Vuosi 1991

9.1.1991

 

Kansalaisten kannalta tämä vuosi 1991 on alkanut ainakin yhdessä mielessä aikaisempia vuosia helpommin. Ei ole tarvinnut täyttää henkikirjoituslomaketta eikä veroilmoituksen teollakaan ole kiirettä. Nämä ”lankettihommat” ovat aina tavallisille varsitöihin tottuneille ihmisille verenpainetta nostattavia tehtäviä. Ihmiset lasketaan nyt tietokoneilla ja virastojen ilmoitusten perusteella. Monelta kuntalaiselta jäin nyt se ainoakin vierailu kunnantaloon tekemättä, kun ei tarvinnut kiikuttaa henkikirjoituslomakkeita.

Verojohtaja Koskela kertoi Nivalan verotoimistosta, että alustavasti on lyöty sellainen takaraja veroilmoituksen jättämiselle, joka olisi aprillipäivän jälkeen, eli 8.4. Perjantaina antaa verohallituksen pääjohtaja tarkemman täsmennyksen niihin päivämääriin, jolloin minkin verovelvollisen on veroilmoituksensa jätettävä. Luultavasti tuohon huhtikuun kahdeksanteen päivään ei ainakaan isompia muutoksia tule, joten tässä jää aikaa piironginlaatikoiden tyhjentämiseen vielä useita kuukausia.

 

Alkaneen vuoden puheenaiheet ovat olleet Persianlahden kriisi ja Matti Nykänen. Matti painii vieläkin kovassa sarjassa, kun vie Husseinilta uutiset ainakin suomalaisten lehtien ja lukijoiden osalta.

Joku puhui radiossa tiistaina, että suomalaiset tarvitsevat tällaisia psykologisia uutisaiheita, että Persianlahden tilanne ei liikaa askarruttaisi suomalaisten mieliä.

 

Nokan varjoon on jäänyt Persianlahden kriisin johdosta Suomelle tärkeät Gattin tullineuvottelutkin. Ameriikka peloitteli jo uudenvuoden alla suomalaisia ja muitakin Euroopan maita paperituotteiden polkumyynnistä Yhdysvaltoihin. Selvä uhkaus Suomelle ja Euroopalle, jotka eivät ole taipuneet maatalouden tukiaisten rajuun leikkaukseen, mikä on USA:n ja muiden suurten elintarviketuottajamaiden vaatimus. Nämäkin asiat pitäisi ratkaista kahden viikon sisällä.

Kaikki riippuu kaikesta. Jos Persianlahden kriisi puhkeaa sodaksi, niin silloin Yhdysvaltain vaatimuksiltakin on osittain pohja pois. Sota-aikana ei koskaan ole elintarvikkeiden ylituotanto ollut päällimmäinen ongelma vaan pikemminkin niukkuus ja nälkä. Lisäksi Yhdysvallat tarvitsee eurooppalaisia tukijoitaan kipeästi Perisianlahdella ja ystäviä on vaikea kiristää. Tämä Persianlahden tilanne saattaa olla pelastus ainakin toistaiseksi eurooppalaisille maanviljelijöille.

Sotaa ei varmasti moni toivo. Rauhanomaisen ratkaisun mahdollisuudet näyttävät kuitenkin heikoilta. Tänään keskiviikkona on yksi merkittävä ja kenties viimeinen yritys ratkoa asioita rauhanomaisesti.

Kaikilla asioilla on vähintään kaksi puolta. Vaikka Hussein peräytyisikin, se jättäisi naapurimaihin ja etenkin Israeliin onton olon. Husseinin vallan halu on hirmuinen ja hän kehittelee varmasti uusia joukkotuhoaseita ja atomipommia ja olisi muutaman vuoden kuluttua entistä uhmakkaampi ja vahvempi. Tätä Israelkin pelkää.

 

Jos on valtataistelu kovaa maailmalla, niin aina sitä on Nivalassakin. Puskaradio kertoi maanantaina, että kunnallisjohdon luottamuspaikat pannaan uusjakoon. Uusjako koskee halutuimpia paikkoja, eli valtuuston ja hallituksen puheenjohtajien tuoleja.

Puskaradion taholta sain kuulla, että valtuuston puheenjohtaja, Väinö Raudaskoskea oltaisiin syrjäyttämässä kesken vaalikauden pois tuoliltaan. Palkkioksi on joku ryhmä luvannut tehdä Väinön puolesta töitä eduskuntavaaleissa. Lupaus on hyvä, mutta sitä ei tarvitse toteuttaa. Mikäli aikaisempien vuosien käytäntö pitää, niin Nivalasta löytyy aina ryhmiä, jotka ovat olleet valmiita heittelemään kapuloita rattaisiin oman ehdokkaan osalta. On levitelty ympäri maakuntaa puskaradion kautta tietoja, että elkää äänestäkö tätä nivalalaista, ei se saa täältäkään kannatusta. Ei ole oikein komeaa työtä oman kunnan edustajien puolesta.

Puskaradion tietojen mukaan Väinön paikalle valtuuston puheenjohtajaksi nostettaisiin nykyinen hallituksen puheenjohtaja Martti Järvelä. Ja sitten olisikin tarpeeksi näkyvä paikka avoinna. Paikan tavoittelija ja koko homman käynnistäjäkin on jo kuntalaisten tiedossa. Saapas nähdä onnistuuko. Eräs keskustan arvostettu valtuutettu totesi, että ei onnistu, eikä saa onnistua. Edessä on eduskuntavaalit ja tällainen menettely sotkisi nivalalaisten keskustalaisten rivit ja suuri joukko jättäisi koko vaaleissa käymättä tympääntyneenä keskinäiseen vallantavoitteluun. Kaiken kaikkiaan alkutalvelle näyttää riittävän mielenkiintoisia tapahtumia kevääseen, vaikka ei olisikaan erääntyvää vekseliä tiedossa.

12.1.1991

 

Presidentti Koivisto oli torstaina toimittajien tentattavana. Tällä kertaa oli todellista asiaakin ja Manukin terävöityi keskustelussa. En ole aikaisemmin pitänyt Koiviston tiedemiestyyppisestä muminasta ja jahkailusta. Tyyli Kekkosen jälkeen oli niin kovin erilainen.

Kuuntelin varhain perjantaina radiosta Koiviston kannanottojen aiheuttamia kommentteja Baltian maista ja Ruotsista. Eivät tyydyttäneet, mutta kertoivat kohteliaasti ymmärtävänsä Suomen aseman ja presidentin varovaisuuden. Minä olisin kyllä Koiviston kanssa samaa mieltä Baltian asioista.

Tuo niin monesti jo toistamani oman mummoni (Veelannin Anna-Liisan) antamat elämänohjeet kosseille, kun läksimme maailmaan olivat hyvät ja kestävät.

– Olokaa ahkeria, pelätkää Jumalaa ja pysykää rikkaiden kanssa hyvissä väleissä, niin kyllä te maailmalla pärjäätte.

 

Baltian maiden vapauspyrkimykset ovat kannatettavia ja toivottuja. Se tapa, jolla he asioita hoitavat, ei ole mummoni ohjeiden mukaan. Suomi on näyttänyt hyvää esimerkkiä omassa vapaustaistelussaan ja sitä esimerkkiä Koivisto kauppasi myös Baltian maille. Meidän yli ei kävelty talvisodassa, vaikka jatkosodassa tulikin turpiin. Kiitos siitä veteraaneille. Se osoitti kuitenkin myös suurelle naapurille, että me olemme yksimielisiä ja ei kannata aliarvioida. Kun jatkosota loppui alkoi poliitikkojen ja valtiomiesten taistelu. Siinä tilanteessa uholla ja taitamattomuudella olisi menetetty itsenäisyys. Joustavuudella, mutta peräänantamattomuudella Suomi on saanut ja säilyttänyt asemansa, eikä sitä kannata riskeerata missään olosuhteissa eikä varsinkaan nyt.

 

Baltit ovat hurmaantuneet yli realismin itsenäisyyspyrkimyksissään. He eivät näytä käsittävän sitä, että koko sivistynyt maailma on iloinnut maailman lievennyksestä, eli idän ja lännen välien lämpenemisestä ja toivoo hartaasti, että Gorbatshovin aloittama kehitys Neuvostoliitossa voisi jatkua ja Neuvostoliitto jatkaa omaa kehityskulkuaan kohti vapaampaa yhteiskuntaa. Ulkomaiden tuki ja sananhelinäksi, eli yllytykseksi kossien tappelulle, niin kuin Koivisto osuvasti ja selkeästi tällä kertaa asian ilmaisi. Baltian maiden itsenäisyyttä ajavilta puuttuu näköjään realismi. Ei ole minkäänlaista taloudellista mahdollisuutta tulla toimeen, jos Neuvostoliitto niin päättää. Länsivallat eivät lähde tukemaan heidän toiveitaan, koska maailman kannalta on enempi pelissä ja Neuvostoliiton tuleva kehitys huolettaa koko maailmaa ja enimmän meitä. Nyt ei kannattasi rettelöidä, vaan antaa Gorbatshoville tuki ja odottaa asian rauhallista kehittymistä. Muutoinkin Baltian maiden asiat jäävät Persianlahden tapahtumien varjoon. Malttia sukulaiset, kehoitteli Koivisto.

 

Valtakunnan ykköspuheenaihe on tällä hetkellä pakolaiset ja varsinkin somali-pakolaiset., jotka panivat kerralla suomalaiset hämilleen ja ovat nostattaneet verenpainetta. Tätäkin asiaa presidentti sivusi ja hänen kannanottonsa oli selkeä.

Kieltämättä asia on hämmentänyt ja kuumentanut tunteita. Hallituksen ulkoasiainvaliokunnankin päätökset ovat olleet hätiköityjä. Takana on tietenkin yleinen mielipide ja varmaan siihen leimansa lyö myös lähestyvät vaalit.

Kyllä nivalalaistenkin kannanotot ovat jyrkät näissä asioissa. Meneppä johonkin huoltoasemalle tai Osulan kulmille ja ryhdy pakolaisia puolustamaan, niin turpiin tulee, ainakin noin kuvaannollisesti. Tässä asiassa oikeastaan paljastuu se tosiasia, kuinka eristäytyneenä ja omissa oloissamme me olemme saaneet täällä elää. Meidän oma ”Niilomme”, Neil Hardwick, totesi eräässä lehtiartikkelissa, että suomalaiset menevät täysin hysteeriseksi, kun näkevät omalla rautatieasemallaan muutaman kymmenen pipopäistä mustaa.

Täytyy tässä kuitenkin muistuttaa nivalalaisia siitä, että meillä on olemassa valtuuston päätös, tosin niukka, että kunta on valmis vastaanottamaan pakolaisia. Ei ole toistaiseksi tarjottu.

Meillä ei ole vielä oikein tajuttu, mihin kaikkeen on sitouduttu YK:n peruskirjoissa. Jos menemme Euroopanyhteisöön, aukenevat rajat monella tapaa. Myös meidän työpaikkamme, rantatonttimme, yrityksemme, maatilamme ja metsämme tulevat ulkolaisten ostettavaksi sikäli kuin ostajia on. Niinhän on jo suomalaisilla mahdollisuudet. Suomi on ostanut yrityksiä ympäri maailmaa. Suomalaisilla on linnoja ja maatiloja ympäri maailmaa. Me olemme olleet suuri siirtolaisryhmä vuosisatojen ajan. Ameriikassa, Australiassa ja tietenkin Ruotsissa. Aktiiviset ihmiset menevät aina sinne, missä on mahdollisuus rikastua ja pärjätä paremmin. Kyllä Kivi-Kalle muistaa, miten 1960-luvulla lähti kalvakoita torpanpoikia ja tyttöjä kouluttamattomina Ruotsiin töihin. Pahimpina vuosina yksistään Nivalasta yli 500. No sen voi sanoa, että suomalaiset ovat menneet töihin ja rikastuttamaan lisää sitä maata, johon ovat sijoittuneet. Meille tulevat pääsevät nauttimaan hyvinvointivaltion sosiaaliturvasta ainakin jonkin aikaa. Ammattitaitoinen työvoima on aina tervetullutta mihin tahansa kehittyneeseen teollisuusvaltioon. Nämä somali-pakolaiset ovat valitettavasti suurelta osalta luonnonlapsia, paimentolaisia, joilla ei ole käsitystäkään siitä, mitä työnteko kapitalistisessa yhteiskuntajärjestelmässä  merkitsee.

Meidänkin edesottamuksia seuraa maailman omantunnon silmäksi ja korvaksi asettuneet järjestöt, kuten Amnesty International, Greenpeace ja Euroopan ihmisoikeuskomissio. Sieltä tulee helposti nokkapaistia, joka menee tehokkaasti koko maailman tietoisuuteen.

 

No, onneksi nivalalaisten ei tarvitse vielä vuosikymmeniin ”pelätä”, että meillä näitä ”pipopäitä” olisi täällä häiritsevästi. Vielä vuosikymmenet seisoo Osulan kulmilla samat remmit ja puheenaiheet, eikä maailma siitä miksikään hätkähdä.

16.1.1991

 

Paljon on tapahtunut muutaman päivän sisällä. Sinisilmäisinä uskoivat Tasavallan presidentti ja Suomen hallituskin, että ei iso naapuri käytä väkivaltaa Baltian maita kohtaan. Juuri kun oli päästy vannomasta, alkoivat tankit jyrrätä Vilnaan. Se oli yllätys suomalaisille ja varmaan kaikkein suurin yllätys Koivistollekin. Menin vielä mokoma tukemaan Koiviston varovaisen toiveikasta linjaa asioiden rauhanomaisen ratkaisun mahdollisuudesta. Nyt ovat allakan kirjat pahemman kerran sekaisin. Kukaan ei tunnu tietävän, kuka Neuvostoliitossa asioita hommia johtaa ja hoitelee, vai onko se sittenkin ”Gorba”. Jos on, niin ei ainakaan sama Gorbatshov, jolle myönnettiin maailmanliennytyksestä Nobel-palkinto.

 

Kyllä maailma voi muuttua muutamissa päivissä ahdistavaksi. Vaikka ne eivät suoranaisesti kosketa meitä, niin hätä heijastuu Suomessakin. Kirkoissa järjestetään rukoushetkiä ja ihmiset eri puolilla maailmaa marssivat kynttilöiden kanssa ja toivovat, että maailma rauhoittuisi ja sodat voitaisiin välttää.

Kriisien aikana kirkot täyttyvät seurakuntalaisista. Varmaan ensi yön aikana lyödään monessa kodissa Suomessakin kädet ristiin ja pyydetään, että sota jollakin konstilla voitaisiin välttää. Jos Persianlahdella syttyy sota, se on varmasti tuhoisa. Senaattori Kennedy otti asian konkreettisesti Yhdysvaltain senaatissa esille. Hän mainitsi, että Persianlahdelle on lähetetty muun sotavarustuksen yhteydessä jo 45.000 ruumissäkkiä. Ensi yönä ja lähivuorokausina maailma valvoo ja kuuntelee uutisia. Tapahtuuko jokin ihme, vai puhkeaako sota? Meillä Suomessa on toinenkin vakava huolenaihe. Tilanne naapurissa näyttää ryöstäytyvän käsistä, eikä kukaan voi arvata ja ennustaa päivääkään eteenpäin.

 

Uutisia on kuunneltu toimituksessakin tunnin välein. Liekö syynä psyykkiset tekijät, kun Pidisjärvi-lehden miehet kaatuivat ”ensimmäisinä sankareina” sänkyyn tiistaina. Flunssa iski rajusti ja tämänkin lorun nikkaroiminen on työlästä työtä.

Sain vanhaan ja pitkäaikaiseen ystävyyteen liittyen mielenkiintoisen haastattelun viime perjantaina. Viippolan Esko on päässyt joulukuun alussa kotiin kuukauden sairaalareissulta. Esko on ensimmäinen nivalalainen, jolle on siirretty uusi sydän.

Tuntuu uskomattomalta, että mies kertoi puhelimessa käyneensä jo useammasti Maliskylän valaistulla ladulla hiihtämässä. Sydämensiirrosta on aikaa vasta runsas kuukausi.

Liekö siitä aikaa vielä paria vuosikymmentä, kun maailmalta tuli tieto ensimmäisestä sydämensiirrosta. Leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli. Kukapa olisi tuolloin uskonut, että parinkymmenen vuoden kuluttua Suomessakin tehdään vuosittain kymmeniä sydämensiirtoja. Onnistumisprosentti on tällä hetkellä jo niinkin korkea kuin yli 70. Kun Chris Barnard 1967 suoritti ensimmäisen sydämensiirron, hänestä tuli maailmankuuluisuus kertaheitolla. Tänään sydämensiirrot ovat miltei jokapäiväistä rutiinia Meilahden sairaalassa. Tapaaminen Eskon kanssa oli mieliinpainuva. Kun itse yrittää paneutua siihen kaikkeen, jonka Esko on kokenut sairauden ja lohduttomien uutisten muodossa omasta terveydentilastaan ja kaiken tämän päälle uusi elämä ja terveys, se tuntuu uskomattomalta lahjalta. Kiitollisuus täytti miehen mielen ja se tuli myös esille miehen puheissa. Vaikean sairauden takaa on löytynyt uusi elämä. Kun siinä Eskon kanssa jutellessa meni puheet tietenkin joustavasti hiihtoon ja tyttären tyttärien menestykseen, niin juttu luisti kuin ennen vanhaan. Tuli siinä mieleeni, että Esko on saanut entisen sydämen tilallekin hiihtäjän sydämen. Tervetuloa takaisin elämään ja rikkaita elinpäiviä Sinulle.

19.1.1991

 

Maailma on sekaisin. Uutiset ovat kovia ja tuhannet lentokoneet kylvävät pommeja Persianlahdella. Tuhannet syyttömät kuolevat. Kaikkiko yhden miehen tai öljyn tähden.

Kaikki tuntuu niin uskomattomalta. Puolen vuoden takaiset olotilat ja toiveet maailman rauhoittumiselta ja ihmisen järkiintymisellä ovat murskautuneet. Niin murskautuivat Baltian maiden itsenäisyystoiveet. Tuli mieleeni näistä Baltian maiden kohtaloista piispa Rimpiläisen kirkkoherroille pitämän esitelmän vertaus.

– Esimiehellä on lankakerä, josta se löysää sopivasti lankaa alaisilleen. Vastuuta ja valtaa sopivasti. Jos lankaa löysää liikaa ja joutuu sitä kerimään takaisin, niin aina tulee konflikteja. Sen vuoksi lankaa pitää löysätä vain tarpeellinen määrä ja pitää ote omassa hanskassa.

Näin on käynyt Baltian maissa. Neuvostoliitto on ryhtynyt keräämään lankaa takaisin. Vapauden toivosta tulee humaltuminen ja perääntyminen keskustelujen tielle näyttää olevan vaikeaa.

 

Uutisia on tullut myös Nivalan osalta. Kaupunkihakemus oli miltei unohtunut jo nivalalaisilta, kun torstaina tuli sitten iloinen uutinen. Vastoin aikaisempia tietoja tämä hallitus teki vielä päätökset näistä asioista. Televisiouutisten lukijakin lipsautti, että Nivala on Kalajokilaakson keskus. Pitäisi lähettää oikeastaan iso juusto tälle toimittajalle ilmaisesta mainoksesta.

Kun Nivalan Yrittäjät muutama vuosi sitten teki aloitteen ei se saanut kaikkia valtuutettuja innostumaan. Valtuusto päätti tehdä kyselyn kuntalaisten mielipiteestä. Enemmistö oli kaupunkihakemuksen kannalla, mikä taisi olla yllätys valtuustolle. No, tämän jälkeen asiasta tuli sitten valtuuston päätöskin, joka nyt neljän vuoden kuluttua toteutui. Sitä ollaan ensi vuoden alusta siten niin kaupunkilaisia että.

 

Nivala-Seura sai ikävän päätöksen veroministeriltä. Tätä on kyllä pelätty jo aikaisemminkin. Muutama vuosi sitten asia jäi ministeriössä jo pöydälle. Silloin epäiltiin, että joku ulkopuolinen taho olisi vaatinut verohuojennuksen poistamista.

Lehtiuutisista sai käsityksen, että päätös olisi tehty sen vuoksi, että Nivala-lehti ja Pidisjärvi-lehti olisi haluttu verotuksen osalta samalle viivalle. Joku oli jo päätellyt, että Pidisjärvi-lehden taholta olisi vaikutettu tähän asiaan. Tämän vuoksi ilmoitan, että meillä ei ole ollut mitään tekemistä tämän asian kanssa. Luulen myös, että Nivala-Seuran johto tietää tämän. Paras kuitenkin kertoa tämä vielä julkisesti. Kilpailua tietenkin on, mutta ainakin toistaiseksi se on ollut molemmin puolin rehtiä.

 

Tuomo Saviluoto oikaisee toimittajaa Baltian maiden kirjoittelusta. Samalla saa nuuskaa Koivistokin. No ollaanhan tuota ainakin kovassa sarjassa.

Jos lienen kirjoittanut epäselvästi, niin pitää täsmentää. Kyllä kait presidentti ja hallituskin jotain ajattelevat, kun lausuntojaan antavat. Neuvostoliiton äkisti jyrkentynyt linja on varmasti kaikille yllätys. Kyllä kait sen jokainen tietää ja aavistaa, että Gorbatshov on kovien paineiden ja eri suuntiin repivien voimien keskellä. Sen vuoksi maltillisuus Baltiassakin olisi ollut tarpeen, että Neuvostoliitto pääsisi ratkomaan omat ongelmansa ja toivottavasti siellä jatkuisi demokratian kehitys, joka nyt kyllä näyttää hyvin pahalta. Toteat, Tuomo, että Jumala on hylännyt Neuvostoliiton. Kova tuomio koko kansakunnalle. Kyllä sielä Neuvostoliiton sisälläkin on tuskaisia ihmisiä ja kristittyjäkin, jotka rukoilevat ja toivovat maailman rauhoittuvan. Ei kannata koko valtakuntaa leimata. Rauhaan johtavaa kehitystä mekin varmasti Tuomon kanssa toivomme, sillä nuo tämän päivän uutiset tuntuvat kovin mahdottomilta.

23.1.1991

 

Pajinkiset ovat viime päivinä muistelleet erityisesti edesmennyttä Vuolteen Villeä ja hänen yli kolmekymmentä vuotta sitten tekemiään ennustuksia maailman tapahtumista. Nyt nämä Villen ennustukset ovat käyneet toteen. Vuolteen Ville ennusti Neuvostoliiton hajaantumisen ja Persianlahdella alkavan sodan. Soittelin tästä asiasta Ruuttusen Arville ja hän kertoi saaneensa omaan arkistoonsa näitä Villen muisteloita.

Ville menetti aikanaan talonsa Raudaskylällä pulakapinan pyörteissä ja muutti Padinkiin Vuolteelle asumaan. Hän oli eräänlainen filosofi, jota iltaisin kuunneltiin, kun miehet kokoontuivat tarinoimaan tupiin.

Ruuttunen palautti mieleen myös yhden järkyttävän tapahtuman, johon omalta osaltaan liittyi myös Vuolteen Villen muistelut. Haapajärven Kalakankaalla tapahtui murhapoltto 1920-luvulla, joka suuresti järkytti koko Pohjanmaata. Talon polton yhteydessä menehtyi mm. kaksi talossa yöpynyttä varusmiestä. Pöydän alla piilossa ollut tyttönen pelastui murhamieheltä, joka tapettuaan talonväen ja sotilaat, sytytti lopuksi talon palamaan. Tyttönen pelastui ikkunasta. Aluksi epäiltiin edesmenneen asianajaja Nestori Kanasen isää murhapolton tekijäksi Nestori Kananen puolusti isäänsä oikeudenkäynneissä ja tästä hänelle kehittyi myöhemmin ammatti.

Myöhemmin murhapolton tekijäksi paljastui Mikko Tiitto, joka samana yönä pakeni Ameriikkaan. Sieltä hänet tuotiin rautahäkissä Haapajärvelle käräjille ja tuomittiin vankilaan.

Vuolteen Ville on muistellut, että hän oli murhapolton yön varhaisina aamutunteina menossa Raudaskylältä Hamarin myllyyn Ylivieskaan. Ylivieskan metsätaipaleella hän tavoitti hevosen ja kaksi miestä, jotka oudoksuttivat Villeä. Hevosella ei ollut minkäänlaisia kelloja tai kulkusia, jotka olivat yleensä kaikissa hevos- ja rekivaljaissa. Ville jäi ajelemaan näiden miesten perään. Kohta sieltä karjaisi mies, että aja edelle kun pääset. Ville oli vastannut takaisin, että ajelen omia kyytejäni. Kohta nämä miehet olivat nykäisseet hevosen juoksuun ja poikenneet sivutielle.

Myöhemmin on todettu, että siinä hevosreessä oltiin viemässä Mikko Tiittoa murhapolton jälkeen aamuyön tunteina Ylivieskaan junalle ja sieltä edelleen Ameriikkaan.

 

Tuosta 1920-luvusta on jäänyt mieleeni vanhempieni ja kotiväen kertomana tämän Kalakankaan murhapolton lisäksi Sievin suuri metsäpalo ja unissasaarnaaja, olikohan se nyt Maria Åkerlund, jota nivalalaisetkin kävivät Sievissä saakka suurin joukoin kuulemassa. Näitä tapahtumia muistavia ihmisiä on vielä elossa ja toivoisin, että kilauttaisitte toimitukseen.

 

Baltianmaiden ja Neuvostoliiton tapahtumat ovat nousseet suomalaisten keskuudessa Persianlahden sotaakin tärkeämmiksi. Nämä tapahtumat ovat miltei porteillamme.

Jos Neuvostoliiton tapahtumat olivat puoli vuotta sitten vaikeasti ennustettavissa, niin tänä päivänä tuntia pitemmälle ei voi tulevaisuutta ennustaa. Tällä hetkellä ei kukaan tunnu tietävän, kuka Neuvostoliitossa päättää ja kenen alaisuuteen sotavoimat esimerkiksi Baltiassa kuuluvat.

Vasemmistoliiton kannalta nämä tapahtumat eivät olisi voineet tulla enää huonompaan ajankohtaan. Suomessa valmistaudutaan eduskuntavaaleihin. Kommunisteilta ja vasemmistopuolueelta on viety leipähammas ja näiden viime päivien tapahtumien jälkeen myös riisuttu viimeisetkin aseet. Tosin Suomen Vasemmistoliitto on sanoutunut irti stalinistisesta Neuvostoliitosta, muta ei ole näkyvästi tuominnut nykyisiä Neuvostoliiton armeijan toimia.

Taitaa jäädä vasemmistoliiton kannatus nyt Suomessa SMP:n tasolle tai alle siitäkin. Jos periaatteelliset kommunistit eivät mahdu muita puolueita äänestämään, niin monet jättävät äänestämättä. Vasemmistoliitto ei ole ehtinyt terävöittää ja vakuuttaa uudella ohjelmallaan, vaan se yhdistetään edelleenkin Suomen Kommunistiseen puolueeseen ja Neuvostoliiton sidonnaisuuteen. Pahoittelen tilannetta ystävieni Raudaskosken Mikon ja maamieskoulukaverini Aimo Törmälehdon puolesta. Nyt pitäisi kiireesti kirkastaa kilpeä ja tuoda oma kanta asiasta esille Baltian tapahtumista, että saisi joukkonsa liikkeelle.

 

Hurskaisen Heikki kertoi, että nyt on hyvää aikaa kaikille maailmanlopun ennustajille ja merkkejä haetaan. Nivalan kirkonkylässä on viikon verran asustellut kesy metso, joka antaa miltei silitellä. Se on ollut lapsille suuri mielenkiinnon aihe. Ihan hyvin voisi sanoa, että tämäkin on maailmanlopun merkki mitä tuleman pitää.

Tuli tässä mieleeni edesmenneen Järvisaaren Fannin riimitys, jossa myös nähtiin ennustuksia. Fanni asui perheensä kanssa Vepsunlahteen menevän tien varressa siinä paikalla, jossa asuu nyt Tepon Tauno perheineen. Fannikin näki ilmestysmerkkejä kun murhe kohtasi omaa perhettä tai naapuria: ”Pikkulintu on ilmestynyt, meidän Helvi ja Toivo on poissa. Raakelin äiti on murheissaan, kun lehmä on syönyt vaatteet.”

Kysymys ei ollut sen suuremmasta asiasta, kun Helvi ja Toivo viipyivät Vepsunlahdessa uintimatkallaan tavallista kauemmin. Raakelin äidin murhe oli sellainen, että lehmä oli syönyt pyykkinarulta kuivumassa olleen hameen.

Suru, murhe ja ahdistus eivät ole yhteismitallisia. Toivotaan kuitenkin, että näin huononakin aikana kuormaa annettaisiin vain sen verran minkä jaksaa kantaa.

26.1.1991

 

Kaikessa inhimillisessä elämässä ikäluokat ja sukupolvet tulevat ja menevät aikanaan. Soljuvat vuolaasti kuin tukit keväisessä virrassa. Näin on aina isannuuden ja luottamuspaikkojen kohdalla. Joskus syntyy tulppia. Joku vanha uppotukki aiheuttaa suman tai kääntyy poikkiteloin. Näin käy joskus ja silloin uittomiehet noituvat.

Muistan kaukaa takavuosilta, kun pitkään tuottajajärjestössä ja kunnalliselämässä ansioituneesti toimineita Roope Takaloa ja Kivi-Kallea ryhdyttiin nuorten toimesta vänkäämään sivuun. Perusteluina mainittiin, että 50 vuotta täyttäneet saavat vetäytyä vanhuuseläkkeelle. Näin tapahtuikin ja sumat purkautuivat.

Minusta tuo oli viisas toteamus. Joka ei viiteenkymmeneen vuoteen viisastu, eikä kuuteenkymmeneen rikastu, se pysyy entisellään. Minä otin omalta kohdaltani tämän todesta ja riisuin itseni ”taivaskelpoiseksi”. Ei niitä luottamustehtäviä niin paljon ollut, että se kipeää olisi tehnyt. Valtuusto, kunnanhallitus, Osuuspankki. Leijonat ja Sporttiklubi. Omalta kohdaltani olen joutunut tunnustamaan tämän asian, että molemmista haaveista on pitänyt luopua. Ei ole viisastunut eikä rikastunut. Nyt näistä nuorista miehistä on tullut myös vängettäviä. Uudet uroot painavat voimantunnossa päälle. Sellaista se on elämä.

 

Valtuuston kokouksessa toimittajaa valistettiin, että ei se kaupunkinimitys ilman potkua sentään tullut. Elokuussa Kokoomuksen valtuustoryhmä lähetti pääministeri Holkerille kirjelmän, jossa toivoi kaupunkinimitystä tämän hallituksen aikana. Näin tapahtuikin. Ymmärrettävä ja hyväksyttävä ”kissanhännännosto” kokoomuksen ryhmältä. Nytpähän asia tuli julki.

 

Sos.dem. valtuutettu Maija Nivala otti valtuuston kokouksen päätteeksi uudelleen esille kunnallishallinnon tasa-arvoperusteet. Maija torhaisi kipeää asiaa toteamalla, että kyläkohtainen jako on vanhentunut ja epäoikeudenmukainen. Pitäisi tarkastella asiaa kokonaisuuden kannalta. Epäsuhta on siinä, että maanviljelijöitä on kunnanhallituksessa liian paljon siihen nähden, mitä palkannauttijat maksavat veroa. Lisäksi kunnanhallituksessa on yliedustus kunnan virassa ja toimessa olevia henkilöitä. Myös naiset ovat aliedustettuina ja nykyiset valintaperusteet vain ruokkivat tätä epäsuhtaa. Jokaisen valtuustoryhmän tulisi mennä itseensä ja varsinkin Keskustalla, jolla on ylivoimaisesti suurin ryhmä, luulisi keskuudestaan löytyvän päteviä luottamushenkilöitä muistakin ryhmistä kuin maanviljelijöistä, ruoti Maija.

Keskustan seitsemästä kunnanhallituksen jäsenestä vain kaksi on muita kuin maanviljelijöitä. Tämä on epäsuhta, jonka puolue itsekin tunnustaa, mutta se lienee nykyisten valintaperusteiden mukaan vaikea korjata, koska kylät pitävät kiinni perinteisestä paikkajaosta. Osittain Maijan arvostelulta Keskustan ryhmää kohtaan meni pohja pois, sillä niin demarien kuin kokoomuksenkin kunnanhallituksen edustajat kuuluvat näihin yliedustettujen ryhmään, eli syövät molemmat yhteisestä kunnan pussista.

 

Torstaina tuli vettä kaatamalla. Oli ihan kesäinen vesisade. Lumet ovat aavoilta häipyneet. Jokohan se talvi taas meni. Luontokin on hämillään. Hormoonit ovat heränneet aikaiseen kevääseen. Varikset raakkuvat jo kolmeen, mikä on ensimmäinen kevään merkki.

Kevään merkki on myös se, että tuo meidän poikamiestyttö on niin vilkkaana. Melkein hörhöllään. Inke oli torstai-iltana Karvoskylän koululla kierrätystilaisuudessa, kun itse olin valtuustossa. Torstaiaamuna Inke oli tullut jo kuudelta töihin ja niin terhakkaana. Puhua kalkatti illan kuulumisiaan tuolta Karvoskylän koululta: – Sielä puhuttiin, että, että mitään käyttökelpoista ja vähän käytettyä ei kannata nakata pois, vaan se pitää panna kierrätykseen.

Inke on aina pakinoissaan minua költännyt tai puhunut perättömiä ja minä olen päättänyt panna hanttiin. Kun Inke silmät loistaen puhui kierrätyksestä, niin minä totesin, että siinähän sitä olisi puolipitoista, joka joutaisi kierrätykseen.

30.1.1991

 

Viime pakinani jälkeen sain paljon palautetta. Monet ihmiset tunsivat nämä tapaukset, mutta niistä ei vielä voi kirjoittaa. Tarvitaan aikaa ja unohdustakin. Yksi virhe kuitenkin tuli, joka pitää oikaista. Vuolteen Ville, Ville Raudaskoski, ei menettänyt taloaan pula-ajan kourissa  vaan hän teki vaihtokaupan. Siihen aikaan sekin oli mahdollista, että isännät vaihtoivat taloja. Sellaiset isännät, kun ”Mattero” (Matti Haapala) ostivat ja vaihtoivat suuria tiloja. Näin myös Raudaskosken Ville.

 

Tästäpä sain aiheen puuttua maatalouteen, joka on tämän lehden teema. Nykyään ei tehdä enää Nivalassa talokauppoja. Miksi ei? Meille maasta on muodostunut niin suuri ja pyhä asia, että siihen ei voi kajota. Meneppä vaikka esittämään Rajaniemen Jukalle, että se Ripulin palsta pitäisi panna myyntiin. Tulee mustat silmät alta aikayksikön. Maassa nähdään autuus ja taivasosuus, jolla ei saa leikkiä. Sen pitäisi olla kuitenkin vain tuotantokappale, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Nykyiset isännät eivät kestä kritiikkiä. Ei varsinkaan silloin, kun se tulee omien taholta.

Vilkunan Pekka uskalsi kirjoittaa joulun alla, että Nivalassa ja yleensä Suomessa on liian pienet tilayksiköt, joissa tulee liian kallista maitoa. En tiedä, kuinka paljon  Pekkaa on körmytetty tästä kirjoituksesta, mutta varmasti se satutti monta isäntää. Minuakin on syytetty monta kertaa, että olen maatalouden vihollinen. Sellainen viljelijä, joka hankkii tuloja myös tilan ulkopuolelta, leimataan helposti epäluotettavaksi. No, meitä on tällä hetkellä monia ja lisää tulee. Tällainen kyräävä asenne ei kuitenkaan vie asiaa ja ymmärtämistä eteenpäin.

On sanottu, että Persianlahden sodassa on toistensa ymmärtämättömyydestä kysymys. Länsimainen ajattelu ei ymmärrä arabeja. Vaikeaa se varmasti onkin. Samanlaisesta ymmärtämättömyydestä lienee kysymys myös viljelijöiden ja palkannauttijoiden kesken. Ei taho löytyä asiallista keskustelulinjaa. Uhotaan puolin ja toisin.

MTK on lähtenyt kuitenkin jo pehmeämmälle linjalle. Se ymmärtää, että tänään ja huomenna tarvitaan ymmärtämistä puolin ja toisin. Suomalainen kuluttaja on myös tärkeä tekijä maatalouskeskustelussa ja siihen sillä on oikeus. Hän on ainoa, joka maksaa täyden hinnan viljelijän tuottamasta ruuasta. Se on maailman kalleinta, ei sille asialle mitään voi. Niin on myös moni muu suomalainen tuote. Sekin on tosiasia, että kaikesta joudumme tulevaisuudessa tinkimään. Olemme hinnoitelleet itsemme niin ylös, että tämä ei ole realismia. Jos tullit poistuvat ja kilpailu pääsee jylläämään, me olemme monessa suhteessa heikoilla. Sen vuoksi meidän ei kannattaisi täällä nahistella keskenämme. Me maanviljelijätkin olemme vähenevä joukko ja me tarvitsemme kipeästi toisten ymmärtämistä.

 

Niin paha asia kuin Persianlahden sota voi toisaalta olla Suomen ja Euroopan maataloudelle ratkaisevan tärkeä asia. Meneillään olevat GATT-neuvottelut ovat jääneet sodan varjoon. Yhdysvallat esitti joulun alla kovia vaatimuksia Euroopalle maataloustuen vähentämiseksi. Ne katsottiin niin koviksi, että se olisi merkinnyt Suomenkin maataloudelle kuoliniskua. Nyt vaatimuksilta on pohja pois. Yhdysvallat tarvitsee kipeästi Euroopan liittolaisia ja ymmärtämistä maailmalta. Toivottavasti Eurooppa ja Suomikin saa tässä lisää hengähdystaukoa. Suomen maatalous ei olisi mitenkään kestänyt tätä sopimusta. Paineet kuitenkin jäävät ja niihin pitää pystyä jollain tavoin vastaamaan tulevaisuudessa. Sen vuoksi olisi hyvä, jos Suomessakin pystyttäisiin löytämään jonkinlainen konsensus sitä ennen viljelijöiden ja kuluttajien kesken. Asiallinen ja avoin keskustelu on paikallaan, mutta uhot puolin ja toisin pitää pystyä unohtamaan. Ollaan kuitenkin samassa ”öykissä”.

2.2.1991

 

Nivalalaiset ovat antaneet aihetta siihen, että Nivala on tullut viime vuosina surullisen kuuluisaksi runsaista liikenneonnettomuuksista. Osasyynsä lienee varmasti sillä, että Nivalaa halkoo kaksi kantatietä ja liikennettä ohjautuu Nivalan kautta runsaasti. Kuitenkin on aihetta tarkastella myös omalta osaltamme ja tällainen tilaisuus oli torstai-iltana Nuorisoseuralla.

Tilaisuudessa todettiin, että nuorten liikennekäyttäytyminen on vastuutonta. Toki tätä ei voi yleistää kaikkiin nuoriin, mutta pieni vähemmistö leimaa helposti koko ikäluokan.

Nimismies Esa Mustonen kertoi radiohaastattelussa, että keskustassa on poliisin tutkaan jäänyt nuoria kuljettajia, joiden nopeudeksi on mitattu jo yli 100 kilometriä tunnissa. Se on kaksinkertainen ylitys taajaman rajoitusalueella. Tällaisissa nopeuksissa ei enää pysty hallitsemaan ajoneuvoa yllättävän tilanteen sattuessa. Viime päivinä on moni autoilija saanut havaita, että risteykset menevät helposti ”pitkiksi”. Jäisellä ja lumisohjoisella tiellä jarrutusmatkan pitää olla pitkä ja nopeus rajoittaa mahdollisimman pieneksi. Tämän saimme kokea yhdessä toimitusjohtajamme Alpo Ohtamaankin kanssa viikonvaihteessa. Kumpikin kolhi autoaan pihamaalla. Liukkaan jään päälle satanut lumi aiheutti yllätyksiä ja vakuutusyhtiön tarkastaja kertoi, että viime päivät ovat olleet vastaavien tapausten selvittämisiä. Tämän talven voimakkaasti vaihtelevat säät ovat aiheuttaneet runsaasti vaaratilanteita liikenteessä. Vanhakin kuljettaja saattaa hetkeksi torkahtaa ajaessa ja unohtaa, että tienpinta on jäinen ja jarrutusmatkaa tarvitaan kesäkeliin verrattuna vähintään kaksinkertainen määrä.

Nivalan keskustan liikenneasiat kaipaisivat muutenkin jo pikaisia toimenpiteitä tulevaisuutta ajatellen. Valtuustossa otettiin esille Toritien jatkeen rakentaminen Pidisjärventiestä Kalliontielle Mehtälän kaupan kohdalle. Tästä tiestä on alustavasti jo tehty suunnitelmia kaavakilpailun yhteydessä, jossa tielle on varattu alue. Tosin tässä tulee yksityiset maanomistajat kipeiden ratkaisujen eteen, kun yhteinen etu menee yksityisen maanomistajan edun edelle. Nämä ovat niitä kirkonkylän asukkaiden ”kirouksia”, eikä siinä kysytä, vaikka onkin omasta kodista ja vanhasta kantatilasta kysymys. No toki kunta joutuu tulemaan rahallisesti vastaan ja toivon mukaan käyttää myös sopuisaa neuvottelutietä. Toritien rakentaminen poistaisi ne liikenneruuhkat, mitkä ovat syntyneet Säästöpankin risteykseen ja Kalliontielle.

 

Sota maailmalla jatkuu ja Baltiassa marssivat poliisit ja sotilaat katupartioissa. Rikollisuutta vastaan, sanoo Gorbatshov. Se on levinnyt myös Baltianmaihin. Siitä ovat osoituksena monet ryöstöt ja tapot. Viimeksi ruotsalaiset ammattiyhdistyspomot.

Perjantaiaamuna haastateltiin radiossa tänne loikanneita Viron nuoria miehiä, jotka ovat tulleet pakoon asevelvollisuutta. On kerrottu juttuja, miten Baltian maista olevia nuoria on Neuvostoliiton armeijassa simputettu. En tiedä onko tässä miten paljon perää, kyllä näiden loikkareiden kohdalla voi olla sellaisiakin, jotka aidosti haluavat kapinoida tilannetta vastaan, mutta voi olla myös nuoria, jotka tulevat tänne muista syistä. Suomen sosiaaliturva antaa heille helpot ja mukavat oltavat. Sitä on joutilaisuudessa vaara lipsahtaa myös rikollisuuden polulle ja helpon rahan hankintaan. Helsingin poliisit kertovat, että siellä on tuhansia neuvostoliittolaisia ja Baltian nuoria, jotka ovat kaikkea muuta kuin kaidalla tiellä. Suomalaiset ovat auliisti auttaneet sukulaiskansojaan ja on olemassa hyviä suhteita puolin ja toisin. Kaikkeen tahtoo kuitenkin liittyä lieveilmiöitä ja tästäkin tuhansittain maahan muuttaneista nuorista näyttää tulevan ongelma ja jopa turvallisuuden uhka.

6.2.1991

 

Maailmassa riehuu sota, joka ei näytä päättyvänkään niin nopeasti kuin luultiin. Monet pelkäävät jo kolmannen maailmansodan syttymistä ja atomipommin käyttöä.

Suomessa pitäisi olla lama ja ahdinko. Häkkisen Pekalta oli joku tiedustellut, että miten Nivalassa menee? – Työtätekevillä hyvin ja joutilailla loistavasti, oli ollut Pekan vastaus.

 

Perjantaina levisi Nivalaan yllätyksellinen tieto. Nivala-Seura ja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy ovat lyömässä hyntteitä yhteen kirjapainoalalla. Keski-Pohjanmaalla on kaksi kirjapainoa Ylivieskassa ja nyt asemia haetaan myös Nivalaan.

Yhteistyön motiiveja ja taustoja vähän ihmettelen. Tiedotteessa perustelut olivat yksinomaan liiketaloudellisia. Moni on aiheellisesti epäillyt, että meneekö myös Nivala-lehti myöhemmin samaan omistukseen. Soittelin Nivala-Seuran puheenjohtajalle. Kalle Saarimaa vakuutti, että perustelut ovat ne mitä tiedotteessa kerrottiin. Kalervo vakuutti myös, että lehti pysyy jatkossakin seuran omistuksessa. Nyt tehty sopimus Keski-Pohjanmaan Kirjapainon kanssa ei tarvitse yleisen kokouksen vahvistamista, koska kyseessä on irtaimen omaisuuden kauppa. Nivala-Seuraa on tähän saakka pidetty sellaisena yleishyödyllisenä yhdistyksenä, jonka toiminta on ollut avointa. Jäsenistön kokous antaa kerran vuodessa suuntaa johtokunnalle, mihin toimintaa tulisi ohjata.

Ymmärrän hyvin monien vanhojen seuran jäsenten huolestumisen asiasta. Radio meni Ylivieskaan, eikä sieltäkään suunnalta kuulu mitään hyvää. Radioyhtiön kalusto lahjoitettiin osakepääomasta. Kuitenkin Nivala-Seuran taseissa näkyy 490.000 markan osakepääoma Nivalan Kustannus Oy:lle. Yhtiötä ei ole enää kuin paperilla. Kyllä seuran johto ja tilintarkastajat saavat varautua siihen, että yleinen kokous tulee vaatimaan täyden selvityksen seuran taloudesta ja jatkosuunnitelmista. Kysymys on vuosikymmenien aikana nivalalaisten tekemästä työstä kotiseutuyhdistyksensä hyväksi. Itsekin mukana olleena toivoisin, että tätä työtä ei nakattaisi pois.

 

Junttilan Antti, tuo poikkeuksellisen höyli asemamies soitteli tiistaina ja hänellä oli vakavaa asiaa. Tavallisesti Antti puhua lepsottelee ja hoitaa lipunmyynnin ohella asiakkaiden mielenterveyttä kertomalla sokerinmakuisia asioita.

Nyt Antti oli todella huolestunut. Maanantaina illansuussa oli sattunut Kivisaaren kohdalla sillan alla onnettomuus, joka oli koitua kahden nuoren pojan turmaksi. Moottorikelkka jäi veturin ja junan alle, mutta pojat ehtivät juuri hypätä pois kelkan päältä.

Sillan alla on lukuisia varoitustauluja ja kieltoja, että radan ylittäminen on sakon ja rankaisun uhalla kielletty. Mutta niinhän se on, kuten Vilku-Joose pakinakokoelmassaan mainitsee. Pakinassaan Kielto-Käsky Joose toteaa: ”Pääsy kielletty, mikä verraton kiihotin päästä kieltoa rikkomaan.” Onnistuuhan se aina niin kauan kun ei jää kiinni eikä vahinkoa tapahdu. Nyt tapahtui vahinko. Pojat joutuvat korvausvelvollisuuteen ja kelkkakin meni. Veturi vaurioitui lievästi ja samoin radasvaihteisto. Lisäksi pojat joutuvat liikenteen vaarantamisesta sakotetuksi, totesi Junttilan Antti vakavana. Antti toivoi, että nämä varoitukset otettaisiin todesta. Se vähäinen matkan oikaisu, jonka radan luvaton ylittäminen tuo, voi eräänä päivänä koitua vakavaksi vahingoksi. Siinäpä Antin terveiset.

9.2.1991

 

Viime päivinä on tullut toimitukseen runsaasti puheluita ja ihmiset ovat ottaneet kylällä hihasta kiinni ja purkaneet sydäntään. Parhaillaan kiertävät koteja yhteisvastuukerääjät. Tämänkertaisesta yhteisvastuukeräyksestä osa on menossa ylivelkaantuneille. Tätä asiaa on puolusteltu korkealta taholta. On myös selitetty, että rahaa ei anneta, vaan asioita konsultoidaan. Oikeuden päätöksen mukaan sitten katsottaisiin, kenelle pitäisi järjestää takauksia ja kenen lainoja maksaa. Käytännössä tämä merkitsisi sitä, että tuhannet ”konsultit”, asianajajat sun muut sivustavetäjät veisivät nämä rahat. Se myös työllistäisi virastoja ja oikeuslaitosta.

Tämä ylivelkaantuneiden auttaminen yhteiskunnan taholta on uusi asia. Kekkonen armahti aikanaan Pohjois-Suomen rintamamiestilojen ja asutustilojen jäljelläolevat lainat, jotka tosin eivät olleet markkamääräisesti suuria. Tämä oli ymmärrettävää, sillä nämä miehet olivat taistelleet parhaat vuotensa sodassa, rakentaneet ja raivanneet hävitetyn maan. Asuttaneet siirtoväen ja maksaneet raskaat sotakorvaukset. Silloin ei ollut varaa sosiaaliturvaan ja lasten kouluttamiseen. Kaiken kukkuraksi nämä miehet saavat nyt veteraanieläkettä 96 markasta 180 markkaan kuukaudessa.

Nyt on kasvanut uusi sukupolvi, joka on saanut kaiken hyvinvointivaltion sosiaaliturvan, ilmaisen neuvolan, terveydenhuollon, hampaidenhoidon, koulutuksen, opintotuen ja sen lisäksi puoli-ilmaista opintolainaa. On starttirahoja, työllisyystukea, toimeentulotukea ja ”stipendejä”.

Viime vuosien aikana pankit ovat kilpailleet asiakkaista. Takaajia ei ole paljon tarvittu. Muovikortteja on jaettu sumeilematta ja niitä on osattu myös käyttää. Tässä on lopputulos. Nyt muovikortteja vedetään takaisin ja pankit ja luottoyhtiöt kirjaavat satojen miljoonien tappioita. Tämä ei vielä riitä. Nyt pitäisi kerätä rahaa niiltä tunnollisilta ihmisiltä ja veteraaneilta, jotka itse ovat asiansa hoitaneet. Ei liene osunut kauas totuudesta se, joka totesi, että nämä ylivelkaantuneet eivät varmasti ole koskaan panneet markkaakaan yhteisvastuukeräykseen, vaan rahat on käytetty ulkomaanmatkoihin ja lasketteluvälineisiin.

 

Tässä näitä muutamia kommentteja ja niihin on helppo yhtyä. Kukaan ei kiellä sitä, että nuorille omakotitalojen rakentajille korkokannan kova nousu on ollut kohtuuton. He ovat niitä ihmisiä, jotka ovat rakentamassa tätä maata tulevaisuudessakin ja haluavat selvitä vastustaan. Valtiovallan ja pankkien on turvattava se, että he selviävät lainoistaan niin, että perheitä ei ajettaisi ahdinkoon. Tämä arvostelu koskee sitä ryhmää, joka ei tunne vastuutaan. Tässä on suuri periaatteellinen asia, joka voi musertaa tämän kansan selkärankaa. Suurin osa suomalaisista ja varsinkin vanhemmasta ikäpolvesta on joutunut tekemään lujasti työtä ja elämään varojensa mukaan ilman yhteiskunnan apua.

Vaara piilee siinä, että näin rehellisiltä ihmisiltä otetaan motivaatio pois hoitaa asiansa. Mitäs tässä kannattaa rehkiä, otetaan reippaasti lainaa ulkomaanmatkoihin ja mersun ostoon ja mennään hakemaan sosiaalihuollosta apua. Kyllä yhteiskunta joutaa maksamaan meille niin kuin muillekin.

Tällaiset keräykset jakavat kansan kahtia. Tämä ei kuulu yhteisvastuun piiriin ja monet ajattelevatkin, että nyt on tullut kirkolle kömmähdys. Ehkä kirkon piirissäkin on jo niin paljon niitä, jotka ovat ikänsä ”syöneet pohjattomasta papinpussista”, että esittävät tällaisia asioita. Ihmiset ovat alkaneet väsyä jo kaikenmaailman keräyksiin. Tänä vuonna yhteisvastuukerääjien työ on ollut hermoon ottavaa.

 

Maailmanmestaruuskilpailut Italiassa ovat alkaneet ja ihmiset ovat istuneet televisioiden ja radioiden ääressä. Suomalaiset ovat urheiluhulluja ja ainakin penkkiurheilijoita.

Eräs savolaisukko oli tyttärensä ja vävynsä luona kylässä Oulussa. Samaan aikaan oli Oulussa uinnin SM-kilpailut ja vävy oli innokas uinnin kannattaja ja houkutteli appiukkoa mukaan. – Lähe nyt sinäkin katsomaan, kun siellä on tänään naisten rintauinti, niin näät vähän silmänruokaa. Kisojen päätyttyä vävy kysyi, että mitäs tykkäsit rintauinnista. Siihen ukko vastasi vähän pettyneenä, että käyttihän nuo käsiännii.

Urheilullista viikonloppua.

13.2.1991

 

Näinä ankeina aikoina ei viitsisi enää puuttua ikäviin asioihin, mutta kun tuli kaksi niin terävää palautetta viimekertaisen pakinani johdosta, niin puolustuksella on puheenvuoro. Kirkkoherra haukkui väärien tietojen levittämisestä. Kannuksen Kalevi Turusta syytti minua jumalattomaksi ja sydämettömäksi.

Hurskaisen kirjeen ja nuhteet ymmärrän pikemminkin viran puolesta tehdyiksi, kuin henkilökohtaisista syistä tai närkästymisistä. Sanoit, että yhteisvastuukeräys on väärinymmärretty. Sen huomasi tieten keräyksen järjestäjäkin, koskapa televisiossa, radiossa ja päivälehdissä on ollut tarvetta selittää asiaa. En tiedä kummeneeko se sitten selvittämällä.

Toteamuksen ylivelkaantuneiden ihmisten oikeuskäsittelystä sain päivälehtien uutisista viime viikon torstaipäivänä. Lehdissä luki, että oikeusministeriössä on valmisteilla laki kiireellisenä ylivelkaantuneiden auttamiseksi. Lehtiuutisten mukaan tällaiset tapaukset käsitellään oikeudessa ja siellä päätetään lainojen maksamisesta tai muista toimenpiteistä. Kait sitä on uskominen.

Kannuksen Kalevi moitti siitä, että olen kylmä ja tunteeton, kun en ymmärrä työttömiä ja vaikeuksien kanssa painivia ihmisiä. Tähän palaan myöhemmin. Kyllä varmasti ymmärrän. Meillä on sentään jonkinlainen työttömyysturva ja perustuslaki tarjoaa tässä asiassa kansalaisilleen suojan. Sitä ei keräyksillä hoideta.

Molemmat tais siten käsittää samalla tavalla väärin kirjoitukseni. Minä yritin puolustaa sitä Suomalaista suurta enemmistöä, joka kuitenkin on tämän kansakunnan selkäranka. Sanokaapa, hyvät herrat, kenellä aktiivi-ihmisellä, joka on rakentanut, kasvattaa ja kouluttaa lapsiaan, ei olisi tiukkaa. Niin maanviljelijät, työläiset, virkamiehet kuin pienyrittäjätkin ovat varmasti tiukoilla. He kuitenkin yrittävät hoitaa asiansa hammasta purren. Kun tähän tulee sitten kerjuulistoja ja puheita velkojen anteeksiantamisesta, niin ymmärrätte, että se kouraisee pahasti.

Valitettavasti tai onneksi, kummin halutaan ymmärtää, nämä ihmiset eivät usko, että heidän lainojaan lyhentäisi kirkko tai Jumala. He hoitavat ne itse. Eivät he myöskään tule ensimmäisinä anelemaan. En ole itse niitä parhaita asianhoitajia, joilla laskut olisi päivälleen maksettu. Yrittänyt kuitenkin olen vastuuni hoitaa. Tavallisesti sekin riittää.

Kannuksen Kaleville perustelisin närkästynyttä kirjettä. Ehkäpä siinä oli inhimillistä ”heikkoutta”. Montako lähimmäisenä takaamaasi vekseliä tai lainaa olet joutunut maksamaan? Itselläni niitä on tuoreessa muistissa pari kappaletta. Rahallisesti tosin vain muutamia kymmeniä tuhansia markkoja. Rahaa kuitenkin. En tiedä voivatko nämä sen paremmin. Mersuilla tosin ajavat. Omatunto on kuitenkin kaikilla meillä ja se on kumma värkki, joka ei jätä rauhaan.

Uskallan vieläkin asettua rintamaan puolustamaan rehellisiä suomalaisia. Vaikeuksissa olisi helppo lipsua ja olisi suorastaan taivasta tämä elämä, jos saisimme velkamme anteeksi. Tämä enemmistö tarvitsee itsetunnon vahvistusta vaikeuksien keskellä, sillä mitä tästä tulisi, jos kaikki alkaisivat lipsua. Nyt tarvitaan vain työtä, puserrusta ja pitovoidetta. On pakko luottaa itseensä. Eiköhän tässä nyt tullut purettua puolin ja toisin näitä tuntoja ja siirrytään päiväjärjestykseen.

 

Meillä on Saalastin Tapanin kanssa lähes 30 vuotta vanha perinne. On katsottu yhdessä talviolympialaisten tai MM-hiihtojen jonkun hiihtomatkan. Nyt ei ole sellaista menestystä, että olisi voinut nauttia tästä yhteisestä katseluhetkestä. Onneksi tänään tiistaina Marja-Liisa aukaisi mitalitilin ja palautti jälleen uskon suomalaiseen hiihtoon. Niin vain ovat joutuneet ”kastamattomat kunkutkin”  Svan, Smirnov ja Välbe tunnustamaan, että muutkin voivat voittaa. Olin niin iloinen Marja-Liisan mitalista, että halasin Inken ruokatunnilta palattuani. Ja mitäkö Inke sanoi ja teki. ”Huusi, huusi, huusi, mutta kauan, kauan vasta jälkeenpäin huusi hän.”

20.2.1991

 

Järkyttävä uutinen lauantaiaamun liikenneonnettomuudesta mykisti koko Nivalan viikonloppuna. Me luemme usein lehdistä tällaiset uutiset nopeasti ja vain pahoitellen. Kun tällainen asia tulee lähelle, se vasta saas meidät tajuamaan, mitä todella on tapahtunut ja kuinka paljon tuskaa ja murhetta näiden otsikoiden ja uutisten taakse kätkeytyy.

 

Olin viikonloppuna Janne-pojan valatilaisuudessa Hiukkavaarassa. Kuuntelin menomatkalla radiosta uutisista tämän järkyttävän liikenneonnettomuuden Viitasaarella. Olen vuoden sisällä ollut niin monessa kuolonuhreja vaatineessa onnettomuudessa toimittajana paikalla, että tälläkin kerralla ajattelin tapahtuman seurauksia, vaikka en tiennyt keitä nämä onnettomuudessa mukana olleet olivat. Tällaiseen liittyy aina lähimmäisen menettämisen tuskaa. Tuskaa, joka saattelee usein läpi elämän läheisensä menettäneen osalta.

Kun palasin lauantai-iltana kotia, niin naapurini soitti ja kertoi tämän järkyttävän liikenneonnettomuuden kohdanneen vakavasti Nivalaa. Se kosketti myös henkilökohtaisesti hyvin voimakkaasti. Olinhan viimeksi Reinon kanssa Pyhäjärvellä maakuntaviestin huoltopaikalla, niin kuin monena, monena kertana aiemminkin. Olihan Reino jo toisessa polvessa ystäviäni.

 

Maanantaipäivänäkin tunnelmat Ahteella olivat tuskaisen apeat. Naapurit kertoivat, että kylältä on otettu liian paljon pois. Järven perhe tunnettiin aktiivisena ja rehtinä. Perhettä yhdisti kiinteästi urheiluharrastus. Yhdessä he olivat aina kilpailumatkoilla. Niin tälläkin kertaa, joka päättyi kohtalokkaasti. Omaisten tuska ja suru on varmasti vielä syvempi. He kantavat rukouksin Karitaa ja Aria, jotka ovat jääneet nyt yksin vaille isän ja äidin tukea. Tämän toi esille Joenväärän perhekin.

Alpo-setä on joutunut papinvirkansa ohella tekemään paljon surutyötä. Tuskin hän koskaan olisi arvannut joutuvansa tällaisen surutyön tekijäksi ja kahden nuoren tukijaksi elämän suurissa vaikeuksissa. Vaikka Alpolla pappina onkin tähän tukemiseen paremmat mahdollisuudet kuin tavallisella ihmisellä, niin kyllä hänenkin kuormansa tuntuu inhimillisesti ajatellen liian raskaalta. Hänellekin on pyydetty voimia omaisten ja kyläläisten taholta.

 

Terveyskeskuksen taloudenhoitaja Antero Sarja on huolillaan terveyskeskuksen lääkäripulasta. Viroista on täytettynä vain kaksi, kun virkoja olisi seitsemän. Työmäärä kahdelle vakinaiselle jää kohtuuttomaksi. Jostain löytyy tuuraaja muutamiksi viikoiksi, mutta vakinaisia on vaikea saada. Pahaksi tilanne muuttui, kun kolme lääkäriä lähti jatko-opinnoille. Kahden lääkärin on mahdotonta hoitaa sitä kaikkea työtä, mitä terveydenhuolto edellyttää kunnilta.

Tämän kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän heikkous on siinä, että tulee kasaantumisilmiöitä. Niin kasaantuu työkin. Työttömyys nousee, mutta toiset nääntyvät ennen eläkeikää työn paineisiin. Ne ovat tänä päivänä henkisiä paineita. Vähemmän nivelten kulumia tai ruumiillista ylirasittumista.

Harva yrittäjä uskoo jaksavansa eläkeikään saakka. Kova kilpailu pakottaa kustannussäästöön ja ei ole vara palkata työvoimaa. Omasta selkänahasta kiskotaan irti kaikki. Oma terveyskin vaarantaen. Toiset voisivat kutsua sitä ahneudeksi. Tuskinpa se sitä on. Työmarkkinalaitokset tuntevat huolta siitä, että ihmiset pyrkivät eläkkeelle liian varhain. Nyt innostetaan viisikymppisiäkin tosissaan töihin. Kehutaan, että kokemus ja taito ovat valtteja. Marxilaisen kommunismin piti ratkaista nämä ongelmat. Piti syntyä valtioita, joissa kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Työt ja tulokset jaetaan tasan. Sehän olisi ollut jo puoli taivasta. Valitettavasti kaikki maailmankansat ja ihmiset eivät lähteneet mukaan. Nyt on viimeisetkin tämän ideologian jäänteet häviämässä.

Maailmassa syntyy aina kerran – pari vuosituhannessa uusia ideologioita. Mikähän mahtaa olla se seuraava, joka tekisi ihmiskunnasta onnellisen? Via olemmeko me oman onnemme seppiä, vai pyörimmekö mukana tässä helvetillisessä oravanpyörässä?

23.2.1991

 

Edesmennyt kummini, Pysäyksen Jaakko, kertoi jutun venäläispojan ja suomalaispojan kaupankäynnistä, silloin kun rajat olivat vielä auki. Venäläispoika selosti isälleen: – A vot, mie Suomen poikaa pujautin. – A vot, kui sie pujautit? – Pistin kaks pupulinnahkaa päällekkäin ja yhtenä myydä tsujautin.

Suomalaiset ja venäläiset ovat tehneet kauppaa keskenään vuosisatojen ajan. Venäjän kauppamiehillä siihen on pitkät perinteet. He ovat kauppamiehiä suuren Venäjän ja Aasian silkkiteiden vaikutuspiiristä. Heillä kaupantekoon on pitkät ja luontaiset perinteet. Vuosisatoja vanhoja ovat myös Vienan ja Karjalan kauppareitit Suomeen ja tästä yli Ruotsiin saakka. Vaarallisiakin nämä kauppamatkat olivat, sillä rosvot uhkasivat. Eikä se historia niin vanhaa ole. Minun omistamalleni puolen hehtaarin peltoläntille Vepsunojan varteen tapettiin yksi laukkuryssä aivan viime vuosisadan lopulla. Serkkuni Korpelan Vieno kertoi, että he lapsena leikkiessään löysivät vielä ojan pohjalta noita tapetun laukkuryssän laukun jäänteitä.

 

No, tässä alkupuhetta kauppajuttuun. Venäläiset ovat tieten oppineet noista edellä kerrotuista kaupoista. Ainakin Laajasen Matti oli pitkän kauppakokemuksensa mukaan huolestunut, kun silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen johti Suomen kauppavaltuuskuntaa Venäjällä: – Voi hyvät pojat, miten se tällainen nuorisoseuraohjaaja siellä pärjää venäläisten kanssa, joilla on vuosisataiset perinteet kaupanteossa.

Matti on tainnut olla oikeassa. Nyt on Venäjän poika meitä ”tsujauttanut”. Kauppasaatavia on miljardeja ja eikä niiden takaisinmaksusta ole mitään varmuutta.

Syksyllä vähän ennen joulua myytiin rajan taakse valtioneuvoston päätöksen mukaan voita alla maailmanmarkkinahinnan, eli kahteen ja puoleen markkaan. Vastineeksi piti saada tukkia ja honkaa. Mitään ei ole kuulunut. Ja missäs nämä voit ja lihat ovat.

Erkki ”Susi” Pulliainen oli viime viikolla Nivalassa puhumassa. Häneltä kyseltiin näitä Neuvostoliiton asioita, kun hän kuuluu kaikenlaisiin Suomen ja Neuvostoliiton tiedemiesryhmiin. Kyseltiin mm. Neuvostoliiton atomivoimaloiden kuntoa ja turvallisuutta, kun niistä monta sijaitsee rajamme tuntumassa. Huolestuneita tuntuivat olevan Neuvostoliitonkin tiedemiehet voimaloidensa kunnosta. Leningrad on paljon lähempänä kuin Tshernobyl. Suomen rajalle on  matkaa vain muutama kymmenen kilometriä. Suomi on auliisti tarjonnut apuaan näiden voimaloiden kunnostamiseksi ja aihettakin on.

 

Ja sitten niihin rasvajuttuihin. Pulliaiselta kysyttiin myös, että milloin niistä voista ja lihoista saadaan hintaa. Pulliainen kertoi, että tiedättekös, missä nämä voit ny on menossa. Pohjois-Suomessa rasvamatkat ovat kääntyneet toiseen suuntaan. Enää ei ajeta rasvamatkalle Haaparantaan vaan Kostamukseen. Kostamuksen kaupoista myydään tätä suomalaista voita nyt länsivaluutalla. Ja arvatkaapa mikä on hinta? Viisi markkaa kilo. Halpaan menee, mutta ei ihan hankintahintaan kuin mustalaispojan kello. Vaikka venäläiset olisivat rehellisiäkin ja maksaisivat tuon kaksi ja puoli markkaa takaisin suomalaisille tuosta voista, niin jäähän heille vielä puolet voittoa. – A vot mie Suomen poikaa pujautin. Ostin voita kaksi ja puoli markkaa kilo ja viidellä markalla myydä tsujautin se Suomen pojalle takaisin.

Se on taas eri asia, onko voin vastaanottajalla ja myyjällä mitään tekemistä virallisten tahojen kanssa, joille Suomen valtio ja Valio voinsa möivät. Tätäkin Pulliainen epäili.

Aikanaan Kostamuksen rakentaminen oli Pohjois-Suomelle elintärkeä asia. Saatiin työtä ja toimeentuloa. Kostamuksen tien rakentamisen katsottiin tuovan Pohjois-Suomelle raja-aseman kautta uusia kauppamahdollisuuksia. Nyt tämä tie ja rajakauppa toimii Pohjois-Suomen hyväksi. Olisihan tuon voin tosin voinut viedä suoraankin Pohjois-Suomeen, mutta syntyyhän siinä liikevaihtoa. Bisnes mikä bisnes.

27.2.1991

 

Persianlahden sota on saanut uusia ja pelottavia puitteita. Nyt alkaa todella näyttää pahalta, sillä liittouma on ottanut ohjat käsiinsä ja hommassa on nujertamisen meininkiä Kuwaitin vapauttamisen sijasta.

Katkera oli Neuvostoliiton presidentin mielikin epäonnistuneen rauhanehdotuksen takia. Siinä olisi ollut jo sovinnon paikka ja tuhansia ihmishenkiä olisi säästynyt. Sotilaiden hengellä ei ole paljon merkitystä, kun homma menee arvovaltapeliksi. Tässä olisi Gorbatshovkin saanut paikattua omaa sisäpoliittista takkiaan ja sitähän Bush ei hänelle suonut.

Monet pelkäävät sodan laajenevan ja Irakin saavan apua ja sympatiaa maailmalta. Jos Neuvostoliitto sotkeutuu vielä sotaan, niin siitä tulee pitkä ja katkera. Kestääkö Yhdysvaltain kotirintama pitkään ruumisarkkukasoja. Tähän saakka tappiot ovat olleet vähäiset, mutta nyt tulee miestappioita kaikkien liittouman maiden osalle.

Tarzankaan ei enää tökkinyt maassa makaavaa vihollistaan. Nosti vain jalan päälle ja päästi tuon kuuluisan huutonsa, eikä ollut Vickiä. Nyt näyttää siltä, että liittouman joukot eivät tyydy tähän humaaniseen voittoon, vaan haluavat vielä nöyryyttää ja tuhota. Ilmeisesti Israel on lyömässä vettä myllyyn ja monet muut naapurivaltiot samoin. Pitää antaa niin kunnolla köniin, että ei ole heti huomenna valmis riitaa haastamaan ja naapurin kimppuun käymään. Mitä pitemmälle sodassa nyt mennään, sen vaikeampi siitä on irroittautua ja sen vaikeampi sodan jälkeinen tilanne uudelleen arvioida. Jääkö Irakille marttyyrin osa kuitenkin ja Hussein valtaan?

 

Kivimäen Heikki-vainaa kyllästyi kerran kunnallislautakunnan puheenjohtajana sarjanperästen tieriitoihin ja lähti maailmanympärysmatkalle joskus 1920-luvulla. Heikki kertoi, että kun laiva pysähtyi eräässä Intian satamassa kahdeksi viikoksi, niin hänellä oli aikaa käppäillä sielä viidakossa ja ajatella asioita. Kyllä ne sielä tuntuivat sarjanperästen tieriidat pikkuasioilta.

 

Ruuskankylän ja Maliskylän kesken on syntynyt varsin eriskummallinen ”riidan aihe”. Vähän samanlainen kuin Kustaa Tyhtilä lohutteli aikoinaan Karvoskylän poikamiehiä. – Tappeleeko ne tytöt teidän päältä niin kuin ennenkin, että mene sinä tuon kanssa, minä en ainakaan lähde.

Valtuuston talousarviokeskustelussa tehtiin ponsi, että Ruuskan koulupiirin 5- ja 6-luokkien oppilaat palautetaan takaisin Malilan koululta Ruuskan kouluun. Nyt asiaa on käsitellyt molempien koulujen johtokunnat. Omansa saavana osapuolena Ruuskan koulun johtokunta on tehnyt päätöksen, että oppilaiden takaisin ottaminen omaan kyläkouluun ei ole ajankohtainen asia. Malilan koulu on luovuttavana osapuolena tehnyt vastaavasti päätöksen, että Ruuskankylän oppilaat voidaan siirtää takaisin Ruuskan kouluun. Kun ei tunne taustoja ja syntyjä syviä, niin tässä on pahemman kerran ymmällään. Nykyisellään Ruuskan koulun oppilasmäärä putoaisi ennusteiden mukaan jo lukuvuonna 95 – 96 yhdeksään oppilaaseen. Jos viides ja kuudes luokka siirrettäisiin Malilasta Ruuskaan nousisi oppilasmäärä kahteenkymmeneen.

Koulutoimenjohtaja Jukka Viitasalo putosi samaisessa valtuustonkokouksessa jo päättäjien kärryiltä ja nyt on pudonnut moni muukin.

 

Harjun Teuvo tiukkasi kunnan infossa Kiviojan Reinolta, mitä neuvotteluja Nivala ja Haapavesi käyvät keskenään. Muistio on tehty kuulemma, mutta se on salainen.

Ylivieska ja Oulainen ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja tekeillä on isoja asioita ja liittymisiä. Mm. ammattikorkeakoulua puuhataan näiden kaupunkien toimesta. Niemelän Antti ja Viitanen ovat juonineet monia asioita, joista läheskään kaikki ei vielä ole putkahtanut pinnalle. Nyt näyttää, että poikkimaisetkin kuntasuhteet tulevat kysymykseen, kun käydään kilpailua kuntien kesken ja etsitään uusia yhteistyökumppaneita. Aika näyttää miten Nivala näissä kuvioissa pärjää. Viime vuodet on menty vanhalla painolla ja uutta potkuakin tarvittaisiin.

6.3.1991

 

Vaalikarjaa on ajettu ennakkoäänestykseen rummuttamalla tiedotusvälineissä. Hyvin näyttää menevän asia perille. Asiantuntijat odottavat, että ennakkoäänestystä voi käyttää hyväkseen jopa kolmannes tai peräti 40 prosenttia äänestäneiden määrästä. Nythän vaali on ensi kertaa yksipäiväinen ja moni varmistaa äänestämisensä käymällä jo ennakkoon suorittamassa velvollisuutensa tai oikeutensa.

Oulun läänin alueella oli käynyt tiistaiaamuun mennessä äänestämässä ennakkoon jo 30.772 henkilöä. Nivalassakin ennakkoäänestäneitä oli 862, mutta vielä vähän paremmaksi pani rakas naapuri Ylivieska, jossa äänestäneitä oli 1.002. Ilmeisesti Nivalassakin ennakkoäänestäneiden määrä nousee useisiin tuhansiin. Tämä suuri ennakkoäänestäneiden määrä tekee mahdollisesti nopean ennusteen koko vaaleista. Ja varmasti melko tarkankin kun ennakkoäänet lasketaan jo ennen vaalin päättymistä. Puoli yhdeksän uutisille vaalitulos pitäisi olla melko valmis ja sitten voi alkaa ilon tai murheen juhlat.

 

Ylivieska kantaa nyt huolta valtionhallinnon piirikonttorien menettämisestä. Valtionhallinnon parissa tutkitaan nyt pienten piiriorganisaatioiden lakkauttamista ja Ylivieska on tällä listalla. Piiri on pieni, mutta pippurinen tulostensa tehokkuudella mitattuna. Tämä ei kuitenkaan tunnu riittävän, vaikka puolustusrintamaan ovat tulleet Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntaliitot, Kalajokilaakson Talousalueen liitto ja Ylivieskan kaupunki. Ikävää olisi, jos piiri lakkaisi. Nivalalaiset kunnallismiehetkin olivat tuskalla synnyttämässä tätä piiriä. Tämä tapahtui Sukselaisen ollessa valtakunnan pääministerinä.

Tapahtui vielä niin, että valtioneuvoston istunnossa piirin pääpaikaksi oli Ylivieskan sijasta merkittykin Kokkola. Pääministeri Sukselainen tuli jo seuraavana aamuna Nivalaan jollekin vierailulle ja joutui heti Kivi-Kallen puhutteluun Heikkilässä. Sukselaisella ei ollut tietoa siitä, että saman aamun lehdissä uutisoitiin, että tiepiiri on perustettu ja pääpaikkana Kokkola. Kivi-Kalle oli yhdessä jokilaakson muiden kunnallismiesten kanssa ollut tätä asiaa lujasti hoitamassa Ylivieskan hyväksi. Joku virkamies oli kuitenkin pistänyt lakiesitykseen toisenlaisen tekstin ja eihän Sukselainen sellaista ollut havainnut kiireisessä presidentinesittelyssä. No, kun Sukselainen palasi Nivalasta takaisin,, niin asia nostettiin uudelleen pöydälle ja pääpaikaksi tuli Ylivieska. Pahalta tämä varmaan tuntuisi Kivi-Kallesta ja Pinolan Reinostakin, jos vaivalla saatu Tielaitoksen piirikonttori lakkautettaisiin.

 

Nivalan kaupunkijuhlat alkoivat oikeastaan jo tiistaina, kun uusi tori vihittiin juhlallisesti ja ministerivoimin. Itse kauppa- ja teollisuusministeri Ilkka Suominen oli vihkimässä toria. Oli tällä ministerin maakuntakierroksella tietenkin lähestyvien vaalien takia poliittistakin merkitystä.

Kello 13.00 oli Puustellissa yrittäjälounas, jossa ministerillä oli melkoinen esikunta esiliinoineen. Tilaisuuden emäntänä koreili ministerin vieressä An-Lis Takalo mustissaan ja valkoisissaan.

 

Tämä kokoomuksen piirissä Harri Holkerin suosion jakajaksi ja milteipä kaatajaksi noussut Ilkka Suominen on koulutukseltaan nahkainsinööri. Eli valmistunut insinööriksi Saksasta niin kuin Hissan Saulikin. Tämän alueen ihmisiä kiinnosti tietenkin mitä lääkkeitä ministeri ja puolue on suunnitellut kehitysalueiden yritystoiminnan osalta. Läksykin oli selvä. Perinteisestä aluepolitiikasta siirryttävä markkinatalouden ja tuotannon uudistamisen tukemiseen.

”Aluepolitiikka kaipaa nopeasti muuttuvissa olosuhteissa uudelleenajattelua. Perinteisestä, investointien tukemiseen suuntautuneesta ajattelusta on siirryttävä markkinoiden toimintaan. Tämä on nimenomaan kehitysalueiden etu: niille on saatava uutta osaamista ja pysyvää, kannattavaa ja kehittyvää yritystoimintaa.

Ensimmäiset askeleet tähän suuntaan on viime vuosina otettu, kun aluetuen painopistettä on siirretty ja aloittelevia riskialoilla toimivia pk-yrityksiä palveleva riskirahasto perustettu. Jatkossa aluepolitiikassa tulee vähentää viranomaissäätelyä ja lisätä markkinaperusteista rahoitusta. Kehitysaluerahaston rooli riskirahoittajana tulee tällöin kasvamaan.

Nykyisen aluepolitiikan ongelmana on myös eri tukimuotojen päällekkäisyys ja hallinnointi eri ministeriöistä. Tukimuotoja tuleekin vastaisuudessa vähentää nykyisestään ja keskittää julkinen yritysrahoitus kauppa- ja teollisuusministeriöön ja Keraan, missä on tarvittava yritystaloudellinen asiantuntemus.” Näin ministeri Suominen Nivalan kokoomusväelle ja yrittäjille.

9.3.1991

 

Kävin torstai-iltana uimassa Ylivieskan uimahallilla. Kyytiä omia ja naapurin lapsia. Tästä on tullut jo hiihtolomaviikon perinne. Kovin kovasti en siten ole ollut naapurikunnan uimahallia tukemassa. Huomasin jälleen, että kyllä nivalalaiset käyttävät paljon tämän uimahallin palveluksia. Useimmat sinne menevät lastensa mukana. Ylivieskassa ja Haapajärvelläkin on tasokkaat uimahallit. Nimenomaan lasten altaiden ja liukumäkien puuttuminen Nivalan hallista vähentää käyttöä. Nivalan uimahallin rakentaminenkin pitäisi olla vuorossa tällä vuosikymmenellä. Onhan se ollut kuntasuunnitelmassa ainakin esityksenä jo monen vuoden ajan. Tämänhetkiset kunnallistalouden ja valtionkin rahoitusnäkymät ovat kuitenkin tiukkenemassa. Saattaa hyvinkin olla, että hankkeen toteutuminen siirtyy ensi vuosituhannelle. Edellä on mm. suuria kouluremontteja ja nekin ovat kymmenien miljoonien luokkaa.

 

Uimahallin lisäksi pitäisi rakentaa myös jäähalli. Molempien laitosten rakentaminen ja varsinkin ylläpitokustannukset ovat varsin suuret. Jäähallista on kaavailtu osakeyhtiötä. Niiden tietojen mukaan, joita on tihkunut, osakepääomaa olisi tulossa kuitenkin vain muutamia kymmeniä tuhansia tai enintään kymmenen prosenttia osakepääomasta. Muut vastuut ja nimenomaan käyttökustannukset jäisivät varmasti suurelta osin Nivalan kunnan kannettaviksi. Kunnallispoliittisesti jäähalli tuntuu olevan kipeä pala ratkaistavaksi. Nyt on voimassa valtuuston päätös, että osakeyhtiön mahdollisuuksia tutkitaan.

Kun yrittää ajatella tätä asiaa vähäisellä järjellä, niin yksi kunnollinen jäähalli tällä alueella väestöpohjaan nähden olisi varmasti riittävä. Olkoon se sitten Ylivieskassa, Haapajärvellä tai tietenkin mieluimmin alueen keskuspaikassa eli Nivalassa. Kyllä Nivalan kannattaisi näissä liikuntapaikkojen rakentamisessa olla vahvasti yhteistyössä naapurikuntien kanssa. Huhmarin kehittäminen Nivalan välittömässä läheisyydessä voisi olla järkevä juttu. Mukaan vain osakeyhtiöön. Pyssymäellä on nyt jo hiihtoväen kannalta hyvät olosuhteet, mutta monen tekomäen rakentaminen vieriviereen ei varmasti ole järkevää. Ei Huhmarista, Louetista eikä Pyssymäestäkään ihmisvoimin mitään Iso-Syötettä rakenneta. Siihen ei riitä yksinkertaisesti kuntien varat. Ei ainakaan näillä näkymillä. Oman uimahallin rakentamisen kannalla näyttää valtuustokin olevan hyvin pitkälle yksimielinen, sillä se palvelee kuntalaista lapsesta vanhuuteen. Siihenkään ei näytä nyt lähivuosina olevan varoja, jos ei entisestään lisätä kunnan velkataakkaa. Näitä ennen pitäisi pyrkiä edes säilyttämään nykyiset työpaikat, joka sekin näyttää olevan lujan takana.

 

Jos loppui saota Irakissa liittoutuneiden osalta, niin irakilaiset jatkaa sitä keskenään. Nyt käydään raaimmat taistelut ja epäinhimillisimmät. Kysytään kenen puolta olit sodan aikana ja jos olit häviäjän puolella, niin kosto elää ja on suloista. Näitä sotarikkomuksia, vangiksiottamisia ja summittaisia teloituksia ei tutkita oikeuksissa eikä YK:ssa. Ne ovat katkeria tapahtumia.

Sotaan ovat yhtyneet myös kurdit, jotka joutuivat aikanaan Husseinin myrkkypilven alle, eikä katkeran kansan tuhoaminen ole unohtunut heiltäkään. Hannuniemen Seppo oli vuosikaudet YK:n sotilastarkkailijana näillä kurdien asuma-alueilla lumisilla vuorilla ja tietää tämän kansan taistelutahdon. Sepon kertoman mukaan YK:n miehet saivat olla rauhassa, mutta Irakin sotilaita hävisi yön aikana vartiopesäkkeistään. Siellä ei armoa tunneta, eikä anneta ja tämä kurdien mukaantulo sotaan voi tehdä siitä verisen ja pitkäaikaisen, niin kuin Hussein ennusti. Sota tuli kuitenkin sisältä päin.

13.3.1991

 

Nyt olisi taas paikkoja jaossa ”säätyvaltiopäiville”. Kaikkiin neljään kamariin, aatelisto, papisto, porvarit ja talonpojat. Nyt olisi työläisillekin oma kamari, mutta nivalalaisilla ei ole ehdokasta.

Meillä on kolme ehdokasta, mutta mihinkähän kamareihin heidät sijoittaisi? Väinö Raudaskoski lienee selvästi talonpoikaissäädyn edustaja. Viimeksi Nivalaa on säätyvaltiopäivillä edustanut talonpoikaiskamarissa Kyösti Kallio.

Mihinkäs kamariin sitten An-Lis Takalo ja Unto Pylkkö? Papisto oli ennen myös kansakunnan luku- ja kirjoitustaidosta vastaavaa säätyä. Naimalupaa ei heltynyt, ennekuin oli rippikoulu käyty ja se edellytti luku- ja kirjoitustaitoa ja ainakin muodollisesti myös luetun ymmärtämistä. Siitä joskus jouduttiin tinkimään ja tämä tinkiminen on maksanut Suomen kansalle sen, että luetun ymmärtämisessä olemme kaikki aivan aakkosten alussa. Saman asian lukemalla jokainen saa erilaisen käsityksen. Liekö sitten toimittajien ja virkamiesten vika, että kirjoittavat niin ympäripyöreitä. An-Lis on toiminut kansanopettajana Nivalassa jo runsaat parikymmentä vuotta ja kun hän lisäksi on kirkkovaltuutettu, niin kait hän pappissäätyyn kuuluisi.

Mitenkäs on sitten naapurini Unto Pylkön kanssa? Hän ilmoittaa vaaliteeseissään olevan pienen ihmisen asialla, mutta ei sellaista kamaria olekaan. Naapurini asuu kuitenkin komeassa talossa ja on lottovoittaja, joten kyllä ne ainakin Helsingissä panisivat hänet porvarisäätyyn, vaikka Unto onkin vaatimaton mies.

No, jos kaikki kolme menisivät läpi, niin meillähän olisi jälleen kolme kansanedustajaa. Viimeksi näin oli 1960-luvulla, kun Kerttu Saalasti, Yrjö Hautala ja Martti Linna olivat samanaikaisesti valtiopäivillä.

 

Eduskuntavaaleissa saattaa muodostua ratkaisevaksi se, miten ihmiset innostuvat äänestämään. Tällä kertaa kuuluu huiskeita, että kansalaiset ovat väsyneet vaalilupauksiin ja pettyneet. Parlamentarismi on menettänyt luottamuksensa. Näin ei saisi kuitenkaan olla. Pitää valita uusi vaihtoehto, jos on pettynyt. Kyllähän meille pitäisi löytyä puoluetta joka lähtöön. Siitä huolimatta nukkuvien puolue kuuluu aina suurimpiin. Neljän vuoden aikana on kasvanut taas uusi ikäluokka, jolla on nyt mahdollisuus vaikuttaa vaalin tulokseen. Miten tämä ryhmä lähtee äänestämään ja miten se käyttäytyy, saattaa nousta ratkaisevaksi tekijäksi. Vaikka olen itse jo miltei veteraaniluokkaa, niin vaalimainonta on mielestäni ollut niin väritöntä, että se ei ole paljon nuoria innostanut. Liian paljon samoja fraaseja. Suomalaiset poliitikot ovat kuolemanvakavia. Veikko Vennamo, Liisa Kulhia, Jörn Donner ja muutamat muut ovat uskaltaneet poiketa linjastaan ja kansa on palkinnut heidät aina valinnalla. Kyllä suomalaistenkin pitäisi ”alentaa rimaa” politiikan teon keveydessä ja nostaa sitä asiasisällön suhteen. Ei kansalaiset ole niin tyhmiä, miltä se saattaa tuntua. Yleensä puoluetilaisuuksien etupenkeissä istuvat äänekkäinä ne ihmiset, joilla on vain yksi usko – yksi Jumala – yksi puolue ja yksi oikea. On kansalaisista toki suurin osa pohdiskelevaa ja ajattelevaa väestöä.

 

Malisilla on sunnuntaina jälleen hyvä juhla. Toki satavuotias Torvisoittokunta sen ansaitsikin. Oli sellainen leppoisa kesäisen pyhäpäivän tunnelma. Pöydältä puutuivat vain tuomenkukat ja nisumaitokeitto. Puseron sisällä tuntui aivan siltä.

Vähäsarjan Erkki on iso mies, mutta kitsas antamaan kiitosta. Tällä kertaa Erkkikin totesi, että se oli kerrassaan hieno juhla. Siinä oli esillä, miten nuori koulutettu soittajapolvi voi joustavasti vastaanottaa vanhan ja arvokkaan perinnön ja jatkaa säröjä tekemättä satavuotiasta musiikkityötä. Erityisesti Erkki kiitteli Saastamoisen Simppaa ja toivoi Simolle vielä jatkossakin rautaista kuntoa ja terveyttä, että hän jaksaisi puurtaa alueen nuorten ja puhallinmusiikin hyväksi. Siinäpä se.

16.3.1991

 

Tiistai-iltana oli Kyösti Kallion koululla suuri vaalipaneeli. Vastaamassa oli 15 Kala- ja Pyhäjokilaakson kansanedustajaehdokasta. Tällä kertaa tilaisuuden järjesti Radio Foni, eikä kansalaisopisto. Tieto ei ollut mennyt perille, koska paikalla oli vain kourallinen yleisöä. Menihän ohjelma tosin radion kautta niille, jotka arvasivat kääntää aseman Fonin taajuudelle.

 

Ensimmäinen teema oli suomalaisen ruuan hinta ja yleensä kotimaisen maataloustuotannon merkitys. Liekö se vaikuttanut ilmapiiriin, että keskustelu käytiin tällaisella voimakkaalla maatalousalueella, sillä kaikki ehdokkaat olivat hyvin pitkälle yksimielisiä siitä, että ruuan kalleus ei ainakaan ole viljelijän syytä. Taisi joku laskea, että esimerkiksi reikäleivän hinnasta tuottajan osuus on vain kuusi prosenttia. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että välistävetäjiä on liikaa. Erilaiset verot ja maksut ovat yksi tekijä. Työpaikkakustannukset ovat meillä korkeat. Se näkyy koko Suomen hintatasossa.

Esille tuli myös kartellit. Kyllä siinä Valiokin sai osansa. Valiolla on monopoliasema Suomessa ja tämä jättiorganisaatio on rakentanut komeasti tässä maassa. Ehkäpä ylikapasiteettiakin. Suuruutta ei katsottu voimatekijäksi. Keski-Euroopassa on paljon maita, joissa on runsaasti pieniä meijereitä ja juustoloita ja ne ovat tehokkaita. Meillä on menty suuriin osuuskuntiin ja yhtiöihin ja kilpailua ei paljon ole.

Mielenkiintoista on seurata miten Ylivieskan Osuusmeijeri tulee jatkossa pärjäämään. Ylivieskahan jäi meijerifuusioasioissa ulkopuolelle. Nyt meillä on ainakin mahdollisuus vertailuun tältä osin. Pärjääkö meijeri ilman ison Valion syliä jatkossa.

 

Työ on ilomme, mutta laiskuus intohimomme. Tämä Lutherin perintö säätelee pitkälti meidän luterilaisten elämää. Se on oikeastaan kaiken elämän mittari. Oikean uskon piti olla elämässä keskeisin asia ja jo täällä ajassa satsattiin vain tulevaisuuteen. Martti Luther naulasi kuitenkin kirkon oveen teesit: ”Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syömän” ja nämä teesit ovat menneet perille. Puolet tästä maailmasta uskoo vain omiin voimiinsa ja siihen, että kaikki mitä hänen kohdalleen on tulossa hyvää tai pahaa, pitää nauttia täällä ajassa. Hyvää on yleensä se mikä tuottaa mahassa täytenäisen tunteen, lämpimänä vaatteena antaa miellyttävän olon ja ihmispesä, joka on tiilestä tai puusta, on korea ja turvallinen ja mieluimmin aina koreampi kuin naapurilla. Sekin on eräs ihmisarvon mitta ja muu luterilaisuus on sitten toisarvoista. Näin on todistettu 400 vuotta ja kansalaiset ovat tähän alistuneet.

 

Työstä on tullut eräänlainen epäjumala. Toisille se muodostuu maanpäälliseksi helvetiksi. Rima ja yhteiskunnalliset tavoitteet ovat korkealla. On pakko sokeasti puurtaa ja monelle tulee väsykin.

Toisille työn menettäminen sairauden tai pitkän virkasuhteen päättymisen jälkeen on täydellinen elämän pysäys. Ei ole ollenkaan harvinaista se, että monet vanhat, tunnolliset työntekijät ovat vielä riesaksi työpaikoillaan. He tuntevat, että mitenkäs tästä eteenpäin, kun hän ei ole vastaamassa? Toiset joutuvat työttömiksi tahtomattaan kesken parhaiden elinvuosien. Suomalainen yhteiskunta on melko armoton tässä asiassa. Työtön katsotaan ”uskottomaksi” tai loiseksi. Tuomio on aina melko ankara. Sen tuntee myös työttömäksi joutunut ja omatunto on jokaisella.

 

Vanha ystäväni Nevasaaren Paavo on ollut yrittäjätoimen päättymisen jälkeen vuoden työttömänä. Paavon on ollut joskus katkerakin, että eikö se riitä, että 40 vuotta on reppua kantanut. Jos jokainen tekisi saman vuosimäärän töitä, niin kyllä siitä pitäisi jo päästä irti.

Ei päässyt Paavokaan. Vuoden työttömyyden jälkeen tuli päivärahoihin katkos ja oli pakko lähteä töihin. Kunnan hommiin ja Erkkilän koululle remonttiin. Olin eräänä aamuna seuraamassa Paten työhön lähtöä. Kolmen miehen kova porukka, Rahu-Teppo, Uusitalon Kappa ja Pate. Pate kokosi eväslaukkua ja tupisi puoliääneen. – Tässä sitä lähtee Ranta-Nilkun Kallen iskuryhmä. Oikea Saddamin valiojoukko. Kyllä sielä hommat hoituu.

Pate tupisi. Ei ollut varaa kiusata, vaikka olisi naurattanutkin. Sen verran asia kiinnosti, että menin työpäivän jälkeen Patea tapaamaan. Mies oli yllättävän rauhallinen ja tuo aamulla tuskaiselta tuntunut tilannekin oli muuttunut itsensä voittamisen raukeaksi onnellisuudeksi. – Kyllä se kuitenkin työ ihmiselle hyväksi on, jos sitä vain suinkin jaksaa tehdä. Ei se joutilaana olokaan niin mukavaa oo, pohdiskelee Paavo. Siinäpä sitä luterilaista uskontunnustusta.

20.3.1991

 

Vaalit on käyty. Nukkuvien puolue voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli Suomen Keskusta. Kävi tosiaan niin, että ensimmäisen kerran sotien jälkeen nukkuvien puolue nousi suurimmaksi, eli ylti 28 prosenttiin.

Vaaliväsymystä ja ilmeisesti nuoret jättivät äänestämättä aika paljon. Väsymystä taisi olla enimmän aikaisemmin nykyisiä hallituspuolueita tukeneiden osalta, sillä selkään tuli ja roimasti. Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Sirkka Junttila totesi, että ainakaan keskustalaiset eivät ole nukkuneet. Keskustan kannatus nousi viime eduskuntavaaleihin verrattuna yli 500 äänellä.

 

Keskustan vaalivoitto oli odotettuakin parempi. Se on ollut näin suuri vain 1950-luvun lopulla. Oikeastaan Keskustapuolue vain palautti mandaattinsa.

Mitä tällä kannatuksella on sitten ulosmitattavissa? Kekkosen aikana olisi mitattu paljonkin. Silloin Kokoomus oli pysyvässä oppositiossa Kekkosen toimesta ja Neuvostoliitolla oli hyvä pelotella. Kekkonen hoiteli hallitukset ja oppositiot taitavasti. Venäjänkauppa kukoisti ja silloin sillä oli vielä maksukykyäkin.

Nyt istuu linnassa toinen isäntä, joka viime vaalien jälkeen ehti rökittää hätäisesti hallitushommiin pyrkinyttä Väyrystä. Yleensä on pidetty varmana, että Koiviston kaudella nykyinen hallituspohja jatkuisi ja presidentistäkin olisi jo sovittu näiden kahden puolueen kesken. Lyhyeksi siinä jäi Koivistonkin hiihtoloma ja taisi olla ajatukset muualla kuin Lapin erämaamaisemissa. Hänellä on piuhat käsissä hallitushommissa.

Esko Aholla ei ole nyt takanaan Kekkosta. Venäjän kauppakin on täysin pyllyllään, eikä siellä näytä olevan edes varmaa siitä kuka on isäntänä vuoden päästä. Päällä on yleismaailmallinen lama. Kaikkia saneerataan. Suomikin on kovan edessä ja niin myös me kaikki kansalaiset. Hyvin monen ihmisen työpaikka saattaa olla epävarma. Ulkomaankauppa ei vedä. Suomen ja tulevan hallituksen pitäisi ottaa kantaa suuriin asioihin. Jos mennään euroopanyhteisöön, niin se vaatii suomalaisilta hevoskuurin. Maatalous siihen mukaan lukien. Pitäisi ottaa kantaa atomivoimaan ja moniin muihin asioihin. Nyt olisi näyttämisen paikka.

Onneksi Esko Aho ei sortunut samaan, mihin Väyrynen viime kerralla. Hän aavisti nopeasti, että  nyt ei kannata siltoja polttaa. Keskustapuolue tarvitsee kipeästi luotettavia hallituskumppaneita, jos tehtävistä aiotaan selviytyä. Kokoomus ja demaritkin saivat sen verran nokilleen, että mieli tekisi varmasti lähtiä oppositioon lihomaan neljäksi vuodeksi

Lähiviikot näyttävät, millaiseksi hallitusneuvottelut muodostuvat. Vaalitappion jälkeen hävinneet osaavat varmasti panna hallitusyhteistyön ehdoksi kovat vaatimukset ja niissä on Keskustan johdolla ja eduskuntaryhmällä nielemistä.

 

Vaaleissa tuli koski-markku -ilmiö. Kärsämäen mies nousi Oulun vaalipiirin ääniharavaksi. Maanviljelijät olivat asialla ja Markkukin on nyt pantu paljon vartijaksi. Toiveita ja odotuksia on paljon. Aika näyttää, millaiseksi Markun poliittinen ura kohoaa. Alkuunlähtö on ainakin ollut komea.

Nivala ei saanut kansanedustajaa. Eikä näytä saavan ainakaan tällä vuosituhannella. Me olemme todellisia demokraatteja. Meiltä löytyy ääniä urheiluhengessä ja tosissaankin kaikille ehdokkaille ja puolueille. Niin kävi tälläkin kertaa.

 

Monta symppistä ja hyvää miestä ja naista jäi nivalalaistenkin ohella rannalle. Yksi heistä oli Mällisen Juhani, joka niukkaa tappiota monet ovat harmitelleet. Demareilla ei ole ollut kansanedustajaa Kalajokilaaksosta vuosikymmeniin. Simonen Ylivieskasta oli viimeinen demarien edustaja joskus 1950-luvulla. Jussia on niin symppispoika, että hänelle olisi kaivannut mielellään jostakin nuo puuttuvat 82 ääntä.

27.3.1991

 

Hiljainen viikko alkoi ja seurakuntalaiset ovat käyneet seurakunnan tilaisuuksissa. Tällä kertaa ei hiljaisen viikon ja pääsiäisen tilaisuuksissa ole niin juhlavia puitteita kuin ennen. Kirkkomme on remontissa ja kaikki tilaisuudet pidetään seurakuntakodilla. Kaunis tila ja rakennus, mutta kirkkoväkikin on konservatiivista ja on tottunut hiljentymään pääsiäisen aikaankin kotikirkossa, jonne liittyy sukupolvien takaiset muistot ja siteet.

 

Entinen työnantajani, Nivala-Seura ry. piti vuosikokouksensa. Lama puree naapurissakin ja tilanne näyttää melko huolestuttavalta. Kun rahoitustilanne kääntyy säästöistä vieraaksi pääomaksi, niin tällaisena aikana sekin jo tuntuu tuloksessa raskaasti. Saneerauksia seura on yrittänyt Alkuperäinen tarkoitus on saanut jäädä taka-alalle. Neljään vuoteen kotiseutuyhdistys ei ole investoinut kotiseututyöhön markkaakaan. Enpä ole ainakaan nähnyt muuta kuin tuulimyllyn siipien korjauksen kolme vuotta sitten.

Nyt seura on ryhtynyt yhtiöittämään toimintaansa. Esitin jo monta vuotta sitten, että seuran kaikki taloudellinen toiminta pitäisi yhtiöittää ja silloin seura olisi saanut tuollaisen neljän miljoonan markan pesämunan, jonka korko- ja sijoitustuotoilla olisi pystytty turvaamaan kotiseututoiminnan jatkuminen. Nyt yhtiöittäminen on lähtenyt seuran omana osakeomistamisena. Miten tätä hallitaan, jota käytännössä ei kukaan omista. Yhdelläkään hallituksen jäsenellä, toimitusjohtajalla ja työntekijällä ei ole markkaakaan omaa rahaa liossa, eikä silloin liiemmin lioteta omaa selkänahkaakaan. Ei tällaiset pienet yritykset pysty elämään niin kuin kunnat, jotka korottavat vain äyrinhintaa ja oven avaaminen toiseen suuntaan on tuntematon käsite.

Minä en millään jaksa uskoa sitä, että näinkin pieni yritys kestäisi kokonaan vieraan työvoiman ja vieraan yritysjohdon kustannuksia. Tuskinpa Nivalassa olisi edes apteekki pystyssä, jos sitä hoidettaisiin samoilla menetelmillä. Kyllä nivalalainen yrittäjä tänä päivänä pitää yritystään pystyssä seitsenpäiväisellä työviikolla ja pitkällä työrupeamalla.

Toivotaan kuitenkin parasta vanhalle kotiseutuyhdistykselle ja jospa ne tosiasiat panevat nykyjohdonkin koviin töihin.

 

No tämä oli vähän turhaa vuodatusta ja pahan mielen purkausta hiljaisella viikolla. Nyt valmistaudutaan kirkkovuoden toiseksi suurimpaan juhlaan. Toisella kansankirkollamme tämä pääsiäinen on suuri juhla.

Pääsiäinen saa täällä jokilaaksoissa vielä nuo pakanalliset piirteensä, eli täällä ajetaan pois pahoja henkiä polttamalla pääsiäiskokkoja.

No vuosisataan sitä ei ole tehty enää noitien pelotteluna, vaan perinteen vaalimisena. Viime vuosina tämä perinne on taas voimistunut. Pääsiäiskokkoja nousee aattopäivinä kuin sieniä sateella. Milteipä joka talon pihamaalle ja ainakin jokaiseen sellaiseen taloon, jossa on lapsia.

Pääsiäistrullitkin ovat palanneet viime vuosina. Pieniä tyttösiä ja poikasia kiertää trulleiksi pukeutuneena kahvipannun ja luudan kanssa ja kerjäävät pientä almua. Tähän perinteeseen on sekoittunut virpominen, joka on kuulunut vanhaan karjalaiseen perinteeseen.

Nämä pienet trullit ovat harmittomia, mutta jotkut vakaumukselliset ovat pahoittaneet mielensä sillä, että trullit eivät pyhitä edes pitkäperjantaita. Se on sentään kristinuskoa tunnustaville vanhemmille ihmisille suuri ja pyhä päivä. Jospa te nuoret trullit malttaisitte nyt jättää kiertämisen pitkänäperjantaina ja keskittyisitte vain lauantaipäivään ja kokonpolttoiltaan.

6.4.1991

 

Nivalan kunta teetti tutkimuksen, meneekö nivalalaisia markkoja kuinka paljon sivu suun. Eli käykö nivalalaiset ostoksilla ulkopuolella Nivalan ja missä määrin. Tottakait käyvät, mutta onko tilanne hälyttävän huono. Tätä on aina pelätty, mutta turhaanko?

Kun aikanaan Halpa-Halli tuli Nivalaan, vanhat pellervolaiset saivat shokin. Miten Nivalan Osuuskauppa myi tontin Kaarron Alpolle, joka hankki taloon osuuskaupan pahimman kilpailijan. Tätä pelättiin, mutta lopputulos oli kuitenkin toisenlainen. Nivala sai Halpa-Hallin kautta uutta ostovoimaa, joka koettiin kaikkien nivalalaisten kauppojen parhaaksi. Tämän tunnustavat tänään kaikki nivalalaiset yrittäjät. Nyt tehty markkinatutkimus osoittaa sen, että nivalalaiset käyttävät aika runsaasti erikoisliikkeiden palveluja naapuripaikkakunnilla. Vaatteet ja kodinkoneet näyttävät olevan se suurin vuotokohta. Kun tarkastelee koko tasetta, niin rahallisesti Nivala on varmasti positiivisen vaihtotaseen puolella. Meillä on erityisaloja, jotka vetävät ostovoimaa pitäjän ulkopuolelta. Yksi tällainen alue on maataloustarvikekauppa. Osuuskaupan, T-Maatalouden ja K-maatalouskaupan ohella Hannu Pihlajamaa myy Nivalan ulkopuolelle monien miljoonien edestä. Jo nämä muutamat esimerkit osoittavat sen, että tässä asiassa Nivala ei ole luovuttava kunta, vaan pikemminkin toisin päin.

 

Kevään tulo on voimallista. Olin pitkäperjantain aamuna Haijun nevalla. Vanha perinne. Nuotiolla on mukava paistella makkaraa. Kuulen tulen hupatusta ja keväisen metsän huminaa. Viikko sitten oli vielä tuiman talven tuntua. Tänään Malisjoki kohisee jo tulvassa. Jäät ovat vielä paikoillaan, mutta tulvavesi menee jäiden päällä.

Viljamaan Aarre piipahti toimituksessa torstaiaamuna. Aarrellakin oli jo kevään terveisiä. Aamulenkillä hän oli kuullut jo kiurun äänen ja havainnut ensimmäiset töyhtöhyypät pelloilla.

Lunta on vielä runsaasti metsissä. Jäät ovat vahvat. Erkkisjärvelläkin jo seitsemänkymmentä senttiä. Ne eivät sula ja hajoa nopeasti. Nyt olisi tulvan aineksiakin, mutta kaikki riippuu siitä, millaiseksi lähipäivien säät muodostuvat.

 

Perjantaiaamuna tuli ikävä uutinen. Herrasen Teuvo soitti ja kertoi, että lenkkikaverimme Laukkasen Eeron elämä on päättynyt traagisesti. Torstaiaamuna Eero joutui Kokemäellä takaatulleen henkilöauton ruhjomaksi ja menehtyi sairaalaan vietäessä.

Eero teki parhaimmat miehuusvuotensa työtä Nivalan nuorten hyväksi. Pidetty ja arvostettu lukion rehtori. Eero oli mukana myös kunnan luottamustehtävissä. Pitkään kunnanhallituksen jäsenenä.

Sadat Eeron oppilaat muistavat viimeisen koulupäivän, jolloin Eero meni poikien kanssa Vinnurvaan lenkille. Siitä tuli perinne ja eräänlainen läksiäistilaisuus koulun päätteeksi. Eero Laukkanen muutti Nivalasta Kokemäelle rehtoriksi parikymmentä vuotta sitten. Nyt tullut suruviesti on järkyttänyt nivalalaisia. Esiin tulee kysymyksiä, jotka jäävät vaille vastausta. Miksi näin?

10.4.1991

 

Tulvaa ei tullut. Malisjoessakin vesipinta oli viime vuorokausien aikana laskenut. Pian päästään lorkkimaan Pidisjärvelle verkkojen ja katiskoiden kanssa. Jos nyt on enää kalaa, mitä pyytää. Jo viime keväänä oli havaittavissa, että pyydysten määrä takavuosien runsaasta kalastuksesta oli pudonnut roimasti. Ennen katiskan ja verkkojen merkkejä oli miltei vieri vieressä. Nyt vain muutamia kymmeniä silmännäkemän matkalla.

Tyhjän saa pyytämättäkin. Ainakin viime keväänä kalansaaliit olivat heikot. Monet ovat heittäneet pyynnin sen vuoksi, että jo kesäkuussa järven vesi on ollut epäilyttävää ja kaloissa voimakas muran ja saasteiden maku.

 

Tiistaina neuvottelivat Kalajokilaakson kuntien edustajat Haapajärvellä koko Kalajokea koskevan yhteisen viemärin rakentamista Haapajärveltä Kalajoen edustalle mereen saakka. Huimalta tuntuva hanke, jonka ehti tieten ensimmäisenä esittämään sellutehtaan hankkeen yhteydessä Tervakosken Kalervo. Selluhanke näyttää iäksi hautautuneen tämän alueen osalta, mutta olisihan tuo viemärihanke jotain korvaamassa.

On sitä ennenkin isoja suunniteltu Kalajoen osalta. Oulun yliopiston professori Pentti Kaitera. esitteli kuuluisan kanavaideansa, jolla Kalajoki olisi yhdistetty Viitasaaren reitin kautta merelle saakka ja laivat olisivat purjehtineet Kalajokea pitkin. Siinä olisi tarvittu siirtää monta kottikärrykuormaa maata ja sitkaita kanavan kaivajia.

No kukas on kieltänyt suuria ajattelemasta.

 

Tällä viemärihankkeella saattaisi olla kannattavat toteuttamisen edellytykset, jos valtio lähtisi mukaan. Onhan Kalajokilaaksossa tehty vesiasioissa ennenkin historiaa. Talousvesiputki kulkee jos kuivan maan alla Haapajärven Pitkältäkankaalta Kalajoelle saakka. Tämä taisi olla Suomen ensimmäisiä maaseutua koskevia mittavia kuntien yhteistyöhankkeita. Jospa alueen kunnat ja Kalajokilaakson talousalueen liitto saisivat valtion rahakukkaron vaalijat vakuutetuiksi siitä, että tällainenkin kuntien yhteishanke olisi kannattava tulevaisuuden takia.

Taajamavesien puhdistus ei enää ole ongelma, mutta miten tällä putkella voitaisiin keventää hajakuormituksen paineita, jotka ovat vesistöjen kannalta suurin riski. Voimakas karjatalous tulee varmasti Nivalassa säilymään tulevaisuudessakin. Typpeä, fosforia ja muita ravinteita huuhtoutuu runsaasti humuksen mukana vesistöihin. Menee vielä kymmeniä vuosia, ennekuin kaikilla tiloilla on riittävän suuret ja tiiviit tuorerehusiilot ja lietesäiliöt. Vaikka Nivalan kuntakin on luvannut omalta osaltaan tukea näitä rakentamisia, niin tuskin ne tällaisessa korkotilanteessa paljon vuodessa eteenpäin heilahtavat.

 

Joku ympäristöaktivisti kirjoitti viikonvaihteen Iltalehdessä, että ympäristönsuojelutyötä ei tehdä muutoin kuin kansantuloa lisäämällä. Jos ei synny tulosta, ei rahaa jää suojelutoimiinkaan. Neuvostoliitostahan on lähinnä karmeat esimerkit, miten häikäilemätön luonnonvarojen raaka hyödyntäminen ja piittaamattomuus ympäristöstä ovat kaatumassa koko kansakunnan niskaan kustannuksina, joista yksi sukupolvi ei voi selvitä. Puheiksi ovat toistaiseksi jääneet Kuolan päästöjen kuriinpaneminen. Neuvostoliiton sisäosien suuret järvet uhkaavat kuolla ja valtion sisällä on runsaasti saastuneita ja kuolevia alueita. Meidän pelastuksena on kuitenkin se, että täällä on herätty huomaamaan asiat ja teollisuuskin on tullut kiitettävästi ja voimiensa mukaan korjaamaan ja pienentämään tuhoja. Näin kevään kynnyksellä, kun luonto herää ja uudistuu talven alta, on lohduttavaa ja toivottavaa, että tätä suomalaista luontoa jää vielä tulevillekin sukupolville.

 

Ylioppilaskirjoitukset ovat päättyneet. Useimmilla hyvin. Joksa oli todellakin yrittänyt, mutta ei saanut tenttejään läpi. Hän lähetti äidilleen sähkeen: – Reputin, valmistele isää. Äiti vastasi: – Isä valmisteltu, valmistele itseäsi.

13.4.1991

 

Toiset saavat masennusta syksystä, toiset keväästä. Minä olen noita ensinmainittuja. Syksyn hämärän ja räntäsateiden koittaessa toivon olevani karhu, että pääsisin talveksi horrokseen, eikä tarvitsisi nähdä pimeää ja kylmää talvea. Heräisin vasta hohtaville keväthangille.

Kyllä kevät on sentään uudistumisen aikaa. Minua ei haittaa likaiset ikkunat ja haalistuneet verhot, kun Luojan aurinko helottelee lämpimästi. Nousin perjantaiaamunakin kuuden aikaan, eli vanhan aikataulun mukaan viiden aikaan ja tempaisin iloisena ylös sängystä, kun näin aamuauringon kajon ikkunasta. Lämmintä oli jo kuusi astetta ja varis raakkui Malkamäen rannassa tuhannen vimmatusti.

Nyt ollaan kevääntulossa roimasti edellä normaalia. Joskus on kylvetty huhtikuussa kauraa ja nyt varmasti päästään pelloille jo kuun loppupuolella, mikäli takatalvea ei tule. Tulvaakaan ei tullut, mutta vanhat miehet sanovat, että kyllä se sitten kesätulva käy hakemassa roskat rannoilta. Mitäs tässä turhia ryhtyä piruja maalailemaan seinille. Ihminen on niin onneton, että se ei osaa nauttia hyvistä hetkistä ja aurinkoisista päivistä, vaan murehtii jo huomista, että kyllä siitä vielä römpsyt ja pahat ilmat tulee.

 

Hyvä liikeidea on kullanarvoinen. Eri asia on sitten se, miten sen voi soveltaa käytäntöön. Kun Radio Lakeus aikanaan lakkautettiin, oli perusteena se, että alue on liian pieni, eikä mainostuloja tule riittävästi. Kun mukaan saatiin Ylivieska ja kuuluvuusaluetta lisää, niin nyt katsottiin kaikki autuus saavutetuksi. Unohtui vain yksi asia. Kuluja pitää olla huomattavasti vähemmän kuin tuottoja. Muuten yritys ei pyöri. Radio Fonin kohdalla kävi näin. Tällä viikolla julkaistu yhtiön tilinpäätös puolelta vuodelta osoitti yli kuudensadan tuhannen markan tappiota, minkä lisäksi perustamiskustannuksiin oli lehtitietojen mukaan kirjattu vielä satatuhatta. Tuloja oli tilikautena ollut vain runsaat 500.000 markkaa. Eli kulut reilusti kaksinkertaiset tuloihin nähden. Yhtiön hallitus esittää, ainakin pääosakkaan suulla, osakepääoman korottamista ratkaisuna asiaan. Yhteisistä varoista on tietenkin hyvä jaella sinne tai tänne, mutta monellakohan yksityisellä henkilöllä mahtaa vielä usko piisata. Ainakin Nivala-Seuran puheenjohtaja Kalervo Saarimaa suhtautui asiaan kovin vastahakoisesti, vaikka kertoikin, että päätöksiä seurassa ei ole tehty.

No nyt minä annoin taas jollekin aiheen sanoa, että taas se Jansu jurnuttaa kateuksillaan, kun ei itse saanut radiolupaa. Pois se minusta. Siitä vaan rahaa likoon ja biisejä soittelemaan.

 

Ei ole yksin Radio Foni, jolla heikosti menee. Piretta P.T.A:n konkurssi oli aivan toista luokkaa. Nämä olivat tämän vuosikymmenen ikävimmät uutiset. Vieläkin muistellaan 1930-luvun pula-aikaa, jolloin Nivalassa meni kolmisenkymmentä taloa pakkohuutokauppaan. Nyt on 130 perheen toimeentulo vakavasti uhattuna. Onhan asia toki nyt vähän toisenlainen, kun on edes jonkinlainen työttömyys- ja sosiaaliturva. Kuitenkin.

Tämä on kipeä asia kaikille niille, joita se koskee. Se koskee toki paljon laajemmin, koskee kuntaa ja kunnan elinkeinoelämää. Menetys on siten yhteinen.

Jatkajaa toivotaan. Matti Laajanen ja Piretan henkilökunta eivät tahdo jaksaa uskoa, että Nivalaan löytyisi vakavarainen jatkaja. Kapasiteettia on kotimaassa koko ajan purettu ja viety valmistusta ulkomaille. Rajat ovat tässä mielessä jo olleet auki Eurooppaan. Puhuttelin Alavieskan vaatetustehtaan johtajaa, Keski-Vähälää ja hän totesi, että Suomi on kallis ja byrokraattinen maa. Portugalista ajaa rekka-autolla seitsemän Euroopan maan läpi vuorokaudessa, mutta Helsingissä auto ja lasti joutuu kahdeksi viikoksi tulliin ja paperinselvittelyyn. vanhaa venäläistä perua. Kaikki nämä asiat ja Etelä-Euroopan halvemmat työvoimakustannukset ovat niitä realiteetteja, joiden perusteella asioita ratkaistaan.

Kaikki me tietenkin toivomme, että asia ratkeaisi parhain päin ja työpaikat Nivalassa säilyisivät.

 

Hyvä naapurini ja ystäväni, Asko Raivio, on oivaltanut tämän ihmiselämän syvällisesti: – Minun pitää muistaa, että tämä on vain etappihiihto syntymän ja kuoleman välillä. Elämänladulla on paljon hiihtäjiä. Tosilla on kiire, menevät vauhdilla ohi. Toiset pyytää latua, on annettava tilaa. Joku harva voi jäädä jälkeenkin. Matkan varrella tavoittaa monta hiihtäjää, jotka lähtivät liian lujaa tai yrittivät toisen peesissä. Minun on hiihdettävä oma hiihtoni. Minun ei tarvitse vilkuilla sivulle, miten toiset hiihtävät. Minun voimani ja suksieni luisto on toisenlainen kuin toisilla. Kukaan toinen ei voi hiihtää minun osuuttani. Näin on elämässäkin. Tässä puulaakihiihdossa ei oteta aikoja, mutta eräänlainen ”kunniakirja” jaetaan maalissa  kaikille ja se on jokaisella samanlainen kuin Kyöstinhiihdossa. Näin Askon elämisen hiihto-ohjeet.

17.4.1991

 

”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Yksin tullut sä oot, yksin lähtevä oot.”

Näin sanoo runoilija ja varmasti hän on myös niin tuntenut. Kuitenkin meille ihmisille ystävät ovat tärkeitä. Hyvät ihmissuhteet ja ystävien tuki on osa rikasta elämää. Niitä ei saa rahalla, ne syntyvät jos syntyvät. Meillä jokaisella on sellaisia hyviä ystäviä, jotka ovat kuin turvallisia kiviä elämän hetteikköisillä poluilla. Ne eivät upota ja niistä on turvallista ponnistaa.

Einari Päivärinta oli yksi tällainen turvallinen maamerkki, johon voi luottaa elämän tilanteissa. Hänen poismenonsa oli suuri menetys monelle ihmiselle. Sanotaan, että tulessa rauta puhdistuu. Einari kävi läpi elämän puhdistavan kiirastulen vaikean haavoittumisen kautta. Yli sata leikkausta ja vuosikymmenen kestänyt toipumiskausi panivat Einarin kohdalla elämän arvot tiettyyn järjestykseen. Vaikka Einari oli periaatteiltaan tinkimätön ja luja liikemies, oli hän myös syvästi lähimmäistä ymmärtävä humaani ihminen, joka osasi ymmärtää, kuunnella ja rohkaista. Monet Nivalan yrittäjät ovat saaneet Einarilta tukea ja vilpitöntä kannustusta elämän vaikeissa tilanteissa. Se on ystävyyttä, jota toinen ihminen voi osoittaa vaikeuksien kohdatessa. Einari oli persoona Nivalan kyläkuvassa. Hänen poismenonsa oli monille tällaisen turvallisen maamerkin menettäminen.

 

Kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti on jäänyt parina viikkona uutisten osalta vanhaksi. Tämä harmittaa aina silloin, kun on isoista uutisista kysymys. Pidisjärvi-lehti pitää kiikuttaa kirjapainoon jo puolilta päivin ja mojovat uutiset ovat tulleet kello 15 uutisissa, kun tämä lehti on jo painettu. Nämä uutiset koskivat Piretta P.T.A:ta. Ensin tuli konkurssiuutinen. Sitten seuraavalla viikolla uutinen isosta kaupasta, jonka seurauksena syntyi uusi Avardo-yhtiö, josta tulee Piretan jatkaja.

Yrittelin tiistaina tavoitella Avardo-yhtiön toimitusjohtajaa. Kuopiosta sain viestin, että toimitusjohtaja Sillanpää ottaa yhteyttä viimeistään keskiviikkona. Näin jäivät Nivalan tehtaan osalta tiedot saamatta. Nivalassa ollaan vielä epävarmoja tehtaan kohtalosta. Optimismia tuntuu riittävän talousneuvos Vähäsarjalta, mutta tietenkin me kaikki toivoisimme sitä, että jatkaja löytyisi.

 

Kevääntulo näytti jo lauantaina aikaiset lämpimät kasvonsa. Liekö tullut ihan lämpöennätys. Vielä lauantai-iltana puoli seitsemän aikaan näytti Säästöpankin lämpömittari neljäätoista lämpöastetta. Mitä lie ollut ylimmillään. No, se oli liian aikaista . Kun nyt tiistaina katselen ikkunasta Koivulan ja Korva-Pekan kauppakartanoon päin, niin taivaalta leijailee kinttaan kokoisia räntähiutaleita. Ja tietenkin säät vaikuttavat aina mielialaankin.

No tällä hetkellä mielialat ovat jo Kilpisjärvellä. Keskiviikkoaamuna pitäisi lähteä matkaan. Pitäisiköhän pukeutua sulttaanin kaftaaniin, sillä pääsen kolmen tytön kanssa taipaleelle. Koivulan Lempi ja Niskalan Aino lähtevät myös mukaan. Mennään Koivulan Leenan synttäreille ja muutamaksi päiväksi Saanan ja Mallatunturin juureen hiihtelemään.

Tarkoitus olisi käydä myös entisiä naapureitani, Toivasen Marttia ja Ketolan Jukkaa moikkaamassa. Joten olkaapa siellä Tornionjokivarressa varppeillanne, jos sattuisi yllättäviä kahvivieraita tulemaan.

24.4.1991

 

Kun ajeli viikonlopun aikana Tornionjokivartta ja katseli näitä kauniita maisemia ja hyvin hoidettua rakennuskantaa, niin tuli mieleen, että ei ihme jos kaikki eivät Nivalassa viihdykään. Sitä kun ikänsä on asunut samalla paikalla, niin tulee sokeaksi näkemälleen.

Tornionjokivarsi on aina Pelloon saakka tiiviisti asuttua. Rakennuskanta on kaunista, perinteistä ja hyvin hoidettua. Ilmeisesti tämän alueen kulttuuri on sen verran edellä pohjalaista kulttuuria, että se näkyy vakaana perinteen ja paikallisen elämänmenon kunnioituksena kaikessa asumisessa.

 

Kun vertailee maaseudun kirkonkyliä, niin mihinkähän se Nivala sijoittuisi. Jos otetaan mukaan maisemalliset näkökohdat ja rakennuskanta, niin kyllä varmasti olemme koko maassa siellä viiden huonoimman joukossa. Ei kehtaa sanoa, että rumimman. Maisemalle me emme mahda mitään, mutta ihmisten kättentyö näkyy. Tässä asiassa me olemme olleet mauttomia. Tuskin löytyy yhtäkään kirkonkylää, jossa on niin mautonta rakentamista kun Nivalassa. Vanhat, tyylikkäät rakennukset ovat hävinneet kirkonkylästä. Jäljellä on vain muutama vanha talonpoikaistalo, julkisista rakennuksista funkkistyylinen virastotalo. Paljon on purettu pois kaunista ja perinteistä rakennuskantaa. Tilalle on tullut arkkitehtien ja kulloinkin voimassa olevien mieltymysten mukaisia nousukkaiden luomuksia, jotka ovat pikemminkin surkuteltavia tässä kulttuurissa ja ympäristössä kuin loisivat vahvaa ja turvallista kuvaa asukkaiden itsetunnosta ja tyylitajusta.

 

Tässä asiassa ei voi kyllä syyttää muuta kuin meitä nivalalaisia. Meidän itsetuntomme on todella heikko. Se näkyy rakentamisessa ja näkyy kauan. Sen vuoksi se on tärkeämpi asia kun koiraveron määrä vuosittain tai päällystetäänkö jokin kadun pätkä. Yliampuvassa tyylissä ja komean tavoittelussa on menty äärimmäisyyksiin. Ei Diorin mekko tai Luhdan mallikas raitapuku tee aina kantajastaan ylevää ihmistä. Pitäisi olla pikemminkin parilleen sisäisen olemuksen kanssa.

Kyllähän me nauramme jollekin julkisesti tai salaa, joka yrittää pukeutua keikarimaisesti tai koristella itsensä joulukuuseksi. Tätä meidän rakentamisemme on ollut ja varmasti se monia ulkopuolisia naurattaa.

Tiistaina esiteltiin Nivalan ympäristönsuojeluohjelma, jossa osansa oli myös rakennetun ympäristön suojelulla. Siitä syntyi keskustelua, kun paikalla oli ympäristölautakunnan keskeiset viranhaltijat ja luottamushenkilöt.

Tarvittaisiin koulutusta, mutta koulutus on tainnut mennä osittain väärään paikkaan. Käytännössä Nivalan kaavoituksen, rakentamisen tyylin ja tason ovat hoitaneet keskustan osalta pankit ja rakennusfirmat. Heidät pitäisi saada koulunpenkille ja ymmärtämään ja tajuamaan pitkäjänteisen suunnittelun ja rakentamisen päämäärät ja lähtökohdat.

Nyt on pantu Nivalan keskustan osalta jo kaikki niin pilalle, että tämä kirjo tulee säilymään keskustassa satoja vuosia, eikä sitä voi korjata. Nivalassa olisi pitänyt uudisrakentaminen ohjata kokonaan uusille alueille ja säilyttää ja kunnostaa vanha tyylikäs rakennuskanta ja keskustan puusto. Toivoa sopii, että tämä ylilyömisten kausi olisi jo takana päin.

 

Piretan tulevaisuuden kohtaloista on Nivalassa kannettu huolta. Tiistaina tuli lyhyt tiedote, joka osaltaan antoi aihetta optimismiin Nivalan tehtaan osalta. Tiedotteessa kerrottiin, että konkurssipesä jatkaa toimintaansa 13.5 saakka, jolloin Avardon ja konkurssihallinnon esikauppakirja saa lainvoiman.

Tiistaina YT-neuvotteluista Kuopiosta palannut Kaino Koskenoja kertoi, että Avardo on luvannut jatkaa mahdollisimman monen työntekijän kohdalla työsuhdetta sopimuksen voimaantulon jälkeen. Kuitenkin tuossa tiedotteessa kerrottiin jo Pietarsaaren tehtaiden toiminnan lopettamisesta ja supistuksista Kuopiossa. Nivalasta ei mainittu mitään ja tämä on antanut tiettyä lisätoivoa Nivalan osalta, kertoi Koskenoja. Runsaan kahden viikon kuluttua nähdään sitten mikä on tilanne, kun uusi yhtiö ryhtyy rakentelemaan kuvioitaan.

27.4.1991

 

Tätä kirjoittaessa ei maassa ole vielä uutta hallitusta, mutta muutoin ministerien paikat on jo periaatteessa lyöty lukkoon.

Ahosta tulee Suomen nuorin pääministeri kautta aikojen. Epäilin aikanani Ahon kykyjä ja mahdollisuuksia. Niin taisi tehdä moni muukin. Yleisesti arveltiin, että Aho ei pysty itsenäiseen politiikkaan, vaan joutuu Väyrysen juoksutettavaksi. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Vaalivoiton jälkeenkään Aho ei ole kompastunut ylilyönteihin, mistä tuli aikanaan Väyryselle kompastuskivi. Ihmeen maltillisesti mies on osannut hoitaa hallitusneuvottelut. Pahoja säröjä ei näytä syntyneen edes oppositioon päin.

Edellytyksiä hallituksen työlle näyttäisi olevan, vaikka edessä on suuria ja kipeitä ratkaisuja. Suurimmat koitokset taitavat tulla hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen, eli SAK:n kanssa. SAK on menettänyt arvovaltaansa viime aikoina ja Pihtiputaan pojalla, Ihalaisella on kannuksien hankkimisen aika. Aika on tosin huono hänenkin kohdalla ja tinkimään joutuu ammattiyhdistysliikekin huomisen vaatimuksissaan. Monet ovat myös sitä mieltä, että tämän hallituksen ikä ei muodostu pitkäaikaiseksi. Vaikea on kyllä näillä eduskunnan voimasuhteilla muunkaanlaista hallitusta muodostaa. Paljon riippuu siitä, millaista oppositiopolitiikkaa demarit tulevat harjoittamaan. Kyllähän heillä on nyt oiva tilaisuus myös lihottaa puoluettaan jos niin päättävät.

 

Jos maa sai hallituksen, niin Maliskylä on menettänyt yhden kylänsä merkittävän persoonan. Martti Nikkolan elämä päättyi tiistaina Oulun keskussairaalassa. Vuosia kestänyt vakava sairaus kaatoi lopulta miehen. Martti Nikkola on monella tavalla rikastuttanut kylänsä kulttuurielämää. Nuorisoseuratyö, urheilu ja erityisesti musiikki ovat olleet Martin keskeisiä harrastuksia.

Hiljattain pidetyissä Maliskylän Torvisoittokunnan 100-vuotisjuhlassa Martti joutui huomion kohteeksi. Häntä muistettiin kukkasin, lahjoin ja kiitoksin. Martti on soittanut torvimusiikkia orkesterissa 65 vuoden ajan. Se lienee eräänlainen Suomen ennätys.

Martti oli niitä ihmisiä, joka teki pyyteetöntä työtä. Hän oli ihmisenä sovitteleva ja auttava. Juuri näillä ominaisuuksilla hänestä tuli kylänsä monien harrastusten keskeinen uurastaja. Kylä on menettänyt yhden merkittävän henkilön, mutta Martti Nikkolan työ ja lämmin muisto säilyvät.

2.5.1991

 

Ainakin kaksi porukkaa on uskossaan vahvoja. Ne ovat rauhanyhdistysläiset ja jääkiekkoilijat. Sillä erotuksella tosin, että ry-läiset eivät pidä uskostaan mekkalaa, mutta kyllä suomalaiset jääkiekon harrastajat ja kannustajat sen homman osaavat.

Osansa siinä suhteettomassa mekkalassa on myös meillä tiedottajilla. Kahden viikon aikana on lehtien sisällöstä ollut kolmasosa omistettu jääkiekolle ja Suomen Leijonille. Kyllä usko on vahva asia. Kaksikymmentä vuotta Suomi on lähtenyt hakemaan MM-mitalia ja se on aina ollut varmaa. On kuitenkin käynyt niin kuin Anttilan Anteron kolmiloikassa: Yks-kaks-ei.

Viimeisellä loikalla on viimeistään jalka pettänyt. Siellä se on meidänkin Alpo ollut viikon Turussa Pentti Matikaisen kanssa purukumia jauhamassa. Mitkähän lienevät miehen tunnelmat. Lähtiessä hän lupasi minulle, että jos Suomi ei tuo vähintään pronssimitalia, niin minä pääsen täydellä palkalla koko kesäksi Veelanninpuhtoon maahommiin ja hän itsekin tulee joka ilta kökkään. Kylläpä tässä tulikin lökökesä. Ei auta muuta kuin kannustaa Alpoa lujassa uskossaan tulevaisuudessakin.

 

Taas voisi toistaa tuon saman värssyn, jonka kirjoitin Radio Lakeuden päättymisen aikaan: – Soitteli tuuli jo kauan, suruviestiä hiljalleen. Kutsui pois rakkaan ja väsyneen.

Radio Foni teki konkurssin. Toimintaa kesti vain kymmenen kuukautta. Toimitusjohtaja Rintakumpu pyydettiin vuodeksi vetämään yhtiö käyntiin. Kävi kuitenkin niin kuin Lappalaisen Arto ennusti: myös lopettamaan. Rauha hänen muistolleen.

 

Miten se joku ihminen voi säilyttää vitaalisuutensa ja olemuksensakin vanhuuteen asti nuorukaisen voimissa? Tätä mietin kun katselin sunnuntaina Sydänjuhlassa Leppikankaan pariskuntaa. Tyynekin niin nättinä kesäkolttu päällä kuin vihkikuvassa. Ja entäs Niilo. Komea kesäpuku päällä ja hopean sharmi otsalla ja korvallisella tepasteli kuin olisi vihille menossa, vaikka kalenterin mukaan pitäisi olla kahdeksas kymmenes hyvässä menossa. Se johtuu varmaan elämän laadusta: Leppikankaalla hyvää syödään ja komiaa halataan.

 

Toimittajaan ja Inkeen on iskenyt joku ihmeellinen tauti. Olisikohan se ammattitautia? Minä nään nykyisin painajaisunia, että aina heinäkuorma kaatuu ja sitä joutuu lappaamaan koko yön ja kun aamulla herää on kädet ja hartiat turrana.

Inkeä taas ei nukuta. Ei varsinkaan nyt kun on täydenkuun aika. Inke on niitä kuuhulluja, jotka piehtaroivat täyden kuun aikana lakanoissa tuskaisina. Sääliksi oikein käy, jos voisi jotenkin poikamiestyttöä auttaa. Kuuluuhan se työnantajan velvollisuuksiinkin. Perjantaina tulee onneksi työterveyslääkäri työpaikallemme tarkastamaan terveydentilaamme. Jospa hän antaisi minulle lähetteen ja toisen kappaleen kotiin vietäväksi että asia olisi muodollisestikin kunnossa.

 

Ensi viikonvaihteessa on Nivalan messut. Menkääpä hyvät ihmiset töllistelemään. Se olisi varmasti mukavaakin, kun nivalalaiset yritykset ja näytteillepanijat huomaisivat, että heidän työtään arvostetaan. Ja onhan siellä kymmeniä ilmaisia veikkauksia, joissa on hyvät palkinnot.

Sitä ennen on jo Valpurin päivä. Tänä vuonna työväenliikkeet eivät marssi Nivalassa, vaan Keskustapuolue on valloittanut vapun ja järjestää vihreän vapun tilaisuuden.

Iloista vappua kaikille.

8.5.1991

 

Tämä toimittajan homma on toisinaan paskamainen jobi. Joutuu tekemään sellaista, josta kärsivät ihmissuhteet. Tai tällä kertaa ei päässyt tekemään sitä, mitä olisi toivonut.

Hyvä ystäväni, Siljamaan Aatos, täytti tasavuosia viime viikon maanantaina. Koko päivän tein lähtöä Aatosta tervehtimään. Siihen tuli vaikka minkälaista estettä ja tulipaloa. Sama juttu oli illallakin. Oli päällekkäin kokouksia ja menoja.

Aatos on perinyt sukunsa lahjat. Kyllä mies osaa olla tarinaniskijä ja tarpeen vaatiessa pitää myös roolia. Aatoksen kanssa saa olla varovainen, sillä mies osaa olla vaatimaton ja vaivainen kuin pesältä lähtevä koppelo tarpeen vaatiessa. Silmänurkassa välähtää kuitenkin terävästi ja jos kaveri ei osaa pitää varaansa, joutuu helposti höynäytetyksi.

Niin sitä vaan on Aatoksestakin Häkkilän kurrimaidolla kasvanut raavas mies. Siljamaalta on jo ajat sitten sellainen vieras kuin köyhyys lähtenyt läppäsemään ja muistona on vain jutut Aatoksen kertomina. Pojat saivat hyvän yrityksen hoitaakseen ja Aatos viettää nyt lekoisia eläkepäiviä Sibyyn saaristossa vaimonsa kanssa ja kuuntelee sujuvasti ruotsinkieltä. Sinne merimaisemiin on taas Aatos kadonnut. Tuohan syksyllä tullessasi taas purkki suolasilakoita.

 

Mikään ei ole toimituksille niin suuri riesa, kun yliaktiiviset eläkeukot. Minä alan olla nihki kurkkua myöten täynnä noita kahta kaverustakin kohtaan. Kukkuraisen Veikko ja Ahon Asko ovat juoksuttaneet toimittajaa enemmän kuin koko Nivala yhteensä. Sielä sitä piti olla Helsingissä huutamassa Eduskuntatalon portailla kansaneläkkeen neljännen, vai oliko se nyt kuudennen, vaiheen toteuttamista. En muista tarkoittiko se rahaa vai ilmaisia ulkomaanmatkoja. Pontevana kuitenkin oltiin. Ja se tympäsee, että nämä vetreät ja komiat miehet ovat päässeet eläkkeelle ja voi mahoton, miten on miehillä puhtia. Mikähän pirun umpirauhanen se miehiin sitä adrenaliinia niin pumppaa, että ei eläkepäivilläkään voi olla yhtään rauhassa.

Viime talvena Eläkeliiton Nivalan osasto sai oman lipun. Kyllä sitä lippua on naulattu ja vihitty jo moneen kertaan. Ja sitä minä ihmettelen, että aina ne on saanut joka tilaisuuteen papit ja pankinjohtajat ja koko pitäjän kerman istumaan etupenkkiin vakavana kuin olisi joku Ety-kokous.

Nyt nämä samat miehet ovat kuukauden touhunneet ja hiostaneet toimitusta lauantain kulttuuritapahtuman johdosta. Olisi pitänyt haastatella puoli pitäjää ja kuvata koko kulttuurin kirjo. Saapa nähä, ettei ne ole pyytämässä tämän jälkeen lauantaiksi erikoispainosta. Enpä taija tulla koko juhlaan, ellei sinne tule Kankaan kaunista Katriinaa.

No pitäkää nyt lystiä, niin kuin se entinenkin pariskunta. Pappi joutui vihkimään pariskuntaa, joka oli jo puolikuuro- ja sokea. Pappi mumisi itsekseen, että kyllä tämä on kohtalon ivaa. Mummo kuuli vähän väärin ja löi ilosta käsiään ristiin ja totesi: – Joo, joo, kohta on kivaa.

No olkoon nyt kivaa, mutta kyllä se tulevaisuudessa jo pätkiikin. Olin itse maanantaina paikalla, kun eräs nuorekas mummo totesi kaverilleen: – Voi, voi, kun minä muistelen, että minulla olisi sinulle jotakin annettavaa, mutta kun en muista mitä.

 

Esko Ahon hallitus sai tehtäväkseen keventää valtion menoja ja pusertaa vähän joka puolelta kustannustasoa. Vastassa on ammattiyhdistysliike, joka ei ole kovin helposti pehmitettävissä yhteiskuntaremonttiin.

Nyt tarkastellaan Eskon aikaisempia puheita ja lupauksia. Miten on Keskustapuolueen lupaama kansaneläkkeen neljännen vaiheen toteuttaminen? Ei ole kuulunut mitään.

Esko Aho lupasi vaalien aikaan supistaa puoluetukea. Se on nyt kaikkinensa 75 miljoonaa markkaa, josta jaettiin jo ensimmäisellä hallituksen viikolla 57 miljoonaa. Ei mitään supistuksia. Mihin tämä raha menee? Se olisi perusteltavissa, jos Suomen demokratiaa uhkaa jokin sisäinen tai ulkoinen vaara ja kansa olisi luku- ja kirjoitustaidotonta. Nyt näitä perusteluja ei ole, vaan vaalien aikana nähdystä äänestäjien liikkuvuudesta voi päätellä, että kansa saa pisteet myös luetun ymmärtämisestä. Tällä rahalla hilluvat puoluetoimistojen tyhjäntoimittajat ja näillä rahoilla syötetään ja juotetaan pientä herrojen nilkkiporukkaa.

Mitenkäs oli palkkojen laskun laita tai nollalinja? Ensi töiksi korotettiin ministerinpalkkoja tonnilla. Nyt pitäisi pienipalkkaisten luopua satasen korotuksesta. Onko moraalia vaatia?

Siinä sitä on kansalle palautusta. Ei se ole sen kummempi kuka siellä istuu. Suomalaisessa politiikassa on vielä niin paljon hapatuksen jäänteitä ja kansa kritiikitöntä, että turha on odottaa mitään parempaa vielä vuosikymmeniin.

 

”Äidit vain nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät…” Monet karkeat, miehiset kourat hypistelevät tulevina päivinä laamapaitoja ja silkkisiä yöpaitoja. Monelle raavaalle miehelle tarjotaan hajuvesipulloa nuuskaistavaksi ja keikutellaan kultaista vitjaa kaulassa. Hämillisiä asiakkaita, joita kerran vuodessa tapahtuva lahjojen hankinta ei ole saanut rutinoitumaan.

Onko se enemmän muodollista kuin sydämestä lähtevää kiitollisuutta? Onko se huonon omatunnon paikkaamista kerran vuodessa? Kaikesta huolimatta, ottakaa äidit lahjat mielihyvällä vastaan. Hyvää äitienpäivää.

11.5.1991

 

Onpas tulossa harvinaisen vilkas viikonvaihde Nivalaan. Menoa on moneen makuun. Lauantaille on jo kolme suurta tapahtumaa. Ahon Askon ja Kukkuraisen Veikon joukot, eli Eläkeliitto on järjestänyt koko Pohjois-Pohjanmaata käsittävän kulttuuritapahtuman ammattikoululle. Sinne odotetaan 500 vierasta ja kahta sataa esiintyjää. Maaherrankin pitäisi tulla paikalle. Tämä kulttuuritapahtuma päättyy iltamiin Nuorisoseuralla. Varsinainen kulttuuritapahtuma alkaa tuolla ammattikoululla kello kymmeneltä kahvittelulla.

 

Hengen lennosta juoksutossun lentoon. Pyssymäelle kokoontuu piirin parhaat juoksijat ratkomaan maastojuoksun mestaruuksia. Vastaavat kisat ovat olleet Nivalassa viisikymmentäluvulla.

Pyssymäkeen on satsattu kunnan varoja melkoisesti ja joidenkin valtuutettujen mielestä liikaakin. No on sillä rahalla saavutettu ainakin hyvät latupohjat, jotka ovat nyt maastojuoksijoiden käytössä. Palolan Uokki ja kumppanit olivat kehuneet, että Pyssymäellä voisi pitää vaikka Suomenmestaruuskisat. Puitteet ovat hyvät. Nivalalaisten kannattaa mennä seuraamaan kisoja ja kirittämään omia ja muita. Halosen Timolla ja Nivalan tytöillä on mitalimahdollisuudet.

 

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Kirkkovaltuusto on järjestänyt seurakuntakodille lounaan, että äidit säästyisivät ruokapuuhista. Äitienpäiväjuhlia on ainakin Rauhanyhdistyksellä, Karvoskylän, Jokikylän, Koskenperän ja Padingin kouluilla. Äitienpäivä huipentuu Pidisjärven leijonien järjestämään konserttiin sunnuntai-iltana.

Tämä leijona-klubi on vastannut viime vuosina äitienpäivän tapahtumasta. On ollut tasokkaita vieraita, kuten Veikko Sinisalo, Matti Lehtinen, Esa Ruuttunen ja nyt Tuomo Häkkilä.

Tuomo on valinnut konserttinsa ohjelmiston kotoisista säveltäjistä . Tuomo esittää Merikannon, Sibeliuksen, Hannikaisen, Kuulan ja Melartin sävellyksiä. Tuttuja pohjalaisia kansanlauluja. Tuomo on symppis ja hän lupautui tulemaan kiireiden keskelläkin Nivalaan. Aikataulu on tiukka. Tuomo tulee säestäjänsä, Kotirannan Pentin kanssa lentokoneella Kokkolan kentälle sunnuntaina viiden aikaan ja lähtö on jo iltajunalla takaisin.

 

Kyllä se vain paikkansa piti, joka ennusti kuun syntymisestä pitkää ja kylmää jaksoa. Huhtikuussa näytti, että tulee aikainen kesä. Nyt ollaan jo normaalista rutkasti myöhässä. Kylvötöitä ei ole päästy aloittamaankaan. Siirtyvät varmasti ensi viikon lopulle. Tulee tulimmainen kiire saada kaurat muhimaan.

 

Hallituksen toimia seurataan tarkkaan. Monet odottivat pakollista devalvaatiota. Aho lupasi, että ei tule. Vientiä toivovat olivat tietenkin tukemassa tällaisia ajatuksia. Teollisuudella ei mene hyvin. Viime päivien uutiset ovat olleet yksitotisia. Aina vain lopetuksia ja lomautuksia. Sellaisetkin vahvat yritykset kuin Ovako, Lohja Oy, Nokia Oy, Tamrok ja monet muut ovat joutuneet rajuihin supistuksiin. Mikään ei ole varmaa. Herlinin Pekan firma vain porskuttaa. Kone teki viime vuonnakin satojen miljoonien tuloksen.

Maanantain pitäisi tuoda jonkinlainen ratkaisu myös Piretan tehtaan osalta. Tehdaspäällikkö Koskenoja kertoi, että mitään tietoa ei ole tullut tehtaan jatkon osalta. Maanantaina kello kymmenen alkaa velkojainkokous. Tietoja saadaan siis aikaisintaan maanantaina iltapäivällä. Työsopimukset ovat voimassa maanantai-iltaan saakka.

Monelle Pirettalaiselle äidille tulee ahdistava äitienpäivä. Työpaikan menettäminen saattaa olla jopa kymmenillä edessä. On monta vasta asunnon hankkinutta ja yksin perheen toimeentulosta vastaavaa. Korvaavia työpaikkoja ei Nivalasta löydy. Yritykset mieluummin vähentävät kuin lisäävät. Ajat ovat epävarmoja. Siitä huolimatta pitäisi tuota Vähäsarjan Antin toiveikkuutta jaksaa pitää yllä. Ei se maailma nyt tähän kaadu, mutta kyllä me kansakuntanakin olemme kovanlaisella itsekasvatuksen kurssilla. Toivottavasti me tämän kurssin käytyämme olemme entistä viisaampia ja sitkeämpiä, kun uusi nousukausi alkaa. Hyvää äitienpäivää.

15.5.1991

 

Niin siinä sitten kävi, että uusi Avardo-yhtiö ei lähtenyt työllistämää nivalalaisia, vaan tehtaan ovet sulkeutuvat luultavasti näillä näkymin lopullisesti tai ainakin pitkäksi aikaa.

Haastattelin Laajasen Mattia maanantaina tämän ikävän uutisen jälkeen ja kyllä Matinkin mieli oli maassa, vaikka hän alaa ymmärtävänä on ollut hyvin realistinen ja pessimistinen vaatetusalan työpaikkojen säilymisen suhteen. Vaatteiden massavalmistus siirtyy ulkomaille ja vain erikoistuneet tehtaat ja valmistajat pärjäävät toistaiseksi.

Matti kertoi, että tasan 26 vuotta sitten äitienpäivänä hän kirjoitti Kivi-Kallen, Paavolan Reinon ja Tyhtilän Matin kanssa sopimuksen vaatetustehtaan perustamisesta Nivalaan. Matin yritys, Nivatex, kehittyikin sitten nopeasti Nivalan suurimmaksi teollisuuslaitokseksi. Kivutonta ja vaivatonta ei toki kaikki ollut. Nivalassa piti kouluttaa koko henkilökunta ompelemaan ja yleensä asennoitumaan teolliseen työhön. Tässä työssä Matti onkin uranuurtajia Nivalassa.

Matti löysi työllensä jatkajan. Kestilän aikana oli parhaimmillaan työntekijöitä 240. Nivalalla oli onnea saada myös Kestilän jälkeen jatkaja, mutta tätä iloa kesti vain runsaat kaksi vuotta. Piretta teki konkurssin ja uusi yhtiö ei lähtenyt jatakamaan toimintaa täällä.

 

Nivalalle menetys on suuri. 135 työpaikkaa ja kerrannaisvaikutukset ovat suuren monelle elinkeinoelämän ja kunnan sektorille. Nivalassa harmitellaan varmasti myös sitä, että juuri saatiin päätökseen kolmen miljoonan markan remontti Piretan hallissa. Jäljestäpäin on helppo olla viisas, mutta kunta on heikko neuvottelu- ja kilpakumppani. Hallin ostamisesta Kestilältä kunnalle olisi ollut mahdollisuus puristaa kauppahintaa. Nyt tehtyä remonttiakin olisi voinut vitkuttaa, sillä trendi vaateteollisuudessa oli selvästi nähtävissä. Samaa pehmoa kaupantekomallia on nähty myös Teollisuuskylässä. Samat miehet ovat päättämässä, eikä omista rahoista ole kyse, niin tällaisen ”inhimillisyyden” kyllä ymmärtää.

Työ ei jakaudu tässä kapitalistisessa yhteiskunnassa tasaisesti. Kymmenet tuhannet ovat saaneet jo tämän alkuvuoden aikana lopputilin tai epämääräiseksi ajaksi lomautuksen. Arvellaan, että työttömien määrä saattaa nousta jopa kolmeensataan tuhanteen. Vielä vuosi sitten puhuttiin, että Suomi kärsii työvoimapulasta ja pitäisi tuoda kehitysmaista väkeä. Nyt työt karkaavat ulkomaille ja lisä työttömiä otettaan kehitysmaista tänne. Kyllä senkin ymmärtää, että somaleille ollaan katkeria. He asuvat herroiksi hotelleissa ja yksi somali maksaa valtiolle kymmeniä tuhansia markkoja kuussa. He eivät osallistu edes millään lailla työntekoon.

 

Toisilla työtä on liikaa. Moni tämän päivän yrittäjä tekee 80-tuntista työviikkoa. Se on aivan totta ja tämänkin työmäärän jälkeen toimeentulo ei ole tänä päivänä kapposta ja varsinkaan varmaa.

Työelämä on kuluttavaa. Monet keski-ikään ehtineet olisivat valmiita lähtemään eläkkeelle. Vaan tänään se ei onnistu ainakaan rehellisin konstein. Pitää olla pää kainalossa, jos aikoo saada sellaisen lääkärintodistuksen, jolla heltiää eläke. Toisaalta tuntuu, että nämä sota-ajan lapset joutaisivat kyllä jo eläkkeelle. He ovat sotavuosina joutuneet tekemään kotirintamalla jo kaikki miesten työt ja koulunkäyntikin jäi osittain kesken. Sitten vähän yli kymmenvuotiaana piti viimeistään lähteä savotoille. Tämä ikäluokka ei ole paljon kuluttanut yhteiskunnan varoja koulutuksessa ja opintolainoissa, vaan se on ollut yhtä työntekoa. Eikö se olisi oikeus ja kohtuus, että jokainen joka on ollut työelämässä vähintään neljäkymmentä vuotta pääsisi jo eläkkeelle? Miehet varsinkin tahtovat kupsahtaa jo ennen eläkeikää työn ääreen ja siinä säästyy eläkemaksuja muille.

Tämä ei tunnu kuitenkaan sopivan yhteiskunnan päättäjien pirtaan, vaan meitä konkareita höynäytetään kaikenlaisilla televisiomainoksilla, että kokemus on valttia. Mitähän kokemuksia ne mahtaa tarkoittaa. Niitä on kertynyt elämän varrella sellaisiakin kokemuksia, jotka eivät kannusta yhä huononevalla kunnolla puurtamaan. Olisi tässä parempaakin hommaa näin kesän kynnyksellä, kuin hakata kirjoituskonetta tai ressaantua puhelimen pärinään. Paavali se uskalsi kirota puhelimen pirinän, että ei tänne saa soittaa, tämä on sanomalehden toimitus. Kyllä me kaikki viisvitoset joutaisimme jo ongelle ja variksenpesiä kunnostamaan. Ainakin se näin keväällä olisi mielipuuhaa.

20.5.1991

 

On helluntain aatto. Ei tämä siltä näytä, kun katselee Laukan vanhan liiketalon toisen kerroksen ikkunasta. Missään ei vielä viherrä. Kohmeessa on luonto. Ei näy kottaraisia, eikä pääskysiäkään. Olin eilen illalla Ronin niityllä myöhään töissä ja sielläkin tuntui, että ei ole kesää. Ei huutanut kuovit, eikä tirskunut töyhtöhyyppä. Onko kylmä vai lama luontokappaleillakin, kun niin vaisuja ovat? Koko niitty oli alakuloinen ja kolea kuin talveen valmistautumassa. Kylmän kohmeloonkohan ne nuo ihmiset näyttävät tuosta ikkunan alitse ajavan kohti Kiimaketoa? Luonnon lämmikettä tuolta kedolta ei enää saa sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta kun sielä on Alkon liike, niin sieltähän löytyy lääkiä kaikkiin vaivoihin ja suomalainen osaa aina keksiä syyn, mihin otetaan.

Viinanjuonti on kuulemma kääntynyt tässä maassa laskuun ja hallituskin on jo ehtinyt peruuttamaan korotusesitykset, ettei kaupat kokonaan jäisi vaille asiakkaita. Tuolla kirotulla viinalla on ne kahdet kasvonsa. Julkisesti ja silmällä nähtynä se näkyy katukuvassa hilpeytenä tai peräti sammumisena, mutta toisaalta korvaamattomana rahavirtana valtion kukkaroon.

 

Torstaina piipahti toimituksessa eräs paljon kokenut ja nähnyt nivalalainen mies, joka kertoi viettävänsä juuri sinä päivänä 60-vuotispäiviään. Hän oli saanut ikävän syntymäpäivälahjan. Häneltä oli käyty katkaisemassa vesijohto.

Tuli mieleeni se Kokkoniemen Kasperin syntymäpäivävierailu. Se tapahtui pimeänä talvi-iltana joskus 1950-luvulla eräällä Nivalan kylänurkalla.

Kasperi oli suorittamassa virkatehtäväänsä, eli perimässä verorästejä. Pienessä mökissä asui harmaahapsinen 80-vuotias pappa kehitysvammaisen tyttärensä kanssa. Heillä oli yksi lehmä ja elämä tosi niukkaa. Veroihin ei rahaa riittänyt, eikä silloin ollut yhteiskunnan tukea. Iltamyöhällä todettiin tämä tilanne ja sovittiin, että Kokkoniemi ulosmittaa huutokauppaa varten tämän ainoan lehmän. Niin tehtiin paperit. Ilta oli jo myöhä, kun Kasperi oli poislähdössä. Silloin vanhus ryhtyy puhumaan ja pyytää vierasta hetkeksi jäämään: – Tämä sattuu olemaan minun 80-vuotispäivä ja kun minä viikolla kävin kylällä, niin ostin sitä varten kahvia ja vähän nisua, että jos sattus joku käymään. Nyt on jo iltamyöhä, eikä noita muita vieraita ole näkynyt, niin keitetään nyt ne syntymäpäiväkahvit.

 

Näyttää siltä, että Piretan halli jää tyhjilleen. Ulkopuolisen apuun ei ole enää luottamista. Pitäisi löytää voimia omasta takaa ja kaikki päät ideoimaan.

Lahdenrannan Pirjo soitteli yhden idean. Hän oli pari vuotta sitten Oulun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen yrittäjäkursseilla ja muisti, että silloin yliopiston professori oli esittänyt, että löytyisikö Nivalasta ompelukapasiteettia ja halukkuutta uusien sairaalatekstiilien ja lähinnä potilasasujen valmistamiseen. Oulun yliopisto ja keskussairaala olisivat valmiit yhteistyöhön ja suunnitteluun uusiksi potilasvaatteiksi ja sairaalatekstiileihin. Silloin asia ei ollut kiinnostanut. Jotain pitäisi ideoida ja tutkia.

Nivalalaisia on maailman turuilla tuhansia ja monet hyvällä näköalapaikalla. On korkeita virkamiehiä, yrittäjiä moneen lähtöön ja monessa mukana olevia. Jos edes yksi prosentti palauttaisi ideansa näistä ulkopuolisista ja joka kymmenes nivalalainen viitsisi vaivautua soittamaan Marja Hellen-Valtaselle, niin ainakin selvittämistyötä riittäisi.

Olen monta kertaa miettinyt, miten saisi kiskaistua Patakorven yli Sievistä vaikkapa vain kolme sieviläistä: Jokiset, Takaset ja Ojalat, niin Nivalassa olisi tuhat uutta työpaikkaa. Minä olisin vastalahjaksi luovuttamassa tuon Inken takaisin, kun ei se näy täälläkään vierihoitajaa löytävän. Ei ainakaan mieluistaan. Kuu on painunut majoilleen, mutta Inke vain valvoo. Ei sitä kovin kauan tuommoista kestä.

Ja lopuksi: Jolla ei hellua helluntaina, ei ole koko kesänä.

22.5.1991

 

Köyhyys ei ole ilo, vaikka se joskus naurattaa. Nivalan kunnan miehiä taisi naurattaa, kun saivat valtiolta köyhäinapua peräti 12 miljoonaa markkaa. Jos sen jotenkin suhteuttaisi, niin Piretan työntekijäin verotulot laskettiin olevan vajaat kolme miljoonaa markkaa. Pienistä summista ei siis ole kysymys. Sillä summalla paikataan kummasti kunnallistaloutta. Nivala ja Pudasjärvi pääsivät Oulun läänissä tähän köyhäin aateliin. Uusi laki täsmentää entistä selvemmin köyhät ja me pudasjärvisten kanssa saimme tämän kunnian. Verotulot asukasta kohti ovat maan alhaisimmat.

Ikävä tosiasia, mutta lienee totuus tunnustettava. Me olemme Suomen köyhimpiä tämän mittarin mukaan. Syykin on selvä. Meillä on yksipuolinen elinkeinorakenne. Tällaisena aikana sitä on vaikea korjata. Kunnalla on tietysti jonkinlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa lamaan. Parhaiten se pystyy tekemään sitä omissa rakennusinvestoinneissaan. Kunta tuki kahta rakennusliikettä noususuhdanteessa voimakkaasti. Osti osakkeita Forumista ja Myllykartanosta. Nyt pitäisi olla kunnalla paukkuja rakentamisen suhteen, mutta ei taida olla kohteita. Jyrkän Reijo aloitti melkoisella omalla riskillä ison talon rakentamisen, mutta siihenkin tuli byrokratian jarru vähäksi aikaa väliin. Kaava-asiat roikkuvat jäljessä.

Toinenkin kipeä kaava-asia on tulossa kunnan eteen. Miksi kunta ei ole ostanut Mainion paikkaa ja ryhtynyt kaavanmuutokseen niin, että esimerkiksi Mehtälän ja Ypyän tontit voitaisiin jotenkin säilyttää. Siinä käy kunnalle köpelösti, jos he vänkäävät nykyistä kaavaa. Tulee lunastettavaksi kaksi kallista kiinteistöä. Toritie on aikanaan rakennettava ja siinäkin astuttava yksityisen varpaille. Pitäisi kuitenkin rohjeta tarttua ikäviinkin asioihin aikanaan kiinni.

 

Ihminen aina hätäilee. Luojankin kanssa. Säät saavat ihmiset hermostumaan. Tekisi mieleni sanoa tai todeta kuin Viliku-Joose: Pankaapa merkille: Ainoa asia, mihin ihminen ei ole pystynyt kaikkitietävässä ja osaavassa viisaudessaan vielä vaikuttamaan, on säät.

Tuulet ja sateet tulevat. Tulee lämpimät lounaistuulet tai hyytävä puhuri koillisesta. Se ei suoranaisesti vaikuta ihmisen elintasoon, mutta se on muistutus, että jokin on meitä ylempänä ja olemme säiden armoilla. Vasta silloin kun tulvat ja myrskyt huuhtovat Bangladeshia, jossa kuolee 129.000 ihmistä, se saa ihmiset unohtamaan omien voimiensa rajallisuuden ja mahdollisuudet. Meillä ei ole myrskyjä, jotka panisivat viisimiljoonaisen kansan polvilleen. Tai voidaanko edes puhua kansasta. Me olemme pieni ryhmä pohjoisessa, jotka olemme puhuneet runsaat sata vuotta virallisesti suomenkieltä. Syvällisesti tarkastellen, meitä ei voi verrata mihinkään vanhaan kulttuuriin.

Olemme kyllä näppäriä ja rehvastelemme teollisuusvaltioiden kehityksen ja tuottavuuden kärjessä. OEC-tunnuksilla mitataan yhdellä tavalla elämää, mutta niillä ei ole paljon merkitystä varsinaisen elämän kiertokulussa. Ihmiset ja heimot asuvat perinteidensä mukaan. Harva pustan poika on perillä Marxin tai Leninin ideologioista. Lampaat kasvavat samaa vauhtia. Viini valmistuu samalla reseptillä. Luonto sääntelee heidän elämäänsä enemmän kuin Moskovan keskusjohto. Vanha luontaistaloudessa elävä heimo kyllä pärjää, mutta Moskovaan ja Leningradiin tupattu urbanisoitunut väestö voi kuolla nälkään ja puutteeseen. Tämän maailman kehitysmaiden elintaso on muutaman sähköpiuhan ja tietoliikenneverkon varassa. Katastrofi tappaa helposti ihmismääriä. No haitanneeko tuo mitään. Ihmisen pitää nähdä vuosisatojen tarkastelussa ja tietokoneiden ja tekniikan keskellä päivänkakkara jalkojensa juuressa.

Se kertoo elämästä, vuodenajoista ja ihmeellisestä uudistumisen voimasta. Kaikki muu on turhuuksien turhuutta. Ihminen syntyy, kasvaa ja siittää ja kuolee pois. Maan kohdalla me olemme ”arenttimiehiä” kukin vuorollaan. Kaksikymmentä tai kolmekymmentä vuotta enintään. Emme omista aariakaan. Luoja on antanut sen meille käyttöön ja kyllä me ihmispoloiset olemme hapeneita hyödyntämään sitä. Tulevia ei monikaan muista.

 

Eläkää Luojanne luonnossa rikkaasti, mutta säästäen ja kunnioittaen.

15.6.1991

 

Vettä tulee ko-sanonko minä mistä. Kyllä sitä alkaa vähitellen uskomaan noihin vanhoihin ihmisiin, jotka sanovat, että jos kevättulvaa ei tule, niin kesätulva hakee roskat rannoilta. Viljavuoret eivät tänä vuonna kasva, mutta moni ei saa edes omaa tarvetta. Minä tiedän, että Nivalassakin on jäänyt moni ohralohko kylvämättä ja moni kylvetty ohravainio lötköttää veden alla. Jos tätä jatkuu viikon, niin siemenet ja oraat kuolevat ja lahoavat hapenpuutteeseen.

Monelta jäi perunakin panematta. Niin jäi talviperuna Jansultakin. Puoli tuntia myöhästyttiin Korpelan Veskun kanssa tiistai-iltana. Tuli niin ankara sadekuuro, joka pani perunapellon aivan velliksi. Siellä mököttää siemenet laatikossa. Pitäisiköhän tehdä niin kuin se Malisperän mies. Hänen taimelle ehtineen perunansa rutaisi pakkanen. Mies tulistui, kiskaisi kuokan ja noukki siemenet ylös ja totesi: – Minun kanssa ei pelleillä.

Taidanpa nykkiä idut pois ja syödä perunat suihini. Ei tällaista pelleilyä kestä kukaan.

 

Se on muuten kumma juttu tämä palstaviljely. Siinä ihminen on säilyttänyt alkuperäiset viettinsä. Jokainen häärii palstallaan ja ostaa sadoilla markoilla siemeniä, taimia ja lannoitteita. Häärii koko kesän palstallaan ja sittenkin voi sato jäädä olemattomaksi. Syksyllä saa satasella Ahtilan veljeksiltä perunoita, porkkanoita ja vihanneksia niin paljon, että pärjää varmasti koko talven. Vaan kun omakasvuinen on niin mieluista.

Näin kävi Aaltosalon Veikollekin. Hän osti satasella perunansiemeniä eli vajaan säkin ja istutti ne suurin toivein Maliskylän muheviin multiin. Koko kesä piti sitten kuokkia ja perata perunamaalla ja nitrojakin meni kaksi kertaa enemmän kuin normaalisti. Sitten syksyllä sai ämpärillisen perunoita ja kaupasta myytiin parillakympillä koko säkillinen.

 

Torstai-iltana kokoontui Nivalan kansankäräjät, eli valtuusto. Me tavallinen rahvashan valitsemme ja arvostamme kuntamme ylimmät päättäjät hyvin korkealle. Torstai-iltana minä seurasin valtuuston kokousta ja ilokseni havaitsin, että eihän se näin olekaan. Valtuusto onkin poikkileikkaus meistä kaikista kuntalaisista. Tuntui siltä, että vähän enemmänkin joka suhteessa.

 

Valtuusto hyristeli tyytyväisyyttä hyvästä tilinpäätöksestä. Siihen olikin aihetta kunnalliskertomuksen mukaan. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut muistavan, että kunta sai pari vuotta sitten sähkölaitoksen myynnistä 18 miljoonaa markkaa. Rahaa oli tileilläkin, vaikka syömiseen oli kulunut entistä enemmän. Myöskään kunnan lainamäärä ei tuntunut suurelta. Eräskin valtuutettu totesi, että lainanotossa kunnalla on vielä resursseja tulevia laihoja vuosia varten. Kukaan ei muistanut, että Teollisuuskylä on sama kuin kunta ja siellä on velkaa lähes 30 miljoonaa markkaa. Tämä on kolmannes koko kunnan lainamäärästä ja taitaa olla vähän enemmänkin. Kukaan ei myöskään tuntunut muistavan tällä hetkellä, että seuraavinakin vuosina kunta joutuu maksamaan vähintään kaksi miljoonaa markkaa Teollisuuskylän lainojen korkoja. Kun ne maksetaan osakepääoman korotuksina, niin se ei näytä pahalta.

Tämä Teollisuuskylän omaisuus on kuitenkin vaikeasti realisoitavissa. Jos nyt pitäisi myydä, sillä ei saisi puolta noista lainojen summista. Lisäksi riskinä on se, että Teollisuuskylän vuokrat ovat muita itserakennettuja teollisuustiloja huomattavasti korkeammat. Toivottavasti yrittäjät jaksavat maksaa nämä vuokrat. Se on kumma juttu, kun kunta lähtee auttamaan yrittäjiä, niin se kääntyykin päälaelleen. Tulee niin kalliita tiloja, että niissä ei heikkoja yrittäjiä pysty olemaan. Olen monien muiden kuntalaisten kanssa hyvin huolestunut siitä, että valtuusto uskoo tekevänsä hyvää, kun syyttää rahaa Teollisuuskylään ja saa sillä uskomaan itsensä teollisuusystävälliseksi ja edistyneeksi. Teollisuuskylän johtoon pitäisi valita kiireesti asiantuntijoita, eikä kunnan luottamushenkilöitä. Sori vaan.

18.6.1991

 

Kesä on tullut. Satakielikin on palannut Malisjokivarren puistikkoon ja laulaa läpi yön.

Onni yksillä, mutta kesä kaikilla. Viime viikkojen uutiset ovat poikkeuksetta olleet talouselämän huonoja uutisia. Eikä niistä ole säästynyt Nivalakaan. Piretta meni. On tullut pari konkurssia, joissa on yrittäjän lisäksi kärsinyt monet nivalalaiset. Tiistaipäivän lehti kertoi Normilkin uusista suunnitelmista. Juustontuotantoa ollaan paketoimassa suurempiin yksiköihin. Nivalasta lopetettaisiin homejuustojen valmistus, mikä tietäisi yhdeksälle henkilölle lopputiliä, kerrottiin uutisessa.

Tänä keväänä koulunsa päättäneet ja muutkin opiskelijat ovat vailla työtä. Kesätyöpaikat ovat kiven alla, kun yritykset vain supistelevat toimintojaan. Rahattomana ja työttömänä ei nuorenkaan kesä ole todellista kesää.

Sama päivälehti kertoi siitä, että myös alueen piirihallintovirastoja ollaan kimputtamassa läänien pääkaupunkiin. Tielaitoksen, Ympäristöpiirin ja Metsälautakunnan kohtalo ratkeaa ilmeisesti jo syksyn budjettineuvotteluissa. Ylivieskalle tämä tietäisi menetystä. Ainoastaan Ylivieskan maaseutupiiri näyttäisi näillä näkymillä säilyvän. Se onkin toiminnallisesti maan suurimpia. Aika näyttää, miten asioita saneerataan.

 

Suomen rahayksikkö on nyt sitten ecu-markka. Tämän kansakunnan neljäs rahayksikkö. Vielä vähän aikaa sitten se oli oravannahka. Sitten valloittajien rahayksikkö Ruotsin kruunu ja Nikolain kolikko. Vasta vajaa sata vuotta oma raha, jota nyt säätelee Euroopan rikkaat. Enää ei Suomi päätä yksin rahansa arvosta. Miten se laulajan rallatus kuuluikaan: Kulberi ei oo mittää, Koivisto ei oo mittää ja Ahon Esko ei mittää.

Kyllä se tosiasia on, että me olemme tämän elintasomme kanssa olleet suuresti riippuvaisia isoista ja rikkaista naapureista. Jos vienti ei vedä, eikä suomalainen työ käy kaupaksi, niin monelta joutuu hampaat naulaan. Se on nähty nyt kun auto- ja kuljetusväki on lakossa ja tehtaiden varastot täynnä. Pian joutuvat paperi- ja sellutehtaat kiinni ja taas tuhansia pakkolomille. Venäjän tilanne on jo sulkenut satoja tehtaita ja uusia menee joka päivä kiinni. Vastaavan muistavat vain 1930-luvulla eläneet.

 

Yksi kesän alkamisen merkki on viime vuosina ollut laulukurssin alkaminen. Ruuttusen Esa on kotiseutu-uskollisena tuonut jälleen ”rykmenttinsä” tänne ja heidän mukanaan myös nuoret laulajat ja säestäjäoppilaat.

Esalla on varmasti kalenteri täynnä tällekin vuodelle ja lomakin olisi paikallaan. Kuitenkin hän on lupautunut vuodesta toiseen tulemaan Nivalaan ja tämä kurssi on vakiintunut pätevien opettajien kautta arvostetuksi kurssiksi. Erittäin arvokasta kulttuurin pr:ää Nivalalle.

Takavuosina kunta ja Nivala-Seura muistivat pienellä yhdessäololla nivalalaisia vaikuttajia. Ne olivat miellyttäviä tilaisuuksia ja varmasti tuoneet juurien uudistamisena ja myönteisenä suhtautumisena aterian hinnan Nivalalle moninkertaisesti takaisin.

Näissä tilaisuuksissa oli mukana monia vaikuttajia, kuten Sailaksen Raimo, Kairamon Aimo, Kilpiön Eila ja Markku, Häkkilän Tuomo, Ruuttusen Esa, olikohan Haukisen Eeva-Maijakin ja monta muuta. En tiedä mitkä ovat tälle kesälle kunnan ja Nivala-Seuran suunnitelmat. Jos taloudelliset rahkeet suinkin sallisivat, niin tämä olisi hieno tapaus muistaa näitä ”lähettiläitämme”. Kaikille nämä tilaisuudet eivät sovi kesän aikatauluun, mutta ainakin ne tulisivat paikalle, jotka kapinaviikon aikana sattuvat olemaan paikkakunnalla.

Ja kaikille meille muille duunareille ja maajusseille riittääkin hyvä ja lämmin kesä. Sitä toivotellen.

19.6.1991

 

On juhla ja Mittumaari. Olemme luojan hemmottelema heimo täältä Pohjolan perukoilla. Mille muulle kansalle ja heimolle Luoja näyttää vuotuisen kiertonsa mukana niin voimallisesti luomisjärjestyksen  ja oleellisen meidän ihmislasten elämästä. Täällä on talvi ja täällä on suvi. Se on ainoa, joka pitää meidät vielä jotenkuten kiinni oleellisessa.

Nyt on suvi. Kaikki heimot ja kansat säilyttävät pitkään perinteensä. Se on elossasäilymisen ehto. Me olemme nuori heimo ja kansa. Tuskinpa maan päältä löytyy niin nuorta ja vielä elossa olevaa heimoa ja kulttuuria, kuin me pieni suomalaisten heimo. Inkoilla ja neekeriheimoilla on vuosituhansien perinteet. Meillä vasta parisataa vuotta. Sen aikaa on kirjoitettu ja merkitty asioita muistiin. Ensimmäinen suomenkielinen raamattu on tosi julkaistu jo 1642. Tavallinen kansa on kuitenkin kirjoittanut vasta runsaan sadan vuoden ajan.

 

Nuorella heimolla ja kansalla on heikko itsetunto. Se annettakoon meille anteeksi. Me olemme muista maailman heimoista poiketen pystyneet nousemaan tai laskemaan viidenkymmenen vuoden aikana luontaistaloudesta maailman teknistyneimpien ja taloudellisten mittarien mukaan hyvin pärjäävien eliittiin. Tällä kaikella on ollut hintansa.

Me kummastelemme muiden alkuperäiskansojen tapoja ja kulttuureja. Me emme huomaa omaa tilaamme. Kaikella tällä kehityksellä on ollut oma hintansa. Henkisesti me emme ole pysyneet tässä vauhdissa mukana. Henkiseltä kasvultamme meidän pitäisi olla vielä luontaistalouden aikakaudella. Me olemme leipänauriin viljelijöitä ja unelmoitsijoita. Meidät on pakotettu liian pian tietokoneiden ja näyttöpäätteiden pariin. Tähän emme ole valmiita. Väittääkö joku toisin? Jos menet Lontooseen ja kyselet kadulla, mitä he tietävät Suomesta. Yksi sadasta tuntee Sibeliuksen. Ei mitään muuta. Me olemme edenneet liian joutuin. Milläkö mitataan? Vuoden sisällä yksitoista itsemurhaa näin pienessä pitäjässä. Ja mitä kaikkea tuskaa on kulissien takana. On firmat ja paineet, kun henkisesti meidän täytyisi kisailla kedoilla  runoin ja lauluin, nähdä unia ja unelmoida.

 

Nuori heimo tarvitsee unelmia. Juhannus on unelmien aikaa. Minun ensimmäiset muistoni unelmista ovat viidenkymmenen vuoden takaa. Kuuluisan tätini Veelannin Fannin kanssa mentiin Pysäykseen kylään. Mentiin Eban ja Veelin kamariin. Siellä nelijalkaisen, nykyisinkin käyttöönotetun kukkajalan päällä kasvoi unelma. Sellainen harsomainen kasvi. Se jäi poikasen mieleen, kun Ebba ja Fanni puhuttelivat tätä kasvia. Tätä samaa kasvia laitettiin sitten ruumisarkkuun vainajan kasvojen ympärille. Siinäkö koko elämän juju ja tarkoitus.

Pääsin kerran Hautalan Milkaa saatolle. Ajettiin pitkä matka polkupyörällä. Oli pakkasyö. Matkasta huolimatta vieläkin napotti. Luulin taivaan aukeavan, kun pääsin Hautalan lämpimään vinttikamariin. Oli unelmia.

Toisin kävi. Milka lykkäsi eteeni kolme vahvaa valokuva-albumia. – Tässä on tädin isä ja tuossa on Sahalan mummo. Valokuvia, joissa konotti leuat korkealla arkussa sukunsa ja heimonsa isä tai äiti. Ja sanoisinpa kuin Viliku-Joose, pankaapa merkille: Pään ympärille on kerätty ja tällätty unelmia. Tätä samaa kasvia, jota näin Pysäyksen kamarissa. Kääntelet siinä albumia aamutunneille saakka ja katselet arkussa konottavien vainajien vieressä unelmia, niin jo herkiää napottamasta. Niin minäkin laskeuduin Hautalan vintistä väljin housuin ja lähdin polkemaan kohti Veelanninpuhtoa, enkä ollenkaan unelmoinut, vaan murehdin miten kestää pyörän kettinki.

 

Suomalainen heimo on ilmeisesti menettämässä ilon ilmaisun kykynsä. Jos sitä iloa nyt on. Puolissa navetoissa on näyttöpäätteet. Televisiokuvaa voi seurata tuvan pöydän äärestä. Sykkääkö joku yksilö keskimäärin vähemmän. Se karsitaan pois. Hulluille on annettu liian paljon vartioitavaa. He unohtavat kaiken. Unohtavat oleellisen. Me olemme nuori heimo ja meidän tulisi muistaa henkisen kasvun rajat. Keltalan veljekset tekivät yhteisen kiljusaavin juhannukseksi. He nauttivat siitä heimon perinteiden mukaisesti. Iloitsivat siitä. Miksi meiltä vietäisiin unelmat? Nyt on juhannus ja Mittumaari. Olkoon myös unelmat.

26.6.1991

 

Isännät malttoivat, tosin kivuliaasti, odotella rehuntekoon lähtöä yli juhannuksen, mutta maanantaina tormattiin yhteislähdöllä kuin sorsajahtiin. Tottahan niin pitää ollakin, sillä Nivalassa on Suomen enimmän näitä rehunsyöjiä ja sitä kuluu. Taisi muuten Kärsämäen poika sielä Maatilahallituksen isolla tuolilla laskeskella väärin, kun luuli maitomäärien tippuvan tuolla kesannointivelvoitteella. Kunnon isännillä on aumoissa jemmassa ainakin kahden vuoden rehut jo entistä tavaraa ja lisää näyttää tulevan nytkin.

 

Saviluodon Tuomo kyseli juhannusaattoiltana Vinnurvassa, että onko Nivalassa otettu kantaa pakolaiskysymykseen. Kerroin parinvuoden takaisen valtuuston päätöksen, jossa valtuusto niukalla enemmistöllä päätti suhtautua myönteisesti pakolaisten vastaanottoon yhteistuumin muiden kuntien kanssa. Sen jälkeen asiasta ei ole puhuttu mitään. Tuomo oli sitä mieltä, että pakolaisia pitäisi ottaa vastaan. Se olisi rikkautta Tuomon mielestä Nivalalle. Avartuisi meidän henkinen maailma ja suvaitsevaisuus kasvaisi.

Mietiskelin myöhemmin tuota Tuomon esitystä. Maailmassa on sellaisia valtioita ja kansoja, jotka ovat pääosin siirtolaisten muodostamia. Näitä ovat mm. Yhdysvallat ja Kanada. Myös Englanti ja Saksa ovat monien kansallisuuksien sekoitusta. Entisistä siirtomaista on tuotu uutta väestöä ja geenejä, jotka ovat sitten sekoittuneet alkuperäiseen väestöön. Jos tarkastellaan näiden valtioiden ja kansojen kehitystä ja elintasoa, niin ne ovat maailman vauraimpia. Poikkeuksen tekee ainoastaan Japani. Siellä ovat itse niin pirun ahkeria, uskollisia ja isänmaallisia, että vieraan on vaikea pysyä tahdissa mukana. Jos taas tarkastellaan maailman suljetuimpia valtioita, joita ovat ns. kolmannen maailman valtiot Afrikassa ja muualla sekä kommunistiset valtiot. Viimeksi on avautumassa Albania, joka aivan viime vuosiin on ollut aivan suljettu maailma. Nämä kaikki ovat maailman köyhimpiä ja kurjimpia kansoja ja valtioita. Siellä eletään luontaistalouden aikakautta ja kun kommunistinen järjestelmä on luhistunut, ollaan aivan sekasortoisessa tilassa ja tyhjän päällä.

Kyllä ne uudisasukkaat aina ovat tuoneet rikkautta tullessaan, kun tarkastelee asiaa pitkällä aikavälillä. Ymmärrän toki niitäkin, jotka kysyvät, että mitä tuomista somalialaisilla lammaspaimenilla on Suomelle, kun ei meillä ole lampaitakaan?

Olen tässä haastatellut lomalla olevia suomalaisia siirtolaisia, jotka asuvat nyt Kanadassa ja Australiassa. He ovat sitä ainesta, josta Kanada ja Australia saavat olla ylpeitä. He ovat työllään rikastuttaneet ja luoneet vaurautta uudessa kotimaassaan.

Sellainenkin Kaarron Tapanin ja Iidan tytär Marketta on ollut esimerkillinen suomalainen Kanadassa. Tämä hintelä tytär on asunut 17 vuotta Kanadassa ja ehtinyt yrityksillään työllistää kymmeniä, jopa satoja ihmisiä. Nytkin Marketalla on suuri työmaaruokala, jossa ruokitaan päivässä tuhat suuta. Yrittäjän työpäivä on keskimäärin viisitoista tuntia, eikä se muutoin onnistuisi, että seitsemän ihmistä pyörittää näin suurta ruokalaa.

Sain kauan sitten Kukkolan Väinöltä pitkän kirjeen, jossa hän kertoi omasta yritystoiminnastaan. Kertoi kirjeessä, että kerran kahdessa vuodessa hän saa olla kokonaisen viikonlopun vapaana perheensä kanssa. Siellä tehdään työtä, jos mielii menestyä. Kuulin, että Väinö on tällä hetkellä lomailemassa kotonaan Hautalassa. Terveisiä vain sinne ja aion tulla juttelemaan. Olisi hauska tietää, mikä on näiden suomalaisten siirtolaisten kanta Suomen siirtolaispolitiikkaan. Ottaako vai ei? Hehän ovat omakohtaisesti kokeneet ja nähneet asian molemman puolen.

 

Maataloustuotantoon esitetään supistuksia. Uhrialttarille ollaan nostamassa ensimmäisinä ns. virkamies- ja osa-aikaviljelijät. Tätä esitti mm. juhannuksen alla radiohaastattelussa Oulun Maatalouskeskuksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Eino Siuruainen.

Onkohan tullut ajatelleeksi, miten vaikea tämä ratkaisu voi olla? Ensinnäkin siinä puututaan perustuslakiin, ihmisoikeuksiin ja tasa-arvolakiin. Nythän isäntänä voi olla jompikumpi puolisoista tasavertaisena, kuten on omistajanakin. Jos ryhdytään panemaan isäntiä piippuhyllylle, niin sinne menee ensimmäisinä Haaviston Heikit ja Ihamuotilat ja monet muut. Sinne menee sikalanpitäjä-kansanedustaja Anttilakin. Laskettiin Pihlajamaan Tapsan kanssa, että koko Kuikanranta menee kylmilleen. Sielläkin on jompikumpi puolisoista ansiotöissä. Jos niin päätetään, niin siitä vaan. Tulee Jansullekin valinnan paikka. Toivotaan viikonlopuksi hyviä suviseurasäitä ja rehuntekoilmoja.

29.6.1991

 

Taittovirhepaholainen mellasteli Pidisjärvi-lehden sivuilla viime numeron osalta. Sotki Australian ja Kanadan vieraan jutut täysin sekaisin. Tämä on aina nuorelle taittajalle estämätön virhe, joka tulee varmasti kerran eteen. Se on kuitenkin virhe, joka useimmiten korjaantuu koko elämän ajaksi. Oppii olemaan tarkkana, kun taitossa alkaa juttua viipaloimaan. Se siitä.

 

Luoja on ollut isäntien puolella. Suviseuroihin voidaan lähteä paineista vapaana, sillä rehu on useimmilla tallessa. Loppujen lopuksi runsas ja hyvänlaatuinen sato kaiken koleuden ja märkyyden jälkeen. Olisi kiitoksen paikka, kun vain muistaisi ketä kiittää. Itseään, Kemiraa vai Jumalaa. Taitaa olla useimmiten juuri tässä järjestyksessä.

 

Maatalous on Nivalassa vaurastunut. Sitä ei voi kukaan kiistää. Tilat ja tehokkuus ovat kasvaneet. Talot elättävät isäntänsä. Enää ei tarvitse lähteä talveksi savottaan. Maanviljelijät saavat kiittää keskustapuoluetta ja jämäköitä johtajiaan. Veikko Ihamuotila oli vahva vaikuttaja. Sanoi Oulun Maatalousnäyttelyssäkin Kekkosen ja maaherran paikallaollessa: – Herra Presidentti, Herra maaherra, mutta ei niin suurta herraa, että sen leipä ei olisi talonpojan kädestä.

Heikki Haavisto on myös iso isäntä. Hintsan kartanon isäntä Raisiosta ja omistaa melkein koko korttelin Turusta Puutorin ja Kauppatorin välistä. On koulutukseltaan agronomi ja lakitieteiden kandi.

He ovat aikanaan runnanneet läpi maataloustulolain, joka toimii herrahissin tavoin. Nytkäyttää aina automaattisesti hintoja kustannustason mukana ylöspäin. Tätä oikeutta ei ole millään muulla elinkeinoryhmällä lailla säädetty. Nyt tätä vaaditaan purettavaksi.

 

Maatalous on vaurastunut, vai onko? Puhun nyt toisen suulla. Erään entisen nivalalaisen, joka on ollut kauan poissa ja palannut lomalla tänne. Ulkopuolinen näkee usein asiat paremmin kuin me täällä olevat.

Hän oli pannut merkille, että aineellinen hyvinvointi on vaatinut veronsa, eli köyhtymisen toisaalla. Ihmisistä on tullut omavaraisuuden ohella itsekkäitä, suvaitsemattomia ja kerrassaan ahneita. Maastakin otetaan kaikki mikä suinkin typellä ja touhulla saadaan irti. Kaiken elämisen mittarina on oma taloudellinen etu. Tämä henkilö oli pannut merkille myös sen, että kaikessa omavaraisuuteen pyrkimisessä on unohtunut lähimmäissuhteet. Monet naapurit ovat huonoissa väleissä. Riidellään tiemaksuista ja kaikenlaisesta jonninjoutavasta. Oman arvon mittari on vain rehuauman koko ja määrä. Tuleva hautakivikin mitataan jo rehuauman koolla. Näin lateli vieras. Onko tuo totta?

 

Kirpeä asia meille. Onko vanha perinne loppumassa, tai peräti loppunut? On kallis hinta saavutetulle elintasolle, jos näin on.

Köyhyys ja auttamisen tarve pitivät ihmiset lähekkäin. Tästä on voimansa saanut myös molemmat herätysliikkeet. Varsinkin körttiläisyys on muistuttanut ihmistä pienelle paikalle painamisesta. Kamaripuheita on tarvittu, kun elämä on käynyt kipeästi kohti. On autettu naapuria ja lähimmäistä. Nyt on jokaisella omat karhit  ja silppurit. Ei tarvita ystävän ja naapurin apua. Se vanha helmasyntikin kytee sitkaasti meissä. Kateus. Siinä on tautia ihan tarpeeksi, joka näivettää ja tappaa ihmisen ja vie ilon elämästä. Kateuden aihekin on aivan olematon. Siihen kelpaa sellainenkin epäkonkreettinen mittari kun rikkaus. Nimenomaan aiheellinen. Jos rikkauden määrä mitataan hallin koolla tai traktorien ja peltohehtaarien mukaan, niin kyllä ihminen on tyhjän päällä. Siitä ei löydy päätä eikä häntää. Aina löytyy rikkaampi.

Nämä olivat vieraan synnyttämiä ajatuksia, mutta varmasti antavat meille pohdiskelun aihetta. Toivottavasti myös niille tuhansille nivalalaisille seuravieraille, jotka ovat lähdössä Jämijärvelle ja Jyväskylään. Sielä voidaan olla nöyriä, mutta läksy pitäisi muistaa myös täällä. Kyllä Nivalasta tulee henkisesti köyhä ja katkera kotiseutu, jos menetämme nämä arvokkaat perinteet ja lähimmäisemme. Hyvää kesän jatkoa.

3.7.1991

 

Keskustapuolue nauttii näköjään Eeva-ilmiöstä. Miten on muuten selvitettävissä se, että puolue on hallitusvastuussa mahdollisimman hankalana aikana ja puolueen kannatus on vain nousussa. Mielipidetiedustelujen mukaan puolueen kannatus olisi päälle 26 prosentin. Hallitus on joutunut ikävien tosiasioiden eteen, mutta se ei näytä rasittavan  puoluetta.

Ammattiyhdistyspoliitikko Sakari Muilu on käymässä lomilla. Kinasteltiin taas asioista. Sakari olisi valmis purkamaan maataloustulolakia. Yritin esittää, että kimputetaan SAK:n jäsenmaksut samaan kimppaan. Työnantajat vapautetaan tilittämästä ay-maksuja. Kuinkahan moni maksaisi jäsenmaksut, jos ne olisivat vapaaehtoisia. Loppuisi monelta ay-pomolta leipä. Tätä nippua ei Sakari tietenkään ollut hyväksymässä. Vetosi sopimuksiin ja Rooman lakiin. Tällä hetkellä Ay-liikkeen arvovalta taitaa olla melko lailla alamaissa, eikä äskettäin päättynyt lakkokaan sitä ainakaan nostanut.

Pääministerikin jo uhitteli koko neuvottelumekanismin uusimisella. Ihme ja kumma, kun Ihalainenkaan ei ärähtänyt, vaan yhtyi Ahon mielipiteisiin. On suurta solidaarisuutta.

 

Kunnallispolitiikka on Nivalassa tällä hetkellä säyseää. Syksyyn mennessä varmasti lämpenee. Talousarvio joudutaan nyt tekemään  ahtaisiin raameihin. Saa nähdä miten säästötoimet onnistuvat. Mehtälän Leevi saa piiskata ryhmäänsä melko kovasti . Välistävetoja ei saisi tapahtua. Keskustalla on käytännössä määräenemmistö ja se pystyy sanelemaan suunnan ja nuotit, jos ryhmä on yksimielinen. Edessä on kuitenkin vaikeita asioita mm. koulutoimen osalta ja yksimielisyyden löytäminen voi olla vaikeaa.

 

Kyllä se luonto kummasti asioita korjaa. Satonäkymät olivat vielä rehunkin osalta muutama viikko sitten kovin toivottomat. Nyt saatiin kuitenkin kohtalaisen hyvä rehusatoja aikanaan talteenkin, vaikka sateitakin oli. Kalusto on niin tehokasta ja isännät myös, että viikossa saatiin ihmeitä aikaan. Rehu on se tärkein asia Nivalassa maatalouden osalta. Viljojen osalta näkymät ovat melko apeat. Hyvästä tai edes kohtalaisesta sadosta ei voi enää puhua. Ainakin Pohjois-Suomen osalta voidaan puhua jo katovuodesta viljojen osalta. Kallion Jormalle jää vähän ostettavaa tänä vuonna. Laareja tasataan tänä vuonna.

 

Pankit tekevät tänä vuonna suuria luottotappioita. Moni takaajakin on helisemässä. Nivalassa on tänä vuonna kipeästi opittu kantapään kautta  henkilökohtaisista takauksista. Osuuspankin johtaja kirjoitti talvella kovaa tekstiä takaajille. Henkilökohtainen takaus on sitova, eikä muotojuttu. Tämän on joutunut moni syytön kokemaan kipeästi. Monet kysyvät myös pankkien velvollisuuksien perään. Eikö pankkien pitäisi varoittaa ja informoida huterista takauksista. Kaatuu isoja summia takaajien vastattavaksi, kun suma laukeaa. Vahingosta viisastu, mutta turhan paljon moni joutuu kärsimään.

Kait se tällainenkin aika on elettävä, että oppisimme jotakin. No, tästä on vain yksi suunta, eli ylöspäin.

 

Ruotsin lomalaisetkin ilmestyvät viikon päästä. Paljon heitä ei enää tulekaan. Lomariemu hiljenee melko lailla kun vaihtaa ruotsalaisen tonnin suomalaiseen valuuttaan. Miltei puolet häviää rahasta tiskille. Ruokakin on täällä kallista. Muutaman lomaviikon aikana ehtii tuhlata suuren määrän ruotsalaista valuuttaa. Jotkut uskolliset tulevat kuitenkin. Hyviä lomaviikkoja kuitenkin.

6.7.1991

 

Piretan ovien sulkeutuminen  on nostanut Nivalan työttömyyslukuja. Huhtikuussa työttömyysprosentti oli vielä lomautetut mukaan lukien 7,6, mutta toukokuun lopussa jo 9,5. Kaikkiaan kortistossa oli yli 827 työnhakijaa, joista työttömiä 436. Näistä oli naisia yli 200.

Tilastot tuskin paljon kaunistuvat vuoden loppuun mennessä. Enimmän työnhakijoita oli teolliseen työhön ja teollisuus tuskin elpyy Nivalassakaan kovin nopeasti. Alkavat olla nämä tilastot 1960-luvun kaltaisia. Silloin karkasi tuhansia Ruotsiin ja osalle annettiin kortti Etelä-Suomen työmaille. Tällä hetkellä sosiaaliturva on jo sen verran parempi, että nälkää ei tarvitse nähdä, mutta tänään on muut murheet. On asuntolainat ja opintovelat. Eli kaikkinensa tilanne ei ole paljon parempi.

 

Märästä kesästä on jotain hyötyäkin. Vesistöt ovat pursunneet sateista ja pysyneet hyvälaatuisinakin. Enää ei tule Malisjoestakaan  kalat vatsa ylöspäin ja henkitorreissa virtaa alas, eikä ravut nouse maille henkiä haukkomaan. Yksi selitys tähän on sekin, että AIV:n puristemehujen kanssa osataan jo olla varovaisempia. Kallion Maija-Liisa soitteli jokakeväiset terveiset Nivalan uimapaikkojen kunnosta. Kaikki muut ovat ainakin vielä puhtaita, ainoastaan Yliniemen rannassa ja Pidisjärven etelälaidalla parista kohtaa näytteet ovat välttäviä. Kaikki montut ovat hyvinkin puhtaita, joten uimaan uskaltaa mennä Nivalankin vesiin.

 

Kapinaviikko alkaa. Ohjelmaa on perinteisesti yhdeksälle päivälle. On yö- ja päivävaellusta. On konserttia ja teatteria. Ahteen teräsmieskisa näyttää puuttuvan ohjelmasta. Joenväärältä kerrottiin, että tänä kesänä kisa jää väliin. Vesipiiri on ruopannut kanavaa ja Malisjoen vesi on sen verran liejuista, että ihmisiä ei kehtaa uittaa. Ensi kesänä uudestaan.

 

Viikon päästä pitäisi olla myös Veelanninpuhon Vasaman kisat. Kokon Kauko oli tuonut kiertopalkinnon toimistoon ja viimevuotinen voittaja Kokon Eelis oli lähtenyt lomareissulle, eikä pääse mukaan. Mitenkähän lienee noiden kisojen kanssa. Kisojen priimusmoottori, Anttilan Antero ei ole ottanut vielä minkäänlaista yhteyttä Tampereen suunnasta. Itsekin taidan pystyä tällä kertaa vain mittahommiin, jos kisat järjestetään. Selkä pahulainen kehtaa juonitella kesälläkin. No, jos Vasamalaisista vielä siltä tuntuu, että kisat järjestetään lauantaina 13. päivä, niin siihen ehditään palata vielä seuraavassa lehdessä. Toivon, että ottaisitte yhteyttä viimeistään alkuviikosta.

 

Kirjallisuuskin muuttuu ajan mukana. Sentimentaalisuus ja tunteiden palo peitetään. Linnankoski oli aikoinaan yksi sydänten ja rakkauden tulkki, mutta hänetkin leimattiin surullisen kuuluisalla tavalla.

1. Mustapää on jäänyt vähemmälle huomiolle runojensa takana. Tässäpä yksi kesäillan kuvaus, jota jokainen voi mielessään verrata, miten se sopisi nykyaikaan.

 

Ja mennessänsä nukkumaan

hänen impensä kuuli sen luhdissaan.

Hän huokas hentoisin väristyksin

ja alkoi tajuta: Lindblad yksin

voi häntä hellimmin rakastaa…

Ja kun jo uinaili taivas, maa,

hän valvoi vielä. Ja aamu koitti,

ja usva häipyi ja valo voitti.

 

Kahteen kyyhkyseen

hän vertasi herra Lindbladin

ja itsensä: takana liiterin

hän kuuli näet kyyhkysten kuhertavan

yläoksilla kukkivan pihlajan.

 

Ja hietatöyryllä Kidronin ojan

voi nähdä laulavan kerubipojan,

ja yrttitarhassa Jerikon

punaruusu kukkaan puhjennut on.

Niin: ruumiillisesti on Lindblad tässä

tuvan keskelle sängystä siirtymässä.

Vaan sielu on riemuiten kohonnut maasta

ja nauttii hurmasta autuaasta.

10.7.1991

 

Nivalan kirkko on ollut koko vuoden remontissa. Pitäisi kuitenkin valmistua jouluksi. Vanhan ehostaminen on kuitenkin aina työlästä ja yllätyksellistä. Voi ilmetä kesken korjauksien uusia asioita, jotka tulevat eteen ja vaativat uusia töitä. Yhdestä tällaisesta varoitteli patriarkka Mikko Salonen, joka on tullut viikoksi Nivalaan. Mikko soitteli toimitukseen ja kertoi havainnoistaan kirkossa. Mikko oli huomannut, kun korjausmiehet kantoivat penkkejä ulos, että eteläristin lattia notkui ja huojui miesten alla. Mikko epäili, että lattian alla olevat kannatuspilarit ovat saattaneet sortua tai kiilat luiskahtaa pois. Mikko esitti toivomuksen, että vastuumiehet konttaisivat nyt lattian alle ja tarkistaisivat tilanteen. Tässäpä Mikon terveiset kirkonkorjaajille.

 

Perinteitä kunnioitetaan Nivalassa. Olen kuullut puhuttavan, että monet ovat lykänneet häitään ja vihille menoa, koska haluavat juhlalliset puitteet, eli kirkossa vihkimisen. Tämä ei tietenkään takaa avio-onnea tai muuta autuutta, mutta perinteisesti on totuttu kävelemään kirkon alttarille vannomaan ikuista uskollisuutta. Ehkäpä uusi vuosi alkaakin sitten oikein häiden rutinalla Nivalassa. Ehkäpä monet avoparitkin innostuvat sitten laillistamaan liittonsa.

 

Enää ei muuten ole susipareja. Ne ovat nykyisin virallistettuja avoliittoja. Mistähän moinen nimitys? Onko susi sellainen luontokappale, joka haluaa juoksennella vapaasti ja nauttia kaikista kukista.

Vielä muutama vuosikymmen sitten susiparit olivat ”kirkonkirouksessa” ja julkisen häväisyn kohteena. Heidän asemansa oli tukala ja yleensä he joutuivat kirkonpalvelijain tai kinkeripiirinsä kylänvanhimman puhutteluun.

Taisi olla Häkkilän Matti viimeinen tosi kylänvanhin Nivalassakin, joka hoiti tämän virkansa tunnollisesti. Kirkonkylällä avoparit eli susiparit olivat harvinaisia, mutta uskalsipahan joku ottaa naisen luokseen ilman vihkimättä. Tästä tuli tieto Häkkilän Matin korviin ja Matti meni oitis nuhtelemaan: – Minun kinkeripiirissäni ei asu susipareja, että eiköhän se ole paras lähtiä kuulutuksille ja vihille. Nykyinen Peltolan kinkeripiirin kylänvanhin on paljon ”lepsumpi” näissä asioissa. vaikka en tiedä asuuko kinkeripiirissämme edes yhtään avoparia.

Entinen kirkkoherramme Pentti Pyy taisi olla viimeinen kirkonpalvelija, joka tässä suhteessa otti ohjat omiin käsiinsä. Erään nivalalaisen keski-ikäisen avoparin avioliittoaikomukset lopahtivat moneen kertaan. Kerran oli sitten jo kolmannet kuulutukset menossa vanhaksi. Pentti otti todistajan mukaan ja ajeli Huituperälle tämän pariskunnan luokse ja totesi, että huomasin tuossa kuulutusten vanhenevan pian, että eiköhän vihkasta nämä tästä pois. Ja niin tapahtui toimitus navetta-askareiden välissä vaatteita vaihtamatta ja hääkakkua nauttimatta.

 

Ihmisten asenteet ja julkinen valtakin hyväksyvät nyt avoliiton. Tunnemme jokainen lähipiirissämme onnellisesti asuvia ihmisiä. He kantavat kristillisesti vastuuta toisistaan. Monen kohdalla nämäkin avoliitot päättyvät jopa kymmenien vuosien yhdessäolon jälkeen vihkimiseen. Samalla kertaa käydään vihillä ja kastetaan lapsi. Mikäs sen kauniimpaa.

 

Tapasi Nikulan Marttia Unionin korjaamolla ja hän otti heti nokkapaistille: – Eihän se Pidisjärvi-lehden uutinen pitänytkään paikkaansa siitä viherkesannon kylvöajasta. Hantulan Eskokin teki vänkäpelillä kesantonsa ja joutui käsinkin kylvämään, kun pelto oli niin märkää.

Tosi oli. Maatilahallituksen agronomi ei luvannut jatkoaikaa ja totesi, että ei valtioneuvosto tee tästä uutta päätöstä. Toisin kuitenkin kävi. Tuli kaksi viikkoa uutta kylvöaikaa ja moni sai sopimuksensa täytettyä. Pitäisi tästä lähtiä heti pakinan kirjoittamisen jälkeen viherkesantoa muokkaamaan ja kylvämään.

13.7.1991

 

Heti aluksi täytyy ilmoittaa, että Vasaman kisat pidetään Pyllistyksen kentällä viikon normaalia myöhemmin, eli ensi lauantaina 20.7. Kokon Kauko soitteli, että veljekset ovat palanneet ulkomaanmatkoilta ja heitä tulee ainakin kolme mukaan, jos kisat pidetään. Anttilan Antero soitteli myös ja kertoi toipuvansa polvivammastaan ja hänkin tulee mukaan. Siitä vaan.

 

Perinteisissä kesäjuhlissa on aina pelättävissä lässähtämistä. Ne tahtovat urautua kaavoihinsa ja niistä tulee vain vanhemman väen juhlia. Tätä peikkoa on pelätty Nivala-viikon osaltakin. Karvoskylän kyläjuhla torstaina osoitti kuitenkin sen, että lässähtämisen pelkoa ei ainakaan vielä tarvitse pelätä. Väkeä oli kuin maatalousnäyttelyssä ja siihen oli tietysti osasyynsä myös kauniilla säällä.

Kun Alatalon Antti valittiin Pahkalan koululla Karvoskylän kylätoimikunnan puheenjohtajaksi, otti hän virkansa vastaanottopuheessa esille kyläjuhlat, jotka lankesivat tänä vuonna Karvoskylän osalle. Antti lupasi, että kyläjuhlissa lasketaan rimaa, että niistä ei tulisi syönnin ja pitkien juhlapuheitten mässäilyä. Antti ei kuitenkaan maininnut, että kukas on kieltänyt hauskan kylätapahtuman järjestämisen. Ja sellainen tämä juhla todella oli.

Juhlan järjestelyvastuu oli kapealla, mutta sitäkin tasokkaammalla pohjalla. Vähäsarjan perhe hoiteli isannuutta ja musiikkia Vongankolistajien kanssa rutiinilla, mutta lämmöllä kun oltiin kotikylällä.

Muusta ohjelmasta vastasivat sitten Tyhtilän ja Alatalojen ”klaani”, mutta pääosan ja juhlan tekivät kuitenkin Eeva-Maija Haukinen ja kovin mieluusti karvoskyläseksi omittu Kirsti Wallasvaara.

 

Kyllä Eeva-Maija ja Kirsti osasivat ottaa yleisönsä. Oli mukava seurata sivusta yleisön elämistä ja Mehtälän Leevinkin kasvoista: että peto vie, kyllä joka alalla on ammattilaisensa. Kun ajattelee noita Haanpään jälkeläisiä, niin kyllä siinä kiuruvetisen Kämäräisen ja Tyhtilän geenit ovat sopineet hyvin yhteen ja tuottaneet hyvää tulosta. Jokainen on lahjakas alallaan, mutta lavalle tuskin muut uskaltaisivat kuin Eeva-Maija ja Heikki.

Kun Eeva-Maija lopetti Koivusaaren Lissun kanssa yhteiskoulun jumppasemisen Haapajärvellä ja lähti teatterikouluun, sitä pidettiin vähän ihmeenä. Körttisuvun tyttö. Olisihan Eeva-Maijasta voinut tulla aivan pätevä farmaseutti tai karjatalouskonsulentti, mutta paljon olisi menetetty, vaikka Luojan antamat lahjathan ihmisellä säilyvät. Eeva-Maija tunnetaan ensisijaisesti elokuvarooleistaan, vaikka on ollut pääosan elämästään ollut kiinnitettynä eri teattereihin. Hän ei ole unohtanut juuriaan, vaan on monesti pelastanut karvoskyläset pinhuusta, kun on ollut juhlista ja ohjelmasta kysymys.

Parasta Eeva-Maijassa on juuriensa tarkka muistaminen ja nopea äly. Se tekee hänestä inspiraation mestarin. Nytkin hän pisti näytelmän ja ohjelman vuorokaudessa pystyyn.

Kun Koivukankaan miniä, Kirsti Wallasvaara, ajeli polkupyörällä vetävänä pimuna näyttämölle, ihmiset alkoivat kohista: – Mitä, onko se Kristiina Halkola, eikö Kirsti Wallasvaara, miten hän täällä on.

Kuopion teatterin lavastajana toimiva Koivukankaan Kari se sellaisen tempun teki, että nykäisi nätin tytön itselleen ja asustavat kesäisin Karvoskylässä. Oli tosi lämmittävää, että Kirstikin uhrautui kotikylänsä puolesta.

 

En tiedä, liekö totta, mitä Urpelan Seppo mulle kertoi. Seppo kertoi tavanneensa toissa kesänä Eeva-Maija Haukisen kirjastossa ja koulukaverit tietenkin juttelivat. Eeva-Maija oli kertonut, että hän vuosien jälkeen tapasi Helsingissä joillakin näyttelijöiden kokkareilla Kirstin ja kysyi, että missä sinä nykyään asut. Kirsti oli sanonut asuvansa Rutkussa. Eeva-Maija oli nauraen kertonut, että hän meinasi peffalleen pudota ja laakin saada. Niin asia kuitenkin on.

 

Ja lopuksi esitän tässä vetoomuksen Nivalan kunnan päättäjille ja karvoskyläläisille. Eeva-Maija on kainosti antanut ymmärtää jo muutaman vuoden ajan, että hän haluaisi juurilleen pysyvän asunnon ja katselee jotakin vanhaa hirsirakennusta. Keskustelin juhlan jälkeen Eeva-Maijan ja Kirstin kanssa. Eeva-Maija olisi kiinnostunut tästä Jokikylän vanhasta koulurakennuksesta. Tontti kyllä löytyisi. Eeva-Maija olisi valmis rakentamaan koulurakennuksen uudelleen kulttuurin monitoimitaloksi. Hän saisi tuotua sinne laajan tuttavapiirinsä kautta näyttelyitä, konsertteja ja näytelmiä. Samalla siihen tulisi Eeva-Maijalle koti. Helsinki alkaa tuntua kylmältä ja vieraalta.

Jos kunnanhallitus päättää lahjoittaa koulun Eeva-Maijalle, niin talkooväkeä purkamiseen kyllä löytyy. Tästä tuskin kukaan jokikylänenkään olisi vastaan, jos koulu säilyisi uudessa paikassa nykyisessä asussaan. Olisihan se eräänlainen pyhiinvaelluspaikka niille tuhansille entisille oppilaille, jotka ovat täällä koulunsa käyneet.

Ja sitten lopuksi. Pistä jo Eeva-Maija kaikki vapaat viikonloppusi kalenteriin ylös Karvoskylää varten. Kylätoimikunta varmasti vuokraa Koskenperän lavan ja elokuusta alkaen ohjelmallisia iltamia, joiden tuotto käytetään Eeva-Maijan talon rakennusrahastoon. Tämä on vähintä mitä me voimme ihmisinä ja lähimmäisinä tehdä vastapalveluna sille, mitä Eeva-Maija on kulttuurilähettiläänämme tehnyt maailmalla Nivalan hyväksi.

17.7.1991

 

Toimittajan kannalta taisi olla kesän vilkkain viikko. Kapinaviikko markkinapäivineen ja lomalaisineen on tavallaan aina kesän kohokohta. Valitettavasti tuttujen tapaamiset jäävät kovin pintapuoliseksi. Entinen maamieskoulukaverikin, Isomaan Väinö, piipahti Ruotsista ja kävi toimituksessakin. Lehtipäivänä toimituksessa tahtoo olla aina niin tukalaa töiden ja aikataulun kanssa, että vieraiden puhutteluun jää niin vähän aikaa. Toivottavasti Väinö ja muutkin lomalaiset tämän ymmärtävät. Mukavaa kuitenkin, että muistavat vuosienkin jälkeen.

 

Kävin Reisjärven maakunnallisissa opistoseuroissa perjantai-iltana. Maakunnalliset seurat ovat kasvaneet valtakunnalliseksi tai ylikin. Puheita tulkattiin monilla kielillä ja nyt myös venäjäksi. Se on muuten uskomaton juttu uskomattomalle nämäkin seurat. Mikä tuo viikko suviseurojen jälkeen ihmiset uudelleen kokoon. Laskivat yli 21.000 seuravieraan olleen paikalla. Siinä kasvaa Reisjärven asukasluku lähes kymmenkertaiseksi muutamien päivien ajaksi. Se on yksinomaan järjestelyinä mahdoton homma, jos organisaatiot eivät ole kunnossa, kun Räisälänmäelle työntyy kaksinkertainen määrä Nivalan asukaslukuunkin verrattuna. Järjestäjät kertoivat, että seuravieraista 70 prosenttia on nuoria ja kun katsoi ympärilleen, niin sen myös uskoi. Tällä herätysliikkeellä ei näytä olevan pelkoa siitä, että isien usko ei siirtyisi sukupolvelta toiselle.

 

Kalevan toimittaja oli tavannut budjettipäällikkö Raimo Sailaksen. Kesälomalla oleva valtion rahakirstun vartija antoi kovin kyynisiä lausuntoja niin valtion kuin meidän kaikkien suomalaisten holtittomasta taloudenpidosta. Sailas paljasteli jo virkamiestyönä valmisteltua ensi vuoden valtion budjettia, johon tulee ankarat, mutta välttämättömät leikkaukset. Aihetta siihen antaa huolestuttavasti kasvanut ulkomaanvelka, joka tällä hetkellä on jo 60 miljardia ja kasvaa ensi vuoden aikana sataan miljardiin. Romanian tapettu diktaattori piti kansansa kurjuudessa, mutta ei suostunut ottamaan ulkomaanvelkaa. Meille on käynnissä nyt samanlainen hevoskuurinpito kuin romanialaisille, jos aiomme selviytyä veloista.

Sailas paukaisi artikkelissa suoraan senkin, että nykyinen työllisyyslaki on ollut alunperinkin hölmö laki. Milläs työllistät ensi vuonna nuo 55.000 nuorta ja pitkäaikaistyötöntä, kun ei ole järkevää työtä, eikä valtiolla rahaa. Yksilölliselle varhaiseläkkeelle halajavat saavat siirtää rimaa viisi vuotta eteenpäin. Alaikärajaksi tulee 60 vuotta. Ensi vuonna terveyskeskukseen ei mennä ilman lompsaa, vaan 50 markan terveyskeskusmaksu tulee voimaan, jos poliitikot hyväksyvät virkamiesten esityksen.

 

Nivalalaisia raapaisee kova uhkaus maatalouden tukiaisten vähentämisellä ja vientituen siirtämisellä valtiolta tuottajille. Sailas uhosi, että maataloustulolakiin puututaan ja tukiaisista on päästävä kokonaan eroon kolmessa vuodessa. Sitten tulee lisää osa-aikaviljelijöitä. Tällä on kyllä uhattu aikaisemminkin, mutta ainakaan toistaiseksi ei näin kovia päätöksiä ole saatu minkään hallituksen tai eduskunnan voimin kokoon. Se lienee kuitenkin varmaa, että mustia ukkospilviä on kuitenkin kerääntymässä Suomen maatalouden taivaalle. Kun valtiolla ja elinkeinoelämällä menee huonosti ei tukea vientimaksuihinkaan helposti löydy.

 

Ajattelin töksäyttää pisteen tämän pakinan perään, mutta kovin ikävä ja pessimistinen päätös tämä olisi ollut näin kauniina kesäpäivänä. Jos meiltä osa tästä näennäishyvinvoinnista viedään, niin ei hätä suinkaan ole tämän näköinen. Meillä on rauha maassa ja ruokaa ja särvintä yllin kyllin. Kesällä ei edes tarvitse palella ja huonoja asuntoja ei enää olekaan. Ei ole hinkuyskää, eikä lavantautia, joka uhkaisi lapsiamme.

Köyhyys ja ahdistus eivät todellisuudessa ole aineellista tavaraa. Rikkaus ja köyhyys ovat epäkonkreettisia asioita ja ne on tulkittavissa vain sydämen tuntein. Jos kaikki muutoin on ihmisellä elämässään kohdallaan, niin aineellinen ei merkitse paljoakaan. Rihkamaa ja rompetta meillä on ollut liikaakin ja kaatopaikat pullistelevat. Toivottavasti nyt ollaan menossa vain oikeampaan ja terveellisempään suuntaan, joka myös opettaisi meitä ihmisiä elämään kohtuudessa ja mieluummin niukkuudessa. Sopivat elämän kolhut ja köyhyys kasvattavat meitä ja opimme arvostamaan oikeita asioita ja nauttimaan kesästäkin, joka meillä on kaunis ja puhdas ainakin toistaiseksi.

20.7.1991

 

Malisilla oli tiistai-iltana todellinen kyläjuhla. Pesäpalloharrastus on ollut se yhteinen harrastus, joka on vuosikymmenien aikana vetänyt kylän nuoret yhteen.

Nyt oli kyläottelu, jossa oli vastakkain maineikkaat Laitilan ja Kumpumäen suvut. Molemmat suurta sukuhaaraa. Miksi ei vielä voisi laajentaa niin, että olisi Kankaiden joukkuekin karnevaaleissa mukana. Lupailivat tehdä tästä perinteen. Ensi kesänä uusi koitos. Oli tosi lämmittävä yhdessäolohetki kylällä. Jos tämä perinne jatkuu, niin Pidisjärvi-lehti lahjoittaa kisaan kiertopalkinnon. Tämä jos mikä on parasta kotiseututyötä ja kylän itsetunnon nostamista.

 

Vasaman kisatkin ovat lauantaina. Ehdin sopia Turkuun menon täksi viikonvaihteeksi. Sielä kun on veteraanien maailmanmestaruuskilpailut ja meitä on ainakin kolme nivalalaista sielä mukana. Salosen Mikko viidessä lajissa, Niemelän Manna seipäässä ja itse olen aikonut olla ainakin katsomossa. Toisaalta harmittaa. Vasaman kisat ovat sellainen tapahtuma, jossa tapaa lapsuuskavereita ainakin kerran vuodessa. Eiköhän sielä tule mitalit jaettua ja epäilenpä, että Kokon tohtorit ratkovat ne keskenään, jos vain ei Anttilan Antero innostu nakkaamaan keihästä entisiin lukemiinsa.

 

Ravustuskausi alkaa sunnuntaina. Nivalassakin on useita ammattiravustajia, jotka nappaavat sievoiset tulot syksyisin. Veelanninpuhtoon ravustamisen taidot toivat 1950-luvulla Kokon veljekset. He muuttivat Niemelänkylältä Veelanninpuhtoon, jossa ei ennestään tunnettu tällaista tienestiä kuin ravustus. Taskurahat otettiin parkkimetsästä ja puolukoilla. Purhon kossit alkoivat ravustamaan ja kun huomattiin, että saalista ja rahaa tulee, niin kateus pani meidätkin pyytämään. Oli niitä oikeitakin syöttejä, mutta kyllä kylän kissakanta supistui aina ravustuskautena puoleen.

 

Ravut ovat herrain herkkuja, eikä niitä Nivalassa ole paljon syöty. Pääsin kerran tällaisille rapupäivällisille sattumalta ja se oli eräänlainen rituaali, johon meillä muutamilla oli mahdollisuus tutustua.

Vasta Nivalaan muuttanut apteekkarimme Yrjö Rintala oli kutsunut muutamia kirkonkylän napamiehiä rapulounaalle ja minäkin pääsin ”herrojen kanssa marjaan”.

No eihän nivalalaiset kuoripottuihin ja läskisoosiin tottuneet raavaat miehet tienneet mitään tästä ruokakulttuurista. Yrjö opetti: – Saksissa on paras liha ja sitten avataan veitsellä täältä pyrstön alta ja imaistaan tämä liemi. Sitten tulee napsien vuoro ja muutoin otetaan sitten valkoviiniä.

En nyt muista mitä viiniä se oli, mutta käsiä piti välillä huuhtoa maljassa ja taas vuoronperään napsi ja sitten valkoviiniä. Voi sitä läträämistä ja rituaalia. Ainakin meikäläisen mielestä se ei ollut sen paremmin syöntiä kuin juopotteluakaan. Se oli sitä herrain kotkotusta.

Yrjökin on koko kesän löhönyt sielä Etelä-Pohjanmaan mökillään. Ala jo tulla kotia ja töihin. Eihän sitä nyt koko kesää kestä mökillä maata. Johan siitä tulee makuuhaavoja. No, onhan apteekkarilla lääkkeet omasta takaa.

24.7.1991

 

Viikonvaihteessa pidettiin Nivalassa jälleen sukujuhlia. Ainakin kaksi sukua oli koolla. Rajamäen Jaskan maineikas ”rykmentti” kokoontui sukutilalla. Marjoniemen Matti-ukon jälkeläiset pitivät juhliaan seurakuntakodilla. Kyllä nämä molemmat suvut kehtaavatkin perinteitään vaalia. Ei ole puutetta ohjelmansuorittajista ja kaikenlaista näyttöä on syntynyt yhteiskunnan sektoreilta.

Rajamäen Jaskan jälkeläisistäkin löytyy omakotitalon hintaisia viuluja ja myös niiden soittajia. On panna puhujiksi neuvoksia ja maineikkaita kertojia. Soppaa keitettiin Pekkalassa 80 hengelle. Hyvin on Jaskan sukupuu haaronut eikä näy neulaskatoa tulevaisuuteenkaan.

Palosaaren ukko oli aikoinaan mahtimies. Valistunut ja talousmies. Palosaarella oli kirjallisuutta jo silloin, kun muut opettelivat puumerkkinsä piirtämään. Ei ihme, että jälkeläiset ovat olleet muutaman askeleen edellä valistuneisuudessa ja se näkyi myös sukujuhlassa. Joka sortin henkistä taitajaa löytyy tässä suvussa. Olihan Lukkari-Matti ensimmäisiä kirkkomusiikin opiskelijoita Nivalasta. Valitettavasti sota vei miehen. Oli juhlassa kuitenkin yksi Matti Marjoniemi mukana. Suoraan alenevassa polvessa. Marjoniemen suku on ollut sikiävää ja naimakauppojen kautta suku on ävertynyt ja laajentunut. Monen sortin soittajaa ja laulajaa on poikinut Vähäahon ja Vähäsarjan sukuhaarojenkin kautta.

 

Iän karttuessa ihminen alkaa haikailla juuriensa perään ja kiinnostuu jopa sukulaisistaan. Minuakin on yllytetty tutkimaan Veelannin sukua, mutta taitaa käydä niin kuin Ylihärmän Konepajan perustajalle Ville Isosaarelle, jolta meni motiivi parin suvun takaa.

Jos vaikka tutkisi Juho Erkinpoika Veelannin sukuhaaraa, niin ei sieltä mitään innoittavia ahaa-elämyksiä löydy. Ollaan kaikki niin tasapaksuja naatiaisia ja korkkaamatonta vanhaa talonpoikaisjuurta, jonka keskuudessa näyttää vallitsevan vahva konservatiivisuus ja itsesäilymisen vietti. Ei löydy yhtään laulajaa tai soittajaa. Tämä suku ei ole kannellut viulu- tai huilukoteloita, vaan kirvestä ja sahaa repussaan. Ei löydy hakemallakaan yhtään soittajaa tai laulajaa. No, taitaa tuo Leppikankaan Tyynen tyttö pianoa rimputella. Urpelan Seppo lausui ääneen kansakoulussa runon Vaarin kello ja se meni erittäin heikosti. Sen jälkeen ei miestä ole lausuntalavoilla nähty.

Näyttää kuivettuvan muuten koko Veelannin suku. Ainakin sukunimen osalta. Liekö viimeinen Veelanti Väinönpoika, kelloseppä Seinäjoella. Pysäyksen Taneli ja Ojalehdon Leko ottivat nimekseen Pysäyksen, Veelannin Jussille ja Annalisalle syntyi kuusi tyttöä ja vain yksi poika. Kun Veelannin Leko kimpaantui kotimaisemiinsa ja lähti Kanadaan, hän saman tien muutti nimensä Urpelaksi. Siihen katkesi sekin sukunimihaara. Lekolla on sentään kuusi poikaa, mutta huonoja poikalasten siittäjiä heistäkin tuli, eikä muutoinkaan ole yltäneet Lekon ja Alman saavutuksiin tässä asiassa. Liekö Veelantilaisten kirouksena se, kun luopuvat kotinsa perintöuskosta. Jos oltaisiin lestadiolaisia, niin kyllä suku olisi toisella tavalla haaronut.

 

Viimeinen niitti tuli julkiselta taholta, kun hautasivat jo elävältä koko suvun. Iänikuiselle Veelanninpuholle annettiin kyläteiden ristiäisissä nimeksi Kytöpuhdontie. Olen saanut asiasta ankarasti palautetta ja minua on pyydetty selvittämään tämä asia. Kenen oivallusta oli moinen nimitys? Aion käydä setvimässä kunnassa lautakunnan päätökset ja ottaa selville kenen idea tämä oli.

 

Veelanti on kuitenkin vanha tila, jonka perustamisen vuodet löytyvät Suur-Kalajoen historiasta 1800-luvun alusta. Haapaperän puolen kantatilat alkavat Isomaalta, joka on ykkönen ja päättyy Veelantiin, joka on viitonen. Veelannin numeron raja kulkee Pysäyksen takaa Koivumaalle saakka. Tämä on Veelanninpuhtoa. Tästä nousee kapina, jos tien nimeystä ei muuteta Veelannintieksi Pyllistyksen rajaan, eli tuon meidän toimitusjohtajan Alpo Ohtamaan maalle, joka hänkin asuu Veelannin numerolla viisi. Ristikööt sitten kytöpuhtoset tiensä miksi haluavat. En ole serkkuni Seppo Urpelan kanssa kaikista asioista samaa mieltä, mutta tästä tien nimestä olen vahvasti samaa mieltä. Joko se on täydellinen haksahdus tai ilkeämielinen vitsi. Aisa oikaistaan.

 

Ja lopuksi pienet takaisinotot, että kukaan ei suvustani loukkaantuisi. Onhan sielä toki nuoremmissa poismuuttaneissa sukupolvissa pappeja ja kaikenlaisia maisterin retaleita. Jospa ne jonkinlaiset pirskeet tässä järjestetään ja otetaan sellainen ohjelma kuin osataan. Sehän tehdään vain itselle, niin kuin Vasaman kisoissa.

27.7.1991

 

Uutiset radiossa, televisiossa ja sanomalehdissä ovat melko yksitotisia. Lomautuksia ja konkursseja. Nivalan työvoimatoimiston tilastokin osoitti, että työttömiä työnhakijoita on jo 11 prosenttia työvoiman määrästä.

Joillakin on varmasti tosi tiukkaa. Ainakin yrittäjillä. Köyhyys näyttää kuitenkin olevan suhteellista, kun päästään asumaan yhteisillä varoilla. Köyhyyttä ei näytä olevan ainakaan Nivalan kunnassa. Kymmenkunta nuorta lähetti huolestuneen kirjeen kuntaan, että ei ole harrastuspaikkoja. Ei ole omaa kahvilaa eikä biljardipöytää. Pitäisi saada myös automaattipelejä lisää. Heti heltisi kunnasta 130.000 markkaa, joka on varattu talousarvioon. Se pitäisi ehtiä käyttää vielä tänä vuonna.

 

Luin perjantain Keskipohjanmaasta, että huonosti on Kannuksen kunnassakin asiat. Toimeentulotukea joudutaan harkitsemaan: ”Vapaaehtoisista asioista tingitään, kuten puhelimen, television ja sanomalehtien maksuista”. Kylläpä menee elämä surkiaksi, kun pitäisi itse maksaa televisiot, puhelimet ja sanomalehdet. Voi tätä surkeutta. Mistäs sitten kaljarahat, sekä V-vitonen ja lotto?

 

Samassa lehdessä kunnallishallinnon puheenjohtaja Mikko Jokela patistelee kuntia supistamaan työvoimaa. Nivalan kunnassa on palkkalistoilla 700 työntekijää. Jokela esittää viiden prosentin supistusta. Nivalassa se tekisi 35 viran tai toimen lakkauttamista. Mitenkähän tuo mahtaisi onnistua, kun kunnallisvaalitkin on tulossa?

 

On kunnan ja kuntainliittojen lisäksi myös yksi muu sektori, joilla ei ole konkurssin pelkoa, eikä tarvetta säästötoimiin. Meidän yhteiset palvelulaitoksemme, jotka toimivat monopolissa. Esimerkiksi Revon Sähkö ja Pohjanmaan Puhelinosuuskunta.

Mitähän mahtavat miettiä nämä meidän luottamusmiehemme näissä yhteisöissä. Kunniapaikkoja. Kun nätisti on vuosikymmenen, niin voi hyvällä omallatunnolla jo odottaa, että hänen kykynsä huomattaisiin ja tunnustettaisiin. Ei ole pokkaa tarttua asioihin, kun ei ole omat varat kysymyksessä.

Kyllä Pohjanmaan Puhelinosuuskunnan toimintakin joutaisi tarkemman valvonnan alle. Tällä alueella yritykset kamppailevat todellisissa vaikeuksissa, mutta tämä palvelulaitoksemme mässäilee kuin sika pellossa. Ihmettelen, että alueen yrittäjäyhdistykset eivät puutu asiaan. Hallintoneuvostolla ja hallituksilla on turha odottaa heräämistä.

 

Kylmä ja kolea alkukesä näyttää viivästyttäneen kaikkea elollista kasvustoa. Sarlinin Pentin kanssa oli puhetta lähteä yhdeksi illaksi rapumertoja kokemaan, mutta Pentti sanoi, että siirretään parilla viikolla. Ravut ovat pieniä, kuoriutumattomia ja pehmeitä. Pari viikkoa ollaan joessakin myöhässä normaalista kasvusta.

 

Suonenjoella mansikanpoimijoilla on rokulia. Mansikat eivät kypsy kylmällä ja märällä, vaan homehtuvat jo raakileina. Tähän aikaan mansikkaa on saatu Nivalassakin jo omasta ryytimaasta, mutta ei tänä kesänä. Mustikat ja hillat ovat yleensä kypsiä jo tähän aikaan, mutta tänä kesänä tämäkin sato on myöhässä. En ole käynyt soilla enkä metsissä, mutta kertovat, että hillasatokin olisi kohtuullinen. Ainakin kosteutta on ollut riittävästi, jos kukinta on onnistunut.

 

Heinäkuukin oli kolea ja sateinen. Harmittaa varmasti niitä, jotka perinteisesti heinäkuussa ovat lomansa pitäneet. Onneksi on säästössä vähän lomaa elokuulle ja sääprofeetat povaavat elokuuksi kaunista ja lämmintä. Kohta pitäisi kuun syntyä ja sittenhän sen näkee.

 

Nivalassa ei ole tunnettua sääprofeettaa tällä hetkellä. Alpuan Airi on sellainen vanhan kansan ihminen, joka tietää ja uskoo taivaanmerkkeihin. Airi tietää ennustaa säät kun on nähnyt aina kuun syntymiset ja millaiset on vastuupäivät. On tehnyt hyvin paikkansa pitäviä ennustuksia. Pitäisiköhän Airista leipoa näin tasa-arvolain aikana naaraspuolinen sääprofeetta Nivalaan? Yleensähän nämä ennustajat ovat iäkkäitä urospuolisia, joten Airi olisi mukava poikkeus tähän ennustajan vaikeaan ammattikuntaan.

31.7.1991

 

No on sitä monenlaista makua ihmisellä. Minä olin saada laakin, kun nuoriväki palasi Oulun messuilta ja kertoivat, että meijän Jussi kävi hyppäämässä nosturin nokasta kuudestakymmenestä metristä.

Mennä nyt vapaaehtoisesti tuollaiseen hullunhommaan ja maksaa vielä sataviisikymppiä, että pääsee hyppäämään pää alaspäin kohti maata. Kyllä meikäläiselle pitäisi maksaa monta kertaa tuo sataviisikymppiä, että lähtisin hyppäämään.

 

Vaikka sitä kuinka tunnustaa itsensä vaatimattomaksi, niin kyllä sitä vain henkiriepuaan pelkää. Mäenpään Kari kiilasi maanantai-iltana kypärän päähäni ja työnsi ralliautoonsa ja laittoi taipaleelle Pyssymäen radalle. Vaikka kuinka oli oma jalka kaasupolkimella, niin peloksi se meinasi karttua, kun ruttuinen koppakännäri pyrähteli takapuolen alla pienestäkin kaasun painalluksesta miltei lentoon.

 

Autiorantaset ja karvoskyläset on vallannut vihonviimeinen pyöräilyvillitys. Kaiken tämän pani alulle Salolan Martti, joka keväällä kekkasi idean ja syötti sen kylätoimikunnalle.

Nimilaatikot on Junttilantiassa ja Toivolan seinässä ja uskokaa tai älkää, viikonvaihteessa oli jo 24 000 suoritusta. Ajavat mokomat yötä päivää. Haavikkaat kuroivat viikonlopun aikana karvoskylästen suoritusten etumatkan kiinni ja menivät vielä 400 suorituksella johtoon.

Räsäsen Saimikin on kuulemma tehnyt jo parin kuukauden ajan kymmenen suorituksen päivävauhtia, eli polkenut lähes sata kilometriä joka päivä. Muutamat ovat kuulemma laihtuneet tämän haasteottelun aikana jo parikymmentä kiloa ja yölläkin ajetaan. On siitä hyötynyt Juntti-Alpokin, sillä syntyyhän siinä nyt nestevajausta, kun polkee edestakaisin vuorokauden ympäriinsä tätä reittiä. Toinenkin kolmoskaljapullo ja limsapullo on tainnut tyhjentyä.

Alatalon Antti kylätoimikunnan puheenjohtajana patistaa nyt joukkojaan viimeiseen taistoon. Kisa päättyy keskiviikkoiltana kello yhdeksäntoista ja haastajana kylän ei passaisi hävitä tätä armottomaksi käynyttä kisaa.

 

Kyllä Suomi on tukossa kesälomien aikana. Sitä valittavat monet liikkeenharjoittajat, että ei saa rahaa, kun ei ole nimenkirjoittajia niihin. Herrat ja päälliköt löhöilevät vuosilomillaan kesämökkiensä parsilla.

Vaikka lamasta ei saisi puhua, niin se on täyttä totta. Firmoja pysäytetään määräämättömiksi ajoiksi ja väkeä vähennetään. Vähäsöyringin sahalta kerrottiin, että tukit sahattiin lomille lähtiessä kaikki, mutta uutta sahauskautta ei aloiteta ennen kuin varastoja on saatu purettua ja uusia kauppoja tehtyä.

Kotimaa vetää erittäin huonosti ja ulkomaille saa tavaraa menemään, mutta ei edes omakustannushintaan. Nämä ovat saha-alan näkymät tällä hetkellä.

 

Keskon noutotukkukin on sanonut puolet työntekijöistään irti. Kuudella aloitettiin ja nyt jatketaan kolmella. Se on kumma oravanpyörä tämä kapitalistinen järjestelmä. Kun se alkaa jauhamaan huonosti, niin se nirhaisee kaikkia. Hallitus uskaltaa esittää ensimmäisen kerran Suomessa poikkeustilaa, että virkamiehetkin lähtisivät säästötalkoisiin kahden viikon lomalle ja ministereiltä ja kansanedustajilta yksi palkkaluokka pois. Jokohan koittaa sellainenkin aika, että virkamiehen vakavaan asemaan uskalletaan puuttua. Kansalaismoraalin kannalta tämä olisi varmasti hyvä vaihtoehto, että hekin joutuisivat näkemään, mistä ne rahat ja palkat tulevat ja muodostuvat. Ei tämä sinänsä paljon valtion taloutta auta. Siinä olisi vasta älliä, jos julkiselta sektorilta karsittaisiin vaikkapa kolmannes väestä pois. Se jo tuntuisi kerrannaisvaikutuksineen jossakin ja säästyisi siinä paljon turhaa haaskattua paperiakin, joilla on kansalaisia kiusattu.

 

No jopahan heltisi kesäksi. Nivala oli maanantaina Suomen lämpimin paikkakunta ja ilimoja näyttää piisaavan. Onneksi niille, joilla lomat ovat elokuussa ja harmiksi niille, jotka pitivät lomien sijasta sadetta alkukesästä. Kunpahan kestäisi nyt edes elokuun.

7.8.1991

 

Koulut alkavat viikon kuluttua. Kansakunnan koulutuksen ja kansanopetuksen taso on yleensä kehittyneen yhteiskunnan yksi tärkeimmistä mittareista. Meillä Suomessa se on korkea.

Kovin kauan meillä ei tätä hyvinvointia ole ollut. Opiskelun ylettyminen kaikkien ulottuvuudelle on tullut vasta mahdolliseksi viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. On tullut ilmaiset koulukirjat, kuljetukset, ateriat ja vieläpä opintotuet ja opintolainat. Nämä on totuttu pitämään yhteiskunnalta saavutettuna etuna, eikä niihin ole poliitikotkaan uskaltaneet puuttua. Onhan koulutus yksi yhteiskunnan tärkeimmistä asioista.

Nyt on jouduttu ensimmäisen kerran tilanteeseen koko sodanjälkeisenä aikana, että tasosta joudutaan tinkimään. Myös koulupuolelle esitetään säästötoimia. Nämä ovat kuitenkin vaikeita tehtäviä. Se nähtiin jo eduskunnassa, kun hallitus yritti viedä läpi pienoista tuntikehysremonttia. Tällä olisi voitu saavuttaa huomattavia säästöjä, eikä se olisi asiantuntijoiden mukaan juuri heikentänyt tasoa. Siihen ei eduskunnan rahkeet riittäneet, vaan löytyi paljon kaunopuheita asiaa vastustamaan. Sama lienee kohtalo näillä asioilla, kun ne tulevat kuntakohtaiseen ratkaisuun.

 

Nivalan asukasluku oli sotien jälkeen lähes 13.000. Oli suuret ikäluokat. Silloin rakennettiin runsaasti uusia kouluja: Ojanperälle, Harjuun, Erkkilään, Junnoon, Aittolaan, Karvoskylälle ja Katajasaarelle. Entisten ja uusien koulujenkaan tilat eivät riittäneet, vaan kouluja toimi monissa vuokrakiinteistöissä. Kun koululaiskuljetuksia ei ollut, oli nämä ratkaisut ymmärrettävä. Silloin Nivalan väestöstä lähes 90 prosenttia asui haja-asutusalueilla.

Nyt on tilanne toinen. Sivukylien väestömäärä on laskenut ja keskustassa kasvanut. Monet kyläkoulut toimivat minimikouluina. Niin kuin kouluviranomaiset toteavat. Nivalan koulutointa rasittaa liian runsas kouluverkosto. Karsiminen lienee kuitenkin vaikeaa, vaikka sitä puoltaisi taloudelliset ja opetukselliset perusteet.

 

Syksyn merkit alkavat olla näkösällä, vaikka viime päivät ovat olleet helteisiä. Yksi syksyn merkki metsästäjille on pyyntikauden alkaminen.

Se alkaa Nivalassakin pyyjahdilla. Se on enemmänkin nuorten metsästäjien hommaa. Monet eivät pidä kyyhkystä oikeana riistana. Sen vuoksi on aina vähän kärhämää perinteisessä Eränkävijäin kesäkokouksessa. Monet viljelijätkin ovat tuskaantuneet, kun kyyhkysten jahtaajat tahtovat polkea viljapeltoja. Ovat pyytäneet muistuttamaan, että pitäisi käyttäytyä kunnolla, kun viljelijät vuokraavat korvauksetta maansa metsästysseuralle.

Hyvää ja kurinalaista metsästyskautta. Taidanpa lähteä lomille.

28.8.1991

 

Runsaan kahden viikon aikana ihminen oppii jo hyvälle. Joutilaaksi, mukavuudenhaluiseksi ja vaikka miksi. Voitte arvata, että kyllä tuntui hankalalta tulla töihin ja mukautua orjan rooliin, kun elokuukin jatkui vielä niin suvisena ja sopivan hämäränä.

Vellipuhossa teiskatessa meni aika. Varattomana ja mökittömänä pääsin kuitenkin muutaman kerran nauttimaan tästä suomalaisten puolitaivaasta, eli mökkielämästä. Käenpoikana vänkäsin ja kutsutin itseni Viljasen Martin, Mantilan Heikin ja Niemen Keijon huviloille yhdeksi iltarupeamaksi. Karstulassa olin peräti yötäkin. Kiitoksia vaan. Tulen vastakin käyttämään palveluitanne, mikäli ne ovat edelleen ilmaisia.

 

Kun valitin pahaa mieltäni, että pitää tulla töihin juuri kun on päässyt rentoutumaan ja saanut koko elämään sellaisen Viliku-Joosen hyvän asennon, olivat työntekijät heti vastassa. – Oo Jaska hyvilläs, kun saat vielä palata takaisin töihin. Meillä oli jo valmis syrjäyttämisjuntta ja suunnitelmat, mutta kun katsottiin miten naapurissa kävi, niin päätettiin vielä toistaiseksi jättää juntan heilutus. Ei sitä pitäisi lähteä lomalle noin vain, uhosivat toverit.

 

Totta on, että parin viikon aikana ehti maailmalla tapahtua paljon. No se maailma on meille laaja ryssänmaa. Neuvostoliitto tai Venäjä. Miten se nyt tällä hetkellä taas lienee.

Kyllä siinä oli Koiviston Manulla ja hallituksella kieriskelemistä miten sanansa ja julkilausumansa asettaa. Yritettiin pelata vielä Paasikiven-Kekkosen testamentilla. Kyllä nämä ideologiat ovat jo historiaa. Lenininkin patsaat on kaadettu. Suomalaistenkin nykypoliitikkojen pitäisi jo tajuta tämän päivän meininki. No, ollaanhan sitä iänikuisia naapureita, mutta kyllä meidän varovaiset kannanotot ovat muualla herättäneet hilpeyttä.

Vaikea on kyllä olla asiantuntijana suuren naapurimaan politiikan ja tulevaisuuden ennustajana. Gorbakin on kolmen päivän sisällä pyörtänyt puheensa monta kertaa.

Nyt on Jeltsin pannut kaikki varpailleen. Baltian maiden tunnustamiset ovat voimassa, mutta muille tasavalloille esitetään aluevaatimuksia ja rajojen tarkistuksia. Näissä Aasian puoleisissa valtioissa on paljon venäläistä väestöä ja itsenäistymisen jälkeen näille kymmenille miljoonille ihmisille tulisivat tukalat oltavat. Ei ihme, että Jeltsin puolustaa veriveljeydellä heimolaisiaan ja toisella puolella ovat islamiin kääntyvät ja Mekasta takapuolensa toiseen suuntaan pyllistävät kiihkomieliset huntupäät. Kyllä on taas hyvät sopan ainekset valmiina ja huominen voi olla jo toisenlainen.

 

Islannin satujen saarten komea presidentti saa jälleen vieraakseen Suomen tasavallan päämiehen. Manu-kohmurakoura matkustaa Islantiin. Viimeisestä Suomen tasavallan päämiehestä jäi Islannin presidentille huvittavan säälittävät muistot. Tällä reissullahan Urkin adjutantit völjäsivät horisevan ukon joelle kalaan. Mitenkäs kävikään. Ukko vierähti jokeen ja vilustui ja tuli lopullisesti hourioon. Se kuva, kun Islannin presidentti taluttaa dementiassa olevaa Kekkosta käsipuolessa kotimatkalle on ikiajoiksi piirtynyt monien mielikuvaan.

Nyt Manu menee Suomen haparoivan ulkopolitiikan jälkeen Islantiin vierailulle, joka ehti ensimmäisenä tunnustamaan Baltian maiden itsenäisyyden. Varmaan keljuttaa Manuakin, kun nämä tapahtumat sattuivat noin huonoon aikaan. No hyvähän sen on pienen Islannin hillua siellä kaukana. Ei ryssät lähde yhden karun saaren ja muutaman kuuman lähteen takia sotalaivojaan liikkeelle laskemaan.

 

Hyvä ystäväni ja ammattitoverini, Demarin entinen päätoimittaja ja nykyinen kolumnisti Aimo Kairamo ehti täyttää lomani aikana 50 vuotta.

Aimo puhuu asiat halki. Pieni lainaus syntymäpäivähaastattelusta Uudessa Suomessa: ”Jos kansaa ei pystytä ruokkimaan, se pyyhkii demokratialla perseensä jos sen sivistyneesti sanoo.” Näin on pyyhitty Venäjälläkin ruuan puutteessa sosialismin ja kommunismin 70-vuotisilla aatteilla. Myöhästyneet onnittelut Aimolle.

 

Yhdessä mielessä lomalta paluu oli miellyttävä. Pääsi heti maanantaina appamaan kupunsa täyteen makiaa ja ilmaista lihavelliä. Ja kun tarjoajana oli apteekki, niin kyllä siinä santsattiinkin.

Arvostelin viimeisiä apteekkarin tarjoiluja, että se ei ollut syöntiä eikä juontia. Syötiin rapuja ja se oli ilmanaikoista läträämistä. Nyt ei ollut läträämistä, vaan maha tuli täyteen. Yrjö muisti asian ja totesi kiitellessä, että eikös ollut nyt selvä jako. Jos söi kunnolla, niin tuli kylläiseksi, mutta ei pöhönähän. No, tiedä häntä. Kyllä se kolme täyttä lautasellista hyvää lihavelliä kummasti menee jäseniin. Kiitoksia vaan.

31.8.1991

 

Hallitus on saanut valmiiksi ensi vuoden budjettiesityksen. Ja voi mikä mellakka ja uho siitä on noussut. Se ei tunnu kelpaavan kenellekään.

Talouselämän mielestä siitä tuli täysin lepsu esitys. Kaikki perustavaa laatua olevat elvytystoimet vesittyvät. Talouselämä reagoikin siihen välittömästi. Markkinakorot hyppäsivät välittömästi ja rajusti ylöspäin. Hiljaa hiipuneet toiveiden mielialat romahtivat kerralla, kun budjettikirja julkistettiin.

Totta lienee se, että talouselämä sukeltaa vielä ensi vuonna entistä syvempään. Siellä sukeltaa myöskin valtion omistama Veitsiluoto Oy, mutta sekös poliitikkoja huolettaa. Palkka tulee valtion yhteisestä kassasta. Duunareille on se ja sama. Menkööt kortistoon.

Kuka muuten vielä poliitikkoihin uskoo. Missä on ne eläkeläisten ja pienituloisten puolustajat? Kyllä se on kaksinaamaista puhetta. Olin itse mukana Nivalan eläkeläisten kanssa viime vuonna eduskuntatalon edessä hillumassa kansaneläkkeen neljännen vaiheen toteuttamisen puolesta. Silloin oli vallassa demarit ja kokoomus. Johan oli kumma, kun hallitus ei pane toimeen lupauksiaan: Annas olla kun hallitus vaihtuu, kun kansa on sanonut sanottavansa. Ja kansa sanoi. Keskusta voitti roimasti vaalit ja monet uskoivat, että nyt taivas aukeaa. Eläkeläiset ja rintamamiehet olivat varmoja, että vihdoin saadaan kunnon kuoppakorotukset eläkkeisiin. Viljelijät odottivat lisää maitokiintiöitä. Kyllähän Kosken Markkukin lupasi, että nyt pannaan maan asiat kuntoon.

Mitenkäs on käynyt. Lisäkiintiöitä ei ole tullut. Viljan hintaa on tiputettu kolmanneksella. Vientitukea leikataan ensi vuonna lähes miljardilla. Eläkeläisiltä otetaan eniten. Ei mitään inflaatiotarkistuksia. Ostakaa omillanne kolotuslääkkeet ja silmälasit. Sairausvähennykset pois verotuksesta. Nyt on vasemmistolla puhtia.

– Vähäosaisten, lapsiperheiden ja eläkeläisten sosiaaliturvan leikkaamista emme tule hyväksymään, jyrisee Pertti Paasio. Yksimielisiä ollaan ainoastaan siitä, että puoluetukeen ei ole varaa kajota. Samoin on muidenkin etuisuuksien laita. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Nivalan valtuustokaan ei ole valmis tinkimään kokouspalkkioistaan: Yksi valtuuston kokous maksaa kunnalle jo matkakuluineen ja kokouspalkkioineen 50.000 markkaa. Kun kokouksia on vuodessa kaksitoista, niin sillä rahalla jo työllistäisi kymmenkunta nivalalaista.

Ei siitä ole pitkä aika kun julkinen hallintokin oli huolissaan työvoimasta. Oltiin halukkaita tuomaan kolmansista maista työvoimaa. Teollisuus ja palvelualat ovat sitä jo käyttäneetkin. Nurinkurista on se, että meillä on 250.000 työtöntä tai ainakin kortistossa olevaa työttömäksi ilmoittautunutta.

Ongelmahan meillä on se, että meillä on satamiljoonaisen kansan julkishallinto ja sitä maksamassa vain 1,4 miljoonaa tuottavassa työssä käyvää ihmistä. Joku vertasi hiljattain, että meillä on sama tilanne kun Itä-Saksassa muutama vuosi sitten. Siellä, joka toinen kansalainen oli joko sotilas tai KGB:n palkkalistoilla oleva agentti. Sekin pikkuporukka, joka teki Trabant-merkkisiä henkilöautoja sai myydyksi tuotteitaan vain itselleen.

 

Olin jo vähällä unohtanut, miten suvereenisti Keskustan valtuustoryhmä käyttää valtaansa Nivalassa. Jätevesitaksoja korotettiin taas reippaasti Haapavettä lukuun ottamatta. Nivala hilluu koko Pohjois-Suomen kärjessä. Tämä rokotus ei koske niitä ihmisiä, jotka päättävät kunnan asioista.

Onhan Keskustan ryhmässä toki neljä kaava-alueella asuvaa valtuutettua, joista kolme naisia. He ovat kunnostautuneet sosiaalisesta mielialastaan ja saavat äänensä kaava-alueen vanhusten ja veteraanien vuokrataloista. Kun sopivasti nakkaa juustolla tai lämpimäisillä vaalien alla, niin äänet on varmistettu. Nyt tämä jätevesien kohtuuttomat korotukset kaatuvat suoraan vuokratalojen yhtiövastikkeisiin ja tulossa on roimat vuokrien korotukset. No ainahan eläkeläisiltä ja veteraaneilta vuokrarahat löytyvät. He ovat sitä tunnollista porukkaa, joka maksaa vuokrat nurisematta ja on uskollista puolueväkeä, vaikka eläkkeet alennettaisiinkin.

Muutoinkin tämä Nivalan keskustan kehittäminen on ajettu kalliiksi. Maan hinta on noussut huimiin lukemiin, kun puhutaan rakennusmaasta. Sen maksavat loppujen lopuksi vuokralaiset ja asukkaat. Turhaa jätevesimaksua keskustan asukkaat maksavat tyhmästä kaavoituksesta. Kaavan sisälle heitettiin kymmeniä hehtaareja viljelysmaata. Pellot ovat pyhä asia. Näiden yli on täytynyt rakentaa kallis kunnallistekniikka. Tiet ja viemärit. Mitenkähän se oli sen Tiilimaankin viemärin kanssa. Kolme työpaikkaa. Lähes miljoonan investoinnit kunnallistekniikkaan: Kolme ihmistä ei pissaa ikä päivänä yhtä prosenttia investointien korkokuluista. Tyhmän kunnallispolitiikan takia kaava-alueen asukkaat maksavat kalliisti asumisestaan. – Niin, sehän koskee vain duunareita ja eläkeläisiä.

 

Tällaista ei saisi oikeastaan kirjoitella. Eihän tässä ole meillä suomalaisilla mitään hätää, jos keskenämme olisimme ymmärtäväisiä toisia kohtaan. Olisi sitä kristinuskon ja herätysliikkeiden peräänkuuluttamaa lähimmäisen kantamista. Tahtoo vain unohtua nuo asiat. Muilta saa ottaa, mutta ei minulta. Palkkoja saa alentaa, mutta ei minulta. Tässä vahvat pärjäävät. Ammattiliittojen puheenjohtajat ovat kovina. Toisaalta viikoittain tuhansia lentää työttömiksi.

Loppujen lopuksi tämä on meille kaikille hyvää aikaa. Nyt olisi sosiaalinen tilaus kirkolla ja hengellisillä liikkeillä. Tämä aika toivottavasti opettaa meitä ”polttokopille”, eli ymmärtämään missä ollaan menossa.

4.9.1991

 

Tokion MM-kisat on kisailtu ja suomalaisetkin saivat tulla pää pystyssä kotiin. Meille urheilufanaatikoille nämä kisat tiesivät varhaisia ylösnousuja, kun piti keritä nousevan auringon maan aikatauluun ja tahtiin.

Television selostaja kertoi japanilaisten päättäväisyydestä ja sitkaudesta tarinan, tuosta japanilaisesta sotilaasta, joka jatkoi toista maailmansotaa vielä vuoteen 1974 saakka. Tämä joukoistaan Manilan viidakoihin eksynyt japanilainen taisteli vielä 30 vuotta omaa sotaansa ja tappoi filippiiniläisiä kymmenittäin. Kukaan ei ollut hänelle pystynyt kertomaan, että sota on päättynyt jo kolmekymmentä vuotta sitten. Piti lähettää Japanista tämän sankarin ystäväveteraani kertomaan tilanne ennen kuin mies laski aseensa.

 

Sain taas kerran kirjeen Kumpumäen Niilolta ja mieleeni tuli tämä japanilainen sotilas. Niilo ei anna periksi kommunistisille aatteille tuumaakaan. Näin hän kirjoittaa Neuvostoliiton nykytilasta: ”Sosialistisen laillisuuden vastaisten rikkomusten paljastaminen ja niihin syyllistyneiden tuomitseminen on oli oikein ja välttämätöntä. Mutta glasnostin ja perestroikan nimissä tapahtunutta kansalaisten mielipiteen ohjausta ei suunnattukaan sosialismin ja sen tärkeimmän ohjaavan voiman, kommunistisen puolueen, puolustamiseen.

Päinvastoin. Kymmeniä vuosia laiminlyödyn aatteellisen kasvatustyön ideologisesti heikentämiä kansalaisia on määrätietoisesti ja systemaattisesti kiihoitettu vihaamaan kommunisteja ja sosialistista järjestelmää länsivaltojen tiedoituslaitosten ja niiden valtiollisten elinten keskeytymättömän propagandatulen avulla.

Seuraukset ovat kaikkien nähtävillä: Neuvostoliiton kommunistisen puolueen toiminta on kielletty, sen tärkeimmät lehdet lakkautettu ja varat takavarikoitu. Myös maan hallitus ja valtiollinen poliisi KGB on hajotettu. Epädemokraattisia toimenpiteitä lisätään periaatteellisten kommunistien joukkovangitsemisilla ja valtakunnallisella ajojahdilla.

Kaikkea tätä johtavat keskitetysti sulassa sovussa kommunistisesta puolueesta irtautuneet ja sosialismista luopuneet presidentit Jeltsin ja Gorbatshov, jotka vaativat avoimesti Neuvostoliiton muuttamista markkinatalouteen eli kapitalistiseen järjestelmään.

Neuvostoliitto elää historiansa vaarallisinta vaihetta. Sosialistiselle järjestelmälle tullut uhka saattaa seurauksiltaan ylittää jopa hitleriläisen valloitusretken vaarallisuuden toisessa maailmansodassa.

Kommunisteja ja sosialismia ei tietenkään kyetä lopullisesti tuhoamaan, mutta tavatonta vahinkoa kyllä aiheutetaan.”

 

Niilon uskollisuus aatteelleen on jo tosi lujaa. Vaikka Leninin patsaat kaatuvat ja ihmiset nousevat barrikadeille sankoin joukoin kapitalismia kannattaen, eivät suomalaiset kaikki aatetoverit hyväksy heidän ihanteidensa kaatamista.

Mikä saa sitten uskomaan näin vahvasti johonkin aatteeseen? Useimmilla kommunisteilla ja vasemmistolaisilla oli siihen selvät motiivit. Olot Suomenmaassa olivat köyhän kannalta surkeat vielä tämän vuosisadan alussa. Työmies ja köyhä ei ollut talon hevosen arvoinen. Heitä käytettiin ojatyövoimana. Niin miehiä, naisia kuin lapsiakin. Ei ihme, että kansa katkeroitui, mutta nuo kärsineet sukupolvet ovat suurelta osin turpeen alla. Isänniltä on viety valta työntekijöihin. Köyhä mökkiläinen voi olla entistä isäntää rikkaampi taloudellisesti. Ei ole enää edes uhittelun tarvetta.

Lujasti on täytynyt Niilonkin henkilökohtaisesti kokea yhteiskunnan vääristymät ja epäoikeudenmukaisuus, että tuollainen asennoituminen on istunut noin sitkaasti.

Toisaalta Niilo on ollut pitkään mukana poliittisessa järjestötyössä palkattuna työntekijänä. Moni merkittävä kommunistinen johtaja on hiljaisuudessa unohtunut, mutta Niilo ei näytä lippuaan laskevan eikä tuhrivan vaan seisoo aatteensa takana.

7.9.1991

 

Työmarkkinaneuvottelut ovat käynnistyneet tylysti. On tavallista, että aluksi uhotaan puolin ja toisin. Se kuuluu taktiikkaan ja molempien osapuolten tulee kerran vuodessa pöyhistellä jäsenkunnalleen, että tässä ollaan kovia poikia. Uhotaan ja lopuksi sovitaan.

Näin on tapahtunut takavuosina. Nyt näyttää kuitenkin olevan tosi kysymyksessä. Sitä tuskin kukaan kiistää, että työnantajapuoli on ollut se heikoin neuvottelukumppani viime vuosikymmeninä.

Työnantajapuolellakin on ollut palkoista ja etuuksista päättämässä sellaiset miehet, jotka ovat suoraan koulunpenkiltä tulleet toisten palvelukseen ja syöneet muiden tienaamaa. Nämä päättäjät ja edunvalvojat ovat vieraantuneet normaalista yrittäjätoiminnasta. Ainakin pienyrittäjien asema on heille ollut ilmeisen vierasta.

Lepsuuteen ovat syyllistyneet myös työnantajat. Erityisesti rakennusalalla. Ylikuumenneina aikoina vielä pari vuotta sitten maksettiin sadan markan tuntipalkkoja, mikä sosiaalimaksujen kanssa tiesi lähes 200 markan kuluja tunnilta. Sovitut työehtosopimusten mukaiset taulukot unohdettiin. Huumassa rakennettiin ja nostettiin asuntojen hinnat pilviin. Nyt kun tuli matalasuhdanne, niin itketään valtiota apuun. Kyllä pahasti poikastaa.

Nyt lienee tulossa sellaiset ajat, että ulosmitattavaa on vähän palkankorotusten toivossa. Nyt katsotaan riittääkö puolin ja toisin sovittelutahtoa ja taitoa, vai ratkaistaanko asiat markkinavoimin. Se jako on jo käynnissä ja seuraukset näkösällä. Työpaikat vähenevät satojen päivävauhdilla ja konkurssiaalto kiihtyy. Esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa.

 

Änkysin illalla television ääreen, kun kuulin, että arkkipiispa on tentittävänä. Wikströmillä on aina ollut tuoreita ja rohkeitakin ajatuksia.

Toinenkin mielenkiintoa herättävä asia tuossa ohjelmassa oli. Itse Pentti Saarikosken aikamiespoika oli toinen tenttaajista. Kovin oli isänsä näköinen ja terävyyttäkin tunti olevan. Nuori kapinallinen. Arkkipiispalta kysyttiin, mikä on kirkon rooli ja tehtävä tässä lamatilanteessa.

Arkkipiispa totesi, että vaikka työmarkkina-asiat eivät kuulu kirkolle, niin luterilainen kirkko ei voi jäädä sivustakatsojaksi, vaan sen on tehostettava toimintaansa. Huonona ja kohtalokkaana ratkaisuna Wikström piti sitä, jos tulopoliittisissa ja vakautusratkaisuissa ei päästä yhteiskuntasopimukseen. Jos markkinavoimat saavat sanella ratkaisut, se on liian kovaa ja tuskallista tälle maalle. Piispa tunnusti myös Suomen kirkon byrokratian ja kankean organisaation. Kirkko on kasvoton laitos ja kirkon tärkein tehtävä on paljastaa kasvonsa ja tulla ulos kuorestaan. Piispa toivoi, että joskus voitaisiin sulkea kansliat ja virastot ja mennä kadulle, missä ihmiset ovat. Se olisi luterilaiselta kirkolta jo paljon. Pelätäänkö tässä kasvojen menettämistä, eikä paljastamista?

 

Piispalta kysyttiin myös sitä, onko kirkolla tarkoituksenmukaista pitää yllä niin valtavaa kiinteistöjen määrää ja suuria organisaatioita. Piispa totesi, että kiinteistöt ovat taloudellisesti raskaita ylläpidettäviä, mutta ne ovat kansallista omaisuutta, josta eivät huolehdi muut kuin seurakunnat.

 

Moni nivalalainen, tai sanottakoon Nivalan seurakunnan jäsen, on ollut vastaan kallista kirkkoremonttia. Yli 3,5 miljoonaa markkaa tällaisena aikana tuntuu Nivalan kokoisessa seurakunnassa suurelta investoinnilta.

Kirkkomme kunto ei suinkaan ollut huono ennen saneerauspäätöstä. Päätökset kirkkoremontista tehtiin korkeasuhdanteen aikana. Tuskin päätöstä olisi saatu tänä päivänä aikaiseksi. No tuskinpa seurakunta siihen kaatuu ja onhan siinä yksi hyvä puoli, että se tarjoaa töitä tällaisena työttömyyden aikana.

 

Poliisi toteutti torstaina koko maassa puhallusoperaation. Koko poliisikunta oli tienpäällä. Valistus näyttää menevän huonosti perille. Tavallisena arkipäivänä kärähti puhalluksissa peräti 245 kuljettajaa.

Nivalassa oli paikallisten lisäksi ratsiassa mukana iltapäivän liikkuvan poliisin yksikkö. Nivalalaiset jo ohikulkijatkin selvisivät täällä puhtain paperein. Ei yhtään rattijuoppoa.

Nivala on liikenteen onnettomuustilastoissa musta pitäjä koko Pohjois-Suomessa. Täällä on sattunut vakavia onnettomuuksia. Näissä tapauksissa ei ole todettu alkoholin osuutta, mutta päivittäin saa lukea lehdistä, että humalainen on ajanut jalankulkijan tai pyöräilijän päälle. Ne ovat vakavia rikkomuksia ja tällaiset tapaukset panevat pohtimaan aina liikenteen vaarallisuutta, vaikka itse ei olisikaan syyllisenä.

Tähän on yritetty vaikuttaa asennekasvatuksella., mutta hitaasti se menee perille. Meistä jokainen voisi tässä suhteessa olla valistajia, jos noudattaisimme velvollisuuksia. Usein ummistetaan kuitenkin silmät ja pelätään rettelöitä jos ilmoittaa tai estää humalaisen ajon. Kysymys voi kuitenkin olla aivan syyttömän ihmisen turvallisuudesta, kun humalainen on liikenteessä. Varmasti tällainen tekoa aikova myöhemmin ymmärtää asian, jos hänen ajonsa on estetty. Poliisi toivoo tässä kanssaihmisten tukea ja oikeaa asennoitumista.

11.9.1991

 

Maailman asioita ei tarvitse velloa, kun niistä ei tiedä mitään. Ymmälleen on mennyt muutkin. Kyllä Suomen hallituskin souti ja huopasi Baltian maiden suhteen, kun tilanteet muuttuivat monesti päivässä.

On eletty niin monivaiheinen vuosi, että sitä ei ole tainnut olla tämän vuosisadan puolella muuta kuin maailmansodat. On ollut Persianlahden sota ja Neuvostoliiton mureneminen. Muut sodat ja katastrofit ovat jääneet näiden tapahtumien varjoon.

 

Lamastakaan ei saisi puhua. Monet sanovat, että se on puhumalla tehtyä lamaa. Ei kait niitä huvin vuoksi konkursseja tehdä. Kuuntelin tiistaina aamupäivällä Veitsiluoto Oy:n työntekijäin ja luottamusmiesten haastatteluja yhtiön tilasta ja pelastamisesta. Kaikkia muita pitäisi tehdä, mutta palkkoja ei alentaa. Niitä muita toteuttamiskelpoisia on vain niin turhan vähän. Yksi on se, että työnnetään väkeä ulos ja pannaan pellit pienelle. Tässä toteutuu se markkinavoimien runnominen, jos solidaarisuutta ei löydy.

Kun kuuntelee noita työmarkkinaosapuolten ja hallituksen herrojen puheita, niin mahdottomalta näyttää sovun ja elvyttävien lääkkeiden löytäminen. Nyt haitari on todella leveällä.

 

Helppoa ei ole SAK:n puheenjohtajallakaan. Taitaa käydä kateeksi edeltäjänsä Viinasen lekoisat paikat eläketurvakeskuksen tiedottajan suojaisalta tuolilta.

Nyt se sitten jysähti Viinaselta, Iiro Viinaselta. Valtiovarainministeriltä, joka yhden radiokommentin mukaan on ainakin rehellinen. Viinanen kehoitti palkannauttijoita ja työväestöä harkitsemaan kannattaako kuulua ammattiliittoon. Kyllä mies on ehditty tuomita heti tuoreeltaan monelta taholta. Tässäkin Pidisjärvi-lehden numerossa. Entinen Puutyöväenliiton toimitsija Eino Sailas ehdottaa ministerin vaihtamista. Viinasen ”thatserismi” ei sentään horjuttane kokonaan ammattiyhdistysliikettä niin kuin Englannissa kävi.

Kyllä sitä tänä päivänä jotkut pienet yrittäjät ja työnantajat ihmettelevät, että he keräävät ammattiyhdistysjäsenmaksut, jotka käytetään taisteluun heitä vastaan. Sanokaapa yksi vastaava esimerkki.

 

Leninin patsaat on kaadettu ja kotimaassa on viikon aikana kaadettu kaikissa tiedotusvälineissä Kekkosen kulttia ja hommassa on ollut reipasta ilakoinnin ja jälkiviisaudenkin makuakin. Kyllähän Kekkonen oli peluri ja vallanhimoinen hallitsija. Jos olisi saanut elä Hitlerin ja Attilan aikoihin ja suuren kansakunnan päällikkönä, niin päitä olisi pudonnut muutoinkin kuin vertauskuvallisesti.

Nyt tuntuu puoleksi unennäöltä se tosiasia, miten Kekkonen sai pidettyä kansakunnan niin polvillaan ja kasvatettua itsensä korvaamattomaksi puolijumalaksi. Hän osasi senkin taidon, että hajoita ja hallitse. Monet kriisit olivat Kekkosen rakentamia ja kun hän sai ne sitten yksin ratkaista, hän ovelasti lisäsi valtaansa.

Keskustapuolueen Kekkonen hajoitti eliniäkseen totaalisesti. Hallituspaikkoja löytyi vain uskotuille – eli K-linjalaisille. Ne 12 kansanedustajaa, jotka uskalsivat uhmata Kekkosen tahtoa saivat nimityksen musta tusina. Virolainen lohkaisi televisiohaastattelussa, että kyllä se tiedettiin, että listat oli olemassa ja oli kahdenlaisia alleviivauksia. Minun nimeni alla oli musta viiva, virnisteli Vironperän maskeeraamaton isäntä televisiossa.

Ei ihme, jos Kekkosen jälkeen Manu tuntuu joistakin lepsulta. Eräs lehtimies kertoi eron Kekkosen ja Koiviston Neuvostoliiton valtiovierailujen suhteen. Kekkonen kätteli lähtiessään Sylvin ja pussasi vieraitaan. Manu pussaa lähtiessään Tellervon ja kättelee vieraansa.

 

Soittelin Viljasen Martin maanantai-iltana saunaan ja pyysin haastattelun lamatunnelmista. Saunottiin kuten ennenkin tosin resusella kiuaslämmöllä. Ennen oli saunasta tullessa teet ja tukevat voileivät. Minun yllätykseksi pöytä oli katettu Martin toiveiden mukaan. Pöydällä oli neljä porkkanaa ja vesikannu. Muuta ei kuulemma syödä kello 18 jälkeen. Selvisi siinä syykin. Martti käy Nuoralan Matin kanssa kolmesti viikossa lenkillä ja loppuaika ollaan nälkälakossa. Mahtaakohan Nuoralan pappi muistaa sitä seurakunnan palvelijaa, joka joululehdessä julisti, että lihakset menevät ja tulevat, mutta läski on ikuista.

Kyseenalaista hommaa luterilaiselta papilta. Ei nyt ole mikään paastonaika ja moiset rituaalit viittaavat fundamentalismiin. Kyllä ne on minuakin yrittäneet saada tupakkalakkoon ja porkkanansyöntiin kotona ja työpaikalla. Kotona kannetaan porkkanakuppia nokan alle ja kehoitellaan nauttimaan vitamiineja, joita tupakasta ei tule.

Työpaikalla tytöt tekevät painostavaa, sanoisinpa hiostavaa valistustyötä. Kantavat pöydälle syöpäyhdistyksen julisteita, joissa lukee, että tupakka laskee potenssia ja suosittelevat samalla porkkanansyöntiä asiantilan korjaamiseksi. Tytöt puhuu ymmärtämättömiä. Miten sitä sellaista nostaa, jota ei ole enää olemassakaan?

14.9.1991

 

Nivalan pelloilta ei ainakaan tänä vuonna viljavuoria kasvateta. Kaikenkaikkiaan heikko viljavuosi. Eihän sitä kasva tähkäkään sellaiseen ohraan, joka keväällä hukkuu. Toinen kato tulee, kun menee viljatiliin. Kolmekymmentä penniä hukkuu noihin markkinointimaksuihin. Viljanviljelyllä ei pysy omakaan turpa suuruksessa ainakaan näillä leveyksillä ja pinta-aloilla. Kyllä tarvitaan muitakin tuloja ja taas tulee niitä kirottuja osa-aikaviljelijöitä lisää.

 

Kaikki näyttää jumiutuvan. Ilaskivi esitti jo ulkopuolista selvittelymiestä hallituksen ja työmarkkinaihmisten väliin. Eihän ne ongelmat tietenkään poistu, vaikka pannaan minkälainen sukkuloija siihen väliin. Taitaa vain olla jo pärstäongelmia ainakin joitakin ministereitä kohtaan.

 

Puunmyyntisulkukin on ollut voimassa jo pitkän aikaa. Isännät kaipasivat sieltäkin rahaa ja teollisuus raaka-ainetta. Sanovat, että lipsumista on jo tapahtumassa. Pakkohan se panee rintamastakin karkailemaan.

Huono tässä on metsänomistajan kannalta se, että teollisuus ehtii ja on pakoitettukin hankkimaan raaka-aineensa ulkomailta. Ehtii tulla valmiit kanavat ja kauppasopimukset ja kotimaan raaka-aine ei enää olekaan niin välttämätöntä tietyllä hintatasolla. Menee neuvotteluvaltit, kun ulkomailta saa halvemmalla puuta.

 

Metsäasioista vielä sen verran, että alueen metsänhoitoyhdistykset fuusioituvat ensi viikolla. Taas häviää yksi Nivalan nimeen liittyvä organisaatio. Meijerin seinäänkin on jo ilmestynyt komea Normilkin kyltti. Niin sitä vaan yhdennytään isompiin.

 

Tuo kirjaston alakerran näyttelytila, Tillari-Galleria, on ollut ahkerassa käytössä. Taitaa olla koko jokilaakson edustavin näyttelytila. Sinne on saatu runsaasti ulkopuolisiakin näyttelyjä.

Tälläkin kertaa sielä on tasokas näyttely. Oulun taidemuseon kiertävässä näyttelyssä on mukana kymmentä maan tunnetuinta kuvantekijää: Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg, Jalmari Ruokokoski, Albert Edelfelt ja kolme muuta melkein yhtä tunnettua. Siis suomalaista taidegrafiikkaa. Kannattaa piipahtaa katsomassa. Ei niitä joka päivä Nivalassa näe.

 

Tuntuupa mukavalta, kun palasi vielä kauniit ilmat. Tiistain jahtiaamukin meni pilalle, kun alkoi vettä tihkumaan heti viiden jälkeen. Aurinkoisina päivinä on mukava metsässä kävellä, eikä se riistan saantikaan niin välttämätöntä ole. Tuleepahan vain hyvä mieli. Toivotaan, että nyt olisi lämmintä ja kaunista vielä jonkun aikaa, kun sitä ei meillä kaikilla ole mahdollisuutta muuttolintujen mukana muuttaa lämpimiin maihin.

18.9.1991

 

” – Hallitus nimittää lähiaikoina Oulun lääniin uuden maaherran ansioituneen, eläkkeelle siirtyvän Ahti Pekkalan tilalle. Ehdolla virkaan on mm. alueen hyvin tuntevia, eduskuntavaaleissa kannatuksensa mitanneita henkilöitä, joidenka takana on väestön enemmistön vankka tuki.

Hallituksen nimityspolitiikka on nyt testissä. Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri seuraa tarkasti, kuinka hallitus toimii tässä nimitysasiassa. Piiri tekee nimityksen tapahduttua omat johtopäätöksensä.”

Tällainen ultimaatumi tuli tiistaiaamuna telefaxista ulos. Politiikka kuumenee tälläkin rintamalla, kun Pekkalan Ahti jää runsaan kuukauden kuluttua eläkkeelle, eikä uutta vielä ole nimitetty. No, sitä ei tarvitse pelätä, että etteikö miestä virkaan löytyisi.

Näissä nimityksissä on aina runsaudenpulaa. Olen jäänyt niin ulos Pohjois-Pohjanmaan politiikasta, että en aavistele ollenkaan, ketä tällä kirjeellä halutaan tukea ja kenen puolesta hallitusta pelotella. Soittelin eräälle Kepun ammattipoliitikolle ja sieltä tuli esille puolenkymmentä nimeä, jotka ovat kärkkymässä tätä nauhankatkojan ja peruskiven muuraajan hommaa.

Kokoomus tullee esittämään Ursinin Marttia, joka on nykyisin Kalevan toimitusjohtaja. Keskusta pitää paikkaa omanaan ja ehdolla on ainakin  kolme nimeä. Läänin eteläosa on tiettävästi Kalevi Mattilan kannalla. Pohjoisempi osa Eino Siuruaisen takana ja kolmantena miehenä on aikoinaan Kekkosenkin kansliapäällikkönä toiminut Juhani Perttunen. Hän on kotoisin Kainuusta ja kun Kainuu ei näytä saavan omaa lääniä, olisi oman miehen saaminen maaherran paikalle vuosikymmenien jälkeen mieluinen asia.

Pekkalan eropaperit lienevät jo sisäministerin pöydällä. Pekkarinen tekee tiettävästi esityksen valtioneuvostolle ja lopuksi Koivisto nimittää uuden maaherran. Joten pankaapa vaan papereita likoon.

 

Ruotsissa on valta vaihtunut. Ruotsi on ollut sosialidemokratian esimerkkimaita koko maailmassa. Sieltä on haettu mallia ja esimerkkiä. Sieltä on tullut kaikki hyvä ja pahakin.

1960-luvulla törmättiin suurien työttömyysvuosien myötä Ruotsiin tienestiin. Ja sitä se olikin. Palkkataso oli silloin paljon korkeampi ja myös sosiaaliturva. Osa ahkeroitsi ja tuli takaisin Suomeen mukanaan gobeliini Peurat lähteellä ja suuri tukko rahaa ja kaikenlaista muuta mukavaa. Monet jäivät pysyvästi Ruotsiin. Ovat menestyneet ja sijoittuneet ruotsalaiseen yhteiskuntaan.

Ruotsi otti sosialidemokraattien johdolla pakolaisia ja siirtolaisia runsaasti vastaan. Sielä oltiin solidaarisia. Kaikki nämä siirtolaiset eivät olleet yhtä vastuuntuntoisia kuin suurin osa suomalaisista. On tullut ”ongelmia”. Nyt naapurimaahankin on kasvanut uudelleenarvioinnin paineita. Ne, jotka lupasivat panna maan asiat ja ennen kaikkea talouden kuntoon ja verot alas, saivat kannatusta. Huutoon vastattiin äänestämällä oikeistoa ja radikaaleja. Haluttiin muutosta. Se on sitten eri asia tuleeko muutosta. Talousasiat pelaavat pitkälle markkinavoimin ja ne menevät omia ratojaan olipa hallituksessa kuka tahansa.

 

Kyllä Suomenkin lamatalkoiden toteutuminen näyttää entistä vaikeammalta. Lakko tuli kun uhattiin parinsadan matkaverolla. Lakollakos niitä asioita korjataan, kun pitäisi tehdä entistä ahkerammin töitä. Eikä se ole mikään pikkujuttu tuo matkailun kautta ulos menevä rahasumma. Viisi miljoonaa markkaa päivässä.

Lieneekö totta, että Suomen kansa ei tunnusta tosiasioita, vai onko tämä etujärjestön pomojen ja tiedotusvälineiden provosoimaa touhua. Kyllä kait se pitää tietää ja tunnustaa, että markkinataloudessa tulee laskusuhdanteita. Olihan meillä 1930-luku, jonka vanhemmat vielä muistavat. Vanhemmat muistavat miten sotavuosina venyttiin, kun oli pakko. Samassa rakennuksessa asui parikymmentä henkeä evakoiden kanssa. Ei ollut sähköä, ei vesijohtoa eikä ruokaakaan riittävästi. Oli vielä pelättävä lähimmäisen ja omankin hengen puolesta.

Sellaista se on kun on opittu liian hyvälle. Kaikkia pitäisi saada. Alle 30-vuotiailla nuorilla pareilla pitäisi olla jo 120 neliömetrin omakotitalo kaikkine laitteineen ja koneineen. Sen lisäksi tietenkin auto ja muut harrastusvimpaimet. Ei tähän ylellisyyteen ole päässyt Suomenmaassa muut kuin 1960-luvun jälkeen syntyneet. Ei ole tietoa menneisyydestä, mihin verrata. Kaikkinensa tämä aika on Suomelle rikasta ja opettavaa aikaa.

21.9.1991

 

Näinä aikoina turtuu jo uutisiin. Tuollaiset viiden sadan työpaikan menettämiset ovat kevyttä tavaraa jo ihmisten mielissä. Konkurssiuutiset ovat jokapäiväistä ruokaa kuin urheilukilpailujen tulokset ja säätiedotukset.

Venäjältä voi kuulua mitä tahansa. Jeltsinin pumppuvikakin on jo tuttu asia. Jugoslaavit sen kuin tappelee. Demarit käyvät jo valtaisaa kilpailua uudesta puheenjohtajasta, vaikka entinen on aikonut pysyä paikallaan. YYA-sopimuksia puretaan kilpaa.

Uutisten uutinen tuli kuitenkin torstaina iltapäivällä. Suomen Pankki oli ottanut hulttiopoikansa SKOP:n isälliseen huostaansa. Tätä uutista ei päästetty kertomaan Aleniuksen, Sorsan tai Holkerin. Sen kertoi isännän äänellä itse pääjohtaja. Sortuivatko herrat Wegelius ja Riikonen omaan näppäryyteensä? Pörssikauppoja tehtiin ja ostettiin Tampella. Miljardi on varmasti iso raha. Pojat pistivät Tampellaan peräti useita miljardeja. Kullbergin varoituksille ei korvaa lotkautettu. Tänä aamuna pojat jäivät työttömäksi. Mistähän pojille hommia?

 

Tässä numerossa puhutaan rakennusasioista. Todetaan mm. että hyvin suunniteltu talo säilyttää arvonsa. Mihinkähän muuten katosi suomalaisen rakentajan kauneustaju vuosisadan ajaksi?

Engel rakensi Helsingin keskustan ja se on kaunis. Oli muitakin suuria suunnittelijoita ja persoonallisen tyylin luojia. Tältä ajalta on peräisin suomalaisen kansanmiehen ja talonpojan rakennustaide. Suomalaiset puukirkot ovat kauniita. Karjalahden miehet Haapajärveltä ovat suureksi osaksi rakentaneet tämän jokilaakson ristikirkot. Ne ovat kauniita. Junttilan ukot ovat rakentaneet kauniita talonpoikaisrakennuksia Nivalaan. Niitä on jäljellä vielä Heusala. Kankila oli sopusuhtainen ja kaunis.

Tämä vuosisata oli luiskahtaa kokonaan harakoille. Puolitoistakerroksinen talo tehtiin, kun oli käyty suuri maaottelu Neuvostoliiton tasavaltojen kanssa. Pieni, sisukas Suomi lykkäsi joka niemeen, notkoon, saarelmaan ja suonlaidalle tällaisen talon. Ei ollut varaa sisäsaunaan. Eteinenkin oli puolilämmin. Sitten äverryttiin ja rakennettiin lättähattuja ja tasakattoja. Huomattiin, että ovat rumia ja tasakatto ei kestä. Taas äverryttiin ja rakennettiin oikein penteleen korkeita harjakattoja. Vaihteeksi. Ei ollut mitään suhteellisuudentajua. Kauneudentajusta puhumattakaan. Nyt ollaan onneksi löytämässä jälleen hyvää makua. Kävin Pirttirannalla katsomassa nykyistä Hautasaaren pytinkiä. On muuten onnistunut ratkaisu, joka sopii maaseutuympäristöön. On toki muitakin kauniita rakennuksia. Hammaslääkäri oli sekin, joka rakensi aikoinaan Jaakolan viereen talon. Sitä asuu nykyisin Kiviahteen Lauri perheensä kanssa. On aina arvokas ja muodissa. Suunnittelukustannukset ovat vain murto-osa rakentamisen kustannuksista. Rikkaalla on vara suunnitteluttaa. Köyhä piirrättää halvalla tutulla. Loppujen lopuksi köyhä köyhistyy ja rikas rikastuu. Köyhän talon arvo putoaa, mutta rikkaan talon arvo säilyy. Näin on marjat. Kannattaisi käyttää ammattimiestä joka paikassa. Lääkärikin on ammattimies, mutta harva heistä hitsaa kunnon saumaa.

 

Asunnon ostajien suuri reservi on Nivalan ulkopuolella. Nivalaan on palannut viimeisten vuosien aikana kymmeniä eläkkeelle päässeitä pariskuntia ja yksinäisiäkin. Heillä on ollut asunto pääkaupunkiseudulla tai Ruotsissa. Kun he ovat myyneet sen asunnon ja saaneet 700 – 800.000 markkaa, he ovat saaneet 300.000 markalla Nivalasta uuden asunnon ja heille on vielä jäänyt puoli milliä taskurahoja. Tämä vahvistaa jo monen muuttohaluja takaisin juurilleen. Nivalassa saa hyviä uusia asuntoja 4.500 – 5.500 markkaan neliö ja joka oikein hyvää haluaa keskustasta järven rannalta metsän keskeltä, niin tonni nokkiin.

 

Nivalalaisten pitäisi vain tavoittaa nämä tulevat asukkaat. Tässä muuten menee näitä terveisiä 30.000 ihmiselle. Tulukaa Nivalaan asumaan. Ei tämä niin mahoton paikka oo. Minäkin oon asunut jo yli puoli vuosisataa.

25.9.1991

 

Aikoihin on eletty. On puhuttu äänekkäästi Eurooppaan menosta, mutta herrojen puheet ovat menneet meidän tavallisten kansalaisten hilseen yli. Maanviljelijät ja kaikki me ollaan nyt tosiasioiden edessä. Valittavana on kaksi tietä, joko jäädä tänne kyyhöttelemään omiin oloihinsa ja palata menneiden vuosikymmenien luontaistalouteen. Tämä tietäisi varmasti onnellisempaa yhteiskuntaa.

Toisaalta meille on nyt näytetty kuin raamatussa näky ihanan muovi- ja kerskakulttuurin valtakunnasta. Siihen olemme lujasti mieltyneet, mutta se on raskasta.

Siis Eurooppaan mennään ja meidän on paljosta luovuttava. Monista traktoreista ja hyödyllisistä koneista. Monista autoista ja ilmaisista palveluista. Jokaisen työpanoksen hinta laskee. Tehoa on nostettava ja jää entistä vähemmän jaettavaa köyhille, vanhuksille, veteraaneille, koululaisille ja niille, joiden puolesta ei rukoilla kirkossa, että te työn raskauttamat.

 

Maidon ja lihan hinta on tippunut kymmeniä pennejä ja lihan kohdalla useita markkoja. Viljan hinta lähes kolmanneksella. Puun hintaa rytkäytetään tuntuvasti alas. Viime vuosien hintatasoon ei palata enää koskaan. Se on ollutta, mikä on mennyttä.

Takavuosina maalailtiin jo uhkakuvia, mutta ne katsottiin rienaukseksi. Talonpojan leipään ei ole kajoamista. Se, joka uskalsi puhua sai petturin ja maatalousvihaajan leiman. Tulevaisuutta ovat aavistelleet monet ja tässä sitä ollaan. Entinen Nivalan Osuusmeijerikin sulkee joulun jälkeen ovensa kymmeniltä työntekijöiltä. Syy: raaka-ainepula.

Nivalan Osuusmeijerin sulautuminen Normilkiin vietiin läpi julkisuudelta kuin Neuvostoliiton vaalit. Näissä kokouksissa oli vain yksi lista ja sai olla vain yksi mielipide. Näin on eräät kertoneet. Monet olivat pettyneitä tähän. Kymmenien vuosien aikana kerätty rikas ja toimiva osuuskunta luovutettiin kolmen prosentin ääniosuudella yhteiseen isoon pesään. Kuuluin itsekin noihin, joita tapaus satutti, vaikka en ole jäsenkään. Lähinnä tuo menettelytapa ei tuntunut oikein kansanvaltaiselta.

Ratkaisut on kuitenkin tehty ja pulinat pois. Kyllä nykytilanne näyttää sen, että jotain on tulevaisuudessa tehtävä. Oliko tämä päätös kuitenkin yhteiseksi parhaaksi. Väkeä on saatava vähemmäksi niin organisaatiosta kuin suoritustasoltakin ja piuhat enemmän yksiin käsiin. Maitomäärät vähenevät ja vastaan tulee eurooppalainen kilpailu. Silloin mitataan suomalaisen meijerin ja juustolan tehokkuus. Ei tiedetä mikä on parasta. Ylivieska jäi yksikseen. Siinäpä on hyvä seurata, mikä olisi ollut paras ratkaisu.

 

Onko kaikki suuri kaunista. Isokin voi köpsähtää. Iso ruumis, jota ennustettiin syntyväksi ennen joulua syntyikin jo syyskuussa. SKOP meni isän syliin.

Järvikylän Osuuspankkia ei missään nimessä saisi enää olla olemassa. Ei kenenkään pitäisi puolustaa tuollaista, joka on voimavarojen tuhlausta. Ei yhdentyvässä Euroopassa voi olla niin vaativaa kylää, jolla pitäisi olla oma pankki. Mutta kun se vain on ja mokoma pärjääkin.

 

Nivalassa pitäisi vakavasti pohtia, olisiko meillä vielä minkä verran omia aivoja ja voimavaroja toimettomiksi jäävien sektoreiden täyttämiseen. Malilan Mauri kertoo tässä numerossa maaseudun elvytysmuodoista. Miten jalostettaisiin pakettipellot turistituotteiksi. Ei lainkaan hassumpi idea.

Muistui tuossa mieleeni Laajasen Matin terveiset. Eikö Nivalassa voisi menestyä vaikkapa perheyrityksenä jokin lihapalvaamo tai einesvalmistamo. Onhan niitä juustonvalmistajiakin vähän joka puolella Suomenmaata. Miksi ei meilläkin menestyisi muutama tämän alan yrittäjä.

Tiedän, että ideoita on muhimassa, kunhan ne vaan ehtivät pintaan. Kiviojan Lempi oli ensimmäinen, joka uskalsi aloittaa maatilamatkailun ja uskon että hyvin pyyhkii. Kaikilla meillä ei vaan ole niin venyvää ja kärsivällistä luontoa kuin Lempillä on. Naurussasuin pitäisi pystyä hoitamaan ikävätkin asiat.

Menestystä Vellikelloon.

28.9.1991

 

Minä olen haikaillut menneeseen palaamista. Ei se kuitenkaan niin kivutonta ole. Olin lähdössä keskiviikkoaamuna kansakoulukaverieni ja ammattiveljeni, Niemen Reijon kanssa lehtijutun tekoon Rokualle.

Siinä aamuhässäkässä huomasin, että tukkakin on kuin uuniluuta, kun ei ole ehtinyt parturiin. Pyysin Tuulaa vähän saksilla paljastamaan korvia, kun nekin olivat jo tukan peitossa. Vaan mitenkäs siinä kävikään? Emäntä taisi suhtautua epäillen matkaani, koskapa ryhtyi merkitsemään niin kuin lampaita ennen Veelannissa. Korvalehti halaki. Pääsin onneksi pakoon. Veelannin korvamerkki oli: oikea poikki, vasen halki, puros yllä ja kolo alla. Puuduttamatta – sanon minä.

 

Kyllä nyt viimeistään isännät ovat hämillään, minne ollaan menossa. Alkuviikosta kokoontui Euroopassa EY:n ympäristöasiain valiokunta. Itse Edinburghin Herttua, prinssi Philip, oli avaamassa kokousta ja jyrisi oikein kun ei ollut emäntä mukana. Tämän valiokunnan raportista paljastui karmeita tietoja. Neuvostoliitto on syytänyt Barentsinmereen ydinjätteitä siekailematta vuosikymmenet. Maailmanmeriin on uponnut atomialuksia ja ydinkärkiä kymmenittäin. Myrkkyjen yleisin kaatopaikka on ollut meret. Kovasti heristettiin ympäristön saastuttajille ja kovan ukaasin sai EY:n maatalous. Tehoviljely tuomittiin ja vastaisuudessa luvattiin vientitukea vain sellaisille maille, jotka eivät saastuta ympäristöä. Kehoitettiin suoraan vaihtamaan suuntaa. Tehotaloudesta pieniin luonnonmukaisiin perheviljelmiin. Mitäs nyt sanotaan?

 

Ammattikoululla oli perjantaina mielenkiintoinen seminaari. Seminaari, joka kartoitti Kalajokilaakson tulevaisuutta vuoteen 2000. Tuo maaginen tuhatluvun taittuminen ei ole kovin kaukana. Sen näkee kuka näkee.

Tätä selvitystä olivat tehneet koulutuksesta vastaavat viranhaltijat yhdessä lääninhallituksen edustajien kanssa. Tarkoitus oli selvittää, mikä on alueen ammattirakenne tuona vuonna, että osattaisiin suunnata koulutus oikein.

Nyt oli kutsuseminaari, jossa tarkasteltiin työpaikkojen kehitystä vuosikymmenen aikana. Mukana olivat palautetta antamassa elinkeinoelämän edustajat. Tulikin tervettä palautetta ja tässä huomattiin, että viime keväänä tehdyt ennustukset eri alojen kehittämisestä ovat tähän syyskuuhun  mennessä heittäneet täysin häränpyllyä. Kaikki ennusteet olivat liian optimistisia. Piiripäällikkö Esko Koskenkorva teilasi heti kärkeen ajatuksen, että alue voisi säilyttää maataloudessa 4600 työpaikkaa vuoteen 2000. Koskenkorva oli jo näiden näkymien valossa valmis pudottamaan luvusta 400 työpaikkaa.

Toimitusjohtaja Jorma Takanen käytti ravistelevan puheenvuoron. Hän totesi, että Suomessa on jo velkaa 150 miljardia ja lisää tulee. Julkishallinnon ja palvelujen kasvu on jo ylimitoitettu ja jos aiotaan selvitä vastaisuudessa on työvoiman painon asetuttava teollisuuden kasvulle. Julkishallinnossa ja yritystoiminnassa ennustetaan johtavien toimihenkilöiden ja sihteerien määrän kasvua. Tämä on täyttä puppua. Minä en ymmärrä sitä, miksi virkamies ei voisi itse kirjoittaa kirjeitään ja keittää kahviaan. Sihteerin pitäminen vain sen vuoksi, että se pitää kalenterin ajan tasalla ja hoitaa johtajalle kahvit on auttamattomasti historiaa. Myös teollisten työpaikkojen ennuste on liian positiivinen, kun ottaa huomioon nykyiset näkymät. Jos julkishallinto rakentaa kehittämisraaminsa näihin lukuihin, niin metsässä ollaan raskaasti.

Työvoiman koulutus on ohjattu laitoksiin, eikä oteta huomioon sitä, kuinka paljon teollisuus suorittaa työpaikkakoulutusta. Edellytykset sellaiseen tehokkaaseen ja halpaan koulutukseen, kuin oppisopimusjärjestelmä, on viety kokonaan pois. Lisäksi meidän tulee tulevaisuudessa nostaa työpanostamme kaikilla sektoreilla, sillä suomalainen tekee vuodessa liian vähän töitä, jyrisi Scanfilin toimitusjohtaja Jorma Takanen.

Aimo Ylitalo luki tilaisuudesta estyneen KEP:n toimitusjohtajan Aimo Hietalan raportin, jossa todettiin myös, että työpaikat tulevat pankkirintamalla supistumaan. Konttoriverkosto supistuu kolmannekseen ja työpaikat vähenevät roimasti. Hietalan raportista kävi selville, että suurimpiin kuntiin jää vain kaksi paikallispankin konttoria ja yksi liikepankki.

Kun Ylitalolta kysyttiin, mikä on Nivalan tilanne, vastasi Aimo, että Nivalassa puhutaan niin, että täällä on vain kaksi pankkia, eli Järvikylän Osuuspankki ja toista ei vielä tiedetä.

Enemmän näistä asioista keskiviikon numerossa. Hyvää viikonloppua.

2.10.1991

 

Jos ne on SAK:n rivit sekaisin, niin kyllä se ahdistaa  MTK:ssakin. Turussa kokoontuivat Varsinais-Suomen viljanviljelijät ja uhoivat kovasti tänne Pohjoisen suuntaan. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun kitkaa syntyy.

Etelä-Suomen lauhkeiden leutojen miehet kiivailivat kovasti oman järjestönsä politiikkaa. Heidän mielestään Pohjois-Suomen maatalous on saanut maidon ja lihan hinnassa tukea, josta viljanviljelijät ovat jääneet paitsioon. Hintapolitiikka on suosinut karjataloutta ja viljanviljelijöitä on nyt rokotettu kohtuuttomasti. Heidän ilmoituksensa mukaan tulot ovat pudonneet puoleen kesken sopimuskauden. Siinäpä sitä on Hintsan kartanon isännälle pohdittavaa, kun röykytys tulee naapurien taholta. Politiikkaankin nämä vihaiset viljelijät kertoivat menettäneensä luottamuksen.

 

No tämä taitaa olla vasta alkukipuja. Keskuskauppakamarin tilaisuudessa esitelmöinyt EY-pomo uhosi, että Suomen on karsittava runsaasti maatalouden tukiaisia, jos aikoo lonksutella Euroopan ovea.

 

Kirjoitin joskus, että Nivalan maataloudelle on ollut suuri merkitys sillä, että meillä on ollut tillariopettajia. Moni opettaja on hoitanut virkansa ohella maatilan isannuutta, mutta useimmiten emannuutta. Nyt nämä opettajat ovat vähentyneet ja Kankaan Pekkakin lähti päätöikseen Lehtokankaan isännäksi.

 

Pekka on legenda. Perinyt myhäilevän ja suurpiirteisen ja hyväntahtoisen luonteensa esivanhemmiltaan. On Pako-Pekkaa ja Jokisaaren Ilkkaa sopivassa suhteessa.

Haastattelin Pekan oppilaita silloin kun Pekka täytti puoli vuosisataa. Kossit kertoivat lekevänä, että Pekka on löti opettaja. Siinä sanan parhaassa merkityksessä. Ei tainnut monta kertaa syntyä kahnausta oppilaiden ja opettajan välille. Vaikka Pekka hoiteli kurinpalautukset isällisen hellästi, pojat tiesivät, että takaseinäkin on olemassa. Tällaisessa turvallisessa huostassa oppilaankin motivaatio opetukseen säilyy. Tervemenoa Lehtokankaalle isännäksi ja Pirkon lempeään komentoon siihen saakka kunnes Petri palaa armeijasta ja ottaa vuorollaan isannuuden vastaan.

 

Sunnuntaina olisi pitänyt kääntää kelloa tunnin taaksepäin. Enhän minä mokomaa muistanut. Ajelin Maliskylälle tunnin aikaisessa ja ihmettelin, että missäs kyläläiset on, kun elojuhlan pitäisi alkaa. Komeat Maliskylän emännät naureskelivat, että olisikohan toimittajalla jäänyt kello kääntämättä. Niin jäi.

Heti alkoi tuntua syksyltä. Mikä perhanan kello se on, joka toimii ihmisen sisällä. Unentarvekin kasvaa syksyllä ja toisinaan tuntuu, että voisi vajota karhun tavoin horrokseen koko kaamoksen ajaksi. Nousisi sitten keväthangille haistelemaan autereisia aamuja ja pihkalta tuoksuvaa metsää.

 

Toisinaan käy kateeksi noita eläkeläisiä, jotka pääsevät viikoiksi etelän aurinkoon. Varmaan he osaavat nauttiakin siitä.

Minä olen käynyt kerran YK-komennuksen jälkeen viikon lomareissulla Rhodoksella. Kolme päivää meni töllistellessä. Sitten alkoivat painaa tekemättömät työt. Jos olisi pitänyt olla toinen viikko, niin häkissä olisivat saaneet tuoda takaisin. Niin rauhaton on ihmislapsen sielu. Hyvä ei ole missään. Hyvä pakenee edellä ja kaipaa aina sinne missä ei juuri sillä hetkellä ole. Kumma on ihmisen mieli. Kait tässä on syksyynkin taas alistuttava ja otettava matala profiili elämän suhteen.

5.10.1991

 

Vanhuus ei tule yksin. Muistikin pätkii – muusta puhumattakaan. Sain pari viikkoa sitten Ahteelta tomerat terveiset, että Hautamäen Topi täyttää kuiden vaihteessa 50 vuotta. Lupasin asian hoitaa mieluisasti, sillä olen tuntenut Topin vuosikymmenet.

Kun sunnuntaina ajelin Ahteen ohi Maliskylälle, niin muistin tapauksen ja aloin jo epäillä, etten vain olisi myöhässä. Maanantaiaamuna sitten totuus paljastui. Synttärit oli ollut sunnuntaina. Voi mikä häpeä. Topista olisi ollut mukava kirjoittaa. Yrittävä, työteliäs, urheilullinen ja elämänmyönteinen kaveri. Kaikki hyviä ominaisuuksia. Jos Toivon kaltaisia miehiä olisi vaikkapa puolet suomalaisista miehistä, niin Suomi olisi maailman vaurain maa. Täällä olisi maailman parhaat hiihtäjät ja ihmiset olisivat hyväntuulisia, eikä maailman menoa murjotettaisi. Jälestä jästiä uuniin: Riskiä elämänvuosia jatkossakin.

 

Monilla viljanviljelijöillä ja peltonsa kesannoineella on kapelo rahasta. Vuosi on lopullaan ja pitäisi saada jo tilikin. Valtio on luvannut maksaa tietyt korvaukset. Maataloussihteeri Hannu Tölli heitti kuitenkin synkät terveiset isännille.

Valtiolla on samanlainen rahapula. Palkkioiden maksattaminen on keskeytetty ja lykätty toistaiseksi Maatilahallituksen kiertokirjeellä. Ainoastaan kolmivuotisen kesannointisopimuksen tehneille ja rehuviljan- ja kotieläinavustukset maksetaan lokakuussa. Yksivuotisen pellonvaraussopimuksen tehneet voivat joutua odottelemaan tiliään ensi vuoden puolelle. Pinta-alalisät ja hehtaarituki on luvattu maksaa joulukuussa, jos rahaa vielä valtiolla on. Muutoinkin Tölli povasi ensi vuodelle vielä ankarampia näkymiä. Salaojapalkkiot jäävät pois, pakkokesannosta ei makseta korvausta lainkaan ja sama olisi myös avokesannon osalta. Ainoastaan viherkesannosta maksettaisiin korvaus Töllin arvion mukaan. Eiköhän pellon hinta ala Nivalassa tippua?

Kansa on liikekannalla. Torstaina oltiin koolla Helsingissä. Parin viikon päästä maanviljelijät Helsingin jäähallissa. Viljanviljelijät Lounais-Suomessa ja lihantuottajat Nivalassa.

Yhteistä on, että keneltäkään ei saa nipistää. Siinä sitä ollaan. Tässähän alkaa olla urheilujuhlan tuntua, miten äijän käy. Kovin ponnettomilta vaatimukset tuntuivat tällä kertaa. Näillä liikehdinnöillä pannaan kuitenkin ammattiyhdistys- ja MTK-johtajiin potkua pitää kannoista kiinni. Eivät taida arvata mihin ollaan menossa, vai ovatko nämä teatterimatkoja.

 

Luin viime yönä Nukkumattia odotellessa tuoreinta Apu-lehteä ja Pirkko Arsilan artikkelia. Hän kertoi artikkelissaan vain laman aikana kokemistaan myönteisistä tapaamisista ja tapahtumista. Tuli mieleen vähän pirullinen ajatus. Joskus kun hätä oli suuri, pantiin toimittajat kirjoittamaan mikä oli kansakunnan edun mukaista ja nosti taistelumoraalia. Näin tapahtui sota-aikana. Sota-ajan jälkeen Kekkonen pani toimittajat kirjoittamaan, mikä oli kansakunnan edun mukaista. Aisan yli hyppijöitä ei ollut monia.

Ollaanko nyt panemassa toimittajat kirjoittamaan sellaista, että ihmiset eivät kokonaan synkistyisi.? Ainakin Arsilan Pirkko oli löytänyt paljon myönteisiä ihmisiä. Totta on, että meillä kansalaisilla on asiat vielä hyvin, mutta valtiolla ja yrityksillä menee huonosti. Vasta näiden konkurssien jälkeen tulee ihmisille hätä, mutta ei lähestulkoonkaan sellainen, kun esimerkiksi oli sotien jälkeen. Nuoret vain ovat hämillään, että tällaistako tämä maailma onkin. Niin se on ja siihen ehditte oppia ja mukautua.

9.10.1991

 

Kolme kuukautta tässä köllötellään maalaiskunnan rahvaana ja sitten ollaan kaupunkilaisia.

Ylivieskalaiset kateuksissaan, että päästään samanarvoisiksi, heittelevät kaikenlaisia tuhmia juttuja. Esson kulmilta kuulin tällaisenkin: Ylivieskalainen oli ihmetellyt kaverilleen, että kävin eräänä iltana paikallisessa kuppilassa Nivalassa ja ihmettelin, että miten niillä kaikilla nivalalaisilla on suupielet veressä ja posket naarmuilla. Siihen oli toinen ylivieskalainen todennut, että etkö sinä tiedä, niistähän tulee nivalalaisista kaupunkilaisia vuodenvaihteessa ja sen takia niillä on suupielet verissä, kun ne nyt vimmatusti opettelee veitsellä ja haarukalla syömään.

Tuommoisia hävittömiä ne on nuo naapurit, eikä ne hyväksy meitä tasavertaisiksi muuhun kuin Raudaskylän opiston keräyskirjeisiin.

 

Vaan minäpä kävin eilen kansanopistolla, jossa hommat hoituu. Pääministeri Aho teki Reisjärven kunnallisseminaarin jälkeen pikavisiitin Reisjärven Kristilliseen kansanopistoon. Sain vielä niin poikkeuksellisen vastaanoton, että se taitaa pysyä mielessä koko elämän. Muita lähtijöitä ei seminaarista kansanopistolle ollut ja jouduin ajamaan tuon välin taksilla. Olin edellä pääministeriä ja kun ehdin opiston portaille, oli siellä koko johtokunta ja oppilaat vastassa. Pääsi siinä puolin ja toisin melkoinen naurunremahdus, kun autosta tulikin vain toimittaja, mutta vastaanotto oli juhlava.

Reisjärven opisto on juuri saanut valmiiksi 12 miljoonan markan laajennukset. Uusi liikuntasali, uimahallit ja muita tiloja. Opisto laski liikkeelle seitsemän miljoonan markan velkakirjaluoton ja se merkittiin muutamassa kuukaudessa. Suuri yksityinen merkitsijä taisi olla Nivalasta ja merkitsi miljoonalla markalla. Tällaisia ystäviä sitä pitää olla opistolla, niin hommat hoituu. Nytkin sielä saneerataan opiston vanhaa puolta kokonaan talkootyönä. Tämä on hyvin organisoitu homma ja töitä tehdään kahdessa vuorossa. Opistolla on hyvä taustatuki.

 

Nivalan kunnan kulttuuritoimitus menetteli kauniisti, kun julisti kirjoituskilpailun kaupungiksi tulemisen johdosta. Kun ollaan Nivalassa, niin mahtaa löytyä hyviä pakinoita ja novelleja. Miksi ei runojakin. Siitä vain kirjoittelemaan.

 

Pirttimaan Toivo, Antti-vainaan poika tuosta Stebägin numerolta, soitteli eräänä päivänä Helsingistä. Muun asian ohessa hän otti puheeksi edesmenneet nivalalaiset merkkimiehet, riskit ja muuten mainittavat. Hän kertoi tapahtuman jonka näki naapurinsa, Nivalan Nuorisoseuran, pihamaalla.

Sälli-Matti oli tullut ystävänsä kanssa nuorisoseuralle iltamiin. Tieto Matin tulosta oli kiidätetty jo poliisien tietoon ja vastassa oli konstaapelit Heikki Niemelä ja Jäminki. Matti asteli Niemelän Heikin eteen ja ryhtyi poriseman muina miehinä. Peloksi karttuneelle Jämingille tuli hätä ja hän ryhtyi selän takaa hakkaamaan Matin leveitä hartioita pampulla. Toivo kertoi, että kyllä siinä Matin paksu sarkapusero pölisi, mutta ei ollut itse huomaavinaan. Vihdoin Matti kääntää päätänsä ja tokaisee Jämingille pieksännän kestäessä: – No, lopeta jo.

Heikin kanta oli asiallisempi. Elekää nyt tulko iltamiin, vaan menkää Mattilaan yöksi.

 

Sunnuntai-iltana piipahti hyvä naapuri torppari Asko Raivio kylään. Kerroin hänelle Toivon kertomuksen ja siitäpä innostuimme. Näiden maineikkaiden nivalalaisten muistot pitäisi kiireesti saada koottua. Päätimme haastaa muutamia henkilöitä nimeltä ja kaikki muut yhteisesti muistitiedon keräämiseen. Tässä olisi Lönnrothin hommat kotiseututietouden keräämiseksi. Tietoja ja tarinoita haluttaisiin ainakin seuraavista merkkimiehistä: Sälli-Matti, Turkin Jallu, Sutela, Taivaanrannanmaalari (Nissinen), Elo-Erkki, Santa-Mooses, Kumma-Koitto, Nivalan Patukka (elää vielä Kiuruvedellä), Sökö-Onni, Liverin Saka ja Lostikka-Heikki. Saattoipa jäädä vielä joitakin mainitsematta.

Muistitiedon kerääjiksi päätettiin pyytää Mattilan Eetu, Kivi-Kalle, Jyrkän Reino, Knuutin Matti, Huitulan Jobi, Koutosen Pena, Elovaaran Eero, Salanderin Veikko, Häkkilän Jaska ja Kalle, Ojalehdon Rauha ja Hilda, Salosen Mikko, Tyhtilän Matti ja Junttilan Eino. Nämä tässä tuli ensimmäiseksi mieleen. Ja tietenkin kaikki muutkin. Monista tarinoista syntyy parempi kuva. Lähettäkää juttunne Pidisjärvi-lehden toimitukseen ja me Askon kanssa rustailemme niistä syksyn mittaan julkaistavan sarjan. Palkkioksi Pidisjärvi-lehti pyrkii löytämään jotain pientä pukinkonttiin. Nyt alkaa olla viimeiset hetket kerätä tätä osittain viime vuosisadan puolelle ulottuvaa perimätietoa. Ties miten meheviä juttuja löytyy yhteiseksi iloksemme. Ronskitkin jutut on hyvä tulla tietoon. Katsotaan sitten mikä kestää painovärin. Rattoisia rospuuton ja syyshämärän hetkiä.

16.10.1991

 

Ministeri kielsi lamapuheet. Siinä oli osoitetta tiedotusvälineistöllekin. Hallitukselle taitaa kertyä paineita jo sisältäpäinkin. Kuukaudet kuluvat ja ei oikein mitään päätöksiä ole tullut, jotka hälventäisivät kansalaisten ja muiden maidenkin epäluuloja näissä asioissa. Käytetäänkö lamaa myös hyväksi kielteisessä mielessä? Työväkeä putsataan kyllä raakalla kädellä. Tämäkään ei vakuuta, että ajat olisivat nopeasti paranemassa.

 

Lihantuottajat kaipasivat tuotteelleen lisää liksaa Nivalan kokouksessa. Tuottajahinta on pudonnut markkoja, mutta ei tuotantokustannukset. Ihme ja kumma, kun rehujen hinnatkaan eivät ole laskeneet, vaikka lihan hintaa tiputettiin roimasti. Samoin kaipailevat kuluttajat, että pitäisi se lihanhinnan halpeneminen näkyä jo kaupan tiskilläkin.

Viikon kuluttua marssivat isännät sitten vuorostaan Helsinkiin. Viljanviljelijät ja Pohjois-Suomen karjaihmiset ovat olleet vastakkain. Mahtavatkohan mahtua samaan marssiruotuun.

Tiistaiaamun uutinen oli Pertti Paasion ilmoitus hypätä pois puoluejohtajan tuolilta. Paineet kävivät koviksi. Kuluttavaa hommaa tuo politikointikin. Ei siitä ole kauan, kun Sorsa ja Paasio jyräsivät Matti Ahteen ulos päivänpolitiikasta ja tekivät itselleen tilaa. Nyt on molemmat herrat tavallaan ulkona ja Sorsankin suosio presidenttiehdokkaana kovin vaatimaton.

 

Kyllä on ollut lämpimiä päiviä. Viime viikolla taittiin mitata lokakuun lämpöennätys kautta aikojen. Taisi olla peräti 15 astetta keskiviikkona.

Alpuan Airi käveli tuona poutapäivänä kylällä vastaan ja totesi, että tätä hyvää kestää nyt kuukauden. Kuu syntyi viime viikolla ja vastuupäivät olivat lämpimiä. Airin sääennustukset ovat pitäneet paikkaansa ja pitävät varmasti tälläkin kertaa, jos vaan ilmat eivät ryhdy reistailemaan.

 

Viime päivinäkin on kuulunut maailmalta järkyttäviä uutisia. Etelä-Amerikka on pahoin saastunut ja sademetsiä hakataan kiihtyvällä tahdilla. Siinä menee tämän maapallon keuhkot. Ihminen on ahneudessaan petoakin pahempi.

Onkohan tämä länsimainen kulttuuri ja sivistys sittenkään paras mahdollinen asumisen ja elämisen malli? Ovatko ihmiset sen onnellisempia, vaikka heillä olisi kuinka paljon romua ja rompetta? Taitaa olla pikemminkin päinvastoin. Tässä hurjassa hyörinässä ihmiset väsyvät, turhaantuvat ja sairastuvat. Huumekauppa on valtavaa. Siinä liikkunee rahaa yhtä paljon kuin sotateollisuudessa. Likaista rahaa tarjotaan pestäväksi.

Köyhyydessä eläneet ja luontaistaloutta harjoittaneet romanialaiset ovat nyt tulossa sankoin joukoin Suomeen. Pysyisivät kotimaassa lammaspaimenina ja tyytyisivät vähempään, niin säästyisivät monilta tuskilta.

Suomessa alkaa olla jo vieraita elätettäviä tarpeeksi. Kaikki ei katsele hyvällä silmällä tätä kehitystä. Ei Lindbergin Oskarikaan. Oskari oli tavannut Matkahuollon kulmalla somalipojan ja antanut välittömästi palautetta: – Pitääkö meijän vielä teitäkin elättää?

19.10.1991

 

Heräsin perjantaiaamuna viideltä. Kahvit tulelle ja syönti alkoi. Munttasin oikein kunnolla. Kymmenen aikana tytöt hakivat grillistä tuoksuvat lihapiirakat ja ryhtyivät syömään. Heti alkoi sylkirauhanen toimia ja piti kuolata kuin lehmä keväällä tuoreen palmuämpärihauteen nuuhkaistuaan. Ei auttanut muuta kuin lähteä taas syömään. Ja se ei ole lastenleikkiä. Kotona sanovatkin, että jos tietäisivät sinun ruokahalut, niin kukaan ei ottaisi ruokapalkoilla töihin.

Vaan kuin olin leukani pyyhkinyt ja röyhtäillyt tuli uutisissa tietoja Afrikan nälänhädästä ja siitä, että nyt on maailman nälkäpäivä. Oikein kouraisi ja meinasi tulla tuo Inken tauti eli anoreksia.

Vielä näyttävämmin ”munasi” Keski-Pohjan Aluesäästöpankki vuosi sitten. Pankki kutsui koko Kalajokilaakson härkäjuhliin. Kukaan ei ollut tilaisuutta suunnitellessa ja siitä päättäessä huomioinut juhlan ja maailman nälkäpäivän yhtäläisyyttä.

 

Nälkäpäiviä lupaili postipankin herrat alueen kunnallismiehille viime viikolla. PSP-Kuntapankin johtaja Mattila sanoi suoraan, että kunnat lakkaavat olemasta, jos tämä jumalaton meininki ei lopu. Kunnat ovat paisuttaneet organisaatioitaan ja perustaneet virkoja huimalla vauhdilla luottaen jatkuvaan kasvuun ja veronmaksajien maksukykyyn.

Varoituksia oli nähtävissä jo 1980-luvun puolivälissä, mutta siitä huolimatta jatkettiin entiseen tahtiin. Valtion ja kuntien velkaantuminen on niin valtavaa, että olemme maailman velkaisin maa ensi vuonna. Uutta velkaa tulee vähintään puoli miljardia joka kuukausi. Kuntien talouteen puuttui myös kuntatarkastaja Kukko lehtihaastattelussa. Hän totesi, että kunnissa on kolmannes täysin turhaa väkeä, jotka työllistävät vain toisiaan ja tämä aiheuttaa sen, että päätöksentekijöitä ja kuntalaisten palvelijoita ei tahdo virastoista löytyä. Kukko esitti kuntien kärkipään kolmen viran yhdistämistä. Huolissaan oli Kokkokin. Nivalassa supistamisten ei pitäisi kangerrella. Porvaripuolueethan on yleensä yksityistalouden ja säästämisen kannalla. Keskustalla on Kokoomuksen tuella suvereenienemmistö, joten siitä ei ole kyse. Mutta en liene väärässä, jos totean, että vasta viimeisenä Nivalan kunta pystyy ”säästölakeja” säätämään.

 

Ja ikävää on viimeinenkin asia. Toimitusjohtajamme Alpo Ohtamaa on siirtymässä muihin tehtäviin ja pois talosta. Alpo saatiin houkuteltua Pidisjärvi-lehteen kaksi vuotta sitten. Tiesimme, että hyvälle miehelle olisi ollut muitakin ottajia. Monta tiukkaa palaveria käytiin Martikaisen, Mäkisen Joukon ja Alpon kanssa.

Toisaalta Alpoa kiinnosti suhteellisen vapaa markkinointikenttä, jossa voisi näyttää kykynsä. Tiesimme, että Alpo saa varmasti uusia ja houkuttelevia tarjouksia piankin. Ja kyllä miestä on yritetty ostaa moneen otteeseen. Teimme kuitenkin tältä varalta suullisen sopimuksen, että kaksi vuotta on lyhin aika.

Toivoimme jo, että Alpo olisi unohtanut tuon sopimuksen, mutta meille tuli karmea pettymys, kun Alpo ilmoitti ajan kuluneen umpeen. Yritimme taivutella. Ilman tulosta. No, ei työnantaja voi estää eteenpäin pyrkivän miehen suunnitelmia. Meillä Alpo on ollut miehen reiässä.

Siinä olisi moni muu palanut loppuun jo muutamassa kuukaudessa. Nämä kaksi vuotta ovat olleet työntäyteistä, mutta menestyksellistä aikaa talolle. Vauhtia on riittänyt.

Oli se Alpo vain niin energinen poika, että sanovat kylällä hänen vaikuttaneen minunkin persoonani uudelleen muokkautumiseen. Vielä kaksi vuotta sitten minut ja tuo 1000 markan Talbottini tunnettiin kylällä ylimatalana kulkijana. Ei suostunut enää apteekkarikaan tulemaan autoni kyytiin, kun tiesi, että istuimissa ei ole selkänojaa ja ovet aukeavat kaarteissa itsestään. Sitten sain minäkin Alpon taloontulon myötä uuden auton ja myös autopuhelimen. Ei viipynyt kauan kun Kojolan Seppo soitti, että nyt on tullut Jansustakin juppi, kun ajelee kirkolla uudella autolla ja puhuu autoradiopuhelimeen. Näin on tainnut käydä. Kiitoksia Alpolle ja menestystä Sinulle ja perheellesi tuleviin päiviin ja vuosiin.

23.10.1991

 

On tiistai puolenpäivän aikaa. Vielä ei ole lopullista tietoa hyväksyvätkö kaikki osapuolet tulopoliittisen ratkaisun. SAK on hyväksynyt ratkaisun. Työnantajapuoli junnaa uudestaan, vaikka ensin suostuikin. Tämä on sitä spekulointia. Kaikkinensa tämä on sitten Talvisodan mittavin näyttö suomalaisilta, jos sopimus menee läpi vielä liittotasolla. Suomen Pankin johtajakin totesi haastattelussa, että tämä on ennennäkemätöntä koko maailmassa, että vapaaehtoisesti mennään etujen leikkaukseen yhteisen hyvän parhaaksi, tai pitäisikö sanoa, että pakon edessä. Muutoin olisi maanantaina iltapäivällä tapahtunut muita pakkotoimia.

Kun otetaan tämän historiallisen tupo-ratkaisun syntymisen lisäksi huomioon samanaikaisesti tapahtunut yleiseurooppalainen sopimus EFTA:n ja EY:n kesken, niin tämä jää historialliseksi merkkipäiväksi.

Suomalaiset eivät taida vielä oikein ymmärtää, mitä tämän Eurooppaan menon seurauksena tulee. Ehkä halvempia tuotteita, mutta vielä tälläkin alennetulla tulotasolla me olemme toivottoman kaukana eurooppalaisesta kustannustasosta. Enimmän tulevat kärsimään maanviljelijät. Ne viljelijät selviävät tietenkin, jotka ovat pitäneet jalat maassa, eivätkä ole velkaannuttaneet tilojaan. Omavarainen talonpoika on aina varautunut tipahtamaan jaloilleen, vaikka tulisi huonot ajatkin. Toista on niillä nuorilla viljelijöillä, joilla on velkaa satojatuhansia markkoja. Juuri tällä hetkellä kuuluu radiosta haastatteluja Helsingin maatalousmarssilta. Isännät eivät hyväksy uutta suuntaa.

Oulu-Radio kertoo, että Rautaruukin korjaamon 300 työntekijää lähti kesken päivän pois töistä tuporatkaisuun tyytymättöminä. Kukahan näitä marsseja ja töistä karkaamisia oikein lietsoo? Jonkun luottamusmiehen paikan säilymisestä lienee kyse.

 

Viimepäivinä olen saanut terveisiä, että pitäisi kutsua koolle asukasyhdistyksen tai pienkiinteistönomistajien perustava kokous Nivalaan. Taajaman asukkaat ovat heräämässä oman asuinympäristönsä kehittämisasioissa. Ei olla kaikilta osin tyytyväisiä harjoitettuun kunnallispolitiikkaan. Katumaksujen ja jätevesimaksujen roimat korotukset ovat saattaneet taajaman asukkaat kaksinkertaisen verotuksen kohteeksi kunnan taholta. Aivan oikeutetusti eräskin Vapaudentien varressa oleva kiinteistönomistaja tuskasteli yli 2000 markan katumaksuja ja totesi, että enemmän tätä katua liikennöivät muut kuin kadunvarren asukkaat. Totta onkin, että Vapaudentie on yksi Nivalan keskustan yleisistä teistä käytännössä, mutta katumaksua ja tierasitusta maksavat vain nuo muutamat talot. Jätevesimaksun tarkistus oli myös kohtuuton. Se, että kunta kaavoittaa ja hoitaa viemäriverkoston rakentamista tehottomasti ei ole jätevesimaksun maksajien syytä. Näillä maksajilla ei ole kuitenkaan painavaa edusmiestä lautakunnassa ja valtuustossa.

Muualla Suomessa tällaiset edunvalvontayhdistykset ovat saaneet paljon hyvää aikaan. Nämä pitäisi muodostaa niin, että niitä ei sotkettaisi puoluepolitiikkaan. Asukasyhdistys pitäisi muodostaa aktiivisista kuntalaisista, joilla on älliä laskea katurasitusmaksu ja seurata kaavoitusta ja kunnallistekniikan rakentamista ja kustannusten kehittymistä. Lisäksi aktiivinen asukasyhdistys voisi vaikuttaa kaavoitukseen ja ympäristön kehittymiseen. Se olisi samalla kotiseututyötä ja puolueeton asukasyhdistys saisi varmasti enemmän painoarvoa kunnallisessa päätöksenteossa kuin ryhmäänsä pelkäävä valtuutettu. Mistä löytyy se aktiivi, joka kutsuu ihmiset kyläkokoukseen. Muilla kylillä on kylätoimikunnat, mutta keskustasta se puuttuu.

 

Kierrätyskeskus käynnistyi maanantaina Piretan hallissa. Tämähän on nyt uusinta uutta ja jokaisessa valveutuneessa kunnassa pitää olla kierrätyskeskus. Ensivierailu osoitti, että taisi tulla vain seurakunnan kirpputorille kilpailija. Samaa tavaraa, mutta heikompaa. Seurakunnan kirpputorien valikoimissa on noudatettu jonkinlaista karsintaa, eikä myyntipisteitä ole päästetty ”kaatopaikoiksi”. Tämä näytti olevan ensivaikutelma kierrätyskeskuksesta. No, vaikeahan siihen on raja vetää, kun ihmiset hyväntahtoisesti tuovat, mutta tuskinpa loppuunkuluneille ja maalisille lasten kumppareille ottajaa löytyy.

Saattaa hyvinkin olla, että alkukankeuksien jälkeen tämä hyvinkin palvelee tarkoitustaan. Jos olisi kevät ja vinttien ja komeroiden siivousaika, niin saattaisi tavaraa tulla oven täydeltä.

Tavaraahan kyllä pitäjällä riittää. Muistaakseni Karvoskylän kylätoimikunta järjesti kierrätystilaisuuden ja huutokaupan omalla kylällään, jonne sai tuoda mitä tahansa joutilaaksi jäänyttä. Tarkoitushan on, että tavara kohtaa tarvitsijansa.

Väärinkäsityksiäkin voi sattua. Erääseen taloon tuli sellainen kerääjä, joka rahan ohella keräsi myös kaikkea käyttämättömäksi jäänyttä. Kun isäntä sitten yllättäen tuli kotiinsa ja tapasi emännän vieraan kanssa sängystä, oli siinä selvityksen paikkaa. Emännällä oli toki puolustus: – No, sinähän lupasit antaa pois kaiken sellaisen, millä ei ole enää ollut vuosiin käyttöä.

26.10.1991

 

Kukas sitä on kieltänyt suuria ajattelemasta? Tällaista tuli mieleen, kun luin Niemen Jarin lennokkaan esityksen Vapari Oy:n perustamisesta ja perinteisen kunnallispolitiikan ohittamisesta. Koko lautakunta ja viranhaltijat uusiksi.

Jari puhui pattitilanteesta kunnassa. Pattina taitaa olla Jarin ja kumppanien ajama jäähalliasia. Ajankohta ei ole paras mahdollinen. Kunnan rahoista on kysymys tässäkin tapauksessa, eivätkä ne varat tyhjästä tule, vaikka millaisia osakeyhtiöitä perustaa. Kovin mahtavia investointeja pojat esittää lähivuosille.

Mistähän ne miljoonat löytyvät? Jäähalli taitaa kaikkinensa olla tällä hetkellä epärealistinen hanka Nivalassa. Eikö jääkiekkomiesten kannattaisi lyöttäytyä tässä asiassa Ylivieskan kanssa yhteen? Kovin hitaasti lähtee tämä Haapajärven ja Kärsämäen kanssa yhteistoiminnassa oleva hanke liikkeelle. Sekin tietäisi Nivalan kunnalle maksajan osaa. Miksi ei voitaisi mennä mukaan Ylivieskan hankkeisiin, jos jäähallia niin tarpeellisena pidetään. Ylivieskalaiset taitaisivat ottaa mielelläänkin nivalalaiset mukaan tähän hankkeeseen ja se vahvistaisi Ylivieskankin tulevaisuuden mahdollisuuksia ja suunnitelmia.

 

Poliittista kompostia käännetään ja puoliksi lahonneet mullat kaadetaan Kekkos-vainaan päälle. Perjantaina kailotettiin uutisissa Hruštševin vävyn, entisen Izvestijan päätoimittajan, muistelmia. Siinä hän tunnustaa, että Kekkosen tilaustyötä oli koko Novosibirskin kriisi.

Ei ole aikaa kuin pari viikkoa, kun julkisuudessa keskusteltiin tästä samasta asiasta. En nyt muista, kuka Keskustan poliitikko siinä oli mukana, joka jyrkästi kiisti tämän asian. Pidettiin ”pyhäinhäväistyksenä”, että tällaisia asioita uskalletaan ottaa esiin. Kyllähän Kekkonenkin oli tavallinen kuolevainen. Hänellä sumeni ajatus niin kuin useimmilla diktaattoreilla. Hän ei noteerannut korkealle edes edeltäjiään. Kun vietettiin Kyösti Kallion syntymän satavuotisjuhlia, Kekkonen antoi Kalliosta lausunnon: – Hän olisi tähän aikaan sijoitettuna aktiivinen kehitysaluepoliitikko. Korrektia tai ei. Se meni vähäisin kommentein ohi. Tämäkin osoittaa, että valta sokaisee ihmisen.

Kekkosen nimeen vannoneille nämä ovat ikäviä paljastuksia. Kekkoseen luotettiin kuin isä aurinkoiseen. Niin sokaistui Kiinankin kansa. Maosta kerrottiin tarinoita, että hän vielä 80-vuotiaana ui yli 400 metriä leveän joen joka aamu aamutuimaan. Todellisuudessa Mao oli jo ankaran eukkonsa täydessä komennossa. Hänet nostettiin pystyyn kerran vuodessa virallisia kuvauksia varten. Hän jaksoi huiskuttaa kansalle kättään ja se riitti.

 

Ei Kekkosen kannattajat ja ihailijat ole ainoita, jotka ovat saaneet nähdä idoliensa kaatuvan. Samoin on käynyt perinteisen kommunismin kannattajille. Heiltä on viety poliittinen koti. Se on yhtä paha ja kipeä asia kuin vietäisiin lapsuudenusko. Näitäkin ihmisiä on paljon ja heidän tuskansa tai olonsa onttous on varmasti kipeä asia.

4.11.1991

 

Masentavia ovat uutiset talouselämän osalta. Aikoihin on eletty, kun pankitkin ovat jo konkurssitilassa. Ja isoimmasta päästä. Näyttää, että pienet, itsenäiset kyläpankit pärjäävät vähemmillä luottotappioilla.

Tavallinen kansalainen ihmettelee, miten Tampella ja muut konkurssikypsät suuret firmat saavat miljardeja lainaa ilman vakuuksia. Viime aikojen konkursseissa on paljastunut, että jotkut yksityishenkilötkin ovat saaneet firmansa pyörittämiseen miljoonatolkulla luottoa monista pankeista.

Vaan eipä saa tavallinen työläinen, joka yrittää kitkuttaa vaatimattomasti. Jos tarvitset parisataatuhatta markkaa lainaa, niin omakotitalo pitää kiinnittää kivijalkaa myöten ja siitäkin hyväksytään vakuusarvoksi vain 50 prosenttia. Pitää tehdä lisäksi yleispanttaus ja lainasta peritään vielä luottotappiovaraus ja yleensä vaaditaan, että koko perheen rahankierto täytyy kulkea heidän kauttaan.

Jokaisessa pankissa on johtajan lisäksi myös päätoiminen luottopäällikkö ja lopuksi hallitus tai johtokunta. Kuitenkin pääsee melko helposti tapahtumaan välistävetoja ja maksumiehiksi joutuvat hyväuskoiset takaajat. Eikö pankeille kuuluisi valvoa missä lainanottaja on menossa vastuidensa suhteen. Pankkien puolustukseksi on tosin sanottava, että viime aikoina pankit ja julkinen sana ovat tiedottaneet takaajan vastuusta. Tuli vain valitettavasti monen kohdalla liian myöhään.

 

Kyllä se olikin hullu vuosikymmen tuo 1980-luku. Se oli juppien ja kännyköiden kulta-aikaa. Tavoitteena oli kiilto silmässä nopea rikastuminen. Kukaan ei nähnyt nokkaansa pitemmälle. Suuret firmat tekivät hulluja yritysostoja ulkomailta: ostettiin tehtaita ympäri maailmaa suomalaisten rahoilla.

Mitä moraalia on Kemirankaan voittorahojen viennillä ulkomaille, kun on monopolihinnalla kerännyt miljardinsa suomalaisilta viljelijöiltä. Apulannan hinta on noussut kolme kertaa nopeammin kuin viljan hinta. On siinä jäänyt yhtiölle miljoonia mällättäväksi. Hallituksessa ovat istuneet kansan valitsemat jokaisen puolueen kansanedustajat. Etu on jäänyt valvomatta, mutta hallintoneuvoston kymppitonnin kokouspalkkiot, ulkomaanmatkat, lentoliput, edustussaunat ja päivälliset ovat kyllä kelvanneet. Ja isännät ovat napisematta maksaneet.

Nyt on näitä päälliköitä heitelty ulos, mutta mitään korvausvelvollisuutta heillä ei ole. Nokian johtaja Kairamo maksoi tosin huonot kauppansa omalla hengellään ja valitsi itse päiviensä määrän, niin kuin hienovaraisesti todettiin.

 

Kohta valitaan Nivalassakin vuoden yrittäjä. Se on aina merkittävä tapahtuma Nivalan yrityselämässä. Minäkin kuuluin niihin, jotka takavuosina vähän ihmettelimme, että millä kriteereillä valinnat tehdään. Ei suinkaan suurimmasta päästä ja lujimmin menevillä. Valinnan tärkeänä perustana oli yrityksen ikä. Nyt ymmärrän, että perusteet ovat oikeat.

On sanottu, että Nivalan yritysmaailmassa menee huonosti. Ei pidä paikkaansa. Yli 90 prosenttia nivalalaisista perheyrityksistä on terveellä pohjalla. Se selittyy matalasuhdanteenkin aikana siihen, että omaa palkkaa ei mitata yli yrityksen kantokyvyn. Päivää pidennetään ja vyötä kiristetään.

Suurtenkin yritysten johdossa pitäisi ottaa käyttöön japanilainen malli. Johtajat nousevat juoksupojasta ylöspäin talon sisällä kykyjensä mukaan. Vain sellaisella johtajalla on menestymisen edellytykset ja jalat maassa. Ostomiehet ovat juurettomia. Heillä ei ole sitä oman kodin ja vastuun tunnetta, joka talossa kasvaneella on. Ostomiehet valvovat vain omat etunsa ja kärkkyvät uusia paikkoja. Usein näiden miesten jäljet myös haisevat, kun lähdöstä on kulunut hetken aikaa. Yrittäjän elämä ei ole räiskähtelevää edustamista, vaan lujaa, pitkäjänteistä puurtamista ja vastuunkantoa.

 

Tulipa siinä nyt kovin ankeaa tekstiä pyhäinpäivää vasten.

Elämään kuuluu muutakin kuin työnteko. Pyhäinpäivä on luterilaisessa kirkkovuodessa omistettu poislähteneiden omaisten muistolle. Meillä jokaisella on muistamisen tarvetta. Sielä lepäävät ne sukupolvet, jotka ovat aikanaan tätä maata rakentaneet ja raivanneet. Ottakaamme ajatuksen kontaktia näin poismenneisiin läheisiimme.

6.11.1991

 

Kieli muuttuu ja ilmaisut sen mukana. Raamattua ja virsikirjaakin on rustattu moneen kertaan uusiksi. Nuoret eivät ymmärrä viime vuosisadan värikästä kuvakieltä. Raamatun tekstien pohjanakin on viljelyyn ja kalastukseen liittyvä elinkeino ja kertomakieli. Sanat ja vertaukset ovat näitä elinkeinoja ja tätä elämää lähellä. Raamatusta ei löydy nykyisiä nimikkeitä. Galilean tiellä ei kävellyt reskontran hoitajia ja ATK-operaattoreita. Ne olivat vain kalastajia, paimenia ja kallonkutistajia ja kauppiaita.

 

Ei ihme, että latomon tytöt juoksuttavat usein minun tekstejäni takaisin: – Mitä ihmettä tämä tarkoittaa, kun sinä kirjoitat, että ”…ja Hermanni äläskäs alavariinsa, että voi hyvä surkia ku menee tyyriit aineet aivan polusta”?

 

Kun kirjoitin tuota Sievin juttua ja poikkimaisin naituja, niin taas tuli Päivi ihmettelemään. – Mitä kumman poikkinaituja?

Ja pitäähän se Päiville selittää, kun hänkin pian liittyy näihin poikkimaisin naitujen joukkoon. Mennäänpä vaikka viime vuosisadan puoliväliin. Kaikki liikenne tapahtui vesistöjä, eli jokia myöten. Myöhemmin tuli jokivarsia myötäilevät polut ja lopuksi kuivalle maalle kärrytie, jota kulkivat niin paikalliset asukkaat kuin Vienan kauppiaat ja rahtimiehet. Liikennettä poikkimaisin Haapavedelle ja Sieviin ei juuri ollut. Toki joku konttimies ylitti pitkospuita myöten joskus nämä raja-alueet ja kävi kurkistamassa naapurikulttuuria. Yleisimmin vaimo otettiin omalta kylältä ja pahamaineisimmat naapurikylältä.

 

Se pitikin olla sitten jo tosi mies, joka haki emännän Sievistä. Toi nuorikkonsa poikkimaisin pitkospuita myöten perintölehmän ja kapioiden kanssa Lintulan ja Mattishaudan kautta Nivalaan. Se oli jotain rohkeaa ja siitä puhuttiin. Se nai poikkimaisin Sievistä, sanoivat vanhat ihmiset.

 

Näin suvut ja heimot säilyivät. Akka otettiin tutusta ympäristöstä. Haapavetiset sanoivat, että ihmiset naivat ihmisiä, mutta vatjusjärveläiset toisiaan.

13.11.1991

 

Valtakunnallinen tupo-sopimus saatiin aikaan presidentin puuttumisella junnaaviin neuvotteluihin. Ensimmäisen kerran Koivisto uskalsi panna omansa kuriin ja ryvettää takkinsa arkipäivän ikävissä asioissa.

Tämän jälkeen olisi pitänyt syntyä alakohtaiset liittoratkaisut, mutta miten on käynyt. Yksi ainoa teknisiä henkilöitä koskeva ratkaisu on saatu aikaan näissä tupo-sopimusten puitteissa

Maanantai-illan uutisissa näytettiin Metalliliiton neuvottelijoiden yrmyjä naamoja. Työntekijäliiton puheenjohtaja Lund esiintyi kuin Euroopan omistaja:

– Ei markankaan palkkojen alennuksia. Pekkas-päiviin ei kosketa ja työaikaakin pitäisi mieluummin lyhentää kuin jatkaa, uhosi tämän liiton puheenjohtaja.

Mitä on se takavuosina niin kovassa huudossa ollut solidaarisuus? Silloinhan se oli kaikkien huulilla ja kaikki köyhän ja vähäosaisimman asialla. Nyt tuo sana on unohdettu. Vahvat ovat vahvoja. Osattomia ovat ne tuhannet metallimiehet, jotka ovat työttömänä ja uusia tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia työttömiä on tulossa, mikäli sopimusta ei synny.

Kyllä ammattiyhdistyspomoilla on liikaa valtaa tässä maassa, jos on vara uhmata koko Suomen talouselämää, Koiviston, Sorsan ja SAK:n sekä työnantajaliiton pakon edessä runnaamaa runkosopimusta vastaan. Samanaikaisesti tehdään miljardien palvelus niille rahamiehille, joilla on varaa pistää rahaa ulkomaanvaluuttaan ja odottaa devalvaatiota. Koko kansantalouden tila on nyt niin hermostunut, että sitä ei kestä Suomen Pankki, eikä hallituskaan kovin pitkään.

 

Terveyskeskusmaksusta on käyty keskustelua jo vuosikaudet, mutta aina asia on kaatunut eduskunnassa. Nykyinenkin hallitus esitti terveyskeskusmaksun palaamista, mutta oma hallituspuolueen vahva ministeri, Eeva Kuuskoski-Vikatmaa uhkasi erota hallituksesta ja hallituksen ukot joutuivat taipumaan. Hallitus sai kuitenkin osittain tahtonsa läpi ja terveyskeskusmaksua voidaan kokeilla niissä kunnissa, jotka sitä anovat.

 

Nivalan kunnan sosiaalilautakuntakin keskusteli asiasta ja terveyskeskusmak­sun kokeilukunnaksi pääsemisestä esitetään kunnanhallitukselle, joka päättää asiasta tänä iltana. Yksimielinen ei lautakuntakaan ollut esityksestä:

”Todettiin, että talousarvioon v. 1992 on huomioitu mahdollisesti käyttöön otettavat laboratorio- ja röntgenkäyntimaksut, röntgenkäynti 40 mk ja laboratoriokäynti 25 mk. Ko. maksuille vaihtoehdoksi esittelijä esitti, että terveyskeskusta anottaisiin terveyskeskusmaksun kokeilukunnaksi. Ennakkotietojen mukaan ylin käyntimaksu voisi olla 60 mk.

Keskustelun jälkeen Kangas esitti esittelijän esityksestä poiketen, että ei anottaisi käyntimaksun käyttöönottoa, vaan mahdollisesti käyttöön tulevat rtg- ja labor. maksut toteutetaan. Pelo kannatti Kankaan esitystä, Sandvik ja Löytynoja kannattivat esittelijän ehdotusta.

Koska oli tehty kaksi toisistaan poikkeavaa esitystä, päätettiin suorittaa kättennostoäänestys. Pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina. Äänet jakautuivat: esittelijän esitys kuusi (6) ja Kankaan esitys kaksi (2) ääntä.

Äänestyksen perusteella lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle, että Nivalan kunnan terveyskeskusta anottaisiin kokeilukunnaksi terveyskeskuskäyn­timaksun käyttöönottoa varten.”

16.11.1991

 

Kyllä Suomen kansa käy kalliita Ollin oppivuosia. Me naureskelimme Itä-Euroopan maiden taloushommille ja kehitysmaille. Nauru oli kuitenkin väärässä paikassa.

Nyt olemme maailman velkaisin ja työteholtamme myös laiskin kansa. On puhuttu, että Venäjää ja Neuvostoliittoa ei hallitse tänä päivänä kukaan. Idän viirus on ylittänyt nyt Karjalan kannaksen ja iskenyt pahasti Suomeen. Hallitus ja Suomen Pankki eikä eduskuntakaan ole muuta kuin kumileimasimia. Viime päivien tapahtumista on turha syyttää hallitusta tai Suomen Pankkia. Muut heiluttelivat veneen upoksiin. Syy löytyy työmarkkinaosapuolista ja niistä rahalla keinottelijoista, jotka panivat Suomen markan pakkodevalvaatioon. Ei maltettu odottaa demarien puoluekokousta ja palkkaneuvottelujen selkiintymistä. Syy löytyy työmarkkinaosapuolista ja sanoisinpa, että tällä kertaa työntekijäpuolen jääräpäisyys, joka ei ottanut kuuleviin korviin Tupo-sopimuksen raameja.

 

Mitä tämä devalvaatio sitten merkitsee? Tavalliselle ihmiselle elinkustannusten nousua. Se on selvä asia. Entäs niille, joilla on valuuttaluottoja?

Syyskuun alusta vapautuivat valuuttaluotot myös yksityisille. Onneksi Nivalan pankkimiehet olivat niin vastuullisia, että yhtään yksityistä valuuttaluottoa ei Nivalassa ole myönnetty. Nivalassa on valuuttaluottoja noin 70 miljoonaa markkaa yrityksillä ja kunnalla. Osuuspankki oon välittänyt näitä luottoja 30, Säästöpankki 20, KOP 15 ja kunta on ottanut suoraan kuntapankilta 5 miljoonaa markkaa. Kunnalla on lisäksi paikallisen pankin välittämää valuuttaluottoa 2 miljoonaa, eli kunnalla on 7 miljoonan markan valuuttakori.

Jos devalvaatio toteutuu 20 prosentilla, se merkitsee tämän lainasumman päälle 14 miljoonan markan lisälaskua Nivalan yrittäjille. Vahinko ei kuitenkaan ole näin suuri. Tästä lainamäärästä on suojattu terminoimalla tai vastatalletuksilla osa. Kun lainoista erääntyy suurin osa vasta vuosien päästä ja mukana on myös vanhoja luottoja, joista saatu korkoetu on melko kattava. Jatkossakin valuuttaluoton korko tulee olemaan todennäköisesti Suomen korkotasoa alhaisempi ja kompensoi kurssitappioita lainanottajalle. Lisäksi pankinjohtajat lupailivat joustovaraa takaisinmaksussa.

 

Mitä jatkossa? Sitä ei tiedä vielä kukaan. Mitään ei tapahdu varmaan hallituksenkaan osalta viikonlopun aikana. Sosialidemokraateilla on puoluekokous viikonvaihteessa ja remmiin astuu uusi johto. Mitä tekee Manu maanantain jälkeen?

 

Tulee tässä mieleen parinkymmenen vuoden takaiset tapahtumat. Oltiin Vilkunan Joosen kanssa palailemassa 1970-luvulla Helsingistä Paikallislehtien liiton 25-vuotisjuhlilta. Jäätiin Tampereella junasta ja Parkanon tehtaiden musta, pitkä limusiini kiidätti meidät Joukon kotiin. Oltiin yö sielä ja aamulla mentiin tapaamaan Kustaa ja Liisa Vilkunaa Ikaalisten kylpylään.

Kustaa otti meidät ystävällisesti vastaan ja totesi, että olipa hyvä kun ette tulleet illalla. Oli niin rauhaton ilta ja yö, kun koko ajan Kekkonen ja Päiviö Hetemäki soitteli. – Kuunnellaanpa uutiset kohta, totesi Kustaa. Ja silloin Kekkonen julisti maahan ns. Linnarauhan, eli pakotti työmarkkinaosapuolet ja hallituksen ruotuun.

Ei liene vaikea arvata, että kun sosialidemokraattien johto saadaan valittua viikonvaihteen aikana, niin Manun hommat alkaa. Nyt jos koskaan tarvitaan tasavallassa kaikkia voimia ja auktoriteetteja panemaan nulkit ja roistot kuriin.

20.11.1991

 

Edesmennyt ja parjattu Kekkonen sanoi kerran kähinöiden aikana, että Suomi pystyy selviytymään tiukan paikan ja uhan edessä kovistakin koettelemuksista ja löytää yksimielisyyden ja päättäväisyyden, mutta rauhan ja hyvien aikojen aikana se on ratketa keskinäisiin kinasteluihinsa.

Ja onhan Suomi monesti vaikeudesta noussut. Nuoret sukupolvet eivät ole nähneet, eivätkä muista niitä vaikeuksia, joita Suomella oli sodan päättymisen jälkeen. Perintönä oli sodan runtelema tynkä-Suomi. Piti löytää koti 300.000 kotinsa menettäneelle karjalaiselle. Pajuttuneet pellot piti raivata. Piti rakentaa kaikki uudestaan. Maksettavana oli valtaisat sotakorvaukset. Ei ollut ruokaakaan kuin niukasti puhumattakaan muusta tarpeellisesta, kuten rakennustarvikkeista, vaatteista ja kengistä.

 

Kun kuuntelee tämän päivän puheita, niin tuskinpa samaksi kansaksi tunnustaisi. Puheet ovat kylmiä. Kyllä tämä maa on kääntymässä entistä enemmän vahvojen ja etujansa valvovien ihmisten kotimaaksi. Tulee tuosta mieleen Reunanin Topin toteamus: – Rahamiehet ryyppää, riskit tappelee, mutta köyhille saarnataan evankeliumia.

Työttömät, velkaloukkuun joutuneet, sortumassa olevat ja sortuneet yrittäjät kamppailevat suurien henkisten paineiden alla. He ovat saaneet poliitikoilta vain tuota poliittisen elämän ja kielenkäytön liturgiaa.

Monet odottavat nyt Koiviston puuttumista junnaavaan tilanteeseen. Harmittaa vaan kun pitää kirjoittaa tämä pakina ennen kuin Koivisto astuu taloustoimittajan eteen kertomaan ajatuksiaan nykyisestä tilanteesta ja mahdollisesti myös omista toiveistaan. Kyllä monet nyt odottavat, että Koivistokin puuttuisi jo tilanteeseen.

 

Joku sanoi hiljattain, että täit syntyvät ikävästä. Ikävä on tainnut nyt iskeä Nivalaankin, kun Nivalan koululaisten päistä löytyy täitä. Tämä ei ole mikään harvinaisuus, sillä eri puolilta Suomea kuuluu aina tietoja tällaisista ”täisaunoista”, joita on jouduttu pitämään, kun jostakin koulusta on löydetty täitä.

Se on muuten sitkas itikka ja hyvä leviämään. Ainakin Kyösti Kallion koululla on oppilaiden terveystarkastuksissa löydetty täitä. Täit leviävät ja sikiävät koulujen vaatenaulakoiden kanssa ja pitäisi pitää koko koululle täisauna, että niistä päästäisiin eroon. Jotkut vanhemmat ovat soitelleet toimitukseen ja pyytäneet, että vanhemmat tarkkailisivat lastensa päitä. Sota-aikana nämä kotieläimet russakoiden ja luteiden ohella olivat tuttu asia, mutta enteileekö nämä täi-ilmiöt surkeita aikoja jos ne sikiävät ikävän seurauksena.

 

Joulukatu avataan perjantai-iltana. Joulu tulee joka tapauksessa. Onko se sitten materiaalisesti edellisvuosia köyhempi? Ainakaan vielä ei ole näkynyt pankkien ilmoituksia, niin kuin viime joulun alla. Silloinhan pankit kuuluttivat, että tule hakemaan jouluraha suoraan tiskiltä ja ilman vakuuksia. Eipä taida tulla nyt tällaisia ilmoituksia ja tuskinpa 16 prosentin raha monelle kelpaisikaan. Nyt maksellaan entisiä vippejä ja kiristellään vyötä. Terveellinen kuuri meille kaikille suomalaisille.

Meidän pitäisi aina muistaa, että mihin verrata. Jos osaisimme verrata omaa elämäämme Venäjän ja Baltian maiden asukkaiden elämään, niin olisimme tyytyväisiä. Hurskaisen Heikki palasi viikko sitten Inkerinmaalta, jossa hän oli seurakunnan ryhmän mukana vierailulla. Heikki kertoi, että asiat kurjistuvat entisestään. Nyt on kaikesta puute. Venäjällä pelätään ensi talven aikana levottomuuksia, sillä sielä on todellinen nälänhätä tulossa. Ruokittavana on yli 200 miljoonaa suuta Karjalasta Siperian rajoille saakka.

Yhdysvallat on luvannut ruoka-apua, mutta senkin perillemeno oikeisiin osoitteisiin on vaikea. Väliin ehtivät rikolliset, jotka ryöstävät lähetykset matkalla ja myyvät ne mustassa pörssissä länsivaluutalla tai Kostamuksesta suomalaisille, niin kuin kävi suomalaisten halvalla myymälle voierälle. Ei meillä vielä ole todellista hätää, jos vaan löytäisimme yksimielisyyttä ja kanssaihmisten huomioonottamista.

Toivottavasti tämä alkanut viikko tuo jotakin myönteisempää kuin menneen viikon hullut tapahtumat ja uutiset. Pitäisihän meillä sivistyskansana olla sen verran neuvottelutaitoa, että pystyttäisiin sopimaan asioista.

23.11.1991

 

Kiviojan Yrjö näyttää seurakuntatietojen mukaan täyttävän 70 vuotta. Eipä uskoisi. Keppelä ja vilkas ukko. Mielenkiintoinen ja symppis pariskunta tämä Taimi ja Yrjö. Molemmat osaa elämässä antaa löysiäkin ja nähdä asioita valoisalta kantilta.

Muistuu tuossa vain mieleeni Yrjön otteet, kun hän muutti Tarhista Jokikylälle. Yrjö sai kaupan kautta kaimaltaan Yliniemen Yrjöltä jämptisti hoidetun talon. Kaupanteon jälkeen käytiin kaikkia kauppaa seurannut irtaimisto läpi. Yliniemen Yrjöllä kaikki oli paikallaan ja kunnossa. Heinäseipäiden kappalemääräkin tuli kuin apteekin hyllyltä, mutta kahdesta seipäästä uupui välitappi ja luopuva isäntä pyysi huomioimaan sen. Yrjö on meitä tavallisia ihmisiä, jotka lykkäämme järjestelyhommia, jos ei ole ihan pakko. Pysyyhän ne nyt tuossa kohtuupelillä. Kiviojan Yrjöäkin ihmetytti edeltäjänsä jämptiys ja hän soitti heti Karvoskylälle muutettuaan entisille naapureilleen kirkolle: – Tulukaa nyt äkkiä käymään kylässä, niin näätte kerrankin miten tavarat ovat paikallaan. Jos tuutte vasta viikon päästä, niin sitte ei ole enää näyttämistä, kun me kossien kanssa pääsemme mellastelemaan.

Ja kyllähän Tarhin kossit vilkkaita olivatkin. Omien lisäksi oli melskaamassa vielä puoli kylää. Ei ihme jos Taimi joskus totesikin, että eikö se ole kumma, kun noista meijän kosseistakin on tullut oikeita ihmisiä ja miten vilkkaita ne olivat kotona. Kyllä isä-Yrjö ja Taimikin saattaa viettää hyvällä omalla tunnolla syntymäpäiväjuhlia, kun lapset perheineen tulevat tervehtimään ja kiittämään hyvästä kodista ja vanhemmista.

 

Meidän poikamiestyttö, Inke, on rötkötellyt jo toista viikkoa Kyproksen rantahietikolla, eikä ole edes korttia lähettänyt saatikka lehtijuttua. Pöyhkevänä lähti, että hän menee katsastamaan Jansun entisiä ”taistelutantereita” ja lähettää juttua lehteen. Minä kirjoittelin Kyprokselta Maaseudun Tulevaisuuteen ja Keskipohjanmaahan säännöllisesti. Inkeltä ei ole tullut vielä yhtään juttua. Mitähän mahtanee tyttö touhuta. Onko mennyt aivan kutuhommiksi koko reissu… Alahan laputella Patakorven suuntaan jo.

 

Jussilan Osmo, valtuutettu ja Ay-pomo nuhteli minua, että elä sinä tästä isänmaan sekoilusta yksinomaan ammattiyhdistysliikettä mollaa. No, minä olen yrittänyt tasapuolisesti presidentit ja hallituksen ja kyllähän se osoite meni ainakin siinä oikeaan, kun kerroin ketkä ne suurilla rahoilla tätä Suomi-laivaa keinutteli niin uhkaavasti, että hallitus ja Suomen Pankkikin olivat voimattomia. Manukin yhtyi tähän arvosteluun ja osoitti epäsuorasti nämä ihmisetkin, jotka rahoillansa horjuttivat pahasti rahamaailmaa ja saivat aikaan haluamansa devalvaation. Ainahan minä asialliset nuhteet otan kiltisti vastaan, mutta kyllä minä kilteimmästä päästä olen ollut näitä osapuolten ruotijia. Kun katselee telkkaria ja lukee lehtiä, niin kansa alkaa olla melko lailla hermostunutta ja kovasanaista.

 

Jotakin iloa sitä tähän harmaaseen perjantaipäivään on luvissa. Nivalan joulukatu avataan tänä iltana ja Luojakin antoi oman rekvisiittansa. Viime yönä ropotteli märkää räntälunta pari tuumaa. Onhan se jo enemmän joulun tuntuista. Ja kun valot on napsautettu palamaan ja kierrelty liikkeet, päästään seurakuntakodin lämpöisiin tiloihin popsimaan hirvivelliä. Nyt syödään niin, että napa ratisee, eikä puhuta lamasta mitään. Ihmisiä masentaa ainainen laman jankutus ja toimittajienkin pitäisi löytää mukavampia asioita. Yritetään parantaa tapoja.

27.11.1991

 

Haapalan Köpi oli legenda jo virkavuosinaan ja kun mies muutti Haapavedelle ja ryhtyi maalaamaan, niin maine on vain kasvanut. Entisestä poliisista on tullut herkkäsieluinen taiteilija ja elämän pohdiskelija.

Toista se oli ennen vanhaan. Köpillä oli aina joku jekku mielessä ja oli valmis kuin kossit kepposten tekoon. Muistuupa tässä mieleeni eräs Karvoskylän baarissa tehty poliisikuulustelu. Se oli joskus 1960-luvun loppupuolta. Olin tuolloin Karvoskylällä Osuuspankissa hommissa ja seinän takana oli Lundströmin Veikon baari. Naapurin tyttö Aino Marjoniemi oli silloin baarissa töissä. Siihen aikaan tehtiin Nivala – Haapajärvi-kantatietä ja kylällä oli paljon outoa rakennusporukkaa. Näissä tuntemattomissa miehissä, jotka kävivät baarissa syömässä  ja kahvilla oli myös sairaalloinen mies. Vilauttelija, niin kuin sitä kutsutaan. Kerran Aino oli yksin baarissa myymässä ja tämä mies alkoi paljastella itseään. Aino-tyttö järkyttyi ja juoksi toiselle puolelle puhelimeen ja hälytti poliisit.

Kuulustelu tapahtui seuraavana päivänä baarissa Haapalan Kyöstin toimesta. Köpi osasi olla vakavana ja jo kokonsa ja virkansa puolestakin pelottavana. Köpi uteli tuntomerkkejä ja tapahtunutta ja Aino joutui kertomaan seikkaperäisesti, mitä se mies näytteli. Se oli nuorelle tytölle kiusallista asiaa. Köpipä päätti kiusata lisää Ainoa ja veti vakavana salkustaan lehtiön ja kynän ja pyysi Ainoa piirtämään näkemänsä oikeassa koossa. Ainokin oli niin vakavissaan, että aloitti piirustuksen, kunnes äkkäsi, että nyt Köpi jujuttaa. Siinä lenti kynät ja lehtiöt ja Köpi sai kuulla kunniansa.

Tämä oli johdattelua siihen, mitä Nivalan poliisit minulle teki. Köpiltä kujeet oppineet. Pari viikkoa sitten oli Uusitalon Taavi soitellut maanantaiaamuna varhain toimitukseen ja jättänyt tytöille viestin, että minun pitäisi välittömästi mennä poliisiasemalle. Määräys oli sen verran epäselvä, mutta siitä sai ymmärtää, että jotain vakavaa on vireillä.

Minä mietin pääni puhki ja kävin kaikki viime viikkojen tapahtumat päässäni läpi. Se on tuskallista hommaa. Tytötkin supattivat selkäni takana, että mitähän se mahtaa olla ja katselivat minua vähän epäillen. Kolme päivää lykkäsin menoa. Sitten oli pakko. Ei ollut Uusitalon Taavia paikalla, mutta Laurilan naamasta näin, että jotakin kepposta on mielessä.

– Onko Jaakolla ollut piinaviikko, tiedustelin Laurilan Kaarlo. Me vähän tässä poikien kanssa arveltiin, että pistetäänpäs Jansu pohdiskelemaan. Kyllä he siinä onnistuivatkin.

Kysymys ei ollut sen kummemmasta, kuin firman autolla ajetusta pienestä nokkakolarista. En ollut edes osallinen asiaan, mutta juttu meni käräjille, kun toinen osapuoli oli vielä humalassa. Autolle ei käynyt kuinkaan, joten ei tarvitse edes lähteä firman etuja puolustamaan. On se vaan kumma, miten sitä poliisia pelkää.

 

Joulukatu avattiin ja ihmisiä oli liikkeellä. Kauppiaat kertoivat, että joulusesonki ei ole vielä alkanut, vaan ihmiset ovat odottavalla kannalla. Monet odottavat viime vuoden verolippuja. Tuleeko lisäveroja vai palautuksia. Siitä riippuu, kuinka rikas tai kohtuullinen pukki mihinkin kotiin saapuu.

Mehtälän Eino on palannut takaisin Nivalaan. Tervetuloa kotiin. Eino kertoi, että verolippujen postitus alkaa joulukuun alkupuolella. Ensimmäisinä ovat vuorossa palkansaajat, mutta kaikkien laput pitäisi tulla jouluun mennessä, mikäli mitään yllättäviä esteitä ei ilmaannu.

Toinen kauppaa hillitsevä tekijä on mielettömän korkea korkokanta. Olen keskustellut yritysjohtajien kanssa Nivalassa ja he ovat hyvin huolestuneita tilanteesta. Korkea korko rasittaa kauppojen ja yrittäjien varastoja ja muutoinkin liiketoimintaa. Myös kotimaan kulutus laskee huimasti. Ihmiset yrittävät hädissään kuroa lainojaan suppuun ja eivät uskalla suorittaa pakollisiakaan hankintoja. Rahamaailma ajaa nyt ihmisiä liian kovalla kädellä nurkkaan. Kulutuksen supistuminen merkitsee aina työttömyyttä ja lamaa. Jostain pitäisi löytää ne tervehdyttävät voimat, jotka saisivat uskon palaamaan. Eihän tässä tule joulumieltä ollenkaan, jos valtion ja yhteiskunnan asiat jäävät vielä joulun yli hajalleen pöydälle.

30.11.1991

 

Satuin seuraamaan illalla rykinaikaa televisiosta. Siellä kaksi älypäätä paransi maailmaa. Haastattelijana oli Saska Pentinpoika Saarikoski ja haastateltavana intellektuelli Pentti Linkola. Molemmat tuttuja persoonia. Saska ratsastaa paljon kuuluisan isänsä maineella. Pentti Saarikoskihan oli varhain kypsynyt.

”Minä lapsena vanhaksi vanhenin, en nuor ole koskaan ollut. Minä kerran kesästä haaveilin, muta haavehet nuo oli hullut.”

Tämä tosin oli Eino Leinon riimitys, mutta sopii hyvin Saarikosken Penttiinkin. Hänhän kehittyi jo lapsena ajattelijaksi. Luki 16-vuotiaana Helsingin yliopistossa vanhaa kreikkaa ja itämaisia kieliä. Oli parikymppisenä jo tunnettu runoilija ja kääntäjä. Kuoli iällisesti varsin nuorena, mutta kaiken nähneenä. Vetäytyi kaikessa hiljaisuudessa Valamoon kuolemaan ja sinne myös haudattiin.

Näyttää, että tämä poika on perinyt maineen ohella myös isänsä geenejä. Niin on isänsä näköinenkin. Teki kimurantteja kysymyksiä Linkolalle ja taustatietojakin oli.

Niin ja mistä nämä miehet puhuivat. Linkolahan tunnetaan rajusti kantaa ottavana ammattikalastajana ja kirjoittajana. Hän puhuu luonnon saastumisesta ja ihmisten ahneudesta niin rajusti, että hänet on leimattu tuomiopäivän profeetaksi. Neuvostoliiton saastumisesta Linkolalla oli oma näkemys. Onhan se nyt tämä kommunistinen järjestelmä paljon parempi, kuin kapitalisinen järjestelmä. Niin tehoton, että nyt ne ovat saastuttaneet vain omat öljykenttänsä, kaivoksensa ja satamiensa ympäristön, kun ovat ähertäneet alkeellisin menetelmin ja vastuuttomasti. Heidän tuotteensa ovat huonosti ehtineet  ja ylettyneet maailmaa saastuttamaan. Suomenkin kaatopaikat ja luonto on täynnä kapitalististen maiden roinaa, autoja, jääkaappeja, pesukoneita ja muuta vaarallista jätettä. Vähät sielä on venäläisten jätettä, vaikka ollaankin rajanaapureita, puolusteli Linkola.

Paljon ei toivoa nää tämä yksinäinen taistelija Suomen ja maailman tulevaisuudesta. Ihmisistä 99,9 prosenttia on  vain tiettyä lajikuntaa, joka ei pysty ajattelemaan itsenäisesti, totesi Linkola. Ajaudumme kestämättömään ja mielettömään tulevaisuuteen, ennusteli tämä profeetta.

 

Niskakankaiset, ojalanperäset, hakuperäset ja mehtäperäset tekevät yhteistuumin Nivalaan ensimmäistä haja-asutusalueen yleiskaavaa, eli maankäytön suunnitelmaa. Miten kylää rakennetaan tulevaisuudessa ja periaatetta käydään siitä, millä ehdoilla yhteiskunnan ohjailuun mennään.

Kylätoimikunta on tehnyt päätökset eräistä ohjeista, jotka varmasti tulevat koskemaan koko kuntaakin. Karjatiloille on esitetty ”suojavyöhykkeet”, miten lähelle rakentaminen olisi suotavaa. Sikaloille suojavyöhykkeeksi on esitetty 150 metriä ja karjatiloille 100 metriä.

Nimenomaan maaseudulle rakentamisessa on tulevaisuudessa pelätty syntyvän skismaa, kun vieressä on voimakas karjatila, joka levittää lietelantaa ja tuoksahtaa ne rehutkin. Skismaa ei synny yleensä ensimmäisen sukupolven aikana, mutta kun kylälle muuttaa diplomi-kosmetologi, niin kuin Haikalan Eino aikanaan sanoi, niin silloin voi syntyä kränää.

Lämmittävää oli nähdä, miten yksimielisiä kylät olivat ympäristömaiseman säilyttämisen osalta. Kyläraitti ja nykyiset paikallistiet puistoineen halutaan säilyttää. Siinähän se koko asumisviihtyvyyden juju onkin.

Näistä puistojen kaatamisista on takavuosilta ikäviä muistoja. Vielä toissa kesänä kävi kunnan miehet parturoimassa Niementien päässä komeita koivuja. Mukamas tien kuivatuksen esteenä. Jos parinkymmenen metrin pätkää ei pysty hoitamaan salaojaputken avulla, niin kylä on pahasta hommaa. Komeat koivut vain nurin.

Edesmennyt Nivalan tiemestari Kusti Oja teki mittavan muistomerkin itselleen hoitaessaan Nivalan kantateiden tienvarsi-istutukset. Honkirämeeltä Esson mutkaan ja Kuoppatien risteykseen saakka. Nyt on komeat istutukset, vaikka osa isännistä kyntikin heti koivut nurin. Meillä on maata niin vähän, vaikka koivut olivat tienpitäjän suoja-alueella. Karmein temppu oli, kun Kalajokilaakson Sähkön miehet parturoivat nykyisen Kimaran ja yläasteen välisen koivikon sähkölinjan tieltä. Kyllä sähkölinjan olisi voinut rakentaa edemmäs. Muutama vuosi sitten sähkölinja siirrettiin uudelleen, kun tuli kevyenliikenteen väylän rakentaminen.

Uudet koivut saatiin kasvamaan Haviston Hannun myötävaikutuksella. Hannun liike täytti tasavuosia ja röyhkeästi esitin, että pannaan jutun perään maininta, että kukkien sijasta toivomme onnittelijoiden muistavan Hannun maisemanhoitorahastoa. Rahaa tuli nätti tukko ja sillä rahalla otin koululaiset töihin ja istutettiin uudet koivut.

Ympäristön merkitys asumisviihtyvyyden kannalta on ymmärretty ihmisten taholta. Siitä on osoituksena kaava-alueellakin omakotitalojen kauniit istutukset ja puut. Näyttää siltä, että kunnallistekniikan ja yhteiskuntarakentamisen osalta näitä arvoja ei vieläkään aina kunnioiteta. Niskakankaiset ja mehtäperäset rakentavat nyt kotikyläänsä tulevillekin sukupolville.

 

Öljyä ja halkoja säästyy, kun vettä satelee ja perjantaiaamuna salamoikin. Muuten tämä ei kovin jouluiselta näytä. Ojalan Jalo muisteli apteekin portailla talvisodan aikaisia säitä. Silloin oli pakkasta 40 astetta ja miehet joutuivat olemaan linjoissa ilman lämmintä ruokaa ja kun tulentekokin oli kielletty, oli ainoa konsti pitää itsensä elävänä kaivautumalla hankaan kuoppaan tai hyppelemällä. Nyt on rauhan aika, ulkona lämmintä ja jokaisella lämmintä ruokaa ainakin kerran päivässä. Mikäs on meidän elellä. Ja tulihan se tupokin.

4.12.1991

 

”Siunaa ja varjele meitä,/Korkein, kädelläs,/Kaitse ain kansamme teitä/vyöttäen voimalla meitä/heikkoja edessäs./Sulta on kaikki suuruus,/henki sun hengestäs.

Herramme, kirkasta meille/kasvos laupiaat/niin että armosi alla/toivoa rohkaisemalla/kukkivat roudan maat./Vaivoissa näytä meille/kasvosi laupiaat.

Tutkien sydämemme/silmäs meihin luo./Ettemme harhaan kääntyis,/ettei kansamme nääntyis,/silmäsi meihin luo./Alati synnyinmaalle/siipies suoja suo.”

 

(Virsi 584)

 

Tulossa on jälleen itsenäisyyspäivä. Veisataan isänmaanvirsiä. Pyydetään siunausta ja johdatusta valtion päämiehelle ja hallitukselle. Rukoillaan myös, ettei kansamme nääntyisi. Kyllä näistä vanhoista virsistä löytyy kummasti aina aikaan sopivaa sanomaa, vaikka ovat vuosisatoja vanhoja. Tosin muuttivat noita sanoja vähän, joten me vanhemmat emme ole oikein vielä niitä omaksuneet. Vanhoissa virsissä oli jykevät sanat. Asiat sanottiin halki sievistelemättä. Virsien sanoma oli ottava kuin Vesaisen Juhon tappara. Näitä vanhoja virsiä ei tehty bestsellereiksi. Niiden sanoma on kantanut aikojen ja sukupolvien yli.

Nivalassa isänmaanvirsiä veisataan nyt vuoden tauon jälkeen kirkossa. Uusittu ja ehostettu kirkko otetaan käyttöön. Tällä kertaa myös itsenäisyyspäivän juhla on kirkossa. Tätä ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Keskustelin asiasta kirkkoherra Heikki Hurskaisen kanssa, eikä hänkään muistanut milloin viimeksi Nivalassa on itsenäisyysjuhlaa kirkossa vietetty.

Sota-aikana tämä oli yleistä. Sitten seurasi kritiikin vuosikymmenet. Vasemmistopuolueet karttoivat näitä isänmaallisia juhlia. Kirkkokin katsoi parhaaksi vetäytyä tästä perinteestä turvatakseen itsenäisen asemansa ja heittäytyä ikään kuin puolueettomaksi. Nyt ollaan kasvettu aikojen yli. Poliittisesti ei ole enää merkitystä mennäänkö itsenäisyyspäivän juhliin. Nyt on muut syyt. Tuskinpa tänäkään vuonna moni työtön jaksaa lähteä veisaamaan isänmaanvirttä. Tälle isänmaalle ja hallitukselle ei hurrata. Oikeus työhön on perustuslaillinen teoriassa, mutta ei käytännössä.

 

Itsenäisyyspäivän aikoihin pohdiskellaan aina millainen olisi Suomen tilanne, jos punaiset olisivat voittaneet 1918. Millainen olisi ollut sodan lopputulos, jos Stalin olisi noihin aikoihin ollut jo voimissaan. Tuskinpa hän olisi Suomelle itsenäisyyttä antanut. Oli Suomen onni, että se käytti naapurin vallankumousta ja sekavaa tilannetta hyväkseen. Mikä olisi ollut tilanne, jos talvi- ja jatkosodan aikana olisimme menettäneet itsenäisyytemme. Olisimmeko nyt Baltian maiden tapaan hankkimassa itsellemme ja itsenäisyydellemme tunnustusta. Jos näin olisi käynyt, olisi meillä edessä ankea joulu. Kaikkia näitä pohtiessa voi kyllä yhtyä siihen, että kyllä meillä on tappelujen lisäksi ollut myös tuuria, tai pitäisikö sanoa, että sallimus on sallinut.

 

Jos vielä tuosta kirkkoremontista. Niin kuin todettiin, kirkko on rakennettu seurakuntalaisten päivätyöllä. Se on ollut melkoinen kökkä, eikä siihen aikaan tainnut olla paljon muuta syötävää kuin leipää ja suolakalaa kökkämiehilläkään, puhumattakaan kahveista.

Kirkkoa on remonteerattu monesti, mutta suuritöisin kökkä on varmaan pidetty 1875 – 76. Silloin huomattiin, että kirkko on jäänyt matalalle ja kirkko päätettiin nostaa ja asentaa alle toiset porakivet.

Perimätiedon mukaan kirkko nostettiin kiilaamalla. Siinä on tarvittu kuivaa koivukellestä kiilatavaraksi useita kuutioita. On pitänyt olla hylkeen rasvaa tai vaseliinia voiteeksi kiilojen väliin ja kymmeniä lekamiehiä lyömään kiilaa kirkon seinän alla.

Konstit ne on ollut ennenkin ja tätä urakkaa voi verrata miltei pyramidien rakentajiin. Vipu, kiila ja talja ovat jo vanhoja keksintöjä. Pääsiäissaarten suurten kiviveistosten mysteerio oli pitkään tuntematon. Muutama vuosi sitten eräs tiedemies hoksasi, että valtavia kivipatsaita on siirretty nilkuttamalla, eli heijaamalla patsasta puolelta toiselle ja kinkkaamalla sillä tavoin eteenpäin. Silloin ei ollut nostureita, eikä puskureita. Me ihmettelemme, mitä nyt tulee seuraavaksi tietokoneiden jälkeen.

11.12.1991

 

Joku eurooppalainen poliitikko totesi marraskuun puolivälissä, että Neuvostoliitossa tapahtuu uusi vallankumous joulukuun alussa. Oliko tämä Jeltsinin temppu nyt silkki- vai puuvillavallankumous. Verta ei vuotanut, mutta varmasti hikeä ja kyyneleitä. Jos ei muilta niin ainakin ”Gorbalta”.

Kyllä Neuvostoliiton presidentin kohtalosta voisi sanoa, että sen siitä saa kun kaikkensa yrittää ja kansalle myönnytyksiä järjestää.

Maailman poliitikotkin ovat sympatioineen Gorbatshovin takana. Hän on vilpittömästi yrittänyt parantaa ihmisoikeuksia ja vapauttaa kansaa kahleista. Veräjän aukaiseminen ei kuitenkaan onnistunut toivotulla tavalla, vaan vauhkoontunut lauma juoksi isäntänsä ylitse.

Ruotsikin on jo huolissaan Venäjän ja Neuvostoliiton murenemisesta. Ruotsin ei ole tarvinnut pelätä, kun pieni, sisukas Suomi on toiminut etuvartiojoukkona ja harjoittanut konsensusta, jolle muut länsimaat ja aikaisemmin Ruotsikin on naureskellut. Nyt tilanne otti jo Ruotsin uuden pääministerinkin hermoon.

Ei ole toiveita kaupan vilkastumisesta itänaapurin kanssa. Ei ole tiedossa kenen kanssa kauppaa tehdään. Huijareiksi ovat paljastuneen kauppakumppanit. Suomalaisten miltei ilmaiset voit myytiin mustasta pörssistä Kostamuksesta takaisin suomalaisille, eikä niistä ole taittu saada markankaan korvausta.

Samoin kävi puukaupoissa. Myyjällä ei ollutkaan valtuuksia ja välistävetäjä talletti vielä puurahat Suomen rahalaitokseen. Rahoja ja suomenmarkkoja olisi tarvittu kipeästi Karjalassa. Ei ihme, jos suomalaiset, eikä muutkaan länsimaat uskalla lähteä kaupantekoon ja sijoitustoimintaan näillä näkymillä. Se on Suomen kannalta huono homma, eikä suinkaan  edistä selviytymistä aallonpohjasta. Saapas nähdä, mikä on Gorban seuraava siirto ja kohtalo.

 

Nivalan kunnan asukasluku on noussut mukavasti. Lisäystä oli lokakuun loppuun mennessä 74 henkeä ja muuttoliikekin positiivinen. Nettomaahanmuutto oli 21 henkilöä, jotka ovat tulleet pääosin Ruotsista. Kiviojan Reijo vällistelikin jo, että se on sitä kaupunki-imua.

Yksi tällainen paluumuuttaja on Jaakko Palola perheineen. Jaakko palasi kotiseudulleen ja toi mukanaan vaimon ja neljä lasta. Oli rohkaisevaa käydä katsomassa, miten tämä tuore paluumuuttaja on ennakkoluulottomasti tarttunut asioihin, kunnostanut taloa ja pistänyt oman yrityksen pystyyn.

Nivala on joutunut luovuttamaan Ruotsin hyväksi paljon nuorta työvoimaa. Mutta on tästä siirtolaisuudesta ollut hyötyäkin. Monet ovat palanneet ja perustaneet menestyvän yrityksen. Muistuu tässä mieleeni ainakin kolme Karvoskylän kossia, Ojan Ville ja Jorma ja Selkäinahon Topi, jolle tosin sattui vakava takaisku tuhoisan tulipalon myötä. Ruotsinreissu on näille pojille ollut eräänlainen elämän korkeakoulu ja kokemuksia ja hankittua ammattitaitoa on voitu hyödyntää. Se on suuriarvoinen asia, että nämä miehet ovat palanneet juurilleen. Kotiseutu on ollut se ratkaiseva tekijä sijoituspaikkaa valitessa. Varmasti he olisivat pärjänneet Vantaalla tai Espoossa yhtä hyvin tai vieläkin paremmin.

Meillä on kuitenkin täällä kotikunnassa vielä paljon parantamisen varaa suhtautumisessamme oman kunnan yrittäjiin. Liian moni on joutunut täältä lähtemään katkerana, kun ei ole löytynyt tukea, eikä luottamusta omalta paikkakunnalta. Kateus on vielä yksi helmasynti, joka takavuosina näytteli vahvaakin osaa ja sen lonkerot osattiin ujuttaa toisen tielle niin, että ei ollut tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa suunnitelmia ja elämäntehtävää kotikunnassa. Tulee tässä mieleen vain Palolan Taavi, jonka mahdollisuuksiin ei luotettu Nivalassa. Nyt hän on menestyvä kauppias naapurikunnassa ja Haapajärven suurin veronmaksaja.

 

Hyvän naapurini, Raivion Askon soitan saunakaveriksi, kun elämä tuntuu tukkoiselta. Lauteilla parannetaan maailmaa ja Askolla on elämänviisauksia.

Usein puhutaan siitä, miten se tämä elämä juoksuttaa meitä ja teettää kaikenlaista, joka ei ole ollenkaan tarpeellista. Asko ei ole niitä elintason perässä juoksijoita. Yhden miehen ruokatalous järjestyy viikoksi alle sadan markan ostoksilla. Syvällisempiäkin puhutaan. Ihmisen omasta tunnosta. Mitä olisi tämä maailma, jos ihmiset olisivat eläimen kaltaisia? Paatuneellakin on omatunto, joka muistuttaa ja kalvaa, jos olemme tehneet väärin puheissa tai teoissa. Omantunnon yläpuolellakin on jokin. Elävästä elämästä löytyy esimerkkejä, milloin ihminen on ajanut itsensä rakentamaan konkeloon tai kuoppaan itsensä. Jokaisella meillä on omat konkelomme, joihin elämän varrella joudumme. Näistä selviäminen tuo ihmiseen ymmärtämystä ja suvaitsevaisuutta. Mikään ei ole niin vastahakoinen keskustelukaveri, kun hyvä, oikeassa oleva ja erehtymätön ihminen. Hänellä konkelot ovat edessä tai hän on onnistunut ne välttämään. Ihmiseksi kasvetaan vastoinkäymisten ja nöyrtymisen kautta.

 

On niitä fiksujakin ihmisiä, joilta saa voimia elämään. Minä olin eräänä iltana väsynyt työhöni ja palailin kotia ”hämärissä kipein jaloin – maksoittunein mielialoin”. Sitten tuli puhelinsoitto, joka oli kuin balsamia haavoihin. Tämä ihminen halusi kertoa omista vaikeuksistaan ja puhuminen hänellekin oli helpotus. Tietämättään hän paransi myös minun mielialojani.

Mietin siinä, että kukahan tämän henkilön pani minulle soittamaan. Tenkun Matin määrittelemänä suruttomana en uskaltanut ajatella, että se oli ylhäältä ohjattua. Oli mistä oli, kyllä ihmisen paras kaveri on toinen ihminen.

14.12.1991

 

Sain perjantaiaamuna yllättävän kirjeen. Postissa tuli minulle traktorinajokortti, joka toivottaa tervetulleeksi traktorimiesten Zetor-baariin syöpöttelemään. Nivalahan sai alkuviikon aikana valtakunnallista mainosta, kun television ajankohtaisessa ohjelmassa esiteltiin Helsingissä avattu traktorimiesten Zetor-baari. Ohjelmaan oli käyty tekemässä pätkä Nivalan Ringistä ja kerrankin pääsi Pyyn Maija puhumaan suulla suuremmalla, eikä aina kunnan napamiehet. Nivalalaisilla on nyt oma nimikkoloosinsa Helsingissä Zetor-baarissa. Mainoskikka tämäkin, mutta Nivala pääsi mukaan ja sai ilmaista mainosta. Täytyypä käyttää ajokorttia ja käydä seuraavan Helsingin matkan yhteydessä katsomassa ketä Nivalan traktorimiehiä siellä istuu. Valitettavasti Zetorin merkki on niin vähäinen Nivalassa, että moni ei tällä perusteella sisään pääsisi. Tokkopa nyt Valmetin miestäkään portilta palauttaa saatikka sitten Leylandin haltijaa.

 

Oli historiallinen päivä perjantaina. Istuin toimittajan ominaisuudessa viimeistä kertaa Nivalan kunnanvaltuustossa. Oli maalaiskunnan viimeinen valtuustonkokous. Kalajaskan toimittaja Lassilan Jouko totesikin, että nyt loppuu Nivalasta kokonaan kunnalliselämä, kun tulee kaupungiksi muuttuminen. Kokouksen aluksi tehtiin palkattomat ylennykset, eli keskeiset virkamiehet nimitettiin kaupunginjohtajiksi, sihteereiksi ja insinööreiksi. Titteli nousi, mutta palkka pysyi entisellään.

 

Valtuusto oli vuoden tärkeimmässä kokouksessa, jossa lyötiin lukkoon ensi vuoden talousarvio. Esitellessään kunnanhallituksen hyväksymää talousarviota kunnanjohtaja totesi, että talousarvion laadintaan on liittynyt monia epävarmuustekijöitä, jotka eivät ole riippuneet kunnasta. Verotuksen viivästymisestä johtuen ei ole tietty veroäyrin kertymää. Sorsan paperin kaatuminen ja avoimet palkkaratkaisut ovat olleet vain ennustettavissa. Samoin on ollut tietymättömissä säästölakien läpimeno ja niiden vaikutukset kunnallistalouteen. Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen on vielä kesken ja sekin aiheuttaa lisää epävarmuustekijöitä, totesi Karttunen.

Talousarviossa on kuitenkin huomattava määrä säästökohteita, jotka on saatu aikaan karsimalla menoja. Kuitenkin käyttötalousmenot nousevat 3,5 prosenttia uusien palkkaratkaisujen ja eläkemenojen seurauksena. Kun otetaan huomioon inflaatio, jää reaalikasvuksi vain yksi prosentti. Mikäli äyrimäärän kasvu on ilmoitetun suuruinen ei kunnan tarvitse puuttua verontasausrahastoon, sillä äyrimäärän kasvu tietäisi tuon puuttuvan kolmen miljoonan löytymistä, totesi Karttunen.

Ensimmäisen ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Keskustan Leevi Mehtälä letkautti kunnanhallituksen puheenjohtajalle, että kunnanhallitus on todennut, että kaikki mahtuu kunnan kyytille, mutta riittääkö polttoaine, tiedusteli Mehtälä. Mehtälä tunnusti, että esitystä ei voi pitää löysänä. Käyttötalousmenojen kasvu on siedettävä. Peruspalvelut pystytään säilyttämään. Elinkeinoelämä saa vähemmän, mutta siitä huolehditaan. Sosiaalipuolella kasvua on enemmän. Kaikki tarpeelliset ja hyväksyttävät säästökohteet on etsittävä. Toimeentulotuki on kasvanut ja nämä ovat lakimääräisiä velvoitteita. Tuntikehitystä koulutoimessa ei ole käytetty leikkurina. Äänestysaluejaosta tehdään myöhemmin erillispäätös. Yksityisteiden rakennusmestarin virkaa ei perusteta, vaan asiat hoidetaan sisäisin järjestelyin. Ryhmämme esittää poistettavaksi arvopaperien kohdalta 300.000 markan esityksen, mikä tarkoittaa jäähalliosakeyhtiöön liittymistä. Ryhmämme on sitä mieltä, että tänä aikana kunnalla ei ole varaa näin mittavaan investointiin. Tämä tietäisi vain yksinomaan varttipennin äyrinhinnan välitöntä korottamista yhden hankkeen osalta, esitteli Leevi Keskustaryhmän kannan.

Kokoomuksen Kalervo Mantila totesi ryhmäpuheenvuorossaan, että osa kunnallishallinnon kustannuksia on rakennettu viime vuosina tyhjän päälle. Onneksi nyt ollaan tultu tosiasioiden kanssa vastakkain. Ensi vuodelle on tulossa hirvittävät veronkorotukset. Kuntana meidän pitäisi kantaa huolta aktiiviväestöstä, joka nämä kunnan palvelut maksaa. Kuntainliittomenojen osalta pitäisi kunnan edustajia evästää lujemmin, että tämä suuntakin saataisiin tervehtymään. Kouluasioista pitäisi käydä keskustelua. Mikä on koulun varsinainen tehtävä. Keskusta ei pysty ottamaan kantaa koulujen lakkauttamisasiaan, vaan riitelyttää kyläläisiä, mikä on varsin huonoa koulupolitiikkaa, totesi Mantila. Jäähalliasiassa Kokoomuksen edustajien mielipiteet jakautuivat, mutta Kalervo toi omana kantanaan esille sen, että halli pitäisi rakentaa nyt kun rakentamiskustannukset ovat alhaiset.

SDP:n Maija Nivala voiteli aluksi maan hallituksen, joka ei ole saanut merkittäviä yhteiskunnallisia päätöksiä aikaan ja vaikeuttanut siten koko maan asioiden hoitoa.

Terveyskeskusmenojen kasvua ei pitäisi tuijottaa, vaan katsoa koko terveydenhuollon kenttää. Vuodeosaston osalta voidaan saada säästöjä aikaan kun sairaaloiden kuntainliittomaksuista pystytään tinkimään tehostuneen hoidon johdosta terveyskeskuksissa. Maija Nivala yhtyi Mantilan näkemykseen Keskustan haluttomuudesta ottaa kouluasioita todelliseen ratkaisuun. Nivala ei suhtaudu kielteisesti ostopalveluiden käyttöön, mutta ne on tutkittava ja selvitettävä edut ja haitat. Demariryhmä antoi edustajilleen vapaat kädet äänestää jäähalliasiassa.

Vasemmistoliiton Eila Konttila paheksui sitä, että ensimmäiseksi niistetään vanhuksilta ja pienitulosilta, kun kunta lähtee säästämään. Vanhusten tukipalvelujen määrärahojen karsiminen ja koulujen siivoojien kesänaikainen lomauttaminen koskee juuri näitä ryhmiä. Konttila ei pitänyt jäähallin rakentamista ajankohtaisena.

Tähän päättyivätkin keskustelut ja valtuutetut läksivät syömään ja toimittajat panemaan sivuja kiinni. Ensi viikolla enemmän näistä asioista. Hyvää viikonloppua.

18.12.1991

 

Sarjankylän uusjakokokous keräsi jälleen koko kylänväen kunnantalolle. Keski-Pohjanmaan Kirjapainon päällikkö Eino Laukkakin oli tullut kokousta seuraamaan asianomaisena ja tietenkin uteliaana. Vaan eipä passannut Einonkaan puuttua keskusteluun, sillä vähintään oli yhtä paljon niitä, jotka vastustivat hanketta ja kannanotto olisi merkinnyt varmasti kymmenien lehtitilausten perumista meni kummalle puolelle tahansa.

Tervakosken Kalervo soitteli heti kokouksen päätyttyä, että tee nyt myönteinen juttu, miten asia etenee. Kyllä siinä pitäisi olla jo melkoiset silmänkääntäjän lahjat, jos tuosta kokouksesta nyt kovin myönteistä olisi löytänyt. Parasta lienee kuitenkin, että vetäytyy viisaasti sivuun, eikä ole kummankaan puolella. Kerrankos se nyt niin on käynyt, että tappelijoita erottamaan mennyt on saanut itse selkäänsä.

 

Maailma menee kireäksi ja hyvän tahdon juhla pitäisi olla edessä. Mitenkähän Sarjankylän ihmisetkin voivat löytää hyvän tahdon ja sovun kylälleen, kun tunnelmat olivat kovin kiihkeät. Tavallisten ihmisten elämänpiiriin tuodaan kireyden, ahdistuksen, epävarmuuden ja jopa epätoivon siemeniä oman elämänpiirin ulkopuolelta. Yksi tällainen huonojen viestien välittäjä on tiedotusvälineiden moninainen ryhmä. Vaikka sanotaankin, että ne kertovat ajasta ja ihmisten tunnoista, niin kuitenkin niiden anti on viime aikoina ollut lohduton.

Joka päivän ykkösuutisia on televisiossa, radiossa ja lehdissä pankkien ja valtion miljarditappiot, konkurssit, lomautukset, verojenkorotukset, eläkkeiden leikkaukset ja muut ruoskalait.

Ei ihme, että ihmisiä ahdistaa ja ollaan hyökkäävän kireitä. Kaikki tuntevat olonsa turvattomiksi. Maanviljelijöiden uhkakuvat tulevaisuuden osalta luovat epävarmuutta. Kenenkään työpaikka ei ole varma. Tästä luvusta tietenkin pois kunnan turvalliset työpaikat.

 

Pyhäjärvellä tehtiin historiaa. Uusi kunnanjohtaja suostui ensimmäisenä sopimukseen, että hänet saa potkia pellolle, ellei tulosta synny ja valtuusto niin päättää. Ensimmäinen tulosvastuullinen kunnanjohtaja, jota järjestelmää ei vielä kunnallislakikaan tunne. Pyhäjärven kunnanjohtajan uudet tehtävät jaettiin niin, että puolet elinkeinoelämän kehittämiseen, neljännes kunnan imagon korjaamiseen ja vain yksi neljäsosa normaaleihin rutiineihin. No, tämän valtuuston päätöksen ja kunnanjohtajan haastattelun ohella tuli jo Pyhäjärven kunnalle niin paljon imagoa, että kyllä sillä kunnanjohtaja muutamiksi vuosiksi eteenpäin varmistaa tuolinsa säilymisen ja varmasti juttuja tulee jatkumaan lehdissä vielä ensi vuoden puolellakin.

 

Joku soitteli, että eikö niitä yleisönosaston juttuja voisi vähän siivilöidä. Voi hyvä ihme, näkisittepä alkuperäiset. On sieltä ainakin nimillä osoittelut pyritty poistamaan, milloin ei ole kysymyksessä julkisuuden henkilö, jonka arvostelu on sallittava suomalaisessa parlamentarismissa ja demokratiassa. Toisaalta sitten syytetään, että ei ole terävyyttä. Siitähän päätoimittajat palkan saavat, että siivilöivät tuntojensa mukaan ja ottavat haukut luontaisetuina.

 

Kotikyläni tyttö, Eeva-Maija Haukinen on pyytänyt muistuttamaan vielä, että nivalalaiset tulisivat omalta osaltaan tukemaan Komorien saarten kehitystyötä ja ostamaan perjantaina ja lauantaina kirjastosta kauniita kalentereita. Tässäpä terveiset menivät. Toivotaan kalentereille menekkiä ja Kopsan Sepon tavoin kaupallista joulua kumarruksin.

21.12.1991

 

Rauhaton maailma ja jouluun täytyisi ihmislasten käydä. Pahasti sekaisin on järjestelmät, talouden tukipilarit ja laskelmat. Epäjumalat ovat kaatuneet kurssitappioihin ja pörssin lamaan. Ontto on olo ihmisillä, jotka vain nousuun, kehitykseen, kasvuun ja hyvinvointiin ovat elämänsä rakentaneet. Rauhaton on:

 

Virta venhettä vie.

                                      Mihin päättyvi tie?

                                      Lyö kuohut purren

                                      puuta ja talkaa.

                                      Mikä ihminen on?

                                      Virvaliekki levoton.

 

Turvattomaksi tuntee ihminen itsensä kaiken tekniikan, neonvalojen ja hyvinvoinnin keskelläkin. Kestääkö tämä kaikki? Kestänkö minä itse? Valmiita vastauksia ja konsulttiapua tarjotaan ihmisen tuskaisiin kysymyksiin. Ostetut ja tarjotut vastaukset ja ratkaisut eivät rauhoita. Jotain tästä elämästä puuttuu. Mikä on se minimitekijä tällä hetkellä, joka toisi onnen ja joulun? Olisiko se rauha?

 

Minä kuulen kuin kukkaset kasvavat

                                      ja metsässä puhuvat puut.

                                      Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat

                                      ja toivot ja touot ja muut.

 

Ei tämä ole todellisuutta. Ei se edistä kansantalouden kasvua. Millä täytetään yhteiskunnan odotusarvot ja ympäristön toiveet. Heikko ei voi olla. Unelmille ja hiljaisuudelle ei ole tilaa. On liian riskaabeli hypätä pois tältä raiteelta ja kantaa Kainin merkkiä. Tämä ei ole ajattelijoiden yhteiskunta. Meidän puolesta ajatellaan valmiiksi.

 

Tuo yllä oleva kuvastaa jo omiakin tunteita. Mistä sydämen sopukoista sitä joulurauhaa löytäisi ja hyvää tahtoakin?

Elämään tahtoo tulla kyynisyys. Omaa taivaltaan vertaa toiseen. Onko hänellä ollut helpompaa? Mistäpä me toisen ihmisen puseron sisälle tiedämme. Avaudumme harvoille, jos lainkaan. Tiedän, että monen muun kohdalla tuntuu samalla tavoin. On vaikea löytää joulumieltä. Paljon on tullut kirjoitettua vuoden aikana. Osa olisi saanut olla kirjoittamatta. Kirjoittavan ihmisen täytyy uskoa unohtamiseen ja anteeksiantoon lukijan taholta. Kaikesta huolimatta hyvää ja rauhallista joulua.

28.12.1991

 

Vuoden 1991 allakka alkaa olla loppuun plarattu. Vanhan allakan lopussa oli kristillinen julistus: Kiitos ja kunnia Sinulle oi Isä rakas.

Ennen vanhaan almanakka oli talon toiseksi tärkein kirja raamatun jälkeen. Almanakasta katsottiin taivaan merkit ja säät. Milloin kuu syntyi ja minkälaisissa merkeissä. Sitä tiedettiin ennustaa säät kuukaudeksi eteenpäin. Kesällä pelättiin hallaa. Kapanpohja oli hallan merkki.

Mutta allakka hoiti myös vielä tärkeämpää tehtävää. Sinne merkittiin kaikki elävän elämän tapahtumat. Esimerkiksi lehmien ja hevosten astutukset. Tiedettiin odottaa poikimista ja varsomista tiettyyn aikaan.

Allakkaan merkittiin kevääntulo ja sulat vedet. Kylvötöiden aloittaminen. Heinänteon aloittaminen ja viljan kypsyminen leikkuuseen. Ylös merkittiin myös syntymät ja kuolemat. Ei ihme, jos allakat sitten säilytettiin vuosikymmenet. Tämäkin perinne on katoamassa.

 

Viime vuodelta olisi allakkaan tullut merkintöjä, joita harvoin sattuu historiassa yhden vuoden aikana. Persian sota oli yksi tällainen tapahtuma, josta historiankirjoitukset ovat vielä suurelta osin tekemättä. Se oli ensimmäinen YK:n vahvistama ja hyväksymä sotatoimi, jolla Saddam Hussein yritettiin lannistaa. Onnistuttiinkin ainakin joksikin aikaa, mutta Saddam on vielä hengissä ja voimissaan.

Ilman sotia ei Eurooppakaan selvinnyt. Armenialaisten ja Persianlahden sodat tuntuivat kaukaisilta, mutta Jugoslaviassa puhkesi sisällissota, joka sentään on lähellä meitäkin. Parikymmentä rauhansopimusta on tehty ja kaikki ovat päättyneet uuteen tappeluun.

Neuvostoliiton tapahtumia on seurattu henki kurkussa ja poliitikot eivät ole pysyneet perässä ja ovat sen vuoksi olleet lausunnoissaan pidättyväisiä. Kukaan ei ole tiennyt mikä on huomispäivän tilanne naapurimaassa. Nyt on taas yksi näytelmä päättynyt, eli Neuvostoliiton häviäminen maailmankartalta. Gorbatshov on työtön, maaton ja toimeton mies. Kaksi autoa ja parikymmentä turvamiestä eivät varmasti paljon pettymystä lievennä. Eikä 4000 ruplan, eli 380 markan kuukausieläkekään anna mahdollisuuksia matkustella oman maan rajojen ulkopuolelle loman viettoon.

Tuskinpa Neuvostoliiton ongelmat ovat poistuneet. Nälkä ja tyhjät myymälätiskit ovat huomispäivän todellisuutta. Hokkuspokkus-temppua ei Jeltsinkään pysty tekemään ja leiväksi ja viiniksi muuttumaan lähes 300-miljoonaiselle kansalle. Ei ole vaikea ennustaa, että Jeltsininkin kansansuosio on melko matalalla ennen kuin ensi vuosi on loppuun kulunut. Mitä sen jälkeen?

 

Entä meillä kotimaassa? Eduskuntavaalit käytiin ja oppositiossa lihonut Keskusta sai reippaan vaalivoiton. Esko Ahon harteille ja Kokoomuksen Viinaselle lankesi kuitenkin raskas perintö, eli konkurssikypsä valtio. Suosio on karissut ja vallanhohdosta on tullut piinapenkki. Kansalaisten muistikalentereihin päättymässä oleva vuosi on jäänyt monen kohdalla konkurssin, työttömyyden ja epävarmuuden vuotena. Sitä se näyttää olevan jatkossakin. Arvomaailma ja arvostukset ovat kaatuneet. Pankit ja puolueiden äänenkannattajat ovat menneet konkurssiin.

 

Päätöksentekijät ja kansa ovat vieraantuneet. Ministerit johtavat ja neuvottelevat Euroopan-yhteisöstä. Rivikansanedustajista on tehty kumileimasimia. Monin äänin ja toivein ryminällä eduskuntaan äänestetty ja maatalouden pelastajaksi toivottu Markku Koskikin on ollut hiljainen mies. Sarjankylällä hän joutui tunnustamaan äänestäneensä vientimaksujen korottamisen puolesta toteamalla, että minkäs mahdat, kun on Puran ja Haaviston nimi jo sopimuksessa.

Politiikan aiheetkin ovat menneet kaukaisiksi. EY on ollut koko vuoden taikasana. Enää ei lehdet kirjoittele maakunnallisista tavoitteista. Ei ole karvalakkilähetystöjä. Ennen oli konkreettisempia aiheita. Kalajoen pengerrystä, Rahjan sataman ruoppausta ja Pohjois-Suomen sopimusohra-asioita. Niiden päälle sentään jotain ymmärsi. EY:stä yksi puhuu yhtä ja toinen toista.

 

Mitäs sitä muiden asioista. Mitenkäs se Jansulla on mennyt? No, ei valittamista. Pellot on ollut suurelta osin paketissa. Kauraa oli jonkin verran. Luomukauraa, mutta ei kelvannut myllyille. Knuutin Markun lehmät ovat kauran jalostaneet maidoksi.

Kymmenen vuoden rakennusremontti Veelanninpuhdossa alkaa olla loppusuoralla. Hitaasti se käy rahattomalta, kun lotostakin tulee niin hitaasti apua. Kaksi ja lisänumero ei helpota likviditeettiä. Virkkulasta raahattu pytinki on kohta asumiskunnossa, mutta laskuja tulee vielä varmasti puoli vuotta.

Eläkepäivän mökkiä. Jokainenhan meistä on ”rusoolainen” ja unelmoi pääsystä punaiseen tupaan järven rannalle muikulaperunaa  kasvattamaan ja sianporsasta lihottamaan luontaistalouden menetelmin. Näillä unelmilla sitä jaksaa lähteä uudelle vuodellekin.

Unelmia pitää olla, muuten elämä käy yksitoikkoiseksi. Unelmia teillekin ja hyvää uutta vuotta.