Kirjoitin joulupakinaani jo uuden vuoden tekstiä. Olikohan tämä enteellistä, kun jouduin välittömästi ”laakin lyömäksi”. Vanha vika, niskat jumiin. Siinä sitten kiemurtelet kovin ”kepulaisena”. Ei oikealle eikä vasemmalle. Taanilan Terttu hyvänä naapurina kävi huusaamassa ja pistelemässä akuneuloja.
Kyllä sitä tuo oma vaiva kasvattaa empatioita, eli toden ymmärtämistä. Voi miten mukavalta tuntui, kun Junttilan Einari kävi tervehtimäsää ja kertoi omista vaivoistaan, jotka olivat samanlaiset. Einari on kärsinyt samat vaivat. Nyt sitä ymmärtää Kestilän tyttöjä ja omankin talon tyttäriä. Jo muutaman vuoden jälkeen on alkanut tulla vaikeita niskavaivoja. Se ei ole ilo itselle, eikä lähimmäiselle, kun tauti alkaa oikein jomottaa. Pitää kävellä jäykkänä ja toinen olkapää alempana, kuin vanhat Röytän sahan lankunkantajat. No nyt tässä taas helpottaa. Eiköhän ne niskat verry, kun pääsee Tertun Anjan hivutuksiin. Ja onhan tässä pikku hiljaa kevätkin tulemassa.
Nivalan kunnallispolitiikassa keskustellaan kuulemani mukaan uusista viroista johtoon. Minä olen vahvasti; toista mieltä. Ei mitään demokratioita, vaan oma kuningaskunta. Teiltä löytyy varmasti sellaisia vanhoja sukuja, joiden jälkeläisistä voitaisiin kruunata kunkku. Me ei lähetä ostamaan, niin kuin kerran suomalaiset suunnittelivat. Se pitäisi ilmeisesti löytyä Konttiloista, Junttiloista, Knuutin tai Jyrkän suvuista. Nehän ovat vanhimpia. Sitten nimetään maaherrat eri kylille. Ottavaisen Martti voisi Karvoskylän ja siirtolaisväestön edustajana saada Karvoskylän rälssioikeudet. Pajukosken Paavo vanhana kunnallismiehenä hoitaisi Järvikylän asiat sopuisasti. Välikylällä on Niskasen Tapanilla enimmän veripisteitä, mutta maaherrankin viralla on ikäraja. Saattaisi olla Järvelän lautamies. Kirkonkylällä voisi olla Knuutin Tahvo tai Kustaa. He ovat niin samannäköisiäkin, että heitä ei erota toisistaan. Voisivat vuorotella toisiaan.
Entäs Sarjanperä. Mitenkäs siellä virka sovittaisiin, kun on jo ennestään kaksi keisaria. Pehkana pehkana. Entinen Karvoskylän valtuutettu ehdotti, että myydään tuo Sarjanperä haapavetisille metsästysmaiksi, kun ne on niin riitaista porukkaa.
Ei sitä nyt oikein myymäänkään vihtis lähteä, kun vasta Nivalan Osuuskauppa möi Karsikkaan myymälän Haapavedelle. Annettakoon heille itsehallinto, vapaa veronkanto sekä metsästysoikeudet ja ettei kansanperinteet kokonaan unohtuisi myös kohtuullisesti tiputella omiksi tarpeiksi suurimpien vilustumistautien aikana.
Ei tästä demokratiasta mitään tule, kun ei kunta ei vielä pysty kaikille järkkäämään tarpeeksi hyvää virkaa tai korkeaa luottamustointa ja kaikki olisivat halukkaita. Riitelyksihän se menee, ja kun pitäisi saada hyvä luottamusmiespaikka, niin joutuu omaa hyvyyttään ja kaverin huonoutta monesti huonoillakin lahjoilla selittämään. Huono homma koko demokratia. Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa. Ja olisihan se niin turvallista olla, kun tietäisi, että jos kunkku sanoo, niin se on asia niin. Nyt ei saa mistään asioihin vastausta ja vastuuhenkilöä. Kunnallisvaalit ovat ensi syksynä. Ihmekkös tuo, jos asioista jo nyt puhutaan. Lauhtuvia ilmoja toivotellen Jansu.
18.1.1984
Ensiksi surunvalittelut Eila Yliojalle Haapaperälle. Elämäntoverin menettäminen jo yhteisen elämän alkuvaiheessa on varmasti raskas. Näkövammastanne johtuen te tunsitte varmasti toinen toisenne olevan ainoa tuki ja turva elämässä. Se elämänrikkaus, minkä näkövammainen on menettänyt, sai kuitenkin vastiketta onnellisesta yhdessäolosta ja hyvästä ystävyydestä ja rakkaudesta. Nyt sinulta Eila on viety elämäntoveri. Uskon, että monet ovat suruasi jakamassa ja haluavat kantaa raskaan menetyksen taakkaa kanssasi. Voimia Sinulle.
Nivalan kirjaston suunnittelusta ja sijoittelusta on noussut pieni myrsky vesilasissa. Kirjastonhoitaja Annikki Immonen ja suunnittelutoimikunnan jäsen Juhani Pirttilahti rauhoittivat kuitenkin toimittajan mieliä sillä, että nämä luonnokset eivät ole viimeiset, vaan niitä tullaan tekemään useita. Sijoitteluvaihtoehtoja on useita ja sellainenkin näkökohta on vahvasti mukana, että molemmat talot säilyvät. Ratkaisevaa on tontin kokonaiskäytön kannalta, miten E-liikkeen tulevaisuudensuunnitelmat kehittyvät.
Kun kuitenkin on kunnallisvaalivuosi meneillään, niin aina sitä voi kuprujakin odottaa. Se on tiedossa, että moni krynderi ja liikemies olisi painamassa tämän viimeisen keskustan tontinkin kalkkikiveä täyteen. Sittenpä olisi Nivalankin kirkonkylä sellainen tiilierämaa, että ei tuntisi onko Valkeakoskella vai Vimpelissä.
Raha liikkuu Nivalassa. Taitaa olla ainoa sektori, jolla todella menee hyvin. Kaikki rahalaitokset ovat kirjanneet miltei ennätysmäisiä talletuskasvuja. Pankit saneeraavat vuosittain miljoonatolkulla saneerauksiin. Viime päiviltä on nähty se, kilpailu pankkimaailmassa on kovaa. Pitää pyrkiä olemaan suuri ja kaunis.
Pankit ovat tarkistaneet viime vuosina aika reippaasti omia tariffejaan pankkipalveluista ja pankkitoiminnassa syntyy myös tulosta. Rahaa ei vaihdeta tänään fifti, fifti ja palveluistakin otetaan näppärä maksu.
Aiheellisesti jotkut pienyrittäjät murisevatkin mahtavista pankkisaleista ja suurista johtajien pöydistä, kun esimerkiksi Priman Hannu johtaa tulta vajaan kolmen neliön huoneesta. Yksityisyrittäjän ja liikkeenvetäjän riskinä on aina suuret luottotappiot ja kate on vähäinen. Se otetaan omasta selkänahasta ja 15-tuntisella työpäivällä.
No siinäpä tuli vuodatusta, etteivät nuo pankkiirimme pääsisi kovin itserakkaiksi.
23.1.1984
Tiistaina kävimme Ringissä lounastamassa. Nivalan Maunokin asteli Rinkiin. Mauno alkaa olla kävelevä sanakirja kirkonkylän tapahtumista ja niinpä hänellä oli tiistainkin kohdalla rekisterissään eräs merkintä. Kun tarjoilija tuli Maunon luokse, totesi hän kuuluvalla äänellä: Tietääkös tyttö mikä päivä tänään on? Mistäpä tyttö muuta tiesi, kuin että on talvinen tiistaipäivä. Maunolla oli enemmän tietoa. ”Päivälleen 45 vuotta sitten avattiin tämä kahvilakin ja nyt talo tarjoaa kaikille ilmaiset ateriat.” Tyttö ei moista syntymäpäivälahjaa uskaltanut asiakkaille tarjota. Paikalle tuli kuitenkin Maisa-rouva, joka tiesi kertoa Maunon uutisen todeksi. ”Kyllä Mauno oikeassa on, mutta me ei ole päätetty välivuosia juhlia, mutta katsotaan viiden vuoden päästä”, sanaili Maisa.
Maunolla oli muistikuva tuosta tapahtumastakin. Silloinen johtaja Juholan Matti asteli pienessä laitamyötäisessä kylän toiselta puolen ja yritti kahvilaan. Kahvila oli kuitenkin niin täysi kuin nuijalla pistetty ja Matti joutui perumaan aikomuksensa. Pyöräytti kämmenellä leukaansa, kääntyi takaisin ja murahti: ”Pienipä tuli.” Tästä kuuluisasta Matista on paljon tarinoita. Niitä on nauhoitettu Nivala-Seuran toimesta ja tarkoitus on kutsua vielä tämän talven aikana kokoon sellaiset Matin aikuiset tuntijat, kuten Jaakolan Urho, Piipon Eemeli. Salanteen Topi. Junttilan Vilpas. Hakkilan Niilo ja Jaska ja toimittajalle voi ilmoittaa, jos jollakin on erikoisia kokemuksia tämän persoonan kanssa.
Tiistaina kävi Nivalassa ”ikään kuin leimaus”. Pohjolan Voiman Nivalan muuntamolla paloi joku jänniterele ja virta kohosi normaalin 220 voltin sijasta 330 volttiin. Senhän tietää miten siinä käy. Televisio meni sekaisin. Nivala-lehdessä oli vielä huonompi tuuri. Paloi kopiokone, jota käytettiin myöhään illallakin. Jos tuo häiriö olisi tullut muutamaa tuntia aikaisemmin, jolloin meillä oli päällä valolatomakoneet, rotaatio ja konttoriautomatiikka. olisi tappiot olleet varmasti kymmenissä tuhansissa. No ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Viljasen Martti piipahti keskiviikkoaamuna toimituksessa ja ihmetteli, että mikä se valoilmiö oli. Martti oli ollut parhaillaan pitämässä seuroissa mielestään hyvin palavaa puhetta ja silloin se tapahtui. Kävi kuin Jerikon tiellä. Ikään kuin leimaus. Seuraväki oli tullut vähän kummallisen hiljaiseksi ja Martti sai saarnalleen ylimääräistä hohtoa. Siinä jo moni aralla tunnolla oleva taisi ajatella, että nyt ovat viimeiset ajat.
Eräs herttainen mummo soitteli: ”Miten se on Jaakko, kun nuo tytöt ei tiennyt sanoa. Kun minä tilaan niin monta Nivala-lehteä lapsille tuonne ympäri maailmaa ja kun ei oikein tammikuun eläkkeistä kaikkia voisi maksaa. Saako loput maksaa sitten helmikuun eläkkeestä?” Eihän tällaista pyyntöä kukaan voi kieltää, vaikka johtokunta onkin määrännyt maksuajat. Moni nivalalainen äiti ja isä tilaa lapsilleen 7–8 lehteä ja maksavat ne eläkerahoistaan. Se on heille kunnia-asia. Haluavat antaa sen kodin perintönä. Monille se onkin ainoa kodin perintö sen lisäksi, että saa tulla kesälomalla Nivalassa käymään juurillaan. Eihän koti ole varallisuuskysymys.
Kun Nivala-Seuran johtokunta keskusteli viime syksynä lähes kaksi tuntia lehden tilausmaksun hinnasta, tuli siinä esille voimakkaasti tämä asia. Paikallislehtien Liiton suositusten ja keskiarvovertailujen mukaan olisi Nivala-lehden hinnan tullut olla 120 markkaa. Kun johtokunnan tiedossa oli tämä asia, että 2–3 osaa tilauksista maksetaan mummojen ja pappojen eläkerahoista, päätti johtokunta pidättäytyä 70 markan tilaushintaan. Tämä on sitä kotiseutuhenkeä, jota meillä on yritetty vaalia. Ei raha aina saa ratkaista. Tämä lehden tilausperinne Nivalassa lienee ainutlaatuista. Tuskin missään muualla ⅔ osaa paikallislehden levikistä menee ulkopuolelle. Se on sitten tietysti sitä nivalalaisuutta.
Juttua lopetellessa Haapalan Markku soitteli Helsingistä. Markun on kaatanut petiin vanha vaiva, nivelreuma. Juteltiin siinä kuulumisia. Aili-äitikin on vihdoin päässyt ansaitulle eläkkeelle. Valitettavasti se tämä perheenäidin sosiaaliturva on ollut niin heikko, että suuri ei eläke ole sellaisella, joka on tehnyt elämäntyönsä kotona ja kasvattanut suuren lapsilauman. Arto hoitelee bisneksiä. Vie ja tuo huonekaluja. Jounikin on mennyt naimisiin ja kaikki tuntuvat oksansa löytäneen. Markku lähetti terveisiä tutuille.
Kyllä ne nivalalaiset vetää kotiin päin. Tässä toissa päivänä kun päätoimittajat olivat Manun luona, oli nivalalaiset jälleen vahvasti kuvassa mukana. Kairamon Aimon karvalakkia ja mustaa partaa seurasi kamera pitkän tovin. Totta kait valtapuolueen äänenkannattajan pääjulistajaa. Haapalan Vesa kymmenen uutisten toimittajana nappasi kuvaajansa kanssa Harjun Juhanin haastattelunatsaan. Tuskinpa suuri maailma mitään äkkäsi, mutta me nivalalaiset hykertelimme. Omat miehet toimivat.
Junttilan Veli kävi uudenvuoden maissa tapaamassa toimittajaa sairasvuoteen ääressä. Kyllä se on liian suorasukainen tuo mies. Ei ole tanoja käyttäytyä sairasvuoteen vieressä. Minä olen tuota Veliä houkutellut Nivala-lehteen vuositolkulla. Sanoo, että minä tulen sitten, kun sinä olet eläkkeellä tai kuollut. Nyt tuli iloisena minua tervehtimään, että pian laitaa päästä, kun sinä kuulema olet jo kitumassa. Sellainen mies on tuo Veli. Terveisiä Turkuunkin.
25.1.1984
Täytyyköhän tässä toimittajan ja Nivalan Maunon perua hiukan puhumisiaan tuon Ringin historiasta. Salon Lyyli soitteli ja kertoi tuon kahvilan ensimmäisenä tarjoilijana vähän tarkennusta historiaan. Lyylin kertoman mukaan kahvila avattiin helmikuun 18. päivänä 1929 kello 15:00. Lyyli tuli tarjoilijaksi nimenomaan Juholan Matin pyynnöstä. Juhola oli tuolloin myös Nivalan sahan johtokunnan puheenjohtaja ja hän terävänä miehenä huomasi silloin sahan kahvilan näpsäkän tarjoilijan ja pyysi välittömästi uuteen kahvilaan tarjoilijaksi.
Lyyli muisti vielä senkin, että ensimmäiset kahvit hän tarjosi silloin Nivalan ensimmäiselle ja ainoalle taksimiehelle, Seppälän Villelle. Silloin ei Nivalassa ollut muita kahviloita kuin Vartiainen ja Kärelammin kahvilat. Joka lauantai-ilta oli pitkät jonot oven takana jonottamassa sisälle pääsyä. Kahvila avattiin joka aamu kello seitsemän ja suljettiin illalla 23:00. Lyyli muistelee, että se oli rankkaa, kun kahden henkilön kanssa hoidettiin koko kahvila aamusta iltaan. Parannusta työvoimatilanteeseen tuli vasta sen jälkeen, kun asioitsija Mikko Ahola puuttui tilanteeseen ja kutsui ammattientarkastajan, joka patisti Juholan palkkaamaan lisää työ voimaa ja pidättäytymään normaaliin työaikoihin. Kukapa ryhyisi nykyisin 16-tuntisia työpäiviä tekemään.
Hernetkosken Matti, entisiä Maliskylän poikia, on palannut vaimonsa ja nuorimman poikansa kanssa juurilleen Nivalaan. Asustavat nykyisin Saarimaan kupeessa nätissä omakotitalossa. Matti, entinen nyrkkeilymies, ei ole harrastustaan unohtanut. Marjamaan Kalle on saanut hyvää vetoapua Nivalan nyrkkeilijäin valmennettavista. Pojat ovat olleet kovasti asialla ja odotettavissa onkin, että Nivalan Urheilijain nyrkkeilytoiminta tuottaa taas jälleen tuloksia aina sm-tasolta saakka. Tämä onkin tarpeellista, kun hiihdon ja yleisurheilun osalta ollaan aivan aallonpohjassa. Ei kiinnosta enää yksilölajit, kun pitäisi tehdä rankasti töitä ja siinä tulee vain omat kyvyt esille.
Olimme Sytelän Heikin kanssa lauantaina Oulun Nivala-Ringin 20-vuotisjuhlassa. Mielenkiintoinen reissu. Sai tavata monia vanhoja tuttavia ja meitä pidettiin kovasti vieraana. Haapalan Matti povaili erittäin värikkäässä ja loistavassa tervehdyspuheessaan kuolinkellojen soittoa Oulun ringille, sillä nuoria ei ole saatu yrityksistä huolimatta. Matti totesi omaa tukkaansakin silitellen, että lunta on satanut yhden jos toisen tukalle ja tuonen viikatemies kiertelee jo rinkiä.
Eihän sitä silti vielä tiedä, kun nuo akat ovat niin terhakasti tätä rinkitouhua aina vetäneet ja nehän ovat meitä miehiä paljon riskimpiä. Aina ne valittaa ja mankuu vaivojaan ja syövät tabletteja, mutta kuolema joutuu kiertämään niitä parikymmentä vuotta pitempään kuin miehiä, totesi Matti suorasukaisesti. Matilla oli tieto myös siitä, että Oulussa asuu tällä hetkellä 432 Nivalasta muuttanutta. Liekö yhtä pitävä totuuden kanssa kuin Raution Lassin hirvitilasto, joka ei usko laskekoon.
Oulun Nivala-Ringillä on ollut onni saada pitää monia lahjakkaita ohjelmansuorittajia mukanaan, jotka ovat vuodesta toiseen kantaneet kortensa kekoon, niin kuin monivuotinen juhlapuhuja Yrjö Rajamäki totesi. Kaija Haapala on nivalalaisten miniä ja vetänyt rinkiä monet vuodet. Elsa Vuolteenaho on aina järjestänyt mielenkiintoista ohjelmaa. Ja kun on tarvis ollut musiikista, on Kullaan Kalervo tullut avuksi. Nyt näyttää löytyneen vielä laulava rouva ohjelmantekijöiden avuksi. Kiitoksia rinkiläisille.
Laitilan Anja on jyystänyt pahkuraisia niskojani ja siinä samalla on Anja hoitanut hersyvillä jutuillaan myös sieluni kivettymiä. Tuntuu kummalta, että tällainen tyttö vielä tiuhtiana kävelee. Olisipa ollut silloin jo Anja naimaiässä, kun me 30-luvulla syntyneet oltiin Tuiskulassa akkametsässä, niin äkkiä olisi Anja kiikutettu talteen.
Anjalta kuulin, että Asunto Oy Malisjoessa on Nivalan tyttöjen varmuusvarasto. Sinne on kasaantunut kaikki Nivalan hyvin pärjäävät poikamiestytöt. Löytyy kuulema ammatti-ihmisiä joka lähtöön. Niemelän Kaija pystyy hoitamaan verotusasiat. Junnon Ritva laskuttelee vaikkapa sähkölaskuja. Laitilan Aira hoitelee yleiskuntoa ja Anja korjaa resusia paikkoja. Jos raha loppuu, niin Veteläsuon Aino on talon ”Roope-Ankka”, jolta voi vipata tilapäisiin vaikeuksiin. Vielä löytyy varakkaita lehtoreita ja muita opettajia. Siinäpä on saumaa yhteen taloon. Turhaa levalla hakevat. Malisjoessa niitä kasvaa kuin rentukoita konsanaan. Voi Gaapriel. Siellä olisi tuhannen taalan paikka.
30.1.1984
Aloittaessani tätä juttua piipahti toimitukseen Otto Viljamaa. Eipä ole näkynyt pitkään aikaan. Otto on samanlainen urheilumies kuin Tahko Pihkala. Henkeen ja vereen.
Nyt on Otonkin hiihdot hiihdetty. Pikkaraisen Jouko oli todennut, että keuhkot röhisee. Ei ihme, kun Ottokin on kymmeniä vuosia muurannut ja tiiliä hakannut. Syrjää olisi vielä, mutta keuhkot ovat tukossa. Otto-poika on parempi kuin oma poika. Otto vilautti tämän vuoden lottolappujen kantoja. Niitä oli kertynyt tälle vuodelle jo peräti kahdeksan kappaletta. Voittosumma tuntematon.
Onni yksillä kesä kaikilla. Minulla on ollut aina huono tuuri rahapeleissä. Ainoa elämäni voitto on villasukat Haapaveden Korkatin maamiesseuran tupaillasta. Minä olin Niskasen Paavon ja Raution Laurin jalanjatkona eli apulaismaatalousneuvojana Nivalassa ja Haapavedellä. Maineikkaita miehiä molemmat ja heiltä jäi paljon kontin pohjalle elämäntaipaleen evästä.
Korkatin maamiesseuran tupailtamissa tapahtui ohjelman muutos. Maineikas puhuja Lauri Rautio ei päässyt jostain syystä tulemaan. Kun tieto tuli, että puhumassa on vain kappalainen, ei yleisöä tullut. Minä yritin puhua palavasti lannanhoidosta, mutta ei ne akat yhtään rääkyneet. Sitten seurasi arvonta. Itse sukkien kutoja ei kehdannut osallistua arvontaan. Finaalissa oli vain minä ja se Korkatin mummo. Mahdollisuudet olivat siten 50 %. Kohtalo oli lempeä. Kun koin suuren pettymyksen puheeni johdosta, arpa antoi minulle villasukat. Elämäni tähänastinen ainoa voitto, joka lämmitti pitkään varpaitani ja sieluani. Nyt on kohtalo kääntänyt selkänsä. Ei tule lottovoittoa. En ole kyllä lotonnutkaan.
Paluuaaltojen raskaat pärskeet käyvät kohti Seppo Urpelaa. On laskuveden aika. Siinäpä mies saa koetella kanttiaan. Varsin suopeasti ovat vastustajatkin kohdelleet. Seppo toi minutkin mukaan jutuissaan. Jos ei Seppoa tuntisi, voisi loukkaantuakin. Olemme sopineet Sepon kanssa, että uskon asiat saavat nyt toistaiseksi olla. Seppo teki minusta lestadiolaisen. No ei se tietenkään kauas vippaa. Kodin perintönä olisi pitänyt tulla. Minun uskon vakavuuteni on peräisin isoäidiltäni Veelannin Anna-Liisalta. Hänen vakaumustaan oli pakko kunnioittaa. Senkö vuoksi rima on jäänyt niin korkealle, että ei ole uskaltanut yrittää edes limpoa, saatikka riman yli. Mummoa olisi toki hauska vielä tavata. Eipä taida olla siihen mahdollisuuksia. Hän on siellä rajan takana.
Toinen parjattu mies on Tervakosken Kalervo. Kalervo huomauttelee yhdelle sun toiselle, että ootko sinäkin niitä reittä myöten rikastuneita. Kalervon huumori menee vielä huonommin perille kuin Urpelan Sepon. Taitaa olla ainoa mies tuo Viljasen Martti, joka antaa tunnustusta Kalervolle. Siinä on oikea virkamies. Sieltä tulee vastaus kuin Rintalan Yrjön hyllyltä. Monesti ennen kuin kerkiää asiaa kysyäkään, totesi Martti.
Näistä naimakaupan kautta rikastuneista on puhuttu pitkin ajan sivua. Luin sairaslomani aikana Virolaisen Jussin kirjan ja eiköhän vain Jussikin uskaltanut panna pikku pornoa.
Jussi kertoi, että kaksi keskustapuolueen kansanedustajaa riitautui kerran niin, että toinen äityi sättimään reittä myöten vaurauteen noussutta. Sinäkin siinä pollistelet kuin suuremmatkin isännät. Kyllä se tiedetään mistä ne sinun peltosi on kotoisin. Ota aina lakki päästä, kun pissalle menet. Kunnia sille, kelle kunnia kuuluu.
1.2.1984
Viikonvaihteen uutinen nivalalaisittain oli se, että Aimo Kairamo vetäytyy Demarin päätoimittajan paikalta. Aimo oli informoinut kotiväkeä jo pari viikkoa aikaisemmin, että älkää nyt hermostuko jos sattuisi sellainen uutinen tulemaan julki. Kysymys ei ole ”vallankumouksesta”, vaan hän haluaa omasta halustaan vetäytyä kirjoittamistyöhön. Päätoimittajan paikka kun on paljon muuta. Enimmäkseen kokouksia ja edustamisia.
Isä-Urpolta kuulin, että Aimo on ollut Demarissa jo 22 vuotta, josta ajasta 11 vuotta päätoimittajana. Pisimpiä päätoimittajakausia tässäkin lehdessä. Kukapas viisas ei menettelisi samoin, kun kaikki edut säilyvät ja pääsee paljon helpommalla. Ei tarvitse olla aina tulilinjalla.
Viime torstaina saateltiin haudan lepoon Puntarin Mattia. Siunaustilaisuudessa Heikki Hurskainen totesi mm.: ”Olemme saattamassa viimeiselle matkalle Puntarin Mattia. Hän on monille meille hyvin tuttu. Vaikka Puntari on kirkonkylältä katsoen syrjäisessä paikassa, on Puntari ollut monelle ihmiselle hyvin keskeinen paikka. Puntarin kiireettömästä ja ystävällisestä ilmapiiristä on haettu elämänvoimaa arkisiin askareihin. Matin suuri ystävällisyys, rehtiys ja lähimmäisen lämpimästi huomioiva elämänasenne ovat tuoneet monelle Puntarissa kävijälle miellyttävän tunteen.” En nyt kaikkea muista, mutta paremmin ei sanojansa olisi osannut valita kukaan muu kuin Hurskaisen Heikki tuossa tilaisuudessa. Oppihan kirkkoherrammekin tuntemaan Matin hirviporukan kautta.
Ihmisen elo on kuin upottavalla suolla tarpomista. Jossain on aina turvallinen maakivi, jolta on hyvä ponnistaa. Yksi näitä elämän turvallisia maakiviä on ollut monen ihmisen vaelluksen varrella Puntarin Matti. Hän on merkinnyt pysyvyyttä ja varmuutta muuttuvassa ja riuhtovassa maailmassa. Nyt on mennyt yksi maakivi upoksiin ja monen ystävän askelten alta on pudonnut pohja. Uusien polkujen löytäminen saattaa olla vaikeaa ja tämän vuoksi on mieli täynnä kaipausta. Kyllä ne nyt Urpelan Sepon uskoon pistävät. Pöytälaatikko on pullollaan tekstiä. Ahdistus ja tuska tuntuu olevan ihmisillä suuri.
Keskustelu käy Nivalassa usein kirkon ja Puustellin kulmilla pyörien. Kaksi taloa, joista haetaan tuskaan ja ahdistukseen helpotusta. Oma sivuvivahteensa on tässä asiassa, myös Nivalassa. Kummankin talon kulmilla pyörii vippaajia. Sisälle olisi päästävä, mutta omat ansiot on menetetty.
Kunnanhallitus teki maanantai-iltana päätöksen, joka tuli melkoisena yllätyksenä niille ihmisille, jotka ovat arvostaneet perinteitä ja halunneet säilyttää Nivalan keskustassa jotain omaleimaista. Kunnanhallitus päätti, että molemmat talot pois ja uudelle kirjastolle on saatava tilaa.
Ei tässä auta ryhtyä parjaamaan näitä päättäjiä huonosta päätöksestä. Milloin heillä olisi ollut aikaa perehtyä nykyiseen maailmanmenoon. Tehokkuus on kaiken tavoitteena. Vanha pois ja ulkopuoliselle arkkitehdille vapaat kädet. Onko nivalalaisuudessa mitään identiteettiä? Päätöksen tekeminen on ollut varmasti helpompaa, sen vuoksi, että arkkitehti on ollut heille auktoriteetti ja manttaalitalo ei ole kenellekään nykyisistä päättäjistä millään tavoin tuttu tai läheinen. Asia tulisi toiseen valoon, jos ryhdyttäisiin repimään omaa pihapiiriä. Nivalan keskusta on kuitenkin tuhansien nivalalaisten omaa pihapiiriä ja vielä arvokkaampi niille tuhansille entisille nivalalaisille, jotka haluaisivat nähdä entisessä kotikylässään ja kirkonkylässään jotain tuttua ja tunnistettavaa. Asia ei ole vielä loppuun käsitelty.
8.2.1984
Kyllä se oli laiha lohtu Mehtälän Einoltakin, kun kyselin häneltä ohjeita verotuksesta. Eino totesi viileän rauhallisesti ja virkamiehen ilmeillä: ”Ainoa veroton tulo on lumentulo ja toivottavasti sitä riittää.” No on riittänyt tälle talvelle. Saapas nähdä miten riittää aurausbudjetit. Lunta on jo niin paljon keskustassakin, että tillarilehmänkin utareet kohta peittyvät. Mitähän Miina mahtaisi sanoa, kun tonttia pidetään lumivarastona. Tiedustelin tätä asiaa eräältä, mutta sanoivat. Turusen Viljolla on laki puolellaan.
Kävimme Nivala-Seuran tuulimyllyuskovaisten kanssa maaherran puheilla viime viikolla. Pyydettiin apua siksi aikaa, että saataisi rauhassa tutkia Manttaalitalon suojeleminen ja kustannukset entisöinnistä. Yleisönosaston kirjoituksista päätellen näytetään tästä asiasta olevan toistakin mieltä kuin kunnanhallitus. Enimmän ovat suojelun kannalla entiset nivalalaiset ja alkuperäiset kirkonkyläläiset. Äkäisimmin ovat vastaan talonpojat, joiden perinteiden vaalimisesta on kysymys. Vastaan ovat myös korskeat monumentteja kaipaavat, joiden omanarvontunnetta nostaisi kertakäyttötalot tai kiiluva nälkä marmorin ja kuparin perään. No niitähän kyllä meiltä löytyy. Pitäisi käydä katsomassa Helsingissä tai Tukholmassa kivierämaita ja astelemassa rauhallisena kesäiltana vaikkapa Naantalin tai Porvoon vanhoja katuja, niin voisi kysellä itseltään kumpi on ihmisystävällisempi ja pehmeämpi asuinympäristö?
Maaherra Haukipuro on lupsakka mies. Oman maakunnan miehiä ja juuret ovat syvällä pohjalaisessa elämänmenossa. Raatattiin muustakin kuin suojelusta. Maaherra oli huolestunut suunnitteilla olevista maatalouden rajoittamistoimista. Hän kertoi ymmärtävänsä rajoitustoimet, mutta katsoi niiden tällä kertaa kohdistuvan aktiiviviljelijöihin. Tällä asialla saattaa olla kielteisiä heijastusvaikutuksia pitkään ja monelle taholle. On vaikea nähdä tällaisten päätösten kokonaisvaikutusta pitkällä aikavälillä, pohdiskeli maaherra.
Nivalan Osuuskauppa on saanut uuden johtajan. Tehtävään tulee ekonomi Kalevi Viinamäki. Viinamäki on jo toimittajankin muistin aikana viides mies Nivalan Osuuskaupan johdossa. Pitkää ei näy mies kestävän tämänkään talon johtajan nallilla. Nyt valittu on tiettävästi nuorin mies, mitä Osuuskaupan johtajan pallilla on koskaan istunut.
Vaikka merkit ovat pahat, toivotetaan uusi mies tervetulleeksi Nivalaan sekä terveyttä ja pitkää ikää. Haasteet eivät tule olemaan vähäiset. Vaikka Nivalassa liikkuu rahaa, kilpailu vähittäiskaupassa on ankaraa. Osuustoimintaliikkeet eivät ole tässä kamppailussa pärjänneet niin hyvin kuin tukolaiset ja keskolaiset. Molemmat osuustoimintaliikkeet ovat saneeranneet. Aika näyt mitä jatkossa tulee tapahtumaan.
13.2.1984
Ja heti tässä aluksi on oikaistava yksi asia. Sukumannini Kankaanpään Erkka soitteli oikaisi juttuani: ”En minä niin sanonut, että minä lopetan liikkeen.” Puhuin vain kovasta kilpailusta ja totesin, että jos näin menee, koko valtakunnassa niin yrittäjät vähenee. Eihän tässä vasta ole päästy kuin hyvään alkuun, totesi Erkka. No sellaista sattuu. Töitä ja menestystä nuorelle yrittäjälle.
Olen pahoillani, että en päässyt Nevasaaren Hildan siunaustilaisuuteen. Tuli yllättäen Helsingin matka. Hilda oli suuri ihminen. Hänellä oli paljon ystäviä. Se todettiin siunaustilaisuuden osanottajamäärästäkin. Yksi merkittävä persoona on pois keskeltämme. Nyt on Paavolla pitkät illat. Ei ole puhekaveria. Jäljellä on kuitenkin rikas ja lämmin muisto.
Tätä kirjoittaessani tuli radiosta yllättävä uutinen. Naapurimaan isäntä on poistunut rajan taakse. Atropovin valtakausi jäi lyhyeksi. Sairaudesta johtuen hänen kykynsä ja taitonsa jäi näyttämättä. Muistelin tuossa, että jo toimittajankin aikana on jo neljä isäntää mennyt maan rakoon. Vuonna 1952 tai niillä main olin Otamäen kaivosta rakentamassa. Eräänä päivänä kesken töiden kutsuttiin kaikki työmiehet ruokalaan. Pääluottamusmies aloitti puheen: ”Koska suuri esitaistelijamme toveri Stalin on tänään poistunut keskuudestamme, teemme kunniaa suuren toverin puolesta.” Pidettiin hiljainen hetki ja kirjoitettiin vakavana nimet surunvalitteluadressiin, joka toimitettiin Stalinin ja Leninin mausoleumiin. Ei ole tullut käydyksi tarkistamassa, että onko nimi tallessa, vai onko adressi häipynyt.
Kyllä ne nivalalaiset osaa vetää kotiinpäin. Maanantaina oli Nivalassa jo tieto, että viiden miljoonan lottovoittaja on syntyisin Nivalasta. Laitisen Antin tyttöjä. No huhuksihan se osoittautui. Tästä nivalalaisuuden kaivamisesta on paras esimerkki noin kymmenen vuoden takaa.
Maailman ensimmäinen kuukävelijä, olikohan se nyt Jung, teki historiaa. Muutaman viikon kuluttua tuli tieto jostain, että tämä kuukävelijä on syntyperältään nivalalainen. Kuulu olevan Sarjankylältä Eteläniemen Iidan tyttären poika. Myöhemmin selvisi, että Amerikoista tullessa sukulaisen valokuvassa oli samannäköinen mies.
Meillä nivalalaisilla on runsas mielikuvitus ja tästä ei tarvinnut mennä monen henkilön kautta juttu, kun Jungista tehtiin sukulaispoika.
15.2.1984
Nivalan avoterveydenhoidosta vastaavat henkilöt soittelivat maanantaina ja tiedustelivat, olisiko toimittajalla tilaisuus lähteä mukaan kierrokselle vanhusten luokse. Kutsun esittivät avoterveydenhoidon lääkäri Jouko Hietala ja terveydenhoitajat Savikko ja Haapakoski.
No tällainen kutsu on aina mieluinen. Kyllähän sitä toimituksessa saa istua ja nirhata, mutta kun pääsee pitäjälle oikeiden ihmisten pariin niin se on balsamia haavoihin. Autossa Jouko ja tytöt kertoilivat tutusta asiasta. Ikäpyramidi kasvaa nopeasti tiettyyn suuntaan. Vanhusten osuus kasvaa ja erityisen ongelman muodostavat pitkäaikaissairaat. Vanhainkoti on täynnä, terveyskeskuksen vuodeosasto on kukkurillaan. Jotenkin täytyisi saada pysytetyksi vanhukset kotona mahdollisimman pitkään. Se on avohoidon tarkoitus.
Ensimmäinen käyntipaikka oli Ojakylällä Riihelän Hiljan luona. Hilja joutui runsaat kaksi vuotta sitten jalan katkaisun vuoksi tyystin sänkypotilaaksi. Aviopuolison kuoleman jälkeen Hilja olisi jäänyt aivan yksin, ettei olisi löytynyt läheltä hyvää naapuria. Kahman Aune tuli Hiljalle toveriksi. Hän on ottanut tämän terveytensä menettäneen kanssaihmisen vastuulleen, ja hoitanut hyvin. Tuskinpa osaamme arvostaa kyllin tällaisia Aunen kaltaisia ihmisiä kyllin. Hilja sen tietää ja on kiitollinen hoitajalleen. Aunen työ on arvokasta myös yhteiskunnan kannalta. Jos Hilja joutuisi terveyskeskukseen, maksaisi vuosipaikka noin 120 000 markkaa yhteiskunnalle, kertoi Jouko Hietala. Ja missään ei ole Hiljan niin hyvä olla kuin kotona ja tutun ja turvallisen hoitajan huostassa.
Sitten ajeltiin Sorvalan Lempin ja Toivon lämpöiseen kamariin. Toivo on sairastellut ja ollut sairaalahoidossakin, mutta päässyt nyt kotiin. Lempilläkin on ollut pieniä vaivoja, mutta vahvan luonteensa takia Lempi ei sorru lillukanvarsiin ja pieniin lentsuihin. Lempin lapsetkin on lentäneet pois Nivalasta. Ylivieskassa oleva tytär käy kuitenkin usein katsomassa ja pesee pyykit. Toivo ja Lempi ovat kiitollisia myös naapuriavusta. Punganmäen Paavo tuli ja pilkkoi ja kantoi saunapuut, kun Toivon sydänvaivat eivät tätä työtä sallineet. Tällaiset hyvät naapurit ovat korvaamattomia monille vanhuksille. Aina ei ole töitä, mutta juttelutuokiokin on joskus hyvin paikallaan.
Haapaperällä käytiin palatessa katsomassa Poutalan Aarnea. Nivelreuma ja halvaus ovat vieneet Aarnen voimat. Hän asuu yhdessä poikansa kanssa yhtä Poutalan kamaria. Olosuhteet tällä olivat varsin heikot. Ehkä huonoimmasta päästä, missä tänä päivänä Nivalan vanhukset asuvat. Nyt uskallan kyllä entisenä haapaperäsenä patistaa kyläläisiä kokkaan. Haapaperällä on kylätoimikuntaa, diakoniatoimikuntaa, maamiesseuraa ja naisosastoa ja ennen kaikkea terhakoita emäntiä ja miehiä.
Kyllä näillä voimilla pitäisi yksi Poutalan Aarnen kamari saada kuntoon. Jos vain teillä asia nousee harjapäälle, niin ehkä sitä apua täältä kirkoltakin löytyy. Nyt olisi joutilasta aikaa tempaista jonakin lauantaipäivänä hyvän asian puolesta. Tämä on meidän kaikkien velvollisuus. Nämä vanhuksiamme hoitavat henkilöt totesivat, että ilman ystävien ja naapurien tukea ei kaikkia vanhuksia voida hoitaa sillä tavoin, mitä ihmisarvoinen vanhuus vaatii. Kunniavelka.
22.2.1984
Kyllä ne sitten julkeaa olla hävyttömiä nuo isot pojat, kun sen pään ottavat. Viita-ahon Taisto ja Kojolan Seppo laittoivat toimittajalle Puerto Ricon hiekkarannoilta ja palmupuiden siimeksestä sellaisen maisemakortin, joka saattoi täällä kotimaan pakkasessa ja lumessa tallustelevan toimittajan ajatukset kovin sekaviksi.
Lämpöä riittää ja loma menee hienosti, luki kauniin kuvakortin kääntöpuolella. Kyllähän Taisto ja Seppo tiesivät sen, minkälaisen äjäyksen se antaa, kun tällaisen kortin saa. Siellä ne toiset vaan pojottelee etelän auringossa ja joidenkin pitää paahtaa töitä, eikä pääse nauttimaan lämpimästä tuulesta ja palmujen huminasta. Tuli tässä mieleen tuon Maliskylän vanhanpojan vastaveto.
Maliskylän vanhapoika asusteli sukutilaansa yksin. Eipä siitä karjanhoitajana ja ainoana ihmisenä juuri etemmäs päässyt kuin piipahtamaan Laakon kaupassa tai korkeintaan kerran kuukaudessa kirkonkylillä. Tämäkin Härkä-Tuomon elämää viettävä isäntämies sai samanlaisia maisemakortteja serkultaan milloin milläkin puolelta maailmaa. ”Olen nyt täällä Jaltalla, täällä on 30 astetta lämmintä ja hyvin menee.” ”Olen nyt täällä Puerto Ricossa ja täällä on kauniita tyttöjä ja ihania hiekkarantoja.”
Näitä kortteja tämä Maliskylän poikamiesisäntä sai tuon tuostakin ja sydän maksottui.
Eräänä päivänä tälle miehelle tuli kuitenkin asiaa Ruuskankylälle. Niinpä hän osti osuuskaupasta maisemakortin ja lähetti sen serkulleen Helsinkiin, ja laittoi terveisensä: ”Olen nyt käymässä täällä Ruuskankylällä. Täällä on erittäin kaunis ja aurinkoinen päivä. On mukava olla lomilla. Terveisiä nyt vain sinne duuniin. Koeta jaksella, ja kerro tutuille terveisiä.”
Yliarkkitehti Eero Väänänen Maatilahallituksesta puuttuu tuossa tämän lehden artikkelissaan varsin kipeään asiaan, josta Nivala-lehti on toitottanut jo vuosikymmenen. Maanviljelijäin heikko itsetunto on heijastunut maaseudun rakentamisessa ja kaikessa on jäljitelty kaupunkimaista asutusta. Tästä on ollut seurauksena tyylittömyyttä ja perinteisesti rikkaan maalaismaiseman turmeltumista. Lättähattuja ja peltihalleja alkaa olla kaikki kylät täynnä. Väänänen puuttui myös toiseen erittäin arkaan asiaan, johon Nivalassa ovat uskaltaneet kajota julkisesti vain Mehtälän Leevi ja Herrasen Teuvo.
Elementtirakentaminen on velkaannuttanut maaseutua liian paljon. Mehtälän Leevi piti minulle kerran kauhean messun siitä, miksi Nivala-lehti ei ota jyrkemmin kantaa vallitsevaan rakentamiseen. Isännät ostavat kalliita elementtipaketteja ja rakentavat asuntonsa ja tuotantolaitoksensa niin kalliisti, että ovat suurissa vaikeuksissa. Normaalitaidoilla oleva isäntämies pystyy naulaamaan itse ristikkonsa ja pistämään parrut pystyyn ja saa työlleen hyvän katteen. Herrasen Teuvo pankkimiehenä puuttui elementtirakentamisen kustannuksiin ja sen aiheuttamiin heijastusvaikutuksiin kaupan ja rakennustyöväen työllisyyden kannalta. Kaikki raha menee pois paikkakunnalta.
Yliarkkitehti Väänänen esitti tutkittua tietoa siitä, että elementtirakentaminen on tullut 50 prosenttia jopa 100 prosenttia kalliimmaksi. Tämä on jo hälyttävä tieto ja varmasti Nivalassakin on tähän suuntaan viittaavia tapauksia. Tässä olisi pankeille, jotka ovat yhteisten varojemme välillisiä haltijoita myös valvomisen varaa. Menevätkö markkamme pois Nivalasta jättämättä jälkeen muuta kuin velanmaksua.
29.2.1984
Ylivieskan Osuuskauppa, tuleva alueosuuskauppa, etsii lapselleen nimeä. Nivalassa on jo valmis nimiehdotus: Nivalan Ympäristön Osuuskauppa. Tämä on varmasti vakavasti otettava ehdotus. Eihän tämän totuudellisempaa ja neutraalimpaa nimeä voisi ollakaan. Tuleva alueosuuskauppa rajoittuu Nivalaan. Kannattava esitys.
Näkövammaisten kaseteista tuli myönteistä palautetta. Köyhänperältä soitteli Ojalehden Hilda ja esitti lämpimät kiitokset kasetista. Oli pahoillaan, kun Hietalan Joukon ja tyttärien kanssa ajeltiin ohi. On luvattu Joukon kanssa tulla kevään korvalla käymään.
Tämä näkövammaisten kasetti on tärkeä niille, jotka ovat jo tottuneet sen saamaan. Nyt on kuitenkin käymässä niin, että lehden lukeminen ja monistaminen on jäämässä yksien harteille. Tämä ei liene tarkoitus. Nyt tarvittaisiin vapaaehtoisia. Toivottavasti kaikki eivät kaatuneet talvisodassa, vaan niitä on vielä jäljellä.
Isoilla paikkakunnilla teatterilaiset käyvät lukemassa äänikirjeitä ja saavat sitä kautta harjaannusta ammattitaitoonsa eli puheilmaisuun. Sen taidon kehittämistä olisi varmasti hyvin monella.
Nivalassa on paljon palvelujärjestöjä. On rotarit, leijonat, martat, SPR, maatalousnaiset, kylätoimikunnat, Hourupuhdon diakoniapiiri, opettajayhdistys, AJP, ja monta muuta. Ottakaapa kokouksissanne esille. Ei tule varmasti suurta painolastia, jos jokainen järjestö lupautuu lukemaan yhden kerran puolen vuoden aikana kolme tuntia Nivala-lehteä nauhalle. Toki kaikki muutkin vapaaehtoiset voisivat tulla harjaannuttamaan ääntänsä. Niin ja pyytämättä jäi kaikki nykyiset tulevat poliitikot. Heille oman puheen ja äänenkäytönharjoittelu on tuiki tärkeää. Ja mistäpä sen tietää, vaikka siellä vastaanottopäässä saattaisi löytyä tuiki tärkeä kannattaja.
Presidentin lausunto yltiöpäisestä isänmaallisuudesta sattui huonoon saumaan. Juuri kun suomalaiset olivat valmistautumassa sankareittansa kotiinpaluujuhliin, pisti Manu jäitä hattuun. Sitä ei tietenkään kaikki hyväksyneet ja heti kaivettiin esiin Urkin kannanotot: Urkki ei urheilumiehenä olisi koskaan mennyt lipsauttamaan tuollaista. Olisikohan lausunto ollut tuollainen, jos Suomen lentopallojoukkue olisi palannut maailmalta yhtä suuren saaliin kanssa.
Aimo Kairamokin oli saanut kovaa palautetta. Nivalasta joku epäili jo että Nivalassa kaivetaan konikapinan aikaisia asekätköjä esille. Ne asekätköt menivät tuossa suuren maaottelun jälkeisessä pesänjaossa Suopo:n haltuun, joten meidän on täytynyt täällä tyytyä taittamaan vain sanan peistä, niin kuin Aimokin on Nivala-lehden palstoilta huomannut.
12.3.1984
Tulipas viime viikolla kipakoita puhelinsoittoja Nivala-lehteen ja aiheellisesti. Ihmiset olivat saaneet karhuja tilausmaksuista, jotka olivat suorittaneet ajallaan. Kun näitä soittoja alkoi tulla runsaasti, oli pakko ryhtyä selvittämään missä oli töpätty.
Nivala-lehti siirtyi kestotilausjärjestelmään ja ATK-palveluihin tilausasioissa jo useita vuosia sitten. Optisesta palvelusta, eli maksujen keräämisestä tehtiin sopimus Postipankin kanssa. Pankki painattaa valmiit lomakkeet ja kun ne maksettuna tulevat aikanaan Ouluun, niistä lähtee tietokonelista Jyväskylään Tietojyvälle, joka hoitaa postitusrekisterin ja osoitelakanat. Systeemi on pelannut hienosti ja virheitä ei ole tullut.
Nyt laskut pantiin erääntymään tammikuun loppuun mennessä. Karhuajo suoritettiin Jyväskylässä 20 helmikuuta. Siihen mennessä kaikkien tammikuun loppuun mennessä maksettujen tilausten olisi tullut olla jo tietokoneella Jyväskylässä ylhäällä. Vaan eipäs ollut. Oulussa selvitettiin, että yleinen tapa lehtien kohdalla on, että ajot suoritetaan vain kerran kuussa. Nivala-lehdellä on ollut aikaisemmin määräys tietokoneajosta kahden viikon välein. Postipankista ilmoitettiin, että kun erillismääräystä ei ole tullut kahden viikon ajosta, niin on ajettu vain kuukauden välein tämän vuoden osalta kertymälistat. Näin ei tammikuun lopun ja kuukauden vaihteen suoritukset ehtineet lainkaan perille ennen karhuajoa. Olisikohan tämä nyt kommunikaatiokatkos. Meillä luultiin automaattisesti, että ajot tapahtuivat entisen käytännön mukaan. Postipankin optisessa palvelussa luultiin, että normaaliajot riittävät. Tapahtunut mikä tapahtunut, mutta kenkkumainen asia. Siinä saa jo epärehellisen maineenkin, että yritetään karhuta kahteen kertaan. Anteeksipyyntö on paikallaan ja vähintä mitä voidaan tehdä. No useimmat sentään ymmärsivät asian. Joillekin se oli vaikeaa. No uskotaan, että toista kertaa ei samaa virhettä tehdä.
Hituran tiimoilta on noussut jälleen keskusteluja. Nivalassa elätellään toiveita, että kaivos avattaisiin. Eräs Hituran ”venepakolainen” tiesi kertoa, että malmin kuljetuksista ja murskeen ajosta on pyydetty urakoitsijoilta tarjoukset maaliskuun 15 päivään mennessä. Eräs toinen taho tiesi kertoa, että Outokumpu Oy aloittaa Hiturassa jälleen, kun valtio on myöntänyt yhtiölle aikaisemmin lupaamansa 1,3 miljoonan markan korkotukiluoton. Pyhäsalmesta vahvistettiin se, että tarjoukset on pidetty, mutta mitään päätöksiä ei ole vielä tehty. Se tiedetään, että yhtiön johto ei ainakaan lipsauttele mitään ennenaikaisia tietoja julkisuuteen.
Kevät on jo sen verran pitkällä, että näitä pikkulintujen lauluja alkaa kuulumaan. Toivottavasti pitäisivät tällä kertaa myös paikkansa. Kaikkinensa Hituran avaaminen merkitsisi työtä ja toimeentuloa kymmenille perheille. Monet nivalalaiset yhtyvät varmasti konserttiin ”toivotaan, toivotaan…”
21.3.1984
Talvilomalla pääsin neljäksi vuorokaudeksi koluamaan Kuusamoon Iivaaran rinteitä. Kyllä sitä kelpaa, kun on suhteet kunnossa joka suuntaan. Parempia säitä ei olisi voinut toivoa. Aurinko relletti täydeltä taivaalta ja ilma oli kirkas. Noiden neljän päivän aikana tuli hiihdettyä reilut 130 kilometriä. Se on enemmän kuin yhtenäkään kuukautena koko talven aikana.
Tuossa hiihtomäärässäkin oli jo miltei kokopäiväinen homma. Millä ajalla ne nuo tulipalo-Jussi ja Haviston Hannu sitten hiihtävät 2 000–3 000 kilometriä talvessa. Siihen pitää lähteä jo oudon monta kertaa. No pojat kerkiävät sulien aikanakin hiihtää jo rullasuksilla tuollaiset tuhannen kilometriä.
Vielä neljä vuotta sitten kirjoittelivat lehdet, että Urho Kekkonen hiihti lapsin hiihtolomansa aikana tuhat kilometriä sillekin talvelle täyteen. Kyllä siinä mahtoi olla jo noita protokollakilometrejä enemmän kuin puolet. Tuhanteen kilometriin pitää lähteä jo niin monena päivänä liikkeelle ja Helsingin horisontissa ei hiihtokelejä ole monenakaan talvena kuin vasta tammi- ja helmikuulla.
Samoin sitä kerrottiin aikanaan, miten Mao ui jäisessä vedessä 400 metriä leveän joen yli vielä 80-vuotispäivänään. Taisi olla ukko jo lukkojen takana ja emäntä hallitsi kiinanmaan laajaa huushollia. Sitä kansalle ja rahvaalle syötetään kaikenlaista.
Palatessa törmäsin Kuusamon Osuuskaupassa Ojalan Tukkaan. Lupsakkaana miehenä Jukka kiikutti oitis kahville ja siinäpä sitä kerittiin vaihtaa kuulumisiakin. Nivalalaisia pyörii Kuusamossa näin talvisaikaan enemmälti. Edellisenä iltana oli Jukka ollut Taanilan Maijan ja Kallen vieraana heidän mökillään. Kuusamon Osuuskauppa on noussut mahtavasti. Nyt saneerausten jälkeen, jolloin Kuusamon Osuuskauppaan liitetään mm. Kemijärven Osuuskauppa, tulee tästä Koillismaan Osuuskaupasta myynnilleen yli 300 miljoonan markan kauppa vuosimyynnilleen. Jukka vastaa tämän kaupan elintarvikeosastosta, jonka myyntikin on varsin mittavaa luokkaa.
Maanantaina törmäsin matkahuollon pihalla porukkaan, joka ei ollut aivan tavallista näillä kulmilla pyörivää väkeä. Tarkemmin katsellessa tunnistin, että Sunanagan Kainohan se siinä perheineen. Mikäs se nakkaa Kainon Tokiosta saakka Nivalaan. Kuulin, että Kaino on päässyt Finnairin palkkalistoille, kun suomalainen lentoyhtiö aloitti lennot Tokion reitillä. Kaino oli saanut kahden viikon koulutuskomennuksen Helsinkiin ja päätti samalla kertaa ottaa perheen mukaan ja käydä tervehtimässä Ojanperällä vanhempia, kun liikkui kerran näillä kulmilla.
2.4.1984
Tänä päivänä talonteko on vain tyylistä hommaa. Hyvää selkää tarvitaan vain siinä, että pystyy nostamaan lainoja 10 000 markan erissä. Kaikkien selkä ei kuulema riitä kuin 500 markan kokoisen lainan nostoon. Revähtää heti. Tänä päivänä vieraalla teetetty omakotitalo maksaa jo Nivalassakin lähemmäs neljäsataatuhatta ja vähän prameampi talo puoli miljoonaa.
Asuminen on tänä päivänä tyyristä touhua, asuipa omassa tai vuokratalossa. Monet pohtivat jo sitä, että olemmeko arvostaneet asumisen aineellisen tason liian korkealle. Mitä iloa on hienoista kaakeleista ja parketeista, kun yöt pitää käveleskellä ja pohtia mistä saisi rahaa lainojen lyhennykseen. Meillä ei tunneta juuri vaatimattomampaa asumisen muotoa. Kaava-alueella pitää rakentaa tiettyjen määräysten mukaan ja aravamäärä koon ja laadun. Me olemme omaksuneet tässä yhteiskunnassa sellaisen asenteen, että laadullinen asuminen kuuluu ihmisen perustarpeisiin. Tätä avustamista on yritetty keventää asumistuella, mutta se koskee vain pientä ryhmää kaikkein vaikeimmassa taloudellisessa tilanteessa olevia.
Rakentamisessa löytyy kuitenkin halvempiakin vaihtoehtoja ja aktiivinen ihminen tässäkin pärjää. Puhuvat” Nivalassa, että Helanderin Urho on tehnyt talon sadantuhannen markan menoilla. No Urholla on omiakin värkkejä. On puutavara omasta metsästä. Kyky jalostaa se. On taitoa pistää parruja pystyyn ja riuskaa työvoimaa omasta perheestä. Urholla on myös vanhana kauppiaana taitoa ostaa edullisesti ja kun on pannut vähän enemmän aikaan myös katsella edullisimmat ostoajat ja paikat. Rakennustyöstä on voinut suorittaa suuren osan itse vapaa-aikoina. Tähän ei ole kaikilla mahdollisuutta.
Taitaisi seurakuntalaiset katsella vähän pitkään jos esimerkiksi kirkkoherra naulaisi omaa taloaan lauantai-iltaisin ehtookellojen jälkeen ja vielä sunnuntainakin, niin kuin moni hartiapankkirakentaja tekee. Rakentaminen on niin lähellä välttämätöntä tarvetta, että sitä ei juuri enää katsota sunnuntaisinkaan synniksi muille kuin papeille.
Kunnantalon väki on nyt sitten muuttanut uuteen tupaan. Torstaina oli kaduilla melkoinen ruuhka, kun tavaraa ajettiin autoilla ja traktoreilla.
Mitähän mahtaisivat tuumata Israel Karvosenoja ja H. E. Olkkonen jos olisivat päässeet näkemään kehityksen heidän ajoistaan. Ensi viikolla päästään sitten töllistelemään koko joukolla uutta virastoa, kun kuntalaisille on järjestetty avoimien ovien päivä. Siinäpä sitä on uhkeilemista.
4.4.1984
Palolan Valde lupasi antaa minulle ensimmäisenä haastattelun, kun hänen valintansa Mikkelin varmistuu. Sunnuntaina huomasin mielipahakseni, että Similän pappilan ikkunoista puuttuivat verhot ja talo oli tyhjä. Valde oli lähtenyt perjantain ilman seremonioita. Katsoiko fiksuna miehenä että turha vaivata seurakuntalaisia asian takia, kun oma virkaura ainakin tällä hetkellä jäi Nivalassa varsin lyhyeksi. Puolitoista vuotta, mutta papin virassa se merkitsee jo paljon. Sinä aikana ehtii jo tutustua laumaansa läpikotaisin.
Papin paikka Nivalassa on varmasti työläs. Kahden voimakkaan herätysliikkeen seurakunnassa pitää paimenenkin kulkea kieli keskellä suuta, ettei tulisi loukattua kenenkään tunteita tai väärin ymmärretyksi. Papin paikka on myös fyysisesti raskas. Se on työtä vuorotta ja öiseen aikaan ahdistuneiden ihmisten tuskien kuuntelua. Kaikki papin työstä ei näy tämän yhteiskunnan kovin kauniin kohokuoren läpi.
Missä lienee virka, että omat pappispojat eivät ole viihtyneet täällä pitkään. Pukarin Jouko taisi olla vuodenpäivät ja muutti aivan äärilaitaan suomennientä. Nuoliojan Eero ei viipynyt niinkään pitkään. Palolan Valde oli puolitoista vuotta. Monen muun pojan, isän ja äidin unelma, on ollut se, että saisi joskus paukutella kotikirkon saarnastuolista. Jyrisyttää niin vietävästi, että ukot saisivat sanoa: katoppas poikaa. Niin kuin monessa muussakin asiassa, illuusiot katoavat ja unelmat pakenevat. Elämän arki ei ole aina halutunlainen. Menestystä Valdelle uudella työsaralla. Sielläkin on varmasti työkenttää. Elä unohda Nivalaa.
Viime lehdessä oli varsin rumaa tekstiä kunnanhallitusta ja kunnanpäättäjiä kohtaan. Nimiteltiin sarvikuonoiksi ja Nivalaa sarvikuonojen maaksi. Tuo oli kiihdyksissä tehtyä tekstiä. Mautonta ja sopimatonta. Tämän tekstin kohdalla kävi kuitenkin pieni työtapaturma talon sisällä. Se pääsi kontrollitta läpi. Asia on selvitetty talon sisällä. Vasta ei pääse moista tapahtumaan. Ei sitä tällä tavoin asioita hoideta. Kunnanpäättäjienkin pitää olla realisteja. Kaikkea ei voi tehdä ja asiat pitää panna tärkeysjärjestykseen. Nivala-lehdellä ja toimituksella ei ole hampaankolossa mitään kuntaa vastaan. Me olemme samassa veneessä ja intressit ovat yhteiset. Sori.
9.4.1984
Malisilla oli viime keskiviikkona omat piirikunnalliset. Laakon kaupassa parannettiin kylähenkeä ja maailmaa. Koko kylän miehet kävivät päivän mittaan kahveilla ja kaupan nurkassa istuttiin ringissä kuin ennen hyvään aikaan. Kellään ei ollut kiirettä. Otettiin tuntumaa siihen, minkälainen on osuuspuojin uusi tirehtööri. Malilan Viljamikin tuli paikalle, vaikka kunto on ollut heikonlainen: ”Näkkyy olevan meikäläisiä. Laatusa mies”, totesi Viljami. Näkyy tämä uusi mies käyvän rohkeasti asioihin käsiksi. Sen totesivat Maliskylän miehetkin. Ja kahveilla on aina tietty merkitys. Tällä kertaa vielä enemmän, kun kafarina oli itse tirehtööri. Maliskylällä on sopu jälleen.
Hituran kuljetusurakkakin tuli sitten nivalalaisille. Kaksi nivalalaista oli loppuratkaisuissa mukana. Tämä tietää sitä, että markat pyörivät suurelta osin Nivalassa. Vaikka kysymys on tällä kertaa vain kahdesta vuodesta, on sekin jo jotain. Jatko on tulevaisuuden asia. Sen verran on tihkunut tietoja, että Hituran sivutuotteiden markkinointia ja jalostusta tullaan myös kehittelemään niin, että yksikölle saataisiin lisää katetta. Hituran lietteen käyttöä maanparannusaineena on tutkittu. Rautaruukki tarvitsee prosessiinsa ainetta, joka tuodaan Norjasta saakka. Hituran sivutuotteella yritetään korvata tämä tuontitavara. Siinä on kuulema ainakin kaksi tutkimuksen kohdetta.
Nivala-lehden pitkäaikainen asiamies ja ystävä Männikön Matti piipahti toimituksessa. Se on vissi kevään merkki, kun Matti lähtee liikenteeseen. Matti on muuttanut uuteen tupaan. Tämä on jo neljäs muutto Matille noilla syntymäsijoilla. Matin kanssa on ollut vähän huonoa tuuria. Täsvä taannoin kutsuin Mattia kylään ja Matti tuli vaimonsa kanssa. Eikös pitänyt sattua omalle illalle johtokunnan kokous. Nytkin oli niin tukkonen päivä, että juttelut jäivät lyhyeksi. ”Tuu Huituperälle, siellä ei ole kiirettä”, kutsui Matti. Niin on paras.
11.4.1984
Aivan tuttu ääni kuului luurin päästä, kun pyöritin numeroon 46 135. Palaa se mies mertenkin takaa. Kivi-Kalle kävi opettelemassa kiinalaisia pöytätapoja: riisiä puikoilla. Taisi olla Kallellekin tähänastisista pisin idän reissu. Jatkosodan aikana ehti vain Karhunmäkeen saakka, kun ajoivat takaisin. Nyt Kalle pääsi kaukaisille rajoille saakka. Kalle on tehnyt vakaan päätöksen käydä eläkepäivinään maailman historiallisilla paikoilla. Näitä kohteita on kolme: Kiina, Israel ja Egyptin pyramidit. ”Jos ei aikanaan pane toimeksi, niin jäävät käymättä”, perusteli Kalle Kiinan matkaansa. Kun kuvat aikanaan valmistuvat tullaan tekemään juttua, että muutkin lukijat pääsevät pommilla Kiinassa käymään.
Hautalan Tuomo käveli kirkolla vastaan. Miehen olemukseen painaa murheen leiman isän poismeno. Vuoden sisällä Tuomo on menettänyt äidin ja isän. Nyt on Tuomolla yksinäistä. Hautalan seinien sisällä on hiljaisuus. Tuomon täytyy opetella siihen, että enää ei ole vanhempia elämäntaipaleella tukena, turvana ja keskustelukavereina. ”Oon minä sen verran jo äidin kuoleman jälkeen opetellut kokkaamaan, että kyllä ne kuoriperunat osaa keittää ja soosinkin, jos siltä tuntuu”, pohdiskeli Tuomo tulevaa yhden miehen huusholliaan. Osanotto Tuomolle. Onhan ne hyvät naapurit ja ystävät lähellä. Kyllä se elämä tästä jatkuu.
Tänä iltana nivalalaiset radion ja television ääreen. Nyt tulee radion ja television yhteislähetyksenä Punainen viiva, jossa pääosan, eli Topiaksen roolin laulaa Lamminrannan Tuomo. Tämä Ilmari Kiannon romaaniin pohjautuvan oopperan teko on ollut ammattimiesten käsissä. Oopperan säveltäjä Aulis Sallinen on itse tehnyt myös libreton.
Tämän viikon Nivala-lehdessä on vahvasti maatalousasiaa. Nivalassa maataloudella pyyhkii hyvin. Voimakas maatalous on vieläkin talouselämän pohja.
Kävin viime viikolla Haapavedellä ja piipahdin paikallisessa Säästöpankissa. Tiedustelin Rasinkankaan Yrjöltä, että minkälaiset olivat Haapavedellä pankkien talletuskasvut viime vuodelta. Yrjö totesi, että keskimäärin kymmenen prosenttia. Suurimmalla pankilla alle siitäkin. Tämä oli Rasinkankaan kertoman mukaan jo kolmas perättäinen huono vuosi. Syynä taitaa olla se, että puukauppoja ei ole tehty. Nivalan talouselämän perusta ja voima on siinä, että meitä ei hytkäytä puukauppa, ei yhden vuoden heikko tuloskaan eikä vielä Hituran seisokkikaan. Meillä on tasapuolinen pohja, joka takaa tasaisen kehityksen.
16.4.1984
Säät ovat muuttuneet keväisiksi kovin joutuisasti. Sen huomaa jo luonnosta ja ihmislasten elosta. Keväiset voimat vyöryttävät jäitä Malisjoesta ja ihmisten sydämistä. Aurinko lämmittää pellot ja kohmeiset sydämet. Malisjokisuun alkusuliin pienelle matkalevolle pysähtynyt joutsen uiskentelee tyynesti, vaikka sielussa palaa aikuinen kutsu pohjoisen hiljaisille erämaille, rauhaan pahalta maailmalta. Pihapiirin kuuseen istunut kottarainen laulaa hurmoksissa ja päästää klarinetistaan rikkaat sävelet matkien toisten laulavaisten luritukset. Tätä on mukava iltaisin kuunnella ja antaa aistien nauttia kevään tulosta. Ajelin juuri Hiturasta. Siellä Outokummun miehet kertoilivat nyt virallisesti sen, mitä lehdissä on ollut jo pari viikkoa sitten. Hitura avataan.
Hituran kahviossa oli jo tuttua väkeä. Suihkosen Salli siellä emännöi niin kuin ennen vanhaan. Salli on saanut kaverikseen Himmin Arjan. Korkiakosken Eevakin oli saanut komennon Pyhäsalmelta Hituraan. Aluksi siivoilemaan paikkoja talven ja miesten jäljiltä. Elämä palaa Hituraan. Maanantaina paukahtaa ensimmäinen paukku, kertoi Välitilan Timo.
Viime viikkoina on ainakin Keskustapuolueen piirissä pidetty kokouksia ja katseltu valtuustoehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Nivalassa alkaa olla ehdokkaat lyöty lukkoon pääosin jo monella kylällä. Ylivieskasta tuli tieto, että valtuuston puheenjohtaja ja nivalalaisten rajanaapuri Hannulan Pekka ei ryhtyisi ehdokkaaksi. Se on melkoinen paukku. Mies korkeimmalta pallilta pudottaa vapaaehtoisesti itsensä rivimieheksi. Pekalla ei ole edes ikäperusteita vetäytymisensä syyksi. Mies parhaillaan.
On niitä vastaavia esimerkkejä Nivalassakin. Gummeruksen Heikki ei ole asettunut enää ehdokkaaksi, vaikka on ollut vaaleissa melkoinen nuorison ja muunkin väen ääniharava. Heikki perusteli päätöstään sillä, että peli on mennyt turhankin kovaksi. Ei politiikkakaan saa olla kuolemanvakava asia, totesi Heikki. Se on Heikin päätös. Toinen merkittävä poisjääminen on Tapani Niskasen jääminen pois kuvioista. Tapanilla on pitkä valtuustoura takana. Tapani on työnsä tehnyt, Tapani saa poistua. Tämä oli miehen oma kommentti. Paikkoja on kuulema Keskustapuolueessa vielä käytettävissä. Nuorista ehdokkaista on suorastaan kapelo. Sama puute tuntuu vaivaavan monissa muissa puolueissa. Olisiko syytä vähän itsekritiikkiin. Miksi puoluepolitiikka ei kiinnosta nuoria?
No vielä tähän mennessä ei paikat ole jääneet Nivalan parlamenttiin täyttämättä, eikä jää nytkään. Pitäisihän sen uuden kunnantalon kiinnostaa kun siellä on nyt tilaisuus puhua mikrofoniin ja tehdä vaikutus kansan syviin riveihin. Herätellä uinuvia puolueita ja nostatella mielialaa. Pääsiäisen jälestä jo harjoitellaan uudella tekniikalla.
No nyt on kuulaat kevätillat ja ulkona on mukava lorkkia. Kohta päästään Pidisjärvelle kalaan. Ylikotilan Osmo on luvannut ottaa kommandiittiyhtiöön äänettömäksi jäseneksi, niin että venekin on jo tiedossa. Nyt se alkaa sitten, mahdoton kalastaminen! Pitää tässä jo verrytellä olkapäitä, että pystyy mittaamaan toisille kateellisille kalamiehille, miten pitkiä haukia käy meidän verkkoihin. Lökösiä iltoja.
18.4.1984
Lauri Alarik Ahola Karvoskylän numerolta 4, kutsutaan näillä kinkereillä kuultavaksi menettelystään, joka poikkeaa jyrkästi vuosisatain käytännöstä ja kylän kunnioittavasta perinteestä.
Sinä Lauri Alarik Ahola, Kankaanpään tilalta numero neljä, olet mennyt rajoittamaan seurakunnallista ilmoitusvelvollisuutta syntymäpäiväsi julkaisemisesta ja jättänyt kahvittamatta merkittävällä virstanpaalullasi ystäväpiirisi. Raskauttavaa teossa on se, että pakenit vielä maasta. kun sinun olisi pitänyt olla vastaanottamassa ystäviesi onnentoivotukset. Sovitukseksi menettelystäsi Sinut velvoitetaan käymään kirkossa tämän hiljaisen viikon aikana ja laittamaan kirkon pussiin 20 markkaa. Ja lisäksi velvoitetaan, että kun seuraavalle tolpalle tulet, Sinun tulee menetellä arvosi ja asemasi mukaisesti ja ottaa vastaan julkisen vallan ja ystävien vilpilliset ja vilpittömät onnentoivotukset ja tarjota heille kahvia ja täytekakkua niin että napa ratisee. Tuomio luettu ja julkipantu. Valittaa saa kirjallisesti tähän lehteen tai vaimollesi seitsemän päivän kuluessa.
Aivan toisella tavalla synttäreihinsä suhtautui tuo naapurilehden päätoimittaja Paavali. Hän lähetti jo hyvissä ajoin kirjeen ja pankkisiirtolomakkeen, jolla voi muistaa hänen nimensä kautta hyväntekeväisyysrahastoa. Vieläpä oli pankkisiirtolomakkeessa varattu kommenttitilaa, mitä mieltä Paavalista.
Tapasin Paavalin ensi kerran isoisäni hautajaisissa Reisjärven Lokkiperällä. Silloin elettiin muistaakseni vuotta 1946. Jo silloin ajattelin, että mikä on tämä teerevä poika, joka oli rakennellut pienen hirsimökin kotitalonsa pihapiiriin ja oli niin terävää kaveria. Vierähti yli kolmekymmentä vuotta kun seuraavan kerran törmäsin tähän samaan mieheen. Paavali oli tullut Kalajaskan päätoimittajaksi ja sehän näkyi ja kuului.
Näissä hommissa on se luontaisetu, että kyllä julkisuudessa pysyy ja jos vielä vähän sitä it¬sekin edesauttaa. Kyllä silitellään myötä- ja vastakarvaan. Joskus elo tuntuu makealta. Toisinaan päälle painaa raskas murhe. Ystävätkin voivat olla arvaamattomia. Näissä hommissa ei valmista miestä tule koskaan. Ajan mukaan tulee vain pirun kyyniseksi. Ei tahdo jaksaa innostua mistään. No, Sinä Paavali olet vahvoissa sielun ja ruumiin voimissa. Uudelle kymmenelle työntäyteisiä vuosia. Vastatuulta ja myrskyä. Se pitää miehen vireänä. Tyvenessä mies helposti lepsahtaa. Kotipellon pientareilla kasvaa kohta jo voikukat ja rentukat, mutta kitkemistäkin riittää. Onnittelut.
Pääsiäinen on tulossa. Tällä kertaa Nivalan pääsiäiseen lyö leimansa ainakin kahdentuhannen vieraan mukanaolo. Kaksituhatta entistä juoppoa täyttää pääsiäisen aikaan Nivalan katukuvan. Tämä nais- ja mieslauma tietää elämästä paljon. He ovat nähneet elämän todellisen tuskan. Elämä on kouraissut heitä lujasti. Kuitenkin he ovat selvinneet voittajina. Tästä ilosta he ovat viemässä henkilökohtaisesti ja pyyteettömästi AA:n sanomaa vielä kärsiville alkoholisteille: ovat ystävän tukena ja nostamassa. Se on myös kristinuskon ja humanismin suurta toteutumista. Miten tämä sopiikaan pääsiäisen sanomaan. Toivottavasti tämä vierailu avartaa myös ulkopuolisten näkökantoja tätä työtä kohtaan ja jättää siunaukselliset jäljet sinne, missä hätää ja ahdistusta vielä on. Menestystä AA:n valtakunnallisille kevätpäiville.
Pääsiäisen tienoissa palaavat myös Nivalan lapset juurilleen. Linja-autot tuovat väkeä Helsingistä ja Turusta. Toiset tulevat Ruotsista saakka. Lauantai-iltana lakeuden täyttää taas sauhu ja kokkojen kirpeä tuoksu. Monessa nivalalaisessa kodissa vietetään iloisia yhdessäolon hetkiä. Palataan muistoissa lapsuuteen. Iloista pääsiäistä.
30.4.1984
Mitenkäs ne vanhat miehet sanoivatkaan. Siitä ei ole profeetaksi, jonka takapuoli haisee. Tarkoittivat vissiin, että ihmisen ei pitäisi ryhtyä ennustajaksi.
Tässä povailtiin kovia kevättulvia ja peloteltiin Jyrkän Veikkoakin evakkotielle. Vielä huhtikuun alussa oli mahtavat hanget ja talven herra näytti olevan niskan päällä.
Huhtikuu hummautti ja taitaapa olla lumeton valpurinpäivä. Isännille lykkää kiirettä. Jos ropsauttaa kunnon sateen ja tuuli kääntyy leppoiselle kantille, niin viikon päästä pitäisi törmätä pelloille. Niin on ollut nopeaa kesäntulo. Sitä ei aina huomaa, kun istuu päivät neljän seinän sisällä ja kääntelee vastahakoisilta tuntuvia paperipinkkoja. Ajaa väsyksissä kotia ja löhöö iltatunnit töllöttimien ääressä. Kesäntulon huomaa, jos lähtee aamuvirkkuna patseeraileman käsi liitingin alla vaikkapa niitylle tai suolle. Haijun nevalla olisi jo vissiin mehevät karpalot paljaina. Jäi tekemättä jokakeväinen reissu Eliaksen ja Latvalan Juhanin kanssa Pesänevalle. Sieltä sitä löytyy balsamia kiirustautiin.
Tuuli on riepotellut jo Pidisjärven selän miltei paljaaksi. Katiskoita on jo uskaltaneet asetella vierivesiin, mutta verkkoja ei vielä jäiden vietäväksi. Vapun tienoilla kuuluu ja varmasti järveltä öykin airojen kolina ja kalamiesten huutelut. Se on meininkiä se. Kukahan ryhtyisi panemaan Pidisjärven särkiä purkkiin. Raaka-ainetta olisi. Kun vie kolmivitosen verkon parhaaseen särenkutuaikaan Talviperään, niin vähintään on joka toisessa silmässä särki. Saalista tulee heittipä oikealle tai vasemmalle. Ulkomaan sardiinipurkki maksaa tosin kaupassa vain 2,95. Sillä hinnalla ne on joku pyydystänyt, perkannut, keittänyt liemen ja laittanut purkkiin. Sardiinit ovat matkustaneet laivakyytillä Suomeen ja siinä on monet maksut. Kauppiaankin pitää saada omansa. Paljonkohan mahtaa alkutuottaja saada.
Näillä riksoilla ei Pidisjärven kalastajasta tulisi ainakaan miljonääriä. Mutta mikä lienee laatuero näiden kalojen välillä. Kyllä Pidisjärven särkisardiini olisi laadullisesti varmasti ainakin yhtä puhdasta kuin ulkomaidenkin tuotteet. Kuusamossa tiettävästi joku on tämän homman kekannut. Kyllä se varmasti yhdelle perheelle leivän toisi. Sitten olisi elon kuin Lapin miehellä. Kesällä kalastellaan ja tehdään muuta mukavaa. Talvella vähempi kalastellaan.
Iloista valpurinpäivää työtätekeville ja ylioppilaille. Ansioäideille pyykinpesua ja siivousta. Isännille kulojen polttoa ja potunsiemenen nostoa. Sehän on nivalalaisten tapa viettää Valpurinpäivää.
7.5.1984
Nyt on sitä aikaa, että talven roskat näkyvät. Ihmiset soittelevat toimitukseen ja pyytävät kirjoittelemaan naapurien roskaisista nurkista. No siihen ei ole varaa, kun vilkaisee omia nurkkia, mutta yhteisöjä saa köllätä.
Se on nyt sitten Lauri Alarik Ahola juhlat ohi. Juhlan jälkeen arka saa. Vanhan kunnantalon pihalla tarvittaisiin puhdistuksia. Ei kunnantalon sisällä. Roskapönttö on ollut koko kevään hajallaan ja koko kenttä ja torialueen reunat törkyä täynnä. Eikö niitä pensaita voisi leikata ja siistiä sitä kenttää. Mitä ne kunnanmiehet oikein meinaa? Näin justiinsa paasattiin minulle ja vielä vähän enemmänkin. Enpä tiedä, onko tämä Alarikin alaa, mutta toivottavasti terveiset perille menevät.
Paikallisradiotouhu on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Yllättävästi on löytynyt teknillisen alan osaavia ja alasta innostuneita henkilöitä. Toimituspuolesta ei niinkään ole ollut kysyntää. Tässä asiassa on vielä vähän vaikea mitään luvata, kun lopulliset lupapaperit ovat vielä valtioneuvoston hanskassa. Samoin on vielä epäselvää se, minkälaiset taajuudet lupa sisältää. Se on selvää, että paikallisradiotoiminnan kannattavuus ratkaistaan näissä taajuusluvuissa.
Sain tässä hiljattain Järvikylän mieheltä puhelinsoiton. Isäntä Jurisi minun heinäjutustani, että se haiskahti Vellipuholle. Taisipa osua oikeaan. Kyllähän se tietysti harmittaa, kun heinät jäävät latoon. Sitä on tällainen osa-aikaviljelijä Nivalassa niin kuin väärä raha ja silmätikku. Maidon- ja lihantuottajalle taataan aina sovittu hinta, mutta heinänkasvattajat ja heinänsiemenenviljelijä on itsenäinen yrittäjä samalla tavalla kuin joku Mäntyloimu.
Senkin talon isäntä totesi kerran, että mitäs se on maajussien, kun tuotteet haetaan suoraan navetasta. Kyllä meilläkin menisi hyvin, jos saisi tehdä niin paljon kun kerkiää ja valtio takaa hinnan. No, onneksi se on yrittämisen vapaus. Lehmiä voi ottaa jokainen viljelijä ja peilejä voi ruveta kauppaamaan, jos arvelee sillä rikastuvana. Loppujen lopuksi päästiin yksimielisyyteen siitä, että jos Nivalassa loppuu ostovoima, niin se koskee kaikkia. Kadehtimisen syytä ei pitäisi olla.
Nyt vaan kävi noiden heinien kanssa, että kaikki on sen verran omavaraisia, että saavat sanoa omistavani ylivuotisia heiniä. Meni heinäkauppiailta viimeinenkin toivo, kun rupesi tuota kesää niin joutuin tekemään. Sama se vanhoille heinille. Ensi kesänä kasvaa uusia ja lykkääkin niin maar perusteellisesti, että on timoteinnuppi molemmissa päissä ja apilakukka keskellä. Tervetuloa kesä!
9.5.1984
Lakkotouhut kouristelevat täällä Nivalassakin. Kestilällä tunteet käyvät jo kuumana. Kaikista köyhimpien ei ole ollut vara jäädä lakkoon ja tämä ei tietenkään sovi ammattiyhdistystoimintaan. Rintaman pitäisi pitää. Maanantaina osoitettiin jo mielialoja. Lakossa olevat työntekijät olivat kunniakujassa ottamassa vastaan niitä, joilla ei ollut varaa lakkoiluun. En ollut paikalla, joten en tiedä miten tosissaan lakkolaiset olivat ja miten toinen osapuoli tämän vastaanoton koki.
Joka tapauksessa tilanne Nivalan kannalta ja koko Suomen vaatetus- ja tekstiiliteollisuuden kannalta on vakava. Lakoissa menetetään joka päivä paljon rahaa ja ennen kaikkea kilpailukykyä muille maille ja varsinkin halvan työvoiman maille. Idänkauppa on pitänyt suurelta osin vaatetusteollisuutemme työpaikat. Miten tiukaksi naapuri ryhtyy myöhästyneiden toimitusten johdosta, on vielä avoinna. Työnantajapuoli on vakavissaan ja kysyy, onko heillä yksinomaan vastuu näistä 32 000 työpaikasta. Sattumoisin tämä lakko koskettaa Nivalaa varsin kipeästi ja lakon kehitystä seurataan suurella mielenkiinnolla. Ratkaisua toivovat varmasti myös kaikki Kestilän työntekijät. Heilläkin on kysymys työstä ja toimeentulosta, eikä palkankorotukset ole niitä yhteiskunnan suurimpia.
Toinen meneillään oleva lakko on nyt terveyskeskuksessa. Siellä vaan ei voi panna ovia kiinni, vaan päivystykseen jäävien lääkäreiden on tehtävä vuorokauden ympäriinsä töitä.
Nivalassakin lääkäri joutuu ottamaan päivystysvuorossa vastaan 60–70 potilasta ja tekemään heidän kohdallaan ratkaisun, jota voisi nimittää elämänkysymykseksi. Lääkäri haluaisi keskustella pitempäänkin potilaan kanssa, mutta siihen ei ole mahdollisuutta. Tästä tulee paineita ja väsymystä. Kyllä kait lääkärit ovat pudonneet palkkakehityksessä ehkä enimmän kuin muut, tai sanottaisiinko, että muut ovat saavuttaneet ja menneet edelle. Yksityinen sektori on ohittanut julkisen vallan palkkatason roimasti.
Minä hakkasin poikasensekaisena Karman metsästä halkoja tuolla Ripulin takana. Annon laita oli heikkoa. Perkattiin pahasta kivikkoa. Halkomotin hinta oli markka ja kaksikymmentä penniä. Vitoseen piti tehdä pitkä päivä.
Samanaikaisesti kunnanlääkärimme Karma hoiteli virkaansa sairaalassa ja otti potilaita vastaan. Tenttureseptin uusiminen maksoi kuusi markkaa ja se tuli nimenkirjoituksella. Tämän rahan sai lääkäri itse. Verottajakaan ei tainnut kaikkia kuusmarkkasia perätä.
Kun minä laiskosissani huonosaattosena lopetin halonteon ja rupesin näihin kirjoitteluhommiin, niin parkki on aina rokollaan. Kuukausipalkka tulee kuin mopelle illallinen ja on huomattavasti suurempi kuin pöllimetsästä. Tuskinpa lääkäri monta tonnia enemmän nappaa. Joku lääkäri pääsee tuonne verokalenterin 50 kärjessä listaan, mutta ei sentään toimittajat. Kuitenkin palkkahaitari on tussahtanut sisään melkoisesti. Mistä lie valskannut?
Tavallinen rivimies, ammattiyhdistyksen jäsenkin, ihmettelee jo sitä, eikö valtakunnassa voitaisi laatia sellaisia taulukoita, joilla tätä kansantulon mahdollista lisäkakkua voitaisiin jakaa tasaisesti ja riitelemättä. Näillä lakoillahan sitä kasvua kavennetaan. Kansa on viisastunut ja huomaa että herrojen teatteria monessa tapauksessa nuo lakot on. Aina niissä tavallinen mies unohtuu. Samoja ryhdistyspamppuja näytetään töllöttimissä viikkotolkulla, laukkujen kanssa purjehditaan ja ollaan niin tärkeitä. Annetaan pontevia lausuntoja puolin ja tosin ja sitten valitellaan että lopputulos ei nyt miellytä, vaan oli tällä kertaa pakko tyytyminen tähän. Epäsovun katkeruuden siemen on jo kylvetty työhön ja se tuntuu. Hallituksen pitäisi olla se, joka sanoo, paljonko palkkaa maksetaan ja heillä pitäisi olla mattimiehet takana. Nyt on kuitenkin kaksi valtiomahtia, ammattiyhdistysliike ja hallitus. Missäs ne Pekkas-ratkaisun paperit nyt ovat? No näistä asioista on turha porista. Työtaistelukin kuuluu kansalaisoikeuksiin.
16.5.1984
Kun tässä nyt muistellaan vanhoja, niin nousee niitä kuvia mieleen näistä toimitustyön kivuliaista hommista. Tämä toimittajaurani alkoi Nivala-lehdessä jo epävirallisesti 1962, kun apulaismaatalousneuvojan korkeassa virassa sain Niska-Paavolta ja Taanilan Martilta kehotuksia laatia erilaisia maatalouteen liittyviä artikkeleita tähän Nivala-lehteen. Olen ottanut leikekirjaani tuon ensimmäisen Nivala-lehteeni tekemän jutun. Aihe oli sellainen, kun Pajukosken Paavon poika voitti kerholaisten käsin lypsyn Suomenmestaruuden. Nyt kun kalkkeutuneena katselee ja lukee sitä juttua, niin ei ollenkaan hassumpi. Sitä ei ollut ennakkopaineita eikä herranpelkoa. Kun sitten 1966 tulin vakituiselle tuolille, niin huomaan monien rajoitusten ja ennakkoluulojen tuhonneen ”luovuuteni”, tai sitten on mennyt hyvä sekatyömies pilalle väärässä käytössä. Kyllä se kantapään kautta oppiminen on sitä parasta elämänkoulua. Sen olen huomannut näissäkin hommissa.
Lehdessä näkyy aina päätoimittajan omat harrastukset. Siitä ei pääse mihinkään. Pitkäaikainen edeltäjäni Taanilan Martti oli luonut lehdelle oman linjansa, jota lyhyen aikaa päätoimittajana ollut ja herrasmiehenä tunnettava Reijo Niemi ei lähtenyt voimakkaasti muuttamaan. Martin sydäntä olivat lähellä tietenkin herännäisyys, Atrin maja, jonka puuhamiehiä Martti oli, sotaveteraanityö, jonka järjestön puheenjohtaja Martti oli ja tietenkin kuorolaulu. Nämä asiat saivat tietenkin lehdessä asianmukaisen huomion. Ehkäpä paremman kuin muut.
Minä tulin tehtävään puuhkevana. Ensimmäiseksi päätin rajoittaa sotaveteraanien mielestäni liian paljon palstatilaa käyttävää oikeutta. Manttaalitalon vintille tuli Ruuttusen Arvi ja Ruostetsaaren Väinö varovasti tiedustelemaan, mistä kenkä puristaa. Olivat huomanneet, että tekstejä on lyhennelty.
Minä otin pojat pontevaan puhutteluun, että ei tämä ole yksinomaan veteraanien lehti. Sojat on sodittu ja nyt ollaan rauhantyössä. Puhuin rintaäänellä kuin mikäkin maailmanparantaja. Kyllä siinä pojat varmaan rappusia alas mennessä ajattelivat, että varsalla ajetaan. No sen verran sitä on tähän mennessä viisastunut, kun jokainen esittää oman asiansa tärkeänä, niin lähde haukkumaan pystystä laulumiehiä suohon, eikä pystykorvakoirankasvattajia nollaamaan. Jokaisen mielestä tuo oma harrastus on tärkein ja muut toisarvoisia. (Muuten kyllä oli kaurapelto Vellipuhossa viime yönä rokollaan. Kylvetty on ja se on Luojasta kiinni, jos satoa ei tule.)
Manttaalitalon vintti oli monessa mielessä inspiroiva toimituspaikka. Siellä elettiin mäkitupalaisen elämää. Kunnantalon kellarista haettiin vesi, jota tarvittiin kahvinkeittoon, tiskaukseen ja jokailtaiseen lattianpesuun. Se tehtiin tietenkin itse. Hyyssissä käytiin myös kunnan laskuun. Pyllistettiin keltaisesta piharakennuksesta osuuskauppaan päin. Ei ollut sisähyyssejä, vesi tuli ja meni kun ämpärillä vei.
Ensimmäiset lehdenteot kesätoimittajan kanssa olivat hikisiä urakoita. Uuden toimittajan jälki piti näkyä. Parin otsikoinnin kanssa tunsimme liikkuvamme sopivaisuuden rajamailla. Tuolloin vedettiin sähkövirta Kalkkuperälle ja se oli viimeinen Nivalan kyläkulma, joka pääsi sähkövirran piiriin. Juttu oli valmis, mutta otsikko puuttui. Tunsimme suurta iloa ja hykertelimme, kun hoksasimme, että Stenvallin höperö Aleksis poikahan sen on jo keksinyt. Jo valkenee kaukainen ranta…
23.5.1984
Viime viikonvaihde oli Nivalassa karmea. Vielä jalkeilla olleet ja yöuniltaan heränneet saivat nähdä Nivalan Urheilijoiden toimitalon tuhon rajussa yöllisessä palossa.
Olin itse sattumoisin jalkeilla, kun palosireeni soi. Muutama tunti aikaisemmin oli häivytys kirkkoon, jossa salama löi hälyttimet päälle. Pihalla huomasin heti, että palo on Tuiskulassa. Se oli karmiva tunne, kun sireeni vasta soi ja lieskat olivat jo valtaisat. Karmeaksi tuon tunnelman teki valtava pauke kuin tykinlaukaukset. Ihan tuli sotafilmit mieleen. Rakennusmiehet kertoivat, että paukkeen aiheutti mineriittilevyjen irtoaminen paineella seinästä. Välittömästi tuli mieleen, että nyt menee koko talo. Niin voimallinen ja nopea oli palon alku.
Aamutunneilla selvisi, että tiilivälisenä esti lopun palon. Pystyyn jäi ison salin kaaret ja ravintolaosa. Se on miltei sama kuin lähtisi tasaiselta maalta uutta rakentamaan. Vaikka vakuutukset olivatkin nykyarvoissaan, on uuden talon rakentaminen kuitenkin eri asia. Korvausrahoilla ei rakenneta uusia tiloja, koska samanaikaisesti rakennetaan ajanmukainen ja lisätään mahdolliset puuttuvat tilat. Suonta joutuu siten Nivalan Urheilijan johtomiehet ja Niemelän Manna iskemään raskaasti ensi kesän aikana.
Kolleegani Paavali sieltä kirjoitteli tiistaina, että minun täytyisi käynnistää keräys Nivalassa ja olla tukemassa sitä lehden kautta. Hyvä vihje, joka toki tunnettiin välttämättömäksi jo sunnuntaina Nivalassakin. Olin yhteydessä puheenjohtajaan välittömästi sunnuntaina ja samalla käynnistettiin puhelintiedustelu johtokunnanjäsenille. Maanantaina saatoimme julkistaa asian seuran edustajille: Olemme osaltamme auttamassa mahdollisessa keräyksessä ja luovutamme 5 000 markkaa pesämunaksi. Pesämuna ei ole suuri vahinkoon nähden, mutta olemme luvanneet olla tukemassa keräystä ja uuden talon rakennushankkeita. Taas tarvitaan Nivalassa sitä vahvaksi koettua kökkähenkeä. Nivalan Urheilijat ja Tuiskulan urheilutalo kuuluvat niin keskeisesti Nivalaan, että uuden talon rakentaminen on yhteinen asia.
Nivalalaisilla on pitkät ja maineikkaat perinteet talkootyöstä. Vain Nivalassa onnistutaan maatalousnäyttelyjen, suviseurojen, herättäjäjuhlien ja muiden valtakunnallisten rienausten järjestämisessä. Silloin ei kysellä, kenen rivissä seisot, vaan ollaan yhteisellä asialla. Näissä talkoissa ei ole katsottu mihin herätysliikkeeseen kuulut, oletko tuottaja vai kuluttaja ja minkä pankin asiakas.
Viimeksi on näytetty talkoohenkeä mittavimmin nuorisoseuran rakentamisessa. Se oli hyvin organisoitu homma ja talo tuli ennätysajassa. Nivalan Urheilijat ovat valinneet rakennustoimikunnan ja homma alkaa pian. Kun kökkäkutsut tai haastekeräykset aikanaan käyvät kohti, niin uskon, että se saa myötätuulen taakseen. Koko maakunta ja miksei muuallakin katsovat ja odottavat nyt, miten nivalalaiset näyttävät nämä kuuluisat piilolihaksensa, joilla monta hyvää asiaa on viety päätökseen. Luulenpa niin, että tänä kesänäkin Nivala saa runsaasti palstatilaa sanomalehdissä kuuluisasta talkoohengestä. Nyt meillä on kohde voimannäyttöön.
Huh, huh, hellettä. Tätä ei ole tapahtunut miesmuistiin. Tästä keväästä kerrotaan vielä vanhainkodissa sisar hentoiselle, että se oli silloin yhdeksäntoistasattaakaheksankymmentänelijä arkinpäivän aikaan, kun se Tuiskulakin palo. Siilon oli erikoisen lämmin kesä. Kylvettiin kahta puolta erkkiä uusilla vastolla ja oli täysi lehti puussa ja kylyvöt orraalla.
Eipä muistanut Hauta-Rikku ja Vierimaan Toivokaan tällaista kevättä. Maa kasvaa, että tanner jutisee. Kirkonkylän katukuvaan on ilmestynyt paljaita olkapäitä ja kesähamosia niin että ei tahdo lietää mihin katseleisi. Siinä saa olla tarkkana, että ei poksauta kolaria tai aja ojaan. Hautarikukin tunnusti, että mukavalta se tuntui kun tytöt sairaalassa kykätti. Ei ihme, jos tässä yksi ja toinen tuntee toisin kuin Härkä-Tuomo: Katsonut ei silmä milloinkana, kohden naisen poven kukkuloita. Miehen mieltä eksyttävä tienoo.
Mukava se on olla joskus eksyksissäkin. Ainakin näin keväällä.
30.5.1984
Jo joutui armas aika… Isäntämies istui palavissaan kaivon kannella Haapaperän suvisessa maisemassa ja kuivaili hiestä märkään flanelliseen paidanhelmaan kasvojaan: ”Huh hellettä, jopas se nyt rökittää”. Toinen henkseli on valahtanut alas olkapäältä. Katse kiertää pihapiirissä ja ulottuu niitylle saakka, jossa lämpö vipittää niittyladon hirsien välissä ja pesäänsä varjeleva kuovi päästelee hätääntyneitä huutoja. Mahtaa olla jo pojat. Kissa leikkii pihanurmella poikansa kanssa joka lyö painia pihanurmesta nousevan voikukan kanssa. Jopas huovittaa. Maa työntää ruohoa niin että tanner tärisee. Elo ei voisi olla paremmin.
Sen suven suloisuutta… Nuori opiskelijapoika on päässyt kesälaitumille Vaasan teknillisestä koulusta. Hän on toisen vuosikurssin oppilaana päässyt koulutustaan vastaaviin töihin. Vaaitsijaksi mittaryhmään TVH:lle niin kuin sadat ja tuhannet tekulaiset ennen häntä.
Onpas mukava pällistellä kauniina kesäpäivänä. Katsella kaukoputken läpi mittalautaa ja sen takana seisovaa toista kesätyöläistä, nuorta opiskelijatyttöä. Linnut laulaa ja suvituuli soi.
Tyttären mielestä viimekesäinen harjuri oli nopeampi käyrien tähtäyksessä. Tämä poika vain viheltelee ja on hyvän näköinen. Eipä tyttö tiedä, että kaukoputkella saa tarkkoja kuvia tuosta soreasta apulaisesta, joka kovin kesäisessä puserossa ja shortseissaan on eksyttää harkkarin ajatukset pahemman kerran. Niin kesä kuluu näiltä kahdelta nuorelta. Aurinko paistaa. Ruudukkopapereiin ilmestyy joitakin koordinaatteja, mutta harkkaripojan päässä pyörivät muut ajatukset ja suunnitelmat.
Ja suvituuli soi… Pojan vesselit juosta viipottavat Pidisjärventietä kohti uimarantaa. Iloisesti kalkatellaan: ”Minäpä sukellan viisi metriä”. ”Niin vaan minäpä sukellin viime kesänä meijän mökillä ainakin viis metriä”. Näiden poikien kesä on alkanut ihanasti. Eivät he tällaisina päivänä muista talven pyryjä ja pakkasen kiristystä. Eivät he tiedä sitä, mitä elämä on heille tulevaisuudessa varannut. Onko tulevaisuus täynnä erääntyviä vekseleitä, epäonnistumisia, työttömyyttä ja turhautumista. Eivät he pelkää nyt atomipommia ja sotia. Vain uimareissu ja kesä on mielessä, poikien kipittäessä kohti uimarantaa. Siinä juoksee poikien mukana huomispäivä. Täynnä toiveita ja elämää.
6.6.1984
Helteinen toukokuu on nostanut esiin sääpovareita. Ihminen on sellainen, että se aina epäilee: ”Sanokaa minun sanoneen, ei tästä hyvää seuraa”.
Mehtäperällä kertoivat jo jonkun ennustaneen, että etanat ovat nousseet puun latvoihin ja vettä tulee tuntuvammin vasta heinäkuussa. Toiset povaavat vielä lumisateita ja pakkasia. Jokohan kesä tosiaan vierähti ohi?
Isännät ovat aloitelleet rehunteon. Tämä lienee ajankohtaan nähden ennätyksiä. Ollaan kolme viikkoa normaalista edellä. Tämä tietää myös sitä että kuivaheinänteko alkaa myös jo lähiviikkoina.
Entinen Farmoksen konsulentti Vallin Eino piti tupailtoja takavuosina ja esitelmöi karjanrehuista. Einolla oli tapana kertoa AIV-rehun valkuaispitoisuuksista ja verrata rehun laatua. Mikä oli ennen suviseuroja tehdyn rehun valkuaispitoisuus ja millainen oli siinä rehussa, joka tehtiin herättäjäjuhlien jälkeen. Nivalalaisten kesäelämään lyö suviseurat, herättäjäjuhlat ja rehunteko omat rytminsä vuodesta toiseen.
Rinnustin aukesi tuhansille koululaisille ja heidän opettajilleen. Pinna on ollut jo varmaan tiukalla ja loma ansaittu. Moni äiti ja isä on huolissaan siitä, että nuorille ei löydy kesätyöpaikkaa. Nuoret tarvitsevat rahaa pukeutumiseen ja omiin menoihinsa. Vanhempien kukkaro on pian isketty kuiviin.
Nuoret voisivat tehdä kyllä paljon oma-aloitteisesti itsensä työllistämiseksi. Hiljattain luettiin lehdestä, että Palolan Veikon tytär oli voittanut koululaisten kirjoituskilpailut. Tyttö on hankkinut itselleen taidon, jota varmasti moni työnantaja tänä päivänä arvostaa. Tulevaisuudessa kaksi kolmasosaa ihmisistä joutuu käyttämään päivittäin joko leipätyöhön tai harrastuksiinsa kirjoituskonetta tai näyttöpäätettä. Nopea konekirjoitustaito on jo hyvä avu ihmiselle, kun lähdetään työmarkkinoille. Tämän taidon hankkiminen ei ole ainakaan rahasta ja mahdollisuuksista kiinni. Paldaniuksen Maila järjestää talvikautena kansalaisopistossa konekirjoituskursseja ja jokainen pystyy hankkimaan halvan kirjoituskoneen, jolla taitojaan voi kehittää. Jos nuori ei osaa tehdä muuta kuin seistä tumpit suorana, ei työnantaja kauan katsele tällaista.
Oli ne ennenkin työpaikat lujassa. Maineikas enoni Urpelan Leko kertoi Amerikoissa joutuneensa seisomaan ensimmäiset kolme viikkoa kielipitkällä postitoimistossa, että ihmiset sai postimerkkiä kastaa. Ei auttanut valitella. Nokkelana miehenä Pirilän Eetu laittoi neljä tiiliskiveä villapaitaan käärittynä haalarin persustalle selän jatkoksi. Ei aikaakaan, kun joku ajomies tuli koputtelemaan Eetua selkään, että lähtiskös riskinnäköinen mies hänelle kaatomieheksi. Se oli Eetulle kovana pula-aikana elinkysymys. Nokkela aina pärjää.
11.6.1984
Paikallisradioasia näyttää olevan nykyiselle hallitukselle niin kuuma peruna, että asia ei etene. Liikenneministeriön toimesta ratkaisun tekeminen lykättiin ainakin elokuulle. Saapas sitten nähdä. Lupaa odottavien kannalta asia on kiusallinen. Nivalassa on valmisteltu asioita nyt niin pitkälle, että ohjelmatuotanto olisi voitu aloittaa parhaassa tapauksessa jo syksyllä. Kun asiat pitkittyvät, ne mutkistuvat.
Epävarmuustekijän aiheuttaa vielä se, minkälainen tulee olemaan mainonnan lupa. Käsittämättömältä tuntuu se, että valtion monopoliradio kerää lupamaksut kansalaisilta, mutta edellyttää että muut pyörittävät toimintaa omillaan ja kökkähommana. Ei onnistu. Sitkaasti koetellaan sananvapauden periaatteita.
Vuosi sitten puututtiin Pesänevan kuivumiseen. Vuodessa on tuhot kasvaneet. Nyt vesipiirin, metsähallinnon ja Tapion miehet ovat yksimielisiä siitä, että vahinko on tapahtumassa. Viime torstaina valtionhallinnon virkamiehet kävivät paikanpäällä ja sopivat kiireellisistä toimista Pesänevan palauttamisesta alkuperäiseen asentoon. Tuntuu mukavalta, että näissä asioissa on päästy järkevän keskustelun tielle. Tämä on myönteistä.
Näistä ympäristöasioista puhuttaessa sopii olettaa, että kohta Malisjoen hauilla on happivelkaa. Olin viime viikolla Niemen Raijan lakkiaisissa Maliskylällä. Miehissä katseltiin miltei kuivaa Malisjoen pohjaa. Tervaamaan pystyisi. Vettä koko uomasta tuskin löytyi. Kun näin pieneen vesimäärään ja virtaamattomaan veteen hurahtaa muutama ämpärillinen AIV:n puristemehuja on tilanne heti kaaosmainen. Pakostakin on yhdyttävä niihin, jotka arvostelevat tätä Malisjoen perkausta ja järjestelyä sillä, että kuivatusnäkökohdat ovat tulleet liian korostetusti esille. Tällaisina kuivina kesinä kuiva jokiuoma on vain haiseva viemäri. Tulisi kiireesti rakentaa uusia pohjapatoja, että jokeen saataisiin jonkinlainen määrä vettä. Runsaampaan vesimäärään sekoitettuna puristemehujen myrkytkään eivät heti totaalisesti tuhoaisi koko Malisjoen kala- ja Rapukantaa. Tässä olisi katselmuksen paikka vesipiirin miehille ja Nivalan vesilautakunnalle. Malisten itsensäkin pitäisi jo puuttua kylänsä halki virtaavan joen heikkoon kuntoon.
13.6.1984
Sunnuntaina tuli yleisradiosta ohjelma, joka puhutteli. Ohjelmasarjassa ”Tästä haluaisin puhua” kuultiin Veli Toukomiehen puheenvuoro. Veli Toukomies on tamperelainen pappi, joka on aikanaan kuulunut mm. viidenteen herätysliikkeeseen, ja on ollut sen liikkeen kiihkeä kannattaja. Jos näin on ollut, on ääni kellossa roimasti muuttunut. Tämä kirkonmies esitti sellaista kritiikkiä, joka ei jättänyt kuulijoitaan kylmäksi. Tai ainakaan niitä, joilla on vielä sen verran vapaa elämänkatsomus, että voi ottaa objektiivisesti tietoa vastaan ja analysoida sitä. Siinä puheenvuorossa saivat kaksinaismoraali, eri kirkkokunnat ja suvaitsemattomuus kuulla kunniansa.
Vaikka sanotaan, että uskonasiat eivät ole järkiasioita, niin ainakin me suruttomat tahdomme tarkastella kirkkokansan ja ns. uskovaisten käyttäytymistä järkiperustein.
Minun sieluni syövereihin on mieltynyt monet ukkojen aikojen jäänteiden kovat saarnat. Kyllä ne nuo Marjoniemen Anto ja Impikin saivat sellaisen hääpuheen, että ei siinä varmasti viikkoon tullut lihanhimot mieleen. No, Anto oli vielä noihin aikoihin melko huimapää ja ajeli surmantynnyrissäkin, niin että jospa hän otti kuitenkin riskin ukkojen helvetintulella pelottelusta huolimatta.
Minä olen monta kertaa miettinyt noita vanhoja perinnehäitä. On siinäkin tapa iloita, kun nuoripari joutui kuuntelemaan tuntitolkulla uhkauksia elämän irstailujen tuomioista. Helvetintulella pelottelu kuului hääseuroihin yhtä hyvin kuin lihavelli ja riisipuuro. Oli siinä rohkaisevia eväitä yhteistä elämää ja aviovuodetta varten.
Kyproksella ollessani sain seurata vanhemman kulttuurin häätapoja ulkopuolisena. Siellä perhesiteet ovat kiinteät ja moraalikäsitykset ankarat. Tosikkoja ei silti oltu. Siellä iloittiin ja napisteltiin viiniä. Kirkonmiehet etunenässä. Ja samaan taivaaseen aikovat mokomat tulla.
Veli Toukomies heitti kovan toteamuksen siitä, että meillä kaamoksen lapsilla ja ahtaiden herätysliikkeiden kahlehtimilla ihmisillä itsemurhatilastot ovat maailman korkeimpia. Tähän kuuluu vielä raju viinan käyttö, synkkämielisyys, tuskatilat ja estyneisyys. Ei ole pokkaa elää omaa elämää.
Noista hääpuheista tulee mieleen yksi vihkimistapaus. Vanhainkodissa leimahti taas kerran romanssi ja se piti vahvistaa vihkimisellä. Pariskunta oli jo ikääntynyt. Molemmat reilusti yli 80 vuotta. Kuulon ja näön kanssakin niin ja näin, mutta heidän hormoninsa hyrräsivät.
Pappi suhtautui vihkimiseen vähän vastenmielisesti. Mitäs noita höppänöitä vihkimään, ei siinä enää mitään tapahdu, muksatkoon omia aikojaan. Pariskunta ei kuitenkaan antanut periksi, vaan vaati vihkimystä. Papin oli suostuttava, mutta vihkimistä valmistellessaan hän vielä mumisi: ”Tämä on jo kohtalon ivaa”. Tämä ei tietenkään ollut tarkoitettu pariskunnan kuultavaksi, mutta mummopa kuuli ainakin osan ja kuuli sen omalla tavallaan: ”Joo joo, kohta on kivaa”.
20.6.1984
Jossain sivukylällä on perintötalon vanhapoika herännyt iltamyöhällä siihen voimalliseen tunteeseen, että on juhannusaatto. Saunalämpöisen ihon päälle hän on vetänyt lämpöisen pumpulipaidan ja jalkoihinsa vaaleat housut. Tämän jäyhän ja juroksi tunnetun poikamiehen piironginlaatikossa on säilynyt jotain juhannukseksi tarkoitettua. Sitä on nyt pikkuhiljaa ikääntyneeltä äidiltä salaa naukkailtu ja käyty kiertämässä navetat ja tanhuat. Ilta ehtii. Hitaasti vaikuttaa riskissä miehessä muutama kupollinen kirkasta paloviinaa. Puhdas saunaiho, puhtaalta tuoksuva sauna ja sisälle tuodut pihlajat kiihdyttävät yhdessä kupposten kanssa myös tämän jurrikan verenkiertoa. Harvoin hän viihtyy peilin edessä, mutta nyt käy vielä kampaamassa tukkansa. Työntyy ulos ja hamuaa seinustalta polkupyörän. Suuntakin tuntuu selvältä. Kohti kylätien risteystä, osuuskauppaa ja postia. Sieltä löytyy varmasti joku toinen iltamyöhäinen liikkuja. Soratie suhisee. Miehen sieraimet värähtelevät ja aistivat pelloilta tulevan heelmöivän rukiin ja kukkien tuoksut. On juhannus.
Tämän samaisen puhdistuslennon on mies tehnyt jo kymmeniä vuosia jokainen juhannus. Se päättyy aina samalla tavalla. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut niinä tunteina, jolloin aurinko on ollut hetken piilossa. Raukeus täyttää miehen olemuksen. Nautintoaineiden vaikutus on häipymässä ja eilisen työpäivän rasitukset ramaisevat. Kohti kotia polkee mies entistä vakaampana. Vanhan äidin kamarista liikahtaa verho huomaamattomasti. Äiti on valvonut yön pojan poissaolon ajan. Äiti huomaa sen, että tämäkään juhannus ei tuonut toivoa nuorikon tulosta taloon. Perintötalo kaipaisi jo uutta emäntää. Pian kuorsaa poika tallin vintillä syvässä unessa ja kenties unessa hänen luoksensa tulee neito, joka täyttäisi miehen haaveet. Todellisuudessa pihapiirin täyttää vain kuorsaus ja aamuvirkun kivitaskun raksutus.
Jossain salaisessa paikassa kohtaavat kaksi nuorta. Heidän lempensä on kasvanut ja kehittynyt lähelle kypsymistä. Miehen käsi laskeutuu naisen paljaalle olkapäälle. Nainen ei pakene, vaan painautuu lähemmäs. Mies tietää, että hän on tehnyt päätöksensä. Tänä yönä eletään täyttymyksen hetkiä. He elävät suviyön, eivätkä he aavista sitä nyt, että elämän murheet, tuskat ja räntäsateet tulevat ajallaan. Suviyö on heidän.
Oi, ihmiset, toistanne lempikää ja taivahan ääriä tavoittakaa, niin pieni, pieni on maa.
27.6.1984
Olisi varsin kohtuutonta manata nyt viikon päästä, että aina sataa. Sade tekee hyvää meidän perunamaalle ja naapurin kuiville heinille. Toki moni ei ole heinäntekoa ehtinyt aloittaa. Tällä viikolla se olisi rävähtänyt, jos olisi tullut poutia. No ei syytä vielä huoleen. Kosteus pitää pitkän poudan jälkeen kasvustot tuoreina. Vanhaksi heinä ei toki vielä mene, ollaanhan sitä vielä kesäkuussa.
Lomalaisetkin palailevat muutamiksi viikoiksi Nivalaan. Yksi havainto, joka tehtiin jo viime vuonna, näyttää pitävän paikkansa. Ruotsin rekkareita ja lomalaisia näkyy Nivalan katukuvassa entistä vähemmän. Syytkin tähän tiedetään. Suurin muuttoliike Ruotsiin oli Nivalastakin 1960-luvulla. Siitä on nyt aikaa jo neljännesvuosisata. Sinä aikana näille siirtolaisille on syntynyt ja kasvanut toinen sukupolvi, joka on aikuistunut ja mennyt jo avioonkin. Monen tuolloin Ruotsiin muuttaneen vanhemmat täällä Nivalassa ovat siirtyneet jo rajan taakse. Noiden muuttajien perhe ja lähiomaiset ovat siten Ruotsissa. Elämä muutoinkin siellä on vakiintunut. Monet ovat hankkineet oman talon. Enää ei ole sellaista hinkua Nivalaan.
Toinenkin syy tänne tulemiseen on. Vielä kymmenen vuotta sitten ruotsalaiset tulivat joukoilla tuhansine kruunuineen ja ostivat eväänsä Nivalan kaupoista. Pakkasivat vielä lähtiessään auton täyteen makkaraa, lihatuotteita ja muita elintarvikkeita. Nyt on malli aivan toinen.
Suomalaiset hakevat rasvansa naapurin puolelta. Entiset nivalalaisetkin laulavat: ois kallis suomenmaa. Ruotsin devalvaatio on kääntänyt hintasuhteet naapurimaan eduksi. Ei ihme, jos ruotsinsuomalaiset eivät täällä enää pitkään kesälomiaan viihdy. Halvempia paikkoja löytyy Afrikasta ja Välimeren rannoilta lomanviettoon.
Onhan meillä toki lomalaisissa kotimaan reservi. Luonnollisena ei saisi pitää kuitenkaan sitä, että he aina vain tulevat tänne lomilleen. Monet kunnat kilpailevat kotimaan turismista ja järjestävät jopa kansainvälisiä tilaisuuksia heinäkuuksi. Nivalassa ei tähän puoleen ole juuri satsattu. Nivala-Seura on hoitanut miltei yksin koko Nivala-viikon tapahtumat ja myös maksanut ne vähäiset viulut. Kolmeksi on pantu kunnan ja seurakunnan kanssa ainoastaan ne seppeleet, jotka vuosittain on laskettu sunnuntaisin hautamuistomerkeille. Jatkossa pitäisi löytyä jotain rämäkkää. Pitää ideoita, painattaa esitteitä, mainostaa ja markkinoida. Pitää teetättää jotain omaperäistä, jos aiotaan saada edes entiset vieraat ja oma väki pysymään.
Yhden idean antoi Hakkilan Tuomo. Kun Nivalasta on lähtenyt runsaasti monen alan taitajia, laulajia, kirjoittajia ja meillä on kuoroja. Pitäisi löytää nivalalainen käsikirjoituksen tekijä. Säveltäjä saataisiin muualta. Sitten nivalalaiset esittämään. Laulajista meiltä löytyy. Tuomo itse, Esa Ruuttunen, Tellervo Pajamies, Matti Pelo, Heljä Kivimäki ja kotiväki päälle. Mistä taitava käsikirjoituksen tekijä? Urpelan Seppo on ainoa ammattilainen, jolta tilattiin nytkin radioon kuunnelma.
Muistakaapa nyt vielä käsityöntaitajat, että Nivala-viikon markkinoille odotetaan teidän työnäytöksiä ja kauppatavaraa, että ei koko markkinamyynti menisi ulkopitäjäläisten touhuksi. Vielä ehtii takomaan, vihtoja tekemään, suutaroimaan, kutomaan, leipomaan ja paistamaan. Nivala-päivän toimikunta kokoontuu seuraavan kerran 3.7. ja silloin pitäisi olla jo loppusilaukset valmiina. Lykkyä tykkö.
2.7.1984
Sain soittopyynnön Turkuun, ja sieltä tuli myönteistä kerrottavaa. Salosen Pekka oli viettänyt juhannuksen kansantaloutemme kannalta toisaalta hyvin, toisaalta huonosti. Juhannustuotteiden kulutus jäi varmasti keskiarvojen alle, mutta jotain muuta tapahtui.
Neuvostoliiton kauppakumppanit tulivat Turkuun juhannusaattona. Kaupankäynti aloitettiin aamulla kello 9:30. Kauppaa jauhettiin yhteen menoon sunnuntaihin saakka. Tuloksena kauppa Rasno Expordin kanssa, joka sisältää 35 000 miesten pukua, 40 000 miesten päällystakkia, ja 10 000 naisten poplaria. Näistä tuotteista tulee valmistukseen Nivalaan 50 000 kappaletta ja se työllistää Nivalan tytöt kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Neuvottelut olivat olleet tiukat. Tällä kertaa naapurimaan kauppakumppaneilla oli tullessaan mm. omat vaatimukset ja esitykset neuleen laadusta. Pekka meinasi, että Nivalan tyttäret joutuvat nyt koville. Vaatimustaso kasvaa kilpailun kiristyessä, eikä Suomi ole mikään halpatuontimaa.
Kolmen vuoden tauon jälkeen kutsutaan kaikki kynällä ja kirjoituskoneella leipänsä hankkivat toimittajat ja kirjailijat, näyttelijät ja kulttuurityön työläiset Nivalaan viettämään yhteistä palaveria.
Viimeksi oli paikalla mm. Kairamon Aimo. Haapalan Vesa, Junttilan Veli, Luhtaselan veljekset ja monet muut. Tällä kertaa toivottaisiin paljon suurempaa porukkaa. Ylikotilan Ollikin lupaili, Junttilan Veli on myös maissa. Niemen Reijokin tulee, Talven Ykästä puhumattakaan. Lomapaperit vetämään.
Samaan porukkaan pyydetään myös Ruuttusen Esa, Hakkilan Tuomo, Kivimäen Heljä, Urpelan Seppo, Tyhtilän Hanski, Pelon Matti ym. Tämä ei ole kutsuttujen lista, vaan muutamia nimiä. Tervetulleita ovat kaikki tähän sakkiin itsensä tunnistavat. Kunta on luvannut safkat, Martikaisen Raimo ainakin yhdet kaljat ja Nivala-Seura lämmintä kättä. Tämä yhteinen palaveri on lauantaina 14.7.1984 klo. 14:00 uudessa Puustellissa. Pankaapa korvan taakse ja sana kiertämään. Hyviä lomia.
4.7.1984
Kunta on yrittänyt muistaa veronmaksurasituksen ja jätevesimaksun vastapainoksi myös kaava-alueen ihmisiä. Uusille puistoalueille on viety penkkejä ja kukkaruukkuja. Ajelin eräänä iltana puistoalueilla ja huomasin harmikseni, että Pidisjärventien vaahteroita ja kukkapurkkeja oli käsitelty kaltoin. Kyllä se on niin, että ulkomaan puut ja herkät kukat eivät kestä Nivalassakaan yöpakkasia ja 1970-luvun nuorisoa. Eihän siinä kestä metalliset katukilvetkään. Korkinavaajaksi näkyy väännetyn monet viitat. Joku ehti jo tällaisesta ilkityöstä tavoitettavalle julkista raipparangaistusta. Pitääkö panna teosta tavattu Pidisjärventien katuvalopylvääseen kiinni ja housut nilkkoihin ja jokainen ohikulkija antamaan muutama pari raippoja.
Toinen vaihtoehto on perustaa ilmiantojärjestelmä palkkioperusteella. Tätäkin on esitetty. Tämä ei ole kyllä oikein suomalainen järjestelmä, mutta jotain on tehtävä, jos kuria ei saada aikaan. Istutukset ja kukkapenkit on tarkoitettu pehmentämään muutoin niin yksitoikkoiseksi käynyttä keskustaa ja tuomaan asumisviihtyvyyttä myös keskustaan. Ajatelkaapa nuoret asioita, mitä varten ympäristöämme ehostetaan. Eiköhän kaikki kaunis ole tarkoitettu meille jokaiselle mielialan kohennukseksi. Puut ja kukat eivät pysty puolustautumaan ja ne ovat syyttömiä. Sen vuoksi aggressioiden purkaminen näihin ei ole oikea tapa vähentää paineita.
Eräs henkilö esitti, että nuoret itse ottaisivat porukoissaan ja järjestöissään keskenään nämä asiat keskustelun kohteeksi. Tuhojen korvaamiseksi nuoret voisivat suorittaa omatoimisesti puiden istutuksia. Kunnan vuokratalojen tontit ovat vielä kovin avonaisia. Kohteita kyllä löytyy. Toivottavasti nämä kuntalaisten terveiset ovat menneet perille.
Nivalalaiset ovat kehittyneet ympäristönsä hoidossa valtavasti viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Voidaan sanoa, että on lähdetty nollatilanteesta.
Olen aikaisemminkin muistellut millainen se oli kartano Veelannissakin joskus 1940-luvulla. Jos niitä heiniä ei nyt niin liiemmälti ollut lehmille syöttää, niin oli niitä kuloheiniä ainakin kesällä tallin ja navetan edessä ja hevosenpaskoja puolikartanoon. Ei ollut kukkapenkkejä portaanpielessä, vaan yöjuna (kusiastia), uuniluuta ja muuta kamaa. Jos akat höynähtivät keväällä joelta tuomiaan kulleroita istuttamaan, niin varmaan ne tuli hevosella jyrsitettyä monen kertaan, kun tamma laskettiin puolisen ajaksi kartanolle evästä keräämään. Nyt näkee niin hoidettuja pihamaita jo sivukylilläkin ja vähitellen ne romut ovat menneet piiloon. Ei taida olla enää muualla kuin omalla kartanolla.
Tämä kulttuurikasvu tapahtuu vaikutteiden kautta ja näyttää nousevan etelästä pohjoiseen. Kupittaan lähteellähän meitä pakanoita kristinuskoon ja ihmisten tavoille ensiksi opetettiin. Aina ei tuo kulttuurin tulo ole ollut omasta maaperästä nousevaa, vaan muussakin vieraiden tuomaa tai tuottamaa.
Muistuu mieleen 1950-luku, kun ensimmäiset nivalalaiset lähtivät Ruotsiin ansioihin. Metsätöihin ja kettinkitehtaille. Kun he vuoden päästä tulivat takaisin oli melkein jokaisella tuomisenaan suuri kobeliini jossa aiheena ”peurat lähteellä”. Se oli jotain uutta ja miltei yhtä tärkeää kuin suvun ensimmäisen ylioppilaan kuva piirongin päällä. Siinä perkattiin kamarinseinää tyhjäksi kotoisista huoneentauluista ja vintille joutivat sellaiset koruompeleet lakanakankaalla, vaikka niissä lukikin isänmaallinen ja ylevä teksti kodin onnesta ja elon päivistä. Tai mustalle lasille painettu taulu ”Tähän asti on Herra auttanut meitä”. Uudet kulttuurituulet puhalsivat menneestä.
Työlästä on ollut heinänteko. Harva on edes aloittanut. Monessa talossa heinäseipäät ovat loppuneet ja samoin heinäväki. Useimmiten se on niin, että kun isäntä lyö lippalakin päähänsä ja lähtee niitylle, niin siinä se on koko heinäväki. Paras heinäteko oli nyt pouta. Vuotellaan.
Muistakaapa nyt tulevalla viikolla kuitenkin liikkua vaikka tulisikin heinäpouta. Nivala-viikolla olisi kiva nähdä kansaa liikkeellä. Tuokaa vieraannekin. tapaamisiin.
9.7.1984
Heti aluksi pitää pyytää anteeksi isä-Jyrkältä. Nivala-lehden kalentereihin oli kyllä ilmestynyt Jyrkkä Reinon synttäripäivän kohdalle merkintä, että ei lehteen.
Siitä huolimatta oli tarkoitus käydä tervehtimässä tätä kanta-Jyrkän juurevaa isäntämiestä. Viimeisiä patriootteja kaava-alueella. Reino on kertojamestareita. Liekö noita taitoja vielä kohentanut kymmenien vuosien yhteinen taival vaimo-Anastasian kanssa, joka on karjalaista heimoa.
Reino on lupsakka kertoja, mutta löytyy sieltä särmäkin tarpeen vaatiessa. Reino ei ole koskaan ollut työtä vieroksuva, mutta on hän ainakin yhden työmaalakon pistänyt pystyyn.
Nivalan miehet, Jyrkän Reino ja Veikko, Ylikosken Ahti ja kumppanit olivat aikoinaan rakentamassa Porkkalaa luovutuksen jälkeen ja tekivätpä loistavan kesäsaunan Herlinin Pekalle. Pojilla oli ruokala talon puolesta. Pojat tekivät ankarasti töitä ja kyllähän siinä toinenkin kakku pantiin happanemaan. Isot raavaat miehet.
Kämppäemäntä alkoi motkottamaan, että nuo Nivalan miehet syö liikaa voita. Reino hermostui emännän jupinoihin ja pisti eräänä aamuna seisokin päälle: töihin ei lähdetä, ennen kuin emäntä vaihtuu. Työnjohtaja tuli paikalle ja alkoi kysellä seisokin syytä. Reino kertoi asian miesten puolesta. Työnjohtaja lähti vikkelästi kertomaan asiaa Herlinin Pekalle. Kohta tuli jeeppi vikkelästi paikalle ja emännän tavarat nostettiin jeeppiin. Reino oli ässittynyt mamman marmatuksesta niin paljon, että ei malttanut hillitä luontoaan, vaan käveli vielä auton viereen hyvästelemään potkut saanutta emäntää: ”Höpsis kaikkiaan, piikaihminen ja uuden reen jalaksille.”
Hyviä vointeja Jyrkän isännälle ja onnittelut synttäripäivän johdosta. Ota jo löysin rantein. Sinulla on sellainen poikalauma, että hattua saa nostaa moni isä.
Toiset onnittelut Espoon teräsvaarille. Mikko Salonen viettää 87-vuotispäivää lauantaina. Tänäkin kesänä Mikko kävi nappaamassa kolme kultamitalia ja yhden pronssin veteraanien SM-kilpailuista. Sarja oli 85 täyttäneet. Viime kisoissa Tampereella Mikko kohtasi ensi kerran parempansa. Samaan sarjaan ilmestyi vielä puoli vuotta Mikkoa vanhempi ja tuo kaveri otti ja päihitti Mikon. Miksi ei harmittaisi. Mikko tulee 22. päivänä Nivalaan Salosen suvun juhliin. Niistä tulee kovat juhlat. Aholan Veikkokin on jo ilmestynyt maihin Kanadasta saakka. Huugokin on kuulema jo Tukholmassa tulossa. Sittenpä nähdään. Onnittelut Espooseen.
11.7.1984
Seurakuntaamme kahtia jakanut kiista kirkkomaan vieritse menevästä polusta on nyt sitten ratkaistu. Ratkaisu on tullut ulkopuoliselta taholta, mutta se soidaan tulkita myös merkkinä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Polun sulkenut aita on nyt maahan tallattu. Varhain maanantaiaamuna tuli Pidisjärven suunnasta eräs kulkija, joka ei kerinnyt kiertelemään verkkoaitaa, vaan juoksi läpi. Ryminällä sortui aita. Isokokoinen hirvi päätti ratkaista nämä kiistakysymykset ja näytti missä on luonnollinen polun paikka. Hirvi tuli Sarparannantietä ja juoksi suoraa hautausmaan vieritse kohti Halpa-Hallia. Polun puolustajat ovat nyt saaneet lujaa vahvistusta uskotellen, että he ovat oikeassa ja merkki siitä on annettu.
Katvalan tanhuvilla tuoksuu hyvältä. Naapurin Paavo ja Möykky-Kepan lämmittämä sysi, tervahytti höyryää mukavasti ja levittää ympäristöön terveellisiä tuoksuja. Sunnuntai-iltaan saakka pojat ovat kolmivuorotyössä kahteen pekkaan lämmittäneet hyttiä ja keskiviikkoiltana pitäisi viimeistään mustan hehkuvan tervan syöksyä rännistä. Viime kerralla hytinpoltto oli mennä pilalle, sillä pesän sortuma aiheutti sen, että tarpeellista lämpötilaa ei saatu. Tulukaapa keskiviikkoiltana Katvalaan kahtomaan, niin voitte saada pikiöljysokerin. Se auttaa köhään, kesälentsuun ja moneen muuhun vaivaan.
Karvoskyläset ovat tehneet vuoden ankarasti töitä kyläjuhlansa hyväksi. Ohjelma on runsas ja monipuolinen. Tällä kertaa tarjotaan ilmaiseksi myös suuhunpantavaa. Illan päätteeksi saadaan huituvelli ja rieskavoileivät. Sellainen on menu karvoskyläläisillä.
Kastellin Kerttu on rustannut muisteloistaan pienoisnäytelmän tähän tilaisuuteen. Olen sukulaisena jäävi kehumaan, mutta mielestäni serkku on siinä onnistunut. Lukasin läpi käsikirjoituksen ja se tuntui sopivalta juuri tätä tilaisuutta varten tehtynä. Pidetäänpä huolta, että Karvoskylän huituvelli ei jää tähteeksi. Siis torstai-iltana. Karvoskyläset pyysivät muistuttamaan, että koulun pihaan ei päästetä autoja. Parkkipaikat löytyvät asemalta Marjoniemen ja muiden lähitalojen pihalta, sekä tietenkin asemalle menevän tien laitamilta.
Nivalan markkinoille näyttää tulevan toprasti porukkaa. Nivalalaiset ovat ottaneet onkeen kehotukset ja torilla tarjotaan monenlaisia käsitöitä ja kotoisia tuotteita. Siitä se pää aukeaa ja ties vaikka jää monelle pysyväksi harrastukseksi. Muistutetaanpa vielä lauantai-illan konsertista. Nyt on tilaisuus kuulla Tuomoa ja Pelon Mattia. Pankaapa korvan taakse.
Olin viikonvaihteessa Turussa. Perjantai-iltana kävelin Naantalin kesäisiä katuja. Kello 20:00 kajahti tornista iltasoitto. Se hiljensi sadat ihmiset ja tuntui kesäillassa kerrassaan juhlavalta. Eikö ensi lauantaiksi saataisi iltasoittoa myös Nivalan kirkon tornista. Näistä soitoista on sokerinmaku suussa takavuosilta. Iltasoitot ainakin heinäkuussa olisivat varmasti melkoinen kohokohta kuulijoille. Tässäpä haastetta puhallinmusiikin harrastajille.
5.9.1984
”On kesä mennyt, tunne lämpöä en nyt.” Meni myös kesäloma. Jouti mennäkin. Loman aikana oli tupsahtanut kaksi korttiakin pöydälle. Hietalan Jouko poikineen muisti kuvakortilla Kreikasta ja totesi, että siellä olisi ollut paremmat heinäpoudat. Toinen kortti tai pikemminkin kirje tuli Kannuksen Eskolasta. Valitettavasti mukana seurannut runo oli vain nyt tällä kertaa niin poikamiehen kuumettuneita tunteita, että ei oikein kestänyt painomustetta. Terveisiä Taunolle.
Haapaperän kuivaamolla meni lomapäivien viimeiset yöt. Siellä sitä on vielä elämää. Jos jutut käyvät yksitotisiksi ja liian ammattiasioihin puuttuviksi, niin kyllä Aakon Oiva ja Rajaniemen Jukka pistävät ilmaa juttujen alle. Kävi siellä kuivaamolla kappalainenkin. Haapaperällä on nyt sitten pikkuherneisen paikka auki. Jukka on huudattanut itsensä väliherneiseksi. uuden arvonimen vaatimuksena ei ole yksinomaan manttaaliluku, vaan muutkin isännän ominaisuudet. Lähempiä tietoja vaatimuksista voi kysellä Haapaperän kuivaamolla.
Metsästyskausi alkoi nyt myös lintujen ja jänisten osalta. Avauspäivän saalistulokset ovat jääneet varsin heikoiksi. Lintukannan on tietty olevan heikko jo ennakkoon, mutta jäniskannan väheneminen tuli monelle yllätyksenä. Puintimiehet ovat tehneet jo havaintoja, että harvoin lähtee enää jänis puimurin edestä. Kävin lauantaina Rajaniemen Sepon mukana jahdissa. Sepolla on vain kaksi sekarotuista koiraa. Ensi kerran sain kuitenkin kuunnella komeaa ajoa, vaikka olen ollut kirjakoirienkin kanssa metsällä. Aamupäivän tulos viisi jänistä, ja tässä saaliissa oli hyvien koirien osuus 90 prosenttia, vaikka näihin jäniksiin tarvittiin vain kuusi patruunaa. Sellulla on hyvät kotitarvekoirat.
Naapurimme Niva-Kaihdin täytti kymmenen vuotta. Hosion pariskunnalle ja hyvälle naapurille parhaat menestyksen toivotukset. Tämä perheyritys on yksi Nivalan merkittävimpiä ja sen toiminta näinä kymmenenä vuotena on ollut kasvuhakuista. Kymmenen vuoden aikana Viljo ja Ritva ovat perustaneet omat myymälät Ylivieskaan, Raaheen ja Kokkolaan. Millä muulla nivalalaisella yrityksellä on tällainen myyntiverkosto? Yrityksen leivissä on jo kymmenen henkeä. Tällaiset yrittäjät ovat kultajyviä. Menestystä jatkossakin.
12.9.1984
Vallanjaossa on tapahtumassa suuressa maailmassa uusjako. Valta on lipsumassa hallituksilta ja puolueilta. Ammattiyhdistysliike, erilaiset kansalaisjärjestöt, aktivistit, vihreät, ym. valtaa haluavat tulevat näyttelemään tulevaisuudessa ehkä merkittävää roolia. Tästä saatiin näyttö viime viikolla. Englannin kanaaliin uponneen laivan lastia salattiin pitkään. Englannissa toimiva ydinaseita vastustava rauhanliike hankki tietoonsa uponneen laivan lastin. Kävi ilmi, että laivassa oli radioaktiivisen lastin lisäksi Neuvostoliittoon matkalla olevia kaasuputken osia. Niin varustamon, Englannin ja Ranskan hallituksen oli taivuttava kertomaan totuus ja se, että tosiasioita on yritetty salailla. Muutaman aktivistin työn tuloksena pistettiin hallitukset polvilleen. Näin tekivät muutamat luonnonsuojelijat hylkeenpoikasten pelastamiseksi.
Matkustivat omilla rahoillaan tuhansia kilometrejä ja värjäsivät tuhansia minkinpoikasia, niin että turkis meni pilalle. Tuhannet hylkeenpoikaset säästyivät. He tekivät filmejä, joissa näytettiin koko maailmalle, miten hylkeenpyytäjät nuijivat emojensa vierestä tuhansia vastasyntyneitä minkinpoikasia. Se oli karmeaa katseltavaa.
Nyt kunnallisvaalien alla havaittiin poliittista väsymystä ja nuorten passiivisuutta, niin tulee mieleen siirtyykö valta pois puolueilta. Naurettavaa sekin, että kaikki puolueet ovat nyt vaaliteemoissaan niin vihreitä, niin vihreitä ja ympäristöystävällisiä että ällöttää. Onko huono omatunto?
Myllylän Leo piipahti toimituksessa ja pyysi kertomaan, että peltopyyjahti ei suinkaan ole alkanut. En jutussani sitä toki tarkoittanut, mutta kerroin peltopyykannasta, niin joku oli kuulema tullut siihen tulokseen, että peltopyitäkin saa metsästää. Ei toki. Siihen on oma a ikänsä ja toivottavasti Nivalassa ei edes metsästettäisi.
Lökösää syksyä. Terveisiä tutuille.
24.9.1984
Varsin pitkän toimittajaurani maagisimpia hetkiä oli viime viikolla. Sain tapaamisen kahden maineikkaan veljeksen kanssa. Sain puhutella yksin ja vastakkain Ylivieskassa Kankaan veljeksiä. Eero TVL:n Keski-Pohjanmaan piirin päällikkö ja Paavo Maanmittauspiirin päällikkö. Tähän haastatteluun palaan myöhemmin, mutta yksi asia jäi niin mukavasti soimaan, etten malta pitää sitä nahoissani.
Nämä veljekset ovat suuria luonnon ystäviä. Siihen heidät opetti ja kasvatti isä, joka toimi metsänhoitajana. Lapset olivat usein mukana ja isä puhutteli puut ja kasvit ja kertoili lämpimästi. Seuraavan tarinan kertoi meille Eero, veljeksistä vanhin.
Minä asuin Helsingissä ja siellä lapsenikin varttuivat. Se oli tietysti minulle vieras ympäristö. Olinhan saanut viettää nuoruuteni Haapaveden ympäristön metsissä ja sydänmailla ja mieli on aina palannut metsään ja luontoon.
Poikani oli kasvanut jo nuorukaiseksi Helsingin miljöössä. Hän ei ollut juuri liikkunut luonnossa. Vein hänet kerran metsään. Kauhukseni huomasin, että tämä asfaltilla kasvanut poikani ei pysynyt metsässä pystyssä. Joka juurakkoon ja kuoppaan hän kompastui. Tietäähän sen, vain katuja kävelleen miehen. Silloin tein päätöksen, että muutamme maalle ja niin tultiin Ylivieskaan. Lisää ensi viikolla.
Toimituksen puolesta suuret anteeksipyynnöt. ja kenellekö? Korkiakosken Eedvardille. Olin viivannut alle Eedvardin merkkipäivän, mutta toimittajat olivat katsoneet päivät väärin ja niin juttu myöhästyi.
Korkiakosken suku on maineikas kantasuku. Oottaako pannu muuten merkille, miten yrittävää porukkaa se on. Eipä taho löytyä suuresta suvusta yhtään mustaa lammasta, tai saamatonta nahjusta. Siinä on kantaemolla ja -isällä geenit passannut hyvin yhteen. No ei ihme. Saihan Korkiakoski jo 1860-luvulla Kuopion maatalousnäyttelyssä Keisarillisen senaatin palkinnon tervahytin keksimisestä. Keksintö, jolla koko Nivala ja Kalajokilaakso vaurastuttivat itseään viime vuosisadalla.
Oli tarkoitus antaa tunnustusta vain Eedvardille, mutta tuli kehuttua koko suku. Se korutonta on kertomaa. Justiin soitti Leppälän Ritva, että verotoimisto onkin ilmoittanut uuden luvun äyrimäärän kasvusta. Alkuviikosta annettu tieto 14 prosentin kasvusta ei pidä paikkaansa. Viimeinen ajo osoittaa kasvuksi vain kahdeksan prosenttia. Talousarvio on tehty 12 prosentin kasvulle. Huh, huh.
Ei muutenkaan hyvältä näytä. Viime viikolla kolme konkkaa. Jokilaakson Traktorimiesten konkurssi oli melkoinen järkytys. Liike menestyi hyvin ja myyntitilastot olivat kovat. Näin vain kuitenkin kävi.
Tämän päivän liike-elämä on kovaa. Osuuspuojin uusi päällikkö kertoi, että vähittäiskaupan kilpailuasetelmat ovat Nivalassa kovemmat kuin monilla Etelä-Suomen keskuspaikoilla. Maatalouskaupan volyymi on laskenut tuotantorajoituksista johtuen. Tänään myydään vähemmän ja kilpaillaan rajummin.
Tänä päivänä puhutaan paljon elinkeinoelämästä. Haukutaan kapitalisteja ja yrittäjiä koviksi ja säälimättömiksi, jotka vain ryyppäävät yhteiskunnan varoilla. Puhutaan toki muutakin. Kunnat yllyttävät uusia yrittäjiä alkamaan. Viedään pouhkevana kukkia uusiin liikkeisiin Toivotetaan onnea ja menestystä. Tämän jälkeen yrittäjä on yksin. Hänen takanaan ei ole ketään tukijoita tai sitä yleistä hyväksymistä. Tämän päivän yritystoiminta on kovaa. Kaikki eivät voi selvitä voittajina ja siihen tilanteeseen meidän on totuttauduttava. Yritysjohtajan housuissa seisominen ei ole tänä päivän helppoa. On muistettava se tosiasia, että vaikka jokainen kansalainen tekisi kahdeksan tuntia työtä päivässä, niin yhteistä kakkua ei jää jaettavaksi. Vasta kun muutama henkilöt pistävät likoon omaisuutensa, terveytensä, hulluutensa ja raatavat yötä päivää riskaamalla kaiken, voi syntyä jaettavaa. Tämän päivän menestyvä yrittäjä on kultajyvä yhteiskunnalle.
Tuli tässä nyt vähän vuodatettua. Ei se elämä voivottelemalla parane. Suomi on vapaa maa.
Maineikas, mutta jo edesmennyt serkkuni, Reuna Topi tapasi sanoa. Rahamiehet ryyppää, riskit tappele, mutta köyhille saarnataan evankeliumia.
1.10.1984
Oulun konttori kutsui alueensa päätoimittajia ja kunnallisjohtoa alkuviikosta vieraiksi majalleen Saariselälle.
Ajankohta ei tainnut olla paras mahdollinen, sillä kunnallisjohdon edustus jäi vain kahteen. Mukana oli Piippolan ja Haukiputaan kunnanjohtajat. Toimituksen väkeä oli runsaammin.
Oulusta lähdettiin ja Rovaniemellä haukattiin aamiainen paikallisen K-kaupan baarissa. Sodankylän linja-autoasemalla ryypättiin kahvit ja perillä oltiin puoli neljä.
Oli kaunis ilta ja ehdittiin vielä patikoimaan tunturiin. Seitsemäksi ehdittiin saunaan ja syömään. Tiistaiaamuna ennen yhdeksää meidät kuskattiin linja-autolla Kiilopäälle. Sieltä sai lähteä tarpomaan Luulaamin ja Rumankurun kautta Saariselälle. Kartan mukaan matkaa oli vain 16 kilsaa, mutta tunturissa se tuntuu melko pitkältä. Tiistain vastaisena yönä tuli Saariselälle lumi. Sitä vihmoi kylmästi vielä tiistain aamupäivän.
Tehtiin aamulla eväät. Ne jäi kenttäpäällikkö Karvisen reppuun. Joukossa on aina yllytyshulluja. Niinpä Luulammilta lähtiessä erkani viiden miehen ryhmä. Siinä oli Kalevan ja Pohjolan Sanomien taloustoimittajat, Liiton päätoimittaja Hannula, Raahen Seudun toimituspäällikkö ja allekirjoittanut. Tultiin joutuun viimeiset 12 kilsaa. Pari kilometriä ennen maalia Hannulan Jouko pisti juoksuksi. Porukka pysyi koossa perille saakka. Sauna oli varattu kahdeksi, mutta kärkiporukka oli perillä jo 12:20.
Kova poika on Paavalikin. Täytyyhän sitä peruskuntoa pitää, kun on tuore nuorikko. Paavali oli vain ensimmäisiä kertoja maastossa kolarivammojensa jälkeen ja ei uskaltanut riskeerata kaikkeaan. Kävi kuitenkin vielä lähtöaamunakin lenkillä.
On se lapin ihmisten elo vähän toisenlaista kuin rintamailla. Ei ole niin hoppu. UKK-puistossa Inarin puolella oli pari miestä rakentelemassa kämppiä. Jo vain, tuumailtiin siinä hetki miesten kanssa. Tulomatkalla kertoili Raahen mies seuraavan tarinan.
Muutamana syksynä hän oli parin eläinlääkärin kanssa patikoimassa tunturissa. Törmättiin poromieheen tunturissa ja jäätiin juttusille. Siinä kun tutuksi tultiin, kysäisi poromies, ”oisko pojilla ryyppyjä”. Lääkäreillä oli koskenkorvapullossa pirtua ja ajattelivat tehdä jekun poromiehelle. ”Jo vain, onhan meillä tätä koskenkorvaa”. Poromies otti pullon ja pulputti pitkät ryypyt. Antoi pullon takaisin ja virkkasi kuivasti: ”Tet sitä että vettä tunthuriin kanna”.
Kunnallisvaalit ovat jo kuukauden päässä, mutta kovin passiiviselta näyttää puolueiden toiminta aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tuolla Lapin matkalla keskusteltiin samasta asiasta. Sama tuntui olevan suunta koko läänin alueella. Lienee valtakunnallinenkin. Politiikassa näyttää olevan meneillään matalan profiilin vuodet. Tämä näkyi jo puolueiden listoilta. Ehdokkaat olivat kaikille lujassa.
Nuorten passiivisuus on hälyttävää. Asioita hoidetaan tulevaisuudessakin poliittisten puolueiden kautta ja jos nuoret osoittavat tämän tasoista kiinnostusta, niin ei hyvältä näytä. Toivottavasti vireämistä tapahtuu ja nuoretkin käyvät vaaliuurnilla.
Nivalan Kustannus Oy on aloittanut paikallisradion studion rakentamisen uuden kunnantalon kellariin. Työt suorittaa urakkana Tapani Kojola Ky. Lupa on vielä valtioneuvoston takana, mutta Kustanns Oy uskalsi ottaa riskin.
Tämä radioasia ei ole yksinomaan Nivalan Kustannus Oy:n asia. Jos onnistumme, siitä hyötyy koko Nivala. Kunta, seurakunta ja elinkeinoelämä. Radio antaa mahdollisuuden myös monille harrastajaryhmille esiintymistottumuksen hankintaan.
Kun parhaillaan laaditaan ensi vuoden talousarvioita kunnassa, seurakunnassa ja eri järjestöissä, niin toivomme, että radioasia vakavasti huomioitaisiin. Tässä asiassa tarvitaan meitä kaikkia. Nivalan Kustannus tulee järjestämään aivan lähiviikkoina informaatiotilaisuuksia, jossa kerrotaan radioasiasta enemmän. Nyt pitää saada myönteinen kansanliike, sillä Nivala on koko valtakunnan silmätikkuna tässä asiassa. Nyt meidän pitää olla yhtäälle kuin siansorkat, tai muuten ei tule mitään. Ainahan olemme haasteista selvinneet. Varmaan nytkin.
3.10.1984
Viime perjantaina oli Maliskylän hautausmaalla puhutteleva siunaustilaisuus. Kankaan suvun viimeinen kantaisä saateltiin kotikylän multiin. Saattoväkeä oli niin runsaasti, että siunaus suoritettiin suoraan hautaan. Puoletkaan ei olisi mahtuneet sisälle kappeliin. Siinä moni Maliskylän asukas tunsi sisimmässään, että tämän vainajan mukana siirtyi muistojen joukkoon osa aikakautta. Näin totesi myös Hurskainen Heikki.
Iisakki Kangas oli kylällään patriarkka, joka nautti suurta luottamusta, oli sydämellinen ihminen ja turvallinen omainen ja sukulainen. Merkittävä hahmo on poistunut ainiaaksi Maliskylän kyläkuvasta.
Tätä juttua naputellessani sain tiedon, että myös Tikkasen Laurin taistelu on päättynyt. Melko tarkalleen vuosi sitten kuivailin Haapamäen Heinon kuivaamossa heinänsiemeniä. Lauri oli tien toisella puolen rakentamassa taloa pojalleen. Terveenä ja elinvoimaisena. Pia sen jälkeen tuli kuitenkin tieto Laurin vaikeasta sairaudesta. Syöpä on ankara sairaus. Se voi antaa välillä toivoa potilaille ja lähimmäisille, mutta liian usein se vie liian nopeasti hautaan. Tyhjyys ja kaipaus ovat nyt Tikkasen tanhuvilla. Voimia sinne.
Syksyn tulon myötä on käynnistynyt myös kansalaisopiston piirit. Kansalaisopistolla on merkittävä tehtävä aikuisopiskelun rinnalla. Enää eivät ihmiset lähde iltakylään naapuriin raatamaan, vaan ollaan kotona ja töllötetään. Kansalaisopiston piirit tekevät melkoista sielunhoitotyötä. Nämä piirit saattavat olla monelle ihmiselle ainoa reikä kotiympyröiden ulkopuolelle. Se on jo paljon, että pääsee muutamiksi tunneiksi pois samoista ympyröistä. Mieleeni tulee elävästi muutaman vuoden takainen suutaripiiri. Liekö sinne sattunut sanavalmiin vetäjän lisäksi kaikki pitäjän vääräleukaiset. Minunkin lapikkaitteni teko kesti syksystä kevääseen. Eihän sieltä malttanut olla pois. Siljamainen, Konttilan Lassi ja Hakkilan Jaska pitivät sellaista shouta, että koko illan tirskumiseksi meni se homma. Pitäisiköhän lähteä uudelleen.
15.10.1984
Kaarron Alpo pysyi Tuiskulan rakentamisen kiivaassa aikataulussa. Joku epäilikin. Lauantaina oli sitten uuden talon räyhäkkäät avajaiset. Esiintymässä oli Eppu Normaali. Taisi olla Niemelän Mannalle ennätys. Lähes 3 200 lippua myytiin muutamassa tunnissa. Siihen päälle vapaalippulaiset ja oman talon väki. On varmaan Niemelän Mannan paita märkänä. Laskivat muutamat, että Nivalassa on ollut lauantaina viisisataa vierasta. Tällainen määrä jättää jo paljon rahaa paikkakunnalle. Siinä on myyty monet makkarat ja limsapullot. Niemelän Manna sai yksistään pääsylipputuloina jo satatuhatta.
Keskiviikkona Nivalassa oli radioväkeä. Oli Vaasan ja Kokkolan aluepäällikötkin. Ville S. Määttälä teki Jesse Tiaisen kanssa juttuakin Nivalan Paikallisradiosta. Määttälä antoi vahvaa tunnustusta Nivalan kehityksestä. Kertoi ensimmäisen kerran käyneensä Nivalassa kuusitoistavuotiaana. Silloin ei ollut komeaa Puustellia, vaan Villekin sai ystävänsä kanssa nukkua hotelli ”hahisevasa”, eli heinäladossa. Oli sentään kesä.
Puustellin tarpeellisuus on tullut jo hyvin esille. Nyt tänne tulee porukoita kokoustamaan. Puustelli on kuulema ollut täyteen myyty jokaisena arkipäivänä. Käyttöaste on ollut odotettuakin parempi. En tiedä onko naapureissa sitten ollut rauhallisempaa. Puustelliin saunat ja vesipatjat ovat markkinoineet taloa hyvin. Toivottavasti jatko on yhtä hyvä.
Hirvimiehet ovat olleet metsässä ahkeraan. Syväluoman Veikko kertoi heidän porukkansa kaataneen jo kuusitoista. Puolet on vielä pystyssä. Ottavaisen Martin porukalla tuntui olevan kymmenen nurin. Kokonaislupamäärä on 240. Saapas näkyä piisaako hirvet. Hirvikanta on ollut nyt jo kymmenkunta vuotta kasvava. Monet pelkäävät, että nyt metsästetään jo liikaa. Nivala ei olisi ottanut näin paljon lupia, vaan riistanhoitopiiri vain määräsi. Onko hirvien aiheuttamat taimikkotuhot sitten niin merkittäviä? Jospa ne hirvimiehet itse hoksaavat, jos näyttää koko kanta menevän yhettömiin.
Vaaleihin on viikko aikaa. Vähitellen näyttää puhtiakin löytyvän. Vaaliveikkauksia on tehty. Käytäntö on osoittanut, että siirtymät ovat Nivalassa olleet vähäisiä. Ihmiset ovat hitaita muuttamaan käsityksiään ja ajatuksiaan. Nuoret ovat tietenkin aina ryhmä erikseen. Heitä on nyt satoja ensikertalaisia. Toivottavasti he löytäisivät poliittisen kodin eikä jäisi nukkuvien puolueeseen. Viikon päästä on mahdollisuus vaikuttaa. Sen jälkeen on turha pulista.
17.10.1984
Näin kunnallisvaalien alla sopii keskustella myös kunnallistaloudesta. Tuo Nivalan verotoimiston antama ennakkotieto veroäyrimäärän kasvusta lienee myös melko lopullinen tieto. Äyrimäärät eivät kasva oletettua 12 prosenttia, vaan ainoastaan kahdeksan prosenttia. Tämä on melkoinen sätky. Talousarvio on rakennettu 12 prosentin kasvulle. Suunnitelmat Imenevät uusiksi.
Seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui viime lauantaina ja totesi tilanteen. Valtuusto päätti korottaa kirkollisveroäyrin hintaa 1,5 pennistä 1,6 penniin. Seurakunnallakin on takana suuret investoinnit ja kun äyrimäärän kasvu näyttää hidastuneen oletettua pienemmäksi, niin jotain on tehtävä talousarvion tasapainottamiseksi ja tehtyjen investointien hoitamiseksi.
Kunnalla toimenpiteet ja kivut ovat ankarammat. Siinä saa uusi valtuusto ja hallitus voimistella, jos aikoo pitää veroäyrin hinnan nykyisellään. Kyllä sieltä varmasti sellaiset kohteet, kuin rautatiet nyt lopullisesti häipyvät suunnitelmista. Sellaiset uudet investoinnit, jotka aiheuttavat jatkuvia käyttömenoja ovat aina varovasti otettava asia. Monesti tällaisia investointeja ajetaan suurella kiihkolla kuin käärmettä pyssyyn. Puhutaan vain investointimenosta ja mahdollisesta valtionavusta, mutta ei siitä mitkä ovat vuotuiset käyttökustannukset. Näistä muodostuu monen hätiköidyn investoinnin jälkeiset syöpäläiset kunnallistaloudelle.
Yhtenä esimerkkinä siitä, että kunta on huono liikemies, voisi kertoa uimahallin nykyisen tuottavuuden. Nivalan uimahallin perustivat muutamat puuhakkaat henkilöt ja vetivät sitä säätiöpohjalla. Avustukset noina alkuvuosina olivat kunnan osalta 20 000 markasta 30 000 markkaan vuodessa. Se ei vielä tuntunut pahalta. Kun halli siirtyi säätiöltä kunnalle, loppui liikemiesajattelu. Lippujen hintoja tosin on tarkistettu siihen rajaan, mikä on kysynnän ja tarjonnan lain määrittelemä. Viime vuonna halli tuotti tappiota jokaista uimakertaa kohti 9 markkaa 54 penniä. Kokonaistappio 263 000 markkaa. Missä syy?
Voidaan tietysti sanoa, että se on samanlainen palvelulaitos kuin kirjasto tai sairaala, jonka ei tarvitsekaan kannattaa mahaansa. Mutta onko tulosta todella yritetty. Tähän voi tietysti vastata, että ei onnistu. Panihan se entinenkin isäntä nousemaan emäntänsä suoraan seinää myöten katolle. Emäntä itkun kanssa voihki, että en minä pääse. Siihen isäntä päättäväisesti: ”Yritä edes”. Tarkoitan tällä sitä, että kyllä kunnassakin kannattaisi soveltaa liikeperiaatteita.
Miten on esimerkiksi uimahallin markkinointi. Missä ovat kampanjat, kilpailut ja muut houkuttelutoimet. Säätiön aikana oli. Kunnan kannattaisi harkita sellaistakin, että määräisi taksat ja aukiolot ja tarjoaisi 100 000 markan avustuksella hallia vuokralle jollekin yksityiselle. Jo syntyisi vipinää. Yksityisyrittäjä seisoisi lauantai-iltana Tuiskulan ja Puustellin nurkilla ja kauppaisi uimalippuja sunnuntaipäivälle.
Verotoimisto on jälleen muistanut joitakuita henkilöitä herran valittuja lisäennakoilla. Tuli niitä toimittajallekin viisinumeroisen luvun verran. Se pani pohtimaan.
Kyllä sitä aktiiviaikanaan ihminen hyödyntää monella tavalla yhteiskuntaa. Maksaa lähes satatuhatta välittömiä veroja ja toisen mokoman tupakassa, apulannoissa, bensiinissä, polttoöljyssä ja muissa nestemäisissä tuotteissa. Ostaa karheja, auroja ja muuta rääsää pellolle ruostumaan. Hierojana pääsisi paljon vähemmällä. Tai ottaisi sen keveimmän ammatin: huilunsoittajan veli. Menee nekin läpi elämänsä, jotka eivät kylvä eikä kynnä. Katsokaa taivaan lintuja.
Lohuttelin minä Tuulaa siinä, että ootahan kun saadaan jälkikasvu kynnyksen yli ja päästään eläkkeelle. Maataan keskellä päivää syylingät jalassa päiväpeitteen päällä ja luetaan päivälehtiä. Noustaan välillä ylös ja lurautetaan pikkupannulla kahvit. Katsotaan ikkunasta, kun työläiset viuhtovat työpaikoilleen. Keitetään piekonmuikuista hyvähöystöiset kuoriperunat. Sipaistaan ohuesti perunan päälle Paasivaaran vastakirnuttua ja piimäpurkista hörpyt. Käyvään katsomassa pankissa päiväkävelyllä, että onko eläkkeet tullu ja miten ne on kasvanu ränttyä. Käydään Pikkaraisen Joukon ja Hietalan Joukon vastaanotolla muuten vain naukumassa, vaikka ei kipeitä oltaisikaan. Otetaan sitten kaikki takaisin. Jo helepotti.
22.10.1984
Kirkokonkylän maisema tulee tämän syksyn ja talven aikana muuttumaan huomattavasti. Parhaillaan rakennetaan kahta Malisjoen ylittävää siltaa. Jaakolan uuden sillan rakentamistyöt TVL aloitti elokuussa. Vanha silta jää paikalleen, mutta uusi silta tulee hallitsemaan tätä maisemaa, joka pisimpään on Nivalassa pysynyt siinä tilassa, missä se oli vuosisadan alussa. Heikkilä, vanha apteekki ja vanhat liikekorttelit ovat suurin piirtein alkuperäisessä asussaan.
Toinen siltatyömaa Knuutinpuhdossa. Renkkusilta puretaan ensi keväänä viimeisen kerran. Se tapahtuma on tarkoitus filmata.
On se Heikkilä Jokkekin joutunut tuntemaan nuo kirkonkylän kirot nahoissaan jo monta kertaa. Aina on lykätty uutta tietää ja väylää kotipeltojen halki. Kunhan uusi silta ja tie valmistuu ja aikanaan vielä yksi kaavatie Heikkilän navetan taakse, niin kyllä pääsee kartanosta lähtemään. Ainakin viittä eri tietä. Sivukylillä ne tiet voi olla suureenkin tarpeeseen, mutta Heikkilään niitä on siunautunut liiankin kanssa. Tasan ei käy onnen lahjat.
Sattaa tuhuttaa vettä. Nivalassa saadaan olla onnellisia. Täällä on syystyöt tehty jo kuukausi sitten. Huonompaa kuuluu Etelä-Suomesta. Siellä on vieläkin viljaa pelloilla. Ja pysyy kansa. Sokerijuurikkaasta on suurin osa korjaamatta. Pellot ovat vellinä. Ei varmaan naurata. Täällä on saatu nyt kolme perättäistä hyvää satoa. On jo totuttu hyvälle. Siitä on ollut seurauksena se, että kaikkia on liikaa. Nyt jo tekee tiukkaa Pako-Pekan filosofialla:
Oltiin kerran Kankaan Pirkolla ja Pekalla kylässä. Sattui appiukko ja anoppi mukaan. Käytiin tietenkin patseeraamassa Pekan komeassa navetassa. Siellä meitä kohtasi pieni yllätys. Navetan lattialle oli kipattu kokonainen autokuorma leipiä. Oli ainakin kymmentä sorttia. Kuorma oli tuotu Lahdesta suuresta leipomosta. Samanlaista tavaraa kuin kaupan hyllyllä ja täysin tuoretta. Olivat kuulema pakkausviallista ja epäkuranttia tavaraa. Tarkemmin katsomalla saattoi todella havaita, että pakkaus oli joistakin kohti vähän rikkoontunut, tai oli muuten vähän muotopuoli. Sellaista ei kuulema voi myydä korkeanelintason valikoivalle asiakkaalle. Muistan, miten anoppini katsoi silmät kosteana sitä näkyä. Hänkin muisti ne ajat, jolloin leivästä oli todella puute.
Ei isossa naapurissa vieläkään kääräistä limppua paperiin, vaan sen saa tunkea niineen kassiinsa. Kyllä meidät on todella pilalle paijattu. Kunpa piisaisi tätä hyvää.
Ei nyt Veelannissakaan niin hurskaita ollut, mutta voi sitä mekkalaa, jos heitti leivän nurinpäin pöydälle tai vakkaan. Siinä huudettiin Jumalan kirousta päälle. Se ei ollut veelannin tavaraa, vaan Jumalan viljaa. Joka häpäisi leivän, sai kirouksen päällensä. Siellä siunattiin leipä aterialle mentyä ja päätettyä. Eipä taida enää olla monessakaan paikassa kunniassa. Se siitä.
24.10.1984
Vaalin tulos on selvillä ja varmasti odotetun mukainen, niin valtakunnallisesti kuin täällä Nivalassakin.
Virta vei voimakkaasti oikealle. Vasemmiston kannatus laski. SDP ei pystynyt lisäämään kannatustaan ja SKDL:n tappio oli jo yleisesti tiedossa. Kokoomuksen ja listoilla olleiden sitoutumattomien äänillä tapahtui siirtymää. Keskustapuolueelta Kokoomuksen kasvuksi. Tämä oli kenties merkittävin muutos näissä vaaleissa.
Kirjoitin syksyllä ehdokaslistojen julkistamisen jälkeen, että näin saattaa tulla tapahtumaan. Niin myös kävi. Hietala ja Ann-Lis Takalo ottivat yhteensä yli 300 ääntä. Heidän siirtymisensä ja tämänkertainen vaalin tulos antanee Keskustapuolueelle kritiikin aineksia tulevasta kunnallispolitiikasta.
Lähtökohdat keskustapuolueella yleispuolueen leiman hankkimiseen eivät tällä kertaa ole hyvät. Palkannauttijoita pääsi valtuustoon vain kaksi. Molemmat ovat kirkonkylältä ja naisia. Tällä kertaa naiset voivat olla vaalin tulokseen tyytyväisiä, sillä KEPU:n Nivalan kylän paikallisosastostakin meni läpi kolme naista.
Kirkonkylän osalta vaalin tulos tulee antamaan Keskustapuolueelle melkoista keskustelua. Niva-Kaijan ja Kyösti Kallion koulun äänestysalueissa jätti äänioikeuttaan käyttämättä yli 700 henkeä. Tästä johtuen ainakin kaksi ehdokasta jäi rannalle. Nyt ei tarvitse kenenkään kirkonkylän asukkaan ihmetellä tulevaisuudessa korkeita vuokria. Ei jätevesimaksun oikeellisuutta, eikä katumaksurasitusta. Te olette antaneet toisille vallan päättää puolestanne.
Se mikä minua elinkeinoelämän edustajana huolettaa, on teollisuuden ja yrittänen asema tulevaisuudessa. Heidän asemansa näiden vaalien jälkeen heikkeni. Näiden näkymien mukaan yrittäjien aseman puolestapuhujaksi näyttää jäävän yksin Teuvo Viita-aho. Siinäpä miehelle homma.
Nivalan paikallisradio järjesti YLEN:n tavan mukaan paneelikeskustelun studiossa vaalin jälkeen. Paikalla olivat Taavi Palola Keskustapuolueesta Esko Isoniemi Kokoomuksesta, Unto Pylkkö SMP:stä, Keijo Toivoniemi SDP:stä ja Niilo Leppäkangas SKDL:stä.
Puututtiin mm. kunnanhallituksen paikkoihin. Suoralla vaalitavalla SKDL menettää paikkansa kokoomukselle. Jako säilyisi samana, eli Keskusta seitsemän ja muut kaksi. Kokoomus siirtyy suoraan hallitusvastuuseen. Demarit pitävät paikkansa.
Nyt on kysymys siitä, syntyykö vaaliliittoja. Keskustelussa SMP, SKDL ja SDP tuntuivat olevan lähellä toisiaan. Vaaliliittona he saisivat yhden paikan lisää. Tämä tietäisi jakoa 6-3. Kaikilla näillä kolmella tuntui olevan hampaankolossa Keskustapuoluetta vastaan sen verran, että vaaliliitto on mitä todennäköisin. Taavi Palola oli valmis tarkistamaan Keskustapuolueen kantoja ja tähyili Esko Isoniemeen: ”Ainakin kunnanhallituksen varapuheenjohtajan paikka voitaisiin antaa kokoomukselle.”
Koskaan aikaisemmin ei kuviot ole olleet näin mielenkiintoiset. ”Mikä on sitoutumattomien rooli tulevassa kunnallispolitiikassa”. ”RY:läisten voimakas keskittyminen ja naisten osuuden kasvu toi uuden asetelman”. ”Valtuustossa on 17 uutta valtuutettua”. ”Käytännössä vasemmiston valta ei heikentynyt, vaan vahvistui”.
Demareilla on nyt pelissä kaikki raskas kalusto. Maija Nivala-Raudaskosken vanavedessä ovat sellaiset kokeneet poliitikot kuin Aarne Sailas. Toivo Jaakola ja Keijo Toivoniemi. Avainkysymykseksi nousee nyt myös Keskustapuolueen sisäinen hallituspaikkojen jako. Saako Kirkonkylä kaksi ja kolmas paikka kiertää Mehtälän ja Ahteen kesken. Keskustapuolueen vahvaa kannatusaluetta tulee olemaan nämä lievealueet ja jos puolue aikoo menestyä näillä kylillä, se tarvitsee myös näyttävänä edustuksen.
Siinäpä muutamia arviointeja. Lopuksi haluaisin sanoa niille henkilöille, jotka putosivat valtuustosta. Hei, ei elämä tähän lopu. Meskuksen ? testasi kannatustaan Lumijoen valtuustoon edellisissä vaaleissa ja sai Keskustapuolueen kymmenen ääntä. Nyt tiedän ainakin sen, että ei tarvi viettää isoja syntymäpäiviä, vaan juomme emännän kanssa kahden kahvit. Yksikin hyvä ja aito ystävä on parempi kuin hetken poliittinen kannatus. Usein se ystävä löytyy sänkykaverista. Sieltä vilpitön tuki vaikeina hetkinäkin. Huuma on kuin humala.
Ja teille 17 uudelle valtuutetulle. Muistakaa, että olette kuntalaisten ja veronmaksajain asialla. Nyt ei ole varaa sooloiluun oman tai puolueen kannatuksen lisäämiseksi, vaan työtä meidän parhaaksi. Olemmehan Nivalassa ja ainoa vastustaja on ulkopuolinen, joka yrittää estää meidän menestystämme. Hengenlentoa ja vastuuta uudelle valtuustolle.
31.10.1984
Jymäytettiin naapuri Armas Kumpulaisen tupaantuliaisiksi jämäkät körttiseurat. Uusi kappalaisemme toivoi, että veisattaisiin Siionin-virsiä, kun hänen kodissaan niitä on veisattu viimeksi Nivalasta lähtiessä. No sehän sopi nivalalaisille. Veisata hujautettiin niin voimallisesti, että tuli mieleen Palosaaren- tuvassa pidetyt ukkojenajan seurat. Viljasen Martti, Makamäen Juhana ja Hurskaisen Heikki viljelivät sanaa. Lopuksi isäntä kiitteli ja tunnusti, että tässä on ollut kahdet juhlat päälletysten. Eevin kanssa on taivallettu yhteistä polkua 25 vuotta.
No niin on Armas perheineen palannut takaisin Nivalaan. Tosin perheestä puolet on jäänyt jo matkan varrelle. Muistamme Sinut lupsakkaana ja sanavalmiina. Olethan Savon porstuasta. Olimmehan tuolloin myös molemmat lehtinikkareita. Sinä avustelit Liittoa ahkeraan. Toiset nousee, toiset pysyy paikallaan tai laskee. Minä naputtelen edelleen näitä juttujani leipäni eteen. Sinä kävit lukasemassa papiksi ja tulit paimeneksi meille suruttomille. Pyhänä tehtiin uuteen vitilumeen ensi kerran jäljet pappilaan uuden isännän aikana. Se on nyt sitten Armaan ja Eevin vuoro kävellä valmiita jälkiä pellon yli naapuriin.
Armas Kumpulainen päätteli puhettaan ja totesi, että päästäisi tässä sitten pirttikeskusteluihin. No sitä ei tarvinnut kahdesti käskeä. Meitä istui sopivasti nurkassa Mantilan Kalervo, Hautalan Eino, Nurkkalan Ville ja toimittaja. Heti meni puhe politiikkaan, kun vieressä istui uusi parlamentaarikko Mantila.
Jaettiin siinä kunnanhallituksen paikkoja ja tivattiin Kalervolta. Ottavat kepulia pois yhden kunnanhallituspaikan, jos SMP ja SKDL menevät vaaliliittoon. Laskettiin siinä, että mikäli kaikki toiset menisivät vaaliliittoon ja Keskustapuolue jäisi toiselle puolen, niin kunnanhallituksen voimasuhteet olisivat 5-4 keskustan hyväksi. Siinä tulee vielä kovat neuvottelut, kun näyttää siltä, että paikat eivät riitä kaikille halukkaille.
Niskakankaan herrastuomari oli muuten vahvasti sitä mieltä, että hallitus tulee valita kokonaan valtuuston ulkopuolelta. Vasta silloin kunnanhallitus pystyy tekemään kunnan edun mukaisia ratkaisuja, kun jäsenten ei tarvitse jallitella ja kuulostella äänestäjiensä suosiota, vaan lähtökohdaksi voidaan ottaa puhtaasti kunnan etu.
”Se on helppo sanoa, mutta luuletko siihen kaikkien taipuvan”, totesi Mantilan Kalervo. Saattaapa hyvinkin olla noin.
5.11.1984
Keskiviikkona kokoontuivat myös Nivalan yrittäjät syyskokoukseensa. Kokouksessa otettiin kantaa asioihin ja äänestettiinkin tomakasti. Puheenjohtajan paikasta tuli kilpailua. Topi sai vastaehdokkaaksi Raimo Martikaisen. Äänestys oli melko tasaväkinen. Topi sai 14 ja Martikainen 11. Loput hajaantuivat.
Tässä kokouksessa syntyi yksi merkittävä päätös, joka merkitsi suurta helpotusta Nivalan elinkeinoelämälle.
Nivalan yhdistystoiminnan kehto. Täällä on vireää järjestö- ja yhdistystoimintaa jokaiselle halukkaalle. Yhdistykset ovat myös aktiivisia taloudellisessa mielessä. Nivalan yrittäjät, liikkeet ja kauppiaat tietävät sen, kun laittavat vuosittain noin sataan keräykseen rahaa ja tavaraa. Keneltäkään ei voi kieltää, sillä pyytäjä on aina tuttu ja asia erittäin tärkeä. Nyt on tultu kuitenkin tien päähän. Yrittäjät ovat väsyneet tähän. Tilinpäätöksen yhteydessä he huomaavat, että kymmenen tuhatta markkaa on mennyt mainontaan, markkinointiin ja myynnin edistämiseen, tarkoitetuista varoista kuin tuhka tuuleen. Ne eivät ole palvelleet sitä tarkoitusta, johon ne alun perin oli ajateltu.
Yrittäjät päättivät perustaa elinkeinoelämän rahaston, johon jokainen satsaa muutaman satasen kertapaukkuna vuodessa, heidän osuutensa on siinä yhteisöjen hyväksi. Puolueeton elin jakaa sitten tämän potin hakemusten ja harkinnan perusteella. Näin rahat palvelevat tarkoitusta ja voidaan olla tukemassa hyviä harrastuksia.
Naputtelen tätä pakinaa lähtötunnelmissa. Tunnin kuluttua lähtee linja-auto kohti Ruotsia. Pääsen Viljasen Martin kanssa ottopoikana Mieskuoron mukana tälle matkalle. Martilla on asiana saarnata kahdessa jumalanpalveluksessa.
Ruotsissa on Ruotsin suomalaisten kirkkopäivät ja kuoro esiintyy siellä ja muuallakin. Minun on tarkoitus tavata entisiä nivalalaisia. Muutama vuosi sitten tiemme vastaavan matkan. Nytkin Onni Junttila toimii yhdysmiehenä ja konserttien järjestäjänä.
Toivonpa tapaavani siellä mahdollisimman monta nivalalaista.
12.11.1984
Meijän toimittajat kävivät torhaisemassa lämmintä asiaa, eli tulevaa kunnanhallitusta. Tulipas esille kovia mielipiteitä arvovaltaiselta taholta: Huutavat bisnesmiehiä hallitukseen. Eräs keskustalainen sivukylän valtuutettu soitteli minulle ja käski ryhtyä katselemaan kirkolta hallituksen puheen-, johtajaa, joka olisi palkannauttija. Kertoi, että keskustapuolueella on nyt kiperät ajat. Jos tulevat henkilövalinnat menevät entisen kaavan mukaan, niin paikkoja tippuu jälleen runsaasti neljän vuoden kuluttua. Nyt pitäisi ottaa rohkea etunoja.
Ja minäs yritin pohdiskella kuka sellainen olisi, joka tyydyttäisi keskustalaiset, maanviljelijät, palkannauttijat, sitoutumattomat ja nauttisi riittävän määrän arvonantoa. Kenellä olisi aikaa ja taitoa. Ensiksi tuli mieleen Niinikosken Kauko. Ei kuulema käy. Liittohallitus on antanut ymmärtää isännän näköalan, että ei ole suotavaa. Ajattelin molempia pankinjohtajiakin ja heidän kakkosmiehiään. Ei kuulema tule. Vaikka he eivät vetäisikään omaan pankkiin päin, niin ulkopuolelta pyrittäisiin leimaamaan. Ajattelin minä Palolan Taaviakin, mutta ei kuulema miestä kiinnosta.
Sitten tuli mieleen Haviston Hannu. Tällä miehellä on näyttöjä talouselämän alalta. Se olisi plussaa. Hannulla olisi nyt aikaa. Siis toinen plussa. Hannulla olisi vauhti päällä ja tuloksia syntyisi. Kolmas plussa. Mutta sitten tuli se, että heti tivattaisiin, eihän Hannu ole ainakaan julkikepu. Pitäisikö olla? Sitten minä yritin ajatella, vaikka asia ei minulle kuulu, kuka muu olisi mahdollinen, joka hyväksyttäisiin ja täyttäisi noita edellä mainittuja toiveita. Kullaan Veikko ei ryhdy. Samaa sanoo Järvelän Martti ja Ottavaisen Martti. Heikkilän Jaakko saattaisi olla sovinnollisena miehenä paikallaan. Hänellä on myös niitä tarpeellisia veripisteitä. Vastapainoksi täytyisi kyllä keskustapuolueen sitten näyttää myös palkan nauttijain hyväksyminen. Onpas siinä pojilla pohdittavaa. Eipä tarvitse onneksi olla itse mukana.
Gummeruksen Heikki kävi toimituksessa ja miehellä on nyt puhti päällä. Heikki on sulhasmies. Oma koti kirkolla ja taitaapa nuorikkokin käydä usein kyläilemässä. Heikki on riisumassa yhteiskunnan kahleitaan ja puhui jo leijonistakin eroamisesta. Nyt tarvitaan kaikki aika nuorikolle ja yhteisille supinoille. Heikillä on varmaan samat asiat mielessä, kun sillä nuorella vastanaineella opettajalla, joka hakeutui lapin kaamokseen ja totesi, että siellä on pitkästi pimiää ja voi olla kauan peiton alla. Onnea vain sulhasmiehelle.
21.11.1984
Aluksi on heti oikaistava yksi painovirhepaholaisen homma. Viimekertaisessa pakinassa rustasin kunnanhallitusta ja mainitsin siinä Heikkilän Joukonkin. Tekstissä se oli lipsahtanut Heikkilän Jaakoksi. Tarkoitettiin tietenkin Joukoa. Se siitä, enempää en kunnanhallitusta rustaa.
Olin Suomen Paikallisradioliiton syyskokouksessa Helsingissä. Siellä ministeri Pekka Vennamo, kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja monet muut kuuluttivat perään, missä viipyy paikallisradioiden toimiluvat. Liiton varapuheenjohtaja Ilkka Seppäkin loihe lausumaan moton: ”Oi miksi, Kiuru vain yksin laulaa saa Suomen taivaan alla”. Vieraana kokouksessa oli myös Englannin kaupallisen paikallisradioliiton toimitusjohtaja Brian West. Englannissa paikallisradiotoiminta on 11 vuotta vanhaa. Tällä hetkellä saarivaltiossa on 48 asemaa ja maan aikuisväestöstä 87 % asuu näiden radioiden kuuluvuusalueella. Tällä hetkellä Englannin paikallisradioiden talous ei ole erittäin vahva. Neljäsosa yhtiöistä tuottaa hyvin voittoa ja osakkaille voidaan jakaa osinkoa voittovaroista. Yksi neljäsosa tuottaa voittoa sen verran, että osakkaille jaettavaa ei juuri jää. Yksi neljäsosa pysyy omillaan ja yksi neljäsosa ei saa kuluja vastaavaa tuottoa, kertoi Brian West.
Englannin paikallisradioiden toimintaa haittaa vapaat merirosvoradiot. Niitä on viimeisten tilastojen mukaan toista sataa ja lukumäärä kasvaa jatkuvasti. Vapaata yritystoimintaa tukeva hallitus ei halua puuttua näiden toimintaan. Englannin paikallisradiotoiminta elää kovassa kilpailutilanteessa tv:n videoiden ja valtion radion kanssa.
Seppälän Hildakin täyttää sitten tänään 75 vuotta. Eipäs uskoisi. Synttärit Hilda on kuulema viettänyt jo viime sunnuntaina. Vieraita oli piisannut. Onhan Hilda-tyttärellä jo ikää, mutta aika ei ole pyyhkinyt ohitse. Hilda on osannut ottaa elämän oikein, eikä ole jäänyt nurkkia tuijottelemaan. Hilda on vieläkin rempseä tyttö. Hilda seuraa myös aikaa ja valvoo etujaan. Ei ole harvinaista, että Hilda soittaa Ahti Pekkalalle tai Erkki Haukipurolle ja tivaa asioiden laatua. Siinä on ministerit ja maaherrat lujilla, kun joutuvat Hildan puhutteluun. Vaikka Hilda onkin vapaamielinen ja edistyksen ymmärtävä, niin kaikkia ei sentään. Pitäähän se joku tolokku olla, toteaa Hilda. Eipäs ollut tilaisuutta synttäreille, mutta myöhästyneet onnittelut. Pitkä ikää, terveyttä ja kaikkea maa hyvää tuleville vuosille.
Hauta-ahonenkin täyttää samana päivänä 75 vuotta, Arvi on vielä kopsakka poika, vaikka tässä takavuosina totesikin, että purkajat katolla kömistelee. Näin muutaman vuoden kuluttua uudestaan ja edelleen mies oli hyvässä vireessä. Ihmettelin hänen aikaisempaa toteamustaan: ”Päre kerrallaan, päre kerrallaan”, totesi Arvi. Onnittelut myös Vilkuna Arville Hauta-ahoon.
Helsingin kokouksessa kuulin, miten amerikkalainen mies toimii. Coca-Colan myynti oli laskenut roimasti. Yhtiön johto kääntyi mainostoimiston puoleen ja paras mies pantiin asialle. Mies pohti, mikä olisi kattava kanava markkinoinnille. Lopulta hän kekkasi. Tilasi puhelun Vatikaaniin ja sai Paaville audienssin. Mainosmies esitti Paaville: Kun sinä siunaat kansaa ja rukoilet, että anna meille meidän jokapäiväinen leipämme, niin etkö voisi muuttaa rukousta niin, että anna meille meidän jokapäiväinen Coca-Colamme. Paavi vastusteli. Ei se oikein käy. Mainosmies tarjosi rahaa. Paavi lupasi miettiä huomiseen ja antaa vastauksen. Sen jälkeen korkea Isä sulkeutui kammioonsa. Otti puhelun ylös, josta vastasi Jeesus. ”Olisiko siellä Isä tavattavissa”, tiedusteli Paavi. Hän sai Isän puhelimeen ja Paavi tiedusteli: ”Milloinkas mieltä loppuu mainossopimus niiden leipureiden kanssa?”
28.11.1984
Laajasen Matti on tuskastunut kunnan rautatiehankkeisiin. Pannappa kohdalleen. Kunta on puuhaamassa rautatietä portaiden eteen, josta ei Matille ole mitään hyötyä, mutta haittaa varmaankin ja samalla asumisviihtyvyyden menettämistä. Tämä rautatiehanke on tosin jo valtuuston toimesta puoliksi haudattu. Se on nähty tarpeettoman raskaaksi kustannukseksi joka palvelee vain kahta liikettä. Matin mielestä se kuitenkin väijyy peikkoja ja uhkana.
Matti ja Kaisa ovat tehneet pitkän päivätyön Nivalan kunnan hyväksi. Meillä ei olisi sitä vaatetusteollisuuden yksikköä, jota Kestilä nyt pyörittää, ilman Matin toimenpiteitä. Matti aloitti Nivalassa teollisen aikakauden laajemmassa mitassa ja hänelle kuuluu siitä kunnia. Nyt Matti on tuskaantunut niin paljon, että katselee asuntoa Seinäjoelta ja uhkaa muuttaa pois. Tämä ei olisi kunniaksi nivalalaisille. Toivotaan, että Kaisa ja Matti jäävät Nivalaan. Täällä on elämäntyönne ja myös monet ystävänne. Tuskinpa kenelläkään on halua tuottaa mielipahaa ja hankaluuksia.
Nivalasta kuuluupi kummia, siellä liikkuupi varjoja tummia… Yrityselämä on joutumassa ahtaalle. Vero ym. tarkastajat kiertävät nyt kiivaassa tahdissa myös Nivalan yrityksissä. Monet ovat saaneet jälkilaskuja. Laskut ovat tietenkin aiheellisia, mutta monen yrittäjän kohdalla on ollut myös tietämättömyyttä.
Nivalassa tyypillisimpiä ennakkoveron pidätysten laiminlyöntejä on sattunut silloin, kun on luotettu maanviljelijän ennakkoverolippuun kaikessa sovellettavaksi. Tämä maanviljelijän ennakkoverolippu ei edellytä sellaista ansiotoimintaa, joka ei välittömästi liity omaan maatilatalouteen. Jos tällaisella maanviljelijä-yrittäjällä ei ole ollut yritystoimintaa varten ennakkoverolippua ja pidätystä ei ole suoritettu, tulee siitä automaattisesti jälkiveroa. Verotarkastuksessa on näytetty myös toteen, että maanviljelijän tekemät puusta valmistetut lahjaesineet ovat ennakkoveron alaista tuloa, vaikka tulo olisi vain kympeissä tai muutamissa sadoissa.
Hiljattain oli juttua lehdessä, että eräs maanviljelijä oli kärähtänyt väärästä polttoaineesta. Hän oli vienyt naapurilleen sahalle puita ja ilman korvausta. Hänellä oli traktorissaan polttoöljy, jota käytetään maatilataloudessa. Mies otettiin tiellä kiinni ja traktorin tankista näyte. Olisi pitänyt olla dieselöljyä. Sakko päälle ja suuri. Valtion pettämisestä ja lain rikkomisesta.
Jos Nivalassakin ollaan tarkkoja, niin miltei jokainen isäntä on rikkonut tässä suhteessa lakia. Kukapa kieltäisi nakkaamasta traktoria omistamattomalle naapurille puukuorman tai muuta vastaavaa. Nämä palvelut tehdään yleensä ilman korvausta. Se ei auta, jos tarkastus tulee. Pitäisi tyhjentää tankki, hakea kirkonkylästä uusi polttoaine ja vasta sitten liikkeelle, jos varmistaisi sen, että ei joudu maksamaan tuhansien markkojen sakkoja. Näistä asioista olisi hyvä saada ennakkotietoja, että ei joutuisi hyväntahtoisuuden vuoksi kärsimään.
Lähimmäisen rakkautta on Nivalassa toistakin laatua, toimitukseen on saapunut kovin jumalallinen kirje. Olen näyttänyt sitä seurakunnan papillekin. Aion tallentaa sen ja näyttää sitä myös piispalle ja nimismiehelle. Heillä molemmilla voisi olla sanansa sanottavana. Siinä kirjeessä puhutaan runsaasti Jumalasta. Kirjeen kirjoittajalla tuntuu olevan sellainen itsellään. Samalla hän kuitenkin pyytää Jumalaansa, että se panisi pahan taudin hänen lähimmäiseensä ja kertoo rukoilevansa tämän toivomuksensa puolesta Jumalaansa, että näin tapahtuisi hänen lähimmäiselleen. Kristinuskon historia on verinen. Se olisi varmasti vieläkin sitä, jos kansan sivistystaso olisi sitä, mitä se on Iranissa, Intiassa ja Arabimaissa. Vääräuskoiset tapettaisiin.
Toivon saavani Nivala-lehteen lisää kirjoituksia. Keskusteluitta nämä käsitykset eivät selviä. Kertokaapa siitä, jos olette joutunut uskonne takia vainotuksi tai ns. uskovien taholta tulleiden vainojen kohteeksi. Suvaitsevaisuus näyttää olevan tänäkin päivänä nivalalaisten suurin helmasynti. Mikä panee toisen ihmisen rukoilemaan Jumalaa, että se panisi hänen lähimmäiseensä vakavan taudin?
5.12.1984
Terveiset Lontoosta, joka ei tällä kertaa ollutkaan sumuinen. Saimme ajella Lontoon ulkopuolella vihreissä ja aurinkoisissa maisemissa kaksi päivää. Kaksi tutustumiskohdetta oli nimittäin noin 100 kilometrin päässä Lontoosta. Onhan se touhu siellä suurenlaista. Tutustuimme neljään paikallisradioon ja yhteen suureen mainostoimistoon, joka tuottaa yksinomaan paikallisradiomainoksia. Palaan näihin asioihin erillisjutussa, mutta muutamia havaintoja tuolta matkalta jäi ihan päällimmäisiksi. Menomatkalla meidän 15 henkinen seurue sai vieruskaverikseen Lontooseen matkustavan Finnairin Pallon jalkapallojoukkueen. Revakkaita poikia, jotka juonivat jo tuleppa otteluitaan. Joukkue, jota Finnairkin vahvasti sponsoroi, oli pelikauden päätyttyä saanut palkinto- ja harjoitusmatkan. Heidän maailmaansa ei tuntunut juuri muuta mahtuan kuin jalkapallo.
Oli se vähän suurempi kuin Ylivieskan kenttä, mihin laskeuduttiin. Koneita tuli ja lähti parin minuutin välein. Aina oli taivaalla näkyvissä puolenkymmentä konetta, jotka odottivat laskeutumisvuoroa. Kyllä se on melkoinen kansojen sekoitus. Valkoihoiset pääsivät yleisesti läpi tullin ilman tarkastuksia, mutta Kaukoidästä saapuneet poimittiin kaikki tarkastukseen. Ilmeisesti etsittiin huumeita, mikä seikka tuli myös myöhemmin esille.
Kyllä Englannilla on myös omat murheensa, jos vanha imperiumi pystyy näyttämään komeaakin. Ongelmana heillä on miljoonat siirtolaiset. Heitä on yksinomaan Lontoossa jo noin neljä miljoonaa. Suurin osa palveluammateissa toimivista on vanhan imperiumin siirtomaiden jälkeläisiä. Suuri osa myöhemmistä siirtolaisista on työttömiä ja melkoisena riesana valtiontaloudelle ja sosiaaliviranomaisille. Kyllä tällä reissulla annettiin tunnustusta ulkoministeriön eläkkeelle jääneelle virkamiehelle, joka hyvin nihkeästi suhtautui siirtolaisten maahantuloon. Kyllä ne maat nyt ovat helisemässä, jotka ottivat takavuosina kaikki siirtolaiset avosylin vastaan. Kahnauksia on jatkuvasti paikallisen väestön ja siirtolaisten kesken.
Englannissa ei pelaa työmarkkinapolitiikka. Siitä saimme näytön tälläkin kertaa. Eräät meistä pääsivät tutustumaan Englannin suurimman päivälehden painoon. Lehtiä tehtiin miljoona kappaletta. Yksi osasto oli suljettu ja ovet sinetöity. Kerrottiin, että ammattiliiton ja työnantajan välisessä neuvottelussa ei päästy sopimukseen edellisenä päivänä jostakin pienestä asiasta ja ammattiosasto sulki koko työpaikan.
Saman päivän uutisissa kerrottiin, että lakossa ollut kaivostyöläinen oli ammuttu autoon. Hän oli 40-vuotias kaivostyöläinen ja neljän lapsen isä. Hän oli lakossa ollessaan ryhtynyt kuljettamaan muutamana päivänä viikossa taksia. Sitä ei olisi saanut tehdä. Ammattiliiton palkkaamat miehet ampuivat hänet taksiin. Seuraavana päivänä ampujat saatiin kiinni ja uutisissa kerrottiin, että pikatuomioistuin kokoontuu seuraavana päivänä. Emme kuulleet jatkosta.
Ja tietenkin kysytään, että kävittekö Sohossa? Tämä paikka lienee yksi Lontoon nähtävyyksistä, joskin sieltä kielteisimmältä laidalta. Kämppäkaveri David, joka asuu nykyisin Kouvolassa ja on mukana paikallisessa radiossa, antoi meille neuvoja. Hän on syntyperäinen lontoolainen ja varoitteli lähtemästä kovin pienellä ryhmällä Sohon hämärille kujille. Jätimme rahat ja passit hotelliin. Läksimme seitsemän miehen ryhmässä ja tiiviisti yhdessä katsomaan paikallista nähtävyyttä. Ja olihan siinä aivan tarpeeksi. Vaikka kuinka yritimme pysyä turvallisesti yhdessä, niin peloksi meinasi karttua. Huumeet ovat yksi Lontoon ongelma ja se näkyi Sohossa. Huumattuja nuoria, joiden silmät loistivat vihreinä ja lasimaisina kuin kissalla, vaelteli ja horjui katuja pitkin. Etupäässä nämä olivat Punk-nuoria. Tuli mieleen, että nouseekohan heistä enää kukaan, vai onko elämä heillä eletty ja edessä on kuolema aivan lähiaikoina. Poliisiautot eksyivät vain harvoin näille kaduille, mutta hekin ovat voimattomia. Toisaalta tuntuu, että Englannin hallitus hyväksyy kaiken tämän. Tämän nähtyään ymmärtää kyllä sen, miksi tulli on kiinnostunut Lähi-idän turisteista. Sieltähän kansainvälinen huumekauppa alkunsa saa.
Hotellimme edessä saimme seurata lauantaina amerikkalaisen filmiyhtiön touhuja. Kun läksimme aamulla tutustumiskohteeseemme kello yhdeksän aikaan, alkoi vastapäisen hotellin eteen kerääntyä porukkaa. Oli ainakin sata ihmistä ja kymmeniä autoja. Omat kenttäkeittiöt ja ruokalat. Kun palasimme illalla kahdeksan aikaan, oli homma vielä täydessä käynnissä. Tehtävänä oli yhden 20 sekunnin kohtaus. Perhe saapui vanhanmallisella lontoolaisella taksilla hotellin eteen. Siinä syntyi vähän sanaharkkaa ja taksin ovi lyötiin kiinni. Sitten perhe meni motlaten ovesta sisälle. Siinä koko kohtaus. Neljätoista tuntia, sata henkilöä, kauhea määrä kamaa ja Amerikasta asti 20 sekunnin pätkän takia. Kyllä Spede tekee halvemmalla jo kokonaisen elokuvan kuin tämä amerikkalaisen yksi pieni kohtaus.
Lentokoneessa istui tulomatkalla vieressäni nuori pari, jotka molemmat olivat eläinlääkäreitä. Tunsivat kaikki Nivalan eläinlääkärit ja lähettivät Töllin Joukolle terveisiä. Olivat kuulema samaa kurssia. Tässäpä terveiset.
Kyllä se Manttaalitalo siellä melkein unohtui. Kävi se toki muutaman kerran mielessä. Lontoossa rakentamistyöt ovat tällä hetkellä puoliksi. Puolet on uudisrakentamista ja puolet vanhan korjausta. Ei Lontoosta pureta vanhoja rakennuksia, vaan ne kunnostetaan. Muutoin ei olisi sitä samaa Lontoota, joka on nähnyt vuosisadat, jos jokaisen arvokkaan talon paikalle olisi rakennettu pelkistetty pilvenpiirtäjä, lontoolaiset kunnioittavat perinteitään. Miten on meillä?
10.12.1984
Ei tullut ylennyksiä, eikä rintamerkkejä tänäkään itsenäisyyspäivänä. Moni muukin taisi jäädä ilman. Koutonen ja kumppanit saivat. Kyllä siinä ollaan varmasti pollevina. Jos olisi ollut aikaa, olisin käynyt katsomassa koulutoimistossa mahtuuko tämä ritariksi ylennetty koulutoimenjohtaja enää sisään ja miten siellä toimiston tytöt joutuvat nyt niiaamaan sir-sir. No onneksi olkoon Penalle ja muille.
Vietin itsenäisyyspäivää vähän vaatimattomasti ja läksin jänisjahdille. Olin luvannut pojalleni, että mennään pyhisin, mutta on ollut an muita menoja monena pyhänä. Nyt tärppäsi. Kankaanpään Kalevin kanssa suuntasimme kohti Tikkasen kangasta. Kovin oli kuiva keli eikä saatu ajon ajoa. Jänikset eivät olleet liikkuneet. Ei löytynyt edes tuoreita jälkiä. Tehtiin nuotio ja nautittiin se paras hetki. Juotiin kahvit ja raatattiin. Juttu kääntyi viimeaikaisiin Nivalan juoruihin rötösheroista. Kalevi leukavana miehenä alkoi heti könttäämään minuakin. ”Saatpa nähdä, niin kohta ihmiset puhuu, että et sinä missään Lontoossa ole ollut vaan pidätettynä. Nyt on kaikki herrat rötöslistoilla.”
On se muuten kumma, miten ne juoruasiat ihmisiä kiinnostavat. Tähän ala-arvoiseen uteliaisuuteenhan perustuu koko roskalehtien miljoonabudjetit. Ihmiset haluavat kaivella tunkioilla ja tirkistellä. Se kuuluu ihmisten peruspaheisiin. Monet tekevät tätä juoruilua kovin taitamattomasti ja levittelevät juttuja, joissa ei ole lainkaan perää. Mitäs jos joku kysyisi perään?
Ei ole kauan, kun Nivalassa kiersi sitkeästi huhu erään tunnetun nivalalaisen kuolemasta. Siinä ja siinä, ettei valittelulähetystöt kukkineen porhaltaneet sisälle. Olisi se ollut melkoinen yllätys, kun vainaja olisi ollut vastaanottamassa surunvalitteluja.
Sattuu niitä toki paremmissakin paikoissa. Suurissa sanomalehdissä on valmiit nekrologit (muistokirjoitukset) tunnetuista henkilöistä, jotka nostetaan kuolinuutisen jälkeen sivulle. Vahinkojakin sattui. Erään maailmankuulun kirjailijan kohdalla kävi tällainen lipsahdus, että hänen muistokirjoituksena lipsahti lehteen, vaikka mies oli vielä elossa. Tyynesti hän kuitenkin oikaisi toimitusta: ”Tiedot kuolemastani ovat liioiteltuja ja ennenaikaisia.”
Lupasin olla puuttumatta kunnallispolitiikkaan, mutta sitä vielä rannalle jääneenäkin on kiinnostunut asioista. Sitkaita huhuja liikkuu, että sitoutumattomien ryhmä kasvaa, kun uusi valtuusto kokoontuu. Kaikkien valtuustoryhmien kokoukset ovat tiettävästi jo olleet. Tilanne näyttää kuulema siltä, että jokaiselle puolueelle tulee vähintään yksi kunnanhallituksen paikka. Tämän tuovat vaaliliitot. Tämä merkitsisi Keskustapuolueelle viittä paikkaa aikaisemman seitsemän sijasta. Miltä kyliltä paikat putoavat? Kirkonkylän pitäisi saada suhteellisuuden mukaan kaksi. Ahde ja Mehtälä olisivat kärkkymässä yhteistä paikkaa.
Maliskylän paikkaa on vaikea pudottaa, kun sieltä putosivat molemmat valtuutetut. Karvoskylä on Pahkalan, Karvoskylän, Jokikylän ja Koskenperän kanssa varmasti vaatimassa yhden paikan. Tyytyykö Järvi-Välikylä yhteen paikkaan? Joku oli kuulema esittänyt jo, että kirkonkylän tulisi luopua toisesta paikasta. No sehän varmasti käy, mutta seuraavien vaalien jälkeen ei varmasti olisi Keskustapuolueella yhtään kunnanhallituspaikkaa Nivalan kylällä. Kyllä kait Keskustapuolue nyt sen tajuaa, että tulevat siirrot ovat tärkeät. Samassa kokouksessa oli katseltu vähän vaalitappion syitä. Ja kuinkas ollakaan, syypää oli löytynyt lehdistöstä.
Järven Niilo käy nyt kovilla kierroksilla ja hänellä on kovat piipussa. Vaviskaa rötösherrat.
Viime viikolla Niilo oli kutsunut vesipiirin herrat Padinkiin, ja esitteli naapurinsa puolesta kovat ukaasit pöytään. Niilo oli kahden kokoisena. Niilo kävi toimituksessa pariinkin otteeseen ja kertoi, että hän on ollut oikeuskanslerin ja ministerien luona ja että nyt tapahtuu. Nyt aletaan periä takaisin väärin perustein maksettuja nuorten viljelijäin starttirahoja. Kertoi Ollensa yhteydessä myös Maatalouspiiriin.
Vielä lähempää löytyy pelättävää ensi vuoden puolella. Vaalimenestyksestään puhtia saanut Niilo aikoo tarttua lautakuntapaikoilta kovin kourin epäkohtiin. Niilo on jo varannut itselleen rakennuslautakunnan ja terveyslautakunnan paikat. Niistä on hyvät vaikutusmahdollisuudet, toteaa Niilo. Voi kunpa olisi Niilon luonto ja syrjä tätä maailmaa vastaan. Joskus näkee asiat turhankin harmaina ja tuntuu, että kaikki on vinksallaan. Niilo näkee asiat aina parhain päin ja joskus värillisten lasienkin läpi.
Ennen vanhaan oli sellainen kolmikulmainen lasi, jonka läpi katseltiin maisemia. Se lasi vääristi kaikki niin hassusti ja värittikin vielä kaikilla sateen-kaarenväreillä. Tällainen lasi täytyisi olla näin kaamoksen aikoihin jokaisella. Niilolla se on.
12.12.1984
Toimitusjohtaja Kalevi Viinamäen äkkilähtö oli yllätys. Johtokunnan jäsen Einari Eskola oli varsin hiljainen ja pettynytkin. Viinamäen tullessa taloon tehtiin kolmen vuoden kirjallinen sopimus. Viinamäki ei viihtynyt talossa kuitenkaan täyttä vuotta.
Soittelin tiistaina kello 13 aikaan itselleen Kalevi Viinamäelle. Kalevi on siirtymässä Aarnio-Wihurin palvelukseen Tampereelle hoitamaan tukkukauppaa Tampereen ja Turun alueella. Asuntokaupat on tehty ja tyttären koulunkäynnin vuoksi muutetaan jo vuodenvaihteessa. Kalevi kertoi, että vaikka tätä Wihurin paikkaa ei olisi tultukaan, hän olisi joka tapauksessa lähtenyt vuodenvaihteessa: ”Kun näkee sen, että toivottua tulosta ei synny, on paras lähteä ja antaa tilaa. Kenties tämä paikka sopii paremmin jollekin toiselle, joka voi saada tuloksia aikaan. Minä en ole tottunut sellaiseen johtamiseen, että jokaiselle pitää sanoa ja neuvoa kädestä pitäen mitä tehdään. Täällä porukka on kasvatettu siihen. Minä olen tottunut siihen, että tulosvastuu riittää piiskaksi ja jokainen tekee silloin parhaansa. Nyt kun tilanne on mennyt vaikeaksi, ei tätä yrittämisen halua näytä olevan”, toteaa Kalevi. ”Yhteistoiminta hallintomiesten kanssa on ollut hyvä. Nyt syntynyt tilanne on varmaan kuumentanut vähän tunteita ja pian on hallintoneuvoston kokous, jossa asiat puidaan”, totesi Kalevi.
Tapio Pihlajamaa on nyt ollut talouselämän napapaikalla, joskaan ei niin mairittelevalla, vaan kriisiin ajautumassa olevan oman osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtajana. Usein on Tapsa nähty seisoskelevan osulan kulmilla miesringissä ja varmaan siellä on puhuttu pellervolaisessa ja sinivalkoisessa hengessä.
Toimitusjohtajan irtisanoutumisen vuoksi Pihlajamaa joutui lähtemään Helsinkiin pääkallonpaikalle. Sain miehen kiinni tuoreeltaan tiistaina Helsingistä paluun jälkeen. Vaitelias oli mies, mutta kertoi, että hallintoneuvosto kutsutaan heti koolle, sillä toimitusjohtajaa koskevat asiat kuuluvat hallintoneuvostolle. Tapsa oli ollut tunnustelemassa SOK:n kantoja tuleviin ratkaisuihin. Hänen mukaansa vallitsee linnarauha SOK:n ja Nivalan Osuuskaupan välillä. Sen verran sain selville jutuista, että fuusio ei ole yksinomaan Nivalan Osuuskaupan päätös, vaan siihen tarvitaan myös vastaanottavan kaupan, eli Lokin hyväksyminen. Tähän ei kuulemma vielä mennä, ainakaan toistaiseksi. Viikon päästä pidettävässä kokouksessa tullaan todennäköisesti myöntämään ero Kalevi Viinamäelle ja samassa kokouksessa valitaan uusi toimitusjohtaja. Käytiin vähän arvausleikkiä. Tuleva johtaja ei ole Nivalan Osuuskaupan piiristä. Se ei ole myöskään SOK:n miehiä. Kun kysyin, että onko hän nivalalaisia, Pihlajamaa heittäytyi hiljaiseksi. Varmaa on ainakin se, että vielä ennen joulua Nivalan Osuuskauppa on uutispalstoilla näkyvästi.
Toivottavasti asiat jotenkin hoituvat, että päästään julistamaan joulurauha. Yksi asia tuntuu kypsyvän selväksi Nivalassa. Aate ei elätä, markka on paras konsultti. Hyväksyä täytyy myös Osuuskaupan kohdalla tulevaisuus se, että jos fuusio tulee, niin markat eivät pyörähdä Nivalan pankeissa, vaan ne menee keskitetysti sinne mistä rahaliike ja luototus muutenkin hoidetaan. Näinhän on nähty jo muunkin osuustoiminnan kohdalla.
19.12.1984
Uusia virsiä on nyt laulettu syksyn ajan kirkoissa ja seurakunnallisissa tilaisuuksissa. Minä ihmettelin, kun Ruuttusen Arvi niin myönteisesti suhtautui virsikirjauudistukseen ja kun itse olen noita muutamia jämäköitä vanhoja virsiä kuunnellut uusituin sanoin, niin se ei ole tuntunut passaavan korvaan laisinkaan. Onkohan niin, että Arvi on uudistusmielinen ja minä kova konservatiivi?
Sunnuntaina laulettiin Nivalan kirkossa kauneimpia joululaulua ja hurautettiin myös Kastellin Kertun jouluvirsi. No ei hassummat nuo sanat, mutta kun sävelmäkin on outo, niin ei se vielä oikein jämäkästi käynyt. Ehkäpä tulevat sukupolvet veisaavat sitä jo samalla ponnella kuin nykyiset veisaajat nykyvirsikirjaa.
Hautamäen Bertta, eli Tiiton Bertta tulee kuulema joulun alla Nivalaan. Bertta on asunut Kanadassa jo pian kolmekymmentä vuotta ja hänen viime käynnistäänkin on kulunut pian kymmenkunta vuotta. Olin silloin Kokkolan sairaalassa ja Bertta jäi tapaamatta.
Tällä kertaa on tarkoitus haastatella Berttaa ja hänen aikalaisiaan. Yhtenä teemana on Karvoskylän Työväenyhdistyksen eli Pyllistyksen meininki sota-ajoilta ja sen jälkeen. Pyllistys ehti tulla maankuuluksi. Monet ovat siellä käyneet tansseissa ja kaukaa Nivalan ulkopuoleltakin.
Vilkunan Joose kertoi kerran, että hän oli tulossa sotahommista lomille ja Helsingissä oli junanmuutto. Oli aivan uusi rautatievaunu ja kun hän meni vaunun vessaan, niin peiliin oli kirjoitettu huulipunapuikolla, että Karvoskylän Työväenyhdistyksen nimi ei ole Pyllistys vaan Onnenlaakso. Taitaapa maakirjojen mukaan ollakin.
Englannin matkalla sain kuulla, että varttunut väki kuuntelee siellä 1940–1950-luvun musiikkia kovin mielellään. Jos meille saadaan tuo paikallisradio, niin silloin tällaiset henkilöhaastattelut olisivat sopivaa viihdettä sotavuosien musiikin lomassa. Ehkäpä saadaan Bertan kanssa nauhalle kertomaan vanhoja asioita ainakin muutama henkilö. Olisihan se Kanadan vieraallekin mukava muisto, kun saisi tavata lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosikymmenien jälkeen.
30.12.1984
Nivalalaisia on viime päivinä hämmentänyt tieto Nivalan Osuuskaupan hallintoelinten ratkaisuista. Vedetään johtopäätöksiä: Salanteen Topi on Sanomalehti Keskipohjanmaan entinen Hallituksen jäsen. Pihlajamaan Tapsan henkinen Dalai Lama on Vuolteenahon Jaakko. Tapsa on tehnyt päätöksen ohjattuna ropottina. Nähtiinhän se, että nyt lestadiolaiset jyllää. Einari Eskola on johtokunnassa ja johtajaksi valittiin pumppusuoveri eli lanko.
Kivi-Kalle käveli osuuskaupassa ja etsiskeli minun kanssasi entistä toimitusjohtajaa eli Kalevi Viinamäkeä. Kalle on kovassa koulussa elämän läpitunkema mies ja Kallelta ei hölähä. Jotain näin kuitenkin Kallen ilmeestä. Hän oli lähtenyt Aittoperältä ja tullut kirkonkylälle saakka. Näin että varta vasten. Niitä osuuskunnan jäseniä, joille oma kauppa on ollut rakas, nämä ratkaisut kiinnostavat.
Tätä kirjoittaessani lähti huoneestani Olli-Pekka Hoffren. Tutkailin mielipiteilleni vahvistusta henkilölle, joka tänä päivänä ohitse Nivalan lukion ja ammattikoulu kasvattaa vuosittain satoja ihmisiä valmiuteen työelämään jo 1960 luvulta lähtien.
Nivalan Osuuskauppa tietoisesti haki hallintoneuvostoonsa kaikki sivukylien fiksuimmat ihmiset. Heillä oli sidosryhmänsä politiikkaan ja sitä kautta oman kylän puolustamiseen. Hallintoneuvosto lyö johtokunnalle suitset ja suunnan. Näin oli muodostunut osuuskunnalle johto, jossa ei ollut ketään yritysjohtajaa ja tai elinkeinoelämässä mukana olleita henkilöitä. Johtaja jäi yksin, ja jos oli pehmo, meni johtokunnan mukana.
Tämä sääntö pätee myös kunnallisjohtoon. Valtuustossa ovat nämä miehet, jotka vievät pyörän yksi liiteriin ja heidät tunnetaan kylällä luotettaviksi. Kunnanhallituksessa pitäisi olla valinta toiselta laidalta. Ne kovasyrjäisimmät liikemiehet, jotka pystyvät ottamaan vastaan riskin ratkaisujen edessä myös korva arvostelun. Tämä on idoli-kysymys, mutta totta.
Minun pöydälläni on kolme kirjettä, jossa muistellaan lapsuuden joulua. Nämä ihmiset tuntevat tunteihin. Kuitenkaan ne eivät pääse palstalle. Toivon, että se riittää, että olette muistuttaneet minua siitä, mitä olivat joulut ennen.
Juttelin Tuulan kanssa saunan lauteilla tupakoidessani, että entistä vaikeampi on löytää joulumieli. Ajattelin tytärtäni Johanna Maria. Nyt vielä minä olen hänelle maailman paras mies. Korvaamaton. Minulle on annettu se rikas lahja, jota kaikki eivät ole saaneet. Terve lapsi ja hänen ainutkertainen maailmansa. Minun pitäisi pystyä olemaan hänelle hyvä isä. Ei riitä paukut. Vajavaisena ja huonona isänä on mentävä jouluun. Kiireisen jännittyneenä ja elämään kypsymättömänä on kohdattava rakkaimmat ihmiset. Ei voi muuta toivoa, kuin anteeksiantoa. Tässä myös kaikkien niiden isien anteeksipyyntö, joilla on ollut liian vähän aikaa lapsille. Tiedän, että en ole yksin.
Olen tölvinyt ja loukannut vuoden aikana monia rakkaita lähimmäisiäni. Minulle ei tule joulu, jos ette anna anteeksi Tämä ammatti on sellainen jossa kaikki virheet ovat heti ihmisten käsissä. Pyydän myös muiden kirjoittajien puolesta sen: ”Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista”.
Sydämiin joulurauhaa.