ehkäpä monet ajattelivat hienotunteisesti niin, että jos Helena nytkin epäonnistuu, on se vaikea paikka kotiväelle ja silloin ei vieraita kaivata.

Turhaan yrittivät nytkin kotiväen toimesta Lempiä hillitä ennen vitosen televisiointia. Kyllähän Lempi lupasi olla rauhassa koko lähetyksen ajan, mutta unohti autuaasti lupauksen heti kun vitonen alkoi. Niin tarkasti äiti tuntee tyttärensä, että eli täysin mukana tyttärensä hiihdossa. Suutuksissaan Lempikin katsoi, lataantui vitoselle: Peto vie, ihmisiä ne on venakotkin. Kyllä se Helena nyt yrittää.

Otin puhelun heti Riihivuoren maaliin tulon jälkeen Marjakankaalle ja pääsin ensimmäisenä onnittelemaan. Myöhemmin Lempi kertoi, että puhelin oli tunnin verran varattuna sen jälkeen taukoamatta.

Olympiakullan jälkeen sain ojentaa ensimmäisenä Nivala-lehden kukkaset Lempille. Tällä kertaa saatiin mukaan tempastua myös puheenjohtajamme Kivi-Kalle, joka ojensi lehden ja kotiseutuyhdistyksen kukkaset ensimmäisenä. Mukaan tuli myös kunnan onnittelut Jussi Pajulan, Reino Kiviojan ja urheilulautakunnan puheenjohtajan Elias Vähäsöyringin toimesta. Samaan syssyyn ehti myös Nivalan Urheilijain edustajana Gummeruksen Heikki ja Toivoniemen Keijo.

Lempi oli vetämässä verkkareita jalkaan, kun vieraita alkoi lappaan Marjakankaan tupaan. Ei siinä kerinnyt vaatteita vaihtaa, kun piti keittää kahvia, asettaa ruusuja maljakkoihin ja alvariinsa juosta puhelimeen, kun valtakunnan lehdet pommittivat Lempiä kotitunnelmista. Tukkakin jäi kampaamatta, mutta Lempi käski kuvantekijän kammata tukka suoraksi, mutta ei sentään luvannut laittaa kiharoita, jos retuseeraaja oikein innostuisi.

Siinä kahvinjuonnin lomassa selvittivät Kivi-Kalle ja Lempi Kiviojien taitoja tässä hiihtohommassa. Siinä tuli selville, että nyt niin tärkeäksi noussut rasvamestarin homma osattiin jo 1930-luvulla Aittoperällä. Tästä todisteena seuraava tarina.

Joskus 1930-luvun tienoilla hiihteli Kivi-Kalle eräänä iltana naapuriinsa Lempin kotiin. Oli jotakin tärkeää asiaakin, muistelee Kalle. Hän jätti suksensa pihalle ja meni tupaan. Lempi oli tuohon aikaan 17-vuotias tyttö ja vilkas tietenkin. Hellan edessä Lempi hämmenteli suurusämpäriä ja lähti sitä viemään navettaan. Pihalla hän huomasi Kallen sukset, ja silloin Lempiin meni pilanteon mahdollisuus. Hän otti pihalta hyvän lastun ja voiteli Kallen tervatut sukset suuruksella, jotka pakkasella pian jäätyivät. Lempi jäi salaa navetan oven raosta tarkkailemaan Kallen havaintoja.

Mitään aavistamatta Kalle potkaisi suksensa vauhtiin, mutta löysi hetken kuluttua itsensä rähmältään maasta. Lempin suurus oli tehnyt tehtävänsä. Hitaasti Kalle nousi jaloilleen, ja aivot teki työtä. Katse kääntyi epäilevästi navetan suuntaan, jossa ovi painui hiljaa kiinni. Kalle kokosi suksensa ja haistoi pohjia. Suurusta …kele.

Ei auttanut muu kun lähteä tupaan raasun paisteessa sulattelemaan suksia ja raapimaan suurusta, joka suksen pohjaan siveltynä ei tuonut Kallelle mainetta. Vaikka Kalle tunnetaan huumorimiehenä, kesti tämän asian sulatteleminen kymmenen vuotta. Vasta kun Lempi kohtasi Kallen kahden kesken metsätiellä, pysäytti Kalle hevosen ja kysyi, oisko Lempillä vesikelin voidetta.

Onnittelut Marjakankaalle ja tietenkin Helenalle itselleen.

1.3.1978

Viikko alkoi kovin vaatimattomasti, kun MM-kisojen jännäyksen jälkeen tuli lopahtanut olo. Toihan nuo kisat kuuluisuutta Helenan ansiosta myös Nivalaan. Sain ”tietyltä taholta” viestin, että huomenna torstaina lähtee Nivalasta porukka Pyhäjärvelle onnittelemaan Helenaa.

Tämän porukan kokoonpano antaa jo vihjeitä siitä, että nyt on jotakin erikoista tekeillä. Mukana on kovia miehiä, joilla on neuvottelutaitoa ja arvovaltaa. Onkohan näillä miehillä tarkoitus tunnustella maaperää Helenan ja Teuvon mahdollista kotiinpaluuta varten. Ainakin sen pitäisi näiltä miehiltä onnistua, sillä taitavimmat miehet ovat asialla.

Taitavia neuvottelijoita tarvittaisiin tällä hetkellä myös Sarjankylällä. Tällä kertaa ei kylä rakoile tieasioiden takia, vaan vesi näyttää voivan vaikuttaa suuria asioita. Erkkisperäsillä sitä on liian vähän järven tekemistä varten, mutta sarjankyläsillä se nousee pellonojaan ja sitä kautta sydämen päälle ja karvastelee niin vietävästi, kun erkkisperäset puhuvat vesipinnan nostamisesta.

Nämä vesistöjärjestelyt ovat niitä ainoita asioita, jossa maanomistaja on vielä herra. Tätä omistajan ääntä ei enää kuulla osuuskunnissa eikä poliittisten päätösten tekopaikoilla, mutta vesioikeudet ja järvipohja ovat niitä oikeuksia, jotka pätevät tiukan paikan tullenkin. Tätä perusoikeuttaan käyttävät nyt Sarjankylän isäntämiehet yrittäessään estää Erkkisjärven vesipinnan nostamista.

Karvoskylän tyttö, Meeri Toivio, teki Erkkisjärven kunnostamisesta pätevän suunnitelman, joka olisi mennyt läpi myös Vesihallituksessa. Kustannukset olivat varsin kohtuulliset, kun asia ratkaistiin talonpoikaisjärjellä. Raskaista vaihtoehdoista luovuttiin mm. pumppaamojen ja uusien kanavien rakentamisen suhteen. Vesipinnan nouseminen nähtiin kuitenkin vaaratekijäksi järven yläpuolella, ja valitukset suunnitelman johdosta ovat edenneet siihen pisteeseen, että suunnitelmaa ja uusia mahdollisuuksia toteuttamiseen tutkitaan. Kyläläisten näkökantojen ero voi aiheuttaa sen, että koko Erkkisjärven kunnostus putoaa pois Malisjoen järjestelyistä. Tässä tilanteessa tarvittaisiin ”valtakunnan” sovittelijaa, että asia pääsisi kaatumaan eteenpäin.

Tämän viikon lopulla nähdään Nivalassa elokuva, jota on sanottu suomalaisen filmin uudeksi tulemiseksi, eli elokuvaksi joka jatkaa ”Tuntemattoman sotilaan” ja ”Täällä pohjantähden alla” tiellä. Elokuva perustuu Kalle Päätalon romaaniin ja Edvin Laineen toteutukseen. Tekijöinä ovat siten vahvat nimet.

Tämä Kalle Päätalo on muuten viljellyt tuotannossaan myös nivalalaisia isäntä- ja jätkämiestyyppejä, joista hän on saanut vaikutteita nimenomaan savotoilta. Päätalon romaaneista löytyy mm. kuvaus Nivalan armottomista kanavamiehistä ja ojankaivajista. Tämän ja kotoisen kielen vuoksi Päätalon tuotanto on tuntunut niin lupsakalta. Niille, jotka haluavat katsoa hyviä elokuvia ja seurata kotimaisen filmin kehitystä, voisi suositella elokuvissa käyntiä loppuviikon aikana.

Jos vielä hetkeksi palaisi noihin Lahden MM-kisoihin, niin olihan siellä tosiaan kaksikin naishiihtäjää, joilla on juuret Nivalassa. Helenan lisäksi myös Marja Auromaan sukujuuret tulevat Nivalaan. Tämä Marja on Talven Railin tyttäriä ja edustaa nykyisin helsinkiläisseuraa.

Kevennetäänpä lopuksi. Mustalaispoika ryhtyi eräänä päivänä kauppaamaan taskukelloa tuossa Osulan kulmilla. Kello kiersi miesrinkiä ja viimein se joutui miehen käsiin, joka lähti kiireesti juoksemaan kellon kanssa pakoon. Kellonomistaja lähti perään, mutta ei tavannut anastajaa. Poika palaili allapäin ja totesi: – Se kauppa ei kannattanut, kun kello meni hankintahintaan.

15.3.1978

Vuosien varrella on toimituksen laatikkoon kertynyt suma runoja ja novelleja. Niitä on pikkuhiljaa julkaistu, kun sopivaa tilaa on löytynyt. Sisältö näissä runoissa on paljolti samansuuntainen, mikä osoittaa sen, että ihminen on luonteeltaan pitkälle konservatiivinen ja syvästi tunteva.

Julkaisen tässä pari runoa, jotka sopivat ajan kuvaan. Ensimmäistä runoa seurasi pieni esipuhe:

”Olen työttömyyden seurauksena joutunut jättämään kotiseutuni niin kuin useat muutkin. Tuli nälkä ja niin oli pakko lähteä vaikkakin kirvelevin mielin. Pyytäisin että julkaisisitte tämän alla olevan sepustukseni lehdessänne jos tilaa riittää. Oulussa 9.2.1978.”

Ja kyllähän sitä kotiseutulehdessä täytyy sen verran tilaa olla. Tässä runo.

Tässä mä kuljen
ja kaipausta tunnen
niin vieraalta oudolta
kaikki tää tuntuu.
On toverit työni
ja leipäni täällä,
mut kotini, rakkaani
sieluni siellä.
On ikävän haikeus
verhonnut mielen
niin halajaisin
astua kotitiellä.
Mut leipäni – sitä
ei ole siellä.

Ja toinen runo, joka kertoo lähtijän aatoksista.

Tytön lähtö

Oli maja matala
ja pieni, jossa
tyttö varttui
Kävi rippikoulun
– lähden pois, jätän
kotikylän, päätti tyttö.
Tule, kutsui tie, vien
sinut kauas.
Minä tulen.
Äiti itki,
taittoi leivän
evähäksi ota tästä
pidä itses ihmisenä,
luota Herraan.
Kauas kulki
tytön tie,
leveämmän leivän luo
Pian unohtui
pieni kylä,
äidin neuvot,
taaton tupa.

Naiivia – saattaisi moni välittömästi sanoa. Ehkä. Kuitenkin noihin lähtöihin liittyy monia ihmiskohtaloita. Aseman nurkilla on moni nivalalainen poika kapsäkkiään kannellessa ajatellut ensimmäisen kerran asioita syvällisemmin. Aseman nurkilla on nyyhkäisty ja nieleskelty pahanmielen tunnetta.

Naiivius ja tunteiden ilmaisu kuuluvat menneeseen. Eivät ne enää ammu vasikatkaan niin kuin ennen laitumille laskiessa ammuivat emiensä perään. Nyt raahataan vasikatkin heti märkinä mulliautoon ja kiikutetaan uuteen kasvupaikkaan, joissa niitä ruokitaan tehokkaasti lihamulleiksi. Ei lorkita enää lämpimän juomakiulun kanssa maanittelemassa yhden vasikan takia. Jos ei kelpaa täysrehu, niin tulee nakko ohtaan.

Näin on ihmislapsen laitakin. Ei ole sovelias enää itkeä lapsuuden laitumia. Ei niitä kyllä enää olekaan. Moni lapsi on muuttanut jo kouluikään mennessä kymmenkunta kertaa ja muistaa tuskin kaikkien hoitajiensa nimiä. Ei ole kotipihaa tai kotiseutua, jonka puolesta humalassa loilottaa lakeudenkutsua. Syö poika elämän täysrehuja, siinä on kaikkia kivennäisiä mitä tarvitset. Asu kerrostalon yksiössä, se on yhteiskunnan kannalta halvin tapa asuttaa kaikki läjässä niin kuin kanat häkissä. Elä laulele kotiseudulle, se on mennyttä jännettä. Jos tulee ongelmia, mene kasvatusneuvolaan tai psykologin luokse. Kaikki on järjestyksessä, mutta elä ole tunteellinen. Sinulla ei ole paikkaa yhteiskunnassa. Tähän kasvattaa meitä nykyinen yhteiskunta. Onko tämä se ihanneyhteiskunta, joka korkealla elintasolla ja jumalattomalla hosumisella on saavutettu.

Kirjoittelin tällä palstalla kerran, että Lamminrannan Tommin pitäisi käydä mutka ulkomailla, että huomaisivat. Ei tarvinnut Tommin lähteä. Jysähti oikein isolla vasaralla uutisia sieltä pääkaupungin suunnasta. Viel’ elää Tommin työt kauankin kansan suussa. Onnea suuresta saavutuksestasi. Nivalassa pannaan kärrynrattaat tulvaveteen turpoamaan ja kesällä ei mennäkään maatalousnäyttelyyn, vaan tullaan ”Ilimajoelle” Lamminrannan Ilkkaa kuuntelemaan.

21.3.1978

Tässä talvikuukausina vietettiin erään maamme vanhimman ja arvostetuimman kulttuurilehden Nuoren Voiman 70-vuotissynttäreitä. Sain käsiini tuon lehden juhlanumeron, ja siinä oleva runo puhutteli.

Elämä on pyhä. Me rakastamme elämää.
Taide on pyhä. Me palvelemme sitä.
Mikään ohjelma ei kestä sukupolvea kauemmin
eikä mikään totuus ikuisesti.
Elämän tarkoitus on elämän jatkuminen.
Sentähden on ainoa päämäärämme:
Henkinen vapaus, kaiken arvostelemisen,
kaiken käsittelemisen vapaus.
Emme tunnusta auktoriteetteja,
sillä he ovat asemansa vuoksi
pelkureita elämän edessä.
Katsokaa: Miten ihanan nuori on maamme,
miten voimaa täysi!
Tulkaa, älkää peljätkö: Teidät on määrätty
luomaan uutta ja suurta.
Katkaiskaa rengas, joka pusertaa sydäntänne:
Olkaa oma itsenne, tunnustakaa elämä.

Näin palavin sanoin Nuoren Voiman Liiton kirjallisen piirin lehti ohjelmoi toimintaansa 50 vuotta sitten. Tuo teksti on outoa tämän päivän kirjoitettuun ja puhuttuun sanaan. Siinä on lahjomatonta aatetta, palavuutta, uhmaa ja vapauden ylistystä. Nämä ainekset kuuluvat totta tosiaan menneisyyteen. Olemmeko sivistyneet, väljähtyneet vai onko yhteiskuntamme kaiken runnaava muokkaus tehnyt meistä persoonattomia, apaattisia ja toisiinsa samaistuvia kantaa ottamattomia ihmisiä? Mihin on kadonnut palavat aatteet, halu palvella totuutta, rohkeus asettua yksinkin asiansa puolesta?

Tarina kertoo, että amerikoista palannut mies kertoi lähellä jo keksityn sähköisen parranajokoneen. Tätä suomalainen mies ihmetteli vielä muutama vuosikymmen sitten ja tiedusteli miten se toimii. Lännen kävijä kertoi, että on sellainen lieriö jonka sisälle työnnetään pää ja siellä alkaa terät heilumaan ja parta lähtee. Tätä toinen ihmetteli, että mitenkä se käy päinsä, eihän kaikkien pää ole samanmallinen. Tähän vastasi Amerikan mies, että ei ookkaan, vaan kyllä tulee parranajon jälkeen.

Näyttää tosiaan siltä, että me olemme kaikki ajeltu tässä partakoneessa. Tämä persoonallisuuden pelko näkyy yhteiskunnassamme monella tavoin. Otetaanpa esimerkiksi eri keskusliikkeiden ja pankkien näkökannat liikemerkkiensä uudistamisesta. Muistattehan vielä minkälainen oli osuuskaupan merkki? Siinä kuvattiin yhteistoimintaa miehen ja naisen kantaessa yhteistä koria. Taisi olla vielä komeat tähkät kehyksinä. Väri oli vihreää agraariluokkaa osoittava. Tänä päivänä tämä keskusliike ei halua tunnustaa enää mitään erityispiirteitä tai väestöryhmiä ja on ottanut liikemerkikseen kylmät kirjaimet ja välttää väriä.

Samoin on käynyt osuuspankkijärjestön vihreän merkin, jossa kuvattiin myös maatalouden keskeistä merkitystä. Tilalle on tullut punaiset ”Poutiaisen korvat”. Vielä vaikeampaa on ollut ilmeisesti säästöpankkijärjestön merkin värin valinnassa. Kun ei ole uskallettu tunnustaa mitään pääväriä, niin on otettu violetti, ettei vain ketään loukattaisi. Otetaan vielä työväestön oma osuustoiminta. Hävinnyt on sieltäkin persoonalliset tunnukset. Tilalla on yksi ainoa E-kirjain, jolla markkinoidaan tätä keskusliikettä. Mihin on hävinnyt tuo alussa mainittu rohkeus? Mitä me pelkäämme niin, että yritämme peittää persoonalliset piirteemme?

Toissa pääsiäisenä olin Ojanperän kokolla ja siellä oli tunnelmaa. Kokko rätisi ja puhvetti pelasi. Gramofooni kiljaisi kipeästi kuulaaseen kevätyöhön tangon säveliä: ”Järjen veit, minusta orjan teit”. Eipä ole enää Ojalanperällä kokkoa. Tämä on tappio. Sadat nivalalaiset saapuvat jälleen pääsiäiseksi kotiseudulle. Ehkäpä näitä perinteisiä pääsiäiskokkoja kuitenkin syntyy, kun aattopäivä lähestyy, ja lauantai-iltana täyttää Nivalan lakeuden jälleen perinteinen kokkojen savu.

29.3.1978

Vaikka Nivalan pääsiäistä ei vietettykään kaupallisin reuhauksin niin kuin naapurissa, niin vilkasta oli siitä huolimatta. Lomalaisia tuli taas Ruotsista saakka, ja tietenkin Helsingin ja Turun rinkiläiset omilla linja-autoillaan. Jaakolan Väiski kävi toimituksessa ilmoittautumassa hyvän alokkaan tapaan, että hesalaiset ovat saapuneet ja toimitus saa olla varpaillaan. Sinne ne hävisivät kylille kokkoja tekemään, eikä kuulunut sen koommin. Hiljaisuudessa läksivät sunnuntaina valumaan kohti laita-Suomea.

Palataanpa pyhistä maan pinnalle. Nyt on herrat kirjanoppineet saaneet etukäteistietoa laskelmissaan siitä, mitä tulisi Kyläojan kaava-asukkaan kaukolämpöön liittyminen maksamaan ja mitkä olisivat vuosikustannukset. Liittymismaksu tulisi olemaan keskikokoiselta aravaomakotitalolta 8.000 markkaa. Tämän lisäksi tulisi lämmönvaihdin, noin 3.500 markkaa. Kaukolämmön esisuunnitelmaa tehneet ovat laskeneet, että yhtiö pystyy toimittamaan lämmön 7 pennin kWh-hintaan. Tämän lisäksi tulisi vuotuinen perusmaksu 300 markkaa.

Laskelmissa on oletettu, että omakotitalon lämmöntarve olisi 18.000–20.000 kWh/vuosi. Tämän mukaan omakotitalon lämmityskustannus olisi kaukolämmön piirissä vain noin 1.700 markkaa. Näillä eväillä joutuu kunnanhallitus ja valtuusto tekemään päätöksen kaukolämpötoiminnan käynnistämisestä ja Kyläojan kaava-alueen nimeämisestä kaukolämpöverkkoon kuuluvaksi. Eli tältä alueelta tontin ostaneet velvoitetaan liittymään kaukolämpöön.

Kaukolämmön hinta on avoin kirjain. Toistaiseksi sitä ei pysty kukaan kumoamaankaan. Valitettavasti tässä kohdin näyttöjä on vielä niin vähän, että päätöksentekijä joutuu pitkälti luottamaan suunnittelijoiden laskelmiin.

Perjantaipäivän ”valtiovierailu” on hyvää voidetta paikkakunnan seurapiirielämän kahvikeskusteluihin. Saapuuhan paikkakunnalle komea diplomaattinainen, jonka vierailu saa aikaan pientä vipinää. Suomalaiset naiset ovat päässeet pitkälle jopa kansainvälisessä politiikassa. Siitä osoituksena mm. Helvi Sipilän rooli YK:ssa. Jenkitkin ovat alkaneet luottaa ”akkavaltaan”, ja Jimmy nimitti Suomeen lähettilääksi naisen.

Nyt tämä Suomessa vuoden majaillut lähettiläs tulee kiertueelle Oulun lääniin ja piipahtaa Nivalassakin. Vierailuun on varattu aikaa vajaa tunteroinen. Kohteena on Kyösti ja Kalervo Kallion museo. Museosta löytyy varmasti vierasta kiinnostavaakin, sillä onhan Kalervo Kallion tuotannosta huomattava osa syntynyt Amerikassa.

Siinäpä sitä on Pajulan Jussille ja Kullaan Veikolle protokollan kertaamista. Muistakaahan pojat puhua ”kirjakieltä” ja istua kahvipöydässä pikkusormi jäykkänä kun seurustelette Rozanne Ridgwayn kanssa.

12.4.1978

Istuin eräänä päivänä huomattavan talousjohtajan autossa, ja hän jutteli hiukan masentuneena terveydentilastaan. Kesken parhaiden miehuusvuosiensa hän oli saanut hiljattain lääkäriltään ehdottoman lausunnon, että työt on nyt hänen osaltaan tehty. Mies voi siirtyä syrjään odottelemaan eläkepäätöstä. Syynä suomalaisen miehen tauti: kansankielellä sanottuna veritulppa.

Jatkoksi on sanottava se, että tämä johtaja oli joutunut sellaiseen miehen reikään, jonka antaa viran puolesta kaikki ne tekijät, jotka edistävät tuota veritulppaa. On rajattomasti vastuuta liikkeen menestymisestä, työntekijöistä, työtä ympäri vuorokauden, rasittavia edustuksia, valvomista, reissaamista ja kaiken kukkuraksi oma yksityiselämäkin on sidottu ympäristön taholta ahtaisiin kaavoihin. Kituuta siinä sitten elävänä ”hirsipuussa”. Onneksi tämän miehen kohdalla ehti lääkäri apuun. Monet muut ovat kuolleet saappaat jalassa.

Miksi sitten suomalainen mies kyllästyy elämäänsä kesken kaiken? Sitä ovat tutkineet lääkärit ja tutkijat. Ovat tulleet siihen lopputulokseen, että miehen kohdalla on sattunut valuvirhe. Kun mies on valettu jätteistä, on kuona unohtunut keräämättä ja valuun on jäänyt orkonen.

Nainen luotiin ensin ja mies hänen jälkeensä. Naisen luomisesta kertoo intialainen runo:

Brahma, Herra maailmoiden,
luoja kaiken elämän.
Mietti – turhaan aprikoiden,
mistä naisen loisi hän.
Brahma otti kukkaisen sulon,
kauriin katseen lauhkean.
Säkenet ja liekit kulon,
bamburuo’on sorjimman.
Otti vuoren lumihärmän
tuuliviirit tornien,
timantista kovan särmän
tiikeriltä julmuuden.
Otti lehväin hohteen hienon,
perhon siiven untuvat,
metsäkyyhkyn kutsun vienon,
hedelmistä makeimman.

Eikö vain löydy naisesta kaikkia noita ominaisuuksia, mitä tuossa runossa kuvattiin? Siinä on myös aineksia elämää vastaan, jolla nainen on pitänyt puolensa. Hän on paljon kestävämpi tarpeen vaatiessa kuin mies. Hän pystyy valvomaan lapsensa puolesta viikkotolkulla, jos tarve vaatii. Hän pystyy taistelemaan rakkaudessa tiikerin tavoin. Hän kutsuu kyyhkysen suulla ja katsoo kauriin lempeillä silmillä. Mutta kynnet ovat piilossa ja paljastuvat nopeasti.

Värkit loppuivat Luojalta tähän, kun niin tuhlailevasti ja innolla naista loi. Miehen luomiseen täytyi kerätä värkit naisen kylkiluusta ja rustata niistä tuli mitä tuli. Ei ihme, että toinen puolisko jäi kovin keppaiseksi ja tuli valuvirhe.

Lääkärit ovat todenneet, että tämä valuvirheinenkin puolisko saattaisi ehtiä miehen ikään, jos eläissään yrittäisi välttää noita riskitekijöitä. Toisaalta miehen rooli pitää sisällään sen, että nämä riskit on kannettava ja kuoltava saappaat jalassa. Nämä riskit asettaa meidän ihannoima tehokas elämä.

Muistan takavuosilta erään ruotsalaisen lehden kirjoituksen, jossa ajan ongelmaan puututtiin suoraan. Siinä artikkelissa kerrottiin, miten ruotsalaisten päivälehtien ilmoitussivut ovat täynnä työpaikkahakemuksia. ”Palvelukseen halutaan nuori tarmokas mies, jolla on kanttia ottaa vastuuta, vetää yritystä rajusti, kanttia suhdetoiminnan vetämiseen ja hyvä viinapää”. Näitä nuoria robotteja löytyi hyvinvointi-Ruotsista teollisuuden nousuaikana, ja naapurimaamme vientiteollisuus kukoisti. Aina löytyy höynäytettyjä ihmisiä, jotka näennäisen esimiesaseman saavutettuaan menettävät kaiken harkintakykynsä. He ottavat tehtävät henkilökohtaisena haasteena. Perhe ja ystävyyssuhteet saavat jäädä. Mies viipyy vain työpaikallaan. Hän samaistuu yhtiön kanssa. Hänen verenkiertonsa ja sydämentoimintansa pelaa yksiin yhtiön menestyksen kanssa. Hän on yhteiskunnan kannalta arvokas tuotantokappale, jota ei voi rahassa mitata.

Ruotsalainen päivälehti jatkaa: Miksi kukaan ei kerro sitä, mihin nämä supermiehet aina häviävät? Uusia miehiä etsittäessä mainitaan ilmoituksessa peitellysti ja korrektisti. Entinen johtajamme on siirtynyt yhtiössämme muihin tehtäviin. Harjakopin vartijaksiko? Ei, se olisi liian inhimillistä. Heidät löytää Ruotsin lukuisista kuntoutuslaitoksista, jotka täyttyvät kiivaassa tahdissa. Siellä ovat nämä entiset supermiehet. Loppuun imettyinä, vainoharhaisina, alkoholisteina, turhautuneina, työkyvyttöminä. He ovat kuitenkin jaksaneet muutaman vuoden pysyä hurjassa kyydissä mukana. On ollut kanttia, kun on annettu haaste nuorelle tarmokkaalle miehelle.

Näin on myös kulissien takainen elämä johtavan suomalaisen miehen takana. Ulospäin on näytettävä kovaa ja menestyvää roolia viimeiseen asti. Vain harvat ehtivät siihen kansan mielessä välkkyvään kiiltokuvavaiheeseen, jossa harmaahapsinen hymyilevä pappa kiikuttaa leppoisasti polvellaan lastenlapsiaan. Nyt pappaa käydään katsomassa kuntoutuslaitoksessa. Viisitoista pingottunutta minuuttia laitoksen seurusteluhuoneessa. Siinä perheyhteys ja elämisen täyttymys tehokkaiden työvuosien jälkeen. Ohoh. Tulipa sitä yhdeksi kerraksi.

26.4.1978

Täytyy palata edelliseen pakinaani, joka on aiheuttanut puhelinsoittoja. Tulkintani oli muka väärä. Miestä ei ole luotu naisen kylkiluusta, vaan päinvastoin. Näinhän asia on aina tulkittu voiman oikealta puolelta. Kun valta vaihtuu, kirjoitetaan historiat uudestaan. Niin on siirtynyt valta mieheltä naiselle, ja tämä juttuni oli tarkennus uuteen ”historiaan”.

Etteikö mies ole menettänyt valtaansa? Missä ovat ne öhy-isännät? Kun Palosaaren Matti-isäntä lähti aikoinaan taksoituslautakunnan kokoukseen kirkonkylälle, sen tiesi koko talon väki. Matti sonnustautui parempiinsa, renki valjasti hevosen ja ajoi kirkkoreen porraseteen. Matti peiteltiin vällyihin. Mennessä otettiin toinen öhy-isäntä Vähäahon Leko kyytiin. Siinä harjattu ori juoksi ja peskit heiluivat mahtavasti. Tai kun Nurkkalan Ville ajoi mustalla oriilla Osuuskaupan puomin luokse ori korskuen ja pislait auringossa välkkyen, sen huomasi kaikki kirkonkylän kulkijat.

Mitä tekevät tämän päivän isännät? Ei niitä kukaan erota katukuvasta. Siivoavat vähän navettavaatteita ja pistävät päälle traktorikaupassa saadun kirjavan muovisen mainospuseron ja muovikassi mopon sarvessa viilettävät kirkolle niskat kyyryssä. Henki kurkussa juoksevat kaupassa ja ”apteekissa” lehmän lääkit noutamassa ja kiiruusti mopon nokka kotia kohti. Tai Nurkkalan Ville ajaa uudella punaisella Volvolla kirkolle, ei siihen ohikulkijat juuri huomiota kiinnitä. Kaikilla on rahaa ja autoja, mutta harvoilla hyvää hevosta.

Isäntä oli ennen isäntä talossaan. Hän saattoi lähteä kyläilemään sukulaisiin ja viipyä matkalla viikkotolkulla sukumannin luona. Isäntä söi omassa pöydässä, ja emäntääkin piti teititellä. Kyllä ne nyt jo sinuttelee aviomiestä ja sanovatpa vieläkin tuttavallisemmin, kun luonto nousee. Valta on siirtynyt naisväelle, ja historiat kirjoitetaan uudelleen.

Nivalassa vietetään näin rospuuttoaikaan juhlaviikkoja. Maliskylän sekakuoro on päättänyt juhlintansa viime sunnuntaina kirkkokonserttiin. Olikin juhlava päätös. Kuulijoita puolisen tuhatta. Onnea uudelle vuosikymmenelle.

Nivalan Nuorisoseura aloittaa viikon kestävät melkein ”maata kaatavat” ryminät. Itse maaherra tulee juhlapuhujaksi. Maanantaina pistettiin vanha toimitalo matalaksi. Uusi ehompi seisoo vielä vihkimättömänä vieressä. Vanhan toimitalon purku herätti monissa haikeita muistoja. Rientolan sisällä oli eletty ja tunnettu elämän ihanimmat hetket. Katsottu silmiin ja luvattu enemmän, mitä monesti koettelemuksissa voitiin pitää. Silti tuota kaikkea muistetaan lämmöllä.

Jos ensimmäistä nuorisoseuran toimitaloa puhutellaan Kyösti Kallion aikaansaannokseksi, niin uuden toimitalon isäksi voidaan kutsua Raimo Koskista. Hän oli se mies, joka osasi heittää hiivan nivalalaiseen talkootaikinaan, ja taikina on noussut ja odottaa nyt lopullista paistumista. Mitä kaikkea saadaankaan aikaan, jos hyvät voimat osataan ohjata liikkeelle ja jakaa vastuuta mahdollisimman laajalle?

Nivalan Nuorisoseuran uusi toimitalo tulee olemaan sellainen yksimielisyyden osoitus, jota kaikkien ulkopuolistenkin on pakko kunnioittaa. Se on vielä vahvaa tässä asiassa, että tämän hankkeen kohdalla on ollut käsi kädessä niin paljasjalkaisella kuin tänne muuttaneellakin nivalalaisella. Ei ole tunnettu heimorajoja eikä puoluepolitiikkaa, vaan kaikki ovat olleet nivalalaisuuden ykseydessä.

Ei kaksi ilman kolmatta. Kallio-museo nousi edellisenä kesänä. Viime talven aikana nuorisoseura. Nyt olisi vuorossa ravirata. Tätä asiaa on pyöritetty ja tuloksena on nuljuksenneula, eli ei mitään.

Raviurheilu on siksi laajalla pohjalla Nivalassa, että oman raviradan saaminen ei saisi kaatua saamattomuuteen. Uuden hautausmaan takana on yhteislaidun, joka kunta voisi sopivasti hankkia Ravirata Oy:lle. Tarpeellisen lisämaan vaihtaisivat varmasti ne rajanaapurit, jotka tuohon alueeseen rajoittuvat. Kunta voisi ostaa heille tilalle maata, ja järkevä tilusvaihto palvelisi molempia osapuolia. Siinä olisi ainoa rakennuskohde, jonne kohtuukustannuksin voitaisiin rakentaa täysimittainen ravirata. Mistä löytyy se mies, joka alkaisi hommaa vetämään? Ehkäpä uusissa tulokkaissa olisi ainesta tämänkin homman käynnistämiseen. Kyllä me sitten kökkään tultaisiin, yhtä ponnella kuin nuorisoseuralle.

Kaamos on poistunut Nivalan niittyjen yltä. Kuovi laulaa niityn päällä keväthurmoksessa. Siinä on rajua ja vastuuntunnotonta hurmosta, joka tuntee vain luojansa kiihkeän kutsumuksen. Tuskin tietää kuovi, että ääni muuttuu vielä sydäntä vihlovaksi tuskaksi, kun niittokoneet ja paalaajat ilmestyvät niityille ja omat pojat ovat vaarassa. Yhteen kesään mahtuu niin paljon iloa, hurmosta ja tuskaa. Laulakaa kuovit, kevät on teidän. Myöhemmin tulee tuska ja ikävä.

3.5.1978

Joku kansojen johtaja on sanonut, että kansa ei tarvitse muuta kuin leipää ja sirkushuveja. Nykykielelle muutettuna leipää ja bingoa. On kuitenkin ihmisiä, jotka haluavat muutakin kulttuuria. Henkisistä tarpeista puhuttaessa jää yleensä liian vähälle huomiolle seurakunnan suorittama ”kulttuurityö”. Jumalanpalveluksiin osallistuminen on vieläkin melko vähäistä, vaikka Nivala kuuluukin tässä suhteessa johtaviin seurakuntiin. Meillä on tällä kertaa hyvät julistajat omassa seurakunnassa, ja kirkossa käynti voisi muodostua monelle virkistäväksi hetkeksi. Nivalan kirkossa käy myös vierailevia ”taiteilijoita”, ja korkean luokan esiintyjiä oli mm. viime sunnuntaina.

Iki-Kiannon poika, rovasti Otso Kianto, piti vaikuttavan saarnan. Hän kertoi suhteestaan isäänsä, miten tämä miltei Jumalansa kieltäjä palasi loppunsa edellä nöyränä Herransa luokse. Otso kertoi myös ihmeellisestä pelastumisestaan, jossa toistui tuo Kukin Heinon tarina. Ruumiskasasta herääminen ja pelastuminen on asia, joka pysyy läpi elämän mielessä.

Maaherra Erkki Haukipuro toi Nivalan Nuorisoseuraan lääninhallituksen hämmästyksen nivalalaisten saavutuksista. Maaherra poikkesi puheestaan ja oli vilpittömästi ihastunut ja hämmentynyt tästä saavutuksesta ja juhlasta.

Kyllä se juhliminenkin käy työstä. Sattui tälle pyhälle päivystysvuoro, ja Nivalassa oli tavan mukaan vipinää. Noin 500 veteraania kokoontui lauantaina täällä, ja Nuorisoseura työllisti yhden miehen koko viikonlopuksi. Noista tilaisuuksista riittää puhumista vielä pitkään, joten jätetään asia hautumaan.

Yksi lämmittävä muisto tuosta avajaisjuhlasta jäi mieleen. Nuo kovasti kehutut Maliskylän pojat ja tytöt ansaitsevat purppuristaan vieläkin kiitokset. Pulakan Pentti ja Päivi-rouvakin olivat sitä mieltä, että on turmeltumattoman näköistä porukkaa.

Erityisesti silmiinpistävää oli noiden aikapoikien Kumpulan Veikon ja Martin sekä Pelon Unton esitykset. Kyllä siinä näkyi Kumpusten kuuluisa jalkatyö. Pistivät sellaista munaravia, kuin jalot ratsut koko ajan irti lattiasta kuin lentoon lähdössä. Tämän ohjelmanumeron aikana yleisökin alkoi lämmetä ja maaherran jalkakin alkoi vippasemaan musiikin tahtiin kummasti.

Viime kerralla olivat toruskelleet jotkut koiranleuat Huitulan Ailille, että Ailin uhkeat rinnat poukkuilivat niin mahtavasti, että miesten mielenrauha järkkyi. Aili sanoi nyt kiskaisseensa sellaiset liivit päälle, että enää ei lempo vie hyppele. Aivan sopivasti tällä kertaa, kuului kommentti yleisön joukosta.

Vapunpäivän jymyuutisiin kuului Nivalassa Osuuskaupan lottoporukan kuusi oikein. Runsaan 500 markan systeemi toi lisäksi puolikymmentä vitosta ja ainakin saman verran nelosia ja lisänumeron kanssa. Jos muita täysosumia ei olisi, tulisti tästä paukusta Nivalaan rahaa runsaat kolme miljoonaa markkaa.

Kopsan Seppo sai ruusuja jo lauantai-iltana, sillä hän on rivin laatija. Mukana on kaikkiaan 32 miestä, joista suurimmalla potilla Jylhä-Ollilan Oiva. Oiva on ostanut aina loput, mitä systeemistä on ollut auki. Nytkin Oivan panos oli runsaat 200 markkaa, ja hän saa yli 40 % jaettavasta summasta. Tätä lehteä värkätessä ei ollut vielä tiedossa täysosumien lukumäärä.

Oiva toivoo, että niitä olisi useampi, ettei menisi elämä sekaisin. Pienellä panoksella mukana olevat toivovat tietenkin päinvastoin. Vapun takia poikien on pitänyt nostattaa verenpainetta monta päivää, kun tuloksen selviäminen on viipynyt. Onnea voittajille.

Valpurinpäivä meni muuten perinteiden mukaan. Haapalan Mikko kulotteli Haapaperällä ja turautti siinä malliksi muutaman niittyladon. Hetken kuluttua vastasi joen takaa Kariniemen isäntä myös parilla ladolla. Tämä on sitä Nivalan ”inkkarien kieltä”, jossa puhutaan savumerkeillä. ”Ugh, olen puhunut.”

Helsingin rinkiläiset valmistuvat kevätjuhlaan. Nivalasta piti tulla vieraita, mutta kevätkiireiltä ei päästy mukaan. Tervehdys juhlaanne, ja onhan teillä siellä maineikkaita esiintyjiä, rovasti Repola ja Tellervo Pajamies ym. Virkistävää yhdessäoloa.

10.5.1978

Maanantai-iltapäivä. Toimituksen nurkkaan on tullut vieras. Uunituore lottovoittaja Oiva Jylhä-Ollila. Ainakaan vielä ei loton huuma ollut pahemmin sotkenut miehen pasmoja. Joitakin ratkaisuja oli kuitenkin tehty.

Vaimolle oli haettu oma bingoauto. Uusi Peugeot. Toiseksi vaimo oli jättänyt eropyynnön Kestilän tehtailta, ja kolmanneksi eronpyyntö jätettiin myös omasta työpaikasta Mäntylän Huonekaluliikkeestä, jossa työpäiviä oli kertynyt jo runsaat 20 vuotta. Näihin irtisanomisiin Oiva kertoi syyksi sen, että kun maassa on kova työttömyys, ei tämänkään kokoisen lottovoiton jälkeen ole mielekästä olla työssä. Moni turhautunut työnhakija syyttää siitä, että on viemässä toisilta leipää, vaikka tulisi muutenkin toimeen. Jylhä-Ollilan lottovoitto toi siten ainakin kaksi uutta työpaikkaa Nivalaan.

Oiva oli vielä vahvasti sitä mieltä, että hän oli vilpitön toivoessaan lottovoiton hajaantumista useammalle. Koko potti Nivalaan olisi tiennyt Oivalle 1,3 milj. markkaa, ja niin suuri summa olisi saattanut aiheuttaa jo ongelmia. Lottovoittonsa perustana Oiva pitää aikoinaan Haapaniemen Tenholta saamaansa opetusta, että ventillä pitää aina lyödä potti tukkoon, jos aikoo päästä omilleen. Tätä Oiva teki runsaan vuoden Osuuskaupan lottoporukassa, ja se naula veti.

Tähän lottovoittoon liittyy muitakin piirteitä. Vähäsarjan Antti ja Tolopan Toivo olivat ne, jotka jäivät tämän ainoan kerran pois porukasta, kun Oiva ehti pistää loton tukkoon. Suuri harmi heille, joka ei varmaan hetkeen unohdu.

Toinen positiivinen tapaus. Hyvät ystävät Takalon Väinö ja Ohtamaan Aarne tuurasivat tällä kertaa toisiaan. Väinön ollessa pohjoisessa hiihtolomalla Aarne pisti omistaan Väinön osuuden. Nyt Takalon Väinö sijoitti omalla nimellään 20 mk ajatellen siinä Aarnen osuutta. Kun voitto sitten selvisi, piti Väinö lupauksensa ja luovuttaa puolet 53.000 markan potista Aarnelle. Jollekin tällainen tilanne olisi saattanut muodostua harmilliseksi, miten selvittää asia. Väinön ja Aarnen ystävyys kesti tämän lottovoiton.

Hautalan Eino soitteli, että sais komennella isäntiä kaurankylvöön. Oli itse käynyt suolla kalistelemassa kauraa kirrenpäälle. Eino arveli, että jos nyt tulee sateet, jää kauran teko tältä keväältä. Keväinen päivä on yhtä kuin syksyinen viikko.

Tämä kevät on ollut hyvin poikkeuksellinen. Jokakeväinen tulva on jäänyt saapumatta. Pidisjärven jäät roikkuvat järven pohjassa, ja Pirttiperän Mauno arveli, että lahnalla on hankalat olot, vaikka kuinka yrittäisi kyljellään maata Pidisjärven pohjassa. Pidisjärven jäät jähmöttävät paikoillaan, ja jokakeväinen kalastajien lauma on turhaan odotellut jäiden lähtöä. Taitaa sammakko paskantaa tänä keväänä monen kalamiehen haaveet.

Jos ei ole kalastajille tullut kevättä, ei sitä ole tullut toukomiehillekään. Lumi viipyy vielä sitkeään kuusikoiden reunoissa, ja öinen pakkanen tekee turhiksi päivän auringon saavutukset. Routa ei ole paennut vielä mihinkään, ja pellolle meno näyttää siirtyvän vielä viikoilla. Kovin toivottomalta näyttää tällä hetkellä näköalat maanviljelijäin kannalta katsottuna.

Ensi sunnuntaina vietämme äitienpäivää. Kerran vuodessa äiti saa nuo ansaitut tunnustukset. Kirkkoherra Heikki Hurskainen puhui viime sunnuntain saarnassaan vertauskuvasta: puheemme ovat kilisevä kulkunen ja helisevä vaski ilman sydämen tekoja. Näinköhän on äitienpäiväpuheidenkin laita. Miten lainsäätäjä selvittää esim. sen, että yhteiskunta on valmis maksamaan lapsen perhepäivähoidosta jopa 3.000 markkaa vieraalle, mutta ei anna lapsen äidille tätä mahdollisuutta edes 1.000 markan kuukausipalkasta.

Äidinpalkka eli kotihoidontuki on edennyt kovin hitaasti eduskunnassa. Samoin on käynyt kotiäidin sosiaaliturvan ja muun henkisen huollon ja lomatoimen järjestämisen kanssa. Yhteiskunta tunnustaa tänä päivänä naisen tasa-arvoisena työmarkkinoilla, mutta se ei tunnusta äitiä ja hänen tekemäänsä työtä lapsen ja kodin hyväksi. Kuitenkin tämä työ on sitä työtä, jolla rakennetaan tulevaa elämää. Tuntuu siltä kuin yhteiskunta ei haluaisi tunnustaa tätä biologista tapahtumaa ja siihen liittyvää elämän jatkuvuutta, lapsen turvallista kehittymistä ja yleisen turvallisuuden lisäämistä perhepolitiikassa. Onko tämän äitienpäivänkin puheet vain kilisevä kulkunen ja helisevä vaski?

17.5.1978

Maanantaipäivän sade ja tiistaiaamun lämmin sää painoivat viimeisetkin roudan rippeet ihmisten mielistä. Tuo talven muisto on vielä tosin tallella melko lähellä murakerroksen alla, mutta kesään on päästy. Viime viikkojen kylmät säät panivat isännät tarkastelemaan vakavina heinävarastoja, kun kesän tulosta ei näkynyt merkkiäkään. Olisi tullut pohjille lähtö.

Syyllistyin monen muun kanssa helluntain pyhinä pyhätyöhön. Olen kuitenkin saanut kirkkoherra Heikki Hurskaiselta siihen synninpäästön. Tiedustelin viime kesänä, että menenkö sunnuntaina pellolle vai bingoon. Heikki vastasi, että jos noista on valittava, niin mieluummin pellolle.

Maineikas kummini Aakon Lauri oli ohranviljelyn vahvoja miehiä. Hän ei tosin kylvänyt kuuhun, mutta piti maan kylvökuntoa erittäin tärkeänä. Ohraa ei saa pokea rapakkoon, vaan pellon pitää härkiä, kun ohraa kylvää, totesi Lauri. Ja painavia ja keltaisia olivat Aakon Laurin ohrat.

Kyllähän sen kokenut kylvömies tietää, että kylvös mikä tahansa vaatii onnistuakseen otollisen maaperän. Kylmään ja muokkaamattomaan peltoon kylvää vain taitamaton maamies, ja sellaisesta kylvötyöstä on hohto pois eikä se kanna kunnon hedelmää.

Viime viikonvaihteen tapahtumat ovat olleet pellervolaisen osuustoiminnan kannalta Nivalassa erittäin merkittäviä. Viime torstaina kokoontui Nivalan Osuuskaupan hallintoneuvosto valitsemaan osuuskaupalle uutta toimitusjohtajaa ja ratkaisemaan samalla linjakysymystä Hankkija-SOK.

Kun jako kymmenkunta vuotta sitten tapahtui Osuuskauppajärjestössä, sitä pidettiin Nivalassa erittäin pahana. ”Se on herrojen sotaa, ja saisivat sotansa sopia.” Näin ajattelivat Nivalan isännät ja vakuuttivat osuuskuntakokouksessaan pysyvänsä uskollisina vuosikymmeniä kestäneelle ”aviosuhteelle” osuuskaupan ja Hankkijan kesken. Jo siinä vaiheessa oli selvää, että tämä ajatus on kuolleena syntynyt. Ratkaisua voidaan siirtää, mutta sen eteen tullaan. Kipeän asian kohdalla ratkaisun tekemistä siirretään. Tämä on verrattavissa parannuksen tekoon, että ehtiihän siihen vielä myöhemmin. Nyt on koittanut totuuden hetki.

Mitäkö tämä jako merkitsee? Tästä hajanaisuudesta on kärsinyt molemmat osapuolet. Niin Hankkija kuin osuuskauppakin ovat menettäneet tuntuvasti markkinaosuuksia Nivalassa. Suunta on tosin ollut samanlainen muuallakin, mutta ei niin voimakas. Nyt on tarkoitus lähteä kuromaan takaisin menetettyjä laitumia. Tämä ei ole helppo tehtävä.

Tänä päivänä osuustoimintaliikkeillä on suuria vaikeuksia. Niin kaunis ja ihanteellinen kuin tämä liike voi ollakin se ei pysty tänä päivänä kilpailemaan yksityisen perheyrityksen kanssa, jossa likoon pannaan ”kaikki yhtiön puolesta”. Osuustoimintalinja joutuu kustannussyistä luopumaan siitä pitkälle viedystä yksilöllisestä palvelusta, johon kuuluu laaja heikosti tuottava ja tuottamaton sivukylien myymäläverkosto. Tarkistuksia tarjottujen palvelujen suhteen tulee varmasti. Tämän ei tarvitse säikyttää. Muualla tarpeelliset tarkistukset on tehty välittömästi. Meillä kansanvaltaisesti hallittu osuuskunta on halunnut lykätä ikävän ratkaisun mahdollisimman myöhäiseen ajankohtaan. Nyt on tullut tuo ajankohta.

Näiden ratkaisujen ei tarvitse pelotella ketään. Ei yksityisiä kuntalaisia eikä päteviä yrittäjiämme. Meidän talouselämämme markat ovat sitä luokkaa, että me pärjäämme kaikki täällä hyvin, jos vain pystymme tukemaan omiamme. Tätä yhteenkuuluvaisuutta tarvitaan nytkin, kun ratkaisuja on tehty. Meillä on 150.000 markkaa rahaa. Sitä ei löydy esim. Ylivieskasta. Jos markat pyörivät täällä, niistä hyötyy moni. Meille kaikille löytyy tilaa, jos tunnustamme Eino Leinon tavoin:

Tääl’ on toki tilaa kaikillen:
on ketoja auran kääntää
on lehtoja laulella neitojen
ja saloja sulhojen kääntää.
Kas, lempi maailman levittää.
Oi, ihmiset, toistanne lempikää
ja taivahan ääriä tavoittakaa!
Niin pieni, pieni on maa.

24.5.1978

Vaikka koulussa opetettiin, että nollat eivät merkitse mitään, täytyy tässä heti ryhtyä selvyyden vuoksi lisäilemään nollia viimekertaiseen toimittajan turinaani. Mainitsin tuossa jutussa, että Nivalan rahavirrat ovat 150.000 markkaa. Tuosta summasta oli pudonnut pois nuo kolme nollaa. Nivalan rahavirrat ovat 150 milj. markkaa. Tämä selvitys sen vuoksi, ettei Kopsan Seppo ja muut lottomiehet loukkaantuisi sen takia, että heidän rahavirtansa tekevät jo moninkertaisesti tuon määrän.

Herkesi helteeksi. Lämpöennätyksiä on mitattu Nivalassa, ja viime viikon aikana Nivala on ollut Euroopan lämpimimpiä paikkoja. Erkkisjärven rannalla on voinut rötkötellä vähisillään, ja silmänsä ummistettuaan on voinut kuulla vaikkapa kitaran näppäilyä ja uneksia olevansa jossain Välimeren helteisillä rannoilla.

Lasken ajatuksissani lipun puolitankoon ja teen kunniaa taistelunsa päättäneelle entiselle vallesmannillemme Sune Valkoselle. Lähes vuoden mittainen taistelu on päättynyt tämän miehen kohdalla.

Sune Valkonen oli viimeinen aristokraatti. Hän oli sitä tämän määritelmän ominaisuuksiensa ansiosta. Pitkästä päivätyöstä lepoon päässyt mies tuli tutuksi monelle nivalalaiselle. Arvostetun virkapöytänsä takaa hän oli monelle etäinen ja pelottava, kunnioitusta herättävä virkamies. Tämän ylevän kuvan takana sykki kuitenkin lämmin ja oikeudenmukainen miehen sydän. Koskaan hän ei alistunut tehtävissään siihen, että hänen henkilökohtaiset tunteensa olisivat näkyneet niissä ratkaisuissa, joita hän teki virkansa puolesta.

Pitkäaikainen palvelusura näin keskeisellä paikalla on riittävä mittari ihmisen ominaisuuksia punnitessa. Tässä vaikeassa tehtävässä Sune Valkonen onnistui hyvin. Hänen vahva henkinen kuntonsa korostui noina vaikeina sairauden päivinä. Mies kävi taistelua syöpää vastaan ja tiesi itse lopputuloksen. Hän osasi suhtautua tähänkin asiaan rauhallisesti ja vieläkin muita ymmärtäen ja tukien. Hän ei rasittanut hoitajiaan tai läheisiään tuskan valituksilla tai tyytymättömyydellä, vaan kantoi kuormansa aristokraatin tavoin ylväästi loppuun saakka.

Kun huomenna kannetaan nimismies Sune Valkonen viimeiseen lepoonsa, hänen kuihtuneita maallisia jäännöksiään saattelee monet lämpimät tunteet. Kunnia miehen muistolle.

31.5.1978

Nivalan kaupparintamalla on tänä keväänä tapahtunut rajuja muutoksia. Osuuskaupan ja Hankkijan eron lisäksi on käymistilaa ollut myös keskolaisella rintamalla. Runsaat viisi vuotta Nivalassa yrittäjänä vaikuttanut Antti Meskus löi kinttaat tiskiin ja vuokrasi liiketalonsa toiselle keskolaiselle yrittäjälle. Samoissa tiloissa jatkaa nyt vieras mies.

Koulun portit ovat nyt auenneet. Helpotuksen huokaus opettajille, jotka ovat paimentaneet ”meidän lapsia ja naapurin kakaroita” kaksi lukukautta.

Pari vuotta sitten valittiin Kiuruvedelle lukioon opettajaa. Eräs hakijoista oli muita päätä pitempi. Papereista selvisi kuitenkin yksi epäilyttävä asia, joka sai johtokunnan varovaiseksi. Mies oli toimessa suuressa pääkaupungin lukiossa. Miksi tämä mies hakeutui Kiuruvedelle – maaseutukirkonkylään? Onko mies ryypännyt korttinsa, vai mitä rötöksiä on tilillä, kun hakeutuu tänne?

Asiaa tiedusteltiin noin vain kautta rantain, mutta mitään ei saatu tietoon, ja niin mies valittiin. Kun kyseinen herra oli sitten ollut vuoden paikkakunnalla ja osoittautunut kaikin puolin paperiensa arvoiseksi ja kun oli tultu tutuiksi, uskalsi eräs tiedustella muuton syytä. Tähän vastasi tuo Helsingistä muuttanut opettaja, että menkääpä itse Sörkkään opettajaksi, niin ymmärrätte maalle muuttamisen syyt.

Jos oli väsynyt tämä opettaja Helsingissä, niin osaavat ne meidänkin muksut verenpainetta nostaa opettajille. Tietävät varsin hyvin opettajien olemattomat oikeudet ja osaavat heitellä herjoja hyvinkin sattuvasti. Jos opettaja suuttuu, tulee napakka vastaus: älä käy kundi tekstiileihin tai narahat viralta.

Opettajien kesälomia on kadehdittu, mutta kun tuntee heidän työnsä ja roolinsa puristavat kuviot, niin tuon loman varsinaisesti suo. Eikä se loma suinkaan ole koko kesän mittainen. Monien täytyy kesälomien aikana hankkia lisää pätevyyttä kesäyliopistoissa tai huolehtia koulukiinteistön remonteista ja tulevasta lukukaudesta. Hyviä kesälomia kuitenkin niin opettajille kuin oppilaille.

Nyt sitten lähdetään Ilmajoelle oopperaa ja Lamminrannan Tuomoa katsomaan. Oopperan ensiesitys on ensi viikolla, ja tulevan viikon lauantaina lähtevät nivalalaiset linja-autolla tuota tapausta katsomaan. Tuomo Häkkilän mittava rooli jo ennakkoon runsaasti huomiota herättäneessä oopperassa on kova koetinkivi. Ehkäpä nivalalaisten runsas mukaantulo antaa pontta Tuomolle tuossa esityksessä.

Mistä ”moukkeille” kesätyötä? Sitä ukkeilee varmaan moni isä ja äiti. Ansiotyö nuorten kohdalla on harvojen ylellisyyttä. Monellekaan nuorelle ei riitä taskurahoja kotoa. Muistan tuon omilta nuoruudenajoilta, miltä tuntui saada uudet tennarit tai lippis kesäksi. Nykynuorten vaatimukset ovat toista luokkaa, ja pätevät kauppiaat osaavat luoda tarpeita. Mukava olisi keikistellä peilin edessä ja sovitella muodikkaita kesäasuja tai katsella houkuttelevia matkaesitteitä. Milläs toteutat unelmasi, kun ei ole fyrkkaa?

Kansanedustaja Väinö Raudaskoski puuttui puheessaan tähän kipeään ongelmaan. Hän totesi, että tutkijat ovat havainneet, että vaikka työttömyys saataisiin helpottumaan, niin nuoret jäisivät viimeiseksi roikkumaan kortistoihin. Tämä on kieroutuma, joka pitäisi pystyä oikaisemaan, mutta johon ei tunnu lääkkeitä löytyvän.

Nuorten työllistämistuki on tuonut mahdollisuuksia muutamille tuhansille, mutta se ei pysty poistamaan koko ongelmaa. Tarvittaisiin syvällisempiä muutoksia aikaan. Yksinkertainen syy on siinä, että yritystoimintamme kannattavuus on sitä luokkaa, että se ei pysty luomaan uusia työpaikkoja. Minimipalkka ja sosiaalimenot tekevät jo noin 2.500 markkaa yhtä työpaikkaa kohti, ja varsinkin palveluammateissa uusia työpaikkoja ei ole syntynyt. Ovi on ollut auki vain yhteen suuntaan, ja ulos ovat kävelleet ne nuoret, jotka ovat viimeksi taloon tulleet.

Ne pienet perheyritykset, jotka aikanaan pitivät kesäharjoittelijoita tai yhtä vierasta työntekijää ympäri vuoden, ovat muuttuneet puhtaiksi perheyrityksiksi, jossa ei käytetä vierasta työvoimaa. Tässä yksi syy kesätyöpaikkojen puutteeseen. Lohduksi niille nuorille, joiden unelmat lomamatkoista ja uusista vaatteista jäävät toteutumatta, se vanha fraasi: Onni yksillä – kesä kaikilla.

14.6.1978

Viime viikolla taisi moni turhaan kaivata postilaatikostaan Nivala-lehteä sen normaalina ilmestymispäivänä. Tämä koski tosin vain Nivalan ulkopuolista jakelua. Lehti myöhästyi päivällä jakelusta. Syy tähän on uuden oman rotaation käynnistäminen. Vaikka lehden teossa otettiin rohkeaa etunojaa ja yritettiin varmistaa tämä epämiellyttävä tilanne, niin ei siinä onnistuttu.

Se on maallikosta tuollainen majesteetillinen näky, kun rotaatio käynnistetään ja se alkaa sylkeä kidastaan lehtiä 12.000 kappaleen tuntivauhdilla. Meillä oli normaalit käynnistysvaikeudet, ja vaikka paikalla oli huippuasentajat ja välineet, niin lopuksi tarvittiin vain Kaartisen isännältä kunnon Kuusamon kiviliippa, niin asia tuli autetuksi. Näitä välineitä ei ollut asentajien laukussa, vaan se löytyi naapurin liiterin hullaasta ja rotaatio pääsi käyntiin ja leikkurit pelasivat. Tässä selitys niille pettyneille, jotka eivät saaneet lehteään ajoissa. Tuohon uuden kirjapainomme esittelyyn palaamme lähiaikoina.

Onnittelut Tuomo Häkkilälle, vaikka nämä vaatimattomat terveiset hukkuvat varmasti siihen runsaaseen suosionosoitusten tulvaan, johon olet joutunut. Me täällä Nivalassa toivomme, että et nyt tulisi kovin kohokuoriseksi, kun maisen onnen ja menestyksen päivä rekottaa pilvettömältä taivaalta yllesi.

Taisi tulla kautta aikojen oopperaennätys nivalalaisilta tämän tapahtuman johdosta. Tuskin on käyty yhteensäkään niin paljon oopperassa koskaan nivalalaisten voimin kuin mitä näiden Ilmajoen päivien. Nivalalaisten varsinainen vierailupäivä oli lauantain iltanäytäntö, johon saapui kutsumattomana vieraana myös rankka vesisade. On vaikea lämmetä esityksestä ja päästä tunnelmaan, kun sadevesi juoksee virtoimenaan housun persamuksesta. Harvoin näkee sellaista suvaitsevaisuutta ja mukautumiskykyä kuin noina hetkinä tuolla Ilmajoella. Ulkonaiset puitteet eivät häirinneet sitä herkkää tunnetta, jolla nämä ihmiset ottivat vastaan tämän esityksen sanoman ja näyn.

Tämän esityksen taiteelliseen arvosteluun ei riitä kyvyt. Riittänee se tunnustuksena, että tunneilmaisun ”ihohiiri” juoksenteli pitkin selkärankaa, eikä se vesi joka juoksi pitkin leukoja tainnut kaikki olla pelkkää sadevettä. Monen ihmisen silmä kastui, eikä vähiten niiden, jotka sinut läheisesti tuntevina elivät kanssasi.

Sopinee tähän loppuun ottaa lainauksia muutamista pätevien arvostelijoiden näkemyksistä. Hannu Ilari Lampila kirjoittaa Helsingin Sanomissa : Hän eläytyi rooliinsa kiihkeästi ja voimakkaasti. Hänen erinomainen baritoniaineksensa tuntuu selvästi kiinteytyneen. Kaija Ollila kirjoittaa saman lehden sunnuntainumerossa: Tuomo Häkkilän valtava menestys. Tämä esitys on ollut yhtä suurta juhlaa: valtava menestys. Vastaaviin päätelmiin ovat tulleet myös muut toimittajat artikkeleissaan.

Nivalalaisia lienee käynyt katsomassa tuota esitystä useita satoja. Lauantaina oli kulttuurilautakunnan järjestämän matkan auto aivan täynnä. Säästöpankin hallintomiehet ”passauttivat” matkansa myös Ilmajoelle. Nykyisiä ja entisiä nivalalaisia oli omilla kulkuneuvoillaan jokaisessa näytöksessä runsaasti. Ilmajoki ja Tuomon mukanaolo tulevinakin kesinä takaavat sen, että tästä tulee nivalalaisten kohtaamispaikka.

Olet ilmoittanut palaavasi isiesi maille loman ajaksi täyttämään henkistä leiliä tulevia koitoksia varten. Vaikka et kotiisi tultua vielä pääsekään astelemaan punaista mattoa pitkin torvisoittokunnan musiikin tahtiin, niin olet sydämellisesti tervetullut isiesi maalle. Täällä sinun ei tarvitse epäillä Peltoniemen miehiä, vaan kotiinpaluusi on ystävien luokse tuloa. Virkistävää lomaa sinulle.

21.6.1978

Puoluepolitiikka on ”pyhä asia”, johon paikallislehdissä harvoin puututaan. Kun Kepun tämänkertainen puoluekokous riipaisi niin läheltä, uskaltanee tässä muutaman toteamuksen tuon palaverin tiimoilta julkaista.

Julkinen salaisuus on, että keskustapuolueessa on ”vasen laita lavea” ja oikealla ”maalaisliittolaiset”. Eduskunnassa keskustapuolueen ryhmä jakaantuu niin, että oikealle siivelle jää ”musta tusina”, eli kaksitoista kansanedustajaa. Muut kuuluvat ns. K-linjaan.

Oulussa mitattiin tätä linjaa puheenjohtajavaalissa. Vaikka äänestyksen tulos ei anna suoraa kuvaa näiden leirien keskinäisistä voimasuhteista, on puheenjohtajan vaalin äänestystulosta pidettävä pitkälle kentän ääntä ilmaisevana kannanottona. Puheenjohtaja Virolainen, joka kuuluu vähemmistöön eli mustaan tusinaan sai yli 1.600 ääntä. Eduskuntaryhmän enemmistöön kuuluva Pekkala sai runsaat 600 ääntä. Tulos oli varsin selvä.

Äänestystulos heittää esille asian, jota voitaisiin tulkita epäparlamentaariseksi. Puheenjohtaja Virolainen ei nauti eduskuntaryhmän enemmistön luottamusta, vaikka nauttiikin kentän luottamuksen ja kannatuksen. Ihmeellinen tilanne tämänhetkisessä poliittisessa kentässä. Lisäksi aihe on niin tukala, että kepulaiset itse eivät kainoudessaan kehtaa ottaa sitä esille. Kaiken järjen mukaan Virolaisen Jussin pitäisi johtaa myös eduskuntaryhmän mielipiteitä, mutta ei. Kansanedustajat ovat toisella linjalla. Kenen asialla ovat tämänkin alueen kansanedustajat, joista ainoastaan Väinö Raudaskoski kuuluu siihen joukkoon, jolle Oulun puoluekokous antoi epävirallisen valtakirjan seuraaviin vaaleihin asti?

Puolueorganisaatio on kasvanut sellaiseksi voimatekijäksi, joka jyrää päälle kaiken sen, joka sattuu eteen. Kansanedustajille näytetään kaksi tietä, jota on kuljettava. ”Korkeimman” suojeluksessa oleva pääsee kulkemaan tietä, jonka varressa linnut laulavat pumpernikkeliä ja piparkakkuja. Suomeksi sanottuna pääjohtajan paikkoja ja maallista hyvää. Toisen tien varressa laulaa lintu uppiniskaiselle talonpojalle, että vesirinkeleitä – jos sitäkään. Puoluekokouksen puheenjohtajan vaalissa ottama kannanotto on joka tapauksessa sellainen ilmaisu, jolla voisi spekuloida pitkäänkin.

Eletään juhannuksen aluspäiviä. Tämän numeron etusivulle oli tarkoitus saada kansallisromanttinen juhannuskuva. Ei oikein sytyttänyt, ja niin jäi juhannus julistamatta Nivala-lehden sivuille.

Vaikka tuo kuvallinen sanoma jäikin pois, halusin toivottaa niin lomalaisille kuin muillekin Nivala-lehden lukijoille hyvää juhannusta. Nykyajan ihmisen on vaikea irrottautua edes pitkien pyhien aikana työelämän raskaasta pinteestä. Reskontrat, saldot ja tavoitekäyrät ajavat ihmiset loppuun ja niistä irtoaminen edes lepohetkinä on vaikeaa.

Tuokoon nuo muutaman suven päivät kuitenkin lepoa ja virkistystä niille ”raskautetuille”, joilta yhteiskunnan tehokkuusvaatimukset ja oma kunnianhimo riistävät inhimillisen elämän arvot.

Juhannustunnelma on viime vuosina löytynyt Nakkaperän hiljaisilta metsäteiltä. Tuon hiljaisen kyläkulman koskematon rauha, kesäisen luonnon voima ja ajan hetkellinen pysähtyminen saavat kiireisenkin ihmisen hetkeksi pysähtymään. Hiljainen ajelu Nakkaperän sorateillä, suopursun raikas tuoksu, mahlastaan hikoilevan koivun mirhami ja yksinäisyys tuovat rauhan ja juhannuksen. Löytäkää itsenne ja onnellinen juhannus.

28.6.1978

Kyllä se luonto äkkiä vahinkonsa korjaa. Pakkasyön jälkeen nyykähti oraan latvus ja isännän hartiat, mutta viime päivien trooppinen sää on korjannut kaikki vauriot ja näkymät ovat erinomaiset. Maa lykkää ruohoa niin, että tanner tutisee, ja isännät puhkuvat kiireisinä tuorerehun valmistuksessa. Suurimmaksi osaksi ensimmäinen sato saatiin painon alle jo juhannukseen mennessä. Sitten suviseurojen ja herättäjäjuhlien jälkeen palataan seuraavaan niittoon.

Nivalan matkailulautakunta on tehnyt työtä matkailuvirtojen saamiseksi paikkakunnalle. Tätä työtä on tehty kuitenkin jalat maassa, sillä ulkopuolisia matkailuvirtoja tänne ei saada, vaikka vuoria ja järviä tehtäisiin. Lautakunta on yrittänyt saada kuntaan leirintäaluetta, mutta turhaan. Nivala on luultavasti maan ainoa kunta, jossa ei ole yleistä leirintäaluetta. Hankkeita on ollut monia, mutta kaikki ovat kaatuneet. On haluttu löytää halpa ratkaisu sopivalta paikalta, mutta sellaista ei olekaan.

Terveydenhoitoviranomaiset, tai paremminkin laki, määrää sen, että pienillä rahoilla ei yleistä leirintäaluetta saa pystyyn. Toistaiseksi kunnanisät ovat hymähdelleet asialle, että leirintäalueeseen kannattaisi satsata yli 100.000 markkaa investointina ja palkkamenot leirialueen hoidosta tämän päälle. Tämä olisi investointi, joka ei varmasti tuottaisi edes korkoja, mutta eihän muutkaan välttämättömät palvelukset toimi taloudellisin perustein. Ehkä se lähivuosina tulee välttämättömäksi kunnankin tosissaan paneutua asiaan.

Nivala saa tuhansiin nousevan matkailuvirran, vaikka ei mainostakaan nähtävyyksiään. Tänne lomailemaan saapuvien joukko nousee ehkä 3000–4000 henkeen. Nämä eivät tarvitse leirintäalueita, vaan kotimökin pakettipellon pientareelta löytyy ilmainen teltanpaikka.

Te lomalaiset olette tervetulleita, mutta elkää nyt suuttuko, jos tarkastelemme teidän vierailuanne myös taloudelliselta kannalta. Nivalan elintarvikeliikkeet ovat huomioineet tiedän osuutenne kesäkuukausien myynnissä jo usean vuoden ajan, ja teidän jättämänne raha on suurimerkityksellinen vähittäiskauppiaillemme. Kesäkuukausina pyörii Nivalan kaupoissa monenlaista rahaa, on markkoja, kruunuja, dollareita ja bingokuponkeja ja kaikki noteerataan. Pieni laskelma noista lomalaisten jättämistä rahoista: Jos tuo neljä tuhatta lomalaista on lähelleen oikea, niin se antaa luotettavan lähtökohdan. Varsinkin ruotsalaiset ovat ostovoimaista porukkaa, ja he keskittävät monet hankinnat kotiseudun hyväksi. Kiitos siitä teille kauppiaiden puolesta.

Leikitään rahoilla. Jos keskiverto lomalainen heittää kuukauden aikana rahaa Nivalaan 1000 markkaa, saadaan kokoon summa, joka on huimaava 4 milj. markkaa. Tämä näkyy jo liikkeiden kassoissa. Matkailutaseemme on siis huimasti positiivinen. Nämä rahat on saatu ilman investointeja. Mainonta on hoidettu äidinmaidossa, ja sen vaikutus näyttää parhaassa tapauksessa olevan elinikäinen. Jotain näiden lomalaisten hyväksi on yritetty tehdä. On järjestetty kotiseutupäiviä, kesäteatteri, lauluiltoja, ja seurakunta on muistanut omilla tilaisuuksillaan. Kovin kansoitettuja nämä tilaisuudet eivät ole olleet. Siitä huolimatta ei järjestäjien kannata lannistua. Monet ovat vuoden aikana pumpanneet itsensä niin tyhjiin, että haluavat rentoutua omassa perhepiirissään ilman muodollisuuksia. Pääasia on, että jokainen löytäisi sen tavan, jolla voisi ladata henkistä akkuaan tulevaa palvelusvuotta varten.

Nivala saa tänä kesänä toisenkin matkailijajoukon vieraakseen. Lestadiolaisen lähetysliikkeen kesäseurat pidetään ensi viikonvaihteessa Nivalassa. Nivalassa on pitkät perinteet tällaisten hengellisten juhlien järjestämisessä. Täällä on viety yhteispelillä läpi mittavia järjestelyjä suviseurojen ja herättäjäjuhlien aikana. Koko Nivala on ollut aina mukana, vaikka uskonnollinen koti ei olisikaan juhlivan liikkeen piirissä. Suvaitsevaisuutta ja rakkautta lähimmäisiä kohtaan on aina riittänyt.

Tämä onkin nivalalaisten vahva puoli, että osataan olla yksimielisiä. Niin tälläkin kertaa toivotetaan tänne saapuvat seuravieraat tervetulleeksi, ja yritämme pitää vieraat hyvässä hoidossa. Suokoon Korkein noille juhlille hyvän sään ja sellaisen sisällön, joka pystyisi puhuttelemaan tämän päivän väsynyttä vaeltajaa.

5.7.1978

Lestijärven kirkkoherra Jorma Niinikoski soitteli toimitukseen ja pyysi välittämään Nivala-lehden kautta terveiset Lestillä lomaileville nivalalaisille ja muillekin. Lestijärvi on huomattava kesämökkiyhdyskunta kauniin järvensä ansiosta. Kesäisin tämänkin hiljaisen kunnan väkiluku nousee useilla sadoilla lomalaisilla. Lestijärven seurakuntatyö on aktiivista, ja jo useana kesänä seurakunta on järjestänyt näille lomalaisille oman kirkkopyhän. Tämän kesän kirkkopyhä on seuraavana sunnuntaina eli 9.7. Jumalanpalveluksen jälkeen tarjotaan pappilassa kirkkokahvit lomalaisille. Kirkkoherra kertoi, että kirkkoon pääsee myös veneillä, kun ajaa kirkkopuroa ylös.

Nivalalaiset miehittävät myös monia muita lähiseudun järviä. Ensimmäiset mökkiperinteet taitavat ulottua Pyhäjärvelle, jossa Nivalan herroilla oli kesämökit jo 1940-luvulla. Vähitellen on reviiri kasvanut Alvajärvelle ja Kivijärven suuntaan, jonne talousneuvos Antti Vähäsarja kävi uria avaamassa.

Nivalalaisten mökkejä löytyy kaikilta lähiseudun järviltä. Vatjusjärvi oli aikoinaan pitkälti nivalalaisten miehittämä, mutta viime vuosina ote tuonne Haapaveden suuntaan on vähentynyt. Rytkynjärvellä lekottelivat lomiaan Immosen perhe ja Haviston Hannu. Vieläkö heillä mökit siellä lienee? Uusi kesämökkiyhdyskunta on kasvamassa Lahnajärven rannalle, missä sydänmaan rauhasta nauttivat ainakin Taanilan Terttu ja Pekka, Koutosen Pena ja Korpelan Arto. Uusia peruksia kaivetaan ja tonttikauppoja hierotaan. Lekoisia mökki-ilmoja.

Jos jatkaisi noista mökkiasioista, mutta pysyisi nyt kuivalla maalla. Viime viikon Kauppalehdessä kerrottiin etusivulla Pohjois-Savossa suoritettavasta kokeilusta, jossa viljely ja tehdastyö aiotaan yhdistää. Juankoskella toimivan Kymiyhtiön ja Siilinjärvellä toimivan Kemira Oy:n jatkuvan työvoiman turvaamiseksi on käynnistetty kokeilu, jossa tehdastyön ja maanviljelyksen mahdollisuudet tarjotaan yhdessä, ja perimmäisenä tarkoituksena on juurruttaa työväki paikkakunnalle ja taata siten pysyvä työvoima näille suurille yrityksille.

Tuntuu siltä, että tämä kokeilu saa myönteisen vastaanoton. Palstaviljelyyn ei tarvitse paljon höynäyttää, sillä ajattelutapaan on palaamassa ”Rousseaulainen” henki. Hyljättyjä mökkejä kysellään, ja näidenkin lomaviikkojen aikana tehdään monet mökkikaupat. Tämä Pohjois-Savon idea on lähtöisin paikallisen väestön taholta.

Kauppalehdessä mainitaan, että hanke on saanut suurta vastakaikua rahoittajien ja valtiovallan taholta. Tilat Pohjois-Savossa ovat pieniä. Aikaisempina vuosina maaltamuutto uhkasi tyhjentää koko Pohjois-Savon maaseudun. Nyt on tarkoitus järjestää lisäansioita, ja kotitiloillaan asuvat viljelijät voisivat jatkaa maatilataloutta kykyjensä mukaan. Näin säilyisi ikärakenne terveenä, ja tasapainoinen yhteiskuntakehitys voisi jatkua. Tätä Turun yliopiston sosiologian laitoksen teettämää tutkimusta ovat tukeneet Juankosken kunta, Kymi Oy, Kulttuurirahasto, Haatajan rahasto, Valtioneuvoston kanslia, Kemira Oy, Seutukaavaliitto, Savon Messut ja Kuopion Kauppakamari. Lisäksi hanketta on tukenut työvoimaministeriö.

Ei mitään uutta auringon alla, voisi sanoa tämänkin kokeilun johdosta. Nivalassa tämä on ollut totta jo pitkään. Aina vain ei näille ”reppuselkämaalaisliittolaisille” ole löytynyt lisäansioita kotikunnasta, vaan työ on ollut haettava kaukaakin. Näiden miesten ”omia tutkimuksia” ei vain tuettu valtion toimesta eikä kulttuurimäärärahoista.

Häippäsen tästä kolmeksi viikkoa ”ruukkujen tasangolle” Vellipuhtoon kokeilemaan toimitustyön ja maanviljelyksen yhdistämistä. Kesantopellon juolettuneeseen pyörtänöön saa puskea maksoittuneen mielensä ja koetella voimiaan tätä sitkasta vihollista vastaan. Toivotan puolestani kaikille hyvää kesää.

23.8.1978

Aiottu kolmen viikon kesäloma venähti pitkänlaiseksi, kun toholasin sormeni niittokoneeseen. Pysäytetty kone se vaarallisin on, sen sain karvaasti kokea.

Tapaturmaa ei kukaan toivo, mutta neuvoksi, jos sellaisen kohteeksi joutuu. Kannattaa kerätä tippuneet sormenpäät talteen, sillä nykyajan kirurgit istuttaa ne takaisin. Minulle kävi niin, että kun lääkäri laittoi pellolta hakemaan sormenpäitä takaisin, niin varesparvi ehätti ennen ja sormenpää meni menojaan. Tähän asti ei ole ollut kunnon syytä millä olisi voinut puolustella huonoa tekstiään. Nyt voi panna syyksi tuon pökyläsormen, joka liikana tököttää reservistä nostetun keskisormen tiellä ja sotkee entisestäänkin huonon tekstin.

Loman aikana on tapahtunut paljon. Marjoniemen Lassi, tuo entinen kaveri noilta ”palkkasoturivuosilta” Kyprokselta on noussut kohisten huipulle. Lauri meni vaatimattomasti vanhalla Opelilla ja ruskealla littulaukulla varustettuna Haapavedelle Mieluskylän konttorin hoitajaksi. Kyllähän minä Laurin entuudestaan tunnen ja tiesin miten siinä käy. Lauri hoiteli Mieluskylän mummut ja isännät niin hyvin, että ne ei tiennyt miten he on tähän saakka pärjännyt ilman Lauria.

Vaan kauanpa ei mieluskyläläiset saaneet pitää Lauria omanaan, vaan lupsakka mies kiskaistiin kirkolle ja miehelle lyötiin luottamuksen kuormaa. Sitä tuli joka taholta niin paljon, että juovuttavan vallan makuun taipuvaiselle ihmiselle se olisi muodostunut tuhoksi, mutta Lauripa osasi olla vaatimaton.

Kovan älläkän eteen joutuivat kuitenkin haapavetiset heinäkuussa, kun tämä pidetty mies ilmoitti yks kaks jättävänsä kunnanhallituksen puheenjohtajan paikan ja turvallisen virkansa Osuuspankissa ja lähtevänsä Pihtiputaalle pankinjohtajaksi. Menevälle ja ylös tähtäävälle miehelle se sallittaneen. Menestystä uudessa työpaikassa. Nyt sopii ajella nelostietä huonollakin autolla Helsinkiin. Jos auto sattuu hajoamaan Kärsämäellä, niin voi käydä Korpelan Veikolla Säästöpankissa vekseliä tarjoamassa. Jos pääsee Pihtiputaalle saakka, niin varmaan se Marjoniemen Lassi hoitaa Jämsään saakka, jossa Mannisen Paavo kolmantena nivalalaisena pankinjohtajana tuuppaa edelleen.

Saaren Eemi pääsi varkain loman aikana täyttämään kuusikymppisen. Eemi on sellainen mies, että jos työn sankaruudesta annettaisiin mitaleita, niin Eemillä pitäisi olla takinpielessä luudanvarsi jatkona, että saisi kaikki mitalit mahtumaan. Siinä missä tavallinen duunari aikailee ja jahkailee, Eskolan Eemi rouhaisee. Eemi on karkian työn tekijä, jolle pyhävaatteet on tuntematon käsite.

Kerran olen nähnyt Eemin istuvan kuumana kesäpäivänä musta puku päällä seurapenkissä, enkä ole nähnyt niin huonosti istuvaa paria. Eemin karkeat nyrkit eivät tuntuneet löytävän sopivaa paikkaa, mihin tuo hetken joutilaisuus olisi ne sujuttanut. Vuoroin taskussa ja vuoroin lavitsan reunaa puristaen Eemi vietti nuo hetket. Raskaissa varsitöissä on Eemin olo kotoista ja luontevaa. Myöhästyneet onnittelut raatajalle.

Salosen Mikko soitteli Helsingistä. Mikko on taas kaksinkertainen Suomen mestari. Veteraanien kisoissa Mikko voitti 100 metriä ajalla 22,4 ja 200 metriä 49,2. Satasella Mikon aika parani tasan sekunnin. Kun Pyhäjärven teräsvaari, olikohan se nyt Matilainen, juoksi 85-vuotiaana satasen 17,5, aikoo Mikko rikkoa tuon ennätyksen ja parantaa tulosta sekunnin vuodessa tuohon ikään mennessä. Mikolla on vielä aikaa neljä vuotta, joten kiirettä pitää. Mikko aikoo muuten katsoa kolmea vuosisataa. Hän on syntynyt 1800-luvulla ja aikoo kurkistaa uudelle vuosituhannelle.

Ensi lauantaina Mikkoa nähdään televisiossa lauantaitansseissa. Partnerina on tyttö, jonka kanssa tulee yhteisikää 152 vuotta. Kannattaapa katsoa, miten Mikon jalka nousee.

Viime viikolla sain sivusta seuranneena todeta, miten vakavasti täytyy kirjoittamiseen suhtautua, kun puhutaan tärkeistä asioista. Wini Oy:n virallinen tiedote lopettamisen syistä oli senlaatuinen, että siinä haistoi heti työtapaturman hajua, mutta toimittajalla ei ole oikeutta muuttaa muiden tekstiä.

Tiedotteessa varsin keskeiseksi syyksi lopettamiseen ilmoitettiin työntekijäin ammattitaidottomuus. Tämä oli paha juttu. Tällaisen tiedon leviäminen STT:n kautta koko valtakuntaan antaa varsin huonoa mainosta nivalalaisesta työvoimasta. Ei ihme, jos asia närkästytti syvästi. Työmiehet istuivat, ja Nivalan teollisuuskylän kehityksestä ja jatkosta vastaavat olivat kauhuissaan. Nyt asia on selvitetty ja anteeksi pyydetty. Kysymyksessä on ollut työtapaturma. Tällaista tietoa ei ole haluttu julkisuuteen, eikä sen paikkansapitävyyttä ole vahvistettu. Tällaista taustaa vasten ymmärtää paremmin sen, jos joskus tiedon saanti saattaa olla vaikeaa ja kirjoittamiseen suhtaudutaan varovasti. Painettu sana on puhuttua pahempi, sillä juttujaan ei voi muuksi kumota.

Lomalaiset ovat häipyneet. Sain eräältä Ruotsissa olevalta varsin terveellistä kritiikkiä lehden sisällön suhteen: Koita nyt löytää siihen sellaista, joka nostattaa vähän adrenaliinia vereen. Pitäisikö sitä vielä ryhtyä vanhoilla päivillään rassaamaan verta nenästä ja käydä sensaatioihin käsiksi? Tällaista nälkää tuntuu olevan.

Eiköhän kuitenkin yritetä muuten nostaa ja keventää tasoa, ja siihen te kaikki lukijat olette tervetulleita yhteistyöhön. Palstatilaa on. Mitenkäs se vanha värssy kuuluikaan: Syksy saapuvi tummuvin illoin, kirjeystävä hauska ois silloin. Hei, pojat ja tytöt, kirjeitänne odottaa Nivala-lehden toimitus.

6.9.1978

Viime viikkojen aikana on monen tie käynyt kohti Vinnurvan kesäkotia. Ainakin kutsu on käynyt ja pitänyt sisällään kaikki nivalalaiset. Nivalan seurakunta on ottanut rohkean etunojan työssään. Julistuksen ohella on menty lähelle ihmiselämää. Eikä ainakaan toistaiseksi ole kuulunut pahoja huutoja niin kuin Iranissa, että kirkko maallistuisi.

Seurakunta on jakanut näiden työpaikkavierailuiden aikana arkielämän sakramentteja, eli lämpöisiä saunalöylyjä, makeita lättyjä ja iltakahvit. Tilaisuudet ovat olleet erittäin miellyttäviä. Valitettavasti vain osanotto näihin ilmaisiin kutsuihin on ollut melko laimeaa. Olisikohan tilannetta parantanut, jos olisi ollut viidenkympin pääsymaksu, sillä ainakin tuo ylöspito sen henkeä kohti maksaa. Kannattaisi tarkistaa ennakkoasenteita ja noudattaa kutsua.

Vilkunan Joose saatteli viime lauantaina viimeisen tyttärensä avioon ja toivotteli hääpuheessaan nuorelle avioparille nälän tunnetta. Melko karuja eväitä taipaleen varrelle, mutta siihen sisältyi syvällinen neuvo. – Kun ihminen menettää näläntunteen, sille ei maistu mikään. Se näykkii sieltä ja täältä ja on tyytymätön. Ihmisen pitäisi muistaa tehdä joskus itsensä niin väsyksiin, että tuntisi tuon ihanan nälän tunteen, joka karsii ihmisen liiallisia ja tarpeettomia mielitekoja ja tekee ihmisestä kaikkeen kyllästyneen ja piittaamattoman pötkylän.

Tuossa Joosen toteamuksessa on siltaa tähän seuraavaan asiaan, joka koskee kunnan taloutta ja työttömyyttä. Viime viikolla saatu ilmoitus veroäyrimäärien kehityksestä oli varsin kova uutinen. Vaikka optimistit odottavat tähän uutiseen pienoista korjausta, niin totuus lienee se, että edessä on niukkuuden ajat. Lama tulee vasta nyt tänne, ja se on totta.

Vuoden 1977 aikana ei työttömyys ollut vielä sitä luokkaa, mitä se on tänään. Siitä huolimatta äyrimäärän kasvu on pysähtynyt alle kustannustahokehityksen, eli inflaation, joksi arvellaan tänä vuonna noin 7 prosenttia. Emme pysty siten enää säilyttämään edes nykyistä tasoa, vaan kunnan toiminnot on supistettava nykyistä pienemmiksi. Tämä on toisaalta terveellinen opetus, sillä julkisen vallan menojen kasvuun ei meistä ole ollut jarrun lyöjiksi.

Nivalan ammatillinen paikallisjärjestö on myös huolestuneena puuttunut tilanteeseen. Työllisyystilanteen ei uskota paranevan, ja veroäyrimäärien kertymä vain niukkenee. Tänä vuonna on työttömyysprosentti ollut koko vuoden yli kymmenen, kun se viime vuonna oli 4–5 prosentin vaiheilla.

Hallintokunnat kokoavat parhaillaan esityksiä ensi vuoden talousarvioiksi. Saa nähdä, riittääkö eväskirjeiden vastuuntuntoon kehottava vetoomus, vai tuleeko tämä vastuu jäämään yksinomaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Ainakin tällä hetkellä pitäisi pystyä löytämään sellainen linja, jonka avulla pystyttäisiin käyttömenot mitoittamaan nollakasvulle ja muu lisäys uhraamaan elinkeinoelämän kehittämiseen, lähinnä teollisuuskylän kautta. Tuota Joosen mainitsemaa näläntunnetta tuskin tulee julkisen sektorin osalle siitäkään huolimatta, mutta monen yksityisen ihmisen kohdalla se voi olla totta jo tänäkin päivänä.

Valtion rahoittamista työkohteista ei Nivalassa ole puutetta, jos vaan rahaa löytyy. Ainakin neljässä kohteessa suunnitelmat ovat valmiit, jos valtion tulo- ja menoarvioon saadaan varat. Malisjoen järjestelyihin on esitetty 1,5 milj. markkaa, ja tämän vuoden rahoja on käyttämättä 300.000 markkaa, kun töitä ei vesioikeuden tekemättömän päätöksen vuoksi ole päästy aloittamaan. Kuoppala–Lassila ja Maliskylän paikallistie Timonen–Malila, ovat kulkeneet rinnatusten kunnan ja virastojen asiakirjanipuissa. Hituran soravarojen ansiosta saattaa Järvikylän tie olla paremmassa myötätuulessa, mutta päätöksiä ei ole.

Peruskoulun yläasteen laajennuksen johdosta on papereita kiikuteltu jo Laukkasen Eeron ajoista lähtien, ja nyt pitäisi kuulemma vihdoin Nivalalle vilkuttaa vihreää. Hituran maanpoistot on ajoitettu eräissä suunnitelmissa ensi vuoden osalle ja tämä toisi helpotusta autoilijoiden työllisyystilanteeseen ja rakennusrintamalle.

Nämä valtion työkohteet ovat toistaiseksi ainoa toivo merkittävän avun saamisessa. Yksityisen elinkeinoelämän elpymiselle ei näy monia valon ja toivon merkkejä. Martikaisen Raimo näyttää kuuluttavan sorvareita Ferrolle, ja tämä on yksi ilon aihe. Muutenkin tämä suhteellisen laihalla repulla Nivalaan tullut mies on näyttänyt jo muutaman vuoden nuo talousmiesvaistonsa, ja tällaisia miehiä tarvittaisiin lisää. Toivottavasti kunta muistaa näitäkin, kun on ottanut tavaksi järjestää kahvi-iltoja elinkeinoelämän edustajille.

13.9.1978

Luoja on viime päivinä hoitanut kaksin käsin Nivalaa. Hän on noutanut pois väsyneitä matkamiehiä. Heidän joukossaan Kysylän Heikki. Heikin elämänvaiheet ovat pienuudestaan huolimatta varsin värikkäät. Heikki tuli Nivala-lehden lukijoille tutuksi omaperäisistä kuukommenteistaan. Siihen aikaan, kun kuuta valloitettiin ihmisvoimin ja jenkit suunnitteli kuulentoa, uhosi Heikki ilmoille omat epäilyksensä. Heikki ei koskaan uskonut siihen, että maa on pyöreä, ja arveli, että kuuhun pääsy onnistuu vasta jos laijalta lähetään.

Heikki joutui muutama vuosi sitten jättämään rakkaan Kysylänsä ja muuttamaan vanhainkotiin. Heikki tunsi viime aikoina voimiensa ehtyvän ja määräsi viimeisen tahtonsa olevan: Hänelle pitää laittaa arkkuun uusi puku päälle. Kirkkoherran täytyy tulla Yliniemeltä noutamaan, ja hänelle, Laurilan Raijalle ja haudankaivajalle täytyy keittää pottuvoi palkaksi näistä viimeisistä palveluksista. Näin on toteutunut kuulemma vainajan tahto, ja Heikki pääsee uudessa puvussa Ailinsa luokse.

Luoja on myös antanut runsaasti. Tiettävästi Nivalan ensimmäiset kolmoset ovat syntyneet. Kumpulan Tuula on synnyttänyt Oulussa kolme poikaa. Perheen lapsimäärä lisääntyi sitten heti yli puolella, sillä ennestään oli jo kaksi poikaa. Valokuvaamaan ei vielä päästy, mutta kun äiti ja pojat pääsevät Oulusta Nivalaan, on valokuvakin luvissa. Onnea äidille ja pojille Ouluun.

Alkaneen viikon merkittävä vieras Nivalassa oli Kestilän toimitusjohtaja Pekka Salonen. Hänen edustamansa yhtiö vastaa Nivalan suurimmasta työpaikasta. Kestilän tehdas työvaltaisena laitoksena on runkotekijä Nivalan talouselämässä.

Kun isot miehet ovat liikkeellä, niin aina on sähinää ilmassa. Tämänkertaiseen vierailuun liittyi myös varova tunnustelu, jonka hedelmiä kunnassa odotetaan. Toimitusjohtaja Salosen seurueeseen kuului merkittävä vieras, jonka käynnillä saattaa olla merkitystä tulevaisuudessa.

Merkittävää tässä vierailussa on se, että aloitteentekijänä on toimitusjohtaja Salonen. Parempaa konsulttia elinkeinoelämän puolesta ei Nivalalla ole, jos vain osattaisiin antaa riittävä arvo tällaisille miehille. Ehkä meillä nivalalaisilla on vielä paljon opittavaa suhdetoiminnan hoitamisessa ja siinä, että asiat osattaisiin panna tärkeysjärjestykseen. Tämä koskee niin omia jo olevia yrittäjiä kuin tänne aikoviakin. Tämänhetkinen tilanne Teollisuuskylässä huolestuttaa kuntalaisia, mutta ehkä jo lähitulevaisuus tuo jotain valoa asiaan. Näin ainakin huhuillaan.

20.9.1978

Viisitoista vuotta on Kitupiikki pistellyt lämpimästi mielihyvän hermoon Nivala-lehden lukijoita. Tämä viisitoista vuotta lienee niitä pisimpiä avustajarooleja, mitä lehdistössä tunnetaan. Yleensä runosepät ja riimittäjät väsähtävät jo vuoden tai parin jälkeen. Paukut ovat loppuneet. Aune Niskanen on jaksanut viisitoista vuotta, ja se on tällaisessa yhtäjaksoisessa avustajantyössä pitkä aika.

Tässä on sopiva hetki vähän puolustella kirjoittavan ihmisen työtä. Kun ihmiselle lykätään kolmesti neljästi päivässä ainekirjoitusta ja määrätään vielä mistä kirjoitat, niin siihen hommaan turtuu ja tylsistyy. Ei jaksa syttyä monesti päivässä palaviin vuodatuksiin kenneltoiminnasta ja SPR:n juhlavuodesta sekä lapsen oikeuksien kansainvälisestä merkkivuodesta. Samalla pitäisi kehua vielä kunnallispoliitikot tasapuolisesti ketään loukkaamatta, ketään liikaa nostamatta. Tällaisessa työssä helposti sammuu.

Monesti on Aune Niskanenkin tuntenut varmasti leilinsä tyhjäksi, mutta on pystynyt puristamaan kuitenkin viisun ulos. Lukijoiden puolesta Sinulle Kitupiikki parhaat kiitokset noista vuosista ja uusia teräviä piikkejä odotetaan tulevinakin vuosina.

Viime viikolla törkkäili Nivalan kirkolla lauma tärkeän näköisiä herroja, jotka kiertelivät Malisjoen tuntumassa. Vesihallituksen, vesipiirin ja vesioikeuden virkamiehet tutustuivat paikanpäällä Malisjoen perkauksen lupa-asiaan. Tämä retki toi myös selväksi sen, että Erkkisjärvi putoaa pois näistä vesistöjärjestelytöistä. Syynä maanomistajien erilaiset näkökannat. Tämän jälkeen joutuu kysymään, että tehtiinkö kaikki tämän asian onnelliseksi ratkaisemiseksi, vai ajettiinko härkäpäisesti päin puuta.

On hyvin todennäköistä, että paremmalla yksimielisyydellä olisi molempien osapuolten asiat saatu varsin tyydyttävään ratkaisuun. Hankkeen kaatajina pidetään nyt Sarjankylän miehiä. Heidän puolustuksekseen on sanottava, että he olisivat olleet tyytyväisiä, jos vesistöalueiden salaojitus olisi hoidettu niin, että myös todelliset vesivaivoista kärsivät alueet olisivat tulleet ojitetuiksi. Nyt suunnitelmissa esitettiin Erkkisjärven yleviä rantoja salaojitettavaksi, mutta paljon alemmalla olevat viljelykset Vierimaan alla jäivät kokonaan valtion ojituksen ulkopuolelle.

Sarjankylän miehet pyysivät vielä kunnanhallitusta sovittelijaksi tähän asiaan, mutta kylän valtuusmiehet katsoivat, että asia ei kuulu kunnanhallitukselle. Eipä kuulukaan, mutta joskus tarvitaan asioissa välimiestä, kun vastakkain on kaksi härkäpäistä joukkoa. Tästä syystä unelmat lainehtivasta Erkkisjärvestä saa heittää nyt pitkäksi aikaa pois mielestä, sillä järven kunnostamiseen ei ole mahdollisuuksia yksityisenkään varoin ja toimin, sillä vesioikeus on kankea laitos, joka hitaasti muuttaa mielipidettään.

27.9.1978

Eläkeliiton Nivalan yhdistys muisti kauniisti toimitusta kukkasilla. Niinhän se on, että suuret ja ylevät aatteet ja anteeksiantamuksen voima ovat ihmisen henkisen tason mittapuita. Kiitos vielä kerran.

Kun pari viikkoa sitten turinoin Salosen Pekan merkittävästä vierailusta ja siitä, että Kestilän toimitusjohtajan käynnin mukana saattaa tulla Winille jatkaja. Nyt tämä asia alkaa olla harjapäällä.

Kun asiaa käsiteltiin viime viikolla kunnanhallituksessa, vakuuteltiin siellä jälleen monesta suusta, että nyt ei saa tieto vuotaa. Kun sitten viime viikon keskiviikkoiltana tuli maakuntauutisissa tieto siitä, että Kaarinassa toimiva Saarinen Oy siirtyy Winin tiloihin, niin ajattelin, että nyt on kunnallismiehet nopeasti kelkkansa kääntäneet ja ryhtyneet nopean tiedottamisen tielle. Kun Sarjan Alho ja kumppanit sitten palasivat tuolta kunnanhallituksen lähettämältä reissulta, kävi selville, että uutisen julkaisemista oli nimenomaan esittänyt uusin yrittäjämme Topi Saarinen. Ei toki tarvinnut näin äkkikäännöstä tehdä noihin hallituskumppaneihin nähden, vaan palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Tiedottamisen suhteen käymme jatkuvaa veljellistä kinaa.

Vielä tähän uuden yrityksen tuloon. Se on merkittävä asia, josta kaikki kuntalaiset ovat tyytyväisiä. Yksimielisiä ollaan myös siitä, että kiistaton kunnia tästä kuuluu toimitusjohtaja Pekka Saloselle. Kenenkään pyytämättä hän raahasi tämän uuden yrittäjän Nivalaan ja puhui varmasti puolestamme. Näin jotkut hyvät asiat kertautuvat. Lämpimät kiitokset Turkuun.

Tämän asian kohdalla on vielä palattava takaisin. Matti Laajanen suoritti neitseellisessä maatalouspitäjässä teollistamisen saralla sen pioneerityön, jonka hedelmistä nautitaan. Kun Matin voimat ja terveys ehtyivät, teki Matti työllensä kunniakkaan päätöksen. Hän hankki meille Kestilän, joka on herunut nivalalaiseen talouselämään lisäkasvua yli odotusten. Matti on ollut monissa muissakin hankkeissa oivallinen ”takapiru”, jota varsinkin Niemelän Antti osasi käyttää hyväkseen. Kielitaitoisena ja pitkällisiä kauppasuhteita hallitsevana hän on oiva kassara kenen tahansa käytettäväksi vieläkin.

Uuden yrittäjän lopullisesti päättää valtuusto. Se päätös lienee jo ennakkoon melko selvä, sillä riskit on eliminoitu vähiin ja työllisyyden hoitaminen on kansalaisvelvollisuus.

Nivalan maineikas ”ossuuspuoti” täyttää miehen iän, eli 70 vuotta. Olin kymmenkunta vuotta sitten, taisi olla 60-vuotisjuhlien aikana, viemässä Heikkilän Veikon ja Myllylän Heinon kanssa mitalia Koljosen isännälle Ville Haikolalle. (Minä tosin vain laatikkokameran kanssa tilaisuutta ikuistamassa.) Sillä reissulla kuulimme edesmenneen osuustoimintaveteraanin kertomana erään osuuskaupan lähtövaiheisiin liittyvän tarinan.

Koljosen Ville oli se mies, joka syksyisenä päivänä nouti kolukärryillä ensimmäisen jauhokuorman Ylivieskan asemalta Nivalan osuuskauppaan. Villen ajellessa kirkonkylän alapään ohi seisoi Korva-Pekka kauppansa portailla ja ihmetteli Villen kuormaa: mihin sitä jauhokuormaa vietiin, ihmetteli Pekka, kun ei pysähtynytkään Korvan kaupan luokse. – Tätä viijään Nivalan Osuuskauppaan, vastasi Ville kuorman päältä. Pekka ei ollut kuullut edellispäivänä tehtyä päätöstä osuuskaupan perustamisesta ja sai tunnustaa asemiensa horjuvan. Noista vuosista Nivalan osuuskauppa on kasvanut mahtiinsa, joka oli parhaillaan 1960-luvulla. Viimeisten vuosien aikana on osuustoiminta joutunut luovuttamaan koko maassa markkinaosuuksia ketjuuntuneelle vähittäiskaupalle. Uudet ”Korva-Pekat” Borenit, Lehtolat, Ykät, Lipposet ja Mehtälät ovat pystyneet yksityisyrittäjinä paremmin vastaamaan kilpailuhenkeen.

Osuustoiminta elää tänä päivänä muutosten aikaa. Sen on pystyttävä kansanvaltaisena yrityksenä löytämään paikkansa ja puolustettava jäsenkuntansa etuja. Toivotaan merkkipäivän lahjana sellaisia päätöksiä ja ratkaisuja, jotka voisivat turvata tämän perinteisen kauppamme mahdollisuudet tulevaisuudessakin.

Kun minä nuorena pojankossina yrittelin savotoille, antoi mummoni minulle hyvät eväät maailmaa varten: Ole ahkera, pelkää Jumalaa ja pysy rikkaiden kanssa hyvissä väleissä. Noiden kahden ensimmäisen kohdalla on tainnut mummon terveiset monesti unohtua, mutta kolmatta olen kuunnellut. Olen lyöttäytynyt rikkaiden seuraan, ja se on tuonut leivän ja särpimen. Tämän päivän rikas ei ole enää isäntämies, vaan ammattiyhdistysliike. Suomen sanomalehtimiesten liitto on ollut se rikas isäntä, jonka selän takaa olen saanut tingatuksi toimittajien minimipalkan, ja sillä on elänyt hyvin. Vaan nyt on rikas suojelijani kääntänyt minulle selkänsä ja puree kuin jänis poikaansa ulos pesästä uusien pentujen tieltä. Kohtelias kirje ilmoitti, että toimittajan ei sovi palvella kahta herraa: työnantajaa ja työntekijöitä. Ilmoitettiin, että olisi erottava ay-liikkeestä tai erotetaan.

Sehän sopii. Kymmenen vuoden aikana Sanomalehtimiesliitto sai minulta jäsenmaksuja vajaat kymppitonnin. Tiemme eroavat nyt. Tekisi mieli vain kysyä, että kun saman kirjeen ovat saaneet muutkin paikallislehtien toimittajat, niin tämäkö on liiton kanta? Tappaa pienet pois. Jos maaseudulla ei olisi meikäläisiä Niemen Reijon ja Talven Ykän laisia puurtajia, niin ei tässä maassa olisi paikallislehtiä. Tyhjästä syntyneissä ja aluksi talkoovoimilla tehdyissä lehdissä ei ole ollut vara kysyä, mikä on toimittajan työtä ja mikä on työnantajan etujen ajamista. Lehti on täytynyt tehdä ja kantaa vielä vastuu siitä, että se säilyy tulevillekin. Jos sanomalehtimiesten liitto on tällaisen kannan, että haluaa haudata nämä jäsenensä, jotka ovat vuosikymmeniä tehneet pitkää päivätyötä lehtimiesten ammatissa. Jos tämä sopii liiton ylevään henkeen, niin hyvä on. Kiitos yhdessäolon vuosista.

Taivaan linnuilla on pesänsä ja ketuilla kolonsa, mutta ihmisen pojalla ei ole paikkaa, mihin päänsä kallistaisi. Nyt puuttuu koti. Hiillos on lakannut hehkumasta, ja kylmä puhaltaa entisen suojelijan taholta. Ei elämä kuitenkaan tähän lopu. Onneksi mikään järjestö ei voi viedä ihmiseltä kirjoittamisen ja työnteon vapautta – ainakaan toistaiseksi. Niin kauan kun nämä mahdollisuudet ovat olemassa on elämässä aina toivoa ja mahdollisuuksia.

4.10.1978

Törmäsin viime sunnuntaina ystävävierailulle Neuvostoliittoon, ja siinä tohakassa jäi eräitä asioita hoitamatta. Jäi kiittelemättä kemiläisten lahjat ja kertomatta tämä merkittävä vierailu. Samoin jäi kertomatta aamulypsy Uudentalon navetassa talonväen, Kiviojan Lempin, Viljamaan Lainan, Pihlajamaan Inkerin ja radion poikien kanssa.

Palailin tuolta matkalta perjantain vastaisena yönä. Lauantaina hajosi auto Veelanninpuhtoon ja sain lainaksi ”mossen”. Nyt ovat ystävät kiusoitelleet, että jopa oli herkkä vaikutteille, kun heti vaihoit autosikin. Täytynee oikaista, että ei niin vahvaa mielenmuutosta sentään tullut, vaikka siellä monenlaisia kokemuksia karttuikin. Niihin palaan viikon kuluttua, kunhan on ehtinyt näkemiään ja kokemiaan hiukan märehtiä.

Nivalan rahalaitokset ovat lahjoitelleet tuhansittain heijastimia kouluille ja asiakkailleen. Tuikan Eeliksen mielestä ne ovat menneet väärään tarkoitukseen, kun roikkuvat kotona seinällä. Eelis oli kävellyt eräänä iltana kylällä sokkosilla ja oli pannut merkille, että kaikilta puuttui heijastin – Tuikaltakin. Pannaanpa heijastin heilumaan. Näin säästytään monelta ikävältä.

Tässä taitaa olla jo vaikuttajayksilö, kun poissa ollessa käytetään tilaisuutta hyväksi ja yritetään kaataa toimittajan oikeuksia. Eräs kirkonkylältä kotoisin oleva maanviljelijä-valtuutettu oli vakavana kertonut valtuuston kokouksessa siitä, miten Nivala-lehti on lähtenyt tärkeissä asioissa paljastamaan rahvaalle teollistamiseen liittyviä asioita.

Kuulehan, sinä hyvä ystävä. Ne ajat ovat väistämättömästi taakse jääneitä, jolloin pieni kuppikunta päätti asioista ja ”rahvaalle” kerrottiin mitä haluttiin. Onneksi meillä on vapaa radio ja lehdistö, joka voi pitää lukijoitaan ajan tasalla. Meidän on seurattava aikaa, tai muuten kelo voittaa elävän puun ja tappaa meistä kaikki ihmisyyden piirteet.

11.10.1978

Viime viikon järkyttävä uutinen oli Rissalan lento-onnettomuus. Tällainen tapahtuma herättää aina kysymyksiä. Miksi tämän piti tapahtua? Kysymyksiä on varmaan pyörinyt myös Demarin päätoimittajan Aimo Kairamon mielessä, jonka piti olla alun perin tässä koneessa mukana, mutta työesteen vuoksi jäi pois. Aimon piti tavata aikaisemman maanpuolustuskurssin kanssa Kuopiossa, mutta toinen palaveri Tampereella velvoitti menemään sinne. Kun torstaiaamuna soittelin Aimolle ja tiedustelin asian todenperäisyyttä, oli Aimolla vaikeuksia asetella sanoja tämän asian yhteydessä. Järkytys tuttujen poismenon johdosta ja kohta­lon sattuma, joka pelasti tuosta onnettomuudesta, antavat pohdiskelun aihetta pitkästi eteenpäin.

Vaikka Yliniemeä on niin paljon haukuttu ja parjattu, niin haikea oli vanhusten muutto pois noista tutuista kuvioista. On sanottu, että Yliniemi terapiatyöpaikkoineen edustaa vaivaishoidon aikakautta ja siitä on kiireesti päästävä eroon.

Tulee väkisinkin mieleen sen mökin akan tarina, jonka palttoo ehti aina uuteen muotiin mukaan. Kun sitä jaksoi kymmenen vuotta aina reuhkuuttaa päällään, niin aina tuli ajanjakso, jolloin se oli ”viimeistä huutoa”.

Ei ole oikeastaan enää matkaa lainkaan siihen tilanteeseen, että tarvittaisiin täl­laisia terapiatyöpaikkoja. Nyt hommataan suojatyökeskuksia ja vastaavia terapiatyöpaikkoja myös vanhuksille. Ei toki Yliniemellä ole enää vanhuksilla työtä teetetty vuosiin, mutta eivät ne työkuntoiset Yliniemelle joutuneet pitäneet varmaan pahana sitä, että saivat tienata taskurahoja ja ison talon heinäpellolla oli mukava pollistella ja hättyytellä suppupaarmoja pois niskasta. Ei ole siihen nyt mahdollisuuksia. Mennyt aika on takana päivän.

Tarjoaa toki kirkonkylä monia virkistysmahdollisuuksia. Kirkko, seurakuntakoti, Rauhanyhdistys, kirjasto ja muut palvelut ovat nyt monen ulottuvilla. Läheisissä vanhusten vuokrataloissa ja veteraanitaloissa ovat myös entiset ystävät ja tuttavat. Elämä vilkastuu, vierailut tiivistyvät, ja uusi ympäristö antaa kaikkeen toimintaan paremmat mahdollisuudet. Lukijoiden puolesta saanen tässä onnitella teitä talonväki ja vanhukset uuteen kotiin pääsemisestä. Teidän iloanne sumensi se, että Tyyne Huitula menehtyi tuona suurena päivänä.

18.10.1978

Tällä viikolla tarkastellaan kuntamme yritystoimintaa Y-kuukauden teeman alla. Tällä kertaa tästä yrityskuvasta jää pois maatalousalan yrittäjät, jotka muodostavat elinkeinomme rungon Nivalassa. Heidän yritystoimintaansa käsitellään vuoden mittaan eri yhteyksissä.

Tämän vuoden Y-kuukauden teema on ”Tuottava yritys työllistää”. Valtiovallan taholta on vedottu yksityiseen yritystoimintaan, että sen on otettava vastuu työllisyysasioista. Kova vaatimus ajankohtana, jolloin valtiojohtoinen suurteollisuus on lomauttanut kymmeniä tuhansia ihmisiä heikon kannattavuuden vuoksi. Viime vuosina valtiovalta on satsannut satoja miljoonia markkoja näiden yritysten osakepääomien kartuttamiseen, mutta kilpailukyky ei ole parantunut.

Tänä päivänä ymmärretään paremmin jo se, että yksityinen yritystoiminta pystyy nopeimmin elpymään lamasta ja siten turvaamaan työllisyyden, jos siihen annetaan verottajan taholta mahdollisuus. Ilman pääomien muodostusta ei mikään yritys voi investoida ja luoda uutta. Tätä asiaa korosti myös yrittäjäjuhlissa puhunut kolmen lehmän omistaja Arne Berner. Tämä Bernerin karjanomistus tuli esille, kun Nyrhisen Ville tiedusteli kaikilta paneelin osanottajilta, mikä on sopiva ja välttämätön karjakoko, että viljelijä saa siitä toimeentulonsa eikä tarvitse reppu selässä huhkia maailmalla sivutöissä. Berner vastasi, että hänellä on kolme lehmää ja se on liian vähän, kun pitää olla sivuhommia.

Nivalan hirviporukka oli tiistaihin mennessä kaatanut neljä hirveä. Seuraava saalis on tarkoitus myydä huutokaupalla, ja näillä rahoilla kunnostetaan erämajaa.

Ikävääkin tuolta hirvimetsältä kuuluu. Hiitolan soramontusta tavattiin maanantaina vaikeasti loukkaantunut hirvi, jonka poliisit kävivät lopettamassa. Hirveltä oli katkennut yksi jalka, se oli täynnä paiseita ja mätäpahkuroita ja oli täysin kuihtunut. Lieneekö sama hirvi, joka nähtiin keväällä Kantokylän maastossa. Pitkä ja tuskainen on ollut vammautuneen hirven kesä. Loukkaantunut hirvi pakenee piiloon ja on näin kauan kitunut metsässä. Näihin vammoihin ei tiettävästi ole ihminen syyllinen, vaan tapaturma ja sairaus. Ei liene kuitenkaan turha varoitus, jos vetoaa metsästäjän vastuuntuntoon siinä, että riistan haavoittaminen on huonoa ammattitaitoa ja vastuuntunnottomuutta.

Monet ovat kyselleet, mitä voisi viedä tupaantuliaisiksi uuteen vanhainkotiin. Johtajatar Oili Forsman auttoi tässä asiassa kertomalla, että viherkasvit ovat tervetulleita, jos niitä on kotona ylimääräisiä. Sinnepä vaan ylisuuriksi kasvaneet fiikukset ja muut ruohot. Paikkoja tuntuu olevan yllin kyllin. Käytäviä ja aulojakin on lähes niin paljon kuin Oulun Yliopistollisessa keskussairaalassa, mutta tiettävästi ei ole vielä eksynyt taloon yhtään ihmistä. Tuosta Oulun sairaalasta kiertää huhu, että sinne on rakentamisen aikana eksynyt yksi siivooja, eikä sitä ole vieläkään löytynyt.

Ja tähän lopuksi pieni kaunis kansantarina, joka on myös onneksi totta. Kaija ja Markku solmivat avioliiton kymmenen vuotta sitten suurin toivein. Mutta rakkaudesta huolimatta elämä tarjosi karut puitteet. Työttömyys vei nuorenparin siirtolaiseksi Ruotsiin. Kahdeksan vuoden jälkeen Junttilan Kaija ja Markku päättivät palata takaisin Suomeen. Kotia Ojalanperän Puskalaan. Kuukausi sitten tämä perhe kotiutui.

Kaija on aina ollut innokas lukija. Niinpä hän päätti ottaa osaa erään aikakauslehtiryhmittymän rahankahmaisuun ja Kaijaa tärppäsi. Hän sai pääpalkinnon ja pääsee kahmaisemaan komeasta nipusta, joka on koottu tasavallan paperirahoista, arvoltaan sata markkaa. Tänä iltana nähdään televisiossa uutisten jälkeen alkavan sarjaohjelman Tänä vuonna ensi vuonna mainoskatkolla paljonko Kaijan hakaseen jää rahaa. Oven välissä on kuulemma harjoiteltu hakasen syvyyttä. Onneksi olkoon. Tervetullut lahja kotiinpaluusta.

25.10.1978

Syksyn kaamos on laskeutunut lakeuden ylle. Elämä on paennut niityiltä. Varis, tuo sieluton olento, jaksaa vain laapotella harmaata taivasta vasten, mutta ääntä ei senkään kurkusta lähde. Kaikki muut ovat jättäneet talven kuoloon valmistautuvan lakeuden.

Mistäpä me kaamoksen ihmiset ottaisimme ilon näiksi synkiksi kuukausiksi? Jäämmekö apeana ja tuskaisena odottamaan uutta kevättä ja elämää, vai etsimmekö valoa ja iloa jostain muualta?

Täytyyhän toki löytää valoa ja toivoa kaamoksen yli. Ihmiset hakeutuvat toisten seuraan. Mikä kansalaisopistoon, mikä suuntaa pimenevässä illassa askeleensa kohti kirjastoa. Tällä kertaa haluaisin puffata uimahallia. Monet ovat jo ”löytäneet” jokaviikoittaisista uimahallireissuista sisältöä talven ankeuteen. Uimisen virkistävästä vaikutuksesta paras esimerkki on Pelon Aaken kokemukset uimahallista.

”Siellä oli uimassa sorjan näköisiä rouvia. Nyökyttivät tervehdykseksi, enkä minä niitä ensin tuntenut. Sitten huomasin, että oman talon tyttöjä tiskin takaa. Olivat niin vereviä, iloisia ja punaposkisia että. Siellä kun ovat tiskin takana, ovat niin rasittuneen ja kiusatun näköisiä. Nyt näyttivät kymmentä vuotta nuoremmilta.

Ja annas olla, tuo meijän ylikonstaapeli Kasper Kokkoniemi. Mies on virassa niin kiusallisen pikkutarkka ja kuivapuheinen, että ei huumorin sanaa vaikka kuinka yrittäs. Vaan annapa olla uima-altaassa. Naama loisti jo altaan toiseen päähän ja nauru helisi. Ei samaksi mieheksi olis millään uskonut. Nyt minä uskon sen jo itsekin, että vesi voi vaikuttaa suuria asioita.”

Näin maalaili Pelon Aake uimahallin puolesta. Vaikka Aake onkin hyvä asiansa esittämään, niin vahvat oli näytteet siitä, että vaikutusta oli vedellä ollut ja hyvään suuntaan. Pikkaraisen ja Hietalan Joukot voisivat lääkäreinä sanoa jotain yhtä painavaa uimahallin puolesta. Ne joilla on luun valoa ja jomotusta sielussa ja ruumiissa, voivat mennä kokeilemaan tuota Nivalan uimahallia, jonka talous tarvitsee myös hoitoa. Näin tulisi autettua molempia osapuolia.

Ruotsiin menee nykyisin runsaat 500 Nivala-lehteä. Tämä lukijaryhmä jos mikään on jäänyt heikolle hoidolle toimituksen puolesta. Pari kertaa vuodessa, joulun ja juhannuksen alla, toivotetaan heidät kruunuineen tervetulleeksi koti-Nivalaan. Monesti olen luvannut tulla tekemään juttua Ruotsiin ja tutustumaan nivalalaisten siirtolaisten oloihin, mutta lupaukseksi on jäänyt. Nyt näyttää vihdoinkin tuo asia toteutuvan.

Nivalan mieslaulajat lähtevät marraskuun alkupuolella viikon mittaiselle vierailumatkalle Ruotsiin. Tämä on kaunis teko mieskuorolta. Röyhkeästi pyysin päästä lyöttäytymään mukaan, ja kuoron ”konklaavista” nousi vaalea savu. Runsaan viikon kuluttua tavataan.

Muistelen noita 1960-luvun vuosia, jolloin lapsuustoverini rohkeimmat läksivät Väätin savotoista lylyisiä korpikuusia ja kirotun alhaisia taksoja pakoon leveämmän leivän luokse Ruotsiin. Palasivat joulun maissa. Oli kruunuja, Mora-puukko ja kamarin seinälle ripustettavaksi gobeliini ”Peurat lähteellä”.

Entäs nyt? Tulevat komeilla autoilla ja pitkillä asuntovaunuilla. Täytyy sanoa, että pojat ovat pärjänneet. Tämä on yksipuolinen kuva. Sen tiedän, että ilman ei autot ja tavarat ole tulleet. Hyvinvointivaltion työtahti on kovaa ja tuottavaa. Raha ei tule sielläkään ilman. Toivottavasti tämän retken aikana jää aikaa jutteluun, mahdollisesti ainakin yhteen tehdaskäyntiin, että osaisi myös toimitustyössä huomioida tämän merkittävän lukijaryhmän, joka on jäänyt ruotopuolelle lehden sisällössä. Tämän vierailun aikana toivon tapaavani myös niitä ystäviä ja kavereita, joiden kanssa on nuoruuden huikeat vuodet vietetty.

22.11.1978

Suurissa päivälehdissä, varsinkin levikinhankinta-aikana, yritetään lehden sisältöä tehdä monin tavoin mielenkiintoiseksi. Yksi tärkeä sisällön osa luettavuuden lisäämiseksi on yleisönosaston kirjoitukset. Noissa suurissa lehdissä leikitään joskus vähän moraalittomasti ja pannaan joku toimittaja torhaisemaan vaikka muotiasiaa, että saataisiin ihmiset kirjoittamaan ja purkamaan sydäntään. Nivala-lehdessä ei ole tarvinnut vielä tähän turvautua. Viime viikkoina yleisönosasto on kuitenkin pursunut varsin mahtavasti.

Eräässä vaiheessa yritettiin toimittajaa painostaa, että ei tarvitse kaikkien törkymöykkyjen ja toisinajattelevien antaa kirjoittaa lehdessä. Ajatellaanpa asiaa vähän tarkemmin. Kaikki Nivala-lehden tilaajat ja lukijat ovat Nivala-lehden osalta samanarvoisia. Tavallaan osuuskunnan jäseniä. Mitä jos heiltä kiellettäisiin puhevalta? Se olisi sama, kun ajettaisiin osuuskunnan jäsen ulos osuuskunnan kokouksesta. Sen tietää, mikä mellakka tästä kentällä nousisi. Ainakin Nivalassa.

Yleisön osasto on edelleenkin avoin. Siellä voi purkaa liikoja höyryjä ja tavallisesti se on niin, että kyllä siellä taistoon lähtenyt kylpee. Näin on päässyt paineet purkautumaan ja osaa suhtautua asioihin ja kanssaihmisiin paremmin, eikä ole liian isoja murheita.

Tuossa eräässä julkilausumassa viitattiin jo toimittajan harkintakyvyn puutteeseen, kun on päästänyt pitkän ja solvaavan jutun lehteen. Tuosta voisi sanoa, että jos asiaa tarkastelee lähemmin, niin paljon suvaitsemattomuutta ja itsekkyyttä liittyy tuohonkin kirjeeseen. Mielipiteen kaventaminen ei kuulu vapaan lehdistön tapoihin. Enemmän suvaitsevaisuutta ja vähemmän tosikkomaisuutta. Elämäähän tämä vain on.

Vielä niille, jotka eivät kestä yhteisten asioiden kohdalla arvostelua. Suomalaiseen elämänmenoon kuuluu, että kaikkea julkista saa terveesti arvostella, jos ei puutu lähimmäisen henkilökohtaisiin heikkouksiin. Sellainen ihminen, joka ei kestä julkisen luottamustehtävän arvostelua, on vielä vihreä. Hänelle tulee elämä raskaaksi, jos ei osaa ottaa löysin rantein.

Yksi toivomus, joka muuttuu pian kylmäksi säännöksi. Jos ihminen ei pysty puolella konekirjoitusliuskalla asiaansa esittämään, niin menköön puhumaan Osulan nurkille, jos luulee saavansa kuulijoita. Lyhyt juttu on aina paras. Oikealla nimellä kirjoittaminen on reilua, mutta suomalainen lehtimieskäytäntö suo vapauden kirjoittaa myös nimimerkillä, jos pelkää joutuvansa ”toisin ajattelevien” hampaisiin. Oma nimi pitää kuitenkin aina lähettää toimituksen tietoon. Siis siitä vain kirjoittelemaan, jos tuntuu paineita olevan.

Eräältä naisihmiseltä tuli varsin topakka kirje. Vahinko vain, että hän ei antanut lupaa sen julkaisemiseen. Siinä oli sitä sanomisen suolaa, mitä ne mökin akat käyttivät ennen keskenään, kun suuttuivat mukulien riitelyn päältä. Pyllistivät takapuolensa ja antoivat tulla kaiken, mikä oli mielen päälle kasaantunut. Oli sitä paatosta tässäkin. Jos nyt otetaan pois muutamia terävimpiä sanoja, niin sitovaksi suolaksi jää vielä sellaiset toteamukset kuin: saatanan herrain perseen nuolija, kapitalistin nilikki ja monta muuta rikasta kielenilmaisua. Olemme jo niin sivistyneet, että emme enää useinkaan kuule tällaista keskustelua ja kielenkäyttömme on siten köyhtynyt.

Yhdestä asiasta olisin kirjoittajan kanssa varovaisesti eri mieltä. Hän toteaa (tämä naisihminen), että kirjoitan vain herroista, riistäjistä ja muista rikollisista, mutta en työtätekevistä. Tiettävästi Nivalassa on vain yksi koroilla elävä, ja hän on lottovoittaja Pylkkö. Vaikka onkin lähin naapurini ja hyvä ystäväni, en ole vielä kertaakaan kirjoittanut hänestä riviäkään. Eiköhän sovita siitä, että kaikki olemme työtätekeviä ja päämääränämme vastuullisuus yhteiskunnan jäsenenä. Sitä vain toivomme tämän kirjoittajan kanssa, että työtä riittäisi kaikille, sillä työttömyyden aiheuttamasta taloudellisesta niukkuudesta jokainen pystyy selviytymään, mutta henkisesti työttömyys on sortanut maahan jo liian monta.

29.11.1978

Katselin tässä viime viikon tiistain myöhäisinä tunteina, jolloin jo kaikki oikeat ihmiset nukkuvat, tuota kirottua töllötintä ja sain nähdä ja kuulla tuolloin erään ihmisen tarinan, joka jäi mieleen.

Pian eläkkeelle siirtyvä Nesteen puheenjohtaja Uolevi Raade oli myöntänyt ensimmäisen haastattelunsa television ruotsinkieliselle toimitukselle. Aluksi muu­tama sana tästä miehestä. Hän on kiistämättä yksi niistä harvoista Suomen talo­uselämän kansainvälisistä huippumiehistä, josta Suomen talouselämä ja koko kansa saa olla kiitollisia. Hän on luonut maahamme sellaisen kansainvälisesti vahvan yhtiön, jolla on ollut suuri merkitys koko maallemme. Hän on nero, luja, päättäväinen ihminen, jonka tuo haastattelu paljasti.

Kun haastattelija kyseli Raadelta, mitä hän tekee eläkepäivinään, vastasi tämä pääjohtaja: – Ostan ensiksi hyvin, hyvin suuren putkilon liimaa, jonka avulla pyrin kokoamaan rikki revityn ihmisen. Toiseksi haluan löytää sen itseni, joka olin ennen kuin tulin yhteiskunnan palvelukseen. Kolmanneksi haluan löytää itses­täni sen kurillisen pojan, joka on naureskellut minulle tuolla sisimmässäni näi­den työssä elettyjen vuosien aikana. Haluaisin vihdoinkin löytää itseni jälleen, totesi elämässä vallan, menestyksen ja rikkauden makuun päässyt mies.

Tuo sirpaleiden kokoaminen pani ajattelemaan ihmiselämää vähän syvällisemmin. Onko tämäntasoisen elämän ainoana vaihtoehtona sirpaleiksi lyöty ihmi­nen? Onko näennäisen vallan ja menestymisen takana loppujen lopuksi arka ja pieni ihminen, joka pelkää epäonnistumista niin paljon, että pistää kaikkensa likoon, jotta voisi säilyttää roolinsa?

Kulissit kaatuvat joskus. Uusi mies tulee tilalle. Miten kestää tämä, jos ei koko elämänsä aikana ole joutunut tunnustamaan tappiota? Onko tuo näennäinen valta tosiaan niin arvokasta, että sen eteen panee minuutensa, ihmisyytensä ja luomaan itselleen vieraan ulkomuodon? Miksi tällaiset ihmiset tunnustavat yksinäisyytensä. He eivät voi luottaa keneenkään. Kallis on menestymisen hinta.

Olemmekohan liian tosikkoja. Katselin viime sunnuntaiaamuna tuosta kirotusta töllöttimestä lastenohjelmaa ”Rosvo-Rudolf”. Tuo ohjelma on toisiaan Jukka Virtasen tulkitsemana kepeä, joka lämmitti aikuisenkin mieltä: ”Eräänä päivänä Rosvo-Rudolf päätti lähteä Ellin kanssa ’Jitsiniin’ haistelemaan lehmuksen kukkain tuoksua…” Rudolf osaa katsella elämästä iloiset puolet ja suhtautua asioi­hin hillityn suorasukaisesti ja avoimesti.

Olemmeko tosiaan liian tosikkoja vai pelkäämmekö jotain, joka voisi meidät nujertaa. Mistä tällainen pelon tunne johtuu, joka panee ihmisen epäluuloiseksi ja rynnimään kyynärpäiden avulla toisia alas ja pyrkimään itse ylös.

Menneinä vuosina pelko saattoi olla aiheellista. Silloin ei ollut sosiaaliturvaa, vaan köyhän oli oltava nöyrä ja pelokas. Tänä päivänä ei kenenkään tarvitse tuntea taloudellista pelkoa ainakaan jokapäiväisen särpimen suhteen. Sitä suu­rempaa tuntuu olevan henkinen pelko, jäädä tappiolle, menettää suosio tai vai­kutusvalta. Tämä kuvaa sisäistä hätää.

Missä on itsevarmuus? Eikö oman itsensä löytäminen ja oman persoonan kokoaminen ole kuitenkin tärkeämpää tässä elämässä? Tämän huomasi Uolevi Raadekin, kun eläkepäivät tulivat. Mistä voimaa, kun tällaiset asiat tulevat eteen? Elämä oli tullut väärin arvioitua ja kaikki ne lapsuuden ja nuoruuden ihanteet olivat unohtuneet kiihkeän elämän ryminöissä. Miten sanoikaan runoilija tällaisessa tilanteessa:

”Oi herra tee minut lapseksi jälleen,
minä tahtoisin soittoni särkyneen
viedä suurelle virittäjälleni.”

7.12.1978

Tämän pakinan ainekset liittyvät itsenäisyyspäivään ja ovat siten vähän myöhässä, kun tämän lehden ilmestyminen siirtyi tuon juhlapäivän jälkeen.

Viime vuosina olen viettänyt nuo itsenäisyyspäivät värjöttelemällä laatikkokameran kanssa sankarihaudalla ja kuuntelemalla toinen toistaan pitempiä juhlapuheita. Pakostakin näihin juhliin on tullut työn rutiini ja sitä kautta ”astian maku”. Erään itsenäisyyspäivän muistan poikkeavana. Elettiin vuotta 1957. Oli vaikea työttömyyskausi, niin kuin nytkin. Silloin vain ei ollut mitään korvauslinjoja eikä matka-avustuksia.

Yrittelin töihin pohjoiseen. Kiertelin veljeni kanssa Kemijoen keskeneräiset voimalaitokset. Viimeiset vippirahani söin työttömänä Pirttikosken voimalatyömaan ruokalassa ja lensin sippiin, niin kuin jätkät sanoo.

Sain kuulla, että Kemijärven Saarisenkylässä on alkanut savotta ja sinne saattaisi päästä töihin. Niin läksin aamuhämärissä astelemaan Listimäen sahan ohi pilkotettua tielinjaa pitkin kohti Saarisenkylää. Syksyinen kaamospäivä ehti iltaan, ennen kuin pääsin kolmen peninkulman taipaleen pääkämpälle. Sain kottilapun ja pääsin syömään.

Luulin olevani ainoa nivalalainen tällä uudella savotalla. Eräänä aamuna kuului kuitenkin palstalle mennessä selän takaa hihkaisu: Mitä sinne Nivalaan kuuluu! Jaakolan Masa oli lähtenyt myös puserorahoja tienaamaan Lapin savotoista.

Tuosta savotasta muistan myös Sputnikin. Sitä töllisteltiin taivaalle ja ukkeiltiin venäläisten pätevyyttä. Se oli moraalinen voitto niille miehille, joiden ihannemaailma oli orientoitunut tuohon suuntaan.

Tuli itsenäisyyspäivä. Sen verran oli kotikasvatuksen ”hapatusta”, että jäin itsenäisyyspäivänä makoilemaan ritsille, vaikka kaikki muut tuolloin lähtivät metsään. Lähti nekin, jotka joskus saattoivat pitää rokulia. Isänmaa ja itsenäisyys oli Saavisen Jussille, Hempuli-Keihtälle ja Sompion-Topille herrojen hyminää.

Makoilin hämärän kämpän yläritsillä. Luulin olevani yksin. Yllättäen huomasin, että joku toinenkin oli jäänyt kämpälle. En ollut varma tuon kalvakkaan pojan tarkoitusperistä, mutta hiljalleen se selvisi. Hän oli Taluksen poika Alavieskasta. Mökin poika, joka oli saanut suurin piirtein samanlaisen kotikasvatuksen kuin meikäläinenkin.

Puhelimme hiljalleen itsenäisyyspäivästä. Ei meillä ollut mitään syviä omakohtaisia kokemuksia. Se oli vain jotenkin yhtä suora ja selvä kuin palstalinja. Sen yli ei ole sopivaa mennä. Vähän ontto olo oli meillä, kun tiesimme joutuvamme silmätikuiksi tämän ”luffauspäivän” takia.

Lähestyvä joulu vei ajatukset lapsuuteen ja kotiin. Kovin katkerat olivat meidän kummankin joulumuistot. Muistan elävästi, miten tämä mökinpoika tilitteli noita lapsuuden ankeita hetkiä pahanmielen pala kurkussa: – Naapurin kossit sai jouluna lahjoja. Meille ei tullut mitään. Pienimmät saivat lakritsapiipun. Minulle ei mitään. Sanottiin vain, että ostetaan sitten keväällä, kun Saalikki poikii. Näin luvattiin joka joulu, eikä se Saalikki meille poikinut ikään mitään.

Syntyi tykin vaitiolo. Kuulin hämärän kämpän toiselta laidalta, miten tämä 18-vuotias nuorukainen nieleskeli itkuaan tuolla yläritsillä. Saatuaan mielensä rauhoitettua hän karjaisi karskiksi tekeytyen ja herkkyyttään häveten: – Mitä saatanaa ne sitte luppaa, kun eivät kerran pysty lahjoja ostamaan!

Siihen loppui joulukeskustelu. Aihe oli liian vaikea käsiteltäväksi, vaikka noista vuosista oli kulunut jo aikaa. Lapsena koetut pettymykset varsinkin joulun osalta eivät hevillä unohdu.

Niin kului itsenäisyyspäivä kaamoksen keskellä Kemijärven Saarisenkylässä. Pokasaha oli siihen aikaan työväline ja maannousua raskaassa korpikuusessa ihan riittämiin. Lylyä tyvetessä se on kasvanut monen pojan kantti unohtamaan herkkyyden ja lapsuuden. Liekö sitten oikein, koko elämää ajatellen.

13.12.1978

– No nyt on portit auvenneet, kun kaikki linijurit lykkäävät akkoja kirkolle. Niitä patuleeraa nyt joka puoji täynnä ja ovat niin teereviä, niin teereviä, että. Näin ukkeili emäntien jalkoon jäänyt heiveröinen isäntämies tiistaina Osulan nurkilla.

Selvishän se syykin. Nivalan Osuusmeijeri maksoi emäntientilin. Yhdeksän kuukauden maitomääristä, eli 17,5 miljoonasta litrasta 15 penniä, josta 12 käteen. Loput osuuspääoman korotukseen. Tämä meijeritili teki kaikkiaan runsaat kaksi miljoonaa. Ei ihme, että kauppakin osasi varautua moiseen ryntäykseen.

Kun Nivalan Osuusmeijerissä on noin 600 maidontuottajaa, merkitsee se keskimääräiseksi tiliksi noin 3000 markan tiliä emäntää kohti. Toivottavasti tämä tili on mennyt oikeaan osoitteeseen, sillä emännille tämä on varmasti ainoa tili vuodessa. Saattaa olla, että vielä tänäkin vuonna joku emäntä jää ilman tuota tiliä, mutta silloin pitäisi jo isännällä olla huono omatunto. Nivalassa tasa-arvo on aina ollut varsin suhteellinen käsitys. Voisi kuitenkin ajatella ”oikeudenmukaisesti”, että kyllä ne tillarit tuon yhden tilin väärtejä ovat. Kotiahan se tuo raha varmasti takaisin tulee pehmeinä paketteina ja hyvänä joulumielenä.

Ystävämme Salosen Mikko jaksaa. Mikon julkaisema lehti Helsingin Kaiku on ollut yhden miehen kustantama, ja se on tehnyt varmasti eläkkeeseen melkoisen kolon. Mikko on aina ollut markkinointimies ja ideamies. Mikko aikoi paikata kustannustoiminnan tappioita hankkimalla luvan 2 markan joulutarran myyntiin. Painatti niitä 50.000 kappaletta ja lähti joulupukiksi naamioituneena myymään Helsingin kaduille.

Joulun allakaan ei kaikille riitä hyvää tahtoa, ja ”joulupukin” menettely pisti jotakuta silmään, ja hän kanteli poliisille. Pukki vietiin putkaan ja kuulusteluun. Siellä selvisi, että Mikolla oli lupa moiseen touhuun. Niin Mikko päästettiin putkasta pois. Mikko lähti jatkamaan kesken jäänyttä työtä, mutta taas tuli poliisi ja vei putkaan. Yleisellä paikalla naamioituneena esiintyminen on lain vastaista. Tämä oli pidätyksen syy tällä kertaa.

Lainsäädäntöä on kehitetty, mutta joulupukin intimiteettisuoja on vielä avoin. Sen joutui Mikko raskaasti toteamaan. Ehkäpä näin eduskuntavaalien alla sopisi tehdä aloite. Mikolla siihen omaan puolueensa puheenjohtajana on hyvät mahdollisuudet. Näin Suomen Turusta voitaisiin julistaa joulurauha, joka koskisi myös joulupukkia.

20.12.1978

Näin joulun alla ei mielellään kertoisi ikäviä uutisia, mutta valitettavasti tässä joutuu monen mielen pahoittamaan. Topi Saarisen tulo teollisuuskylään on nyt sitten lopullisesti nupissa. Kera teki viime viikolla päätöksen, jolla se päätti olla rahoittamatta Topi Saarinen Oy:tä. Näin vesittyivät Nivalan kunnan ponnistelut Winin hallin täyttämiseksi. Kunta olisi ollut valmis takaamaan yrittäjää, mutta toinen osapuoli ei lähtenyt mukaan.

Lähden tästä valumaan viikon lopulla kohti Suomen Turkua. Taitaa olla jo neljästoista joulu Varsinais-Suomen ”lauhkeissa lehdoissa”. Ajatukset palaavat kuitenkin aattohetkinä tänne Nivalaan ja Teidän luoksenne. Haluaisin olla joulutonttu ja vierailla aattohetkinä luonanne.

Menisin perjantai-iltana väsyneen myymäläapulaisen luokse, joka jouluviikkojen kiireisestä ja hermoja raastavasta hälinästä on päässyt vihdoinkin kotiin. Viikkokausia hän on kuunnellut kasetilta joululauluja ja turtunut tympääntymiseen saakka koko hössäkkään. Maksoittunein mielin ja kipein jaloin hän kyyröttää kotonaan. Tahtoisin nostaa nuo väsyneet jalat tyynyn päälle, kertoa, jos taitaisin, sellaisen joulusadun, joka saisi tämänkin väsyneen ihmisen mielen jouluiseksi.

Tahtoisin mennä Niittytielle työttömän perheeseen. Viedä turhaantuneelle isälle paketin, jossa lukisi: työtä. Vaikea on löytää joulumieltä, kun on pitkän työttömyyden seurauksena menettänyt uskonsa yhteiskuntaan. Tahtoisin antaa tähänkin kotiin toivoa ja lämmintä joulumieltä.

Tahtoisin aattoillan hämärissä mennä Hiitolaan. Ottaa toiselta laitaa ämpärin sangasta, kun Olga vie juomaämpäriä navettaan. Tahtoisin Olgan kanssa silitellä pienen vasikan selkää ja toivoa, että tästä vasikasta kasvaisi hyvä lehmä, joka poikisi kunnialla ja heruisi Hiitolaan särvintä ja leipää ja tuottaisi näin kasvattajalleen hyvän mielen. Haluaisin vielä sytyttää aattoiltana kynttilän Hiitolan hämärässä tuvassa ja hyräillä Olgan ja Väinön kanssa jouluvirttä.

Tahtoisin tulla aattoillan hämärissä Sinun luokse, joka olet yksin. Sinä tunnet olevasi kaiken hälinän keskellä ihminen, jolla ei ole sellaista läheistä, jonka kanssa voisit jakaa ilot ja surut. Tahtoisin antaa Sinulle sellaisen lahjan, joka poistaisi sielustasi ahdistuksen, ikävän ja yksinäisyyden ja toisi Sinulle rauhallisen joulun.

Toivotan omasta puolestani kaikille lukijoilleni Hyvää joulua. Vaikka olen pois Nivalasta – silti teidän kanssanne.