Vuosi 1981

7.1.1981

”Vanhemmat usein poikansa, saa nähdä paarein päällä”. Näin kertoo virrentekijä ja tämä on elämän todellisuutta. Näin on joutunut moni isä ja äiti tuntemaan. Tällä hetkellä tämä suru koskettaa raskaasti Juusolan Johannaa. Joulun tienoilla saapui Amerikasta raskas suruviesti, joka kertoi, että Johannan ainoan pojan elämänkaari oli päättynyt kaukana vieraalla maalla. Johanna joutui menettämään puolisonsa yhteiselämän alussa Tampereen taisteluissa vapaussodassa. Poika Jalmari ei ehtinyt nähdä koskaan isäänsä. Äidin ja pojan välille kehittyi lämmin suhde, joka ei katkennut edes silloin, kun Jalmari muutti Amerikkaan. Vuosi sitten Jalmari kävi tapaamassa äitiään ja tämä tapaaminen jäi viimeiseksi. Olkoon Johannan lohtuna se, että monet ystävät kantavan kanssasi raskaan menetyksen kuormaa.

Seurakunnan väestötilasto viime vuodelta oli mairittelevaa luettavaa. Nyt olisi pystynyt tekemään täydet poistotkin, jos tarvetta olisi ollut. Väkiluku kasvoi enemmän kuin missään naapurikunnassa ja mikä mairittelevinta, enemmän kuin Ylivieskan kaupungissa. Tämä näin vanhaan Ruotsi–Suomi-maaotteluhenkeen vanhalle kiistakumppanille. Missä se meidän voima? Suuressa syntyvyyden kasvussa. Uusia nivalalaisia syntyi 218 ja suunta on ylöspäin. Mitäs ne ylivieskalaiset touhuaa kahta puolen juhannusta, kun ei näy tuloksia. Vai ollaanko naapurissa vain asiantuntijoita. Asiantuntija tietää miten se pitää tehdä, mutta ei pysty siihen itse.

Paikallislehti voisi olla edesauttamassa tätä myönteistä kehitystä piiskaamalla kylätoimikuntia esitysten lisäksi konkreettisiin toimenpiteisiin, niin pian olisi kurottu kiinni tuo Ylivieskan tuhannen asukkaan etumatka ja Nivala olisi jälleen alueen ökypitäjä. Ainahan tavoitteita pitää olla.

Toinen mairitteleva tekijä oli muuttoliikkeen reipas kääntyminen kotivoitoksi. Ruotsin talouselämän epävarmuus ja meidän asuntohallituksen suopea kanta Ruotsista muuttaneiden asuntorahoitukseen ovat varmasti vaikuttamassa tähän muuttoliikkeeseen. tämän kehityksen toivotaan jatkuvan. Meillä on poissaolevan väestön määrä vielä runsaat 1 300, kun se esimerkiksi Ylivieskassa on vain noin 600. Tässä on jo 700 reservi naapuriin verrattuna.

Kirkkoherra Heikki Hurskainen kommentoi tyytyväisenä väkitilastoa. Eräänä syynä syntyvyyden kasvuun kirkkoherramme piti yhteiskunnassa tapahtunutta rauhoittavaa kehitystä. Ihmiset ovat asettumassa kaikin tavoin juurilleen ja perhepolitiikka on saanut uutta arvostusta. Ulkonainen turvallisuus antaa mahdollisuudet perhepolitiikan suunnitteluun ja tämä on elämänmyönteinen ja rikastuttava asia. Tällaisen kehityksen toivoisi jatkuvan ja lainsäädännön kehittyvän iin, että yhteiskunnan perussolu, perhe, muistettaisiin.

14.1.1981

Viimekertaiseen toimittajanturinaan täytyy ottaa vähän korjausta. Kerroin seurakunnan hyvästä väkiluvun lisäyksestä ja mainitsin, että poistotkin olisi ollut mahdollista tehdä. Heikki Hurskainen totesi, että kuolleeksi julistettuja on kyllä, mutta niitä ei ole poistettu.

Laki on sellainen kuulemma tällä kohdin, että mikäli joku seurakunnan jäsen on ollut pitkään tietymättömissä ja syntymästä on kulunut 90 vuotta, julistaa alioikeus tällaiset henkilöt kuolleiksi. Tietenkin jos ei toisin osoiteta. Kun seurakunta sitten poistaa nämä kuolleiksi julistetut ja tämä nimiluettelo tulee ilmoitustaululta paikallislehteen, niin tieto leviää. Saattaa käydä niin, että Floridasta soittelee entinen mainari ja kertoo, että tiedot kuolemastani ovat suuresti liioiteltuja ja ennenaikaisia.

– Ne lännen kävijät sitkistyy siellä niin, että elelevät Floridan hiekkarannoilla eläkepäivillään sataan vuoteen saakka. Raamatun sana ei tässä kohden pidä paikkaansa, että päivämme olisivat enintään 90 vuotta. Heikki kertoi keskustelleensa tällaisen ilmoituksen jälkeen nimismiehen kanssa syntyneestä tilanteesta. Asianomaisen, joka on kuolleeksi julistettu, pitää käynnistää alioikeudessa vastaava prosessi ja toteennäyttää, että elää ja vaikuttaa, niin pääsee takaisin elävien kirjoihin. Tiettävästi kukaan vääryyttä kärsinyt ei ole vielä käynnistänyt toimenpiteitä. Nimismies on todennut perään: – Tässä on sellainen virhe, että se korjaantuu ajan oloon itsestään.

Abba ei kuulemma ole enää suosiossa. Kaikki vanha palaa uudelleen. Näin on todettu myös kevyen musiikin osalta. Nyt lauletaan reipasta talvilaulua ’lunta tulvillaan on raikas talvisää…’ Erityisesti tämä on kuulemma suosiossa yksityisteiden talviaurauksesta vastaavilla traktorimiehillä. Naurussasuin pojat katselevat iltaisin ikkunasta, kun lunta tulee satamalla tai tuiskuttaa niin, että maisema häipyy. Se tietää pientä bisnestä, kun pääsee aamulla lumitöihin.

Nivalan valtuusto teki syksyllä päätöksen, että yksityisteiden talviaurausta kokeillaan kunnan kustannuksella. Talousarvioon varattiin ensin 150 000 markkaa, jota summaa kihautettiin vielä 50 000 markalla. Kaikkiaan on rahaa käytettävissä 200 000 markkaa.

Vuoden loppuun mennessä oli määrärahoja kulutettu 50 000 markkaa. Kun ottaa huomioon sen, että syystalvi oli aika paha, niin summa ei näytä kovin suurelta. Jos talvi tästä ei nyt kovin mahdottomaksi muutu niin tuo määräraha saattaisi riittää. Värkkiä, eli vitilunta on kyllä metrin vahvuisesti ja jos tuuli lähtee sitä isolla aavalla huiluttelemaan joka päivä, niin ei sitä 150 000 markalla lapata pois yksityisteiden päältä. Yksityisteiden koko määräraha ei ole tässä, sillä kesäkunnossapitoon on varattu 120 000 markkaa.

Puhelinlangat laulaa tämän viikon Nivalassa ja hetkeksi unohdetaan lotto, lentopallon ja jääkiekon sarjatilanteet ja muut askareet, kun Keskustapuolueen valtuustoryhmä rynnii luottamushenkilölistaa kasaan. Se energia, mikä Nivalassa käytetään erilaisiin pyrkimyksiin ja vastaiskuihin, olisi muualle ohjattuna ja keskitettynä suuri voimatekijä.

Näillä ponnistuksilla rakennettaisiin varmasti vaikka uusi kirkko tai toinen nuorisoseurantalo. Lieneekö missään muualla niin aktiivista porukkaa kunnalliselämässä kuin meillä. Aktiivisuus on hyvä asia, jos vaan sitä riittää jatkossakin ja määränpäänä on kunnan ja kuntalaisten edun ajaminen ja kunnan kehittäminen. Kunnan hallinnon kärkipaikoilta väistävät sellaiset voimatekijät kuin Kivi-Kalle ja Reino Paavola.

Näillä ”veljeksillä” on varmaan melkoiset muistiinpanot ja kokemukset Nivalan kunnalliselämästä. Näiden miesten haastatteluun palataan lähiaikoina.

21.1.1981

Viljasen Martti oli tässä taannoin Haapavedellä käräjäsaarnan pidossa ja ihmetteli, että osataanko sitä Haapavedelläkin näin hyvin veisata. Siinä sivusilmällä Martti oli tarkastellut porukkaa ja todennut, että eihän onneksi tarvinnut luovuttaa tuota kunniaa naapureille. Nivalalaisiahan ne veisurit olivat. Nivalassa ei enää istuta käräjiä. Kunta sai Ylivieskasta sellaisen miehen, kuin maanmittari Tervakosken, joka pani heti hulinaksi. Piti silputa käräjä- ja valtuustosali heti kerralla tälle herralle omaksi kamariksi. Niin piti lähteä tuomarin ja lautamiesten ja koko valtuuston mierontielle. Mitähän sanoisivat Hyppy-Isko ja Olkkosen kirjuri. Kunnassa pelätään nyt, että käräjät saattavat lipsahtaa kokonaan pois Nivalasta. Olisihan se tietenkin intimiteettisuojan kannalta parempi, mutta kunta menettäisi ns. luokittelupisteitä.

Mitähän lienee tapahtunut Uusivirran Olaville viime sunnuntaina, kun myöhästyi varttitunnin kirkosta. Olavi ja Mannisen Jaakko ovat Nivalan seurakunnan uskollisimmat kirkossa kävijät.

Sunnuntai-iltana istuttiin Kullaan peräkamarissa ja nauhoitettiin nivalalaista kinkeriperinnettä. Kullaan Heino puhui aralla mielellä seurakuntalaisten käyttäytymistapojen muutoksesta. Luterilaisessa kirkossa tavat ovat melko karsittuja verrattuna esimerkiksi muiden kirkkokuntien jumalanpalveluksiin. Luterilainen kirkko on kansankirkko ja sinne voi mennä farkuissa ja puserossa. Heinon mieltä askarrutti kuitenkin se, että nuoriso ei enää tunne vanhoja kirkkotapoja. Kumartuminen kirkon penkkiin tullessa ja alttarille mennessä olisi kaunis tapa. Erityisesti rippilasten kohdalla tämä olisi toivottavaa, kun rippikoululaisilla on nyt kauniit uudet albat konfirmaatiotilaisuudessa. Tässäpä Heinon terveiset pohdittavaksi seurakuntalaisille ja kirkonpalvelijoille ja luottamushenkilöille.

Toinen etikettivirhe, joka pistää silmään on nivalalaisten autoilijoiden käyttäytyminen. Kun vastaan tulee ruumissaatto, kuuluisi hyviin tapoihin pysähtyä. Tätä eivät kuitenkaan nivalalaiset autoilijat tee. He ajaa tohottavat vaan täysillä. Pitäisi muistaa, että kiire loppuu jokaisen kohdalla kerran, kun ollaan tällä viimeisellä matkalla. Tässäpä olisi opetettavaa kansalaistaidon tunnille.

Nivalalaisen kunnallispolitiikan kiemuraiset kuviot ovat olleet viime viikkoina keskustelun kohteena. Enää ei käydä taistelua toisia puolueita vastaan, vaan ryhmien sisällä. Tärkeitä paikkoja ei tunnu olevan riittävästi.

Tulevat kuviot ovat viime viikkojen aikana jonkin verran selkiintyneet. Kepun ryhmä on käynyt läpi puolet ”välieristä”. Finaali on 27 päivänä pidettävässä valtuuston kokouksessa. Puheenjohtajana jatkaa Veikko Kullas, joka on vahvasti ehdolla myös kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. Ensimmäisen varapuheenjohtajan paikan Kepu on joutunut luovuttamaan valtuustokumppanilleen kokoomukselle. Toinen varapuheenjohtajan paikka menee vasemmistolle, joka on vaaliliitossa SMP:n kanssa Ensimmäisenä astuu remmiin SKDL:n Niilo Leppikangas, joka aravalla voitti vastaehdokkaana olleen Aila Raudaskosken.

Vasemmiston ja SMP:n yhtynyt vaaliliitto on jättänyt listan, jossa se vaatii lautakunnan puheenjohtajuuksia seuraavasti: Nuorisolautakunta Maija Nivala-Raudaskoski, kulttuurilautakunnat Maire Sotala, liikuntalautakunta Keijo Toivoniemi, teollistamislautakunta Toivo Jaakola, kansalaisopiston johtokunta Juhani Raudaskoski, kirjastolautakunta Paavo Raudaskoski, oikeusapulautakunta Mikko Raudaskoski ja raittiuslautakunta Veikko Kaarlela. Tiettävästi tämä kirjelmä on kuitattu keskustan valtuustoryhmässä melko kyynisesti: tietoon saatettu. Viikon päästä ollaan tässäkin asiassa viisaampia.

Eräänä päivänä saapui paikkakunnalle sirkus. Vanhainkodissa pohdittiin asiaa ja mummo hoputti ukkoaan, että nyt lähdetään mekin katsomaan sirkusta, kun ei olla ikään nähty. Ukko pani vastaan, että mitä me siellä. Mummo kertoi, että siellä alastomat tytöt ratsastavat valkeilla hevosilla. Jopahan syntyi pappaankin liikettä: Sinne mennään, en ole aikoihin nähnyt valkeita hevosia.

28.1.1981

Heti aluksi pieni korjaus viimekertaiseen turinaani. Aila Raudaskoski ja Niilo Leppikangas soittelivat, että valtuuston varapuheenjohtajan kohdalla ei SKDL:n valtuustoryhmässä käyty arpajaisia, vaan päätös on syntynyt suuressa yksimielisyydessä. Mainitsin jutussani, että asia olisi ratkennut arpomalla. Sain tiedon niin arvovaltaiselta taholta, että en katsonut edes tarpeelliseksi varmistaa asianosaisilta. No tulihan se tässä oikaistua. Tuntuu kuin muissa puolueissa ei demokratia oikein pelaisi. Poikkeuksen tekee keskusta. Ensin äänestetään ja sitten alkaa vielä junttaus välieriä ja loppukilpailua varten.

Viime maanantain kunnanhallituksen kokous päättyi historianlehden kääntymiseen Nivalan kunnalliselämässä. Kunnallisneuvos Kalle Kivioja piti jäähyväispuheen. Voidaan sanoa, että Iisrael Karvosenojan, Heikki Kivimäen, H. E. Olkkosen, Kalle Junttilan a nyt Kalle Kiviojan aikakausi on siirtynyt historiaan. Herkistyneenä hiljentyivät hallituksen jäsenet ja viranhaltijat Kallen puhetta kuuntelemaan.

– Kun jätän nyt nämä kunnan luottamustoimet, tulee pakostakin herkistyneelle ja haikealle mielelle. Olen ollut kunnanhallituksen jäsenenä 35 vuotta. Sain ensimmäisen kutsun kunnallislautakunnan, nykyisen kunnanhallituksen, kokoukseen talvelle 1942. Kutsu saapui Syvärin taakse korsuuni. Valitettavasti tuo kutsu oli myöhässä ja tuo kokous jäi käymättä. Sen jälkeen kutsut ovat ehtineet aikanaan ja kokouskertoja on tullut tuhansia. Tulen seuraamaan Nivalan kunnan kehitystä jatkossakin. Sotavuosien jälkeen kehitys on ollut valtavaa. Heti sodan päätyttyä rakennettiin mm. 15 uutta kansakoulua, joista 11 kokonaan uudelle paikalle. Tarvikkeista oli pulaa ja kaikki oli lähdettävä alusta. Hyvällä yhteistyöllä on vaikeudet voitettu. Tästä hyvästä yhteistyöstä minä haluan kiittää kaikkia eri ryhmien edustajia. Erityisesti kiitän Ilkka Toivoniemeä. Vaikka olemme eri poliittisen katsantokannan omaavia ja joskus on kinasteltu, niin aina on löytynyt sellainen ratkaisu jossa on voitu yhtyä kunnan parhaaksi.

Haluan jättää tuleville päätöksentekijöille yhden testamentin. Kunnalla on edessään mittavia hankkeita ja yksi niistä on uuden kunnan virastotalon rakentaminen. Olen monesti aikaisemmin kertonut, että kunnassa on tehty virheitä sen vuoksi, että ei ole nähty kehitystä tarpeeksi pitkälle. Näin on käynyt mm. ammattikoulun ja terveyskeskuksen kohdalla. Laitosten laajentumiselle ei ole ollut riittävästi tonttia ja tämä on aiheuttanut jatkuvia hankaluuksia ja suuria kustannuksia.

Toivon, että uudet päättäjät harkitsisivat kunnantalon sijoittamista niin, että suurilta virheiltä vältyttäisiin. Tämä on niin kallis ja pitkälle tulevaisuuteen kohdistuva investointi, että asiaa on tarkasteltava vakavasti ja pitkälle tulevaisuuteen.

Eroava kh:n jäsen Kallen aisapari, herastuomari Reino Paavola käytti hallituksen jäsenten puolesta kiitospuheenvuoron. – Olen ollut 27 vuotta kunnanhallituksen jäsenenä ja lyhyttä poikkeusta lukuun ottamatta olet sinä Kalle istunut puheenjohtajan paikalla. Erityisesti ansaitset kiitokset siitä, että olet henkilökohtaisella arvovallallasi pystynyt hoitamaan monet kiperät asiat Nivalan kunnan parhaaksi. Sinulla on ollut hyvänä iskunvaimentajana tuo huumorintajusi, jolla olet purkanut enimpiä paineita ja näin asioille on löytynyt asiallinen lähtökohta. Toivon, että tulevissakin hallituksissa niskaköydenvedolta vältyttäisiin ja päätöksiä voitaisiin tehdä sopuisasti ja kunnan etua ajatellen.

Ei malttanut Reinokaan olla heittämättä huumoria vakavan keskustelun sekaan. – Yhtä asiaa minä vaan pelkään. Mitenkähän se Suoma siellä kotona nyt pärjää kärttysen vaarin kanssa, kun sillä ei ole mihinkään menoa. Vaan minä luotan siihen, että kyllä Suoma ja oma Esteri ovat sen verran elämässä kouliintuneita, että ne ossaa meitä käsitellä ja narrata vähän jonninjoutavalla, että ei ne alakynteen jää.

Näillä leppoisilla ajatuksilla lopettivat Kivi-Kalle ja Paavolan Reino pitkän uransa Nivalan kunnan hallinnossa. Uudet miehet astuvat remmiin. Tämä on elämän kiertokulu. Lekoisia vaarinpäiviä teille molemmille.

4.2.1981

Nivala-lehden viime viikon numerossa kerrottiin uudesta kunnanhallituksesta ja tässä yhteydessä todettiin, että uusi puheenjohtaja on tuore kaveri kunnallispolitiikassa. Mitäpäs se tuo Kari olisi tiennyt, että onhan Matti ollut juonessa mukana jo vuosikaudet ja perinyt politiikanteon veren perintönä.

Joku valpas kuntalainen arvosteli jo ankarasti sitä, että lautakuntapaikkojen kohdalla on sivuutettu pätevyysvaatimukset. Majoituslautakunnan puheenjohtajaksikin on valittu mies, joka ei täytä lähellekään Nivalassa asetettuja vaatimuksia tämän lautakunnan osalta. Jäsenyyskin tässä lautakunnassa on aikaisemmin edellyttänyt vähintään sadan kilon elopainoa. Nyt on puheenjohtajana mies, joka ei täytä edes jäsenelle asetettuja vaatimuksia, vaan jää pompan kanssakin alle sadan kilon.

Töölön kirkkoherra Ilmo Launis vieraili viikonvaihteessa Nivalassa ja sai odotetusti runsaan kuulijakunnan. Harvoin Nivalan kirkon saarnastuolista selitetään sanaa niin nykytyylillä, kun viime sunnuntaina. Arvon vieras asteli pönttöön ja kävi enemmittä puheitta vauhdilla ja voimakkain elein asiaan. – Kyllä se oli pahanen porukka se Kristuksen seurakunta alussa. Mahtui yhteen veneeseen koko seurakunta ja voi mitä porukkaa. Jeesus seisoi rannalla ja katseli, mitä porukkaa veneeseen oikein lappaa. Tuomas oli epäileväinen vastarannankiiski. Juudas vehkeili selän takana ja petti oman mestarinsa. Kaikki vajavaiset päästettiin kuitenkin veneeseen. Merellä tuli myrsky ja silloin nämä opetuslapset vaikeroimaan ja pelkäämään. Mutta Jeesus nukkui vain veneen kokassa. Hänellä oli kanttia olla rauhallinen: ei hätiä mitiä, Herra on turvanamme.

Siinä vähän äimisteltiin nykykielen ilmaisuja, vaikka näihin on jo television ja radionkin kautta totuttukin. Muuttuuhan ne virsikirjan tekstitkin nykykielelle. Miksi ei puhuttu sana voisi olla kansankielen tasolla. Tosin täällä slangin puhuminen ei ole kansankielellä edes katutasolla.

Viime perjantaina oli Oulussa väitöstilaisuus, jossa Veli Isomaa ”intti” tohtoriksi. Taisi olla ensimmäinen Haapaperän poika, joka ylti tällaiseen tulokseen. Sunnuntaina tarjoutui pieni juttelutuokio tuoreen tohtorin kotona Haapaperällä.

Täytyy sanoa, että ei ollut tohtorin arvonimi kihahtanut vielä silinterihattuun, vaan Veli oli muuttunut entistä vaatimattomammaksi. Tutkija ei yleensä esitä ehdottomia väitteitä. Kuuden vuoden tutkimustyön tuloksena esitetään vain johtopäätöksiä, joihin tulokset viittaavat. Tämän perustutkimuksen tuloksia voidaan sovelluttaa mm. syövän hoitoon. Tätä käytetään jo mm. naisten rintasyövän hoidossa. Nyt tiedetään, että jos hoidettavassa solussa ei ole vastaanottajavalkuaisia (reseptoreita) ei soluun kohdistuva hoito auta, vaan on etsittävä muita menetelmiä. Veli toteaa, että tämä oli perustutkimus ja sovellutusten etsiminen kuuluu laajempaan jatkotyöhön.

Veli lähti Haapaperän rukoushuoneelle ensimmäiselle kansakoululuokalle 23 vuotta sitten. Siitä lähtien elämä on ollut ”koulunkäyntiä” ja ei se pääty vieläkään. Huomenna torstaina hän jättää kotimaan ja matkustaa New Yorkiin stipendiaattina ja takamaan suomalaisen ryhmän kanssa alansa tutkimustoimintaa. Velin äiti kertoi, että kyllä tämä tohtori erottui jo lapsena luonteeltaan pohdiskelevaksi. Erään kuolemantapauksen sattuessa Haapaperällä hän pohti tätä asiaa, millä asutetaan talot sen jälkeen, kun ihmiset kuolevat pois.

Kauko ja Saara olivat mukana Oulussa väitöstilaisuudessa ja sen jälkeen pidetyssä lounastilaisuudessa, jossa oli mukana alan ”proffat”, samaa tutkimusta suorittaneet eri kansallisuuksien edustajat ja muuta akateemista porukkaa. Kauko kertoi, että kyllä minä vähän arvelin pöytään mennessä, että saapa nähä miten päin tässä kuoriperunat kuoritaan, mutta samanlaisia pulliaisiahan nuo oli nekin. Minä vään siinä illan mittaan tenttasin, että minkälainen mies se tämä pikkuveli on, kun viime vuosina ei ole ollut oikein tilaisuutta seurata pojan edesottamuksia. Niin ne kertoivat, että kyllä se on poika alallaan on – on tutkijatyyppiä.

Tähän Velin tapaukseen liittyy yksi toimittajakauteni suurin vastoinkäyminen. Ensiksi sain tiedon väitöstilaisuudesta vasta perjantaiaamuna postissa. Väitös alkoi kello yhdeksän Linnamaalla. Mistä kuvaaja. Liitto-lehti lupasi vipata kuvan. Sunnuntaina tarjoutui sitten tilaisuus käydä Velin kotona ja ottaa perhepotretti.

Otin maanantaiaamuna filmin pois ja annoin kehitettäväksi. Kuinkas ollakaan, Kari tempaisi kotelon auki ja siinä meni koko filmi. Otin kiireesti yhteyttä Liittoon, että missä Veli Isomaan kuva viipyy. Liitosta kerrottiin, että kuvatoimittaja oli katsonut listasta työvuoronsa väärin ja Liitto jäi ilman kuvaa. Otin kiireesti yhteyttä Kalevan kuva-osastolle. Sieltä luvattiin laittaa Veli Isomaan kuva. Olin tyytyväinen tiistaiaamuna, kun avasin Kalevan pikakirjettä. Sitten tuli syntiä. Tuli väärän tohtorin kuva.

Pappi oli naapurinsa kanssa kalalla. Papin uistimeen tarttui suuri hauki ja yhdessä he yrittivät sitä rannalle. Juuri kun he olivat saamassa sitä haaviin, se pääsi irti. Silloin papin luonto nousi. Pappi ähisi ja puhisi, mutta ei passannut kirota. Silloin hän hoksasi: – Sano sinä. Ja naapuri päräytti s.p.:tä oikein olan takaa. Se helpotti pappiakin. Minä en jäänyt odottamaan toisten apua tiistaiaamuna.

18.2.1981

Ystäväni Väinö Mäenpää lähestyi toimittajaa kirjeellä runsas viikko sitten. Valitettavasti tämä teksti siirtyi viikolla ja Väinö ehti jo pitkästyä siihen, että missä asia viipyy.

Yritin aikaisemmin keventää kunnallispolitiikan tilannetta huumorilla, mutta näyttää olevan niin, että huumorinkukkanen ei elä politiikassa. Väinö ei nähnyt asiassa huumorin sijaa, vaan ryöpytti toimittajaa: – Etkö saanut tarpeeksi luottamusmiespaikkoja, kun piti ruveta tuolla tavalla kirjoittelemaa. Olisit varmasti vasta sitten tyytyväinen, kun olisi kaikki kunnan nyörit käsissäsi, eikä olisi aikaa kantaa huolta kuntalaisten elopainoista.

Kyllä se Väinö on niin, joka on politiikkaan sotkeentunut, niin on aina julkisen keskustelun kohteena. Ei siinä nyt auta mikään muu, kun yrittää täyttää nuo painorajavaatimukset tai oppia ymmärtämään leikkiäkin. Viimeksi mainittu vaihtoehto on taloudellisesti halvempi.

Nivalan kunnallispolitiikka on saanut huomiota parin lehdenkin taholta. Pohjolan Työ morkkasi tapansa mukaan Nivalan Kepua ja siinä sivussa Nivala-lehteä. Kuuluukohan se muuten vasemmiston rooliin aina vain naukua sortajista ja sorrettavista. Kekkonen totesi aikanaan eräistä, että heillä on vieläkin 30 vuotta sodan päättymisen jälkeen toinen jalka juoksuhaudassa. Vasemmisto on ollut valtakunnan vallankahvassa jo vuosikymmenet ja silti vain on sorrettuja ja sortajia. Äänekkäimmin näitä lauluja laulavat sellaiset henkilöt, jotka eivät ole koskaan työrukkasia käsissään käyttäneet.

Ystäväni Paavali lankesi jälleen loveen ja jouti pyytelemään anteeksi. Tuli osoitteettomia huteja vaikka onkin kova rihlakkomies. Näin on käynyt Nivalan asioiden kohdalla ennenkin. Pitäisiköhän Paavalin tarkistella tietolähteidensä ja sanansaattajiensa asioiden taustaa ja todenperäisyyttä. Muista Paavali se, että hyväuskoista jymäytetään. Vaikka ihmisiin pitäisi aina luottaa, on tämä paha maailma opettanut kuitenkin sen, että kaikkiin tietoihin ei voi luottaa ja mistäs enemmän ilkutaan, kun saadaan toimittajakin juoksupojaksi. Senhän me veli hyvä tiedämme, että yrittäjiä tähän on.

Kiviojan Paavo pisti pystyyn sellaisen ”seinäkoppihallin”, josta puhuminen vielä muutama vuosi sitten olisi saattanut syyntakeettomaksi julistamisen tai ainakin olisi pantu mies holhouksen alle. Nyt se on kuitenkin pystyssä ja käyttöä tuntuu olevan. Siinä sivussa sai kuntakin luokituspisteitä ja mikä makeinta ei ole naapureilla. Paavoa ovat patistaneet myös keilahallin tekoon. Paavo oli vähän estellyt, kun on kuulemma eksynyt jo tämän hallin rakentamisen jälkeen kymppejä satasten joukkoon. – Ei huomaa ihminen täällä ajassa malkaa omassa silmäkulmassa. Näin on käynyt Tenkun Matillekin. Matti nuhteli toimittajaa Padingin kinkereillä vuosi sitten, mutta missä oli Matti viime viikolla, kun ei ilmestynyt kinkeripaikalle. – Luopunutko on Mattikin, kyselivät kylänmiehet. Maallinenko on tullut Matillekin tärkeäksi, kun ei kinkereille jouda. Kel esteenä on emäntänsä, ken tahtoo nähdä peltojaan, on heillä aina kiire vaan. Nyt ei Matti saa ”synninpäästöä” ennen kuin tulee lauantai-iltana Katvalaan kinkeriseuroihin. Muutoin saa Mattikin suruttoman maineen.

25.2.1981

Kunnanlääkärimme Jouko Hietala otti maanantai-iltana kunnanhallituksessa puheeksi monesti aikaisemminkin keskustelun kohteena olleen kroonikkotilanteen. Pitkäaikaissairaista on muodostumassa ongelma koko yhteiskunnassamme. Laitokset täyttyvät vuoteeseen sidotuista potilaista ja tämä on yhteiskunnalle kallista. Sairaalassa kuukauden makaaminen maksaa yhteiskunnalle Nivalan mittapuun mukaan 9 000 markkaa ja vanhainkodissa runsaat 2 000 markkaa. Korjaus tähän löytyisi, jos päättäjät haluaisivat. Tällä hetkellä kotona hoidettavasta vuoteeseen sidotusta vanhuksesta maksetaan hoitotukea vain 150 markkaa.

Vanhuksen hoitaminen ei ole tietenkään aina rahasta kiinni, vaan se on eettinen kysymys. Monessa tapauksessa kotihoitoon ei kuitenkaan ole taloudellisia mahdollisuuksia, kun molemmat puolisot käyvät ansiotyössä. Kotihoidontuki vanhusten ja vammaisten hoitamisesta olisi yhteiskunnalta halvin ja inhimillisin ratkaisu. Nivalassakin on äitejä, jotka hoitavat vammaisia lapsia kotonaan ja saavat tästä yhteiskunnalta vain tuon muutaman satasen korvauksen. Vaikka kotisairaanhoitoa ja kotipalveluja on tehostettu, ei tämä tunnu riittävän, vaan painetta laitospaikkoja kohtaan on lujasti. Hietala kertoi, että vauraissa Etelä-Suomen kunnissa on ryhdytty maksamaan kunnan varoista kotihoidontukea eräissä tapauksissa. Inhimillisesti katsoen tämä on kannatettavaa. Yhteiskunnan taholta tämä olisi halpa ratkaisu. Toisaalta voitaisiin vetää työelämästä ne ihmiset kotiin hoitamaan vammaisia omaisiaan ja vanhuksiaan. Toisaalta avautuisi työpaikkoja niille, jotka ovat kortistossa ja saavat työttömyyskorvausta. Nyt ollaan heräämässä asiaan ja valtio ryhtyy kokeilemaan eräissä kunnissa kotihoidontuen maksamista. Toivottavasti tästä saadaan laki pian aikaan ja tasoitetaan ihmisarvoisen elämän mahdollisuuksia.

Nivalaan on tulossa 1986 herättäjäjuhlat. Nivala on järjestänyt herättäjäjuhlat tiettävästi useammin kuin kukaan muu kunta. Vuosisadan alussa, jolloin herättäjäjuhlat olivat paljon vaatimattomammat, järjesti Palosaaren Matti-isäntä yksin parikin kertaa nämä juhlat ja väkeä oli Savosta ja Kalajokilaaksosta. Tarina kertoo, että erään kerran oli saarnamiehet myöhästyneet päivällä ja Matti oli joutunut ruokkimaan suuren väkilauman jo päivän aikana. Kun puhujat seuraavana päivänä tulivat, oli Matti-isäntä Palosaaren koivukujalla jo vastassa ja nuhteli ankarasti myöhästymisestä: – Mitä sitä tuolla tavalla viivästellään, kun minä saan ruokkia odottavaa seuraväkeä monta päivää ja tällä menolla loppuu lehmätkin, kun aamulla piti vielä yksi elukka teurastaa seuraväen syötäväksi. Nyt on ruokittavia suita niin paljon, että ei riittäisi isonkaan talon karja särpimeksi.

Toimittaja muistaa kahden herättäjäjuhlat Nivalassa. 1946 oli seurapaikkana nykyinen pottupeltoni ja koko Peltomäen ja Niemen vainiot. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin seurapaikkana oli Ruojan alue. Nyt on molemmat alueet rakennettu täyteen. Mistä seurapaikka. Katseet kääntyvät Ammattikoulun suuntaan. Nykyisin tarvitaan huollon puolella vesijohdot, viemäri, sähköt, valtavat keittiöt ja katokset. Näiden rakentaminen maksaa. Ammattikoulun ja teollisuuskylän alueelta löytyy katettua tilaa jo kolme hehtaaria, valmiit viemäri, keittiöt, sähköt ja vesijohdot. Taloudellisesti halvin vaihtoehto ja melkeinpä ainoa. Juhlien tuleminen tietää melkoisia ”ryytimaatalkoita” tällä suunnalla. Toisaalta se on hyvä, että tällaiset tapaukset piiskaavat panemaan paikkoja kuntoon niin ammattikoulun, teollisuuskylän kun Katvalankin osalta.

Entinen esimieheni, Talousseuran renkikaudeltani, Raution Lauri on saanut muotokuvan Haapaveden uuden kunnan viraston seinälle. Tämä tuli 30 vuoden palveluksesta valtuuston puheenjohtajana. Lauri on näitä kunnallismiehiä, joista sanotaan: Legenda jo eläessään. Laurilla on aina ollut vähän hampaankolossa nivalalaisia kohtaan ja tämä on tullut esille letkauksina sopivissa paikoissa. Nuoruuden ja lapsuuden muistot eivät häviä sielun pohjalta, vaan ne pullahtavat aina esiin. Lauri muisti vielä muotokuvan paljastustilaisuudessa, kun hänen asioitaan ylisteltiin: – Sen minä päätin, että heinänajo Nivalasta loppuu, kun tulin Haapavedelle maatalousneuvojaksi. Loppui heinänajo ja loppui moni muukin puute. Raution Lassi on ollut kauaskatseinen kunnallismies ja uskaltanut ottaa riskejä. Haapaveden teollinen kehitys on suurelta osin Lassin ansiota.

Haapaveden ja Nivalan iänikuinen vitsi sopinee tähän lopuksi. Haapavedellä asui ennen vanhaan kaikki alueen virkamiehet ja sinne muodostui yläluokka. Haapavedellä oli kylpylät ja kaikenlaiset herrojen kotkotukset. Nivalan tasatukkaisia maatiaisia pistettiin halvalla. Eräässä seurassa haapavetinen kysyi vähän ilkkuen, että vieläkö Nivalan kirkossa on olkikatto? Tähän vastasi nivalalainen isäntämies: – Ei ole enää, kun haapavetiset ajoi ne olet lehmilleen. Terveisiä Raution Laurille ja lekoisia eläkepäiviä.

4.3.1981

Nivala-lehden toimisto on saanut viime päivinä kipakkaa palautetta ja tyttäret ovat istuneet tuolillaan korvat punaisena. Tilaajille oli lähetetty karhut, vaikka tilaus oli maksettu jo eräpäivään mennessä. Tilausasioiden hoitaja tuli kainona jo pyytämään, että saisit vähän lepytellä tilaajia sattuneen kömmähdyksen johdosta. Ja tässä kestoselitys.

Nivala-lehdessä toteutettiin vuoden alussa tilausten siirtäminen ATK:n ja palvelukset suorittaa Tietojyvä Oy Jyväskylästä. Sovittiin ohjelma, jolloin maksulaput lähtee postiin ja milloin ajetaan ensimmäinen karhuerä. Kukaan ei muistanut sanoa tietokoneelle, että viipyy lähes pari viikkoa, ennen kuin laput ovat kiertäneet pankista takaisin Oulun postin kautta Jyväskylään. Tietokone ei ajattele, eikä sillä ole senkään verran inhimillisiä tunteita, kuin toimiston tytöillä ja näin kävi, että tilaajille napsahti karhut, vaikka tilaus oli maksettu eräpäivään mennessä. Niin että anteeksi. Saattoihan tällä toimenpiteellä olla paineita vähentävä vaikutus. Se niin mukavasti riskaa, kun saa jonkun hukkua oikein pataluhaksi ja jos sattuu vielä aihetta, niin kuin tälläkin kertaa.

Tällaisissa tapauksissa paljastuu ihmisten perusluonne. Toiset haukkuu heti varkaaksi ja uhkaavat heittää pellolle koko porukan. Toisilla on varaa tarkastella asiaa pippurisella huumorilla.

Hituran yllä leijailee päivittäin pölypilvi, mutta toisenlaisia pilviäkin tämän rakkaan kaivoksemme päällä on leijaillut koko sen olemassaolon ajan. Rakasta lasta on pidetty hengissä keinotekoisesti ja monesti on povattu Hituralle toiminnan loppua. Lapsi on osoittautunut kuitenkin varsin sitkaaksi. Jälleen tuli kymmenen vuotta elinaikaa ja se on paljon kaivoksen eliniässä. Kun eletään vuotta 1991, on Outokummun kertoman mukaan toiminnassa nykyisistä kaivoksista vai pari kolme. Tunnetut malmivarat alkaa olla loppuun nirhattu. Hiturassa niitä on vielä tämänkin jälkeen. Eri asia on sitten se, miten kannattavia ne on louhia. Me uskomme tietenkin, että kysynnän ja tarjonnan laki tulee vastaan ja loputkin kaivetaan esiin.

Mäntylän Ahtin puolesta ovat monet kantaneet huolta. Miten käy yrityksen, kun ensimmäinen Hituran urakka meni ohi. Nyt tärppäsi Ahtia ja asiat ovat nivalalaisittain enemmän kuin hyvin. Molemmat urakat ovat nivalalaisilla.

Eskolan Eemi, Rautaojan Kassu ja monet muut kanavamiehet muistelevat usein noita kanava-aikojaan. Eskolan Vilholla lienee ennätys yhden päivän osalta. Vilho heitteli Hirvinevalla yhdessä päivässä 56 m² bilnäsin työkaluilla.

Joku sivullinen oli ukkeillut aikoinaan, että se on raskasta hommaa tuo kanavankaivu. Rautaojan Kassu oli vastannut, että ei se mitään raskasta ole. Kun nakkelee maat pois, niin siellä on valmis monttu pohjalla.

Motivoiskohan se Mäntylän Ahti, kun sanoisi, että ei se urakka mikään suuri ole. Kun nakkelet miljoona kuutiota maita sivuun, niin siellä on valmis avolouhoksen monttu. ’Bilnäsit’ heilumaan ja lykkyä tykö.

Sanotaan, että oman ikääntymisensä huomaa lastensa kasvussa. Monesti käy kuitenkin niin, että ei huomaa tuota kasvamisprosessia ja sitä, että tämän päivän koululaiset ja nuoret ovat tiedon määrässä paljo edellä omaa lapsuuttamme.

Kymmenen vuoden tauon jälkeen Haikara laapotteli Niemen puhossa ja teki laskun meidän kohdalle. Tyttö tulla tupsahti näille ohrille.

Yötä myöten kiikutin vaimon Oulaskankaalle. Palailin sieltä aamulla ja kerroin kymmenvuotiaalle Janne-pojalle, että äiti on viety nyt vauvaa hakemaan. Pojan suusta tuli kysymyksiä heti kuin tykillä ammuttuna: – Joko lapsivesi tuli, monenko minuutin välein oli supistukset, käynnistettiinkö synnytys? Minä äimistyin tuhottomasti. Minun iässäni vilkuiltiin Veelannin saunan suuntaan, että sieltä se Rinkelän Hilda hakee saunan lauteiden alta niitä uusia tulokkaita. Poika oli lukenut läpi jo kaikki neuvolasta annetun kirjallisuuden ja tiesi asioista melkein yhtä paljon kun Ranttilan Maija-Liisa näistä asioista.

Jossain vaiheessa on lipsahtanut ohi jo sellainenkin tehtävä, kun pitäisi selostaa luomiskertomus: isä mistä minä olen tullut? Muna on kanaa viisaampi.

11.3.1981

Nivalalaisen kunnallispolitiikan uppotukki, Leevi Halmetoja on siirtynyt Sirakin kirjasta Juudaksen kirjaan. Painaako Leevillä pipo vielä sen tähden, että kun jouduin katkaisemaan kirjoittelusi muutama vuosi sitten. Jos tämä risoo ja kalvaa mieltäsi, niin kääntymyksesi ymmärtää. Toisaalta tuntuu siltä, että elo tulee raskaaksi jos pitää asennoitua kaikkeen katkerasti, vihjaillen ja herjoja heitellen. Ei sovi oikein aikaisen miehen rooliin. Höpsis. Tule käymään toimituksessa niin poristaan selväksi, mistä mono puristaa.

Paavo Väyrynen teki sunnuntaina Nivalassa Keskustapuolueen linjanvetoa ja mittasi tietenkin lehmämäärällä. Yli 30 lehmän omistajat kuuluvat Kokoomukseen ja heitä tulisi sakottaa ylimääräisellä markkinointimaksulla. Tämä näin vapaasti tulkittuna. Puheen jälkeen tuli muutamille isännille kiire navettaan ja tuhisivat mennessään: – Siinä mulla paraskin puhuja, milloin lienee navetoinut?

Puhe olisi varmasti passannut Konttilan Kallen ajatusmaailmaan, muta eipäs näkynyt Kallea paikalla. Kallen ideologiaan kuuluu perheviljelmä, jossa isäntä itse saa päättää, eikä ole pankkien ja firmojen juoksupoika. Aihe on arka Nivalan isännille. Heidät on pantu oravahäkkiin, josta on vaikea hypätä pois. On ostettu maata ja koneita. Ruletti pyörii, et voi hypätä ”oravahäkistä” pois, vaikka Kauppalehti tarjoaa siihen mahdollisuuden.

Onhan se ihannemaailma tietenkin näilläkin miehillä ja kun luita ja jäntereitä kiristää, niin varmasti miettivän yön hiljaisina hetkinä, mikä on raatamisen lopputulos.

Sosiaalidemokraattinen kanta on ymmärtävämpi ja perustuu elintarvikkeiden halpaan saantiin. Jos maataloudessa palattaisiin luontaistalouteen, niin elintarvikkeet maksaisivat huomattavasti enemmän. Tehokkuutta on vaadittu myös maataloudelta. Nytkö se menee yli piirun. Maatalouspolitiikka on aina ollut nykivää ja kustannukset virheratkaisuista on maksanut, kukapas muu kuin viljelijä.

Jos jättäis tuon Väyrysen sanoman yksinomaan tuohon., olisi se yksipuolinen kommentti. Kyllä Väyrynen asiallisesti perusteli sitä, että Etelä-Suomessa voitaisiin siirtyä lypsykarjasta viljanviljelyyn ja muuhun tuotantoon ja turvata maitotalous näillä alueilla, se on ainoa mahdollinen ja kansantaloudellisesti perusteltavissa.

Ajelin maanantain läpinäkymättömässä lumipyryssä Ojanperällä, enkä jäänyt autolla kiinni, vaikka pelottelivat. Kunnallinen talviauraus pätee. Muutenkin siinä tuli mieleen koko kehityksen kuva sota-ajoilta tähän päivään. Lumilingot pyörii, stereot soi, kone pesee, likoaa ja huuhtelee, vesi tulee ja menee, puhelimella tavoittaa, öljy palaa ja lämpöä riittää.

Sota-aikoina akat kiskoivat vesikelkoilla helmat jääryytteessä kilometrien takaa savikolot tyhjiksi. Vetivät perässään aitariu’ut ja niittylatojen pohjapuut polttopuiksi. Puhuttiin keväkkuivuudesta ja keväkköyhyydestä. Odoteltiin mansikin poikimista ja irtovettä. Ahdistukseen veisattiin siioninvirsiä, kuunneltiin Näppä-Simon ja Timlinin saarnoja. Veisasihan se Pilkkulan Kallekin ahdistukseensa, elättäessään varsitöistä suurta joukkoaan. Kallet tulkinta oli kuitenkin omaperäinen: Kalle veteli kärsineen miehen paatoksella ja uhmalla, nenäkajeetolla ja elämään tuskastuneella vibraatolla: – Auta oi Jeesu, jos suinkin sun passaa. Akat kauhistelivat Kallea. – Jumalaton, jumalaton on Kalle. Terveisiä vain Kallelle sinne Kustaanmaalle ja tervetuloa kesälomille.

18.3.1981

Pitkäaikainen Nivala-lehden avustaja, asiamies ja ystävä Matti Pirttikangas on aikaansa seuraava mies vieläkin. Matti lähetti toimitukselle kirjeen ja kertoi käyneensä läpi Nivala tänään – kuvateoksen. Matilla oli myönteistä kerrottavaa, mutta hän olisi toivonut historiallisen osan kohdalla myös kerrottavan laajemmalti asutushistoriaa ja Erkkilän kivikautisista löydöksistä. Nämä rekisteröidyt löydökset ovat Nivalan asutushistorian tärkeä osa ja kaikki löytöpaikat on merkitty myös museoviraston karttoihin. Käytettävissä olleen tekstitilan vuoksi ei ollut mahdollisuuksia perusteelliseen selvitykseen, eikä se ole tämän kuvakirjan tarkoituskaan.

En itse ole kuulunut tämän kuvakirjan toimikuntaan, mutta olen kunnanhallituksessa ollut mukana päättämässä kuvakirjan kustantamisesta. Perusteluina mainittiin, että Nivalankin tulisi painattaa sellainen suppea kuntaesittely, jonka voisi antaa vieraille. Tämä on siis selvennykseksi ainoa motiivi tämän kuvakirjan tekemiselle. Ei historiateos, vaan lyhyt katsaus Nivalaan, joka antaa nopeasti vieraalle kuvan tämän päivän Nivalasta. Koska tällaisia kuntaesitteitä, vihkosia ja monisteita on jokaisesta kunnasta saatavana, niiden sisältö täytyy ratkaista tältä pohjalta. Vieraalla ei ole aikaa historiantutkimiseen. Lyhyessä ajassa hänen täytyy saada jonkinlainen poikkileikkaus kunnasta. Jos haluaa historiantietoja ja kiinnostus Nivalaa kohtaan on suurempi, hän ostaa Nivalan kirjan, Suur-Kalajoen historiateokset ja paikallisten kirjailijoiden kirjoja ja perehtyy museoihin, kirkkoon ja nähtävyyksiin. Siis vielä kerran, toimikunnan on täytynyt rajata suppeasti tehtäväkenttä . Esittää kymmenen minuutin puheenvuorolla paikkakunta myönteisesti.

Aaro Vilkuna on kirjoittanut myös tästä aiheesta ja kritisoinut, että kuvia on liikaa. Pitäisi sanoa samalla, mitä kuvia joutaisi pois tai mitä tilalle. Toimikunta on käynyt läpi kymmeniä kertoja elinkeinorakenteen, kunnan odotukset ja toiveet ja päätynyt monien vaihtoehtojen jälkeen tähän tulokseen. Joka ei tunne perusteita, voi osua harhaan. Perustelut saa varmasti toimikunnalta, johon ovat kuuluneet rehtori Heikki Sytelä, kunnansihteeri Reino Kivioja, taloussihteeri Ritva Leppälä ja suunnittelusihteerit Tauno Kohonen ja Matti Uusimäki. Taiton asiantuntijana on ollut paras mahdollinen Nivalasta, eli Raimo Österberg. Kysäiskääpä heiltä perusteluja. Kunta tilaa työn ja määrää myös asun. Terveisiä Aarolle, että vertaisi kirjaa muiden kuntien vastaaviin.

Nuorison alkoholin käytöstä käytävä keskustelu on värittänyt Nivala-lehden sivuja monen viikon ajan. Asiantuntijoita ja pätevän mielipiteen esittäjiäkin tuntuu olevan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos asiaan olisi helppo ratkaisu, se olisi jo kunnossa. Mitenkäs se valittelikaan vanha pappa nykynuorison jumalattomuutta: – Niillä on viinaa ja mopoja ja naisia. Ei ollut ennen mopoja.

Kautta aikojen on kuulunut rooliin se, että nuorison jumalattomuutta ja huonoja tapoja kauhistellaan. Niin tulee varmasti jatkumaankin. Nykynuorisomme paahtaa suurella paatoksella 50 vuoden kuluttua, miten meidän aikana piti pelätä vanhempia ja elää kurinalaisuudessa. Suomalaisten huonolle viinapäälle löytynee rodulliset ja historialliset tekijät. Intiaanit, irlantilaiset ja suomalaiset juovat ja möykkäävät. Muut vain juovat.

Huolestuminen nuorisosta on tietenkin paikallaan. Saattaa olla, että yhteiskunnallinen muutos on kaatanut auktoriteetteja ja sukupolvien välistä arvostusta tai pelon raja-aitaa. Nuoriso käyttäytyy avoimemmin ja tämä näkyy tietenkin alkoholin käyttämisessä.

Uskottava on myös siihen, että nopea yhteiskunnallinen muutos aiheuttaa turvattomuutta. Turvallisen yhteisön kontrolli höltyy. Kyllä sitä tehtiin ennenkin kiljua ja yritettiin sitä salaa metsässä juoda. Se on varma, että ilmihän se tuli ja otettiin vastaan koko kylän akkojen haukut ja torut: – Eipä tullu pojasta miestä, Yliniemen asukkaita tulee tuommoisista.

Vanhoista elämänviisauksista löytyy vastaus moniin kysymyksiin. Kyllä se reki varsan koulaa. Jos maailmalla ei liho, niin sielä viisastuu. jne. Nuo parjatut kossit ovat tämän päivän vanhoillisia, saarnaavat paatoksella lapsilleen ja yrittävät olla esimerkkinä ja sälyttää horjuvankin arvovallan.

En olisi kovan kurin kannalla. Eräs viisas on sanonut: Uskalla olla itse sellainen kuin olet kaikkine tapoinesi, ole vilpitön lastasi kohtaan ja luota häneen. Siinäpä elämänohjetta. Pitäköön moponsakin, mutta muistakoon vastuunsa.

1.4.1981

Täytyy heti alussa oikaista niitä ulkopaikkakuntalaisia Nivala-lehden tilaajia, joka saivat viime viikolla lehtensä useita päiviä myöhässä. Syy ei ole postissa, vaan täällä meillä. Rotation ohjauspaneelin kaikki tietävä levykomponentti särkyi ja varakappale oli Helsingissä. Kolme päivää ja yötä Heusalan Timppa konttasi rotation alla, ennen kuin saatiin kone pyörimään. Toivotaan, että nyt pelaa ja lehti tulee ajallaan.

Mantilan Jaska soitteli, että ottaako Nivala-lehti kantaa Malmivaaran piispaehdokkuuteen. Tämä kuuluu niihin suuriin asioihin, kuten EEC kysymykset, jotka annetaan perheessä miesten ratkaistavaksi ja raha-asiat ovat vaimon takana. Tässäkin asiassa taittaa päättää suuremmat kuin Nivala-lehti, mutta mikäs estää mielipidettä sanomasta. Jukka Malmivaara on kolmatta kertaa tarjolla piispaksi. Ensin Kuopion piispaksi yhden äänen enemmistöllä. Kortekangas ohitti presidentin esittelyssä Malmivaaran. Samoin kävi kenttäpiispan valinnan kohdalla. Yrjö Massa valittiin. Nyt on Jukka ehdolla jälleen Kuopion piispaksi. Ehdokkuus on ylivoimainen. Tuskinpa presidentillä on varaa muistella menneitä. Tänä ainakin odottavat Savon ja Pohjanmaan körttiset. Väinö Malmivaaralle kävi aikoinaan samoin. Hän ei päässyt Kuopion piispaksi, mutta tuli myöhemmin valituksi Oulun piispaksi. Pohjalaisten ja savolaisten toive on nyt, että Jukka Malmivaara tulisi valituksi piispaksi. Muutoin sortuu usko valtionhallintoa kohtaan.

Kaksi on kirottua kinkeripäivää vuodessa. Toinen on varsinainen kinkeripäivä, mutta vielä tuskallisempi on auton katsastuspäivä. Minä olen saanut aikaisempina vuosina tuosta katoksesta niin karvaita kokemuksia, että sen vuoksi minusta ei tule kansandemokraattia tekemälläkään, vaikka ympäristönsuojelussa ja elintasovouhotuksessa olenkin pitkälle samaa mieltä. Olen pitänyt, että katsastuskonttori on keisarivallan jäänne, jossa virkamiehet saavat kohdella rahvasta miten tahtovat ja pukkia ylimielisenä meisselillä reikiä pyhän lehmän kupeeseen.

Nyt kävi kuitenkin toisin ja jouduin tarkistamaan käsitykseni. Valmistauduin katsastukseen kuin ehtoolliselle menoon ja viikkoja ennen katumusta ja pahaa mieltä tuntien. Pesetin autoni, jonka teen vain kerran vuodessa. Tyhjennin peräkoppia. Nostin sieltä yhden leipälaatikon, haulikon, pari vesuria, kolmet saappaat, saunapuut ja peltopyyn ruuat, jotka ovat siellä näköjään olleet jo puli vuotta. Kuran alta paljastui tutun näköinen auto. Huomasin, että takavilkkujen lasikin on taas rikki ja yksi lamppukin palanut. Lamppu vaihdettiin, mutta Renun lasiahan ei löydy maakunnasta.

Ajelin kohti Ylivieskaa. Päällä oli vahva lataus. Verenpaine olisi näyttänyt alipaineen kohdallakin jo paria sataa. Kävin yksinpuhelua autossa. – Jaa, olenko minä tunnin myöhässä. Minä taisin katsoa väärin. Tiedän aikaisemmasta kokemuksesta, että shekki ei kelpaa. En ota uhallakaan rahaa. Ryhdyn maksamaan, neiti sanoo: – Meille kelpaa vain postipankin shekki. Verenpaine nousee. Kysyn: – Ollaanko me Suomi-nimisessä tasavallassa? No kelpaako ruplat. Huomaan puhuvani jo ääneen. Raudaskylän kohdalla havahdun. Taitaisi olla parasta ajaa suoraan Törnävälle käyttämään noita kunnan tyhjinä olevia paikkoja.

Näen sieluni silmin katsastusmiehen ylimielisen ilmeen ja uusintakatsastuksen. Punainen palaa. Tyyrään itseni konttuuriin muiden jonottavien sekaan. Katsastusmies tulee takaovesta ja nyökkää ohimennen. Mitäs tämä on. Samassa se alkaa juttelemaa Pirttijärvisen kanssa Oulaisten jäniskannasta. Perhana vie. Se taitaa olla ihminen, kun tuntuu olevan jäniskoiramiehiä.

Sitten tulee maksun aika. Nyt on elämäni tilaisuus purkaa latausta. – Kelpaahan teille shekki. Nyt oli vuoro hölmistyä. Tyttö nostaa katseensa, katsoo silmiin ja vastaa kohteliaasti, kuin osuuspankissa, eikä piä kättä päällä. – Kyllä. Astelen ulos, mutta vieläkään ei epäily poistu: – Taisi ottaa erivapauden kohdallani ja arvasi, että tulee turhia rettelöitä. Verenpaine oli kuitenkin ja laskenut jonkin verran. Sitten mentiin jonoon. Taas alkoi punainen vilkkumaan. Ei autossa vaan kuljettajassa. Sitten nousi karvat pystyyn, kun ite pääukko, Matinheikki, käveli auton viereen. – Otetaanpas konepelti ylös. No niin, ajovalot päälle ja niin edelleen. Kierteli auton ja totesi: – Takalampun suoja näyttää olevan rikki. Minä hädissäni. – Kyllä minä kävin sen tilaamassa, mutta tulee vasta huomenna. – No, eihän ne ole hyllytavaraa, laita sitten kun tulee.

Matinheikki juttelee isällisen rauhallisesti. Ulkona olleella miehellä on asiallinen ote. Isännän varmuudella hän suorittaa työt ja leppoisalla juttelulla hoitaa akuutin verenpaineeni normaaliksi. Leima päälle ja toimitus on ohi.

Jos selvisin verenpaineesta, niin tilalle tuli shokki. Olenko arvioinut tilanteen väärin ja asennoitunut koko sieluni voimin vastakarvaan. Palailin Ylivieskasta sellaisen tunteen vallitessa, kuin Paasikivi Moskovasta, saatuaan Porkkalan takaisin. Minulle Ylivieskaan meno on aina ollut yhtä vastenmielistä ja pelottavaa kuin sodasta palanneelle hevoselle aseman suuntaan lähtö. Pitääkö sitä vielä tälläkin iällä tarkistaa ennakkoasennoitumista. Ei ne ihmiset niin pahoja ole, kuin luulee.

8.4.1981

Kunnanhallitus vieraili maanantaina Ideval Oy:n hallilla ja tutustui Saksaan vietävien mökkien valmistukseen. Siinä sivussa joku letkautti, että tässähän se olisi ratkaisu kunnantalon tilakysymyksiin. Ostettaisiin näitä jalasten päällä olevia mökkejä sen tarpeen mukaan ja voitaisiin sijoittaa aina sinne minkä mukainen on kulloinenkin kunnanhallitus. Ja voitaisiin sitä kunnan virastoa tarpeen mukaan hajasijoittaakin. Sosiaalitoimiston parakki nykäistään Mehtäperän tienristeykseen, niin säästetään kunnan varoja puheenjohtajan matkalaskuissa. Erkkisperä saisi ympäristöhygienian parakin. Jokikylälle annettaisiin maataloustoimisto. Loput parakit sijoitettaisiin tasan noille kuudelle tonttivaihtoehdolle Nivalan taajamaan. Näin olisi työrauha maassa ja kenenkään ei tarvitsisi valvoa öitään, että mitä ne nyt juonii kunnanviraston suhteen.

Viime viikolla Nivalan kunnanhallitus vieraili Ylivieskan kaupunginhallituksen kutsusta Huhmarissa. Hiihdettiin, saunottiin, syötiin ja parannettiin maailmaa. Oli huvittava tunne, kun miehet yrittivät olla puolin ja toisin kohteliaita ja puhuivat yhteistyöstä. Kukaan ei halunnut tarttua härkää sarvista, vaikka tiedettiin, että pinnan alla kuplii kaikenlaista kaunaa ammattikoulusta ja musiikkiopistosta alkaen.

No tulihan se sieltä viimein. Ja tahtoi väkisinkin ryöstäytyä irti. Hautalan Mattikin jurnutti melkoisesti menneitä ja naapurin mies samalla mitalla takaisin. Oli vähän koomillinen tilanne. Oltiin hiekkalaatikolla. No löytyi sopuakin. Yksissä tuumin keskusteltiin mitä voitaisiin tehdä avoimesti ja yhdessä Nivalan ja Ylivieskan parhaaksi.

Vanha sanonta kuuluu, että ei mikään ole niin katkera kuin entinen herra. Ja tätä entisen herran rooliahan sitä Nivala entisenä Kalajokilaakson suurimpana kuntana vetää. Ei ihme jos joskus risoo ja siitä naputetaankin. Ja eikä ne vanhat kuningasajatukset ole kokonaan unohtuneet. Syntyvyys on suurempaa, kuin naapurissa.

Olen tässä monen muun tavoin odotellut oikeita vanhan kansan tulvia. Niistä jäi sellaiset poikasen mieltä kiehtovat muistot ja kukapa ei haluaisi palata lapsuutensa ”impivaaroihin”. Nyt näyttäisi tulvavärkkiä olevan. Telkkarin sääprofeetta Mäkelä vei kuitenkin unelmat toteamalla, että tänä keväänä lumi ei sula vaan haihtuu. Jos pitää paikkansa, niin eihän tässä tulvia nähdä. Poikasen uhmalla odotan kuitenkin, että Mäkelä on väärässä ja nähtäisiin vielä kerran kunnon tulvat.

Ja lopuksi vähän keveämpää. Eenokki ja Emma eivät saaneet yhtä aikaa lomaa, sillä karja olisi jäänyt hoitamatta. Sovittiin, että tehdään eri aikana ulkomaanmatkat. Eenokki vietti railakkaan viikon Hampurissa ja rahat loppuivat kesken. Hän sähkötti kotiin emännälle: Myö sonni, lähetä tonni. Isäntä palasi kotiin ja oli Emman vuoro lähteä lomalle. Viikon kuluttua isäntä sai sähkeen, jossa luki: tässä tonni, osta sonni.

15.4.1981

Kairamon Urpo toi terveisiä Salon puolesta ja moitiskeli Nivala-lehteä siitä, että Rajaniemen Topin synttärit olivat jääneet huomioimatta. Eipäs kukaan vinkannut. Tottahan sitä olisi huomioitu. Onhan tämä Viuhkan Sutkin ja Herakon kasvattaja ja ohjastaja tuttu monelle nivalalaiselle ja laajoille ravimiespiireille. No, myöhästyneet onnittelut ja terveisiä.

Sain kolmen päivän autuaallisen loman, kun pääsin naapurin pastorin kanssa hiihtolomalle Keski-Suomen kauniisiin maisemiin. Sitä mökittömän täytyy lyöttäytyä kuin käki toisen pesälle, jos aikoo päästä näistä riennoista osalliseksi.

Arvaahan sen, kun papin kanssa lähtee. Ilmat oli mitä parhaat. Häikäisevä auringonpaiste ja tuuleton sää. Taitaa olla suhteet tuonne ylös paremmin kunnossa kun meikäläisellä, että saa säänkin tilata tarpeen mukaan.

Viljasen Martin tytär varoitteli lähtiessä, että elä isä kaadu suksilla selälleen tuon ison rinkan kassa. Minä voin vakuuttaa Anna-Maijalle, että ei isä kaatunut, hän kaatuili sujuvasti kuin Valmetin nelikaatokauha eteen, taakse ja molemmille sivuille. On turha tulla Martin pyytämään palstatilaa, että minäkin olisin muka kaatunut. Sinulla on tuo saarnastuoli, niin minä pidän tämän paikallislehden. Kiitoksia lomasta. Käytän vastakin palveluksianne hyväksi, jos ilmaiseksi saa.

Luin tähän lehteen lähetetyn yleisön osastoon tarkoitetun kirjoituksen ”Sirkustako”. Oletan, että kirjoittaja on nuori ihminen. Minua järkytti kirjeen sisältö ja siitä huutava pohjaton tyhjyyden tunne. Olemmeko aikuiset tosiaan noin kovia, että nuori näkee yhteiskunnan näin hirvittävänä.

Olemmeko vanhempina niin suuria auktoriteetteja ja ehdottomia mielipiteissämme, että keskustelulle ei jää sijaa. Sirkuksena näkee nuori ihminen koko tämän meidän tämän päivän kiireisen hömpötyksemme.

Tuolla lomalla ollessa oli aikaa pohtia kysymyksiä. Martti kysyi toistamiseen, mitä on ns. yleinen mielipide, joka hyväksyy tai hylkää, jonka mukaan me tanssimme tai kumarramme? Ketkä siitä päättävät? Keiden mielipide on tämä ns. yleinen mielipide? Ehkä tämäkin nuorukaisen ”kysymys” koskee samaa. Mitä on tämä hömpötys ja yleinen mielipide?

Elinkeinorakenne on muuttunut Nivalassakin. Ennen tuoksui kokkoiltana vain kirpeä kataja. Nyt kumirengas ja jäteöljy. Harvoilla on ylellisyyttä aitoo katajakokkoon. Kumirenkaita ja jäteöljyä ja muuta korkean elintason töyhkää kyllä on. Valikoimissa löytyy.

No, eipäs moralisoida kokolla. Henki on entinen. Kuljetaan aja haistellaan vieraiden kanssa. Ilmassa on kevään autereet. Röyhtäillään mämmiä ja muistellaan menneitä. Tervetuloa taas pääsiäiseksi isienne maalle te naapurimaan muukalaiset. Varsinaissuomen lauhkeiden lehtojen pojat ja tyttäret. Tervetuloa Helsingin ja Oulun rinkiläiset. Viettäkää muutama keväinen päivä tutuissa maisemmissa leiliänne täydentäen. Hyvää pääsiäistä.

22.4.1981

Tyytyväisyydestä kehräsi Nivala-äidin sydän pyhien aikana, kun rakkaat mierolaiset palasivat maailman turuilta muutamiksi päiviksi Nivalaan. Ja tämä näkyi kyläkuvassa. Lauantaina ei Nivalan keskustasta löytynyt paikoitustilaa juuri Näljännevaa lähempää ja kauppojen seinät pullistelivat. Kauppiaat hykertelivät käsiään tyytyväisinä ja saivat kiikuttaa pankkeihin varmaan ennätyskassat. Näihin nivalalaisten kotiintulotoivotuksiin liittyy tietenkin aina vähän Juudaksen mieltä, sillä taloudellista hyötyäkin tästä vierailusta on. Pääsiäinen, kesäloma ja jouluntienoo muodostavat Nivalan elinkeinoelämälle sellaisen sysäyksen, joka hyvinkin vastaa Kaustisten kansanmusiikkijuhlia rahallisessa mielessä.

Kyllä sitä Nivalassa piisaa tuot väkeä kaikkiin rientoihin. Seurakuntaelämä on vilkasta muulloinkin ja erityisesti pääsiäisen aikoihin. Kirkko täyttyi hiljaisella viikolla joka ilta ja pitkänperjantain konsertissa oli kaikki paikat täynnä. Maliskylän kuoro sai irtopinnoja hyvästä esityksestä. Loppuhuipentumana kuultiin lapsikuorolla vahvistettuna Kaanaanmaa, joka sai mielet herkäksi. Kiitokset seurakuntalaisten ja pääsiäisvieraiden puolesta hyvästä konsertista.

Hurskaisen Heikki taitaa asetella nuo sanansa, vaikka vaatimattomasta aloittikin pääsiäissaarnansa: – Saarnamiehen kummajainen on aina se, miten löytäisi uutta ja tuoretta väriä sanomaansa. Omat luomiskyvyt eivät aina riitä siihen ja kun aihekin on jo 2 000 vuotta vanha ja varsin koluttu, niin monesti tuntuu kovin kepposelta sanoman sisältö.

No tällä puheellahan Heikki jo otti kuulijakuntansa ja voi mokoma miten se passasi kirjoittavalle ihmisellekin. Pitäisi löytää aina jostakin tuoretta, vaan kun ei niin ei. Pitäisi löytää verta etusivulle, vihjailevaa juoruilua henkilöstösivulle, sensaatiota kunnallisuutisiin. Ja mikä suolana pohjalla. Mällätä jota kuta oikein hyvin, se toista ihmistä kerrassaan hekumoittaa.

Noista riennoista puheenollen yksi ryhmä jää aina vähemmälle. Se on RY:n nuorten seurat. Näissä käy lauantaisin, viikosta viikkoon, vuodesta toiseen lähes tuhannen ihmistä ja Nivala-lehdeltä ei palstatilaa juuri räkkää. Tuo sanonta tarkoittaa yhtä kuin jouda.

Tällä kertaa seurat olivat Haikarassa ja vieraita oli tuo mitattu tuhat, vaikka vierailevana taiteilijana ei ollutkaan mikään poppis. Tämä niin kuin jurnutuksena niille, jotka ovat aina kinuamassa, että heistä ei kirjoiteta ja heitä on kymmeniä.

Väliyönä suruttomia riitti kahteen paikkaan. Tuiskulassa meuhasi euroviisuilija ja sai pari tuhatta nuorta kokoon. Nuopparilla oli vierailevana taiteilijana Sarjanojan Veikko, entinen Aittoperän ja Karvoskylän poika, joka on siirtynyt viihdealalle. Veikkokin sai ennätysyleisön ja hänen kasettejaan olisi mennyt kaupaksi satoja, jos olisi ollut mukana. Valitettavasti ne jäivät vielä painoon, mutta pian on myynnissä, lupasi Veikko. Viikon kuluttua palataan Veikon henkilökuvaan paremmin.

Sinne ne ovat jälleen häipyneet vieraat ja mämmiropposet on tyhjiksi koluttu. Hässäkän jälkeen on rauhallista. Kevään tulo näyttää vain viivästyvän. Hiihtelin poikien kanssa sunnuntaina Haijun nevalla ja metsissä on vielä täysi hanki. Tulvavärkkiä on vieläkin, jos säät vain olisivat otolliset. Jaa, että mitäkö Haijuun kuului. Jussi ja emännät ovat yhtä hyvässä kunnossa. Olen käynyt Haijussa muistaakseni ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten ja Jussin posket on yhtä siloset ja punaiset kuin silloinkin. Kiitoksia vieraanvaraisuudesta.

Kun Tanneri aikoinaan nosti tupakanhintaa, niin Hakalan Nikolai teki lakon ja kiusaa valtiolle. Minä tein kaksi viikkoa sitten tupakkalakon ja aioin tehdä tämän rahan edestä kiusaa valtiolle. Mutta mitenkäs kävi. Kahden viikon aikana on tullut kaksi sakkoa ylinopeudesta, yhteensä noin 400 markkaa. Nyt olisi jo täysi syy lopettaa tupakkalakko, sillä halvemmaksi tulee tupakoiminen kuin ylipaineella ratissa istuminen. Mutta kerran tämä on mennyt arvovaltapeliksi valtion kanssa, niin enpä uhallakaan polta ennen kuin vuosi on umpeen kulunut.

8.5.1981

Pääsin 17 vuoden jälkeen elämäni toiselle ulkomaanmatkalle, kun sain käydä vappua vastaanottamassa Rhodoksella.

Vuonna 1964 olin ottamassa vappua vastaan Kyproksen Dhekeliassa noin kahden hehtaarin piikkilanka-aitauksessa 1 200 muun suomalaisen jääkärin kanssa, jotka olivat edellisenä päivänä kuljetettu tuonne englantilaisten joukkojen tukikohtaan. Onhan toki Ruotsissa ja Leningradissa tullut käytyä, mutta nämä ovat naapurireissuja. Ankealta tuntui sää, kun Rhodoksella oli varjossa + 20 astetta ja kun sunnuntaiaamuna Ylivieskassa könköiltiin junasta oli kymmenen senttiä uutta lunta ja pikkuinen pakkanen. Tähän reissuun palataan myöhemmin, kunhan kuva-aines valmistuu.

Kovin vitkaasti tulee kesä. Kurkiparvien huuto ja kuovin laulu kuuluvat jo iltaisin niityiltä, mutta lumi, pakkanen ja sen mukanaan tuoma ankeus kahlitsevat vielä kevään hurmoksen. Turhaan on odoteltu pääsyä lorkkimaan katiskoille ja verkoille. Pidisjärvi ei ole avannut peitettään ja ”hyvää pimiää on mennyt hukkaan”.

Totiseksi vetää myös monen maanviljelijän. Itsekin kerkesin ostaa tonnin kauran siementä ja takaisin kyytitsisin jos kehtaisin. Se on toukokuu pahasti pilalla, kun pelloille päästään. Taitaa käydä niin, että kauransiemenet jäävät monelta ylivuotiseksi, jos ei nyt ala lämmintä vettä satamaan. Muutoinkin luonto tuntuu noita vuoria tasailevan. Jos talven mittaan on puhuttu kasvaneesta leipävilja-alasta on nyt tullut tietoa oraiden katoamisesta. Tänä keväänä ei ole monikaan profeetta loistanut ennustuksillaan. Mitenkähän lienee Koivusaaren Reinon veikanlyönnin ja täyttämisen laita.

Ensi sunnuntaina on äitienpäivä. Tällä kertaa en voi osoittaa äitienpäivän merkitystä omalle äidilleni, sillä hänen kohdallaan reaktiot ulkomaailmaan ovat jo kadonneet. Kukkien kohteita silti aina löytyy. Tänä äitienpäivänä haluaisin ojentaa ruusun:

Äidille, joka kamppailee suurissa taloudellisissa vaikeuksissa ja tuntee huolta kotinsa ja perheensä toimeentulon puolesta.
Äidille, joka et voi luottaa puolisoosi hänen ongelmiensa vuoksi, vaan olet väsynyt ja kadottamassa elämänuskosi.
Äidille, joka tunnet syyllisyyttä siitä, että et ole pystynyt olemaan niin hyvä ja esimerkillinen äiti kuin olisit halunnut.
Äidille, joka kannat povessasi uuden elämän alkua ja rukoilet tulevan puolesta.
Äidille, joka olet menettänyt rakkaan lapsesi ja olet murheellinen.
Äidille, joka iloitset onnesta ja toivot sen kestävän.

Hyvää äitienpäivää!

13.5.1981

Näin äitienpäivän sunnuntain jälkeisen viikon tekstiksi sopinee kertoa tapaus, joka sattui viime viikon tiistaina Junttikankaalla.

Kolmipäinen hirviperhe, emä ja kaksi vasaa, lähti ylittämään Kalajokea Junttikankaan kohdalla. Heikko kevätjää petti kuitenkin emon alla ja perässä emoaan uskollisesti seuranneet vuoden ikäiset vasat kävelivät myös suoraan avantoon. Hirviemo lähti ryskyen rikkomaan jäätä kohti rantaa pelastaakseen oman ja vasojensa hengen. Emo jaksoikin rikkoa edellään jäätä ja pääsi rantaan asti. Huomattuaan, että vasat eivät jaksaneet uida jäälauttojen läpi, palasi emo hakemaan vasojaan. Kävi kuitenkin niin, että emokin väsyi kamppailussa ja kaikki kolme vajosivat hitaasti veteen ja hukkuivat. Hukkunut emä saatiin myöhemmin vedettyä rannalle ja avauksessa todettiin, että emon kohdussa oli kaksi vasaa, jotka olisivat syntyneet lähiviikkoina.

Karskien metsämiesten leukakin tärisi, kun he kertoivat toisilleen tästä tapahtumasta. Emon tunne vasojaan kohtaan on osoitus siitä biologisesta voimasta, joka pitää yllä luomistapahtumaa ja elämän jatkumista.

Vastaavia esimerkkejä löytyy myös ihmisten parista. Muistan miten Tuomelan Aili meni hetkessä kaivon pohjalle hakemaan sinne pudonneen tyttärensä. Muutama vuosi sitten näyteltiin Heikkilän suvannossa samanlainen tapaus. Äiti ui kuohuvaan ja jäiseen virtaan pelastamaan tyttärensä. Jälestä päin on molemmissa tapauksissa ihmetelty, mistä on löytynyt ne voimat, joilla on noista vaaroista selvitty. ”Äidit vain nuo toivosta väkevät…”

Nivalalaiset ovat taas päässeet lehtien palstoille ja myönteisesti. Liedon kirkkoherra Erkki Marttinen on järjestänyt Suomen ensimmäisen Drive in jumalanpalveluksen Liedossa. Eipä taida sanoa tuo Drive in paljon mitään tavalliselle ihmiselle, mutta suomeksi se tarkoittaa, että kysymyksessä on moottoripyörällä päristelevä kirkkomeininki. Mallin Erkki Marttinen on saanut vieraillessaan viime kesänä Saksassa Augsburgin tunnustuksen 450 vuotisjuhlilla. Saksassa tällaiset moottoripyöräilevien nuorten jumalanpalvelukset ovat kuulemma yleisiä. Ensimmäinen kokeilu antoi myönteisen tuloksen. Vaikka samanaikaisesti oli toinen moottoripyöräilijöiden valtakunnallinen tilaisuus Helsingissä, saapui Liedon kirkkopihaan 162 moottoripyöräilijää. Tämän nuorisojumalanpalveluksen ohjelma oli tehty tilaustyönä tätä varten. Moottoripyöräilijäin oma psalmi kertoi kiitoksesta, jonka moottoripyöräilijä tuntee ajaessaan nuoruuden ilossa ja vauhdin hurmassa. Jumalanpalveluksen ylistyksen muodosti 30 sekuntia kestänyt jyminä, kun kaikki käyttivät vauhtihirmujaan täysillä. Mahtoi kuulua taivaaseen asti.

Nivalalaissyntyinen kirkkoherra Erkki Marttinen on kertonut, että alussa jännitti. Tuleeko mukaan myös hulinoitsijoita ja meneekö kaikki ohjelman mukaan. Nuorten käyttäytyminen oli ollut aivan ensiluokkaista. Tämä lienee niitä uusimpia muotoja, joilla yritetään sanomaa viedä eteenpäin. Toimintamuotojen on muututtava elävän elämän mukana. Näinhän sitä sanotaan. Tuli vain mieleen, mitähän olisi mahtanut Hannes Mustakallio sanoa moisesta.

Viimeisessä Talouselämä-lehden numerossa esiteltiin viikon henkilönä budjettineuvos Raimo Sailas. Valtiovarainministeriö on asettanut virkamiestyöryhmän laatimaan pohjapaperi ensi vuoden valtion tulo- ja menoarviolle. Tämän korkean iskuryhmän puheenjohtajana on Raimo Sailas. On pantu poika paljon vartijaksi. Sailas toteaa tehtävästään tuossa artikkelissa mm: Valtiontalous on pahasti alijäämäinen, vaikka takana on korkeasuhdanne. Onneksi valtion velka on vähäinen ja lainanotto hallinnassa. Suhdannekuva ei salli tuloperusteiden jyrkkää kiristämistä. Jos valtion tuloja lisätään tariffeja, maksuja tai välillisiä veroja kiristämällä, palkka ja maataloustuloratkaisuun sisältyvä indeksiehto voi laueta. Se puolestaan ruokkisi inflatoorista kehitystä. Tämän toimikunnan työ alkaa olla valmis ja näinä päivinä pitäisi asia julkistaa, jos julkistetaan.

Pidisjärven rantamilla eletään jälleen hekumallisia keväisiä hetkiä. Järveltä kuuluu kuulakkaana kevätiltana öykin airojen kolinaa ja kalamiesten äherrykset. Uusi tie kaava-alueelta järven rantaan on kovassa käytössä ja järven virkistyskäyttö ja kalataloudelliset arvostukset huipussaan. Lekoisia kevätpäiviä. Kulotellaan varman päälle, että säästyisi noita niittylatoja edes jokunen.

20.5.1981

Muistutuksen kuolevaisuudesta anto Luoja toimittajallekin, kun pani katselemaan viime torstaiaamuna taivasta sammakkoperspektiivistä. Liekö aamujännitys johtunut odotettavissa olleesta hyvästä kalansaaliista, kun verkoille oli lähtö aamutuimaan. Kalareissusta tulikin sitten Oulun reissu, kun Hietalan Jouko katsoi kaatuilemiset huolestumisen aiheeksi. Pari päivää kääntelivät ja totesivat, että aivoon on ottanut. Minä olen tässä miettinyt, että mikä se oli syy ja löytyihän se, kun palasin työpaikalle. Edessä pöydällä oli kymmenen tietokonelakanaa täytettävänä Tilastokeskuksen pyytämiä tietoja. Heillä on siihen oikeus. Siitä on laki ja pykälät, jos ei täytä joutuu tiilenpäitä lukemaan. Ja mitä kysytään.

Esimerkiksi yksi näistä kymmenestä lomakkeesta. Pitää selvittää. Pakkausaineiden kulutus Nivala-lehdessä ja Nivala-Seurassa viimeisen 12 kuukauden aikana. Ja kysytään:

Luettele kaikki pakkausaineet, lakat, liimat, värit, pussit, säkit, ostoskassit, pullot alle 1 000 ml, pullot yli 1 000 ml, kanisterit, tölkit ja rasiat, pikarit, putkilot ja pursot, tukialustat, tarjottimet ja kuplapakkaukset, tynnyrit, säiliöt ja muut suurpakkaukset, pullot ja sulkimet, kutistekalvot, muut kalvot ja kelmut, muovilaminaatit, laatikot laudoista, valmiit ja puolivalmiit, laatikot vanerista ym. levyistä, kuormauslavat ja voimapahvilaatikot, kartonkikotelot, rasiat ja muut, pussit ja kassit, kennot ja välilevyt, narut ja langat, myös paperinaru, pullot ja tölkit, rasiat, tölkit ja astiat hermeettisesti suljettavat, rasiat, tölkit ja astiat ei hermeettisesti suljettavat, pullon sulkimet, kannet, tulpat korkit jne. Kaikista kappalemäärät ja jokaisen kohdalle nelinumeroinen tilastonumero. Paljonko pullonkorkkien arvo ja määrä a. kotimaiset b. ulkomaalaiset ja reklaamit jatkuvat syltää pitkinä liuskoina ja paksuina pumakoina.

Tässä kohdalla se otti aivoon. Voi helvetin helvetti. Tekemätöntä oikeaa työtä on joka paikka täynnä ja yksi ja toinen rakennus ja kohde kaipaisi kunnostusta. Sitten pitäisi ryhtyä pullonkorkkeja, piimäpurkkeja ja laudanpätkiä lukemaan ja punnitsemaan. Mieluummin lukisi tiilenpäitä. Mitä pirua se tämä hyvinvointivaltio oikein pelleilee. Kuka näitä tilastoja tosissaan tarvitsee. Kaikkia sitä teettää, kun kontrolli puutuu. Sitten pidetään mukamas byrokratiatalkoita mallin vuoksi. Kyllä kait sitä tällä hommalla työllistetään. Nivala-lehdessäkin saisi olla viisi päätoimista henkilöä, että pitäisivät kaiken toiminnan tilastoissa ajan tasalla. Suotta tuli vaivattua lääkäreitä ja haaskattua kalliiden koneiden aikaa, kun vika löytyi tilastolomakkeista. Vähempikin se jo ottaa aivoon.

Täytyy heti perään korjata asenteitaan, kun eteen tuli uusi tilasto, joka kertoi nivalalaisittain varsin mairittelevaa. Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto on tutkinut muuttoliikettä ja syntyvyyttä alueella ja Nivalan kannalta kovin positiivinen tutkimus.

Osmo Kettusen tutkimuksessa todetaan, että syntyvyys Nivalassa on läänin kolmanneksi korkein eli 21,2 %. Tutkimuksessa todetaan, että syntyvyys on noussut selvästi Nivalassa, Oulaisissa ja Haapajärvellä., mutta on laskenut esimerkiksi Oulussa.

Pohjoismainen muuttoliike on ollut Nivalalle varsin myönteistä, sillä Nivala sai viime vuonna 44 henkilöä enemmän takaisin kuin muutti. Loppukaneetissa todetaan, että kuntien tulisi ottaa tämä lähinnä Ruotsista tapahtuva paluumuutto entistä paremmin huomioon kuntien kehittämistyössä. Paluumuutto Ruotsin taloudellisen tilanteen huonontuessa voi vielä nykyisestään laajentua, todetaan selvityksessä.

Viime päivinä on tullut palautetta siitä, että Nivalassa valtaa pitävät turvenuijat eivät työllistä ihmisiä, vaan ajavat pois.

Kunta ei tietenkään saa olla mikään työllistäjä, mutta siihenkin rooliin kunta on joutunut. On taattu yrityksiä ja ostettu koneita ja kalusia. Takkiinkin on tullut ja enemmistö kuntalaisista on sitä mieltä, että yrityksiä ei tarvitse tukea. Ja tottahan tämä. Se ei kuulu kunnalliseen toimivaltaan. Vaan tavaksi näyttää muodostuvan koko maan kunnille. Kun ovat kaikki niin pirun köyhiä ja kipeitä. Niskansa kantavia yrityksiä on vähän ja ne ansaitsevat tunnustusta.

Nivalan kappelikylä nilkuttaa palvelusten suhteen tällä hetkellä majoitustilojen ja kunnollisen ravitsemusliikkeen osalta. No jos ajatellaan kunnan roolia, niin tuskinpa Nivalassa päätös menisi läpi tilojen rakentamisesta tai edes mukanaolosta. Reisjärven piskuinen pitäjä satsasi viime vuonna runsaan millin Susisaaren motellin laajentamiseen. Mitenkähän olisi meillä?

Niin se OTK:n uuden pääjohtajan saneeraus sitten puree. E-liikkeen myymälä Karvoskylällä suljetaan kannattamattomana. Sivukylän myymäläpalvelut näyttävät jäävän Osuuskaupan harteille. Toivotaan, että edes nämä pysyvät. Karhi- kylvö- ja muitakin ilmoja.

2.6.1981

Ikävissä merkeissä alkoi metsästyskausi Padingissa. Vielä ikävämpää se on sen vuoksi, että Padingissa on koko kylä saanut vuoden sisällä kokea paljon. Kolme nuorta ihmistä on otettu pois. Kolmen kohdalle on sattunut vaikea sairas tai tapaturma. Voimaa omaisille.

Jo monesti purkutuomiolla uhattu manttaalitalo on alkanut kiinnostaa monia nivalalaisia. Tällä hetkellä sen säilyminen lienee varmaa ja tohtii kirjoittaa asiasta ärsyttämättä niitä, jotka olisivat halunneet panna talon matalaksi ja tilalle tiiltä ja betonia. Tämä rakennus on nimetty erääksi Nivalan suojelukohteeksi ja yleinen arvostus kylämiljöön säilyttämiseen niin suuressa määrin, kuin se on mahdollista, näyttää vahvistuneen yleiseksi mielipiteeksi.

Nivala-Seuran kynnet ovat syyhynneet tähän taloon aina sitä asti, kun se 1978 esitettiin seuran toimesta suojelukohteeksi. Silloin ajateltiin kulttuuritiloja ym. Nyt on tullut esille seuran johtokunnassa, että talosta pitäisi sisustaa aikanaan kotiseututalo, jossa voisi olla monenlaista toimintaa.

Kirkkoherra Heikki Hurskainen esitti Katvalan eloseuroissa sunnuntaina, että Manttaalitalosta pitäisi tehdä yleinen seurapirtti. Kotiseurat ovat tilanpuutteen vuoksi kirkonkylällä häviämässä ja tämän talon voisivat kaikki tuntea omakseen. Nivala-Seuralla onkin tarkoitus tehdä lähiaikoina esitys kunnanhallitukselle Manttaalitalon palauttamisesta entiseen asuunsa. Ruma porstua pois ja tilalle talotyyppiin kuuluva porstua tai kuisti. Yläkerran ikkunat palautettava entiseen kokoonsa. Jäljestä päin rakennetut väliseinät pois ja huonejärjestys alkuperäiseen asuun. Yläkerran saneerauksella saisi esim. hyviä näyttelytiloja ja miksi ei muutakin. Mikäli tulkitsin johtokunnan ”ukkojen” ajatuksia oikein, seura voisi tulla taloudellisestikin mukaan saneeraukseen. No, kyllähän tällaisella talolla ottajia olisi. Se on kuitenkin vielä kunnan omistuksessa ja hallinnassa ainakin siihen saakka, kunnes uusi kunnanvirasto valmistuu.

Palataanpa vielä noihin Katvalan seuroihin. Hurskaisen Heikki pisti vähän ”halvalla” sellaisia mielipiteitä, että tänä syksynä Suomen kansaa kohtaa kansallinen onnettomuus. Kirkkoherra tukisteli meitä elintasokiipeilijöitä: – Onkohan tällaisella puheella todellista katetta. Me olemme tottuneet siihen, että ellei elintaso joka vuosi nouse viidellä tai kuudella prosentilla. Ja jos sattuu jäämään ennalleen, niin voi mikä mökä. Vaikka meiltä vietäisi 50 prosenttia nykyisestä elintasosta, niin sittenkin vielä sijoittuisimme maailman kansojen keskiarvon yläpuolelle, josta on vielä pitkä matka nälänhätään. Ja sitten Heikki tietenkin jatkoi, että tämän aineellisen elämän tavarat ovat arvottomia.

Näen jo sieluni silmin, että olen kerännyt tulisia hiiliä kirkkoherran pään päälle. Tällainen puhe ei sovi ainakaan ammattiyhdistysväelle. Elintason on pakko nousta. Arvaan myös, että siellä moni mökin emäntä on kiukuissaan. Hyvähän se on kirkkoherran puhua, kun on iso ja varma virkatulo, eikä mene lehmät umpeen. Toiselta sitä olisi helppo ottaa oman elintason nostamiseen, mutta omasta ei taho jäähä jakoperää. Kehitysmaiden halvoista raaka-aineistahan me olemme ottaneet sitä elintasoa itsellemme. Heikki tarkoitti sitä, että pitäisi ryhtyä palauttamaan sitä sinne, mistä se on otettu. Ihme ja kumma, nuoret ovat menossa tähän suuntaan. Syntyy protestiliikkeitä kerskakulttuuria vastaan ja prosenttiliikkeitä kehitysavun puolesta. Ehkäpä huominen on parempi kuin tämä päivä.

3.6.1981

Olen tässä puoli toipilaana jemmannut jyviä ja nauttinut maanviljelijän roolin tuomista hyvistä ja huonoista puolista. Päällimmäiseksi on kaikesta vastoinkäymisestä huolimatta jäänyt työteliään täyteläinen onnentunne: Työ raatajan riemulla palkitsee, sanoi Eino Leinokin.

Kävin tässä välissä jakamassa ylioppilaille Nivala-Seuran puulusikat ja mietin mitä heille sanoisi. Sanomatta jäi. Turhaa se olisi tuossa tilanteessa ollutkaan. Niin olivat jo laitumille menossa silmät nurin päässä ja kuuroina kuin soidinmetsot. Sanonpa sen nyt.

Teillä on edessä ammatinvalinta, eli otatte sen mihin sattuu pääsemään. Puolet jää jatko-opintojen ulkopuolelle. Eikö tätä kaulusköyhälistöä jo ole olemassa. Ei kait se ylioppilastutkinto halvaannuta lihaksia ja haluja rehelliseen yrittämiseen ja varsitöihin. Miksi pitää katsella vain kauppaopistoa ja korkeakoulua. Monet teistä ovat maataloudesta lähtöisin Miksi ei käy suoraan maatalousyrittäjäksi ryhtyminen.

Tähän saakka on suoritettu nivalalaisissakin perheissä karsinta yhtä kovakouraisesti kuin siitoskanalassa. Välkyt on pantu kouluun ja hidasjärkisin ”Härkä-Tuomas” on saanut jäädä kotitilalle. Isännän ja emännän piirongin päällä koreilee kaikkien muiden lasten kuvat ja tietenkin ylioppilaskuvat eturivissä. Niitä näytellään ylpeänä vieraille. Mutta missä on Härkä-Tuomaan kuva?

No eipä siitä yksityiskuvaa ole, muuta kuin sotilaspassissa ja sitten tuo ryhmäkuva, kun kävivät Ilmajoen maatalousnäyttelyssä kylän miesten kanssa. Takavuosina oli maatalouskoulutuskin vielä niin vinosuuntautunut arvostuksineen, että Haapajärven maamieskoulun käyneistä miehistäkin tuli vain rehutehtaiden konsulentteja, Singerin asiamiehiä ja keinosiementäjiä. Yksi kymmenestä saattoi alentua enää paskanluontiin.

Miksi ei tämän päivän ylioppilas voi ajatella maanviljelijäksi ryhtymistä. Onko se esteenä vain vanhempien omaa ammattiaan kohtaan tuntema alemmuuden tunne. Eihän se siitä parane, jos ei uskalla kannustaa omia lapsiaan alalle. Sietäisi harkita sitä, jääkö kyttäämään jatko-opintopaikkaa ja sitä kautta kaulusköyhälistön katkeraa roolia. Joillakin teistä on mahdollisuus valita jopa itsenäisen maatalousyrittäjän ammatti. Miksi et tee sitä?

Tuosta valokuvien katselemisesta tulee aina mieleen katkerat muistot. Sitä nuorra miesnä taluteltiin polkupyörää pitkiäkin yörupeamia ja yritettiin saatolle. Useinmiten huonolla menestyksellä. Joskus tärppäsi ja verenpaine oli korkealla, kun asteli elokuisena iltana hämärään vinttikamariin ennakkoon mielikuvituksissa jo elettyihin runsaisiin pitoihin.

Mielikuvaa oli vahvistanut Vanhantalon veljesten ja muiden isojen poikien rehevät jutut hekumallisista hetkistä. Pettymys, pettymys seurasi kuitenkin odotuksen jälkeen. Hetekan päiväpeite ei lennähtänyt sivuun, vaan syliin lykättiin läjä valokuva-albumeja.

Tuo hekumalliseksi mainittu nainen alkoikin selailla kuvia ja esitteli kaikki sukunsa jäsenet äiti-vainaan tädin lankomiehineen ja hänen sisarensa, joka kuoli nuorena. Sitten on tässä vielä rippikuvat 1920-luvulta lähtien ja talon parhaat lehmät ja kesävieraat. Siinä se suvinen yö lipsahti ja tyttö alkoi haukotella ja päivitellä, että on ollut niin kova päivä, kun on leikattu heinänsiementä. Olisi parasta lähtiä, kun isäkin herää pian ylös.

Valokuva-albumit ovat varastaneet parhaat hetket elämästäni ja pirustako ne tytöt tiesi, että minusta tulee kotiseutuyhdistyksen toiminnanjohtaja, jonka on tiedettävä sukujuuret. Uusia juuria ei syntynyt noilta reissuilta, vaan sielun pohjalle jäi kytemään ikuinen viha sukulaisalbumeja kohtaan. Mitkähän mahtanee olla nykypäivän poikien vitsaukset ja ansat rakkauden onnekkailla poluilla. Luojan panema vietti ajaa kuitenkin takaa, eikä siinä oteta huomioon mahdollisia vastoinkäymisiä. Se saa olla ”albumi” teilläkin, ettei totuus unohtuisi.

10.6.1981

– Turskutti kossina niin pirusti. Mikäkö turskutti? Kun kuuntelin Ojakylän raittiusseuran kerhoillassa Rauhalan Sokun kronikkaa: ”Vielä ompi yksi niksi, Punkan Arvin reumatismi, kun ei tullut kerhoiltaan, turvautui hän Simin Tildaan”. Selvyyden vuoksi, Simin Tilda oli niksausopin lisensiaatti ja hieromataidon tohtori Karvoskylällä vuosikymmeniä. Tämä tapahtui 1940-luvun jälkeen, jolloin Suomi ja Neuvostotasavaltojen liitto olivat päättäneet suuren maaottelun ja miehet olivat palanneet kotirintamalle. Punganmäen Arvi oli ryvettänyt siihen mennessä jo itsensä Karjalan metsissä ja Pohjolan savotoilla. Ei ihme jos ruumista runteli. Silloin tirskutti. Ei tirskuta enää.

Keskenkasvuisena lähdettiin savotoille. Nukuttiin Väätin tuvan lattialla märissä vaatteissa. Oltiin 40 asteen pakkasessa Montan voimalaitoksella yötuurissa Italiankoneella, kun liejumainen bentoliitti valui päälle niin, että silmänreiät näkyivät ja haalarit jäätyivät pystyyn. Juostiin hikimärkänä pakkasessa liejusaven alla ja tuulen vihmovassa porakoneen tornissa. Silloin ei ollut voimista kiinni eikä ruumista vihlonut. Ei arvattu, että ”luontaisedut” tulevat myöhemmin. Nyt ne ovat tulleet. Niska kääntyy vain vasemmalle, vaikka pitäisi pysyä Keskustapuolueen sääntöjen mukaan suorassa asennossa. Ei oikealle eikä vasemmalle. Taitavat erottaa puolueesta. Laitilan Anja tekee kaikkensa saadakseen pään suoraan ja verisuonet ja hermot oorninkiin. Jos olisi äkkinäisempi ihminen, kuin Anja ei viitsisi edes yrittää. Anja hoitaa raihnaisen ruumiin ohella myös sieluparkaa ja puhuu kaikkea kaunista. Kyllä ne viinimarjat tulee kunhan ehtii. Niin hyvin on Anja hoitanut.

Olen joskus tuohtuneena kotiaskareissa määritellyt vaimolleni naisen olemuksen, että nainen on Jumalan luoma olento vailla suhteellisuudentajua. Tämän olen todennut, kun olen joutunut kotiseutuyhdistyksen toimeksiannosta tekemisiin naisten omistaman huushollin omaisuudesta.

Eero Malin omistaa Knuutinrannalla olevan entisen puusepänverstaan, joka sijaitsee puoliksi Matti Knuutin ja puoliksi jakokunnan maalla. Tämä muutaman neliömetrin hökötys on sortunut maahan jo vuosia sitten. Nivala-Seuran puoleen käännyttiin, että kotiseutuyhdistys voisi vaikuttaa tämän rakennusjätteen poistamiseen. Neuvoteltiin asiasta Nivalassa asuvan oikeudenomistajan kanssa ja pääsin sopimukseen, että Katvalan museoon perustetaan Eero Malinin osasto ja työkalut Nivala-Seura ostaa 500 markan kauppahinnalla ja suostuu hävittämään rakennuksen jätteet, joka homma olisi maksanut paljon enemmän kuin tuon 500 markkaa.

Niinpä tein työtä käskettyä ja siirsin yhden traktorikuorman luhistuneesta rakennuksesta puutavaraa Katvalan museoalueelle. Inkeri Malin suostui tarjoukseen, mutta sitten tulikin stop. Enne Malin evp. Kemijärveltä ilmoitti, että mitään ei siirretä museoon hänen ja sukunsa tietämättä. Tämä ei päättynyt tähän, vaan evp. lähetti kirjeen Nivala-Seuran johtokunnalle, Nivalan kunnalle, tiettävästi myös seurakunnalle, kaavoittajalle, Mannergeimin-liiton Nivalan osastolle ja Vapaamuurarien Liitolle, jossa vaaditaan Nivala-Seuran toiminnanjohtajan päätä vadille liiasta aktiivisuudesta. Siinä sitä sai sairaslomien korvanvoidetta olan takaa, että ei pysy vuoteessa, vaan kajoaa sairasvuoteeltakin yksityisen kapitalistin omistusoikeuteen. Enpä kajoa enää, varsinkaan jos omaisuudenhaltijana on naiseläjä, joka ei ole tottunut miehiseen komentoon. Se oli opiksi se.

Haapalan Köpi kävi serkkunsa Irma Prepulan kanssa kertomassa ensi sunnuntain Haapalan sukukokouksesta. Kun tuumasin ”Köpille”, että tulee suuret juhlat, tuumasi Kyösti, että isojahan me ollaan koon puolesta.

Muotia on tänä päivänä etsiä juuriaan. Yhä useampi ”Kunta Kinte” etsii juuriaan kaiken hyvinvoinnin keskellä. Sukututkimuksia on tehty tiuhaan. Haapalan suvun ohella on Taanilan suvusta valmistunut tutkimus. Yhä nuorekas Mikko Salonen on tehnyt mittavan työn selvittääkseen Etelä-Pohjanmaalle suuntautuvat sukunsa juuret. Tähän tutkimukseen palataan myöhemmin.

Kevät se jäitä sulattaa myös ihmislasten mielessä. Maanviljelijä on monessa mielessä avainasemassa luonnon ja ympäristön suhteen. Keväisten toukotöiden yhteydessä saa seurata läheltä luomakunnan ”luomiskertomusta”, kun pesimiskausi on kiihkeimmillään. On lämmittävää nähdä, miten raavas mies polvistuu keskellä viljapeltoa suojelemaan linnunpesää ja vaikka olisi kuinka ahne ja tehokas viljelijä, niin kiertää kuovinpesän, suojelee sitä ja osoittaa luonnolle herkät tunteensa. Luontokappaleelle on helpompi osoittaa tunteensa kuin läheiselle. Se on meidän suomalaisten perisynti. Helpottaa kuitenkin tietää, että on ne tunteet, vaikka eivät pintaan asti helposti ylety. Hyvää kevättä.

17.6.1981

Kärkkykeliksi muuttui kesäkuinen sää viikonlopun aikana. Veteraanit sentään viettivät juhlansa, mutta kesäteatterin ulkoilmaesitys jäi kenraaliharjoitukseksi. Tähän saakka kesäteatteri on saanut nauttia niin yleisön kuin ilmojen haltijan suosiosta ja katastrofeilta on vältytty. Tulevaisuudessa varautuminen vaihtoehtoihin ja vakuuksiin lienee kuitenkin paikalla. Yrityksessä on kiinni jo nykyisin iso raha ja kymmenien ihmisten vapaaehtoinen työ. Onneksi maanantaina saatiin jo yleisö paikalle. Toivottavasti loppunäytöksillä sääkin suosii. Teatterin kommentteihin palataan myöhemmin eli ensi viikolla.

Viikkojen sateet ovat tehneet kiusaa vähän yhdelle jos toiselle. Siemenheinikoiden ruiskutukset ja aikaiset viljat olisivat olleet jo rikkaruohojen tuhoamisvuorossa. Liejuisesi vettyneet pellot ovat kuitenkin estäneet nämä toimet. Samoin ovat vartoneet töihin pääsyä rehuntekijät. Nyt taitaa käydä niin, että osa tuorerehuksi suunniteltua alaa ehtii kasvaa nuppiasteelle ja joutuu kuivaheinäksi. Suunnitelmien sotkeutuminen keväällä tahtoo nilkuttaa sitten koko kesän työrytmiä.

Märistä ilmoista on ainakin yksi hyöty. Ei ole kulohälytystilaa ja tästä innostuneena muutamat nivalalaiset ovat käynnistäneet juhannuskokkokampanjan. Talviperän peratut pajukasat odottavat Pidisjärven rannalla kökkämiehiä ja niitäkin on kuulemma tulossa. Juhannusaattona on tarkoitus turauttaa Pidisjärven rannassa kunnan uuden venevalkaman tuntumassa juhannuskokko.

Mikäli ilmat lämpenevät, Nivala tyhjenee melkoisesti juhannuksen tienoiksi. Nivalalaiset ”kesäsiirtolat” Alvajärvellä, Kivijärvellä, Vatjusjärvellä, Lestijärvellä, Pyhäjärvellä ja Lamulla täyttyvät mökkiläisistä ja mökittömistä sukulaisista. Loput mökittömät hyökkäävät sitten Maasydämenjärvelle tai Kalajoelle. Suviöitä tasapuolisesti kaikille vietettiinpä ne sitten omalla kesämökillä virvoittavien vetten äärellä tai juhannusheraa napostellen omalla pihamaalla.

24.6.1981

Pelattiin langoilla Tolopan Sanelman kanssa maanantaiaamuna. Aloin päivitellä Sanelmalle, että oli kolokko juhannus. – Mitä sinä turhaan höpsit. Juhannushan on eessä päin ja tulee komiat juhannuskesänpyhät. Eihän se ollut kuin SAK:n juhannus to viime pyhäinen, 25 päivä on oikia juhannus, tuumasi Sanelma. Ne oli terveitä oikeistokepulaisen ajatuksia. Kyllä minullekin passaisi uusi juhannus, kun SAK:n juhannus meni päivystysvuorossa. Samaa mieltä tuntui olevan Ylitalon Laurikin.

Märkiä oli Pidisjärven jakokunnan risut kirkonkylän herrojen juhannuskokoksi. Tupiluhossa paloi, kun Pöntiön Kallen saunan kiuas. Ilma oli kuitenkin aattoiltana herennyt muutamiksi tunneiksi ihan ihmismäiseksi ja ihmisetkin antoivat märän kokon anteeksi. Olisi kuitenkin toivonut taustarekvisiittaa ainakin sen verran kuin Ojaperän kokolla.

Ojaperän kokko paloi tupiluhossa, räntää vihmoi Mäyräjärven suunnasta ja ilma oli kolea. Mutta tunnelmaa toi gramofooni, joka tuulen alta savujen seasta joikui venyneellä vieterillä sydäntä vihlovasti: ”Järjen veit ja minusta orjan teit…” Kansa kaipaa adrenaliinia vereen, vaikka sitä juhannuksen aikana saattaa olla siellä omasta takaakin.

Ryynäsen Väinö opetti meille maamieskoulussa maamiehen liikeoppia. Piti osata räknätä miten paljon ohralle on jäänyt katetuottoa ja kannattaako vaihtaa tuotantosuuntaa. Minä olen tässä joutunut funtsimaan tuotantosuunnan muutosta, kun heinänsiemenet rötköttää Kuupakon Villen varaston vintillä ilman kysyntää ja rukiinviljelyssä pelotellaan heikolla sakoluvulla. Liikeoppi on jo pois muodista mennyt asia ja nyt markkinoidaan, valisti minua rukiinviljelyn suhteen eräs Helsingistä vierailulla ollut entinen naapurini. Ja konstitkin sillä oli valmiina.

Helsingissä on kymmeniä tuhansia naimattomia vanhoja piikoja, joilla on rahaa, mutta ainoa puute se, että lempi ei ole heitä koskaan sytyttänyt. Ihminen on uskovainen kaikkeen mystiikkaan ja vanhoihin parannuskeinoihin ja tässä on tilaisuutesi, valisti serkkuni. Pistä ilmoitus Helsingin Sanomiin, että Nivalan vihreillä niityillä heilimöi ruis juhannusyönä. Joka haluaa lemmen syttyvän tulkoon juhannusyönä kylpemään alastomana ruispeltoon niin, että helimä tarttuu ihoon. Silloin ottaa ötäkän ja tuota pikaa kiikutetaan, jos ei vihille niin ainakin lähimpään heinälatoon. Jas sitten ei muuta kun aitaat ruishalmeesi nätin kapanalan neliöihin narulla ja keräät satasen jokaisesta karsinasta.

Tulijoita on niin, että juhannusaattona on Vellipuhossa paikoituspulmia. Yön pelmehtivät alasti pellossa ja häipyvät hekumoissaan pois. Jäljelle jää vain rahat ja satoja yksinäsiä angorakissoja ja palatsikoiria, jotka ötäkän saaneilta lehtoreilta, maistereilta, farmaseuteilta ja hyväpalkkaisilta jaostosihteereiltä unohtuvan sen siliän tien ja mielessä ovat muut asiat.

Näin haasteli rakas serkkuni, joka tosin on ollut aina vähän vääräleukainen. No miksikäs sitä ei voisi yrittää. Toishan se eloa muuten niin latteaan Vellipuhon elämäänkin. Ja rahantulohan se aina kiinnostaa. Sieluni silmin olen nähnyt jo itseni juhannusaamun yössä taaplaamassa sileitä ja erilaisille hajuvesille tuoksuvia satasia nippuihin lahmatun ruispellon ääressä. Eikä ole sotkeentunut kymppejä satasten joukkoon niin kuin Tempäkin Paavolla ensimmäisen reissumiljoonan tuhraantuessa koppihallin rakentamisessa. Harkitsemaan pistää, jos sakoluvulla pelottelevat. No nyt tämä menee jo puolisuruttomaksi kuin Veelannin Fannin riijuuhomma, että lienee paras lopettaa ja siirtyä vakavampiin asioihin.

Aina tyylinsä säilyttävä Jorma Osari uhoi suorastaan viime sunnuntaina Nivalan kirkon saarnastuolista. Päivän teksti oli raamatun rikkaasta miehestä ja Jorma löysi aikaamme sopivat ilmiöt.

– Sitä vain lototaan ja veikataan viikosta toiseen. Ei suinkaan helpotuksen toivossa taloudelliseen ahdinkoon, vaan lisää rikastumisen toivossa. Rikastuminen tietää arvovallan kasvua. Näin me ajattelemme. Kuitenkin on totuus se, että rajalle mennään kaikki saman arvoisina ja kukaan ei ole vielä saanut yhtään markkaa rahaa mukaansa. Mitä on siis kilvoittelumme rahan ja näennäiselintason perässä.

Yksi ja toinen vilkuili ympärilleen ja moni tunsi piston sydämessään. Mitkä ovat motiivit lottoamiseen, veikkaamiseen ja bingopeliin, joka on muodostunut elämäntavaksi. Tietenkin tämä saarna satutti myös Niemelän Maunoa ja Kopsan Seppoa, jotka toimivat virkansa puolesta ”sutenööreinä”. Kansa on sellaista. Sanoihan se Rooman mies jo aikoinaan, että kansa ei tarvitse kuin leipää ja sirkushuveja.

8.7.1981

Menneellä viikolla piti käydä oikein Oulussa asti tohtorissa. Syynäsivät isolla vehkeellä, mikä kanuuna lienee ollut. Tuolla reissulla ehdin tavata jo monta nivalalaista.

Keskussairaalan kirurgisen osaston neljännessä kerroksessa loikoili jo vammoistaan hyvin toipumassa oleva Rättyän Markku. Siinä vuoteen vieressä tapasin myös Rättyän Annin, jota en ole nähnyt sen koommin, kun lettipäisenä tyttönä Rättyän suvun sisuilla ja terveellä kyynäsvarrella heitti keihästä Tuiskulan kentällä niin, että näytti pilviin ylettyvän.

Törkkäilin Oulun Isoonkenkään ja tapasin tällä kertaa isäntäparin kotosalta. Taimi ja Kalevi ovat pistäneet vahvassa kilpailuasetelmassa pystyyn kovan erikoisliikkeen. Parikymmentä myyjää, kova liikevaihto, näyttävä liike ja runsaat varastot. Sinä toiminnan raameja Vierimaan Kalevilla ja Taimilla. Lykkyä tykö jatkossakin.

Kaukovainiolla jäi iltarupeama aikaa ja muistin Ykän. Se tapaaminen oli plussaa. Napa ratisten läksin kävelemään pois. Ykä kehtasi syöttää ja juottaa kun kinkerilampaan. Entinen vauhti oli miehellä päällä. Puhuttelee neljää ihmistä yhtäaikaa, vilkuilee ulos ja tekee omia rognoosejaan. Huumorilla varustettu tehopakkaus näytti olevan täydessä latauksessaan. Vielä ehdin tavata entisen kollegani Hirvensalon Lassen, entisen Kalevan toimittajan, joka viettelee eläkepäiviään Kaukovainiolla. Terveiset vaan.

Kortti vie ja kortti tuo, mutta maanviljelys on onnen kauppaa. Kävelin sunnuntaina Vellipuhossa tiluksiani tarkastelemassa ja mieli meni murheelliseksi niin kuin Koukelan Heikillä muinoin. Ohrat rötköttivät vedessä kuin riisipellot, mutta eihän ohra ole vesikasvi. Happivaikeuksia näytti olevan ja keltaisena heilui laiho veden keskellä. Se hiukan helpotti, kun Veelannin Arvin ohrakin keltaisena ennen aikojaan.

Jos vedentulo ei lakkaa, on edessä katovuosi. Jo nyt on menetetty ohrasadosta lähes puolet ja tuo toinenkin puoli on vielä monen riskin takana. Heikon sadon korjaaminen tulee tyyriiksi. Siihen ne uppoaa viljavuoret ja heinänsiemenvarastot, jos kesä ei ala ihmisiksi. Piti mukamas lähteä Elovaaran Eeron, Sarjan Alhon ja Heikkilän Aatoksen kanssa kylvöjä katselemaan ja kehuttamaan niitä vierailla. Nyt ei ole tätäkään hupia.

Lauantaina rääpästään pystyyn rupeaman markkinat. Hilipetööriä on tulossa torille ja myyntipöydille ja särpimeksi heraa, kahvia, nakkeja ja torvimusiikkia. Vielä nähdään silmän iloksi nuopparin tanhuryhmä. Poutakin on tilattu tuoksi päiväksi. Tulkaapas törkkäilemään päiväksi markkinoille.

Äänestää ruijautettiin ja hävesin kuin akat. Yhden äänen sain taakseni ja näyttää siltä, että kunnantalo tehdään vanhan sairaalan tontille. No, historia kiittää minua ja Hietalan Joukoa. Kelpais se tunnustus täällä ajassakin, mutta sitä ei taida tulla. Pitää pärjätä entisillä.

Niin nuljuksen naulaksi on tässä ennestäänkin tylppä kynäni pyöristynyt, että tuntee pahanmielentunnetta lukijoiden puolesta. Lähden tästä käppäilemään lomille, kunhan Nivala-päivä on ohi. Sanovat, että aivan tyhjä akku ei ota virtaa vastaan. Sekin vaara tässä taitaa jo olla. Yritetään kuitenkin. Parempia lomasäitä.

12.8.1981

Aika on armoton. Sitä vastaan ei voi taistella. Tämä päivä on ainutkertainen. Sitä ei voi elää uudelleen. Aika syö armottomasti elämäämme. Ryppyjä tulee ja vekselin eräpäivä lähestyy. Aikaa ei voi pysäyttää eikä kiirehtiä.

Näitä ajankulun ongelmia pohdin Vellipuhon niityllä viime sunnuntaina, kun elin lämpöisellä kesäpäivässä viimeistä lomapäivääni. Miksi se kesäloma kuluu niin nopeasti. Joku on neuvonut, että syksy ja ikävä talvi menevät pian ohi, kun ottaa vekselin. Eräpäivä on kolmen kuukauden kuluttua ja se tulee aina liian äkkiä. Ilmankos neljän viikon lomani suhahti, kun oli kesä ja kaksi vekseliä tiedossa. Noita viimeksi mainittuja ei tarvitsisi lainkaan, eikä ainakaan kesäloma-aikana.

Loman aikana oli tullut postiakin. Yhdessä kehuttiin perhettäni ja haukuttiin profiiliani, joka pitäisi saada pois Nivala-lehden sivuilta. Lupaan, että siltä osin maailma paranee tästä päivästä alkaen.

Kirvesneuvos Tauno Tienvieri oi kirjoittanut pitkän tutkielman Katvalan asekokoelmista ja pyysi selvitystä erääseen kadonneeseen kaksipiippuiseen pistooliin. Tällä kertaa Taunon kirje oli kirjoitettu suomeksi. Viime kerralla se oli latinaa. Tauno taitaa tämänkin. Moni virkamies on saanut Taunolta sappikiviä koettelevan kirjeen, joka on päättynyt latinankieliseen arvoitukseen tai henkilökohtaiseen viittaukseen. Kirvesneuvos Tauno Tienvieri sateenvarjoineen on niitä varjoisen kujan poikia, jotka jäävät pintaliitäjiltä huomaamatta, mutta Tauno pohdiskelee syvällisesti maailmanmenoa.

Seppälän aristokraatti Hilda Vilkuna tapaa lähestyä kerran vuodessa Nivala-lehden toimitusta ja tämä kerta tapahtuu joulun alusviikolla. Hilda uusii sukunsa Nivala-lehden tilaukset ja pyytää vuodesta toiseen yleisönosastoon kirjoituksen: – Te joulukuusen hakijat, elkää menkö luvatta ottamaan kuusia. Kun käytte talossa kysymässä, voitte saada sen ilmaiseksi. Siitä kuvastuu aristokraattinen omistavan luokan ylpeys ja uhma. Hilda soitteli poikkeuksellisesti myöhään maanantai-iltana ja oli vihainen. – Pistä nyt sinne Nivala-lehteen sellainen äkäinen ilmoitus, että minä ammun kaikkien koirat, jotka tulee Seppälän maille. Tähän oli Hildalla omat syynsä. Koirat olivat käyneet raatelemassa Hildan lampaita kuoliaaksi ja sehän on jo vakava asia. Seppälän emäntä onkin niin rämäkkä muori, että sunnuntain amerikkalainen elokuvan muori, joka jarrasi vastaan vesistöjärjestelyjä, jää varsin köykäiseksi Hildan edesottamusten rinnalla. Muistuu tässä vain mieleen muutama vuosi sitten, kun oli tilaisuus istua kahvipöydässä Virolaisen Jussin kanssa ja Jussi äkkäsi kesken kaiken kysymään, mitenkäs Vilkunan Hilda jakselee. Jussi sanoi joutuneensa kerran Hildan puhuteltavaksi ja kommentoi sitä, että Hilda käski panna maan asiat kuntoon, vaan jätti niin pirun vähän hänelle kortteja käteen, millä olisi pitänyt pelata. Ei ole oikein onnistunut, kun on noita muitakin puolueita tässä valtakunnassa, totesi isäntärenki Jussi.

Kyösti Kallion koululla on sitten suoritettu vahdinvaihdos. Myllymäen ”Emppu” on siirtynyt eläkepäiville ja Niemelän Ollin luiseville hartioille on pantu ala-asteen rehtorin huolet ja murheet ja siinä sivussa näennäisarvovallan kukkaset. Kuuluneeko virkaan silinteri vai sauva. Ainakaan en ole nähnyt niitä Myllymäen Eeron varusteina, kun hän on pasteeraillut osuuskaupan kulmilla.

Kun Eeroa keväällä onniteltiin, kertoi hän synttärimielelleen herkistyneenä, että jo on ihme ja kumma, kun kaikki työtoverit tulevat onnittelemaan ja hän ei muista yhtään sellaista, joiden kanssa ei olisi ainakin kerran ollut napit vastakkain. Toki tämä tapahtui kaikessa herrasmiesten tavoin ja asia unohdettiin. Jospa sitä on tosiaan Eerostakin löytynyt kiukkuinen särmä tosipaikan tullen, vaikka onkin leppoisan hymypojan maineessa. Nyt Eero pääsee säännöstelemään Kortesjärven vesipintaa ja muihin maatalous-metsätieteellisiin harrastuksiin, joista lasinalaisviljely ja palstatilallisen elämisen filosofointi ovat päällimmäisiä. Lököisiä eläkepäiviä.

Ja uudelle rehtorille evääksi. Ei ole rehtorin arvon mukaista juosta ja hölkätä pitkin metsäteitä. Pitävät vielä heikkopäisenä. Rehtorin arvoon kuuluu kävellä rauhallisesti ja kohottaa lakkia ja kumartaa syvään. Ne on Olli sitten juoksut nyt juostu. Käh..käh. Sä kahtako palvella voisit..? Koita nyt tulla sikiöiden kanssa toimeen ja ole oikeudenmukainen.

26.8.1981

Apteekki on ollut nivalalaisille puolipyhä paikka, josta on saatu rohtoa kolotukseen ja polttoihin. Robert Takalo muisteli miten vielä tämän vuosisadan alkupuolella apteekin arvovalta, nykyinen lääketiede ja vanhat kansanparantajien tavat, lääkkeet ja taiat taistelivat keskenään. Apteekissa piti olla korkkimatto, joka herätti rahvaan kunnioitusta. Sauna, viina ja terva olivat vielä sopivien taikojen ohella ainoata parannuskeinot. Sen vuoksi apteekin tuotteisiin ei aina uskottu.

Oli toki yksi ryhmä ihmisiä, joka uskoi. Ne oli paikkakunnan tippamiehet. Silloin haettiin kanelitippoja, hokmannia, riikabalsamia ja valeriaanaa. Oli vielä halavausvettä, happamiatippoja ja pärekorintippoja. Yrjö Rintala suomensi, että nämä kaikki olivat erilaisia pirtusekoitteita, joita yleisesti käytettiin koko maassa humalan saamiseen. Nyt nämä ”hyvät päivät” ovat ohi ja tippoja ei myydä. Nivalalaisia lääkkeitä olivat myös vatina (typpihappoa), merreinen (valaan rasva), jäniksen kusta (lapsen napaan), tulikivenkukkaa (rikkiä) ja monta muuta. Kovaa ainetta tuo vatina. Ilmankos siitä on jäänyt niin kova maine ja monet tarinat. Kerrankin oli isäntä yrittänyt lähtiä kulettamaan sonnia laitumelta kotia. Sonni oli jurrannut vastaan. Silloin isäntä oli haettanut vatinaa ja oli pyyhkäissyt sitä sonnin muniin. Kyytiä löytyi ja kun isäntä ei meinannut pysyä perässä pyhkäisi omiinsakin. Silloin tultiin kartanoon ja mentiin vielä monta kiukkuista kierrosta navetan ympäri. Viimein poltto sonnilta loppui ja voimat ehtyivät. Mutta isännältä ei. Hän antoi sonnin narun emännälle ja totesi: – Pitelepä sonnia, minä kierrän vielä muutaman kerran navetan ympäri. Ja liekö ollut saman isännän toteamus pojalleen, joka kirnusi polkupyörärahoja: – Pistä vatinaa haarukoihin, siinä on sinulle polkupyörää. Tylyä puhetta isältä.

Sorsastuksen avaus tehtiin Pohjolan järvellä. Karsikas-Mikko oli kylänvanhimpana todistamassa, että kaikki alkaa asiallisesti. Eränkävijäin puolesta oli Kukkuraisen Heino valvomassa, että luvat olivat kunnossa ja aloitus tapahtuu ajallaan. Ylimpänä kuitenkin Parta-Reino, jolle on jäänyt ylipäällysmiehen arvo Pahkaperän ja Mutalammin sorsakauden avajaisissa.

Ottavaisen Martin kanssa siinä pohdittiin Pohjolan järven kunnostusmahdollisuuksia jälleen kerran. Karsikas Mikko on niin juureva ja arvostettu isäntämies, että ilman hänen asialleen lämpenemistä ei hanke lähde vetämään. Martin kuningasajatus siitä, että koulun tontilta lohkaistuille tonteille löytyisi rakentajia tuntuu toteutuvan. Ainakin yksi pitävä varaus on jo tehty. Tässä asumisviihtyvyydessä on tällä järvellä melkoinen merkitys. Ei se tarvitse olla ihmisen viihtyvyys niin suurista kiinni. Pääsee omalle järvelle lorkkimaan katiskoiden kanssa ja tavia jälestämään syksyisin, niin siinä on elämisen makua.

Pohjolan järvi on satoisa järvi. Nostettiin eräs katiska ja sieltä piisamiyhdyskunta. Tuskinpa Nivalassa missään voi käydä katsomassa tällaista pesänrakentamisarkkitehtuuria. Piisami viihtyy ympäri vuoden. Samoin ”pulavuosiin” tottuneet ruutanat. Mutta hauen kohdalla käy kalpaten. Joka talvi hauet tukehtuvat ja vain nousuhauki elää kesään. Vesipinnan nostaminen olisi välttämätön. Ehkäpä tämä suuri haave joskus toteutuu. Kiitoksia Ottavaisen talonväelle ylettömästä rahteeringista.

19.8.1981

Maliset ovat leiponeet sellaisen ”lämpimänleivän”, jonka kehtaa tupata kenen tahansa käteen vierailulle mennessä ja tietenkin se kuuluu jokaisen nivalalaisen kotiin. Tarkoitan tällä Maliskylän Sekakuoron mahtavaa LP-levyä ”Maamies meni pellolle kylvämään”.

Tämä kulttuurisaavutus on jäänyt kaiken tohinan keskellä liian vähälle huomiolle. Aikaa myöten vaahto laskee, mutta tämän levyn arvo jää. Kanttori Kiviniemen tekemä kuorotyö kantaa hedelmää vieläkin. Nuo ”hyvin piiskatut” vanhat kuorolaiset erottuvat vieläkin joukosta. Kiviniemen työ näkyy myös tämän päivän aktiivisessa kuorotyössä.

Maineikkaan kuoromiehen tytär Inkeri Kangas on piiskannut maliset sellaiseen vireeseen, että oksat pois. Tuo levy kuultuna on yllättänyt. Tietenkin tekniikka on mennyt nappiin ja on tehty kurinalaista työtä, mutta laulu ja sen johtaminen on aitoa hengen tuotetta. Tämän levyn kappalten valintaa vastaa hyvin nivalalaisten maaperän makua. Ja onhan tämän maun takana maan johtavat kuorosäveltäjät ja sovittajat ja näiden tulkinta on onnistunut. Tämä onnistunut levytys on varmasti paikallaan oleva kiitos ja tunnustus siitä vuosikymmeniä jatkuneesta kuorotyöstä, jota Maliskylällä on tehty. Mistäpä löytyy toinen ”syrjäkylä”, joka pistää vastaavan.

Jaa. Milläs ne peltopyyt elää ensi talvena, kun ei tule rukiin oraita. Ei taija olla talvelle lähtemistä, tai sitten pitää muuttaa ruokavaliota. Peltopyiden ohella märästä syksystä kärsii koko maan leipäviljan omavaraisuus. Viime vuonna päästiin nousemaan jo 70-80 prosenttiin omavaraisuudessa, mutta tänä vuonna jäädään varmasti alle puolen ja ensi vuonna päästään tuskin 30 prosenttiin. Lieneekö Nivalassa kylvetty yhtään kouraa vielä ruista ja mitenkäpä sitä tuonne velliin kylvää. Taisi mennä enimmät halutkin, kun rukiit keväällä katosivat. Sinne ne viljavuoret näyttävät hukkuvan rehuviljankin osalta.

Suuressa naapurissa tyhjennetään märkinä syksyinä koulut, tehtaat ja varuskunnat ja mennään pellolle. Tänä syksynä viikatemiehiä tarvitaan eikä Sipilän Antti jouda vielä eläkkeelle. Lehtolan Kari ja Ruhkalan Antti piipahtivat toimituksessa ja käskivät yllyttää kirjoittamaan niin, että isännät alkaisivat kiireesti laittaa puimureihinsa levikepyöriä. Muuten käy köpelösti. Ottakaa neuvosta vaarin.

Tänään on lääkäreillä kiirettä. Nyt haetaan huomiseksi sairaslomia, kun sorsajahti alkaa. Vietti vetää riistan perään ja silloin jätetään lämmin aviovuode, kotiaskareet, kokoukset ja työt, kun uroot ryntäävät sorsien perään. Vietti on niin voimakas, että sitä on turha yrittää millään konstilla nujertaa. On ollut ja tulee olemaan.

Jyrkän ylikäytävällä seisoi tiistaiaamuna isä-Jyrkkä kainalosauvoihinsa nojaten ja sydämen päällä oli murhe ja kiusaus. – Nyt tulee sahankin köyhyys ilimi, kun piti mylly myyvä. Ei ole meijänkään tarvinnut käyvä kun kerran pulakapinan aikana Tyngällä myllyssä ja nyt pitää lähtiä ulukopitäjiin. Oliko tuo pakko tehä. Näin aprikoi Jyrkän Reino ylikäytävällä ja oli muutenkin apealla mielellä. Reino oli saanut niitettyä kotipellon ohrat seipäille, mutta suopellon palsta on vielä pystyssä. Kahdeksan seivästä oli Reino niittänyt ja sitten oli iskenyt kuumeisen lenssun, mutta muuten oli luonto entinen. – Tekivät minustakin ammattivalittajan, vaikka olen ikäni sitä karttanut. Meinaavat viijä maat ja mannut. Miten sitä pärijätään jos parraat maapellot pitäs antaa kunnalle. Ei tipu Topille pottuvoita ja eikä Reinon pää oo vielä kaatunut. Juurevasti on Jyrkän isäntä juurillaan.

9.9.1981

Junttilan Veli piipahti tässä taannoin lomansa aikana toimituksessa. Tämä kähäräpää se on pinnistellyt itsensä vihreälle oksalle. Lukaisi Turussa työnsä ohessa itsensä maisterismieheksi ja hoitelee Turun Sanomissa kotimaan politiikkaa ja tuurailee toimitussihteeriä. Oli tilaisuus tavata toistakin Turun Sanomien toimittajaa kesäloman aikana Naantalissa ja hän kertoi, että Veli on pidetty mies talossa ja porukan kesken. Kukapa sitä nyt pääsisi Veltsun kanssa riitoihin, kun mies on kuin itse hyväntahtoisuus. Tuossa tuli Velin kanssa pohdittua jälleen kerran, että nivalalaiset ovat tiedonvälityksessä vahvasti vallan kahvassa. Äkkimuistelulla tuli mieleen ainakin seuraavat kirjoittamalla leipänsä hankkivat: Eteläniemen Aimo lienee edelleen Etelä-Suomen Sanomissa.

Haapalan dynastian jälkikasvu on myös vahvasti kiinni tässä ammatissa. Aituri-nyrkkeilijä Matti on Turun Sanomissa. Viiksiniekka Aulis tekee verenmakuisia juttuja Ilta-Sanomiin. Nuorin Vesa Erkinpoika Haapala on saanut arvostetun paikan MTV:n uutistoimituksessa ja pari pätkää on jo tullut märehdittäväksi. Ylikotilan Olli hoitelee porvarillisen Aamulehden toimitussihteerin tehtäviä Tampereella. Airaksisen Lissu jatkaa Vilkunan suvun kynänkäyttäjissä yhdessä sisarensa Sisko Pirttimaan kanssa. Lissu ”lantseeraa” kaikkia lehtiä Helsingistä käsin ja Sisko vaihtoi toisesta kepulaisesta lehdestä Keskipohjanmaasta Liittoon. Vilkunoista on kolmaskin kynänkäyttäjä ja mm. tämänkin lehtykäisen pitkäaikainen avustaja Aaro Vilkuna.

Seppo Vaara aloitteli kirjoituksiaan Haapavesi-lehdessä ja ponnahti pian Pohjolan Työhön, kun edeltäjä Jaakonsaaren Liisa valittiin eduskuntaan. Sepolla näyttää olevan liukas tie eteenpäin, jos seuraa edeltäjäänsä.

Kairamon Aimo on päässyt porukasta pisimmälle, eli suurimman puolueen pää-äänenkannattajan päätoimittajaksi. Muistappa Aimo joskus Nivala-lehteäkin. Talven Ykä on myös yhdistelmä nyrkkeilijä-toimittajasta. Onko Ykä sitten käyttänyt nyrkkejään vai kyynärpäitään, mutta mies on Pohjanmaan lehtisankareita. Eihän tuo nyt kumma, kun on syntynyt lähellä Sarjankylää ja siellähän niitä kasvaa kasapäin.

Luhtaselan veljekset Oiva ja Ilmari ovat tehneet yhteensä jo puoli vuosisataa lehtityötä. Oiva on uskollinen Kalevan mies, Ilmari vaihtoi työpaikkaa Keskipohjanmaasta Kalajaskaan. Niemen Reijo istuu Maaselän päätoimittajan pallilla jo 15 vuottaan. Pudaksen Eini on mieltynyt Kainuun korpimaisemiin ja täyttää tuotteliaana ihmisenä Kainuun Sanomien palstoja tiuhaan. Tyhtilän Jukka aloitti Nivala-lehdessä ja ponnahti myös tukevalle ääniradion toimittajan vakinaiselle paikalle. Jukan ääni lähtee eetteriin Kokkolasta. Harjun Teuvo aloitti myös Nivala-lehdessä ja hoitelee nyt Kalajaskan toimittajan hommia. Hiihtäjän geenit näkyvät sopivan myös toimittaja työhön lähtökohdaksi. Nikun Saija lienee nuorin päätoimittaja ja kenttänä on Haapavesi-lehti.

Sarjanojan Tapani on nyt vakinaistettu Nivala-lehteen harjoittelukauden jälkeen. Toivottavasti poika ei ala hytkyttelemään ponnahduslautaa., mitä siintäisi horisontin takana. Kankaan Seppo jatkaa myös Nivala-lehdessä, tosin vähän tasoittuneena, kun Pesis putosi sarjapaikaltaan ja siivet taittuivat tuossa rytäkässä.

Vielä on kuulemma entisen rovastimme Pentti Pyyn tytär ja entisen kunnanlääkärimme Kinnusen miniä Helena Kinnunen toimittajana Hesarin ulkomaanosastolla. Veli muisteli, että TV 2 pitäisi olla Karvoskylältä joku ”partanaama”, mutta ei muistanut nimeä. Saattaa olla, että listalta on unohtunut vielä moni mainitsematta, mutta eiköhän tuo korjaantune. Muistakaapa joskus Nivala-auviisiakin. Meni vähän ammattikunta-asiaksi, mutta lopetetaan tällä kertaa tähän. Terveisiä vain.

23.9.1981

Kahdet kovat synttäritkin on ollut sitten viime tapaamisen. Kangas Pekalla oli väkeä niin kuin Haikaran seuroissa, totesi Hautalan Eino.

Kivi-Kallen synttäreillä oli vuorineuvoksesta lähtien. Kun siinä letkassa jonoteltiin, tiirailtiin saapuneiden sähkeiden allekirjoittajia. Oli ministereitä ja pääjohtajia. Kaikesta näki, että Kalle on kulkenut piireissä.

Viime viikon ministerivieras oli II valtiovarainministeri Mauno Forsman. Lupsakka demari. Kiinnostus tuntui olevan kulttuuripalveluja kohtaan. Nivalalaiset työnsivät ministerin kainaloon isot muistiot.

Painavinta murhetta kantoi kunnan-Jussi, joka sai käteensä valtioneuvoston kanslian esitykset kehitysalueiden uudesta tukialuejaosta. Tässä paperissa esitetään Nivala, Ylivieska ja Haapajärvi samaan kastiin Raahen ja Oulun kanssa. Vähintäänkin törkeää. Esimerkiksi Oulainen oli säilynyt II vyöhykkeessä, mutta Nivala pudonnut III A vyöhykkeeseen. Tämä herättää kysymyksiä. Nämä ovat niitä asioita, joiden vartioiminen kuuluu kunnanjohtajalle. Jos suunnitelmat saavat toteutua, kysytään Nivalassa pian Pajulan Jussilta, missäs olit kahta puolta juhannusta. Antti reissaa, niin myös Jussi. Antilla on ”hoksnokkaa” vainuta tärkeät asiat. Tällaiset asiat kaatuvat useimmiten vasta jälkikäteen ikävinä yllätyksinä. Asemia menetetään jatkuvasti, jos ei pidetä tehokkaasti tuntumaa seutukaavaliittoon, maakuntaliittoon, ministeriöihin ja keskeisiin virkamiehiin. Minä epäilen pahoin, että Jussille tulee hölkkä, jos aiotaan jo vinoon luisuneet asiat oikaista.

Tämä kaikki ei ole Jussin syytä. Nivalan valtuutetut ovat niin itsekeskeisiä, että kaikki ne vähätkin tärkeät paikat on miehitetty luottamushenkilöillä, joilla ei ole näkemystä pysyä asioissa mukana. Muilta kunnilta on kunnanjohtajat ja keskeisimmät alan virkamiehet. Ei ihme, jos siellä maallikko putoaa leikistä. Jussi ei ole saanut näitä avainpaikkoja, vaan häntä on potkittu päähän. Tulokset näkyvät myös. Mistäs tietää asioiden kulun, kun ei pääse itse seuraamaan läheltä. Tämä asioiden luisuminen huonoon suuntaan on jo yleisessä tiedossa, eikä suinkaan mikään olettamus tai paljastus. Nyt pitäisi keskittyä epäitsekkäästi kunnan asioiden hoitamiseen niin virkamiesten kuin luottamushenkilöiden.

Kiviojan Reinolle täytyy antaa yhdestä asiasta tunnustusta, vaikka hän monesti vetääkin rouvisti ”kotiin päin”. Reino kertoi haastattelussaan, että hän ja muut kunnan virkamiehet olivat tuossa kuuluisassa tonttiasiassa Raitalan tontin kannalla.

Yksi asiavirhe siinä kuitenkin oli. Raitalan tontti ei sijaitse 750 metrin päässä keskustasta. Pidisjärventie jakaa keskustan kahtia mm. äänestysalueiden suhteen. Pidisjärventien risteyksestä on matkaa Raitalan tontin kulmaan 485 metriä. Tämä on mittaustoimiston ilmoitus.

Kuntalaiset kyselee, miksi ei anneta informaatiota kunnantalon tonttikysymyksistä, hinnoista ym. Syyttävät jo toimittajaa liikaakin tiettyyn suuntaan vetämisestä, mutta kerrottakoon nyt pelkkiä faktoja.

Vanhan sairaalan tontin suoritetut ja kaavaillut lisäostot yhteensä noin 6000 m² tekevät jo kunnalle runsaat 700 000. Jos lasketaan eläinlääkärintalon ja lääkärintalon arvo sekä kunnan omistamalle tonttimaalle hinta, nousee tämän tontin hinta yli 2 milj. markan. Raitalan tontti olisi myytävänä 650 000 markalla ja pinta-ala on 18 000 m².

Kirjaston rakentamissuunnitelmien yhteydessä tuli esille mm. auditoriotila – nousevalla penkillä oleva luentosali. Jos kunnanvirasto ja kirjasto olisi rakennettu samalle tontille ja samaan yhteyteen, olisi säästytty auditorion, ruokailu- sosiaali- ja muiden yhteisten tilojen rakentamiselta. Säästöt olisivat miljoonia markkoja. Mutta mitäs tyhjästä.

Kuntalaiset ovat loppujen lopuksi aika välinpitämättömiä. Puhutaan kartsalla, mutta jos tarvittaisiin näyttävää kannanottoa, sitä ei tule. Asiat menevät nyt omalla painollaan. On turha enää myöhemmin heittäytyä jälkiviisaaksi.

Valtuuston kokouspäätöksestä on nähtävissä ne nimet, mihin kukin valtuutettu on kunnallispolitiikassa pyrkinyt. No mitäs tässä turhia moralisoimaan. Onhan kunnalla varaa. Siitä vain.

21.10.1981

Nivala-Seuran johtokunta on ottanut yrityksen kannalta myönteisen ja tavoitteellisen kannan henkilökunnan kouluttamiseen. En epäile tulosta muiden, kuin itseni kohdalta: Miten sitä tapoihinsa pinttynyttä saa uusille urille.

Olin viime viikolla Rokualla Kauppa- ja teollisuusministeriön järjestämiltä viiden päivän koulutuspäiviltä ja sielä meille yritettiin opettaa oman itsensä tuntemista. Kyllähän se tietysti tarpeellista on tuntea se kaveri, joka lainaa minun vaatteita ja puhuu minun tiliini. Aina tuota ei kaikkea omakseen haluaisi tunnustaa. Kyllä se luomakunnan työn jälki näkyy ihmisessä pitkään. Vaikka on jo vuosituhansia eletty järjestäytyneessä yhteiskunnassa, niin yksilöitä me pyritään olemaan. Ennakkoluulot ovat mahtavat. Jos ei ole tietoa, niin kamposiin pannaan. Tehdään asioita ja tekoja joita ei tiedosteta. Itsepuolustus on vahva.

Jos mennään kertomaan jollekin vaikkapa kunnallispolitiikassa mukana olevalle, että kyllä sinulla on kadehtijoita ja vastustajia. Niin varmasti se menee kaikkiin täydestä. Kenellekään ei juolahda mieleen, että onkohan asia varmasti näin. Käsityksiä horjutti sellainen esitys, että meillä niin arvostetut ominaisuudet kuin periaatteellisuus ja luotettavuus ovat ihmisyyden kannalta epäkuranttia tavaraa. Nämä ominaisuudet syntyvät kuulemma siitä, että tällainen ihminen ie pysty muuttumaan. Oppiminen on jatkuvaa muuttumista, vakuuttivat kouluttajat. Luotettava periaatteen mies kuulemma käyttäytyy aina samalla tavalla. Hän ei pysty ottamaan vastaan tieto, eikä omaksumaan uutta, vaan on ennakkoluulojensa vanki. Tällainen henkilö on kuulemma robotti, joka nappia painamalla saadaan käyttäytymään ohjelmoidulla tavalla.

Mielenkiintoinen pohdiskelun aihe esimerkiksi kunnallispolitiikkaa ajatellen. Toisaalta ajatteleva ihminen ei sovi kunnallispolitiikkaan. Äänestäjät ovat omaksuneet sellaisen näkemyksen, että heidän valtuusmiehensä kaikissa noissa asioissa tietyllä tavalla. No tämän ei tarvitse tietenkään olla vesitiivis, vaan on niitä toisenlaisiakin äänestäjiä: ”Peräkorven Akselikin pääsi valtuustoon vaikka pyörä on ulkona yötä.”

Tässä ihmistuntemuksessa paras kouluttaja lienee pitkä avioliitto. Muistuu tässä mieleen Hauta-Rikun monet kertomukset, miten sitä yhteisessä veneessä toisensa oppii tuntemaan ja välttämään kivikoita.

Samaan toteamukseen on tullut Vilkunan Suomakin. Hän kertoo, että kun Joose tulee ulkoa sisälle ja pistää lakin ja puseron naulaan ja istuu penkille, niin hän näkee ja arvaa jo eleistä, mikä mieltä painaa tai mikä on päällimmäisenä.

Tillaripatsaan tekijä Miina Äkkijyrkkä soitteli tiistaiaamuna ja kyseli Nivalan kuulumisia. Miina itse kertoi hankkineensa lisää vasikoita Sonkajärven Aittokosken koululle, jossa hänen ”verstaansa” nyt on. Miina on perustamassa Suomenkarjan jalostusyhdistyksen alaosastoa, kolmen muun henkilön kanssa ja tarkoituksena on jalostaa pakkasta ja nälkää kestävä maatiaisrotu. Miina ei ole vakuuttunut tästä ylettömästä elintason noususta ja hyvinvoinnista, vaan katsoo tämän kaiken olevan saippuakuplan, joka eräänä päivänä poksahtaa ja joudutaan menemään taaksepäin. Silloin tarvittaisiin kotoista lehmärotua, joka pystyy elämään niukkuuden rajoilla. Tämä ajatusmaailma näkyi jo tillaripatsaan luonnoksessa, jossa Miinan retusoinnin jälkeen lehmä oli huomattavasti laihtunut. Samalla oli mennyt liiaksi piiloon lypsäjän muhkeat reidet ja tätä meidän toimittajakunnan jäsenet lievästi paheksuivat. Eihän ne isännät muuten olisi viitsineet seisoa kärpäsiä huiskimassa, jollei olisi ollut silmänruokaa samalla tarjottavana.

Seppälän Hilda soitteli tuohtuneena uudelleen, että vaarallisia ajokoiria näkyy taas juosta völlöttelevän heidän nurkillaan. Hildalla on hanaton ladattu haulikko, joka hajottaa kamalasti. Sopii varoa koiramiesten, etteivät päästä koiriaan, uhkaili Hilda.

Kesäisen sodan jälkeen eräs naapuri oli tehnyt havahduttavan havainnon. Hilda oli istunut uskollisesti toolilla navetan nurkalla haulikon kanssa iltahämärissä ja tiiraillut metsään päin. – Mikä sielä tuolla vilahti, oli Hilda tuumannut ja kopeloinut samalla haulikkoa. Oli tullut tuumineeksi, että taitaisi pitää julistaa ulkonaliikkumiskielto hämäräntulon jälkeen.

Terveisiä ja myöhästyneet onnittelut Hiitolan Väinölle merkkipäivän johdosta. Olin reissussa ja jäi sen vuoksi käymättä. Tulenpa tässä jonain iltana käymään.

28.10.1981

Maanantaipäivänä saatiin lämmitellä ”herraloisteessa”, kun maan vaikuttajia saatiin vieraaksi. Ja ainahan niitä kinttuajia löytyy, kun isoset ovat liikkeellä. Tuikan Eeliksellekin tuli muonitusvaikeuksia, kun kahvit ja voileivät oli varattu 15 hengelle ja vieraita törmäsikin koululle yli 30. No kyllähän Eelis muonituspäällikön tehtävistä on tottunut selviämään.

Saarisen Topille tuo maanantaipäivä taisi olla kaikkein anteliain. Tulihan siinä yhdellä sopimuskirjalla töitä ainakin kolmeksi vuodeksi ja varmuus siitä, että tietää asioitansa hoidella.

Rauma-Repola-Vitermon päällikkö kertoi, että Nivalan halli on mittavimpia tämän alan laitoksia koko maassa ja on sen vuoksi merkittävä kun puhutaan painekattiloiden valmistuspaikasta. Tämän panivat varmasti Nivalan kunnallismiehet mielihyvällä merkille.

Ja sitten politiikkojen puheisiin Kyösti Kallion koululla, jonne oli saapunut löseikkökelistä huolimatta noin 500 henkeä. Vetonaula oli tietenkin Ahti Karjalainen. Karjalainen otti tietenkin nivalalaiset omikseen kehuskelemalla miten voimakkaan panoksen Nivala on antanut valtiolliseen elämään lähettämällä valtiolaivan perämieheksi Kyösti Kallion ja kaikkiaan seitsemän Maalaisliitto-Keskustapuolueen kansanedustajaa.

Ja sitten talouselämän kysymyksiin. Joka kolmas markka on peräisin ulkomaankaupasta ja ratkaisevaa osaa näyttelee lähinnä kauppa Neuvostoliiton kanssa. Karjalainen totesi, että on esiintynyt viime vuosina monenlaisia epäilyjä siitä, että tämä kauppa ei olisi Suomen kannalta kannattavaa. Karjalainen kiisti ne ja vakuutti, että kaikki ulkomaankauppa tehdään maailmanmarkkinahinnoittelun pohjalta ja samat lait pätevät myös Neuvostoliiton kaupassa. Suomi kilpaillee markkamääräisesti Länsi-Saksan kanssa Neuvostoliiton kaupassa, joka on Euroopan suurin kauppakumppani naapurimaalle. Jos lasketaan kauppa väestömäärän perusteella, olemme varsin ylivoimaisia kauppasuhteessa. Hienovaraisesti Karjalainen sivusi myös presidentin merkitystä ulkopolitiikan ja kaupan kannalta. Mikään räiskyvä persoona Ahti Karjalainen ei ole. Kuitenkin hänen puheensa on vakuuttavaa ja herättää luottamusta.

Valtiovarainministeri Ahti Pekkala tunnetaan Karjalaisen miehenä ja siitä hän on antanut puheessaan näytön jo muutama päivä ennen Nivalaan tuloa. Pekkala on kehittynyt loistavaksi puhujaksi ja osaa ottaa yleisönsä. Yleisö tiesi odottaa puheen keskeiset asiat ja eikä pettynyt. Presidenttipeliä ei ole harrastanut Keskustapuolue, vaan kaikki muut. Tämä on Pekkalan mukaan ollut epäinhimillistä nykyisen valtionpäämiehen kannalta ja tuhoisaa ulkomaisen uskottavuutemme kannalta. Syyttely ja vikojen kaivaminen muiden puolueiden ehdokkaiden osalta ei ole omiaan lisäämään puolueettomuutemme uskottavuutta ja kun mahdollisesti tulevien presidentinvaalien jälkeen joudutaan menemään jonkun näistä valituksi tulleen taakse.

Kansanedustaja Väinö Raudaskoski vakuutti ulkopolitiikan olevan tänä päivänä yli valtakunnanrajojen ulottuvaa työtä, jonka päämääränä on saada ihmiskunta pysyvästi hylkäämään väkivalta ja työskentelemään rauhan puolesta. Rauhantila onnistuneen ulkopolitiikan seurauksena varmistaa vilkkaan kansainvälisen kaupan ja muuttuu tällä tavoin kansalaisten taloudelliseksi hyödyksi, totesi Raudaskoski.

Ahti Karjalainen pääsi lähtemään kello 19:00 Reisjärvelle yhden kysymyksen jälkeen. Hänen kantaansa tiedusteltiin ns. poliittisiin virkanimityksiin. Karjalainen totesi, että jäsenkirja ei saa olla esteenä valtion virkaan nimitettäessä, mutta se ei myöskään saa mennä edelle virkaan vaadittavan pätevyyden suhteen. Impi Niemi torhaisi polttavaa asiaa, eli Keskustapuolueen presidenttiehdokkaasta käytävää jäsenäänestystä ja totesi lopuksi, että ei sitä ennenkään ole Helsingin herroja näkynyt jäsenäänestystä suorittamassa ja että me naiset ainakin olemme tottuneet äänestämään raitista miestä.

Pekkala joutui altavastaajaksi ja perusteli jäsenäänestyksen eväämistä sillä, että puolueella on selvät säännöt menettelystä ja aikaa on nyt vähän keskinäiseen kinasteluun. Raittiuskysymykseen Pekkala otti kantaa toteamalla, että Ahti Karjalainen on nyt maitopoika ja tämäkään ei tunnu passaavan kaikille. Pekkala totesi vastauksensa lopuksi ison kirjan sanoin, joka on syytön heittäköön ensimmäisen kiven ja sai vastauksestaan runsaat taputukset. Keskustelun lopuksi käytiin vielä turinaa jäsenäänestyksestä, johon Lauri Rättyä kunnallisjärjestön edustajana totesi, että saattaisi syntyä kiusallinen tilanne, jos äänestyksen tulos näyttäisikin, että kenttä on muun kuin Karjalaisen kannalla ja puoluekokous kuitenkin ratkaisee vaalin.

Kaikesta näki, että kansalaiset ovat valmistautumassa ennenaikaisiin presidentinvaaleihin, kun maanantain tiedote kertoi hovilääkärien taholta, että Tamminiemen isännän vointi ei näytä kohentuvan ja kansalaisilla on syytä olettaa, että tilanne voi olla virallista tiedotusta huonompikin.

PS. Vielä ennen tämän lehden painoon menoa tuli julki, että Urho Kaleva Kekkonen on tullut pysyvästi kykenemättömäksi hoitaa Tasavallan Presidentin tehtäviä. Tuo olettamus taisi sitten olla oikea. Nyt se sitten alkoi kilpa kolmeen eli kilpailu siitä, kuka täyttää tämän paikan.

4.11.1981

Sain maanantaiaamuna soiton Kallion Einolta, että tulepas tapaamaan Kypros-jääkäriä. No mikäpäs siinä. Yllätys oli melkoinen, sillä Kallion pöydän takana istui itse Pekka Erkkilä. Jos joku ei tunnista, palautettakoon mieliin kymmenen vuotta taaksepäin suuret lehtiotsikot, joissa mainittiin Pekka Erkkilän ja Tauno Majurin nimet. Oltiin samoihin aikoihin Kyproksella 1964. Emme siellä tainneet tavata, mutta muisteloita löytyi.

Tämä suomalainen palkkasoturi on todellinen ”T.A. Heikkilä”. Hänellä on kuuden vuoden kokemus YK-joukoista erilaisista tehtävistä Kyprokselta, Libanonista, Israelista ja Kairosta. Hänet on palkittu Turkin armeijan korkeimmalla ansiomerkillä, kultaisella Ataturk-mitalillaan ansioistaan palkkasotureiden komentajana taistelussa kurdeja vastaan. Pekka Erkkilä on nyt sovittanut tekosensa yhteiskuntaa vastaan, oltuaan kahdeksan vuotta kiven sisässä. Nyt mies rakentaa 400 sian sikalaa Isoonkyröön ja paiskii töitä yötä päivää. Tämän miehen lennokkaita ja uskomattomilta tuntuvia tarinoita kuullessa tuli mieleen Välskärin kertomukset.

Minä olen römppäviikostani käyttänyt alkuviikon kutsumattomaan vierailuun. Neljästi kylässä. Viimeksi maanantaina oltiin Hiitolan Väinöä ja Olgaa tervehtimässä. Olgalla oli punaiset posket kuin rippikoulutytöllä ja vitsi löyhässä. Väinön kanssa hyökättiin Kilpelänkankaalla ja jatkosodassa tykistön mukana Kannaksella. Ilta vain loppui kesken. Loppuviikoksi aion janttautua kotia, jos sattuis vieraita tulemaan.

Tämän viikon lehteen oli tarkoitus saada pankkimiesten haastattelu katotilanteen johdosta. Sattui kuitenkin niin, että ykkösmiehet olivat juuri sopivasti reissussa ja juttu viikolla siirtyi. Tilanne on tosiaan huolestuttava. Moni viljelijä joutuu tekemään rajuja ratkaisuja. Olen kuullut, että ainakin yksi sikala pistää sikalansa tyhjäksi siihen saakaa kunnes oman pellon viljaa saadaan. Ostorehuilla kate jää olemattomaksi lihotussikalassa. Moni viljelijä joutuu ottamaan kymmeniä tuhansia markkoja lisää lainaa ja pyytämään lykkäystä lainamaksuilleen. Nivalassa kato koski jokaista viljelijää ja tämä heijastuu pankkeihin raskaana. Valtiovalta lupailee myötätunnon lisäksi myös tilakohtaisia korvauksia, jotka kuitenkaan eivät voi olla läheskään todellisia tappioita peittäviä, vaan monesti vertauskuvallisia. Odotetaan kuitenkin.

Kyllä se tämä kaamoskausi tästä menee, jos keksitään raitilla ja turinailloissa puheenaiheita. Niitä on nyt tämänkin lehden palstoilla. Niva-Kaijan koulun nurkillakin puristaan monella tavoin – sisällä ja ulkona. Me ihmiset olemme sellaisia, että meidän oma minämme tahtoo olla niin heikko, että tarvitaan tällaisia aiheita, jossa voidaan syytökset esittää ulkopuolelle. Siinäpä sitä tuli itsellekin. Toimittaja voi kuitenkin perustella ärhäköillä jutuillaan sitä, että kansa haluaa ”verta etusivulle”. Siitähän meille palkka maksetaan ja tuleman pitää.

9.11.1981

Nyt kun kyhäilen kokoon tässä ensimmäistä kappaletta Nivala-lehden ”uudestisyntymisen”, eli kaksipäiväisyyteen siirtymisen numeroa., tulee mieleen maaherra Erkki Haukipuron evästykset. Oltiin herrojen kanssa marjassa Pohjois-Pohjanmaan kunnallispäivillä vuosi sitten ja näiden päivien ohjelmaan kuuluu maaherran vastaanotto. Haukipuro vaihtoi keskustelua mahdollisuuksien mukaan hyvin monien kunnan edustajien kanssa ja nivalalaisethan ovat aina olleet Haukipuron suosiossa. Puhe kääntyi pienessä ringissä Nivala-lehteen. Maaherra kehua retosteli Nivala-lehden omaleimaisuutta ja sen merkitystä nimenomaan ulkonivalalaisten kannalta ja miten hyvän kuvan se antaa ulospäin paikkakunnasta. Kyllähän ne herrat osaa höystää varsinkin silloin, kun tietävät, että höystö menee hyvin perille. Sitten maaherra tuumasi painokkaasti: Elkää vaan muuttako lehteänne useampipäiväiseksi. Silloin siitä katoaa se jokin. Vakuuttelin, että näin asia on. Nyt ollaan kuitenkin maaherran tietämättä menossa kaksipäiväiseen. Ja tätä täytyy perustella.

Jo neljä vuotta sitten tehtiin tiedustelu päivittäistavarakauppaa harjoittavien liikkeiden osalta kaksipäiväisyyden suhteen. Jo silloin löytyi halukkuutta tähän.

Johtokunnassamme asia on hautunut nämä vuodet ja sitä on lämmitelty vähä välin. Viime kesänä suoritettiin jälleen tiedustelu ja halukkuutta tuntui edelleen olevan. Tarkoitus oli julkaista nyt tätä vastaava viikonloppuliite, jossa olisi ollut vastaava sisältö. Kustantaja, eli kauppiaat, olivat kuitenkin toista mieltä. Nimenomaan heille on ongelma alkuviikon tarjousten esillesaaminen. Näin lehti siirrettiin maanantaina ilmestyväksi.

Toimituksen ja kirjapainon kannalta tämä ei ole paras mahdollinen, sillä jos lehti olisi saatu esimerkiksi tiistaille ja torstaille, olisi tiistain numeroon saatu jo viikonvaihteen tapahtumat. Nyt ei käy. Eihän paikallislehti tietenkään pysty kilpailemaan uutisten tuoreudessa päivälehtien kanssa, joten sillä ei ole kovin suurta merkitystä.

Tähän ollaan nyt kuitenkin päädytty. Johtokunta katsoi, että Nivala-lehden on seurattava kehitystä ja jos tällaista tarvetta ilmaantuu, täytettävä toivomukset. Taloudellisesti tämä ei tule olemaan kannattavaa ainakaan alkuun, mutta nuo riskit on ottamisen arvoiset. Toivotaan, että jo 30 vuotta Nivala-lehteä lukeneet ymmärtäisivät tämän. Normaali keskiviikon numero jää kuitenkin tuttuna ja totuttuna voimaan.

11.11.1981

Presidentinvaalit antavat vipinää jo Nivalassakin ja henkiä puhalletaan joka taholta. Johannes Virolainen kävi sunnuntaina Ylivieskassa Kyllikkinsä kanssa ja myrskyisät suosionosoitukset tuhatpäiseltä kuulijajoukolta. Näin on molemmat Keskustapuolueen kandidaatit saaneet kehua itseään.

Parhaillaan on menossa koko maassa osastojen kannanotot ja henkilövalinnat Kuopion puoluekokoukseen. Päivälehdet seuraavat tarkkaan tilannetta ja viime sunnuntaina kokoontui ainakin viisi piiriä, joista suurimman potin näytti lehtitietojen perusteella napanneen Virolaisen kannattajat. Nivalassa on pidetty vasta neljän osaston kokoukset. Korpiranta aloitti ja siellä vähälukuisessa kokouksessa osaston kannaksi tuli Ahti Karjalaisen esitys presidenttiehdokkaaksi äänin 10–6.

Sarjankylällä on väkeä paikalla jo tuvan täydeltä ja tiukka äänestys, jossa Johannes Virolainen selviytyi voittajaksi saaden kaksikolmasosaa kyläläisten äänistä. Järvikylällä tuli samoin päätöksin Virolaisen tukeminen. Haikarassa oli kokous viikonvaihteessa ja siellä syntyi samoin Virolaista tukeva päätös yhden ollessa toista mieltä. Maliskylällä syntyi sunnuntaina samansuuntainen päätös.

Kiirettä on puolueilla myös valitsijamiesehdokkaiden asettelussa. Nivalasta tullenee listoille ainakin kolme henkilöä. Keskustapuolueen valitsijamiesehdokkaana lienee valtiopäivämies Väinö Raudaskoski. Häntä esittänee virallisesti oma paikallisosasto. Muitakin saattaa ilmaantua. SKDL ei asettane omaa ehdokasta Nivalasta. Aila Raudaskoski on ollut keskusteluissa tiettävästi mukana, mutta suvussa on tarjontaa runsaasti mittavasta henkilöistä ja Aila on kieltäytynyt kunniasta.

Sosialidemokraatit asettanevat Maija Nivala-Raudaskosken valitsijamiesehdokkaaksi. Nivalan kansallisseura on käynyt kysymässä Paavo Kujalaa. Vielä maanantaina ei ollut tietoa siitä, onko Kujala vastannut myöntävästi. Muiden puolueiden osalta ei ole kuulunut vielä asetelmista mitään. Lähiviikkoina tämäkin asia selviää.

Sain maanantaina Ruotsista puhelun, jossa pahoiteltiin suuresti sitä, että Nivala-lehden toimittaja oli antanut palstallaan tilaa Kypros-Erkkilälle: Ei tällaisia tappajia tarvitse mainostaa. Sota ei ole ihannoimisen arvoinen asia, kertoi tämä iäkäs naisihminen.

No saattoihan siitä sellaisen käsityksen saada, että siinä oli ”sankarihohtoa”. Tämä nainen kertoi, että hän on ollut Suomesta pois jo yli 20 vuotta. Hän ihailee Kyösti Kalliota sen vuoksi, että hän ei ollut kiihottamassa omia lapsiaan tai ketään suojeluskuntaan tai vapaaehtoisena rintamalle. Sota ei ole puolustettavissa millään syyllä. Täällä Ruotsissa nuoret marssivat rauhan puolesta. Istuvat yökaudet kylmässä ja sateessa puistojen säilyttämisen puolesta ja haluavat näin säilyttää luonnon ja rauhan maailmassa. Toivoisi, että Nivala-lehtikin enemmän kirjoittaisi rauhan asiaa. Näin soittaja Ruotsista, joka on nähnyt sodan kirot ja kokenut sotapakolaisena kaikki kurimukset.

Siinäpä sitä tuli asiaa ja ojennusta toimittajalle tarpeeksi. Hiljattain kiersi valtuustossa lista ydinaseettoman Pohjolan puolesta. Listan alullepanijoita olivat valtuuston vasemmistolaiset ja sen verran heikko on meidän monien itsetuntomme, että ei tahtonut nimiä löytyä. Kuitenkin tällaisen asian pitäisi olla kaikille yhteinen.

Hiljattain tehty haastattelu nuorten keskuudessa osoitti, että nuoret pelkäävät eniten ydinsotaa. Kun ajattelee omia lapsiaan ja heidän tulevaisuuttaan toivoisi, ettei heidän koskaan tarvitsisi nähdä sotaa. Viime päivinä olemme saaneet nähdä sen, että atomiasein varustetut sukellusveneet liikkuvat aivan meidän porteillamme. Nuorison marssimiset ovat hyttysen surinaa maailman mahtajien korvissa, mutta vain tällä tavoin asia voi mennä eteenpäin. Terveisiä Ruotsiin.

18.11.1981

”Kenellekään ei pitäisi esiintyä neuvonantajana vieraalla elämänalalla, ei oikeastaan edes omallaan. Sen pitäisi riittää, että vartioi omaa käyttäytymistään ja pyrkii siinä esittämään kohtuullista ja oikeaa. Jotkin asiat ja alat ovat kuitenkin sillä tavoin nähtävillä, että ne ikään kun houkuttelevat asiaa tuntemattomankin arvostelemaan.” Näin kirjoitti Kalevi Kauniskangas hiljattain Kauppalehdessä. Siinäpä sitä itse kullekin.

Nivalan kunnan koululaitoksen 100-vuotisjuhla oli taas kerran sellainen tapahtuma, jolla näytettiin omintamme ulkopuolisille. Jo jumalanpalveluksessa saimme huomata ”pientä pikanttia” tavanomaisesta liturgiasta poiketen. Seurakuntanuorten vuoropuheluna esitetty rukous oli puhutteleva. Siinä rukoiltiin kestävyyttä opettajalle. Edessäni istui raavas opettajamies ja huomasin kuinka hänenkin niskansa nytkähti tällä kohdalla tekstiä. Siemenet putosivat pehmeään maahan.

Koulujuhlan eteen oli tehty paljon työtä. Se näkyi korkeatasoisen ohjelman hyvin läpivietynä suorituksena Ansiomerkkien jako muodostui kaikkineen liikuttavaksi. Jaettiin kultaiset ansiomerkit 30 vuoden palvelusta ja hopeiset ansiomerkit 20 vuoden palveluksesta. Joukossa oli monia opettajapariskuntia.

Liikuttavaksi tämän hetken teki opetusneuvos Kerttu Saalastin kiitos merkinsaajien puolesta. Opetusneuvos Saalasti lähti puheenvuorossaan kotikasvatuksesta ja kristillisyyden perusteista opetustyöstä. Liikuttavan puheensa hän päätti kirjoittamaansa runoon ja esitti lopuksi toivomuksen kiitosvirrestä. Hetkessä nousi viisisatainen yleisöjoukko ylös ja kajautti mahtavasti kiitosvirren. Siinä ei tarvittu virsikirjoja eikä ”alkuun viheltämistä”. Myöhemmin sunnuntai-iltana kommentoitiin Viljasen Martin kanssa tuota tapahtumaa. Se oli varmasti vieraista vaikuttava. Tuollainen kiitosvirren spontaani esittäminen tuskin onnistuisi monessa pitäjässä. Virttä veisatessaan syntyi erikoinen silmäkontakti. Toisella puolella oli yli 50 ansiomerkin saajaa ja toisella puolella juhlayleisö.

Erityisen maininnan hyvästä ohjelmasta antaisin tällä kertaa ja monien toivomuksesta Sepän Anjalle ja hänen johtamalleen lähes sadan oppilaan laulu- lausunta- ja soittoryhmälle, joka esitti vaikuttavalla tavalla ja tasokkaasti kantaatin. Tällaisen ryhmän virittäminen yhteen sointuvaksi on ollut varmasti suuren työ takana. Juhlayleisön puolesta kiitoksia.

Ja onhan tässä tullut taas kerran kehua retostettua. Toistettakoon vielä kerran edesmenneen Nyrhisen Villen toteamus, että omiensa kehuminen on niin tärkeä homma, että sitä ei passaa antaa ulkopuolisten tehtäväksi, se voi jäähä retosteluksi.

Muutamia kutsuvieraita tuosta juhlasta kaipaili. Ei näkynyt Laukkasen Eeroa eikä Niemelän Anttia. Kutsut oli kuulemma menneet. No, esteet on ymmärrettävä.

25.11.1981

Toisen ihmisen työ näyttää aina helpolta ja oma työ raskaalta. Näin me asennoidumme noin yleisesti. Useimmiten perusteellisempi tutkiskelu tuo esille kuitenkin toisen ammatinkin heikot puolet ja tästä saa motivaatiota omaan työhönsä: eihän tämä olekaan loppujen lopuksi hullumpaa. Uutta motivaatiota sain omaan työhöni, kun kävimme tutustumassa toimittajien kanssa Pyhäsalmen kaivokseen. Sieltä meidät vietiin alkutuotannon alkulähteelle, eli 500 metriä maanpinnan alapuolelle.

Nopea hissi kiidätti meidät hetkessä syvälle. Korvat lukkiutuivat kuin lentokoneessa. Kaivokseen tutustuminen on kokemus sinänsä. Vaikka turvallisuusriskit on eliminoitu olemattomiin ei voi olla tuntematta suljetun paikan kammoa. Kaivos ja pimeä elementti, jossa tehdään ankaraa työtä. Olosuhteet ovat poikkeavat ja miehiltä kysytään hyvää kuntoa. Tällaisen tutustumiskäynnin jälkeen osaa arvostaa omaakin työtään.

Suuret jäsentenväliset päättyivät sunnuntai-iltana television uutislähetykseen, jossa kerrottiin, että Johannes Virolainen otti 2–1 voiton kilpailijastaan Ahti Karjalaisesta, eli sai ⅔ keskustapuolueen valtuutettujen äänistä. Tätä tilaisuutta seurattiin varmaan yhtä suurella mielenkiinnolla kuin talvikisoja.

Noin katsojan kannalta tulee mieleen, että mitenkäs nyt käy, kun jännäämisen ”huippukunto” piti ajoittaa jo jäsentenvälisiin karsintoihin. Riittääkö enää toista huippua varsinaiseen kisaan. Vai onkohan Jussilla niin kuin Virenin Lassella 600 metrin kiri, jolla muutkin kypsytetään. Nyt Jussi näytti voimansa loppusuoralla, vaikka häntä kilpailun järjestäjien toimesta arpomisessa syrjittiin ja juoksutettiin kaarteissa ulkorataa. Vastustajan huutosakki yritti vielä loppusuoralla Jussille, että ei kannata, dopingissa kärähdät. Jussipa vain jaksoi.

Jussi on nyt päässyt edustamaan Kepun joukkuetta. Alkuerät Jussi selvittää kyllä. Välierissäkin uskotaan menestystä, mutta monet epäilevät, että siinä vaiheessa kärytetään 1–2 kilpailijaa anabolisten steroidien käytöstä. Ja vielä pelätään, että tässä vaiheessa otetaan loppukilpailuun keräilyeristä pari miestä parhaiden aikojen perusteella. Tähän se luottaa varmaan Ahtikin.

Näiden kisojen kohdalla voitiin nähdä, että mihinkäs ne vanhat urheilijat pääsevät veren vietistä. Tullaan kilpakentille mutta ei malteta pysyä katsomossa, vaan sählätään mukamas avustajina niin, että oma suosikki putoaa. Pitäisi olla komento niin kuin nyrkkeilykilpailuissa, avustajat kehästä ja kovin äänekkäät reunaltakin. Näissä piirikunnallisissa avustajat näyttelivät melkein suurinta osaa, niin että kilpailijat jäivät miltei varjoon. Ei saa panna vanhoja kilpailijoita tuulimittarin vartijaksi, eikä näyttämään lippua mistäpäin tuulee ja miten kovaa. Jussi haisteli tuulet oikein. Juoksi alkumatkan vastatuuleen voimakkaassa etunojassa ja nousi vasta loppusuoralla pystyyn, kun myötätuuli oli takana.

Tässä se kaamos humahtaa. Pyhään asti jännättiin näitä jäsentenvälisiä. Nyt odotetaan joulupukkia. Sitten jännätään maankuntaviestissä ja tammikuun lopulla onkin sitten jo valitsijamiesvaalit ja pian sen jälkeen tulee tasavallan isännän valinta. Silloin ollaankin jo hyvää vauhtia menossa kohti kevättä ja innostutaan aivan muista asioista.

2.12.1981

Olin viikonvaihteen pois Nivalasta ja kävi niin köpelösti, että Hämekosken Pukimon onnittelutkin jäivät suorittamatta. Sitä kun ei ite ole paikalla. Myöhästyneet onnittelut rippikoulukaverille ja Toini-rouvalle.

Olin saattelemassa Ruskolla maanmultiin miestä, jota muistan lämpimästi. Hänen suuruutensa oli nöyrää ja sydämen lämmöllä tehtyä auttamista ja huolenpitoa lähimmäisestä. Hän oli hyvässä vahva. Hän oli luja ja oikeudenmukainen. Hänellä oli sydän paikallaan. Hän oli appiukkoni.

Poissaollessani oli Nivalassa ja naapurissakin jo tunnettu ”kaipausta” poissaolostani. Kiersi kova huhu, että nyt se Salmela kaappaa Kankaan Pekan, Sytelän Heikin ja Ainasojan Topin kanssa Nivala-lehden. On perustettu uusi yhtiö Nivalan Kustannus Oy, jonka toimitusjohtaja on Kauppalehden rekisterin mukaan Jaakko Salmela.

Valitettavasti täytyy niistää siivet tältä mairittelevalta uutiselta. Kysymyksessä on Nivala-Seura Ry:n yleisen kokouksen antama toimeksianto johtokunnalle perustaa tulevaisuuden varalta paperiyhtiö ja säätiö, eli erottaa museon ja kirjapainon toiminta, jos verotus tekee mahdottomaksi kotiseututyön tekemisen. Tässä johtokunta on yleisen kokouksen toimeksiannosta pyrkinyt ennakoimaan ja eliminoimaan mahdolliset ikävät yllätykset. Jos tämä asian oikaiseminen vei pohjan pois jutuilta, niin toivotaan, että löytyy pian uusia vielä mehevämpiä aiheita. Valitettavasti se on niin, että pitäisi uskoa vain pintakiilto, jos aikoo jutuilla herkutella. Sisältä saattaa löytyä paljon arkisempaa ja vähemmän nautittavaa.

Paavalikin oli muistanut toimittajaa kolmannessa kirjeessään Nivalan korinttolaisille ja selostanut kristillisen vaellukseni etappeja. Tuli mieleen, että tuossa jutussa Paavali vähillä eväillä, eli kahdella leivällä ja viidellä kalalla ruokki suuren seurakunnan. Hyvillä lahjoilla saa näinkin vaatimattomasta persoonasta pitkän jutun. Se tekee joka taitaa.

Yhdestä asiasta minä voisin Paavalia nuhdella. Ei pitäisi höynäyttää ihmisiä tällaisilla puheilla, varsinkin kun tuntee meikäläisen. Toimittajana sinä tiedät, että meitä silitellään useimmiten vain vastakarvaan ja kiitosta tulee harvoin. Jos sitten sattuu saamaan tällaista ylistystä , niin sen ottaa tosissaan, eikä huomaa lainkaan sisään kätkettyä piikkiä. Ja itserakkaan ihmisen kanssa ei muutoin ole vaikeuksia, mutta ympäristö ei oikein ymmärrä. Minun pitäisi nyt vastapalvelukseksi kertoa sinun lahjoistasi ja armottomista taidoistasi. Pitäisi lähtiä siitä, kun ensi kerran tapasimme 39 vuotta sitten. Lokkiperällä isoisäni hautajaisissa. Ainesta on kuitenkin niin runsaasti Sinun kohdalla, että tulee rimakauhu. Sen vuoksi heitän tämän tehtävän hautumaan ja odottelen tässä pian lähestyvää Paavalin ”50-vuotistaiteilijajuhlaa”. Sitten yritän panna parastani.

Niin sitä Paavalin kanssa hankittiin leipää aikoinaan pohjoisen savotoilla bilnäsin kirveellä ja Aukustin puupääsahalla. vieläköhän mahtaisi Aukusti mahtua Paavalin hartioille, vai olisiko välipuu tai laji tiellä. Oliskohan paluuta entiseen kun ”bottaus” on kasvattanut niin minulle kuin Paavalillekin noita lihaksia aivan väärään paikkaan.

Pikkulintu lauloi ja suvituuli soi, että Eero ”Kölli” Laukkanen täyttää 4 päivä tätä kuuta 50 vuotta. Minä saanen tässä välittää niiden tuhansien entisten oppilaiden terveiset sinne Kokemäelle. Muisteltiin maanantain patsastoimikunnan kokouksessa Kivi-Kallen ja kumppanien kanssa Eeron aikoja. Eero oli kalamies ja puheet tietenkin menivät näihin asioihin. Kalle muisteli kunnanhallituksen retkeä Kainuuseen, jossa Eeron matopurkki olikin jostain tuntemattomasta syystä vaihtunut viilipurkiksi. Onko nyt minkälaiset täkyt, Kalle käski tiedustella. Ja Paavolan Reinollakin oli vielä hampaankolossa. Tulivat samaiselta retkeltä ja kun iltamyöhällä ajettiin Paavolan pihaan oli Esteri-emäntä portailla vastassa. Silloinpa Eero äkkiä autosta ulos ja järjesti näytelmän, että Reino oli vahvassa humalassa ja tarvittaisiin kantoapua. Tällaisia nuo kunnallismiesveteraanit muistelivat. Minullakin on Laukkasen Eerosta varsin huonoja kokemuksia. Ainakin hänen opettajantaitonsa ja oikeudenmukaisuutensa kärsi pahan kolahduksen.

Pyydettiin talvi mateita samoilla katiskoilla Pidisjärvellä. Minä ajattelin, että nyt sitä vedellään Pietarin saaliita, kun on kokemusta ja koulupohjaa takana. Homma aloitettiin viksusti. Pidisjärven jäällä katiskan paikkaa etsiessä rehtori Laukkanen piti minulle esitelmän, miten valitaan tuottoisa katiskan paikka: – Kuulehan Jaakko, on lähdettävä ensinnäkin siitä, miten made ajattelee. Niin minä silmät killissä ja suurta ihailua tuntien kuuntelin rehtorin filosofian luennon matikan sielunelämästä ja käyttäytymisestä ja miten se saadaan katiskaan. Hakattiin avanto ja katiskat laskettiin loitsujen myötä ja tieteellisellä tarkkuudella Pidisjärveen. Seuraavana aamuna menimme kokemaan ja taisinpa jo käydä menomatkalla kysymässä Vähäsarjan Matilta, mikä on matikan päivän hinta, sillä nyt niitä rupeaa tulemaan.

Muuten meni kaikki hyvin, mutta matikka ei käyttäytynytkään niin kuin luennossa oli puhe. Kävi niin kun Sänkiahon roknoosissa. Hiljaisina miehinä lipsuttelimme kohti rantaa. Samassa Vähäsarjan ja Haikaran Matti pyysivät meiltä kantoapua, kun molemmilla oli muovisäkit täynnä matikoita. Onneksi kalastuksella on niin vähäinen merkitys Nivalan elinkeinotoiminnassa, että rehtori ei kerinnyt pahasti horjuttaa talouselämämme pohjaa epäasiallisella opetuksella kalastamisesta.

Ja sitten Laukkasen Eero ei ollut tasapuolinen. Tyhtilän Mattikin sai Eerolta lukion todistuksen, kun oli kertonut käyneensä lukion kahteen kertaan päästä päähän läpi. Minä en saanut todistusta, vaikka kävin monta kertaa vuosien aikana koko koulurakennuksen läpi. Vieläpä osallistuin Eeron aikana yo. kirjoitusten pakolliseen, eli Vinnurvan lenkkiin, joka juostiin rehtorin vetämänä. Vähän pettyneenä, mutta reilusti onnitellen.

9.12.1981

Tässä alkajaisiksi annan tunnustusta omasta ja naapurien puolesta parille henkilölle. Olen kökötellyt jo runsaan kymmenen vuoden ajan keväisin ylioppilasjuhlassa kuvaamassa onnellisia. Sekin jo toisten ilo tekee hyvän mielen, mutta varsinainen annos on vuodesta toiseen Juhana Malkamäen puhe.

Sanotaan, että Jumalalle kymppi, opettajalle yhdeksän ja oppilaalle riittää kahdeksan. Minä ja moni muu olisi nostamassa Juhanan numeron kymppi miikkaan. Juhanan puheessa on aina tuoresta ainesta, kohottavaa, ylevää ja vakuuttavaa. Ei paatosta ja fraaseja. Sitten tuo kaikki Juhanan persoonaan yhdistettynä muodostaa täydellisen kokonaisuuden. Tällä keväisellä puheella elelee aina melko pitkään ja siinä uudistuu kuin siemenperuna.

Viime viikon perjantaina saatiin kuulla jälleen hyvä puhe, kun syksyn kirjoituksista läpäisseille ylioppilaille järjestettiin juhla tämän tapahtuman ja itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kiitoksia Juhana Malkamäelle.

Toinen hengen vainioiden vahva kylvömies on Simo Saastamoinen. Hän tekee työtä musiikin pitkällä saralla, jossa ei päätä ole näkyvissä. Siitä huolimatta pitää jaksaa kilvoitella eteenpäin. Simolla on kaksi ominaisuutta,, jotka ovat välttämättömiä silloin, kun vedetään vapaaehtoista harrastustoimintaa ja etupäässä nuoria. Simppa on symppis. Hänestä pitävät niin nuoret kuin vanhat. Hän saa nuoret innostumaan. Muuten ei jaksaisi vuodesta toiseen tulla harjoituksiin ja alistua kurinalaiseen harjoitteluun. Simo on taiteellisesti lahjakas ja tästä syystä hän on auktoriteetti ilman siksi pyrkimistä. Hänen työnsä hedelmät eivät näy viikoittain kuin jääkiekko-ottelujen tulokset, mutta ne myös säilyvät ja jäävät historiaan. Kenties Simolle olisi saatu Nivalaan läänintaiteilijan vakanssi, mutta Nivalan kunnanhallitus suhtautuu kaikkeen, mikä kulttuurilta tuoksahtaakin pirun ironisesti. Tämä on valitettavaa. Ainakaan tässä ei toteudu kentän ääni. Luullakseni nivalalaiset enemmistöltään ovat ainakin suvaitsevia kulttuuria kohtaan.

Maanantai-iltana nähtiin televisionäytelmä Clairen polvi. Minkäs sille mahtaa, että aihe on aina kiinnostanut miehistä sukupuolta. Se Luojan panema vietti miespuoliseen, eikä siinä ole hävettävää. Ei me kaikki pystytä pitämään tunteitamme kurissa niin kuin Härkä-Tuomas: Katsonut ei silmä milloinkaan, kohden naisen poven kukkuloita, miehen mieltä eksyttävä tienoo. Yhtä kova kiista kuin Clairen polvesta näyttää nousevan Nivalassa Tillari-patsaan lypsäjän polvesta. Minkä verran reittä paljastetaan.

Ensimmäinen plastoliiniluonnos oli kesällä Nivalassa harvojen nähtävänä. Siinä Miina on aivan oikein toimikunnan ja oman näkemyksensä mukaan muistanut myös miehistä katsojakuntaa paljastamalla lypsäjän reidet – noin melko mukavasti. Eihän se nyt isäntäkään viitsisi vieressä seisoa kärpäsiä ajamassa, ellei olisi vähän silmän ruokaa. Mutta jostain oli mennyt Miina Äkkijyrkälle tieto, että nivalalaiset eivät hyväksy sitä, että lypsäjän reidet ovat liikaa näkösällä. Kun pienoisveistos meni valuun Kuopioon oli Miina pudottanut helmat alas. Tästä nousi mylläkkä patsastoimikunnan isojen poikien kesken: – Kuka kumma on kopeloinut nuo hameen helmat alas. Eihän siinä ole mitään hohtoa.

Nyt eivät miehet tule katsomaan ollenkaan Tillari-patsasta. Käyväthän he sentään nykyisin jo navetassakin. Nyt näitä ”peiteltyjä reisiä” voi käydä tarkkailemassa Nivalan Osuuspankissa ja Nivalan Säästöpankissa, joihin nämä kaksi ensimmäistä luonnosta luovutettiin viime viikolla. Miina aloittelee parhaillaan suurta työtä Sonkajärvellä.

Patsastoimikunta odottaa nyt nivalalaisten ”tuomiota” siitä, mikä verran kunnan tillarimme saa paljastaa miesten mieliksi. Kun nämä isot perusasiat saadaan kuntoon, niin kyllä me sitten presidentinkin hyväksymme yksimielisesti, tulipa kuka tuli.

16.12.1981

Suuret asiat ovat joskus penistä asioista kiinni. Ehkä useinkin. Kullaan Veikon synttäreillä oli muitakin napamiehiä, kuin päivänsankari itse. Maaherra Haukipuro moitiskeli Oulun kaupungin heikosti hoidettua lumenpoistoa. Ainakin ennen teiden kunnossapito kuului kuvernöörin valvottaviin tehtäviin. Taitaa olla nykyisin niin, että ei ”kuvernöörin” aika ja arvovaltakaan kaikkeen torumiseen riitä.

Kontion Sakari, isäntien kolmas mies tilitteli kysymyksestä uteliaille Haaviston Heikin lipsausta keskustapuolueen presidenttipelissä. Siinähän Heikki antoi lausunnon, joka tulkittiin Karjalaisen kannatukseksi. Tämän käsityksen kuitenkin Hakamäki ja Kontio seuraavana päivänä korjasivat. Kontio kertoi, että Haavisto oli suuren painostuksen kohteena. Valtioneuvoston juhlahuoneistossa oli omat ja naapurin miehet junttaamassa MTK:ta Karjalaisen taakse. Kontio totesi, että he evästivät Haaviston sillä, että elä luule voivasi muuttaa enää kentän kantaa. Juna Kuopiota kohti on jo lastattu.

Ja sitten tuo pieni asia, joka palveli isoa asiaa. Puhuttiin presidenttiehdokkaista ja siinä yhteydessä Antti Niemelä muisteli Nivalan teollisuuskylän perustamislupaa. Kauppa- ja teollisuusministerinä oli tuolloin Jansson. Antti muisteli käyntiään Janssonin luona ja hyvistä puheista huolimatta ei sana näyttänyt menevän perille. Antti kertoi, että hän pyörähti ulko-ovelta takaisin ja meni uudelleen ministerin sihteerin puheille. Hän aavisti, että tämä sihteeri voisi vaikuttaa asiaan. Antti on käyttänyt kaiken esiintymiskykynsä ja ostanut myöhemmin kaksi ruusua tälle sihteerille. Hän sai lupauksen, että sihteeri puhuu vielä ministerille. Tämä naula veti. Viikon päästä tuli päätös Nivalan teollisuuskylän perustamisesta. Tämä sihteeri on Janssonin nykyinen puolisko. Taisi Antti panna tarkalla silmällä merkille jo silloin, että vispilänkauppaa oli sihteerin ja ministerin välillä jo olemassa ja lähestyi tärkeää asiaa keittiön kautta.

Kylläpä nakkasi kovan talven heti syksystä. Kävisi sääliksi noita rakentajia, jos ei tietäsi, että siinä on kaksi kovaa vastakkain, meijän poika ja Jumala, niin kuin eräs äiti totesi. Kun Kaarrot aloittivat muutama vuosi sitten ensimmäiset rivitalonsa, tuli heti lokakuussa lähes 40 asteen pakkaset, joita kesti yhteen menoon maaliskuulle saakka. Niin vain pojat painoivat kolme rivitaloa loppuun saakka. Nyt on Kaarron pojilla ollut etumatkaa Keskon hallin kohdalla. Jyrkän veljeksillä on toinen mittavampi rakennuskohde ja vastassa on ollut tiukka urakkakilpailu ja armottomat säät. Samaa on ollut Kojolan veljeksillä päiväkodin rakennustyömaalla. Pakkanen ja lumi aiheuttavat melkoisia lisäkustannuksia. Täytyy toivoa, että nämä railakkaat rakennusmiehet selviävät ja taitaa äidit toivoa, että meijän pojat ja Jumala olisivat samalla asialla, eikä vastakkain.

Paavo Väyrynen tulee hakemaan Nivalasta joulurauhaa tunnolleen suuren puoluekokouksen jälkeen. Ehkäpä Paavon tunnolla on paineita, kun oli halunnut nimenomaan päästä joulun alla käymään nivalalaisten luona. Paavo yrittää saada ”synninpäästöä” ensi sunnuntain puhetilaisuudessa Kyösti Kallion koululla. Ehkä aika on nyt siihen sopiva, sillä onhan adventtiajan teksti kovin armahtava: Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Viime sunnuntai-iltana vietettiin Nivalan kirkossa jälleen herkkä latautumishetki lähestyvää joulua ja joulumieltä varten. Kirkkoherra Heikki Hurskainen totesi tilaisuuden aluksi, että näyttää olevan ennätysmäärä kuulijoita tällä kertaa. Suntiolta saadun tiedon mukaan kuulijoita oli ollut runsaat 800. Ja kirkkoherran kehotukset kolehtia kohtaan kantoivat hedelmää. Kolehdin tuotto oli 2 225 markkaa. Ylentävästä tilaisuudesta kiitokset kuoroille, Seija ja Erkki Vähäsarjalle, jotka kuoronjohtajina tekevät jatkuvasti epäitsekästä työtä nivalalaisen hengenviljelyn saralla.

23.12.1981

Kuusitoista viimeistä joulua olen viettänyt Suomen Turussa appivanhempieni notkuvien joulupöytien ääressä. Nyt jäämme viettämään ensimmäistä joulua oman perheen pariin Nivalaan.

Kun entinen avustajamme ja vieläkin hyvissä sielun ja ruumiin voimissa elävä Vuolteenahon Mari kirjoitteli aikoinaan Nivala-lehteen hyviä pakinoita, niin minun radikaaliluonnostani ne olivat liian tunneperäisiä ja liian omakohtaisia. Niin ne vuodet vierii, tuumasi poika kolmannen vuosipäivänsä synttäreillä. Niin ne on vierinyt toimittajan kohdallakin ja kummasti sitä ihminen ainakin näin joulun alla tunteella noita asioita käsittelee. Eiköhän tämä riitä alkupuheeksi, sillä aion kertoa eräästä lapsuuteni joulusta, jonka muisto näyttää sauttelevan läpi elämän ja tulee aina joulun alla väkevästi mieleen.

Äitini perintöosuus Veelannin tilasta käsitti 26 tuhannesosa manttaalia ja se oikeutti myöhemmissä järjestelyissä meidän kasvavalle perheelle kortteerin Veelannin pitkästä kamarista. Tämä kamari oli ollut puolivuosisataa kylmillään vain kesäkamarina, mutta keskinäisessä jaossa pytinki jaettiin niin, että Aino ja Vilho Salmelalle tulee pitkä kamari ja neiti Fanni Veelannille köykikamari. Siinä Arvidi Kahman kirjoittamassa pöytäkirjassa lyötiin lukkoon meidän asuntopoliittinen ohjelma kuntakuinkin tarpeita ja manttaaliosuuksia vastaavasti.

Muutto tapahtui syksy myöhällä. Isäni ryhtyi syysmyöhällä pakkasten kanssa muuraamaan takkaa ja leivinuunia. Ei ollut vatupassia ja muurarin kokemustakin vain riihen kiukaan korjaamisesta. Työtä kannusti kuitenkin se, saada ensimmäisen kerran pesueensa omaan huusholliin jouluksi. Mikään luomus tuosta takasta ei tullut. Pelkkä savivelli ja vanhat tiilet rakennusvärkkinä ammattimiehen käsissäkään tuota tuskin olisivat taanneet. Tuosta joulusta muistan sen, että ”molotohvit” olivat kartiineina ja jotenkin ankea olo.

Kului muutamia vuosia. Isäni oli päässyt sotatouhuista kotirintamalle ja joulun alla hän oli lähtenyt hevosen kanssa Kuonanperälle savottaan. Me kymmenen korvissa olevat kolme vilkasta poikaa ja yksi tyttölapsi hoidimme äidin kanssa huushollia. Silloin elettiin todellisen urheilumielen innoittamaa aikaa. Kaikki tehtiin kilpasilla. Kuka äkimpää purkaa heinähäkin. Kuka joutuimmin sahaa jäisen leivän leipäpaistiksi, kuka työntää pullon pitemmälle. Ei ihme, että tuo asuinsijamme muistutti joskus enemmän mennytten majaa kuin ihmislapsen kortteeria.

Viikko ennen joulua sattui minulle sitten sellainen vahinko, jonka seuraukset olivat saada sieluuni syvän haavan. Pimeällä emme uskaltaneet nousta vinttiin kieppiä heittämään ja leukoja nostamaan, josta vaati niukankin ravinnon ansiosta pakottavat voimavarat. Niinpä ryhdyimme nostamaan leukoja uunin reunaa vasten. Kyntöset kiinni uunin ylälaitaan ja siitä vetoja. Minun ollessani suoritusvuorossa revähti koko takka halki kuin temppelin esirippu ja puoli muuria kaatui lattialle. Hellaosa säilyi jotenkuten, mutta uunistakin jäi vain peräosa. Voi sitä metakkaa. Äiti itki ja huusi. Siihen haettiin vielä Fannikin voivottamaan kauhistusta. Minä olin jo juossut siinä vaiheessa piiloon hädissäni. Joulu oli tulossa. Leipomiset leipomatta ja Veelannin uunille ei ollut asiaa. Oli syntynyt konflikti. Joku väitti, että pyykkiä on kallistettu naapuriin päin. Silloin oli paniikki ja hätätila. Itkuni ja hätäni keskellä minulle kypsyi luja tuuma. Nyt tarvitaan aineet kolmiyhteiset, savi, vesi ja hiekka. Muurin on oltava kunnossa ennen kuin isä palaa savotoilta joulun aattona.

Myrskylyhdyn valossa minä läksin vanhan savimyllyn paikoille. Metrisen lumen ja puolimetrisen roudan läpi oli päästävä. Joulukuisen tähtitaivaan alla minä iskin kymmenvuotiaan voimilla, mutta koko maailman sisulla läpi roudan ja jään. Otavan kiertäessä öisellä taivaalla jo Anttilan päälle alkoi usva nousta ja tuore savi oli esillä. Peittelin montun heinäsäkeillä. Yö oli jo pitkällä, mutta vielä tarvittiin hiekkaa. Lumen alta hakkasin irti hiekkaa ja kannoin navettaan sulamaan perunalaatikkoon. Kenelläkään ei ollut kanttia kutsua minua sisälle. He näkivät päättäväisyyteni ja yritys olisi ollut turha. Jo aamun valjetessa kömmin sisälle, jossa lattian peitti puolen metrin vahvuudelta tiilet ja savi. Heitin enimpiä märkiä vaatteita päältäni ja kömmin kolmen maattavaan päästävedettävään sänkyyn. Nyt jalkopäähän, sillä olin hetkellisen arvovallan ja onnettomuuden johdosta näköjään menettänyt paikkani yläpäässä.

Uni ei tullut heti, vaan houreessa nytkähtelin aamuun ja katselin sulana olevasta ruudusta kirkasta tähtitaivasta ja sielun täytti hirveä hätä. Tuleeko joulua? Mitä sanoo isä? Tuleeko nyt lähtö Yliniemelle?

Metakka oli silminnähtävästi laimentunut. Järkytyksen tilalle oli tullut jonkinlainen kunnioitus päättäväisyyttäni kohtaan ja ehkäpä säälikin. Kuin unessa kävin töihin käsiksi. Siinä oli käynyt takkamestari Pysäyksen Hermannikin ovelta katsomassa, kun tieto oli levinnyt naapuriin. Väki oli paennut köykikamarin puolelle ja sielä puhuttiin varovaisella äänellä. Minä olin näytelmän pääosassa ja kuiskaajille riitti vain sivurooleja.

Olin seurannut monet kerrat Hermannin muurausta ja sitäkin, kun isä tämän takan teki. Tiesin, mistä röörit kulkee ja miten imua saadaan kaarteissa. Minä muurasin kuumeisesti. En tiennyt ulkomaailmasta mitään. Tein työtä yhteen menoon. Päättäväisyyteni ja itseluottamukseni kasvoi työn edetessä. Kun vihdoin aatonaattona sain muurauksen valmiiksi lähdin Alilaan ja ostin kaksi kiloa liitujauhoja. Kun vetelin liitujauhovellillä muuria valkoiseksi, minusta tuntui, kuin tämän työn mukana olisi myös sieluuni levinnyt joulurauha ja hätä ja tuska poistuivat. Vielä oli edessä jännitysvaihe, vetääkö takka. Ja vetihän se. Ei se edelleenkään ollut niin kovin sieppo savulle. Muistan selvästi vieläkin, miten märistä juurakoista lähtevä sininen savu leijaili katossa ja huoneen täytti miltei alituisesti palavan muran kitkerä tuoksu. Tästä syystä saan vieläkin raivarin, kun aletaan laulamaan rinta pystyssä ”kytösavun aukeilla mailla on kansa…”

Isä tuli savotoilta. Koko talo oli varpaillaan. Oli kait hiljainen sopimus, että asiasta ei kerrota ainakaan ennen joulua. Ei siitä ainakaan puhuttu. Ei jälkeenpäinkään. Kerran sain kuulla tähän suuntaan tarkoittavan vihjauksen, kun olin nujertanut tappelussa veljeni: Muuri-Ellu. Tuo urakkani oli kuitenkin niin suuri, että se nosti minut ja tapauksen tavallisen panettelukielen yläpuolelle, eikä siitä jäänyt herjaussanojen sijaa.

Niin tuli jouluaatto. Isäni oli ostanut tullessaan Haapajärveltä vähäiset joululahjat, jotka olivat kuitenkin runsaimmat siihen astiset. Minulle tuli viilekkeet. Kun joulunpyhien jälkeen naapurin kossit leventelivät lahjoillaan ja kyselivät minunkin saamisiani. Ollakseni tasaveroinen lahjani kasvoivat: Henkselit ja viilekkeet ja uunna vuonna lissää.

Nyt olisi vielä vähän aikaa parantaa tapojaan, jos aikoisi tehdä joulupukkiin vaikutuksen. Myöhäistä taitaisi olla kuitenkin parannuksen teko. Ja tiedänpä tuon entuudestaan, että ei tuo elämisen muutos jäisi vaikutuksiltaan kovin pitkäaikaiseksi. Raadollinen, raadollinen on ihminen ja altis kaikkeen pahaan. Anteeksi voisi pyytää niiltä, jota kuta on tullut loukattua vuoden aikana tai missä on vastuutaan kiertänyt. Sekin on niin vaikeaa. Kuitenkin haluaisin toivottaa puolestani kaikille joulua. Jokainen voi ottaa sopivaksi katsomansa laatusanan. Niissähän löytyy: Iloista, riehakasta, rauhallista, hyvää, rikasta, täyteläistä, antoisaa, jne. Niin että Sinun olisi hyvä olla.

Monessa kodissa vietetään joulua, jossa on poissa nyt rakas läheinen. Yksi paikka on tyhjä ja tämä tyhjyys korostuu joulun aikana. Monessa nivalalaisessa kodissa tunnetaan työpaikan menettämisestä johtuva elämän epävarmuus. Juuri joululahjaksi on saattanut tulla tieto siitä, että pitkäaikainen työpaikka on menetetty. Taloudelliset huolet katovuoden jälkeen ovat myös tuttu vieras monessa nivalalaisessa viljelijätaloudessa. Tuntuu että joulumielen päästä on vaikea saada kiinni. Erityisesti tänä jouluna vedotaan yhteiskunnan taholta meihin kanssaihmisiin, että voisimme muistaa yksinäisten joulua. Joulu on ennen muuta perheiden juhla ja yksinäiset tahtovat jäädä syrjään ja tällaisina juhlapyhinä yksinäisyys korostuu. Yksinäisyys ei merkitse aina sitä, että lähellä ei ole muita ihmisiä. Yksinäisyyttä voi tuntea ihminen myös silloin, kun yhteys kanssaihmisiin on katkennut. Näitä ihmisiä tulisi meidän jokaisen myös etsiä, kehotetaan joulun tervehdyksissä. Sadat entiset nivalalaiset palaavat joulunviettoon entiseen kotiin. Tervetuloa ”isien maalle” – jouluksi kotiin.

29.12.1981

Joulurauhan kehotusta noudatettiin tänä vuonna kuuliaisemmin kuin aikaisempina vuosina. Näin kerrottiin koko valtakunnan tasolta. Eikä tilanne Nivalassakaan ollut sitä pahempi.

Joulu on kirkkovuoden juhlista se, joka saa enimmän seurakuntalaiset liikkeelle. Kirkko täyttyi joulunpyhinä monta kertaa. Jouluaamun ensimmäisessä jumalanpalveluksessa oli käytävätkin täynnä ja osa joutui seisomaan. siinä tuli jo muutamille happivaikeuksia ja joutui lähtemään kesken pois.

Kirkolliset tapahtumat päättyivät sunnuntai-iltana Maliskylän kappelissa järjestettyyn joululaulutilaisuuteen. Maliskylälläkin täyttyi kappeli kyläläisistä.

Maliset järjestivät jälleen loistokkaan ja lämpimän juhlan. Oma kuoro, oma torvisoittokunta ja oma viulusolisti. Ja kaiken ylinnä laulutaito, joka on kehittynyt runsaasta harjoittelusta. Sivupenkiltä tarkastellessa tuli tehtyä muutamia havaintoja. Siellä istuivat malisten kuuluisat vävypojat Kotieläinjalostusyhdistyksen napamies Antti Viirinmäki ja tohtori Kurki-Suonion manttelin perijäksi kipuamassa oleva virsikirjan tuntija ja tekijä Markku Kilpiö. Paikalta puuttui kolmas vävypoika, maatilahallituksen pääjohtaja Jorma Kallio, joka oli tosin päivällä paikannut tämän tilaisuuden. On sitä Äijälää, Syrjälää ja Sarparantaakin vävypojilla paiskattu. Vanha sanonta kuuluu, että vävyn kintaat ovinaulassa. Tarkoittanee sitä, että jos tulee äkkilähtö, niin siitä on helppo siepata. Näiden vävypoikien kintaat taitavat roikkua noin kuvaannollisesti peräseinällä peilipiirongin vieressä. Sitä kun ei voi noita vävyjään tässä luterilaisessa kirkkokunnassa oikein itse valita, niin niitä tulee jos jonkinlaista. Näihinkin vävypoikiin on tyytyminen.

Päivyri pöydällä on tullut taas selattua loppuun. Jokaisella lehdellä on ”tärkeitä” menoja ja asioita. Sinne ne hupsahtavat roskalaatikkoon ja historiaan siitä jää vähän. Jokunen asia päiviksi, kuukausiksi tai korkeintaan vuodeksi. Siinä sitä tuherretaan päivästä toiseen. Vaikea on tällaisena tilityksen hetkinä yhtyä runoilijan sanoihin: ”Työs olkoon suurta tai pientä vaan, kun vain se tähtää suurempaan, ja kun sitä palkan ei tähden tee, se arvonsa ansaitsee”.

Sitä toisinaan puhkuu rintalapa kohoillen aatteen läpitunkemana ja rehkii vaikka siitä ei lapsille leipää tulisikaan ja palkaksi saa vain kiukkuisia kanssaihmisiä ja itselle mielenmasennuksen, kuin rääpsähtänyt aatteen taivaalta siipirikkona routaiseen maahan.

Noita tuhlattuja päiviä tilitettäessä on muitakin velvoitteita. Iso kirja sanoo, miten olet hoitanut leiviskäsi ja koittaa tällä tavoin hoputtaa työntekoon ja kilvoittelemaan niin kuin Ahon Askoa. Mieluisampaa olisi lukea toisesta kohdasta: ”Katsokaa taivaan lintuja, eivät kylvä, eivätkä kokoa aittoihinsa.” Niin se meni isoisäni Veelannin nuori-Jussikin maailman läpi vaikka loikoili suurimman osan ajastaan uuninpäällä ja laskeutui sieltä vain kolmen tarpeen tähden: luonnollisen, syömisen ja suvun jatkamisen takia. No se siitä. Pitää yrittää löytää tässä uudelle vuodelle uusi motivaatio, jolla voi narrata taas itsensä kalenterin pyöritykseen armon vuodelle 1982.

Päättynyt vuosi on ollut toki monella tavalla erikoinen. Parhaiten onnistui viime kesänä kalankasvatus, sillä happirikasta vettä tuli kaloille riittävästi. Ohrille ja muille kasveille liikaa. Samahan tuo muuten, vaan kun se näkyy CR:nä käyttötilin saldossa ja siitähän ne pankin tytöt soittelee. Onhan siinä mukavakin puoli. Ei ne muuten soittaisikaan. Jos viime vuoden ohrat oli keveitä, niin kyllä edellisen kesän ohrat tuotti tulosta. Nivalassa syntyi vuoden 1981 aikana jälleen uusi syntyvyysennätys tuon 1960-luvun jälkeen. Seurakunnan väliraportti kertoi jo, että noin 230 lasta on kastettu tämän vuoden aikana. Viime vuonna syntyneitä oli 218. Sadekesän ohrien itävyys testataan ensi vuonna.

Päättymässä oleva vuosi on myös keskinäisen kinastelun vuosi. Kunnallispolitiikassa heitettiin luita kaluttavaksi ja melko rähäkkä siitä syntyikin. No se antoi tarpeellista täytettä Nivala-lehdelle ja muillekin.

Syyskuussa totutut arvostuspilarit horjahtivat, kun Kekkonen jäi sairaslomalle ja sitä tietä eläkkeelle. Kun tuosta ajankohdasta on kulunut vasta muutama kuukausi, on asia antanut uutta pohdiskelun aihetta maisen kunnian katoavaisuudesta. Tänä päivänä ei juuri kukaan puhu enää Kekkosesta, vaikka mies on vielä elossa ja virassa, joskin estynyt sitä hoitamasta. Päivälehtien etusivuilla komeilee uudet haastajat. Heitä noteeraa kaikki tiedotusvälineet. Kekkosen terveydentilasta annettava ”miinusuutinen” ei hätkäytä enää sinne eikä tänne, olipa sisältö mikä tahansa. Vielä tätä vuotta alettaessa asetelmat olivat täysin toisenlaiset. Sinne suureen ”korvaamattomien” joukkoon on nyt Kekkosen tiekin päättynyt. Mihin me uskomme. Kaikista heikoin pilari näyttää olevan valtapilari. Mutta näille paikoille on aina tungosta. Ainakin sen tiedämme alkavasta vuodesta, vaikka muut tapahtumat onkin meiltä salattu. Parempi niin. Hyvää Uutta Vuotta!