Vuosi 1986

Toimittajan tuolilta 9.7.1986

 

Voi kauhia, kun sävähdin tuon otsikon kirjoitettuani. Siitäpä on jo miltei vuosi, kun olen teille rakkaat lukijani kirjoittanut. Tästäkö se taas alkaa.

On torstai-ilta kello 23,30, kun aloittelen tätä juttua. Huomenaamulla kello kymmenen tule valolatoja tekstiä valmistamaan ja sitä pitäisi olla ainakin parikymmentä liuskaa. Ja vielä ei ole ollenkaan.

Ensi keskiviikkona pitäisi ilmestyä ensimmäinen paikallislehti Pidisjärvi.

Toisaalta mieli on hyvä ja energiaa tuntuu ranteissa olevan. Sain tänään viimeiset heinät pois. Niskakankaan miehet, Jaakolan Matti poikansa kanssa, Ekdahlin Mikko ja Lehtosen Kalevi tyttärensä kanssa olivat jelppimässä ja veivät heinät Niskakankaalle. Kojolan Maunon poika taitaa olla viimeisiä kelkkomassa.

Viljasen Martti kesäleskenä piipahti tässä juuri kylässä. Juotiin Tuulan keittämät teet. Marttikin totesi, että onpas mies voimainsa tunnossa. Kyselin Martilta, että juostaanko syksyllä maratooni.

 

Tuossa Martin kanssa jutellessa tuli mieleen keskustelumme, kun palasimme Karstulasta hänen kesämökiltään. Martti totesi siinä, että on sinulla sentään kova pokka. Et sinä ole ryyppäämään ratkennut sentään enempää kuin ennenkään. Tokko senkään vertaa. Tuli siinä Martille todenneeksi, että kyllä tämä lehtihomma onnistuu, jos vaan jaksaisi kilvoitella. Vaan se viinapirukin on vähjintään yhtä energinen kuin Jaako. Toisinaan tulee sellainen kitka, että kyllä tässä nyt yhdet huurteiset ansaittu. Eihän täältä mitään mukaan saa ja ihmisten kunnia on tomu vaan. Eihän siinä mitään, jos yhdet huurteiset, mutta kun tekee mieli Gintonicia. Eikä sekään tahdo jäädä yhteen. Tuula tuossa vielä häärii ja kauhtuu: Miten sinä tuollaista kirjoitat? Kyllä se on kuule Tuula niin, että minä kirjoitan, mitä sydämessä liikkuu. Lukijoille pitää olla rehellinen ja oma yksityisyytesi on sivuasia. Siinä se menee myös perheen intimiteetti. Niin työtä tässä nyt tarvitaan. Pysyppäs siis viinapiru ja muut sielunviholliset loitommalla: Jaakolla on töitä.

 

Kun istuin tuolla Vellipuhossa Ronin niityllä Ekdahlin Mikon heinäkuorman päällä ja katselin niittymaisemaa, vilahteli silmieni ohi koko elämäni kesät ja muistot. Minua on moitittu siitä, että liian paljon sieluni vaeltelee noissa maisemissa ja se näkyy lehden tekstissä. Yritän varoa tätä, mutta enhän minä puutteistani mihinkään pääse:

-”ne kanssani hautahan kannan” – sanoi Eino Leino.

 

Kävin tuossa välillä saunassa ja tupakalla. Se on taas yksi pahe. Johanna vielä häärii ja niin kirkkaat silmät. Pitää sen tupakin olla makiaa, kun viisvuotias Johannakin on monesti katsonut kirkkailla lapsensilmillä ja pyytänyt, ett lopeta isä tuo tupakointi. Siitä tulee sairaaksi ja voi vaikka kuolla ja sitten meillä on ikävä. Eikö tämän pitäisi jo olla kyllin vakava huomautus, mutta niin heikko minä olen.

Hurskaisen Heikki totesi kerran nuo samat Johannan lausumat sanat. Silloin oli isä ja poika tehneet sopimuksen, että enää ei isä polta, eikä ole polttanut. Minusta ei taija olla siihen. Oikein se isä totesi Leppäniemen penkillä:

-Eipä tainnu tulla Jaakosta miestä.

 

On ollut eräällä lailla orpo olo, kun ei ole ollut avviisia mihin kirjoittaa tuntojaan. On tuntunut toisinaan pahalta. Olisi halunnut elää mukana kanssaihmisten iloissa ja suruissa. Moni ystävä on mennyt tänä aikana pois. Olisin halunnut kirjoittaa heistä. Tulee tässä mieleeni ensiksi Niskasen Tapani ja hiljattain pois mennyt Alpuan herastuomari. He antoivat minulle ihmisinä hyvin paljon. Olisin halunnut kirjoittaa myös Palolan Oskarin muistoksi, mutta kun siihen ei annettu mahdollisuutta. Ehkäpä nämä asiat voin vielä korjata.

Huonoa omaatuntoa olen potenut myös sen takia, että en ole ehtinyt käydä Palosaarella. Martta-äidin sydämen päällä on varmasti ollut raskaita paineita. Toisen ihmisen elämäntielle pannaan kuormaa joskus liian paljon.

Meidän lähimmäisten tulisi pystyä olemaan tukena, mutta heikkojahan me siihen. Terveisiä Martalle. Tullaan me käymään. Ei minusta paljon lohduttajaksi ja tukijaksi ole, mutta tiedän että hädässä ystävän vilpitönkin myötätunnon elekin lämmittää.

 

Ensi lauantaina on sitten tämän lehden avoimien ovien päivä. Se on Nivala-viikon markkinapäivä. Hyvät ystävät, tulukaapa käymään. Teidän tukenne on minulle tärkeä ja haluaisin tavata teitä. Ennenkaikkea toivoisin tapaavani teitä ulkonivalalaiset. Kyllä me kahvit ja limsat tarjotaan. Tämä lehti on huonemiehenä entisessä Laukan Aarnen talossa täällä kulttuurillisesti rikkaassa kylän alapäässä. Koivulaa vastapäätä Martikaisen Raimon ja Kiiskilän Teuvon lukaalissa. Alakerrassa on Niva-Sähkö ja Muotituulten komiain rouvien liike. Siitä vaan rohkiasti pihanpuolelta sisälle ja portaita ylös. Tapaamisiin.

 

Ja lopuksi tältä paikalta. Pidisjärvi on saanut ensimmäisen lahjansa. Hakamaan Tuomo oli kökässä Mantilan Heikin ja Aksilan Jukan kanssa kantamassa valolatomakonetta ylös. Tuomo totesi silloin, että minä tuon lahjana uuteen taloon Uuden Testamentin. Seuraavana päivänä Tuomo oli pyöräillyt meille ja jättänyt Tuulalle kokonaisen nahkaselkäisen raamatun. Se on paljon Tuomon eläkerahoissa. Vai oliko Tuomon muodossa joku suurempi asialla.

Avasin lahjaraamatun ja siitä osui kohdalle Saarnaajan kuudes luku, jakeet 7-11:

” – Kaikki ihmisen vaivannäkö tapahtuu hänen suunsa hyväksi, ja kuitenkaan ei halu täyty.

Sillä mitä etua on viisaalla tyhmän edellä ja mitä kurjalla siitä, että hän osaa oikein vaeltaa elävitten edessä.

Parempi silmän näkö kuin halun haihattelu. Tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

Mitä olemassa on, sille on pantu nimi jo ammoin, ja edeltä tunnettua on ollut mitä ihmisestä on tuleva. Ei voi riidellä hän väkevämpänsä kanssa. Sillä niin on: puheen paljous enentää turhuutta. Mitä etua on ihmisellä siitä.”

Siinäpä sitä oli Jaakolle miettimistä. Tuomo käski pitää vielä raamatun omalla työpöydällä. Terveisiä Tuomolle ja pikaista paranemista.

 

No jopa se taas roivasi laidasta laitaan. No se on taas sitä Jansua, sanovat ihmiset ja hymähtävät. Tässäpä tällä kertaa.

Jälleennäkemisen ja tapaamisen ilossa.

Toimittajan tuolilta 16.7.1986

 

Aloittaessani tämän palstan naputtelun, kello on pian 24 maanantai-iltana. Kyläraitti tuossa allani on hiljentynyt. Koivulan Lempikin tuossa vastapäätä taitaa jo nukkua pojottaa. Niin pitääkin jo tähän aikaan, kun Lempi on aamuvirkku.

 

On palattava tuohon lauantaipäivään, jolloin oli tämän lehden avoimien ovien päivä. Nyt tiedän sen, miltä tuntuu viettää syntymäpäiviä. Ensin kauhea epätoivo ja verenpaine korkealla, tuleekohan kukaan? Kolmeenkymmeneenkin olisin ollut tyytyväinen, vaan kun kävi yli 400 vierasta. Se tuntuu jo liian paljolta sulattaa. Varsinkin tämän jälkeen, kun kontakti lukijoihin on ollut lähes vuoden poikki. En ole kirkon miehiä, enkä muutoinkaan taivaskelpoinen, mutta nöyräksi nuo ystävät mieleni teki. Se vei miltei sielun pois raiteiltaan. Tuli myös rimakauhu. Pystynkö minä olemaan kaiken tuon luottamuksen ja ystävyyden arvoinen. Kyllä Te vieraat myös kehua retostelitte minua niin, että hirvittää. Olen tottunut työssäni siihen, että toimittajaa useimmiten silitetään vastakarvaan kuin Virolaisen Jussia. Vaikka koetin olla kuinka kriittinen ystävien menestyksentoivotuksiin, jäi mieleeni kuitenkin vahva tunne, että monet olivat kannustuksissa todella vilpittömiä. Kiitoksia Teille kaikille.

 

Pian minut palautettiin maanpinnalle. Kun maanantai tuli, vinksahti latomakone. Apua piti lähteä hakemaan maailmalta. Apu löytyi Oulaisista. Tämä lehti on valmistettu Pyhäjokiseudun kirjapainossa ja suppeampana kuin aluksi suunnittelin. Päällä on kirjapainoissa kesälomat ja latomot ovat aina tukossa.

No elämässä pitää olla vastoinkäymisiä, että ei pääse ainakaan ylpistymään.

Muutoinkin olen pohtinut, että taisin aloittaa liiaksi omiin voimiin luottaen. Vierasta työvoimaa ei ole palkattu vielä lainkaan, mutta tämän viikon aikana saan onneksi apua. Tekstinvalmistaja on jo tullut töihin, mutta minkäs teet, kun kone reistaa. Ilmoitushankkija tuli taloon tiistaina. Ensi maanantaina tulee myös toimitusapua. Yksin ähärätessä tämä homma jää vajavaiseksi. Toivon kärsivällisyyttä ja ymmärtämystä lukijoiltani tämän lehden kehittelyssä. Sanotaan, että yhtä vähemmällä on vaikea yritystä vetää, mutta kyllä tässä yksikin käy vähäiseksi.

 

Muutakin vastoinkäymisiä tässä on ollut. Aina löytyy sellaisia, jotka ovat valmiina heittelemään kapuloita rattaisiin. Lauantain Kaleva ja sunnuntain Keskipohjanmaa uutisoivat Pidisjärvi lehden ilmestymisen varsin ilkeämielisessä hengessä. Uutinen kertoi, että Nivalan Yrittäjien hallitus on suosittanut jäsenilleen, että nivalalaiset yrittäjät eivät ilmoittelisi uudessa lehdessä. Vastaavan uutisenhan julkaisi aikaisemmin myös Nivala-lehti.

No asiaa tarkemmin ajatelleet hoksasivat jo heti, että eihän Nivalan Yrittäjien johtokunta ole niin yksisilmäinen, eikä voi tehdä tällaista päätöstä.

Yrittäjien puheenjohtaja Raimo Martikainen otti härkää sarvista ja aikoi pyytää oikaisun em. lehdiltä. Yrittäjien hallituksen jäsenet soittivat myös välittömästi näiden uutisten jälkeen, ja kertoivat että tällaiset uutiset ovat suurta vääristelyä ja yrittäjien hallituksen jäsenten halveeraamista.

Nivalassa on vuosi vedetty kunnankehittämisprojektia. Eri tilaisuuksissa on korostettu yrittäjyyden merkitystä ja sitä kuinka tarpeellista aloittavalle yritykselle on kuntalaisten myönteinen suhtautuminen yritystoimintaan. Tätä taustaa vasten tällaiset julkisuudessa esitetyt väärät tiedot antavat varsin huonon kuvan nivalalaisista ja päättymässä olevasta kehittämisprojektista. En tiedä saako yrittäjien hallitus pyytämänsä oikaisun aikaan, mutta tehtäköön nivalalaisille tässä selväksi se, että tällaista päätöstä ei yrittäjät ole koskaan tehneet. Puhdistetaan yrittäjien hallituksen maine kaikista epäilyistä ja vääristä lehtiuutisista.

 

Nuo lehtiuutiset ovat tietenkin vaikuttaneet myös nivalalaisiin yrittäjiin ja ilmoittajiin. Eräät ovat pidättäytyneet ilmoittamasta toistaiseksi. Se on kiusallista kaikille osapuolille.

Pahalta tuntuu, jos tällaisten uutisten takana olisivat nivalalaiset. Olen lähtenyt tähän työhän sillä periaatteella, että rehellisin keinoin on pärjättävä. Tärkeintähän kuitenkin on lukijoiden tuki. Kauppiaat ja mainostajat tietävät sen, että jos lehdellä on lukuarvoa, niin silloin ilmoituskin puree. Toivon vilpittömästi, että näissä asioissa palattaisiin takaisin rehellisyyden tielle, eikä suotta aiheutettaisi millekään osapuolelle ylimääräistä harmia.

 

No ei tässä ole tarkoitus murheita kertoa. Kaikki ei mene elämässä aina niin hyvin, kuin meillä ihmisillä on kaikilla omat heikkoutemme. Joskus niistä jopa huomautellaan.

Eräs nivalalainen pienen tilan isäntämies oli lähtenyt 1930-luvulla ”Amerikoihin” tienaamaan.

Vihdoin hän oli saanut sen verran kokoon, että arveli palata kotia. Reissu oli kestänyt neljä vuotta ja kotona odotti nuori vaimo ja perhe.

Tulomatkalla kotiinpaluuta vähän juhlittiin mainaritovereiden kanssa. Tämän isäntämiehen juhliminenkin meni sen verran rajuksi, että hän ei muistanut kotiintuloaan.

Aamulla isäntä huomasi olevansa kotonaan ja lähti etsimään emäntää, joka oli jo rientänyt navetta-askareihin. Navettaladon suunnasta kuului tutun tuntuista ääntä. Isäntä hiipi hirsisen navettaladon taakse ja kurkisti hirren raosta sisään. Emäntä siellä oli sonnipuralla astuttamassa lehmää. Homma ei oikein ottanut onnistuakseen ja emäntä joutui kepin kanssa sonnia komiskoimaan asialle: -No hyppää nyt senkin saamaton vai ootko sinäkin tullu viime yönä Amerikoista.

Toimittajan tuolilta 23.7.1986

 

”Saul, Saul, miksi vainoat minua.”

 

Olen ollut melko suuripiirteinen kaikkien asiattomien puheiden suhteen. Monet ystäväni ovat todenneet viime aikojen lehtikirjoitteluista ja ”tönimisistä”, että ne ovat kaikki mainosta uudelle lehdelle.

”Hullun vasikan perässä ei kannata juosta”, totesi entinen isäntä. En ole ollut moksiskaan persoonaani kohdistuvista puheista, mutta eräs vanha ystäväni on ottanut tehtäväksi jopa painostaa ilmoittajiani. Kuulehan hyvä ystävä. Taidat ottaa liian suuren urakan. Aika on Nivalassa pyyhkinyt ohi. Kaikki me ihmiset osaamme ajatella omilla aivoillamme, ja ihmisinä meidän tulee kunnioittaa toinen toistamme.

 

Sinun motiivinasi on ollut luulo ja katkeruus. Ei tätä lehteä ole perustettu ketään tappamaan tai rakentelemaan eripuraisuuden barrikaadeja nivalalaisten välille.

Pidisjärvi-lehti on saanut omat ystävänsä ja lukijansa. Niin on varmasti myös Nivala-lehdellä.

Minä olen perustanut tämän lehden yksinomaan sen vuoksi, että saisin lapsille leipää ja siinä sivussa itsellekin. Tätä hommaa ei varmasti tarvitse kadehtia.

Minusta on suuri loukkaus Nivalan yrittäjiä ja kauppiaita kohtaan, jos yrittää heitä taivutella pakottamalla tai uhkailemalla. Siihen ei Pidisjärvi-lehti lähde. Me teemme luettavaa lehteä ja takaamme edulliset ilmoitushinnat. Ilmoittaja ratkaisee itse sen välineen, missä hän ilmoittaa. Me uskomme, että saavutamme luottamuksen.

 

Sinulle vanha ystäväni. Meille kaikille on paljon helpompaa, jos yritämme nähdä asiat parhain päin. Työtä, elämänkiusaa ja vaivaa on keksimättäkin. Luulempa, että meidän kannattaisi jutella kahden kesken.

Muutetaampas puheenaihetta vähän kevyempään suuntaan ja puhutaan urheilusta. Olin sunnuntaina urheilukentällä ja tartuin sinne niin, että kirkonkylän vanhainkotivierailu lipsahti ohi. No oli siellä toki edustus meiltä. Täytyy paikata lähiaikoina tämä käynti.

Minä otan tämän anteeksi niin kuin Niskasen Tapani ruukasi sanoa. Mitäs sitä turhaan pyytelemään.

 

Niin siitä urheilusta. Elin kentällä nuoruudenmuistoissa. Istuskeltiin siinä Ohtamaan Viljamin kanssa ja muisteltiin Nivalan juoksuperinnettä. Todettiin, että kapealla on juoksun taso tällä hetkellä. Toivolan Kari, Raudasojan Harri ja Siltalan Anne tosin säväyttivät vanhoja tuntoja mukavasti. Muisteltiin Viljamin kanssa, miten Mehtälän Veikko ja Tervo ottivat yhteen. Se oli nostalgista aikaa.

 

Piipahdin maanantai-iltana Maliskylän kentällä. Sieluni lämpeni, kun näin Vilhus-Villen. Siinä on malisperäsillä mies, joka on tehnyt paljon sitä vapaaehtoista työtä kylän ja urheilun hyväksi. Vilho on saanut myös työnsä jatkajia.

 

Pöntiön Kallen ja Martan poika Raimo muutti muutama vuosi sitten Ruotsista Pamparinperälle. Raimo on metsuri, mutta sielultaan urheilumies. Raimolla on lahjakas poika ja Raimo suuri tuki ja kannustaja Maliskylän nuorisolle. Kentällä on käynnistetty keskiviikkokisat, joissa on mukana kymmeniä nappuloita. Kaikki palkitaan ensipalkinnolla. Siinä on itua. Tekisi mieleni sanoa, että on sitä samaa ymmärtämystä, jota oli ennen Vellipuhon kisoissa. Rinkelän Kustaa oli polioinvalidi, mutta hän oli kaikissa lajeissa mukana. Hänelle laskettiin tietty hyvitys. Jos Kustaa ei olisi ollut noissa rajuissa kisoissa aina mukana, hänen kuntoutumisensa ei olisi varmasti onnistunut niin hyvin. Raimo toteaa, että urheilu ei saa olla liian vakavaa. Kaikkia pitää kannustaa. Helposti tapetaan innostus, jos menetellään nuorten kanssa taitamattomasti.

Malisilla on nyt henki päällä. Kentällä hääri Vilhon ja Raimon lisäksi myös Laakson Jorma. Hyvää vahvistusta Maliskylän ao. on saanut Vainionpään tyttäristä, jotka ovat piirin kärkeä juoksuissa. Passaa Kumpu-Jussin myhäillä, kun juoksun perinteet Maliskylällä jatkuvat.

 

Viime yönä pörräsi lentokone Nivalan yllä. Kujalan Esko järjesti sempalot. Siinä noin vain hujautettiin lähes parikymmentä tonnia apulantoja Makolan ja Kolleen välille. Kivi-Kalle, Heikkilän Jouko ja Hangasmaan Olli pääsivät historiaan ensimmäisinä metsänomistajina, jotka käyttivät lentokonetta.

Yllättävästi nuo kustannukset ovat alhaiset. Jopa tällainen runsaan 30 hehtaarin lannoitus on yrittäjälle kannattava. Kappas vaan.

Kivi-Kallelle muuten tässä terveisiä. Täytyy tehdä näin kun ei tavoita tuota kiireistä eläkeläistä. Meidän pitäisi pitää Tillaripatsaan loppukokous, niin pääsisi niistäkin hommista irti. Varaa aikaa riski rupiama, sillä minä luulen, että Miinan muisteloissa meillä Ylikotilan Osmon ja Kangas Pekan kanssa aikaa vierähtää. On ollut puhetta tehdä pieni historiikki tillaripatsaan rikkaista vaiheista tuleville polville. Keskustellaan siitä sitten.

Miinaa ei ole muuten näkynyt. Hänen pitäisi käydä singeerata nimensä patsaaseen. Jahkapa sekin järjestyy.

 

Tapaamisiin

Toimittajan tuolilta 30.7.1986

 

Mikähän huono onni minua on seurannut tässä parin viikon ajan. Olen joutunut tuoreeltaan mukaan palo- tai kolaripaikalle. Runsas viikko sitten jouduin olemaan sammutustöissä Niva-Kaijan koulun luona, kun henkilöauto paloi tiellä.

Perjantaina palailin Turusta päivän mittaiselta lomareissulta. Huittisilla oli tapahtunut raju autojen yhteenajo ja me olimme melkein ensimmäiset ihmiset paikalla. Toisessa autossa oli saksalainen pariskunta lievästi loukkaantuneena, mutta täysin shokissa. Toisesta autosta oli törmäys tehnyt peltikimpun, jonka sisällä oli tajuissaan oleva ihminen. Ja tässä tämä tarinan aihe. Yleensä ihmiset ovat melko avuttomia tällaisissa tapauksissa. Sen verran olen kiitollinen ”SA-intille”, että olen saanut siellä lääkäriupseerin koulutuksen ja täydentänyt asiaa Kyproksella. Tuossakin tilanteessa Huittisissa olisi tilanne saattanut muodostua pahaksi. Molemmissa romuläjöissä eli entisissä autoissa oli vielä virta päällä, polttoaine valui maahan ja räjähtämistilanne oli valmis. Kasvojemme edessä nämä ihmiset olisivat saattaneet palaa kuoliaiksi.

Ihmettelen sitä, miksi pelastuspalvelun koulutus on vieläkin niin vähäistä. SPR järjestää vapaaehtoista koulutusta, mutta sinnekään eivät kaikki hakeudu. Miksi ajo-opetukseen ei sisällytetä välttämätöntä ensiapu- ja palokoulutusta. Neuvottaisi mitä tulee tehdä kun tulee kolaripaikalle. Tällaiseen tilanteeseen valitettavasti joutuu jokainen autoilija ainakin kerran elämässään. Totesin myös Vuolteenahon palopaikalla, että vaahtosammuttaja pitäisi olla jokaisessa talossa ja myös kaikkien perheenjäsenten pitäisi olla koulutettu sitä käyttämään. Niin pitäisi olla myös kaikilla tienpäällä liikkuvilla, eli autoilijoilla. On ikävä katsoa onnettomuuspaikalla, kun ihmiset eivät tiedä miten tulisi menetellä.

 

Tässä samalla kertaa toinenkin asia autokoulunopettajille. Peruskoulussa ei enää ole kansalaistaidon opetusta. Nuorille ei kerrota miten missäkin elämäntilanteessa tuli käyttäytyä. Nivalan autokoulussa on fiksut opettajat. Mutta tapojen opettaminen ei kuulune ajoluvan saantiin. On ikävää olla omaisten paikalla hautajaissaattueessa, kun ajetaan maantiellä. Vain harvat vastaantulevat autot pysähtyvät. Ollaan ehkä kiireessä, tai ei edes tiedetä tapoja. Sen verran meillä tulisi olla aikaa, että pysäyttää auto silloin, kun jotain kanssaihmistä ollaan saattamassa viimeiselle matkalle. Kuuleppas Niemen Keijo. Kerro niille opettajakavereillesi, että käyttävät jokaisella opetusjaksolla yhden minuutin aikaa hyvien tapojen kertomiseen. Saattaa olla, ettei heille missään elämisen tai opiskelun vaiheessa kerrota tällaisia asioita.

 

Ajelin sunnuntai-iltana Myllylän Heikin kanssa Sarjankylällä. Katseltiin Heikin komeita siemenviljelyksiä. On se Heikki eri poika. Heikki raataa ympäripyöreitä päiviä. Minä aloin jo Heikkiä morkkaamaan: -Kyllä se sinullakin teettää, kun on tuota velkaa ja paljon alaikäisiä. Kenelle sinä keräät tuota mammonaa? Heikki kun on poikamies ja kaikki ei ole mennyt syömiseen. -Voi kuule Jaakko. Minä oon jo heittänyt hommia vähemmälle. Tänä päivänä tosin jouduin tekemään yhdet tilit ja muutaman kirjeen Valtion viljavarastolle, mutta en minä enää pingota. Minä olin toissaviikollakin koko päivän Kalajoella ja vasta illalla tulin töihin, kertoili Heikki ilahtuneena. Vai niin, että Heikkikin jo lintsaa. Ei ole vissiin tainnut neljään vuoteen käydä lomilla.

Ajattelin siinä Heikin yhteiskunnallista panosta. Kyllä on kultamuna valtiontalouden kannalta. Mies tekee ensiksi 80 tuntista työviikkoa ympäri vuoden. Maksaa välittömiä veroja 70.000 markkaa. Huristelee voimakkaasti traktorilla. Viljelee 17 hehtaaritilan alueella siemenviljaa. Maksaa vakuutusmaksuja, polttoaineveroa, liikevaihtoveroa apulannoissa ja muissa lähes sata tuhatta vuodessa. Heikillä kun ei ole vielä emäntää. Ei ole myöskään jälkikasvua. Heikki ei rasita kuntaa, eikä valtiontaloutta millään lailla. Mies on terve kuin pukki. Ei käy edes terveyskeskuksessa. Ja ei se tähän pääty. Heikki polttaa vielä tupakkaa. Maksaa siinäkin veroa noin 500 markkaa kuukaudessa. Ottaa napsut silloin tällöin, niin kuin terve mies. Maksaa siinäkin puhdasta veroa valtiolle. Kun pannaan kaikki Heikin valtiolle keräämät verot, maksut, leimaverot ja muut, niin niistä kertyy satoja tuhansia markkoja vuodessa. Niillä rahoilla sitä sitten valtio mällää. Antaa poliittista puoluetukea, tappiollisten lehtien kuljetustukea, tukee Lapin kesäyliopistoa ja Porin Jazzia. Antaa Nuorten Kotkien huilunsoiton kesäleirille stipendin. Pitää yllä Hondurasin varakonsulin edustusviinat ja rouvan meikit. Niin, että eläpäs Heikki enää ainakaan tälle kesälle lähe koko päiväksi lintsailemaan Kalajoelle. Heitä ne emäntähaaveet ja pysy työmaallas. Ei nämä yhteiskunnan rattaat muuten pyöri, ellei Heikki tee töitä. Motivaatiota Heikille.

 

Kirjoittelin eilen ikäviä uutisia. Ajetaan autolla humalassa. En tiedä, auttaisko se minun saarnani. Minä en ole puhdas pulmunen viinankaan suhteen, mutta auto ja ajokortti on käsitettävä niin vakavasti, että se on myös luottamuskortti lähimmäisen ja yhteiskunnan taholta. Tiellä liikkuu muitakin.

Tuula on marmattanut minulle monesti, kun olen jättänyt monta kertaa auton Puustellin tai Ringin parkkipaikalle. Jos menee kokoukseen tai harjannostajaisiin ja ottaa kaljat, niin siihen se auto sitten jää. Tuula sanoo, että ihmiset tuntee Sinun autosi ja heti seuraavana päivänä kaikki tietävät, että olet ottanut illalla kaljaa tai viinaa. Minä olen tehnyt päätökseni. Se on pieni synti, jos ihmiset näkevät auton. Mutta jätä se auto sinne. Olen minä kerran nuoruudessani ajanut humalassa autoa. No tosin mitään vahinkoja ei sattunut ja matkakin oli kovin lyhyt. Mutta en enää.

Voi hyvät poijat. Ajatelkaapa asiaa. Voitte törmätä viattomiin sivullisiin ihmisiin. Voitte tuottaa leskiä ja orpoja. Voitte tuottaa lapsillenne ja omaisillenne häpeää ja tuskaa. Taksit ja ystävät ovat sitä varten, että ne vievät auton ja miehen kotia. On reilua soittaa ja pyytää myös poliisien apua. Jos heillä on aikaa, he myös neuvovat ja auttavat. Vastuu on myös meillä kanssaihmisillä. Jos joudumme tilanteeseen missä lähimmäisemme saattaa harkintakyvyn puuttuessa sortua tällaiseen, meidän on mentävä väliin. Painakaa tämä asia ohtaluun taakse niin lujaan, että ette enää urheile. Tästä asiasta kannattaa tehdä päätös porukassa, perheen ja ystävien kesken. Sopia siitä, että ketä voi pyytää avuksi, jos auton joutuu jättämään.

 

Maanantaina sain arvostetun vieraan. Ottavaisen Niina oli lähtenyt käymään kirkolla ja päättänyt käydä myös ensimmäisen kerran lehtitoimistossa. Niina on hieno ihminen. Karjalaista talonpoikaisaatelia. Elämä on kasvattanut häntä nöyräksi ja ymmärtäväksi ihmiseksi. Häneltä riittää lämpöä ja tukea lähimmäiselle. Puhuttiin siinä elämän hurahtamisesta. Pentin tyttökin jo kirjoitti ylioppilaaksi. Niina vei tytölle ruusut ja muisti Penttiäkin yhdellä ruusulla. Siitä on jo 30 vuotta kun Pentti sai valkolakin. Teuvolla on kuulema loma vasta elokuussa. Tulee sitten käymään. Ukkeiltiin siinä Niinan kanssa miten aika hurahtaa. Niinakin on jo neljännessä polvessa. Ritvan ja Taiston pojalla on jo kuusivuotias jälkivesa. Ritva on niitä suomen nuorimpia mummuja. Olikohan vasta 33 vuotias tullessaan isoäidiksi. Ei se Ritva oikein mummulta näytä. Elämän parhaita lahjoja on se, kun näkee lastensa menestyvän elämässä. Siitä Niinalla on kiitollinen mieli. Elämä on ollut rikas. Siihen on sisältynyt työtä, tuskaa, vaivaa ja iloa. Päällimmäiseksi on jäänyt kiitollisuus ja rakkaus elämänantajalle. Sitä rakkautta Niina jaksaa antaa myös meille kanssaihmisille. Terveyttä ja vointia. Tulen käymään kahveilla.

Toimittajan tuolilta 6.8.1986

 

Vanha ystäväni Juho K. Tölli piipahti toimituksessa. Muuten vain tuli tapaamaan asioilla käydessään. Se on mukavaa. Totesi siinä Juho yhden asian, joka kannattaa mainita. Ei se Suojärvi ole jäänyt vieläkään vandalisteilta rauhaan. Siellä on tehty tihutöitä koko kesän ajan.

Se on ikävä asia. Ilmeisesti poikavintiöiden asioita. Kuulkaahan pojat. On sitä itsekin oltu samassa iässä. On kaadettu naapurin yöastiat ja pantu hiekkaa niittykoneen hammasrattaisiin, mutta kun on kerran saanut selkäänsä, niin siihen ne konstit loppuu. Ennemmin tai myöhemmin näin tulee käymään. Painakaa pojat mieleen. On ne jumalattomia nuo nykyajan nuoret. Niillä on viinaa, mopoja ja naisia. Ei sitä ollut ennen mopoja.

 

Minua puhuteltiin tässä eräänä päivänä tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Puhuttelija oli Häkkilän Asko ja tehän tunnette Häkkiset. Jaakko-isän, siljamaisen ja lamminrantasen kertojan- ja näyttelijänlahjat ovat monen ”oskarin” arvoiset. Askosta on tullut sukuunsa. Asko pysäytti minut eräänä päivänä Shellin kulmilla hyvin kirkollisen vakavana. Askohan on nykyisin kirkonmiehiä. Kalmatoloogi, eli haudankaivaja.

-Kuulehan Jaakko! Sinun pitäisi käydä tuolla kirkkoherranvirastossa, siellä olisi yksi ikävä asia selvitettävänä;

-No voinhan minäkin tässä siitä jo alustavasti kertoa. Sinulla on kaksi hautapaikkaa tuola Karvoskylässä. Nyt siinä on käynyt niin, että kun uusi kappeli rakennettiin ja käytäväkin muuttui niin ne sinun hautapaikkasi ovat jääneet puoliksi käytävän alle. Siinä niin pää retkottas justiin tuolla nurmikon puolella, mutta muu ruumis ois kokonaan jalkakäytävällä. Minä tuota aattelin, että se saattaapi olla jopelo levähyspaikka, jos pitkäänki joutuu makkaamaan. Siinä puutuu niskat ja ikävähän se on kun kaikki ramppaa jalakojen yli. Niin että käyppä tuola kirkkoherranvirastossa, niin katellaan mukavampi lepopaikka.

Asko siinä päätteli keskusteluaan vakavana ja totesi erotessa: -Olipa hyvä kun saatiin puhua noista tulevaisuudenasioista.

 

Asko ajeli pyörällään poispäin. Minä jäin seisomaan huoltamon kulmille äimänkäkenä. Sitten hoksasin. Tulevaisuuden asioistahan tässä raatattiin ja Asko ajatteli minun parastani. Tattista vaan. Mennäämpä käymään virastossa asiaa hoitamassa.

 

Vieraitakin on talossa käynyt. Puhutaampa noista entisistä nivalalaisista.

Esko Kaarlenkaski, joka asuu nykyisin Muuramessa oli piipahtanut talossa minun poissaollessani. Esko oli jättänyt pöydälle Elsa Tolmusen runokokoelman ”Hiljaisuuttasi kuuntelen”. Ja miksikö Esko tämän teoksen lahjoitti. Hän on kuvittanut taidevalokuvillaan tämän kokoelman. Hän on tämän alan huippuharrastajia. Esko oli luvannut joskus avustaa Pidisjärvi-lehteä. Olisi mukava jos saisit maisema- ja persoonakuvia täällä Nivalasta. Hän odottelemaan kuviasi. Hyvää jatkoa. Pahoittelen, että en sattunut paikalle.

 

Toinen vieras oli Eteläniemen Aimo. Hän piipahti vanhan ystävänsä ja opiskelukaverinsa Seppo Urpelan opastuksella. Turistiin siinä lapsuudenmuistoja. Aimo muisteli, miten siitä hänenkin nuoruudessaan nivalalaisessa maalaiskodissa suhtauduttiin lukemiseen. Hänkin sai kotona nuuskaa siitä, että istui liian paljon kirjojen kanssa, kun naapurin lapset olivat jo oikeissa töissä. Lukemalla tulee vain pötkylöitä ja kaikenlaisia laiskoja. Näinhän sitä posmitettiin monessa kodissa.

Kerran Aimo muistelee saaneensa kuitenkin isältään tunnustusta. Iltakylään oli saapunut uusi Sarjankylän opettaja vaimoineen ja isänkin tuli tarvis näyttää, että tässäkin talossa on lukumiehiä. Hän oli ohimenevinään toteavinaan, että niin ja niin se taitaa olla sekin asia, tuo Aimo sen tietää, kun se lukee niin paljon. Se oli mannaa Aimon korville ja tuntui suurelta tunnustukselta isältä.

 

Sen verran se Aimollekin nuo lukuhommat potkua antoi, että ei ole tarvinnut olla varsitöissä. Siellä on ketkutellut Etelä-Suomen herrojen kanssa. Aimo on ollut sanomalehtihommissa toimitussihteerin tasolla. Nykyisin hän on Hyvinkään kaupunginvaltuustossa ja hallituksessa vihreiden nokkamiehenä. Kuuluu koko vihreiden perustajiin ja pääideoloogeihin. Lisäksi hän on Hyvinkään Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja. Kyllä ne Sarijanperän kossit ossaa.

Toimittajan tuolilta 13.8.1986

 

Viime viikonvaihteen järkyttävä uutinen oli Jakomäen pankkiryöstö ja sitä lopuksi seurannut ryöstäjän ja viattoman panttivangin menehtyminen hirvittävässä räjähdyksessä. Tällaiset asiat eivät jätä ketään kylmäksi.

Tämä tapahtuma, Neuvostoliiton ydinvoimalan räjähtäminen ja sitä seurannut radioaktiivinen laskeuma sekä eräät muut tapaukset ovat nostaneet maamme viranomaisten vastuukysymykset erikoistapauksissa julkiset keskustelun kohteeksi. Tässäkään järkyttävässä Mikkelin tapauksessa ei tunnu löytyvän vastuuhenkilöitä.

Yleinen kadunmiehen mielipide tuntuu olevan, että poliisi menetteli väärin.

-Ei siinä olisi tarvinnut muuta kuin antaa pojan ajella rauhassa. Kun hän olisi vuorokauden ajellut ja saanut sitten syödä kunnolla, niin kyllä uni olisi voittanut, totesi eräskin asiasta järkyttynyt mieshenkilö. Muistuu tässä elävästi mieleen runsaan kymmenen vuoden takainen Poliisinpäivän haastattelu nimismies Sune Valkosen luona. Kysyin nimismieheltä, että kumpaa tämän päivän poliisi tarvitsee enemmän, voimaa vai sovittelutaitoa. Siihen oli Sune Valkosella selvä ja vankkumaton vastaus:

-Aina kun poliisi joutuu turvautumaan voimatoimenpiteisiin, se on viimeinen keino ja silloinkin pitää syyt olla vahvat ja perustellut. Tämän päivän poliisi tarvitsee nimenomaan psykologiaa ja neuvottelutaitoa. Rauhallinen ja sovitteleva asenne poliisin taholta laukaisee monet väkivaltaisetkin tilanteet lopputuloksen kannalta onnellisesti. Näin nimismies Sune Valkonen.

Jälkiviisaus on imelintä viisautta. Asian penkominen tuo vain tuskaa henkensä menettäneiden omaisille. Pohtiminen jatkuu kuitenkin siitä, onko Suomikin muuttumassa tällaisten järkyttävien tapahtumien kohteeksi. Tähän saakka tämäntyyliset pankkiryöstöt ovat olleet vain elokuvien ja television välittämää jännitysviihdettä, jota ei ole ymmärretty asettaa omiin ympyröihimme. Pohtiminen jatkuu vielä pitkään. Mikä merkitys on television, elokuvien ja videoiden lisääntyneillä katsojamäärillä. Onko väkivaltaohjelmien kierouttavaa kasvatusmerkitystä sittenkin vähätelty? Tästä asiasta voimme me kaikki vanhemmat keskustella lastemme kanssa.

 

Ajelin maanantaipäivänä Töllinperällä. Neuvoivat käymään Kangasojalla. Siellä sinulle olisi jutunaihetta. Näkisit, että vielä on rakkautta ja vastuuntuntoa.

Raudaskosken Heino on maannut halvauksen seurauksena sängynpohjalla jo kuusi vuotta. Seitsemäs alkoi heinäkuussa. Vaikka liikuntakyky on mennyt, on Heino muuten pirteässä kunnossa. Seuraa tarkkaan radion ja lehtien kautta maailmanmenoa. Samoin oman kylän ja kotitilan hoitoon liittyviä asioita.

Heino on tehnyt pitkän ja ansiokkaan päivätyön. Hän on palvellut isänmaata yhteen menoon viisi vuotta. Sotareissulla menivät parhaat nuoruusvuodet.

Pienviljelystilan omistajana Heinon leipä oli vuosikymmenet maailmalla. Hän palveli pitkään Geologista tutkimuslaitosta malminetsintätehtävissä. Heinon osalle tuli hoitaa myös vuosikaudet halvaantunutta isäänsä, Nyt Heinokin on toisten autettavana. Tämä Heinon tekemä työ isäänsä kohtaan on ollut siunaukseksi. Oma poika on nyt hoitanut uskollisesti isäänsä jo kuusi vuotta. Saulin työ saa tunnustusta naapureilta, mutta yhteiskunta ei juuri tällaista rakkaudentyötä arvosta. Sauli hoitaa yksin tilan kaikki työt ja hoitaa karjan. Vuoteeseen sidottu isä tarvitsee jatkuvaa valvontaa ja auttamista. Saulin roolista ei hypätä helposti vapaalle, vaan se on työtä ja isän auttamista. Sauli itse ei tee numeroa omista töistään, vaan katsoo isän auttamisen velvollisuudekseen ja tekee sen rakkaudella.

 

Tällaisissa tapauksissa tulee monesti mieleen se, miksi yhteiskunta suhtautuu vanhusten ja lasten kotihoitoon niin nurjamielisesti. Onko päättäjien tavoitteena laitostuttaa kaikki ihmiset omiin karsinoihinsa. Lapset päiväkotiin, vanhemmat ansiotyöhön ja vanhukset vanhainkotiin tai sairaalaan. Tämä on taloudellisesti yhteiskunnalle kaikista kallein vaihtoehto. Ja minkälaisiin perhepoliittisiin ja yhteiskunnallisiin vääristymiin se johtaa. Yhden lapsen hoito kodin ulkopuolella maksaa nettona yhteiskunnalle useita tuhansia markkoja. Miksi tätä korvausta ei maksettaisi äidille, että hän voisi olla kotona hoitamassa omaa lastaan ja siinä avautuisi jollekin työttömälle työpaikka. Vanhusten hoito maksaa vanhainkodissa tai sairaalassa 6.000 – 12.000 markkaa kuukaudessa. Miksi ei jollekin perheenjäsenelle maksettaisi puolet tästä, että hänellä olisi mahdollisuus jäädä hoitamaan omia vanhempiaan kotona. Samalla tulisi yksi kipeästi kaivattu työpaikka lisää, josta yhteiskunta maksaa työttömyyskorvauksia 2.000 – 3.000 markkaa kuukaudessa. Miksi näin on, kysyy jo tavallinen kadunmieskin? Politiikot vain pallottelevat asialla, mutta vanhainkodit ja laitokset ovat jo täynnä. Riittääkö yhteiskunnalle varoja kaksinkertaistaa hoitopaikat lähimmän vuosikymmenten aikana?

 

Perheen koossapysymisellä on myös syvällisemmätkin seuraukset. Perhe ja koti on yhteiskunnan perusta ja perheeseen pitäisi kuulua kolmen sukupolven vuorovaikutus. Näin inhimillisen elämän ikäkaudet ja kokemukset muodostaisivat rikkaan kasvualustan myös nuorisollemme. Eikö viime viikonvaihteen kokemuksetkin puhuttele jo muutoksen tarpeesta pehmeämpään suuntaan.

Toimittajan tuolilta 20.8.1986

 

Ajelin tässä tiistaina Karvoskylältä. Vastaan tuli ainakin kaksi henkilöautoa, joiden perässä oli peräkärry ja lavalla Kortteen Gunnarin murskemylly. Nyt näyttää Gunnarin evankeliumi purevan. Saarnan siemenet ovat langenneet kosteaan maahan. Mitä märemmäksi syksy muodostuu, sitä useampi isäntä kääntyy murskauksen ja tuoresäilönnän kannalle.

 

Eipä ole puintihuolia. Rukiit ovat laarissa ja muuta ei olekaan. Sain letkauttaa Vähäahon Lepille perjantaina, että niitä kuuluu huonosaattosilla olevan vielä puinnit kesken. Muutamassa tunnissa ne on mökkiläisten kylvöt kahalattu nykyisillä koneilla.

 

Ja tänä päivänä se sitten jyrähtää, meinaan sorsajahti. Kyllä varmaan on ollut Pikkaraisen Joukolla paljon parin päivän sairasloman pyytäjiä. Kellä on venähtänyt selkä, kellä kirraa niskaa. Todellisuudessa se kuitenkin kirraa miehistä metsästysviettiä. Takana ovat hyvät sorsakannat. Honkalan Taimo tuosta justiin läksi ovesta ulos ja totesi, että ei ole Pohjolanjärvelläkään sorsia. Hän sanoi muistavansa, kun Maliskylän miehet vei traktorilla ison kasan ammuttuja sorsia joskus sotavuosien jälkeen. Häkkilän Antti on Nivalan kantanumerojen isäntiä. Suku on asustellut Nivalassa jo vuosisadat. Kantatilalla on myös oikeudet yhteisiin eli Pidisjärveen ja muihin vesiin. Antille on jäänyt hampaankoloon päättäjien suhtautumisesta maanomistajan oikeuksiin ja harrastuksiin.

Kun Kalajoen keskiosan vesistöjärjestelyjä ja suunnitelmia tehtiin, luvattiin osa Pidisjärvestä säilyttää niittämättömänä sorsakannan turvaamiseksi. Päättämässä olivat kuitenkin isännät ja virkamiehet, jotka eivät arvostaneet talonpojan vuosisataisia oikeuksia, perinteitä ja harrastuksia. Nämä näkökohdat saivat väistyä ja tuloshan tänä päivänä on kaikkien nähtävissä. Järvi on puhdas ja sorsat ovat hävinneet.

No ei Häkkilässäkään särpimen puutteeseen kuolla yksin sorsien takia, mutta kunnallisten päättäjien ja yksisilmäisesti vain maatalouden etuja korostaen tehty haittaa maata omistavan talonpojan mielipiteille, harrastuksille ja vuosisataisille nautintaoikeuksille. Antti ei anna luottamusta, eikä pinnoja Nivalan päättäjille.

 

-”Käy isänmaataan kohti ain, tien kaidan matkalaiset. He ovat täällä vieraat vain, ja oudot, muukalaiset. Ei majaa heillä kestävää, vaan vaivaa, koti-ikävää on heillä maailmassa.

Vaan kotinsa he tietävät saavansa taivahasta, yöt, päivät sinne rientävät turhasta maailmasta. Ja isänmaata ihanaa tää matka aina tarkoittaa, he sinne ikävöivät.”

Harvoin on tätä virttä veisattu niin suurella hartaudella ja lämmöllä kuin viime perjantaina Nivalan seurakuntakodilla. Tätä virttä veisattiin miehelle, joka on käynyt vapaussodan ja haavoittunut siellä, menettänyt talonsa pula-aikana, siirtynyt poliittisessa kentässä vasempaan laitaan, kasvattanut tähän isänmaahan maineikkaan lapsilauman, joista osa on noussut poliittisen elämän päättäjiin kansandemokraattien eli kommunistien edustajana.

Istuin seuroissa takapenkissä Pihlajaniemen Einon kanssa. Vaikka Vähäahon Lepi oli sillä hetkellä pellollani puimassa ja ajatusten olisi pitänyt olla siellä, niin ne olivat kuitenkin tässä tilaisuudessa. Harvinaista minulle syntisäkille, joka kirkossakin aina ajattelee saarnan aikana kaikkia jonninjoutavia. Näitä virsiä veisattiin Raudaskosken Einon synttäreillä. Tilaisuus kaikkineen oli hyvin vaikuttava. Ehkä sen teki siksi tuo, että me havaitsimme kaikki, miten aito suhde kristinuskoon tällä Raudaskosken perheellä on.

Einon ja Emmin tarina olisi monen novellin ja romaanin väärti. Sitä on tässä turhaa yrittää kuvailla. Mieltä lämmittävää oli katsella heidän komeaa katrastaan. Lääkäreitä, agronoomeja, opettajia ja kansanedustajakin. He ovat kaikki symppiksiä. Isä-Eino ja äiti-Emmi ovat kasvattaneet tähän maahan vaikeissa olosuhteissa sellaisen lapsilauman, josta voivat olla ylpeitä. Heillä ei ole ollut antaa perintönä maita eikä mantuja, mutta paljon muuta tärkeämpää. He ovat saaneet aineellisesti köyhän, mutta hengellisesti rikkaan kodin perintönä sellaista, jota heiltä ei voida ottaa pois: Uskon oikeudenmukaisuuteen, palvelumielen, rehellisyyden ja isänmaan rakkauden.

Einon juhlissa oli mukana myös Suomen Pankin johtaja Ele Alenius. Hän se vasta symppis on. Häntä ei koskaan pidetty kovana poliitikkona, vaan humanistina ja pohdiskelijana. Hän osaa ottaa yleisönsä. Nytkin hän räväytti puheenvuoronsa alkajaisiksi: -Minä olen tuntenut Einon ja Emmin kautta nivalalaisia niin paljon, että monet tuttavani Helsingissä jo toteavat, että sinäkinhän olet sieltä Nivalasta. Alenius on sen verran sukuja väärän kivun kautta Raudaskosken Emmille, että Emmi on Elen vaimon täti.

 

Sitä töllöteltiin maanantai-iltana television ääressä ja katsottiin Angelikaa. Se näin syksyllä tuo romantiikka kiinnostaa ja miksikäs ei muulloinkin.

Unelmilla on siivet ja miksikäs ei saisi lentää. Useimman mökin akan kohtalo on varsin yksitotinen. Kun sitä syksyn sateella miesten lämpöpuku päällä ja kumisaappaat jalassa kuokkii pottuja kellariin, niin sitä on vähemmän Angeliikan näköinen päältä päin. Mutta unelmat voivat lentää. Jospa se tulisi sheikki ja tempaisi ratsunsa selkään ja veis vaikka Räihän niitylle ja pitelis hetken omanaan. Vaan eipä vain kuulu. Isäntä jurrikkakin on niin eleetön ja yksivakaa. Tois edes joskus niityltä tullessaan vaikka horsman kukkia, niin kyllä vaivat palkittaisiin. Vaan ku ei tuo köriläs.

Romantiikka on aina kiinnostanut naisia, mutta miehet ovat arastaneet asiaa ja jopa höpsivät sillä. Muistan kun poikasena Pyllistykseen tuli kiertävä elokuvateatteri ja ohjelmassa oli kuuluisa kotimainen, Unelma Karjamajalla. Ja kyllähän te muistatte sen, miten Iso-Herneisen isäntä Tauno Palo lähti pikkupiian Ansa Ikosen kanssa karjamajalle. Hautamäen Henna ja Kytölän Rauha istuivat etupenkkiin. Antti ja Heikki heidän taakseen. Kun tilanne sitten karjamajalla kehkeytyi hekumaansa huojuttelivat Henna ja Rauha ruumistaan ja taisivatpa hiljaa huokaillakin, kun Tauno suuri lemmiskeli heinäkasassa karjapiikaa. Mutta mitä tekivät Antti ja Heikki. Väittelivät äänekkäästi vaimojensa selän takana ja häiritsivät pahan kerran tunnelmaa.

 

-Kato, kato, mitä minä sanoin, kyllä se nappaa tuon tytön, ukkeili Heikki äänekkäästi.

-Mitä siellä emäntä tuumaa kotona, vastaili Antti.

Emännät siinä jo toruivat miehiä, että olokaa hilijaa, kun on niin komiaa. Niimpä niin.

 

Vastaava tapaus kävi tässä muutama vuosi nivalalaisellekin isännälle. Joutui palvelustyön kanssa viikoksi karjamajalle heinätöihin. Syksyllä emäntä huomasi, että palvelija on siunatussa tilassa ja nuhtelemaan isäntää, joka tunnustikin karjamajan tapahtumat:

-No kun tuli sadepäivä, eikä siinä ollut muutakaan tekemistä, puolusteli isäntä.

Toimittajan tuolilta 27.8.1986

 

Sorsajahtiin mentiin entisin odotuksin. Aina on paistille päästy. Kyllä tällä kertaa moni tuli ”pirrikattilassa” kotiin. Hyvät sorsakannat ovat Nivalan osalta taakse jäänyttä elämää. Ei pauku enää Pidisjärvellä sadan laukauksen minuuttivauhdilla, niin kuin takavuosina. Ei ole mitä ampua. Uudistamatta jäi Rajaniemen Jukankin sorsastusmaja. Ei sitä Myllyojan Paten yhdellä tavilla uutta tupaa kehtaa juuri uudistaa. Siinä taisi olla haapaperästenkin saaliit. Yksi asia tuolla niityllä kävellessä tulee huomioiduksi. Vaistomaisesti kävelee aina kohti pajupuskaa, missä tietää olevan savikolon. Ei vain pyrähdä sorsaa lentoon. Vasta kun on päässyt savikolon laidalle huomaa syyn. Savikolo on ajettu täyteen olkia, muovisäkkejä tai muuta roinaa. Tuhannet savikolot Nivalan niityillä ovat täyttyneet viime vuosina erilaisista jätteistä. Sinne jäävät ruutanat ja samalla menee aina sorsan pesäpaikka. Mahtaneeko olla yksi syy siihen, että sorsakannat niityiltä ovat loppumassa.

 

Viikonvaihteessa piipahti Nivalassa kaksi varsin merkittävää vierasta Neuvostoliitosta. Toinen oli Maailma ja Me -lehden päätoimittaja ja toinen Petroskoissa ilmestyvän Punalipun päätoimittaja Kalle Ranta. Viimeksi mainittu oli varsin mielenkiintoinen persoona. Molemmat herrat puhuivat suomenkieltä. Kallea ei erottaisi lainkaan suomalaisesta. Ei puheen, eikä olemuksen vuoksi.

 

Porvareita pelottavasta nimestään huolimatta Punalippu on kantaa ottava ja arvostettu kulttuurilehti. Oulussa ilmestyvää Kaltiota vastaava, mutta ulkoasultaan ja sisällöltään tietenkin vähän härevämpi. Punalippu on Karjalan Kirjailijaliiton julkaisu. Se ei käsittele lainkaan Neuvostoliiton valtakunnanpolitiikkaa, vaan on väylä Karjalan suomenkielisille kirjoittajille saada tekstejään julkaistua ja sitä kautta nimeä tunnetuksi. Punalipulla onkin ollut lähes 60 vuoden ajalta varsin merkittävä rooli Karjalan kulttuurin ylläpitäjänä ja suomenkielen puolustajana tässä yli sadan kielen ja kulttuurin jättivaltiossa.

 

Kalle oli lupsakka mies. Esitellessään Punalippua Kalle otti lehden kainaloonsa ja patreeraili kokoushuoneen edessä:

-Suomessa oli tapana 1970-luvulla, että monet nuoret ottivat Punalipun kainaloonsa ja patseerailivat Helsingin yliopiston käytävillä. Varmasti tuli huomatuksi.

Kallen viittaus koski 1960 ja 1970-lukujen murroskautta, jolloin jokaisen porvarin penikan piti olla mahdollisimman leninistinen. Silloinhan tapahtuivat mm. Vanhan valloitukset ja muutkin nuorison joukkoliikehtimiset.

Kalle Ranta kertoi vakuuttavasti, että Punalippu on ollut edelläkävijä yhteiskunnallisten muutosten aikaansaamiseksi. Vasta nyt on gorbatsovilainen vapaampi ilmapiiri julkisessa sanassakin päässyt valtaan. Epäkohtia arvostellaan julkisesti.

Kalle Ranta kertoi paljon muutakin. Harmi, että järjestäjät eivät kutsuneet tilaisuuteen nivalalaisia kieltenopettajia. Heille Kalle Rannan esitelmä olisi antanut paljon. Punalipun tekstit julkaistaan karjalan murteella ja siinä tulee esille vanhan suomenkielen rikkaat sanat.

 

Käytiin sunnuntaina Haapavedellä puhuttelemassa Haapalan Kyöstiä Ruuskankylän halkokapinan muisteluista. Siinä ilta pyörähti äkkiä kun vauhtiin päästiin ja paljon jäi vielä puhumatta. Ei ehditty vielä ollenkaan muistella Pyllistyksen aikoja.

 

Empä malttanut olla Alli-rouvaa hiukan kiusoittelematta, kun tuo Kyöstikin on aina vänkäämässä jotain koiruutta.

Kyselin Allilta, että miten se on pärjännyt tämän Kyöstin kanssa, kun hän on niin ykstotinen, huumorintajuton ja kaiken lisäksi änkyrä. Kerroin Alli-rouvalle erään Kyöstin pitämän poliisikuulustelun Karvoskylällä Lundströmin baarissa.

 

Rakennettiin Haapajärvelle menevää kantatietä. Taisi olla vuosi 1965. Tietyömaalla oli paljon muualta tulleita työmiehiä. Karvoskylällä alkoi kuulua huhuja, että siellä liikkuu itsensä paljastaja. Mies oli aina silloin tällöin vilautellut sukupuolielimiään naisille ja tämä aiheutti tietenkin pelkoa ja hysteriaa kylän naisväen keskuudessa. Mies oli kuitenkin niin liukasliikkeinen, että häntä ei saatu kiinni.

Eräänä päivänä tämä miekkonen tuli kylän baariin hiljaisena iltapäivän tunteina, kun ei ollut muita asiakkaita. Saaren Aino, juuri rippikoulunsa päättänyt tyttö, oli myyjänä. Miehen tullessa sisään Aino menee tiskille palvelemaan. Mutta mies vetääkin esiin sukupuolielimensä, jolloin Aino perin juurin järkyttyneenä säntää Lundströmin puolelle apua hakemaan. Mies onnistuu livistämään, mutta kyläläisten kanssa Lempi päätti pyytää jo poliisin tutkimaan asiaa. Nimismies Valkonen lähetti Kyöstin tutkimaan tätä tapausta. Kyösti saapuu virkapuvussa arvokkaana ja totisena baariin. Mennään toimistohuoneeseen ja ryhdytään tekemään kuulustelupöytäkirjaa. Kyösti ottaa esille kirjoituskoneen ja paperit ja ryhtyy kuivasti virkayskää rykien kirjoittamaan kuulustelupöytäkirjaa:

Kuultava kertoi… ja niin edelleen. Ainolle se on totinen paikka. Joutua virkavallan edessä kertomaan ja tyttö on pelosta jäykkänä. Tullaan siihen vaiheeseen, että pitäisi antaa tuntomerkkejä. Kyösti vetää esille valkoisen paperiarkin ja kynän ja esittää että Ainon pitäisi nyt piirtää kuva siitä minkä kokoinen ja muotoinen tuo näytelty tavara oli. Aino on niin tosissaan, että alkaa piirtämään. Muutaman viivan ja kaaren tehtyään hän vasta äkkää, että nyt Kyösti jujuttaa. Sillä kertaa Kyösti ei saanut baarista kahvia ja loppukuulustelu kävi kovin työläästi. Sellainen tosikko se Kyösti oli Nivalassa. Tuskimpa ne tavat ovat parantuneet miksikään.

 

Kylläpäs meitä on Luoja koetellut säiden puolesta. Ensin lellii meitä heinäkuun ihanilla helteillä, mutta jo elokuussa nakkaa niskaamme koleat syyskaudet kesken totutun kesän. Kylmä tuuli on puhallellut Kuolan niemimaalta ja tuonut tihkusadetta niskaamme. Vaikea on ollut tottua ja alistua kovin äkkinäiseen syksyn tuloon. Syksyn synkkä sääkin muuttuu aurinkoiseksi, jos sielusi tila on kunnossa.

Minä olen saanut keskelle syksyn harmautta myös päivänpaistetta suoraan sydämeen. Eräs ihmissuhde on luultavasti korjaantunut ja se on suuri asia. Tätä iloa olisin valmis jatkamaan kaikille muillekin. Tämä elämä on käyntireissu. Kannattaa pitää ihmissuhteet kunnossa:

”Oi ihmiset toistanne rakastakaa, ja taivaan ääriä tavoittakaa, niin suuri, suuri on maa”.

Toimittajan tuolilta 3.9.1986

 

Kekkonen on lopullisesti pois. Hänen valtakautensa tosin päättyi jo useita vuosia sitten.

Puolet suomalaisista muistaa vain Kekkosen kauden. Hänen pitkä presidenttikautensa kesti neljännesvuosisadan. Minulla on muistikuvia jo kuudesta presidentistä.

 

Kyösti Kalliosta on jäänyt nelivuotiaan pojan muistikuviin vain ne vakavat kasvot, kun vanhemmat ihmiset palasivat hautamäeltä kuuntelemasta kylän ainoaa radiota, jossa kerrottiin Kallion dramaattisesta kuolemasta.

 

Risto Rydin radiopuheen muistan jo itsekin kuulleeni. Hänkin jäi minulle etäiseksi ja paljon vähemmän kiinnostavaksi kuin esimerkiksi Pysäyksen Hermanni. Hänen kanssaan kun pääsi pihkaamaan ketunrautoja ja kärpänpyyntiin, niin Hermanni nousi tietoineen ja taitoineen yli kaikkien tuntemieni miesten.

 

Mannerheimin ajoilta en muista myöskään paljon muuta, kun hänen radiopuheensa, jotka nekin olivat ”hoono soomi”. Mannerheimin tavoista tiedän sen verran, kun Leppikankaan Kusti hänen sotilaspalvelijansa kertoi, että miten hän Marsinkin salonkivaunussa veti tälle päällikölle tiukkoja upseerinsaappaita aamuisin jalkaan. Marski komenteli Kustia: Vetäkää-vetäkää. Niin ja Pysäyksen Mikko kertoi että Marskille ja hänen esikuntapäälliköilleen piti joka päivä olla paistettu porsas, jota sitten Marski ja muut herrat näykkivät. Minua sota-aikana sympäsi, kun Veelannissakin syötiin vain laihanlaisia talipottuja ja piti keskenkasvuisena repiä talon työt kun isäkin oli pois.

 

Paasikiven radiopuheet muistaa jo varmasti suurin osa suomalaisista:

-Kansalaiset-med börjare, jyrisi äijä nenäänsä tohottaen aina uudenvuodenpuheessaan. Eipä kuulunut hänkään tuttavapiiriini. Kerran katselin häntä muutaman kymmenen metrin päästä.

 

Olin Turussa Puutorin laidassa konserttitaloa vastapäätä joutessani rakentamassa kerrostaloa. Oli arkipäivä. Meillä oli muistaakseni valuhommat neljännessä kerroksessa. Herrat juhli toisella puolen toria konserttisalissa. Oli jokin Turun yliopiston promoottiotilaisuus. Oli komea silinterihattujen kulkue. Yksi silinterihattu kiinnitti enimmän huomiota, kun se oli punaista silkkiä. Siinä marssi tasavallan presidentti saamaan jonkin Turun yliopiston kunniatohtorin arvon. Töllisteltiin sitä niin kauan, että laastit kuivuivat palijuihin ja sementit kovoivat myllyihin kuumana kesäpäivänä. Meille tuli nuuskaa. Paasikivelle kunniatohtorin hattu ja sauna.

 

-Faagerholm, Faagerholm, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Tämä historiallinen ääntenlasku on toistettu viimeisten vuosikymmenien aikana sitten jo useaan kertaan.

 

Kekkosen taisin nähdä ensimmäisen kerran vilaukselta, kun hän pääministerinä meni Tyhtilään pitämään vaalipuhettaan. Kekkonen itse oli sanonut Hautalan Yrjölle Helsingissä, että polkupyöriä oli ainakin pari hehtaaria.

 

Toisen kerran näin Kekkosen Reisjärven maatalousnäyttelyssä. Hän oli vielä silloinkin pääministeri. Piti kovan vaalipuheen ja kuulutteli kahteenkin kertaan erästä kommunistia ilmottautumaan jos on paikalla. Heillä oli ollut aikaisemmin kinastelua jostakin asiasta. Nivalan Maatalousnäyttelyssä olin jo lehtimiehen joutavassa hommassa pyöriä kuin paskakärpänen kaikkien julkkisten perässä.

 

No tosin Kekkoseen on ollut mahdollisuus tutustua hänen puheiden ja ennenkaikkea kirjoitustensa kautta. Myllykirjeet olivat kuumaa tavaraa. Tai tuskimpa nämäkään kirjeet olivat sisintä Kekkosta. Hän taisi säilyttää henkilökohtaiset tunteensa vain vaimolleen ja pojilleen.

Yhtä vain miettii, miksi poliitikko ei voi luopua niin varhain leikistä, että saisi elää itselleen. Kekkonen kaatui saappaat jalassa. Lähivuosikymmenien historiankirjoitus selventänee hänenkin persoonansa.

 

Ja sitten on Mauno Koivisto. Sain olla kutsuvieraana eduskunnan lehterillä, kun laskettiin ääniä: Koivisto, Koivisto, Koivisto.

 

Hän ei ole ilmoittanut vielä halukkuutaan jatkaako. Jos ei, Suomessa syntyisi uusi tilanne. Olisi ihmisten ilmoilla liikkuva eläkkeellä oleva presidentti ja virassa oleva presidentti. Tätä ei ole nähty viimeisten vuosikymmenien aikana. Ryti lähti linnasta linnaan ja kuoli hiljaisuudessa. Mannerheim lähti Lasusanneen eläkepäiville ja kuoli siellä. Paasikivi oli jo eläkkeelle jäätyään vanha mies. Vetäytyi omaan yksinäisyyteensä ja kuoli muutaman vuoden jälkeen. Yhdysvalloissa käppäilee ainakin kolme presidenttiä nauttien hyvästä virkaeläkkeestä. Nixon, Ford ja Carter. Millainenhan olisi Suomessa eläkkeellä olevan presidentin julkinen rooli?

 

Ollipekka Hoffren jättää Nivalan. Valitettava uutinen. Minä en ole oikea henkilö kommentoimaan sitä, miten valitettava tapahtuma se on kestilän kannalta. Me nivalalaiset tietenkin toivomme, että Kestilä jatkossakin menee yhtä hyvin kuin Salosen ja Hoffrenin aikana. Ollipekka itse totesi vaatimattomasti, että heillä on niin hyvä organisaatio, ammattitaitoinen henkilökunta ja hyvä henki, että ei hänellä ole oikeastaan paljon mitään tehtävää. Sehän olisi jokaisen johtajan tavoite.

 

Mutta yksityishenkilönä Ollipekan menettäminen Nivalasta on valitettavaa. Hän jättää mm. Nivalan kunnan elinkeinolautakunnan puheenjohtajan paikan, Nivalan Säästöpankin hallituksen jäsenen paikan avoimeksi ja Nivalan urheilijat ovat saaneet Ollipekasta hyvän luottamushenkilön ja seura-aktiivin. Ennenkaikkea menetyksen kokevat nuoret jääkiekkoilijat. Ollipekka muuttaa jo pois syyskuun lopulla, mutta perhe jää Nivalaan ainakin koulujen syyslukukauden ajaksi. Kiitoksia Ollipekalle ja perheelle Nivalan hyväksy tehdystä työstä.

 

Sain kirjeen eräältä henkilöltä, joka sai minut kovin ristiriitaisiin tunteisiin. Ensinnäkin hän pyysi perumaan Pidisjärvi-lehden tilauksen. Hän oli mieltynyt Urpelan kirjoituksiin, mutta ei pitänyt siitä, että Pidisjärvi-lehti oli julkaissut Jehovan todistajiin lukeutuvan sunnuntaikirjoituksen. Hän ei lue jehovantodistajia kristittyihin. Samalla hän pyytää Urpelaa kriittisesti penkomaan uskonasioita Nivalassa.

 

Tässä sitä on päätoimittajan tunnustettava heikkoutensa. Minä olen yrittänyt antaa kaikkien kukkien kukkia. Jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi. Sen olemme sopineet myös Urpelan kanssa, että jokaisen ihmisen uskonnollinen vakaumus on hänen henkilökohtainen ja perustuslakiemme suojaava asia. Ei minä, eikä tämä lehti, pysty arvostelemaan kenenkään uskonnollista vakaumusta. Sen vuoksi pysyttelemme näiden asioiden ulkopuolella. Toivon myös Sinulle kirjeen lähettäjä, että saisit sielullesi rauhan siitä vakaumuksesta, jonka olet itsellesi valinnut. Käy porisemassa.

Toimittajan tuolilta 10.9.1986

 

Sain viime viikolla viestin vanhainkodista, että Aarne Einari Tasela oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Soittelivat minullekin, kun tiesivät että olen käynyt Aarnea vuosien varrella tapaamassa. Paljon ei Aarnella ystäviä ole ollut. Hän on elänyt elämän, johon tuo hyvin valittu kuolinilmoituksen muistovärsy sopii: ”Mikä täällä oli vain toiveita, se täyttyy siellä. Mikä täällä ei ehtinyt kukkaan, se kukkii siellä.”

Aarne Einari oli Sortavalan poikia. Hänen evakkotaipaleensa päättyi Nivalaan. Täällä hän eli toisia palvellen, kunnes joutui toisten palveltavaksi. Pitkä sairaus on päättynyt. Aarne on siirtynyt rajan taakse. Hän oli yksi meistä, jolle elämä antoi niukasti, mutta Aarne ei ollut katkera Luojalleen.

 

Käytiin toissa sunnuntaina viemässä Janne-poika Lapuan Karhunmäkeen körttiopistoon. Ja miksikö niin kauas? No sen takia, kun kaikki kansanopistot ovat muuttuneet niin teoreettisiksi, että käytännön töskäämistä ei enää kunnioiteta missään muualla. Polusta menee Raudaskylän opistollakin hyvät höyläpenkit, jullat ja hukuporit, kun ei ole käytännön aineita. Moni nivalalainen körtti-isäntä on aikoinaan tehnyt Raudaskylän opistolla talven aikana huonekalut ja vaikka mitä. Nyt siellä vain luetaan lukioaineita ja kaiken maailman humanismia. Kyllä se olisi terveellistä säilyttää käsien taitokin. Ja se ei ole ollenkaan hassumpaa hommaa, kun lykkää terävällä jullalla pitkin rutikuivan lankun syrjää. Se naukasee niin mukavasti ja komea lastu sinkoaa rullalla ulos. Aika aikaa kutakin.

 

Samalla reissulla kävin tapaamassa Sompin Jussia. Tuota kuuluisaa kellonvaluria. Jussi oli mielenkiintoinen tuttavuus. Jämäkkä körtti-isäntä, joka tiesi mistä puhui.

Lapualla on melkoinen käymistila opiston sijaintipaikasta. Vanhat opiston ystävät, pystyssäpitäjät ja kannatusyhdistyksen miehet haluaisivat säilyttää opiston nykyisellä paikalla. Nuorempi polvi haluaa siirtää opiston lapuan keskustaan. Jussi pitää menettelyä pahana.

-Eihän siinä mitään, kun kaikki olisi mennyt rehellisesti. Kokoukseen haalitaan sellaisia ulkopuolisiakin, jotka eivät ole ikinä edes käyneet opistolla. Pitäisi kuunnella niitäkin, jotka ovat vuosikymmeniä pitäneet opistoa pystyssä ja sen hyväksi työtä tehneet, murisee Jussi.

No ainahan niitä valmiiseen pesään on isäntiä ja jakajia tulossa. Kyllähän se tunnetaan täällä Nivalassakin.

 

Kyllä oli hiljainen sunnuntai Kekkosen siunaustilaisuuden aikana. Katsojaluvut taisivat olla television historian korkeimmat. No ei enää hautajaisista sen enempää. Se vain, että kovin vaikealta näytti Koiviston saada mustia hanskoja satamamiehen suuriin nyrkkeihin. Kyllä siinä Tellervokin katsoi sillä silmällä, että tuleekohan tuosta mitään.

 

Muuten, jos nyt tehtäisiin Koiviston kannatuksesta gallup, niin taitaisi olla melko kovat luvut. Nyt kannattaisi Manun suostua ehdokkaaksi. Piti suht, koht hyvän puheen, eikä sotkeutunut papereihin.

 

Minä olen tässä tyrinyt. Tekstiruuhkan takia Haikaran emäntien kyläreissu viivähti niin pitkään taittopöydällä, että se oli haettu pois. Ei ole nyt Jaakolla asiaa Haikaperälle.

 

Toisenkin vuodatuksen sain, kun kirjoitin jokin aika sitten, että ei ne nuo meidän emännät näytä oikein Angelikalta, kun ne syksyisessä räntäsateessa miesten lämpöpuku päällä ja kumisaappaat jalassa rämpivät pottupellolla nenä punaisena.

 

-Hyi hävitön. Kyllä me osattaisiin nättinä olla, kun ostaisitte joskus meille komeita vaatteita, meikkiä ja hajuvettä. Vaan mitä ne ukot. Naukuvat, että apulantalasku on maksamatta ja karhikin pitäisi vaihtaa. Perhana vie, kyllä ne karhit muistavat, mutta eivät emäntiään, jotka ovat vuosikymmenet heitä passanneet ja raataneet yhteisen pesän eteen. Sitten pitäisi näyttää Angelikalta vanhoissa rytkyissä. Antaisitte joskus tonnin rahaa ja sanoisitte, että nyt mene ja laita itsesi nätiksi. Voi että se komia vaate näin syksyn pimeyden keskellä antaisi itseluottamusta ja mielihyvää meille naisillekin.

 

Siittäs sait Jansu ja vähän muutkin. Pankaapa korvan taakse. Tuo äskeinen naisihminen jatkoi vielä, että ukot on niin tyhmiä, että ne ei hoksaa, että kyllähän se kotia koituisi tuollainen ostos. Katsoi vähän kujeellisesti ja käveli pois.

Toimittajan tuolilta 17.9.1986

 

Hirvi-Mattikin piipahti toimituksessa. Matti toi tilauslapun asiasta tehden.

Matti on jättänyt varsinaisen maanviljelyksen, mutta hommia riittää. Mansikkaa on monta peltoa. Liian paljon, totesi Matti. Törmälässä oli sirkkelöity kymmenen metriä halkoja pikkupuiksi. Matti on kottikärryllä kuskannut niitä liiteriin.

”Kun yhden kottikärrykuorman vie, niin läjästä ei vielä huomaa onko siitä viety vai onko siihen tuotu, naureskeli Matti. Matti on päässyt pohojille. Hänellä on pesäpaikka jo kirkollakin, mutta ainakaan näillä näkymillä Matti ei malta lähteä Karvosjärven törmiltä kirkonkylän hulinaan.

 

Tällä viikolla puhutaan Pidisjärvi-lehdessä maataloudesta. Nivalalaisissa asuu sitkaassa maahenki. Monet ovat siirtyneet Nivalasta muuallekin yrittäjäksi. Hyvä esimerkki yrittämisestä on Ruuskankylältä Ruotsiin muuttanut Väinö Karvosenoja. Väinö oli kotonaan tottunut hoitamaan ja kasvattamaan sikoja. Väinölle tuli kuitenkin muutto perheen kanssa Ruotsiin. Väinö ei jäänyt nuijottelemaan kaupungin osakehuoneistoon. Hän osti pienen omakotitalon kaupungin ulkopuolelta ja kunnosti sen. Väinölle jäi vapaa-aikaa ja hän ryhtyi vanhaan ammattiinsa. Väinöllä on tiettävästi ainoa suomalaisen pystyttämä emakkosikala. Väinöllä ei ole maata eikä mantuja, mutta hän hankki emakkosikalan pääasiallisen ravinnon kaupungin ravintoloista ja suurkeittiöistä. Väinö pitää näillä eväillä muutamaa emakkoa ja myy vuodessa kymmeniä porsaita. Sipevät sivutulot. Sellaisia ovat nivalalaiset maailman turuilla.

 

Tässä lehdessä puhutaan myös maatalouden sukupolvenvaihdoksesta. Esimerkkinä kerrotaan Eskolan Einarin ja Ellin luopuminen neljän pojan hyväksi. Se onkin jo melkoinen rulianssi. Eskolalla oli muutoinkin harvinainen tapaus. Tila luovutettiin neljälle pojalle.

Sunnuntaina Einarin ja Ellin kanssa jutellessa kerrattiin niitä 27 vuotta, jotka Einari ja Elli isännöivät Haapaperällä. Kaikkiaan kahdeksan kauppakirjaa tarvittiin nykyisen tilan kokoamiseen. Kaikki rakennukset on rakennettu sinä aikana uudestaan. Mammonaa on siten kertynyt. Kaikki ei ole mennyt syömiseen, niin kuin Huitulan Jobi sanoo.

 

Istuttiin Koivikon tuvassa, menneitä muistellen. Elli-emäntä oli kovin vastahakoinen koko haastatteluun.

-Meillä on ollut sellainen työnjako, että isäntä edustaa ja minä olen kotona, naurahtaa Elli. Se on totta, toteaa Einari. Monesti hän on joutunut noiden 27-vuoden aikana jättämään talon työt ja murheet emännän harteille. Työt ja luottamustehtävät ovat vieneet isännän monesti pois kotitehtävistä. Eskolan tapauksessa sukupolven vaihdos oli varsin suuri ja monivaiheinen toimenpide. Vaikka sukupolvenvaihdokseen oli jatkajien kanssa jo valmistauduttu, niin kaikki siihen liittyvät asiat tulevat kuitenkin aina konkreettisesti esille. Isannuuden katkaiseminen kesken tilikauden aiheuttaa jo verotuksellisesti omat puuhansa. Kiusoittelin Einaria, että eikö olisi ollut paljon helpompaa riisua itsensä ”taivaskelpoiseksi” jos olisi ollut vain tavallinen duunari tai hieroja. Perintönä olisi tarvinnut luovuttaa vain vajaaksi jäänyt käsirasvapurkki ja mahdolliset asiakkaat. Tuo riisuminen kaikista vastuista ja valvotteista on totaalinen ja siihen kasvamien vie oman aikansa.

 

Koko viikko on hurahtanut Nivalan Säästöpankin 100-vuotisjuhlien merkeissä. Tähän lehteen on turha yrittää koota sitä kaikkea, mitä Nivalan vanhimman pankin taipaleesta on puhuttu. Onneksi siitä kaikesta on nyt ”mustaa valkoisella”. Junttilan Veikko on koonnut varsin mittavan historiikin. Se ei ole yksinomaan pankin historia, mutta varin vahvasti myös koko Nivalan historia sadan vuoden ajalta. Noihin vuosiin mahtuu lähes koko Nivalan kunnallishistoria ja talouselämän kehityskaari. Tähän historiateokseen palataan varmasti vielä monesti, kun tarkastellaan Nivalan kehitystä vuosisadan ajalta.

Nuopparilla pidetty säästöpankin pääjuhla oli kaikkineen myös Nivalan henkisen elämän vuosikatelmus. Nivalan Sekakuoro puolustaa maineikkaita Kustaa Kiviniemen luomia perinteitä. Mukavaa on nähdä, että kuoro on saanut uusia voimia. Siinä Nivalan miesten kanssa tarkastellessa huomattiin, että kuorolaulu on Nivalassa monessa perheessä arvokas perinne. Nykyisessä Nivalan sekakuorossa laulaa mm. kaksi Rättyän Laurin tytärtä. On tainnut laulaa joskus kolmekin. Kuorossa laulaa myös kolme Perkkiön Tuuren salskeaa tyttöä. Tuure ja Lassi saavat ”jälkeläisarvostelusta” hyvät pisteet. Erityisen tarkalla korvalla valmistauduttiin kuuntelemaan vanhan sekakuoron lempikappaletta Virta venhettä, virta venhettä vie..”

Tämän laulun ovat monet nivalalaiset kuulleet Nivalan sekakuoron esittämänä ja Kustaa Kiviniemen johdolla vuosikymmenet sitten. En ole kovin musikaalinen, enkä kypsä arvostelemaan, mutta entiseen loistoonsa ei Nivalan sekakuoro vielä pysty. Ehkä nuopparin tilat ja kuoron suhteellisen vähäiset voimat eivät pysty parhaaseen mahdolliseen tulkintaan. Oli kuitenkin mukava kuulla. Monen nivalalaisen puseron povessa liikkui lämpimästi tuon kappaleen aikana.

 

Ja lopuksi tältä paikalta. Olen saanut viikon aikana runsaasti ”korvanvoidetta”. Pidisjärvi-lehti katkesi monelta ihmiseltä ja se oli heille pettymys. Kylällä liikkuessani tutut ovat vinkanneet milloin auton ikkunasta, milloin ohi kävellessä, että laitappas lehti tulemaan. No kun ei ole heti pannut hernettä kenkään, niin asia on unohtunut. Haukut ja muistutukset ovat olleet aiheellisia.

Toimittajan tuolilta 24.9.1986

 

Terveisiä tässä aluksi Niemelän Antille Oulaisiin. Luitko maanantain Ilta-Sanomat. Siinä oli pitkä artikkeli Sorsan Kiinanvierailuista.

Erään väliotsikon alla kerrottiin Kiinan talouselämän vauhdikkaasta uudistumisesta ja noususta. Siinä kerrottiin, että uusia teollisuuskaupunkeja nousee muutamassa vuodessa.

”Pekingiin siirrettiin taannoin suomalainen, käytöstä poistettu saappaiden tuotantolinja. Se koottiin uudelleen Pekingissä niin nopeasti, että jotain jäi muuttamatta kiinalaiseksi. Pekingiläisten työläisten valmistamien saappaiden pohjassa lukee: Made in Finland by Nokia Oulainen.

Siinäpä on Oulaisten kaupungilla mahtava kuntamainos. Vaikka kaikki eivät maksaisikaan saappaanpohjat näkyen, niin aina noista 800 miljoonasta muutama satatuhatta saappaanpohjaa on luettavissa. Antti varmaan pohtii jo miten voisi tuon mainosarvon hyödyntää.

 

Toimittaja Teuvo Harju näyttää edelleen jatkavan uskollisesti Pidisjärvi-lehden markkinointia. Teuvo tuntuu olevan nyt tosissaan huolestunut Nivala-lehdestä ja lankonsa Sepän Pentin tulevaisuudesta. Petattiinhan Pentille tätä paikkaa jo vuosikaudet. Teuvo näkyy ottavan, tai pannaan ottamaan, esille jo tulevia valtuuston asioita. Eiköhän valtuutetut ratkaise aikanaan nämä asiat itsenäisesti.

Se on Teuvo ainakin varmaa, että kun vuodenvaihteen jälkeen suoritetaan levikintarkastus Pidisjärvi-lehdessä ja Nivala-lehdessä, niin Pidisjärvi on noussut ja Nivala-lehti laskenut.

Puhutaan myös pitäjällä, että Nivala-lehti tekee kotiseututyötä, mutta Pidisjärvi-lehti ei. Eikö se ole jo kotiseututyön osoitus, että tähän mennessä noin tuhat entistä nivalalaista on tilannut Pidisjärvi-lehden ja aikovat lopettaa Nivala-lehden. Säilyyhän näin jokin kontakti niille nivalalaisille, jotka ovat itse tehneet ratkaisunsa lehtien välillä.

 

Minä voisin puhua kotiseututyöstä varmasti yhtä paljon kuin kuka tahansa nivalalainen. Kun Nivala-lehti lähti Manttaalitalon vinttikamarista resurssit olivat vähäiset. Koko omaisuus mahtui Nuoliojan Veepen hevoskärryjen päälle. Minä olen Katvalan päärakennusta lukuunottamatta ollut itse mukana ajamassa joka rakennuksen hirsiä ja rakennustarpeita kaiken muun homman ohella. Hankittiin ja rakennettiin kirjapainot, tillaripatsaat ja viimeksi paikallisradio ja kaapelitelevisio. Nykyjohdon aikana ei ole vielä pantu kiveä kiven päälle, vaan on eletty valmiilla. Näitä asioita ei toki näkynyt Nivala-lehden juhlanumeron sivuilla, mutta sen lehden dokumentit kyllä aikanaan selvittävät.

Ei ole myöskään poissuljettu se mahdollisuus, että syntyy uusi pitäjäseura. Pidisjärvi-lehti on heti valmis samana päivänä ottamaan Katvalan hoitoonsa, kun kunnalliset ja seurakunnalliset ilmoitukset tulevat maksullisina Pidisjärvi-lehteen.

Minä toivon, että tällaiset kirjoittelut ja puheet jätettäisiin. Pidisjärvi-lehden tilanneet ihmiset ajattelevat omilla aivoillaan ja suorittavat valintansa lehtienkin suhteen.

 

Viime päivinä on saatu nauttia kauniista ruskamaisemista. Ne jotka ovat ehtineet metsään puolukkaan tai metsästelemään ovat saaneet nauttia väriloistosta. Tänä syksynä on saatu pitkästä aikaa myös Nivalassa kohtalainen puolukkasato. Metsästä ei ole tarvinnut palata tyhjin toimin. On tullut marjoja ja mielenrauhaa.

 

Toiset kokevat syksyn masentavana. Toiset elämän täyttymyksen aikana. Pentti Haanpää näki syksyn varsin kurjana ja lohduttomana novellissaan: Syksyä ja ikävää Napasalon kirkonkylässä.

-”Ikävyys Napasalon syksyisessä kirkonkylässä, se on ylen tiivis, ikäänkuin hahmon saanut, kuin kuivaluinen nahkoilta kuroutunut ukko, päälaki kammottaen kellertävänä ja sileänä kuin naurispaistikas, petolinnun käyrä nokka riippuen yli suun, jonka pielessä venyy joka haiseva lihanriekale viimeisestä haaskasta, ja löpisevä saarna hampaattomien ikenien lomitse: turhuuksien turhuun…

Sama eilen, tänä päivänä ja epäilemättä huomennakin, ahtautuupa mieleen, että niin on oleva iankaikkisesti. Ikäänkuin ei koskaan enää voisi mitään tapahtua, repäisevää, väririkasta tai kuumaa”

Pentti oli synkkä mies ja näki asiat siten. Toivottavasti me näemme syksyssäkin toivoa, valosta lämmöstä ja tulevaisuudesta.

Toimittajan tuolilta 1.10.1986

 

Posti oli tuonut pöydälleni kirjeen, jossa oli eduskunnan leima. Väinö Raudaskoski oli muistanut parilla puheenvuoronsa kopiolla.

Väinö oli sanaillut Komsin Villen kanssa kehitysmäärärahoista. Ville oli ollut kannattamassa vielä 500 miljoonan markan lisäystä ja Väinö kauhisteli jo noita varattuja määrärahoja 1600 miljoonaa markkaa. Väinö puolusteli tiukasti niiden suomalaisten näkökulmia, jotka löytäisivät noille mahtaville rahoille käyttöä kotimaassakin. Komsin Ville ja kumppanit näkevät tietenkin asian vastakkaisesta näkökulmasta.

 

Tulin sunnuntaiaamuna varhaisella töihin tänne entisen Laukan Aarnen kiinteistön vintille. Olen joskus kesällä kertonut, että silmieni edessä on Nivalan rikkain kulttuurimaisema vanhaan kirkonkylään. Kohtisuoraa oikealla avautuu 15 metrin päässä Koivulan kuja. Se on monelle markkinamiehelle tuttu kuja sotavuosien jäljiltä. Tuon kujan päässä taisi olla toinen niistä kirkonkylän yleisistä hyysseistä. Toinen oli Osulan takana hautausmaan aidan vieressä. Tästä on kiva katsella aamuisin, kun Koivulan Lempi lähtee spanielin kanssa aamulenkille.

Oikealla edessäni on entinen Korva-Pekan kauppakartano. Myöhemmin Pietikäisen kauppakartano ja tänään tuossa kiinteistössä puuhaavat Parkkisen Ville ja Mitrosen Annikki. Tästä on hyvä seurata ihmisten touhuja, kun he eivät arvaa katsella ylös.

Sunnuntaina tuntui jotenkin oudolta. Lähin seitsemän jälkeen töihin ja ihmettelin, että ompas kylä hiljainen. Vasta tuntien päästä naputteli Karvosen Laimi kirkkoon. Vielä silloinkin tuntui aamu aikaiselta. Kului riski rupiama-tunterioinen, kun Knuutin Matti ja Aune polkivat pyörällä kirkkoon. Silloin äkkäsin. Minun ja Karvosen Laimin kello pyyhkii vielä kesäaikaa. Ei sieltä Laimiakaan kuulunut takaisin. Taisi istua sitkaana tunnin kirkonpenkissä ja odotella muita kirkkovieraita.

 

Viime viikolla kinasteltiin valtuustossa kaupunkiasiasta ja leirintäalueen paikasta. Tervakosken Kalervo on taistellut naapureidensa kanssa tuulimyllyjä vastaan tässä asiassa, mutta näyttää vievän voiton. Joku, joka tuntee Kalervon paremmin, arveli että vaikka leirintäalue tuonne paska-altaan päälle olisikin rakennettu, ei sinne yöpyjiä kovin monesti tulisi. Jos sinne olisi sattunut vaikkapa romaaniperhe telttailemaan, niin Kalervo käpsehtisi iltasella punaista norttia poltellen telttailijoiden luokse ja valistaisi:

-Oottapa uhkarohkeita, kun uskallatte majoittua tähän. Tiijättekö te, minkä päällä te makoilette. Sinne on haudattu koko kirkonkylän paskat, kuolleet siat ja muukin ryönä. Löyhkät on pahemmat kuin Sernopylissä.

Kyllä siinä varmasti olisi majoittujia viety ja vielä Iisalmen torilla samana päivänä tiedettäisiin, että Nivalan leirialue on tehty vaaralliselle paikalle – elekää hyvät ihmiset menkö sinne.

No nyt Kalervon ei tarvitse vetää tuota viimeistä korttia hihastaan.

 

Viime lauantaina saattelivat ystävät viimeiselle matkalle Hilda Koivuniemen. Tuohon siunaustilaisuuteen olisin halunnut osallistua, mutta nämä ihmisten kiireet ja tehtävät ohjailevat meidän askareitamme toisin.

Hilda Koivuniemi oli ihminen Karvoskylällä, joka jaksoi vaalia ystäväsuhteita. Hänen kohdalleen Luoja oli asettanut kärsimyksiä enemmän kuin meille muille. Kuitenkin hän jaksoi olla meille muille esimerkkinä ja kannustajana ihmisyyteen. Pois on Hilda. Pois on yksi ihminen, joka oli meille rikkaudeksi. Runoilijain sanoilla Sinulle jäähyväiset:

”Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,

kaikk’ on niin hellää ja hyvää.

Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää”.

 

Eräässä mielessä nivalalaiset ovat säilyttäneet rikkaat perinteensä kiitettävästi. Nivalalainen hautajaisperinne on säilynyt näihin päiviin saakka. Täällä ei ole niin köyhää ja hyljättyä, etteikö olisi muistotilaisuutta ja ateriaa saattojoukolle.

Televisiosta olemme saaneet seurata Dallasin ja Dynastian hautajaisia. Siellä on vain pieni ryhmä perinnönjakoa nokottelevia keskenään puhumattomia ihmisiä, jotka välittömästi aamenen jälkeen menevät omille teilleen. Tämä elämän kiireellisyys näkyy jo Etelä-Suomessa ja suurkaupungeissa. Se tuntuu pahalta, kun täällä on tottunut siihen, että hautajaiset ovat toisenlainen tapahtuma. Tukevakaan syönti ja pitkät seurat eivät tietenkään ole kunnioituksen mitta, mutta uskoa sopii, että tämän perinteen vaalimiseen sisältyy myös aitoa tunnetta poismenneen kohdalla. Kaunis perinne, jonka toivoisi säilyvän pitkään.

Toimittajan tuolilta 8.10.1986

 

Heti aluksi on pyydettävä anteeksi niiltä Ruuskankylän ja Karvoskylän Pidisjärvi-lehden tilaajilta, jotka saivat vahingossa toisen tilauslaskun. Tilaukset ovat meillä niin kuin muillakin tietokoneessa. Me ehdimme kouluttaa tilausasian hoitajia Vaasassa vain puolipäivää koneiden käyttöön. Virhemahdollisuus jäi siis melko suureksi, ja nyt se paukahti. Viimeisen tilaajalaskutuksen jälkeen oli jäänyt lyömättä päätösmerkit ja kun uusista tilaajista otettiin laskua, niin sinne lipsahti kolmisenkymmentä jo laskunsa saanutta ja maksanutta tilaajaa. Kantapään kautta opitaan näköjään täsmällisyys. Tämä on huonoa mainosta lehdelle, eikä sitä varmasti ole tehty tahallaan. Onneksi suurin osa ihmisistä on ymmärtänyt ja antanut anteeksi töppäyksemme.

 

Maanantai-aamuna sain varhain jo puhelinsoiton, että nyt on tullut Nivalan lehtimarkkinoille uusi yrittäjä. Tutustumistarjouksena oli tehty tehokas ”ilmaisjakelu”. Lentokentän puolivälistä Haapaperälle saakka oli koko tie täynnä Hufvudstadsbladettia ja Vaasa pladettia. Lentokenttä oli heti kerralla valkoinen kun olisi lunta satanut.

No myöhemmin kävi selville, että tämä levikkityö ei ollut tarkoituksellista. Maaperä ei taija olla Haapaperällä oikein otollinen Björkstrandin auviisille. Minä en ole Haapaperällä kuullut puhuvan ruotsinkieltä muiden kuin Rajaniemen Jukan Haapaperän kuivaamolla.

Jälki lentokentällä oli maanantai-aamuna tosiaan karmean näköinen. Rekkakuorma irrallisia sanomalehtiä oli hajonnut viiden kilometrin matkalla tielle. Munsalasta Pankakoskelle menevästä rekkakuljetuksesta oli auennut sivu ja koko paperikuorma valui tielle. Poliisit saivat maanantaina jo kuljettajan kiinni ja sopimuksia siivouksesta neuvoteltiin nivalalaisten yrittäjien kanssa. Tapaus sekin ja puheenaihetta riittää pitkäksi aikaa.

 

Postilaatikkooni oli ilmestynyt vaivihkaa viime viikolla kirje, jossa luvattiin onnea, menestystä ja vaikutusvaltaa. Sisältyi tuohon kirjeeseen tietysti parapsykologinen uhkauskin. Jos keskeytät kirjeen, voi tulla kuolema tai muu onnettomuus. En tiedä, onko muille nivalalaisille tullut vastaavaa kirjettä, mutta julkaistaampas tämä tässä ohessa.

 

Tämä kirje on lähetetty Sinulle, jotta saisit onnea ja menestystä. Alkuperäiskappale löytyy New Englannista, se on kiertänyt maapallon 9 kertaa. Onni on nyt lähetetty Sinulle. Neljä päivää sen jälkeen kun olet vastaanottanut tämän kirjeen tulet saamaan onnea. Tämä ei ole mitään pilaa! Onni tulee sinulle kirjeenä postitse. Lähetä kopiot ihmisille, jotka mielestäsi tarvitsevat onnea ja menestystä. Älä lähetä rahaa, sillä kohtalolla ei ole hintaa. Älä pidä kirjettä itselläsi. Sinun on lähetettävä kirje eteenpäin 96 tunnin sisällä.

Eräs upseeri sai 70 000 dollaria. Jon Elliot sai 40 000 dollaria, mutta menetti ne, koska katkaisi ketjun! Filippiineillä Cane Welch menetti vaimonsa 6 päivää sen jälkeen, kun oli vastaanottanut kirjeen! Hän ei lähettänyt sitä eteenpäin. Hän sai kuitenkin 7555 dollaria vaimonsa kuoleman jälkeen. Lähetä 20 kopiota kirjeestä ja kas, mitä tapahtuu 4 päivän sisällä. Ketju sai alkunsa Venezuelasta ja alkuperäiskirjeen on kirjoittanut Etelä-Amerikkalainen Anthony Durlof, joka on lähetyssaarnaaja. Koska kirjeen on kierrettävä maapallon ympäri, on Sinun lähetettävä 20 kopiota sukulaisille ja ystäville. Muutaman päivän päästä tulet saamaan iloisen yllätyksen, vaikka et uskoisikaan yliluonnolliseen. Consta Dias sai tällaisen kirjeen 1953, hän pyysi sihteeriään ottamaan 20 kopiota ja lähettämään ne eteenpäin. Muutaman päivän päästä hän voitti kaksi miljoonaa dollaria arpajaisissa. Arlo Dattit, konttoristi sai kirjeen, mutta unohti lähettää sen eteenpäin 95 tunnin sisällä, hän menetti työnsä. Myöhemmin hän löysi kirjeen ja lähetti 20 kopiota. Parin päivän päästä hän sai paremman paikan. Calar Fairchill sai kirjeen, mutta ei uskonut siihen ja heitti sen pois, 9 päivää sen jälkeen hän kuoli.

Huom!!! Älä lähetä rahaa, äläkä aliarvioi kirjettä, se toimii tosiaan.

 

Kovaa tekstiä. Siinähän uhataan melkein samalla tavalla, kun jätkät ennen lohdutteli toisiaan, kun kävi epäonnea:

-Huono tuuri voi kestää seitsemän vuotta ja sitten tulee litistymällä kuoleminen.

Tämä kirje on vähän vakavampi asia. Ajattelin kiikuttaa sen Mustoselle, mutta sitten ajattelin, että Esalla on muitakin hommia.

En lähettänyt kirjettä eteenpäin. Huono tuuri on tullakseen jos tulee. Onnia, menestystä ja vaikutusvaltaa en totta vie halua. Ne ovat kaikki pahasta ihmiselle. Onnesta ja ylimääräisestä rahasta tulee riesa ja tuska. Rahaa ei ole koskaan riittävästi. Kunhan saan maksettua Jääskeläisen Eskon autokorjauksen ja Pihlajamaan Hannun siemenlaskun, niin loput yritän kilkkiä vähitellen.

Menestystä ja vaikutusvaltaa en huolisi missään tapauksessa. Siitähän riesa tulisi, kun pitäisi sitten yrittää pitää se jatkossakin itsellä. Se on kaikista lipsuvinta omaisuutta. On kuin yrittäisi pidellä elävää majetta kourassaan. Aina se on lipsahtamassa pois. Kiitos ei näitä Jansulle riesaksi. Paljon mukavampi on olla köllötellä tavallisena harmaana rivi-ihmisenä. Tarttua jokapäiväisen leipänsä eteen ”tylysillä hukuporeilla”. Ei pääse ylypistymään, eikä tule kunnianpiru ja sielunvihollinen kutkuttamaan menestyksellä ja vaikutusvallalla.

 

Ps. Lohjalla kuulema kiertää huhu, että hiljattain sinne osunut kuuden miljoonan lottovoitto olisi osunut jollekin entiselle nivalalaiselle. Nimikin mainittiin, mutta jääköön nyt kertomatta, ettei syntyisi turhia paineita.

Toimittajan tuolilta 15.10.1986

 

Hyvä naapurini Raivion Asko soitteli sunnuntai-aamuna ja tiedusteli minulta, paljonko yksi ihminen tarvitsee maata saadakseen siitä elantonsa. No tällaista rätinkiä minulla ei ollut. Ajattelin siinä, että Asko letkauttaa meikäläisellekin, jolla on maata yli asumiskyvyn. Asko oli pohdiskellut, että yksi ihminen saa juures ja leipäviljatuotteensa 3-5 aarin alalta ja lihan ja maitotuotteet noin kymmenen aarin tuotoksella. Sillä pitäisi yhden ihmisen pärjätä.

Asko jatkoi vielä tarinaansa sillä, että minultakin odotetaan tietysti, että minä kuluttaisin yhtä paljon kuin tilastot keskimäärin osoittavat ja kuormittaisin kaatopaikkaa yhtä raskaasti kaikenlaisella tarpeettomaksi käyneellä roinalla.

Asko on onnellinen mies. Hän on uskaltanut hypätä kulutuksen ja tavotteiden oravanpyörästä. Kumpa meillä muillakin olisi siihen rohkeutta.

 

Askolta sain toisenkin vinkin. Hän pyysi kääntämään television päälle. Siellä saarnasi jumalanpalveluksessa Kirkkojen maailmanneuvoston puheenjohtaja Gastro. Tähän kristinuskoa tunnustavien kirkkojen neuvostoon taitaa kuulua satoja kirkkoja eri puolilta maailmaa.

Tämä puheenjohtaja lateli saarnassaan kovia. Hän moitti myös meitä suomalaisia. Meillä on ajattelutapa, että omistamme sen kaiken varauden, autot, talot ja välineet, jotka meillä on. Ihmisten pitäisi muistaa, että hän on vain tilapäinen haltija. Meillä ei ole mitään tullessamme, eikä mitään täältä lähtiessämme. Teollisuusmaan kansalaisina meidät on asetettu parempaan asemaan kuin kehitysmaiden ihmiset. Heillä ei ole tilaisuutta hankkia ansioillaan koko elinaikanaan minkäänlaista autoa saatikka sitten mersua. Näin kyseenalaiseksi teki kirkonmies meidän tärkeän kapitaalimme.

 

Vilkasta on tämä Nivalan elämä. Ainakin toimittajan kannalta. Viime viikonvaihteessakin oli painikisaa, koirakilpailuja useampia. Oli Metsänhoitoyhdistyksen juhlaa ja omaistenpäivää. Köpiksellä oli kirkon nuoria useista seurakunnista.

Nivala on saanut taas kuuluisuutta. Haikaran Matin karhukoira haukkui hirvihaukun kuningattareksi ja Jaakolan Matti otti koiralleen pronssia.

Television uutiskynnyksen ylitti Nivalan Nuorisoseuran saama Esko-patsas. Mairittelevia uutisia meille nivalalaisille.

 

Sain maanantaina puhelinsoiton jossa keskustelu venyi puolen tunnin mittaiseksi. Se alkoi lehden tilausasiasta, mutta kääntyi sitten elämän vakaviin kysymyksiin.

Soittaja oli nainen, joka oli joutunut paljon kokemaan elämässään. Kotoa lähtö tuli seitsemänvuotiaana juopon isäpuolen tappouhkauksien edessä. Se tiesi yöllistä matkaa pöllikuorman päällä tuttavien huostaan ja myöhemmin kasvattilapseksi.

 

Äiti kertoi myös lapsestaan, joka aasialaisen kuumetaudin seurauksena jäi vammaiseksi. Äiti oli hoitanut heikkenevällä terveydellä yksin tätä lasta jo kolmikymmentä vuotta. Äidin rakkaus on niin suuri, että hän uhraa omat voimansa lapsensa puolesta jopa nääntymiseen saakka. Meille vanhemmille joilla on terveet lapset saattaa tällainen elämänkohtalo olla vieras. Me iloitsemme lastemme urheilu- ja koulumenestyksestä. Mutta olemmeko ajatelleet sellaista äitiä, jonka vammainen lapsi ei koskaan yllä tällaiseen yhteiskunnalliseen tunnustukseen. Mitkä ovat äidin tunteet silloin, kun muut äidit juhlivat esimerkiksi oman lapsensa ylioppilasjuhlia. Elämän tuoksinnassa meiltä helposti unohtuu se, että kohtalo voisi määrätä asiamme toisinkin. Kiitollisuuden tunteet tahtovat jäädä taka-alalle.

 

Kovimpa vakavaksi meni tuo tämänkertainen pakinointi. Kerrotaan tähän lopuksi yrittäjien terveiset, että tuokaapa isännät ja sulhot vaimonne ja morsianne ensi sunnuntaina Puustelliin katsomaan Nivalan yrittäjien tämänsyksyistä muotinäytöstä. Komioita kolttuja ja koruja kuulema väläytellään. Joku missikin tulee. Nimi ei ollut vielä tiistaina tiedossa. Lököisiä syyssäitä.

Toimittajan tuolilta 22.10.1986

 

Kaupunkiasia on nyt päällimmäisenä puheenaiheena Nivalassa. Keskustelu huipentuu huomiseen iltaan, eli torstaina pidettävän valtuuston kokoukseen. ”Kansan äänestyksen” tulos oli varmasti monelle yllätys. Enimmän se taisi olla yllätys Keskustapuolueelle, joka oli tätä äänestystä vaatimassa. Nivacon harjaannostajaisissa tahtoi pääasia unohtua, kun valtuutetut ja kunnan nokkamiehet ringissä väittelivät ja kommentoivat. Järvelän Martti rehellisenä miehenä tunnusti, että hän odotti tulosta aivan toisin päin. Järvelän mukaan keskustaryhmässä oletettiin äänestyksen antavan tuloksen 55-45 kuntamuodon puolesta.

Kullaan Veikko ei ollut vielä valmis ottamaan vastaan kaupunginvaltuuston herra puheenjohtajan nimitystä. Veikko piti pahana, että yleisradiokin oli aamulähetyksissään viime perjantaina mainostanut Nivalaa jo kaupungiksi.

Keskustan ryhmällä on nyt pähkinä purtavana. Järvelä arveli, että ryhmä antaa valtuutetuille vapaat kädet äänestää kaupunkiasiassa. Toisena vaihtoehtona on tietenkin tehdä yksimielinen ryhmäpäätös nimenmuutoksen puolesta. Nythän siihen löytyy pitävät perustelut.

 

Tämä ennakkoäänestys on muutenkin mielenkiintoinen. Äänestysprosentti nousi niin korkeaksi kuin 75 prosenttiin. Se antaa jo melko luotettavan kuvan nivalalaisten mielipiteestä. Vaikka linjaa ei vedettäisikään suoraan Keskustapuolueen kannatuksen mittariksi, niin jotakin sillä voi peilata.

Nivalan kunnanhallinnossa tapahtuu ensi vuoden vaihteessa muutoksia. Kunnanhallitus tulee remonttiin aika tavalla. Tämä aiheuttaa vaaliliittojen kesken tehdyt sopimukset. Keskustapuolue joutuu luopumaan yhdestä kunnanhallituksen paikasta. Tämän paikan ottaa SKDL:n Mikko Raudaskoski. SMP joutuu luovuttamaan paikkansa Kokoomuksen vaaliliitolle ja hallitukseen tulee sitoutumattomien edustaja lääkäri Jouko Hietala.

Viime vaalien jälkeen syntyi Keskustapuolueen sisällä närää. Karvoskylä sivukylistä suurimpana jäi vaille kunnanhallituksen paikkaa. Karvoskylän valtuutettiin ajettiin ns. ”vanhanaikaiseen” Ottavaisen Martille kaavailtu paikka lipsahti valtuuston varapuheenjohtajan paikaksi. Saa nähdä tyytyykö Karvoskylä jatkossa näihin asetelmiin. Vanhaan tuttuun tapaan täytyy todeta, että tulijoita olisi, mutta paikat loppuu kesken.

 

Kaikkia ei kaupunkinimitys tunnu kiinnostavan. Tenkan Matti soitteli välittömästi vaalin tulosten julkistamisen jälkeen ja aloitti puhelun laulamalla hölmöläisten kaupungista. Matti ehdotti, että uudenvuoden kaupunkijuhlissa mieskuoro laulaisi tämän mukaelman. Matti ei tykännyt koko hommasta. Esson Lauri on ottanut myös kantaa asiaan.

-No kunnantalokin on jo pieni. Se pitää purkaa pois, eihän sitä kukaan sitten vanhaan osaan jää, jos laajennetaan. Minä ainakin muutan Pulkkilaan. En minä rupea enää opettelemaan kaupunkilaiseksi, vakuutteli Lauri.

Sain myös tiistaiaamuna kirjeen, jossa kehoitettiin lyömään jarruja rattaisiin. Tämä Linkolan ja Seiskarin kannattajaksi tunnustautunut nimetön kirjoittaja näki jo sielujensa silmin tulevan kaupungin saasteet.

Enemmistö kuntalaisista on nyt kuitenkin ilmaissut kantansa ja siihen on demokratian mukaan tyydyttävä. Minua on syytetty kaupunkikiihkoilijaksi tässä asiassa. Osuuteni on kuitenkin pysähtynyt siihen, että otin asian puheeksi Pidisjärvi-lehdessä syyskuussa ja haastattelin siinä yrittäjien puheenjohtajaa ja valtuustoryhmien johtajia. Se siitä.

 

Nyt vietetään työsuojeluviikkoa. Tänä päivänä tuo työ on vain niin suojeltua, että kaikille ei riitä. Tai kyllä tekevälle aina työtä riittää, mutta ei riitä sellaista tienestiä, joka ylittäisi kotia saadut päivärahat. En sanoisi näin pahasti, ellen olisi sitä joutunut omakohtaisesti kokemaan, kun kyselin nuoria töihin. Tätä ei tietenkään voi yleistää kaikkiin.

Työsuojelu on tänä päivänä hyväksytty asia. Alussa työsuojelutarkastaja oli kuin ulosottomies yrityksissä. Valistuksella on saatu paljon hyvää aikaan. Tapaturmien määrät ovat vähentyneet ja ammattitauteja pyritään estämään menetelmin ja parantamalla. Terve ja pitkäaikainen työntekijä on kuitenkin yritykselle paras sijoitus.

Tämän päivän ongelma on ei kirveen haavoissa, vaan sielun haavoissa, jotka näkyvät vain yläpäässä. Koventunut tahti aiheuttaa henkisiä paineita, jotka purkautuvat liian usein rajun viinan käyttönä ja väsymisenä. Keskustelin kerran erään lääkärin kanssa tästä asiasta. Hän totesi, että koko kansanterveystyön malli on poskellaan. Esimerkiksi hammashoidossa on kymmenkunta henkilöä kunnassa eikä työssä käyvä aikainen pääse vastaanotolle kuin kahden vuoden jonotuksella. Mielenterveyspotilaat ovat Nivalassakin ehdottomasti suurin ryhmä. Heitä lienee noin 600. Sitten vasta tulee verisuoni- ja sydäntautipotilaat, joita on puolta vähemmän. Liikuntaelinten sairauksista kärsivät on kolmas ryhmä.

Vinttikamareissa istuvia piiputtelevia nuoria miehiä on liian paljon. Ei kuitenkaan ole varsinaisesti yhtään virkaa, joka olisi näitä potilaita varten. Tämä lääkäri totesi myös, että täältä joukosta saataisiin varsin lyhyellä kuntoutuksella ja hoidolla työkuntoista ja sopeutuvaa ainesta työelämään. Lääkärit ovat kuitenkin voimattomia, sillä he ovat sidoksissa kansanterveystyön pyrokratiaan.

Tämän vuoden teema työsuojeluviikolla onkin mielenterveyskysymykset. Yhteiskunta on ajautunut tehokkuuden hiostukseen. Voimat eivät enää riitä tavoitteiden saavuttamiseen. Tulee pelkotiloja ja koko työnteon ja elämisen motiivi katoaa. Se heijastuu työpaikoilta myös kotia ja elämä muodostuu maanpäälliseksi helvetiksi. Tämä ei liene elämisen tarkoitus. Jotain inhimillistä pitäisi löytää myös jokapäiväisen leivän hankintaan, vai pidämmekö itse rimaa ja elintasoa liian korkealla. Sekin vaatii oman hintansa.

Toimittajan tuolilta 29.10.1986

 

Junttilan Lyydian kähäräpää-poika suuri lehtipäällikkö Veli Junttila soitteli menneellä viikolla Suomen Turusta. Kaipaili Lyydian tilaamaa lehtiä. No asia korjattiin. Toivottavasti lehti on mennyt perille.

Tästä samaisesta Velistä tuli nyt sitten kolmas Vellipuhon boheemi. Veli osti kesäpaikan Eskolan Einarin naapurista. Menneenä kesänä Veli teki talolleen täysremontin. Passaisi siellä asua nyt vaikka päntiönään Kytöpuhossa.

Veli kertoi tavanneensa Kalevi Kannuksen. Nivalasta lähtöisin oleva ammattiyhdistyspamppu. Terveisiä vain Kaleville. Eipäs ole miehestä mitään kuulunut pitkiin aikoihin.

Niin ja sitten niihin Junttilan Velin terveisiin. Veli ukkeili, miten se Suomen Kepulaisien pitäjä kasvattaa sosialidemokratian huippumiehet tähän maahan. Veli mainitsi Kairamon Aimon, Sailaksen Raimon ja nyt tapaamansa Kannuksen Kalevin. Tosi on – sanon vaikka ei olekaan pankkia takana. Sailaksen Raimo vilahti yhtenä iltana uutisissa. Oli juttusilla valtiovarainministeri Ollilan kanssa. Miksipäs ei olisi. Onhan tuon valtion talousarvion laatiminen Raimon päätyö.

 

Pyhän aikana sain havaita, että kyllä näitä nivalalaisia on tuolla turuilla joka lähtöön. Tässä numerossa kerrotaan mm. Hannuniemen Sepon lähdöstä sotilastarkkailijaksi Lähi-Itään. Tässä numerossa kerrotaan myös Vähäsöyringin Joukon tehtävistä Punaisen Ristin palveluksessa Afrikassa ja Puolassa. Sunnuntaina oli Padingin koululla Aution perheen lähtöseuroissa. Mauno lähtee perheineen Senegaliin kahden viikon kuluttua. Hän lähtee jatkamaan Laina Kivelän, Sisko Järviluoman ja Halmeen perheen työtä Afriikassa.

Vähäsöyringin Jouko kertoi myös kokeneensa mieluisan yllätyksen. Maatilahallitus oli kutsunut Suomen Punaisen Ristin johtoa neuvotteluun. Ja kukas muu siellä olikaan vastaanottamassa kuin Kallion Jorma. Tuli siinä vielä Joukon kanssa puheeksi, että Niskasen Hannu siellä patseerailee myös savannilla. Hanski on traktoritehtaan johtajana Tansaniassa. Sinne se olisi ollut Jaakollakin kahden vuoden pesti tässä Kyprokselta tulon jälkeen, mutta Tuula teki tenän.

 

Monesti on pohdittu sitä, mikä on tehnyt nivalalaisista niin aktiivisia, että ne tormaavat joka paikkaan. Niitä on riittänyt Muurmanskin Legionaan, Kemiin satamalakon rikkureiksi. Saksassa jääkäreiksi ”Suppuryyn” kaivoksille, Australiaan sokeriruokoa niittämään. Saudi-Arabiaan rakentamaan, Tulomalle voimalaitostyöhön ja Tokioon miniäksi. Kustaa Vilkuna aprikoi, että Nivalan henkinen ja taloudellinen kasvu johtuu monien heimojen risteytyksen tuomasta rikkaudesta. Oikeat geenit ovat loksahtaneet paikoilleen. Kävihän täällä kalastelemassa ja mellastelemassa hauholaiset, savolaiset ja kainuulaiset. Tuskimpa he tyytyisivät vain pyydyksiä lorkkimaan.

Onhan Nivala aina ollut kulkureitin varrella. On ollut joki soutaa ja myöhemmin maantie ja rautatie ratsastella ja matkustella. Kukapa sen tietää mitä nämä kulkumiehet ovat Nivalaan heittäneet. Sitä olen pohtinut monesti, että mikä Vienan kauppamies tai savolainen rahtimies se on joskus Veelannissakin yöpynyt. Niin kovin tasaiseen maatiaisukuun on roikahtanut kaikenlaisia kynäilijöitä. Perimätietojen mukaan sitä oltaisiin härevämpää sukulähtöä. Vanhat miehet ovat kertoneet, että sitä oltaisiin aatelissukua.

Tämän suvun aatelinen nainen oli Stiina Kaisa Ber, tervabräkärin tyttö Kalajoelta. Ja mitenkä sitten aatelistyttö lähtisi syrjäiseen pidisjärven kappelikuntaan emännäksi. Tällä kantaäidillä oli elämässään huonoa tuuria. Liekö ollut ratsastusretkelle lähtiessä, kun hevonen potkaisi häntä vasten kasvoja. Henki säilyi, mutta jälki oli rumaa. Mattis-Mikkokin oli kertonut, että hänellä oli nenäkin toisella poskella. Tällaisen tytön naittaminen edes jonkinlaiseen avioon ei ollut isälle ilmeisesti helppo tehtävä.

Sattuipas sitten niin, että Erkki Antinpoika Ahola, myöhemmin Veelanti lähti viemään hevosella Kalajoelle mastopuita ja pelkkoja. Sattu Kalajoen markkinoiden aikaan ja Erkkikin riehaantui mukaan markkinameininkiin. Tarinat eivät kerro markkinoista sen enempää, mutta kun Erkki alkoi pikkuhiljaa tulomatkalla selvitä, niin hän huomasi takaressä istuvan tämän ruhjotun ummikkonaisen, josta oli tuleva Veelannin kantaemo. Mahtoi olla isännällä melkoinen morkkis, kun palaili kotia tämän vähemmän kauniin ummikkonaisen kanssa. No markkinoilla aina tapahtuu. Vanhat miehet kertoivat, että tämä Stiina Kaisa oli ollut kipakka ja pahankurinen muori. On siinä ollut Erkillä markkinamuistoja kerrakseen. Onhan niitä perinteitä kirjailiakin esittelee itsensä: Sebastian Urbanski, rappeutunut puolalainen kreivi. Se sukujuurista.

 

Niin sitä sitten ollaan jo melkein kaupunkilaisia. Viime torstaina oli valtuuston kokous, joka kiinnosti kovasti nivalalaisia. Lehteriyleisöä oli runsaasti. Takapenkillä istui peräti neljä Koutosen veljestä. Empäs ole ennen tiennytkään, että tätä natsuunaa on muitakin kuin Jouko ja Pentti.

Historian lehdet kahisivat valtuustossa. Näin kommentoi Manttilan Kalervo. Kaikkien mielestä se kahina ei kuulostanut mukavalta. Väkinäinen oli keskustapuolueen ryhmäjohtajankin puheenvuoro. Tavalliset pulliaiset ottavat nämä asiat rennommin. Toiset ovat esittäneet heti suoraan kuningaskuntaa. Pitäähän Nivalan olla jotenkin erilainen. Eräs nivalalainen vastusti kaupunkihanketta sillä perusteella, että kustannukset nousevat. Bensaa kuluu enemmän, sillä onhan todettu että kaupunkiajossa sitä kuluu runsaammin. Huituperän tai Pylkönperän lenkilläkin sitä varmasti menee vuoden alusta kaksinkertainen määrä.

 

Ensi lauantaina nivalalaisille teatterin ystäville tarjoutuu tilaisuus nähdä hyvät arvostelut saanut teatterikappale Elma ja Toini. Erityisesti nivalalaisia kiinnostaa nähdä Eeva-Maija Haukinen kotiseudullaan. Näytelmä on tekstiltään puhutteleva, jossa tutkitaan naista, joka on: ”ahdasmielinen, nuukaomanvoiton pyyntien, elämältään kapea, mieleltään äärimmilleen pingoittunut, epäilevä, kyyräilevä, alenmuudentuntoinen, haluaa olla käskettävä, nuhteeton, rikkeetön ja Jumalaa pelkäävä, kansalainen jonka näkökulma on pieni ja ahdas, vetoinen, joka tuntee syyllisyyttä, ei pysty tiedostamaan tilaa eikä itseään tilassa eikä uskalla ottaa vastuuta muista kuin itsestään”.

Näin Elman roolista käsikirjoituksen mukaan. Ainekset ovat nykynaiselle tuttuja. Esittäjät ammattitaitoisia. Pistäkääpä korvan taakse. Hyvää teatteri-iltaa.

Toimittajan tuolilta 5.11.1986

 

Tormasimme Vuolteenahon kaiman kanssa vastakkain Herrasen Teuvon ”Rukoushuoneen” portailla. Toinen Jaska ilmeisesti korkoja merkkauttamassa ja minä vekkua anomassa. No ei nyt sentään tällä kertaa. Ajattelin, että pitäähän se Teuvonkin saaha jo pyhäinpäivän aattona rauhottua vekselin pivaajilta. Tällä kertaa puhuttiin komiasti kulttuurista. Niin Jaskan kanssa käymistä keskusteluista oli tarkoitus puhua. Kaima ehätti heti ensitöikseen morkkaamaan, että olit nähnyt pakinassasi väärin. Ei se minulle vaikeaa ollut esittää, mutta minkäs sille voi kun ei ole sulavaa esitystaitoa. Taitaa tuo kaima aina kokeilla sitä vanhaa taktiikkaa, että hyökkäys on paras puolustus.

No sitten Jaska meni ammattiasioihin:

-Kyllä se pitää sinunkin liittyä takaisin maataloustuottajiin, jos joskus on oltu eri mieltä, niin ei ne saa vaikuttaa ammattiasioihin, pauhasi Vuolteenahon Jaakko. No ei nyt kovin pauhaamalla.

-Minä sanoin jäsenyyteni irti. Aina kun kävin tuottajain kokouksessa juomassa nuo 470 markan kahvit, niin aina haukuttiin. Me osa-aikaviljelijät, reppuselkämaalaisliittolaiset, ollaan oikeiden viljelijöiden lihassa. Monesti on puhuttu, Visurin Uolevin, Muilun Yrjön ja monen muun kanssa, miten ne meitä köttää. Pahemmin kuin ketä tahansa kommunistia, jonka vastustajakseen näkevät. Pitäisikö meidänkin myydä kaikki pois ja riisua taivaskelpoiseksi. Me osa-aikaviljelijät ei ainakaan olla kasvattamassa ylituotantoa. Se on vähän sellaista ”saapa nähä” hommaa. Eikö tuottajajärjestökin ole joskus ajanut sellaista asiaa, että pitäisi löytää tilan ulkopuolisia töitä ja sellaisia tuotantosuuntia, joista ei tule ylituotantoa. Jos meitä olisi esimerkiksi 20% maanomistajista, niin se jo kummasti helpottaisi ongelmissa.

Toistaalta tämä on meidän ”henkivakuutus”. Me ollaan kouluttamattomia ikääntyviä ihmisiä. Ei meitä enää kohta kukaan huoli mihinkään. Minullakin on ainoa ammattiin oikeuttava paperi kuorma-autonkuljettajan kortti. Kuka uskoisi minut uuden auton rattiin, vaikka ei ole tähän mennessä vielä ikinä tarvinnut ajaa kolaria.

Vuolteenahonen tunnusti, että kyllä te olette vähän ongelmaryhmä tuottajain kentässä. Minä lupasin liittyä takaisin, heti kun tuottajat ovat järjestäneet yhden tilaisuuden osa-aikaviljelijöille. Ainakin tähän saakka meitä osa-aikaviljelijöitä on pidetty ottopoikina oikeiden tuottajain keskuudessa.

 

Alatalon Jaskakin muisti kirjeellä. Jaska on jurtunut Ylimuoniolle. Vaimo hekuu sielä vaaran kupeessa kyläkoululla kansankynttilänä ja Jaska hääräilee valokuvahommissa. Bisnestäkin Jaska on ryhtynyt harjoittamaan. Hän on perustanut kaverin kanssa Hukkareissu Ky -nimisen firman ja kuskaa ihmisiä tuntureihin ja saloille. Ei tarvitse muutakuin mennä itse. Jaska varustaa, vaatettaa, hankki eväät ja kalastusluvat, lupaa esite. Moottorikelkan tai vönkijän kyydillä pääsee pitkälle tunturiin seikkailemaan. Se on varmasti lupsakka homma ja tarjoaa ammattikuvaajalle myös hyviä kuva-aiheita. Lykkyä tykö.

 

Olisi ollut kiva puhutella Eeva-Maijaa hänen vierailtuaan Nivalassa. Pahaksi onneksi hän oli sairastunut kovaan flunssaan ja lepo oli paikallaan. Ei uskaltanut häiritä.

Hyvin on tyttö lukenut ”kotiläksynsä”. Ei ole unohtanut kotikyläänsä ja sen ihmisiä. Repliikeissä vilahtelivat niin Pienelän Lyyti, kuin Hepolan tytöt ja moni muukin. Muistipa Saalastin Kertun ja Aku Rädyn paadokselliset puheet ja saarnat. Ja sekös kansaa nauratti. Kiitoksia esityksestä.

 

Tähämpä tämä juttu tökkäsi. Lunta sataa ja Koivulan katto ja piha on jo valkoisena. Ajatuksen lento painui täältä toisesta kerroksesta katutason sohjoon. Tulisi edes mukava puhelinsoitto. Vaan ei kun ei. Miksi puhelin ei soi.

 

Muistimpa tuossa yks kaks, että Rämön Johanneksen ei tarvitse tuolla räntäsateessa enää lykätä kelkkaa. Junttilan Aili soitteli, että Juho on kuollut. Hautajaiset ovat Nousiaisten kirkossa lauantaina.

 

Rämön Juhon kuolemaan liittynyt sairaalamatka alkoi Aittoperältä kuukausi sitten. Juho tiesi pitkän matkansa päättyvän pian ja oli kertonut Padingissakin olevansa viimeisellä tervehdyskäynnillä. Aittoperällä löi sitten laaki ja Juho kiidätettiin Ouluun sairaalaan. Hituran Seija oli ilmottanut Juhon ainoalle omaiselle, eli viranomaiselle, Nousiaisten papille Juhon sairastumisesta. Viime viikolla pappi ilmoitti, että Juho on jättänyt lopullisesti kulkunsa ja kelkkansa. Kutsu hautajaisiin tuli Nivalan ystäville, jotka taisivat olla ainoita ystäviä. Tämän maailmankansalaisen elämään päättyi myös laukkukauppiaiden aikakausi.

 

Nyt ei ole Juhon kelkka raskas. Ei paada räntälumi jalakseen, eikä tule tylyä vastausta. Sympaattinen Juho sai aina täällä yösijan ja aterian. Nyt Juholla on kaikki hyvin.

Toimittajan tuolilta 12.11.1986

 

Viime viikon keskiviikkona tulin kotia iltamyöhällä, kun töllöttimestä alkoi näkyä Peiton Plase, tuo parinkymmenen vuoden takainen televisiosarja. Tuosta tuli elävästi mieleen, nuo 1960-luvun vuodet. Tuli oitis mieleen Marjoniemen Lassi.

Lassi oli hiljattain palannut Kyprokselta ja perustanut Myllylän Heikin kanssa Nivalaan maataloustilitoimiston. Laurin elämä muuttui ankeaksi, kun Kyllikki vaimo sai opettajan paikan Simosta ja joutui muuttamaan perheen kanssa sinne. Lauri yritti kitkutella täällä viikot tilihommissa ja aina viikonlopuksi perheen luokse. Se oli vissiin nuoren avioliiton ankeinta aikaa. Meillä oli tapana Laurin kanssa joka keskiviikko käydä lenkillä, katsoa tuo televisiosarja ja käydä saunassa. Talven Lauri viihtyi Nivalassa ja lähti sitten Mieluskylälle pankkihommiin ja haki perheensä pois Simolasta. Sen jälkeen Laurin uraputki onkin ollut varsin mairitteleva. Mies täytti syksyllä salaa viisikymppisen ja lähti karkuun. Myöhästyneet onnittelut Pihtiputaalle.

 

Kunta on tehnyt suurimman kaupan, mitä koskaan aikaisemmin. Sitä voisi verrata siihen, kun Yhdysvallat osti aikoinaan Venäjältä Alaskan. Tuon monimutkaisen kaupan loppusummaa ei taida tietää tarkalleen kunnan miehetkään. Isot kaupat menevät aina löntissä niin kuin Pihlajamäen veikon aseostot Neuvostoliitosta: Taisi siinä tulla panssarivaunujakin, vastasi Veikko yliolkaisesti lehtimiehille. Kunnan miehet möivät Revon sähkölle aineellista, aineetonta ja vaikeasti mitattavia osakkeita. Siinä meni osakkuus Kalajokilaakson sähköön, omat piuhat, laitoksen tytöt ja pojat. Rahaa pitäisi tulla kunnan pöydälle 18 miljoonaa markkaa ja sen lisäksi 22 000 Revon Sähkön osaketta.

Laskettiin, että jos nuo rahat olisi jaettu sähkölaitoksen kuluttajien kesken, niin se olisi 4.132 markkaa per kuluttaja. Minäkin saisin parista liittymästä yli 8.000 markkaa. Käyttöä olisi. Älkää nyt hyvät pojat hussuttako niitä rahoja taivaan tuuliin.

 

Piipahdin tässä eräänä päivänä Nivacon, eli entisen Mäntyloimun uudessa hallissa. On pramea tuotantolaitos. Tuli siinä mieleeni, että kyllä on Kojolan Tuomolla rahkeet lujilla. Pitäisi saada ruljanssi pyörimään. On monen miljoonan halli, jota pitäisi pystyä pitämään lämpimänä ja kuolettamaan. Pitäisi löytyä palkka kymmenille työmiehille. Ja kaikki tämä pitäisi löytyä peilinteosta. Kauhistuttavaa. Minusta peilit ovat menneet nykyisin niin huonoksi, että ei vihti vilikasta. Tuomon pitäisi tehdä peilejä mm. japanilaisille. Japanilaiset ovat itse puolta ahkerampia kuin me suomalaiset ja maksaahan se merten yli kiikuttaminenkin. Tämä firma on ainoa nivalalainen firma, jonka tuotteet ovat levinneet pääasiallisesti ulkomaille. Ollaan tekemisissä koko maailmanlaajuisissa konjuktuureissa. Tuomon yritys on rohkea esimerkki, että kansainvälisiltä markkinoilta voi löytyä vielä rakonen nivalalaisellekin tuotteelle ja työlle. Toivottavasti Nivacon peilit ovat onnenpeilejä, joihin kurkistamalla näkyy ”Jaappanin meret”, Afrikan palmut ja Floridan rannat eikä peilejä missään. Lykkyä tykö.

 

Haviston Hannu ja Hilli saivat vastaanottaa tämän vuoden yrittäjäpalkinnon. Onnea naapurille.

Minä muistan, kun Vaartin komiat kaksoset kävivät Haapaperän nuorisoseuralla tansseissa. Sitten he hävisivät kuvasta. No sitten Hilli tuli takaisin ja oli mennyt avioon ja vaihtanut sukunimensä Havistoksi. Oltiin tietysti jännänä, että minkälainen se tämä lapsuuden tuttavan puolelleen voittanut mies oikein on.

Tulin Nivala-lehteen ja jouduin pian tekemisiin tämän miehen kanssa. Joutusa oli. Jo pari vuotta Nivalassa häälättyään hänellä oli kauppoja, kioskeja ja Baareja koko Nivala täynnä. Mies pyöri kuin kärppä joka paikassa. Meistä tuli tutut ja ystäväkin. Hannulla oli aina ideoita ja ne olivat toteuttamiskelpoisia. Monta asiaa hoidettiin. Yksi oli ns. Sievin projekti yhdessä Outi Kankaan kanssa. Outi pisti linja-autovuorot Sieviin lukion oppilaiden kuljettamiseksi. Hannu pani myymäläautolinjan ja minä hommasin lehden levikkiä. No nyt on Sievi näistä kaikista omavarainen. Kaikki ei Hannulta ole mennyt Nivalassa ollessa syömiseen, mutta työllä ne on hankittu. Hannu on aina ollut joutusa mies. Muistan sen kun Hannu tuli naapuriksi. Rakennuslautakunta istui iltasella kokousta ja päätti rakennusluvan myöntämisestä. Kun kokous oli päättynyt, oli Hannulla jo perushiekat paikalla ja seuraavana aamuna kirvesmiehet töissä. Oikea yrittäjän prototyyppi tämä naapurini. Vaan tällaisia miehiä sitä Nivala kaipaa. Jos lasketaan Niemenpuhossa yrittämisen keskiarvoa, niin Hannu pitää huolen siitä, että keskiarvo on ainakin kahdeksan ja puoli ja siinä keskiarvossa on jo mukana minä ja Raivion Askokin.

 

Joitakin asioita on totuttu pitämään Nivalassa itsestäänselvyyksinä. Niin on tuudittauduttu uskoon Kestilänkin osalta, että työtä riittää. Nyt kuuluu kuitenkin toisenlaisia uutisia. Idänkaupan vaje alkaa jo purra täälläkin.

Kestilä on ollut Nivalalle arvokas työnantaja. Matti Laajasen aloittama ja kasvattama yritys on poikinut nykyomistajankin aikana uusia pysyviä työpaikkoja. Se on ollut jo parikymmentä vuotta Nivalan suurin työnantaja. Nyt kun ensimmäiset lomautusvaroitukset on annettu, niin Nivalassa on ontto olo. Niin niillä kymmenillä perheillä, jotka ovat vasta rakentaneet ja pesänsä perustaneet, mutta myös Nivalan kunnalla. Pitäisi ainakin olla. Tulee tässä vain mieleen kunnan tilintarkastajien menettely viime keväänä. Tilintarkastajat puuttuivat 1.300 markan matka- ja majoituslaskuun. Tämän matkalaskun aihe oli silloin eroavan Kestilän toimitusjohtajan Pekka Salosen muistaminen ja kiitollisuuden osoitus kunnalta. Tilintarkastajat ottivat laskun silmätikukseen ja se tuli vielä silloin ainoaan paikallislehteen kissan kokoisilla kirjaimilla kuin olisi ollut joku rötös kysymyksessä.

Kysyttiin, kuuluuko tämä kunnan toimivaltaan? Kuuluuko kunnan toimivaltaan myös vastata yritysten pystyssäpitämisestä?

Pitäisikö aina muistaa suhteuttaa asiat toisiin ja muistaa, että joillekin henkilöille on annettu isompi valta hoidella työllisyysasioista. Kestilän 250 työpaikkaa ja niiden säilymistä ajatellen tuo 1300 markan matkalasku tuntuu naurettavalta. Tapahtunut mikä tapahtunut.

 

Yksi asia harmittaa. Olisin halunnut olla enemmän aikaa mukana Haapalan koulun tupaantuliaisissa. Oli valitettavasti niin monta tilaisuutta päälletysten.

Kuulin jälestä päin, että Haapamaalla oli ollut varsinaiset jatkot, eli rääpiäiset. Siellä oli ollut entinen Okkosen Eeva, Kyösti emäntineen, Repulan Irma ja Ylikankaan tytöt. Olipa ollut vielä Hautamäen Heikkikin emäntänsä kanssa. Sielä oli rähäkkä käynyt, kun nämä entiset pahankuriset oppilaat muistelivat koulunuoruuttaan. Olisipas arvannut ajaa noille jatkoille.

 

Yhtä kaipasin tuolta koulun juhlista. Lakson Mattia ei näkynyt. Taija-opettaja kertoi, että kyllä Mattia pyydettiin vielä juhlapäivän aamunakin. Liekö iskenyt romuskan vai mikä oli syynä. Terveisiä myös Matille.

Toimittajan tuolilta 19.11.1986

 

Heti aluksi pitää tässä pyytää anteeksi paria painovirhepaholaista. Haikaran kyläkierroksen yhteydessä puhuin Lindgrenin Hannusta ja kerroin kuka minua sinne yllytti. Se oli Ruhkalan Antti Ylivieskan K-konekeskuksesta. Tekstiin oli kuitenkin tullut Rauhalan Antti. Semmosta minä en tunnekaan.

Toinen kömmähdys oli sattunut Pauli Vaaralan haastattelun yhteydessä. Siinä yksi sana muutti koko asian. Vaaralan puhelinhaastattelussa piti olla seuraavasti: Kirkon miespappeudelle on syvästi jumalansanaan pohjautuva perusta. Tekstiin oli kuitenkin lipsahtanut, että naispappeudella on tuo perusta. No asiaa ymmärtävälle tuo tietysti selvisi heti, että kömmähdys oli tullut. Pyydetään anteeksi.

Sitä se teettää, kun ne tahtoo nuo minun silmälasit olla aina likaiset ja kirjoituskoneessa huono nauha. Kuulon kanssakin on niin ja näin ja kotona ainakin se tahtoo olla hyvin valikoiva. Ikäviä asioita ei taho kuulla millään. Sellaiset tutut sanat kuin syömään ja kahville kyllä korva eroittaa kovastakin melusta.

 

Kerroin aikaisemmin, että monien nivalalaistenkin tuntema Hämön Juho on kuollut ja nyt jo haudattukin. Siinäkin uutisessa oli virhettä. Sairastumishetkellään Juho oli ollut sukulaistalossani Kivikolla, josta nuori emäntä oli toimittanut hänet sairaalaan.

Nivalalaiset lähettivät Nousiaisiin kukkalaitteen ja adressin. Kukkalaitteen oli laskemassa Savelan Eevan sisar, joka asuu Nousiaisissa. Kovin monia sukulaisia ja ystäviä ei ollut Juhon haudalla.

Sen verran tuli tietoa Juhon jäämistöstä, että pieni punainen mökki Nousiaisissa on ränsistynyt ja Juho ei sielä enää juuri pystynyt asumaan. Juhon jäämistöstä oli löytynyt myös tuo hänelle rakas lapsuuden ja kodin muisto. Kun Johannes 82 vuotta sitten seitsemän vuotiaana lähti kotoaan Karjalan Muolaasta niin äiti taittoi hänelle leivänpalan mukaan. Se leivänpala oli Juholla vieläkin tallessa ja kesti läpi elämän.

 

Seurakuntavaalit on taas käyty tältä erää. Liekö kiivas naispappeuskeskustelut vienyt puhdin pois, kun vaaleihin osallistuminen jäi niin laimeaksi.

Seurakuntavaaleissa Pelon Pekka nousi ääniharavaksi. Pekkahan on kovin symppis. Ei ihme kun on Aaken ja Lainan poikia. Tässäpä on tilaisuus lähettää Aakelle pikaisen toipumisen terveiset.

Toinen yli sadan ääneen yltänyt valtuustoehdokas oli Junttilan Sirkka. Sirkankin kannatus näyttää pysyttelevän noissa kunnallisvaalien luvuissa.

Tällä kertaa vaaleissa tapahtui melkoinen ”vallankumous”. Uusia valtuutettuja tuli peräti puolet. Vallankumoukset tekivät myös naiset. Valtuustossa on nyt 13 naista ja se on miehille epäonnen luku. Nyt saa kuulla naispuhujaa jo kirkossa ja valtuustossa puhumattakaan kotona.

Niin sitä riisutaan miesten arvomaailmaa ja valtikkaa. Ei ihme, jos suomalaiset alkavat tuottamaan vaimoja tuolta Kauko-Idästä. He kuuleman mukaan ovat vielä uskollisia ja alamaisia herralleen.

Toimittajan tuolilta 26.11.1986

 

Entisen kappalaisemme Kourin Arton päälle näytetään keräävän palavia hiiliä tuolla pohjoisessa. Viime viikolla oli Ilta-Sanomissa uutinen, että Artoa perheineen ei päästetä asumaan pois virka-asunnosta. Arton kertoman mukaan kyse on painostuksesta, että hänet haluttaisiin savustaa kokonaan ulos. Viime kesänä Arto joutui lentoruiskutuksen kohteeksi Haukiputaalla.

Kauheita nuo pohjoisen asukkaat, kun omaa pappiaan noin költtäävät. Arto oli Nivalassa monet vuodet, eikä ollut minkäänlaista kaplakkaa. Tuu Arto ihmisten ilimoille sieltä.

 

Kävin taas juomassa tuottajien kokouksessa kahvit ja kuuntelemassa miesten mietteet. Täytyy korjata, olihan siellä toki emäntiäkin runsaasti. Kokousväki on nuorentunut. Kun muistelee niitä takavuosien kokouksia, niin kyllä ne olivat paljon värikkäämpiä. Värikkäämpiä olivat isännätkin. Nykyiset ajaa matalalla profiililla ainakin kokouksissa.

Ennen hyvään aikaan kun oli kokouksissa Hauta-Riku, Nissisen Vilho, Syväluoman Samppa ja monet muut isännät, niin sitä kuuli joskus jämerääkin keskustelua.

Entinen neuvojakolleegani Risto Rusko sielä selvitti kauppapoliittisia tilanteita. Ei hyvältä näytä. EEC-maissa on voita varastossa saman verran kuin Suomen 20 pennin kilohinnalla. Todellisesta ongelmasta voidaan siten puhua.

Kyllä se tämä ärhentely auttaa. Vuolteenahonen komisteli kuuntelemaan tarkkaan toimintasuunnitelmaa ja sielähän oli meille osa-aikaviljelijöille jotakin luvattu. Oli luvattu järjestää keskustelu- ja informaatiotilaisuus. No onhan se nyt jotakin tai ainakin päänavaus.

 

Tässä muutamana päivänä, taisi olla maanantai, törmäsin Esson-baarissa Mäntylän Ahtiin. Kerkesin siinä kiireiseltä mieheltä kysellä Kemin kuulumisiakin. Kovat on hommat pojilla ja tämä lauha syksy on tuonut omat ongelmansa kuningas liejun kanssa. Pikku pakkanen ei olisi pahitteeksi.

Tupsahti siihen Päivärinnan Einarikin ja sain kuunnella sivusta kahden kovan yrittäjän keskustelua. Tuli siinä puheeksi tuo vanha pakinani, että kaikki Nivalan isot yrittäjät, Ahti mukaanluettuna ovat olleet kansakoulussa opettajalle epätoivoisia ainesta. Päivärinnan Einarikin tunnusti, että kerran lyötiin Lehtisen Huugon kanssa veikkaa, kummalla huonompi koulutodistus.

-Kyllä siinä Hugo hävisi, totesi Einari. Puhuttiin sen ajan koulunkäynnistä ja monta mukavaa juttua muistui niiltä ajoilta. Ahti kertoi, että kun Pahkaperältä paloi koulu niin sinne ei sota-aikana saanut päteviä opettajia. Röytiön Anna oli toiminut kiertokoulunopettajana, mutta Annankin laskutaito loppui kertotauluun ja jakolaskut meni jo yli Annan nutturan. Samat vinkeet tuntui olleen Pahkalan koulussa. Sitä pyyhkäistiin kuin Jukolan veljekset kesken koulupäivän variksenpesille, eikä opettaja tavoittanut moneen päivään.

Einarikin totesi, että ne ei nuo nykyajan kossit liiku metissä ja sen vuoksi niillä on huono kunto. Einari kertoi sotakokemuksistaan, kun he marssivat 50 kilometriä päivässä Viipuriin, niin toiset oli aivan raatona.

 

-Minä lähin vielä illalla liikenteeseen ja juoksin sian kiinni ja päästiin porukalla syömään, muistelee Einari. Kankeaa se taisi olla Päivärinnan Einonkin keskikoulunkäynti Raudaskylässä. Eino viihtyi samalla tavoin metsissä ja laskennonopettaja Einolle päivittelemään, että sinulle ei tartu laskento ollenkaan päähän, kun sinä vain metsissä kulet, etkä tule tunnille. Einolla oli vastaus valmiina:

-Niin niin neiti, vaan minullapa onkin metsäopista ysi.

 

Raudaskylän körttiseminaarissa kysyttiin sitä, miksi herännäisyys ei näkyvämmin mene mukaan politiikkaan. Toisella herätysliikkeellä on julkisesti tunnustetut kansanedustajat, mutta heränneillä ei. Kysyjä tiedusteli vielä Jaakko Eleniukselta, että mihin porukkaan ne körttiset kuuluu.

 

Elenius totesi, että Etelä-Pohjanmaan körttiset ovat pääosin kokoomuslaisia ja täällä Keski-Pohjanmaalla keskustalaisia. Tiukka ei raja ole, vaan heränneiden edustajia löytyy miltei kaikkien puolueiden listoilta.

 

Mielenkiintoinen havainto ja kun tarkastelee Etelä-Pohjanmaalta muuttaneiden heränneiden poliittista kantaa täällä Nivalassa, niin kyllä se antaa samansuuntaisia kommentteja.

 

Rahantuloa ei voi estää, mutta menoja voi supistaa, totesi entinen mies. Näin voi tuumat myös Jylhä-Ollilan Oiva ja Vierimaan Olli, joille viimekertainen lottokierros toi kuusi ja lisänumeron kymmenen ristin systeemissä. Pitkään piti poikia jännässä, tuleeko yhtään täysosumaa. Se olisi tiennyt yli puolen miljoonan pottia. No tulee sieltä varmasti muutama kymmenen tuhatta suolarahoiksi.

-Se oli vasta kottia, kyllä sieltä tilikin tulee, uskotteli Oiva. Onnittelut voittajille.

Toimittajan tuolilta 3.12.1986

 

Tässä Nivalan Marttojen juhlien aikana iskettiin erään miehen kanssa silmämme nuopparilla haitaria soittavaan tyttölapseen. Isot pojat kertoivat, että hän on kunnan nuorisosihteeri. Kyllä se vaan vanhan miehen silmäkin vielä jotakin huomaa. Mentiin juttusille.

Tyttöihminen kuului tämä Kannuksen kaunotar vielä olevan. Naureskeli vaan kun kysyttiin, että onkos sitä tyttärellä suluhasta.

-Kukapa tuon tietää, vastaili tyttö.

Voi hyvät Nivalan isännät. Pankaa nyt töpinäksi kun noin kaunis ihminen tiuhiana kulkee. Siitä sais näpevän emännän taloon. Eihän se nykyaikana ole pakko navettaan mennä. Antas tytön pitää kunnan virka, kun tuo maatalouden tulevaisuuskin näyttää niin kovin epävarmalta. Olisipahan yksi tili, jos meijeritili katkeaisi. Saahan sillä kulttuurisihteerin palkalla apulannat ja monta muutakin tarpeellista.

Niin ja olisihan sillä monta muutakin hyvää puolta. Uusi komia ihminen toisi aina kylälle elämää. Tulisi näppärä sihteeri ja puuhaihminen kylätoimikuntaan.

Elä nyt vain tyttö pidä tätä mahdollisesti tulevaa kosintaa kovin ekonoomisena. Saattaahan siihen hyvinkin liittyä lämpimiäkin tunteita.

Ajattele nyt toinenkin vaihtoehto. Saatat joutua jonkun pintakireän merkonoomin vaimoksi, joka vie sinut kerrostalon kaksioon Espooseen. Ja mikä aviomies se tämä merkonoomi. Kärtyinen, illat pois kotoa luuhaava mies, joka ei etene uraputkessa, vaan pysyy reskontran kääntelijänä koko loppuikänsä. Mitäs semmosella miehellä on virkaa. Natkuttaa ja on aina pintakireä. Siellä kerrostaloissa on monta entistä Aittoperän ja Välikylän tyttöä, jotka haikeudella muistelevat lapsuudenaikoja ja rempseitä naapurinpoikia.

Otappa tyttö neuvosta vaari.

 

Tässä lehdessä on varmasti monelle tuollainen jymy-yllätys. Pidisjärvi-lehden palstoilta löytyy maakunnan tunnetuimman kynänkäyttäjän pakina. Paavali on nyt lupautunut avustamaan tätä lehteä.

Varmaan moni ajattelee, että nyt on maailmankirjat sekaisin. Vanhat kiistakumppanit samassa lehdessä. Eikö vain olekin. Olen jo aikaisemmin kertonut, että sain tutustua tähän Paavali-nimiseen profeettaan isoisäni Esaias Salmelan hautajaisissa Reisjärven Lokkiperällä joskus 1940-luvun loppupuolella. Jo silloin tämä puuhakas ja määrätietoinen kymmenvuotias nuorimies jäi mieleeni. Hän oli salvannut itse koirankaulalle jonkinlaisen mökin ja sitä yhdessä ihmeteltiin.

Seuraavan kerran tapasin miehen kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Hän oli tullut Kalajaskan päätoimittajaksi ja sai myöhemmin minutkin houkuteltua aputoimittajakseen. Tässä Paavali nyt on sitten väkivelkasilla.

Paavali peloitteli tuossa tavanomaisen lennokkaassa alkupakinassaan jo, että Jaakko joutuu Pietarin hiilivalkeille hänen tekojensa tähden. Mutta minäpä pesenkin käteni kuin Pilatus tämän miehen vereen ja tekoihin. Kyllä me ”profeetat” osataan. Antaa vaan tulla lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Onhan tässä jo tarpeeksi nyhjöteltykin. Voimaini päivinä opastin nuoria toimitusharjoittelijoita, että jutun pitää aina mennä lehteen kihlakunnanoikeutta, Julkisen Sanan neuvostoa ja hirttotuomiota hipoen. Silloin jutulla on lukuarvoa.

 

Kahdet syntymäpäivätkin tässä hurahti ohi. Kivijuuren Fanni vietti lähiomaistensa parissa 85-vuotispäiviään. Fanni on vielä keppelä mummo. Kulkee tuolta TVH:lta kirkolle pyörällä ja takaisin. Lapset jo olivat ehdotelleet äidille pyörillä olevan potkukelkan hankkimista syksyn liukkaita varten. Fanni ei ollut hyväksynyt tarjousta, vaan oli todennut, että luulevat pian vanhaksi ihmiseksi. Se on oikein

Laurilan Iidalla oli samoin syntymäpäiväseurat viikonvaihteessa. Iida vietti synttäreitään tyttärensä luona Kumpuperällä. Mukava olisi ollut käydä tervehtimässä entisiä tuttuja. Tulihan sitä ennen käytyä aina jollakin asialla Laurilassa kylässäkin. Myöhästyneet onnittelut ja kaikkea hyvää.

 

Tässä eräänä päivänä minulle soiteltiin, että koita nyt keventää sitä juttua niinkuin ennen vanhaankin. Pistä vähän puolipornoa, niin se naurattaa.

Vaan kun ei tahdo enää naurattaa. Minä sain tästä puolipornon kirjoittamisesta niin tarpeekseni jo alokasaikana.

Minä pääsin alokkaana ensimmäisen kerran iltalomalle. Tietenkin Palokunnan talolle tansseihin Oulun kaupungille. Kun oli kolme kuukautta ollut kasarmilla, eikä ollut naisia nähnyt kuin sotapesässä, niin sitä oli jo mielipuolenkiilto silmissä ja kuola valui pitkin leukaa kun pääsi tanssipaikalle. Kyllä ne kaupungin tytöt, jotka olivat jo kymmeniä ikäluokkia tanssittaneet, osasivat mokuja kiusata. Aikakin hurahti niin, että tuli kiire kasarmille. Juostiin siitä hautausmaan poikki ja kompasteltiin puoli metriä liian pitkän manttelin helmoihin ja silmille valuvaan pari numeroa liian suuren lakin kanssa viimein hikipäissään kasarmille. Kyllä sitä mahdettiin olla sankarin näköisiä. Pahaksi onneksi myöhästyttiin muutama minuutti ja siitä päivystäjänä ollut alikessu nosti kauhean mekkalan.

-Vai on sitä oltu hurjastelemassa seksihommissa, karjui alikessu kauhialla sotaäänellä.

-Minäpä annan teille seksiharrastusta tarpeeksi. Pääsette putkatuomiolta, jos kirjoitatte vessapaperirullalle tuhanen sanaa pitkän kertomuksen aiheesta: ”Mitä makarooni vaikuttaa kastemadon seksuaalisiin tunteisiin?”

Siihen aineeseen loppuivat minun mielikuvitusleikkini seksuaalielämästä, enkä ole paljon viitsinyt edes lukea Jalluja tai Nyrkkiposteja. Tämä alikersantti saa merkitä sotilasuransa erääksi saavutukseksi sen, että on loppuiäksi niistänyt erään tykkimiehen romanttishohtoisen elämän yhdellä ainekirjoituksella.

Toimittajan tuolilta 10.12.1986

 

Eipä tainnut tulla Nivalasta kaupunkia.

Sisäministeri Raatikainen taisi viime kerralla ottaa nokkiinsa, kun hän esitti vain muutama kaupunkia ja hallitus myönsi yhtä lukuunottamatta kaikille halukkaille kaupunkioikeudet. Kaisan tahtoon pökkää nämä haaveet, ellei joku pysty kääntämään hänen tai Erkin päätä. Keittiön kauttakin asioita voitaisiin hoitaa. Heittihän se Niemelän Anttikin aikoinaan keittiön kautta teollisuuskyläpäätöksen. Antti nokkelana miehenä huomasi silloin kauppa ja teollisuusministeri Jan Mangus Jansonin ja hänen sihteerinsä välillä vähän normaalia lämpimämpää silmänvälkettä ja lähetti sihteerille kukkia ja toivomuksen, että puhua vielä ministerille. Puhe oli mennyt kukkia myötä perille ja Antti sai haluamansa päätöksen ja ministerin sihteeristä nykyisen puoliskonsa. Mitähän sille Erkille veisi. Hän on lukumiehiä. Se on nyt kunnan Paavon vietävä Raatikaisen Erkille vaikkapa Haanpään novelli Kairanmaan syksy. Jospa hän sillä heltyisi puhuttelemaan rouva ministeriä.

Nyt alkaa olla jo painavia syitä saada veronmaksajankin kannalta Nivala kaupungiksi. Nivalan maalaiskunta on lätkimässä pöytään 183 miljoonan markan talousarvion, joka ylittää kymmenellä miljoonalla väkirunsaamman Ylivieskan kaupungin talousarvion. Tämä maalaiskuntana olo alkaa tulla kalliiksi veronmaksajille.

Talousarvion julkistamistilaisuudessa tuli pakostakin sellainen kyyninen olo, kun kuunteli kunnan nokkamiesten esitystä talousarvioksi. Mikä on kuntien vastuuntunto kansantalouden ohjailussa ja kehittämisessä. Valtion ja työmarkkinaosapuolten kesken sovittiin maltillinen tuloratkaisu ja sillä on pystytty pitämään inflaatio alhaalla. Näitä pyrkimyksiä tukemaan on tehty valtiovallan ja kuntien keskusjärjestöjen kesken kunnallistalouksia koskeva suositus ns. järjestelyasiakirja, joka tulisi vakavasti ottaa huomioon kuntien ja kuntainliittojen talousarvioiden raameiksi. Ensi vuodelle tämä asiakirja määrittelee henkilöstön lisäykseksi 2% ja käyttötalousmenojen kasvuksi 3%. Mitenkäs on käynyt Nivalan kunnassa. Henkilöstön määrä nousee neljälläkymmenellä mikä tekee noin 7 prosenttia. Käyttötalousmenot kasvavat 12,6%. Infossa todettiin vain kyynisesti, että ei ne missään muussakaan kunnassa ole pysyneet näissä rajoissa ja kuntainliitoille kasvaa vieläkin enemmän.

Mitähän ajattelevat duunarit ja tillarit, jotka ovat saaneet tyytyä vain nollalinjaan palkankorotuksissaan ja maitotileissään? Se on niin helppo mällätä toisten rahoilla. Tämä demokratia on hyvä asia, mutta se tahtoo tulla niin lemmon kalliiksi.

Nyt kun talousarviossa olisi runsaan äyrimäärän kasvun johdosta ollut mahdollisuus tehdä todellisia korjauksia vähäosaisten hyväksi, olisi kunnan tullut näyttää tahtonsa. Yksi tällainen kierouma on esim. katurasitusmaksu, joka on aivan ylimääräinen vero. Uusi laki antaa mahdollisuuden kunnille olla perimättä tätä maksua. Tämähän on täysin epäoikeudenmukainen lisävero, joka koskee kipeimmin vuokralla asuvia pienituloisia. Tänä päivänä joutuu keskustassa maksamaan kaksiosta vuokraa 1400-1600 markkaa kuukaudessa ja yksin vuokraa korottava on katurasitusmaksu. Tällä olisi ollut myös aluepoliittisesti läpimenomahdollisuus, sillä kuntahan maksaa teiden talviauraukset korvauksetta myös sivukylille.

Talousarvioissa on osoitettu myös määrärahoja elinkeinotoimintaan. Valitettavasti se on käytännössä niin, että suoranaisesti siitä ei hyödy yksikään yritys markkaakaan, vaan rahat menevät kaikenlaisen organisaation pyörittämiseen, eli ne syövät itse itsensä.

Kohtahan tässä ollaan samassa pisteessä kuin Espanjassa. Toinen puoli kansasta myy arpoja ja toinen puoli ostaa. Pysyy se kansantalous kuulemma silläkin tavalla pystyssä.

 

Takavuosina nykyinen pressa ja silloinen pankinjohtaja Manu möykkäsi kovasti vastuuttomasta taloudenpidosta, vaikka olikin tuolloin demari. Meillä on porvarijohtoinen kunta ja se kasvattaa julkista sektoria sellaista vauhtia, että minkään maan sosialistit eivät pysyisi perässä. Kunnan velkakin kasvaa melko roimasti. Se nousee asukasta kohti 2.300 markasta 2.850 markkaan. Jos sinulla on kuusihenkinen perhe, niin omakotitalosi on kiinnitetty kunnan veloista 17.100 markalla.

No siinä tuli nyt vähän silitettyä noita kunnanmiehiä vähän vastakarvaan, vaan paikallislehden tehtävä on olla myös haukkuva koira, eikä kehräävä kissa.

Toimittajan tuolilta 17.12.1986

 

Tasan ei käy onnenlahjat. Itsenäisyyspäivän juhlista ajelin kohti Koskenperää Mäntylän Ahtia kuvailemaan. Muut olivat saaneet tasavallan kunniamerkkejä. Minulle lätkäytettiin taas vaihteeksi ylinopeussakko tuolla ammattikoulun tienoilla.

Äimistyin näistä toistuvista sakoista ja päätin soittaa kihlakunnantuomarille. Minulla ei ollut niin paljon hilausta kuin Paavalilla, joka vastaavassa tapauksessa pyysi poliisit lounaalle.

-En ole koskaan ajanut kolaria, vaikka olen ollut 30 vuotta miltei joka päivä tiellä. Mäkelä kyseli sakkoni suuruuden ja totesi viimein.

-Ei siinä ole kuule mitään muuta kuin menet ja maksat äkkiä pois, niin se ei jää pitemmäksi aikaa vaivaamaan. Olen minäkin saanut pysäköintisakon ja kiivastuin niin että kävelin suoraan postiin ja maksoin pois, neuvoi Kai Mäkelä. Siihen ne kilpistyivät armon anelut ja oikeassahan se tuomari taisi olla.

 

Tapasin viime viikolla postissa Alpuan Aarnen ja kerroin, että olen käynyt haastattelemassa Roope-poikaa. Aarne siinä totesi, että mitenkähän se mahtaa Roopella yhtiö mennä. Näytti siltä, että Aarne oli vähän niinkö huolestuneen näköinen.

Turha on isä-Aarnen huolehtia. Roope istuu rahakirstun päällä kuin hänen tunnetumpi kaimansa. Roopella on kunnan lämpöröörit hallussaan ja jos raha loppuu, hän nostaa taksaa. Roopen firma oli viime vuoden vaihteessa Nivalan tuottoisin firma. Irtonaista rahaa oli tileillä lähes pari miljoonaa ja runsaan miljoonan markan saatavat päälle. Roope istuu kirstun päällä.

 

Paavali tuossa pakinassaan kertoili noita veljensä huimia kolttosia. Pitäisiköhän minunkin kertoa yksi tarina, että kyllä sitä osattiin Vellipuhossakin. Kerrompa vaikka yhden tarinan oman jalkani katkeamisesta.

Se tapahtui silloin nuoruuden huimina päivinä, kun sitä urheiltiin. Ryhdyin huhtikuisena iltana hyppäämään seivästä ja muhien alla oli vielä jäätä. Tulin alas luikkaan jään päälle, ja kauhia paukaus. Kinkkasin viikonlopun yli tuolla nilkalla ja taisin käydä Tuiskulassakin nojailemassa polkupyörään. Maanantaina tuli jalka niin kipeäksi, että piti mennä silloisen lääkärin, Lappalaisen luokse. Lappalainen totesi, että ompas pahasti nyrjähtänyt ja sitoi nilkan tiukasti idealsiteellä. Känkkäsin jalalla viikon, mutta se alkoi tulla mustaksi. Menin uudelleen näyttämään lääkärille. Lappalainen kauhistui ja määräsi kuvattavaksi. Sitten tulikin isommat hommat. Lääkäri totesi, että oli luu poikki ja minä olin jo pari viikkoa kävellyt jalalla ilman kipsaamista. Nyt Lappalainen määräsi jo varomaan jalkaa.

Viikon päästä piti mennä näyttämään. Kipsi oli jäänyt väljäksi ja lääkäri funtsi ja halkaisi sen viimein ja sitoi lujempaan. Siinä tuli sitten viimein jo juhannuskin ja halutti juhannussaunaan. Tiedättehän kesäkuumalla pitkän säärikipsin. Voi että se osaa kutittaa makeasti. Naisten korsetin ruoto oli hyvä kyysimisväline, mutta taisin minä taivutella jo sinne rautalankaakin. Aattoiltana kuopasin kipsin pois ja kinkkasin saunaan. Sitten pantiin kipsi paikoilleen ja lähettiin Haapajärvelle juhannusvalviaisiin. Toiset kossit kertoivat, että minä olin pitänyt kainalosauvoja päistä kiinni ja kolmen metrin loikilla harpponut Haapajärven katuja.

Sitten tuli taas näytön ja kuvauksen paikka. Silloin sain kuulla kunniani. Kipsistä oli jäljellä vain kipsipölyinen harsotuppo ja luunpäät edelleen irti. Lappalainen uhkasi panna minut köysiin jos vielä rikon kipsin, enkä taltu aloilleni. Hän kipsasi jalan uudelleen ja tulin kainalosauvoilla Osulaan linja-autoa odottamaan.

Parahiksi siihen tupsahti tuttavani Pellonpään Lassi uuden moottoripyöränsä kanssa. Lassi alkoi houkuttelemaan, että lähe moottoripyörän kyytillä kotia. No minä istuin taakse ja niin lähettiin. Silloin ei ollut nopeusrajoituksia kaava-alueella. Hyvin mentiin Timosen mutkaan asti, mutta kun lähdettiin ohittamaan ulkokurvista autoa, mentiin vauhdilla mehtään. Minä tietenkin tökkäsin kipsijalan esimmäiseksi vastaan. Selvittiin tielle hengissä, mutta kipsinmurut jäi mehtään ja taas vilkkui jalassa vain pölyinen harso. Oltiin tunnin kuluttua taas Lappalaisen pöydällä.

Nyt ei enää keskusteltu, mutta katseet olivat sitäkin puhuvampia. Kipsi laitettiin ja tohtori Lappalainen taisi mumista jotain siihen tyyliin, että tänne tuo olisi pitänyt jättää ja sitoa sänkyyn kiinni, vaikka olishan se saattanut karata sängyn kanssakin.

 

Sinä kesänä se isäkin taisi jo hermostua minun vilkkauteeni. Eräänä kesäpäivänä hän oli mennyt Leppäniemeen, istunut penkille ja huokaissut raskaasti. -Eipä taija tulla Jaakosta miestä. Nuo sanat olen kuullut kasvukumppaneiltani monesti myöhemmin.

 

Syksyn sorsajahtiin jalka parani ja tulikin niin lemmon hyvä. Vähän muhkurainen se on ja paukkuu niin pahuksesti, kun sitä nilkkaa taivuttelee. Siitä kesästä saakka ja sitä ennenkin on tähän päivään saakka ollut joka kesä joku luu poikki. Jos ei isompia luita niin ainakin kylki- tai solisluut. No niitähän ei tarvitse sairastaa, jos vaan pystyy olemaan aivastamatta ja rykimättä. Silloin vihloo keuhkoista pahanlaisesti. Näistä ruijuutuksista on jäänyt tosin kylkiluihinkin sellaisia muhkuroita kuin puuämpärin vanteissa solmukohdat. Vaan eihän nuo paljon haittaa. Me taijetaan olla tuon Paavalin veljen kanssa sukulaissieluja. Niin että pallaa se sauna meilläkin, vaan tuuppa nauloja pokkiin.

Toimittajan tuolilta 23.12.1986

 

Vanha ystäväni ja tuttavani Pasi Eskola teki reippaan nutunvaihdoksen. Hän muutti Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton sihteerin, aikaisemmin toiminnanjohtajan, paikalta Kalajoki-lehden päätoimittajaksi. Kalajoki-lehden omistajana ja kustantajanahan on Pohjois-Pohjanmaan äänenkannattaja Liitto-lehti. Hyppäsikö Pasi hukkuvasta laivasta? Menestystä Pasille uudessa tehtävässä.

 

Viime viikolla oli Puustellissa nostalginen tilaisuus. Kullaan Veikosta leivottiin kunnallisneuvos ja Pirkosta neuvoksetar. Itse maaherra Ahti Pekkala oli luovuttamassa Tasavallan Presidentin avointa nimityskirjettä. Veikko sai olan takaa ansaittuja kehuja ja tällä kertaa muistettiin myös Kullaan Pirkko-emäntää, joka on joutunut vastaamaan talon töistä usein Veikon poissaollessa. Tuossa tilaisuudessa paljastui yksi asia, että ei ne kaikki Veikon luottamustehtävät kestä päivänvaloa, eikä julkisuutta.

 

Veikko kun kuuluu salaojayhdistyksen johtokuntaan. Yhdistyksen edustaja olikin varsinainen huuliveikko ja hän osasi pukea onnittelunsa poikkeuksellisen nautittavaan sävyyn. Onnittelut Kullaalle.

 

Onnittelut myös Haapasen Maurille, joka matkusti vaimonsa kanssa ulkomaille syntymäpäiviään viettämään.

 

Löytynojan Jaska on ollut elämässä reissumiehenä. Jaskakin on palannut jouluksi kotiin ja viettää miehuutensa korkeimmalla kaarella syntymäpäiväänsä itsenään joulupäivänä. Onnittelut Haikaperälle.

 

Pitäisi tässä kiitellä Pidisjärvi-lehden lukijoita ja ystäviä puolen vuoden rikkaasta kanssakäymisestä. Minulle henkilökohtaisesti tämä aika on ollut ehkä elämäni antoisinta. Olen saanut huomata, että on olemassa ystäviä, jotka tukevat vaikeuksien kohdatessa. Tämä tunne riittää minulle parhaaksi joululahjaksi.

 

Ja mitähän minä toivoisin Teille lukijani. Teille myymäläapulaiset, jotka olette kassakoneiden ja kiihkeän asiakaspalvelun lomassa tyhjentäneet sielunne hyvänjouluntoivotuksiin. Teille sairaiden ja vanhusten hoitajat, jotka olette nähneet voimien loppumisen ja elämän yksinäisyyden ja olette eläneet voimakkaasti tunteella näiden vanhusten mukana. Toivon, että voisitte koota sielunne myös omaan jouluunne.

 

Sinulle kiireinen liikemies, toivon pysähdystä hetkeksi elämän keskellä. Aineellisen keskellä on kuitenkin jotain kestävää koko elämän varrelle. Huomaa tämä.

 

Ja yhden toivomuksen teen, jonka en toivoisi loukkaavan ketään. Joulu on kodin ja perheen juhla. Lapset säilyttävät joulumuistot läpi elämän. Elkää hyvät vanhemmat pilatko tätä juhlaa viinalla. Toivoisin, että yhdessäkään kodissa ei tarvitsisi lasten nyyhkyttää sänkyyn käpertyneenä elämän tuskaa ja vaimon paeta jouluyönä. Vaikka elämänväsymys ja paineet saattavat tuntua kestämättömän raskailta, niin yhdessä vietetty raitis joulu saattaisi antaa voimia uuteen arkipäivään. Raitis joulu on paras lahja, minkä lapsilleen voi antaa. Rauhallista sisältörikasta joulua.

Toimittajan tuolilta 31.12.1986

 

Olipas pitkät joulunpyhät. Pitkiltä ne oli tuntunut Hourulan Antistakin, joka vietti nyt ensimmäisen karjattoman joulun. Joulun alla Antti saatteli korkealaitaiseen viimeiset eläimet ja se oli vaikea paikka. Ei päässytkään Antti enää jouluaattona tarjoamaan karjalle tuota tavallista maittavampaa jouluateriaa, joka niin monessa talossa on ollut tapana. Antin mielessä pyöri pahanmielen märepala koko joulun ajan. Nyt Antti ja Sylvi lähtivät Rokualle kuntoutukseen, että karja unohtuisi pois mielestä. Terveisiä vaan Rokualle.

 

Kääriäisen Otto Haapavedeltä sai joulun alla vastaanottaa mittavista ansioistaan director musices-arvonimen. Tämä arvonimi meni oikealle miehelle. Otto on tehnyt mittavan työn Haapaveden musiikkielämän ja nuorten taitajien hyväksi.

Kovin vain on vaikea lausua tuota Oton arvonimeä ja se tässä ihmetyttää, miten sitä Anna-Liisa-emäntää nyt tituleerataan. Terveisiä vain Hatukankaalle ja hyvää uutta vuotta.

 

 

Raivion Askon jouluhaastattelu sai itsessään Askossa aikaan suorastaan ”siivousvimman”. Asko oli ottanut jouluaattona muovisaavin ja kanteli vanhat lehdet pihalle ja poltti ja teki siinä vähän muutakin pölyjen pyyhkimistä. Liekö ollut joulupukki, hyvä haltija vai mikä, joka palkitsi Askon siivoukset. Lehtien välistä löytyi paperirahaa 1.260 markkaa. Sitä Asko ei muistanut, milloin rahat olivat sinne unohtuneet, sillä hän oli tehnyt perusteellisemman siivouksen jouluksi 1979.

 

Nivalan sähkökauppa näyttää saavan uusia piirteitä. Kunnanhallitus jätti henkilövalinnat pöydälle ja se kielii henkilövalintojen kohdalla esiin tulleista ristiriidoista lähinnä Keskustapuolueen ryhmän sisällä. Asiasta on noussut myös pitäjällä puheenaihe ja näissä merkeissä sain puhelinsoiton:

-Minun mielestäni nyt ollaan juonimassa tosi ikävää ratkaisua Revon Sähkön hallituksen ja hallintoneuvoston paikoista. Jokainen nivalalainen tietää, että Vuolteenahon Jaakko on ollut se mies, joka tämän neuvottelutuloksen on saanut aikaan. Siihen on tarvittu paneutumista ja rohkeaa työtä. Nyt on sitten Keskustan ryhmä työntämässä näille hallituspaikoille muita henkilöitä ja Jaakko jätettäisiin sivuun.

En tunne taustoja, mikä tarve on kömyyttää näin raskaasti. Pankaapa jokainen omalle kohdallenne, niin tiedätte miltä se tuntuisi. Toiseksi minä luulen, että siellä tarvittaisiin juuri Vuolteenahon Jaakon kaltaista miestä pitämään Nivalan kuluttajien puolta. Se ei ole kilttien ja nynnyjen paikka. Siellä pitää uskaltaa asettua puolustamaan niitä etuja ja oikeuksia, mihin hänet on valittu. Se on paha tikki koko keskustapuolueelle, jos ruvetaan näin julkisesti päähän potkimaan. Minä olen ikäni ollut keskustapuolueessa äänestäjänä ja järjestömiehenä, enkä hyväksy tällaista, kertoi soittaja vahvalla paatoksella.

No siinähän se tuli soittajan tahto esille, ja lehteenkin. Monesti olen ollut kaiman kanssa eri mieltä asioista, kun oltiin kunnanhallituksessa yhtä aikaa ja olen sen saanut huomatakin. Menneet on kuitenkin menneitä, enkä minä niistä ole ottanut sieluuni arpia. Kyllä minä sen verran Jaakosta tiedän, että neuvottelijana ja asiain hoitajana hän on tällä hetkellä päätä ylempänä muita kunnallismiehiä. Lujiin paikkoihin pitäisi saada lujat miehet.

 

Kun tässä vuoden alussa saan toisen ”taistelevan metson” toimitukseen kaverikseni, niin Paavali pani ehdoksi minun tupakanpolton lopettamisen. Kovat ajat ovat tässä edessä. Toisaalta tämä tupakanpoltto on tehty jo niin vaikeaksi, että käy työlääksi löytää enää tupakanpolttopaikkaa, jossa ei olisi lainrikkoja. Ei kotona, eikä kylässä, ei työpaikalla, ei toisten työpaikoilla. Saunassa ja taivasalla olen koittanut himojani tyydyttää ja ainaiset huomautukset niskassa. Nyt vielä parhaat kaveritkin ovat lopettaneet ja muistuttelevat, että eipä tainnu tulla Jaakosta miestä. Saapas nähä.

 

Uudenvuoden toivomuksia on kyselty ihmisiltä. Minulla sitä olisi pitkä puutoslista tuonne ylöspäin. Ensiksi alista lihan himot niin, että tupakkalakostani tulisi tosi. Elä kiusaa pahoillani vieroitusoireilla ja valveunilla. Napakka lottovoitto olisi paikallaan. Maksaisin kaikki laskut pois ja lopulla rahoilla kävisin lomilla. Suuremmastakaan lottovoitosta en olisi pahoillani.

 

Elä pidä kovin kauheita pakkasia, sillä autoni lämmityslaite on kehnonlainen.

 

Anna suotuisa kesä. Ensi kesänä aion ottaa heinäsiementä, kun se näyttää jälleen tulevan hintoihinsa. Elä missään nimessä lähetä ykkösmyrskyjä siinä elokuun alkupuolella, ettei heinänsiemen menisi peltoon. Käännä vaikkapa Kytöpuhon kautta ohi. Ylennykset sotilasuralla, kunniamerkit ja huomionosoitukset olisivat aina paikallaan. Arvonimistä puheenollen, jos katsot tarpeelliseksi, niin elä missään nimessä vuori- tai merenkulkuneuvosta. Ne maksavat liian paljon ja joutuisin entistä suurempiin taloudellisiin vaikeuksiin. Kamarineuvos olisi näppärä ja kohtuuhintainen, eikä tarvitsisi törmätä kovin usein samanarvoisiin näillä kairoilla.

 

Lopuksi katson, että nämä kaikki toiveeni ovat kohtuullisia ansioihini nähden ja ruokkisivat juuri sopivasti itsetuntoani. Mutta jos tuntuu kohtuuttomalta, niin tapahtukoon Sinun tahtosi.

 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA.