Vuosi 1982

6.1.1982

Joulun ja uudenvuoden tienoissa sain terveisiä monilta entisiltä nivalalaisilta. Entiseltä kappalaiseltamme Juhani Rantakylältä tuli kortti ja osoitteen muutos. Rantakylät ovat ostaneen Mikkelistä suuremman maatilan ja siirtyneet sinne. Onnea ja menestystä varsinaisen kulttuurin tekoon, eli maanviljelyyn. Sinä olet uskaltanut tehdä sen, mistä minäkin aina haaveilen, mutta ei ole ollut vielä kanttia. Jospa se rousseaulainen ajatus viimein pääsee niskanpäälle.

Hernetkosken Matti muisteli menneitä, miten sitä joskus 1950-luvulla lähti Nivalasta neljä miestä Ylivieskaan nyrkkeilyn piirinmestaruuskilpailuihin. Mukana olivat Mauno Vähäaho, Mikko Haapala, Kalervo Mattila ja itse Matti Hernetkoski. Niin kävi, että kaikkien kohdalla vastustajat kannettiin kehästä ennen täyttä aikaa. Ne oli niitä aikoja, jolloin ei ollut harjoitussaleja ja valmentajia ja nälkäkin painoi päälle, mutta aines oli kovaa.

Toinenkin urheiluterveinen Nivala-lehden lukijoille. Mikko Salosesta ei viime kesänä kuulunut juuri mitään. Mikolle tämä oli välivuosi, sillä alkaneena vuonna Mikko on siirtynyt 85-vuotiaiden sarjaan ja lähtee heinäkuussa Pariisiin veteraanien olympialaisiin. Peruskuntoharjoittelu on kuulemma jo alkanut ja nopeusharjoitteluun siirrytään keväällä. Mikon leipälaji on 100 metrin juoksu. Pariisissa on viimeksi tehty urheiluhistoriaa suomalaisin voimin Paavo Nurmen ja Hannes Kolehmaisen toimesta. Tuosta on jo kuitenkin aikaa kulunut niin paljon, että uusiakin näyttöjä siellä Ranskanmaalla tarvittaisiin. Jokohan se nyt Salosen Mikolta kultamitali irtoaa. Mikolla oli jo varmassa tiedossa, kuka on tuleva presidentti. Tämä kerrotaan kuitenkin vasta vaalien jälkeen. Hyviä harjoitteluhetkiä sinne Espoon Soukkaan.

Lisää terveisiä tuli tiistaiaamun postissa. Entinen kirkkoherramme Sakari Repola on vaihtanut asuntoa ja asustaa nykyisin Mannerheimintiellä. Onnea uuteen kotiin.

On kerrottu, että kun pidetty ja kunnioitettu Sakari Repola aikanaan lähti Nivalasta, oli se melkoinen shokki körttisille ja muillekin seurakuntalaisille. Joku tiesi kertoa, että syynä lähtöön oli ylipaisunut työmäärä. Oli joka talossa tuttuja ja kaikkien luona olisi pitänyt käydä. Kertojan mukaan Repola olisi todennut, että nivalalaiset ovat niin uskonnollisia, että kun he kamarin tapiseeraavat, niin pidetään tupaantuliaiset ja niissä on kaikissa käytävä. Kyllähän se työ Nivalassa on ottavaa. Sen voi nähdä, kun lukee seurakunnan uutispalstaa. Kamareja tapiseerataan ja lähetysiltoja pidetään.

Rissasen Antilta tuli kortti Imatralta. Antti kertoi nauttivansa eläkepäivistään ja reissaavansa nyt rajan yli, jota ehti vahtia neljännesvuosisadan. Antti kertoi käyneensä viime vuoden aikana viisi kertaa Neuvostoliitossa, ja toteamus: Rahat menee, mutta tuttuja tulee.

Vaalimainokset ovat ilmestyneet kyläkuvaan, ohikulkevien katseita yrittävät Tamminiemen perijät iskeä lumivallin takaa. Oikeastaan tulee harmi, kun on vain yksi ääni. Kylmissään tuolla pakkasessa värjöttävät ja tekisi mieli antaa ainakin sympatiat kaikille. Ja kun kuuntelee puheita ja lukee esitteitä, niin kaikki ovat hyviä miehiä.

Tässä on vähä sama tilanne, kuin Veikko Ennalalla, kun hän luki lääkärikirjaa eräänä yönä. Kauhuissaan Veikko huomasi, että häneen sopii ainakin seuraavat taudin kuvat: Niveltulehdus, maksakirroosi, sydämen laajennus, kohdun laskeuma, psoriasis, läppävika, kaularangan kuluma, rintasyöpä ja krooninen änkytys. Niin sitä käy, kun herkässä mielentilassa asioita tutkii.

Kaksi seuraavaa viikon vaihdetta onkin mielenkiintoisia. Ensi viikonvaihteessa hiihdetään maakuntaviesti Reisjärvellä. Toivottavasti nyt ei pakkanen peloittele. Seuraavana viikonvaihteena äänestetään ja maanantai-iltana Suomen kansa on radion ja television ääressä. Jännittävästi alkaa tämä armon vuosi 1982.

13.1.1982

Viikon ajan on saatu seurata töllöttimestä, miten toimittajat yrittävät saada ”hirttosilmukkaa” presidenttiehdokkaiden kaulaan. Näissä alkaa olla tympäännyttävä sirkuksen maku. Kyllä se Rooman keisari aikoinaan osui naulankantaan toteamalla, että kansa ei tarvitse muuta kuin leipää ja sirkushuveja. Näitä halutaan tänäkin päivänä monessa eri muodossa. Toisille ihmisille politiikka on kaikki kaikessa niin kuin bingo tai raviurheilu. Kaikki eivät jaksa kiinnostua samalla tavoin. Heitäkin täytyy ymmärtää, joille on jo tullut pienoinen väsymys koko vaalitouhuun.

Jyrkän Veikko, Kankaalan Martti, Erkkilän Urpo ja monet muut ovat huolestuneet kevään tulosta ja odottavat sitä kauhun tuntein. Tämä on poikkeuksellista, kun muut odottavat kevättä rinta kohoillen ja unelmia luoden. Näillä pojilla kevään tuoreus on mennyt kohtuuttomiin. Viime keväänä tulva huuhteli näiden talojen kellarit ja porraspielet. Nyt on Malisjokea ruopattu lisää ja pelko sen kun kasvaa. Lunta on jo tähän mennessä kertynyt koko talven määrä ja pohjana on viime syksyn sateet. Nyt pääsevät Malisjoen vedet syöksymään vapaana Lepistön sillalle saakka, mutta ei siitä eteenpäin kuin tihkumalla. Sillasta tuli liian pieni ja tuli tulppo. Pojat lähettivät kirjelmän vesipiirille ja kunnalle ja toivovat pikaista apua kevättä varten. Huumoriakin asiasta löytyy. Jyrkän Veikko, joka osaa tuumaamisen taidon aikoi lähestyä kirkkoherra Hurskaista, että ensi keväänä ei valittaisi jumalanpalvelukseen sitä virttä, jossa sanotaan: me vuotamme kevättä tuoretta. Viime kevään tuoreudesta kun ei tullut loppua lainkaan.

Myöhään maanantai-iltana näytettiin kanadalainen elokuva syöpäpotilaiden viimeisistä päivistä. Filmissä kuvattiin ja kerrottiin kuolemaa lähestyvien potilaiden tunne-elämästä, haastateltiin heidän omaisiaan ja kerrottiin, miten tässä kanadalaisessa sairaalassa helpotetaan eri menetelmin näiden potilaiden tuskaisia viimeisiä päiviä. Filmi oli puhutteleva. Asia oli tuttua vain niille omaisille, jotka ovat joutuneet läheltä tämä asian kokemaan. Enimmän järkytti ja liikutti 22-vuotiaan pojan tilittäytyminen elämästä ja valmistautuminen kohtaamaan kuolema.

Tiedän Nivalassakin sellaisia perheitä, joissa on eletty raskaita vuosia, kun on tullut tieto perheen pienokaisen sairastumisesta verisyöpään. Se on koettelemus, jota ei toivoisi kenenkään kohdalle. Tämän ohjelman aikana muistin myös Sirkka Kukkolaa ja hänen runokokoelmaansa Sanattomat sanat. Sirkka on ollut hoitajana syöpäosastolla vuosikaudet ja sieltä löytyivät nuo tilittävät runot kuolemaan valmistautuvien potilaiden äärestä yön hiljaisina ja tuskaisina hetkinä. Terveisiä sinne Ouluun ja kestävyyttä työssä elämän rajamailla.

Näinä paukkuvan pakkasen päivinä on tullut monesti mieleen vanhat asiat. Minkälaista oli elämä niissä yksihuoneisissa mökeissä, joissa oli vain yksinkertaiset ikkunat, jos aina niitäkään. Saattoi olla vain heinätukko rikkinäisen ruudun paikalla, niin kuin Räähäniemessä. Näissä mökeissä asui kymmenkunta lasta. Siinä yhdessä takassa keitettiin perheen ruuat ja lämmitettiin lehmän hauteet ja saunavedet ja entäs pyykkipäivänä. Usvaa oli niin, että ei nähnyt toista muutoinkin lattian rajassa. Ja minkälaisia olivat ne sen ajan isännät. Eivät taatusti käyneet navetassa ja melkein joka mökissä oli märät puut. Toinen pää metsässä ja toinen pää hellassa, niin kuin ennen sanottiin.

Luin viikonvaihteessa Ojakankaan Martin äidistään Rinkelän Hilkasta kirjoittamaa elämänkertaa. Kyllä tuli väkevästi mieleen tuokin Rinkelän mökki. Yhteistä huonepinta-alaa oli vain muurin paikka pois laskettuna vajaat 8 neliömetriä. Siinä piti olla sängyt, pöytä, Kustin rasiantekoverstas ja kaikki tarpeellinen, mitä kymmenhenkinen perhe tarvitsi. Siitä huolimatta meitä kosseja tormasi aina aamulla vähintään puolikymmentä oottamaan Kupea koulumatkalle. Eikä se Hilda meitä pois patistanut. Se oli kovaa aikaa, mutta kovia olivat ihmisetkin maailman syrjää vastaan. Nyt näitä huonoja mökkejä taitaa olla enää Sippolan Ellenillä. Ellenillekin tarjottaisiin parempaa, mutta Ellen vastaa: oma tupa – oma lupa.

20.1.1982

Näin on käynyt, mutta lapsi on kaunis. Otsakiehkurat ja kaikki. Availin omia veikkalappujani viime yönä ja huomasin, että olin erehtynyt. Olin erehtynyt pienpuolueiden heikosta äänimäärästä ja vähäsen Kepunkin tappiosta. Presidentiksi olin veikannut aivan oikein – Koivisto. Tämä ei ole muuten pluffia, jos joku niin ajattelee. Meikäläisen ”perässähiihtely” ei toki kiinnosta ketään ja nyt ladulle saattaa olla tungosta. Manu oli ja on edelleen symppis. Sen sanoi kansa suoraan. Vaalin tulosta ei voi mitata puolueiden mukaan, vaikka se ehkä SDP:n kannattajista tuntuisikin mukavalta.

Nivalalaisten kohdalla äänestyskäyttäytyminen ei SDP:n kannatusta lukuun ottamatta ollut kovin odottamaton. Pienpuolueiden aika ainakin näissä vaaleissa näyttää olevan ohi. Tietenkin on otettava huomioon se, että motivaatio saattaa loppua, kun äänestää ehdokasta, jolla ei ole mitään läpimenomahdollisuuksia. Näin hakeudutaan suoran vaikuttamisen linjoille.

Vaalin tulos oli selvä ja mustanhevosen spekulaatiot jäivät kerralla. Kaikesta turhasta sitä on mekkalaa pidetty. Joku uskalsi vielä epäillä, että vielä naapuri älähtää ja Karjalainen tulee kuvioihin mukaan. No kohtuus kaikessa. Silloin menisi jo kommunisteilta pokka, jos eivät menisi Koiviston taakse.

Nyt alkaa sitten vaalin tulosten lähempi analysointi. Esimerkiksi keskustapuolueen sisällä tutkitaan, miten vaalin tuloksessa näkyy Kuopion kokouksen ”henki”. Vasemmisto tarkkailee samalla tavalla omia miehiään ja vetää sisäistä linjanvetoa. Nämä vaalit olivat tavallaan esikisat tulevia kansanedustajavaaleja ajatellen. Pitkää hengähdystaukoa ei tule poliitikoille. Ruletti pyörii.

Eilen oli talvipäivän seisaus, eli Heikin päivä. Eväät pitää olla puoliksi. Tämä päivä merkitsee talvisydämen taittumista. Nyt se taisi jäädä vaalihumussa huomaamatta. Kenellä on nyt eväitä lopputalveksi ja siitäkin eteenpäin. Niitä on nyt Koivistolla ja hänen kannattajillaan. Tähän saakka on käynyt niin, että aina on presidentti joutunut kääntymään omiaan vastaan tiukan paikan tullen.

Ukko-Pekka pani IKL:n miehet kuriin ja rökitti siten omiaan. Kyösti Kallio joutui samoin taltuttamaan pulapuolueen kiivaita mielialoja. Urho Kekkonen joutui hylkäämään keskustapuolueen luodessaan suhteita itään ja tätä kautta itselleen. Nyt nähdään, tuleeko Manusta koko kansan presidentti ja pystyykö hän nousemaan myös omiaan vastaan niin vaadittaessa. Historiallinen hetki. Siirrytään Manun aikaan.

27.1.1982

Sain eräänä päivänä vieraakseni Oiva Jylhä-Ollilan. Luulisi, että hänellä pyyhkii nyt hyvin. Taloudellinen asema on kunnossa ja samoin kaikki muut elämisen keskeiset ja tärkeät asiat. Vaan eipä asia näin ollutkaan. Sydämen päällä oli pakahtumiseen asti kerrottavaa. Mies on tehnyt täyden kierroksen byrokratian oravanpyörässä ja pudonnut sieltä maanpinnalle, eikä ajatukset vieläkään ole selviytyneet. Oiva sai lääkäriltään paperit selän takia sairaseläkkeelle. Mutta Helsingissä asia tyssäsi ja sieltä vastattiin, että paikallisen SV-toimikunnan lausunto on ollut ratkaiseva. No, Oiva lähti sitten työnhakuun. Mutta tulos olikin siellä toisenlainen. Ei tuon ikäistä ja kuntoista miestä oteta kortistoon. Kaksi valtion hallintaviranomaista katsoo asioita eri tavalla. Oivan kannalta kumpikin epäedullisesti.

Jos työnvälityksen johtaja vaihdettaisiin SV-toimikunnan päälliköksi, niin Oiva olisi työkyvytön ja saisi eläkkeen. Ja jos toinen päällikkö tulisi puolestaan toiselle pallille, niin se toteaisi Oivan työkyvyttömäksi ja molemmista tulisi myönteinen vastaus. Ja Oivan asia oli se, että nyt hän vasta ymmärtää sen, miksi nuoret työttömät ja työstään luopumaan joutuneet ajautuvat matkahuollon kulmille. Suurempaa vääryyttä ihmiselle ei voi tehdä, kun riistää häneltä työnteon oikeus ja heittää ulos yhteiskunnasta. Nyt hän ymmärtää vasta työttömän henkisen paineen, kertoili Oiva.

Olisin halunnut lievittää asiaa keventämällä, mutta en uskaltanut. Pelkäsin juoksevani Oivan mopon suuntaviittaan, jos lähden yrittämään huumorilla. Se on kuitenkin paras konsti, kun huomaa joutuneensa vaikeuden eteen. Sain tästä kerran itsekin opetuksen. Löin savotassa kirveellä polveeni ja jouduin jäämään yksin kämpille. Se oli kolkko päivä. Lähtiessä lapin jätkä ovelta hyvästeli minut. – Se voi tuo jätkän huono tuuri kestää seitsemän vuotta ja sitten tulee litistymällä kuoleminen.

Noiden työttömien asemaa pohdin tässä itsekin, kun Marjamaan Helenan kanssa kävimme läpi tammikuun surullisia työttömyyslukuja. Termokos Oy:n ja Valon Tuote Oy:n toimintojen loppumiset heittivät 50 miestä kortistoon ja toivat tuskaa näin moneen perheeseen. Soittelin eräänä päivänä naapurilehden päätoimittajalle Reijo Niemelle ja siinä tuli puhe tuosta Termokos Oy:n konkurssista. Eivät ole kovin kaidantienkulkijan jalanjäljet nekään, jotka tämän firman yrityksen tekijä jätti Haapajärvelle ja yleensä yritysten uskottavuuden kuvaan.

Yritysjohtaja tuli Haapajärvelle muutama vuosi sitten ja perusti kunnan tuella metallialan yrityksen. Kuukausipalkka yritysjohtajalla oli vaatimattomat 18 000 markkaa. Sitten rakennettiin yhtiön laskuun Haapajärven suurin ja kaunein omakotitalo, joka maksoi firmalle runsaat puoli miljoonaa. Kun talo valmistui yritysjohtaja osti tämän talon itselleen, mutta kauppahinta olikin vain kolmannes tuosta. Yritysjohtaja hankki myös muuta omaisuutta mm. metsäpalstan Reisjärveltä, josta maksoi 30 000 markkaa. Kun alkoi näkyä pää hulluttelussa, niin tuli aika tehdä rahaa. Omakotitalo myytiin takaisin yhtiölle. Kauppahinta oli taas vaihteeksi korkea – muistaakseni 700 000 markkaa. Samoin myytiin tuo metsäpalsta yhtiölle ja sekin maksoi paljon. Kauppahinta oli noussut parissa vuodessa 130 000 markkaan. Rehtiä peliä. Kauppakirjan tekijänä oli lakimies ja oikeudenpalvelija. No näistä kauppavoitoistahan olisi tullut aikanaan kovat veronmaksut, mutta mies on lähtenyt ”tyhjänä miehenä” Haapajärveltä ja mistäpä häneltä yhteiskunta ulosmittaa.

Missä tarinan opetus. Yksi tällainen yrittäjä saattaa mustata koko yrittäjäkunnan maineen ja paha kello kauas kuuluu.

Sain yllättäen ”vapaalipun” eduskuntaan seuraamaan tasavallan presidentinvaalia. Oli niin mairitteleva tarjous, että sitä ei voinut vastustaa. Tunnenpa melkein samanlaista mielihyvää kuin aikoinaan Kyproksella komppaniamme ”Lotina” Jääkäri Mauri Liimakka Vaasasta saatuaan rintaansa sinivalkoisen YK-muistomitalin: Mauri käveli rinta pystyssä koko päivän ja kävi onnitteluttamassa itsensä naapuripesäkkeissä niin turkkilaisten kuin kreikkalaistenkin puolella ja piti mahtavin elein esitelmän, miten hän nyt Suomessa ja Vaasassa menee itsenäisyyspäivänä suomalaiselle klubille ja istuu vanhojen jääkärieverstien viereen ja naputtaa mitaliaan: missäs ne pojat oli, kun näitä jaettiin? Niinpä minäkin röyhistelen tiistaipäivän eduskunnassa ja ”ihmettelen” ölövinä, että kestipä se kauan, kunnes tämä yhteiskunta havaitsi, että tännehän minä kuulun ehdottomasti kerman joukkoon.

No luulenpa sieltä löytäväni muutamia entisiä ja nykyisiä nivalalaisia. Väinö Raudaskosken lisäksi pitäisi olla ainakin kaksi entistä nivalalaista valitsijamiestä. Sepä nähdään.

1.2.1982

Viime tiistaipäivän tapahtumista on vielä sen verran sulattelemista ja tässä yhteydessä ei palstatilakaan riittäisi, niin että asiaan palataan keksinviikon numerossa. Suuri kansannäytelmä, presidentinvaalit, oli sen verran vaikuttava tilaisuus, että se jää märehdittäväksi pitkäksi aikaa.

Jo tökkäsi TVL:n tiesuunnitelmat SP:n risteyksestä Niva-Kaijan koululle kovaan kantoon. TVL on suunnitellut ”vihreän linjan” periaatteella kirkonkylää pehmentävän paikallistiesuunnitelman tälle välille. Se näyttää todella hyvältä, mutta siinä on yksi vika. Se ei mahdu maastoon. Molemmilla puolilla on yksityiset tienomistajat ja heidän kantansa kuultiin terävänä torstaina kunnantalolla järjestetyssä tilaisuudessa. Mukana olivat kaikki tämän tienvarren kiinteistönomistajat. He eivät voi ymmärtää sitä, kun heiltä vajaat viisi vuotta sitten otettiin jo tien tarpeisiin rakennettua ja istutettua tonttimaata, että nyt pitäisi vielä luovuttaa molemmin puolin kaksi metriä ja siinä menisi vaivalla tehdyt pihapuut ja istutukset ja tie tulisi melkein portaille. Kiinteistönomistajien yksimielinen sana oli – ei tuumaakaan.

Toisaalta tässä on kysymys kunnallistalouden kannalta varsin mittavasta hankkeesta. TVL:n Heikkilä totesi, että paikallistie saattaa jäädä nyt rakentamatta kokonaan välillä Säästöpankki – Maliskyläntien risteys ja se tietää kunnalle huomattavia rakennuskustannuksia ja jatkuvia hoitokuluja ja jotka maksavat kaava-alueen asukkaat yhteisestä katumaksupotista. Tämä asia tulee ratkaisuun kunnassa pian ja asukkaat ovat varmasti aktiivisesti vaikuttamassa siihen, että kaavoitus näiltä osin vaikeutuu, jos yksityisten tonteille mennään.

Hurskaisen Heikki kertoi väliaikatietoja seurakunnan uudesta toimintamuodosta, miesten piiristä. Tämä piiri käynnistyi kirkkoherrana aloitteesta joulun jälkeen ja Topi Saarinen lupautui sen vetäjäksi. Väliaikatiedot olivat myönteisiä. Osanottajia on ollut 10–20 ja keskustelu on päässyt hyvään alkuun. Ensimmäisessä keskustelussa istuttiin nurkkatakan ääressä ja puhuttiin yleensä miten takka vetää. Siitä se sitten on mennyt ihmiselon keskeisiin kysymyksiin. Mukana on ollut miehiä kaikista ammattiryhmittymistä ja ikäluokista 20–80 vuoteen. Alustajina on ollut kirkkoherra ja ensi kerralla Maritta Männikkö. Päätarkoitus on, että piiriläiset itse toimisivat keskustelun virittäjinä vuorotellen.

Kun tätä piiriä suunniteltiin, oli tiedossa jo se, että työikäiset tahtovat jäädä tällaisen toiminnan ulkopuolelle. Työelämä on kiireistä ja stressaavaa. Paineita syntyy ja niistä olisi hyvä puhua. Miehen on vaikea keskustella, vaikka monesti silti tuntuisikin, että siihen olisi tarvetta. Helpompi on puhua miehen miehelle ja tällainen keskustelupiiri antaa siihen kenties parhaan mahdollisuuden totesi Heikki Hurskainen.

Niinhän se on. Sitä ajetaan kiireellä ja yritetään pistää kaikki ”reppuun”, mikä risoo. Sitten otetaan ”suomalainen akupunktio” ja kaadetaan reppu tyhjäksi. Parempiakin vaihtoehtoja varmaan on. Monestihan tällainen keskustelupaine purkautuu harrastusten muodossa, jossa tapaa toisia samaa harrastavia. ja silloin ne nystyrät sulavat. Joku tykkää naistentansseista. Joku samoilee metsissä jäniskoiran kanssa (ja sitähän ei voita mikään). Toiset hiihtävät henkensä edestä ja pistävät paineet ladulle hikipisaroiden muodossa. Joilla ei ole näitä harrastuksia, niin miesten piiri auttaa, totesi Heikki. Seuraava kokous on tänään seurakuntakodilla ja vaihteeksi siellä on nainen mukana ja menkääpä kuuntelemaan, kuka uskaltaa, millaisia me miehet olemme.

3.2.1982

Soittelin sunnuntaina Koskenperälle Kaarlenkasken Matille tarkoituksena tehdä hänestä syntymäpäivähaastattelu. Matti täyttää tällä viikolla 75 vuotta.

Tämä sitkas Koskenperän postinkantaja oli kuitenkin tällä hetkellä kaikkea muuta kuin juhlimapäällä. Matti oli joulun alla Helsingissä hautajaismatkalla ja siellä sattui tapaturma. Matti on kärsinyt ajoittain tuntemattomista huimauskohtauksista, joka kohtaus sattui Matin ollessa Vantaan asemalla. Matti kieri 20 metrin portaat melkein alas asti ennen kuin hänet saatiin kiinni. Helsinki on huono paikka ulkopuoliselle sairastaa. Mattikaan ei päässyt mihinkään sairaalaan sisälle, ja vasta Kokkolassa Matti pääsi sairaalahoitoon. Nyt Matti on kotona toipumassa, mutta merkkipäiviä ei juhlita. Matti elelee Miljansa kanssa kahdestaan. Molemmilla on terveys heikentynyt niin, että kotiapua jo tarvittaisiin. Matti ei ole kuitenkaan tätä vielä pyytänyt. Mielessä on kypsymässä ajatus myös muuttamisesta kirkolle. Jos siellä saisi sellaisen asunnon, jossa olisi vessat ja saunamahdollisuudet saman katon alla, tuntuisi se mukavalta, tuumaili Matti. Varmasti se tuntuisi ja kyllä Matti ja Miljakin ovat ne ansainneet. Matti lykkäili kolmattakymmenettä vuotta postia talvisin auraamattomia teitä myöten Jokikylälle ja Koskenperälle. Siinä sivussa Matti hoiti neljännesvuosisadan Nivala-lehdenkin asiamiehen tehtäviä. Pikaista toipumista sinne Koskenperälle ja onnea merkkipäivän johdosta.

Professori Erkki Pulliainen on puhunut jälleen vakavia sanoja. Hän piti esitelmän viime viikolla Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahaston juhlassa. Pulliainen puuttui esitelmässään yhteiskuntamme tulevan kehityksen vakaviin ongelmiin ja vääriin tilannearvioihin ja tavoitteisiin. Suomi on muiden teollistuneiden valtioiden tavoin ottanut tavoitteekseen taloudellisen kasvun, joka on jo tavoitteena sinänsä mahdoton; rajallisessa tilanteessa ei voi olla rajatonta kasvua. Vaikka me vielä joitakin aikoja erilaisin kauppapoliittisin keinoin pystyisimmekin osoittamaan muutamia laskennallisia kasvuprosentteja, raja tulee varmuudella vastaan, missä aineellisia hyödykkeitä ei voida enää tuottaa kasvavalla vauhdilla.

Ollaksemme realisteja ja samalla todelliseen hyvän pyrkiviä meidän tulee omaksua uusi tavoitteenasettelu suhteessamme luontoon ja elämisen laatuun.

Kaiken uuden edessä meidän on luonnollisesti selvitettävä itsellemme, missä nyt olemme ja mikä on tuleva suunta. Jos luomme katseemme mihin ilmansuuntaan tahansa, voinemme vain todeta, että tämä pohjoinen maatilkku on tälle kansalle melkoisen hyvä paikka asua. Moni keskieurooppalainen raataa yksitoista kuukautta vuodessa päästäkseen kuukauden lomalle Suomen kauniiseen luontoon. Suomalainen toki raataa hänkin saman ajan, mutta hän on jo Suomen luonnossa nauttimassa tästä vapaa-aikoinaan ja eräät jopa työssä ollessaan. Elämme taigan metsien keskellä. Ne ovat olleet perusta aineellisen hyvinvointimme kehitykselle ja niissä on myös tulevaisuutemme. Niiden tulevaa käyttöä ja hoitoa silmällä pitäen täytyisi kuitenkin ryhtyä kauaskantoisiin asutuspolitiikkamme uudelleenarviointeihin.

Itärajamme takana perustetaan parhaillaan metsäalueille kyläyhteisöjä metsien hyväksikäyttöä silmällä pitäen. Meillä kylät ovat valmiina, mutta niistä ovat asukkaat siirtyneet asutustaajamiin. Suomessa olisikin siis lähdettävä uudelleenasutustoiminnan linjalle. Jotta tämä olisi todellinen vaihtoehto maamme asukkaille, jotka saavat vapaasti valita asuinpaikkansa, tulee tätä maalle paluuta tukea yhteiskunnan aktiivisin toimenpitein. Kyläkoulut avaavat jälleen ovensa. Kauppaa, liikennettä ja muita palveluita tuetaan yhteisin varoin. Samoin nuorisoseura- ja muuta kulttuuritoimintaa, jotta se pääsee kehittymään kilpailukelpoiseksi länsimaiselle massaviihteelle. Kyläyhteisön asukkaat saavat toimeentulonsa metsätalouden ohella monipuolistetusta karja- ja turkistaloudesta. Sivuansioita voivat tarjota myös kansallisesti omaleimaiset käsityöt.

Tämä maaseudun uudelleenasutusohjelma on paluu luontoon ajan hengessä ja realiteettien maailmassa. Se on myös paras mahdollinen kansallinen henkivakuutus ja todellista totaalista maanpuolustusta, joka ei loukkaa minkään ulkovallan etuja. Kateutta se saattaa toki aiheuttaa missä tahansa, näin Pulliainen.

Seppo Urpelalle terveisiä, että ei mene tämä huumorisi perille. Toimitukseen soiteltu, että Sepolle pitää panna kapula suuhun tai hänen pitää siistiä puheitaan. Tässäpä terveiset perille. Nivala-lehden lukijat ovat suurelta osin perusarvoja kunnioittavia, eivätkä he hyväksy tällaista huumoria. Näiden kirjoittelujen jälkeen taitaa se ryytimaan ruohoja olla entistä lujemmassa.

8.2.1982

Maa painaa parrelleen!
Maa vakavin, Jumala tosin!
Maa on ikuinen!

Kovia lauseita kaikki ja ne osoittavat pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Maa on rakasta ja varsinkin oma maa. Rakkainta ja kalleinta se on aina ollut rajalla. Pyykkiä on kallisteltu ja ojaa vengattu naapurin puolelle. Tie on aina hyvä ja välttämätön, mutta se pitäisi saada mahtumaan naapurin puolelle. Runoilijakin sanoo: – Muistatkos kun ennen muinoin, raja-aidoista riideltiin? Joka ei usko, että tämä on totta, kuunnelkoon sunnuntaiaamuna maanomistajan ensimmäisen ”jumalanpalveluksen”: Maamiehen tietolaarin. – Epätietoinen Multialta kysyy: Miesvainaani kuoli 1974 ja meillä oli avioehto. Omistan maatilan. Nyt ovat miesvainajani lapset ensimmäisestä avioliitosta tulleet pyytämään tilan jakoa. Minulla ja miehelläni oli lainhuudot koko tilaan. Ja sitten lainoppinut jatkaa. – Kysyjän kohdalla voidaan olettaa, että avioliitto on syntynyt ns. vanhan avioliitokaaren mukaan. Näyttää siltä, että… jne.

Ja toinen esimerkki. – Naapurini on kaivanut ojan rajallemme ja pannut puolet ojamaista meidän puolelle, joka oli silloin nurmen kasvussa. Lisäksi hän esittää, että olemme velvollisia osallistumaan yhteisiin kuivatuskustannuksiin puolella kustannusten hinnasta. Epätietoinen Kiuruvedeltä kysyy… Ja sunnuntaiaamuisin tehdään navetta-askareet nopeasti, että joudutaan kuuntelemaan Maamiehen tietolaaria. Jos ei ehditä tupaan, niin viedään radio navettaan. Aina on joku esimerkki, joka riipaisee läheltä ja asia kiinnostaa.

Kun on läheltä seurannut sukupolvenvaihdoksia tai maakauppoja, niin huomaa, kuinka kipeää luopuminen maasta on. Siihen on kasvanut kiinni niissä sydämensykkeissä, joita miehuutensa vuosikymmeniä on elänyt ja raatanut tämän maan puolesta. On raivannut, kylvänyt ja kyntänyt. On väsynyt ja masentunut kadon kohdatessa. On herännyt joka kevät intoa palaen kylvämään uudelleen. Ei ihme, jos luopuminen on raskasta. Siinä moni antaa osan sydäntään, vaikka luopuminen tulisi oman pojan hyväksi. Tuska on vielä suurempi, jos isien perintömaa joutuu vieraalle. Vielä näihin päiviin asti tilan jatkuminen suvun hallussa on ollut tabu, vaikka kylmästi ajatellen, kysymys on vain jokapäiväisen leivän tuotantovälineestä. Ehkäpä nämä asenteet ovat istutettu ihmiseen sen vuoksi, että maanviljelys on pitkäjänteistä työtä ja taloa rakennetaan sukupolvien ajan – pojalle paremmaksi.

Tämä juttu tuli mieleeni, kun haastattelin Maliskylän ihmisiä Kalliomaahan kohdistuneista toiveista. Halmetojan Veikolla ja Järven Paavolla oli kovin tulevaisuuteen suuntautuva elämänasenne. Vaalipuheissa houkutellaan ihmisiä maalle, mutta kaikista ei voi tulla maan- ja metsänomistajia. Yhteiskunta on ryhtynyt varaamaan alueita, jotka olisivat kaikkien, myös maattomien ihmisten käytössä. Luonto on rikkaus, jonka arvo tulee nousemaan aineellisen elintason arvostuksen kustannuksella. Tässä Paavo ja Veikko arvioivat tilanteen oikein. Kyläyhteisön yhteenkuuluvuutta ja elämän rikkautta voi rakentaa monella tavoin. Yksi tällainen olisi kylän yhteinen virkistysalue. Toivotaan, että poikien hanke toteutuu ja tulevat sukupolvet saavat hiihdellä Kalliomaassa, ruokkia riistaa ja nauttia koskemattoman luonnon rauhasta.

10.2.1982

Risaiseksi, risaiseksi menee elämä. Kovin katkeria ovat olleet puheet viime päivinä mm. koululaiskuljetusten osalta puolin jos toisin. Huonoon aikaan tulivat nämäkin tarkastukset Outi Kankaan osalta. Mies on ajanut itsensä 50 % sydäninvalidiksi, niin kuin hän kirjeessään kertoo. Nyt on juuri tullut suuresta selkäleikkauksesta ja lepoa tarvittaisiin. Samaan aikaan tulee pikavaroituksella tarkastuksia, joissa yritetään painaa päälle. Ei ihme, että yrittämisen motiivi kärsii. Katkeria ovat myös puheet toiselta puolelta. Taistelu on kahden liikennöitsijän välistä. Siinä ammutaan kovilla ja tuomarit ja ammattihenkilöt ovat asialla. Pahalta tämä tuntuu sen vuoksi, että oma kunta on enemmistön tuen turvin ollut rakentamassa koululaiskuljetuksia, mutta vastustajiakin riittää omasta takaa. Toivoa sopii, että asiat nyt selviäisivät. On väärin, että tällaisissa asioissa pitää pelata jopa terveyden kustannuksella.

Kävin viikonloppuna paikallislehtien talouspäivillä, jotka olivat tällä kertaa Dipolissa. Nivalalaisia riittää. Tämänkin talon palveluksessa heitä on ainakin kolme perhettä. Marjoniemen Mattia porisutin. Anttilan Osmon kanssa olin puhelinyhteydessä, mutta Kiviojan Askoa en saanut käsiini. Kaikki he häärivät tämän ison talon erilaisissa huoltotehtävissä.

Paluumatkalla törmäsin vielä Kokon Annikkiin ja Aarnen kahteen nuorimpaan vesaan, Hannuun ja Sakariin. Pojatkin ovat kasvaneet jo aikamiehiksi, vaikka noista vuosista tuntuu olevan vasta vähän aikaa, kun he taapertelivat Purhon kartanolla. Sakari muisteli ensimmäisiä ”bisneksiään”, kun myi seurakunnan lähetystyön paperimerkkejä. Provisio kiinnosti ja ansionaan hän piti sitä, että sai puhuttua pyörän Aution Matilta lainaan näille myyntimatkoille. Se oli Matilta paljon ymmärretty, joka tarkkana miehenä ei hevin pyöräänsä olisi kosseille lainannut. Lämpimät olivat veljeksillä muistot maaseudun lapsuusvuosistaan ja varsinkin Hannu tunnusti sen, että juuri murrosiässä hänellä oli vaikeaa sopeutua nopeasti Helsinkiin muuttamisen tuomaan muutokseen. Ensimmäinen onnistunut metsästysreissu oli lapsuusajan muistoissa lämpimästi päällimmäisenä.

Turhan kipakaksi meni nuo hiihtokelitkin. Siinä on huonokuntoiselle ja henkilaidalle jo tekemistä leudossakin säässä, mutta pakkanen pistää keuhkot vinkumaan.

Aikanaan arvosteltiin valaistujen latujen rakentamista joka kylälle, mutta kun on seurannut niiden käyttöä, täytyy sanoa, että uhraus on ollut kannattavaa. Kaamosaikaan hiihto näyttää tuovan monelle harrastuksen, josta saa mielenpiristystä ja tarpeellista liikuntaa. Syöttinä siihen on valaistu ja hyvin hoidettu latu. Tuskinpa tulisi lähdettyä pyryssä ja pakkasessa latuja aukomaan. Korpirannan isännät ovat ottaneet latujen hoidon kunniakseen. Siellä lanataan, jyrätään ja höylätään ja kyllä käyttäjiäkin näkyy riittävän. Kirkonkylästen enemmistökin näyttää tänä talvena siirtyneen Hiitolasta Korpirannalle. Jospa ne pakkaset tuosta hellittelevät ja kevätaurinko pääsee voitolle, niin parhaat hiihtokelit ja kuulakkaat illat ovat vielä edessäpäin.

15.2.1982

Noista hiihtoladuista sain heti palautetta. Torisevan Lea otti kassalla puhutteluun ja totesi, että kyllä sitä sivukylille hommataan valaistuja latuja, mutta eipä ole keskustassa. Mitenkäs sitä lähetään, jos ei ole aina autoa käytettävissä, niin hiihtelemään Korpirannalle tai Hiitolaan?

Olisiko tässä vähän nuuskaa meille kirkonkylän miehille, että emme ole panneet töpinäksi. Löytyisihän sitä varmaan keskustastakin valoisaa ladun paikkaa ja onhan kunnalla kalustoa. Mitä jos tuo Tenhusen Kari ottaisi tämän asiaksi ja ajelisi asutusalueelle valaistuille reiteille ladun niiden käyttöön, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä sivukylien hyville laduille.

Näissä keskustan palveluissa olisi muutakin nurisemista. Ei täällä kaikille avata teitä, niin kuin luullaan. Niin on minullakin ja Olkkosen Toivolla 50 metriä omaa tietä avattavana, mutta saammehan vastapainoksi maksaa I-luokan katumaksua.

Kunnanhallitus esitti kuluvan vuoden talousarvioon määrärahaa uimapaikan rakentamiseksi Pidisjärveen. Aikaisemmin on uimapaikkoja kunnan toimesta jo rakennettu usealle sivukylälle. Kävi kuitenkin niin, että valtuusto pyyhkäisi tämän määrärahan pois, eikä puolustajaksi löytynyt edes kirkonkylän valtuutettuja. Pitkään on kunnassa sovittu siitä, että palvelujen levittämisestä ympäri kuntaa on oltu yksimielisiä. Tästä asiasta ei saisi nousta riitakysymystä, eikä voimapolitiikan keinojen käyttöä. Kyllähän sen tietää, miten siinä käy, kun valtuutettujen enemmistö on vielä sivukyliltä.

Niin ja torstai-iltana Vilhun Pentti tuli Korpirannan ladulla perästä vauhdilla kuin pikajuna, mutta kohteliaana miehenä pysähtyi vauhtiini juttelemaan. Pentti antoi osoitteen, kenelle kiitos Korpirannan laduista kuuluu. Se mies, joka on tehnyt kiitosta pyytämättä työtä latujen hyväksi on Kamulan Kalle. On toki Jokelan Vesa ja muutkin, mutta Kalle on ykkönen ja hänelle suurin kiitos. Tässäpä menevät perille.

Haapaveden kunnan korkein johto, kunnanjohtaja, kunnanhallitus ja valtuuston puheenjohtajat vierailivat viime torstaina Nivalassa. Tutustumiskohteena oli Kaukolämpö Oy:n lämpökeskus, Topi Saarisen teollisuuslaitos ja Nivala-lehti.

Haapavetisillä on tarkoitus lähivuosina rakentaa uusi kaukolämpökeskus. Haapavesi on ollut tiennäyttäjänä kotimaisen energian eli turpeen käytössä lämmitysaineena. Tässä he ovat tehneet uraauurtavaa työtä ja maksaneet siinä sivussa kalliit oppirahat. Siihen aikaan ei turpeenpolttokattiloista ollut vielä kokemuksia koko tasavallassa ja Haapavetisten lämpölaitoksesta tuli sellainen ”nokikolari”, joka on aiheuttanut ympäristöhaittoja keskellä kirkonkylää. Ei voida syyttää suunnittelusta, koska ei ollut kokemuksia, eikä kattiloita. Nyt olisi tarkoitus rakentaa uusi laitos ja tässä mielessä tutustuttiin Nivalan laitokseen, joka on toiminut paremmin kuin hyvin.

Kahvipöydän päässä mentiin tietenkin kunnallispolitiikkaan. Todettiin, että Nivalan ja Haapaveden kuntien välillä ei ole mitään selvittämättömiä ongelmia. Suora lainaus YYA-sopimuksesta. Mitenpä niitä ongelmia olisi syntynyt, kun yhteistoiminta on ollut poikkimaisin kovin vähäistä. Marjoniemen Lassi ja Ahon Asko yrittivät pari vuotta sitten kuntaliitosta ja uuden kunnan nimeksi olisi tullut Nivavesi ja hallintorakennus olisi rakennettu mihinkäs muualle kuin Ranttipuhtoon. Ei iskenyt tulta silloin. No nyt pitäisi lähtiä vähän pienemmistä ”sulatuksista”. Rauhanomainen rinnakkaiselo jatkuu.

Hyökkäämättömyyssopimus on voimassa ja tätä on vain tiettävästi hirviporukka rikkonut. Tilanne on niin kuin Ussuria-joella, toinen väittää toisen ylittäneen rajan. Nyt hirviäkin on ollut niin runsaasti, että ei ole tarvinnut Vesiperästä ajella Nivalan puolelle, vaan on omillaan tultu toimeen. Nyt olisi rauta kuumana taottavaksi yhteistyössä Haapavetisten kanssa. Sitä luvattiin puolin ja toisin tehdä.

17.2.1982

Maanantaina soitteli eräs iäkäs äiti toimitukseen ja oli syvästi pahoillaan maailmanmenosta: – Onko niitä pakko ottaa Nivala-lehteen noita riiteleviä kirjoituksia. Mikseivät ihmiset voi kirjoitella toisilleen, jos heillä on asiaa. Ei viitsi enää tilata lapsille lehteä, kun aina vain haukutaan ja puhutaan ikäviä.

Niinhän se valitettavasti on, että sitä käskyä vastaan rikotaan enimmin, jossa käsketään selvittää kaikki parhain päin eikä lausua väärää todistusta lähimmäisestä. Tässä suhteessa olemme ilmeisesti menneet kristillisyydessä vain taaksepäin. Me ihmiset olemme niin raadollisia, jos tämän tulkitsee ison kirjan sanoilla. Tästä samasta aiheesta puhuttiin johtokunnassakin. Johtokunta yritti hillitä toimittajaa, että onko pakko olla niin raflaavaa juttua. Minä tiuskaisin sitten takaisin, että no hyvä on: Nytpä ei puhuta muusta kun meidän omahyväisyydestä, esi-isien uskosta, kytösavun tuoksuista ja diakoniatyöstä. Silloinpa Hautalan Eino heristi sormia ja totesi, että diakoniatyö on vakava sydämenasia. Eino pisti heti nämä puhumiseni korvan taakse ja soitteli jo huomispäivänä diakoniatyöhön, eli hakkaamaan lähetykselle joulukuusia. Siitäs sait.

Tässä asiassa toimittaja on puun ja kuoren välissä. Aktiiviväestö haluaisi, että kaikkia asioita tongitaan. Varsinkin se on mannaa jos on vihjeitä, että joltakin on mennyt kortti tai kuka on tanssinut missäkin. Käsi sydämelle, ketä tällaiset eivät kiinnosta, että pääsisi sanomaan, kyllä ne ovat jumalattomia.

Pysäyksen Jaakko-vainaa luki jo lehtiä 1940-luvulla ja totesi Kalle Väähäsen suulla: Viisi murhaa, kuusi ryöstöä, neljä väkisinmakaamista, laihanlainen lehti tänään.

Täytyy tunnustaa, että viime aikoina lehdestä on puuttunut tuollainen kotoinen nisumaitokeiton maku. Jospa tässä ehtisi kyläkeikoille ja saisi puhutella lupsakoita mummoja ja pappoja, joiden elämänkokemuksen kautta löytyy aina parasta täyteainetta paikallislehden lukuantiin. Koko talven olen nytkin aikonut lähteä Nevasaaren Hildan ja Laakkosen Iidan päiväkahveille raataamaan ja kyselemään, miten sitä on reumatismi nyt jomottanut ja on leessua ollut liikkeellä, mutta aikomuskeksi se on jäänyt. Se on sitten viisaasti sanottu, että asiat pitää pystyä panemaan tärkeysjärjestykseen. Toteuttaminen tuntuu olevan toinen asia. No minäpäs lupaan ainakin hiukan keventää tätä toimitustyötä omalta osaltani ja sukeltaa ainakin yhtenä päivänä viikossa tavallisten ihmisten puheille. Jätä mehevät jutut muiden lehtien ja toimittajien kaluttavaksi.

Puhutaan mitä puhutaan, niin säistä puhuminen ei tuota kenellekään pahaa. Viime päivien keväiset säät ovat kummasti rintaa kohottaneet. Palaan vieläkin tuohon professori Pulliaisen esitelmään, jossa hän totesi, että me saame täällä pohjolassa olla onnellisia siitäkin, että saamme luonnon heräämisen mukana uudistua joka vuosi. Sitä ei tule ajatelleeksi asiaa, kun siihen on totuttu. Lämpimän etelän maissa vuodenkierto ei juuri tuo vaihtelua. Ei ole syksyn alakuloisuutta, mutta ei ole myöskään kevään tuomaa hurmosta, joka sulattaa jäätä ja tunteet. vaikka nämä keväiset päivät ovatkin vään liian aikaisia, on tuo auringon voima voittava pyryt ja pakkaset ja kevättä kohti ollaan menossa hyvää vauhtia. Tällaisina päivinä sitä hallaa koko maailmaa.

Niin ne vain nihkuvat nivalalaiset yrittäjät maailmalta vähitellen takaisin Nivalaan ja pistävät liikkeen pystyyn. Viimeinen näyttö tästä on Löytynojan LVI-alan liikkeen avajaiset perjantaina. Näitä yrittäjiä on tosin vielä paljon maailmallakin. Olen saanut terveiset käydä tekemässä juttua Näsälän veljesten hommista tuolla Haapajärven kaupungissa. Tämäkin asia on venynyt. Jahkapa tässä lähitulevaisuudessa sekin toteutuu.

22.2.1982

Ensi keskiviikkona vietetään Nivalassa ammattikoulun 20-vuotisjuhlaa. Nivalan lisäksi tämä synttäreitään viettävän laitoksen merkitys ulottuu toki paljon laajemmallekin, joskin Nivala isäntäkuntana on saanut nauttia ainakin tähän asti enimmän tämä laitoksen tuotosta. Ammattikoulutuksesta puhuttaessa Nivalan maaperällä on lähdettävä Kivi-Kallesta. Kalle on tämän hyvän asian itsekkäitä uranuurtajia. Vaikka noista Kallen kunnallismiespäivistä ei olisi jäänyt mitään muuta pysyvää, niin tämä ammattikoulun merkitys Nivalalle ja koko Kalajokilaakson kunnille on jo niin suurmerkityksellinen, että se riittää yhden miehen elämäntehtäväksi.

Ammattikoulun perustamiseen ja saamiseen Nivalaan on lähtökohtana Nivalan kunnan aloittama työllisyyskurssitoiminta Makolassa. Kunta ja Kivi-Kalle silloisena napamiehenä oli epäitsekkäästi vetämässä ensimmäisenä maassa tätä toimintaa. Noina 1950-luvun vaikeina työttömyysvuosina maaseutukunnat ja Nivala siinä etunenässä syysi tuhansittain nuoria työttömiä maailmalle. Nivalasta lähtevät saivat ainakin osalta kuitenkin ammattiopetusta sadoilta kursseilta, joita Makolassa vedettiin. Tämä kurssitoiminta oli perusteena, että Nivala sai myöhemmin ammattikoulun, joka on nyt kahden vuosikymmenen ajan antanut nuorille ammattikoulutusta.

Tämän päivän talouselämän rikkaus Nivalassa on monipuolinen ammattityövoima. Meillä on pitkäaikainen vaatetusteollisuuden naistyövoima, jota ei löydy monelta paikkakunnalta. Meillä on metallimiehiä levytöihin, koneistukseen ja painekattiloille hitsaajia. Ammattitaitoinen työvoima on noussut keskeiseksi tekijäksi teollisuuden sijoittumisessa ja pysyvyydessä. Siitä kuuluu kiitos ammattikoulutukselle. Rajanaapurille parhaat onnentoivotukset ja tullaanpa juhlapäivänä nisukahville.

Tässä kirjoittamisen välissä piti käydä katsomassa telkkarista naisten kymppi Oslosta. Varmaan siellä Marjakankaan emäntä, Kiviojan Lempi, tunsi suuren pettymyksen, kun ei Helenaa ilmestynyt hiihtopaikalle. Helena on ollut yleensä vahva myös fiiruksia vastaan, mutta nyt iski ja ikävällä hetkellä. Näihin kisoihin Helena vielä päätti valmistautua, muuta näyttää siltä, että vuosien työ meni näin yhden fiiruksen mukana. On vaikea uskoa, että vatsatulehduksesta ehtisi kuntoutua muutamassa päivässä niin, että pääsisi vitosen nopeisiin taistoihin tosimielessä mukaan. Harmi.

Ei siitä niin kauan ole, kun Marjakankaan tuvassa jännättiin Helenan menestystä ja jo ennakkoon auton peräpenkille hankitulle kukkaviholle löytyi käyttöä kultamitalin johdosta. Toivotaan kuitenkin, että Helena nähtäisiin ainakin viestissä mukana, vaikka oli tuo Norjan tyttöjen menestys niin vakuuttavaa, että tuskinpa siellä muilla on kärkeen asiaa. Terveisiä Marjakankaalle.

Koulumaailman sisäinen olemus ja toiminta tahtoo jäädä pakostakin vähälle paikallislehden teossa. Tavallisesti sitä kirjoitetaan vain koulun juhlista jotain virallista. Vanhempainillassa päästään usein lähestymään koulun sisäistä olemusta parhaiten. Näissä avoimissa keskustelutilaisuuksissa puhutaan koulun keskeisestä asiasta, eli oppilaasta. Koululaisen puolesta ajatellaan kahtaalla, kotona ja koulussa, mutta tämä väli on jäänyt vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Opettajien ja vanhempien välisissä keskusteluissa löytyy aina sellaisia asioita, jotka panevat pohtimaan oppilaan parasta.

Viime keskiviikkona oli Niva-Kaijan koululla tällainen tilaisuus ja vuorossa olivat 8-luokkalaisten vanhemmat. Valitettavasti kaikkien oppilaiden vanhemmilla ei ollut tilaisuutta tulla tähän keskusteluhetkeen tai asia ei muuten kiinnostanut. Tuossa tilaisuudessa me isät saimme nuuskaa. Kouluterveydenhoitaja kertoi kokemuksesta sen, että kouluasioista ja muista nuorten ongelmista puhutaan kotona vain lasten ja äidin kesken. Isälle näitä asioita ei puhuta. Olemmekohan niin tohkeissamme kaikesta muusta, että meiltä jää huomaamatta oman lapsen kasvaminen, kehittyminen ja tämän vaiheen mukanaan tuomat ongelmat. Osuu varmasti kipeään kohtaan monelle muulle isälle. Huomasin tekstin tällä kohtaa, että miehet alkoivat tuijotella kengän kärkiä ja olivat vähän kiusaantuneen näköisiä.

Taitaa olla tässäkin takana vuosisataiset perinteet. Herkistä asioista ei mielellään puhuta, vaikka ne tiedostetaan. No, jospa ne sadan vuoden kuluttua olisivat nuo miehet vähän avoimempia näissäkin asioissa.

Toinen mielenkiintoinen alustus oli Maritta Männiköllä tukioppilastoiminnasta. Maritalla ei ollut valmiiksi kirjoitettua tekstiä, mutta lupasi hoitaa tämän Nivala-lehteen lähiaikoina. Tuollaisessa 800 oppilaan yhteisössä voi joku aina jäädä jalkoihin. Opettajalle ei mennä puhumaan, mutta saman luokan oppilaalle sitä saattaisi kertoa. Tätä tukioppilastoimintaa on nyt ollut muutaman vuoden ajan ja siitä saatuja kokemuksia on Maritta analysoinut psykologin taidolla. Tupakanpoltto on kuulemma koulussa viimeisen vuoden aikana vähentynyt. Peräti 16 % Nivalan koulun tupakoivista oppilaista on tehnyt tupakkalakon tai lopettanut.

Maliskylän Sekakuoro lähtee konserttimatkalle Helsinkiin ja esiintymisiä on ainakin Temppeliaukion ”nivalalaisten kirkossa”, niin kuin Airaksisen Lissu tässä taannoin kirjoitti. Konsertti on maaliskuun ensimmäisen viikon vaihteessa ja tähän palataan myöhemmin. Pankaapa kuitenkin siellä Helsingissä jo merkintä kalenterin nurkkaan noille päiville. Maliset on rykinyt kurkkunsa puhtaaksi ja kuoro on tällä hetkellä hyvässä vireessä, kertoili Kankaan Pekka.

24.2.1982

Kirjoittavia ihmisiä löytyy Nivalasta paljon. Kerran luettelin toimittajia, jotka saavat elantonsa kirjoittamisesta. Siihen on tullut paikkoja ja vielä tänään tätä kirjoittaessani Eeva Röyttä soitteli Oulaisista ja kertoi, että hänenkin siskonsa Kerttu Paavola Kanadassa on toimittaja ammatiltaan. Muutakin asiaa Röytän Eevalla oli.

Me nivalalaiset osaamme onkia ja omia maailmalla olevat omaksemme, ainakin silloin, jos he ovat putkahtaneet kuuluisiksi. Muutama vuosi sitten, kun amerikkalaiset kävivät kuun pinnalla, tuli tieto Nivala-lehden toimitukseen, että kuukävelijä Armstrong on lähtöisin Sarjankylältä. Eteläniemen Iitan tyttären poika. No huhua yritettiin tarkistaa, mutta varmuutta ei saatu.

Pari vuotta sitten yritettiin saada tuo helsinkiläinen hiihtäjätyttö Marja Auroma nivalalaiseksi. Huhu väitti, että hän olisi Talven Ykän siskon tyttö. Ykä kuitenkin teilasi tämän. Nytpä pääsen tässä makselemaan Ykälle hiukan kalavelkoja. Ykä kirjoitti viime viikolla, että tuore naisten hiihtosuunnistuksen maailmanmestari ruotsitar Arja Hannus on puoliksi oulaistelainen, kun hänen vanhempansa ovat syntyneet Oulaisissa.

Röytän Eeva oikaisi asiaa ja veti aivan oikein kotia päin. Ei mitään oulaistelaisia, sillä tämä maailmanmestarihan on edesmenneiden Köyhän Teutorin ja Tikkasen Jussin sisaren jälkeläisiä. Jussin ja Teutorin sisar oli Marja Luoto os. Ojalehto. Heillä on poika Väinö ja Väinöllä tytär Kerttu. Ja maalimanmestari Arja Hannus on Kertun tytär. Asuvat nykyään Sundsvallissa. No selvä asiahan tämä on. Köyhänperäsiä lähtöisin, ei siinä ole kiistelemistä. Kyllä meille aina maailmanmestarit kelpaavat.

Sain kuukausi sitten kutsun Oulun Raha-automaattiyhdistyksen tiedotustilaisuuteen. Aina ei voi irrottautua ja niin kävi, että en päässyt tuohon tilaisuuteen. Olisin halunnut kysyä muutamia asioita tämän yhdistyksen rahojen jaosta ja taloudenpidosta. Sain kuitenkin tilastot viime vuoden osalta käyttööni ja se on varsin kiintoisa. Raha-automaattiyhdistyksen kokonaistuotto oli viime vuonna 395 miljoonaa markkaa. Kasvua oli 50 miljoonaa markkaa eli 14,4 %. Jaettavaksi tästä summasta jäi kuitenkin vajaat puolet, eli 174 miljoonaa markkaa. Toiminnan muuttuvat kulut olivat 147 miljoonaa markkaa. Toiminnan kiinteät kulut, joista valtaosa muodostui palkoista olivat 46 miljoonaa markkaa. Vaikka otettaisiin palkkojen osuudeksi vain 35 miljoonaa markkaa. Jos ajatellaan, että yhden ihmisen palkkamenot ovat 50 000 markkaa, työllistää tämä yhdistys jo 700 ihmistä. Maakunnassa liikkuu sellainen tieto, että Raha-automaattiyhdistyksen palkkalistoille tullaan puoluetoimistojen kautta.

Pajatson kyljessä lukee lappu, että tulot menevät ”kansanterveydelle”. Kun tarkkailee myönnettyjen avustusten tilastoa jää kyselemään monia asioita, jotka eivät näy papereissa. Saajien joukossa on toki suurin osa valtakunnallisesti tunnettuja liittoja ja yhdistyksiä, jotka tekevät arvokasta työtä kansanterveyden hyväksi, mutta epäilyjäkin herää. Suurimmat potit ovat saaneet kuntoutuskeskukset, joiden omistuspohjat tunnetaan. Näitä ovat mm. Miina Sillanpään Säätiö, Siuntion Terveyslomakeskus 4,8 miljoonaa Rokuan kuntouttamissäätiö 5,9 milj. Lomayhtymä Helsinki Runnin Terveyskylpylä 1,8 miljoonaa Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö 4,2 miljoonaa ja Kuntoutussäätiö Helsinki 9,3 miljoonaa Ilman rahaa eivät jääneet myöskään eläkeläisjärjestöt. Eläkeliitto sai 3,6 miljoonaa josta Perniön lomakeskus 2,9 miljoonaa, Eläkeläiset Ry Helsinki 2,8 miljoonaa ja Eläkkeensaajien Keskusliitto 3,1 miljoonaa. Nuorisorahoista saivat Nuorten Kotkain Keskusliitto, Työläisten Tuki ry ja Vesaisten Keskusliitto ry yhteensä 4 350 000 markkaa.

Oulun läänissä saivat avustusta mm. seuraavat. Suomen Dystrofiayhdistys Ry Pyhäjärvi 55 000 markkaa. Rokuan Terveys -kuntoutussäätiö 5,9 miljoonaa. Lomakeskus Rantakalla 200 000 markkaa, SOS-Lapsikylä Vihanti 500 000 markkaa, Pohjois-Suomen Kuurojenkoti 575 000 markkaa, Pohjolan Poikakoti 550 000 markkaa sekä eri kuntien vanhustenkotiyhdistykset 20 000–200 000 markkaa. Nivala ei päässyt tänä vuonna osille. Eri poliittisten puolueiden ja etujärjestöjen omistamat lomakeskukset saivat jakopotista yhteensä 24,5 miljoonaa markkaa. Ainakin tuosta potista olisi toivonut enemmän syöpäyhdistykselle, joka sain vain 2,1 miljoonaa markkaa ja syöpä on kansanterveyden näkökulmasta pahimpia sairauksiamme. Jokainen kommentoikoon itsekseen.

Jukolan veljekset pakenivat Impivaaraan pakoon maailman paineita. Nyky-yhteiskunnassa etsitään myös omia Impivaaroja ja nykynimellä nämä ovat omenapuukyliä. Ihmiset hakeutuvat yksinkertaiseen elämään ja hiljaisuuteen. Tällainen yhdyskunta on jo Suomessakin. Ensi sunnuntain naistenpäivillä kuullaan Anna-Maija Raittilan alustus tästä omenapuukylästä ja Sinapinsiemenyhdistyksestä. Seurakunnan taholta ilmoitettiin, että mikään ei estä myös miehiä tulemasta kuulemaan tätä tuoreesta erikoisaiheesta pidettyä esitelmää, jos vain ”kantti kestää”.

Tätä ”Impivaaraan” siirtymistä pohtii tänä päivänä moni kiireinen ihminen. Mikä on rehkinnän lopputulos. Verottaja ja yhteiskunta saavat tietenkin nauttia tehokkuudesta. Syntyy paljon kulutusta ja jätettä. Itselle jää kuitatut laskut ja runoilijan toteamus. ”Hämärissä kipein jaloin, maksottunein mielialoin.” Lopputulos yksi ja sama, rehki kuinka paljon tahansa. Tätä se vakuuttelee aina Suomen porvarillisin renki Asko Raiviokin. Löytyisiköhän Nivalassa omenapuukylään asukkaita?

1.3.1982

Oltiin kunnantoimiston tyttöjen ja poikien kanssa viime keskiviikkona Vaasassa asti reissussa. Oltiin kuulemassa, kun Helsingin herrat posmenti, miten pitää kunnan palakkalaisille räknätä tili, että oikein tulisi. Mutkaseksi, mutkaseksi on mennyt sekin. Ennen se piisasi, kun syksyllä saappaat anto. Olipa tosi mukava reissu. Meikäläinen, joka ei ihan päntiönään reissaa, ajatteli, että voi jäähä vaikka myötyriä, kun niin hyvänä pitivät ja mukavaa seuraa oli.

Siinä tulomatkalla ukkeiltiin sitä Dallasin miniää, sitä JR:n emäntää Sue Elleniä, joka sitä viskiä latkii niin hirveästi. Kuuluu olevan vielä pieniin päin ja sillä lailla römöstää viinaa. Sanokaa minun sanoneen, että ei siitä hyvä seuraa. Sammaa mieltä oli toisetki. Joku seisaus siihen pitää tulla.

Vaikka kyllä kait sillä miniällä surujakin on. Ei se miniän osa niin heleppo oo, kun on mahtava anoppi ja appiukko. Oma mies sitte on niin kovin jonninjoutava ja aina kaikenlaiset kotkotukset mielessä. Yökauvet liuhtoo naisten perässä ja hämärillä reissuillaan. Vaimo saa istua kotona ja oottaa, ikä yhtään tiiä missä mies mennee. Surruunsa taitaa sitä viinaa litkiä.

Ei taija olla kunnon puhekaveriakaan. Ku tässä kevvään korvalla lehemät poikii, niin sais niin palijo aikaseksi, että lähtisi Sue Ellenin tykö. Veis vähän lämmintä kuppapannukakkua ja raataisi riskin rupiaman, niin varmasti se helepottaisi häntäki. Käy niin sääliksi tuo miniä riepu. Nuori ihiminen vielä ja tosi hyvän näkönenki.

Voi hirviä kö oo ollut jännää kun noita hiihtoja on kahtonu töllöttimestä. Aivan siinä on meinannu syvän pakahtua. Iso-Jussi teki saman tempun ku Hakulinen aikoinaan Kollenilla. Silloin vain oli kullasta kysymys. No hyvä oli tuo roossiki.

Kyllä siinä norijalaiset huuti ja yllytti. Tuli mieleen Pyllistyksen kisat, kun tömistettiin kahen saan metrin kierroksella pajujen keskellä tuhatta viitäsataa. Oli Talaven Aattua, Kukin Arvua ja Sipilän Anttia. Olihan sielä tietenkin Perkkiön Tuure ja monet muut. Hautamäen Antti oli tasapuolinen yllyttäjä. Antti huusi aina joka kierroksella isosti: – Hunaa, jälimmäinen eelle. Se oli tasapuolista se.

Tuosta yllyttämisestä tullee taas mieleen, miten ne isommat kossit meitä joskus katalasti yllyttivät kokemuksiin, joista jäi mieleen maailman kataluus. Koitappa pakkasella kielelläs rautakankia. No arvaahan sen. Kielestä pala pois ja sitte räävyn kanssa tupaan. Ja sitte vähän isompana, kun Olli-paimenpoika ilimesty kylälle. Vepsun Alpokka ja Anttilan Etvi yllytti, että kuseppas paimenpojan lankaan. No arvaahan sen, miten se täryyttää. Se tuo oppimisen tie on vaikijaa, eikä taho sittekää valamista tulla.

3.3.1982

Kansa on verolle pantu. Tuo oivallinen kehoitus, minkä voit tehdä tänään, elä jätä sitä huomiseksi, tahtoo tulla käännetyksi hyvin usein. Niin se tuo veroilmoituksen jättäminenkin aina jää viime tippaan.

On puhuttu paljon veroilmoituksen yksinkertaistamisesta. Kyllä se vaan vieläkin on vähintään kaksinkertainen yksinkertaiselle täyttäjälle.

Lanketeita on jos jonkinlaista. Pitäisi olla melkoinen juristi, jos aikoisi nuo kaikki ”porsaanreijät” käyttää hyödykseen. Ilmeisesti nuo verotuksen yksinkertaistajat eivät ole olleet niin nokkelia kuin Anttilan Kalle aikoinaan Veelanninpuhdossa. Järjestettiin kilpahiihtoja, mutta kesken kaiken Kallen pirrakello jäätyä jämähti pakkasessa. No tämä ei hätkäyttänyt Kallea. Kalle oli maalissa vastaanottamassa hiihtäjiä. Paremmuus ratkaistiin sillä, että Kalle koitti jokaisen ohtaa maaliin tullessa ja totesi, että se on voittaja, jolla on eniten palava. Onhan se tietenkin niin, että syy on veroilmoituksen täyttäjässä. Raivion Asko selviytyy aina sillä, että kirjoittaa nimensä ja päivämäärän alle ja kiikuttaa ilmoituksen ja verokirjan toimistoon. Turhaan siinä ährää. Kymmenykset sille, jolle ne kuuluu.

Tuota veroilmoitusta täyttäessä tulee havainneeksi aina, että on niitä tulojakin ollut, mutta ihmeellisellä tavalla ne ovat vuoden varrella hävinneet. Joutihan se eräskin veroilmoituksen tekijä runoilemaan ”lisäselvityksiin”: Mä tuhlasin kuin pohjaton, mul’ ois aarre ollut, nyt olen paljas alaston, on maksupäivä tullut. En tiedä minne ne ovat aarteen hävinneet. Sarjankylän poika totesi Tallinnasta palattuaan, että rahaa meni. Parituhatta viinaan ja naisiin ja meni sitä muutama tonni turhoseenkin.

Oli tuo Nykäsen poika muuten hermonsa pitävä kaveri. Totesi kesken kilpailun haastattelijalle tylysti todellisuuden. Toimittaja kysyi, että näkeekö sieltä ylhäältä alas asti: Ei puoliväliinkään, totesi tämä lapsenkasvoinen poika, tempaisi sukset olalleen ja lähti kiipeämään toiseen hyppyynsä. Saattaisi olla sellainen kaveri, jolle makea mestaruus ei kihahda päähän, vaan pystyy selviytymään maineen ja kuuluisuuden tuomista paineista normaaliin elämään. Toivottavasti poika jaksaa pysyä pinnalla, että saadaan seurata kehitystä ja menestystä tulevissakin kisoissa.

Saalastin Tapanin kanssa on ollut jo parinkymmenen vuoden takainen perinne, että Keskitalossa katsotaan olympialaisten ja MM-kilpailujen 30 kilometrin hiihto. Tapani meinasi jo päivitellä, että tämä käy työlääksi, kun pitää lehmien siemennyksetkin hoitaa jo vuotta ennen niin, että täksi katselupäiväksi sattuu uunijuustoa ja pannukakkua. Ei se nyt enää auta tuskastella. Sinullakin on niin paljon niitä ”veripisteitä”, että perinteitä on pakko kunnioittaa. Sarajevon kisoissa tavataan.

17.3.1982

Sain aloittaa talviloman jälkeisen työviikkoni varsin mukavissa merkeissä. Maanantaiaamuna tarjoutui tilaisuus puhutella telefuunin välityksellä kahta entistä maineikasta nivalalaista. Tai melkeinpä heittäisin pois tuon ”entisen”.

Rovasti Sakari Repolalla oli asiaa Helsingin Nivala-Ringin tiedotuspalstalle ja siinä yhteydessä sain vaihtaa kuulumisia. Sakari Repola pyysi lähettämään näin lehden välityksellä kiitokset Maliskylän kuorovierailusta ja lämpimästä yhdessäolotilaisuudesta. Kotimaa-lehdessä on ollut arvostelu tästä konsertista, mutta teologian tohtori Pentti Taipale on todennut, että konsertti oli vieläkin parempi kuin arvostelu antoi ymmärtää. Repola totesi, että Helsingissä tarjontaa on niin runsaasti, että yleisömäärää on pidettävä erittäin hyvänä. Esimerkiksi Temppeliaukion kirkossa on miltei joka ilta konsertti. Sakari Repola rohkaisi toimittajaa kääntymään Esa Ruuttusen puoleen. Esa musiikin asiantuntijana voisi varmasti sanoa enemmänkin konsertin annista. Niinpä rohkaistuin ja soitin Esalle kotiin. Esa Ruuttunen on nyt puolen vuoden virkavapaalla valtion taiteilija-apurahan turvin. Esa kertoi, että hänelle jäi niin hyvä maku tästä konsertista, että motivaatio kirjoittamiseen on. Kiireistään huolimatta hän lupasi muistaa Nivala-lehteä artikkelillaan.

Kyselin Esan kuulumisia ja kiirettä pitää. Hiljaisen viikon alla ainakin neljä passioesitystä. Tällä kertaa ei ole suuria Matteus-passioita tai Johannes-passioita. Näihinkin Esaa pyydettiin, mutta muun toimen ohella hän ei nyt niitä ottanut vastaan. Kiirastorstai-iltana Esa lähtee Kotimaa-lehden lukijamatkalle Saksaan, jossa hänellä on myös konsertti. Suurin lähiajan tavoite on Joensuun laulujuhlat, jossa Esalla on mittava konsertti. Ja lopuksi sokeri pohjalla. Esa tulee konsertoimaan Nivalaan toukokuun toisena päivänä. Seurakuntakodilla pidetyssä konsertissa Esaa säestää Marita Viitasalo. Mahdollista on myös, että samalla viikolla saadaan kuulla kirkkokonsertti. Tästä kuullaan enemmän lähitulevaisuudessa.

Pyhänä lausuttiin perinteinen kinkeripiirien viestikilpa seurakuntakodin maastossa. Liekö pilkkikilpailut vai mikä ollut esteenä, kun kaikki kinkeripiirit eivät saaneet joukkuetta kokoon. No vastapainoksi toisilta kinkeripiireiltä oli kaksi joukkuetta.

Voiton vei tällä kertaa Padinki. Tuomareilla oli melkoinen tehtävä hätyytellä äänekkäitä avustajia pois ”kehän viereltä”. Rättyän Eino, Tenkun Matti ja Ruuttusen Arvi hääläsivät sillä aktiivisuudella, että kilpailun jyry harkitsi jo ylikuumenneiden avustajien siirtämistä seurakuntakodin sisätiloihin. Tästäpä minä olisin saanut sielulleni ähäkutti-korvausta, sain julkisesti Padingin kinkereillä kuulla heikosta kilvoituksestani. Vieläpä sain varsin luotettavalta taholta tietoja, että jokijäällä olisi ollut Padingin miehiä lisää huutelemassa tai paremminkin suhisemassa väliaikoja omille miehilleen. Tämähän on sääntöjen vastaista, kun kyseessä on aikaa vastaan tarkkuushiihto. Hautalan Eino lupasi jo, että ensi vuonna pannaan jyryn jäseniä ladun varteen niin paljon, että tällaista ei pääse tapahtumaan. Jäi vähän jälkipuheen maku. Ensi vuonna ei Padinki juhli.

Kyllä ne suvun geenit näköjään jyllää pitkälle. Musikaalisuus on tallella Vähäsarjan tyttärellä, joka puotteli virsikanteleella komeasti kinkerivirren. Siinäpä haastetta Padinkisille. Vuosi on aikaa harjoitella. Pidisjärven pilkkikilpailuissa ”hilluivat” jälleen miesten puolella Torssoset ja naisten sarjoissa Orasaaret. Palkintosijoilta löytyi neljä kumpaakin sukuhaaraa.

Sain tässä loman aikana käydä jo perinteiseksi muodostuneella kalareissulla Kallion Einon kanssa. Tämä hyvä kalapaikka ei ole sen kummempi kuin Malisjoen poukama Vähäjärven kupeessa. Neljästä katiskasta nousi nytkin madetta yhteensä 30 kiloa. Siihenpä saa etsiä rikkaampaa katiskan paikkaa koko Suomesta. Nyt nämä Einon kalapaikat ovat kuitenkin katoamassa. Malisjoen perkaus on etenemässä kohti Vähäjärveä ja vesi on holahtanut jo pois näistä syvänteistä. Siellä taitaa matikka ajatella kummia, kun vesi karkaa alta ja kaivinkoneen kauhan loiskinta lähestyy. Ei ole pohjapatoa ennen kuin kilometrejä alaspäin ja uoma jää tyhjäksi. Kiistelty Vuolteenkarin pohjapato niistettiin pois. Maliskylän maanviljelijät pyysivät itselleen padon ja saivat samalla hyvät kalapaikat. Kohtuullista olisi ollut myös Erkkisperän ihmisten vaatimusten huomioiminen. No yleinen mielipide on kulkemassa voimakkaasti siihen suuntaan, että kalastus- ja virkistyskäytöllekin lasketaan oma arvonsa. Ehkäpä nämä edut myöhemmin järjestetään. Kiitoksia makoisasta matikkakeitosta.

22.3.1982

Mikko Salonen soitteli Espoon Soukasta ja mies oli luurin päästä kuultuna erinomaisissa ruumiin ja sielun voimissa. Toki Mikolla oli surujakin. Kuten tässä taannoin turisin, Mikko on valmistautunut veteraanien olympialaisiin, jotka ovat ensi syksynä Pariisissa. Mikko on ottanut näitä kisoja varten rankan valmennusohjelman. Peruskuntoharjoittelu on takana päin ja kevään korvalla oli tarkoitus keskittyä nopeusharjoitteluun ja lähtöihin. Mikko näet himoitsee olympiakultaa 85-vuotiaiden 100 metrin juoksussa. Nämä taitavat kuitenkin jäädä unelmaksi. Mikko ilmoittautui jo tammikuussa asianmukaisesti ja laittoi ranskankielellä ilmoittautumislomakkeen. Viikko sitten posti toi Mikolle Pariisista kirjeen ja se toi pettymyksen. Tämä sarja on peruttu, kun koko maailmasta ei löytynyt neljää osanottajaa. Mikon lisäksi oli vain ilmoittautunut joku hondurasilainen kalastaja.

No johan on kumma, kun vähimmäisvaatimuksena on neljä osanottajaa ja Mikko menettää varman mitalin. Mistäpä niitä miehiä muualta kuin Haapaperältä. Pitäisiköhän Nivala-Seuran lähettää nuo Mikon entiset naapurukset kaksi kovaa Mattia, niin saataisiin sarja pystyyn. Tialan Matti ja Alakankaan Matti tosin ovat jo muutaman vuoden yli tämän sarjan, mutta täällä päässä ei kuulemma ylivuodet ole esteenä. Samalla kertaa se syntyisi Haapaperän joukkueesta ylivoimaisesti vahvin viestijoukkue jos vaan Alakankaan Matti malttaisi olla ankkuriosuudella panematta kesken kaiken piipuiksi. Vielä vuosi sitten Matti kertoi, että ei uskalla lähtiä ulos kävelemään, jos ei ole piippuvehkeet mukana. Tialan Matin tupakkalakko on muuten pitänyt. Terveisiä Espooseen ja pahoittelut varman mitalin menettämisen johdosta.

Toinenkin puhelinsoitto tuli tässä hiljattain ja siinä kysyttiin tiukasti erään Nivala-lehden uutisen perään. On kuulemma ollut kunnanjohtajan haastattelu, jossa on luvattu Nivalaan jo viime vuoden puolella hotelli. No lehti on tietenkin vastuussa asiasta jos sinisilmäisesti uskoo, mitä herrat puhuu. Tässä asiassa voisi sanoa, että hitaita ovat herrain kiireet. Tuntematta asiaa voisi tässä tosiaan kysyä Pajulan Jussilta, että missäs vaiheessa se hotellihanke tosiaan on. Asia on tietenkin vähän vaikea ajaa. Hanke ei änähdäkään, jos kunta ei ole käynnistäjänä. Kunnalla on monia hankkeita ja rahanreikiä ja toisaalta vakaumukselliset näkökohdat saattavat olla joidenkin luottamushenkilöiden kohdalla vastustavia kannanottoja. Kuitenkin uskoisin, että majoitustilan tarve tunnustetaan Nivalan elinkeinoelämän kipeimmäksi puutteeksi ja järkeviä vastahankkeita tuskin syntynee. Minäpä välitän tässä Pajulan Jussille terveiset, että nyt pitää panna töpinäksi hotellihankkeen kanssa.

Sää on kääntynyt yhdellä hujauksella kovin keväiseksi. Varis raakkuu jo pitkään ja taivas on tullut kovin sinisen autereiseksi. Yhdessä auringon kanssa nousee myös mielialat ja ihmisten puuhissa on riemukasta meininkiä. Vielä ehtii nauttia Raivion Askon synnin tekemisestä, eli hiihtohommista. Lököisiä lenkkejä.

24.3.1982

Tiistaiaamuna soitteli eräs veteraanien eläketurvasta huolestunut ja pyysi kirjoittamaan siitä, että veteraanit muistaisivat nyt hoitaa nämä asiat kuntoon, kun siihen on lailla annettu jonkinlainen mahdollisuus. Veteraanit ryhtyvät saamaan 58-vuotiaana varhaiseläkettä keväästä alkaen. Mutta aikaisemman käytännön tuntien kaikki eivät näitä etuisuuksia hae. Näitä ovat ainakin Palosaaren Ville Karvoskylältä, joka ei ole koskaan ollut yhteiskunnalta mitään vailla. Ei ole hakenut veteraanieläkkeitä eikä asunnon korjausavustuksia. Tuskin lienee vaivannut terveyskeskustakaan vielä sodasta paluunsa jälkeen yhtään kertaa. Näitä unhoon jääneitä veteraaneja halusi tämä soittaja muistutella. Monet ovat vuosien saatossa kyllästyneet hitaaseen veteraanien kunniavelan maksuun ja päättäneet uhmakkaasti olla muruja pyytämättä. No, tänä päivänä tuota eläketurvaanne ei enää kukaan halua vastustaa, vaan sotavuosien raskaat kokemukset tunnustetaan. Toisekseen on muistettava se, että työmarkkinaketjun toisessa päässä on satoja ja tuhansia nuoria vereksiä miehiä työttömänä, jotka eivät ole saaneet minkäänlaista tuntumaa työelämään ja turhautuvat ja näistä tulee niitä ”pötkylöitä” jotka eivät sitten opi työtä tekemäänkään. Tässä mielessä työelämästä vetäytyminen on yhteiskunnallisesti perusteltua.

Nietulan Kaino soitteli heti perään ja tiedusteli tyttärenpojalleen kesätyöpaikkaa. Kainollakin oli huoli siitä, että poika pääsisi työelämän tuntumaan ja mukavaahan se tekisi nuorelle omat taskurahat. Tämä koululaisten ja nuorten työllistäminen on vakava asia. Toisaalta minimipalkkalaki ja työnantajan raskaat sosiaaliturvamaksut ovat vieneet kymmeniltä tuhansilta koululaisilta työpaikan. Kuitenkin nämä nuoret tarvitsisivat kipeästi kesäksi työpaikan. Jos ei pääse työnmakuun, tulee helposti monenlaisia muita harrastuksia. Maatalous olisi yksi suuri työllistäjä, jos pään saisi auki. Maataloudessa pelataan kuitenkin nykyisin suuressa määrin koneilla, joissa tottumattomilla on suuri tapaturmavaara ja koneiden rikkoontumisen vaara. Vakuutukset pitäisi olla kunnossa ja tällainen paperisota kaikkien kiireiden keskellä on yhtä tervanjuontia. Vihannesviljelijät työllistävät Nivalassa kiitettävästi nuorta työvoimaa kesäkuukausina, mutta vielä jää satoja nuoria vaille kesätyöpaikkaa. Nivalan 4H-yhdistys on pyrkinyt löytämään maataloutta lähellä oleviin harrastusmuotoihin työtä ja kesäansioita myös omalta osaltaan. Ongelma onkin suurin maattomien perheissä ja nimenomaan keskustassa. Näissäkin asioissa olisi pohdiskeltavaa nuorisojärjestöille.

Kunnantalon rakentaminenkin on nyt ollut vihreän veran alla julkiselta keskustelulta piilossa. Suunnittelutoimikunta on tehnyt työtä itsenäisesti ja aikataulua noudattaen. Tämä hiljaisuus on alkanut jo valtuustoa hermostuttaa, kun joitakin tietoja on jo tihkunut. Alun perin puhuttiin 4 400 m² ja 10 miljoonan markan kustannusarviosta. Nyt väläytetään jo 6 000 m²:n tiloja ja yli 20 miljoonan markan kustannusarviota. Niinhän siinä käy aina, että lopulliset kustannukset ovat huomattavasti suuremmat. Suunnittelutoimikunta on luvannut esitellä luonnokset ja kustannusarvion valtuustolle seuraavassa kokouksessa. Saa nähdä, tuleeko tästä vielä toinen ”paikallisottelu”. Me jäätiin Vuolteenahon kaiman kanssa kumpikin hopealle ensimmäisessä ottelussa. Ei tullut kunnantaloa entiselle paikalle, eikä Raitalaan. Tuli kompromissi. Pitäisiköhän meidän siirtyä tulevassa ottelussa barrikaadin samalle puolelle, että pysyttäisiin aikataulussa.

Kun suunnittelija aikanaan kysyi Nivala-Seuran mielipidettä, miten tällä monumentilla kuvattaisiin nivalalaisuutta. Annettiin vastaukseksi, että ajan vaihtelut kestävää pysyvyyttä, yksinkertaisuutta mutta samalla karua jylhyyttä kuvaamaan omanarvontuntoa. Nyt kun tuon luonnoksen on nähnyt, joutuu kysymään kuin Kekkonen oman luonnoksensa ääressä: ”jos se siltä näyttää”.

31.3.1982

Oma koti kullan kallis. Sitä se on tänä päivänä molemmissa tapauksissa, tunteella ja rahalla mitattuna. Kevät on aina sellaista aikaa, että sitä ryhdytään rakentamaan. Tämänkertainen teemakin on Nivala-lehdessä rakentamista.

Jos ajattelee tänä päivänä omakotitalohanketta, se vaatii melkoista uskallusta ja tietenkin rahaa. Tavalliselle kansalaiselle, joka ei ole syntynyt hopealusikka suussa ja saa toimeentulonsa verottajan keventämästä tilipussista, oman kodin rakentaminen tuntuu miltei kohtuuttomalta. Jos hankkeeseen joutuu pistämään vaikka 200 000 markkaa korkeakorkoista lainaa, tietää se vuodessa jo sellaista korkomenoa, joka pistää kiristelemään nälkävyötä. Ja velkakin on maksettava. Ainoa rakentajaa vastaan tullut asia on ollut viimevuosien reipas inflaatio, joka on nakertanut velkoja toisesta päästä.

Nyt kun öljynhintaakin tiputettiin hiukan saattaa inflaatiokin jäädä pienemmäksi ja se ei enää olekaan velanmaksussa niin hyvä kökkäkaveri kuin tähän saakka. Kuitenkin talousmiesten ennustelut ovat sen tyyppisiä, että kuriin tätä talouselämän paholaista ei saada ja kymmenen vuoden kuluttua rakentamisesta talo on jo puoliksi ilmainen. Joka tapauksessa nämä rakentajat häärivät aina suurella innolla kuin keväiset linnut pesänteossa ja sehän on myönteinen kokemus.

Kun katselen tässä ikkunasta ulos, niin autonnosturi kiikuttaa valtavia palkkeja pilareiden päälle. Keskellä vilskettä pyörähtelee vikkelästi Kojolan Tapani, joka on nyt tuorein rakentaja Nivalassa. Saapa nähdä tuleeko rakentajille kovakin kilpailu. Nivalan rakentajilla on nyt hyvää aikaa ja uusia kohteita on jatkuvasti laskettavana. Aloittavan yrityksen etu on pienet yleiskulut ja taitaa käydä niin, että Tapanin urakka pitää ja jättää vielä siementä seuraaviinkin kohteisiin. Tapanille tämä työmaa oli välttämätön toisessakin mielessä. Kun Kiila 80 tipahti karsinnoissa sarjanoususta, näytti siltä, että Tapanin pää retkahti kuin ammutulta linnulta. Mies on henkeen ja vereen hillunut lentopallon parissa ja makea nousu oli käden ulottuvilla. No nyt on vuosi aikaa ässittyä uuteen nousuun. Menestystä molemmille hankkeille.

7.4.1982

Tässä menneellä viikolla tulin töihin ja heti aamurupiamasta alako suuta syyhyttään niin mahottomasti. No minä siinä ukkeilin, että kukahan nyt mahtanee muistaa. No kun kerkesin työpöyvän ääreen, niin samassa puhelin pirahti ja heliä naisääni sieltä esitteli ihtesä. – Täältä Ranualta Niemisen Hilkka hyvää huomenta. – No mutta kukas se semmonen Hilkka, sanopas isäs nimi. En kuitenkaan kysynyt, niin kuin Kivimäen Heikki, että elä sano kenen poika, vaan kuka sinun isoisäs oli? – No minä oon Alapuan Aaten nuorin tytär ja minä oon naimisissa täällä Ranualla. Tavattiinhan me Nivalassa muutama vuosi sitten, kun sinä puhuttelit velipoikaani Mikkoa ja muistelitte Kyproksen asioita. – No nyt muistan, semmonen komia rouva, ku tauluun maalattu. Komioitahan ne alapualaiset on tykkänään koko konkkaronkka. No siinä sitä posmennettiin kaiken maailman asiat ja kyseltiin kuulumiset. Tämä Hilkka tempastiin miniäksi tuonne Ranualle. Tuli Korpirannan koululle komia ylioppilaspoika ja nookasi Aaten ja Iidan tyttären omakseen. Tyttöpä ei ollut miestään pahasempi. Lukasi ihtesä kaas opettajaksi ja nyt köllötellään mukavilla virkatuloilla. On komia omakotitalo Ranuan kirkolla. Sukuunsa kun Hilkasta on höyli tullu, niin kovasti käski piipahtaa kylässä, ku sinne päin kulukua tullee. Riski rupiama siinä raatattiin ja oikein mukavalta tuntu. Varsinainen asia Hilkalla oli mutin, kampsupaistin ja mämmin nivalalaiset reseptit. No oli onneksi olemassa tuo perinneruokien kirja, jonka saattoi pukata postissa menemään. Omasta päästä ois löytynyt avain reseptit tavallisiin kuoripottuihin ja rapapottuihin. Höystön kanssa onkin sitten niin ja näin.

Näinä päivinä kääntyy monen Volvon nokka Kustaanmaalta kohti Nivalaa. Jo naapurimaan puolella tuntuu nenässä pääsiäiskokon tuoksut ja kielellä mämmin maku.

Sieltä sitä Jaakolan Väiskikin kokoilee Helsingin Nivala-rinkiä linja-autoon ja höystää hoputustaan hersyvillä sutkauksilla. Melkein näen sieluni silmillä, kun ”Lampi-Tuppu”, alias Jaakko Ilkka pistäytyy rempseästi perheineen rinkiläisten autoon ja hihkaisee tervehdykseksi ”kotikontujen tiellä tervehtien”. Niin palailevat muutamiksi päiviksi maailmanlapset pohjanmaan lakeuden kuulakkaisiin kevätiltoihin. Muistelevat menneitä ja tuntevat syvästi. Tervetuloa pääsiäislomille.

Näinä hiljaisen viikon iltoina täyttyy kotikirkko jälleen joka ilta. Monesti pohditaan sitä, että kristillisyytemme on vain tapakristillisyyttä vailla sisäistä tuntemusta. Käymme kirkossa vain sen vuoksi, että se on kaunis tapa. Ehkäpä monelle näin. Tiedän kuitenkin, että ajan rauhattomuus tuo tämänkin pääsiäisen aikana sadattuhannet ihmiset kirkkoon, jotka vilpittömästi etsivät vastauksia elämän tuskaisiin kysymyksiin. Tähän pohdiskeluun kutsuu meitä hiljaisen viikon tilaisuudet. Hyvää pääsiäistä.

14.4.1982

Vai olisi ne naapurilehden miehet kirjeenvaihtopäällä. Tuo kirjeittenne taso ei aiheuta kommentointia. Ne kertovat varsin selkeästi tekijänsä tasosta.

Tämä asian takana ei kuitenkaan ole nämä pojat, vaan heitä juoksutettaan tietystä paikasta. Tälle juoksuttajalle tiedoksi, että muistathan vastuusi. Näiden molempien poikien henkinen pokka ei ole mikään vahva. Kun tulee tiukat paikat, osaat livistää ja jätät pojat yksin. Silloin ei ole itku kaukana. Sinä osaat peittää jälkesi. Onhan tällainen toisella likaisen työn teettäminen jo johtanut yhteen itsemurhaan Nivalassa ja se on jo liian kallis hinta kunnallispolitiikan osalta. Moraalitonta.

Me sitä toisen syntisen, eli Tenkun Matin kanssa yritettiin olla pääsiäisen aikana sanankuulossa. Kolmasti kirkossa ja vielä Sarjanojan Vilhon synttäriseurat. Mitenkähän mahtoivat siemenet pudota otolliseen maaperään. Tahtoo väkisinkin ajatus karata kesken saarnan maallisiin asioihin.

Keskustelin Viljasen Martin kanssa toisen pääsiäissunnuntain konfirmaatiotilaisuudesta ja ehtoollisella kävijöiden määrästä. Se oli varsin suuri luku.

Tuohon ehtoollisele menoon suhtaudutaan varsinkin miesten kesken kovin arkaillen. Monelle ehtoollisella käynti jää ainoaksi ripille pääsyn jälkeen. Lähes viisitoista vuotta kului toimittajankin osalta, ensimmäisen ja toisen ehtoollisvierailun väliä. Tämä toinen kerta tapahtui Santahaminassa, kun oltiin lähdössä Kyprokselle. Tuskinpa olisi lähtöä tullut silloinkaan, mutta kovan körttikasvatuksen saaneet Marjoniemen Lassi ja Tyhtilän Heikki vänkäsivät mukaan. Ehtoolliselle menon esteenä lienee tuo valmistautuminen, johon sanassa kehotetaan. kerran minä olen yrittänyt tätä ja siitä ei tullut mitään. En käynyt viikkotolokulla ravitsemusliikkeissä. En haukkunut pahemmin emäntää ja yritin pojillekin selvittää puhumalla asioita aikaisemman luunapin sijasta. Katselin mallia, miten se Liinamaan Arvi tässä tilanteessa tekisi. Niinpä sitten sielun sulat pöyhittynä vakaasti astelin kirkkoon, että nyt sitä käydään emännän kanssa ehtoollisella niin kuin muutkin ihmiset.

Mutta annapas olla. Siinä jo liturgian aikana tuli sielunvihollinen lähelle ja alkoi puhuttelemaan. Nytkös tunnet itsesi kelvolliseksi. Et sinä ole ollut oma ihtesi, kun olet elämän nautinnoista kieltäytynyt. Kyllä se vanha Aatami sinussa jyllää ja varmasti on tehnyt mieli käydä Puustellissakin. Ja kyllä se kaveri puheissaan onnistui. Niin imeläksi ja tekopyhäksi en ollut ennen tuntenut itseäni. Niin jäi ehtoollisella käynti ja haravapuheisina taaplasimme kirkosta kesken pois.

Sanopas sinä Hurskaisen Heikki, miksi sitä ei saa mennä ehtoolliselle silloin, kun omatunto on vereslihalla. Minä en tiedä miten hyvin se tuo Tenkun Matin valmistautuminen onnistuu, mutta minulla siitä ei tule mitään. Elä vaan sano, että yritä ees, sillä olen jo kerran yrittänyt.

Meni tämä keskustelu nyt turhan vakavaksi, muta tuo pääsiäisen läheisyys ja sen tapahtumat puhutteli tällä tavoin ja asiaahan se lienee monen muun suruttoman kohdalla.

Roppasi riskisti räntää pyhien tienoissa. Jälleen herää poikamainen ajatus, että saispa kerran vielä nähdä oikein rajun tulvan. Värkkiä olisi nyt riittämiin, jos säät kääntyisivät rökölleen. Sanokaa mitä sanokaa tulvansuojelijat, niin kaipaan niitä entisiä kevättulvia, jolloin saatoin katiskan nakata tulva-alueelle ja kalaa tuli. Tuleehan sitä toi tänäkin keväänä, mutta ei tule tulvaa Nivalan niityille. Historiaan ovat jääneet keväiset tulvamaisemat. Niitä katsellaan vain valokuva-albumeista.

21.4.1982

Kirpoaako uuden kunnantalon rakentamissuunnitelmat suunnittelutoimikunnan, kunnanhallituksen ja valtuuston hanskasta? Tätä kysellään varmaan ja asia on viime päivien julkitihkuneiden tietojen mukaan aiheuttanut sen, että jälleen on kunnantalo Nivalan puhutuin aihe. Asiantuntijoita on nyt runsaasti liikkeellä ja varmasti jokainen päättäjä saa eväitä riittämiin. – Siihen ei kunnan verovaroja haaskata. – Kunnantalon ei tarvitse olla mikään palatsi. – Ei siitä nyt kunnantalosta mitään liiteriäkään.

Lopputulos lienee, että siitä tulee juuri niin suuri ja komea, kuin on päättäjien ominaispaino tällä hetkellä. Tällä vuosisadalla ei ole enää sellaisia suur-isäntiä kuin Venäjän keisarit ja Juseliukset ja Aminofit. Ei tehdä enää palatseja julkisista rakennuksistakaan. Lastulevyä ja betonia. Se kasvattaa kansanvaltaa.

Yhdessä kunnantalon piirustusten kanssa on Haapaperän kuivaamo noussut jälleen puheenaiheeksi. Tämän luomuksen arkkitehtooninen arvo on nyt noussut korkealle. Monet näkevät selvää yhtäläisyyttä uuden kunnantalon piirustuksissa Haapaperän kuivaamoon. Onkohan alkuperäispiirustukset tallella, vai onko joku päässyt ne kähveltämään. Näin pohditaan Osulan kulmilla. No hurvattomille ei saisi keskeneräistä näyttää. Joka tapauksessa ensi torstaina valtuuston kokouksessa käydään periaatteellista keskustelua. Tavoitteellisena aikataulun porkkanana on ollut valtion myöntämä 1,3 milj. markan avustus, jos työt päästään aloittamaan tämän vuoden puolella. Saapas nähdä.

Tässä paikallislehden toimitustyössä jää uutisoinnissa aina toiseksi radion ja päivälehtien kanssa. Nyt oli laatikossa härevä juttu Hankkijan ja SOK:n mahdollisesta yhtymisestä ja neuvosten haastattelut. Viikonvaihteen radio- ja TV-uutiset vievät kuitenkin osan tämän jutun ”suolasta”.

Haaviston Heikki totesi, että vielä ei ole harkittu painostuskeinoja ja sen vuoksi tämä pohdiskelu on vielä tarpeellista. Siispä isojen poikien puheenvuorot kannattaa julkaista vieläkin. Tuntuu siltä, että asia on ajautumassa kenttäväen ratkaisuun.

Muutama vuosi sitten jututtelin nyt eläkkeelle siirtynyttä Osuuskauppa Jokiseudun johtaja Vanhasta tästä asiasta. Vanhasella olisi ollut ratkaisu tuon 1960-luvun riitoihin. Olisi pitänyt panna SOK:n, Hankkijan, MTK:n OKO:n ja Pellervo-seuran miehet samaan kirnuun ja pyörittää niin kauan, että no olisivat tulleet yksimielisinä sieltä ulos. Nyt olisi kenttä terve ja kilpailukykyinen. Olisikohan mahtanut käsinpyöriteltävä riittää. Onhan niitä nykyään jo moottoreitakin, että kyllä tarpeellinen keskipakoisvoima olisi löytynyt.

Tämän viikon numerossa selvitellään Nivalan talouselämän pääelinkeinoa, eli maataloutta. Kaikkiaan pyörii rahaa maatalouden ympärillä 124 milj. markkaa. Se on suurin potti. Siihen saa panna monta kuntaa yhteen. Tämän potin kasvua on viime vuosina lisännyt voimakkaasti Maatalouden kehittämisrahastoon saatu lisääntyneet lainavarat ja maanviljelijäin sosiaaliturvan kehittyminen. Eläkkeet, lomatoiminta, valtionlainat ja erilaiset avustukset ovat kasvattaneet valtion osuutta niin, että se on jo viidennes kaikista maatalouden markoista. Maidon osuus on vieläkin lähes puolet, eli 61 miljoonaa markkaa.

Viime vuoden tilastoihin voitaisiin lisätä 10 miljoonaa markkaa maidon supistumisena ja kadon seurauksena. Osa näistä tuloista on siirtynyt katokorvauksina tälle vuodelle. Mitä tarvittaisiin tilalle, jotta Nivalan maatalous voitaisiin kokonaan korvata. Tarvittaisiin Nokian, Wärtsilän tai Rauma-Repolan tehdas, joka työllistäisi noin 1000 teollista työpaikkaa. Jos metallimies maksaa keskimäärin 30 000 markkaa veroja vuodessa tekisi tämä 30 miljoonaa veroäyriä. Kaikkien kiinteistöäyrien yhteismäärä viime verotuksessa oli 32 miljoonaa. Tällä aiheella voi leikitellä miten vain. Olisi varmaa ontto olo, jos elinkeinorakenne olisi näin yksipuolinen. Jos tämä kaavailtu 1 000 työpaikan tehdas menisi pyllylleen, niin olisi sama tilanne kuin Imatralla eli bankrutti, eli konkurssi. Elinkeinoelämän monipuolisuus on rikkaus, joka poikii monella tavoin, vähentää riskejä ja antaa suunnittelun mahdollisuuden, kunnallistaloudellekin.

28.4.1982

Maanantaipäivänä tupsahti Leningradista kortti ja lähettäjänä oli itse Kestilän toimitusjohtaja Pekka Salonen. Tämä ei ollut Jobin postia, vaan Pekalla oli Nivalan kannalta mieluista kerrottavaa: – Täällä sitä ollaan taas kauppoja tekemässä – nivalalaisille töitä. Näin tiukassa eivät kaupat ole olleet 15 vuoteen. Sen verran kuitenkin vanhojen suhteiden perusteella on onnistanut, että tämä vuosi on täystyöllistetty nivalalaisten osalta. Näin Pekka, ja olisi siinä lopussa makealta tuntuvia kehujakin. Eipä tahdota aina muistaa, että tämän maailman yhdentymisen myötä tulee myös ongelmia. Me toivomme, että kehitysmaat pääsevät jaloilleen. Samalla se merkitsee kuitenkin sitä, että ne tulevat muutaman vuoden päästä syömään meidän leivän maailmanmarkkinoilla. Näin on vaatetusteollisuudenkin alalla.

Kolmannen maailman valtiot tumppaavat nyt halvoilla palkkakustannuksilla tuotteitaan meidän markkinoille ja oma leipä kapenee tai ainakin sen saanti vaikeutuu. Ei ihme, jos kaupat isossa naapurissakin ovat lujassa. Onneksi tuo naapurimaan slaavilainen mentaliteetti on omaamme lähellä ja vanhat kauppasuhteen ovat silloin arvokkaita. Lykkyä tykö jatkoneuvotteluissa. Olet kertonut, että venäläiset ovat kovia kauppakumppaneita. Kova on meiltäkin kaveri. Parempi kuin se, josta Pysäyksen Jaakko aikoinaan kertoi. Suomalaispoika tilitti aikoinaan tekemäänsä kauppaa isälleen: – Aa vot, mie venään poikaa pujautin. – Aa, miten sie pujautit? – Pistin kaksi pupulinnahkaa päällekkäin ja yhtenä myyvä tsujautin.

Me suomalaiset olemme jälleen kilpailleet jääkiekossa ja euroviisuissa. Järvelän Matti loihe lausumaan valtuuston kokouksessa, että pessimistit ovat aina oikeassa, mutta optimistit rakentavat maailmaa. Jos optimistista puhutaan, niin sitä on meillä ainakin jääkiekon ja näiden viisujen osalta. Jo 15 vuotta on rehvakkaana lähdetty hakemaan pronssimitalia ja aina on tultu tyhjin toimin takaisin ja hyvät selitykset mukana. Kunkkuina joukkue on otettu vastaan aina, kun se on lyötynäkin tullut kotia. Tästä yrityksestä muistuu mieleen Anttilan Anteron kolmiloikkahyppy Vellipuhon kisoissa jokaiselle loikalle löytyi hokema, yks-kaks-eeii. Kaksi loikkaa meni, mutta sitten polvi petti. Loikkahommat eivät olleet Anteron leipälaji, mutta kaikkiinhan sitä osaa otettiin. Ei ne ole nuo jääkiekko ja viisuhommat oikein suomalaisten leipälajeja. ollaan kömpelöitä, omapäisiä ja vähän tyhmiäkin näissä hommissa.

Pitää tässä korjata, että toki me laulaa osataan. Kansainvälisissä laulukilpailuissa viime vuonna tuli molempien sarjojen voitot Suomeen ja kumpikin voittaja sivuaa läheltä Nivalaa. Toisen näistä laulajista, Esa Ruuttusen konsertit kuullaan viikonvaihteessa Nivalassa. Nyt on tarjolla vähän korkeampitasoinen esitys kuin Kojolla Tuiskulassa, jossa hän ylettyi niinkin mahtavaan suoritukseen kuin tappeluun ja putkareissuun. Pankaapa konserttiasia musiikkikorvan taakse.

Eipä tullut valpurinpäiväksi kulonpolttoilmaa. Mitä tässä tekisi, kun nivalalaiset eivät marssikaan. Karsikkaan karhu vetelee vielä onnellisia talviunia ja senkin kuvaaminen jää myöhemmäksi. Sovitettiin Latvalan Juhanin kanssa, että lähdetään valpurinpäivän aamuna kello kolmen aikaan Pesänevalle katsomaan miten muuttopuuhissa olevat hanhet, joutsenet ja kuret hilluvat kevään hurmoksessa. Juhani, Nivalan ”Ilkka Koivisto, joka tietää näistä luonnon ja lintujen elämästä enemmän kuin muut. Nyt löytyy toki luonnosta jokaiselle mielenkiintoista seurattavaa, vaikka tulvat eivät vielä olekaan parhaimmillaan. Reippaita luontoretkiä viikon vaihteeksi.

3.5.1982

Sain tässä eräänä päivänä puhelinsoiton Valtatien varren yhdeltä asukkaalta ja hänellä oli murheena koululaisten käytös. Kaikki makeispaperit ja banaanin kuoret viskotaan tonteille ja jalkakäytäville. Kyllä opettajat ovat varmaan tästä muistuttaneet ja sen vuoksi olisi nyt vanhempien puhuttelun vuoro.

Olen aikaisemminkin kertonut sen, että kun kesäisin sunnuntaiaamuna liikkuu kirkonkylän keskustassa, niin tulee mieleen mustien asuttama alue Chicagossa, kadut ovat täynnä nakkipapereita ja maitotölkkejä. Mikä hemmetin kutka se on parkkeerata iltaisin Osulan kulmille kuin kutuhauet. Sitten syödään ja röyhtäillään autoissa ja syydetään jätteet ikkunasta ulos. Muutenkin tämä osoittaa jo mielikuvituksen puutetta. Jos saa tytön autoon, niin ei kai sitä nyt nakeilla ja maitopurkeilla tyytyväiseksi tehdä. Ja jos syömisestä saa illan nautinnot niin viekää purkit ja paperit roskikseen. Siinä olisi poliiseillekin yhden illan aineksia. Ei sakottamaan vaan ojentamaan.

Soittelin tässä tuomiokapituliin ja kyselin, että onko Nivalan avoinna ollut papin paikka kiinnostanut. No, sieltähän vastasi puhelimeen Mehtäperän poika Vesa Junttila. Kertoi, että yksi on hakenut ja se toinen on Mehtäperän poika, eli Palolan Valde. Piruntorjuntajoukot ovat kiinnostaneet nivalalaisia kovasti, sillä näitä kirkonmiehiä meillä alkaa olla jo kymmeniä. Tämä piruntorjuntajoukko ei ole omaa keksintöä, vaan Järven Augun toteamus. Eräänä kesäpäivänä tuli asiaa ystävälleni Augulle. Nuori mies seisoi tikapuiden päässä ja kunnosti ikkunoita. Augu kertoi, että poika tuli piipahtamaan lomalla ja rupes heti töihin. Minä tiedustelin, että missä se poika asustaa ja mitä touhuaa. Augun leuvat vääntyivät kankiasti ja ärrää korostaen murahti: – Sielähän se on meijän poika niissä piruntorjuntajoukoissa. Se oli vanhan sotaveteraanin tulkinta.

Kevään tulo on kääntynyt kovin hituraiseksi. Öisin on pakkasta ja päivisin viskoo räntää. Viimeisillä voimillaan talven valta siinä kampuroi, mutta joutuu varmasti antautumaan. Kova se on tuo luojan panema vietti. Miksi eivät jää muuttolinnut vielä Keski-Eurooppaan, jossa olisi ruokaa ja lämmintä. Tänne pohjan perukoille vain pitää lentää, vaikka lumi peittää vielä metsät ja eväs makaa könttyrässä talviunessa maan alla ja koteloissa. Suvun jatkaminen on nälkää ja kylmääkin kovempi vietti. Suottapa noita muuttolintuja toruskelemaan, ei ne kuitenkaan kuuntele eikä tapojaan paranna. Moralisoimisessa tahtoo muutenkin aina jäädä alakynteen. Se kun tuo ihmiselämä ei riitä malliksi vihatuimmallekaan luontokappaleelle. Parempia säitä toivotellen.

Vappusimat on juotu. Monelle taisi tulla pikasiman teko. Urpelan Sepolla on äkkiälämmenneille hyvä pikasiman resepti. Otetaan pullo koskenkorvaa ja laitetaan sinne yksi rusina ja ravistellaan hetken. Sima on valmista nautittavaksi. Jos tulee oikein kiire, voi heittää rusinat pois.

5.5.1982

Ei ole ihmislapsesta ennustajaksi. Sanotaan Oulun edellisen piispan todenneen, että ennustaminen on vaikeaa varsinkin silloin, kun se kohdistuu tulevaisuuteen. Nyt povailtiin, että tulvia ei tulekaan – mutta tulipas. Etelä-Pohjanmaalla on vettä jo niin paljon, että Munakan postiasema on joutunut evakkotielle. Nivalassakin tulva on hyvässä nousussa ja värkkiä on vielä metsissä ja taivaalta tulee lisää. Pesänevakin on kuulemma niin hulveillaan, että ei sinne ole ainakaan pariin viikkoon jalkapatikassa asiaa.

Viime vuonna tuli puheeksi äitienpäivänä myönnettävät kunniamerkit. Joskus on kerrottu, että Nivalasta olisivat paperit jääneet pöytälaatikkoon. Viime vuonna on esitetty ainakin kahdelle äidille kunniamerkkejä, mutta toistaiseksi tuloksetta. Kilautin väestöliittoon ja sain kuulla, että viime kerralla saapui anomus 260 äidin osalta ja väestöliitto sai esittää näistä 30 kunniamerkinsaajaa. Korkealla on rima täälläkin. Niinpä Nivalan osalta on edelleen tämä peli puhdas – ei merkin merkkiä.

Tässä äitienpäivän lähestyessä palaa mieli hiljattain rajan taakse siirtyneen Hilda Ojan, Rinkelän Hildan elämäntyöhön ja äidin rooliin. Hänenkin kohdallaan sopii Lauri Viidan tulkinta: ”Äidit vain nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät, heille on annettu voima ja valta…”

Kyllä se Luoja on ihmispuoliskoita muovatessaan osannut antaa emopuolisolle voimia ja sitkeyttä paljo enemmän kuin urokselle. Olen kertonut aikaisemmin monista äideistä, joiden ponnistelut perheensä puolesta ovat vaatineet yli-inhimillisiä kykyjä ja voimia.

Sain seurata Rinkelän elämää lapsuuteni ajan päivittäin. Asunnossa oli kokoa vain puolet nykyisten yksiöiden koosta, jos sitäkään. Siinä pienessä asunnossa asui parhaillaan kymmenkunta henkeä. Toimeentulo oli kiinni miltei yksinomaan siitä, mitä Hilda kerkisi yön hiljaisina tunteina ja joskus parkkimetsästä tai savenhajoituksesta hankkia.

Tämä aineellinen oli kuitenkin vain välttämätöntä. Suurinta Hildan äidinroolissa oli kuitenkin se elämänmyönteinen asenne, jonka hän pystyi siirtämään myös lapsiinsa. Hilda ei valitellut koskaan kohtaloaan. Emme kuulleet hänen koskaan arvostelevan puolisoaan, vaikka siihen olisi aihetta voinut löytyäkin. Puolisoiden väleistä henki toistensa kunnioittaminen, jonka lapset tietenkin vaistonvaraisesti tajusivat. Liekö niin, että aika kultaa kaiken, mutta tällaisia koteja ja äitejä muistaa vielä kauan jälkeenpäin suurella lämmöllä. Onnea äideille!

12.5.1982

Taisi jäädä monelta isältä viime sunnuntaina äitienpäiväkahvinkeitto kesken, kun Hiturasta tuli suurhälytys. Kaikki kynnelle kykenevät kone- ja autokuskit heti töihin valleja vahvistamaan. Tämä hälytys tuli jo kuuden aikaan. Siinä oli monelle konemiehen vaimolle melkoinen pettymys, kun ei edes äitienpäivänä mies pysy kotona. Muutenkinhan nämä miehet tekevät pitkää päivää ja vuorotyötä. No lohdutus pettyneille puoliskoille, että tällä kertaa heidän työnsä oli todellista pelastustyötä ja yhteinen etu vaati sitä.

Raudaskosken Teuvo joutui äitienpäivän aamuna historiallisen tapahtuman todistajaksi. Hän ei saanut unta, kun oma traktori oli jäänyt tulvan keskelle ja lähti viiden aikaan Hituran kautta traktoriaan katsomaan. Hän oli ensimmäisenä paikalla, kun vesimassat syöksyivät penkereen alitse kaivokseen. Teuvo teki hälytyksen rikastamolle. Palasi kotia hakemaan vaimonsakin katsomaan luonnonvoimien näytöstä. Vielä kello kuuden aikaankaan ei ollut apua saatu paikalle. Talonkokoiset maamassat lötkähtelivät kaivoksen reunoja alas. Sumu täytti avolouhoksen. Se oli varmasti mieliinjäävä kuva eräästä äitienpäivän aamun tapahtumista.

Kansalaiset kiistelevät nyt siitä, olisiko Hituran vahingot voitu välttää, jos vielä tyhjillään olevat altaat olisi laskettu täyteen. Hituran toisella puolella oli ainakin kymmenen kilometrin mittainen tyhjä allas Vepsun ja Haapaperän pumppaamojen osalta. Olisihan sitä tietysti näille alueillekin melkoinen määrä vettä luirahtanut, vaikka Ossi Hjelt arvelikin, että ne olisivat täyttyneet muutamassa tunnissa ja vaara ei olisi ollut ohi. Näissä asioissa on vaarallista heittäytyä asiantuntijaksi.

Ei sitä toimittaja ole paikalla, kun pitäisi. Olisi ollut päivän uutiskuva, kun Rahu-Teppo ja kumppanit seisoivat traktorin konepellin päällä ja huusivat apua tulvajärven keskellä. Palokunnan pojat noutivat seurueen kuiville kapeaksi käyneeltä turvapaikalta.

Viikonvaihteen iloinen urheilu-uutinen tuli SM-maastoista. Timo Halosen kahdeksas sija oli osoitus siitä, että ensi kilpailukautena voidaan Timolta odottaa kovia tuloksia. Taakse jäivät mm. Ismo Toukonen ja komeettana tunnettu Ari Paunonen. Meillä on nyt kautta aikojen paras pitkän matkan juoksija. Kumpu-Jussin tulokset lienevät olleet tasollisesti yhtä lähellä vuosikymmeniä sitten. Timo tullaan näkemään varmasti maaottelupaikoilla estejuoksussa. Tuskinpa Kantanen, Toukonen ja Äyräväinen pystyvät enää Timpalta maajoukkuepaikkaa viemään. Toivotaan onnea alkavalle kilpailukaudelle.

Viime viikolla piipahti toimituksessamme yhdeksän vuoden jälkeen Niilo ja Kerttu Oinonen Kanadasta. Oinoset ovat tulleet käymään juurillaan ja pitävät Nivalassa ”pesäpaikkaa” Kojolan Ollin ja Raunan luona. Tarkoitus on käydä viikonloppuna jututtamassa paremmin vieraitamme. Oinoset kertoivat, että heidän vierailullaan taitaa olla ikävä enne. Aina kun he ovat käymässä Nivalassa, on suuret tulvat. Tuskinpa ne nivalalaiset osaavat vielä tulvan syytä teidän päällenne asettaa, että viettäkää vain rauhallisia lomapäiviä.

Muutaman päivän päästä sitä on Nivalan pelloilla vipinää. Tulvista huolimatta päästään rintamailla jo kylvötöihin ja johan se on aikakin. Palstatilalliset kärräävät jo omakotitalojensa pihoille multaa ja männyntaimia. Kaikki eivät näy tyytyvän kotimaisiin, vaan Nivalan postissakin oli valtavat kasat koristepensaiden ja -puiden taimia. Monelle tahtoo tulla vain se virhe, kun katselee kaunista värikuvaesitettä, että juuri tuon minä haluan omalle pihalle. Saattaa olla kuitenkin niin, että etelän tulokas ei otakaan viihtyäkseen täällä. Nivala-Seuran tämän vuoden ohjelmaan kuuluu pihakilpailun järjestäminen. Tällä kertaa ei pyydetä ilmoittautumisia, vaan lautakunta kiertää ja antaa tunnustuspalkinnot syksyllä hyvin hoidetusta pihasta. Niitähän jo Nivalasta löytyy, mutta tunnustus ja kannustus ovat aina paikallaan.

17.5.1982

Ei sitä oo karvoihin katsomista. Minä ja moni muu on varmaan pitänyt tuota Junnon Ritvaa vähintään puolienkelinä. Kirkkouskovainen, kulkee lehtoreiden ja muiden kilttien tyttöjen seurassa, on mukana hengellisessä elämässä ja niin edelleen. Vaan mitä sattuikaan tässä viime perjantaina.

Ritva se seuraa nuo viinakauppa-asiat. Hän se tiesi toimittajallekin antaa vinkin, että eipäs tulekaan Nivalaan. Marjatta Väänänen on kuulemma pistänyt jälleen hallituskavereilleen kampoihin ja ministerioikeudellaan vetänyt Alkon hallintoneuvoston kokouksen esityslistalta juuri sen paperin pois, jossa luvattiin Nivalaan viinakauppa vuosien 1983–85 aikana. No totuuden nimissä on sanottava, että Ritvan puheissa oli vähän uhittelun makua: ähä kutti. Sanoi sen kun tiesi, että ei tässä lasiin sylkäistä. Samaan hengenvetoon Ritva kerkisi jo toistamiseen kehua, että ainoa kunnon ”mies” hallituksessa on Marjatta Väänänen.

Soittelin asiasta Ylivieskan isolle viinakauppiaalle, Pälvimaan Martille ja tiedustelin, että onko noissa Ritvan puheissa perää. Martti auliina miehenä otti heti yhteyttä Alkon pääpaikalle ja tiedusteli asian todenperäisyyttä. Samaa mieltä oli kuin Ritvakin. Näin on käynyt. Väänänen on halunnut niputtaa uudet viinakaupat uuden alkoholilain käsittelyn yhteyteen. Nyt on ainakin osoite selvä. Se on Marjatta Väänänen. Saapi kiittää tai haukkua.

Tulipa tässä eräänä iltana lenkkikaverini kanssa puhetta Nivalaan tulevasta viinakaupasta. Ja mitäkö mieltä hän oli. Suhtautui samalla tavalla kuin pappi syntiin: jyrkästi vastusti. Minä uskalsin esitellä tälle lenkkikaverille, että hakevathan ne joka tapauksessa viinansa joko Ylivieskasta tai Haapajärveltä. Mokomat käyvät vielä muissakin kaupoissa ja rahaa jää ja näin markat pyörivät pois Nivalasta. Tämä on talouspoliittinen kysymys, minä esitelmöin.

– Se on alkoholipoliittinen suuri ongelmakysymys, intti tämä kaveri vastaan. Sinä et tiedä kulissien takaisia ongelmia, kun yrität puhua talouselämän pussiin. Näytti siltä, että sanat alkavat tulla kovin syvältä, niin päättelin siirtää keskustelun säihin ja päivän politiikkaan. Pälvimaa kertoi, että Nivalan viinakauppa-asia on vielä valtuuston peukalon alla. Ja siitähän tulee taas kova kokous, kun Nivalassa ollaan. Taitaapa jäädä yli vaalien lepäämään.

Karvosperän kierroksella meinasin ajaa Järvenpään Vilhon kotieläimen päälle. Komea naarashirvi seisoi melkein porraspielessä. Riistaa on Nivalassa. Vilho kertoi, että kolmen hirven lauma asustaa heidänkin lehmihaassaan päntiönään. Niin ja samalla reissulla kuulin, että se Karsikkaan karhu-juttu ei sittenkään ollut ankka. Piispanperällä oli eräänä aamuna tullut karhu kahden penikan kanssa lomittamaan menossa olevaa Laurilan Penttiä vastaan.

Me tässä jo kerättiin Nivala-lehdestä partiota helatorstain pyhiksi kuvaamaan tätä herttaista näkyä. Tarkoitus on pistää radiopuhelimilla ja teleputkilla varustettu kameramiesryhmä Pahkaperän takaliston maastoon yhdeksi suviyöksi, jospa nalle vaikka näyttäytyisikin. Vapaaehtoisia on koossa jo puolenkymmentä ja viisi kameramiestä mahtuu vielä porukkaan. Joku muistutti, että olisi hyvä tehdä lähtiessä jälkisäädös, eli testamentti. No sen tarpeellisuus taitaa olla kahdessakin mielessä kyseenalaista. Köyhällä miehellä ei ole perillisiä, lapsia vaan. Ja vaimot voivat panna tavanomaisen ilmoituksen, en vastaa mieheni veloista. Saattaisi olla helpotuskin, kun on elämänsä aja kirjoittamaan ammatikseen: velallisen vaimo.

Viimeiset uutiset Korpirannalta. Kauko Kiviojan ja Jussi Ruostetsaaren verkkoonkin on uinut komea kirjolohi. Arvokalaa on saatu tänä keväänä muuallakin. Pidisjärven saaliit ovat ainakin puheiden perusteella olleet aivan ennätysluokkaa. Kalamiehet kun voivat puhua vapaasti, kun ei ole kiintiöitä. Metsämiehillä se on toinen asia. Kiintiöt estävät puhumasta totuutta.

19.5.1982

Tuomo Häkkilä, Punaisen viivan Topias, muisti toimitusta maanantaipäivänä lämmittävällä puhelinsoitolla. Urkkimalla sain selville Tuomon lähiviikkojen työntäyteisen ohjelman. Ensi perjantaina lähtee Kansallisooppera Neuvostoliitton ja Eestin kiertueelle. Moskovan maailmankuulussa Bolšoi-teatterissa Tuomo tulkitsee makutaitoiselle yleisölle suomalaisen korpivaeltajan ja -eläjän yksinkertaisia ajatuksia. Moskovassa on kaksi esiintymistä. Sitten palataan Leningradiin, jossa on kolme esitystä. Tulomatkalla käydään vielä kertomassa Tallinnan serkuille oopperan keinoin heimokansan elämänmenosta. Tältä reissulta palattua onkin jo kiire Ilmajoelle Joki-oopperan rollissa Tuomo laulaa könniläisen osan. Vasta heinäkuun alkupuolella koittaa muutamien viikkojen loma. Reppu on varmaan jo tyhjä. Tervetuloa sitten isiesi maalle latautumaan. Täällä juurillasi toivomme sinun saavan eväitä tulevia koitoksia ja tehtäviä varten.

Raha tulee rahan luokse. Näin voisi sanoa viimekertaisesta lottovoitosta. Suurelta osin samat henkilöt mukana, mutta tällä kertaa ei tullut miljonäärejä, vain onnellisia ihmisiä. Sanotaanhan kyllä, että ei raha ratkaise, mutta se kummasti rauhottaa.

Kopsan Sepon putiikin ympärillä on liikevaihto kasvanut viime päivinä huimasti. Sepon putiikin liikevaihto taitaa kohta yltää ylivieskalaisten lukemiin, jotka lottoavat 109 markkaa henkeä kohti vuodessa. Tällä summalla naapurit ovat valtakunnan tilastossa kakkosena. Nivalalaisten 62 markkaa sijoittuu Oulun läänissäkin vasta neljännelle sijalle. No tässä kilpailussa ylivieskalaiset saanevat pitää johtoasemansa. Meille riittää johtoasema voittotilastossa yllin kyllin. Eihän me nyt kaikkia naapurilta hamuta itsellemme, tuumivat lottovoittajat.

Tässä lehdessä on esitelty Nivalan nuorisotyön sarkaa. Selitys löytyy siitä, että vuoden kuluttua on Nivalassa nuorten valtakunnalliset kirkkopäivät. Ensi viikonvaihteessa tämä tilaisuus on Joensuussa ja sinne menevät Nivalan seurakunnan edustajat jo tutustumaan tulevia järjestelyjä varten. Tarkoitus on jakaa näillä kirkkopäivillä prosuureita Nivalasta ja mm. tätä Nivala-lehden numeroa.

Nivalassa on tehty talokauppojakin. Marjatta ja Aarne Elo-Rauta ovat muuttamassa lastensa luokse Joensuuhun. Heidän kauniin talonsa uudeksi omistajaksi siirtyy Kiviahteen Lauri. Marjatalla ja Aarnella on Nivalassa takanaan kymmenien vuosien uskollinen palvelu paikkakunnan parhaaksi. Molempien ammatti on tosin ollut epäkiitollinen. Aarne on verottanut ihmisiä valtion puolesta ja Marjatta on nykkinyt ja porannut risoja hampaita. Molempien työ on käynyt kipeästi ”potilaaseen”. Luulisi, että heillä ei pitäisi oikeastaan olla ystäviä.

Kukapa sitä nyt hammaslääkärin helliä tunteita osoittaisi, kun koko ajan saa pelätä pyörtymisen partaalla. Ja entäs verottaja, ei mokoma usko, vaikka alushoususilleen riisuisi ja kuinka elämänsä kurjaksi voivottelisi. Vasta viime vuosina nivalalaiset oppivat tuntemaan Aarnen ja hänenkin jäyhän kuorensa alta löytyi yllättävän inhimillinen ihminen huolimatta valtion virkaroolista. Moni hätään ja ahdinkoon joutunut on tullut Aarnen luota kuin olisi saanut synnit anteeksi. Aarne jopa ylitti toimivaltansa ja opasti hätääntyneitä ihmisiä hakemaan asioilleen oikeutta. Niinhän se on, että vasta myöhemmin me huomaamme hyvät puolet. Aarne on purkanut eläkevuosiensa energian kotinsa puutarhaan, joka onkin loistokunnossa.

Kun Te nyt arvostettuina aristokraatteina poistutte Nivalan kyläkuvasta Joensuun maisemiin ja jätätte ystäväpiirinne ja tuttunne tänne, me toivotamme lekosia ja hyvävoimaisia eläkepäiviä. Siellähän on jo entuudestaan likimaisemissa Kinnusen Paavo ja kun Laakkosen Tuovikin muuttaa syksyllä, niin kahvipaikkoja nivalalaisille on tiedossa Joensuun suunnassa.

Niin se kirkonkylän kylämaisemakin ihmisistä aina toisesta päästä köyhtyy. Kun Kivimäen Heikin ja Lyyli Salmisen tutut hahmot poistuivat, tuntui jotenkin turvattomalta. Tätä tyhjyyttä lisäsivät vielä Sune Valkosen ja Toivo Hissan lähdöt. Eikä täällä ole alkuperäisiä originelleja aristokraatteja kohta muita kun Viliku-Joose ja Tolopan Topi. Pitää taas odottaa 50 vuotta, että Pikkaraisen ja Hietalan Joukot ja Raudaskosken Maijat ehtivät hankkia elämänkokemusta. Ja ainahan niitä nousee syvistä kansanriveistäkin. Toivottavasti, ellei koulumuotomme kasvata tosiaan meistä tasapaksuja.

Niinhän tässä tulee näköjään ajattelutapa samanlaiseksi kun Hietapellon Leukolla. Leukkokin vielä 80-vuotiaanakin teki 60 vuoden vuokrasopimuksia maistansa ja aikoi sen jälkeen istuttaa metsälle. Imekkös tuo kun sukulaisia oltiin. Ottihan se entinenkin 70-vuotias omapäinen ukko kilpikonnan kasvatikseen. Kun naapuri ihmetteli minkä vuoksi, oli ukolla vastaus valmiina. – Puhuvat, että se elää satavuotiaaksi, niin ajattelin, että katotaanpa.

26.5.1982

Sain tässä eräänä päivänä tuohtuneelta isäntämieheltä nimityksen, että olen suurin maatalouden vihollinen Nivalassa. Kas kummaa, kun itse ja monet muutkin ovat toisin pitäneet. En nyt noita juuriani ole kuitenkaan koskaan pyrkinyt peittämään tai vähättelemään ainakaan maatalousvaltaisesti. Tämä taitaa näkyä ulospäinkin. Aikoinani Kyproksella jouduin sanaharkkaan keittiömestarimme Mauri Liimakan kanssa, joka oli siviiliammatiltaan Vaasalainen merimies. lyhyen kipakan keskustelun jälkeen hän totesi, että olen minä katsonutkin että sinulla on joka seitsemäs askel pitempi, kun olet tottunut poikkisarkojen kulkemaan ja ojien yli hyppimään. Siihempä ei ollut vastaamista.

No viime lauantaina tästä samasta asiasta tuli vielä tuoreempi kokemus. Oltiin Kiviojan Elsan, Tuikan Eeliksen ja Viljasen Martin kanssa Joensuussa kirkon nuorisopäivillä seurakunnan edustajina katsastelemassa ensi kesän vastaavien juhlien järjestämistä Nivalassa. Ehdimme sopivasti illankorvassa Joensuuhun ja nälkä kurni suolissa. Juhlien ruokailut olivat menneet jo ohi suun ja niinpä lähdimme etsimään kaupungille ruokapaikkaa. Pysäytimme paikkakuntalaisen ja kysäisimme, missä olisi hyvä ruokapaikka. Miehen katse kiersi tuskin huomattavasti ryhmämme ja sekunnin kuluttua oli vastaus valmiina. – Tuolla sillan takana on meijerin baari ja se varmasti sopii teille.

Vähän hölmistyneenä me maitopitäjän edustajat katselimme toisiamme ja vaatteitamme, tästä nopeasta, mutta oikeasta analyysistä johtuen ja lähdimme tarpomaan kohti meijerin baaria.

Näytti siltä, että analyysin teko olisi helppo, ei tullut edes vaihtoehtoja Kimmelistä tai muistakaan soittoruokaloista. Mehän sen Elsan ja Eeliksen kanssa hyväksyimme välittömästi, mutta Martti tamperelaispoikana jurnutti, että ei sitä pitäis maalaisten kanssa reissuun lähtiä.

Tuon reissun kokemukset olivat vaikuttavia. Toisaalta oli vaikea lähteä, kun matkan varrella näki isäntiä kylvötöissä ja oli kauniit poutapäivät. Tuon lähes 5 000 uskovaisen nuoren käytös ja elämänasenne oli vanhemmalle sivustakatsojallekin sykähdyttävä. Nuorisomme ei ole niin heikkoa ainesta kuin monesti luullaan. Nämä nuoret etsivät elämänpohjaa kristillisestä lähtökohdasta. He olivat uskossaan aitoja. Aitous on aina vakuuttavaa.

Joutuisimmilla on jo kaikki hyvät muhimassa. Niitä, joilla on vielä kesken voi lohduttaa Aakon Lassen toteamuksella: – Ei ole vielä ohrankylvön aika. Ei ole voikukka kukassa, ei maa häri. Silloin kun on lukinverkko pellon pinnassa, on oikea ohrankylvön aika. Että vielä tässä keritään.

Savon ja Karjalan kauniita järvimaisemia ihaillessa tuli mieleen, että miten vaikea onkaan näiden kukkuvien kunnaiden lasten juurtua esimerkiksi Nivalaan. Saa siinä kotiseutuyhdistys ja seurakunta hyssytellä ja muttireseptejä suositella, kun sielun silmillä näkee vielä entisen kotiseutunsa vehmaat kunnaat ja siniset järvet. Kyllähän sitä näin kesällä Nivalassakin, mutta ankealta se mahtaa näyttää vieraan silmissä Nivalan maisema syksyin ja keväin.

On toki Savonkin maisemaan ilmestynyt jo sellaista, mikä ei varmasti viehätä silmää. Tämä maa alkaa olla jo täynnä mitä erilaisempaa romua. Luku sinänsä on autohajottamot. Pyhäjärvelle mennessäkin on heti tienvarressa autonromua kahdessa jos ei kolmessakin kerroksessa. Iisalmesta Kuopioon mennessä avautuu kaunis kumpuileva maisema, jonka kummun päällä oli ennen kaunis maalaistalo. Nyt tuolta kummulta kiiltää vain hehtaarien laajuiset autoromukasat. Näihin asioihin joudutaan varmaan puuttumaan tulevaisuudessa. Niin karmeaksi on maisema muuttumassa monin paikoin. Nivalassa näitä ongelmia ei vielä ole sanottavasti. Mäntylän Lassikin pisti autonromut pakettiin ja myi sulattamoon. Ojalehdon Taunon verstas on tien varressa, mutta kuitenkin näkösuojan takana. Hajoittamot ovat välttämättömiä palvelupisteitä, mutta välttämättä niiden ei tarvitse olla aivan näköpaikoilla.

Toimittajaa on pyydetty monesti kirjoittamaan myös noista maanviljelijäin romppeista, jotka ovat edelleen ”Pohjolan liikenteen tallissa”, eli taivasalla ja pitkin peltoja. Aihe olisi tietenkin hyvä ja yhteisen edun nimessä välttämätön, mutta siihen on yksi suuri este. Kun minun omat ja vähäiset romppeetkin ovat taivasalla ja levällään. No tietäsi se kirjoittaminen ainakin yleisönosaston vilkastumista ainakin hetken ajaksi ja voisi samalla vauhdittaa omienkin romppeiden parempaa huoltoa. Kun liikkuu esimerkiksi Etelä-Ruotsin maatalousalueella, niin ei voi olla merkillepanematta sitä siisteyttä, joka on maatiloilla niin rakennusten kuin koneiden osalta. Parantamisen varaa on.

2.6.1982

Elämässä on taas vahvasti elämisen maku. Se tuoksuu näinä päivinä mullalta, pihkaiselta laudalta ja tuntuu kiireisenä sykkeenä ihmislasten elämässä.

Pelloilla pörräävät traktorit. Rakennustyömailta kuuluu viuhkeva pauke. Ihmislapset tekevät pesäänsä samalla kiihkolla kuin taivaanlinnut, jotka tosin eivät saa aravaa joka kevät, vaan tekevät hartiapankkisysteemillä.

Tiistaina huhki lauma körttisiä kirkkoherran valutalkoissa. Itse isäntä makoili vielä lasareetissa. Ei liene vaikea arvata, mistä mies oli kipeä. Sairaalan vaivat eivät enää varmaan tuntuneet, mutta tieto siitä, että oman talon peruksia valetaan, pisti miehen varmasti rauhattomaksi. No tiistai-iltana kirkkoherra jo pääsi tarkastamaan kökkäväen työnlaadun.

Nivalassa kirkkoherra on työllistetty mies. Tuollaiset 80 tunnin työviikot vuosi vuoden perään imevät tyhjäksi isonkin leilin. Nyt tullut pakollinen loma on varmasti tarpeen.

Kävin tässä Järven Aukua tiistaiaamuna puhuttelemassa. Auku muisteli Konikapinaa, josta tapahtumasta tulee kuluneeksi 50 vuotta. Auku ei ole antautunut, vaikka sanookin hävinneensä kaksi sotaa ja yhden kapinan. Maailmanmenoa seurataan tarkasti ja tapahtumista on vahvat mielipiteet. – No sielä fooklannissa niitä on sitten nyt pässinpäitä. Minä luin Helsingin Sanomista, että sielä saarella on 700 000 pässiä. Nyt sielä on vielä lisää pässinpäitä, kun sielä aikaiset ihimiset riitelee mokoman maapläntin päältä. Tapatetaan syyttömiä ihmisiä. Kyllä sitä vallanhimossa tehään vaikka mitä. Pässit on nyt fooklannissa.

Jokohan tässä on vanhuus tullut, kun ei enää omasta pitäjästä löydä mitään räyhäkkää kirjoitettavaksi. Elon laskuoppi opetti, että kun ei pysty ottamaan, pitää lainata. Siispä lainataan hyvästä naapurista, niin kuin ennen hyvinä aikoina.

Ylivieskassa on puhjennut myrsky vesilasissa, jolla aiheella on päästy tyydyttämään monen uteliaisuudentarvetta. Kaupunginjohdon päitä on vaadittu tilille tilintarkastajien toimesta. Omaan taskuun nämä herrat eivät ole yhteisiä varoja pistäneet, mutta holtittomuutta on tapahtunut kunnan ”liitännäisten” rahoittamisen yhteydessä. Taloyhtiöille on vipattu ja niitä on pöngätty ennen kuin asiasta on ollut päätöksiä ja yhtiöt ovat olleet toimintakelpoisia.

Nämä selvitykset ovat varmasti aiheuttaneet sipinäpuheita myös muissa kunnallisjohtajissa. Kun tällainen tapaus tulee esille, alettaan asioita kaivamaan muuallakin ja tahtoo tulla ketju. Jos virkamies on joskus syyllistynyt johonkin hommaan, joka ei kestä päivänvaloa, ne kaivetaan ylös ja ryhdytään seuraamaan tarkkaan edesottamuksia. Näinhän kävi Mikko Laaksosellekin. Kun väitetyistä veropetoksista ja salailuista ei saatu selvää, käräytettiin mies tullissa yhdestä koskenkorvapullosta.

Perustuslain mukaan meillä virkamiehet nauttivat kansan kunnioitusta ja eräänlaista ”koskemattomuutta”. Virkamiesten kunnioitus on tältä osin viime vuosikymmenten aikana vähentynyt, kun valinta on tietoistesti siirtynyt puoluepoliittisin perustein tapahtuvaksi. Pätevyys ei ole enää tärkein tekijä. Ei aikoihin Nivalassakaan. Tämä on tuonut mukanaan myös sen, että virkamiehet ovat tehtävissään myös jatkuvasti julkisen arvostelun kohteena. Ehkäpä tämä on sitä demokratiaa. Siinäpähän sitä on nyt naapureilla pohtimista.

Ja mitäkö muuta Nivalaan kuuluu. Hauta-Rikku on entisissä voimissaan. Syväluoman Samppa on palannut jälleen Rovaniemeltä kotimaisemiin ja on teräskunnossa. Ojalan Heino on täyttänyt talvella vuosia. Seppälän Hildasta ei ole kuulunut rykiin mitään. Pellonpään Erkki se vaan pohovaa. Koneita on hehtaaritolokulla. Kravun Karilla on uusi iso myymälä. Kauppayhtiö täyttää vuosia, mutta kaipelo on Nikolaita. hän makaa sairaalassa ja hyvältä ei näytä. Vilikunan Vaape, eli Uuventalon emäntä on vielä äitiyslomalla ja hoitaa mulleja. ”Niin ja Anttolasta kuoli sitten viimeinenkin mulli ja muuta ei oo tapahtunukkaa.”

7.6.1982

Ensi vuoden eduskuntavaalit heijastelevat jo monella tavoin pinnan alla ja päällä. Aktivoitumista on tapahtunut huomattavasti.

Haaviston Heikki tilitteli tunteitaan myös lähestyvien eduskuntavaalien osalta ja toivoi rivien tiivistämistä. Maanviljelijöiden on äänestettävä maanviljelijöitä, jotka uhkaavat loppua eduskunnasta. Tällä hetkellä eduskunnassa on 14 maanviljelijäksi ilmoittautunutta edustajaa. Montako lienee aktiiviviljelijää?

Tämä teksti on tietenkin mannaa Raudaskosken Väinölle, joka entisenä MTK:n konsulenttina ja maanviljelijänä on harvoja asiantuntijoita maatalouskysymyksissä. Unohtaa ei sovi tietenkään Linnan Heimoa.

Kansanedustajien kohdalla tällainen tunnustus on monen kohdalla kaksipiippuinen asia. Keskustapuolue on pyrkimässä yleispuolueeksi ja oikein näkyvästi ei saisi kengän kannoilla olla hevosen lantaa. Tämän vuoksi puolue ei tiedä, ollako vai eikö olla. Maatalousväestön määrä vähenee prosentuaalisesti ja absoluuttisesti.

Kun puolueelta vietiin vielä Kekkosen vetäytymisen seurauksena ulkopolitiikan hoitamisen yksinomainen mahti, on puolueen ominaispaino pudonnut roimasti. Urkin ja ulkopolitiikan ”uskottavuuden” varjolla puolueelle on ollut kieltämättä roima ylipaino valtakunnan politiikassa. Nyt nämä aseet on menetetty ja puolue etsii suuntaansa. Kun puolueelta puuttuu vielä kokoava kiistaton johtaja, on tilanne samanlainen kun kommunistien rintamassa. Tästä johtuen kokoomus ja SDP odottavat ensi talven vaaleja hurmoksessa ja gallupit povaavat heille mairittelevaa tulosta.

Nivala-Seura ry:n toiminnassa tapahtuu kesän aikana paljon. Katvalassa jatketaan maakuntamuseon toimesta keskuskortistointia. Tänään tulevat uudet immeiset töihin. Nivala-Seura ry:n kirjallinen aineistokin on tarkoitus saada nyt järjestykseen. Tätä tehtävää on otettu hoitamaan Jyväskylän yliopistossa opiskeleva Erja Reiman. Hän laittaa papereita järjestykseen maakunta-arkiston ohjeiden mukaan. Kirjapainohallin yhteyteen on nyt saatu tulenkestävät arkistotilat. Nyt olemme valmiit ottamaan säilytettäväksi Nivalassa olevat yksityisarkistot. Pitäjällä on eri yhdistysten pöytäkirjoja ja asiakirjoja. Tuokaapa nyt alkaneella viikolla ne meille, niin tehdään niistä sopimus, säilyttämisestä. Ei maksa mitään. Saatte todistuksen luovutetusta aineistosta ja nisukahvit tuontipalkasta. Meillä ne ovat tutkijoiden käytettävissä ja säilyvät tuleville sukupolville.

Riitta Laakso soitteli Rovaniemeltä ja oli huolissaan nivalalaisten liputustavoista. Hän oli perheineen vieraillut kaatuneiden muistopäivänä Nivalassa ja pannut merkille kovin kirjavan ja sääntöjen vastaisen liputuksen. Tässäpä on mennyt terveiset perille. Parannetaanpa tapoja.

Nyt on sitten sen kevätkuivuuden aika noin taloudellisesti. Nivalalaisten rahat on jemmattu maan multiin, vartomaan syksyistä ylösnousemusta.

Jos räknätään, että Nivalassa on aktiiviviljelyksessä 17 000 peltohehtaaria. Jos keskimäärin on sijoitettu heinälle 700 markkaa ja viljalle 1 300 markka hehtaarille, tulee siitä keskimäärin 1 000 markkaa hehtaarille ja kun se kerrotaan peltopinta-alalla, saadaan kokoon 17 miljoonaa markkaa. Tämän verran maksaa nivalalaisten touonteko tänä päivänä. Vihannesviljelijät sanovat heti, että 1 000 markalla ei saada vielä mitään, mutta ehkä ne tähän tilastoon mahtuvat. Joukossa on niitäkin viljelijöitä, jotka eivät apulannalla maata liioin rasita. Ei sitten tarvitse ihmetellä, missä nivalalaisten rahat ovat. Jos on vielä jäänyt, niin lopuilla on ostettu kukan- ja kaalintaimia ja Nivalan irtonainen raha on nyt sitten Siljamaan Aatoksella. Vaan elää sitä näin keväällä jo ilman rahaakin jalkojensa juuresta kuin luontokappaleet ainakin.

9.6.1982

Paisuu kuin pullataikina tämä Nivala-Seuran homma. Maanantainakin pätkähti Oulusta neljä naista museolle töihin. Jyväskylän yliopiston tyttöjä on nyt kortistointihommissa kolme kappaletta ja muissa museohommissa pari miestä. Tässä aineistoa tarkastellessa tuli puheeksi, että museolla ei ole sota-ajan tavaroita juuri nimeksikään. Nyt tarvittaisiin esimerkiksi mottikirves ja marssimerkki. Suuri maaottelumarssi käytiin jatkosodan kynnyksellä ja tällä testattiin kansan yhtenäisyyttä tulevaa ”maaottelua” varten.

Karvoskyläset muistavat Kahman Arvidin marssin. Kunnioitettu kaupanvahvistaja suoritti marssiosuutensa, mutta jokaiselle askeleelle tuli kommentti: Höpsis-höpsis. Niin, että jos joltain löytyisi nämä puuttuvat sota-ajan muistot, niin Nivala-Seura olisi kiitollinen ja saattaisipa pieni palkintokin tulla.

 

Olin tässä viikko sitten karhitsemassa Ronin niityllä. Suvisessa luonnossa tapaa herttaisia näkyjä. Pyörtänön laidalta, miltei karhin alta tökkäsi uljas fasaani-kukko pellolle. Ihmettelin sen ölöviä käytöstä ja löytyihän sille syykin. Oli niin pöykevänä kuin kirkonkylän pojat ennen Pyllistyksessä tanssilattialla. Pientareelta lähti vienosti kävelemään myös naaras. Voi sitä lempeä ja teerenpeliä. Olivat päässeet kovan talven yli ja vehmaaseen kesään. Nämä Helsingin moottoriteiden meluissa ja  katkuissa kasvaneet fasaanit saivat viettää ihanaa kuherruskuukautta Rutkun vihreillä niityillä. Siellä heidän lempeään ei häiritse melu, eikä saasteet.

Voi sitä uroksen pöyhistelyä. Ihan tuli mieleen Pyllistyksestä, kun Timosen Mauri käytti Purhon Airia jäähyllä, jota me Vellipuhon pojat katsoimme karsaasti. Pidimme sitä kavalana tekona. Itse emme moiseen rohjenneet, vaikka sielumme sitä halasi päivin öin. Maurin käsi oli Airin vyötäröllä mukamas turvana, että jos me Vellipuhon kossit vaikka hyökättäs. Hyvähän siinä oli kukkoilla, kun tiesi, että ei me nyt sentään iletä päälle tulla vaikka haluttas. Mokomakin moukarinheittäjä ja keikaroija.

Tämän muistin fasaanikukon käytöksestä. Poseeraili niin kuin olisi Euroopan omistaja, kierteli ja kaarteli naaraan ympärillä niin kuin Timosen Urpo Pyllistyksessä. Meinasin heittää savikokkareella. Olisihan siinä tullut kostettua korkkaamattoman poikavuosien mieltä jäytävä kauna: Mokomakin Urpo.

 

Vihdoin ja viimein toteutimme Latvalan Juhanin ja Vähäsöyringin Eliaksen kanssa öisen retken Pesänevalle. Meikäläinen, jolla ei ole nuottikorvaa, tuntee sävellyksistä vain ukko-noan ja porilaisten marssin. Ihan samaa se on lintujen ääntenkin tunteminen. Minä olen eroittanut vain kuovin, variksen ja harakan. Sitten on pikkulinnut yhteisellä nimikkeellä. Vaan annapas olla, kun päästiin Impivaaran kämpälle, niin alkoi Jussin kynä savuta. Kohta oli jo kymmenen linnun laulut paperilla. Ja niitähän kertyi vuorokauden aikana peräti 35 eri lajia. Tähän reissuun palataan ensi viikolla paremmin.

 

Lyhyt on Suomen suvi. Tiistaina röpötteli jo lunta. Toivotaan kuitenkin, että säät lämpenevät, muuten käy höperösti. Pesänevalla oli hilla täydessä kukassa. Samoin on mustikan ja viinimarjojen kanssa. Nyt ei saisi pakkasen tulla.

Vaan jos se siitä vielä lämpenee, niin heti ulos ja luontoon. Lyhyt suvi kannattaa ”purkittaa” kaamoksen kangertamiin sielun sopukoihin. Sitä ei tiedä minkälaisiin saavutuksiin luonnon esimerkit innoittavat. Fasaanikukon pöyhkeily oli sitä laatua, että se pani aprikoimaan elämisen muodon urautumista ja siitä vapautumista.

Rikkaita luontoretkiä.

16.6.1982

Aluksi kiitokset Elli Laakkoselle Tuulihaukantielle Ouluun. Kaukovainiolta saapui kirjekuori, jossa oli mottikirves ja marssimerkki. Tämän kerjuun tarkoitus oli se, että tulevan Nivala-viikon ajaksi on tarkoitus järjestää Katvalaan näyttely, joka kuvaa sota-aikaa. Siihen liittyy erilaiset merkit, korvikkeet, ostokortit, luovutustodistukset ym.

Kerjuu jatkuu vielä. Onko jollakin tallella esim. sellainen metallilappu, joka oli kiinnitettynä esimerkiksi rekiin, kun ne palasivat rintamilta.

Sota-ajan tupakkalaatikot olivat tietenkin luku sinänsä. Karpiidilamput kuuluivat sota-ajan välineisiin. Näitä esineitä kaivattaisiin näyttelyyn. Ottakaapa yhteyttä toimitukseen. Erityisesti pyytäisin tässä asiassa veteraanien ja kotirintamalla olleiden naisten asiantuntemusta ja mahdollisia esinelainauksia.

 

Viime viikkojen säät ovat olleet poikkeukselliset. Pakkasta on pahimmillaan Nivalan säähavaintoasemalla neljä astetta. Hallan tuomista vaurioista ei ole vielä tarkkaa selkoa, mutta se on kuitenkin todettu, että vahinko tulee toisen perään.

Viime kesän sateiden jäljiltä rehutilanne on varsin heikko. Nyt olisi ollut kiire äpäreeseen, mutta toisin kävi. Rehut alkavat olla lopussa. Silppuriin ja rehukärryyn on kertynyt kovin vähän tavaraa. Nyt on ollut jo monen pakko lähteä rehua koluamaan, vaikka saalis on ollut mitätön. Ensimmäisen rehusadon korjaaminen siirtynee juhannusviikolle ja sen jälkeen. Tämä tietää riskejä myös toisen sadon osalle. Nurmikot olivat viime kesän jäljeltä heikossa kunnossa, porkattuja ja ravinteet olivat huuhtoutuneet maista. Nyt tarvittiin voimakkaampi lannoitus. Pitkä kylmä jakso vei kuitenkin typen vaikutuksesta osan.

Lypsykarjan omistajat kertovat, että lehmien tuotokset eivät ole nousseet viime vuoden tasolle. Olavi Ahomäki kertoi, että ollaan lähes 10% jäljessä viime vuoden tilastoista.

Tätä nousua ei enää tälle kesälle tulekaan, että vahinko on jo tapahtunut. Nyt tarvittaisiin kipeästi lämmintä vesisadetta ja auringonpaistetta, että jotain olisi pelastettavissa.

 

Sain tässä eräänä päivänä katkeran kirjeen ihmiseltä, joka oli pettynyt ihmis-suhteissaan. Kanssaihmiset seulovat hänen asioitaan ja näkevät kaikessa vain pahaa. Täysin perättömiä väitteitä esitetään ns. fiksuina pidettävien ihmisten taholta.

Tällaisten väitteiden torjuminen on vaikeaa. Kovin henkilökohtaisen luonteen vuoksi en voi tuota kirjettä julkaista toivomuksesta huolimatta.

Mitähän tuohon sanoisi lohdutukseksi. Täytyy lainata viisaampia. Se joka puhuu sinun kertomasi mukaan silloin tällöin tapahtuvasta ja häiriöttömästä viinan otostasi, on yksin Sinun asiasi, jos kanssaihmiset eivät joudu siitä kärsimään.

Se jolla on tarvetta tällaista puhua ei ole saanut omaa suhtautumistaan tähän kysymykseen kuntoon. Hän ehkä haluaisi ottaa, mutta ei uskalla ulkopuolisten vuoksi. Hän on onnettomampi kun sinä.

Maailmassa on aina ihmisiä, joiden unelmat, haaveet ja arvostukset eivät ole toteutuneet sillä tavalla, kun olisi halunnut. On ihmisiä, jolla on kovin heikko itsetunto. Heillä on tarve nähdä vikoja toisissa, peittääkseen omat heikkoutensa.

Todella vahvaa ihmistä ei hutakauta huikasen pölähtämää toisten ihmisten ajatukset, puheet tai tekoset. Elämä on ainutkertainen. Elä se itsellesi.

Maailmassa on aina oleva kanssaihmisiä, jotka eivät uskalla tunnustaa minäänsä, vaan elävät valheellisissa rooleissa. Tästä varmaan johtuvat nuo tarpeet nähdä pahaa.

Tämän kaiken on runoilija sanonut lyhyesti ja ytimekkäästi. ”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista”.

23.6.1982

Olen tässä aikonut aloittaa perinnepalstan julkaisemista. Tällä palstalla on tarkoitus kannustaa ja antaa ensikäden ohjeita perinteen tallentamisesta, sukututkimuksesta, asuinympäristönsä historian selvittämisestä ja lopuksi vanhojen esineiden, asiakirjojen säilyttämisestä ja kunnostamisesta. Monet ihmiset ovat huomanneet vasta kypsässä iässä, että heitä on alkanut kiinnostamaan suvun historia, asuinpaikan osalta vanha perimätieto ym. Lisäksi moni pahoittelee, että olihan se meilläkin komea piironki ja kulunut huhmari, mutta ne tuli poltettua. Samoin on käynyt talon vanhojen asiakirjojen, jotka olisivat tiennet kertoa myöhemmille polville paljon suvun tarinoita. Tämä perinteen tallentaminen ei koske yksinomaan maalaistaloja ja sivukyliä. Myös Nivalan uudella kaava-alueella on pitkät perinteet. Kuka tietää, minkä tilan maita ja mitä sillä paikalla on aikaisemmin touhuttu? Näitä tulevat lapset aikanaan kysymään vanhemmiltaan. Uusi kaava-alueen koti on tulevien sukupolvien koti ja kasvatusympäristö, joka on yhtä arvokas, kuin vanha sukutila, jossain sivukylällä. Vielä nyt löytyy näille kysymyksille vastaukset. Löytyykö 50 vuoden kuluttua. Näihin asioihin olisi tarkoitus paneutua artikkelisarjalla tässä lähitulevaisuudessa.

 

Sukututkimuksesta puheen ollen Mikko Salonen on tehnyt tälläkin rintamalla aktiivista työtä. Viimeksi hän on selvittänyt Aholan suvun Haapajärven puoleista lähtöhaaraa.

Tällä viikolla tuli toimitukseen lahjoituksena myös Viitasaaren, Pihtiputaan, Reisjärven, Nivalan Nyström-Knuuti suvun selvitys. Tutkimuksen on tehnyt hallitusneuvos Väinö Knuuti.  Juuret löytyvät hallitusneuvoksellekin jo 1771 vuosiluvulta: ”Torppari Gustaf Gaprielinpoika Nyström, Viitasaari Kymi s. 1737 kuoli keuhkotautiin 1771. Vihitty 3.10.1762 piika Liisa Karhun kanssa s. 1734, kuoli 23.4.1805 vanhuuden heikkouteen.

– Se korutont’ on kertomaa. Mutta jo seuraavassa polvessa torpparin poika on kunnostautunut:

”Kuninkaallisen Hämeenlinnan läänin rykmentin reserviläinen Johannes Nyström Viitasaarelta jne.”

Kun tässä työssä pääsee alkuun, niin mielenkiinto herää. Kiitoksia lahjoituksesta.

Samalla esitän toivomuksen, että muutkin sukututkijat luovuttaisivat tutkimustensa kaksoiskappaleet Nivala-Seuran arkistoon, jossa ne varmasti säilyvät ja ovat tutkijoiden käytettävissä.

 

Sota-ajan näyttelyyn on saapunut jo jonkinverran esineistöä ja asiakirjoja. Vielä tarvittaisiin mm. rintamilla tehtyjä puhdetöitä, sormuksia ja tuppeja. Kahvin vastikkeet ja korvikkeet tuntuvat olevan myös hukassa. Yrittäkääpä kaivella kätköjänne, että saadaan varsin vahva näyttely heinäkuun ajaksi Katvalaan.

 

Tässä pitäisi ryhtyä virittäytyjään juhannusmielelle. Sepäs ei olekaan helppo juttu – enää.

Juhannuksia muistellessa nousee kauniimpana mieleen juhannus 1943. Silloin täyttyi elämän siihen saakka suurin toiveeni ja onneni oli ylitsevuotavainen.

Saman kevään vappuna olin Haapalan kilpa-ajoissa saanut karvaasti todeta, että nautintojenkin vaateet oli asetettava taloudellisten resurssien mukaan ja mitoitettava tämän mukaan omat vaatimukset. Haapalan kilpa-ajoissa oli limunaatipöytä, joka kiehtoi lapsen mieltä ylitsevoittamattomasti. Tähän onneen, pullolliseen punaista limunaatia yltivät käteisvaroiltaan miltei kaikki muut Vellipuhon kossit, mutta minulla tuota 35 penniä ei ollut. Katsellessani katkerana toisten limsanjuontia ja nieleskellessäni sylkirauhasen eritettä ja itkun kyyneleitä päädyin viimein esittämään luottopyynnön serkulleni Lehtiniemen Aarrelle. Aarre oli keskittynyt makuhermojensa tyydyttämiseen maistellen kielenkärjellä tuota limsapullon sisällystä, joka lisäsi tuskaani. Aarren pää ei juuri kääntynyt, kun hän loi rykin miettimisensä tuloksen julki, joka vastaus oli kielteinen. Luototuskapasiteettini ja vakuuteni oli ensimmäisen kerran realisoitu tylysti, mutta maksukykyyni nähden luulisin varsin realistisesti.

Tämän vapun tapahtuma painoi koko kevään mieltäni niin, että oman limsapullon hankkimisesta juhannukseksi tuli suurin tavoitteeni jonka rinnalla muiden ihmisten ilotapahtumat suomalaisjoukkojen menestyksellisistä hyökkäyksistä tuntuivat vähäpätöisiltä asioilta. En muista, minkä rahanhankinta-projektin käynnistin ja tarvitsinko lisäksi myötätuntomarssia, mutta muistan vain sen, että tuo punainen limsapullo oli jo aattoaamuna varsin tarkasti vartioidussa kätkössään Veelannin maantienpuoleisessa möntöskamarissa.

Kun aattoilta ehti siihen vaiheeseen, että olimme saunapuhtoisina valmiit lähtemään yhdessä muiden kossien kanssa rämeenpään metsikköön kyhättyyn lehtimajaan valviaisiin, astelin minä tasavertaisena muiden rintamassa kuulaassa suvi-illassa alenevaa jokimaisemaa kohti. Sieluni kalkatti lapsen suulla elämän rikkaasta kyllyydestä. Kun vielä meidän lehmihaan portailla porukkamme nokkamies, Palokankaan Onni pysäytti minut, tarjosi omasta pullostaan huikat, Pyssymäeltä isojen poikien tavoista otetun esimerkin mukaan, oli oloni niin miehkevä ja askeleeni kevyt, että mennessä piti kaikki isommat ja pienemmät irtokivet vyörytellä ojiin.

Muistan tuosta illasta sen, että vielä kotia palatessa oli pullon pohjalla reilu annos tuota arvokasta ainesta, jolla kieltä oli illan mittaan kasteltu. Juhannusaamun jo sarastaessa palailin möntöskamariin. Uni painoi luomia, mutta vielä sai ottaa ”pienet” limsapullosta., joka ei koko illan aikana ollut hetkeksikään kädestä irronnut. Silloin yöllä pääskyset lauloivat Veelannin vuoliaisten päällä niin erilailla iloisesti. Unikuvaan peittyi myös lehmien ääntelyt laitumilla. Kielellä maistui sakariinitiivisteen imelä maku ja nenässä kipristeli autuaallisesti hiilihapon poreilu.

Se on ollut elämäni rikkain juhannusaatto. Kartellisoitunut virvoitusjuomateollisuus on tuonut markkinoille satoja uusia juomia, mutta ihmislapsen markkinoille ei ole tuotu sellaista tuotetta, joka toisi sieluun sen kaikki syöverit täyttävän juhannusmielen.

 

Mutta keveämmin toki. Vaikkapa Eino Leinoa lainaten:

 

”Minä avaan syömmeni selälleen ja annan päivän paistaa,

minä tahdon kylpeä joka veen ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus ja juhla ja mittumaari,

ja jos illoin itkenkin, niin siellä on sateenkaari”

30.6.1982

Maailmanmeno on pyörähtänyt sellaiselle kantille, että tavallinen ihminenkin alkaa olla jo huolestunut ihmiskuntamme tulevaisuudesta. Luin maanantai-iltana Kalevasta heidän ameriikkalaisen kommentaattorinsa artikkelin, jossa kerrottiin myös huolestuminen vihdoinkin myös itseään ulkopuolisena pitäneen Yhdysvaltain osalta.

Iisrael on mennyt nyt niin pitkälle, että tämä kansa menettää ne sympatiat, joita se on saanut toisen maailmansodan jälkeen. Tuossa mainitsemassani artikkelissa annettiin ymmärtää, että Reagan on yllyttänyt iisraelilaisia näihin kostoretkiin palestiinalaisia vastaan, mutta nyt Yhdysvallatkin pelkää. Iisrael on päässyt veren makuun ja haukkoja on vaikea kutsua takaisin.

Kansainliitto oli ensimmäinen sankarivainaja, kun toinen maailmansota alkoi. YK:n merkitys on käynyt näinä viikkoina entistä kyseenalaisemmaksi. Isojen poikien keskustelukerho, jonka päätöksillä tai suosituksilla ei ole mitään painoa tai merkitystä. Jos sota leimahtaa, YK ei pysty tekemään mitään.

Meilläkin on vähätelty rauhanjunia ja –marsseja. Kuitenkin nämä rauhanmarssit ovat saamassa jatkuvasti kansoja liikkeelle ja näyttää siltä, että Länsi-Saksan valtaapitävien on tulevissa vaaleissaan otettava nämä mielipiteet huomioon. YK:n puheet ja päätökset ovat hyttysen surinaa. Enemmän saa aikaan Harry Belafonte lauluillaan, kuin YK:n pääsihteerin vierailut ja puheet. Näyttää siltä, että humanistit, joiden panos on ollut tähän saakka huonoa kauppatavaraa, pystyvät nytkin vaaran lähestyessä mielipiteiltään maailman tuomareiksi. Edellisen maailmansodan alkaessa tosin heidät ensimmäisenä teilattiin, mutta olisikohan ihmiskunta 40 vuodessa vähän viisastunut.

No, tämä juttu meni nyt yhtä mahtipontiseksi julkilausumaksi kun se Vetelin Patanan nuorisoseuran hyyssin seinään kirjoitettu julistus: Jenkit, sormet pois Vietnamista.

 

Kesä on tuonut lomalaiset ja on mieltä lämmittävää, kun on saanut tavata saman työn tekijöitä.

Demarin päätoimittaja Aimo Kairamo saapui maanantaina perheineen viettämään lomaa Nivalaan. Nivala-Seuran tuulimyllyuskovaiset saivat puhuttua Aimon Nivalapäivän pääjuhlan paneeliin viimeisenä lomapäivänään. Melkoinen kotiseuturakkauden osoitus, josta kiitokset.

 

Tätä naputtaessa tupsahti toimitukseen Haapalan dynastian vesa, eli Vesa Haapala. MTV:n uutistoimituksen poliittinen toimittaja. Mies on kivunnut urallaan niin, että ei ole ehtinyt joka rappuselle astua. Opiskelijapolitiikasta Ylioppilaslehden päätoimittajaksi, sieltä Uuden Suomen eduskuntatoimittajaksi ja MTV:n uutistoimituksen alettua 1981 nykyiseen tehtäväänsä. Vesa viettelee lomaansa Autiorannalla kotonaan, mutta nivalalaisena juuriltaan lähti hakemaan rehusuolta ja kärpäsmyrkyt Nivalan puojista.

Näitä Haapalan suvun jälkeläisiä on nyt tiedottamisen vallan kahvassa mahdottomasti. Vesan nuorempi velikin aloittelee uraansa haapajärvisten paikallisessa aviisissa. Jatkuvuutta on.

 

Helle on tuonut paljaat olkapäät Nivalan katukuvaan ja tämä lämmittää vielä vanhankin miehen silmää. Ihan nakuna ei täälläkään sentään olla niin kuin suomalaiset Floridassa. Suomalaiset tyttäret olivat menneet Floridan laineisiin uimaan Eevan puvussa, mutta paikallinen poliisi ei ollut moista kestänyt. Ottivat tytöt autoon ja veivät alastomina poliisiasemalle. Tyttäret olivat pyytäneet, että eivätkö he saa laittaa vaatteita päälle. Poliisi oli sanonut, että millä me sitten poliisikonttorilla pystytään näyttämään toteen se, että te olette olleet alasti. Näin kertoi Juolan Eino. Olipahan vähän vaihtelua poliisienkin arkipäiväiseen työnrytmiin. Heleitä lomapäiviä niille, joilla loma on. Työniloa meille, jotka aherramme vielä ja loma on paremmalla puolella.

7.7.1982

Minä pohdin pitkään, mikä on ollut se normaaliaika.

Veelannin akatkin loikuivat aina ennen kiusaustensa keskellä pakkasvuosien tuomaa terettä ruisleivän laijassa ja puhuivat kuin taivasolossa normaaliajasta. Nämä voivottelut tapahtuivat sotavuosina ja sen jälkeen. Nyt se on selvinnyt. Näillä normaalivuosilla tarkoitetaan tietenkin pulavuosien jälkeen tullutta nousukautta, jolloin saatiin mm. maataloudessa hyviä satoja. Näinä vuosina Jyrkän vehnämylly jauhoi yötä päivää nisunjyviä ja silloin topattiin jo tavallisenakin pyhänä nisukahvit. Sitten tuli sotavuodet ja muut epänormaalit elämän ikeet. Oli ristiä ja vastoinkäymistä. Monella oli vuotava pata ja itkevät lapset. Tai ei kuulunut kuin kirveenhiontaa ja lapsen itkua. Karmeita nuo vertaukset, mutta taisi se elämäkin olla jarrusta.

Nyt olisi taas tarve muistella normaalivuosia. Kesä on pahasti myöhässä, jos sitä enää tuleekaan. Pihlaja aloittelee vasta kukkimista. Meksikosta on kuulemma tulossa suuri saastepilvi ja tiedemiehet sanovat, että tulee kylmä ja aikaisia syyspakkasia. Vanhat potut on syöty ja uusia ei näy joutuvan. Pitääkö tehdä Maliskylän miehen temppu. Maliskylän miehen peruna ehti juuri taimelle, kun tuli kylmä pakkasherra Nokisilmän suunnalta ja rusersi nuoren taimen. Silloin ukko kiivastui. Nouti puojin orrelta kuokan ja kuokki siemenet ylös. Totesi tekoaan naapurille: – Minun kanssa ei pelleillä.

 

Nivala-viikko alkaa sitten sunnuntaina, jolloin on sanan ja sävelen ilta Uuden hautausmaan kappelissa.

Maanantai-illan kirkkokonsertti on peruuntunut. Toinen maanantai-illan ohjelma, eli pesäpallokentän vihkiäiset ja uuden kentän avausottelu ovat ohjelman mukaan kello 18.30. Kuntalaisia toivotaan mukaan.

Tiistai-iltana onkin sitten jo tarjontaa kaikille. On harmonikkakonserttia, kesäteatteria ja yövaellusta. Tälle patikkaretkelle on ollut kiinnostusta, mutta lisää mahtuu. Ilmoitelkaapa vetäjille.

Keskiviikkona kutsuu sitten Sarjankylän kylätoimikunta kaikkia nivalalaisia juhliin. Toivomus olisi, että matka tehtäisiin pyörillä. Ovat luvanneet sakottaa markalla, jos tulee autolla.

Torstaina on teatteria Katvalassa ja Kinevassa.

Perjantaina otellaan vanhan hyvän ajan malliin Tuiskulan kentällä kylien paremmuudesta. Lauantaipäivä on omistettu markkinoille ja kiertoajeluille. Nivala-Seura tarjoaa ilmaisen kiertoajelun vanhainkodin ja vanhustentalon asukkaille. Muut saavat maksaa itse ajelunsa.

Sunnuntain pääjuhlaan saapuu puhujaksi Antti Niemelä, joka on Suomen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen. Paneeliin ovat jo lupautuneet Aimo Kairamo ja Liisa Airaksinen. Hallitusneuvos Väinö Knuuti on ollut kesämökillään Karjalohjalla, jonne pyyntö on mennyt. Hänen vastaustaan ei vielä tiedetä. Toiset keskustelijat otetaan Lännen lomailijoista ja Ruotsista saapuneiden joukosta. Koko viikon ohjelma on toisaalla lehdessä.

Tarjoilusta huolehtivat Nivalan Martat ja Maatalousnaiset ovat toivoneet, että lauantaipäivälle eivät liikkeet järjestäisi omia kahvituksiaan. Tässäpä terveiset.

 

Olen tässä selaillut joutohetkinä Suomen Akatemian teettämää tutkimusta ja sen tuloksena julkaistua kirjaa. Maaseudun mahdollisuudet. Tässä tutkimuksessa on ollut yhtenä mukana myös Nivala. Muut kunnat ovat olleet Eura, Padasjoki, Juankoski, Vehkalahti ja Ranua. Nivalan haja-asutusalueen kehittämismahdollisuudet näyttävät muita otantakuntia paremmilta. Yksi erikoiskohta pisti silmään ja se oli puhelinliittymien vähäisyys muihin kuntiin verrattuna. Meillä liittymiä 100 asukasta kohti oli v. –77 vain 17, kun se muissa otantakunnissa oli 21 – 31 kappaletta. Onko tämä varallisuuskysymys vai Hirvi-Matin aiheellista pelkoa:

– Ennen piti käyvä velekaa pyytämässä, nyt se tullee pyytämättä lankoja pitkin. Johtuisikohan tuo puhelimen vierastaminen siitä, että nivalalaiset ovat osanneet, ainakin ennen, kirjoittaa. Tämä rikas tapa näkyy vähentyvän ja puhelin korvaa kirjeet. Tästä puhelinkeskustelusta ei jää jälkeen mitään dokumenttia ja siinä mielessä se on latistava seurustelumuoto. Kirjeitä olisi hauska saada, mutta niiden kirjoittaminen tahtoo olla työlästä, kun tästä viikoittaisessa kirjeessäkin tahtoo tulla jo leipääntymistä ja ajatus harvoin, jos koskaan, lähtee lentoon.

 

Tätä naputellessa soitteli Myllylän Marjatta Karvosperältä, että Peltolan Hildalla on tallin maalauskökkä lauantaina 17 kuluvaa  heinäkuuta. Hilda oli toivonut, että tulisin kökkään. Jopa pani koville, kun on nuo Nivala-viikon riehaukset, mutta eihän sota yhtä miestä kaipaa. Eikä pitkäaikaista ystävyyttä niin vain voi unohtaa. Yritetään. Hilda on ollut Karvosperän asumisviihtyvyyden ylläpitäjä ja keskeinen henkilö. Hän järjesti ennen kesäiltoina Karvosojan varteen mukavia juhlia, jossa kirnuttiin roppavoita, keitettiin kuoriperunat, maisteltiin kirnupiimää ja rieskaa. Monet muut nyyttikestit olivat Hildan oivallusta. nyt on Hildakin jo voimiensa puolesta väsynyt näihin riehauksiin ja uutta samanlaista vetäjää ei ole näkyvissä. Kylän elämä köyhtyy, kun kukaan ei viitsi nähdä vaivaa. Sama kohtalo monella kylällä.

Luin tässä maanantaina Liisa Vilkunan, silloisen Virkkusen tekemää historiikkia erään järjestön 10-vuotisjuhlataipaleelta. Liisa kirjoitti eräästä henkilöstä:

”- ansioistaan ja palveluistaan hän sai II-luokan mitalin ja ikuisen reumatismin.”

Tämähän se on palkka näistä yhteisistä riennoista. Moni kyselee varmaan, lämmittääkö tämä mitali riittävästi, piirongin laatikossa, kun reumatismi jäytää yötä ja päivää? Monen täytyy kestää reumatismi ilman, että on saanut minkäänlaista mitalia tai tunnustusta. Siihen tarvitaan sintua ja elämän-linjamenttia.

1.9.1982

Viime viikolla sain lomalla ollessani yllättävän suruviestin Liisa Airaksisen äkillisestä poismenosta. Se jysäytti oudosti. Aloin itsekseni keriä tapahtumia taaksepäin.

Kun tulin nykyiseen toimeeni, oli Nivala-lehti tuolloin Manttaalitalon vintillä. Edeltäjäni Reijo Niemi oli jättänyt paikan pari viikkoa sitten ja tuon ajan oli Lissu koulutyttönä yksin toimittanut Nivala-lehteä ja sehän tietysti Liisalta kävi, vaikka elämän kokemusvuosia ei ollut vielä kuin 18. Noista ensimmäisistä yhteisistä työpäivistä juurtui mieleeni kuva Liisasta, joka ei missään elämänvaiheessa ole muuksi muuttunut. Ihailin hänen avoimuttaan, hänen runsasta ystäväpiiriään ja hänen tapaansa suhtautua suurella huumorilla omiin puutteisiin ja voimiinsa. Itsenäinen ihminen. ”Jolle on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta.” Liisan muistaminen tuottaa mielihyvää ja uskoa toiseen ihmiseen. Voimaa omaisille.

 

Tätä kirjoittaessani soitteli Viljasen Martti, että toinenkin ystäväni on siirtynyt rajan taakse. Hiitolan Väinön lyhyt taistelu oli päättynyt.

Me kuljemme täällä taivaltamme kuin vaeltaja määräämättömällä suolla. Hänen tietään ohjaa vain jotkut pysyvät maamerkit, joihin voi luottaa.

Tämän huteran menon keskellä Hiitolan Väinö on ollut minulle turvallinen maamerkki, josta on voinut ottaa suuntaa aina matkan varrella. Väinön esimerkki on ollut viittana polulle, jossa elämän turhamaisuus, halu juosta näennäiselintason perässä ja itsensä pettämisen tarve ovat olleet vierasta ja kevyttä tavaraa elämänmenon puntarissa. Perinteelle uskollisen Väinön asenteita on ollut vaikea muokata ulkopuolisten. Tämä itsellisyys, johon on liittynyt toisen ihmisen ja perimmäisten arvojen kunnioitus, on ollut ominta Väinölle.

Olgan ja Väinön avioliito kesti kiinteänä yhdessäolona vihkikaavan mukaisesti puolison kuolemaan saakka. Nyt on saapunut syksy Hiitolaan. Yksinäisten ja pimeiden iltojen seuraksi on Olgalle luvattu ystävien tuki ja suuren kirjan lohdutus ja toivo silloinkin kun elämä vaikeaa on.

 

Tervanjuonnilta tuntui töihin paluu kuuden viikon kesäloman jälkeen. tämä on ollut ensimmäinen todellinen kesäloma. en ole monta kertaa vaivautunut toimitukseen ja hyvin ovat pärjänneet ilmankin.

Tässä lomani aikana on tapahtunut monenlaista. Nivalaan on tullut uutta väkeä ja entisiä on lähtenyt. Vinnurvan työpaikkavierailu sattui viime viikon tiistai-illaksi ja tässä tilaisuudessa oli myös Kyösti Pieviläinen mukana viimeistä kertaa Nivalan seurakunnan työntekijänä – ainakin tällä erää.

Tästä nuoresta paimenesta, joka ehti palvella Nivalan seurakuntaa runsaat puoli vuotta, on kuulunut paljon hyvää. Juuri opiskelunsa päättänyt nuorukainen joutui kovaan ja työteliääseen paikkaan.

Kyösti Pieviläinen osoittautui harvinaisen jämäkäksi ja sympaattiseksi mieheksi. Hänellä on sana hallussaan ja jämäkkä äänenkäyttö. Tästä pojasta kuullaan vielä.

 

Viime sunnuntaina vietettiin seurakuntakodilla erikoista perhejuhlaa. Artsi otti vaimon, jätti Nivalan ja muutti Sodankylään.

Artsi on ollut Nivalassa eräänlainen poika Camillo. Harmiton, hajamielinen, hoivattava, mutta rakastettu symppis.

Kun astelimme kirkkoon, uskalsi vaimokin tuoda julki epäilynsä: onkohan Artsin pitänyt nyt ostaa vihdoinkin oikea puku. Asia jäi vieläkin arvoitukseksi, kun kirkon ovet avautuivat ja vihkipari marssi kohti alttaria valkoiset albat päällä. Se oli mykistävä ja liikuttava näky. Valittu laulu Maan korvessa kulkevi… oli tilaisuuteen sopiva.

Kun sitten vihdoinkin ehdittiin seurakuntakotiin kahvitilaisuuteen, totuus paljastui. Uskokaa tai älkää, Artsin päällä oli hieno harmaa samettipuku – liivit ja kaikki.

Voi kuinka monen naisen kädet ja sielu on haparoinut toivossa saada valita Artsille sellaiset upslaakihousut, joissa olisi kymmenen senttiä pitemmät lahkeet ja housuihin sopivat paidan ja takin. Artsilla kun ei itsellä ole ollut aikaa ja tarvetta kiinnittää huomiota toisarvoisiin asioihin. Vihkiäispuheessaan kirkkoherra Heikki Hurskainen totesi, että seurakunta huokaa nyt helpotuksesta, kun Artsi on saanut oman tukijan, joka on hänelle tuiki tarpeellinen. Vaimo päästi naiset tästäkin vaivasta kantaa huolta siitä, että Artsin housut eivät löpsötä. Martti Viljanen totesi hääpuheessa, että toista Artsia ei tule. Tervemenoa Artsi ja nuorikko Sodankylään. Siellä on pitkästi pimeitä öitä ja on mukava maata mojottaa verevän nuorikon kanssa työtoverien ostaman kahden maattavan pumpulitäkin alla ja supista nuorikon korvaan kaikkia mukavia, joita ei toiset kuule.

8.9.1982

Löysin vasta viime viikolla pöydältäni maisemakortin. Kortti oli lähetetty heinäkuussa Toholammilta:

”Ah, mitkä kolmiot ja maitovainiot. Oih mitkä maisemat. Täällä sinunkin pitäisi muhjata. Vietän täällä Nivala-päivää ilman sateenvarjoa – keskitiellä. Tauno Tienvieri. Kuuluisa matkailija ilman osoitetta.”

Nyt olen kuullut, että Tauno on muuttanut Kannukseen. Teitpäs äkkiliikun. Meille menetys. Toivottavasti uudet juuret painuvat Kannuksen hikeviin hiekkamultiin, mutta älä kokonaan unohda Nivalaa ja lehden toimitusta.

 

Pekka Salonen käväisi elokuun lopulla Nivalassa ja otti yhteyksiä. Kestilän toimitusjohtajalla oli vahva nippu kalvoja ja esitteitä ja niissä Nivalan kannalta ikävää asiaa. Vaatetusteollisuudella on edessään piukat paikat, jos Neuvostoliiton kauppaan ei saada oikaisua. Vienti on pudotettu puoleen viime vuodesta ja idänkaupan osuus on kolmannes  Nivalankin tehtaiden tuotannosta. Siitä on asiaa toisaalla. Olen kuullut monesti Kestilän tyttöjen naljailevan siitä, että kyllä se Nivala-lehtikin huomioi aina Salosen käynnit, mutta ei kerro siitä, miten ankaraa työ on tehtaalla. Yritin nyt pistää toimitusjohtajan pihtiin ja kysellä, mikä on yrityksen vastuu yhteiskunnallisesti ja työntekijöitä kohtaan. Torhaisin muurahaispesää. Selvisi siinä sekin, että Nivalan tehtaan menestyminen on Pekka Saloselle henkilökohtainen haaste. Hän on ollut tekemässä Matti Laajasen kanssa kauppoja ja kehittämässä tehdasta.

 

Nivalan teollinen kehittyminen alkoi 1960-luvun aikana. Teollisuutta tuotiin aivan neitseelliseen maaseutupitäjään, jossa ei ollut ennesään teolliseen tuotantoon koulutettua ammattityövoimaa. Yritysten sijoittuminen tänne on ollut siis riskaapelia touhua. Tiedämme, että Matti Laajanen oli ensimmäinen, joka on kyntänyt uudisvakoa tällä saralla ilman ulkopuolista tukea. Tiedämme, että Vini Oy aloitti painekattiloiden valmistuksen, jossa vaadittiin korkeatasoista ammattityötä. Tiedämme myös Valon Koneen vaiheet, vaikka yritys täällä lopahtikin. Erityisesti on pohdittu Värisävyn mahdollisuuksia ja menestymistä. Pojat pistivät Nivalaan prosessiteollisuutta, joka suurimmassa määrin on ammattityötä vaativaa. Yhdessä keitoksessa voi mennä satojen tuhansien kankaat ja saman tien asiakas lopullisesti. On vaatinut yrittäjältä paljon käynnistää täysin vieraassa ympäristössä vaativa teollisuuden yritys, jossa tarvitaan ammattitaitoista työvoimaa.

Samat ongelmat on koettu tässä Nivala-lehdenkin osalta. Verta, hikeä ja kyyneleitä. Näissä samoissa vaikeuksissa kamppailee jatkuvasti Turvakilvet, jotka käynnistävät tuotantoaan. Tarvitaan paksu rahapussi, loputonta sinnikkyyttä ja ennenkaikkea uskoa. Uuden sukupolven kasvattaminen ammattityöhön ja oikeaan asennoitumiseen työtä ja yritystä kohtaan ei käy kivutta. Se niissä nivalalaisissa on ainakin hyvää, että vaikka ne joskus noituvat, he ovat lopuksi työpaikkansa ja yrityksensä puolesta. Toistaiseksi on mennyt hyvin. Suurilla taloilla on enemmän vaikeuksia. Rauma-Repola on lomauttanut Kalajoella jo 50 miestä ja lisää lomautetaan.

 

Isännät keräilevät parhaillaan puinnin välissä viimeisiä tuorerehusatoja. Kaiken kaikkiaan kesä on ollut kohtalainen, kun muistaa viime kesän tulokset. Viljasato on vähintään normaali, jos ei parempikin. Ruisomavaraisuutta on piiskarahan turvin yritetty nostaa ja sitä on kylvetty runsaasti. Yhtä vain valitetaan. Vaikka kuin laajentaa ja viuhtoo, ei kustannustason perässä ehdi juosta, elintasosta puhumattakaan. Maatalouden kiihtyvä velkaantuminen on tosiasia. Kun vielä Pekkala uhkaa puristaa inflaation seitsemään prosenttiin, niin velkaa on lyhentämässä vain isäntä itse. Samanaikaisesti koi syö ja ruoste raiskaa ja hinnat vain nousevat.

No, onhan siinä toki maanviljelyksessä hyvätkin puolensa. Siinä pääsee helpolla. Ahon Askokin totesi alaa tuntemattomalle kysyjälle, että kesällä ei saa mennä torhimaan, kun maa kasvaa itsestään ja talvella ei pysty, kun on maa jäässä ja metri lunta päällä.

Lököisiä kuivaamoiltoja. Noissa kuivaamoiltojen tarinoissa hoidetaan viljelijän mielenterveyttä, kun Maritta Männikkö ei ehdi joka paikkaan.

13.9.1982

Olen tässä joutunut Nivala-päivien ja Tillaripatsashankkeen asiakirjojen kanssa tekemisiin nykyisen vallesmannimme Esa Mustosen kanssa.

Aina kun vierailee tuollaisen hallintovirkamiehen luona, niin sitä on aralla mielellä, vaikka ei rötöksiä tunnolla olisikaan. Arvaakohan Esa nauttia siitä tilanteesta, kun näkee kansalaisissa herranpelkoa.

Tämä Esa on varmasti hyvä ja oikeudenmukainen mies, mutta kun vertaa Suneen, niin tulee ikävä menneitä aikoja.

Ei Esa Mustosta voi siitä syyttää, että hän ei myös palvelisi ihmisiä, mutta paljon on vielä vallesmannilla oppimista, ennen kuin ehtii Sune Valkosen karriääriin.

Virkamiehen pitää myös uskaltaa. Sune Valkonen oli riski mies. Pirulauta että se tympäsee, kun jokapäiväin kiireisen elämänmenon keskellä joillakin on aikaa jaaritella ja kaivaa lakikirjaa, miten pääsisi vastuusta vapaaksi. Sinun pitää Esa Nivalassa miehistyä. Me kyllä annamme sinulle tukemme työssäsi, mutta jaarittelut hemmettiin. Sinun käytöksesi ja edesottamuksesi heijastuu myös koko poliisikuntaan. Me emme tarvitse täällä pykälänikkareita, vaan ihmisiä ihmisten keskellä.

Tämä ei ole haukku vaan tarpeellinen ojennus. Sinä olet tehnyt talon Nivalaan ja toivottavasti viihdyt täällä. Sinusta pitää tulla nivalalainen ja me opetamme kaikella rakkaudella.

 

No nyt pitää muuttaa levyä. Olen tässä juuri lähdössä Sonkajärvelle tapaamaan Miina Äkkijyrkkää ja Pauli Venäläistä. He vastaavat siitä, että ensi heinäkuussa Nivalassa seisoo Tillaripatsas. Ainoa maailmassa. Ainoa työ, joka nostaa näkyvästi naisen työn arvoonsa. Jo on aikakin.

Vaikka veistos ilmentää vain maataloudessa tehtyä työtä, sen tarkoitus on kuitenkin kaiken kattava. Se että Tillaripatsas on Nivalassa, lienee luonnollista. Tämänkin sukupolven koulutus ja kasvatus pohjautuu lehmänmaitoon. Lehmä on ollut niin kansakoulunopettajalle kuin mökkiläisellekin tarpeellinen ja tärkeä särpimen antaja.

Nyt ollaan käynnistämässä keräystä, jolle toivotetaan kaikkien myönteistä suhtautumista. Hankkeen takana ovat kaikki nivalalaiset liikelaitokset, pankit, tuottajat, ammattijärjestöt ja yhteisöt. Itse Kivi-Kalle tulee suorittamaan lähiaikoina haastekampanjan avauksen ja tässä tehtävässä naisille annetaan erityisasema. Haasteet julkaistaan Nivala-lehdessämme. Patsaasta tulee varmasti merkittävä matkailukohde. Voimme viedä vieraamme tutustumaan työhön, joka on syntynyt yksituumaisuuden tuloksena ja halusta kunnioittaa Nivalassa tehtyä työtä.

 

Kirkossa saatellaan aina niin kauniisti kolehtivirttä ja vedotaan ihmisen tunteisiin: Iloista antajaa Herrakin rakastaa. Pitäisiköhän tässä tapauksessa sanoa, että markat likoon ja lehmä herumaan.

15.9.1982

Olinpa tässä aralla mielellä viikonvaihteen, kun tuli julkisesti tölväistyä vallesmannia. Oltiin sunnuntaina Vuolteenahon Martin kanssa Pöhölölän takalistolla jänisjahdissa koko pitkä päivä. Ajattelin siinä mielessäni, että ollaan nyt tarpeeksi. Mistä sen tietää, jos tämä jää viimeiseksi, vallesmanni tulee ja nappaa Knuutille. Niinhän sitä ennen Nivalassa peloiteltiin, kun putka sijaitsi Knuutin tuvassa. No maanantaina soi sitten puhelin ja Esa Mustonen soitteli kuin muina miehinä:

– Varaisitko vähän palstatilaa keskiviikon numeroon. Juteltiin siinä kaikkea muutakin ja Esa totesi, että ei miehet riitele, jos asiat riitelee. Sytelän Heikki sattui paikalle ja ehti juuri ennen soittoa irvistellä, että kyllä se Nivala-Seura sitten lähettää aina joskus rieskapaketteja entiselle päätoimittajalle lääninvankilaan.

Olihan se vapauttava soitto ja vallesmannimme osoitti tällä olevansa yhtä iso mies kun on raamitkin. Viimeistään vuoden päästä taas keskustellaan Nivala-päivien lupa-asioista. Jospa me nyt paremmin ymmärrämme toisiamme. Toimittajaa kohtaan olet muutoin ollut kovinkin höyli.

 

Sieltä palasivat Ateenasta selityksen maailmanmestarit. Kyllä ne nuo Suomen urheilijat ja urheilujohtajat ovat pilalle hyssytettyjä. Suurimpana syyllisenä tähän ovat tietenkin toimittajat. Itse siinä mukana. Muistelen tuota Kankaan Sepen pesäpallojuttua, jossa otsikossa luki jotain siihen tyyliin, että Nivalan Pesis venyi hyvin. Jutussa kehuttiin Pesiksen miehiä pirusti, mutta lopussa todettiin, että vastoinkäymisistä johtuen vieraat veivät kuitenkin täpärästi voiton juoksuin 18-2. Tuohon samaan helmasyntiin sitä kiihkeänä penkkiurheilijana syyllistyy itsekin. Keväällä Halosen Timpan maastojuoksun jälkeen aloin henkumaan, että Timppa juoksee Suomi-Ruotsi-maaottelussa. Eikä juossut. Ei lähellekään. No Timppa ei tästä lannistu, saattaa mennä vielä kaksi kolme vuotta, että kehitystä ei tapahdu lainkaan ja vasta sitten alkaa irrota. Toivotaan.

Toki yksihän sieltä palasi mestarina, mutta ihmekös tuo, kun on kysymys nivalalaisesta mutilla kasvatetusta ja juurikkanuotion kitkussa kasvatetusta kyse. Jaa että kukako. No Reima Salonen tietenkin. Tämän kertoi Hautalan Matti ja Matti ei valehtele:

– No sehän on tämä Reima Ruuskankylältä Kotakankaan laitamilta Leppälän Olokan sisarentyttären poika. Se tämä Olokan sisar meni nuorena ihmisenä palavelijaksi Turun puoleen ja naitiin sinne.

No selvä asiahan tämä. Nivalalaisiahan se Reima. Tulipahan vaan kultamitali nivalalaisille, käh…käh…naapureille. Eihän me nivalalaiset selitellä ja jossitella. Minkäs sille mahtaa, että näin on.

 

Nyt sais vetää piirun seinään, kun jonkun tuotteen hinta laskee. Voimayhtiöt lupailivat jakelufirmoilleen edellisen kesän vesimääristä johtunutta hyvää tulosta pienenä palautuksena. Palautukset ovat nyt tulemassa sinne, minne kuuluu, eli kuluttajain luo. Nivalan kunnan sähkölaitoskin esittää tariffeja laskettavaksi päiväenergian osalta 23,75 pennistä 21,85 penniin ja yöenergian osalta 16,46 pennistä 14,50 penniin. Tähän tulee vielä atomi- ja vesivoima-alennusta 1.9 – 31.12. väliseksi ajaksi kaksi penniä kWh:lle. Kukaan ei kunnanhallituksessa vastustanut alennusta, eikä vastusta varmasti valtuustossakaan. Vesi voi vaikuttaa suuria asioita ja varsinkin silloin jos sitä on paljon. Edelliskesänä pärjäsivät vain voimayhtiöt ja kalankasvattajat.

 

Sieniäkin tuntuu jo löytyvän, vaikka viime yöllinen pakkanen taisi tähänastiset kasvustot riipaista. Nyt on ollut kovin leppoisa ja lämmin syksy, joten nauttikaapa syksyisestä metsästä vielä pari viikkoa ennen kuin sinne hirvimiehet ehtivät.

20.9.1982

Selvittelin tuossa talousarviojutun yhteydessä myös Yliniemen remontin kustannuksia. Saneeraus maksoi 2,2 milj. markkaa. Tehtyyn työhön nähden se ei varmasti ole paljon, mutta kysyä sopii, onko tällaiset saneeraukset mielekkäitä.

Kävin useaan kertaan paikan päällä kun työtä tehtiin. Mielettömiltä ratkaisuilta tuntuivat ne, kun yli puolen metrin vahvuisessa kiviseinässä ovenreikääkin siirrettiin puoli metriä. Vastaavia muitakin tapauksia löytyi.

Suunnitelmat piti hyväksyttää alan sosiaaliviranomaisilla, ja he kun taas eivät vastaa kustannuksista. Kyllä se pitäisi jonkinlainen järki suunnittelussakin olla. Viimeinen sana pitäisi olla sillä, joka viulut maksaa. Vaan kun ei ole.

 

Istuin torstaina Saalastin Kertun kahvipöydässä ja siinä rupatellessa juttu kiertyi myös kouluasioihin. Opetusneuvos Kerttu Saalasti tuntee tätäkin alaa vähän paremmin kuin me tavalliset pullaiset. Saalasti puuttui erääseen mielenkiintoiseen asiaan, onko ihmisen luovuus häviämässä tehokkaan massakoulutuksen johdosta.

– Koululaitoksemme on tehokas. On olemassa tasovaatimukset, jotka kaikkien täytyy saavuttaa. Tämän päivän koulu antaa valtavan tietomäärän, joka painottuu hyvin vahvasti pelkkään teoriaan. Käytännön aineita on vähennetty.

Kun tällainen ihminen joutuu vastakkain elävän elämän kanssa, hän on melko avuton. Kun Suomessa on siirrytty pois luontaistaloudesta niin nykyinen koulussa oleva ikäpolvi ei tiedä, miten kirveeseen tehdään varsi tai mistä maito tulee. Mikä pahinta, hän on parhaassa tapauksessa menettänyt luovuutensa. Hän ei pysty jatkamaan siitä, mihin koulutieto ja koulussa opetettu taito loppuu.

Vasta tästä pitäisi alkaa ihmisen oma luovuus. Meissä jokaisessa on rajattomat voimavarat ja paljon luovuutta. Me käytämme vain osaa henkisiä kykyjämme. Monesti ihminen saattaa yllättyä löydettyään oman luovuutensa. Tätä luovuutta meidän pitäisi pystyä ihmisissä ja nuorissa kannustamaan, koska ihminen elää syvällisesti vain silloin, kun hän saa luovassa työssä tai harrastuksessa toteuttaa itseään.

 

Pehkana siinähän se. Olen monta kertaa ajatellut noita omia poikia. Mitä ne täällä kirkonkylällä tekevät ja kun ei ole riittävästi aikaa. Sitä oltiin heti mukulasta lujasti elämässä kiinni, kun oli miltei luontaistalouden aikakausi. Sitä oli pakko oppia joka työhön. Sitä käytettiin lehmää naapurin sonnilla ja oltiin mukana poijituksessa. Ei siinä tarvinnut isän ja äidin kertoa kukka- ja mehiläistarinoita, vaan koko elämän luonnollinen kuva kasvoi selväksi jo hyvin varhain. Piti tehdä tietyt työt ja niistä ei ollut luistaminen, vaikka se tuntuikin tervan juonnilta.

Istuttiin keskiviikkona kunnantuvalla palaverissä, jossa oli Toivoniemen sukuakin kaksi polvea. Juttu kiertyi samoihin asioihin. Keijo siinä naurussa suin isä-Iikalle, että kyllä se tuntui ankealta, kun kesäaamuna herättiin ylös, niin isä oli jo lähtenyt jo rakennustöihin pitäjälle ja pöyvällä oli pitkä lappu, jossa luki päivän työt, sonnanajot ja karhitukset.

– Vaan oli hyvä että oli töitä. Nyt sitä on oppinut tekemään, mutta mitä sitä pojalla teettää, kyseli Keijo samaa asiaa.

Tämä steriili yhteiskunta, jossa on lait ja työsuojeluvaltuutetut ei anna paljon luomisintoa kasvattavaa alustaa. Ei ihme, jos älymystö palailee Helsingistä maaseudulle pieniin mökkeihin ja tuovat lapsensa kyläkouluun ja ahertavat oman mökkinsä porkkanapellossa. Impivaaraan veljet.

22.9.1982

Sitä ei aina muistakaan, miten tehokas viestinviejä se tämä oma paikallislehtemme on. Olin nytkin yhden rivin tekstillä aiheuttanut sellaisen markkinointikampanjan, että kohde joutui tupelle. Mainitsin jutussa, että Töllin Oiva on aura terien terottaja. Nyt Oiva on joutunut varsinaisen ryntäyksen kohteeksi. Puhelinsoittoja tulee ympäri vuorokauden ja teriä kiikutetaan taottavaksi. Asiassa on vain yksi pieni virhe. Olisi pitänyt olla, että Oiva on ollut auranterien takoja.

Oiva soitti tuohtuneena, että minä laitan sinulle ne taottavaksi. Minulle on tehty ohitusleikkaus jo monta vuotta sitten ja pajaan ei ole ollut asiaa. Se tästä nyt vielä puutuisi, että Oiva laakin saisi näistä asiakkaista, mutta elkää tuoko minullekaan. Vaikka olenkin sepän sukua, on mahti mennyt maan rakoon.

 

Korpilahdelta tulla tupsahti kortti, jossa pyydettiin lyömään rumpua Kalajokilaakson kansallispuvun puolesta. Puhelinsoitto selvensi asiaa niin paljon, että taustakin selvisi.

Annikki Rönkkö on Alatöllin tyttäriä ja naimisissa rehtorimme veljen Keijo Rönkön kanssa. Molemmat ovat kansankynttilöinä Korpilahdella. Annikilla on ollut jo vuosia tämä Kalajokilaakson kansallispuku ja se on saanut tunnustusta ja ihailua maailmalla. Nyt Annikki kysyy, miksi pukua ei Nivalassa markkinoida. Asialle löytyy selitys.

Kansallispuvut hyväksyy korkeiden instanssien muodostama pukuneuvosto. Tämä raati hylkäsi Kalajokilaakson kansallispuvun sillä perusteella, että ei riitä tekstiilien valinta, vaan puku on täytynyt olla olemassa ja sillä pitää olla käyttövaatteen perinteet. Tätä ei Kalajokilaakson kansallispuku täyttänyt. Lähetän kopion tuosta kirjelmästä sinne Korpilahdelle. Kiitoksia mielenkiinnosta ja hyvää syksyä sinne Korpilahden kauniisiin maisemiin.

 

Eipä sitä arvannut tiistaiaamuna, kun käppäili työpaikalle, että tästä päivästä tulee yksi elämän rikkaimpia päiviä. Kello kahdeksan jälkeen alkoi puhelin soida ja aina oli langan päässä nainen. Tillaripatsaan haastekeräys lähti sellaisella ryminällä käyntiin, että Kivi-Kallen alkukirjoituskin taisi jäädä jalkoihin. Kun naiset ottavat jonkun asian hoitaakseen, niin se on ryminää. Tämä naisten aktiivisuus ja myötämielisyys on ollut patsastoimikunnalle nostalgiaa. Sen tietää, että tillarit eivät ole tottuneet suuriin rahoihin ja uusi kolttu raaskitaan ostaa vain harvoin itsellekin. Sata markkaa muistomerkkiin on Nivalan tarkat emännät tuntien todella kova uhraus ja täytyy olla aatteen takana. Kuuraisena aamuna lypsyjakkaralla istuessa ei varmasti aina jaksa ajatella kultturelleja, mutta se, että nyt tällä työllä muistutetaan tillarien työstä ja arkipäivästä, on ollut innoittamassa nivalalaisia naisia näin voimallisesti. Tästä myötätunnosta ja aiheen hyväksymisestä hykertelee varmaan idean isäkin eli Elovaaran Eero. Lisää naisten soittoja toivotaan, ne tuovat mukavaa väriä toimittajan arkipäivään ja rahaa tillaripatsasrahastoon.

 

Toimikunta asetti tavoitteeksi sata markkaa haastettua kohti. Tämä on suuri uhraus ja monelle parin lehmän omistajalle jopa kohtuuton.

Toimikunta on kuitenkin tehnyt asiasta päätöksen, jonka muuttamiseen tarvitaan uusi päätös. Hanke on sellainen, että siihen pitäisi kaikilla olla mahdollisuus osallistua kykyjensä mukaan. Toimikunta pitää palaverin loppuviikolla ja informaatiota siitä annetaan toimituksesta ja viimeistään maanantain lehdessä.

 

Ei niin hyvää, ettei myös ilmestyisi aina ikäviä pilviä aurinkoiselle päivälle. Tiistaina aamupäivällä tuli puhelinsoitto, että Nivamet Oy on pantu konkurssiin verosaatavista. Hupsis, vaikka sitä on ounasteltu. Viisitoista miestä, hyvää ammattimiestä lentää kortistoon aikana, jolloin näkymät ovat heikot. Kun samaan lehteen tulee uutinen myös Topi Saarisen tilapäisistä lomautuksista, jotka varmasti ovat pakon sanelemia, ei tilanne näytä hyvältä. Myös Hituran taivaalla näkyy tummia pilviä. No pilvien takana paistaa aina aurinko, jos jaksamme sen uskoa.

 

Viinakauppakeskustelu on värittänyt Nivala-lehden sivuja jo viikkotolkulla. Hyvä on. Tuohon tupsahti juuri vieraaksi Keskipohjanmaan päällikkö Palolan Uokki ja ryhdyimme lyömään veikkaa siitä, tuleeko Nivalaan viinakauppa. Löimme veikkaa ja valtuuston äänestystulokset olivat samat 20 ja 15. Toisella vain toisin päin. Sitä ei kerrota kumpi äänesti kumpaakin ratkaisua. Aika näyttää. Tähän syksyyn on tuonut väriä Tillaripatsas ja viinakauppa. On hyvä, että on puheenaiheita, ettei tarvitse juoruja puhua. Lisää keskustelua.

29.9.1982

Liika aktiivisuus on taas ollut pahasta. Outokumpu Oy:n korkeat virat olivat lievästi närkästyneitä siitä, että Nivala-lehti niin aktiivisesti on pyrkinyt asioita informoimaan. Tämänkertainen Outokumpu Oy:n ja Nivalan kunnan edustajien välinen tapaaminen on kuulemma ollut vain vanhojen ystävien tapaaminen eikä mikään julkinen informaatiotilaisuus. Tämä lauseke on yhtä pyöreä kuin valtionpäämiesten lausunnot naapurimaan vierailujen yhteydessä: Keskustelimme molempia osapuolia kiinnostavista asioista ja totesimme, että kansojemme välillä ei ole mitään sellaisia selvittämättömiä asioita, jotka estäisivät rauhanomaista rinnakkaiseloa.

No, nikkelin hinta on kuulemma ainakin laskenut, sen kuulin alueradiosta. Parempi olisi tietenkin kaikissa asioissa , jos kerrottaisiin sekin, että kertomista ei ole.

 

Koutosen Pena sentään kertoi, mutta ihmekös tuo. Hänellä oli pelkästään myönteistä kerrottavaa. Sivukylien ihmiset ovat tulleet niin aktiivisiksi, että tällä hetkellä ei yksikään koulu ole lakkautusuhan kohteena.

Jokikylällä ja Pahkaperälläkin tilastot osoittavat noususuuntaa.

Nyt tuli taas hyvä viljavuosi ja ensi syksyyn voi ehtiä tapahtua vaikka mitä. Kaikille ei tullut niin huono perunavuosi kuin Peltolan Kostille, joka ikävä tapahtuma taas lykkäsi Kostin emännän ottoa vuodella eteenpäin.

 

Nyt kokeillaan monissa maaseudun kunnissa mm. Reisjärvellä maatalouden lähellä olevien ammattien kehittämistä työttömyyden helpottamiseksi ja varsinkin nuorien työllistämiseksi. Koskenperän kyläreissu osoitti jälleen, miten paljon mahdollisuuksia on, jos vain löytyy rohkeita ja alansa osaavia yrittäjiä tältäkin alalta. Nivalan vihannes- ja kasvihuoneviljelijät antavat vuosittain työtä suurelle määrälle ihmisiä. Tämä yritysala on Nivalassa varsin nuorta, mutta menestynyt hyvin. Ehkä nykyisten viljelijöiden esimerkki tuo myös uusia yrittäjiä. Aluetta löytyisi vaikka Nivalan omavaraisuuden turvaamiseksi esimerkiksi mansikan ja herukanviljelyn osalta. Tässä asiassa 4H-yhdistys tekee hyvää työtä nuorten parissa ja joillekin omasta kerhopalstasta saattaa kasvaa elämäntehtävä ja ammatti.

 

Tässä tulee pakostakin voivoteltua noita elämän vaikeuksia, mutta pitäisi muistaa olla vähään tyytyväinen kuin se entinen torppari: – Ei saata nukkua, kun on syömätöntä puuroa kaapissa.

4.10.1982

Puhutellaanpa nyt näin auviisin kautta noita Haapajärven isoja poikia, Petäjän Paavoa ja Niemen Reijoa.

Kyllä kehtasi naapurilehden, entinen koulukaveri ja saman työn raataja tehdä katalan tempun. Täytti mokoma salassa viisikymppisen. Olin ounastelevani tämän tapahtuman ensi kevääksi, mutta ounastelin väärin. Aisa tuli esille vasta tiistaina Kalajokilaakson Kotiseutuliiton kokouksessa Juha Erosen kertomana. Ei rivin riviäkään ollut Maaselkä-lehdessä juttua. Reijo oli kuulemma syntymäpäivän aamunaan katsellut Maaselkää ja todennut kyynisesti, katoppa, ei oo mahtunut Maaselkäänkään yhtään riviä, vaikka minulla olisi ollut synttärit.

Tulee tässä mieleen Marjoniemen koulun tanhuat. Reijoa katsottiin vähän ylhäälle päin, kun hän oli sentään Yhtiön poikia ja me tavallisia mäkitupalaisten avojalkaisia kosseja. Reijo oli kiivas urheilumies, niin kuin me muutkin. Myöhemmin Reijon harrastukset rupesivat näkymään katederilla. Kaikkien tilaisuuksien ja juhlien ohjelmaan kuuluu runo, niin kuin Suomenlippu ja Maamme-laulu. Ei tarvinnut arvata, ketä kohti kävi aina runon esittämisen osa.

Jossain vaiheessa se Reijo sitten kiskaistiin Kittilän savotoilta näihin lehtineekerin hommiin. Aloituspaikka taisi olla Liitossa. Bilnäsin työkalut vaihtuivat kirjoituskoneeseen. Mitenkäs tässä nyt onnittelisi, kun tietää tämän ammatin hyvät jos huonokin puolet.

Tästä on eläkeikään Reijo vielä 15 vuotta. Monesti pitää lähtiä kameran kanssa ja palautetta tulee, joka ei kaikki ole myötäkarvaan silittämistä. Olisit sinä mokoma saanut korppukahvit oikeastaan järjestää. Lykkyä uudelle kymmenelle.

 

Kyllä on raadollisen ihmisen verta janoavalle sielulle herkullisia uutisia, kun saatiin lukea, että Paavo Petäjä on joutunut lukkojen taakse. Paavo on niin näkyvä ja kuuluva mies, että hänet tunnetaan koko maassa ja tilanne oli siten laajalti informoitu.

Tällaisessa tapauksessa se paljastuu ihmisen koko raadollisuus. Tuskin löytyy koko Nivalastakaan muuta ihmistä kuin korkeintaan Kivelän Laina, joka olisi valittanut tapahtumaa vaimon ja perheenkin osalta. Kaikki me muut tunsimme hekumallista iloa kuiskutella ja tapaus antoi kipeästi kaivattua evästä jatkuvasti nälillään olevaan ihmisen pahansuopaisuuden, saastaisuuden ja raukkamaisuuden mahaan. Tällaisia paskiaisia me olemme laidasta laitaan.

Tässä tapauksessa voi kysyä myös sen tasa-arvon perään. Usein sanotaan, että kyllä herrojen kelpaa. Mutta ajatellaanpa tasa-arvoa ja ihmisten tuomiota.

Jos joku tavallinen duunari mopoilee pikkutinoissa ja joutuu pahnoille yöksi, siitä tuskin haukkuu muut kuin oma eukko. Jos kaupunginjohtaja Paavo Petäjä joutuu kuulusteluihin, niin voi hemmetti mikä äläkkä. Yksinkertaisesti siitä syystä, että tämä yhteiskunta rakentuu keulakuviin, idoleihin ja virkamiehiin kohdistuvaan väärään arvostukseen. Heiltä odotetaan virheettömyyttä. Kaikkien pitäisi olla rippikoulun käyneitä ja tietää raamatusta sen verran, että me olemme kaikki perinjuurin puuttuvaisia ja heikkoja. Luomme vain turhia esikuvia, joiden horjahtaminen järkyttää omaa arvostusmaailmaamme ja se taas näkyy edellä kerrottuina ilmiöinä. Kun pelkää, niin tulee tarve vahvistaa omaa minää.

Kuulehan Paavo, ei elämä tähän lopu. Nyt sinulla on vain velvollisuus osoittaa perheellesi ja yhteiskunnalle, että et ole rikollinen. Sinä olet luonteeltasi pikaisiin päätöksiin tottunut ja etkä aina harkitse poliitikon tavoin, mistä voi tulla jälkipuinteja. Uskon, että asiat selviävät parhain päin.

6.10.1982

Kiertelin maanantaina keskustassa Leipäviikon juttuja tekemässä. Puhuttiin Takalon Tuomon kanssa rukiinviljelystä ja tämän päivän leipämarkkinoista. Pöytään tulla tupsahti Niskalan Olli ja alkoi jatkaa juttua omakohtaisilla kokemuksilla.

– Te ette pojat tiijä nälästä mittää. Minä oon sen ikäluokan ihminen, että minä oon ollu pettumetässä. Isävainajan kanssa oltiin parkkaamassa puun kuoren alta leipävärkkiä säkkiin. Minä siinä isälle kajottamaan isosti, että eihän tämä oo leipää. Siitäkös isä hermostui:

– Piä suus kiinni ja oo hilijempää. Me ollaan muijen metässä ei meillä oo edes pettua itellä.

Ollin silmät oli vesikierteellä, kun hän muisteli, miten nuo kuivatut puun nilat vietiin Stenrothin myllyyn Kiimakedolle. Toiset olivat ihmetelleet, että miten näistä tämän näköisiä jauhoja tulee. Ollin vanhempi veli Toivo oli hoksannut, että nämä on jauhettu niistä Ameriikan avustusjyvistä. Näitä kerrottuaan Olavin silmät kastuivat, katse lasittui paikoilleen ja ajatukset palasivat koviin lapsuuden muistoihin.

Tämä kertomus oli kovaa taustaa sille, että olin juuri käynyt haastattelemassa Primassa leipäosaston hoitajaa ja hän kertoi, että kun nyt on näin iltapäivä, niin ei löydy enää kun 39 sorttia tavallista leipää hyllyltä.

Näihin menneiden muisteluihin lipsahtaa helposti itsekin ja mieleen tulee Eino Leinon runo:

”…miks itse näitä mietin, se merkki varhaisen on vanhuuden…”

 

Maanantai-iltana tarjoutui musiikin ystäville nostalginen kokemus. Nauhoitettuna televisiolähetyksenä nähtiin ja kuultiin yhteispohjoismainen konsertti Amerikan kiertueelta, jonka tarkoituksena oli tehdä Pohjoismaita tunnetuksi suuressa lännessä.

Konsertti päättyi Sibeliuksen Finlandiaan. Yhteiskuorossa lauloi mm. Tapiolan kuoro ja yhtenä solistina Martti Talvela. Ei liene vaikea arvata Amerikan siirtolaisten tunteita tätä esitystä kuunnellessa, kun omalta sohvaltakin katsottuna ja kuultuna tuli jo nieleskelemisen paikka. Paremmin ei voisi tätä kotimaata kaupitella, kuin tehtiin tällä esityksellä.

 

Samanlaista hurmosta tunsin viime keväänä, kun sain kökötellä urkuparvella Ruuttusen Esan konsertissa. Tuntui kuin kirkon katto olisi rävähtänyt ja Esan laulussa oli jotain niin mahtavaa, että tuli mieleen elokuvasta Sinuhe tuo sotapäällikkö Horemhepin ja Sinuhen hurja vaunuilla ajo erämaassa. Siinä oli hurmakasta nuorukaisten menoa. Tuo kuva tuli mieleeni katsellessani Esaa ja hänen voimallista tulkintaansa. Tuossa laulussa oli nuoren miehen palavamielistä ja voimallista meininkiä.

Sieltä se kohta käppäilee oma kuorommekin merten takaa. Sen verran on terveisiä saatu, että vastaanotto ja huolenpito on ollut ylenpalttista ja konserteissa runsaasti kuulijoita. Silloinhan matka on onnistunut. Tervetuloa kotiin.

10.10.1982

Torstaipäivän iltana maistui ruoka ja uni kuin ennen vanhaan. Oli tarvottu päivä kunnan viranhaltijain ja luottamusmiesten kanssa kunnan metsiä katselemassa. Jos oikein vapaasti ojentoitui tuntui olo pönkevältä, kun puhuttiin leveästi että meillä on tätä metsämanttaalia puolen toistatuhatta hehtaaria. Käveltiin vielä pitäjänrajan ylikin ja tallusteltiin Haapaveden Maaselillä, jossa kunnalla on 250 hehtaarin metsäpalsta, kämpät ja kaikki. Mukana retkellä oli tietenkin myös Urho Mastola, joka ei ole päässyt harrastuksestaan eroon, vaikka viettääkin ansaittuja eläkepäiviään.

Urho on tehnyt 25 vuoden päivätyön kunnan metsien hyväksi. Urhon aikana on ojitettu, istutettu, perkattu ja lannoitettu metsiä niin, että tuottamattomat raiskiot ovat muuttuneet kasvuvoimaisiksi metsiköiksi. Urho on saanut olla sikäli kiitollisessa ammatissa, että hänen työnsä jälki näkyy, kasvaa ja tuottaa hedelmää vielä pitkään jälkeen päin.

Ei ihme, jos Urho on kasvanut noihin kunnan metsiin kiinni niin, että hän näkee untakin niistä. Muistaa jokaisen kannon ja polun. Urholle ei ole ollut mieluista se, että kunta on vaihdatellut metsiä tonttimaihin toisille viljelijöille. Urho on valmis puolustamaan sitä, että ei pitäisi aina tuijottaa liiketaloudellisiin näkökohtiin, vaan metsä on enemmän kuin numerot. Urho toruskeli kunnan luottamusmiehiä siitä, että nuoria työttömiä ei ole tarpeeksi sijoitettu metsätöihin. Metsässä ne oppisivat työntekoon ja saisivat tehdä tuottavaa työtä. Niistä tulee nuorista pötkylöitä, jos niille ei aikanaan opeteta työntekoa. Täällä olisi risusavottatyömaat sadoille nuorille, vaahtosi Urho.

Kehuskelin tässä Urhoa, mutta se ei suinkaan johdu siitä, että minulta loppui tupakat kesken ja Urhon askissa oli mitä poltella.

 

Söhölää ne isotkin pojat. Kari se oikein piirsi ja tulkitsi. Arafatin vuorella kolahti valtiolaivan kokka pahan kerran ja taisipa siinä tulla vähän repeämiäkin. Vaikka ulkoministeri tyylikkäin sanakääntein selitti, että olemme väärin pääministerin kanssa toistemme tarkoitusperät, niin kyllä siinä oli yhtä katkera maku kuin niissä takavuosien ilmoituksissa, joissa pyydettiin anteeksi ja peruttiin perättömät puheet naapurin emännästä.

Perään tuli toinen tölökkönen. Suomen valtion devalvaatio. Putkessa se pysyi siihen asti kun putkia riitti, mutta hajosi sitten saippuakuplaksi, kun Ruotsi räväytti perään.

Istuin torstai-iltana Haapavedellä paikallisten elinkeinoelämän edustajien kanssa ja ihmettelin, miten he niin hermostuneina odottelivat uutisia. Siinä illan mittaan turistessa yksi ja toinen valaisi, että heidän raaka-aineisiinsa ja vientiin on devalvaatiolla suora vaikutus. Kysymys on välittömästi kilpailuasetelman romuttumisesta. Olemme niin tiiviisti jo naapuriemme kanssa sidoksissa, että jokainen tällainen liikku koskee välittömästi meitä, vakuuttelivat nuo elinkeinoelämän vahvat miehet. Ne ovat niitä teollisuusmiesten murheita, jotka eivät ainakaan Raivion Askoa hätkäytä. Asko letkauttelee näille asioille ironinen vitsin ja toteaa omasta elintasostaan, että hänellä on kaikkea yllin kyllin, liikaakin.

 

Uusitalon Varpu nuhteli minua siitä, että olen ollut kehua retostamassa Nivalan emäntien aktiivisuutta tässä tillaripatasasiassa ja kertoi, että Nivala-lehti ei julkaissut hänen juttuaan. Väärin. Minä ilmoitin, että siirretään seuraavaan lehteen. Olin mielessäni varma, että yön yli nukuttuasi olisit tullut toisiin tuumiin. Erehdyin. Olisin kyllä juttusi julkaissut. Varmasti. Mitä sitten tulee tuohon naisten kehumiseen, niin se on monen muun tunnustus ja sen voi jokainen varmistaa lukemalla nuo haastelistat. Naiset ovat lähteneet miehiä rämäkämmin liikkeelle ja ottaneet tuon johtavan roolin. Minä en ryhtyisi epäilemään heidän harkintakykyään tässäkään asiassa. Eivät he ole varmasti suin päin tähän haastekampanjaan lähteneet. Jos joskus olen tälläkin palstalla laskenut huumoria, niin tämä kunnioitukseni oli tällä kertaa aitoa. Suurin osa heistä on ahkeria, tunnollisia raatajia, jotka tekevät hiljaisuudessa työtä tekemättä numeroa asioistaan tai saavutuksistaan. Tuosta pyytämästäsi selvityksestä saat varmasti vedenpitävää tietoa kävelemällä viisi metriä omasta toimistostasi seurakunnan taloudenhoitajan Osmo Ylikotilan toimistoon, joka on seurakunnan edustajana patsastoimikunnassa. Toivottavasti satasesi lähetystyössä palvelee tarkoitusperiäsi ja toivotaan myös, että ne Tillaripatsaaseen sijoittaneet saavat sijoitukselleen sellaisen katteen, joka tuo tyydytystä. Kilvoitellaan Vaape.

13.10.1982

Miina Äkkijyrkkä oli viime perjantaina käymässä Nivalassa. Patsastoimikunnan ja Konttilan Veikon kanssa neuvoteltiin jalustasta ja materiaalista. Tämän vierailun yhteydessä temperamentikas Miina sai sellaista palautetta, joka teki tämän taiteentekijän tuntitolkulla hiljaiseksi. Miinalle esiteltiin Nivala-lehti ja siinä olleet haasteet. Tajuttuaan tilanteen, että listoilla on ollut jo 500 nimeä, joista suurin osa naisia, Miina meni hiljaiseksi. Kesken kahvin juonnin Miinan pää painui alas ja tyttö alkoi nieleskelemään. Me toiset siinä vähän ymmällään, että mikäs nyt meni henkeen. Kukaan ei uskaltanut oikein tiedustella ja odoteltiin ukonilmaa ja mietittiin, olisiko tullut sanottua jotain sopimatonta. Pitkän rykin jälkeen Miina alkoi änkyttäen pohtimaan.

– Tämä on jotain ennenkuulumatonta. Minä tiedän, että nuo keräysvarat on pantu vähäisistä rahoista. Tiedän itse, miten pienestä reijästä maito tulee ja satanen on iso raha.

Tämä on minulle hirvittävän suuri ja nöyräksi tekevä asia. Nämä ihmiset ovat luottaneet minun työhöni ja hyväksyneet aiheen. Voisiko kuvantekijä saada parempaa kannustusta työhönsä kuin mitä nämä nivalalaiset tillarit ovat nyt tehneet. Kun tämä tulee aikoinaan tiedoksi, tästä nivalalaisten tempauksesta puhuu koko Suomi. Tämä on jotain niin käsittämätöntä yksimielisyyttä, että sitä saa hakea kaukaa. Minä en saa tätä ikinä pois mielestäni ja se tulee olemaan mielessä, kun viimeistelen työtäni. Suurinta tässä on vielä se, että tässä on mukana kaikki väestöpiirit, niin kuin olen kuullut.

Miina halusi saada nämä hänen tuntemuksensa ja kiitollisuutensa nivalalaisten tietoon. Tässähän ne menevät.

 

No jo tässä melkein turhaantua elämään, kun ei viikkoihin ole päässyt päivälehtien palstoille oikein näkyvästi. Mitä nyt vähän vihjailuja naapurilehden taholta, mutta ei oikein kunnon julkisuutta, joka tällaiselle kunnallispoliitikolle on hyvin tärkeää. Eilisessä Keskipohjanmaassa oli toki puolen sivun artikkeli, jossa Keskipohjanmaan toimittaja pantiin asialle kunnanjohtajan suulla. Toisille kunnallispolitiikoille voisin sanoa, että jos aikoo päästä lehtien palstoille, pitää olla hyvät avustajat joka kylällä ja virkaportaissa (aivan terävässä päässä), jotka ovat pukkaamassa aina julkisuuteen ja eteenpäin. Tuostapa tuli mieleen, että pitäisi kutsua pian tuo oma vaalikoneisto ja propakandakoneistonsa koolle. Näyttäähän tuo toki tähän asti asia olevan hanskassa. Mitä muuten tulee tuohon Keskipohjanmaan artikkeliin, niin syy siihen on varsin yksinkertainen. Kalajokilaakso on päivälehtien vedenjakajalla ja levikistä on kova taisto. Niinpä Nivalastakin täytyy löytää aina jotain sensaatiota ja kun nivalalaiset eivät aivan vähästä lässytyksestä hätkähdä, niin haetaan vaikka millä konstin sensaatiota. Tätä tekevät tosin muutkin, kun Keskipohjanmaa. Poikkeuksen taitaa tehdä Kaleva, joka on sen verran vahvoilla, että se voi säilyttää kasvonsa, eikä tarvitse hädissään räpistellä jonninjoutavia.

Vielä tuon jutun etiikkaan sen verran, että tuskinpa Jussikaan olisi sitä tekstiä allekirjoittanut. Luulen, että tälle toimittajapojalle, Harry Nordqvistille, pantiin lähtiessä sanat suuhun. Jos näin ei ollut, ei pojalla ole vielä ammattitaitoa.

Tuo juttu on kokonaisuudessaan varsin kiusallinen kunnanjohtajalle. Koko jutun teema on siinä, että häntä syytetään lahjonnasta ja voitelusta ja siitä, että häneen ei luoteta. Tällaisten asioiden esille tuleminen missä yhteydessä tahansa on melkoisen raskauttavaa. Harkitsematonta. Mitä tulee tähän liialliseenkin huomionkohteeksi joutumiseen kunnallispolitiikassa, niin itse olen siihen syyllinen. Olen syntymälahjana saanut tuollaisen pirunmoisen aktiivisuuden yhteisiin asioihin. Lisäksi olen uskaltanut aina ja kaikissa olosuhteissa sanoa kantani. Sanotaan, että tieto on valtaa. Olen ollut pitkään mukana monissa hommissa ja viimeiset 15 vuotta Nivala-lehden toimittajana, joka työ on sivutuotteena tuonut valtavasti tietoa. Sitä on päässyt monista asioista perille paremmin kun tavallinen luottamushenkilö. Kirjoittaessa on pakko perehtyä asiaan ja taustoihin.

No, ei tämä juttu nyt niin vakava ole. Vaalit ne vai lähestyy. Pitää ryhtyä ajattelemaan omaa vaaliteemaa. Vennamolla oli teemana ”Rosvot kiinni”. Minä antaisin tämän homman kuitenkin poliisille. Sopisikohan tuo ajan henkeen: Pöytä punaiseksi, ennen kuin kaupoista keskustellaan.

Muuten olen sitä mieltä, että kuntalaiset ovat älykkäämpiä mitä monesti niin virkamies- kuin luottamusmieskunnassakin ajatellaan. Ovat olleet jo pitkään luku- ja kirjoitustaitoisiakin. Yhteisistä asioista pitää saada aina puhua. Se on sitten eri juttu kuka milläkin tasolla keskustelee. Nurkan takana on helppo panna vähän loivaakin. Kirjoitetusta sanasta on aina vastuussa. Palstatila on käytettävissä.

20.10.1982

Nyt löytyy kaikille luonnonystäville ja eläinten suojelijoille puuhaa ensi talveksi. Nyt nirsoo pientä oravaa: Hampaat on, muttei kävyn käpyä.

Viime kevään kylmät säät vai havupuiden kukinnan niin, että metsästä ei löydy yhtään käpyä. Oravakanta on taas poikkeuksellisen vahva ja ensi talvena uhkaa tätä söpöä kurrea joukkokuolema metsissämme. Esimerkkejä ravinnon puutteesta näkyy jo siinä, että oravat ovat tulleet asutuksen liepeille. Nivalan keskustassakin hyppii oravia jo kaduilla. Jokaisesta talosta löytyy sen verran ruuan jätteitä, että yhden oravan voi hoitaa talven yli. Ilman ihmisen apua ei nykyinen oravakanta selviä talven yli.

 

Käytiin viikonvaihteessa Helsingissä messuilla ja paikallislehtien kokouksessa Turussa.

Vaikka noilla messuilla ramppaa samanaikaisesti tuhansia ihmisiä, niin kyllä siellä aina nivalalaisiinkin tormaa. Messuilla tupsahti vastaan mm. Nivalan suurimman yksityisen kirjapainon toimitusjohtaja Heikki Jänkälä. Mitähän mahtoi kilpailija olla ostelemassa. Heikki on niin energinen ja salaperäinen mies, että vähän ajatteluttaa. Viekö se leivän Nivala-lehden tyttöjen ja poikien suusta. No, täytyy luottaa Heikin vakaumuksellisuuteen, että hän ei kerää enempää teollisuutta ja töitä kuin mitä kristillinen rakkaus ja välttämätön tarve vaatii. Menestystä Hesselle.

 

Turun kokouksessa toi paikallislehtiväelle terveiset Jermu Laine. Tämän sosialidemokraattisen ministerin on joskus katsottu jermuilleen omassa puolueessa ja hän on ollut hiukan kiistanalainen omiensa riveissä. Nyt Jermu heittäytyi kovin yritysystävälliseksi ja sai tietenkin porukalta taputuksia: – Meidän puolueemme on kärsinyt historiallisesta taustastaan yrittäjäkunnan taholta. On helposti muisteltu menneitä ja meidät on leimattu yritystoiminnan viholliseksi. Me olisimme valmiit ottamaan vaikka vaaliteemaksi sen, että suomalaisen yrityksen täytyy tuottaa voittoa, mutta se olisi kenties liian läpinäkyvää. Pintavaahtoon ei enää uskota äänestäjien keskuudessa, vaan tarvitaan näyttöjä. Valveutuneet äänestäjät tietävät, mitä tämän hetkisten voimavarojen puitteissa voidaan todella tehdä.

Esitykseen olivat miltei kaikki muut tyytyväisiä, mutta Paavalin huolena oli vielä se, mikä on sosialismin tulevaisuus Suomessa.

No Paavali sai tunnolleen rauhan, että tilanne ei tule oleellisesti muuttumaan ainakaan sosialidemokraattien johdolla yksityisomaisuuden ja yrittämisen suhteen.

Herra ministeri totesi, että yritysten voitoissa ei ole mitään pahaa, jos ne käytetään tarpeettomien laivaostojen sijasta tuotannollisiin investointeihin ja voittojen kautta saatu pääoma palvelee yhteiskuntaa. Passiivista pääoman muodostusta Laine piti pahana. Kävi siinä mielessä, että mitäs rahoja ovat ne, joita SAK kerää yli miljoonalta jäseneltä vuosittain. Puhutaan lähes tuhannesta miljoonasta. Miten nämä palvelevat työttömyyden kourissa kamppailevaa isänmaatamme. Kannellaanko näitä rahoja salkussa ulkomaille puolueiden väliseen vaalityöhön, kuten takavuosina? Tämä taitaa olla niin kuuma peruna, että enempi torhiminen voi olla epäterveellistä.

 

Kaksi vanhaa naista oli pellolla nostamassa perunoita. Toinen oli selkävaivainen, toisella taas ei ollut enää yhtään hammasta.

– Eiköhän välillä oikaista vähän selkää, toinen kysyi.

– Ei, hampaaton sanoi, purraan vain hammasta ja jatketaan.

25.10.1982

Rättyän Lauri sieltä soitteli ja puhui tietenkin kunnallispolitiikkaa ja samalla kuulin Raudaskosken Väinön kohdalta katsauksen. Väinö oli koko maassa kepun jäsenvaalissa ääniharava. Lähes 3.500 ääntä. Näyttäisi siltä, että rima ei vapise tulevissa vaaleissa, mutta yllätyksiäkin voi tulla. Riippuu siitä, millä teemalla kilpailijat lähtevät mukaan. Varma läpimenijä on monesti tipahtanut. Tämän on kokenut mm. Eskolan Kusti aikoinaan. Raudaskosken Väinö ei ole ryhmässään oikein saanut luottamusta koko aikana. Nyt näyttää tilanne muuttuneen. Väinö on valittu Keskustapuolueen edustajana eduskuntaryhmän kutsumatkalle Japaniin. Kutsuja on Japanin hallitusparlamentti. Matkalle on lähdetty lauantaina. Mitenkähän riisipuikko pysyy akraariparlamentaarikon jäyhässä kourassa.

 

Sain perjantaiaamuna harvinaisen kutsun, viinakauppaan. Jo yrittäjien illassa tuli esille, että paikallisjohtaja Pälvimaa halaisi antaa Nivala-lehdelle haastattelun viinakauppa-asiasta. Kiertoteitä kutsu tuli perille ja tottahan toki sitä täytyy noudattaa.

Siellä tuli esille kiintoisia asioita. Pälvimaalle menee Nivala-lehti ja hän on seurannut tarkkaan käytyä keskustelua. niistä viinareissujen mukana menevistä markoista ollaan kiinnostuneita kovasti naapurikunnan yrittäjien taholta. Pälvimaa totesi, että monet yrittäjät ovat käyneet keskustelemassa ja yrittäneet painostaa häntä antamaan sellainen lausunto, että Nivalaan ei saisi missään tapauksessa tulla viinakauppaa. Nivalalaisia asiakkaita on varsinkin perjantaisin runsaasti Ylivieskan eri liikkeissä. Tuntuu siten melko oikealta se yrittäjien olettamus, että raha virtaa pois paikkakunnalta näiden kauppareissujen yhteydessä.

Tuo kunnan anomus ei ole muuten koskaan ollut kunnanhallituksessa. Pajulan Jussillakaan ei tuntunut olevan tästä tietoa. Kirjelmän on aikanaan jättänyt Alkoon Niemelän Antti ja hänellähän oli tietenkin kunnanjohtajana siihen kaikki valtuudet. Antti fiksuna miehenä arvasi sen, että kunnanhallituksessa asiasta tulisi lihava riita ja asia ei menisi eteenpäin.

Monet valtuutetut ovat joutuneet tenttauksen kohteeksi siitä, mitä äänestävät, kun asia tulee esille. Taitaa olla niitä ainuita asioita, jossa parlamentarismia koetellaan.

Listoja kiertää eri kylillä. Kunnanhallituksen tietoon tuli, että Nivalan kunnan raittiustoimistosta on postitettu kirjeitä pitäjälle. Asia oli luiskahtanut toimivallan ulkopuolella ja Jussi oli joutunut oikaisemaan asiaa.

Kaikkiin listoihin ei tiettävästi ole löytynyt nimiä. Osuuspankin tiskillä oli lista, jossa oli vain yksi toteamus: pöh. Kannanotto sekin.

 

Tämän viinaisen jutun perän sopiva kevennys.

Oskari tuli kapakista kotiin melkoisessa laitamyötäisessä ja vaimo oli tietysti raivoissaan.

– Taasko sinä olet kännissä. Sinähän lupasit viimeksi, että sinusta tulee uusi ihminen.

– Niinpä niin, mutta kun sekin rakkari ryyppää.

27.10.1982

Kävin tässä viime viikolla jututtamassa Näsälän Leeviä Haapajärven teollisuusalueella. Leevi on pistänyt kolmen pojan kanssa pystyyn firman, jolla näyttää pyyhkivän hyvin. Yritys työllistää jo kahdeksan miestä ja uusi laajennus antaa mahdollisuuksia toimintojen levittämiselle vaikka miten. Pää ulkomaillekin tuntuu avautuneen.

Petäjän Paavoa ja Niinikosken Paavoa risoi aikanaan, kun Turvakilvet tuli Nivalaan ja haapajärviset olisivat sen halunneet. No tässä teille palautusta, että näkyy olevan tämä naapurien kaupankäynti kahdenkeskistä. On sitä mekin annettu miehiä parhaasta päästä Haapajärven elinkeinoelämän hyväksi.

 

Kankaan Pekka, joka muutoin on herrasmies kiireestä kantapäähän, äityi tässä hirvijahdin alkamisaikoina kunnanhallituksessa puhumaan hirvenmetsästyksen huonoista puolista:

– Kyllä se on mennyt mallilleen. Ne kasvattaa minun mailla niitä hirviä, eivätkä maksa mitään ruokkopalkkiota. Sitten ne ampuvat ne syksyllä ja lyövät pakastearkut täyteen lihaa ja omat mullit jää navettaan, kun lihalla ei ole koko maassa menekkiä. Eikä edes paistia tuo.

No vähemmästäkin sitä äityisi. Muistakaapa maliset Pekankin osaa.

 

Nivalan työttömyysprosentti näyttää olevan 5,5. Ei ole vielä paha muihin kuntiin verrattuna, mutta tilanne voi muuttua äkisti huonoon suuntaan. Hituran työpaikkojen menetys on kova isku. Välillinen vaikutus vieläkin isompi. Nuo naapurimme tuossa viereisessä hallissa, Jääskeläisen Esko ja Niva-Rengas, totesivat, että heidän leipäänsä tulee kohtuuttoman suuri reikä. Nyt on Nivalasta lähdössä lippalakkilähetystö Helsinkiin. Puhukaa nyt pojat enkelten kieltä, mutta älkää kuitenkaan olko täynnä makeata viiniä.

 

Eilen ja tänä iltana on tehty jälleen elämisen uusjakoa monessa perheessä. Mitä hemmettiä tämä riehkaseminen kannattaa. Saa maksaa veroja monen edestä ja palkaksi saa veritulpan ja haukut. Niin kyllähän se kohtuuttomalta tuntuu, kun raamatussakin puhutaan vain kymmenyksistä. Nyt pitää antaa verottajalle, joka vähänkään aktiivinen on, viidet kymmenykset. Raamatussa tosin moititaankin niitä, jotka liiaksi puuhastavat: Katsokaa taivaan lintuja, eivät kylvä, eivätkä kokoa aittoihinsa, vaan taivaallinen Isämme ruokkii heidät.

Tämän kohdan raamatusta on moni lukenut pätevästi ja hyvin on tullut toimeen. Joskus vaan tuntuu, että tuo leipä ei tule monille, vaan veronmaksajain kukkarosta. Onkohan tämä nyt jumalaton tulkinta, josta voi joutua Tenkun Matin nuhdeltavaksi.

 

Nivalan kunta on jo vuosia pitänyt kunnallistalouden maksuvalmiutta yllä keplottelemalla veroäyrin hinnalla ja keräämällä varjoja ennakkoon palkannauttijoilta. Tänäkin vuonna kerättiin noita varoja vuodeksi peräti 6,6 miljoonaa markka ja ilman korkoa. Totuushan on se, että valtaosa näistä yliennakoista kootaan palkannauttijoilta, joille rahat sitten lähes kahden vuoden kuluttua palautetaan ilman korkoa. Tämä tekisi jo 12% korolla tuollaisen 790.000 markan korkolaskun palkannauttijoille. Tästä on turha tietenkin pulista. Näillä edustuksilla ei asiaa oikaista. Nythän tuohon on tulossa toki muutos korkeammalta. Enää ei spekuloida ennakkoveroäyrillä ja lopullisella, vaan on määrättävä heti lopullisen veroäyrin hinta.

 

Kesken tämän jutun soitti vanhempi naisihminen ja valitteli saamaansa käytöstä Nivalan virastoissa.

– Olen ollut 40 vuotta pois Nivalasta ja huomaan, että täällä ajatellaan vieläkin isäntä-renki-linjalla. Kyllä maailma on kehittynyt niin, että ihmiset ovat virastoissa samanarvoisia. Kaikkien ei ole tarvinnut lähteä Nivalasta maailmalle leipäänsä hankkimaan, mutta pitäisihän sitä nyt sen verran kävellä silmät auki, että huomaa kehityksen kulun.

No tässä meni terveiset perille. Tytöt niiaamaan ja pojat pokkaamaan ja virnistys pois, olipa sitten ainoan talon iso poika tai työttömän repsikan hulivilityttö.

 

Torstaina tulee Ylivieskan kaupungin johto vierailulle Nivalaan. Vierailu sattuu ajankohtaan, jolloin…: Ei ole mitään periaatteellisia selvittämättömiä asioita, vaan ymmärrämme toisiamme… jne. Jos olisi ollut tämä vierailu muutama vuosi sitten, kun ammattikoulusta kiisteltiin, niin vierailun ohjelma olisi ollut toisenlainen. Menu olisi ollut kuiva mutti ilman piimää ja savikiekkoammuntaa ei olisi uskaltanut panna ohjelmaan ollenkaan. Nyt uskalletaan jo mennä pyssyjen kanssa samalle radalle. En tiijä sitten, jos tuo meijän paras pyssymies Kullaan Veikko innostuu kesken kiekkoampumisen tinkaamaan vaikkapa Ylivieskan osuuskaupan sulautumista Nivalan osuuskauppaan. No tervetuloa. Turvallisuus on taattu.

1.11.1982

Kun Englannin maineikas kansallissankari ja valtiomies Winston Churchill pitkään ikään ehtineenä piipahti kerran katsomaan entistä työpaikkaansa ja astui arvaamatta ylähuoneeseen, kävi oitis kohahdus ja edustajat nousivat ylös. Se oli kunnianosoitus miehelle, joka oli tehnyt pitkän päivätyön kansansa hyväksi. Lupasi sodan syttyessä verta, hikeä ja kyyneleitä.

Miltei samanlainen kohahdus kävi omaan osuuspuojimme osuuskuntakokouksessa, kun Rikhard Kukkola astui Ringin paremmalle puolelle, jossa kokousta pidettiin. Ainakin kolmen vuosikymmenen ajalta minäkin muistan jo sen, että Hauta-Riku on ollut aina kokouksessa ja ei koskaan tuppisuuna. Aina on ollut asiaa osuuskunnan parantamiseksi rakentavassa hengessä. – joskus ja tarpeen vaatiessa tiukastikin. Nytkin Rikulta löytyi sovittelevia ja kannustavia puheenvuoroja, joilla tosiaan rakennetaan.

Mutta jotain tuosta kokouksesta puuttui. Sieltä puuttui Nissisen Vilho. Hauta-Rikun aisapari. Monien mielet ailahtelivat varsinaisen kokousasian sivu, kun ajatukset palasivat menneisiin vuosiin. Muuten, tuo meidän vanhempi kaartimme on saanut monella tavoin kokea raskaan ikeen. Sotavuosien kurimuksen ohelle nämä miehet ovat joutuneet mukautumaan talipotun ja vesikorennon luontaistalouden aikakaudesta nykyiseen mikroprosessorikauteen. He ovat nähneet elinaikanaan niin suuren muutoksen, että ei yksikään ennen heitä syntynyt, eikä taida tällaista kehitystä 60 vuoteen tulla mahtumaan koskaan. He ovat nähneet sen, miten heidän perustamansa puolueen nimi on muutettu paremmin herrankin suuhun sopivaksi Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi. He ovat nähneet, miten heidän perustamiensa katolta on riisuttu alas vanhat pankkimerkit, joissa oli kultaiset tähkät ja viljelijän hahmo. Ne ovat muuttuneet mitäänsanomattomiksi vieraanvärisiksi epäkeskoiksi tai lonkeroiksi. Talonpojan kultaiset tähkät on raivattu pois, että saataisiin kaulusköyhälistö arvonsa tuntevasti tulemaan maajussin pankkiinkin. Ja siinä on onnistuttu, mutta näiden synnyttäjiensä kasvattamat lapset ovat tulleet mahtaviksi ja perustajan sydän on varmasti käpertynyt ja hartiat nytkähtäneet monta kertaa. Mutta oma lapsi on rakas, eikä sitä toruta, vaan yritetään ymmärtää elämää.

No jopa ne taas Jaakolla roiskahti tunteet pintaan. Tämä taitaa olla jo liki sitä voitelua. Luulempa, että tässä taitaa tulla Hautalaan nisukahvikutut. Porisemista ois pitkäksi rupiamaksi, eikä menis polusta.

 

Ei nuo hommat aina passaa lahjojen mukaan. Kyllä sitä ei meijänkään veljesparvesta olisi uskonut, että minä, koulutodistuksissa numeraalisesti osoitettu lahjattomin, joudun leipäni eteen kirjoittamaan fiksuille ihmisille luettavaa. Sitä ei vitosen numerolla tämän häävimpää tuu. Eikä tajua pukstaaveja vieläkään, mihin pannaan kova p ja mihin herraspee. Ja tuota D en oppinut kummemmin kuin Kivi-Kalle. Kallelle on arvovallan takia sitä vara viljellä, mutta minulla ne kahtoo sen taitamattomuudeksi. Minkäs teet. Niin tästä kirjoittamisesta. Jos rätinki olisi ollut oikia, niin tuo vanhin veljemme Erkki olisi pitänyt panna näihin töihin. Hän oli muutekin koulussa pätevä. Haukkumanimenä oli presidentti, kun Tyhtilän Hilma niin kerran totesi, että hänestä saattaisi vaikka sellainen tulla. Vaan eipä tullut. Sielä se Lohjalla betonielementtien keskellä hämmentelee. Titteli on kyllä komia. Kuljetuspäällikkö. Luulen, ettei hän ole siinä hommassa mikään rautainen kaveri, mutta kirjoittaa se Erkki-poika osaa. Tuli tänäänkin kirje. Jo ovelta arvasin, kun emäntä oli itkiä tillittämässä. Oli mokoma voijellut taas niin hyväksi koko talonväen ja runoja sekaan. Ja ai jai, että se menee kotiäitiin sitten varmasti perille. Minulta kun tahtoo jäähä nuo runot lausumatta. Jos nyt uskaltais sanua, niin piti siinä vähän nieleskellä. Puhu se Erkki siinä kaamoksestakin. Arvasi varmaan, että nyt tarvitaan rohkaisua. Ne perintötekijät. Veelannin Anna-Liisa oli sateisena harmaana päivänä alakuloinen. Auringonpaisteessa oli hänen mahtava voimansa., jolla hän kiikutti ison lapsilauman maailman halki ukon torkkuessa uunin päällä koko elämänsä ajan. Nyt niitä pitäisi riittää lämpimiä sanoja kanssaihmisille. Tuntuu siltä, että yhdellä sun toisella on vähän pinna kireällä. Lämmin sana tekisi eedvarttia. Ei sen nyt tarvitse aina niin vilpitönkään olla, kunhan aloittaa. Yritetäänkö?

3.11.1982

Tiistaiaamuna postissa oli puolenkymmentä kirjettä. Yhdellä kertaa muistivat minua ystäväni Tauno Tienvieri, Antti Rissanen, Kalervo Mäki ja pari muuta kaveria. Nämä ovat niitä poikia, jotka eivät sovi aivan tavallisiin raameihin – originelleja herroja, jotka saattavat aiheuttaa joskus pahennustakin huumoristisilla kannanotoilla. Tätä olen joutunut kanssaihmisten taholta nokkapaistille, että palstatilaa annetaan kaikenlaiselle jonninjoutaville.

Tein aikoinani juttua Kysy-Heikistä ja hänen arvioistaan kuulentoihin. Heikillä oli oma kommentti: – Ei se pojat onnistu. Ei riitä vauhti, jos keskeltä maapalloa lähdetään. Jos laijalta lähdetään, niin saattais vaikka perille panna.

En tiedä vielä tänäkään päivänä, oliko Heikki tuolloin tosissaan, vai halusiko naruuttaa meitä mukamas tietäviä. Muistan hyvin, kun Nuoliojan Veepe oli tuolloin meillä kesäharjoittelijana ja hänellekin oli ihmetelty sitä, minkä takia kaikenlaisia Kysy-Heikin juttuja: – Minkä takia se Jaska aina noita puuttuvaisia puhuttelee ja kirjoittaa. Totta vie, on vaikeata vetää viivaa siihen, missä nerokkuus loppuu ja hulluus alkaa. Kaikissa meissä lienee aineksia molempiin luokitteluihin.

 

Syksy on ollut kerrassaan loistava, muina vuosina on tähän aikaan jo lumiaurat ja kolat olleet käytössä. Energiaa on säästynyt.

Olin viime lauantaina Vellipuhossa ”maalla”. Saunottiin pihasaunassa jo yhdeksän aikaan. Oli mukava piipahtaa saunasta vilvoittelemaan. Ilma oli lämmin ja leppoisa kuin elokuun kuutamolla. Minä juttelin pojille kuin vanhat miehet konsanaan:

– Painakaapa nyt mieleenne tämäkin hetki. On lokakuun 30 päivä ja ilma on tällainen. Saatte sitten kertoa lapsillenne, että se oli muistaakseni 1982 kun isävainaan kanssa saunattiin Vitikan vanhassa saunassa ja silloin oli lämmin syksy.

Tuo Aholan Kalekka se on noista leukaluistaan kiverä kaveri. Ei jää helpolla toiseksi. Viime sunnuntaina hän oli Kannuksessa karsimassa Ankinsa kanssa suomenajokoirien sm-kilpailuihin, mutta jäi nipin napin kakkoseksi. Kalevilla oli heti valmis selostus, mistä nuo puuttuvat pinnat johtuivat:

– Anki otti heti terävän ajon alta minuutin. Ei tullut katkoja ja ajo oli komeaa soittoa. Sitten ajo meni tielle ja haukku katkesi. Yksi mies seisoi bussipysäkillä, jolta Kalevi meni kyselemään, että ootko nähnyt jänistä ja koiraa. Mieheltä tuli oitis vastaus. Joo siinä akat ootti tässä kirkkoautoa ja samassa kun auton ovi aukeni tuli metsästä valkoinen jänis ja hyppäs kirkkoautoon. Koira oli sen verran perässä, että ei kerinnyt mukaan, mutta lähti vihaisesti auton perässä kohti Kannusta.

Olipa tarkka hajuaisti Kalevin koiralla. Tämä lähentelee ja Koutosen Jussin ja Ilmolan Villen tarinoita. Hyvä on, että ajatus lentää, näin syksylläkin.

8.11.1982

Voi että mieltä lämmittää, kun saamme aina maailmalta iloisia uutisia. Oma poikamme on päässyt elämässään eteenpäin. Viime viikolla sain tietää, että Turun Sanomien ”herrahissi” on kiikuttanut miehiä ylöspäin ja kyytillä on ollut ainakin yhden kerroksen välin kaksi nivalalaistakin. Junttikankaan kiharapää ja symppis on äitynyt Turussa pingoittelemaan. Lukaisi siinä töiden ohella maisteriksi ja on saanut työllänsä luottamusta aikaan. Yritettiin viime kesänä Vellipuhossa heinäpellolla taivutella Veliä Nivalaan, mutta naureskeli mokoma vain. No nyt sen ymmärtää. Miehestä on tehty päällikkö. Onnea vain Yli-Junttilan äiti-Lyydialle.

Veli kävi Vellipuhossa heinäpellollani ja loi siinä naapurin isäntiinkin elämänuskoa. Kertoili, että luotetaan vain suureen itäiseen naapuriin, niin meidän vilja- ja maitovuoret hupsahtaa sinne kuin tyhjää vaan. Hyvistä elintarvikkeista on tulevaisuudessa puute, kehuskeli Veli. Yritin taivutella Veliä kotiseuturakkaudella ja vastuullisuudella, että sinä olet velkaa Nivalalle saamastasi koulutuksesta ja ammattitaidosta. Ei Yli-Junttilan ukot ole kuokkineet, uskoneet ja toivoneet sen hyväksi, että Turun Sanomilla menisi hyvin. Ei poikani. Sinun hengenkylvöäsi tarvittaisiin näillä niityillä. Elä jää enää heiluttamaan kiikkua, vaan ala valmistella paluuta isiesi maille.

Toinen herrahississä kyytiä ottanut oli poikavuosinaan hontelo kuikelo, mutta eipähän sitä olisi päässytkään 110 metrin aitojen yli pe-vauhdissa. Matti oli pitkään NU:n edustajaurheilija niin juoksuissa kuin nyrkkeilyssäkin. Ei ihme, jos näillä avuilla ei nousta ammatissakin eteenpäin. Tietysti Haapalat kirjoittaa osaavat. Kuinkahan monta heitä lienee, jotka hankkivat leipänsä tiedottamisen alalla.

Matti Haapalan perheessä on paistanut päivä myös vaimon osalle. Rauni-vaimo sai äskettäin valtakunnallisen terveyspalkinnon. Työskentelee nykyisin Valmetin telakan työterveyshoitajana. Hän palveli aikanaan myös Nivalan sairaalassa. Onnittelut.

 

Tässä lehdessä puhutaan meille nivalalaisille arasta asiasta. Puhutaan hurskastelusta, suvaitsemattomuudesta, kateudesta ja heikosta itsetunnosta. Ihmisyyden kannalta niitä kaikkein heikoimpia ominaisuuksiakin.

Meitä syytetään siitä, että emme kestä ulkopuolista ja itseemme kohdistuvaa arvostelua. Keskenämme voimme riidellä, mutta puuttukoonpa tähän ulkopuolinen. Tätä ominaisuutta on Nivala-lehtikin ruokkinut.

Kyllä kait noissa puheissa varmasti perää on. Tämän on saanut karvaasti kokea nahoissaan myös Seppo Urpela. Pojan päätä ei ole silitelty, vaikka hän on ainoa nivalalainen ammattikirjailija, jos määritelmäksi otetaan se, että Kirjailijaliitto hyväksyy jäsenet.

Seppo on röykyttänyt nivalalaisia näistä kipeistä aiheista. Huumorilla ja ilman. Hänen huumoriaan ei ole ymmärretty. Hän on suorastaan rienannut joidenkin mielestä meille pyhiä asioita. Vaan kyllä on saanut takkiinsa. Eräskin kirje, joka ei tosin läpäissyt kynnystä oli melko vahvaa tekstiä.

Siinä kehoitettiin varaamaan narua ja hirttäytymään. Seppo Urpela on saanut tuntea nahoissaan. Ei ole pyydetty näytelmiin käsikirjoituksia. Ei ole tullut kutsua kulttuuritilaisuuksiin. Kirjailijan kannalta tietenkin voitto. Ei ole velkaa kenellekään. Junnon Ritva sanoi tuossa haastattelussa, että nuoriso on ainakin vilpitöntä ja avointa. Toivoa on.

Tämä nuori sukupolvi on kasvattanut vanhempiaan. Monessa kodissa on puhuttu hyvinkin kipeistä asioista, mutta kodin ulkopuolelle nämä eivät näy. Ehkä meillä on arkuutta näyttää sitä, että emme sentään enää ole niin menneiden vankeja, että kieltäisimme elämän ja totuuden.

Aika tekee työtään.

17.11.1982

Viime viikolla pällistelin kaksi päivää Oulussa kunnallispäivillä. Teknokraatikot puhuvat rivimiesten päiden yli. Monikaan ei jaksanut syventyä keskusteluun. Vaan on toki joukossa aina muutamia, joille esiintyminen tällaisissa tilaisuuksissa on parasta elämän mannaa. Yksi tällaisista on tietenkin Rantsilan Eino Tolonen. Elinkeinopolitiikasta ja Keran lainoituksesta on Einolla toisenlaiset kokemukset kuin luennoitsijoilla. Eino Tolonen totesi, että Rantsilaan on perustettu viisi virmaa, joista neljä on ollut ulkopuolelta tulevaa. Nämä neljä saivat kaikki Keran luotot ja avustukset, mutta tämä paikkakuntalainen ei. Nyt näistä viidestä on jäljellä vain tämä yksi Keran taholta elinkelvottomaksi todettu, jolle ei annettu lainaa eikä avustusta. Muut ovat tehneet konkurssin. Tuttua tekstiä monelle nivalalaisellekin.

Samainen Eino törmäsi kerran kantoonkin. Presidentinvaalitentissä oli tässä takavuosina myös KOP:n silloinen pääjohtaja Matti Virkkunen. Eino oli tenttaamassa keskustapuolueen riveissä ja päätti panna Virkkuselle jauhot suuhun:

– Mitäs mieltä se pääjohtaja Virkkunen on uudisraivauspalkkioista?

Virkkunen ei paljon hätkähtänyt, vaikka ei nyt uudisraivauksen kanssa paljon tekemisissä ollutkaan:

– En minä nyt yhteen kantoon takerru, vastasi Virkkunen.

Noilla päivillä tapasin myös entiset naapurini Telkin Pentin ja Kourin Arton. Näyttää se tuo politiikan harrastus tuolla seurakunnan puolellakin kukkivan. Saapa nähdä jatkaako Viljasen Martti perinteitä?

 

Olipa kunnallispolitiikan päättäjillä tympeät ratkaisut edessä. Kunnantalon kaikki urakat menivät ohi nivalalaisilta. Erot olivat suuret, miljoonaluokkaa.

Pienemmän yrittäjän kohdalla aika on nyt varsin heikko. Kukaan ei tiedä, mikä on pelin henki vuoden päästä. Pieni yrittäjä ei voi riskeerata vähäisillä pääomillaan koko elämäntyötään. Suuri firma pystyy tarvikehankinnoissa pelaamaan suuremmalla marginaalilla ja pääomilla. Tässä yleiset kommentit siihen, miksi nivalalaisten tarjoukset jäivät kauas kärjestä.

Valitettavaa. Sopimuksissa on kuitenkin maininta, että rakentajien tulee käyttää nivalalaista työvoimaa. Toivottavasti näin myös tapahtuu ja rakennustoimikunta asian valvoo.

22.11.1982

Nivalainen vai nivalalainen? – miten ite tykätään

Tahkokankaan päällysmies, Rajamäen Yrjö, telifuunerasi menneellä viikolla Tillaripatsasasioissa. Yrjö on maisterismiehiä ja ilimankos hän oli pohtinut tuota ianikkuista kysymystä: Nivalainen vaiko nivalalainen.

Yrjön mielestäkin passasi luontevammin tämän paikallisen auviisin tekstissä käyttää tuota puhumakielessäkin käytettyä nivalaista sanontaa. Sovittiin siinä, että minä soittelen Helesingin herroille ja rouville, jotka päntiönään näitä miettivät.

No minähän killuutin puhelimelle kielitoimistoon. Sieltä vastasi heliä naisääni. Kyselin Esko Koivusaloa. Tämä nainenpa totesi, että Koivusalolle on suora puhelinyhteys, mutta hän on nyt juuri varattu, niinkö herroista ruukataan sanua.

Minäpä siinä tuumailin ja hölöppö kun on suustaan, alon utelemaan.

– No kuka sitä te ootta. Esitteli itsensä: tutkija Raija Lehtinen. No minä esitin asiani, kumpi on oikiaa esimerkiksi tällä minun turina-palstallani?

Tutkija selitti juurta jaksain, että kyllä se varmasti paikalliskielessä sopii ja on toivottavaakin sanoa nivalainen. Kunnan asiakirjojen kohdalla voi olla vähän toisin. Kun asia tuli selväksi, aloin uteleen muutakin, kun oli niin höylin tuntonen ihiminen:

– No mistä päin sitä Lehtinen on poissa?

– Tämä on minun mieheni sukunimi, minä ite oon Pihtiputtaalta.

– Vai Puttaalta, Paanasiako vai Raatikaisia sitä ollaan?

– No Raatikaisia siitä ihan kirkolta.

No enpä arvannu enempää aikaa häiritä. Toivoteltiin siinä hyvvää jatkua puolin ja toisin. Pyyteli vielä tämä höyli rouva, että soittakaa kohta Esko Koivusalolle, jos haluatte varmistaa.

No minähän soittelin ja sainki langan päähän.

Esitin asian ja ihteni.

Sieltähän tulikin jämäkästi. Niinkö Nyrhis-Ville-vainaalta. Isännä mahilla ja varmasti.

– No kukas sen muut tietää, jos että ite. Jos kerran paikalliset ihmiset puhuvat nivalaisista, niin minkä takia polusta ängätä. Jos nivalaiset haluaa oikein fiinejä olla, niin mikäs estää lallattamasta. Turhaa hommaa.

– No sitähän minäkin ja tuo Tahkokankaan Yrjö on posmitettu telehfuunissa

 

Kun tämä juttu lipsahti näihin kieliasioihin, niin muistuu tässä mieleen, että muutamat nivalaiset opin tiellä olevat ovat näitä asioita tutkineet kansien väliin saakka.

Suojakorven Mirkku, joka näkyy nykyisin olevan Nivalassa, on tonkinut nimistöä. Pistäppäs juttua tähän lehtykäiseen. Junttilan Vilippaan ja Sirkka-Liisan sorea tyttö, Hannele, päättelee lukujaan Turun yliopistossa ja rustaa lopputyönään tutkimusta nivalaisesta kieliperinteestä. Johtokuntamme on luvannut avittaa pienellä summalla, jos yksi kappale tätä työtä tulee seuramme arkistoon. Tässä terveiset myös muille opiskelijoille. Jos teillä on Nivalaa koskevia tutkimuksia, niin seuramme lunastaa yhden kappaleen arkistoomme ja ainakin monistuskulut maksetaan.

Ottakaapa yhteyttä.

 

Elekää nyt hyvät kieli-ihmiset hermostuko tämän pakinan tyylirikoista. Laillaan se lintukin laulaa.

24.11.1982

Jos olisin häijy, voisin ilkkuakin. Muutama vuosi sitten iskettiin lujasti yhteen Reijo Vähätiiton kanssa. Hän oli tuolloin Tarveasunto Oy:n suuri päällikkö. Kun tartuin toimittajana tähän asiaan, sain siitä runsaasti röykytystä oikein olan takaa. Oli ratki koomillinen tilanne. Reijo oli kutsunut Nivalaan koolle keskustapuolueen valtuustoryhmän ”informaatiota” varten. Reijo ei tiennyt, että syntipukki istui joukossa. Hän alkoi paatoksella puhua, että täällä Nivalassa on joku Salmela, joka on sosialidemokraattien ja Hakan kätyri ja toimii yhdessä Aimo Kairamon ja silloisen Hakan tiedottaja Kiviojan kanssa. Kyllä oli kaverit vähän kumman näköisiä, kun Reijo suolasi. Sain sitten vihdoin puheenvuoron ja mahdollisuuden oikaista näitä asioita. No eihän se tietenkään siitä miksikään muuttunut. Hänellä oli omat käsitykset asioista. Iltasanomissa oli uutinen. Sassin jupakan yhteydessä on pidätetty myös Reijo Vähätiitto. Se siitä.

 

Viime päivien puheenaihe on ollut taas vaihteeksi kunnantalon rakentaminen. Tämä hanke on työllistänyt jo tähän mennessä paljon väkeä. Ei kirvesmiehiä, mutta toimittajia. Alkaa olla jo yleinen huuli, kun liikkuu naapuripitäjissä.

Kirjoittelun yhteydessä on tullut esille monenlaista lehtimiestapaa. On oikeastaan surku hupaisaa nähdä, miten yksittäiset mielipiteet pääsevät vaikuttamaan pienten lehtien linjaan. Se joka tuntee nivalalaisen ruletin taustakiemurat, voi suoraan lukea lehdistä, mikä minkin tekstin ja millä keinoin on syöttänyt. Tällaisilla jutuilla ei kyllä paljon toimittajan ammattia kunnioiteta. Se siitäkin.

 

Kaiken tolokun mukaan Nivalaan pitäisi tulla rikas joulupukki tänä vuonna. Veronpalautuksia tulee runsaat viisi miljoonaa ja meijerit heruttavat emäntien tiliä arviolta miljoonan verran. Tämän ovat huomanneet myös elinkeinoelämän edustajat, eli kauppiaat. Kuka suurimman potin ehtii napata näistä markoista.

Kaupallinen joulu on avattu jo Nivalassakin ja Kopsan Seppo nyökyttelee hymyillen: Kaupallista joulua teille. Joulukuun aikana vähittäiskaupan myynti kasvaa kolminkertaiseksi muihin kuukausiin verrattuna. Kaupallisuus on saanut jo ylikorostetun leiman. Ei sitä rahaa nyt kuitenkaan aivan harkitsemattomasti viskellä. Suurin osa joululahjoista on kodin normaaleja hankintoja, jotka vain lykätään joulun ajaksi. Ja lahja on aina lahja ja tekee antajan ja saajan iloiseksi.

Nuori äiti matkusti linja-autossa huutavan vauvansa kanssa. Heidän vieressään istui ärtyisä hampaaton ukko, joka ei malttanut pitää suutaan kiinni: ”Teidän olisi pitänyt pysyä kotona lapsenne kanssa. Hän vaikuttaa sairaalta, ja se voi olla jotakin tarttuvaa.” ”Siitä teidän pitäisi olla iloinen”, äiti sanoi. ”Poika saa nimittäin hampaita.”

1.12.1982

Tämänkertaisen turinani omistan Kitupiikille eli Aune Niskaselle ja Toivo Junttilalle. Näiden kahden ihmisen kanssa on ollut niin paljon yhteistä tämän lehden värkkäämisessä omalta osaltani 15 vuoden ajan. Tuo ylläkerrottu huomionosoitus on varmasti paikallaan ja sen takana lienevät suuret lukijaryhmät.

Niskasen Aunen kanssa meillä on ollut tuttavuus jo 1960-luvun alusta. Olin silloin kolme vuotta Paavo Niskasen ”jalanjatkona”, eli apulaismaatalousneuvojana. voi miten monesti ajelin suolet kurnien Pirttirannalle ja neuvojan vaimona ja neuvojana hän tiesi mitä mies on vailla. Lukemattomat kerrat olen pistänyt jalkani Aunen ruokapöydän alle ja tuskinpa on edes kunnon kiitosta tullut sanottua. Aunen viikottainen piipahtaminen toimituksessa on aina nostalginen tapahtuma. Aune tuo viisunsa ja monesti kassista löytyy muutakin. On tytöille kukantaimia, tai muhkeita lanttuja ja aina lämpöisiä ihmisen mieltä nostattavia ajatuksia. Varmasti Aunella olisi voinut joskus olla aihetta kauheaan rähäkkään painovirheiden tai viisunsa sijoittamisen suhteen, mutta ei koskaan. Tuntuu toisinaan, että tulee mieleen näytelmän nimi: Liian hyvä ihmiseksi. Kiitos Aune koko talonväen puolesta käynneistäsi. Pirteyttä ja mojovia viisuja. Saanen esittää kiitokset myös niiden 24.000 lukijan puolesta, joilla ei ole siihen näin helppoa mahdollisuutta.

 

Ensinnäkin mitä tulee Junttilan Toivoon, niin pitää sanoa se vanha totuus: Jos riita tulee, niin syy on varmasti oman puseron sisällä.

Sain olla Toivo Junttilan kanssa johtokunnassa yli 10 vuotta. Toivon kannanotot olivat aina rakentavia. Hän paloi hyviin asioihin. Ja milloin oli jotain epämiellyttävää tai säröä Toivo sanoi: Ihmisillehän näitä sattuu ja tikulla silmään joka menneitä muistelee. Kiitos työstäsi ja henkilökohtaisesti saamastani tuesta ja elämän eväistä.

8.12.1982

– No, nyt se sitten alkaa kova kolmen päivän savotta, totesi piispa Olavi Rimpiläinen varhain perjantaiaamuna Ruuskankylän koululla. Tuskimpa piispa osasi arvata, että savotasta tuli odotettuakin kovempi. Oli sitä vitikeliäki meinaan niin, niinkö sillä Malisperän nuorella parilla.

Piispan ja muiden kohdalta se on nyt jo ohi, mutta notaarina toimineelle Jouko Laurialalle työ vielä jatkuu. Pitäisi siirtää paperille ja tarkastuskertomukseksi kaikki se, mitä näiden kolmen päivän aikana puhuttiin. Lauriala oli muuten aamuvirkku mies. Paavo Tähti kertoi, että kun hän tuli kahdeksalta kouluun, oli Jouko Lauriala jo pihalla vartomassa.

Ruuskankylän tilaisuuteen piispa toi myös edeltäjänsä Hannes Leinosen terveiset:

– Jos nivalalaiset muistavat ja terveiset vielä kelpaavat, niin kerro heille, oli Hannes todennut seuraajalleen. Samaan hengenvetoon piispa kertoi myös toisetkin Leinosen terveiset. Hän oli toivonut, että Heikki Hurskainen pysyisi pitkään Nivalassa. Nykyinen piispa totesi, että toivottavasti näin tapahtuu kun Heikki Hurskainen on näin piispallisesti kiinnitetty.

Tähän piispantarkastukseen tullaan palaamaan varmasti vielä vuosien kuluttua. Tällä kertaa on tehty historiaa monessakin mielessä.

Piispa Olavi Rimpiläinen suoritti lauantaina vierailun Nivalan Rauhanyhdistykselle. Se oli häneltä odotettu vierailu. Tämän tilaisuuden keskusteluissa puhuttiin myös keskeisistä asioista. Aavistaen mukanaolijat Pauli Vaarala painotti puheessaan lestadiolaisen herätysliikkeen kuuliaisuutta lailliselle esivallalle ja kirkolle. Rauhanyhdistyksen piirissä tunnetaan nyt mielihyvää siitä, että seurakuntaan on saatu uskovainen pappi. Piispalle esitettiin myös toivomus, että piispa pyrkisi vaikuttamaan siihen, että tämä tilanne voisi säilyä ja jatkua.

 

Historiaa syntyi sunnuntaina Nivalan kirkossa, kun kanttori Erkki Vähäsarja otti koko seurakunnan edessä esille Nivalan seurakuntaa jakavat opilliset näkemyserot. Erkki Vähäsarjan vilpittömyyttä näissä kysymyksissä tuskin kukaan kiisti, sillä Erkki on ottanut kantaa näihin kysymyksiin aikaisemminkin mm. naispappeusasiassa.

Kuka pääsee taivaaseen?  Se on kipeä kysymys kristinuskoa tunnustaville. Tähän Erkki ja monet muut odottivat vastausta. Piispa Rimpiläinen joutui koko seurakunnan edessä vastaamaan kysymykseen, jota hän näillä alueilla on joutunut pohtimaan. Tuli välittömästi mieleen Ruuskan koulun oppilaan kysymys, että onko piispan työ raskasta. Vaikka piispa ei sitä tunnustanut silloin, niin tuolla paikalla se saattoi tuntua raskaalta.

– Uskon lestadiolaisen synninpäästön pätevyyteen, mutta taivaaseen kutsutaan muualtakin. Sieltäkin, missä on suora yhteys ilman herätysliikkeitä.

Siinä se jysähti.

Monet sanoivat, että piispa vältteli tässä asiassa tuomariksi ryhtymistä, mutta tämä vastaus oli jo kantaa ottava.

Näitä Erkki Vähäsarjan kysymyksiä ei varmasti ymmärretty Rauhanyhdistyksen taholla. Tämä tuli esille lähetyspäivällisillä varsin selvästi. Rovasti Erkki Vaaramo otti asian esille puheenvuorossaan ja toi selkeästi esille sen, että tämä on sitä hyökkäilyä rauhanyhdistyksiä kohtaan, jota on totuttu tekemään vuosikymmenien ajan. Kysymykset olivat väritettyjä, totesi Vaaramo.

En tiedä, minkälaisin tunnelmin tämä keskustelu on otettu vastaan Rauhanyhdistyksen taholla. Luulen kuitenkin, että tilanne ei muutu. Piispa toivoi vakavasti, että tärkeintä on miettiä miten te täällä Nivalassa tulette keskenään toimeen. Aika näyttää, onko piispan kylvämät rauhanjyvät langenneet lämpimään peltoon vai karisseet tien sivuun.

15.12.1982

Viime viikolla pisti Kauppalehdessä silmään otsikko: Geotekille osakkuusyhtiö Malesiaan. Juttu alkoi kiinnostaa, kun tiedän, että tämän yhtiön takana on naapurini toimitusjohtaja Paavo Taanila. Juttu jatkui:

”Maan ja meren mittaaja Geotek Oy perustaa kolmannen osakeyhtiönsä Malesiaan paikallisen mittausyrityksen kanssa. Yhteisyritys Geo-Asa tarjoaa tietämystään Malesian maa- ja vesialueiden kartoittamiseksi. Malesian vesiltä etsitään öljyä.”

Artikkelissa kerrottiin lisäksi, että Geotekin muut tytärosakkuusyhtiöt ovat Georeda, joka toimii Saudi-Arabiassa ja Yhdysvaltoihin viime keväänä perustettu Geo-Hydro.

Tapasin Paavon perjantai-iltana puhelimella ja onnittelin uudesta yrityksestä. Joskus Paavon lomien aikana on keskusteltu tästä ulkomaan kaupasta ja nimenomaan tiedon ja taidon viennistä. Kauppa Lähi-idässä on viserää touhua. Neuvottelut ovat sellaiset, että niitä ei Euroopassa juuri tunneta. Maassa pitää olla maan tavalla.

Tästä Malesiaan perustettavasta yhtiöstä Paavo kertoi sen verran, että yhteyttä otettiin ensi kerran vuosi sitten. Kesällä käytiin tutustumassa paikan päällä ja sieltä miehet kerran täällä. Johtokuntamme puheenjohtaja lähtee tapaninpäivänä Malesiaan hoitamaan käytännön järjestelyitä.

Saudi-Arabian työ, eli Punaisen meren kartoitus on jo siinä vaiheessa, että merellä tehtävät tutkimukset ovat päättyneet ja kartat ovat painovaiheessa. Uusia töitä on kuitenkin ilmestynyt ja yhtiön palkkalistoilla on Punaisella merellä vielä noin 50 suomalaista. Irakin ja Iranin välinen sota ei ole häirinnyt töitä, mutta parhaillaan on tarjouksessa urakka lähellä sotatoimialuetta. Riskit ovat monet, mutta se ei pelaa joka pelkää. Menestystä Malesian urakalle ja uudelle yhtiölle. Olisi tuo työmaa vähän lähempänä, niin olisipa mukava käydä tekemässä juttua Nivala-lehteen.

 

Topi Saarinen soitteli ja kertoi iloisella mielellä Nivalan Konepajan saamista uusista tilauksista. Tämä merkitsee sitä, että kaikki lomautukset on peruutettu ja miehet voidaan ottaa töihin. Mahdollista on, että uusia työpaikkojakin avautuu korkean ammattitaidon omaaville metallimiehille. Tämä on hyvä joululahja Nivalan metallimiehille ja tietenkin myös koko kunnalle. Ehkä tämän kaiken takana on se, että tuolta naapurista kävi vieraita viime viikolla. Mitenkäs se meidän mummo sanoikaan: Pysykää rikkaiden kanssa hyvissä väleissä, niin aina työtä löytyy.

 

Apteekkari Yrjö Rintala on käynnistänyt keskustelua Nivalan lukion kohdalla. Maatalouslukio olisi Nivalaan sopiva, kuin pieksu lehmän sellaiseen. Totta on, että se palvelisi Nivalan elinkeinoelämän pohjaa. Tuossa viimekertaisessa jutussa unohtui yksi keskeinen asia, josta Sytelän Heikki ja Kankaan Pekka ansaitsevat kiitoksen. Nivalan peruskoulu antaa jo ainoana Suomessa maatalouden kohdalla painotettua opetusta. Tämä maatalouslukio olisi siten hyvä ja luonteva jatko painottuneelle opetukselle.

Yrjö on idearikas mies ja tarkoittaa aina hyvää. Aina hyvä tarkoituskaan ei mene kuitenkaan perille ja seuraukset saattavat olla toiset.

Eräänä päivänä saapui apteekkiin pikku poika ja tiedusteli apteekkaria. Löydettyään kaipaamansa apteekkarin, oli pojalla asiaa.

– Tekö sitä ootta apteekkari.

– Joo, kyllä minä olen, vastasi Yrjö

– Tekö sitä möitte meijän isälle sitä risiiniöljyä?

– Kyllä minä olen varmaan myynyt, vastasi Yrjö hämillään.

Poika mulkaisi apteekkaria pahan näköisesti, painoi lakkia korvalleen ja käveli ulos. Mennessään hän kuitenkin totesi:

– Ootpa keljumainen mies.

Mitä lienee tapahtunut kotona. Sen päätelköön jokainen tykönään.

 

Olen tässä lähdössä Helsinkiin pitkästä aikaa. Mennään Kivi-Kallen kanssa Valioon. Torstaina heti aamurupeamalla on myös palaveri valtioneuvostossa. Tarkoitus on saman retken aikana tavoitella myös valtioneuvostossa olevat nivalalaiset, päätoimittaja Aimo Kairamo ja paluumatkalla Tampereella Ylikotilan Ollia, joka sihteeraa Aamulehdessä. Terveisiä vaan. Tulossa ollaan.

22.12.1982

Helsingin reissulla tarjoutui tilaisuus tavata monia nivalalaisia. Toimittajan röyhkeydellä kutsutin Ahti Pekkalan sihteerillä paikalle myös Raimo Sailaksen. Valitettavasti Vesa Jatkola oli tälläkin kertaa ehtinyt muihin neuvotteluihin kaupungille ja niin tapaaminen jäi.

Loikkiessani valtioneuvostosta asemalle, tuli tungoksessa vastaan myös entinen valiovarainministeriön virkamies hallitusneuvos Väinö Knuuti. Yritin huikata ja juosta vähän matkaa perässäkin, mutta niin loikki kuin hirvi pakoon. Väärästä päästä lähettävät miehiä eläkkeelle, kun hävittävät katujuoksussa nuorempiaan. Lauantaina oli tilaisuus vihdoin tavata myös Ylikotilan Ollia. Olli esitteli Aamulehden mahtavat tilat ja laitokset. Ison talon touhua. Näihin tapaamisiin palataan seuraavassa numerossa.

Tuolla Helsingin matkallakin joutui toteamaan sen, miten kiireinen tämän päivän ihminen on. Virkamiesten tapaamiset olivat minuuttiaikataululla. Ihmiset ovat kehitelleet tästä elämästä sellaisen oravanpyörän, että mikä tämän pysäyttää.

 

Ihminen on pitkälle konservatiivi. Ja varsinkin näin joulun alla. Jokaisen mieli palaa lapsuuteen, kotiin ja ensimmäisiin joulumuistoihin. Nämä muistot tuovat jälleen sadat nivalalaiset tänne kotiin – isiensä maille.

Ainakin joulun aikana halutaan palata takaisin lapsuuden muistoihin ja ulos omista oravanpyöristä. Joulun lähestyessä haluaisi muistaa niitä, jotka viettävät joulua poissa kotoa. Nivalalaisia on lähetteinä Namibiassa, sotaisassa Libanonissa, työssä merillä ja ulkomailla. Heille tämä joulun kutsu ei ole mahdollista. Tiedämme, että ajatukset ovat kuitenkin täällä omaisten luona.

Monet joutuvat valvomaan myös joulun tienoon työnsä ääressä. Tulee mieleen sairaalat ja laitokset. Siellä ollaan monesti lähellä elämän totuuksia. Monen kodin joulumielen on vienyt myös läheisen kuolema. Monessa kodissa katsellaan kynttilän liekkiin yksin. Joulu on perheen juhla. Kuitenkin me joulun alla toivotamme toisillemme joulumieltä sinnekin, missä on yksinäisyyttä, sairautta ja aineellista puutetta: ”Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo…”

Toimituksen ja talonväen puolesta Nivala-lehden lukijoille joulumieltä.

29.12.1982

Joulun ajan vieras oli Nivalassa piispa Auala, joka puolisonsa kanssa vieraili täällä. Edellisestä piispan käynnistä olikin kulunut jo 14 vuotta.

Piispa Leonard Auala on tunnettu mies paitsi Namibiassa ja Suomessa, hän on noussut koko Afrikassa kuuluisaksi epäitsekkäästä työstään. Hän on käynyt puhujamatkoilla ympäri maailmaa. Hän on joutunut kotimaassaan vainon kohteeksi. Hänen henkensä on ollut monta kertaa uhattuna.

Suuret tehtävät ja kovat koettelemukset ovat kasvattaneet tämän miehen hengelliseksi ja kansalliseksi johtajaksi. Hänen sanomansa on sytyttävää.

Sisko Järviluoman läksiäisissä Laina Kivelä tulkkasi piispan puhetta. Laina eläytyi niin piispan kertomiin tapahtumiin, että alkoi eräässä repliikissä puhua Namibian kielellä. Tämäkös herätti hilpeyttä niin itse tulkattavassa kuin kuuntelijoissakin. Huumorintajuinen vieraamme on nyt Helsingissä valmistelemassa muistelmateoksensa toista osaa. Kotimatka alkaa tammikuun lopulla.

 

Nyt on koittanut aika, jolloin pitäisi tehdä tiliä vuoden saavutuksista. Tiimalasi on valunut pohjaan ja on itsekritiikin ja eletyn elämän tarkastelun hetket. Mitä on jäänyt talteen. Piirongin laatikot pullottavat vielä tiineinä maksettuja ja maksamattomia laskuja. Saldot eivät näytä monellakaan tasan. Ne kiikutetaan verotoimistoon kymmenyksien määräämistä varten vuodesta toiseen.

 

Ja mitä odotan alkavalta vuodelta.

Sinä Kaiken Hyvän Jakaja!

– Heitä meille kunnallispolitiikkaan uusia lihavia luita kaluttavaksi, että saisimme ärhennellä sillä ja puraista naapuria jalkaan.

– Anna kanssaihmisilleni jokin elämän kova kolaus, että saisimme kunnon aiheen viattomina sipisten puhua parhaalle ystävälle, (ethän kerro kenellekään) niin kuuluu sillekin käyneen.

– Anna juuri minulle suhteellisen hyvä taloudellinen tulos, että voisin tyydyttää turhamaisuuttani.

– Rankaise niitä, jotka minua vastaan juonittelevat, mutta palkitse omat vilpittömät tekoni.

– Suojele minun perhettäni, mutta anna kanssaihmiselle pieni näpäytys korkeudesta ja jumalattomasta elämästä.

– Anna minun vaeltaa nuhteetonta ja esimerkillistä elämää, että voisin olla hyvänä esimerkkinä heikommille veljilleni.

– Suo minulle lottovoitto, kun se on tullut naapuriinkin.

– Anna minulle ensi itsenäisyyspäivänä jokin mitali, kelpaa ilman miekkoja ja kultaristejäkin.

Enempää ei nyt juolahda mieleeni, muuta jos sinulla on jotain hyvää, niin kaikki otetaan vastaan tulevan vuoden varrella.

Tapahtukoon kuitenkin Sinun tahtosi!