Vuosi 1992

4.1.1992

 

Nyt sitä ollaan niin kaupunkilaisia että. Valtakunnan ja naapurien lehdet kirjoittelivat vähän happamasti. Mitäs me niistä välitetään.

Nivalan kunnan kaupunkijuhlille valmistuneessa kuntahistorian esitteessä kerrotaan kuntamuodon synnystä ja silloinen kappalainen Anders Henrik Gummerus oli Nivalan kunnallishallinnon perustamisen aktiivinen käynnistäjä. Näin kertovat asiakirjat:

”Nivalassa otettiin kunnallishallinnon perustaminen esille pitäjänkokouksessa jo vuoden 1866 alussa eli siis pari vuotta ennen asetuksessa myönnetyn viivähdysajan umpeenmenoa. Tällöin kappelin miehet kuitenkin totesivat, että ei vielä voida perustaa hallintoa, koska köyhyyden vuoksi ei voida palkita niitä kustannuksia kuin sitä toimeenpannessa voisi seurata. Lykkäyksen saantimahdollisuus houkutteli anomaan viivykkiä, elettiinhän juuri raskaiden katovuosien aikaa. Nivalan silloinen kappalainen Anders Henrik Gummerus ei kuitenkaan lannistunut, vaan hän otti perustamisasian uudelleen esille kesäkuun 28. päivänä 1867, jolloin yksimielisesti päätettiin perustaa kunnallishallinto kappeliin. Niinpä kunnallishallinnon nopea toteuttaminen on Nivalassakin luettava suurelta osalta tarmokkaan kappalaisen ansioksi.

Uuteen hallintoon siirtyminen ei muodostunut Nivalassa niin käänteentekeväksi kuin useimmissa maamme kunnissa, vaan monet siteet liittyvät kunnallishallinnon entiseen pitäjänhallintoon. Päätettiin, että virkaa toimittava pappeus seurakunnassa toimisi kuntakokouksen puheenjohtajana. Seurakunnan kirjuri Israel Karvosenoja valittiin kunnankirjuriksi. Yhteys pitäjänhallintoon säilyi ainakin vertauskuvallisesti kunnan taloudenhoidossakin, kun kassa-arkku saatiin papin suosiolla pitää pappilassa.”

Lauri, Heikki ja Jaakko Heikinpoika ovat suoraan alenevassa polvessa tämän maineikkaan papin jälkeläisiä. Israel Karvosenoja oli aikansa valistunut mies, joka tuli perustetun kunnallishallinnon johtoon. Hän oli muun muassa säätyvaltiopäivillä edustajana.

Karvosenojan jälkeen kunnankirjuriksi tuli H. E. Olkkonen ja hänen jälkeensä Kalle Junttila. Jos jätetään laskuista pois Esko Kärkkäisen lyhyt sihteerikausi, niin Reino Kivioja on vasta neljäs kunnansihteeri Nivalassa ja tämä virka näyttää olevan Nivalassa eläkevirka.

 

Nivala eli suuruudenpäiviään 1930-luvulta alkaen aina 1950-luvun loppupuolelle saakka. Nivalan asukasluku, noin 13.000, oli ylivoimaisesti Kalajokilaakson suurin. Ylivieska ehti edelle vasta 1970-luvulla.

Nivala tuotti parhaimmillaan kolmanneksen maan heinänsiemenestä. Nivalan Osuuskauppa oli maaseutukaupoista kolmanneksi suurin Perniön ja Kuusamon jälkeen liikevaihdossa.

Nivalasta oli parhaimmillaan kolme kansanedustajaa ja vähintään kaksi. Syntyvyys oli jopa 400 uutta nivalalaista vuodessa. Oli siinä silloisella kätilöllä ja kunnanlääkäri Karmalla askaretta.

Sitten lupsahti pahasti 1960-luvulle tultaessa. Tuli suuri maaltapako ja työttömyys. Nivalassa ei ollut koulutusta eikä työpaikkoja. Kunnallishallinto oli uinahtanut, eikä teollisuutta muutoinkaan katseltu tavoiteltavana. Se oli Maalaisliiton näkemys. Enemmän satsattiin maatalouden kehittämiseen, mutta se oli väärä valinta.

 

Vuosi on vaihtunut. On tehty hiljaista tiliä elämästä . ”Itse kukin kohaltaan”, niin kuin Kuppa-Jaska toteaa. Kyllähän sitä tilintekoa on käyty. Kirjoittavana ihmisenä minun mieltäni painaa, että ei tahdo aina jaksaa syttyä kirjoittamaan. Jotenkin turtuu, vaikka tietää, että ihmiset odottaisivat itsekin jotain sytyttävää omaan elämäänsä, eikä turhia jaarituksia.

Olen haaveillut siitä, että saisi joskus aikaan paneutua tosissaan kirjoittamiseen. Olen luvannut niin monesti mennä ulkonivalalaisia tapaamaan ja kirjoittamaan heidän elämästään vieraalla maalla tai uudessa elämänympäristössä. Tämäkin näyttää jäävän haaveeksi. Tällä iällä toivoisi jo vapaahetkiä itselleenkin. Näyttää siltä, että minua pidetään lyhyessä marhaminnassa. Se ehkä on minun parhaaksi. Joutilaisuus saattaisi tuoda tullessaan sellaista, jota en kestäisi. Minulle työnteko saattaa olla siunaukseksi. Mutta saahan sitä joskus tunnustaa väsymyksensäkin:

”Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.

Mies ole köyhä, kalliit on laulujen lunnaat.

Kaikkeni annoin, hetken mä heilua jaksoin

haavehen kullat mieleni murheella maksoin”.

Ehkäpä moni muu voi tuntea samalla tavalla. Ihmiselämään kuuluu myös hetkittäinen väsymys ja monen kohdalla se johtuu epävarmoista tulevaisuudennäkymistä. Ihmisen ei tarvitse kuitenkaan kantaa yksin epäonnistumistaan tai väsymystään. Sitä varten on ystävät. Nöyrtyminen ja avautuminen voi ollakin uusi voimanantaja ja rikkaus elämässä. Tästä ystävien ja lukijoiden tuesta minäkin voimani ammennan ja toivon tätä voimavaraa myös jatkossakin.

Toivotan kaikille lukijoilleni HYVÄÄ UUTTA VUOTTA.

9.1.1992

 

Nivala-niminen kaupunki järjesti viime perjantai-iltana ensimmäiset ”kokkarit”, eli kutsuvierastilaisuuden kaupunkisäätyyn siirtymisen johdosta. Taisi olla muuten ensimmäinen kerta, kun Nivalan kunnan historiassa kallisteltiin laseja ja seurusteltiin jäykkänä. Uutuuden viehätystä ja sivusta seuranneesta tuntui, että vieraat olivat rennompia kuin oman pitäjän miehet ja naiset. Heille se oli rutiinia. Nivalalaisille vasta aloittelua.

Ei voi sanoa kuin Iisraelin pidoista, että monet ovat sinne kutsutut, vaan harvat ovat valitut. Kaupunki kutsui lähes viisisataa vierasta ja suurin osa kutsua myös noudatti. Raudaskosken Väinöllä, Karttusen Paavolla ja Järvelän Martilla oli mairitteleva tehtävä ottaa vastaan vieraita ja onnitteluja. No, sen ilon suo, sillä on niitä kunnan hommissa kitkuisiakin asioita, eikä aina silitellä myötäkarvaan.

Taisi olla uudella maaherrallakin ensivierailu tässä ominaisuudessa Nivalaan. Kansanedustajista oli paikalla ainakin Mattila, Savela, Alaranta ja Vuoden mies-arvonimestä onnitteluja vastaanottanut Erkki Pulliainen. Piirihallintomiehiä oli ainakin Hintikan Paavo ja maaseutupiirin Koskenkorva. Naapurikuntien edustajatkin olivat tulleet paikalle. Kunnanhallitus varmisti selustansa juhlamenojen joustavasta kirjauksesta kutsumalla paikalle runsaasti paikkakunnan yrittäjiä ja veronmaksajia.

 

Nivalan seurakunnan aktivistit ovat ottaneet auttamiskohteekseen inkeriläisen Kupanitsan seurakunnan. Kirkkoa on remonteerattu ja nyt on lähdetty kehittämään seurakunnalle 20 hehtaarin perunapeltoa ensi kesäksi. Kalustoa lastattiin Taanilan Kallen johdolla tiistaina rekka-autoon. Vanhalle ”massikalle” pantiin työkalut völijyyn. Kupanitsan seurakunnan pitäisi sitten pärjätä pottutileillä, kun venäjänmaalla ei saa kantaa vieläkään kolehtia kirkoissa, eivätkä kirkot saa tulla kansalaisten taskuille verotuksen muodossakaan.

Onkohan Inkerinmaalla parempi komento kuin Eestissä ja Venäjällä. Siellä siemenperunat ja kauransiemenet jäivät pellon päähän ja unohtuivat kylvämättä. Taanilan Kallellahan on nyt aikaa eläkepäivinä hoitaa näitä kansainvälisiä asioita. Tuntuu vain siltä, että kyllä Kalle ja kumppanit joutuu perunan istuttamaankin, jos satoja aiotaan korjata. Entäs sitten syksyllä? Sadon korjuu on aina lipsunut itäisissä naapurimaissa ja taitaapa tulla melkoinen potunnostokökkä nivalalaisille ensi syksynä, mutta sehän olisi mukavaa, kun pääsisi vielä kunnon kökkään. Minä ilmoittaudun jo nyt mukaan, jos lähtijöitä tarvitaan.

 

Pentti Linkolalla on monta ammattinimikettä, kalastaja, tiedemies, maailmanlopunmanaaja, poheemi  ja niin edelleen. Pentin puheita ja kirjoituksia on aina seurattu. Yleensä hän toteaakin, että ainoastaan yksi prosentti ihmisistä ajattelee omilla aivoillaan. Lääketiedepäivät saivat tavanomaisuudesta poikkeavaa lisäväriä, kun Pentti Linkola kutsuttiin näille arvostetuille päiville luennoitsijaksi.

Keskiviikon Keskipohjanmaasta osui silmiini Linkolan vierailusta tehty artikkeli iskevällä otsikolla: Lapsikuolleisuuden vähentämien emämunaus. Lainataanpa tähän Linkolan mielipiteitä nykyisestä maailmanmenosta:

 

”Linkolan mielestä nyt olisi pistettävä kädet ristiin ja rukoiltava, että nykyinen lamamme syvenisi kymmenkertaiseksi. Näin saataisiin matkailu, rakentaminen ja tavaran tuottaminen vähenemään.”

 

Kommentoikoon jokainen itse mielessään Linkolan ajatuksia. Ei ne ainakaan ole tavanomaisia. Hyvää alkanutta vuotta.

15.1.1992

 

Kyllä se Suomi pärjää. Taas porskutellaan koko länsimaiden tilaston kärjessä. Viimeisten tietojen mukaan on osoitettu: ”Oi kallis Suomenmaa”.

Kyllä me olemme rakennelleet itsellemme sellaisen ihannevaltakunnan, jossa kaikki pitäisi olla hyvin. On sosiaaliturvaa, yhteiskunnallisia ilmaispalveluja ja kalliita palveluja. Taitaa vain käydä samoin kun naapurissa, että ihannevaltakunta ei toimikaan. Sorsan paperi olisi ollut leikkaus ja lähtö siihen suuntaan, että ymmärretään se tosiasia, että olemme hinnoitelleet itsemme ulos. Se kaatui vuorineuvosten peliin.

Syömisemme maksaa. Eväskori on meillä maailman kallein. Tuottajahintoja on tiputettu, mutta alennukset häipyvät jonnekin. Tämä aika kypsyttää tuottajia ja kuluttajia suoraan keskinäiseen kauppaan. Tuottajilla pitäisi olla valmiuksia tähän, sillä tämä saattaa olla varsin merkittävä kauppatapa tulevaisuudessa, kun suolivyötä kiristetään ja syömisessäkin on pakko säästää.

Meillä on kyllä paljon ihmisten tottumuksesta johtuvia kulueriä. Nivalassakin taitaa pyöriä ainakin kuuden leipomon leipäautot aamuyön tunteina. Jokaiselle pitäisi olla leipää maun mukaan. Asiakas on aina oikeassa ja oululaisen viipaleita täytyy tilata, vaikka niitä ei menisi kaupan hyllyltä kuin muutama paketti viikossa. Auto tekee mutkan ja eikä se ole ilmainen, kun siihen lisätään rahdin lisäksi laskutuskulut, verot ja muut liikekulut.

Sen verran on kustannusjahti auttanut, että Nivalassa ei ajele enää viiden meijerin keräilyautot niin kuin takavuosina. Lihankeruussa on vielä vapaat markkinat ja pysyvätkin. Isännillä on valinnanvapaus ja he kilpailuttavat reippaasti teurastamoja ja seuraavat tilannetta. Joka tapauksessa kuluttajat alkavat kysellä entistä lujempaa elintarvikkeiden hintojen perään.

 

Itäisen naapurin tilanne pitää meitä suomalaisia jatkuvasti varpaillaan. Pitää koko Eurooppaa ja maailmaa. Ei ihme, jos Yhdysvaltain presidentin pumppukin reistailee, vaikka meinaa panna koko homman vitsiksi. Se kuuluu amerikkalaiseen elämänmenoon. Presidentillä on siellä kova valta ja miehellä pitää olla rautainen terveys.

Sotilasjohtajat pelkäävät hunningolle jääneiden Neuvostoliiton ydinaseiden puolesta. Pelko ei ole aiheeton. Sielä on nyt pyssyt ja paukut mustanpörssin tavaraa ja kun kansakunnat riitelevät keskenään ja ovat täysin arvaamattomia, niin kammottavalta tuntuu tilanne.

Imua hakee nyt myös kyltymätön Islam. Ennustettu on Khomeinin suulla, että kommunismi hajoaa ja Islam voittaa maailmanvallan. Näin Iranissa uskotaan ja ystävyyttä hierotaan yli rajan ja aseita piilotetaan kaftaanin alle.

Liepuskan loppuminen kaataa henkilökultit. Nyt vaaditaan Jeltsinin eroa, vaikka se vajaa kuukausi sitten oli kaiken pelastaja. Taas on esillä Stalinin kuvat ja kymmenet tuhannet marssivat. Suomessakin alkaa usko horjua naapurin avustamiseen. Avustuserät varastetaan ja kaupitellaan länsivaluutan toivossa. Kansalaisilla ei ole varaa ostaa elintarvikkeita. Nyt kuohuu myös Baltiassa. Oppositio haluaa valtaa, mutta ei silläkään ole antaa öljyä lamppuun eikä leipää pöytään. Pysyisivät vain nuo mellakat rajan takana.

 

Lueskelin illalla nukkumattia odotellessa Apu-lehteä. Siinä oli artikkeli itsemurhista ja suomalaisten mielenterveydestä. Mielenkiintoinen asiakohta oli, kun asiantuntijalääkäri itsemurhien kriisiryhmästä kertoi, että lamalla on positiiviset puolensakin. Kun vaikeudet koskevat yhä suurempia ihmisryhmiä työttömyyden, konkurssien ja henkilökohtaisten epäonnistumisten kautta, niin monet saavat siitä tukea itselleen. Havaitaan, että monilla muilla on vaikeaa ja itsetunto palautuu. Epäonnistuminen tai työpaikan menettäminen ei tunnu niin pahalta. On muitakin samanlaisia kärsijöitä. Ehkäpä tämä aika yhdistäisi kansaa muullakin tavoin ja kaikki tämä olisi meille opiksi ja siunaukseksi. Saunattiin taas illalla Raivion Askon kanssa ja parannettiin maailmaa. Asko yhtyi Linkolan näkemyksiin, että lama saisi tulla, sillä sitä ei vielä olekaan. Se opettaisi Suomen kansan oikeaan ja terveelliseen ajatteluun.

 

Kävin maailmalla, eli Oksavalla. Lähetin Häkkilän Tuomolle kortin, että olen nyt täällä Oksavalla. Täällä on kymmenen astetta pakkasta ja ihmiset ovat höyliä. Tuomo ja monet muut lähettävät aina meikäläiselle ärsykkeeksi komeita rantamaisemakortteja milloin mistäkin suunnasta maailmaa.

Oksavan reissu pudotti suomukset silmistä. Aikanaan ihmeteltiin, millä ne espanjalaiset tulevat toimeen. Toinen puoli myy arpoja ja toinen puoli kansasta ostaa. Oksavalla on lehmät menneet lopullisesti umpeen, mutta yllättävästi kaikilla on työtä, särvintä ja toimeentuloa. Rohkaiseva esimerkki myös Nivalan kylien kehittäjille ja esimerkki ei ole kaukanakaan. Jospa nivalalaiset rupeaisivat kilpasille muullakin tavoin kuin haastepyöräilyssä.

18.1.1992

 

Intimiteettilaki aiheutti sen, että syntymäpäiväluetteloita ei tipu enää seurakunnasta eikä kunnastakaan. Kuntakin on ottanut sellaisen käytännön, että mikäli luottamushenkilö tai viranhaltija ei itse ilmoita tai esitä toivomusta merkkipäivän huomioimisesta, niin kunnassa ei korvaa lotkauteta. Toisaalta aika kiusallinen juttu. Ilmoittaminen tuntuu monesta vaikealta. Ainakin toimitusten kannalta olisi joustavampi käytäntö, jos merkkipäiväluettelo saataisiin toimituksiin, josta otettaisiin yhteyttä päivänsankariin. Hän voi joko suostua jutuntekoon tai kieltäytyä.

 

EY-keskustelussa on syntymässä erikoinen tilanne. Kaikkien gallupien mukaan kansan enemmistön mielipide näyttää kääntyneen EY-vastaiseksi ja samanaikaisesti eduskunnan enemmistö EY-myönteiseksi. Eduskunta ja yleinen mielipide näyttää kulkevan ristiin. Niin se vaan näyttää Keskustankin eduskuntaryhmän enemmistö kääntyvän EY-hakemuksen kannalle. Herää kysymys, onko kansanedustajilla ja hallituksella toisenlaista tietoa kuin kansalla. Muutoinhan tämä ei ole selitettävissä. Kansalaiset eivät ole saaneet varmasti oikeaa tietoa asiasta, vai onko sitä edes olemassa?

Jotain jokainen voi päätellä omassa nupissaan. Muutamat asiat ovat väistämättömiä. Elintason lasku kolmanneksella lienee selvä asia, liitymmepä EY:n tai ei. Jokaisen pitäisi käsittää, että tällainen elämänmeno ja holtiton asuminen, mitä tapahtui 1980-luvulla ei vetele. Jokaisen pitäisi käsittää se, että näin pienellä kansalla ei ole mitään mahdollisuutta työllistää valtion ja kuntien viroissa kolmasosaa työssäkäyvästä väestöstä. Sen totesi viimeksi Nivalassa vieraillut Suomen Kunnallisliiton uusi toimitusjohtaja, joka totesi omasta järjestöstään, että 630 virkamiehellä pyöritettäisiin koko Saksan Liittotasavallan koneistoa.

 

Kun Suomi liittyi EFTA:n vapaakauppaliittoon, niin se tuntui olevan niin suuri asia. En tiedä millainen tilanne olisi, jos ei oltaisi. Ei tätä ainakaan Veelanninpuhdossa ole tiedostettu, eikä pohdittu.

Vaikeutena varmasti EY-vaikutuksia puntaroidessa on niin päättäjillä kuin tavallisilla kansalaisillakin. Koko maailman tilanne ja varsinkin Euroopan on sellainen, jota ei pystytä ennustamaan viikkoa pitemmälle. Nyt pitäisi muovata kuvaa mustavalkoiseksi – hyvä tai paha. Venäjän tilanne on täysin arvaamaton. Miten asiat kehittyvät sielä, sillä on ratkaiseva merkitys Suomen kaikenpuoliselle elämälle. Euroopasta kuuluu ääniä, että suurmaatalous on lopetettava, koska se muodostaa kestämättömän uhan ympäristölle. Tällä on merkitystä Suomenkin maataloustuotteiden tuottajille. Minä luulen, että kun asiasta lopullisesti päätetään joskus 1990-luvun loppupuolella, niin tilanne on jo paljon selkiintyneempi ja toisenlainen kuin tänä päivänä. Nythän puhutaan vasta hakemuksen jättämisestä, eikä sekään ole varmaa, hyväksytäänkö Suomi jäseneksi.

 

Yksi asia meidän suomalaisten kannattaisi kuitenkin opetella uudelleen. Sanottakoon sitä nyt vaikka talvisodan hengeksi. Meidän pitäisi enemmän keskustella keskenämme ja löytää toisemme. Eturistiriidat pitäisi unohtaa ammattikuntien välillä ja löytää yhteinen tavoite. Uutta jaettavaa meille ei tule ja jokainen joutuu luovuttamaan. Nykyistä elintasoa joudutaan laskemaan.

Uskallan esimerkin vuoksi puuttua maanviljelijän asemaan, koska olen itsekin osittain siihen leiriin kuuluva. MTK:n miehet ja kansanedustajat puhuvat maakunnassa puolestamme, mutta painavat toisenlaista nappia eduskunnassa. Maanviljelijäin joukko on pienenenevä, eikä puolustajia eduskunnassa ole monia. Nyt kannattaisi muuttaa suuret kansalaiskokoukset, joissa esitetään vaatimuslistoja, pr-tilaisuuksiksi suomalaista kuluttajaa ja kanssaihmistä kohtaan. Tuottajat tulevat tarvitsemaan entistä enemmän kaikkien suomalaisten ja kuluttajien hyväksymisen. Ei ole oikein ja tulosta tuottavaa, että juopaa uhmakkaasti syvennetään puolin ja toisin. Ei ole oikein sekään, että uhmalla juodaan vichy-vettä ja levitetään leivän päälle margariinia. Kotimaisen kulutuksen lasku pelottaa.

 

Maailmanparantaminen on kaukainen asia. Omakohtainen parannuksen teko alkaa kuitenkin itsestä. Nivalan nuoret tuottajat ovat fiksua porukkaa. He tekevät työtä huomisen Nivalan parhaaksi. Suvaitsevalla kunnallispolitiikalla ja avoimella maatalouspolitiikalla he voivat saada paljon aikaan Nivalassa.

22.1.1992

 

Viime viikolla tuli televisiosta kaksi ohjelmaa, jotka puhuttelivat. Toisessa käsiteltiin uusnatsismin nousua Saksassa. Toisessa ohjelmassa esiteltiin Venäjän viimeistä keisaria, hänen perheensä murhaa ja haastateltiin Romanovien suvun päämiestä, suuriruhtinas Vladimiria.

Uusnatsismin noususta puhuttiin myös maanantai-illan ajankohtaisohjelmassa ja sitä kysyttiin myös maanantaina Nivalassa vierailleelta valtiovarainministeri Iiro Viinaselta.

Joku on sanonut, että Saksan kanssa pärjää niin kauan kun se on polvillaan maassa ja pistin kurkun päällä. Heti kun se on pääsemässä jaloilleen, syntyy vaikeuksia. Vanhimmat muistavat, että kaksi kertaa Saksa on tullut jo tällä vuosisadalla riskiksi ja aina on syttynyt maailmansota. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä oli runsaat parikymmentä vuotta. Nyt Saksa on malttanut olla rauhassa pian 50 vuotta, mutta vastahan se runsas vuosi sitten yhdistyi. Tätä Saksan vallankasvua pelkäävät monet EY-vastustajatkin ja kun kuunteli saksalaisen lehden tekemää mielipidetiedustelua, niin pelot vain syvenevät. Kolmasosa oli selvästi sitä mieltä, että Hitlerin kaudessa oli hyvääkin ja ulkomaalaisia ei katsota suopein silmin Saksassa. Televisio-ohjelmassa natsit näyttivät propagandafilmiä, jossa juutalaisia verrattiin rottiin.

Suomalaiset EY-menijät voivat puolustella hakemusta sillä, että muutaman vuoden sisällä ehditään seurata mihin suuntaan poliittinen ja taloudellinen kehitys Euroopassa ja Venäjällä on kehittymässä.

 

Venäjällä kamppailee nyt monensuuntaiset voimat. Vanhat kommunistit kaipaavat Stalinin aikoja. Vapauteen tottuneet käyttäytyvät kurittomasti. Keisarinvallan aikaiset emigrantit ovat kokoontuneet ympäri maailmaa Eurooppaan ja haikailevat monarkian palauttamista.

Dokumenttiohjelmassa kerrottiin Venäjän viimeisen keisarin hallitusvuosista ja keisarikunnan tuhosta. Kerrottiin keisariperheen teloituksista. Haastateltiin aikalaisia ja näytettiin kuvia, miten keisaria vielä muistetaan.

Romanovien suvun päämies, ainoa elossa oleva, on asunut Ranskassa ja pääsi käymään ensimmäisen kerran syntymäpaikassaan Haikon kartanossa ja keisarien hallituskaupungissa Pietarissa. Suuriruhtinas toivoo paluutaan Venäjälle ja olisi valmis palvelemaan kansaa.

Suuriruhtinas otettiin vastaan uskonnollisin menoin. Kommunistikaudella yritettiin kitkeä kansasta pois kaikki uskonnollinen ”oopiumi”.

Kaikki mikä liittyi keisariin ja hänen perheeseensä oli kiellettyä Neuvostoliitossa.  Nyt arkistot ovat avautuneet ja kansalaiset ahmivat tietoa tapetusta keisaristaan. Sellaista on maailman meno.

 

Sarjankylällä jaettiin perjantai-iltana tunnustusmitaleja ja kunniakirjoja kotirintaman naisille. Kerrankin mitalit menivät oikeaan paikkaan. Tunnustus ei tullut yhtään liian aikaisin, sillä monet merkinsaajat ovat jo elämän ehtoopuolella.

Moni muukin tarvitsisi tällaisen kotirintamamitalin. Tulee tässä nyt mieleeni ensi lauantaina tasavuosia täyttävä Lehtokankaan ehtoisa Pirkko-emäntä. Moni talon emäntä on jäänyt hoitamaan huushollia yksinään, kun isäntää on viety politiikan poluilla tai muissa näyttävissä yhteiskunnan askareissa.

Pirkko-emäntä joutui jatkamaan siitä, mihin Pekalta jäi hommat kun koulunpito kutsui. Pirkko vaatimattomana ihmisenä kielsi tekemästä juttua lehteen. Lupasin olla kirjoittamatta juttua, mutta mitä nyt vähän jorisen tällä palstallani, joka on vähän tällaisen syyntakeettoman hommaa.

On tahditonta – ja kun puhe on mitä herttaisimmasta ihmisestä – todeta alkuun, että Pirkko on ollut luja ihminen. Lujuutta on tarvittu fyysisesti ja henkisesti. Ison talon työt on pitänyt tehdä ja ohjelmoida. Laitta lapset kouluun ja hoitaa pankkiasiat.

Pirkolla on riittänyt rakkautta vielä lähimmäisille. Kusti-setä ja Asta-täti saivat vanhuuden turvan ja hoidon Pirkon kautta. Monesti on viruteltu navettasaappaita kiireellä, kun on ollut lähtö kuoroharjoituksiin tai maatalousnaisten tilaisuuteen.

Nyt Pekka on jäänyt kotia ja kun Petrikin palaa armeijasta toivottavasti työt helppaavat ja on aikaa itsellekin. Pirkkokin on varmaan varannut aikaa eläkepäivien harrastuksille ja sitä me kaikki toivomme, että terveyttä ja tarmoa riittäisi edelleenkin. Nyt vain omatkin toivomukset huomioiden.

25.1.1992

 

Tuskinpa mikään muu lottovoiton ohella saa ihmistä niin innostumaan kuin ajatus kultamalmin löytymisestä. Amerikan suuren kultakuumeen aikana miljoonat ihmiset ryntäsivät Kanadaan ja Alaskaan kullankimallus silmissä.

Nivalassa viime päivien tiedot ovat nostaneet mielialoja uuden kaivoksen löytymisestä. Hitura on tällä hetkellä suurin työnantaja Nivalassa ja kaivoksen miehillä on leipää luvissa vielä vuosikausiksi eteenpäin. Hituran malmi löydettiin 1960-luvulla. Malmia on louhittu ja rikastettu Nivalassa jo Hituran kaivoksella pian neljännesvuosisata.

Makola toimi ennen sotia ja sodan jälkeenkin yhteensä kymmenkunta vuotta. Makolan koko tuotanto oli varsin vaatimatonta, eli Hiturassa tuotetaan vuosittain se mikä Makolassa koko kaivoksen historian aikana.

Monet miehet ovat etsineet Nivalassa sitä emäkalliota. Ainasojan Kustin näytteen perusteella löytyi aikanaan Makola. Sen jälkeen ovat monet kanssageologit kulkeneet vasara repussa pitkin sydänmaita. Aina on löytynyt kiinnostavia irtolohkareita, mutta se emäkallio on hukassa.

Hituran maanpoiston yhteydessä on löytynyt irtolohkareita, jotka eivät ole olleet Hituran malmiosta lähtöisin. Nämä lohkareet ovat olleet poikkeuksellisen paljon rikkaampia kuin Hituran malmi. Tämän kaivoksen kohdalla on niittyjen alla turvetta, savea ja moreenia kolmisenkymmentä metriä, ennen kuin päästään kallioon. Sen vuoksi Nivalassa peruskallion tutkiminen on vaikeaa.

On siinä aikanaan jäävuoret melkoisia massoja lykänneet edellään liukuessaan kohti etelää. Ammattimiehet pystyvät päättelemään paljon kivinäytteistä ja löytöpaikoista. Nykyaikaisilla mittauslaitteilla pystytään tekemään häiriökartat mittauksin muun tutkimuksen pohjaksi. Suomessa ollaan tällä alalla maailman huipulla. Jokaisella alkaa raksuttamaan, kun asiantuntijat sanovat, että irtolohkare kulkeutuu enintään kolme kilometriä emäkalliosta. Kävin torstaina ajelemassa varta vasten Hiturassa ja Haapaperällä. otin nykyisestä Hituran kaivoksesta  suunnan kohti pohjoista ja arvaapas, Eskolan Einari, mihin se merkkipaalu pitäisi iskeä. Käveleppä Einari pihamaallasi kompassin kanssa, niin huomaat itsekin asian. Taitaa tulla Ellin kanssa evakkoon lähtö.

 

Lama tuo myös kaikkea hyvää tullessaan, jota ei heti huomaa. Kierrätys on nyt päivän uusin iskusana. Tavaraa otetaan talteen ja pannaan uuteen kierrätykseen. Se mitä ei tarvita itsellä, voi olla toiselle arvokasta.

Kaikkea vanhaakin kunnostetaan. Autoja ja maatalouskoneita ei uusita entisessä tahdissa, vaan ne viedään korjaamoon ehostettavaksi

Vanhan kannattavasta kunnostamisesta on ammattikoulu mennyt aivan uusille urille. Sielä kunnostetaan vielä muutoin käyttökelpoisia, mutta vuosien varrella nuhraantuneet emännät ja isännätkin uudelleen ainakin silmälle sopivaksi.

Tämä on muuten aivan tosiasia. Oli iso tiedotustilaisuus perjantaina koululla. Paikalla oli työvoimaviranomaisia, koulujen opoja ja opettajia ja liuta lehtimiehiä. Kun vaatteiden sarjavalmistus on siirtynyt halpahintaisille Portugalin tytöille, niin Suomen ompelijoilla ei ole työtä. Ammattikoulu alkaa nyt kouluttamaan ihmisiä toisten ehostajaksi. Ihminen otetaan kokonaiskäsittelyyn. Suunnitellaan hänelle tyyliin ja persoonaan sopiva puku. Sovitetaan yhteen kampaus ja meikit ja muut ehostukset. Jos ammattikoululle vie jonkinkaanlaisen vaihtokoneen, niin palautteena tulee tyylikäs, mannermainen hieno nainen. Sanoivat, että muutamista koekappaleista ei hakija ole ollut moneen viikkoon varma, onko tässä uudessa tuotteessa mitään alkuperäistä, vai onko runkokin vaihtunut. Siltä varalta olisi hyvä merkata runko sopivalla merkillä, jos haluaa välttyä tällaisilta tahattomilta vaihtumisilta. En tiedä, mikä on uuden vaihtokoneen hinta, mutta parin vuoden käyttötakuusta ne puhuivat.

P.S. Kaikilla ei ole kotonaan noita varkauden estämiseksi tehtäviä esineiden leimauslaitteita, mutta Nivalan poliisi on luvannut auliisti auttaa ja leimata jokaisen korjaukseen vietävän.

29.1.1992

 

Paikallislehdetkin ovat joutuneet EY-keskustelun pyörteisiin, tahtoivatpa tai eivät. Kun jokaisella kansalaisella on oikeus lausua mielipiteensä asiasta, niin paikallislehti on se foorumi, jossa pienenkin ihmisen ajatukset menevät julki. Olen vetäytynyt pääministerin ja presidentin tavoin taka-alalle omissa kannanotoissa. On hyvä piilotella, kun isommatkaan eivät ole rohjenneet tuoda kantaansa esille. Olen yrittänyt kuitenkin lainailla erilaisia ja merkittäviä kannanottoja, koska monen kansalaisen mielipide tässäkin asiassa pohjautuu tunnustamansa auktoriteetin kannanottoon. Jo jonkun merkkimiehen mielipiteille ja teoille on oppinut antamaan arvoa aikaisempien näyttöjen kohdalla, niin samoin häneen luotetaan tässäkin asiassa, josta tavallisella kansalaisella ei ole juurikaan tietoa. Miten voisi olla, kun sitä ei ole päättäjilläkään ja hekin tunnustavat, että lopullinen tai mahdollinen EY-sopimus tehdään vasta vuosikymmenen lopulla, eikä kukaan tiedä, mikä silloin on tilanne. Näihin viimeksi mainittuihin haluan kuulua itsekin. On vaikea olla profeetta vuosien päähän, kun koko maailma on mylläkässä.

 

Nyt tuli kuitenkin Nivalasta selkeä kannanotto, joka saattaa vaikuttaa monen nivalalaisen mielipiteeseen. Kivi-Kalleen on totuttu luottamaan ja Kallelle on pitkä kokemus kunnallishallinnon ohella myös metsäteollisuuden johtopaikoilta. Kalle oli vuosikymmenet Metsäliiton hallintoneuvoston puheenjohtajana ja monien tehtaiden ja tuhansien työntekijöiden jalostuslaitoksen korkein luottamusmies.

Kalle soitteli ja kertoi, että hänellä on vankkumaton kanta. Se perustuu historiaan ja omakohtaisiin kokemuksiin saksalaisten kanssa. – Siellä on Nivalan sankarihaudassakin kaksi valkoista ristiä, jonka alla lepää nivalalainen mies.  Olin itse ajamassa Lapin sodassa saksalaisia takaa ja näin ne raakuudet, jolla he mennessään Pohjois-Suomea ja Lappia tuhosivat. En saa ikänä pois silmistäni sitä näkyä, jonka näin Tornion asemalla. Siellä oli oman kylän poika Kalle Uusitalo arkussa ja toinen nivalalainen, jonka nimeä en muista. He olivat Saksan armeijan uhreja. Meidän pitäisi muistaa Saksan ja Euroopan historia ja pyrkiä pysymään puolueettomina. Me olemme sotineet venäläisten kanssa monet sodat, mutta slaavilaisina minä luotan enempi heihin kuin saksalaisiin tulevissakin kohtaloissa ja elämänvaiheissa. Tällaiset terveiset Kivi-Kallelta.

 

Nivalan kaupunki näytti sunnuntai-illan konsertillaan olevansa ainakin kulttuuritoimen osalta kaupunkitasoinen. Oli kerrassaan mahtava tilaisuus ja Nivalan kuorolaulun mittava katselmus. Tilaisuus oli kaikin puolin onnistunut ja monen silmänurkka kostui vanhoista muistoista, kun mieslaulajat esittivät Nivalan Sekakuoron aikanaan sydämiin laulaman Virta venhettä vie.

Olin päivällä Raudaskylän opistolla, jossa oli hyvin isänmaallinen ja musiikkipitoinen ohjelma. Edesmenneen kanttorimme Kustaa Kiviniemen puoliso oli siellä mukana ja huomionosoituksen kohteenakin. Nivalan konsertissa Suoma ja vävypoika Esa istuivat selkäni takana ja vaihdettiin siinä mielipiteitä mahtavasta konsertista. Suomakin totesi, että aivan liian paljon yhdelle päivälle loistavaa laulua ja musiikkia, että voisi kaikki sulattaa. Jospa tätä olisi saanut nauttia pitemmällä aikavälillä, niin siitä olisi nauttinut vielä enemmän.

Ei kaikki leivästä. Kyllä omalla maaperällä seisominen ja omiin voimiin uskominen on tärkeä asia. Monitahoinen kulttuurielämä on rikkaus, joka tuo tullessaan myös henkistä ja taloudellista hyvinvointia. Monien puolesta kiitokset mahtavasta tapahtumasta.

1.2.1992

 

Ilmoitusasia on varmasti pahoittanut monen kunnanhallituksen jäsenen, valtuutetun ja kuntalaisenkin mielen. Ei niin kovin suuri asia taloudellisesti, mutta periaatteellisesti.

Asia kaatuu virkamiesten syliin. Kunnanjohtaja on virkansa puolesta esittelijä kunnanhallitukselle ja hän vastaa päätösten oikeellisuudesta. Ainakin pitäisi olla. Tästä asiasta syntyi moka, joka ei ole kunniaksi kenellekään. Luottamushenkilötkin ovat joutuneet juoksutettaviksi ja ymmärtää heidänkin turhautumisensa. Pahaa mieltä monelle syyttömälle ja kyllä siinä moni kuntalainenkin on pahoittanut mielensä.

Paha mieli on itselläkin niin monien vilpittömien luottamushenkilöiden puolesta, jotka ovat tukensa antaneet Pidisjärvi-lehdelle tässä asiassa.

 

Tämän viikonlopun kova uutinen oli Keski-Pohjan Aluesäästöpankin johtajan, Aimo Hietalan, eroilmoitus. Lyhyt viesti, jonka takaa voi vain aavistella niitä paineita, jotka tämä kova maailma voi ihmiselle heittää. Ison pankin johtajan paikalta poishyppääminen ei ole helppo ratkaisu. Se kielinee aika paljon myös tästä ajasta.

Tänä aamuna soitti yksi valtuutettu, joka on myös pankkitoiminnassa mukana. Hänenkin mielensä oli ahdistunut. Moni nivalalainen on joutunut raskaisiin tulosvastuisiin. Jos vastuut realisoidaan, niin moni joutuu täysin tyhjän päälle. Menee monta kotia ja elämää. Tuskaa, joka ei näy ulkopuolelle, mutta joka jossain vaiheessa voi purkautua ulos.

Näitä paineita on kasaantumassa myös monen muun pankinjohtajan harteille. Helppo olisi osoittaa sormella ja etsiä syyllisiä tuskaan ja hätään. Pitäisi kuitenkin kääntää sormi ensin itseensä. Olenko tehnyt voitavani sen eteen, että tuska ja ahdistus olisi vähempää.

Kyllä kait meidän täytyisi noiden lehtitaistelujenkin jälkeen löytää enemmän ymmärtämystä ja olla mieluummin tukena kuin barrikaadeilla.

 

Nivalassa on ilmestynyt kaksi kirjaa, joita saamattomuuttani en ole tuonut julki. Hanna Mäkelä on tehnyt merkittävän työn kokoamalla Nivalan kirjaston historian satavuotistaipaleelta.

Nivalan nousu pienestä pahamaineisesta Pidisjärven kappelikunnasta Kalajokilaakson suurimmaksi seurakunnaksi ja kunnaksi sadassa vuodessa on monella tavoin ihmeellinen asia. Pidisjärvi oli niin takapajuinen paikka, että täällä sai liikkua henkensä uhalla. Kalajoen emäseurakunta pisti papin Pidisjärvelle. Mitä nämä mokomat tekivätkään. Tappoivat papin. Tulla nyt pyytämän kymmenyksiä mukamas lain turvin. Ei mitään viljakauppoja tai metsopaisteja. Henki pois.

Pitkä aika ei ole siitäkään, kun kesken joulusaarnan Nivalan kirkon läpi juostiin kirves kourassa. Tappelussa häviölle joutunut yritti paeta kirkon suojiin, mutta perässä tuli mies kirveen kanssa. Sellaista oli elämä Nivalassa ennen muinoin. Missä sitten on se voima, että Nivala nousi niin nopeasti? Onko se monien heimojen yhdistymisenä vai herätysliikkeiden voimaa? Kyllä Niilo Kustaa Malmberg oli tietyllä tavalla yksi herättäjä, mutta kyllä täällä ”Pohjolan pasuunan” sanatkin kaikuivat. Nivala on tuottanut valtavasti kirjoittavia ihmisiä. Kymmeniä toimittajia ja kirjailijoitakin. Lukemisella on varmasti osansa siihen ja Nivalan kirjaston historia kannattaa lukea.

 

Anteeksipyynnön paikka on, että en ole vielä käynyt Laina Kivelällä. Lainan odotettu kirja on valmistunut. Laina ei vaatimattomana ihmisenä ole järjestänyt edes lehdistötilaisuutta asian takia. Pitäisi mennä ajan kanssa. Viimeksi olin kirjan julkistamismielessä Lainan kotona, kun piispa Auala oli vaimonsa kanssa Lainalla vieraana. Sain kaksi piispan kirjaa omistuskirjoituksin. Harvinainen lahja. Tässäpä Lainalle terveiset. Yritän tulla käymään ja kirjaasi julkistamaan.

5.2.1992

 

Venäjän tilanteen seuraaminen on jäänyt EY-keskustelun varjoon. Tilanne on varmasti huolestuttavampi, mutta mitäpä sille paljon mahtaa. Karjalan viranomaiset julkistivat jo suunnitelman, mitä mahdollisen nälkävyöryn alkaessa on tehty. Koululle on valmistauduttu evakuoimaan. Mutta mihin ne muutamat koulut riittää, jos väkeä alkaa tulvimaan Pietarin alueelta yksistään yli viisi miljoonaa. Mistä ruokaa ja asuntoja?

 

Oli se Nivalan äyrimäärän kasvu melkoinen yllätys. Taisi olla päättäjillekin. Muutama miljoona ylimääräistä rahaa. No, ei liene varaa tuhlailuun. Suuret kasvut ovat takanapäin. Monia investointikohteita olisi. Jäähallia ja uimahallia on nostettu esille.

Vähäsarjan Antti totesi uudenvuoden tapahtumassa torilla, että jos sähkökaupasta saadut 18 miljoonaa olisi pistetty heti rakentamiseen, niin Nivalassa olisi jo molemmat hallit. Nyt on turha haikailla näiden rahojen perään.

 

Kunnallisvaalitkin ovat runsaan puolen vuoden päästä. Nuoria ehdokkaita ei liene liikaa tarjolla. Nuoret ovat sen verran passiivisia politiikan suhteen, että heitä ei valtuusto- ja lautakuntapaikat kiinnosta. Olisikohan politiikan syy, että nuoret karsastavat kunnallispolitiikkaakin. Riitelyä ja jonninjoutavaa, tuumivat monet nuoret. Vanhat valtuutetut kiirehtivät jo ilmaisemaan kantansa omaan ehdokkuuteen. Jos sama mieli on vielä syksyyn saakka niin sinnepä ei monta entistä jäisikään. Kohta on lähdettävä puolueväen listojen kanssa liikkeelle ja eiköhän monen pää ja mieli vielä käänny, kun oikein maanitellaan.

8.2.1992

 

Ottia tuota – sano Aku Korhonen. On ottanut jo monta kertaa päähän ja on pitänyt kirjoittaa. Joudun käymään useasti viikossa ja parhaina päivinä kaksi- kolme kertaa Myllykartanon liikkeissä. Auto pitää saada pois kadulta siksi aikaa ja mihinkäs sen ajat muuta kuin vinottain talon eteen, jos sattuu olemaan ”parsitilaa”. Siinä on jatkuvasti kymmeniä autoja kyljettäin kuin ahneen isännän lehmät alta metrisissä parsissa. Kyllähän sitä vielä jotenkin vekslaamalla parteen mahtuu, kun aikansa ottaa eteen ja taakse. Mutta kun on juossut alas liikkeestä ja yrität lähteä pois, niin siitä ei tule mitään. Yrität työntää autoa takaperin ajoradalle ja aina on liikenteen tukkona. Tätä kun teet puolituntia perätysten, niin kyllä siinä ottaa jo hermoon. Parkkipaikalta ei näe auton takaikkunasta kuin osuuskaupan ja kauppayhtiön pihalle, mutta ei kumpaankaan suuntaan Kalliontielle, jota myöten liikenne kulkee. Ja on muuten vilkasta päiväsaikaan.

Minä olen saanut monta lievää ylinopeussakkoa ja lappuun merkitään, että liikenteen vaarantamisesta. Miksi poliisit eivät tule tähän sakottamaan, sillä tässä jokainen pakostakin syyllistyy liikenteen vaarantamiseen. Minullakin olisi varmasti ainakin sata sakkolappua jemmassa jo tältä vuodelta. Kyllä minä nyt odotan, että Nivalan poliisit antaa ajo-ohjeet miten menetellä. Vihapäissäni minä olen pyöräyttänyt etukautta talon seinänvierustoja, mutta siinä vaarantuu jalankulkijain terveys. Jostain on kuitenkin poispääsyväylä etsittävä.

Kukahan poliiseista on ollut liikennelautakunnan mukana antamassa suunnittelijoille ohjeet piirtää talon ainoat parkkipaikat näin. Talossa toimivia liikkeitä kymmeniä, mutta parkkipaikkoja vain niukasti. Liekö takapihalla lisää ja missä on henkilökunnan autot? Ei niitä tarvitsisi ainakaan siihen tukkia.

Minä luulisin, että uusien parkkipaikkojen löytyminen olisi eduksi niin liikkeiden asiakkaille kuin kiinteistön omistajillekin. Moni liike on vaihtanut jo paikkaa ja yksi syy voi olla, että mitenkäs menet liikkeeseen, kun et löydä autollesi paikkaa. En ole asiantuntija, mutta tiedän sen verran, että talon ympäriltä täytyy löytyä määrätty määrä parkkipaikkoja liikkeitä kohti. Vai onko tässä otettu huomioon, että Osuuskaupalla, Kauppayhtiöllä ja seurakunnalla on lähettyvillä tilavat parkkipaikat, jotka ovat vielä turvallisia. Minä ja moni muu odottelee Nivalan poliisilta ohjetta, miten tullaan näiltä parkkipaikoilta ulos. Sanottiinhan sitä ennen, että ihminen menee vaikka perse edellä puuhun jos on pakko, mutta tulepa näistä parsista takapuoli edellä sokkona ajoradalle, niin että et joutuisi liikenteen pysäyttäjäksi tai kolhimaksi?

 

Kansa alkaa olla kurkkua myöten täynnä EY-keskustelua. Poliitikot jatkavat vielä täydellä vauhdilla. Toimittajat tekevät radiossa ja telkkarissa joskus naurunalaisiksi ja tuuliviireiksi poliitikot palauttamalla vuodentakaisia asioita mieleen. Niin oli toissailtanakin.

Vuosi sitten miltei kaikki poliitikot olivat EY-vastaisia ja kertoivat ETA-sopimuksen Suomelle riittävän ja hyvät kauppasuhteet Neuvostoliittoon. Miltei kaikilla on nyt toinen ääni kellossa. Lyhyessä ajassa ehtii näiden valtakunnan päättäjienkin mielipiteet muuttua. Keskustan kärkimiesten mielipiteiden muuttumista nopeasti EY-myönteiseksi ei tarvitse kovin syvällisesti pohtia. Siinä käydään nyt kiivasta taistelua presidenttiehdokkuudesta. Kenestä tulee hovikelpoinen Eurooppaan ja muihin Suomen suuriin puolueisiin nähden. Yksinään ei Keskusta saa presidenttiä, vaan siihen tarvitaan toinen suurista puolueista eli luultavimmin Kokoomus ja vielä suuteeksi ruotsalaiset ja kristilliset.

Väyrynen on aavistellut jo pitkään teollisuuspiirien tuen ehdokkuudelleen ja kosiskellut devalvaatiolla vuorineuvoksia. Niinpä hän on myös EY-kannattaja. Sinne perään on kiirehtimässä myös muut Keskustan johtajat, että eivät putoaisi EY-junan lisäksi myös presidenttiehdokkaan salonkivaunusta. Muuten tätä nopeaa nutunkääntämistä ei voi ymmärtää.

Tätä juttua lopetellessa sain tiedon kahden merkittävän nivalalaisen poistumisesta keskuudestamme. Pekka Naumanen menehtyi maanantaina Nivalan terveyskeskuksessa. Juuri soitettiin, että Toivo Niskanen on saanut myös kutsun viimeiseen iltahuutoon. Molemmat olivat nivalalaisia vaikuttajia ja rehtejä miehiä. Pitkäaikainen ystävyys ja tuttavuus antoi paljon monelle minun lisäkseni elämäneväitä.

Tänään ei ehdi enempää, mutta ehkä myöhemmin heidän elämänkaartaan tarkastellaan syvällisemmin.

12.2.1992

 

Toimittajaa on moitiskeltu siitä, että olen vajavaisesti informoinut lukijoita siitä lehtiasian käsittelystä kunnanhallituksessa ja että ketkä ne viisi olivat, jotka ”uskalsivat” olla halvimman tarjouksen takana. Sain itsekin vasta kunnanhallituksen pöytäkirjat esityslistan liitteenä ja varmuuden siitä, miten kukin kunnanhallituksen jäsen on äänestänyt.

Tässäpä asian kertausta. Ensimmäisessä kokouksessa oli kaksi tarjousta. Pidisjärvi-lehti tarjosi vuodenvaihteessa ja kunta pyysi Nivala-Seuralta tarjoukset pari päivää ennen kokousta. Esityslistassa ei ollut minkäänlaista esitystä tai mainintaa tarjouksista. Maanantaina ennen kunnanhallituksen kokousta tehtiin hallituksen esitys ja siihen oli otettu mukaan tarjoukset ja levikkiluvut, sekä kunnanjohtajan esitys, että ilmoitukset julkaistaan hintaerosta huolimatta Nivala-lehdessä. Kunnanhallitus äänesti asiasta äänin 5-1 halvemman tarjouksen puolesta. Hintaero oli tuo lähes 100.000 markkaa.

Otetaanpa suora lainaus kaupunginhallituksen pöytäkirjasta:

”Todetaan, että Martti Ottavainen esteellisenä ei osallistunut tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon sekä Kalervo Mantila poistui kokouksesta ennen tämän asian pääosan keskustelua ja päätöksentekoa kello 16.40.

Keskustelun kuluessa Keijo Toivoniemi mm. Toivo Leppimaan kannattamana esitti, että hyväksytään muutoin kaupunginjohtajan esitys, mutta paikallislehdistä käytetään tarjouksen mukaisesti edullisempaa Pidisjärvi-lehteä. Pirkko Kallio esitti, että muutoin hyväksytään kaupunginjohtajan esitys, mutta viimeinen lause muotoon: ’Paikallislehdistä pääsääntöisesti käytetään laajempilevikkistä Nivala-lehteä’. Tätä esitystä ei kannatettu. Arvo Järviluoma esitti, että muutoin hyväksytään kaupunginjohtajan esitys, mutta esitti hyväksyttäväksi, että molempia paikallislehtiä käytetään siten, että huomioidaan lehtien hinnoittelu. Martti Järvelä kannatti kaupunginjohtajan esitystä todeten, että päätösesitys perustuu kunnallislain mukaiseen henkeen, jonka mukaan laajempilevikkistä lehteä ei voida ohittaa ja myös perusteena oli taustajärjestön, eli Nivala-Seuran, suurimittainen työ kotiseutumuseon ylläpitäjänä.

Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että oli tullut yksi kannatettu, kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava esitys, joten asiasta on äänestettävä ja esitti, että suoritetaan kädennostoäänestys. Äänestysesitys ja –tapa hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esitys sai yhden (1) äänen (Järvelä) ja Keijo Toivoniemen esitys viisi (5) ääntä (Toivoniemi, Jääskeläinen, Järviluoma, Leppimaa, Päivärinta). Yksi (1) hallituksen jäsen jätti äänestämättä ja kaksi (2) oli poissa.

Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen jälkeen kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupungin ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne julkisten kuulutusten ilmoitustaululla siten kuin erikseen on säädetty. Laajempaa ilmoittelua käytetään kaupungin asianomaisen viranomaisen harkinnan mukaan. Paikallislehdistä käytetään tarjoukseltaan halvempaa Pidisjärvi-lehteä.

Paikallislehtien osalta esitystä tarkennetaan kokouksessa. Kaupunginjohtaja esitti ensin päätettäväksi menettelytavan hyväksymisen, eli jätettyjen tarjousten käsittelyn. Mikäli tämä esitys hyväksytään, avataan jätetty tarjous.

Keskustelun kuluessa Keijo Toivoniemi mm. Kalervo Mantilan kannattamana esitti, että edellinen päätös pidetään voimassa eikä asiaa oteta enää tässä kokouksessa käsiteltäväksi. Arvo Järviluoma esitti mm. Martti Järvelän kannattamana, että asia käsitellään uudelleen esittelijän esityksen mukaisesti. Puheenjohtaja totesi, että menettelytavasta oli tullut kaksi toisistaan poikkeavaa esitystä, joten tässä tulee äänestää ja esitti, että suoritetaan kädennostoäänestys. Äänestysesitys ja –tapa hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esitys sai kolme (3) ääntä (Kallio, Järviluoma, Järvelä) ja Keijo Toivoniemen esitys viisi (5) ääntä (Toivoniemi, Mantila, Jääskeläinen, Päivärinta, Leppimaa).

Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus pitää 13.1.1992 tekemänsä päätöksen voimassa, eikä avaa jätettyä tarjousta asian uudelleen käsittelemistä varten.

 

Valtuusto

 

Asiasta keskusteltaessa Leevi Mehtälä mm. Jaakko Vuolteenahon ja Martti Järvelän kannattamana esitti, että asia jätetään pöydälle ja palautetaan uudelleen hallituksen käsittelyyn ja tarjousmenettelyssä toimitaan hankintasäännön mukaisesti. Puheenjohtaja totesi, että on tullut kannatettu pöydällepanoesitys, niin asian käsittely keskitetään pöydällepanoon. Valtuutettu Maija Nivala esitti, että tämä asia käsitellään nyt tässä kokouksessa. Tätä kannatti mm. Keijo Toivoniemi ja Toivo Jaakola.

Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että oli tullut kaksi toisistaan poikkeavaa kannatettua esitystä, joten asiasta on äänestettävä ja esitti, että suoritetaan kädennostoäänestys. Äänestysesitys ja –tapa hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä pöydällepanoesitys sai kaksikymmentäkolme (23) ääntä ja esitys, että asia käsitellään tässä kokouksessa kahdeksan (8) ääntä. Neljä (4) valtuutettua jätti äänestämättä. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaupunginvaltuusto oli päättänyt jättää asian pöydälle ja palauttaa sen uudelleen hallituksen käsittelyyn edellä mainituin evästyksin.”

Se siitä.

15.2.1992

 

Postin pääjohtajan Pekka Vennamon autonosto on herättänyt kansalaismielipiteitä. Vennamohan hankki kalliin virka-auton, joka hankinta sopii huonosti tähän aikaan, kun kansalaiset kamppailevat päinvastaisten asioiden kanssa.

Aikoinaan vasemmistolainen puolustusministeri Emil Skog sortui samanlaiseen helmasyntiin ja tämä puolustusministerin virka-auto myytiin sitten ministerin vaihduttua huutokaupalla. Taisi olla Pekalta vähän harkitsematon temppu, kun tulossa on kunnallisvaalitkin. No, jospa tuo asia syksyyn mennessä unohtuu. Sitä toivoo varmasti moni SMP:n kannattaja.

 

Yleisönosaston sivut pullistelevat kirjoituksia ja kuvastelevat ajan henkeä. Kun on tiukkaa, niin asioihin otetaan kantaa. Onneksi Nivalalaiset ”tappelevat” työstä, joka sinänsä on kunniallinen asia. Virkavalintoja seurataan tarkkaan, sillä työpaikka varsinkin julkishallinnossa on tänä päivänä lottovoitto sille, joka tulee valituksi.

Yleisönosaston kirjoituksissa näkyy tuollaisia ylilyöntejä, jota ilmiötä Kekkonen aikanaan kuvasi ”loiskiehunnaksi”. Kyllä sen ymmärtää, että paineita on kertynyt sosiaalisektorille ja ne heijastuvat toimituksiin saakka. Läheskään kaikki teksti ei pääse lehtien palstoille, jota kansalaiset vuodattavat. Kielenkäyttökin on kitkerää. ”Istutaan jalat pöydällä”. No, se seikka ei nyt asioita muuta eikä tee virkamiehestä tai johtajasta huonoa tai hyvää, olipa hänen jalkansa pöydän alla, päällä tai vaikkapa katossa. Keskuksenhoitajakin oli pahoittanut mielensä, että hänetkin on sotkettu juttuun.

No, nämä asiat eivät sentään maailmoja kaada. Nekin kuuluvat elämään. Vaikeita puhelinsoittoja tulee toki muuallekin kuin sosiaalitoimistoon. Ei se niin harvinaista ole, että toimitukseenkin soittaa miltei viikoittain joku elämäänsä väsynyt liikutetussa mielentilassa ja kun soitto tulee kiireisenä  päivänä vaikkapa viisi kertaa perätysten, niin kyllä minäkin olen syyllistynyt jo sellaiseen ”syntiin”, että olen sanonut tytöille, etten ole tavattavissa, jos sama soittaja on langan päässä. Onko se sitten nyt hätävale?

 

Tässä on eletty olympiahuumassa ja naisten tahtiin. Tulee mieleen Kajosmaan, Takalon, Kirvesniemen ja Matikaisen saavutukset. Erityisesti on mieleen tullut Helena Takalon kultamitali. Jännättiin Marjakankaalla Helenan äidin ja isän kanssa Helenan hiihtoa. Kyllä se oli hermoja riistävä tilanne, kun jännättiin Helenan sekuntitaistelua. Lempi-äiti ei kestänyt katsoa loppuratkaisua, vaan pakeni kamariin, mutta kun tilanne laukesi Helenan kultamitaliin laukesi myös äidin jännitys ja tuli sellainen raukeus, että Lempi ei jaksanut tuolilta nousta. Lempi-äiti tiesi, minkä työn Helena oli tehnyt lapsesta alkaen hiihdon hyväksi ja olympialaisten kultamitali on se suurin täyttymys, jota urheilija hakee uralleen. Terveisiä vain Lukkarisen menestymisen mukana Kiviojan Lempille vanhainkotiin.

19.2.1992

 

Olen joskus mollannut Rajaniemen veljeksiä, että miten niin räyhäkkään isoisän, kuin Joonas Rajaniemen jälkeläiset viihtyvät tilastohommissa. Eikö Rajaniemen suku ole ollut aina tekevää sukua ja muille on jäänyt tilastojen ja tekojen kirjaaminen.

No, kyllähän sieltä asiaa tulee ja kun tiedän, että siellä on monta nivalalaista tietoa tutkimassa ja analysoimassa, niin sitä tulee tarkempaan luettuakin. Sain hiljattain ison pinon Raija Sailaksen lähettämää tutkimustietoa, johon en ole tosin ehtinyt vielä paneutua niin, että olisin saanut tekstiä aikaiseksi. Kiitokset kuitenkin.

 

Niin, tuosta tilastoasiasta. Nivalan kaupunginhallitus sai selvityksen Nivalan muuttoliikkeestä. Yksi asia pisti silmään. Muuttoliike tulee olemaan pysyvä ilmiö, mutta Nivala on pystynyt suhteellisen hyvin väestöpohjansa säilyttämään muuttoliikkeenkin osalta. Tosin täältä muuttajia on vielä enemmän kun tänne muuttajia, mutta tilanne ei ole katastrofaalinen.

On luonnollista, että maataloudesta vapautuu väkeä ja nuorille ei löydy työpaikkoja Nivalasta. Ollaan kasvattajaseurana. Meillä synnytetään, kasvatetaan Herran kurissa ja sitten luovutetaan 100-200 nuorta ihmistä pois. Jääkiekkoseurat ja jalkapalloseurat maksavat luovutetuista ja ostetuista pelaajista huimia summia. Näistä koulutetuista ihmisistä ei kukaan maksa Nivalalle mitään. Ei kaupungille eikä kodeille.

 

Muuttoliike Kalajokilaaksossa kaupunkien ja kuntien kesken tulee olemaan pysyvä ilmiö. Työpaikka voi olla naapurikunnassa, mutta ihminen voi valita asuinpaikan syntymäpaikkansa perusteella.

Tämä antaa mahdollisuuden kaupungeille ja kunnille kilpailla asukkaista. Asuinpaikan valintaan vaikuttaa monet tekijät. Paikkakunnan palvelutaso ja viihtyvyystekijät, jotka saattavat olla hyvin moninaiset. Yksi tykkää metsästää, toinen kalastaa, joku haluaa hyvän kirjaston tai uimahallin. Miksipä ei jäähalliakin.

Takavuosina kunnat kilpailivat halvoilla tonteilla ja kunnallistekniikan hinnoilla. Tämä oli hyvä vetonaula kaupungin lähikunnille. Haukipudas ja Kempele ovat kasvaneet tästä imusta.

Nivalallakin olisi tässä mahdollisuus, jota tosin ei ole käytetty. Meillä päästettiin raakamaan hinta takavuosina ryöstäytymään mielettömyyksiin. Jätettiin kaavoittamatta peltoalueita väliin ja tehtiin kallista kunnallistekniikkaa. Meillä tonttien ja kunnallistekniikan hinta ei ole tässä mielessä imua aiheuttava. Lisäksi meillä on huomattavasti kalliimmat käyttömaksut jäteveden osalta kuin naapureissa. Myös katumaksut rassaavat melko ankarasti asukkaita.

Nivalan ei kannattasi unohtaa tätä asiaa. Tulevat rakentajat pohtivat perusteellisesti asumiskustannuksia jo ennakkoon ja taloudelliset tekijät muodostuvat entistä merkittävimmiksi. Kilpailukyky tässäkin asiassa kannattaisi turvata ainakin naapureihin nähden, niin entistä paremmat mahdollisuudet olisi saada pidettyä nivalalaiset kotona.

 

Politiikkaan on vaikea puuttua niin, ettei siitä saisi heti korvanvoidetta. Hyvä naapurini Pylkön Unto soitteli, että Pekka Vennamo ei kuulu enää SMP:n riveihin, eikä hänen tekosiaan saa panna puolueen synniksi. Eikä Pekan auto ollut uusi vaan vanhasta kunnostettu, jonka arvo on vain 600.000 markkaa, valisti naapurini.

Lisäksi Unto pahoitteli sitä, että pienen puolueen edustajat eivät tahdo saada minkäänlaista sanansijaa pöytäkirjoihin. Pitäisi se joka valtuustossa edustetun ryhmän kanta kirjata pöytäkirjaan erikseen sitä joka kerta pyytämättä, vaikka kannatuspuheenvuoroa ei tulisikaan kun on vain yksi valtuutettu.

 

Jäi aikanaan julkaisematta Nivalan koululaisten antama palaute Nivalan poliisien toiminnasta. Se oli poliisien työstä varsin myönteinen, mikä näin myöhästyneenäkin todetaan. Myönteinen on poliisin kanta myös ärhentelyyni Myllykartanon parkkipaikoista. Linnan poliisi oli selvittänyt rakennustoimiston ja tiepiirin kanssa asian perusteellisesti ja palaute siitä on tässä lehdessä. Siis kaikki parkkeeraamme väärin. Onneksi ei vielä ole sakkolappuja tuulilasiin ilmestynyt. Pitäisi olla kuulemma tien suuntaisesti autot. Mihinkähän loput parkkeeraavat? Keskustan parkkipaikat ovat vähissä. Kunnantalon asiakkaille on vain muutama parkkipaikka. Kirjastossa kolme paikkaa. Loput henkilökunnalle. Ottavatkohan suunnittelijat huomioon erikseen henkilökunnan ja asiakkaiden parkkipaikat? Nykyisin ei tahdo kirjaston ja kunnantalon osalta löytää asiakkaiden parkkipaikkoja lainkaan. Ongelma sekin. Linnan poliisi lohdutteli ironisesti, että sellaista se on kaupungissa. Niinhän se taitaa olla.

22.2.1992

 

Nivalan kunnassa toteutettiin muutama vuosi sitten hallintouudistus, kun siihen tarjottiin mahdollisuutta. Valtiovalta tarjosi kunnille mahdollisuutta hallinnon ja talouden uudistamiseen kokeilukuntana. Nivalassa lähdettiin hallinnonuudistukseen, että pystyttäisiin joustavaan ja nopeaan päätöksentekoon, kun saneerataan lautakuntia ja turhia luottamushenkilöitä ulos.

Suomen Kunnallisliiton uusi toimitusjohtaja Timo Kietäväinen oli käymässä Nivalan kunnassa ja piti puhuttelun kuntien taloudesta. Patisteli reippaalla kädellä kuntia ja kaupunkeja säästötoimiin ja virkojen uudelleen arviointiin ja tehtävien jakoon. Kyseli samalla, onko kaikki virat tarpeellisia ja eikö jotkut tehtävät voisi hoitaa yhteistoimin naapurikuntien kanssa.

Samalla hän totesi, että virheitä on tehty yläpäässäkin. Hallinnonuudistuskokeilu  oli täysi susi. Luottamushenkilöitä saatiin karsittua, mutta menot eivät ole laskeneet, vaan päätöksenteko ja byrokratia ovat entisestään vaikeutuneet. Asiat luistavat huonommin.

 

Nivalassa hallinnonuudistus heitti luottamushenkilöitä ulos kolmanneksen. Pienpuolueet jäivät tässä jaossa kaikkein heikoimmille. Virkamiesten valta kasvoi ja päätösvalta lisääntyi. Luottamusmiesten osalta on tullut paljon huomautuksia. Nyt ollaan menossa kohti virkamieshallintoa ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet heikkenevät. Asioiden valmisteluvaiheessa ei ole luottamushenkilöiden näkemys esillä ja kun päätöksiä pitäisi sitten tehdä, ne ovat osoittautuneet vaikeiksi. Tällä on melko syvälliset vaikutuksensa koko kunnallishallintoon ja demokratiaan tulevaisuudessa. Jo tänä päivänä moni luottamusmies turhautuu ja kokee työnsä toivottomaksi. Ei ole helppo saada valtuustoehdokkaita listoille.

Oikeastaan tuleva tilanne pelottaa. Jos nyt mukana oleva vanha kaarti, jolla on kokemusta asioista, jää kokonaan pois syksyn vaaleista ja tulevasta valtuustosta, niin kyllä parlamentarismi kärsii kovasti. Nuoret valtuutetut voivat joutua täysin kumileimasimiksi ja pienet junttaporukat voivat virkamiesjohdon kanssa pyöritellä asioita miten haluaa.

 

Jäähalliasiasta näyttää muodostuvan valtuustolle ja Nivalan kunnalle vaikea pala. Hanketta ajetaan tosissaan, vaikka taloudelliset mahdollisuudet ovat kovat. Hanke näyttää kaatuvan Nivalan kunnan päävastuulle.

Siitä on pari vuotta aikaa, kun Kala- ja Pyhäjokilaakson kunnat yhteistyössä perustivat työryhmän selvittämään alueen kuntien yhteishankkeita vapaa-ajan ja kulttuuritoimen rakentamisohjelmaksi. Selvitys on valmistunut ja siinä jaettiin jo kuntien kesken jäähallit, teatterit ja muut tilanrakentamiset. Missähän tämä paperi ja ennen muuta kuntien sitoumukset ovat?`

Nyt Nivalan jäähalli näyttää jäävän yksinomaan Nivalan vastuulle, vaikka hanke olisi kaikkien yhteinen. Tämä väestöpohja ei pysty kohtuudella pitämään yllä useita halleja. On laskettu, että pitäisi olla 60.000-100.000 väestöpohja, että käyttökustannukset pystyttäisiin kohtuudella jakamaan muun vapaa-aikatoiminnan ja kulttuurin suhteessa. Sievin ja Kärsämäen 75.000 markan osakepääoman panostuksella ei ole hyttysen pierun vertaa merkitystä jäähallin rakentamisen, lainojen takaamisen ja ennen kaikkea käyttökustannusten jakamisessa. Nämäkään kunnat eivät sitoudu takaukseen eivätkä käyttökulujen korvaamiseen. Haapavesi, Ylivieska ja Haapajärvi ovat sanoutuneet kokonaan irti hankkeesta. Siinä se nähdään hyvien suunnitelmien toteutuminen, kun tulisi ryhtyä käytännössä asiaa hoitamaan.

 

Olympialaiset ovat loppusuoralla. Suomalaiset ovat mitalinsa saaneet, joita lähtivät hakemaan. Urheilujohdon odotukset mitaleista täyttyivät, vaikka vielä on muutama laji jäljellä. Hiihdosta saatiin odotetut mitalit. Ampumahiihdosta ja mäenlaskusta enemmänkin. Jääkiekosta tulee odotetun kaltainen lopputulos. Olympialaisiin täytyy näin penkkiurheilijana olla tyytyväinen. Itsekin haluttaisiin talviolympialaiset, mutta kun ei ole kelkkamäkeä, eikä syöksylaskurinteitä itsellä. Ruotsin kunkkukaan ei nähnyt aatteen mukaisena, että kisat jaettaisiin ja oli osaltaan vesittämässä suomalaisten toiveita. Taitaisi olla liian kova urakka, jos ryhdyttäisiin kottikärryillä ja kaivinkoneilla rinteitä rakentamaan. Se ei onnistu muilta kuin Linnan Taunolta.

26.2.1992

 

Nyt ei pitäisi olla toimittajilla valittamista uutisaiheiden puutteesta ainakaan Nivalan osalta. Viime viikonvaihteeseen ja alkuviikon päiviin on sisältynyt niin paljon merkittäviä asioita, että on suoranainen runsaudenpula.

 

Kuumin asia on tietenkin oman meijeritoiminnan lakkaaminen Nivalassa. Vaikka tätä on aavisteltu jo vuosia, tuli Normilkin ilmoitus silti shokkina monille

nivalalaisille. Tunteet ovat käyneet kuumina. Lauantain vastaisena yönä oli meijerin lipputangossa liehuva Normilkin lippu käyty laskemassa puolitankoon. Se oli yksi protesti.

Vaikka Nivalan toimipisteen merkitys koko maan meijeriteollisuudelle ei ole kovin suuri asia, niin nivalalaisille maidontuottajille ja viljelijöille se on kipeä tunneasia. Mitkään järkiperustelut eivät mene perille. On tiedostettu ja kehuttu, että Nivala on maan toiseksi suurin maidontuottaja ja suurin naudanlihantuottaja. Ollaan ykkösiä maatalouspitäjien hierarkiassa. Tämä koetaan itsetunnon kolhuna. Ei ihme, jos jotkut sanovat, että isät kääntyisivät haudoissaan, jos tämän tietäisivät.

Nivalalaiset ovat hyvässä uskossa rakentaneet ja kehittäneet omaa tuotantolaitostaan. Nivalan suuri maitomäärä ja ajanmukainen juustola ovat taanneet tuottajille korkeaa tilityshintaa, jota on viime vuosina jarruteltu sen takia, että muut eivät sitä hyväksy ja korkea tilityshinta näkyy tilastoissa ikävänä piikkinä.

Vuodesta 1984 vuoteen 1990 Nivalan Osuusmeijeri investoi rakentamiseen ja koneisiin ja laitteisiin noin 35 miljoonaa markkaa. Samalla vauhdilla on ollut mahdollisuus myös tehdä poistoja. On ollut värkissä varaa, mutta siitä huolimatta tulevaisuus on jäänyt varmistamatta. Asiasta on syntynyt tuottaja-ajattelun ja kunnallispolitiikan suhteen ristiriita. Meijerin ja Normilkin hallituksessa ainoana lähtökohtana on mahdollisimman hyvän tilityshinnan takaaminen maidontuottajille. He ilmoittavatkin avoimesti, että heille ei kuulu henkilöstöpolitiikan ja kunnan työpaikkojen turvaaminen. Kunnallispolitiikassa mukana olevat ovat syvästi huolestuneita Nivalan elinkeinoelämän tulevista vuosista. Meni Piretta ja meni meijeri. On mennyt muutakin työpaikkaa ja kunnalta ollaan vaatimassa rahaa kymmeniin hyviin hankkeisiin.

No, Nivalan Osuusmeijeri on osuuskuntana vielä olemassa. Viimeisen taseen mukaan osuuskunnalla on erilaisia varoja ja osakkeita 10 miljoonan markan arvosta. Tosin huomattava osa tästä jäsenten osuuspääomaa ja jäsenlainaa. Liekö sitten miten käytettävissä.

Kirjoitin aikoinani, että jäi hyvä vertailukohta, kun Ylivieskan isännät eivät lähteneet fuusioihin mukaan. Nyt on mahdollisuus verrata miten jatkossa käy. Pekka Hannula oli rajanaapurina kovin diplomaattinen ja toivoi nivalalaisilta maidontuottajilta itsenäisiä ja rauhallisia ratkaisuja, mutta vilautti myös yhteistyön mahdollisuutta. Pekka ei puuttunut Nivalan isäntien asioihin ja parasta se on toimittajallekin, kun maitotinkikino on K-kaupassa.

 

Toinen kuuma aihe on ollut jäähallihanke. Ei ole mukava nyt olla kunnan päättäjänä. Varovaisuus ja epäilyt näkyvät jo kaupunginhallituksen kokouksessa. Meijeriasia putkahti jäähallihankkeen kannalta ikävään saumaan. Leipähuolet nousevat kunnan miesten mielessä jääkiekon ja harrastusten edelle.

Muutoinkin hankkeen puolustaminen on kiusallista. Hankkeen kiivaiden ajajien mielestä jäähalli on nyt ensiarvoisen tärkeä. Kuntalaisten enemmistö taitaisi panna kuitenkin uimahallin edelle jäähallia. Sadat nivalalaiset perheet ajavat viikoittain Ylivieskaan uimaan. Sadat eläkeläiset näkisivät mielellään, että Nivalassa olisi kunnollinen uimahalli nykyaikaisine kuntoutusmuotoineen. Vaan kun ei ole rahaa.

Kunnalla on lähivuosille vuosittain kolmen miljoonan avustusvastuu teollisuuskylän osalta, jonka lainamäärä on kasvanut jo rutkasti yli 30 miljoonan markan. Koulurakentaminen vie varoja. Ypyään 250.000 markkaa, joka on pieni summa, mutta jota päättäjien on vaikea torjua kun kylä panee omistaan toisen puolen.

Niva-Kaijan koulun rakentaminen maksaa 24 miljoonaa markkaa ja valtionosuudet saadaan vuosien päästä jälkikäteen. Pitäisi pystyä antamaan elinkeinoelämälle ruiskeita, mutta kun ei ole varoja. Verotulojen osalta on odotettavissa laskua, mutta kunnan menot eivät supistu.

Kuntalaisia risoo, että koululaiset saavat tuntea säästötoimet välipaloissa ja terveyskeskusmaksujakin ollaan tarjoamassa. On siinä pantu päättäjät puun ja kuoren väliin.

 

Ilmoituslehtiasia sai ainakin hallituksen osalta päätöksen, joka haluttiin aikaansaada eräiden tahojen toimesta. Kun ensimmäinen tarjous ja hallituksen päätös ei miellyttänyt, niin se piti saada uusiksi. No, ainakin kaupunki tienasi tässä asiassa tuon 170.000 markkaa

Asiasta jäi monelle kuntalaiselle suoraansanoen paskanmaku mielikuviin. Aihetta siihen antaa myös kilpailijan tarjouksen tekstinlisäys: ”Edellytyksenä on, että kunnallisia ilmoituksia ei julkaista muussa paikallislehdessä”. Tästä haiskahtaa jo pahasti tuo Maija Nivalan monesti toistama mafian henki.

Pidisjärvi-lehti julkaisi aikaisempina vuosina ilmaiseksi kunnalliset ilmoitukset ja sitähän ei voi kukaan estää jatkossakaan, eikä valtuusto voi hyväksyä sellaista ehtoa.

Valtuuston on muutoinkin oltava tarkkana tässä asiassa, että kaupunginhallituksen päätöksen ponsi tarkoittaa nimenomaan koko vuoden osalta ilmaista ilmoittelua myös Nivala-lehden osalta. Tässä taitaa olla aineksia valtakunnalliseenkin uutisointiin.

 

Kevät on alkanut kovin vilkkaasti täällä Nivalassa. Helsingin nivalalaisia taitaa kiinnostaa se esitys, että jotkut ovat kaavailemassa tyhjilleen jäävään Nivalan meijeriin kaljatehdasta ja omaa Zetori-ravintolaa. Nivalan loosi jäisi sitten vähemmälle käytölle siellä Helsingissä.

29.2.1992

 

Häkkilän Tuomo se on lauleskelemassa oopperan mukana rapakon takana, eli Kaliforniassa. Toivottavasti selviävät sieltä edes ruumiillisesti koskemattomina, eivätkä joudu mutavyöryyn. Kovin hääviä henkistä kohtelua ei Suomen Kansallisooppera Kullervo-esityksellään ole sielä saanut.

Helsingin Sanomain kriitikko Heikinheimo kirjoitti vähän masentavaa tekstiä Kullervon saamasta vastaanotosta. Kulttuuri on niin toisenlainen sielä Amerikoissa. Esityksellisesti ja taitamisen tasolta ei moitteita tullut, mutta amerikkalainen luonteenlaatu on niin toisenlainen kuin meidän slaavilaisten.

Kyllähän sen tietää, kun on seurannut Dallasia tai Kauniit ja rohkeat – sarjaa televisiosta. Amerikkalaisille pitää olla imelää saippuaoopperaa. Heidän arvomaailmansa on yksinomaan rahassa ja menestyksessä. Kaikki pitää olla komeaa. Elämän arki- ja tosiasioilla ei saa olohuoneen ilmapiiriä masentaa.

Sallinen on aikaisemmilla esityksilläänkin saanut Amerikoissa turpiinsa, ennusteli ennen esitystä Ypyässä lomailemassa oleva oopperalaulaja Petri Silvennoinen. Hänen musiikilleen oli nyt jo tietty varaus olemassa.

Kun esitys oli suomenkielellä, jota ei paljon maailmassa tunnet, niin sekin jo vei pohjan. Suuret oopperat esitetään englanniksi, saksaksi tai italiaksi. Yleensä oopperan alkukielellä. Niin Kullervokin, mutta vaikka Kalevala tunnetaan muista yhteyksistä, niin ei pientä Suomea ja sen outoa kieltä puhuvaa ”alkuperäiskansaa” suurilla maailman turuilla.

Häiritsevä tekijä saattoi kriitikon mielestä olla myös videonauhalla lavan yläpuolella pyörivä libreton, eli käsikirjoituksen teksti. Käsikirjoitukseenkin Heikinheimolla oli huomauttamista.

Petri Silvennoinen kertoi saman minkä Tuomo Häkkiläkin aikaisemmin. Molemmat olivat Suomen Kansallisoopperan mukana esittämässä takavuosina Kiannon Punaista viivaa Moskovan maailmankuulussa Bolšoi-teatterissa. Silloin tehtiin venäläisille katsojille ja kuulijoille venäjänkielinen esite oopperatekstistä, mutta se oli lyhyt ja vajavainen. Kun sitten esitys toi esille nälkämaan kurjuuden, niin venäläiset käsittivät, että heitä pilkataan ja iso porukka porskutteli kesken esityksen ulos. Näin riskaapelia on tämä taiteen tekeminenkin, jos kaikki ei mene kohdalleen, ole ymmärrettävästi esitetty tai syntyy väärinkäsityksiä.

No, tämä Heikinheimon kritiikki taisi olla kaikkein huonoimmasta päästä. Kyllä sielä on ollut myös hyväksyjät ja ei sen pitäisi masentaa, jos jotkut eivät pidä ja kotimaiset kriitikotkin lyövät löylyä lisää.

 

Pitkästä aikaa Nivalan kaupunginvaltuusto kiinnosti myös yleisöä. Lehterit olivat täynnä, mutta yleisön kannalta tämä seuraaminen on hankalaa hommaa. Alhaalla ei seinänvierelle kuulu puheenvuorot lainkaan ja lehterillä kaula pitkällä kuikkiminen on epämiellyttävää. Yleisöä ei ole ajateltu talon suunnittelussa. Mutta kyllähän sitä roikkuu vaikka narun nokassa, jos asiat ovat kiinnostavia. Tällä kertaa olivat.

Tavallinen kaupunkilainen ei saa paljon irti kokouksesta. Hän ei pääse perille siitä, minkälaista teatteria valtuustossa jotkut leikkivät. Saatetaan olla lujasti hanketta vastaan, mutta junaillaan asiat niin, että kokousta seurannut voi päästä aivan toisenlaiseen käsitykseen.

Kyllä se tulevien kunnallisvaalien läheisyys näkyy jo selvästi valtuutettujen käyttäytymisessä. Tämä kokous antoi viitteitä siitä, että tulossa on jäähallivaalit, joita valtuutettu Tauno Vähäsöyrinki kaipailikin, että saataisiin kuntalaisten selvä mielipide esille. Kyllä tämäkin kokous antoi viitteitä siitä, että monet vanhat jermut asettuvat vielä ehdokkaaksi. Valtuuston keskustelu oli niin laaja ja merkittävä, että puheenvuorot ansaitsevat tulla esille. Valitettavasti ne eivät mahdu tähän lehteen, mutta keskiviikon lehteen mahtuvat.

 

Nivalassakin liikkuu outoa porukkaa ja murtoja tehdään. Näitä ei pystytä selvittämään ilman suuren yleisön apua. Poliisi pyytääkin, että ihmiset tekisivät havaintoja, milloin liikkuu poikkeavia ihmisiä ja autoja, jotka herättävät epäilyjä. Kannattaa merkitä auton tuntomerkit ja rekisterinumerot ja henkilöistä tuntomerkit ylös. Murrot ja pahoinpitelyt ovat lisääntyneet huomattavasti ja poliisi pyytää vilpittömästi apua. Ei sitä tiedä milloin se tulee omalle kohdalle.

 

Hyvää viikonloppua.

4.3.1992

 

Lupasin kirjoittaa valtuuston puheenvuoroista tähän lehteen. Kannat tulivat esille äänestyksen tuloksista. Miksipä enää tonkia asiaa, joka haiskahtaakin.

Paljon riitaa ja porua sai tämäkin asia aikaan. Jakoi ihmisiä leireihin, vastustajia ja hyväksyjiä. Mustavalkoinen jako, jossa ei järkisyille paljon tilaa löytynyt. Yritin olla kohtuullinen näissä asioissa. Se ei riittänyt. Sain raskaasti palautetta, että olen kehityksen jarru ja jääkiekon vastustaja.

Eiköhän asia ole nyt kuitenkin parhaalla tavalla pois päiväjärjestyksestä. Onko oikein, että tällaisella nuorison hyväksi menevällä harrastuksella jaetaan pitäjä karkeasti kahtia. Vaikka olisi syntynyt myönteinen päätös, olisi vuosikausiksi jäänyt paha riita kytemään.

Kyllä kait nyt jokainen ymmärtää sen, että tämä asia ei lähtenyt oikealla tavalla liikkeelle. Hallihankkeen ajajilla oli liikaa virtaa päällä. Siinä ajettiin päättäjiä ikävään tilanteeseen, vaikka Karttunen totesikin valtuustossa, että itsehän olette olleet valtuustoon pyrkimässä. Uskon, että asia on nyt ainakin toistaiseksi pois päiväjärjestyksestä ja palaa asiallisemmassa muodossa esille.

Täytyy kyllä ihmetellä, miksi jääkiekkoilijat eivät saisi Nivalassa hallia pystyyn ilman yhteiskunnan tukea. Kempeleessä pantiin halli pystyyn 50.000 markan julkisella tuella. Nivalassa on kaupungin paukku jo 300.000 ja osakepääomaa koossa kuulemani mukaan miljoona. Jos tällä rahalla ja luvatulla talkootyöllä ei Nivalaan saada Ylivieskan jäähallia vastaavaa laitosta pystyyn, niin puheet tuntuvat suuremmilta kuin teot. Taso pitää ottaa rahojen mukaan.

 

Tapasin eräänä päivänä kaupungin kartsalla Viita-ahon Taiston. Tiedustelin, missähän ne liikemiesten rahat nyt on. Taistolla oli vastaus valmiina: – Sehän on niinkö entisellä liikemiehellä. Ravikilpailuissa kuljetaan ympäri Suomen ja kun on nopiat akat ja hitaat hevoset, niin kyllähän sen lopputuloksen tietää. Siinäpä Taiston kommentti.

11.3.1992

 

Kyllä sitä tyhmyydessään pistää lusikkansa sellaiseen soppaan, josta ei hevillä selviä. Menin lainaamaan Heikinheimon karmeaa, suorastaan vihamielistä artikkelia Sallisen Kullervo-oopperasta. Myöhemmin on paljastunut, että muut arvostelut ovat olleet suorastaan ylistäviä. Eihän Heikinheimokaan arvostellut oopperan osaamista ja laulajien tasoa, mutta yksinomaan Sallisen tapaa säestää.

Minä sain Nivalan pojilta, Esa Ruuttuselta ja Tuomo Häkkilältä, selventävän ja asiallisen, sanoisinpa suorastaan kiltin oikaisun asioille. Kilttiä ei ole ollut puolin ja toisin se keskustelu, jota Vesa-Matti Loiri ja samainen Heikinheimo ovat käyneet iltapäivälehtien palstoilla. Maanantain Ilta-Sanomissa olin niin sapekasta juttua näiden miesten kesken, että sitä ei ole luettu vuosikymmeniin.

Olen saanut rivien välistä ja muutakin kautta sellaista tietoa, että tällä Heikinheimolla on omat suojattinsa ja toinen ryhmä, josta hän ei löydä koskaan mitään hyvää kerrottavaa. Nytkin hänen arvostelussaan lyötiin raskaasti vyön alle eräitä laulajia, mutta ylistettiin joitakin älykkäiksi. Opinpahan ainakin sen verran, että ei pitäisi mennä lainaamaan yksipuolisia tekstejä, jos ei tunne taustoja tarkemmin.

 

Jatketaanpa vielä kulttuurilla. Viikko sitten oli seurakuntakodilla Vähäsarjan sisarusten konsertti. Hiihtolomat alkoivat juuri ja ihmiset pakenivat jo viikonlopuksi mökeilleen ja Lapin tuntureille. Konserttiyleisöä olisi muutoin voinut olla huomattavasti enemmän. Kaikkia yhteensattumia ei voi ennakkoon arvailla. Takavuosina oli Nivalassa pystyssä eräänlainen konserttien takuurengas. Kuorojen ja soittokuntien jäsenet myivät ennakkoon tietyn määrän konserttilippuja. En tiedä toimiiko käytäntö enää.

Vähäsarjan sisarukset kertoivat, että Kajaanissa on sellainen kaunis tapa, että musiikkiopiston oppilaat saavat vieraileviin konsertteihin ilmaislippuja. Eihän monillakaan nuorilla ole varaa ostaa itse lippuja. Nuorten mukana saattaisi kuitenkin tulla lasten vanhempia, jotka kustantaisivat itse lippunsa ja kompensoisivat näin konsertin kustannuksia. Lupasin tiedustella Vähäsarjan Erkiltä olisiko tällainen käytäntö mahdollista myös Nivalassa. Tilanpuutteen takia Vähäsarjan konserttijuttu jäi lyhyeksi viime kerralla. Kiitokset vielä jälkikäteen konsertista. Henkilökohtaisesti minua on aina miellyttänyt Kuulan sävellykset Eino Leinon runoihin. Kaunis päätös oli myös ylimääräisenä kuultu Oskari Merikannon sävellys. Tervetuloa vastakin Nivalaan. Olettehan te sentään nivalalaista huonetta ja sukua.

 

Monessa nivalalaisessa kodissa on odotettu kevättä ja kesää. Monessa kodissa on kuitenkin sairaus karulla tavalla keskeyttänyt kevään odotukset. Omaisen vakava sairaus on pannut elämän arvot uuteen järjestykseen. Nämä asiat eivät jätä kylmäksi ketään, vaan puhuttelevat meitä jokaista syvällisellä tavalla.

14.3.1992

 

Joku sanoi jo tiukkaan äänensävyyn, että paikallislehtien ei ainakaan kannata jauhaa enää EY-asioita, kun niitä tulee kaikista tiedotusvälineistä tuutin täydeltä. Mitähän vouhotusta tämä kaikki suuruudentavoittelu on? Joskus siihen tulee varmaan pää vetävän käteen.

 

Jospa se tulee vielä reipas paluu menneeseen. On laskettu, että meille tulee pysyvästi jäämään lähes puoli miljoonaa työtöntä. Mistäs kaikille leipä ja korvaukset, kun kuntiinkaan ei enempäänsä mahdu.

Jospa vielä palataan siihen, että jokaisessa mökissä on lehmä tai pari. Kasvatetaan itse sianporsaat ja perunat. Lopetettaisiin turha vouhotus. Hoidettaisiin lapset ja vanhukset kotona. Elettäisiin suurperheinä ja kasvettaisiin enempi sosiaaliseen vastuuseen kanssaihmisistä.

Minä luulen, että elämä olisi paljon mielekkäämpää. Eihän ihminen loppujen lopuksi tarvitse hyvään elämään muuta kuin jokapäiväisen elantonsa, vaatteet ja lämpimän asunnon. Paljon olisi poispantavaa elämänlaadun siitä kärsimättä.

Onhan sitä olemassa jo esimerkkejä, että jotkut ovat uskaltaneet hypätä pois kiihtyvästä oravanpyörästä ja palata maaseudun rauhaan. Pajulan Matti muutti lentoemäntävaimonsa kanssa Helsingistä Nilsiään järvenrannalle asumaan ja tuskinpa on päätöstään katunut. Matti kirjoittelee juttuja ja parhaillaan nivalalaiset harjoittelevat ensi kesän herättäjäjuhlille Armonvilausta.

 

Ensi viikolla alkaa Vuokatissa nuorten MM-hiihdot. Mukana on myös Mika Viitala. Ei liene monia nivalalaisia, jotka ovat päässeet urheilussa näin suureen edustustehtävään.

Keskiviikkona olisi perinteinen kymppi ja mieli tekee lähteä Mikan ja muiden kamppailuja katsomaan. Kyllä siellä huutosakkeja on tietenkin jokaisella ja sunnuntaina on varmasti mäkimonttu täynnä, kun Toni Nieminen kilpailee muiden nuorten huippujen kanssa.

18.3.1992

 

Koulukaverini ja ammattiveljeni, Niemen Reijo, kirjoitteli pakinassaan Nivalan jäähallihankkeesta ja esitti yhteistyötä Haapajärven kanssa. Reijon esitys jäähallin sijoituspaikaksi oli Autioranta tai Oksava.

Minun täytyy tarjota vanhalle koulukavereille vieläkin parempaa paikkaa. Nivalan kunnalla on Haapajärveen rajoittuvaa maata 50 hehtaaria ja varmasti jäähallin paikka löytyisi ilmaiseksi. Ja uskallanpa luvata puolet osakepääomasta ja tuskinpa ollaan kateellisia vaikka takaatte lainatkin, jos sitä tarvitaan. Jään odottelemaan Reijolta vastaehdotusta. Näinhän sitä naapurien kanssa kauppaa hierotaan. Ollaan sitten puolestamme tukemassa sitä teidän ja ”elinkeinoasiamiehenne” Kalervo Tervakosken sellutehdasta.

 

Ihmiset ovat kuunnelleet radioistaan kiivasta EY-keskustelua. Selkäinahon kökkäpaikalla isännät olivat karvat pystyssä kuunnelleet Jaakonsaaren Liisan puheenvuoroa, jossa tämä oli verrannut maanviljelijöiden määrää yksinhuoltajien määrään. Sinänsä isännillä ei ollut huomauttamista yksinhuoltajien vaikeaan asemaan, mutta rinnastus tuntui riepovan. – Jos yksinhuoltajan kuukausimenot ovat 3000 – 4000 markkaa, niin maajussin on ruokittava monta suuta ja välistävetäjiä, puhisi eräskin isäntämies.

Kyllähän se erään kansanedustajan puheesta tuli selvästi esille, että hallituspuolueet ovat lupautuneet Suomen maatalouden osalta rajuihin ylituotantojen leikkauksiin yhteisissä EY-neuvotteluissa puolueiden kesken. Joten aiheellisia nuo sunnuntain vainovalkeat olivat. Minusta ajoitus oli tosin väärä. Olisivat järjestäneet sen pääsiäislauantaiksi, niin Nivalastakin olisi tullut huomattavasti havaittavampi kannanilmaisu.

 

Tielaitoksen aikaisemmissa kaavailuissa esitettiin uusiksi päätieluokituksiksi Kokkola – Kajaani-tien välillä Kokkola – Nivala ja Savontien välillä Nivala – Iisalmi muuttamista valtatieksi. Asia ei edennyt Kokkola – Kajaani-tien osalta toivotussa muodossa, mutta Savontien osalta tielaitoksen johtokunta on tehnyt esityksensä. Tielaitoksen johtokunta esittää koko Savontien muuttamista valtatieksi. Asiassa on myönteistä ja pikkuisen kielteistäkin.

Tiejohtajan sijainen DI Kulju Keski-Pohjanmaan tielaitoksesta kertoi, että mikäli asiat etenevät eri hallintoasteissa esitetyllä tavalla, tulee toimenpiteet voimaan ehkä kymmenen vuoden kuluttua. Käytännössä se tulee aiheuttamaan mm. eritasoristeyksien rakentamista, tien leventämistä 10,5 metriin ja liittymiin suhtaudutaan entistä kriittisemmin. Maatalous- ja yksityistieliittymiä voidaan vähentää ja järjestää kootut kulkuyhteydet, jolloin liikenneturvallisuutta voitaisiin parantaa.

Savontien liikenne on kasvanut valtavasti. Tämä kait on perusta valtatien muuttamisellekin. Toivottavasti se ohjaa myös rahakkaat turistit kulkemaan tätä kautta ja tulevaisuudessa nivalalaisetkin voivat perustaa mansikanmyyntipisteitä ja piirakkakojuja turistirysiksi tien varteen.

21.3.1992

 

Kevät tulee. Muutamassa päivässä Nivalan lakeudet ovat paljastuneet ja ensimmäiset muuttomatkalle uskaltautuneet joutsenetkin on havaittu jo Nivalassa. Tiedot kertoivat, että muuttolintujen paluu on alkanut pari viikkoa normaalia aikaisemmin. Kunpa ei tulisi takatalvea ja pakkasia.

Muut linnut palaavat suurin piirtein entiseen tahtiin. Kottarainen on uhanalainen laji ja sitä ei juuri enää tapaa Nivalassa. Näin muutamassa vuodessa horjuu luonnon tasapaino roimasti. Vielä muutama vuosi sitten palaavan kottaraisen riemukas kevätlaulu soi jokaisessa pihapiirissä.

 

Kevääntulo ei paljon lohduta niitä 996 nivalalaista, jotka ovat vailla työtä. Työttömyysprosentti oli Nivalassa lomautetut mukaan lukien peräti 14,5 prosenttia. Se on paljon. Liekö Nivalan ennätys sodanjälkeisenä aikana. Ja kun ajatellaan nivalalaista työttömyysturvan tasoa, niin ei siitä paljon jää verottajalle, kaupalle eikä vapaa-aikatoiminnalle killinkejä.

Ennen sitä haettiin Laakkosen Taunolta tai Sailaksen Aarnelta kortti ja mentiin Pihtiputaalle rautatietä tai nelostietä rakentamaan. Oli siinäkin omat ehtonsa. Jos oli yli neljän lehmän huusholli, niin korttia ei tullut vaikka olisi ollut kymmenen suuta ruokittavana.

Kyllä Nivalassa on nyt suurempi puute työpaikoista kuin uima- tai jäähallista. Tämä alkaa tuntumaan myös kunnan verotuloissa. Tämä vuosi 1992 pitäisi olla Nivalan, uuden kaupungin, elinkeinojen kehittämisvuosi. Näyttää kuitenkin kaikkea muuta tämä alkuvuosi. Kaikki uutiset kertovat päinvastaista. Mitä kunta on tehnyt asian hyväksi? Työllistänyt velvoitetyöllistettävät, mutta onko mitään muuta?

 

Meijeriasia jauhaa nivalalaisten mieliä. Valtuutettu Leevi Mehtälä oli vakavasti sitä mieltä edelleenkin, että nyt pitäisi kunnan puuttua terävästi asiaan ja estää katastrofit, joita voi syntyä, jos asiat saavat olla tässä tilanteessa ja roikkua. Kyllä kunnan johdolle kuuluu tällaisessa tilanteessa ottaa ohjakset käsiin ja yrittää sovittaa ja pohtia asioita kaikkien osapuolien kanssa. Se on velvollisuus, kun kysymys on kymmenistä työpaikoista ja niiden säilyttämisestä. Jos tällainen linja saa jatkua, niin meijeritoiminta vie mennessään pahimmassa tapauksessa monia muitakin yrityksiä ja työpaikkoja. Jospa kaikilla viranhaltijoilla ja päättäjillä olisikin tällainen asenne asioihin, niin Nivalassa ei yrityksiä ja yhteisiä laitoksia olisi kaupiteltu.

 

Jos vielä jatkaisi yritystoiminnalla, niin maailmalla on kymmeniä nivalalaisia menestyviä yrittäjiä ja yrityksiä. Kävin hiljattain Juhani Viinosen tehtaalla Reisjärvellä ja yllätyin. Juhani omistaa yksin firman ja paikallisena vetäjänä on Kiviojan Lempin ja Eskon vanhin poika. Eli nivalalaisin voimin pyöritellään yritystoimintaa.

Rajamäen Reino taitaa olla suurin Nivalasta lähtöisin oleva työllistäjä. Stalalla menee lujaa ja työllistää nelisensataa ihmistä.

Tässä vain pari esimerkkiä. Nivalan elinkeinolautakunnan virkamiesjohdon kannattaisi kartoittaa missä kaikkialla näitä energisiä nivalalaisia häärää. Niitä on Ruotsissakin ja sieltä tänne palanneet ovat poikkeuksetta olleet hyviä yrittäjiä. Pitäisi haistella tuulia ja puhutella ihmisiä. Aina tällaisen entisen nivalalaisen houkutteleminen omalle paikkakunnalle on paljon tuloksekkaampaa kuin kokonaan kannettava vesi, joka ei kaivossa pysy.

Pitänee tässä heti tunnustaa, että kyllä sitä työtä tämän asian hyväksi toki tehdäänkin. Haviston Hannu on melkoinen taustavaikuttaja ollut monessa asiassa ja suorastaan vetämässä kunnallisjohtoakin tälle tielle. Joskus ne ideat kuitenkin tyrmätään täällä tylysti. En malta olla kertomatta erästä tarinaa takavuosilta. Nivalan kunta nimesi tällaisen elinkeinojen kehittämisryhmän. Yksi ryhmä oli pohtimassa maatalouden liitännäis- ja jalostustoimintaa.

Eräs jäsen paneutui asiaan. Hän oli laskenut, että Nivalan kouluissa syödään satojentuhansien markkojen edestä välipaloina kalliita muualta tuotuja tuotteita. Hän laski, että Nivalassa tuotetaan vuosittain huomattava määrä ternimaitoa poikimisten jälkituotantona, jota ei juuri jalosteta. Hän esitti, että tiloilta kerättäisiin ternimaito oikeaan hintaan ja valmistettaisiin koululaisille uunijuusto välipalaksi, joka olisi varmasti vähintään yhtä terveellinen kuin jogurtti tai muut vastaavat tuotteet. Tämä esitys sai sellaisen vastaanoton erään isännän taholta, että Nivalan Osuusmeijeri ei tarvitse kilpailijaa Nivalaan ja sillä siisti. Kukapa jaksaisi tämän jälkeen uudelleen syttyä pohtimaan Nivalan kehittämistä.

25.3.1992

 

Ei yksin Erkki Vähäsarja ole se, joka on aina silloin tällöin huomauttanut, että ei pitäisi päästää roskaa lehden palstoille. Kun perustin tätä lehteä aikoinani, lupasin olla sorrettujen ja vähäosaisten puolella. Taisi olla liian komea ja lennokaskin lupaus, mutta parhaani olen yrittänyt.

Yksi tapa noudattaa tätä on antaa mahdollisimman laaja mielipiteiden vapaus ihmisille. Henkilökohtaisuuksiin ei kuitenkaan saa sortua, milloin ei ole kyseessä virkamiesmenettely, joka täytyy selvästi eroittaa tavallisesta kansalaisesta. Virkamies nauttii viran tuomaa suojaa, mutta vastapainona on sille, että hänen toimintansa ja päätökset kuuluvat julkisuuden piiriin, niin kuin nimityskin sanoo julkishallinnon virkamiehistä. Sama pätee myös lautakuntien, johtokuntien, kaupunginhallituksen ja valtuuston kokouksiin ja päätöksiin.

Useimmiten julkisen päätöksen takana on aina joku ihminen tai ihmisryhmä, joka tuntee itsensä syrjäytetyksi tai loukatuksi. Ajatellaanpa asiaa joskus vähemmistön tai yksinjääneen näkökulmasta.

Monien päätösten varjoon jää usein tuskaa ja ahdistusta. He tuntevat jäävänsä yhteiskunnan ulkopuolelle. Jos ihmisellä ei ole mitään purkaantumistietä se voi muodostua kohtalokkaaksi. Sitä varten Suomessa tuetaan mielipidelehtiäkin, että näkökannat tulisivat esille. Tässä asiassa ei kuitenkaan koskaan tulla valmiiksi. Muistuttaisin Erkkiä ja itseänikin siitä, että aina oikeassa oleminen on raskasta.

 

Olen myös saanut palautetta, että kommunistien ei tarvitse enää antaa kirjoitella. Kyllä heihinkin voidaan soveltaa samaa yksinjääneen tunnetta. Heiltä on riistetty koko poliittinen arvomaailma kertaheitolla muutamassa vuodessa. Se on varmaan sama tunne, kun ajettaisiin ulos puolueesta tai lapsuudenuskosta. Kyllä sekin rassaa ihmisluonnetta syvästi.

Jos kommunistit ovat menettäneet arvomaailmansa ja jääneet kodittomiksi, niin eipä jäänyt porvareillekaan pitkät ilonajat. Nyt on ajettu koko kapitalistinen yhteiskunta alas ja kansalaisten verovaroilla ollaan yhdessä pönkittämässä pankkeja ja suur-teollisuutta. Kapitalistisen yhteiskunnan moraalipylväät ovat kaatuneet ja ihanteet sen mukana. Näin meitä riepotellaan tässä elämänpyörityksessä.

 

Kävin sairaalassa maanantai-iltana tapaamassa lapsuudenkaveria. Oli vaikea tämän jälkeen keskittyä Loirin Veskun konserttiin. Ajatukset olivat kovin ristiriitaiset ja hajallaan. Liian suuri muutos tunnin sisällä. Saatiin kuitenkin Uusitalon Vaapen kanssa konsertin jälkeen pieni rupattelutuokio 30-vuotisjuhlakiertuettaan matkaavan Loirin kanssa.

Vesku on niitä pitkään pinnalla pysyneitä viihdetaiteilijoita. Pohdiskeltiin sitä, miksi nämä vanhat konkarit pysyvät pinnalla, mutta Neumannit ja muut nuoret yrittäjät jäävät tähdenlennoiksi viihdemaailmassa. – Olisikohan sillä syynsä, että me sota-ajan jälkeen ja kaiken köyhyyden keskellä kasvaneet olisimme sitkeämpiä kuin nämä nuoremmat sukupolvet, pohdiskeli Vesa-Matti.

Koomikko, näyttelijä, laulaja, nyrkkeilijä, biljardin taituri, viihdetaiteilija Loiri on keskiluokkaisen kansan viihdyttäjä. Ehkä myös keski-ikäisten viihdyttäjä. Se näkyi Tuiskulan yleisöstäkin.

Veskun ansioihin on luettava se, että hän toi nykypolven tietoisuuteen Eino Leinon. Vaikka hänen tulkinnoistaan voidaan olla eri mieltä, juuri Loirin laulujen kautta Eino Leinon hienot runot ovat tulleet kansan tietoisuuteen.

Vesku on pysynyt viihdemaailman huipulla, eikä maine näytä pahemmin miestä muuttaneen. – Minä olen kotoisin köyhästä työläisperheestä ja meillä oli sellainen kotikasvatus, että asiat pantiin arvojärjestykseen. Kyllä minä jo kotona sain sellaiset eväät, että ihmisen ei pidä ylpistellä omilla ansioillaan, eikä antaa suosion nousta hattuun. Pikemminkin sitä tuntee nöyryyttä yleisönsä edessä ja sanonpa, että minua jännitti täällä Tuiskulassa enemmän kuin tuo Kullervon rooli tuolla Amerikassa, vaikka siellä oli tuhansia kuulijoita ja täällä kolmesataa. Tässä on kuitenkin melko yksin porukkansa kanssa yleisön edessä ja kun sitä inspiraatiota kehittelee ohjelman aikana, niin sitä on pakko olla tarkkana, kertoi Loiri, jonka ohjelmistoon kuuluu myös hengellistä musiikkia ja pari viikkoa sitten hän piti kirkkokonsertin Lohjan kirkossa.

28.3.1992

 

Näihin aikoihin koeteltiin ennen vanhaan hiehon kupeita. Oli tuntuvia ja odotettiin kevätpoikivia. Nyt näyttää Nivalan meijeriasia olevan tuntuvana ja asiaa koetellaan monelta puolelta.

Osuuskunnan johtotroikka kiertää pitämässä kyläkokouksia ja selittämässä asioita parhain päin. Tiettävästi ainakin Padingissa ovat isännät kokoontuneet ”omin päin” pohtimaan asiaa. Nivalan Osuusmeijerin hallitus on käynyt oman kokouksensa tiettävästi torstai-iltana. Sen verran on tihkunut tietoja, että kokous oli ollut tiukka. Hallitus on valinnut toimikunnan selvittämään mitä mahdollisuuksia olisi nivalalaisilla pyörittää meijeritoimintaa edelleen omillaan ja lunastaa tuotantolaitokset itselleen. Toimikunta on saanut aikaa selvityksen tekemiseen syyskokoukseen sakka. En tiedä, mikä on ollut näin pitkän selvitysajan tarkoitus tai tarkoitushakuisuus. Ilmeisesti tällä saadaan vastaanniskoittelevat ruotuun takaisin ja hyväksymään Normilikin johdon esitykset ja Nivalan tuotantolaitoksen sulkeminen.

 

Aika on nyt huono heittäytyä ennustajaksi. Onko kaikki suuri parasta ja onnelliseksi tekevää? Mikä on tilanne tämän vuosikymmenen ja vuosituhannen lopulla? Sitä ei pysty kukaan ennustamaan. Viime talvena joku nivalalainen pankinjohtaja letkautti, että erään arvion mukaan Suomessa on vuosituhannen vaihteessa vain kaksi pankkia, eli Postipankki ja Järvikylän Osuuspankki. Järvikylän Osuuspankki oli vuonna 1990 Keski-Pohjanmaan Osuuspankkiliiton alueen parhaan tuloksen tehnyt pankki. Ensi viikolla on tämän pankin vuosikokous ja olen kuullut huhuja, että jälleen olisi Nivalan Järvikylän Osuuspankki tilastoykkönen Keski-Pohjanmaalla. Tämä piskuinen lyö korvalle kaikkia niitä, jotka tähyävät suureen ja isoon pankkifuusioon.

 

Eräs entinen nivalalainen nainen soitteli Helsingistä ja oli masentunut. Hän on lähtenyt 14 vuotta sitten Nivalasta nuorena tyttönä maailmalle leivän perään. Loma-aikoina kertoi käyvänsä synnyinseudullaan ja katselevansa entistä kotiseutuaan nyt toisella silmällä.

Hän oli pahoittanut mielensä sillä, että me nivalalaiset olemme pikkusieluisia, pahansuopia ja kyräileviä omaan napaan tuijottavia ihmisiä. Nainen kertoi sydämistyneenä, että tippaakaan ei ole näinä vuosina tapahtunut muutosta ihmisten asenteissa.

No, tämähän tuntuu raskaalta syytökseltä meitä nivalalaisia kohtaan. Ollaanko tosiaan niin jälkijunassa asenteidemme kanssa, että se ottaa jo ulkopuolisten silmään? Tämä naishenkilö ei ole ensimmäinen entinen nivalalainen, joka on pettynyt kotiseutuunsa. Kyllä kait meidän olisi aika sitten ryhtyä opiskelemaan suvaitsevaisuutta, että oltaisiin ”eurokunnossa” kun meille saapuu pakolaisia ja vieraan maan työntekijöitä.

 

Etykin kokouksen aikana Paavo Väyryseltä lipsahti sellainen asia, joka tarttui monen korvaan. Väyrynen esitti puheessaan yllättävästi, että Venäjän tulisi vähentää asevoimia Karjalassa. Tähän lausumaan täytyy olla perusteet.

Eräiden tietojen mukaan Itä-Euroopasta ja muualta kotiutettavat miljoonat sotilaat olisi sijoitettu suurelta osin Karjalaan. Rajan pinnassa asuvat ovat tehneet havaintoja, jotka ovat aiheuttaneet levottomuutta. Eräs entinen nivalalainen, joka asuu aivan rajan pinnassa Imatralla, kertoi Neuvostoliiton elokuisen vallankumousyrityksen aikana olleen aivan Suomen rajan tuntumassa melkoista vilskettä. Mitähän ne pojat sielä tuumailevat meidän Suomalaisten päänmenoksi. Viime päivien pelkotiloja on lisännyt myös ydinvoimaloiden poksahtelut, joita on useita kappaleita aivan rajan läheisyydessä. Nivalalaisina me asumme koko Suomen turvallisimmalla alueella, mutta kyllä täältäkin tulee käpälämäkeen lähtö, jos Karjalassa pahasti tupsahtaa.

1.4.1992

 

Salman Rushdie kirjoitti Saatanalliset säkeet ja sinetöi sillä itsellensä tappotuomion. Mies ei näytä lannistuvan, vaan on maan altakin ottanut uuden pehmeäkantisen painoksen teoksestaan Englannissa. Saatanasta ei pidä puhua, tai käy kuten Salmanille. Puhun kuitenkin. Meillä kotona asuu ja vaikuttaa tällainen otus: ”Saatana juonii ja miettii ja keksii, maata käy voimalla valloittamaan”. Tämä viekoittelija on asunut meillä päntiönään ja altistaa kaikkia perheenjäseniä ja enemmän minua itseäni. Hän aiheuttaa tahallaan riitaa perheenjäsenissä ja vie kaiken ajan ja huomion. Tämä ”saatana” on televisio.

 

Uskalsin tarttua aiheeseen, kun luin sanomalehdestä viikonvaihteessa Jukka Kajavan haastattelun television vaikutuksesta lapsiin. Tämä Helsingin Sanomain kriitikko on Suomen tunnetuimpia ja miltei yhtä ärtsy kuin tuo Heikinheimo. Jukka Kajavan arviointiin on yleensä opittu luottamaan, vaikka hän ampuu kovilla.

Haastattelussa Kajava kertoo mm. ”Vastuu television katsomisesta ja sen vaikutuksesta lasten kehitykseen on aina vanhemmilla ja koululla. Televisio itse ei kanna vastuuta vaikutuksista. Siksi ohjelmatarjonnan lisääntyessä vanhemmille ja opettajille jää yhä vaikeampi tehtävä.”

”- Viestintätulevaisuus näyttää ihan hirveältä. Suomeen tuotetaan ala-arvoista ja täällä menestyy kaikkein köykäisinkin viihde. Kilpailu kanavien kesken kiihtyy ja silloin keinoja ei kaihdeta. Tällä hetkellä mm. Helsingissä näkyy jo 19 kanavaa.”

”- TV on kova huijaamaan. Jotta ohjelmia myytäisiin, niissä ei voi sanoa, että joulupukkia ei ole olemassa. Näitä joulupukkeja ujutetaan sitten jokaiseen ohjelmaan, toisiin vaivihkaa, toisiin läpinäkyvästi.”

”Lisää aggressioita – Televisiolla on vaikutuksensa, vaikka aivan yksioikoisia päätelmiä esimerkiksi väkivallan lisääntymisestä ei voida tehdä. Muutokset tapahtuvat hitaasti alitajunnassa. Kuitenkin on olemassa näyttöjä siitä, että väkivaltafilmit, myös tietokonepelit, lisäävät aggressioita – eivät suinkaan poista niin kuin usein väitetään. Vaikutus kumuloituu tietyissä olosuhteissa, joissa lapsella on muita oireita ja ongelmia, esimerkiksi rajuja muutoksia elämäntilanteissa, vanhempien avioero tms.”

”Suomessa TV:n ääressä vietetään noin pari tuntia vuorokaudessa. Amerikassa vastaava luku on huikean paljon korkeampi – seitsemän tuntia.”

”TV-lapsi pärjää koulussa huonommin. Runsaasti television katseluun aikaa kuluttavia koululaisia on myös tutkittu. Ensinnäkin pitkään ruudun ääressä viihtyvät vähemmän lahjakkaat ja alemmista sosiaaliluokista olevat. Verrokkiryhmissä ovat koulujen kokeissa TV-iltaa seuraavana päivänä pärjänneet heikommin televisiolapset. Myös luovuuteen on havaittu vaikutuksia – jos ei sitten luovuudeksi lasketa TV-ohjelmien matkimista. Lyhytjännitteisyys on lisääntynyt.”

Kuinka paljon tämä töllötin viekään aikaa, jonka voisi käyttää paljon mielekkäämmin. Se on ottanut niin valtaansa, että kodeissa tapellaan keskenään, mitä kanavaa katsotaan. Yhdeltä tulee Kauniit ja rohkeat, yhdeltä urheilua ja yhdeltä ajankohtaista. Riidan ainekset ovat jo valmiina ja kaikki muu mahdollinen unohtuu. Kajavakin toteaa, että television vaikutukset näkyvät pitkällä aikavälillä. Esimerkkejä television vaikutuksesta on näkyvissä jo nuorten puhutussa kielessä, samaistumisessa idoleihin ja kaikkena rauhattomuutena.

Televisio on niin voimakas vaikuttaja, että siitä pitäisi päästä erilleen. On kuitenkin annettu tälle ”saatanalle” pikkusormi ja tietäähän sen, mikä on lopputulos. Hyvät harrastukset jäävät. Luonto kasvaa meiltä umpeen. Ihmissuhteet näivettyvät pintapuolisiksi. Tuleeko meistä televisiovammaisia?

 

Eipä tullut vielä kevättä, ei kesää. Lunta vihmoo ja sitä on jo miltei yhtä paljon kuin tammikuussa. Joki virtaa mustana kirkonkylän halki. Se on kammottava näky. Sula joki valkoisten hankien keskellä. Tulee mieleen Lemminkäisen äidin maalaus tuonelan joella.

Mieli jo keväiseksi kääntyy. Kellojakin siirrettiin tunnilla eteenpäin, vaikka en minä sitä koko höpötystä ymmärrä. Kenen idea ja hyöty?

Koitahan mieli vielä varttua. Vielä on routaa maassa ja talvi kamppailee vastaan. Kevät kuitenkin voittaa. Ei siihen ole pitkä aika, kun maa sulaa ja aurinko lämmittää. Ruoho työntää uutta kasvustoa.

Päästään ryytimaahommiin. On mukava möyriä paljain jaloin pihamaalla ja möyhentää rautaharavalla vihannespalstaa. Vedetään narulla viivaa ja kepillä koloa. Pistetään pussillinen Nantes-porkkanaa ja toiseen vakoon punajuurta. Taputellaan rautaharavan lappeella vako tiiviiksi. Lontrataan lämmintä kesävettä kylvövaon päälle. Kuunnellaan kottaraisen kiihkeää laulua kuusen latvassa ja nautitaan suvipäivästä. Vaan varro, varro vielä sieluparka muutama hetki. Sitten suvi koittaa.

4.4.1992

 

Kyllä se mielikuvitus joillakin lentää. Joku Keskipohjanmaan äitiyslomansijainen oli toimittajana tehnyt ”uutisen” Nivala-Seuran kokouksesta ja ujuttanut mielipiteissään vielä toimittajankin syylliseksi näköjään vaikeaksi kokemaansa uutiseen. Onhan sitä monenlaista näppäryyttä, joka voi mennä toimituksissa epähuomiossa läpi.

 

Mikä mies on Esko Aho? Kun hän aikanaan nousi Väyrysen ajamana puolueen puheenjohtajaksi ja sitä kautta pääministeriksi se pani monet aprikoimaan. Siihen saakka melko näkymättömissä ollut kansanedustaja kimmahti valtakunnan politiikan kärkipaikalle. Takana arveltiin jo silloin olevan presidenttipeli. Väyrynen puski Ahon johtoon, joka tukisi sitten Väyrystä presidentiksi. Ahon kovat otteet mm. Suomen Pankin pääjohtajan hyllyttämisestä osoittavat, että Aho ei olekaan enää pikkupoika.

Väyrysen ja Ahon suunnitelmat presidentinlinnan valtaamisesta ovat vahvistuneet. Tällä hetkellä Suomessa on jo useita pystyynkuolleita ”tulevia presidenttejä”. Kokoomuksesta ovat lentäneet jo paitsioon ainakin Holkeri ja Suominen. Salolainen lienee vielä tällä hetkellä mukana. Mikä on tilanne vuoden – parin päästä? ”Akkojen” kohdalla on tapahtunut muutos. Eeva-ilmiö on haihtumassa ja tilalle on noussut Elisabet-ilmiö. Demareilla kaikki riippuu Manusta. Tuskin jatkanee. Sorsaa petattiin rajusti muutama vuosi sitten. Nyt on ”Sunkku” nousemassa kovaa tahtia kilpailuun. Vasemmistoliitto esittää ja uskoo edelleen Kalevi Kivistöön.

Rakoilua on tapahtumassa myös Vasemmistoliiton leirissä. Puoluejohto on hakemassa yhteistä presidenttiehdokasta koko työväenluokan voimin. Tämä korttipakka sekoitetaan luultavasti vielä moneen kertaan, ennen kuin kansa pääsee valitsemaan presidenttiä.

 

Sain sen verran itseäni niskasta kiinni, että läksin tapaamaan alueen autokauppiaita torstaina. Oli mieliinpainuva päivä. Sain tavata liiketoimintansa 30-vuotisjuhliaan viettävän Aution auton vetäjät, Juhanin ja Tapion. Pääsin juttusille myös Jorma Savusalon ja Aarre Antti-Roikon kanssa.

Se oli mieliinpainuva päivä. Yhden päivän aikana näin monta merkittävää ihmiskontaktia. Torstaipäivänä sai keskusteluissa sellaisen talouselämän tietopaketin, joka pani pohtimaan asioita. Samalla sain itselleni henkisiä eväitä. Mistä nämä talouselämän vahvat miehet saavat sitä lujaa uskoa ja voimaa, jolla he jaksavat tätä Suomen talouselämää johtaa?

Menestyvän yrittäjän arvomaailma täytyy olla kestävä. Siihen liittyy ne kaikki ihanteelliset osatekijät, joista tuo elämä, rohkeus, peräänantamattomuus ja uskallus on peräisin.

Jäin pohtimaan sitä, riittäisikö näiden miesten aikaa ja asiantuntemusta laajemmin alueen käyttöön. Kyllähän he sitä tekevätkin osallistumalla järjestötoimintaan. Tämä asiantuntemus olisi tarpeellista myös julkishallinnossa, joka kuitenkin ohjaa, tai monen mielestä rajoittaa, elinkeinotoimintaa.

Eikö kuntien ja kaupunkien pitäisi vihdoin ottaa poliittisen päätöksenteon rinnalle myös asiantuntemusta. Käyttäväthän kunnat ja kaupungit valtavat määrät yhteisiä veromarkkojamme. Tuskin yrittäjiä saadaan mukaan valtuustoihin, hallituksiin tai lautakuntiin. Yhteys voisi olla joustavampi. Kutsua heitä kokouksiin silloin, kun tehdään taloudellisia päätöksiä. Tämä tuli mieleeni, kun sain torstai-iltana valtuustossa vilkaista Nivalan Teollisuuskylän vuosikertomusta.

Nyt näyttää julkinen sektori ja normaali talouselämä eriytyvän entistä enemmän, vaikka puhutaan palvelujen yksityistämisestä.

Ei jonkun suoraan koulun penkiltä tulleen virkamiehen näkemys voi millään olla laaja, kun hänellä ei ole hullun hajua talouselämästä, eikä hänen ole tarvinnut palkkaansa hankkia omalla työllään vaan on nauttinut turvallista opintotukea tai vanhempien takaamaa lainaa. Ei se ole heidän vikansa, jos he eivät asioita ymmärrä ja osaa hoitaa. Näitä koulun penkiltä ja yrittäjätoiminnasta vieraantuneita virkamiehiä on tulevaisuudessa entistä enemmän. Jos tällainen yrittäjien omistama henkinen pääoma jätetään kunnissa käyttämättä myös yhteiseksi hyväksi, niin se on voiteen haaskausta.

8.4.1992

 

Pyydän anteeksi niiltä Pidisjärvi-lehden tilaajilta jossain tuolla kaukana Japanissa, Saksassa tai Ruotsissa, kun nyt jankutan Nivalan asioista. Sain palautetta vihjailustani Nivalan Teollisuuskylän asemasta ja minua on pyydetty kertomaan asiasta.

Suoria kysymyksiä yritysmaailmaan. Onko Nivalassa halvemmat vuokrat kuin muualla? Nivalan Teollisuuskylä Oy ei pysty kilpailemaan kenenkään naapurikunnan tai kaupungin kanssa. Se on ainoa Suomen huippuyritys, jolla on korkomenot jo kaksinkertaiset liikevaihtoon verrattuna. Taseessa reaaliomaisuus 43 miljoonaa, joka todellisuudessa on vain yksi kolmasosa.

Ja mehtään mennään. Hiekkapuhalluksen, eli entisen Valon hallista saneerataan nivalalaiselle, todennäköisesti terveelle, yritykselle uudet tilat. Saneeraus, perseelleen menneet teollisuuskylän yli kymmenen miljoonan markan valuuttaluotot, välttämättömät poistot ja muut kulut mukaanottaen tämän yrityksen pitäisi maksaa yksinomaan Teollisuuskylälle 58.000 markkaa kuukausivuokraa. Nivalan kaupungilla on Piretan tehtaan ja myymälän tiloja vapaana, vaikka antaa ilmaiseksi, mutta ei pistää typeriä saneerauskuluja yrittäjän maksettavaksi. Minä olen seurannut Stalan johtajan kautta Nakkilan Teollisuuskylä Oy:n taseita. Siellä ollaan kilpailukykyisiä. Käsittääkseen Nivalan Teollisuuskylän, pitäisi sanoa ”lahjoitusrahaston”, taseita asettaa tilanne konkreettisesti yksityistalouden asemalle. Jos perheessä on 4.000 markan nettotulot kuukaudessa. Miten hän pystyy hoitamaan taloa, jonka kustannukset vuosittain ovat noin 4 miljoonaa. Mikä pankki rahoittaa? Teollisuuskylästä karttuu kunnan kontolle saman verran velkaa, kun kunnalla on ennestään. Kukaan poliittinen päättäjä ei vastaa. Eikö kunnanjohtaja Paavo Karttusen tulisi vetää johtopäätöksiä asiasta? Eikö Leevi Mehtälä, johon tulevaisuudessa toivottavasti ja todennäköisesti kunnallispolitiikka kulminoituu, välitä asiasta mitään? Eikö Leevin pitäisi nousta nyt kiltin miehen roolista pistämään asioita kuntoon? Sinä olet todennäköisesti ainoa kokoava voima, jonka hyväksyy vasemmisto ja kepunkin rimpuilevat voimat. Tilanne on todella hälyttävä. Se siitä.

 

Yksi järkikysymys päättäjille. Oltiin aikanaan kunnanhallituksessa Sailaksen Aarnen ja Hietalan Joukon kanssa. Silloin Niva-Kaijan koulun saneerauksen kustannukset esiteltiin 2,3 miljoonana markkana. Aarne yllättyi, kun kustannukset vuoden aikana olivat nousseet 7,1 miljoonaan markkaan, mikä tässä hommassa maksaa? Me ollaan nyt ulkona, mutta saneerauskustannukset ovat nyt vaatimattomat 23,4 miljoonaa markkaa. Mitä on tapahtunut tämän jälkeen? On rakennettu 11 miljoonan markan lukio, joka ennen toimi samoissa tiloissa. Oppilasmäärä vähenee. Käsi- ja taideteollinen liitetään parin vuoden kuluttua ammattikouluun. Jää tyhjää tilaa. Eikö käytännön tiloja peruskoulun osalta voisi siirtää näihin valmiisiin tiloihin, joita on jo Piretan hallissa ja myymälässä yllin kyllin. Missä on talonpoikaisjärki? Kunnantalolla pitäisi monistaa lyhyt kirjelmä, jonka Kekkonen viime hetkillään teki. Olen pysyvästi kykenemätön hoitamaan minulle kuuluvia tehtäviä.

 

Aika tarvitsee ihmisiä, jotka ovat esimerkkinä meille toisille. Olin perjantai-iltana läksiäistilaisuudessa, jossa Jaakko Uusitaloa muistettiin kauniilla tavalla 64 palveluvuoden jälkeen. Se oli mahtava tilaisuus, jossa kunnioitettiin työtä. Olga-vaimo on ollut se taustatekijä, joka on elänyt yrityksessä mukana. Olgan kattilasta ovat syöneet monet lihakuskit ja työmiehet. Poutun Arvo kertoi siitä työstä ja velvollisuudesta, mikä suomalaista yritystoimintaa on tukenut. Tänä päivänä ei kunnioiteta työntekoa ja se on ainoa sisäinen ja ulkoinen vaaratekijä, joka voi kaataa koko Suomen.

 

Jatketaanpa samaan tahtiin. Sain sunnuntai-iltana viestin Aarne Lepistön kuolemasta. Se pysähdytti. Seurakunta, eli me, olemme eläneet viime vuosina kipeitä aikoja. Kun on tullut lisäverojen maksamisen aika, on monella käynyt mielessä kirkollisvero. Me tavalliset ihmiset peilaamme omaa ”uskoamme” kirkonpalvelijoihin. Millaista on heidän vaelluksensa?

Me muistamme muutamia kirkonpalvelijoita. Nivalassa ne ovat suntio Titus Pukari, Vähäahon Johannes ja puolisonsa Alina.

Aarne Lepistö tuli seurakunnan haudankaivajaksi 1970-luvun puolivälissä. Monet meistä muistamme omaisten poismenon johdosta tapaamisemme Lepistön kanssa. Hän oli ihminen, joka oli meille horjuville esimerkki ja voiman antaja. Olimme hengessä mukana, kun Risto nousi maanantaina tapuliin soittamaan kelloja isälleen. Ne kellojen soimat sanat olivat kiitoksen sanoja, uskolliselle palvelijalle vähäisiä.

11.4.1992

 

Keskustaväki kokoontuu maanantaina Nivalassa piirikokoukseensa. Juhlapuhujana on eduskuntaryhmän puheenjohtaja Seppo Kääriäinen.

Poliittinen ajankohta on melko kriittinen. Keskustapuoluekin on joutunut syömään kaikki hyvät vaalilupauksensa ja viime viikonvaihteen päätökset toivat lisää kuormaa vallassaolijoille. Syksyn kunnallisvaaleissa mitataan sitten suosio.

Demarit kokivat raskaan vaalitappion laman kynsissä. Gallupit povaavat myös Keskustalle hallitusvastuun tuomaa tappiota. Eikähän se mikään ihme olisikaan, sillä tämä hallitus on joutunut panemaan kansan hevoskuurille.

Ihmetellä täytyy kuitenkin, että kansan reaktiot eivät ole olleet tuon rajummat. Ammattiyhdistysliikekin on nielaissut kovan paketin vähillä murinoilla ja samoin oppositiopuolueet. Olikohan kuitenkin Manulla sormet pelissä ja läksyt omilleen. Muuten tätä on vaikea ymmärtää tai sitten demaritkin ovat tunnustaneet maan talouden tilan ja ottaneet politikoinnin osalta vastuun maan taloudesta. Tänä aikana olisi kyllä makea tehdä poliittista myyräntyötä ja muistutella tapahtumista. Voihan se olla niinkin, että tämä maltillinen oppositiopolitiikka koituu vain suosion kasvuksi.

 

Nivala on jäänyt Maalaisliitto – Keskustapuolueen historiaan leveänä merkkipaaluna. Puolueväki kokoontui Nivalaan 1956 Maalaisliiton 50-vuotisjuhliin. Puolue eli silloin vahvaa aatteellisuuden kautta, mutta tuskinpa juhliin kokoontuneet kymmenet tuhannet ihmiset osasivat aavistaa, että Nivalan juhlissa syntyi paha repeämä puolueen sisällä.

Silloinen Asutushallituksen värikäs pääjohtaja Veikko Vennamo nautti vahvaa luottamusta kentällä. Veikko jäi kuitenkin Nivalan kokouksessa paitsioon puheenjohtajiston vaalissa. Puheenjohtajaksi valittiin silloin Sukselainen. Syrjäytetyksi itsensä tuntenut Veikko Vennamo irtosi maalaisliitosta ja perusti oman puolueen ja vei mennessään ison palan puolueesta vuosikymmeniksi. Tuskinpa piirin kokouksessa syntyy uusia ryhmittymiä, mutta kyllä Kääriäisellä on paljon vastattavaa kenttäväen kyselyihin.

 

Ydinvoimasta näyttää nyt nousevan sellainen tekijä, joka hajoittaa kaikki puolueet. Jokaisessa puolueessa on vastustajia ja kannattajia. Lisävoima lienee tarpeellista, kun vanhimmat voimalat alkavat olla vuosikymmenen päästä loppuun ajettuja. Ei kaikki ole edes lisärakentamisen kannalla. Vihreästi ajattelevat näkisivät sähkön säästön tarpeelliseksi. Se taitaa kuitenkin olla liian ideaali ajatus. Kaikilla energiavaihtoehdoilla on myös huonot puolensa. Turve on saastuttava. Vesivoiman rakentaminen tuo valtavia ympäristöhaittoja. Atomivoimala olisi kaikkein saasteettomin vaihtoehto, mutta siinä on se suuri mutta ja jos. Jos kuitenkin sattuu inhimillinen erehdys.

Suomen voimalat ovat asiantuntijoiden mukaan turvallisia. Tekniikka kehittyy ja turvallisuus paranee jatkossakin. Näitä asioita ei kuitenkaan poliittisissa puolueissa ratkaista järjellä, vaan kaikkiin ratkaisuihin liittyy myös puoluepoliittisia näkökohtia. Sen vuoksi päätöksen teko on vaikeaa, kun ministeritkin ovat eri leireissä.

 

Hallitus uhkaa leikata reippaasti ihmisten sosiaaliturvaa. Ansiosidonnaiset päivärahat ovat ensimmäiseksi leikkurissa. Yksityisyrittäjät ovat olleet täysin lainsuojaton ryhmä. Heillä ei ole turvaa työttömyyden ja konkurssin kohdatessa. Nyt yrittäjätkin ovat havahtuneet turvaamaan itsellensä jonkinlaisen työttömyysturvan. Kolme kuukautta sitten perustettu Yksityisten Työttömyyskassa on saanut jo lyhyessä ajassa 10.000 jäsentä, kertoo työttömyyskassan tiedote: ”Kassasiirtoja eli muista työttömyyskassoista tulevia jäseniä on vain vajaat 100. Määrän vähäisyys osoittaa Yksityisen työttömyyskassan täyttäneen nimenomaan sille alun perin ajatellun tarpeen sitoutumattomana vaihtoehtona eikä 525 mk:n jäsenmaksua ole koettu keinoksi kilpailla edullisuutena muiden kassojen kanssa. Kiinteä vuosimaksu on sinällään saanut jäsenistöltä kiitosta. Se on todettu helpommaksi ratkaisuksi, joka varmistaa työttömyysturvan katkeamattomuuden aina vuodeksi kerrallaan.

Hylättyjä jäsenhakemuksia on tähän mennessä hieman yli 200. Näinkin korkea määrä johtuu Paloheimon arvion mukaan ammatinharjoittajien ja pienyrittäjien vaikeasta tilanteesta. Kun kauppa käy huonosti ja toimeentulo on uhattuna, taloudellisen turvan järjestäminen on ajankohtainen tarve näille itsensä työllistäville ryhmille, joilla työttömyysturvalain mukaan ei kuitenkaan ole oikeuta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.”

15.4.1992

 

Vuotuinen ajankierto sisältää täällä luterilaisessa Pohjolassa kolme merkittävää ja keskeistä juhlaa. Joulu on luterilaisen kirkkokunnan suurin juhla ja pääsiäinen toiseksi suurin. Ortodoksisessa kirkkovuodessa pääsiäinen on kristikansan suurin juhla.

Kirkkovuoden juhlat ovat vuosisatojen saatossa saaneet myös maallisen perinteen. Juhannus on valon ja rakkauden juhlaa, joulupukki kuuluu jouluun ja meillä Kalajokilaakson ja vähän laajemman alueen ihmisillä on aivan oma kulttuurinsa, pääsiäiskokko.

 

Näinä juhlapäivinä ihmisten mielet palaavat aina lapsuuteen. Niinpä minäkin. Veelanninpuhto oli väkirikas kyläpuhto sotien jälkeen. Torpassa kuin torpassa oli lähemmäs kymmenkunta keskenkasvuista molokosta, niin kuin sitä meitä kosseja pahimmillaan puhuteltiin.

Silloin elettiin luontaistalouden aikakautta ja elämä oli aivan toisenlaista. Ei ollut sähköjä, ei radioita eikä televisioita. Silti ei eletty uutispelossa, vaan oman ympäristön asiat tiedettiin, puhuttiin ja ihmeteltiin. Se oli sensuuritonta uutisvälitystä.

Nuoret olivat energisiä. Vaikka ei ollut paljon kenkiä eikä kinttaita, oltiin kuin eskimot ulkoilmaihmisiä. Veelanninpuhdosta ei löytynyt keväisin koskematonta neliömetriä hangilta kilometrien laajuisella alueella. Se ulottui Haapaperältä Ojakylälle ja Vepsunlahdesta Haijun nevalle.

Pääsiäisen alla katajat alkoivat olla jo kukassa. Ei veelanninpuhtosilla ole ollut omaa metsää juuri kuin minkä akka hammeellaan peittää. Vähäiset katajat oli raiskattu pian. Oli siis lähdettävä varkaisiin. Monen silmä eksyi ensimmäisenä Saaren metsän laitaan. Tuossa missä on nyt Korkiakosken Anskan talo ja vähän siitä Saaren lähteelle päin. Siinä vanhassa lammashaassa oli sitten mahtava katajikko ja sinne kynnet hapenoivat.

 

Edellisenä pääsiäisenä oli Saarella renkinä oleva Mäkelän Väkki, Anto ja Masa yllättäneet meidät ja tuli käpälämäkeen lähtö. Katajia ei kerta kaikkiaan ollut enää Veelanninpuhdossa, mitä nyt Hautamäen metsässä, mutta sinne ei uskaltanut mennä. Piti ryhtyä keksimään juonta.

Leppäniemen kossien kanssa oltiin porukassa. Olikohan siinä Anttilan kossitkin. Pari poikaa Saarelle kiirastorstain iltana polkupyörän petaalia hitsauttamaan. Ritsat mukaan ja Väinön ja Saaren kossien huomio piti saada kiinnitettyä muihin kuin katajanvartiointiin.

Ja me toiset suurella porukalla asialle. Oli mainiot kestohanget. Kelkat, kirkkoreet ja ykkösreet käyttöön. Otetaanpa vielä kiikkutuolikin. Narut jalkoihin ja se huilasi kevyesti lasinkirkkaalla kestohangella

Hämärässä illassa kirveet heiluivat. Tuuheat katajapuskat kellahtelivat hangelle. Rykin kuluttua oli kuormat valmiina ja kuin viikingit tai Juho Vesaisen rosvoretkeläiset pakenimme ryöstösaaliimme kanssa ja kun oli ohitettu Pysäyksen niittytie oltiin jo omalla maalla ja ilo oli suuri. Tuskinpa ne täältä asti tulevat katajiaan  hakemaan.

Niin saimme silloin aidot ja suurimmat pääsiäiskokot, jotka olivat kokonaan katajaa, eikä tarvinnut käyttää korvikkeita, kuten kuusen ja männyn oksia. Sekin oli ammattikysymys.

 

Pääsiäislauantai oli muutoinkin suurta juhlaa. Imelä mämmi oli kiehunut jo edellisen päivän hellassa. Tuohiset ropposet oi otettu esiin komerosta. Putsattu ja pantu voipaperi ropposen pohjalle. Sitten mämmi ropposeen ja paistumaan uuniin hiljaiseen lämpöön. Uunista nostettujen ropposten ja mämmin tuoksu oli ihanaa mirhamia pääsiäiseen. Se vastasi meille ortodoksien suitsuketta ja sai mielen juhlavaksi.

Mämmiä ei päästy syömään, ennen kuin oli saunattu ja navettaväkikin ehtinyt yhteiselle ilta-aterialle. Silloin ei paljon alkuruokia mutusteltu, vaan keskityttiin mämmiin. Sitä maiskuteltiin maha täyteen ja sen jälkeen kiireen vilkkaa kokoille.

Koko kylän nuoriso kulki kymmenpäisinä laumoina. Kaikkia kokkoja ei sytytetty yhtä aikaa, että iloa olisi riittänyt koko illaksi. Isoimmat kossit hönköilivät jo lärsien suuntaan ja keksivät kujeitaan. Pukittiin lumihankeen ja sillä lailla sievästi. Kun oli juostu koko kylän kokot ja oltiin nokisia ja savunhajuisia, porukat alkoivat suuntautua kotiaan ja johan se alkoi ramaistakin pitkän päivän meuhaamisen jälkeen. Silloin se anti ensimmäiset merkit. Kouraisi niin vietävästi mahan pohjasta.

Mämmi, joka oli kerran vuodessa saatavaa herkkua, oli vuoden jälkeen taas outo vieras mahalle, joka oli tottunut vain kuivaan suolalihaan, kuoripottuihin ja kovaan leipään. Ja kun mämmi oli vielä illan mittaan saanut sellaista huijankelkkakyytiä mahalaukussa, niin ei ihme, että se teki kapinan.

Hädin tuskin ehdittiin kotia ja kiireen vilkkaa tallin taakse. Illan ilot alkoi kummasti häipyä, kun tyhjenteli mahalaukkua hyyssin päristyslaudalta. Voipuneena siinä käveli tupaan. Kohta uusi ja vikkelämpi äkkilähtö tallin taakse.

Mieli alkoi olla jo apea ja tuli siinä mieleen tuo katajien varastaminen. Lopullinen tuomio jysähti tupaan tullessa. Tuo Veelannin Fanni, ikäneito ja tulisieluinen uskovainen oli pilannut ennenkin monta iloamme haukkumalla meitä jumalattomiksi ja uhkailemalla Jumalan tuomiolla. Niin kävi nytkin. Ei tullut lohdutuksen sanoja, vaan Fannin toteamus: ”Kunpa oikein kurattaskin. Niin se Jumala rankaisee, kun varastetaan katajia”.

Siinä se meni pääsiäisilo ja uni ei tahtonut tulla silmään, eikä maha rauhoittua, vaan urisi vielä tyhjilläänkin kuin vanha Penu-koira unissaan. Katajien ja kokon savun tuoksukin tuntui nyt synnin tuoksulta. Minun iloisesti ja väärissä asioissa vietetty piinaviikkoni huipentui tuohon pääsiäisillan itsetutkiskeluun.

22.4.1992

 

Kirkot täyttyivät  ja ihmiset kokoontuivat sanankuuloon. Nivalan seurakuntakin järjesti perinteisen jumalanpalveluksen ja piinaviikon tilaisuuksien ohella ensimmäistä kertaa myös pääsiäisyön jumalanpalveluksen.

Seurakuntalaiset saivat pääsiäisyön jumalanpalveluksessa kokea konkreettisesti pitkänperjantain surun päättymisen pääsiäisaamun iloon ja vapahtajan ylösnousemiseen. Kello 12 pääsiäisenvastaisena yönä vaihdettiin kirkkotekstiilit.

 

Seurakuntalaisia kokoontui toki muuallakin kuin kirkossa. Enimmän heitä oli Haikarassa, jossa vietettiin perinteisiä Rauhanyhdistyksen pääsiäisseuroja.

Tänä aikana herätysliikkeet haikailevat nuorison perään, joka ei tunne enää omaa herätysliikettä  kodikseen. Tässä herätysliikkeessä ei sitä pelkoa ole. Lauantai-iltana oli Haikarassa 3000 seuravierasta, josta määrästä 90 prosenttia oli nuoria. Se on vaikuttava näky ja kokemus. Tällä herätysliikkeellä ei ole huolta huomisesta ainakaan siinä mielessä, että nuoret eivät tuntisi uskonnollista kotiaan.

 

Suomen kirkko elää etsikkoaikaansa, totesi Helsingin tuomiorovasti televisiouutisissa pääsiäisen aikana. Tämän ajan ahdistukset heijastelevat suoraan kirkkoa kohti. Haastateltava totesi, että ihmiset ovat menettäneet uskonsa politiikkoihin ja puolueisiin asioidensa hoitamisessa ja ovat kodittomia ja voimattomia. Kirkkoon kohdistuu toiveita ja odotuksia, mutta myös pettymyksiä. Työttömyyden ja taloudellisten vaikeuksien kanssa monet eroavat kirkosta. Toiset kääntyvät kirkon puoleen ja etsivät elämänarvoja uudelta taholta. Kirkon pitäisi nyt purkaa byrokratiaa ylhäältä ja tulla konkreettisesti kansan pariin. Haastateltava esitti mm. että pappien pitäisi tulla kanslioista kirkkoon joka arkipäiväkin ja tavata siellä seurakuntalaisia ja keskustella ihmisten vaikeuksista. Nyt olisi seurakunnilla etsikkoaika, jos Suomen kirkoissa ja seurakunnissa tajuttaisiin tämä tilanne. Muutoin kirkot jäävät entistä tyhjemmiksi, totesi tämä tuomiorovasti.

 

Armoton takatalvi on koetellut koko pohjoista Eurooppaa. Etelä-Suomikin on saanut kokea ennennäkemättömän kevään. Pääsiäisen tienoissa tuli kattava lumipeite koko eteläiseen Suomeen. Tähän aikaan on normaalisti ollut varhaisperuna jo istutettu ja kylvötyöt täydessä käynnissä Lounais-Suomessa. Nyt sielläkin on kevääntulo viikkoja myöhässä. Varhaisperunaa tuskin tulee juhannukseksi kauppoihin.

Sääliksi käynyt nuo muuttomatkalle ehtineet luontokappaleet. Kiuru lauleli jo pari viikkoa sitten iloisesti. Läksin pitkäperjantain aamuna kuuden jälkeen katselemaan keväisiä maisemia. Ajelin jokivartta Aittoperän sillalta Rutkuun saakka. Joki oli jäässä. Rutkussa oli pieni sulakohta, jossa kyyhötti iso sorsaparvi. Muualla ei ollut sulaa vettä. Penkan takana pelloilla oli hanhiparvi kuivalla maalla.

Yöpakkaset ja kylmät pohjoistuulet ovat hyydyttäneet monen muuttajan matkan ja moni kesälintu on tainnut menehtyä pakkasiin. Luonto on armoton. Muuttovietti on kuitenkin niin voimakas, että se ajaa linnut kohti pesimäalueita, kuolemaa ja kylmääkin uhmaten. Milloinkahan kevääksi herkenee? Milloin syntyy uusi kuu, että näkisi tulevan kuukauden säät?

 

Nivalan keskustan Pidisjärvi-lehden tilaajille tiedoksi, että Pidisjärvi-lehti on tehnyt sopimuksen Postin kanssa keskustan alueella. Lehti kannetaan varhaisjakeluna laatikoihin ydinkeskustassa.

Järjestelyihin on vaikuttanut hintakilpailu ja toisaalta ne valitukset, joita on tullut eräiden tilaajien osalta. Kun lehti on kannettu iltamyöhällä laatikkoon, eikä sitä ole illalla haettu, on se yön aikana voinut häipyä. Varhaiskannolla pyrimme siihen, että jokainen tilaaja saisi aamukahvipöytään lehden häiriöttä.

Taajaman ulkopuoliset alueet Sarjanahde, Erkkilä, Niskakangas, Mehtälä-Junttikangas, Haikara, Korpiranta, Kotila ja Haapala kannetaan normaalisti tiistai- ja perjantai-iltaisin.

Vaihtoehtona niille kaava-alueen tilaajille järjestetään mahdollisuus noutaa lehtensä joko Nivalan T-Prima-Marketista tai Mehtälän kaupasta jo iltasella viiden jälkeen. Näihin liikkeisiin voi ne tilaajat jättää nimensä, jotka haluavat lehden jo painopäivän iltana.

Lähden loppuviikoksi hiihtelemään, kun se on jäänyt näin talven loppuvaiheisiin. Ainakin Kilpisjärveltä lunta löytyy.

25.4.1992

 

Kilpisjärvellä torstai-iltana puoli seitsemän. Naputtelen tätä pakinaa Sadinmaan Orvon ja Leenan toimistossa huoltamon yläkerrassa. Ikkunasta avautuu mahtavat maisemat kolmen valtakunnan alueelle. Tuossa silmien edessä on Kilpisjärvi. Vastaranta on jo Ruotsin kuningaskuntaa ja oikealla on tunturi, joka rajoittuu kuningas Haraldin valtakuntaan. Tuosta kilometrin päästä kaartuvat vedet oikealle Jäämereen Skibottenin kautta ja Kilpisjärven vedet laskevat 500 kilometrin matkan Tornionjokea myöten Perämerelle.

Tulvaveden aineksia on. Lunta on tullut viime päivinäkin lisää ja entistäkin on puolentoista metrin hanget. Niin on kyllä kuulemma tullut aina Suomen etelärannikkoa myöten. Tätä tulvavärkkiä on nyt niin paljon, että kyllä täytyy tulla melkoinen tungos alajuoksulla joskus kuukauden päästä kun kevääksi herkeää. Jos tätä jatkuu vielä pari viikkoa, niin Tornionjoessa nähdään toukokuun loppupuolella sellainen tulva, että sitä ei ole nähty miesmuistiin. Pakkohan niiden lumien on joskus sulaa ja nyt sulaminen jää myöhäiskevääseen.

 

Kyläajoon tottuneelle nämä matkat ovat äkiksestä pitkiä. Torniossa luki viitassa, että Kilpisjärvi 465 kilometriä. Matka oli vasta kolmanneksessa Tornioon mennessä.

Tulomatka oli kovin papillinen. Koivulan Lempin entiset naapurit piti käydä tietenkin taas tervehtimässä. Alatornion pappilassa oi tällä kertaa Marttikin kotona. Toivasen Akka tunsi Lempin ja heilutti häntää viuhovasti. Tämä Akka on perheen iso villakoira.

Juotiin kahvit ja poristiin kuulumiset. Martti ja Leena ovat lähdössä Afrikkaan vielä tämän vuoden aikana. Veri vetää lähetystyöhön ja siellä Etelä-Afrikassahan Martti on syntynytkin. Nyt mennään kuitenkin Tansaniaan, sinne Kilimanjaron vuoren tuntumaan. Toivasilla tapasin mielenkiintoisen miehen. Esitteli itsensä Mikko Räätäriksi. Oli ollut aikoinaan Raudaskylässä keskikoulussa ja hänen isällään oli kauppa Padingissa. Mies tunsi padinkisia ja raudaskyläsiä. Tunsi maan julkkuja ja oli kerrassaan mainio jutunkertoja. Alatornion pappilassa vietettiin humpleva kymmenminuuttinen. Lisää ensi viikolla.

Lempin makeispussit heitettiin myös Karungissa Ketolan perheelle. Jukka oli kinkereillä, mutta Tuula ja nuorimmat lapset olivat kotona.

Kun oli ajeltu Ylitornion ohi, niin rupesi vatsassa tuntumaan kahvinjuonnin jälkeen kotvelo olo ja tuli suolasen hiuka. Yks kaks oli tienvarressa kyltti, että kuivattua lihaa. Minä luin hinnaksikin, että 30 markkaa kilo. Pyöräytettiin kyläkauppaan. Se, mitä minä oli lukenut tienvarsimainoksesta kiireessä olikin ollut, että matka kauppaan on 300 metriä. Kuivaliha maksoikin 80 markkaa kilo. No, eihän sitä kehdannut tyhjin käsin lähteä ja satasella saatiin kaksi pientä nyssykkää.

Auringossa kuivattu poronliha on lappalaisten pääravinto, kun ollaan tunturissa tai poroaidalla. Terävällä puukolla veistellään ohuita siivuja poskeen. On ruokasaa evästä.

Vaan meilläpä ei ollut autossa kuin tylsä hedelmäveitsi ja sillä ei tiivistä kuivalihaa paljon vuoleskella. No, paljon sitä ei tarvinnutkaan. On se vaan niin näkysää evästä, että kun pistin mällin poskeen Ylitornion jälkeen, niin Äkäslompolossa sylkäisin viimeiset kalvot suupielestä sivuun. Sitä sai väklyttää alaleuan proteesilla 300 kilometrin matkan. Kummasti se vaan sitoi sydäntä ja herkesi hiukaamasta.

 

Piipahdettiin Ylimuoniossa Alatalon Jaskan pihamaalla ja kun Jaska neuvoi Vähäsarjan Vilhon uuden talon, niin uskalsin pyöräyttää Vilhollekin. No Vilhohan on turistipappi virkansa puolestakin ja pitää hartauksia laskettelurinteissä ja lomakohteissa ja hoitaa ihmisten sieluja koko tunturi-lapissa. Vilholla on mahtava hirsilinna. Komealla männikkörinteellä. Heti talon takana on järvi ja pappi oli juuri tullut avannosta tukka märkänä, kun soittelin ovikelloa.

 

Jos ovat muuttolinnut sielä etelässä helisemässä takatalven kanssa, niin hätä on täälläkin luontokappaleilla. Orvo kertoi poromiesten huolestuneisuuden porokuolemien runsaudesta. Hanget ovat niin vahvat ja jäiset, että porot eivät saa ravintoa. Kuolleita poroja löytyy paljon ja ketut ja korpit mässäilevät. Pian pitäisi alkaa porojen vasomiset ja poromiehet pelkäävät, että vasomiset taitavat epäonnistua hyvin pahoin. Nälkiintyneet emät eivät jaksa imettää ja vasat jäävät petojen armoille. Niin se luonto säätelee karjaansa julmalla tavalla.

 

Kova vilske on käynyt tässä talossa koko päivä. Orvo ja Leena hoitavat kahdestaan huoltamoa jossa on myös Kilpisjärven postitoimisto ja apteekki. Siihen vielä kaikenmoinen ihmisten palvelu. Nyt täytyy keskeyttää kirjoittaminen. Saksalaisten linja-auto on mennyt kyljelleen ja sinne pitää lähtiä viemään Orvolle avuksi vetosinkkejä.

Kello on nyt vähän yli yhdeksän. Saksalaispojan linja-auto oli pahasti ojassa ja kun ympärillä oli metriset hanget ja läpinäkymätön pyry, niin oli siinä kokemusta kerraksi. Taitaa saksalaispoika kertoa vielä lastenlapsilleenkin tästä arktisesta kokemuksesta.

Mylläkkä oli mahdoton ja tiet melko tukossa. Saapa nähdä jäädäänkö tänne mottiin, mutta mikäs hätänä. Onhan tässä tuo nykyajan sanansaattaja, eli Orvon faksi käytössä, että siirretäänpä Pidisjärvi-lehden toimitus Kilpisjärvelle.

29.4.1992

 

Kyllä tämä Suomenmaa on moni-ilmeinen. Samalla kertaa voi löytää toisesta kolkasta täysin arktisen maiseman ja parin metrin lumikerroksen. Toisella laitaa Suomea voi olla ihan kesämaa. Viime viikonloppuna Kilpisjärvellä oli hirmuiset lumimyrskyt ja täysin talvinen sää. Rymättylässä ja muualla Varsinais-Suomessa istutettiin varhaisperunaa. Tämä on rikkaus, jota ei ehkä osata arvostaa. Kontrasti on melkoinen, kun ajelee tämän maan päästä päähän. Suomi-neito sijoittuu maapallolle niin mielenkiintoisella tavalla, että pää on ainaisessa kylmyydessä muutamaa kesäkuukautta lukuun ottamatta, mutta varpaat ovat keskieurooppalaisella ilmastotasolla.

 

Ei näytä vielä köyhältä tämä maailmanmeno Suomessa. Ajettiin Kolarissa tietöiden takia vähän harhaan ja putkahdettiin Yllästunturille. Oli kaunis sää ja ihmisiä valtavasti. Luin viikonlopun Pohjolan Sanomista Kilpisjärvellä, että pääsiäisen tienoilla oli tehty ennätys. Yhtenä päivänä oli Ylläksellä ollut hisseissä yhteensä 103.000 hissinousua. Puolen miljoonan lipputulot päivää kohti. Nyt Lapin laskettelukohteet saavat lamaa korjattua, kun laskettelukausi jatkuu pitkälle toukokuuhun.

 

Kyllä se täytyy olla kova tauti, joka pakottaa ihmiset tuonne Lapin erämaihin rämpimään. Yhden asian minä panin merkille: Yleensä siellä liikutaan pariskunnittain ja aina oli tuo nainen paljon nuorempi kuin mies. Onkohan niin, että papparaisilla näytti olevan jo paukut vähissä ja viimeisiä miehuuden rippeitä koetettiin osoittaa leikkimällä sankaria Lapin erämaassa. Sehän saattaa hyvinkin tepsiä ja urhoollisuus palkitaan autiokämpän lämpimällä takkavalkealla hyvinkin miellyttävällä tavalla.

 

Luin Kilpisjärvellä Suomen Kuvalehden viikon takaisesta numerosta artikkelin, jossa kerrottiin SKOP:n sisarpankin miljarditappioista Yhdysvalloissa. SKOP osti aikanaan Alabamasta pankin, jolla on haarakonttoreita useissa osavaltioissa. Pankki on myynyt asiakkaiden velkakirjoja edelleen japanilaiselle pankille ja tästä on asianajajat huomanneet rahastuskohteen. Artikkelissa kerrottiin uskomattomalta tuntuva asia, että eräskin rouva, jolle oli myönnetty 8000 dollarin laina, josta hän oli nostanut vain osan, oli tuomittu saamaan kuuden miljoonan markan korvaukset suomalaispankilta henkisistä kärsimyksistä, kun laina oli myyty edelleen. Yksinkertaisesti asianajajat hakevat tällaisia kohteita ja ryhtyvät rahastamaan yrityksiä. Jutussa kerrottiin, miten oikeuden valamiehistö on helppo saada tällaisten tuomioiden taakse, kun vedotaan ihmisten kotiseuturakkauteen. Artikkelissa kerrottiin, että SKOP:n sisarpankkia on odottamassa miljardin lasku, mikäli kaikki asiakkaat ryhtyvät vaatimaan ennakkotapauksen pohjalta vastaavia korvauksia. Lasku lankea SKOP:n pelastusoperaation mukana suomalaisten veronmaksajien kontolle. Jutussa mainittiin, että sisarpankkia oltaisiin nyt kaupittelemassa kiireen vauhtia pois, mutta tämäkin kauppahomma voi olla suomalaisille vaikeasti tehtävissä.

Uskoikohan hevosmies Wegelius tosiaan olevansa niin taitava, että hän tekee aluevaltauksia amerikkalaisen pankin välityksellä? Taisi jäädä huomioon ottamatta, että kyllä maailmalla hallitaan tällaiset asiat paljon paremmin kuin Suomessa. Suomalaiset innostuivat takavuosina ostelemaan myös tehtaita ja yrityksiä ulkomailta. Nyt ovat nämäkin kaupat osoittautuneet suomalaisten osalta nenästä vedoksi. Kaikkia näitä suuripäisten juppien laskuja tässä nyt maksellaan ja jupit saavat jatkaa suurelta osin entisiä hommia pahemmitta pulinoitta.

6.5.1992

 

Jaakko Elenius ja Vilho Aikomus eivät kohdanneet tällä kertaa Nivalassa. Vilho Aikomus nukkui pois vapunpäivän aamuna. Samanaikaisesti Jaakko Eleniuksen piti tulla Nivalaan puhumaan, mutta hän oli sairastunut.

Nivalalaiset vanhainkodissa vierailleet ovat oppineet vuosikymmenien aikana tuntemaan Aikomuksen Vilhon. Lapsuudestaan saakka sokeana olevan miehen, jonka toiset aistit, muisti ja kuulo, kehittyivät osittain korvaamaan näön ja antoivat mahdollisuuden kanssakäymiseen ihmisten kanssa. Omakohtaisia kokemuksia on Vilhon kanssa jo 1950-luvulta, kun hän asui äitinsä kanssa Haapaperällä.

Sokeudestaan huolimatta Vilho tunsi erinomaisen muistinsa kautta huomattavan määrän ihmisiä ja tunsi heidät äänestään. Vilho oli kuullut kerran Jaakko Eleniuksen aamuhartauden ja puhui hänestä jatkuvasti. Kirkkoherra Heikki Hurskainen järjesti sitten tapaamisen Vilhon ja Jaakon kesken ja se oli sokean Vilhon elämän suuri tapahtuma. Nytkin Vilho odotti Eleniuksen tuloa Nivalaan ja toivoi tietenkin tapaavansa hänet uudelleen. Vilho sairastui ja kuoli juuri samana päivänä pois, kun Eleniuksen piti tulla Nivalaan. Hänkin sairastui tuona päivänä. Ihmeellinen sattuma kaikkinensa. Yksi pitkäaikainen ystävä on vanhainkodista lähtenyt pois.

 

Olin pyhäiltana töissä ja kun pengoin kirjahyllyä täällä toimituksessa, vyörähti sieltä esiin ensimmäinen tupaantuliaislahja, kun kuusi vuotta sitten perustin tämän Pidisjärvi-lehden. Hautalan Tuomo oli ensimmäinen vieras ja hän toi minulle nahkaselkäisen raamatun. Kun avasin ensimmäisen kerran tämän raamatun, se aukesi Saarnaajan 6. luvun kohdalta. Vielä nytkin Aikomuksen Vilhon ja monen ystävän poismenon johdosta nämä Saarnaajan sanat tuntuvat ajankohtaisen tuoreilta:

 

6. LUKU

Rikkaus on turha, jos ei voi sitä nauttia.

Ihmisen avuttomuus, kun tulevaisuus on tuntematon

On onnettomuus tämäkin, jonka olen nähnyt

auringon alla ja joka raskaasti painaa ihmistä:

2. että Jumala antaa miehelle rikkautta

ja tavaraa ja kunniaa, niin ettei hänen

sielultaan puutu mitään kaikesta siitä,

mitä hän halajaa, mutta Jumala ei salli

hänen nauttia siitä, vaan sen nauttii

vieras. Se on turhuutta ja raskas kärsimys.

3. Vaikka syntyisi miehelle sata lasta

ja hän eläisi vuosia paljon ja paljot

olisivat hänen vuottensa päivät, mutta

hän ei saisi tyydyttää omaa haluaan

omaisuudellansa eikä saisi edes

hautaustakaan, niin minä sanon, että

keskoinen olisi onnellisempi kuin hän.

4. Sillä se turhaan tulee ja pimeyteen

menee, ja pimeyteen peittyy sen nimi.

5. Ei se ole aurinkoa nähnyt eikä tuntenut.

Sen lepo on parempi kuin hänen.

6. Ja vaikka hän eläisi kaksi kertaa tuhannen

vuotta, mutta ei saisi onnea nähdä – eikö

kuitenkin kaikki mene samaan paikkaan?

7. Kaikki ihmisen vaivannäkö tapahtuu

hänen oman suunsa hyväksi, ja kuitenkaan

ei halu täyty.

8. Sillä mitä etua on viisaalla tyhmän edellä,

ja mitä kurjalla siitä, että hän osaa oikein

vaeltaa elävitten edessä?

9. Parempi silmän näkö, kuin halun haihattelu.

Tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua

10. Mitä olemassa on, sille on pantu nimi

jo ammoin; ja edeltä tunnettua on ollut,

mitä ihmisestä on tuleva. Ei voi hän riidellä

väkevämpänsä kanssa.

11. Sillä niin on: puheen paljous enentää

turhuutta. Mitä etua on ihmisellä siitä?

7:1 (6:12) Sillä kuka tietää, mikä on ihmiselle

hyvä elämässä, hänen elämänsä lyhyinä,

turhina päivinä, jotka hän viettää kuin varjo;

ja kuka ilmaisee ihmiselle, mitä on tuleva

hänen jälkeensä auringon alla?

 

Nivalan ravimiehet saivat oman radan vihityksi. Kyllä se niin on, että pelaaminen kiinnostaa enemmän kuin hevoset. Ei Nivalan raveihin tullut yleisöä, kun ei ollut totomahdollisuutta. Takalon Väinö kertoi, miten ravikilpailut olivat ennen suuria kansanjuhlia, vaikka totoa ei pelattukaan. Ennen kilpa-ajoissa oli paljon humalaisia ja usein meni tappeluksi. Nyt tavat ovat siistiytyneet ja humalaisia ei juuri näy. Eipä juuri näkynyt tälläkään kertaa.

Puhuttelin yhtä nivalalaista, joka ei käy raveissa säännöllisesti, mutta oli kerran sortunut lähtemään Ylivieskaan toto-raveihin. Tietenkin piti pelata ja panna ainoa viisikymppinen likoon. Pahaksi onneksi kävi niin, että tämän veikkaajan hevonen jäi jo ensimmäisellä kierroksella puoli kierrosta. Hätääntynyt viisikymppisen sijoittaja juoksi radan varteen ja yritti hoputtaa: – Etkö sinä pääse yhtään kovempaa, kun on ainoa viiskymppinen liossa? Ohjastajan kärryiltä kuului rauhallinen vastaus: – Kyllä minä pääsen, mutta ei vihti hevosta jättää.

9.5.1992

 

Tuskinpa moni nivalalainen muistaa, että tänä kesänä tulee kuluneeksi 60 vuotta Nivalan pulakapinasta. On siis kapinan juhlavuosi.

Torstaina sain kuulla, että viimeinenkin elossa ollut aikanaan kapinasta tuomittu jämerä nivalalainen isäntämies, Aukusti Järvi, on siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

Aukustin poika, pastori Alpo Järvi, oli kertonut eräälle nivalalaiselle ystävälleen, että hän sai keskiviikkopäivänä kesken töiden niin voimakkaan tunteen, että hänen oli lähdettävä Nivalaan tapaamaan sairaalassa makaavaa isäänsä. Alpo ehti veisata muutaman virren isänsä sairasvuoteen ääressä ja kun hän oli aloittanut virren Herraa hyvää kiittäkää, niin isä nukkui pois. Se oli kaunis lähtö ja Alpo oli varmasti kiitollinen, että sai olla isänsä vieressä tällä hetkellä.

 

Nivalan miehet ja heidän mukanaan Aukusti Järvi lähtivät 60 vuotta sitten puolustamaan talonpoikia virkamiesten ylivaltaa vastaan. Ruuttusen tammaa ei tapettu, mutta suuri joukko nivalalaisia isäntämiehiä tuomittiin vankilaan.

Silloin kapinaliike lähti liikkeelle Välikylästä. Nyt on meneillään meijerikapina ja tämäkin isäntien kansanliike on lähtenyt Välikylästä ja muut ovat tulleet perästä.

Ei voi puhua muusta kuin kansannoususta, kun 270 Nivalan 370 maidontuottajasta on ilmaissut kirjelmässä allekirjoituksensa epäluottamuslauseeksi Nivalan Osuusmeijerin hallitukselle, joka oli yhtä jäsentä lukuun ottamatta hyväksymässä Normilkin hallituksen päätöksen Nivalan meijerin sulkemisesta. Periaatteellisesti tämä on merkittävä toimi istuvaa hallitusta vastaan. Merkittävää siinä on, että alas lyödyt ja parjatut maidontuottajat ovat lähteneet meijeriteollisuuden fuusioita vastustamaan ja epäilevät päättäjiensä kykyä toimia maidontuottajan ja yhteiskunnan tasaisen kehityksen turvaamiseksi. Maidontuottajat eivät ole myöskään ymmärtäneet sitä, että heidän maitotileistään on investoitu Nivalan meijerin kehittämiseen viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 50 miljoonaa markkaa. Nyt pitäisi laitos sulkea. Nämä kymmenet miljoonat jäisivät siten hukkainvestoinneiksi.

 

Ihmiset ovat pettyneet fuusioiden luvattuihin etuihin. Aikanaan luvattiin nivalalaisille sähkönkuluttajille suuria etuja, kun liitytään Revon Sähköön. Missä ne edut ovat? Sähkölasku on vain kasvanut ja kuluttajat maksavat nyt takaisin niitä kunnan saamia 18 miljoonaa markkaa. Mistäpä se muusta maksetaan, kun sähkön hinnasta.

Ei sähköyhtiöllä ole muita tuloja kuin kuluttajamaksuista saadut tulot. Sähkönkuluttajat maksavat myös nämä Ylivieskan ja Revon Sähkön väliset miljoonakaupat ja käräjöinnit. Laitoksista on tullut itsetarkoituksia, kun niiden pitäisi vain kilpailla kuluttajan puolesta mahdollisimman alhaisella sähkön hinnalla. Niin Revon Sähkö kuin Pohjanmaan Puhelinosuuskuntakin rellestelevät kuluttajilta ylihintana perimillään kymmenien miljoonien pankkivaroilla. Eli rengeistä on tullut isäntiä.

Heikon kritiikin varassa on ollut myös meijerien investoinnit. On tehty koko Suomen meijeriteollisuudessa raskaita virheinvestointeja, mutta ne ovat menneet hiljaisuudessa läpi. Tilitetään maidontuottajille sen verran, kun kulujen jälkeen jää tilitettävää. Se on melko yksinkertaista liikkeenjohtamista. Isännät ovat melko kuuliaisesti tähän saakka hyväksyneet osuuskuntiensa ja yhteisten laitostensa toiminnan ja luottamusmiehethän saavat kokouksista hyvän lounaan ja kokouspalkkion.

 

Kaksi nivalalaista äitiä pääsee edustamaan paikkakuntaa valtakunnalliseen äitienpäiväjuhlaan. Kävin Haapaperällä tapaamassa näitä äitejä.

Paavolan perheen kanssa on oltu tuttuja jo lapsuudesta saakka. Isä-Jalmari oli aikoinaan innokas urheilumies ja sitä kautta tuttu myös kaikille Veelanninpuhdon asukkaille. Nyt Jalmari on urheilut heittänyt ja viettää eläkepäiviä Kertun kanssa omassa talossa. Jaakko on melko huonokuntoinen ja sängyn pohjalla hän makoili nytkin. Vaikka keho on raihnainen, niin mieli on virkeä. Kun tiedustelin kaimalta, että miten menee, tuli silmät kirkkaana vastaus peiton alta, että hyvin jaksaa maata. Kerttu on hyvin säilynyt ja virkeytensä pitänyt, vaikka työtä perheen eteen on tehty paljon.

Toinen äitienpäivän huomionosoitus tuli Kertun entiselle naapurille, Koivusaaren emännälle. Muisteltiin siinä Koivusaaren tuvassa, että viimeksi olen käynyt tässä talossa kivenraivausta tarkastamassa joskus 1960-luvun puolivälissä.

Koivusaaren Anna-Liisalla on kymmenen salskeaa lasta. Joku haapaperänen totesi takavuosina, että Koivusaaresta olisi saanut valita suomenneitoja lähes kymmenen vuotta yhteen menoon. Niin ovat näyttäviä ja fiksuja Soinin ja Anna-Liisan tyttäret. Taitavat kuitenkin olla toista maata tyttäret tässä suhteessa ja muut asiat kiinnostavat enemmän kuin missikisat.

Äidit ovat juhlinnan kohteena. Toivottavasti useammin kuin kerran vuodessa. Mikä on äidille lämmittävämpää kuin terveiden ja iloisten lasten laulu ja tervehdykset. Kaikki äidit eivät joudu kuitenkaan tällaisen juhlinnan kohteeksi, vaikka ovat tehneet lapsensa eteen pitkän ja raskaan päivätyön. Ajattelen tässä vammaisen ja sairaan lapsen hyväksi. He eivät pysty tuomaan kiitollisuuttaan sanoin ja kukkasin. Tällaisesta kodista täytyy olla päivittäinen suora yhteys ylös. Vastauksia väsyneen äidin kysymyksiin ei tule, mutta toivottavasti voimaa. Jospa me kanssaihmiset voisimme muistaa myös näitä äitejä, jotka eivät saa yhteiskunnaltakaan taloudellisessa mielessä riittävää ymmärrystä osakseen. HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ.

13.5.1992

 

Viikonvaihteessa pelattiin jääkiekko ja toiset seurasivat Euroviisuja. Itse en katsonut kumpiakaan, mutta noista Euroviisuista on tullut palautetta.

Suomi oli taas viimeinen. Miksi yleensä Suomi lähettää edustajansa kisaan, jossa tietää olevansa jo jumbo? Monet ovat yhdistäneet Euroviisujen tuloksen Suomen EY-jäsenyyteen. Samanlainen asemako tulee olemaan Suomella Euroopan-yhteisön jäsenenä? Kaukainen ja vähäpätöinen maa, jolle ei paljon pisteitä anneta.

 

Suomi on jättänyt hakemuksensa ja Norjakin haikailee sitä. Ruotsissa mielipidetiedustelut osoittavat, että enemmistö vastustaa jäsenyyttä. Tapasin lankomieheni Ruskolla ja hänellä oli kovin epäluuloiset näkymät tulevaisuuteen tämän asian suhteen. Hän oli käynyt viljelijäretkikunnan mukana tutustumassa Saksan maatalouteen ja sielläkin olivat viljelijät kironneet koko Euroopan-yhteisöä, vaikka heillä oli tilakoko ja edellytykset aivan toista luokkaa kuin Suomessa. Maanantaina haastattelin erästä suomalaista, joka värvää viljelijöitä Etelä-Amerikkaan. Sielä on isot tilat ja hyvät olosuhteet, mutta tuotteiden hinnatkin aivan toista luokkaa.

Maissia markalla ja lihaa neljällä markalla. Kuka sitten ostaa suomalaisten tuotteita nykyhinnalla? Ei kukaan muu kuin toinen suomalainen, vaan jos suomalainen kuluttajakin pääsee ostamaan halpoja tuotteita, niin mihin joutuvat suomalaisten viljelijäin tuotteet? Ei meille löydy vaatimustemme kanssa enemmän pisteitä Euroopan-yhteisöltä  kuin laulukilpailuissakaan, vaikka Salolainen ja Väyrynen kuinka optimistisia lausuntoja antavat. Euroopan ministereiden myötätunnosta. Sellaiset ovat laulujen lunnaat.

 

Toukotyöt alkavat. Tällä iällä muistelee jo ennesvanhaisia kylvötöitä. Sitä ihmetellään, miten ne ennen kerittiin kylvötyöt tekemään, eikä sitä tällaista hoppua ollut kuin nykyisin.

Kukapa ei muistaisi niitä leppoisia karhipäiviä. Hevonen veti junnaavalla hitaudella karhia. Se oli toisaalta aivoja lepuuttavaa puuhaa, sillä siinä ei tarvinnut päätänsä vaivata. Pellon päässä käännyttiin takaisin ja otettiin yksi välttikiivu uutta karhin alle, joka ei tosin paria kiivua leveämpi ollutkaan. Kuuli hyvin leivosen liverryksen ja kesän äänet. Naapurin isäntien äyvästykset ja kehoitukset hevosilleen, jotka eivät kulkeneet mukamas riittävän lujaa. Viiden kierroksen jälkeen puhallutettiin ja siinä oli mukava istahtaa tupakan verran ojan pientareella. Huolimattomalta tahtoivat jäädä suitset karhin rulliin, sillä hevonen lähti ahneesti pyörtänölle näykkimään uutta ruohoa. Siinäpä olikin keskenkasvuiselle poikaselle hommat kääntää hankmoa nurin, että sai suitset purettua rullan ympäriltä. Puoliselle päästettiin hevonen valjaista, joka hikisenä kyllä löysi nopeasti piehtaroimispaikan ja alkoi sen jälkeen ahnaasti syömään kesäruohoa pyörtänöltä. Ei sitä paljon päivässä tullut jälkiä, mutta aina ne vaan tuli kylvöt tehtyä.

 

Mitäs on tänä päivänä kylvönteko? Jokaisessa talossa on useita nelivetotraktoreita ja karhit entisen saran levyisiä. Lujaa mennään ja sata hevosta hörskyy pellin alla. Ei kuule leivosen ääntä, eikä ole varaa puhalluttaa puhumattakaan puolisen jälkeisistä nokosista. Ei se ole ihme, jos tämän päivän viljelijä on luonnosta vieraantunut, eikä erota leivosta harakasta. Viljely on tuottamista, ei kutsumusta eikä maanviljelijän perinteistä elämäntapaa. Tämän päivän kylvömies on kiireinen. Hänellä on stressiä ja koneet antavat monenlaista huolen aihetta. Tarvitaan monenlaista kaupan tavaraa polttoaineesta hitsauspuikkoihin ja pultteihin. Enää ei riitä voimavaran turvaamiseen tuoksuva kesäheinä. Jos viljaa tuli vähemmän, niin ei ollut markkinointimaksuja. Säkillisellä rukiita sai ostaa koko kymmenpäisen torpanväen seuraavaksi kesäksi töihin tai vaihtaa vaikkapa nätin metsäpalstan kun kehtasi vähän käyttää toisen nälkää hyväksi. Ja isäntähän oli silloin isäntä.

 

Toivotaan kuitenkin hyviä kylvösäitä ja kukapa sitä on kieltänyt traktorin päältä laskeutumasta ja haistelemasta kuulaana kesäiltana luonnon tuoksuja ja kuulemaan lintujen ääniä ja antaahan ajatuksen laukata iloisissa asioissa.

16.5.1992

 

Jospa arvaisitte lukijat miten vaikeaa tämä pakinan teko on, niin ymmärtäisitte paljon. Jos se on ollut aina vaikeaa, niin erityisesti se on sitä nyt. Kirjoitan nimittäin tätä pakinaa päätteellä ja karkeat kourat ja paksut, moneen kertaan katkotut sormet sopivat huonosti pienille näppäimille.

Ei ihme jos eräs lukija soittikin, että toimittaja on päissään kirjoittanut, kun tavutuksetkin ovat päin seinää. No, kone tavuttaa ja minä en kymmenen minuutin koulutuksella ehtinyt vielä kaikkia hienouksia oppimaan.

 

Puurusen Arto soitteli eräänä päivänä meijeriltä ja pyysi käymään. Arto esitteli meijerin viime vuoden tilinpäätöstä.

Meijerin maitomäärä oli pudonnut 8,7 prosenttia, eikä se enää koskaan nouse entisiin lukemiin. Maitoa oli kuitenkin vastaanotettu runsaat 26 miljoonaa litraa ja siitä maksettu tuottajille 304,02 penniä litralta. Muiden meijereiden tilityshintoja ja niin sanottua Valion normihintalaskelmaa ei ollut vertailupohjaksi. Ainoa vertailupohja oli Ylivieskan meijerin, eli Laaksojen Maitokunnan tilinpäätös, jossa tilitettiin maidosta puolta penniä vähemmän.

Arto kertoi, että Nivalan meijeriosuuskunnan tilitysasema on vahva ja fuusio näkyy vasta nyt tuloksessa. Samalla Arto pyysi kertomaan, että jäsenet tulisivat kokoukseen. Samalla hän totesi, että kokous on tällä kertaa suljettu ulkopuolisilta, eikä sinne päästetä lehdistön edustajiakaan.

Historiallinen ja harvinainen tapaus pellervolaisessa osuustoiminnassa. Tätä ei tapaa muualla kuin Nivalassa. Viimeksi tämä tapahtui Järvikylän Osuuspankin fuusiokokouksessa, jossa ovenvahdiksi oli pantu hallintoneuvoston puheenjohtaja. Minä kävelin estelyistä huolimatta kokoukseen ja toiset toimittajat perässä. Myöhemmin OKO:n tuomarit tulivat kokouksen jälkeen puhuttelemaan ja pyysivät anteeksi, että tämä ei ollut oikea menettelytapa. Saapa nähdä miten käy osuusmeijerin kokouksessa, pitääkö kävellä väkisin vai pyörtääkö hallitus päätöksen. Tällaisista jää aina paskanmaku suuhun ja ikävät puheet.

 

Viikoittain tulee Kunnallisliiton Kietäväiseltä postia ja lehtitekstiä, jossa hän patistaa kuntia avoimeen tiedottamiseen jo valmistelussa olevilta asioilta. Nivala ei ole tässä suhteessa kaupunki, vaan takaperoinen korpikylä, jossa vallitsee korpilait. Valtuuston kokoukset ovat avoimia, mutta lautakunnan kokouksista ei tipu mitään tietoa. Ainoan poikkeuksen tekee yleisten töiden lautakunta. Jyrkän Elsa lähettää tiedoksi lautakunnan päätökset. Muut lautakunnat ovat täysin hiljaa. Esimerkkinä kunnan salamyhkäisyydestä on valmisteilla oleva keskitetty kunnan laitosten ruokahuolto. Asia on hyvin merkittävä ja koskee suurta osaa kuntalaisia ja laitoksia. Tästä asiasta ei ole hiiskuttu mitään julkisuuteen. Pieni porukka päättää ja kehittelee asiaa ja pitää muut kuntalaiset sivussa. Ei ihme, jos epäluuloisuutta ja vääriä tietoja pitäjällä kulkee. Koittakaahan parantaa tapanne.

 

Perjantaina aloitti 13 nivalalaista yrittäjää entisissä Piretan tiloissa. Nämä tytöt ovat entisiä Piretan ompelijoita, jotka ovat käyneet yrittäjäkurssin ja päättäneet lähteä itsenäisiksi yrittäjiksi. Tässä mielessä kaupungin ja työvoimaviranomaisten kurssi onnistui sataprosenttisesti.

Tytöt ompelevat toistaiseksi raakaa rahtityötä, eli samaa mitä edellisen tehtaan aikana. Ammattitaito riittäisi kuitenkin paljon enempään ja tytöt etsivätkin omaa tuotetta. Vetoan tyttöjen puolesta nyt kaikkiin nykyisiin ja entisiin nivalalaisiin, jotka ovat avainpaikoilla. Jos firmanne, urheiluseuranne tai järjestönne etsii työ- tai vapaa-ajan asuja, niin pyytäkää tarjous Nivalasta. Näin auttaisitte tyttöjä alkuun, sillä he ovat tehneet kansallisestikin merkittävän henkilökohtaisen ratkaisun ryhtymällä itsenäisiksi yrittäjiksi työllisyyskorvausten asemesta. Nämä tytöt tarvitsevat tukeamme, jonka voimme antaa vain hyvällä vihjeellä.
Tytöt lupasivat minullekin palkkion, jos töitä löytyy. Ottakaa tytöt kuitenkin huomioon, että en voi enää hyödyntää kaikkia tarjottua. Korkea ikäni ja raihnainen kuntoni asettavat siihen rajansa. No, tosin oli kyse vain pullakahveista, mutta se pullakin saisi olla pehmeänpuoleista.

20.5.1992

 

Kyllä sitä ei ihminen voi joutua tukalampaan paikkaan kuin Mantilan Elli ja Puurusen Arto maanantaina meijerin kevätkokouksessa. Heidät määrättiin johdon taholta Pietarin virkaan vahtimaan Nuorisoseuran taivaan portteja, että osattomat ja arvottomat eivät pääse sisälle. Pakko on mennä kun käsketään.

Mitenkös siinä olla, kun jokainen isäntä ja emäntä on tavallaan korkein esimies, eli maidontuottaja. Heidän valitsemiaan ovat nekin ”herrat”, jotka vuorollaan ovat luottamustehtävissä. Oli määräys pakottaa emännät takaisin ovelta. Tuttuja emäntiä ja isäntiä vuosikymmenien varrelta ja hyviä ystäviäkin. Ja kun tietää sen, että navettamies ei monesti pyhäkamppeissa kirkonkylällä poseeraile ja ole herrojen vaivana, niin tehtävä oli vähintään yököttävän vastenmielinen. Vaan mitä teki emännät. Marssivat ryntyyt pystyssä kokoussaliin ja Puurusen Artokin joutui Pihtiputaan miehenä toteamaan, että menee ne sisälle, ei siinä mikään auta.

Ovella huomautettiin ennen kokouksen alkua, että mahdoton on mahdoton, ja kun Leevi Vähäaho ehdotti, että vahit pois ovelta ja kokous avoimeksi, niin ei löytynyt yhtään esityksen vastustajaa. Niin sitä sitten päästiin me sopulisakkikin sisälle.

Murinoitta ei tuo estely-yritys mennyt ja se jää historiaan, josta puhutaan vielä vuosikymmenien päästä. No, nivalalaiset osasivat ottaa asian rauhallisesti ja ei päässyt isompia kahinoita tulemaan, vaikka konikapinahenkeä olikin olemassa. Toimituskin sai kokouksen jälkeen kommentteja. Eräs isäntä näki asian näin: – Vai meinasi se meijerin johto erottaa kokoussalin partaalla sellaista, minkä pappi on yhteen vihkinyt, kun emännät yritettiin käännyttää takaisin.

 

Kaikkinensa tämä meijerin kokous oli hyvä asia. Osuuskunta pysynee nyt koossa ja tuo nivalalaisten maitomäärä yhdessä omistettuna on tekijänä sellainen perusarvo, että se antaa nivalalaisille tillareille jatkossakin sanansijaa. Ja nimenomaan tillareille. Sen tämä kokous osoitti, että kenttä haluaa pitää ohjat käsissä ja nyt otettiin löysiä takaisin luottamushenkilöiltä, jotka ovat ottaneet ohjakset liian vapaasti omiin käsiinsä. Tämä tuli selvästi esille käytetyissä puheenvuoroissa.

Hallituksen ulosheittokaan ei ollut kaukana, niin kiihkeät olivat tunnelmat, mutta kävi niin kuin usein käy. Meijerin hallituksen puolelta kokousasiat oli valmisteltu hyvin puheenjohtajan ja sihteerin valintaa myöten. Epäyhtenäinen, tosin vahva, oppositio olisi toisenlaisessa kokousmenettelyssä varmasti voittanut kannallaan, mutta hyvä näin. Nyt rivit säilyvät yhtenä ainakin syksyn osuuskuntakokoukseen ja voidaan tehdä pudotuksia ja nostamisia siistimmin, johon kentällä tuntuu edelleen paineita olevan.

 

Kyllä täytyy sanoa, että tämän päivän kokousväki on harkitsevaa ja tunteet pystytään pitämään kurissa asiallisesti. Läpytykset ja hengen luominen kuuluvat tietenkin kuvaan ja nuopparilla läpytettiin henkeä niin kuin kolmiloikkaaja Willy Banksille.

Henkilökohtaisuuksia välteltiin, mutta ainahan sitä jostakin pinna paukahtaa. Hallituksen puheenjohtajalta paloi proput kun Mauno Pihlajamaa tiedusteli, että onko Normilkin Hallituksen puheenjohtaja neuvotellut Nivalan Osuusmeijerin puheenjohtajan kanssa. Jouko Kallio kiirehti vastaamaan molempien puolesta, kun sattuu olemaan molempina: – Minä en ole niin kuin siitakesienen kasvattaja, että pidän pimeässä ja syötän paskaa.

Osuuskunnan voitto oli se, että kokouksessa päästiin lähtemään suhteellisen helpottuneina. Molemmat olivat saaneet voiton ja molemmat menettäneet, mutta tällaiselle törmäyskurssille ei varmasti toista kertaa ajauduta. Sen meijerin hallituskin oppi varmasti tämän kevään aikana.

 

Jukka Alasaari on rohkea nuori mies. Hän uskalsi nousta muuta hallitusta vastaan. Jukan ilmoitus vetäytyä hallitustyöskentelystä on koettu pitäjällä ikävänä. Jukan on toivottu jatkavan, että kentän oppositionkin luottamus hallitusta kohtaan säilyisi jonkinlaisena. Jukan poisjäänti on tappio myös hallitukseen jääville, sillä se lisäisi vain epäluuloja hallitusta kohtaan ja keräisi paineita syksyn osuuskuntakokoukseen. Yritä Jukka nielaista pikkutappio. Ilman sinun edesottamuksiasi meijeri suljettaisiin kaikessa hiljaisuudessa kahden vuoden kuluttua. Onhan tuo jatkoaika jo sellainen saavutus koko maan meijeriteollisuuden huomioiden, että saat olla siitä ylpeä.

23.5.1992

 

Meijeriasia pulppuaa vieläkin. Emännät ovat panneet kovin pahakseen tuon heidän vieroksumisensa kokouksesta. Motivaatio lypsylle on heikentynyt, kun tillarityö katsotaan niin vähäpätöiseksi.

Eräs isäntä soitteli, että ei ole oikein johdonmukaista, kun emännät pakotettiin ovelta pois, kun ne kuitenkin kelpaavat meijerin hallitukseen. Ovatko he sitten meijerin jäseniä ja voiko jäsenenä olla molemmat puoliskot. Samalla hän ihmetteli sitä, miksi toimintakertomukset jaettiin vasta asian käsittelyn jälkeen kokousyleisölle.

 

Isännät ovat saaneet tehdä toukotöitä hyvissä olosuhteissa. Tuuliset ja aurinkoiset päivät ovat kuivattaneet pellot ja nykyisellä kalustolla kylvöt hurautetaan muutamassa päivässä, vaikka olisivat isotkin.

Monet ovat kylväneet jo ohrankin, vaikka voikukkaa ei näy vielä kuin jossain kivijalan vieressä kukassa. Ohrankylvö olisi silloin paikallaan, kun voikukka kukkii pyörtänöllä. Niin, mutta eihän niitä ole enää pyörtänöitäkään missä voikukka voisi kasvaa.

Kottaraiset eivät enää viserrä Nivalassa ja samoin taitaa olla monen kasvin kohdalla. Minun on pitänyt käydä tarkastamassa vieläkö tuolla Kalajokivarressa eräässä paikassa kasvaa kullero, mutta käymättä jäi, vaikka olisi ollut luvattu opaskin.

Monet muut kasvit ovat uhanalaisia, mutta juola se vaan kasvaa ja rehottaa. Ennen vanhaan niityllä kävellessä tunsi nenässään hajuheinän tuoksun. Liekö tämäkin kasvi kadonnut, vai liekö tupakka turmellut hajuaistin? Ei sirise heinäsirkka, eikä haise heinä. Sitä on asiallisesti melko vajavainen jo nauttimaan kesästä ja luonnosta.

 

Torstaipäivän Apu-lehdessä oli kansikuvassa hääpotretti, jossa laulaja Juha-Matti tanssi vasta vihityn vaimonsa Selli Kamusen kanssa. Häät olivat Lapualla, mutta morsian piti hakea Nivalan Korpirannalta.

Avun tietojen mukaan sulhanen lauloi tanssiessaan Sellille serenadi: Sua vain Selli hellien.

Samojen tietolähteiden mukaan pariskunta kohtasi puolenkymmentä vuotta sitten Juha-Matin keikkakierroksella: Liekö ollut Tuiskulassa vai Lestijärvellä. Luultavasti Lestillä, kun juhannuspäivästä oli kysymys.

Selli on Kamusen Kallen ja hänen vaimonsa tyttäriä. Selli on ollut mannekiinitöissä ja kiertävänä opettajanakin, mutta jättänyt toistaiseksi kiertohommat pois, koska toinen kiertää jo perheessä töikseen.

Samassa lehdessä oli nuorenparin suunnitelmista ja he kertoivat, että menevät täksi viikoksi maalle kevättöihin. Mistäpä tietää, vaikka olisivat Korpirannalla. Pitää kuulostella tyynenä iltana, kuuluuko Pidisjärven aaltoja pitkin Juha-Matin laulua. Nivalalaiset saivat laulavan vävypojan.

 

Taas tuli seitsemänkymmentä uutta ylioppilasta. Se on vieläkin suuri tavoite ja ilon ja juhlimisen aihe monessa kodissa, vaikka ylioppilaan arvostus on jo laskenut. Nyt on tilanne toinen kuin vuosisadan alkupuolella. Silloin ylioppilaan näki vain kaupungissa ja kirkonkylässä harvoin. Silloin kestitettiin viikkotolkulla herroja ja ylioppilaalle oli kaikki avointa. Nyt on avointa vain työvoimatoimiston kortisto.

Monelle muulle valmistuneelle työpaikka on hukassa. Nyt ei ole enää sellaisia kesätöitäkään, joista voisi nirhaista vähän tarvelantteja. Ei ole parkkuuta. Ei pääse maantienrakentamiseen tai suolle ojia kaivamaan. Työ on harvojen herkkua ja se näyttää nuorille muodostuvan kohtalonkysymykseksi. On huono elämänalku, kun heti valmistumisen jälkeen joutuu lähtemään työttömyyspäivärahoille. Vaikka nuorella sukupolvella ei olekaan sellaista hävyn tunnetta kuin vanhemmalla polvella, niin ei ole mieltä ylentävää mennä kortistoon ja päivärahalle. Se oli kunniakysymys, että töitä tehtiin ennen ja jos niitä ei löytynyt Nivalasta niitä etsittiin Helsingistä, Kemistä, Ruotsista tai mentiin Kanadaan saakka. Tänä päivänä ei ole pakko lähteä, sillä sosiaaliturva on tullut avuksi. Kysyä vain sopii kuinka kauan, kun yhä pienempi joukko on tätä jaettavaa yhä tappavammalla tahdilla kokoamassa. Asiat on vain ajettu siihen malliin, että tätä työtä ei voida jakaa tasaisemmin tässä maassa. Sen ovat tehneet mahdottomaksi työmarkkinaosapuolet, jotka ovat luoneet vuosikymmenien aikana tähän maahan sellaisen järjestelmän.

Mutta siitä huolimatta onni yksillä, kesä kaikilla ja onnea valmistuneille ylioppilaille.

27.5.1992

 

Veikko Vennamo oli vallan harjalla sotavuosien jälkeen, kun hän oli Asutushallituksen pääjohtajana. Silloin jaettiin yksityisten ja valtion maita ihmisten maannälkään. Se oli ainoa keino löytää työtä ja pysyvä kortteeri niille sadoilletuhansille rintamamiehille ja siirtoväelle, jotka palasivat ”leikattuun” Suomeen rauhantöihin.  Sanottiin, että Veikko käytti ovelasti hyväkseenkin asemaansa luodessaan kansansuosiota. Kun Asuntohallituksesta oli tullut kielteinen päätös ja pettynyt rintamamies meni Vennamon puheille, järjestyi asia heti höylin ja oikeudenmukaisen miehen toimesta. Päätökset syntyivät välittömästi jossain suon laidassa ja ne myös pitivät. No, ei ihme, jos Veikolla oli vahva kentän tuki, kun sitten koitti Keskustapuolueen repeäminen Veikon lähdön mukana ja syntyi Maaseudun ja Pientalonpoikien puolue.

Veikko itse kertoi Nivalassa kirjansa julkistamistilaisuudessa, että hän pelasti Suomen kommunistien vallankaappaukselta ja Kekkonenkaan ei ymmärtänyt sitä. Veikko totesi, että sodasta palaavat miehet olivat aggressiivisia, kun heille oli luvattu maata silloin kun tapeltiin ryssää vastaan. Jos näitä pyyntöjä ei olisi nopeasti hoidettu ja asutustoimintaa viety nopeasti eteenpäin, niin vaaran vuosina olisi saattanut tulla vallankumous. Piti saada kiireesti kaikille omaa maata, että kommunistitkin olisivat tunteneet itsensä Suomen kansalaisiksi ja heillä oli pala isänmaata, jota puolustaa ja varjella.

 

Se oli todellista maannälkää se. Onneksi tämä maannälkä ei ole suomalaisilta unohtunut, vaan se on edelleenkin haluttua tavaraa. No, tarjonta on rajallista, kun maan valmistaminen on lopetettu jo ammoin sitten.

Rantamaat ovat erityisen haluttuja tänä päivänä. Kun Nivalassa on vain jokivarren rantaviivaa, niin on pitänyt lähteä naapurikuntiin. Haapavedellä, Pyhäjärvellä, Pihtiputaalla ja Kivijärvellä on ollut nivalalaista asutustoimintaa jo vuosikymmenet merkittävässä määrin. Rätingistä jäi pois vielä Lestijärvi ja taitaapa olla nivalalaisia jokaisen lammen ja järven rannalla sadan kilometrin säteellä.

Peltomaa ja hyvä suomaa oli ennen kullan arvoista. Vielä sotavuosien jälkeen talot jaettiin niin, että jokaiselta lohkolta piti tulla jokaiselle veljekselle saman verran, että toinen ei olisi päässyt paremmaksi tai joutunut huonompaan asemaan. Kaikki suopalat kuokittiin pelloksi ja kierrettiin kalliot kuokan kanssa. Nyt on peltomaa menettänyt arvoaan, kun sillä ei ole enää kovin korkeaa tuotantoarvoa. Ihmistyövoiman arvo ja maantuote olivat vaakakupissa aivan toisenlaisessa ”heliborissa” kuin tänä päivänä. Minäkin olen ollut yhden kesän töissä paimenena, hevosmiehenä, ojankaivajana. Minun palkkani mitattiin syksyllä, kun isä otti renkitalostani kuusi säkkiä heinänsiemenen ruumenia, joilla täytettiin Veelannin pitkän kamarin rossilattiaa talven pakkasta ja viimaa vastaan. Maanomistaja on pudotettu korokkeelta tavallisen ihmisen tasolle, eikä hänellä ole varaa pitää renkejä ja piikoja.

 

Maa on ikuinen, sanoi Artturi Leinonen. Omalla maapläntillä on kuitenkin vielä oma arvonsa suomalaisessa ajattelu- ja elämäntavassa. Omakotitalo omalla tontilla on suurin elämäntavoite monella ihmisellä. Tuntuu siltä, että elämä alkaa vasta silloin, kun pääsee penkomaan omaa pihamaata ja istuttamaan perunat ja kylvämään porkkanat omalle tontille. Tämä unelma on kuitenkin kallis unelma tänä päivänä. Suomalaiset ovat omaksuneet heimoveljiinsä nähden aivan toisenlaisen elämäntavan. Sukulaiskansamme laahaavat Aasian aroja elukoidensa perässä, eivätkä haluakaan omistaa tai tuntea omistusoikeutta henkilökohtaisena rikkautena. Heille tutut laitumet ja tundrat yhteisenä alueena riittävät. No, hehän kulkevatkin laumoissa ja sopivat yhteen. Suomalaisen pitää olla omalla plantaasillaan ja hän seisoo sen näköisenä tontillaan, että tietää omistavansa maata ainakin paksusti jos ei leveästi. Pitkälle pitää mennä alaspäin, että rupeaa australialaisten jalkapohjat vastaan tulemaan.

 

Tässä numerossa kerrotaan piha- ja puutarha-asioita, eli miten suomalaiset lähintä ympäristöään asuvat. Oikeastaan tämä pihamaiden hoito ja kukkien kasvattaminen on aika uusi kulttuuri. Vielä minunkin lapsuudessani Veelannin pihamaalla ainoa kukka oli uuniluuta rappusia vasten pystyssä. Jos joskus akat sai Alannon Maikilta ja Loviisalta kukantaimia, niin kyllä ne Leimu-tamma perkkasi suuhunsa, kun hänet päästettiin kartanolle jyrsimään.

Tänä päivänä maalaistalojenkin pihamaat ovat poikkeuksetta hyvin hoidettuja ja suunnitelmallisesti rakennettuja.

Paljon on kehitystä tapahtunut niistäkin vuosista, kun kuljettiin 1960-luvulla Marjoniemen Annikin ja Vuolteenahon Kaarinan kanssa tarkastelemassa pihakilpailuun osallistuneiden ryytimaita ja puutarhoja. Vaikka Nivalassa ei ole ollut sellaisia suunnannäyttäjiä kuin Haapavedellä Emäntäkoulu ja kansanopisto, niin on sitä opittu vihanneksia ja kukkia kasvattamaan ja näyttää siltä, että nuoret kotien perustajat ja uudet sukupolvet ovat tässäkin vanhempia valistuneempia. Näinä kauniina kesäpäivinä on ollut mukava tonkia isänmaata ja toivotaan hyvien ryytimaailmojen jatkuvan.

30.5.1992

 

Kolmessa päivässä tuli lehti puuhun ja tuomi kukkaan. Eipä ole miesmuistiin vietetty näin helteistä toukokuun loppua. Päivälämpötilat ovat olleet Euroopan korkeimpia. Kyllä se luonto korjaa itse jälkeenjääneisyyden kun niikseen ottaa. Koivunlehti kasvoi yölläkin. Kasvihuoneilma.

 

Koulut päättyvät ja oppilaat saavat rinnustimen auki ja pääsevät kesälomille. Joillekin opettajillekin alkaa pitkä loma, kun saavat jättää tehtävänsä täysin palvelleena. Tänä vuonna Nivalan pitkäaikaisista opettajista jäävät eläkkeelle Veikko Palola ja Kaisa Niinikoski. Molemmat ovat nivalalaista juurta ja saaneet toimia opettajina omassa syntymäkunnassa. Liekö sitten rasite vai etu, kun tuntee kaikkien oppilaiden taustat ja kotiolotkin. Ainakin Palolan Veikolle tuo kouluympäristö on ollut tuttu, kun on syntynyt ja kasvanut samassa koulupiirissä. On ehtinyt opettamaan jo ainakin kaksi sukupolvea.

Puhuttelin kerran erästä eläkkeelle jäävää opettajaa ja hän kertoi, että samassa koulupiirissä opettajana toimiminen on rikkaus. Kun on ollut opettajana jo lasten vanhemmilla, niin huomaa monta kertaa, miten perintötekijät tulevat esille ja osaa suhtautua koululaiseen paljon paremmin. Ehkä sitä myös kasvaa enemmän kiinni kylään ja sen elämään, kun on vuosikymmenien ajan ollut samalla koululla. Hyviä ja ansaittuja eläkepäiviä Kaisalle ja Veikolle.

 

Kahdella kyläkoululla veisataan tämän kevään päättäjäisissä suvivirttä surullisin ja haikein mielin. Pahkalan ja Korkiakosken koulujen ovet sulkeutuvat lopullisesti. Oppilaat loppuivat tai vähenivät liian paljon. Jatkolle ei ollut mahdollisuuksia. Ehkä tämä menetys voi koskea lähivuosina muitakin kouluja, kun valtionosuusjärjestelmää rukataan ja verotulot pienenevät.

Joka tapauksessa koulun loppuminen on suuri asia kylälle. Se tahtoo väistämättä tietää muunkin toiminnan supistumista. Niin näiltäkin kyliltä on loppunut myymäläpalvelut ja uutta kotia suunnittelevat huomioivat sen, onko kylällä kauppaa ja koulua, vaikka olisikin ilmainen tontti kotitalosta.

Mitä näille koulukiinteistöille jatkossa? Siitä ei ole vielä päätöksiä. Komeita asuntoja jollekin taiteenharrastajalle, mutta miksei myös tavalliselle kyläläiselle. Luulen, että kylillä on niitäkin, jotka haluavat kyläkoulujen edelleen säilyvän yhteisessä käytössä. Kouluissa olisi hyviä harrastustiloja vaikka kansalaisopiston piirejä varten, mutta kun kansalaisopistonkin määrärahoja supistetaan, niin ei taida olla varoja tilojen lämmittämiseen ja ylläpitämiseen. Tuskinpa niitä löytyy kylän järjestöiltäkään. Maamiesseurojen ja alaosastojenkin kassat ovat melko tyhjiä. Syksyyn mennessä pitäisi kuitenkin tehdä jonkinlainen päätös, myydäänkö kiinteistöt yksityisille vai jätetäänkö seisomaan lämmittämättöminä. Siinä ne kyllä pian rapistuvat ja ilkivallantekijätkin saattavat ottaa ne kortteeripaikakseen. Se olisi kaikkein ikävin kyläkoulun kuolema.

3.6.1992

 

Yöt ovat kuulaan kirkkaita ja aistimukset ihmislapsilla herkimmillään. Tällaiset kesäyöt ovat luovuuden aikaa. Tällaisina kesäiltoina tuomien kukkiessa on tehty kauneimmat runot, sävelletty herkimmät laulut ja annettu tuhannet rakkaudenvalat.

Varhaiskesän yöhön sisältyy täällä pohjolassa niin paljon sellaista, joka mykistää ihmistä. Juuri vasta puhalsivat kylmät tuulet ja oli pimeää. Nyt on suvi tullut ja herättänyt luonnon kukkimaan.

Minä olen joskus kuvitellut kirjoittavani novellisarjan Nivalan niittyjen vuodenajoista ja siihen vähän saatteeksi ihmiskohtaloita. Otsikkoon asti olen päässyt: Minun niittyni.

Siihen ne kirjoittamisen haaveet ovat sitten jääneet muiden kiireiden osalta. Vieläkin tunnen, että aihe olisi kiinnostava. Sitä on tullut lisää perspektiiviä kirjoittamiseen ja elämän tapahtumien ja havaintojen ymmärtämiseen iän mukana, vaikka sitä ei enää sieraimet suurella ja silmät ummessa kuljekaan kesäöinä niityllä kadonneita kulleroita etsimässä. Jotenkin vaan tuo luonnon raju muutos eri vuodenaikoina näkyy täällä niityllä niin pelkistettynä.

 

Muistan poikasena ne keväiset parkkimehtäreissut, jotka ulottuivat Rutkuun saakka. Muistan miten kuokittiin juurikkapalkalla uutta peltoa Pylkkösen Leolle ja meiskattiin Vetoniemen kossien kanssa. Ne olivat aurinkoisia muistoja ja niitty otti suloisen lämpimästi ihmislapsen vastaan ja piti kämmenellään. Sitten tuli syksy ja pitkät paimenpäivät. Oli jo velvollisuuksia ja takana olivat nuoruuden huikeat vuodet.

Tuli murrosikä ja miehet palasivat sodista maata rakentamaan. Talvisin niityiltä nousi usva, kun miehet kaivoivat kanavia paksun lumen ja puolimetrisen roudan läpi. Hiihtivät iltaisin jäästä kahisevin vaattein märkinä ja väsyneinä niittynsä laitaan syömään ja levähtämään seuraavaa kanavapäivää varten. Mahtui siihen väliin suvun jatkamistakin, koska perheet kasvoivat. Ei tehty aravalapsia laskelmoiden, vaan otettiin vastaan mitä Luoja antoi.

Paljon ovat niityt nähneet elämänkohtaloita. Itse se elää vuodenaikojen kiertäessä. Herää ja hehkuu kesässä ja kuolee kylmyydessä ja alistuu aina vihmovan tuulen alle. Tuntuu toisinaan kuin se eläisi myös niityn lasten elämän rytmiä.

Olisihan siinä aineksia, mutta täytyy todeta, että viulu on, mutta ei osaa soittaa.

 

Tänä päivänä ei ihmiset kerkiä niitynkukkia poimimaan. Huonoon suuntaan menee ihmiselämä. Toisilla työtä on liian paljon. Toisilla vaikeutta käyttää joutenoloa tai pitkää vapaa-aikaa.

Eräs ihminen ihmetteli, että mistä on peräisin tuo virastojen kesäaika? Senkö takia, että ihmisille jää vielä enemmän vapaa-aikaa. Kesällä, kun näkee enemmän harrastaa ja talven pimeällä on mukava istua lämpimissä virastohuoneissa nuo pakottavat seitsemän tuntia, kun ei nää muutakaan harrastaa.

Katkeraa puhetta, mutta toisaalta sen ymmärtää sellaiselta, joka on ikänsä tehnyt seitsenpäiväistä työviikkoa ja työpäivän pituus on harvoin jäänyt kymmeneen tuntiin.

No, ei tähän osaa muuta sanoa, kun että onni yksillä ja kesä kaikilla.

6.6.1992

 

Brasiliassa kokoontuu maailman mahtimiehet pohtimaan, jätetäänkö tulevat sukupolvet henkiin, vai nautitaanko me nyt vallassa olevat ja elävät kaikki maan hedelmät loppuun. Näin karkeasti voi sanoa, jos tiedemiehiin on uskomista. Kokous on maanosassa, jossa koko ihmiskunnan tuho ja julmuus ovat jokapäiväistä elämää. Lapset joutuvat syntymänsä jälkeen kadulle kulkukoirien ja kissojen kanssa ja taistelevat elämisestään samalla tasolla. Virallinen Brasilia ei tunne heitä ja joka yö katoaa kymmeniä tai satoja lapsia. Heidän henkensä ei ole kulkukissan henkeä arvokkaampi ja kun niitä sikiää lisää, ei kukaan siihen kiinnitä huomiota.

Brasilian omien ”herättäjäjuhlien” ajaksi nämä kymmenettuhannet orpolapset on kuskattu piiloon juhlavierailta. Lastattu lauttoihin ja kiskottu joen toiselle puolelle vieraiden katseiden tavoittamattomiin.

Sellaiset ovat takakulissit tälle YK:n historian suurimmalle kokoukselle. Juhlakulissit ovat mahtavat uusine valtateineen ja lentokenttineen. Tällaista kaksinaismoraalia on ihmiselo, kun taistellaan kenellä enimmän.

Suurmaanomistajia ja ulkolaisia sijoittajia ei saada kuriin, vaan sadat valtavat koneet tuhoavat joka päivä tuhansia hehtaareita viidakkoa, jonka on sanottu olevan maapallon keuhkot. Allerginen ihminen tai sydänvikaa poteva tietää, millaista on elämä helteellä, kun happea ei saa tarpeeksi. Niin nykii kohta tämä rakas maapallommekin viimeisillään elämiseen tarvittavaa happea.

Tiedemiehet eivät usko tämän kokouksen tuovan mitään konkreettista tämän menon lopettamiseksi. On niin monen sijoittajan rahoista kysymys ja kun kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmämme, joka maailmaa hallitsee uskontojen yli on korkein oppimme, ei tuotannon laskua voi missään nimessä hyväksyä. Käyrien pitää olla nousevia. Tuotosten on noustava. Uusia tehtaita syntyy. Uusia atomivoimaloita on rakennettava turvaamaan kasvava energiantarve.

 

Suomen Keskusta kokoontuu ensi viikonvaihteessa Kokkolassa. Tällä kertaa ykkösaiheena on puolueen kannanotto viidenteen atomivoimalaan. Kipeä asia puolueelle, kun kenttäväki on tässäkin pahasti hajallaan ja puoluejohto tietää, että nuoret lipsuvat vihreisiin, jos atomivoimalaa kannatetaan.

Kuumaksi asiaksi nousee varmasti myös EY-hakemus. Tanskan tuore kielteinen päätös on antanut pontta EY:n vastustajille. Miten meitä paljon kehittyneempi ja rikkaampi Tanska voi jättäytyä EY:n ulkopuolelle? Onko suomalaisia päättäjiä vedetty nenästä, vai onko tässäkin haluttu mennä muiden puolueiden mukana, ettei leimattaisi taantumukselliseksi?

Tanskalla ei ollut vieläkään EY-valmiutta, mutta Sarjankylästä on luvattu uusjaolla tehdä hovikelpoinen Euroopan Yhteisöön. Mitenkähän lienee?

 

Nyt alkaa isännät käydä jo kuumina. Vaikka ei ole kysymys sen kummemmasta kuin rehunkasvusta, niin se on Nivalalle rahakysymys. Runsaasta 160 miljoonan markan maatalouspotista Nivalassa hyvä rehuvuosi merkitsee paljon. Ilmat ovat olleet kerrassaan kasvihuonemaiset, mutta kosteudesta on tullut minimitekijä, joka uhkaa jo niin tavallisen piha- ja ryytimaan omistajaa kuin karjatilallistakin. Ei ole tullut pisaraakaan vettä viikkoihin ja maa huutaa sitä. Pihamaiden nurmikot alkavat kellastua, siitä kuivuuden huomaa jokainen ihminen.

Maatalouspuolella alkaa olla rahasta kysymys. Jos sade antaa odottaa itseään vielä viikonkin, niin voidaan puhua jo huonosta satovuodesta.

Vaikka tätä on totuttu pitämään jokavuotisena virtenä, että maajussit itkee joko liikaa sadetta tai liikaa poutaa. Mikään ei ole kohdallaan. No, eihän se Jumalakaan jokaisen virttä ja jokaiselle päivälle ehdi kuuntelemaan.

Pajingin seurapuheissa isännät voihkivat, että on rukoiltu sadetta, siihen eräs isäntä jyräytti, että saahan sitä rukoilla. Kun tuuli on lännellä, niin ei sadetta tule.

17.6.1992

 

On tulossa juhla ja Mittumaari. Pohjoisen suuri juhla, josta ihmislapset nauttii. Silloin ei nukuta vaan valvotaan. Tässä on kyllä tullut aloitettua jo nuo valvojaiset vähän varkain. Olen monen kuullut valittavan, että mustat tiilikatot kuumentavat huoneet tällaisilla helteillä niin, että nukkuminen on ollut vaikeaa. Sydänvikaiset ja allergiaa sairastavat ovat tällaisina helleaaltojen aikoina helisemässä vointinsa kanssa. Tuo sunnuntainen sadekuuro oli helpotus monelle tällaiselle ja tietenkin isännille. Jokainen sadekuuro ennen juhannusta sataa suoraan laariin. Niinhän ne vanhat isännät tuumivat.

 

Kyllä se juhannus tuo samoin kuin joulukin aina mieleen lapsuuden vastaavat juhlat. Vanhemmalla iällä saa narista, että kyllä ne oli meillä sota-ajan lapsilla ankeat ne juhlat, olipa joulu tai juhannus.

Muistan ihan hyvin, millaiselta maistui tuo ensimmäinen oma limsapullo, jonka saimme veli-poikien kanssa joskus sotavuosien jälkeen. Se oli tietenkin esanssista tehtyä ja sakkariinilla höystettyä, mutta mukavasti se nenässäkin kipristeli kun sitä raaski aina aika ajoin vähän siemaista patenttikorkin alta. Tuhahti mukavasti aina aukaisun jälkeen kun se oli taskussa lämmennyt ja hölskynyt kun juostiin kohti Vepsunlahtea juhannusjuhlia viettämään. Mutta oli jotain muuta, jota ei ole enää. Silloin oli jokiahteilla villiruusut ja kullerot kukassa ja luonnontilassa oleva kalaisa joki. Ja oli porukka kahta puolen jokea, kun suuret sukupolvet rynnistelivät maailmaan. Yöllä joelta palattua lurkittiin herapänikkä kaivosta ylös ja kyllä se kylmä hera maistui hyvälle tuntien meuhaamisen jälkeen.

 

Yksi vanha perinne oli mennä juhannuskalaan. Muistan ainakin yhden juhannusyön, kun olimme isän kanssa kahdestaan meiltä. Olihan sielä toki muitakin. Sivulan Taneli oli aivan mahdoton lahnan onkija ja sillä oli kahdeksanmetrinen haapavapa, jolla se heitteli puolijokeen.

Ojalehdon Topi on tainnut käydä vielä aivan viime vuosinakin kalassa juhannusyönä ja vaalinut tätä perinnettä. Kyllä siinä keskenkasvusta poikasta alkoi jo ramasta, kun kello ehti kolmen ja neljän tuntumiin, mutta silloin oli paras lahnan syönti eikä passannut torkkua. Oli mukava kuulla sitä lintujen konserttia, mikä kesäaamuna niityllä alkoi.

Muuten kävisin Vepsunlahdessa vieläkin nuoruudenmuistoissa natuskelemassa ainakin yhden kesäyön, mutta kun ei kuule lintujen laulua. Hituran kaivoksen miehet eivät nuku juhannusyönäkään ja koneet ja raskaat kuormurit jyräävät niin, että ei vieressä toisen puhetta tahdo kuulla. Ja jos siirtyisi vaikkapa Haapaperän kohdalle, niin liikenteen melu on niin valtava öiseen aikaankin, kun nuoriso jyristää Kalajoelle ja Kemoraan tai sitten Junttilantiaan.

 

Kaikille oikein hyvää juhannusta muistojen ja nykypäivän hetkien kanssa.

24.6.1992

 

Ihminen ei helposti totu äkkinäisiin muutoksiin, olipa sitten kysymys elintasosta tai lämpötilan muutoksista. Viime päivinä meitä on kuitenkin rassattu roimalla lämpötilan pudotuksella.

Juhannusaatto ja vielä juhannuspäiväkin olivat erittäin kauniita ja lämpimiä, mutta kun maanantaiksi lämpötila laski alle kymmenen asteen, niin se tuntui jo enemmältä kuin arki ja maanantai. Tuli ihan mieleen Murmanskin ilmat. Siellähän lämpötila saattaa muuttua yhden päivän aikana 20 astetta puoleen tai toiseen. No, eihän tässä kovin kaukana noista Pohjoisen jäämeristä ja Huippuvuorista olla, joten tällaiseenkin pitää tottua.

Jos ei olisi ollut toisen juhannuspäivän sateita, niin olisit varmasti oltu tiistain vastaisena yönä lähellä nollalukemia, eli pakkasta. Tämä olisi kyllä tiennyt katovuotta viljan osalta, sillä niin herkässä vaiheessa kasvustot ovat.

Isännät saivat rehun kokoon, mutta paljon sitä ei nirahtanut. Monet viljelijät odottivat väkilannan kylvön alle sadetta ja lykkäsivät nurmien lannoitusta kesäkuun puolelle. Kaivattua sadetta ei tullut ja heinänkasvustot jäivät näillä viljelijöillä heikoiksi. Toisesta sadosta odotetaan parempaa, mutta ei tämä oikein hyvältä näytä, jos ilmat ovat näin koleat. Päivä alkaa lyhentymään ja kesä kallistua syksyyn. Toivotaan kuitenkin vielä, että kesäisiä päiviä riittäisi.

 

Herättäjäjuhlien kökkätalkoot kiihtyvät. Tiistaina huiski jo kymmenien miesten talkooporukoita siltoja, katoksia ja vessapaikkoja rakentamassa. Tässä kökkähommassa eivät nivalalaiset näytä ainakaan tarvitsevan uskonvahvistusta. Kokemusta ja intoa riittää ja monet ovat olleet jo useita juhlia rakentamassa. Nämä ovat tavallaan vain kertausharjoitusta, että rutiini säilyy. Taanilan Kalle ja Mantilan Jaska ovat toiminnanjohtajina melkoisen liikekannallepanon  päällikköinä. Kävisi varmasti tehokkaasta sotaharjoituksesta, joten kyllä miehet ainakin yhdet jämät olisivat ansainneet sotilaspiirin taholtakin.

 

Nivalassa vielä vasarat heiluvat runsaan viikon ajan. Toisaalla valmistaudutaan jo juhliin. Pyhäjoelle kokoontuvat ihmiset uudenheräyksen kesäseuroihin. Loppuviikolla alkaa Savontiellä näkyä katkeamattomat asunto- ja henkilöautojen jonot, kun uskovaiset kokoontuvat Iisalmeen suviseuroihin.

Lestadiolaisen Rauhanyhdistyksen suviseurat on vuosittain suurin tapahtuma Suomessa. Seuraväkeä on koolla jopa 100.000 ihmistä. Sitä väkimäärää ei voi olla havaitsematta. Ihmiset valmistautuvat näihin hengellisiin kesäjuhliin. Jotenkin tuntuu siltä, että miten ihmiset sitten löytävät sen juhlamielen, jota he tavoittelevat. Elämä on niin kovin kiireistä ja ristiriitoja täynnä. Meidät on reivattu ristiin ja rastiin kaikenmaailman kiinnikkeillä ja rasitteilla. Tuntuu, että ihminen on menettämässä luonnollisen elinympäristönsä, jonka pitäisi luoda hänelle viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Ovatko nämä vain kaavoittajien korusanoja, vai voiko se toteutua kaavoittajan ja rakentajan toimesta? Kyllä elämän viihtyvyystekijät ovat tänä päivänä jossain muualla kuin ihmiskäsin rakennetussa ympäristössä. Jotain turvattomuutta kuvastaa se, että ihmiset hakeutuvat suviseuroihin ja herättäjäjuhliin etsimään jotain pysyvämpää kuin kelluvia valuuttoja ja heiluvia heliboreja.

Toivotaan, että ilmat loppuviikoksi lämpenevät ja ihmiset pääsevät nauttimaan myös kesäisestä säästä.

27.6.1992

 

Kun Helsingissä hakataan, niin tänne lastut lentelevät. Tekisi mieli sanoa, että kun Helsingissä hakataan päätä mäntyyn, niin siitä kärsii koko Suomi. Lastut näkyvät monella tapaa Nivalassakin.

 

Ensin tuli meijerin lopetus. Eiköhän vain liene syyt tässäkin tapauksessa Helsingissä. Olin Kivi-Kallen kanssa viemässä pienois-Tillaria Valioon. Sain nähdä tämän pellervolaisen kivikylän, jossa on Valion, Metsäliiton ja MTK:n valtavat toimitalot. Maakunnasta kiskottua rahaa. Suurelta osin lehmän tissistä kaikki tämä. Nämä talot ovat täynnä korkeapalkkaisia päälliköitä ja on hienoja edustustiloja. Rahaa palaa. Kaikille pääjohtajille kuuluu joko vuorineuvoksen tai maanviljelysneuvoksen arvonimi, jotka nekin on maksettu maajussien kukkarosta.

Taitaa olla niin, että kun rahanpuute tulee, niin pannaan kenttää ojennukseen, että rahaa riittäisi herrojen palkkoihin ja mahtavien kulissien ylläpitämiseen. Siihen uhrataan Nivalan Osuusmeijerikin.

 

Tiistai-iltana oli Karvoskylän koululla kokous, jossa kerrottiin kyläläisille pankin konttorin sulkemisesta. Tällä kertaa eivät paikalliset johtajatkaan lähteneet vänkäämään totuutta vinoon, vaan totesivat, että heidät on pantu pakon eteen. Kyllähän sellaiset syyt kuin turvallisuuskysymykset ovat kovin läpinäkyviä syitä. Ei täällä ole pankkeja ryöstetty, eikä tehty kestämättömiä luottotappioita. Kyläläiset totesivat yksikantaan, että terveillä ja toimivilla pankeilla maksatetaan Helsingissä tehtyjä tyhmyyksiä. Nivalan Osuuspankkikin joutuu sulkemaan molemmat sivukylän konttorit, vaikka siihen ei olisikaan taloudellisia pakotteita.

Eikä tämä pysähdy yksinomaan konttoreiden saneeraamiseen. Nyt ovat osuuspankitkin saaneet määräyksen, jonka mukaan heidän tulee taseensa koosta riippuen tallettaa varoja keskuspankkiin vakuusrahastoon. Eräs nivalalainen pankkimies laski, että Nivalan ja Järvikylän osuuspankitkin joutuvat pulittamaan yhteensä noin 8 miljoonaa markkaa rahaa Helsinkiin. Sinnekö jäävät? Eikö näille rahoille olisi ollut käyttöä Nivalassakin?

 

Mitenkäs kävi Herra Hankkijalle. Vuorineuvos Järvi oli pääjohtajana ja Hankkijalla meni hyvin. Sitten hän harkitsi osaavansa myös rakennushommat ja osti isolla rahalla Puolimatka Oy:n. Armas Puolimatka aavisti yrittäjänä, että on tulossa matalasuhdanteet ja otti rahaa kun sitä tarjottiin. Siitä alkoi rakentamisen lama ja Hankkija-Noveran syöksy alas.

Nyt Novera kauppaa itseään Hakalle. Keinotekoisesti sitä on pidetty pystyssä puoli vuotta. Emoyhtiö Hankkija saneeraa raskaalla kädellä ja lastut lentelevät Nivalaan saakka. Hankkijan rautaosasto Osuuskaupan kylkiäisenä lakkaa ja kaikki miehet on irtisanottu ja vuodenvaihteeseen mennessä toiminta loppuu.

Voi ajatella miltä tuntuu näistä miehistä, jotka ovat elämäntyönsä tehneet kaupassa nivalalaisia palvellen. Jyrkän Joukollakin on palvelusta nelisenkymmentä vuotta. Jouko taitaa yltää kärkkymään jo eläkkeelle. Tuskinpa ne uudelleen koulutukseen pistää ja tuskinpa Joukosta enää mitään parturia kannattaisi kouluttaa.

Hyvärisen Jussi kertoi, että hänelle käytiin ojentamassa Hankkijan taholta Keskuskauppakamarin kultainen ansiomerkki 41 vuoden palvelusta ja samalla kertaa eropaperit. Jussi tuumasi, että siinäpähän ne kompensoivat toisiaan, että ei pääse liikaa ilahtumaan kultaisesta merkistä.

Ojalehdon Sulevilla on kaupallista palvelua 39 vuotta ja nyt on lopputili edessä. Voi arvella miltä tuntuu, kun on neljäkymmentä vuotta ollut samoissa tehtävissä ja sitten tulee lopputili. Kilometritehtaalle joutuu myös viljavarastonhoitaja Teuvo Lahti. Kukahan tulee nyt isäntien viljakuormia vastaanottamaan, vai pannaanko täälläkin lappu luukulle?

Ei tässä voi muuta kuin ukkeilla, mihin ollaan menossa?

 

Herkisipä vielä kesäiseksi. Kävin torstai-iltana Iisalmessa katsomassa Suviseurojen alkua. Kyllä se on mahtava näky, kun asuntovaunuja on kilometritolkulla ja katkeamattomana jonona uusia tulee. Tässä seuraporukassa ihmetyttää se, että pääosa on nuoria. Jatkuvuutta on tällä herätysliikkeellä tiedossa. Monet arvelivat, että seuravieraita saattaa tulla jopa 100.000, vaikka seurat ovat körttiläisyyden pääalueella.

Jos Iisalmessa hiljennytään sanankuuloon, niin Nivalassa vasarat ja kauhat heiluvat vielä viikon ajan, ennen kuin vieraat saapuvat. Toivotaan nyt molemmille seuratapahtumille hyvää säätä. Nivalassakin on tehty niin paljon töitä seurojen eteen, että toivoisi niiden myös säiden puolesta onnistuvan.

Hyvää viikonloppua.

1.7.1992

 

Hellettä on piisannut ja Iisalmen juhlat onnistuivat säidenkin puolesta kerrassaan mahtavasti. Harvoin on seurapaikalla niin kaunista Luojan ”taustafreskoa” kuin mitä Iisalmen Itikanniemi suvisena järvimaisemana tarjosi.

Sunnuntai-iltana tuli reipas ukkoskuuro, joka puolen tunnin aikana virvoitti paahtuneen luonnon ja seurakentän. Sen jälkeen paistoi taas lämpimästi eli oli todellinen juhlasää.

Kyllä tätä Iisalmi – Kalajoki-tietä ei aiheetta ole esitetty valtatieksi. Olisipa tehty viime viikolla liikennelaskenta tällä tiellä, niin se olisi varmasti ollut Suomen vilkkaimmin liikennöityjä teitä. Sitä se on tulevinakin päivinä, kun herättäjäjuhlat lähestyvät. Savon heränneet pyyhältävät autoineen Iisalmen suunnasta ja vilskettä piisaa.

Nivalalaiset ovat huhkineet kökkähommissa niin tarmokkaasti, että ulkopuolisesta on tuntunut, että on tainnut pääasia unohtua. Kilvoitellaan ulkoisten puitteiden kanssa, mutta mikä on tilanne puseron alla.

Onkohan Junttilan Einari ja Kontulan Kallekaan ehtinyt kunnolla edes nukkua tai syventyä varsinaiseen asiaan. No, pikkuhiljaa pitää ryhtyä kokoamaan juhlamieltä poikienkin, että eivät mene omat juhlat läpi huomaamatta.

 

Kyllä valtion viljamakasiinin hoitajaa, Jorma Kalliota, helppaa ensi syksynä. Taitaa olla laarit täynnä vielä edellisvuosien runsasta satoa ja ensi syksyn sadon ottaminen vastaan olisi tiennyt köyhälle valtiolle raskasta taakkaa. Mutta nyt herrat voivat huokaista helpotuksesta niin hallituksessa kuin isolla makasiinillakin. Pääviljantuotantoalueella Varsinais-Suomessa on jo käynyt kato. Sellaisia ovat terveiset Turun puolesta. Normaali 4 tonnin hehtaarisato saattaa nyt jäädä 1500 kiloon, eli kolmannekseen normaalista.

Kuivuus on ollut niin ankara, että kasvustot ovat kuulemani mukaan aivan surkeita. Vilja on korttelin mittaista ja tähkä sen mukainen. Jos kuivuus jatkuu, jää nämä muutamatkin jyvät oravankynsiksi ja siitä ei paljon Tuhti-kärry hytkähdä kun hehtaarin pui.

Etelä-Suomen viljanviljelijät ovat olleet pitkään katkeria harjoitetusta maatalouspolitiikasta, joka heidän mukaansa on vahvasti suosinut karjataloutta ja sitä kautta Pohjois-Suomea. Viljantuottajat olivat jo puuhaamassa omaa ammattiliittoa,  vaikka heidän puheenjohtajansa Heikki Haavisto painii Raisiossa samojen ongelmien kanssa. No, Heikin elintasoa ei laske pellon tuotto, sillä hyvä virkapalkka tulee isäntien pussista ja vahva osakesalkku antaa jotakin lamankin aikana.

Kyllä se todeksi täytyy uskoa, että ei viljanviljelijöillä ole mennyt hyvin. Ei Varsinais-Suomessa näe uusia mahtavia halleja niin kuin täällä Pohjanmaalla. On syöty entisiä ja kiristetty vöitä. Tiloja menee konkurssiin ja viimeinen huutokauppa oli Maskussa, kun Aminoffin omistama Kankaisten kartano vaihtui pankin ja säätiön omistukseen. Ei auta vaikka perisi aatelissuvun ja kartanon. Vaikka on kuinka ison talon poika, kun ei ole rahaa, niin ei ole rahaa.

Viljantuottaja saa katetuottonsa vasta tuosta neljännestä tonnista, joka tulee hyvänä vuonna. Tänä vuonna sato ei peitä edes kuluja, vaan syntyy selvää ”persnettoa”. Se ei ole ilon ja naurun asia, vaan vakava kysymys tämän alan ihmisille. Se tietää myös kasaantuvia vaikeuksia rahoittaville pankeille kun vielä kiinteistöjen arvot tippuvat entistä huimaavalla vauhdilla katovuosien seurauksena.

Moni isäntä alkaa olla jo nollarajan takana maineen ja mantuineen. Luoja on tällä kertaa pannut lisää ”markkinointimaksua”  viljelijäin niskaan. No, ennen opetettiin raamatun mukaan, että saattaa tulla seitsemän lihavaa vuotta ja sitten seitsemän laihaa vuotta, joten aina kannattaa kerätä aittoihin ja pahan päivän varalle. Tällä kertaa tällaista omavaraisuutta ei tunneta, vaan sitä eletään kuin viimeistä päivää, kaikki on pelissä mukana.

 

No ei tässä kannattaisi piruja maalata seinälle kauniina kesäpäivänä. Ehkäpä tämä lama ja katovuosi tuo jotain muuta arvokasta tilalle. Sanoihan Kekkonenkin aikoinaan, että Suomen kansa on hyvänä päivänä ratketa keskinäisiin riitoihinsa, mutta tiukan paikan tullen se seisoo yhtenä vaikeuksien edessä ja voittaa ne. Jospa tämä yhteinen puute toisi enemmän yhteisymmärrystä.

Sosialidemokraatit ovat kovasti hinkumassa hallitukseen vastuuta kantamaan ja Kokoomus näyttää vähän ovensalpaa kalisuttavankin. Keskustapuolue on vielä voimissaan ja haluaa, että porvarivoimin jatketaan hallitsemista tässä maassa. On nuo syksyn kunnallisvaalit jo nyt pidetään kortteja visusti piilossa ja haistellaan ilmoja. Periksi ei passaisi Keskustankaan antaa, sillä se leimattaisiin epäonnistumiseksi ja se olisi paha kolaus hallitukselle ja puoluejohdolle. Nyt on eduskunta lomalla, eikä mitään suuria päätöksiä varmasti synny. Kesälaitumilla on vain poliitikkojen mukava puhallella sytykkeitä ja ilmaa syksyn kuumaan kunnallisvaalinuotioon. Suotakoon loma heillekin, vaikka he eivät olekaan nyt olleet kansan mieliksi viime aikoina.

4.7.1992

 

Olin miettinyt jo aikaisemmin Herättäjäjuhlien pakinan aiheeksi omakohtaisia kokemuksiani lapsuudesta lestadiolaisen kodin lapsena ja isojen körttisten naapurina. Aihe ujostuttikin ja meinasin jo luopua. Miten taiteilla tällaisen aiheen kanssa Nivalassa? Rohkaistuin uudestaan kun tapasin kaksi päivää sitten lapsuudenystäväni Matti Marjoniemen ja hän muisteli ensimmäistä käyntiään kotonani Veelannissa. Syvästi kunnioittamani Anna-Liisa-mummu oli tullut Mattia tervehtimään ja kuultuaan, että hän on Palosaaren poikia oli todennut hänelle: Vai olet sinä Palosaaren poikia. Me on tultu naapureina hyvin toimeen, vaikka te ootta körttisiä ja me hihhuleita.

Niinhän se asia oli. Minä olen toisessa polvessa Palosaaren entisiä renkejä. Isäni oli ennen Veelantiin vävyksi tuloaan Palosaarella renkinä. Se tuli myös minun osakseni, kun meitä veljeksiä oli kolme ja kotona oli rahanpuute. Renkeilyt aloitin seitsemänvuotiaana kesällä ja sitä jatkui jaksottain siihen saakka, kun läksin Helsinkiin putkimieskurssille. Joten ehdin päästä monella tavoin sisälle talon elämään.

Veelanti oli uskonnoltaan lestadiolainen. Talossa oli naimattomia tyttöjä, tätejäni ja sitten myös aviollisia. Palosaarella ja Salanteella oli myös monta tätieni kanssa samaa ikäluokkaa olevia tyttöjä. Muistan hyvin kesäiset sunnuntait, kun Salanteen Loviisa ja Maija tulivat Veelantiin sunnuntaikylään Palosaaren Lyytin ja Iidan kanssa. Koko konkkaronkka meni usein Iitan vinttikamariin seurustelemaan.

Palosaari ja Salanne olivat edistysmielisiä ja vauraita taloja. Molemmissa oli tarkastuskarjat ja itseluovuttavat leikkuukoneet ja perunannostokoneet. Oli ylivuotisia halkoja ja kaikkea maallista tavaraa. Veelannissa oli toisin. Kuivat puut loppuivat kesken talven ja märkää rankaa työnnettiin pesään jo joulun jälkeen. Heti kun niittyladot tyhjenivät, poltettiin lattiapuut ja tehtiin kesällä uudet. Tästä syystä molempia körttinaapureita oli totuttu katsomaan ylöspäin ja puhuttelemaan kunnioittavasti. Olihan meidän mummomme ainoa läksy meille pojille maailmaan lähtiessä: – Olokaa ahkeria, pelätkää Jumalaa ja pysykää rikkaiden kanssa hyvissä väleissä.

Tästä taloudellisesta ja uskonnollisesta erilaisuudesta huolimatta naapurisuhteet olivat hyvät molempiin näihin körttitaloihin. Kotonani ei uskon asioista paljon puhuttu, eikä meille jäänyt sellaista perintöä, kuin körttitalojen lapsille. Ei Veelannissa ollut veisuutaitoista väkeä. Vain Fanni uskalsi veisata ja hänenkin tuskaisalta tuntuvat virtensä mieluimmin herättivät pelon ja ahdistuksen tunteita kuin uskonvahvistusta. Se mitä meille on kotoa jäänyt hengellistä perintöä, on lähtöisin mummolta, joka eväs on ollut sitäkin kestävämpää, eli ravitsevaa kuivaa leipää.

 

Se millainen kuva minulle poikasen näkökulmasta muodostui körttisistä on kypsynyt elämän varrella. Poikasena ajattelin, että onko kaikki körttiset rikkaita ja me lestadiolaiset köyhiä. No tämä ei pidä enää paikkaansa aineellisessa mielessä. Se varmistui viimeksi Iisalmen suviseuroissa.

Ristiriitaa tunsin siinä körttisten seuraelämän ja taloudellisen arkielämän välillä. Taloudellinen vauraus, tarmokkuus ja menestyminen koulutuksen kautta olivat arkielämän keskeisiä ihanteita ja tavoitteita. Seuroissa oltiin pienellä paikalla ja tuntui siltä, että tässä käydään elämän korkeushypyssä limbokilpailua. Kuka menee matalimman aidan alitse. Rimoja laskettiin ihmisten toimesta, mutta epäilin, että tuo rima ei ollut Jumalan asettama. Näihin kysymyksiin sain tuoreen vastauksen torstai-iltana Armon Vilauksen näytelmässä ja väliajalla.

Ukko-Paavon omahyväisyyttä ruoskivissa repliikeissä se sanottiin vielä tämän päivän ihmisellekin: – Elä sinä akka hurmoksessa hoilaa. Kyllä sitä seuroissa ollaan nöyriä ja kiittäviä, mutta annas olla kun tulee arki ja römpsyt.

Näytelmän väliajalla ehdin vaihtaa muutaman sanan Mieslahden kansanopiston johtajan Tuomo Ruuttusen kanssa. Hän katseli kirkkaan avoimesti silmiin ja tunnusti: – Kyllä sitä minäkin herättäjäjuhlien puhetta valmistellessani ajattelin vain seurakansaa ja siitä kilvoitellaan, kuka parhaan puheen pitää. Ei siinä Jumala saanut sitä osuutta, mikä olisi kuulunut.

Se oli rehellinen tunnustus. Mutta tähänkin tuli vastaus Paavon sanoista: – Ei me omilla töillä taivasten valtakuntaa saavuteta, vaan meille vajavaisille on luvattu armo, joka näkyy vain vilauksin tässä ajassa.

8.7.1992

 

Herättäjäjuhlat ovat ohi. Kuukausien, jopa vuosien työ ja jännitys on lauennut. Parhaansa nivalalaiset tekivät juhlien eteen. Säät eivät suosineet parhaalla mahdollisella tavalla. Kävijämäärä taisi jäädä joidenkin toiveiden alapuolelle. Odotettiin jopa 30.000 juhlavierasta.

Seurakunta julkistaa vuodenvaihteessa aina väkitilaston ja siinä on mukana läsnä oleva ja poissaoleva väestö. Näistä juhlista oli poissa se väestö, joka olisi tullut jos säät olisivat olleet hyvät. Perjantain ja lauantain koleus ja vesisade muutti monen viikonloppusuunnitelmia. Yleensä naapurikunnista tulee juhlille tuhansittain väkeä jopa pelkästä uteliaisuudesta. Tällä kertaa taisi olla mukana vain ne ihmiset, joille herättäjäjuhlat merkitsee omakohtaisesti vuoden suurinta ja merkittävintä juhlaa.

 

Herättäjäyhdistyksenkin talous on kääntynyt huonoon suuntaan. Monien juhlien järjestämisestä on syntynyt tappioita ja yhdistyksellä on kuitenkin suuri organisaatio ja paljon taloudellisia vastuita. Sunnuntaina päiväsaarnan pitänyt Herättäjäyhdistyksen puheenjohtaja totesi kolehtikehoituksessaan, että yhdistyksellä on paljon tehtäviä ja rahaa niukasti. Tähän totesi vieressäni istunut seuravieras, että tuttua tekstiä. Kenelläpä ei niin olisi. Kahisevaa kertyi kuitenkin ja sunnuntaipäivän kolehtikin tuotti runsaat 130.000 markkaa. Kaikkiaan juhlien kolehtien tuotto oli runsaat 600.000 markkaa. Vaikka ravintolan tulo ei olekaan vielä selvillä, niin voi arvata että ei Nivalan juhlat ainakaan tappiota tuottaneet, vaikka kokonaisliikevaihto ravintolan osalta jäikin vain runsaaseen 1,3 miljoonaan markkaan. Limunaatit ja jäätelöt jäivät myymättä.

 

No, aineellisen ohella herättäjäjuhlat olivat kuitenkin hengellinen juhla ja se anti on tärkeintä. Joudun itse kuuntelemaan vuoden mittaan satakunta erilaista palopuhetta ja sitä on tullut melko kyyniseksi puheiden suhteen. Täytyy sanoa, että tällä kertaa kuuntelin muutaman puheen hyvinkin tarkkaan, vaikka puheista olikin referaatit saatavissa toimittajilla.

Matti Kujanpään puhe oli rakennettu hyvin, josta logonomi Kaarina Virolainenkaan ei olisi löytänyt huomauttamista. Oli sopivasti vanhaa voimaperäistä terminologiaa ja tuoretta nykysuomenkielen ilmaisua. Tuli ihan mieleen Kekkosen parhaat puheet. Jukka Malmivaara taisi olla jo kolmannessa polvessa herättäjäjuhlien keskeisin ja karismaattisin vieras. Jukan ei tarvitse kirjoitella puhettaan kielioppi kourassa, vaan hänellä on sana hallussaan ja myös asia.

Minulle on jäänyt mieleen sanatarkasti Jukan puhe Padingin koululla körttikaartin juhlassa, jossa Jukka avoimesti kertoi osuutensa asekätkentäjutussa, pidättämisen ja hankalat olot Katajanokan vankilassa. Jukka joutui kärsimään näistä jutuista pitkään. Kekkonen ei suostunut nimittämään häntä piispan virkaan, vaikka kansa niin äänesti. Kekkonen pelkäsi Neuvostoliiton reaktioita, eikä halunnut ryvettää takkiaan Malmivaaran nimittämisellä. Vasta Koivisto päästi Jukan pannasta ja nimitti hänet Kuopion piispaksi.

 

Jukka Malmivaara otti puheessaan esille nivalalaisen herännäisjohtajan ja saarnamiehen Taneli Rauhalan. Tanelin muisto olisi melkein unohtunut nykyisiltä nivalalaisilta, ellei Joose Vilkuna olisi tehnyt Tanelin elämästä kertovaa kirjasta Tulenvartija. Nyt ei olisi enää muistajia eikä haastateltavia, joten Joose osasi tämänkin asian kohdalla katsoa tulevaisuuteen ja ehti saada kokoon vielä merkittävällä tavalla perimätietoa tästä merkkimiehestä. Kysyin Suoma Vilkunalta, onko tätä kirjaa vielä saatavissa. Suoma kertoi, että painos on loppu. Samoin kertoi Herättäjäyhdistyksen toiminnanjohtaja Kuusinen. Kirjasta kannattaisi ottaa uusintapainos.

Matti Tyhtilä kertoi, että hän oli 1950-luvulla Palosaarella seuroissa. Seurojen jälkeen tehtiin ”pyhiinvaellusmatka” Kepuliin, Taneli Rauhalan yhden asuinpaikan raunioille. Matti muisti Taneli Rauhalan toisenkin asuinpaikan. Matin muistikuvan mukaan Tanelin lapsuudenkoti on ollut tuolla Marjoniemen ja Välitalon puolivälissä, metsän laidassa. Taneli on asunut myös Möykkylässä ja monessa muussa paikassa. Karvoskylän kylätoimikunnan ja seuratupayhdistyksen  kannattaisi merkitä nämä Taneli Rauhalan asuinpaikat ja liittää luettelo mahdolliseen Tulenvartijan uuteen painokseen. Niin merkittävä ja herännäiskirjallisuudessa monella tapaa esillä oleva mies tämä Taneli Rauhala on ollut.

 

Juhlat ovat ohi ja talkootkin päättymässä. Monet ihmiset ovat olleet näissä tehtävissä päätoimisesti useiden kuukausien ajan. Reppu on varmaan tyhjä monella muullakin kuin Hurskaisen Heikillä. Se voi olla myös outo tyhjyyden tunne. Nämä yhdessä olemisen hetket ja yhdessä puurtaminen ovat olleet henkisesti rikastuttavia hetkiä. Ne ovat harvinaisia tämän päivän kiireisessä elämässä, jossa seurustelu ja yhteinen hyvä jäävät taustalle. Voi olla sopeutumisvaikeuksia arkielämän yksitoikkoisuuteen.

No, kapinaviikko ja kesälomavieraat voivat pehmentää hiukan tätä laskeutumista maan pinnalle. Toivotaan, että kesäisiä säitäkin vielä riittäisi, eikä tuo Pohjolannevan kätköissä vaaniva hallaukko pääsisi lymyämään perunamaille ja viljavainioille. Kuivuus on jo osansa verottanut ja olisi kohtuuttomuus, jos hallakin vielä tulisi vieraaksi.

11.7.1992

 

Herättäjäjuhlat ovat kaikilta osin historiaa. Viimeiset vieraatkin saateltiin kotimatkalle, kun unkarilaiset lähtivät torstaiaamuna varhain kotimatkalle. Bakonycsernyen vieraiden juttu siirtyi ruuhkan vuoksi ensi viikolle. Haikeaa oli puolin ja toisin ystävyysseurakuntalaisten eroaminen. Juhlavieraita oli myös Inkerinmaalta. Hekin ovat jo lähteneet. Juhlilla oli myös kutsumattomia vieraita naapurista. Nivalalaiset ovat kertoneet, että ryhmä venäläisiä  pyöri juhlien aikana Nivalassa ja harjoitti omaa bisnestään, eli myi viinaa. Kyllä ne jo aavistavat, missä on ihmisiä koolla. Kovin tuottoisa reissu ei tainnut tämä vierailu olla tällä kertaa.

 

Kyllä suomalaiset saavat olla huolestuneita naapurimaan kehityksestä. Aina ikävämpiä viestejä tulee naapurista, kun suomalaiset käyvät siellä. Nivalalaisia oli paljastamassa sankarivainajien muistomerkkiä Soanlahdella. Heidänkin matkaansa tuli ikävä muisto, kun joutuivat mafian uhriksi ja rahastettaviksi. Karjala on jo pahempi paikka kuin Chicago öiseen aikaan. Siellä on maksettava, jos tykkää henkikullastaan.

Näillä miehillä on viralliset  leimasimet ja he keräävät rahat, jotka eivät varmasti koskaan osu Suojärven piirin valtionkassaan. Miliisin pukuihin pukeutuneita gangstereita heiluu joka puolella. Matkat Karjalaan ja Pietariin ovat käyneet vaarallisiksi ja jos turvallisuutta ei pystytä takaamaan tulevaisuudessa paremmin, niin turistimatkat loppuvat varmasti.

Ainakin toistaiseksi Venäjän isännyyttä hoitava Jeltsin on ollut Suomessa ja Saksassa anomassa velkojen maksulle lykkäystä ja uusia luottoja ja velkakauppaa. Kovin hölläkätisiä ovat olleet läntisten maiden päämiehet entisen Neuvostoliiton uudistusvaatimusten ja avustusten suhteen. Yksi keskeinen talouselämän uudistus olisi maareformi, eli maan jakaminen yksityisille viljelijöille. Tämä uudistus ei ole kuitenkaan puheista huolimatta inahtanut mihinkään suuntaan ja maassa ei pystytä tuottamaan leipää ja särvintä edes omiin tarpeisiin. Tämä uudistus virkistäisi jo monella tavalla Venäjän taloutta ja saisi ihmiset ja yrittäjät töihin. Tällä hetkellä nuoret ihmiset hakeutuvat kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin helpon valuutan toivossa. Maaseutu tyhjenee ja maat jäävät asumatta. Kamputsean hirmuhallitsija Pol Pot ajoi aikanaan kovalla kädellä ihmiset kaupungeista maaseudulle. Saisi Jeltsinkin ottaa tältä osin oppia tämän verisen miehen edesottamuksista.

Taisi olla nykyiselle Karjalan Liiton puheenjohtajalle, Rauno Meriölle ja Johannes Virolaiselle kova paukku, kun Jeltsin totesi Suomen vierailun alla, että Karjalasta ei keskustella. Se on osa Venäjää ja pysyy. Rajoja voitaisiin höllentää, lupaili Jeltsin. Tämä taas pelästytti suomalaiset, jotka eivät tällä hetkellä mielellään lisävapauksia venäläisten liikkumiselle soisi. Heistä on ollut jo tarpeeksi harmia ja kustannuksia Suomelle. Viiden miljardin entiset velat ja viime talvena viedyt voit ja viljat ovat varmasti maksamatta. Voinhan he myivät samalla viikolla Kostamuksesta takaisin suomalaisille viiden markan kilohintaan.

Tulihan siinä voittoa, kun hankintahinta oli sama kuin mustalaisen kellossa. Mustalainen totesi, kun häneltä kello varastettiin, että meni hankintahintaan.

 

Koiviston Manu on nyt saanut pullistella vaimonsa kanssa siinä julkisuuden valokeilassa, johon Kekkonen aikanaan pääsi ETYKin kautta. Suomen kansalle tulee vain kalliiksi näytellä vieraanvaraista ja rikasta. Nämäkin pileet maksavat veronmaksajille satoja miljoonia markkoja. Pieni pippurinen Suomi pääsee hetkeksi maailmankartalle, mutta se ei työtöntä paljon ilahduta.

 

Kapinaviikkokin on loppusuoralla ja nivalalaisten täytyy palata juhlien jälkeen arkeen. Isännät kiertävät tähän saakka harmaina loistaneiden ja kulottuneiden nurmivainioiden reunoja. Ensimmäinen rehusato oli heikko ja toisenkin sadon kasvaminen on lähtenyt kovin vitkaasti alkuun. Vettä tuli jonkin verran, mutta maa on kuivaa edelleenkin. Perunasato jää varmasti heikoksi ja ensi talvena ollaan Nivalassakin perunan osalta naapurien varassa.

Viljasato taitaa täälläkin jäädä melko heikoksi, vaikka kasvustot ovat olleetkin parempia kuin Etelä-Suomessa. Kun kasvusto jää matalaksi ei siihen tule montaa jyvääkään. Etelä-Suomessa pankit joutuvat jo lykkäämään isäntien lainojen lyhennyksiä ja samalla kertaa pellon hinta, eli vakuudet, menee edelleen alas kuin lehmän häntä.

Viljanviljelytiloilla käydään lähivuosina melkoinen kriisi ja uudelleen järjestelyt. Onneksi Nivalassa maatalous on vieläkin karjavaltaista ja suurin osa isännistä vakavaraisia, vaikka ikäviä poikkeamiakin on jo runsaasti. Takavuosien sukupolvenvaihdokset ja sitä seurannut nuorten isäntien raju investointi navettoihin ja koneisiin on osoittautunut monen kohdalla liian raskaaksi. Vaikka pääoma ei olisikaan kovin suuri, mutta kun tilan tuottavuus jatkuvasti laskee ja korkokanta nousee, niin sitä väliä ei tukita millään ja paineet kasvavat. Nuo muutamat vakautuslainat , joita Nivalaankin todennäköisesti saadaan, eivät kokonaisuuden kannalta tuo helpotusta asiaan. Tulevaisuus ei siten näytä kovinkaan hyvältä.

15.7.1992

 

Joku kertoi, että entinen SKOP:in johtaja Wegelius oli ajanut autollaan ylinopeutta ja saanut 32.000 markan ”pikavoiton”. Tavalliselle kuolevaiselle iso summa, mutta se vaan kertoo, että ei ole miehellä kovin pienet tulot siitä huolimatta, että pisti koko Suomen pankkimaailman sekasorron alulle ja sitä kymmenien miljardien laskua maksetaan nyt ja vielä pitkästi tulevaisuuteen. Kovin paljon tuo Wegeliuksen sakko ei tappioita kevennä, joten olisi pitänyt rokottaa paljon enemmän ja joka kuukausi, niin olisi tullut ansioiden mukaan.

 

Kovin hulvatonta oli se elämä takavuosina. Rahaa jaettiin ja ihmiset takasivat toisiaan. Ostettiin nelivetoja ja rakennettiin komeita omakotitaloja. Hirvittävän kovaa on ollut tämä ihmisten vaatimustason nousu sodanjälkeisenä aikana.

Nyt se tuntuu kuuluvan aivan luonnollisiin perustarpeisiin heti yhteiselämän alkutaipaleella, että pitää olla täysin koneellistettu 120 neliön omakotitalo, vaikka omaa rahaa ei olisi ollenkaan. Kun on muillakin…

 

”Silloin se alkaa sun tietäjän virkas, vasta kun totuus on karvas ja kirkas”. Näin runoili Lauri Viita ja oikeassa oli. Karvas ja kirkas on nyt nykytilanne myös monelle pankinjohtajalle. Päitä putoilee lähiympäristössäkin tiuhaan ja uusia nimityksiä tehdään nopeasti. Syynä ovat pankkien kasvaneet luottotappiot, mikä on suurelta osin seurausta liian holtittomasta rahan annosta ja tietenkin otosta.

Tapasin eilenkin erään nivalalaisen, joka oli murtunutta miestä. Hänkin oli yksi niistä kymmenistä nivalalaisista, jotka ovat joutuneet maksamaan ja maksavat kymmeniä vuosia, parhaassa tapauksessa elämänsä loppuun saakka toisten lainoja hyväuskoisena takaajana. Elämältä on pohja pois, kun täytyy maksaa tuhansia markkoja kuukaudessa takauksia kymmenen vuoden ajan.

Pankkimiehet ovat kertoneet, että kun kupru sitten paljastuu, niin se osoittautuu käsittämättömän laajaksi. Velkaa on ollut pankkilainan lisäksi moniin muihin pankkeihin, liikkeisiin ja yksityisille ihmisille. Tässä maassa on monenlaista tilastoa ja tietokonetta, joilla meitä ihmisiä valvotaan. Eikö tällaista yhtä yhteistä tietopistettä olisi mahdollisuus kehittää, josta nähtäisiin se, milloin minkin ihmisen tai yrityksen luottokyky on ylitetty. Luottotiedothan saadaan jo soittamalla, muta ei ihmisten tai yritysten kokonaisvastuiden määrää. Samahan se muuten olisi vaikka miten ihmiset asuisivat, vaan kun ne tulee kaikkien yhteisesti maksettaviksi. Käy todella sääliksi niitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet suuria takauksia maksamaan. Jokaisella on tänä päivänä jo omissa asioissaan tietämistä.

 

Lomalaisia ja tuttuja on tavattu viime viikkoina. On poristu läpi kesäisten öiden. Onhan se hyvä, että näinä työttömyyden aikoina jää aikaa seurustelun sakramentille, joka on samalla positiivista sielunhoitoa. Meidänkin sisarusparvi oli koolla Vasaman kisoissa täysimääräisenä. Eila antoi moitteita siitä, että Jansu aina vaan puhuu kolmesta veljeksestä, eikä hänestä mitään. Niinhän se on, että kolme poikaa ja yksi lapsi. Runsaat kymmenen vuotta oli vierähtänyt siitä, kun viimeksi äitimme hautajaisissa olimme yhtä aikaa koolla.

Oli mukava seurata sivusta seurakuntatalolla 50 vuotta sitten ripille päässeiden tapaamista. Kyllä siinä porpatus kävi ja mikäs on sen mieluisampaa, kun jo ikääntyvänä ihmisenä saa palata ajatuksissa yhteisiin nuoruusmuistoihin. Siinä ei huomaakaan omaa ikäänsä.

Salosen Mikko se kuitenkin päät kääri tässäkin tilaisuudessa. Mikko posmensi kuin rippikoulupoika konsanaan uskonkappaleet 80 vuoden takaisesta rippikoulustaan ja kyllä se läsnäolijoita nauratti. Mikko täytti 7.7. 95 vuotta. Myöhästyneet onnittelut ja menestystä Kajaanin veteraanikisoihin. Mikko kertoi osallistuvansa neljään lajiin näissä kisoissa.

18.7.1992

 

Monet ovat kyselleet ja kaipailleet, missä viipyvät Kysyläisen erinomaiset ja nautittavat pakinat. Olen tiennyt kertoa, että hän on menettänyt puolisonsa kevään korvalla ja haluaa rauhoittaa yksityiselämänsä toistaiseksi.

Opin tuntemaan Leevin ja Hilkan paremmin heidän muutettuaan Helsingistä Nivalaan runsas kymmenen vuotta sitten. Herttaisia ihmisiä ja herttainen avioliitto. Molemmat olivat pakinoillaan mukana julkaisemassani novellikokoelmassa Sanakanava. Viime vuosina kirjoittaminen jäi vain Leevin työksi Hilkan voimien ehtyessä. Kun tunsin Leevin ja Hilkan läheisen ja lämpimän suhteen, ymmärrän miten vaikeaa on Leeville ollut puolison menettäminen. Olen toisten lukijoiden kanssa iloinen siitä, että saamme jälleen lukea Leevi Viljamaan kirjoittamia Kysyläisen tarinoita.

 

Veljeni Kulukumieskin oli mukana Vasaman kisoissa viime lauantaina. Mies on hiljattain päässyt onnellisesti eläkkeelle hyvissä sielun- ja ruumiinvoimissa. Ainakin hän päihitti minut 800 metrillä reilusti. Eikä se ihme, kun mies ei tupakoi, ei käytä nautintoaineita ja juoksee kaikki kalliit ostoruuat Finlandia-hiihtoihin ja maratooneille.

Monet ovat kyselleet, mihin Kulukumies on kulkeutunut, kun jutut eivät ehdi lehteen saakka. Luulisi nyt olevan miehellä aikaa, mutta ei mitään. Moitiskelen tässä nyt julkisesti, jos se paremmin auttaisi.

 

Niin on loppunut myös Kommentit Suomen Turusta. No, piipahtihan itse kommenttien kirjoittaja alkuviikosta vaimonsa kanssa toimituksessa. Kalevi on niitä Haapaperältä lähteneitä kosseja, jotka ovat onnistuneet kapuamaan vihreälle oksalle. Ja mikäs on ollut vihreämpi oksa kuin ammattiyhdistyspomon melko korkea tuoli. Sitä se on ollut taloudellisesti ja julkisuuttakin tässä tehtävässä tulee aina mukavasti. Saa istua suurissa neuvottelupöydissä valtakunnan poliittisten pomojen ja vaikuttajien kanssa ja olla omalta osaltaan kaitsemassa Teknisten liiton 70 000-päistä jäsenkarjaa. Kun samalla on saanut rokottaa työnantajien kautta sopivalla summalla jäseniään, niin ei ole ollut rahasta puutetta. Kaikki Etelä-Suomen aateliskartanot on miltei kokonaan ammattiyhdistysliikkeen omistuksessa. No, tiedän, että tämän kirjoituksen jälkeen varmasti saan kommentteja Turusta.

Mutta eipä Kalevi Kannuskaan enää ollut höyhenet pörhöllä, vaan huolestunut koko ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuudesta. Näillä työttömyysluvuilla kassat ja kartanot on syöty kuiviin. Kalevi kertoi, että viime vuonna Teknisten liittokin joutui realisoimaan omaisuuttaan 10 miljoonalla markalla ja organisaatiota putsataan. Ei edes oma työpaikka ole varmaa tulevaisuudessa. Työttömyysprosentti tässäkin liitossa on 14 ja kun ne eivät maksa jäsenmaksua, niin rahantulo on supistunut.

Kalevi kertoi, että liitto maksaa tänäkin vuonna 35 miljoonaa työttömyyskorvauksina ja joutuu ottamaan 20 miljoonaa markkaa lainaa. Vielä huonommin on kuulemma Rakennustyöväen liitolla, jossa puolet jäsenistä on työttömänä. Se rassaa jo koko SAK:n taloutta.

Ensi syksyn tuloneuvotteluissa Kalevi uskoi nollalinjan pitävän, mutta mitään devalvaatioita ei saisi tulla. Palkkojen alentamiseen ei tuntunut löytyvän vieläkään ymmärtämystä, vaikka työttömyysluvut nousevat niin, että ensi vuodelle on luvattu jo puolta miljoonaa työtöntä. Ainoaksi ratkaisuksi ja toivoksi Kalevi näki sen, että kun demarit voittavat syksyn kunnallisvaaleissa  ja tulevat mukaan hallitukseen, niin korkokanta tipahtaa heti reilusti ja pyörät teollisuudessa ja yritystoiminnassa alkavat taas pyöriä. Näin oli Kalevin lääkkeet laman torjunnassa.

 

Toinenkin vieras piipahti toimituksessa. Hän oli entinen nivalalainen, joka on asunut kymmeniä vuosia Ruotsissa ja muuttanut jo sukunimensäkin ruotsalaiseksi. Hän ei ole kovin usein Suomessa piipahtanut, mutta oli nyt tullut käymään ja sisarensa poika kuljetteli autolla tutuissa paikoissa.

Tälläkin vieraalla oli yksi asia, johon hän halusi saada varmistuksen. Hän meni 1950-luvun alussa Ruotsiin ja tietäähän sen millainen on siirtolaisen asema ja mitä saa kokea paikallisten asukkaiden taholta. Useimmiten silitellään vastakarvaan, vaikka antaisikin siirtolaisena oman työpanoksensa vieraan maan hyväksi. Kun hän oli yrittänyt puolustautua Suomen sodanjälkeistä huonoa aikaa ja siirtolaisuutta ruotsalaisille sodan menetyksillä, jotka ruotsalaiset onnistuneesti välttivät, olivat he todenneet, että Suomi sai niin paljon Marshall-apua sodan jälkeen, että sillä suomalaiset nousivat ja rakensivat mm hyvän maantieverkoston aina Lappiin saakka. Tätä väittämää tämä lomalainen ei ole pystynyt ruotsalaisille oikaisemaan, vaan heillä on edelleen se luulo, että amerikkalaisella avulla Suomi on sodan jälkeen jaloilleen nostettu. Hän itsekin epäili tätä asiaa, mutta ei Ruotsissa asuneena ole voinut sitä varmuudella tietää.

Enpä ole kuullut moisesta Marshall-avusta Suomelle, mutta soitin kaiken varalta Cajanuksen Ahtille. Ahti kertoi, että hänen tietojensa mukaan sitä apua ei ole Suomelle koskaan tullut. No, jämptinä miehenä Ahti soitti hetken kuluttua takaisin ja luki suoraa tekstiä Fakta-tietosanakirjasta: ”Marshall-apua Yhdysvallat suoritti sodan jälkeen Euroopan jälleenrakentamiseen vuosina 1948–1952 kaikkiaan 13 miljardia dollaria. Neuvostoliitto ja muut Itä-Euroopan maat Suomi mukaan luettuna ei lähtenyt mukaan ns. Marshall-ohjelmaan”. Niin, että siinä on faktaa tälle Nivalan siirtolaiselle, kun tapaat samat hurrit, niin voi lyödä luun kurkkuun. Omillaan täällä on toimeen tultu ja selvitty sodan tuhoista. Maksettiin itse Neuvostoliitolle kalliit sotakorvaukset.

 

Kävin eilen illalla metsässä kävelemässä ja vähän puita keräilemässä ja huomasin, että mustikat ovat pian kypsiä. Kyllä sieltä jo soppamarjat olisi saanut, jos olisi ollut motti mukana. No, viikon päästä ovat parhaimmillaan. Siitä sen huomaa, että kun mustikat kypsyvät ja ravustuskausi alkaa, ollaan kesän kypsimmässä hetkessä. Kevään levoton huuma vaihtuu vaaleista öistä uusine tuoksuineen hämärtyviin öihin ja siitä hiljalleen kallistuu kohti syksyä. Niinhän se on ihmiselämäkin.

22.7.1992

 

Hopiavuoren Hiljan kanssa juteltiin Piiskuri-Antista ja vanhan ajan rangaistustavoista. Piiskaukset ja kirkon jalkapuu olivat julkisia instituutioita. Kaikki yhteiskuntaa vastaan tehdyt rikokset haluttiin tuomita ihmisten läsnä ollessa. Tuomiosta ja sen kärsimisestä seurasi elämänmittainen ruumiin- tai hengenvamma. Julkinen piiskaus tai käden katkaisu. Pahimmassa tapauksessa pään menettäminen.

Suomi on sivistysvaltiona Euroopan nuorimpia ja huolimatta kahden maailmansodan seurauksista ja menetyksistä myös kehittyneimpiä maita. Espanjassa ja Ranskassa voi törmätä viime vuosituhannen asutukseen ja muistomerkkeihin. Siellä se on jokapäiväistä elämää. Meillä on viimeisetkin sodan jälkeen rakennetut puolitoistakerroksiset omakotitalot jo hävitetty. On tehty sen jälkeen lättähatut ja sitten harjatalot.

Mikä se on aiheuttanut sen, että Suomen nuorella kansalla ei ole itsetuntoa? Miten sitä olisi, kun on hiljan pudottu puusta.

Tänä päivänä on sormi kohti Wegeliusta, Lassilaa ja muita kasinopelin pelureita. Kaikki meni hyvin niin kauan, kun alkoi mennä huonosti. Yleensä Suomen talouselämästä vedetään vai ekonomiset johtopäätökset. Katsotaan kansainvälisiä kehityskäyriä, luetaan OECD-maiden kehityskäyriä ja kaikkien itseään viisaina pitävien pitää lukea Kauppalehdestä aamuisin nämä tiedot. Miksi kuitenkin menee metsään?

Miten muuten voisi Suomi menestyä muita paremmin. Kiinassa kehitettiin paperi ja monet muut asiat jo tuhansia vuosia sitten. Suomesta ei tiedetty mitään. Vasta 1300-luvulla Ruotsin mahti nuoressa Euroopassa alkoi jotenkin näkyä. Suomi oli kuningaskunnan metsästysmaa.

Viimeiset 20 vuotta tuottivat uuden Suomen. En tarkoita sitä Suomen vanhinta päivälehteä, joka meni tämä uuden Suomen mukana konkurssiin ja lakkasi ilmestymästä. Suomi koulutti 1970- ja 1980-luvuilla enemmän ekonomeja ja insinöörejä kuin kilpailijamaat. Suomi oli Pohjolan Japani. Uolevi Raade, Urho Kekkonen, Juuso Waldén ja monet muut saivat elää ihmeen rikkaan kauden. Kaikki näytti olevan mahdollista, vielä 20 vuotta sitten. Miten nyt ollaan siinä tilanteessa, että Suomi on Albaniaan verrattava kehitysmaa, jossa kolmasosa kansasta on työttömänä ja syö vielä maailman korkeinta sosiaaliturvaa. Vieläkin on Suomella ja Esko Aholla varaa pitää ainakin syksyn kunnallisvaaleihin saakka suomukset silmillä. Kansa ei tiedä. Mitä muuten voisi odottaa epävarmalta ja nuorelta kansalta.

Kun ei ole kulttuuritaustaa, ei ole myöskään itsetuntoa. Se huono itsetunto ja Suomen epäonnistuminen on aivan luonnollista kehityskaarta, joka kuuluu jokaisen kansakunnan kehityskuvaan. Meillä on ollut lievä matalakausi 1930-luvulla ja koettelemus 1939-1945. Ei tarvitse olla mikään ennustaja, kun sanoo että seuraavien vuosien aikana koko Suomi rakennetaan uudestaan. Mennään takaisin että roikuu. Vanhemmille ihmisille se on sulautuva juttu. Nuorille käsittämätön. On varmasti vaikea selittää sitä tilannetta, että meillä vuoden kuluttua on lähes puolet kansasta työttömänä. Se on tosiasia. Ammattiyhdistysliike syö rahat ja johtajat, jotka vielä pääsevät eläkkeelle. Kenelläkään ei tunnu olevan halua puolueena katsoa ja luvata mitään tulevaisuutta. Katsokaapa kansalaiset mitä puolueenne tulevaisuudelta lupaa. Ei varmasti mitään helpompaa. Tänä päivänä uskotaan vielä, että kolmen vahvan hallitus toisi maahan rahaa ja hyvinvointia. Kuka kansalainen tänä vuonna, Suomi 75 vuotta, uskoo siihen?

Nivalassa on runsaat 700 työtöntä. Saman verran on kunnassa väkeä töissä viimeisen laman aikana eli sota-aikana. Nivalassa oli kunnan keskusjohdossa, sairaalassa ja opetustoimessa satakunta ihmistä, kunnantalolla vain viisi. Väkeä kunnassa 13.000. Ei kukaan ihminen uskalla ajatella, että nykyiset pilarit voisivat jotenkin sortua. Miten sitten on mahdollista, että suomalainen ihminen saataisiin tekemään työtä 60 tuntia viikossa nykyistä puolta pienemmällä palkalla. Ei mene kenenkään kalloon. Näin tulee kuitenkin käymään ja se on terveellistä. Unelmien aika on ohi, mutta Esko Aho ja hallitus puhuu komiasti ja kansa käy oopperassa. Ritari huutaa torveen: kansalla kaikki hyvin.

Jos kansalla ei ole historiallista kulttuuripohjaa, niin ei myöskään ole taloudellista menestymisen mahdollisuutta. Kukaan ei kuuntele Paavo Haavikkoa tai Pentti Linkolaa. Heidän oppinsa nousevat kuitenkin Runebergin ja Kiven asemaan. Sitä ennen meillä on satavuotinen rautakausi.

Tervetuloa mukaan.

29.7.1992

 

Olympialaiset avattiin komeasti. Täytyy sanoa, että ne olivat huomattavasti tasokkaammat ja paremmalla maulla varustetut kuin talviolympialaisten avajaiset. Suuri mainostilaisuus, joka maksoi läjän miljoonia. Mutta olihan yksinomaan television katsojia jo pari miljardia, eli melkoinen kontakti Espanjan mainokselle.

Kun omasta kansakoulusta on kulunut vuosikymmeniä ja lehtien lukeminenkin on jäänyt harppomiseksi, niin kyllä sitä on pahasti pudonnut kärryiltä. Puolet noista edustusjoukkueina marssineista maista oli täysin tuntemattomia. Pieniä itsenäisiä saarivaltioita ja sellaisia nimiä, että ei ikinä ole kuullut. Kaikkiin olympialaisiin on aina liittynyt jonkinlaista dramatiikkaa. Nytkin Jugoslavian urheilijat joutuivat marssimaan ilman Jugoslavian lippua. Kerkesivät sentään noilta tappeluiltaan olympialaisiin.

Suomalaisten mitalitoiveet olivat vähissä, mutta jo ensimmäisenä päivänä tuli odottamaton mitali. Sievisestä on puhuttu paljon, mutta Kasvio toi mitalin. Kisat alkoivat siten paremmin kuin hyvin.

Suomalaisten mitalitoiveethan olivat uinnin ohella yleisurheilussa. Tätä sorttia ei ole päästy vielä näkemään. Lujassa ne on mitalit sielläkin, vaikka Räty viskaisisikin suomenennätyksen. Se on paljolti tuuristakin kiinni millainen viilis syttyy ja miten on kaikki kohdallaan ruumiillisesti ja henkisesti.

 

Toimituksessa pyörähtää aina kesävieraita. Viimeksi kävi toinen ammattiyhdistyspomo eli varatuomari Sakari Muilu. Asia meni tietenkin valtakunnan politiikkaan ja ammattiyhdistysasioihin.

Muilukin oli vanhana kokoomuslaisena vahvasti sitä mieltä, että hallituspohjaa täytyy laajentaa demareilla. Rahamaailma ei usko nykyiseen hallitukseen ja korot eivät laske. Hallitusta on täydennettävä, totesi Muilu Kalevi Kannuksen tapaan.

Muilu esitti Suomen lamalääkkeiksi Amerikassa toteutettavaa keynesiläistä talouspolitiikkaa. Laman aikana on julkista rakentamista kiihdytettävä ja jopa veroja alennettava, että kansalaisten ostovoima elpyisi. Suomessa tätä ei näytetä uskaltavan toteuttaa ja lamasta voi tulla pitkäkin.

Muilu puhui tietenkin työnantajansa suulla, kun varoitteli lehdistöä ja poliitikkoja puuttumasta julkisen sektorin työntekijöiden palkkoihin, saavutettuihin etuihin ja eläkeikään. Kaikkiin näihin hänellä oli opitut läksyt perusteluksi. Syksyn tuloratkaisuista voi tulla kovat neuvottelut, jos etuja lähdetään karsimaan tai niillä uhkailemaan. Vakauttaminen koko sektorilla olisi hänen mukaansa kestävin ratkaisu. Korkokanta ajaa yrityksiä konkurssiin ja työttömyys kasvaa nykyisellä menolla. Näin paransi ay-johtaja Suomenmaata.

 

Jo on aikoihin eletty, kun työpaikat eivät käy kaupaksi, vaikka on pian kolmannes työikäisistä työttömänä. Kauppa- ja teollisuusministerin paikalle ei näytä löytyvän halukkaita. Kaksi miestä on jo kieltäytynyt hommasta. Taitaa olla niin lyhyt ja epävarma virka, että sille ei löydy vastaanottajaa aivan helpolla. Kyllä nyt monet kyselevät sitä, että kestääkö Ahon ja Keskustan pokka syksyn kunnallisvaaleihin saakka. Jos ero tulee, sekin olisi tappion tunnustamista ja selkävoitto demareille, jotka nyt hinkuvat hallitukseen. Eduskuntavaalien jälkeen tämä homma ei kiikastanut.

Kyllä tässä yksi ja toinen kallistuu vähän sille kannalle, että kyllä kaikkien poliittisten tahojen pitäisi nyt tehdä parhaansa maan tilanteen korjaamiseksi ja ennen kaikkea ihmisten auttamiseksi. Nyt ei olisi poliittisen pelin aika, vaan työnteon aika. Ei ihme, jos kansalaiset eivät haluaisi enää presidentiksikään poliittista henkilöä, vaan aivan toisenlaisen johtajan. Sen osoitti hiljattain tehty tiedustelu. Vaan mihinkäpä ne poliitikot tavoistaan pääsevät. Osaavat selvittää asiat niin sulavasti ja umpikierosti, kuin kerrallinen virastomies Kivi-Kallelle Helsingissä.

Puhui niin ympäripyöreitä siellä ministeriössä, että ei meinannut enää ovesta ulos osata, totesi Kalle. Terveisiä vain Kallelle ja Suomalle. On tässä jo vuosi tehty Paavolan Reinon ja Esterin kanssa lähtöä päiväkahveille. Suunnitelmat eivät ole muuttuneet, mutta aikataulu näyttää vippaavan.

1.8.1992

 

No löytyihän se ministeri lopultakin. Raudaskosken Heikki soitteli Sievistä, että hänellä olisi parikin hyvää ehdokasta. Sievissä on hyviä yritysjohtajia ja yksi niistä on siirtynyt sinne Nivalaan, eli Säilyn Matti. Minä uskoisin että nämä pojat hoitaisivat paremmin nämä asiat kuin Helsingin herrat ja tuskinpa ne palkkaakaan tahtoisivat niin paljon, naureskeli Heikki. No, oltiin vähän jälkijunassa, mutta kun seuraavia hallituksia rustataan, niin lähetetään poikien paperit likoon.

 

Tässä päivänä muutamana juttelin erään nivalalaisen yrittäjän kanssa. Hän palautti mieleeni kirjoitukseni Kemin yksityisestä teurastamosta ja Nivalan mahdollisuuksista.

Teurastamotkin ovat tänä päivänä suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Ongelmien lumipalloksi on muodostunut tuo valtavaksi kasvanut alkutuotannon luototus. Markkinaosuuksista on kilpailtu työntämällä isännille luottomulleja. Velkamäärä on kasvanut valtavasti ja kun samanaikaisesti isännät ovat ajautuneet konkurssitilaan, niin ongelmia on syntynyt. Mullit on myyty toiselle teurastamolle, jolta vasikat on saatu velaksi. Sitten teurastamojen edustajat juoksevat kilpaa lyömässä omia korvamerkkejä mullien korviin.

Luottotappioiden määrä ja ikävät käräjöinnit ovat varsinkin Pohjois-Suomessa jokapäiväistä rutiinia teurastamojen johdoille. Seppo Hantulakin kertoi pari viikkoa sitten, että kolme tuntia menee joka työpäivän aluksi luottosaatavien ja niihin liittyvien asioiden hoidossa.

En tiedä liekö ollut tosi tieto, kun eräs nivalalainen kertoi, että Liha-Polarinkin tilityshintaa rassaa jokaista lihakiloa kohti lähes kahden markan pääomankustannukset. Ja kasvavista luottotappioista tulee vain lisää kustannuksia.

Tämä yrittäjä näki nyt mahdollisuuden tässä asiassa. Nivalalaisilla olisi käytettävissä tosi hyvä ammattimies Rovaniemeltä. Nivalasta saataisiin vähin kustannuksin pienen teurastamon ja leikkaamon tilat. Nivalassa on suurin osa omavaraisia isäntiä, jotka eivät kaipaa luototusta. Heille pystyttäisiin maksamaan kunnon hinta alkutuotteesta. Nivala ei tarvitsisi mitään muuta kuin pienen teurastamon ja nykyaikaisen, tehokkaan leikkaamon, niin se olisi lyömätön kilpailija lihamarkkinoilla. Hän kehotti minua kirjoittamaan ja pyytämään, että asiasta kiinnostuneita kutsuttaisiin kokoon. Eiköhän tämä riitä vihjeeksi ja kunnan elinkeinolautakunta hoitaa loput.

 

Jouduin viime yöksi poliisin suojiin. No, jos kokemukset kaikilla ovat näin myönteiset, niin ei hassumpi reissu. Halusin seurata Kauko Mämmin viimeistä työrupeamaa ennen eläkkeelle siirtymistä.

Juotiin kahvia Linnan Alpon ja Kaukon kanssa. Pojat olivat juuri palanneet valitettavan rutiininomaiselta reissulta. Kaksi rattijuoppoa yhden illan aikana. Kääntyi siinä puhe menneisiin ja Kauko kertoi tuon koiranampumismääräyksen, jonka jätti toteuttamatta ja tehden ”raskaan virkavirheen”.

Kävin itsekin erään sairaanhoitajan toivomuksesta tekemässä juttua tuosta kodista, joka oli menettänyt huoltajan ja isän. Yritin herätellä ihmisten tuntoja ja kyllä kait se jollain tavoin auttoikin, kun nuo lapset ovat kasvaneet yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Meinasi olla vaikeaa mielenliikutuksen vuoksi kuunnella tuo kertomus. Niin kipeästi riipaisi.

Tuli siinä mieleeni tämän ”sivistysvaltion” menneet vuodet. Lyhyt on Suomen nykyhistoria. Siitä ei ole kauan, kun äänioikeus oli vain manttaalinomistajilla. Maa, karja ja palkolliset olivat isäntien omaisuutta. Moni nuori karjapiika menetti neitsyytensä, eikä siitä sen kummempaa hälyä nostettu. Isäntien synnit oli anteeksi annettu, kun iltaseurojen jälkeen oli kokoonnuttu kamarikeskusteluihin ja tunnustettu asia.

Naitettiin tyttö rengille ja annettiin torpanpaikka kaukaa niityn laidasta. Nämä asiat kulkevat vitseinä, mutta niiden taakse liittyy paljon tuskaa ja ahdistusta. Tätä taustaa vasten ymmärtää tuonkin sosiaalilautakunnan päätöksen, että kakaralaumassa on jo tarpeeksi elätettävää, joten lasten koira joutaa ammuttavaksi, vaikka isää ei olisikaan turvallisuutta tuomassa.

 

Tuosta ahdistuksesta puheen ollen, kuuntelin toisella korvalla aamukahvia juodessani radiota ja siellä kerrottiin Oulussa tehdystä tutkimuksesta. Tämä tutkimus koski Pohjois-Suomen ihmisten mielialoja ja masennustiloja.

Eihän siitä ole kuin parikymmentä vuotta, kun kuuluisaksi tullut Kamphman selvitti tutkimuksillaan, minkä takia Pohjois-Suomen ihmiset juovat pimeällä viinaa ahdistukseensa. Kaamoksen syyksi tämä koe oli vahvistettu rottatutkimuksella. Pimeässä rotatkin joivat viinaa, mutta päivänvalossa eivät.

Nyt julkistettu tutkimus osoittikin, että masennukset ja itsemurhat tapahtuvat heinäkuussa. Hataran kuunteluni mukaan sain sen käsityksen, että valo oli tässäkin stressin aiheuttajana. No, jo on kumma, kun ei passaa pimeä eikä valo. Pitäisikö sitten olla hämärässä. Vetää salusiinit alas ja mennä sänkyyn, eikä mieluimmin yksin.

 

Kunta pisti pari kansakoulua myyntiin. Ensimmäinen tarjous tuli jo kunnanhallituksen kokouksessa, kun asiaa käsiteltiin. Asia saa paljon mielenkiintoa. Sitä katsotaan ja puhutaan, kuka tule kyläkoulun omistajaksi. Takavuosina Helsingin taiteilijat tulivat ja ostivat sivukylien kouluja Keski-Suomesta. Saivat halvalla komean koulun järven rannalta. No, Pahkalan ja Korkiakosken kouluilla ei ole järvenrantaa, mutta komeita ovat kuitenkin. Olisihan se pollevaa pitää puheita koulun kateederilta ja pollistella komean koulun pihalla. Kyläläiset kyllä seuraavat tarkkaan, kuka tulee asukkaaksi. Nyt olisi Miina Äkkijyrkälläkin tilaisuus, mutta en uskalla suositella, sillä molemmilla kylillä on tuttuja ja ystäviä ja mikäli minä Miinaa tunnen, ei minulla olisi näille kylille asiaa.

5.8.1992

 

Syntymävaivat vain pahenevat tässä toimittajan hommassa. Kun sitä on ollut syntymästään saakka utelias ja hölppö, niin vuosien mittaan ne luonteenvääristymät  vain pahenevat. Mutta on siitä jotain hyötyäkin tässä ammatissa. Kun ei malta olla hiljaa, niin aina joku vaivautuu uteliaan kanssa juttusillekin.

 

Pysäyksen Heimon synttäreillä tapasin Martti Harjun. Iisalmen kaupunginjohtajan. Martti oli appiukkonsa syntymäpäivillä Aila-vaimonsa kanssa.

Juttu meni tietenkin kunnallistalouteen ja Iisalmen asioihin. Miten lama vaikuttaa Iisalmen kaupungin talouteen. Matti kertoi, että Iisalmessa on onnistuttu pitämään käyttömenot kurissa voimakkaalla saneerauksella ja henkilöstöpolitiikalla. Virkojen osalta on oltu kriittisiä. Virkoja ja toimia ei ole jätetty täyttämättä ainoastaan siivoojien ja talonmiesten osalta, vaan leikkauksia on tehty reippaasti yläpäässäkin. Martti luetteli, että apulaiskaupunginjohtajan, kamreerin, opetustoimenjohtajan, kulttuuritoimenjohtajan ja mitähän ne neljä muuta korkeapalkkaista virkaa oli, jotka jätettiin kokonaan täyttämättä. Tehtäviä järjesteltiin uudelleen. Henkilöstömenoissa kaupunki säästi yksinomaan 22 miljoonaa markkaa. Hommat hoituu entiseen tapaan.

Iisalmen kaupungin palkkalistoilla on runsas 1.100 henkilöä ja asukasluku 26.000. Nivalassa asukasluku on 11.300 ja virkoja runsas 700. Suhteellisesti Nivalan kaupungin työntekijämäärä on reippaasti suurempi kuin Iisalmessa.

 

Vasemmistoliiton valtuustoryhmäkin näkyi haikailevan hallitusvastuuta kunnallisvaalien jälkeen. Tällainen julkilausuma kiikutettiin toimitukseen. Siinä luvattiin kriittisyyttä Nivalan kaupungin menojen osalta, joka sinänsä on jo melko paljon luvattu. Varmaan Nivalassakin joudutaan kunnallisvaalien jälkeen melkoisiin säästötoimiin, jossa on puututtava voimakkaasti myös henkilöstöasioihin ja tehtävien uudelleen jakoon. Ennen vaaleja siihen tuskin on millään puolueella rohkeutta.

 

Sunnuntaina tapasin seurakuntakodilla Esa Ruuttusen appiukon. Hän oli palaamassa Seinäjoen maatalousnäyttelystä ja kertoi tulleensa Ruuttusen suvun kautta kotimatkaa. Yksi yö Lapualla ja toinen Sievissä Leenan perheen vieraana ja sunnuntaipäivä Nivalassa.

Jos on vävypoika lupsakka, niin lupsakka oli appiukkokin. Nyt eläkkeellä oleva  Vuolijoen suntio. Utelin, milloin se ensi kerran tämä laulava vävypoika tuli tutuksi ja siihenhän kehkeytyi varsin lupsakka tarina. – Olin kerran uudenvuoden yönä kirkossa suntion tehtävissä. Se oli joku keskiyön tilaisuus. Sinne sakastiin tupsahti kaksi poikaa villapuseroissa ja farmareissa ja ryhtyivät vaihtamaan puseroita. Se huonompipuseroinen oli tämä Esa. Sillä toisella oli puhe ja kun puhe oli päättynyt alkoi kirkosta kuulua komeaa veisuuta, eli yksinlaulua. Minä kurkistin sakastin ovelta ja huomasin, että se huonompipuseroinen siellä laulaa kajotti niin suuresti, että kirkonseinät pullisteli. Ne oli pappiskokelaita nämä pojat ja sen toisen minä olin nähnyt pyörivän meidän nurkilla jo aikaisemminkin. Niinhän se näytti änkäytyvän meille tämä toinenkin pappispoika ja siinä ne meni molemmat tytöt, naureskeli tämä lupsakka Vuolijoen mies.

Tämä huonompipuseroinen mies on tehnyt Nivalan hyväksi niin arvokasta työtä, että sitä ei arvatakaan. Nivalan laulukurssi on lyönyt itsensä läpi ja se on kaikki Esan ansiota. Hän on omasta vapaa-ajastaan tinkinyt aina viikon Nivalaan ja hoitanut tietenkin aina vuoden mittaan näitä kurssin asioita muun työnsä ohella.  Nivalan laulukurssille hakeutuu aina vain pätevämpiä laulajia. Kurssia arvostetaan laulupiireissä. Esalla on nykyisin montakin villapaitaa reissua varten, mutta korvaamattomin on se lämpimin villapaita, joka on Esan sisällä.

 

Läksin maanantaina iltapäivällä ajelemaan kohti pohjoista ja nyt ollaan jo kaukana. Lunta näkyy ikkunasta tuossa tunturien rinteillä. Kirjoitellaan taas täältä Kilpisjärveltä. On ihmeellinen tunnelma. Pihalla kukkii Nivalasta tuotu puna-apila ja toisaalta katse tavoittaa tunturin huiput, joissa vielä lumi lepää. On kontrastia suomalaisesta luonnosta. Ajellaan loppuviikosta takaisin.

8.8.1992

 

Kyllä tämä Suomen maatalous tuntuu käsittämättömältä, kun vertaa vaikkapa Pohjois-Norjan maataloutta. Oli keskiviikkona jälleen tilaisuus katsella Skibottenin vuonossa lammastilojen touhua.

Meillä on täällä laakeat ja viljavat vainiot, joista kolmasosa on viljelemättä. Osa pakkokesannossa, osa vedetty kokonaan määräajaksi pois tuotannosta. Skibottenissa tehtiin heinää. Niittoalat olivat kämmenen kokoisia länttejä vuorien juurella. Joka talon seinänvieressä oli heinähaasio. Vieri vieressä niin, että tupaan pyrkiessä täytyi luikerrella haasioiden välistä. Heinä otettiin tarkasti talteen lampaiden ruuaksi. Ei siitä varmaan kovin suurta kakkua lohjennut, mutta meri antaa täällä toisen puolen särpimestä. Paljon on meillä vielä löysiä tämän elintason suhteen. Tuskinpa kukaan Suomessa viitsisi nirhata viikatteella tuollaisia lampareita. Norjalaisille lammastalous on ollut vuosisatainen elinkeino ja siihen on turvattu ja turvataan jatkossakin. Tuttavaperheen lammaslaumaa verotti karhu kuukausi sitten, tappoi 37 lammasta. Talonväki laski tunturiin keväällä 196 lammasta ja arveli, että jos satakunta saadaan elävänä takaisin, niin hyvä on. Ei ole vaivatonta viljaa lammastalouskaan.

 

Oli mukava katsella mihin saakka mikin kasvi nousee. Kolarissa on ollut kovat tietyömaat  ja luiskiin on kylvetty nurmikkoa. Puna-, alsike- ja valkoapila viihtyvät yllättävän korkealla. Kilpisjärvelläkin kukki puna-apila komeasti. Istutettiin Sadinmaan saunan taakse Kätkäsuvannon hautausmaan läheltä poimittu männyntaimi. Orvo totesi, että on sitä yrittäneet muutkin, eikä se ole onnistunut.

Karungissa kukki vielä angervo täyttä päätä. Pellossa taisi näkyä viimeiset angervot. Punaisena kukkivat horsmat olivat tien varren kahta puolta. Horsman kukat loppuivat vasta Kuolajärven lähellä, Norjan puolella yli tuhannen metrin korkeudessa.

Mutta siellä kukkii kullervot. Aavalla tunturilla Haltin takana Norjan puolella aukeaa avoimet tunturit. Siellä vaivaiskoivukin on nöyränä ja painautuu aivan kalliota vasten. Mutta tunturipuron varsi hehkuu keltaisena kukkuvista kulleroista. Se on hätkähdyttävä näky. Kullervo on kadonnut Nivalan maisemista ja yleisimmin sitä esiintyy enää Oulun yläpuolella.

 

Nuorten työttömien määrä on kasvanut huimasti. Nuorten työttömien tilasto on varsin murheellinen. Työttömyysprosentti peräti 25. Vaikka työttömyysluvut ovat varsin korkeat yleisestikin, niin tämä nuorten työttömien osuus on hätkähdyttävä ja kertoo varmasti siitä, että jotain on perusteellisesti väärin.

Yksi syy löytyy yrittäjien vastauksista: – Kyllähän heitä työllistäisi, mutta eiväthän koulun penkiltä tulleet ole suinkaan valmiita siihen rytmiin, jota työelämässä tarvitaan. Työntekijä ei kerta kaikkiaan pärjää tämän päivän työrytmissä mukana. Hän ei tienaa sitä palkkaa, joka minimipalkkalailla on säädetty. Moni yrittäjä tekee seitsenpäiväistä ja kuusitoistatuntista työpäivää ja ottaisi mielellään apua, jos siihen olisi taloudellisia edellytyksiä.. Ei se ole yksinomaan nuorten vika, jos he ovat työttöminä. Kyllä he itsekin tietävät sen, että eivät ole taidoiltaan ja kokemukseltaan vanhempien työntekijöiden veroisia. Toisaalta heille on määrätty palkkataso, jonka alle työntekijää ei voi pitää töissä. Vaikka nuoren työntekijän kanssa voisi sopiakin alhaisemmasta harjoittelupalkasta, niin on siinä työnantajan kannalta olemassa riskitekijöitä. Jos jostain syntyy hankausta ja työntekijä ryhtyy vaatimaan oikeuksiaan, on työnantajan maksettava hänelle isot korvaukset pulisematta.

Kohtuuttomalta tuntuu myös se, kun nuori työntekijä kieltäytyy ottamasta työtä vastaan toteamalla, että hän saa enemmän työttömyyspäivärahaa. Julkishallinto työllistää nuoria paljon. Siellä raha tulee helpommalla ja nuori tuudittautuu helposti tuohon tilanteeseen ja asennoituu työelämään ikävänä velvollisuutena. Nämä ovat huonoja eväitä tulevaa työelämää varten.

Jotain on perusteellisesti väärin. Sota-ajan edellä syntyneet kouluttamattomat ja raskasta työtä tehneet ovat edelleen työelämässä mukana. Heillä saattaa olla yli 45 vuotta työelämän parissa ja ikää pian 60 vuotta. Eikö sellaiset voisi jo päästää eläkkeelle ja tehdä tilaa nuoremmille. Samahan se olisi valtion siirtää työttömyyskorvauksista varoja eläkekassoille ja panna nuoret töihin. Heidän on kuitenkin otettava pian vastuu Suomen tulevaisuudesta ja mitä vanhemmaksi mies lojuu kortistossa, sitä vaikeammaksi hänen tulee sopeutua työelämään ja nimenomaan tuottavaan työelämään. Eiväthän kaikki työpaikat voi olla suojatyöpaikkoja, vaan työn pitää tuottaa työnantajalle ja yhteiskunnalle ja tietenkin myös työntekijälle.

 

Yksi kultamitali on tullut tähän mennessä ja illan keihäskilpailusta odotetaan lisä mitaleita. Ei tullut mitalia juoksemalla eikä kävelemällä. Keihäänheitto on suomalaisten viimeinen toivo yleisurheilusta, mutta onneksi sellaiset lajit kuin uinti, jousiammunta ja melonta ovat pelastaneet Suomen mainetta.

12.8.1992

 

En malta olla vieläkään palaamatta siihen aikaan, mistä alkoi suomalaisen talonpojan päähän potkiminen ja yhteiskunnallinen hylkiminen. Se alkoi 1960-luvulla omien ja isoisten toimesta.

Ensin otti oma puoluejohto nimenmuutoksen esille. Maalaisliitto oli liian vanhanaikainen nimi ja kahlitsi puoluetta, kun piti lähteä rynnimään kaupunkeihin. Puoluejohdossa katsottiin kauan tulevaisuuden horisonttiin ja tehtiin päätelmiä. Maatalous on kuoleva ammatti ja sen merkitys vähenee. Puolueelle täytyy löytää uusia kannattajia. Siispä Suomen Keskusta.

No, mitä isot edellä, sitä toiset isot perässä. Oma osuuskauppa, Hankkija ja pankit ryhtyivät kiireesti mulkkaamaan imagoaan uusiksi. Ensin vaihtoi logoa ja väriä viljelijäin perustamat pankit. Maan mahtavat etunenässä unohtivat perustajansa, viljelijäväestön. Pankin tunnuksista saivat väistyä vihreä väri ja keltaiset tähkät. Osuuspankkijärjestö otti tunnukseksi ”Poutiaisen korvat” ja väriksi reklini. Ei vihreää, ei punaista, eikä sinistä. Piti olla väritön, hajuton ja mauton.

Säästöpankki valitsi myös merkin, joka varmasti heraldisesti oli sopiva, mutta ei matki mitään. Väriksi otettiin samalla tavalla sellainen, josta ei pysty mitään päättelemään. Pataan pantiin sinistä, punaista ja vihreää ja siitähän tuli violetti.

Osuuskaupat ottivat myös uuden merkin. Perhekeskeinen tuttu osuustoimintaa kuvaava merkki sai vaihtua ”epäkeskoksi”.

Kaikki nämä järjestöt ja liikkeet olivat talonpoikien perustamia ja jaloilleen nostamia. Ne olivat valtakunnan voimatekijöitä siihen aikaan ja terveellä pohjalla. Omistivat valtavia omaisuuksia ja ne oli kerätty ja koottu aikana, jolloin Suomi kävi kolme sotaakin. Sitten tuli rauhan ajat ja hyvinvoinnin hetket ja uusi sukupolvi ja ”operatiivinen johto” astui kuvaan. Tämä violettivallankumous tapahtui verettömästi, vaikka se on henkisesti verrattavissa punakhmerien hirmuhallintaan.

Miten tällainen vallankaappaus on yleensä ollut mahdollista? Miten omanarvontuntoinen talonpoikaisluokka voi luovuttaa verettömästi kaiken perinteen ja omaisuuden uusille ideologeille, joiden juuret olivat katkenneet maaseutuun. Talonpoikainen luokka on ollut liian kritiikitöntä. He ovat luottaneet kansanedustajiinsa, osuuskuntien johtajiinsa ja pankinjohtajiinsa silmittömästi, ilman pienintäkään repeilyä. Sitä se on tälläkin hetkellä. Viljelijät ovat niin kiinni omissa asioissaan, että heillä ei jää aikaa seurata ja kritisoida pankkiensa toimintaa. Hankkija Noveran konkurssi oli yksi asia, jossa menetettiin paljon vuosikymmenien aikana viljelijöiltä kerättyä pääomaa ja sen lisäksi usko vanhaan pellervolaiseen osuustoimintaan.

Tätä taustaa vasten ymmärtää sen katkeruuden ja voimattomuuden, joka suomalaista talonpoikaa nyt vaivaa. Tulevaisuuden kuvatkaan eivät ole ruusuisia. Tästä on kuitenkin noustava ja siihen tarvitaan maanviljelijäin itsetunnon kohottamista.

 

Tiistaiaamu alkoi ankaralla ukonilmalla. Sitten päivä valkeni ja lämpeni kasvihuoneilmaksi. Onkohan tämä nyt kesän viimeinen kaunis ja lämmin päivä? Koululaiset ja lomalaiset ovat saaneet nauttia vielä alkusyksyn kauniista ilmoista. Kauppiaat valittavat, että herättäjäjuhlien jälkeen Nivala on ollut miltei kuollutta kylää. Ihmiset ovat olleet mökeillään ja harrastuksissaan. Koulujen alkaminen tietää normaaliin elämänrytmiin palaamista. Ehkäpä se elämä tästä nousee ja korot laskee. Muutoin tässä mennään aivan hunningolle ja loppuu elämisen usko yrittäjiltäkin. Jospa se eduskuntakin lomalta palanneena tarttuisi töihin vähän viisastuneena, kun on ollut aikaa miettiä tekemisiään ja tekemättä jättämisiään.

22.8.1992

 

Kuuntelin eräänä päivänä radiota yhteen menoon ainakin kaksi tuntia. Tarkoituksellakin. Keskustelun aiheena oli nuorisotyöttömyys ja Suomen nykytilanne. Keskustelun taso oli se mitä se oli. Kaikilla oli ohjeita asian hoitamiseksi, mutta ei kellään lääkkeitä siihen, mistä ne rahat otetaan. Eli turhan puhumista.

Olin eilisen päivän mukana tutustumassa Nivalan riistakantaan ja lähinnä Outi Kankaan perustamiin riistapeltoihin yhdessä Erkki ”Susi” Pulliaisen kanssa. Kun satoi koko päivän vettä ja sorsia oli kymmenen kertaa vähemmän kuin metsämiehiä, niin jäi aikaa keskustelulle maatalouspolitiikasta ja yleensä Suomen nykytilasta. Tehtiin vähän Haapaperän isäntien kanssa jujuakin. Sovittiin, että rassataan nyt tätä viiden yliopistollisen loppututkinnon suorittanutta professoria vaikeilla kysymyksillä. Kysyttiin, mikä hänellä olisi työttömyyteen sitten muka parempi lääke mitä nykyhallitus miettii.

Pulliainen joutui toteamaan sen, että aikanaan tehdyt minimipalkkalait ovat vaikeasti purettavia asioita. Pamisi tunnin tästä asiasta. Sitten kysyttiin lomaltapaluurahoista ja pekkaspäivistä. En tiedä puhuiko mies totta, mutta kertoi, että 1970-luvulla, kun Suomen metalliteollisuudella meni hyvin ja Ruotsin metalliteollisuudella vielä paremmin, niin oli kilpailu ammattitaitoisesta työvoimasta. Kesälomien aikana suomalaiset metallimiehet karkasivatkin Ruotsiin töihin. Silloin Suomen Metallityönantajien liitto oli itse valmis maksamaan lomaltapaluurahaa varmistaakseen, että työntekijät palaavat loman jälkeen töihin. Siis on haukuttu paljon väärää puutakin, eli työntekijäliittoa. Nyt on vaikea purkaa sopimuksia.

 

Toinen hätkähdyttävä uutinen tuli tässä samalla viikolla. Myös kunnallisen alan työntekijäliitto on pelannut kasinopelissä suurimman osan siitä omaisuudesta, jonka jäsenet ovat maksaneet vuosikymmenien aikana. Puhtaita pulmusia ei taida olla koko maassa. Joten asiat eivät parane toisia syyttelemällä.

 

Kysyttiin vielä Pulliaiselta, että mitäs sitten sanoo puolueet, jos ensi syksyn kunnallisvaaleissa äänestysprosentti jää johonkin neljäänkymmeneen tai hyvässä lykyssä allekin. Kansalaiset ovat menettäneet niin täysin luottamuksensa kaikkiin puolueisiin ja politiikkoihin, että he eivät luota suomalaiseen parlamentarismiin enää ollenkaan. Pulliainen totesi, että tämä on hyvin mahdollista, mutta kohtalokasta suomalaisella kansanedustuslaitokselle.

 

Mitä tilalle? Suomessa pian puoli miljoona työtöntä. Miljoona tyytymätöntä maanviljelijää. Miljoona muutoin sellaista ihmistä, joka haluaisi muuttaa yhteiskuntaa rajusti. Aika on kypsä jollekin ”Adolfille”. Ja kypsyys kasvaa joka hetki. Jokainen päivä ennen syksyn kunnallisvaaleja ja kansakunnan mielenilmausta pitää korot korkealla ja ulkomaan velka kasvaa. Pulliainen totesi siihen, että ehdottomasti, jos oltaisiin viisaita, kunnallisvaaleja olisi tullut aikaistaa ainakin parilla kuukaudella. Nyt se on jo myöhäistä horista. Asiat menevät holtittomasti ja uppotukkiteoria pelaa omalla painollaan. Se siitä. Hyvää viikonloppua.

26.8.1992

 

Mitäs sanoo nyt Savikon Kalervo, Muilun Sakari ja Kannuksen Kalevi, kun on vaarassa, että pyyhkäistään koko virkapalli ja keskusliitto pois alta. Nyt on konkursseja jo tehty laidasta laitaan, taitaa olla vain kirkot ja kunnat, jotka jotenkuten pysyvät yhteisillä veromarkoilla pystyssä.

Kyllähän ne takavuosina nuo ammattiyhdistysliikkeet keräsivätkin varoja. Ostelivat kaikki myyntiin tulleet herraskartanot Etelä-Suomesta ja rakensivat Lapin täyteen talvilomanviettopaikkoja. Järjestöillä oli rahaa ja virkoja perustettiin vauhdilla kuin Teiniliitto aikoinaan. Nyt on uusi ja ällistyttävä tilanne. Aikoinaan SKP sortui näihin kapitalistien metkuihin ja menetti valtavat omaisuutensa. Tähän samaan peliin näyttää nyt sortuvan porvarilliset järjestötkin.

Tilanne on kiusallinen koko ammattiyhdistysliikkeelle ja sen johdolle. Toisaalta taloudellinen tilanne ei anna hampaita jyrsimään palkankorotuksia tai muita etuisuuksia. Rajut työttömyysluvut rassaavat entisestään liittojen tyhjeneviä kassoja. Kovalle koetukselle voi joutua koko jäsenkunnan uskollisuus liittojaan kohtaan ja siinä on kyseessä koko ammattiyhdistysliikkeen arvovalta ja tulevaisuus.

 

Olikohan niin, että kun kirkkoherra Hurskainen on vielä ansaitulla kesälomallaan, niin nivalalaisetkin uskalsivat lähteä sunnuntaina rehuntekoon ja puimaan. Kyllä tämä taisi mennä sen tulkinnan alle, että mitä välttämätön tarve vaatii. Kyllä sunnuntaina ja maanantaina oli koko Nivalan rehuntekokalusto liikenteessä ja puimurimiehet pellolla. Rehunteossa oltiin jo jälkijunassa ja jokainen yritti korjata sen pois minkä ehti. Niin totesi Kujalan Erkkikin, että ei hermo enää kestänyt odottaa, kun sadetta vain lupailivat.

Vielä huonompi tuntuu olevan tilanne pohjoisessa. Siellä on heinäntekokin vielä kesken ja suurin osa on pilaantunut pellolle. Nivalassa isännät ovat sentään niin paljon omavaraisia tuorerehunkin suhteen, että heillä on muutaman vuoden rehut aumassa tai siilossa. Eihän se silti tilannetta helpota, sillä itänyt ohrasato ja pommiin mennyt rehusatokin vaativat omat kustannuksensa.

 

Jos nämä ihmisten maalliset murheet tuntuvat joskus suurilta, niin oikeisiin mittasuhteisiin asetettuna ne eivät ole murheita. Sunnuntai-iltana tuli televisiosta ajankohtaisraportti jossa käsiteltiin autismia, tautia, joka on melko harvinainen ja Suomessakin sen hoito on vasta alkuvaiheessa. Raportissa haastateltiin kahta tällaista tautia sairastavan lapsen vanhemmat. Toinen näistä perheistä on tuttu ja sen vuoksi ohjelma sai huomion puoleensa.

Se oli jo maanantaiaamun puheenaihe ja se on puhutellut voimakkaasti monia nivalalaisia, jotka olivat ohjelman katsoneet. Tällaisten kokemusten kautta meitä opetetaan panemaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja järjestykseen ja silloin taloudelliset vaikeudetkin tuntuvat helpommalta kestää ja voittaa.

29.8.1992

 

Vanha sanonta kuuluu, että jos antaa pahalle pikkusormen, niin se vie koko käden. Olen erehtynyt aamuisin katselemaan kolmoskanavan aamuohjelmaa. EI saisi kehua vieraita tiedotusvälineitä, mutta nämä ajankohtaiset aamuohjelmat, jotka tulevat ennen kahdeksaa ovat todella ajankohtaisia. Paikalla on aina joku merkittävä henkilö kertomassa asioista ja toimittajatkin ovat asiallisia.

Tällä viikolla oli vieraana mm. Miina Äkkijyrkkä, valtiovarainministeri Viinanen, eräs puoluetutkimuksen tehnyt ja viimeksi tänä aamuna entinen komentajani YK-ajoilta Kyprokselta, kenraali Siilasvuo. Tämä herra mm. tarkasti Nikosiaan tulessaan minun jääkaappini ja kyseli voinnit ja toivotteli hyvää jatkoa.

Pakostakin jäin kuuntelemaan hetkeksi Siilasvuon haastattelua, jossa aiheena oli tietenkin maailman sotakohteet ja YK:n toivottomilta tuntuvat ponnistelut sotatoimien lopettamiseksi eri puolilla maailmaa.

Siilasvuo totesi mm. että tähänastiset rauhanturvaamistehtävät ovat maksaneet YK:lle kahdeksan miljardia dollaria. Nyt suunnitellut operaatiot maksaisivat vuositasolla kolme miljardia dollaria. USA käyttää miljoonina dollareita joka vuorokausi omaan sotateollisuuteensa, mutta ei maksa jäsenmaksujaan YK:lle joka on jo nyt velkaa mmm. Suomelle suuria summia. Millä YK toteuttaa nämä rauhanoperaatiot, kun isot eivät maksa ollenkaan jäsenmaksujaan ja ennestäänkin ollaan velkaa rauhanturvaamistehtäviin osallistuneille maille.

Yhdysvallat on kyllä valmis aloittamaan vaikkapa milloin tahansa uusia sotia, jos saa liittolaisia. Nytkin olisi yksi sota paikallaan, kun on presidentinvaali tulossa  ja istuvan päämiehen pitäisi näyttää Amerikan kansalle, että sitä ollaan maailman herroja. Kansainliitto oli ensimmäisiä vainajia toisessa maailmansodassa; YK on nyt heikoimmillaan, käykö sille samoin ja alkaako kolmas maailmansota, sen aika näyttää. Muutoinhan ei Yhdysvaltain talous nouse, kun sotatarviketeollisuus käy vain puolella teholla.

Hullua on tämä maailma ja hulluja johtajia joka puolella. Tavallinen kansalainen ei halua ikinä sotaa, mutta kautta aikojen johtajat ovat vuodattaneet verta. Tälläkin hetkellä tapetaan ihmisiä ainakin kymmenessä eri kohteessa eri puolilla maailmaa. Satoja kuolee joka päivä ja tuhansia jää kodittomiksi ja orvoiksi.

 

Nivalan 4H-yhdistys on lähtenyt hyvälle asialle. Yhdistys avaa marjatorin, eli markkinoi nivalalaisten noukkimat puolukat. Ja nythän puolukoita on. Samoin on työttömiä.

Muistan hyvin, miten ennen vanhaan puolukoilla hankittiin tarverahat. Joskus 1950-luvulla puolukalla oli kohtuullisen hyvä hinta, kun niitä vietiin Saksaan. Silloin Veelanninpuhdossakin oli kaikki ihmiset metsässä. Kokon Aarre asui silloin perheineen Veelanninpuhdossa ja kun Aarre vei poikalaumansa metsään, niin puolukoita tuli monta saavillista päivässä. Mäkelän riihessä oli hyväkuntoinen rusamasiina ja se pyöri miltei yötä päivää, kun puolukoita puhdistettiin. Niin Kokon perhekin tienasi sievoiset rahat, joita tarvittiin tulevien tohtoreiden ja insinöörien kouluttamiseen.

Vieläköhän nivalalaisilta riittää tarmoa tällaiseen, vai ovatko päivärahat vieneet oma-aloitteisuuden kokonaan. Silloin piti puolukat puhdistaa itse. Nyt saa myydä puhdistamattomana. Kaiken lisäksi tämä on verotonta tuloa. Arvelisin, että Suomen metsien tuotosta tämän syksyn puolukkasadon arvo on suurempi kuin puun vuotuinen kasvu, jos se vain saataisiin talteen. Sittenpähän nähdään, onko meillä lamaa ja rahanpuutetta.

 

Ensimmäinen syväkairauskone on ilmestynyt jokiaukeamalle. Nivalalaisethan tietävät, että Outokumpu on nyt tosissaan keskittänyt koko malminetsintänsä Hituran kaivoksen lähiympäristöön. Kotimaan malmit alkaa olla louhittu. Vihanti on ehtynyt. Pyhäsalmella on muutama vuosi jäljellä. Hiturassa on malmia, mutta sen louhiminen on rajallista maan alta ja kannattavuus riippuu maailmanmarkkinatilanteesta.

Geologit uskovat, että varsinaista Nivalan päämalmiota ei ole vielä löydetty. Nyt on keskitytty Hituran kaivoksen ympäristön tutkimiseen. Tämä tutkimus saattaa kestää vuosiakin. Me kaikki tietenkin toivomme ja odotamme kuin lehmän poikimista, että se emäkallio löytyisi.

Ensimmäinen reikä porataan Kalajokivarren penkkaan vanhan Haapaperän renkousillan paikalle. Siitä alkaa ”kansangeologien” pohdiskelut. Ja kiinnostusta riittää. Monilla nivalalaisilla on hallussaan jo lentomittauskarttoja, jossa häiriöalueet näkyvät. Minä pelottelin keväällä Eskolan Einaria, että joudut evakkoon, kun häiriökartta osoitti kohti Kytöpuhtoa. Samalle linjalle osui minunkin pakettipeltojani ja tietenkin ”Ameriikan kultakuume” heräsi heti.

Nyt taisi maanhinnat Haapaperällä jumittua muutamiksi vuosiksi ja kaupanteko pysähtyä. Ainahan sitä uskotaan, että Outokumpu maksaa paremman hinnan kuin naapuri, joka pystyy käyttämään hyväkseen vain 30 sentin vahvuudelta tuota maata, Outokumpu sentään kilometriin saakka. Toivotaan nyt, että eräänä päivänä kairausmiehet ja geologit kokisivat ahaa-elämyksen timanttiterän osuessa läskimalmiin.

2.9.1992

 

Nyt kyllä alkaa näyttämään pahalta maanviljelijäin näkökulmasta. Omat ohrat ovat olleet tallessa jo viikon ajan ja siitä kiitos Eskolan Ristolle. Mutta kyllä se osa-aikaviljelijääkin harmittaa maanviljelijäin tilanne. Monella on vielä rehuakin korjaamatta ja viljaa pystyssä. Tiistaipäivän sade oli niin raju, että kestää paistaa ja tuulla useamman päivän, ennen kuin pellolle on puimurilla asiaa.

Mehtälän Leevi kertoi tiistaiaamuna omat puintituloksensa. Ohrasato oli ollut täysi yllätys. Ohran lahoaminen tällaisina päivinä tapahtuu nopeasti. Välillä on  sen verran kuivaa, että jyvä ehtii vähän kuivahtaa ja sitten tulee taas vettä päälle. Se on melkoinen lahottamisprosessi, joka on nyt pelloilla tapahtumassa.

Viljavarastolta kertoivat alkuviikosta, että kauppaan tuli vielä hyvälaatuista ja painavaa ohraa viime viikon puinneista. Näyttää siltä, että tämän jälkeen kauppakelpoista viljaa ei ohrasta taida enää tulla ja tuleeko edes karjan rehuksi kelpaavaa. Leevikin epäili, että tänä syksynä taitaa jäädä peltoon puimatonta satoa.

 

Kyllä oli yllätykselliset kunnallisvaalilistat tällä kertaa Nivalassa. Lähes puolet valtuutetuista ei ole asettunut enää ehdokkaaksi ja uusien ehdokkaiden löytyminen tuntuu olevan lujassa kaikille puolueille.

Keskustapuolueen valtuuston voi katsoa uudistuvan miltei kokonaan. Takavuosien kovat vaikuttajat, Vuolteenaho, Eskola, Järvelä, Raudaskoski, Hautala, Mäenpää ja monet muut ovat pois pelistä. Eräs demaripuolueen valtuutettu ehti jo kommentoimaan, että nyt valtuusto muuttuu, kun kaikki Keskustapuolueen konservatiivit ovat jäämässä pois.

Onko tämä liian raju muutos? Kunta joutuu pakostakin saneeraamaan hommiaan lähivuosina ja asia jää suurelta osin aivan uusien miesten ratkaistavaksi. Jäähän valtuustoon toki monia pitkäaikaisiakin, mutta ryhmäkokouksista voi tulla työläitä.

Näin voimakasta muutosta ei sotien jälkeen ole Nivalan kunnallispolitiikassa ollut. Tämä on sukupolvenvaihdos Keskustapuolueen osalta. Talonpidossa usein vanha isäntä jää asumaan tilalle tarkkailijan asemiin. Miten käynee Keskustapuolueen osalta? Jää liian paljon asiantuntemusta tarkkailijaksi ja nuorille valtuutetuille voi tulla korvanvoidetta monen päätöksen osalta. Tuskinpa nämä miehet eroon pääsevät vuosikymmeniä kestäneestä harrastuksestaan. Varmasti valtuuston ja hallituksen asiat tutkitaan tarkoin. No, oikein käytettynä nämä reservin nostomiehet voivat olla hyväkin asia, mutta toisaalta on aina ”varjohallituksen” vaara olemassa.

 

Uusi ilmiö on myös kunnallisvaaliehdokkaiden alhainen määrä. Ei edes Keskustapuolue ole saanut listoja täyteen. Sekin lienee ennennäkemätön tapahtuma Nivalassa. Aikaisemmin on ollut pyrkyä ja vähäinenkin hevosenottolautakunnan paikka on noteerattu yhteiskunnalliseksi ansioksi ja arvostukseksi. Jokainen puolue on tehnyt rajusti töitä ehdokkaiden hankkimiseksi. Tämä on valtakunnallinen ilmiö ja antaa paljon pohdiskelun aihetta. Miksi puoluepolitiikka ei kiinnosta?

Syyt voivat löytyä valtakunnan politiikasta. On tapahtunut paljon asioita, joka on järisyttänyt monen uskoa suomalaiseen parlamentarismiin. Taloudellinen lama, työttömyys, pankkien toilailut rahamarkkinoilla ja kasinopeleissä ovat jättäneet arven monen suomalaisen sydämiin pitkiksi ajoiksi. Ei ihme jos politiikka ei kiinnosta.

Toisaalta on nähtävissä, että nuorten arvomaailma on aivan toisenlainen. He eivät halua tai heillä ei ole tällaista tarvetta päteä. Heillä on elämään nähden muut arvot. Sitä ei voi sanoa, että he kaikki olisivat kylmiä sille, mitä ympärillä tapahtuu, mutta vaikuttamiskeinona ja -kanavana politiikkaa pidetään vastenmielisenä.

Tällä asialla on kuitenkin hälyttävät puolensa. Yhteisiä asioita hoidetaan vain järjestäytyneen toiminnan kautta. Ratkaisun tekijäksi jää entistä pienempi ryhmä kellokkaineen. Lopullinen tulos tämän hetkisestä kansan ajattelusta saadaan kunnallisvaalien jälkeen, kun katsotaan millaiseksi nousee äänestysprosentti.

 

Joku lukija kirjoitteli taannoin, että ei ole Pidisjärvessä elintarvikeliikkeiden ilmoituksia. Nyt on ja muistakaa osoite. Uskollisuus ei saa olla yksipuolista.

Nyt tuntuu jo vähän mukavammaltakin, kun iltapäivällä alkaa taivas ohentumaan ja aurinkokin pilkottaa. Se tuo aina toivoa paremmasta.

5.9.1992

 

Kylläpä tuli oikeat puolukkamarkkinat, kun asiaa vähän torhaistiin kerholaisten puolesta. Kirsti Härkönen soitteli toimitukseen, että heti ensimmäisenä päivänä tuli 2000 kiloa puolukkaa Korpirannan vanhan osuuskaupan varastoon ja laatikot loppui kesken.

Kauppaa ei tuntunut ollenkaan hidastavan se, että hinta putosi markalla, eli 5 markasta 4 markkaan. Autoja oli jonossa Korpirannan tiellä kuin konsanaan markkinoilla.

Puolukkaa tuntuu nyt olevan, mutta säät eivät ole suosineet marjastajia. Jos viikonloppu olisi aurinkoinen, niin Nivalan metsistä häviäisi poimijoiden mukana tuhansia kiloja puolukkaa. Eikä tämä bisneksenäkään aivan huono ole. Parhaat poimijat ovat noukkineen jopa 80 kiloa päivässä. Se tietää puhtaana käteen 320 markkaa ja Kirsti maksaa tilin suoraan nyrkkiin. Siihen saa tienata lähes 700 markkaa bruttona päivässä, että yltää samaan tulokseen ja ei ainakaan tarvitse orjailla työnantajaa ja moittia työpaikkamelusta. Saa olla syksyisessä metsässä ja ajatus saa laukata vaikka minkälaisissa asioissa. Jos on oikein rikas mielikuvitus, niin se saattaa mennä huvin puolelle, josta yleensä aina joutuu maksamaan. Saldo on joka tapauksessa positiivinen rahallisesti ja mielenterveyden kannalta. Siitäpä vaan Tyynelän isäntäkin metsään kun puolukkamaat alkaa heti autotallin takaa.

 

Viime päivinä on puhuttu paljon itärajan takaa tulevasta rikollisuuden kasvusta. Suomen poliisi, rajavartiosto ja suojelupoliisi ovat perustaneen erikoisjoukot ennalta ehkäisemään tätä uhkaa, joka nyt on jo hyvin konkreettinen.

Vastassa on sellaiset voimat, jotka ovat tottuneet korruptioon, painostukseen ja kaikkeen mikä liittyy yhteiskunnan arvoperusteiden mädäntymiseen. Siihen tarvitaan ammattilaisia, että Suomeen tulevia lonkeroita voitaisiin estää.

Aika on nyt monella tavoin otollinen kaikelle tällaiselle. Venäjän sekasortoinen tilanne, korkeat hinnat ja tavaran puuttuminen panevat ihmiset sielä liikkeelle ja lähellä on vauras Suomi. Jos nyt yleensä ollaan vauraita. Mutta jos verrataan naapuriin, niin ollaan toki paljon paremmalla puolella.

Mutta annas olla. Venäjän suurlähettiläs, salanimeltään Juri Komissarov, ärähti oitis näiden uutisten jälkeen: – Venäläisiä kohdellaan Suomen rajalla väkivaltaisesti ja epäinhimillisesti.

Onko se inhimillistä, että tänne tullaan varastamaan suurimittaisesti ja organisoidusti toisten ihmisten omaisuutta. Vanhaan venäläiseen runoon viitaten voisi sanoa, että edut käyvät pahasti ristiin.

 

Kyllä ne poliitikotkin laukovat joskus ajattelemattomia. Sisäministeri Pekkarinen totesi televisiohaastattelussa, että Suomen täyttyy yhdenmukaistaa ulkomaalaispolitiikkaa niin, että pystymme ottamaan enemmän ulkomaalaisia vastaan, koska niitä tarvitaan lähitulevaisuudessa Suomen työelämässä. Eikö tällainen lausunto olisi voinut odottaa sinne saakka, että oma työttömyytemme olisi laskenut vaikkapa 40.000 työttömään, eli vuoteen 2000 saakka. Jos Pekkarinen pelkäsi sitä, että hän ei ehdi tätä kantaansa enää ministeriaikanaan ilmaista, niin pannaan se etuajassa. Muuta perustelua siinä ei varmasti ollut, jonka 400.000 työtöntä olisivat ymmärtäneet ministerin suusta sanotuksi.

 

Toisinaan tuntuu siltä, että historia toistaa katkeralla tavalla itseään. Rooman suuret hallitsijat unohtivat aikanaan kansan ja Rooman valtakunta sortui. Pietarin hoveista oli liian pitkä matka kaukaisen Siperian maaorjan luokse tai hiilikaivoksille. Niin sortui Romanovien valtakunta.

Kovin kaukana tuntuu olevan tällä hetkellä myös valtioneuvosto eli Smolna ja eduskuntatalo kansasta. Tuskinpa tietävät missä olosuhteissa kansa elää. Erityisesti tänään olisi huolenaihetta yrittäjien puolesta. Mukaan luettuna maatalousyrittäjät. On niin kovin lähellä se tilanne, että moni yrittäjä on henkisesti valmis lyömään kintaat tiskiin. Ylpeys ja perinteet eivät anna siihen myötä.

Olen viime päivinä puhutellut monia yrittäjiä. Lähes 20 prosenttia hipova lainan korko kaataa minkä tahansa yrityksen, joka on joutunut turvautumaan vieraaseen pääomaan. Varastoissa makaa satojen tuhansien tavarat, eikä kukaan uskalla ostaa mitään. Kaikki menee korkojen ja lyhennysten hoitamiseen tavallisilta palkannauttijoilta.

Kyllä tämä tulee kalliiksi myös pankeille. Vakuudet ovat hukassa. Olin keskiviikkona uteliaisuuttani seuraamassa panttihuutokauppaa. Siinä meni 60 neliön miltei uusi kaksio saunoineen kaikkineen 200.000 markalla.

Tämä oli vielä kohtuuhinta, mutta nyt myydään miltei uusia omakotitaloja keskustassa 350.000 markalla ja mikä on hinta sivukylällä. Nyt kun katurasitusmaksu on poistunut ja tilalle tullut kiinteistövero, niin se keikauttaa keskustan ja sivukylän omakotitalojen hintaa huomattavasti. Takavuosina rakennettiin mieluusti kaava-alueen ulkopuolelle, että välttyi katurasitusmaksulta. Yhteiskunta teki kepposen näin ajatelleille ja pisti tasaisesti kaikki verolle eikä vain kirkonkylän kiinteistönomistajia. Huh-huh, ei tällaisia asioita saisi ääneen puhuakaan.

Asuntojen hinnat ovat laskeneet onneksi Suomessa, mutta rahan korkea korko tekee sen, että asuminen ei ole halventunut. Hiljattain tullut tilasto kertoi, että Etelä-Suomen ja Väli-Suomen kaupungeissa Helsinkiä lukuun ottamatta asunnon saa halvimmillaan alta 4000 markkaa neliö. Nivalan keskustassa asuntojen hintoja nostaa takavuosien hullut tonttikaupat. Rakentajan pitäisi pystyä hyödyntämään tontti, josta on maksettu yli 4,5 miljoonan markan hehtaarihinta. Ei ole desimaalivirhettä. Lukekaa vain aivan oikein. Tällaisia tonttikauppoja sairastavat nyt pankit ainakin tämän vuosituhannen loppuun.

 

Kyllä tässä pitäisi pystyä kertomaan jotain myönteisempääkin ihmiselämästä. Jotenkin se Ylitalon ukko aina niitä asioita järkkää. Minut se ohjasi eräänä päivänä Mannisen Armon ja Saviluodon Jussin luokse. Tuo lyhyt jutteluhetki oli balsamia minun mielialoilleni, kun on murehtinut isäntien puolesta, miten saadaan viljat pois ja miten yrittäjät pärjäävät. Nämä kaksi tavallaan yhteiskunnan ulkopuolelle nakattua ihmistä ovatkin tänä päivänä sellainen pari jonka yhteiselämästä ja asenteista elämään löytyy kummasti eväitä tämän päivän ahdistuneille ihmisille. Pitäisi pystyä ensi viikon lehteen kaverusten mielialoja kertomaan. Värkkiä olisi, kun olisi taitoa. Armolla ja Jussilla elämä on hyvin, kun asioita osataan katsoa ihmiselle itselleen omien mahdollisuuksien näkökulmasta. ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”

9.9.1992

 

Sarjankylän tyttö, Aino Hyyppä aloitti tiistaina Sievin apteekkarina. Laskeskeltiin Rintalan ja Hyypän kanssa Sievissä, että Aino on neljäs nivalalainen apteekkari. Saima Korhonen os. Muilu on nykyisin eläkkeellä, mutta hän on lähtöisin Nivalasta. Hänen sisarensa tytär Hanna Heikinheimo os. Harju on Juhon ja Taimin tytär Nivalasta. Hänen lisäkseen on nyt apteekkarina Kirsti Vuori Oulaisissa ja Aino Hyyppä Sievissä.

Pohdittiin siinä apteekkarien kanssa, että Nivalasta on paljon apteekkialan ammattilaista lähtöisin. Patistelikohan Lyyli Salminen aikanaan nivalalaisia tyttöjä ja poikia apteekkialalle. Joka tapauksessa melkoinen ammattikunta on Nivalasta lähtenyt tälle alalle. Jokin sysäys siihen on tarvittu.

Aikanaan ihmeteltiin, miten nivalalaiset eivät ole hakeutuneet esimerkiksi eläinlääkärikoulutukseen, vaikka Nivala on voimakas maatalouspitäjä. Salanteen Toivo järjesti aikanaan stipendin ensimmäiselle nivalalaiselle, joka lähti eläinlääketieteelliseen opiskelemaan. Taitaa niitä nyt olla muitakin kuin Töllin Jouko.

 

Nyt se sitten paukahti. Ajeltiin apteekkari Yrjö Rintalan kanssa Sievistä kohti Nivalaa. Radio oli auki ja Patakorven kohdalla tuli ylimääräinen uutislähetys. Suomen Pankki ja maan hallitus ovat päästäneet markan kellumaan, eli samanlainen devalvaatio kuin viime syksynä.

En tiedä koskiko Rintalaa henkilökohtaisesti, mutta kova uutinen se tuntui oleva hänellekin. Kello yhdentoista uutisissa tuli sitten jo ensimmäinen noteeraus. Saksan markkaan oli tapahtunut 13 prosentin devalvaatio jo ensimmäisen puolen tunnin aikana.

Kainuun Sanomien päätoimittaja Keijo Korhonen sanoi kaksi viikkoa sitten Punaisessa Myllyssä pitämässään puheessa, että kahden kuukauden sisällä Aho ja Viinanen devalvoivat tai itkevät ja devalvoivat. Ei mennyt kahta kuukautta, vaan kaksi viikkoa.

Kuuntelen tässä toisella korvalla uutisia. Taas on tunti vierähtänyt ja noteeraus Saksan markkaan on jo 18 prosentin luokkaa. Mihin nousseekaan.

Nivalan kunnalla on valuuttaluottoa 7 miljoonaa. Tarja Mursu totesi, että ei ole suojattu. Kunnan talousarvion laskentaperusteet muuttuvat ja toivottomalta tuntuu budjetin teko kun samanaikaisesti hallitus kaavailee uusia säästöjä jotka kohdistuvat kuntaan.

Vielä toivottomammalta vaikutti Teollisuuskylän toimitusjohtaja Markku Pietikäinen. Teollisuuskylä ei ehtinyt suojata syksyllä kymmenen miljoonan valuuttaluottojaan. Samoin kävi tällä kertaa. Markku totesi, että kukaan ei olisi uskonut näin nopeaan toiseen devalvaatioon.

Pankinjohtaja Aimo Ylitalo sanoi myös yllättyneensä. He olivat seuranneet tilannetta ja kun metsäteollisuuskaan ei ollut terminoinut luottojaan, niin pankeissakaan ei uskottu devalvaatioon. Nivalan yrittäjillä on valuuttaluottoja Kepissä noin 15 miljoonaa. Osalla on ollut pitkäaikainen suojaus, joka oli vielä voimassa. Suurelta osin valuuttaluotot olivat kuitenkin suojaamatta.

Pankinjohtaja Martti Kivioja Nivalan Osuuspankista kertoi, että he soittivat viime viikolla kaikille valuuttaluottoasiakkaille, että nyt kannattaisi suojata. Osa uskoi kehotusta, muta ei kaikki. Valuuttaluottoja Osuuspankilla on noin parikymmentä miljoonaa.

KOP:n Esko Kiviniemi ei ollut paikalla. Muistelen, ette viime syksynä heillä oli valuuttaluottoja noin viisi miljoonaa. Jos pitää paikkaansa, niin Nivalassa olisi valuuttaluottoja vajaat 60 miljoonaa markkaa. Niistä vain osa suojattu, eli takkiin tulee tässäkin asiassa raskaasti.

Aimo Ylitalo kertoi, että Nivalassa valuuttaluottojen määrä on suhteessa huomattavasti alhaisempi kuin muualla. Nivalan isännät puhuvat vielä herkästi 1930-luvusta ja frangi-luotoista, jotka ajoivat maatiloja pakkohuutokauppaan.

Nivalalaiset ovat ottaneet oppia tästä, eivätkä ole kovin herkästi lähteneet valuuttaluottojen perään.

 

Kesälomalla oleva kirkkoherra Heikki Hurskainen piipahti tiistaina toimituksessa. Pohdiskeltiin siinä, että tilanne alkaa näyttää samanlaiselta kuin on kerrottu 1930-luvun maailmantilanteesta.

Silloin nosti Hitler päätään ja se oli otollista aikaa Saksan maaperällä. Yhtäläisyyttä on myös tämän päivän tilanteessa Saksankin osalta. Uusnatsit ovat viime viikkoina järjestäneet suuria mellakoita ja mikä pahinta, se tuntuu vain voimistuvan. Nyt kaadetaan juutalaisten hautuumaalla kiviä ja osoitetaan julkeasti vihaa juutalaisia ja siirtolaisia kohtaan. Merkit ovat huolestuttavia. Aika on nyt otollinen kaikenlaisille kansankiihottajille. Minkä verran lienee Naton aseita Saksan maaperällä ja minkälaisessa valvonnassa ne ovat tällä hetkellä. Minä uskon, että nämä Saksan viestit lisäävät EY-vastaisuutta, sillä jos olisimme Euroopan yhteisössä me taistelisimme jälleen Saksan rinnalla, jos sota syttyisi.

Ei tässä pysy enää mukana maailmanmenossa. Kyllä on varmasti monella suomalaisella ontto olo kuin osuuskaupan hoitajalla ennen tilintarkastusta. Toivotaan ainakin loppuviikoksi poutapäiviä, että ihmiset saisivat viljojaan pois pellolta.

12.9.1992

 

Viime päivinä on puhuttu menetetystä edusta. Meidän on ollut vaikea kauniin kesän jälkeen taipua syksyisten sateiden alle, jotka painavat ihmisen henkisesti kumaraan. Viime päivien ”valoilmiöt” ovat tuntuneet mukavilta ja nostaneet ihmisten toivoa ja mielialoja. Palomäen Maila soitteli Aittoperältä ja purki hyvää mielialaansa ja toivoi sitä kaikille muillekin. – Ei se puolukkasato niin hyvä ole, kun ovat puhuneet. Ei ainakaan enää lähellä kylän pintaa ja teitä. Meikäläinen ei huonon jalan vuoksi pääse kauas tiestä. Mutta kyllä puolukkareissu aina kannattaa. Sitä ei ihmiselle ole luotu parempaa sielunhoitoa, kun pääsee kauniina ja aurinkoisena syyspäivänä metsän rauhaan. Sama se puolukoille, mutta se on paljon kun voi hetkeksi unohtaa omat vaivansa ja murheensa ja saa puhtaan ja raikkaan luonnon keskellä nauttia hiljaisuudesta ja ajatella kaikkia myönteisiä asioita, vuodatteli Maila mielihyväänsä.

 

Vihdoinkin tuli presidentti Mauno Koivisto ulos kuorestaan ja rauhoitti kansaa ja manasi markkinavoimia. Se oli helpotus ja synninpäästö hallitukselle, jonka tilanne oli todella tukala. Palolan Uolevi piipahti keskiviikkona toimituksessa ja vankkana Kepun kannattajana hänkin oli vakuuttunut siitä, että hallitus joutuu eroamaan lähiaikoina. Meillä kummallakaan ei ollut vielä tietoa Koiviston kannanotosta. Tämä muutti tilannetta ja nyt odotellaan hallitukselta ja oppositioltakin lujia päätöksiä. Asiantuntijat uskovat, että tällä hallituksella mennään nyt kunnallisvaalien ohi, kun paljon parempaakaan ei ole luvissa.

 

E se Manu aivan nahjus olekaan. Tuumasi vielä, että tämä finanssipolitiikka on hänen leipälajinsa. Siinä tuli terveellistä palautetta kansakunnalle, ay-liikkeelle ja markkinavoimille. Ruotuun, patisteli Manu.

Terveellistä oli myös muistuttaa, että ei ole olemassa sellaista kuin menetetty etu. Ei meillä ole sellaisia perustoja muurattu ja rapattu, jotka olisivat kaikissa tilanteissa mahdollisia. On opittava elämään varojen mukaan, patisteli valtionpäämies. Ei meitä kukaan kainalosta kannattele, kyllä meidän on opittava kävelemään omilla jaloilla, maalaili Koivisto.

Ihmiset ovat ottaneet mielihyvällä vastaan nämä ajatukset. Presidentin ennustus siitä, että markan arvo voi palata kellumisen lähtötilanteeseen, kun annetaan  markkinavoimien miettiä asiaa ja ottaa itse vastuuta markan ja koko Suomen kohtalosta. Merkillepantavaa oli se, että puhe oli tarttunut tavallisten ihmisten korvaankin ja hekin olivat saaneet toivoa isännän puheesta.

 

Niemelän Reijo soitteli Ikaalisista ja pyysi minua lukemaan viime sunnuntain Helsingin Sanomien viikkoliitteestä toimittaja Seija Sartin artikkelin Kansalaisia suojellaan työltä. Tein työtä käskettyä ja eräänä iltana ehdin ennen uneenmenoa lukea jo artikkelin puoliväliin. Kovaa tekstiä.

Toimittaja toteaa artikkelissaan miten lailla suojellaan työtä, että sitä ei voi tehdä eikä teettää järkevästi. Esimerkkinä hän kertoo artikkelin aluksi, miten rekka-auton kuskille pitää tehdä työnantajan jo kaksi viikkoa ennen ajolistat, joissa tulee näkyä pysähdykset, tarpeelliset tauot ja lepohetket. Kuljettajalla määrätään työehtosopimuksessa, milloin häntä väsyttää, nälättää, janottaa tai kusettaa. Kaikissa autoissa pakollinen ajopiirturi merkitsee sitten ylös nämä tarpeelliset pysähdykset.

Kyllä sitäkin artikkelia lukiessa tuli mieleen, että juristit ovat laatineet näitä pykäliä turvatakseen oman ammattikuntansa työllisyyden. Heitähän työllistetään jatkuvasti, kun työehtosopimuksen tulkinnoista käydään oikeutta joka työmaalla. Ei siinä paljon järki pakota, eikä se ole työntekijäin eikä työnantajankaan kannalta mielekästä.

Kyllä tässäkin asiassa on tultava takaisin päin. Liian paljon juristeja ja toimitsijoita on vetämässä välistä ja päätöinään keksimässä hankaluuksia järkevälle toiminnalle.

 

Niin kuin tuosta pakinan päältä näkyy, ollaan muuttamassa. Tämä pää kylää on hiljentynyt kovasti ja koko kortteli on tyhjentynyt. Naapurit ovat lähteneet keskemmälle kylää. Rakennuslupa on jo myönnetty ja lähdetään pois pillarien tieltä. Jos nyt sitten hankkeet nousee pystyyn.

Runsaat kuusi vuotta on köllötelty täällä entisen Laukantalon yläkerrassa, jonne liittyy monella muullakin rakkaita muistoja. Tässä samassa huoneistossa ovat asuneet mm. Vilhun Pentti ja Palolan Uolevi vaimonsa kanssa silloin nuorena parina.

Kyllähän näistä kuudesta vuodesta jää muistot. Koivulan Lempikin jää nyt jokapäiväisen tapaamisen ulkopuolelle. Saapa nähdä loppuuko tässä riisipuurotarjoilu nyt kokonaan. Kiitoksia vuokraisännälle ja naapureille ja tervetuloa sitten tupaantuliaiskahveille, kunhan päästään kunnolla taloksi.

16.9.1992

 

Tässä numerossa on Eino Sailaksen yleisönosaston kirjoitus maatalouden tukiaisista. Olipas vaikuttavaa tekstiä, kun pani hallituksenkin töihin jo ennen jutun ilmestymistä. Tiistaipäivän uutiset tiesivät kertoa hallituksen pian esittämistä säästötoimista. Näiden uutisten mukaan nämä Sailaksen Einon parjaamat tukiaiset poistuvat lopullisesti vuoden 1995 loppuun mennessä. Mistäs sitten puhutaan ja kirjoitetaan?

Kovaa on teksti niille viljelijöille, joilla on velkaa. Minä luulen, että tulee lisää osa-aikaviljelijöitä, kun hinnat pudotetaan esimerkiksi Ruotsin tasolle. Viljasta 80 penniä kilolta. Maito kahteen markkaan ja naudanliha alta kahteenkymppiin.

Lehtitietojen mukaan maataloustuen karsinta tarkoitti vientituen poistamista, minkä ei suoranaisesti pitäisi vaikuttaa kotimaan hintatasoon jos tuotanto olisi kotimaan kulutusta vastaava. Ennen kuin se on siihen puristettu, lentää monta isäntää konkurssiin ja kortistoon.

Tiistaipäivän uutiset kertoivat myös, että elintarvikkeiden hinnat ovat ensimmäisen kerran laskeneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Ei kuitenkaan niin paljon kuin tuottajahinnat. Ilmaa on jäänyt johonkin väliin. Kuluttajan kannata suunta on oikea, mutta tuottajalle, teollisuudelle ja kaupalle se tietää suuria mukautumisvaikeuksia jos elintarvikkeiden hintoja aletaan painaa eurooppalaiselle tasolle korkeiden kustannusten maassa. Kivuitta ei hallituksen esitykset tule menemään läpi.

 

Monta muutakin kipeää esitystä tuntuu olevan listalla. Vasta viime viikolla ammattioppilaitoksen oppilaat marssivat noetuin naamoin ja julisteita kantaen 500 markan lukukausimaksuja vastaan. Nyt hallitus esittää lukukausimaksun korottamista 1000 markkaan. Ja eikö marssimaan, sanoisi vihannesten mainostaja Heikki Kinnunen.

Vasemmisto-oppositiolle on varmasti vaikea nielaista ansiosidonnaisten päivärahojen leikkauksia. Sadan työttömyyspäivän jälkeen leikkuri alkaisi purra.

Entäs ne lapsilisät. Vasta on innostettu suomalaisia tuottavampaan perhepolitiikkaan. Muutoin meillä jäädään ulkomaisen työvoiman varaan, jos tehdään vain yksi elintasolapsi. Kasallistunnossa ja muussakin innostuksessa on lapsia sitten ryhdytty lisäämään vastuuntuntoisesti. Nyt hallitus aikoo rokottaa lapsiperheitä oikein kunnolla pistämällä lapsilisät verolle ja pienentämällä kotihoidontukea. Kohta ne varmaan vaativat kirjanpidon ja verottavat jo lapsentekomenetelmien käytöstäkin, vaikka tulosta ei tulisikaan.

Kipeä asia on myös ammattiyhdistysliikkeelle jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen. Niputtamalla maatalouden tuotannonvähentämisavustukset  ja koko lomitusjärjestelmän lakkauttamisen hallitus uskoo saavansa nämä säästölait eduskunnassa läpi. Säästölait käsitellään nykyisin yksinkertaisina lakeina ja niiden hyväksymiseen ei tarvitse määräenemmistöä eduskunnassa. Saapas nähdä miten Ahon hallitus tästä 20 miljardin kuristusohjelmasta selviää.

 

Tiistaina tiedotettiin Hiturassa lehtiväelle Hituran kaivoksen toiminnasta ja hiljattain alkaneesta malminetsinnästä. Uusia malmireservejä etsitään kaivostoiminnan turvaamiseksi myös ensi vuosituhannen puolella. Nykyiset kaivokset ehtivät loppua lähivuosina jaos uusia malmeja ei löydy. Nyt Hituran kaivoksesta tutkitaan tason 250 alapuolella olevia malmivaroja ja kaivoksen ympäristön maastoja.

Hituran malmi on maailman rikkaiden kaivosten malmeihin verrattuna raakkukiveä. Pitoisuus on keskimäärin 0,70 ja käytännössä ei maailmalla alle yhden prosentin kiveä louhita maanalaisena kaivoksena. Toivo pannaan nyt rikkaamman malmin löytymiseen. Suomen kaikki nikkelimalmit ovat pitoisuuksiltaan hyvin alhaisia. Heikkojenkin esiintymien hyödyntäminen voi tulla kysymykseen jos malmi on lähellä toimivaa kaivosta. Sen vuoksi Hiturassa ja Pyhäsalmella etsitään nyt uusia malmeja, jotka voitaisiin hyödyntää ennen kuin kaivokset lopullisesti suljetaan. Kaivoksen uudelleen käynnistäminen vuosien jälkeen on tyyristä hommaa, kertoivat Outokummun miehet.

Ammattimiehet olivat kovin vaiteliaita, kun toimittajat pyrkivät päästä ”iholle”. Yksi reikä on kairattu Kalajokivarteen ja samanlaatuista kiveä oli ollut kuin Hiturassa. Sen enempää eivät kertoneet. Toinen reikä tehdään lähemmäs Aittoperän siltaa. Joen ylikin tullaan, mikä tiedoksi Haapaperälle.

 

Kyllä uuden malmion löytymisellä olisi suuri merkitys. Esimerkiksi Pyhäsalmen kaivoksella työntekijävahvuus on tälläkin hetkellä noin 350. Rakennusvaiheen aikana näin suuri kaivos työllistäisi satoja miehiä ja kymmeniä urakoitsijoita. Se poistaisi hetkessä Nivalasta työttömyyden miltei kokonaan. Tällainen perustuotantohan ruokkii aina sivussa vähintään toisen mokoman ihmisiä palveluammateissa. Tämä on koko Nivalalle ”etsikkoaikaa”, kun timanttikairaajat iskevät kohti maan uumenia.

Leppoisia puinti- ja puolukkapäiviä.

19.9.1992

 

Valtakunnan älykkö, Paavo Haavikko, antoi pari viikkoa sitten Ilta-Sanomille haastattelun, joka oli tuomiopasuunan soittoa Suomen kansalle. Pentti Linkola on menettämässä tämän pahanlinnun maineen, sillä Haavikko ajaa lausunnoillaan jo ohi Linkolan.

Tässä haastattelussa Haavikko toisti jo nuo aikaisemmin toteutuneet ennustuksensa. Suomen markka oli juuri laskettu kellumaan ja Haavikko totesi, että koko Euroopan talousjärjestelmä tulee horjumaan. Hän totesi, että Suomi oli heikoin lenkki ja sen markka meni ensimmäiseksi. Samaa kohtaloa hän povasi tämän syksyn aikana muillekin Pohjoismaille ja perässä tulevat Italia, Englanti, Espanja ja Portugali. Ruotsissa eletään hiostavia hetkiä. Päiväkorko on nostettu ennenkuulumattomaan 500 prosenttiin. Tuskinpa tämäkään auttaa, vaan Ruotsi seuraa Suomen kohtaloita. Italian ja Englannin raha on jo laskettu kellumaan. Hätätilanne on myös Espanjassa ja Portugalissa.

Kumma ukko tämä Haavisto. Kirjailija miehekseen, mutta näkee myös talouselämän tilanteet. Täytyy olla miehellä koulukirjat ja päivälehdet hyvin päähän päntätty ja vielä kyky nähdä asioita kokonaisuuksina.

 

Harmitti niin vietävästi tiistai-iltana, kun kuulin uutisista tästä Sailaksen paperista. Kirjoitin juuri Sailaksen Einon kirjeestä ja hallituksen päätöksistä. Tiesin vasta illalla, että siellähän oli toinen Sailas toisessa päässä, eli budjettipäällikkö Raimo Sailas.

Nyt puhutaan Sailaksen paperista. Taitaa jäädä Suomen poliittiseen historiaan ikiajoiksi samalla tavalla kuin Niukkas-budjetti aikoinaan. Taannoinen valtionvarainministeri Juho Niukkanen teki 1950-luvulla valtiolle budjetin, johon Viinanenkaan ei näy pystyvän. Tästä jäi poliittiseen ja kansalliseenkin kielenkäyttöön pysyvä sanonta: Niukkas-budjetti.

Sailaksen paperi on nyt ollut kansan makusteltavana ja kitkerältä se on tuntunut niin poliitikkojen kuin tavallisten kansalaistenkin suussa. Tähän pihlajanmarjan kitkerään makuun on vaikea vieläkin kansan tottua, vaikka madonluvut ja teesit on naulattu näkyviin.

Kyllä tässä Sailaksen paperin nimeä kantavassa esityksessä on varmasti muitakin isiä. Viinanen tunnusti jo, että hän on ministerinä vastuussa myös virkamiesten esityksistä ja niiden takana ja tukena. Niin, että ei se kaikki Raimon syytä ja pahansuopaisuutta ole, mutta hänkin saa  palkkaa siitä, että valtion talous on kunnossa, eikä eletä yli varojen ja jouduta velkavankeuteen.

 

Toimittajan korviin on kantautunut itsepintaisia huhuja, että Nivalan Osuusmeijerin osalta olisi jotain tapahtumassa. Yksi vihjaisi siihen suuntaan, että Ingman Oy olisi tehnyt kovan tarjouksen. Julkisesti tai salaisesti ja ketkä ovat olleet asialla. Huhuttiin siitä, että meijerin yhteyteen tulisi elintarvikkeiden jatkojalostusta mm. einestuotteita ym. Työpaikkoja tulisi rutkasti lisää. ja takana olisi vahva konserni ja tuotteilla varmat markkinat.

Toiset epäilivät, että tarjouksen olisi tehnyt Kesko. Keskollakin on kyllä lihaksia lähteä tällekin alalle ja takavuosina se olisi ollut eräiden tietojen mukaan valmis ostamaan koko Nivalan meijerin tuotteet, jos niihin olisi pantu keskolainen tuotemerkki. Mutta eihän tällainen voinut tulla kysymykseen nivalalaisessa ja pellervolaisessa hengessä. Sehän olisi ollut esi-isien perinnön häpäisemistä.

Nyt kyllä kelpaisi nivalalaisille tuottajille raha, tulipa se mistä tahansa ja millä ehdoilla. Markka on paras konsultti näissäkin asioissa kun periaatteita ratkotaan. Yritin kaivella näiden huhujen perään, mutta suut nauliutuivat kiinni ja jutut loppuivat. Näin sitä joutuu sitten joskus huhujenkin perään tonkimaan, kun ei ole asiallista tietoa.

 

Viikko on ollut sateinen. Toivotaan, että nyt säät paranisivat. Paljon on vielä työtä pelloilla ennen talven tuloa, mutta nyt ne ovat niin märkiä, että syyskyntöihin ei ole asiaa. Ympäristön kannalta olisi kuulemma paljon parempi, jos syksyllä ei kynnettäisi lainkaan. Ei pääsisi huuhtoutumaan ravinteita vesiin. Nyt se taitaa onnistua olosuhteiden pakosta.

 

Tämä on sitten ensimmäinen Pidisjärvi-lehden numero, joka on puskettu uudessa paikassa. Siinäpä oli melkoinen homma kiikuttaa kamppeet toiseen päähän kylää ja rustata lehti kaiken epäjärjestyksen keskellä. No, nyt alkaa olla jo laatikot sisällä, mutta ei kaikki vielä paikallaan. Viikonlopun aikana ehtii järjestellä loppuja.

23.9.1992

 

Ei tullut neuvoa-antavia, eli kansanäänestystä jäähalliasiasta. Vaalilaki kieltää muut äänestykset kunnallisvaalien yhteydessä. No, kantaa on otettu tästä asiasta miltei kaikkien valtuustoehdokkaiden toimesta. Yleisönosasto pullistelee kirjoituksia puolesta ja vastaan.

Valtuustoehdokkaille on kuitenkin tulossa karanteeni ilmaisen mainoksen osalta. Pidisjärvi-lehdessä se alkaa lokakuun 1. päivästä. Sen jälkeen saa lausua mielipiteitään tai kehua itseään vain rahan edestä. Mainosten koolla ei ole väliä. Kuvamainos tietenkin. Pää luonnollisessa koossa ja vähän tekstiä ympärille oli Kinnusen Paavonkin ohje, kun hän kerran toi jonkun lääkäriveljensä vaalimainosta toimitukseen.

 

Ehdokkaiden vaalinumeroiden osalta kohtalo puuttui peliin. Nivalassa numero 111 tunnetaan körttiröijyn takin helmuksista. Nyt tämä numero osui Leevi Mehtälän kohdalle ja hyppäsi numerolla yli Mantilan Heikin, jolle tämä numero olisi sopinut erittäin hyvin. Onhan Heikki Seuratupayhdistyksen puheenjohtaja. Mehtälän Leevi piipahti toimituksessa ja oli pahoillaan Heikin puolesta ja olisi ollut valmis vaihtamaan numeroa Heikin kanssa.

 

Vähäsöyringin Jaakko totesi kerran, että hän on tapaturmille altista sorttia. Silloin oli kaimalle sattunut jokin tapaturma. Kuule, hyvä kaima. Taittaa olla kaikki Jaakot tapaturmille alttiita.

Minä luulin vielä viime pyhään saakka, että nyt taitaa mennä kesä ohi niin, että ei ole tarvinnut katkaista yhtään luuta. Vielä kuitenkin siihen kerkisi. Janne-poika oli ripustanut saunan pesuhuoneen kattoon harjoitussäkin ja siinä oli lyöntihanskat niin kutsuvasti säkin päällä. – Eikö nyrkkeileen.

Otin nuoruuden muistolla ja innolla teräviä lyöntejä ja sarjoja ähkäisyjen toistamana: …keleen Viinanen, Väyrynen, Välläri. Kyllä mosahteli mukavasti ja sitten vasemmalla terävä svingi, eli heilahduslyönti korvalle. Räts! Peukaloluut tohjoksi. Vanhasta kokemuksesta tiedän, että pian sen jälkeen tulee se pyörtymisvaihe. Istahdin saunan alalauteelle ja kamppailin varttitunnin tajuttomuutta vastaan. Vihdoin se hellitti. En kehdannut puhua kotona enkä työpaikalla. Milloinhan sitä ihminen viisastuu. Nyt täytyy odotella kaikessa rauhassa, että luunpäät tarttuisivat kiinni – jos tarttuvat. On tätä helpompi sairastaa kuin kylkiluiden katkeamista, joka on minulle jokavuotinen tauti. Silloin ei kärsi rykiä eikä pieraista. On heti niin kuin työnnettäisiin puukkoa keuhkojen väliin.

 

Kuinkahan monta kertaa minulla on ollut luut poikki. Kerran nuorena miehenä ne meni seivästä hypätessä. Oli aikainen kevät ja lauantai-ilta. Oltiin tultu Palosaaren Aalin hautajaisista ja minä läksin kokeilemaan seiväshyppyä. En huomannut, että kymmenen sentin päässä muhien alla oli kova jää talven jäljiltä. Yli nousi hyvin kahdesta ja puolesta metristä ja alastulokin oli varmaa, mutta tuskallista. Mäkelän Aarne oli omalla pihallaan askareissa ja kertoi kuulleensa paukahduksen. Siinä meni Jaakolta nilkkaluu.

Siihen aikaan ei pikkuvikoja sairasteltu. Vielä samana iltana Tuiskulaan ja pyhä rymyttiin entiseen malliin. Maanantaina oli jo koko jalka niin ukkospilven värinen ja pullea, että piti lähtiä lekuriin. Lappalainen oli silloin kunnanlääkärinä ja totesi, että onpas pahasti nyrjähtänyt ja teippasi idealsiteen lujasti koipeen.

No, viikon päästä piti mennä näyttämään. Oli lenkkassut viikon tuolla jalalla ja se tuntui tulevan entistä kipeämmäksi. Menin sitten Lappalaisen vastaanotolle ja hän kauhistui jalkaani ja kysyi, oletteko te astunut tällä?

Eikö kävellyt, vastasin minä. Tiukka silmien muljautus ja komento röntgeniin. Sitten hermostui jo lääkärikin. Sieltähän on luita poikki ja te ootta kävellyt. Jalka kipsattiin ja minä sain kainalosauvat ja kinkkasin Osulaan linja-autoa odottamaan. Autoa ei kuulunut, mutta siihen tuli Pellonpään Lassi Jawa CZ:in kanssa. Lassi pyysi kyytiin ja minä keppien kanssa tuuppariin. Ajo oli Lassilla kovanlaista. Tuli eteen vanhalla tiellä Timosen mutka ja mehtään mentiin että roikuu. Tietenkin kipsijalka eteen, että ei päähän sattuisi. Selvittiin vihdoin tielle ehjin nahoin, mutta kipsistä oli jäljellä vain harsokankaassa heiluvat murut. Olin varttitunnin päästä takaisin Lappalaisen kipsipöydällä. Silloin hän totesi, että minä panen sinut köysiin, mutta päästi sentään vilpittömien vannotusteni jälkeen lähtemään uudelleen kotimatkalle.

Tuli värikäs juhannus ja taas käytiin kipsaamassa. Viikon päästä murjottiin taas uuteen asentoon ja kipsattiin. Meni koko kesä kipsin kanssa. Anttilan Kalle onneksi lohdutteli. – Se sahataan tuo jalka tuosta polven yläpuolelta poikki. Siitä saa meijän koira hyvän luun.

Eipä tarvinnut sahata. Jaakon oli pakko rauhoittua perttuliin mennessä ja luutkin pääsivät yhtymään. Nyt on niin kova kinttu, että se viimeksi pettää.

No, siinäpä oli osa Jansun sairaskertomusta.

26.9.1992

 

Käytiin Mujeen Karin kanssa jänisjahdissa. Oli lämmin ja tyyni syyspäivä. Jänistä ei löytynyt ja syykin siihen selvisi. Viime syksystä saakka Jokikorvessa majaillut huuhkaja pöllähti lentoon. Siinä tuli mahtava konsertti kun satapäisen kurkilauman konserttiin yhtyivät varikset, jotka lähtivät huuhkajaa pelottelemaan.

 

Kyllä vuodenajat ovat menneet sekaisin lämpimästä ja sateisesta syksystä johtuen. Niityllä kukkivat angervot ja muut niittykukat. Toinen kukinta samalle suvelle on melko harvinaista, enkä minä ainakaan angervoa ole nähnyt ennen kukkivan toista kertaa.

Pysäyksen Oiva kertoi nähneensä metsässä puolukankin kukkivan. On samanaikaisesti kukkia ja marjoja. En tiedä sitten mitä se vaikuttaa ensi kevään kukintoihin, kun nyt kasvuhormonien rytmi on mennyt sekaisin.

Näihin aikoihin on kyntömiehet olleet pellolla. Ei ole tänä syksynä. Kyllä kynnöt jäävät ensi kevääseen tältä syksyltä. Pellot ovat niin liejuna joka paikassa. Ensi keväälle on muutoinkin kyntöruuhkaa. Heinälle kylvetyt pellot on miltei poikkeuksetta kyntökunnossa. Se tietää ensi kesälle ensimmäisen rehusadon melkoista menetystä koko pitäjän osalta ja ruuhkaa teurastamoille jo tänä syksynä.

 

Itsepintaiset huhut kertovat, että teurastamoillakin on vaikeaa. Nimenomaan osuusteurastamojärjestöllä. Jokin aika sitten oli uutinen, että Nurmoon rakennettu satojen miljoonien sikateurastamo on kapasiteetiltaan niin suuri, että se pystyisi teurastamaan kaikki Pohjoismaiden siat. Ny teurastamon toimintaa rassaa ylisuuret korkokulut ja puoli vuotta sitten korkorasituksen olevan jo lähes kaksi markkaa lihakiloa kohti. Tämä kaikki pannaan lihakilon nokkiin ja kuluttajan maksettavaksi. Luottotappioitakin tulee, kun mullit myydään kahteen kertaan ja joutuisin saa koppajaossa omansa pois.

Pahaan mammuttitautiin on sairastunut moni muukin yritys. Markkinaosuuksista tapeltaessa on syntynyt epätervettä kilpailua ja investointeja, jotka sitovat pitkiksi ajoiksi lihakilon hinnan tietylle tasolle, josta ei pääse hyötymään tuottaja eikä kuluttaja.

 

Nivalan saha aloittaa toimintansa. Tällaisia uutisia tämä lama tarvitsisi. Luulisi nyt olevan edellytyksiä kannattavalle sahaustoiminnalle. Raaka-aineen hinta on tippunut 30 prosenttia ja devalvaatio on tuonut kilpailukykyä ulkomaankauppaan. Mehtälän Askolla ei ole saha-alan kokemusta, mutta samat liike-elämän lait ne ovat saha- kuin kauppahommissakin. Oston ja myynnin väliin pitää jäädä erotusta, jolla maksetaan investointeja, työpalkkoja ja pitää yrittäjällekin palkka jäädä. Tälle yritykselle toivoo vilpittömästi menestystä, sillä Nivalan sahalla on pitkät perinteet Nivalassa ja ammattitaitoista tämänkin alan väkeä on paikkakunnalla.

 

Kolmisen viikkoa on kunnallisvaaleihin ja aika laimealta tuntuu ihmisten ja ehdokkaiden reaktiot ainakin vielä. Televisiogallupien mukaan ihmiset tuntuvat suhtautuvan melko passiivisesti koko vaaleihin. Markka kelluu ja hallitus horjuu, joten ajan kuva ei paljon innoita. Kommentit olivat melko yksiselitteisiä: – Omaa etuaan ne poliitikot vain katsovat, oli useimpien haastateltujen reaktio pääkaupunkiseudulla. No, Nivalassa ei milloinkaan ole jääty alhaisiin lukuihin. Kyllä vaalipiiskurit viimeistään vaalipäivänä ovat liikkeellä ja sivukylillä tehdään yleensä tarkkaa työtä niin kuin hyvä metsästyskoira jäniksen haussa. Mummut ja papat kyyditään ja naapureista katsotaan kenen autoon sitä noustaan. On siinä urheilujuhlan tuntua ainakin ehdokkailla. Vaalit ovat nyt yksipäiväiset, mutta postiäänestys on sen verran vilkasta, että jokainen kyllä ehtii käydä velvollisuutensa täyttämässä. Nyt äänestetään myös yhdistetyissä äänestysalueissa ja monen kohdalla äänestysreissu merkitseekin lähtöä toiselle kylälle, kun oman kylän äänestysalue on sulautettu.

3.10.1992

 

Muutama viikko sitten Nivalassa kävi yrittäjien vieraana venäläisiä kauppavaltuusmiehiä. He kertoilivat mitä haluaisivat Suomesta ostaa, mutta totesivat samaan syssyyn, ettei rahaa ole paljon. Erityisesti heitä tuntui kiinnostavan kaikenlaiset konttorikoneet ja ATK-laitteet.

Muuton yhteydessä meiltä jäi käyttämättömiä latomakoneita ja toimistotietokoneita. Soittelinkin Maailma ja Me-lehden entiselle päätoimittajalle Ilkka Lappalaiselle, jos hänellä olisi kanavia naapurin puolelle tällaisia kauppoja varten. Ilkka antoikin kolme Petroskoin osoitetta, joihin soittelin.

Tällä viikolla tuli sitten viesti Petroskoista, että sieltä on miehiä tulossa Suomeen. Piti mennä heitä tapaamaan, ensin Iisalmeen ja sitten tuli korjaus, että Kuopioon.

No, heitä olikin vain yksi päätoimittaja eikä sitä luvattua toimitusjohtajaa. Kun oli kaupasta keskusteltu, hän alkoikin puhua, että Karjalan ministerineuvosto kokoontuu kahden viikon kuluttua ja sitten vasta tiedetään, voidaanko ostaa.

Ei ole malli naapurissa paljon muuttunut.

 

Samainen kauppavaltuusmies totesi, että Venäjällä eivät kaikki ole köyhiä. Hänen mukaansa viisi prosenttia venäläisistä pystyy ostamaan länsimaisia loistoautoja ja muuta ylellisyystavaraa. Todettiin siinä, että viisi prosenttia on yhtä kuin kymmenen miljoonaa venäläistä, eli kaksinkertaisesti Suomen asukasluku. Kai se on suhteellista. Köyhyyskin.

 

Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkoi posteissa keskiviikkona. Näissä monen mielessä kriisivaaleissa nähdään varmasti jonkinlainen kannanotto nykymenolle. Perjantaiaamuun mennessä Nivalan ja Karvoskylän posteissa oli äänioikeuttaan käyttänyt kolmisensataa henkilöä. Koko Oulun läänin alueella luku on 9440. Kun verrataan sitä viime kunnallisvaalien 4529 äänestäneeseen, saattaisi tulla mieleen, että nyt vasta todenteolla kansalaiset pistävät maan asioita järjestykseen. Tai sitten halutaan vain saada ikävä velvollisuus pois päiväjärjestyksestä. Mene ja tiedä.

Oman kyseenalaisen kannanottonsa on esittänyt se kansalainen, joka yön pimeinä tunteina on käynyt repimässä tien varsille pystytettyjä vaalijulisteita. Vaikka nykymenossa ei paljon hurraamista olisikaan, ei täysi anarkia silti ole mikään vaihtoehto.

 

Kyllä on ollut niin kauniit ruskapäivät, että harvoin on nähty. Ajelin tuolla Keski-Suomen kumpuilevissa maastoissa ja siellä se ruska tuli vielä paremmin esille ja peilautui tyynen järven pinnasta. Jokaisella vuodenajalla on oma johtonsa. Kyllä tällainen ruskasyksy innoittaa maalaritkin luomistyöhönsä.

 

Perjantaina aamulla oli jo ensikuura maassa ja mittari pakkasen puolella. Vuosi kääntyy viimeiselle neljännekselleen.

7.10.1992

 

Hallitus on taas perustanut jonkun herraklubin, joka pohtii yleviä ja luo Suomen tulevaisuudenkuvaa kymmenien vuosien päähän. On tietenkin kyseenalaista voiko tällainenkaan teeseura päättää ja ratkaista millainen on Suomi 2050. Mutta kukas se on kieltänyt suuria ajattelemasta. Tällä foorumilla oli neljä mallia Suomen väestöstä. Ensimmäinen oli Linkolan malli, eli Suomi kestäisi saastumatta ja luonnon tasapainon säilyttäen kahden miljoonan asukasmäärällä. Sitten olisi kohtuullisen väestönkasvun linja, eli nykyinen väestömäärä. Kolmas osa kasvattaisi Suomen väkilukua lapsimyönteisellä yhteiskuntapolitiikalla kahdeksaan miljoonaan ja neljäs vaihtoehto pitäisi sisällään voimakkaan siirtolaisuuden hyväksymisen, jolloin meitä sekarotuisia olisi kymmenen miljoonaa.

 

Linkolan malli oli voimassa joskus 100 vuotta sitten. Oli saloja sulhojen kääntää ja lorkkia puhtailla kalavesillä. Käytiin kohtuullista kauppaa Vienankarjalaisten kanssa, jos silkkiä tai muuta ylellisyystavaraa haluttiin. Oli stressitöntä elämää. Asuttiin suurissa perheissä. Ei ollut laitospaikkoja. Vanhukset kuolivat luonnollisella tavalla kotona polttoon tai rintatautiin eikä niin kuin nyt letkujen ja koneiden varassa. Syntyi terveitä, punaposkisia lapsia, mutta myös kivuliaita, jotka kuolivat pois. Linkola ärsytti ja järkytti viimekertaisilla lääkäripäivillä niin lääkärit kuin koko Suomen kansan toteamalla, että nykyinen lääketiede on tehnyt suurimman virheen rajoittamalla lapsikuolleisuutta ja antamalla maailman kansoittua luonnon kestokyvyn yli. Ainakaan toistaiseksi nämä Linkolan opit eivät ole menneet suureen yleisöön, joskin niillekin todistajia löytyy.

 

Väestöliiton edustaja oli samassa tilaisuudessa hyvin huolestunut siitä, että suurten ikäluokkien vaikutuksen hävittyä perhepolitiikasta ja kansakunnan kasvattamisesta meidän väkilukumme laskee nykynäkymillä. Keskeisenä syynä hän piti heikkenevää taloustilannetta ja sitä, että yhteiskunnalla ei riitä enää voimavaroja perhepolitiikkaan. Avioparit tai avoparit eivät pysty ottamaan sellaisia taloudellisia uhrauksia harteilleen, mitä lasten kasvatus ja koulutus sekä asunto vaativat. Tämä on helppo ymmärtää. Kyllä tämän päivän monet lapsiperheet ja nuoret parit kamppailevat niin epävarmoissa tilanteissa, että ei siinä jaksa ajatella sellaisia asioita kuin perheen koon kasvattamista. Kaikki sellaiset tekijät, kuin lukukausimaksujen tuleminen ja kaikinpuolinen vyön kiristäminen vaikuttavat varmasti tähänkin asiaan ja tulevaisuuden suunnitteluun. Moni alkaa ajattelemaan niin itsekkäästi, että parempi on ruokkia yksi suu kun useampi ja pysyy yksinäisenä.

 

Epäilyttävä on tämä neljäskin vaihtoehto, eli eräänlainen Suur-Suomi. Siirtolaisten kautta kasvatettu kansakunta ei ole tainnut onnistua missään kovin pitkään. Neuvostoliitto kesti satoine kansallisuuksineen 70 vuotta ja Venäjäkin rakoilee pahoin rotujen kesken. Saksan juutalaisvihat ja poltot on lähihistoriaa ja taas nakellaan polttopulloja juutalaisten ja ulkomaalaisten asuntoihin. Saksa kuuluu saksalaisille. Niin on myös Ruotsissa ja Suomessakin elävät harvalukuiset eivät ole kaikkien mielestä tervetulleita. Rotujen, vuosisataisten tapojen ja muiden ominaisuuksien yhteenliittyminen ja sulautuminen ei ole kivuton eikä yhden vuosisadan ongelma tai tavoite, vaikka meidän pitäisi suvaita ja rakastaa lähimmäisiä. Ollaanhan me nyt kuitenkin vielä harvaan asuttu maa ja jokaisella on tilaa, mutta nykyteknologian vauhdilla kyllä syömme nopeasti tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia. Sitä ei yksi jätkälauma jaksanut tehdä huonoilla eväillä tuhansien hehtaarien hakkuuaukioita joka vuosi. Ja pieni nökkönen se oli hevoskuorma hietaa siihen verrattavissa, mitä kauhoo tuhannet isot kauhakuormaajat ympäri maata joka päivä. Mikä olisi se ihmiselämän kohtuus? Kas siinäpä kysymys.

10.10.1992

 

Ensimmäiset lumihiutaleet on saatu räntäsateen muodossa. Se on merkki talven tulosta, vaikka parisatapäinen joutsenparvi Erkkisjärvellä levähtelee pitkää muuttolentoa varten vielä kaikessa rauhassa.

Ensilumi ja talveen taipuminen on aina ihmiselle vaikea kokemus. Tai sanoisinko useimmille. Toisille lumentulo ja puhdas valkeus syksyn pimeyden jälkeen on elävöittävä kokemus. Kahdella tavalla myös runoilijat ovat tulkinneet asiaa.

 

”Miten ihanaa onkaan antaa lumen viileän vilvoittaa, sitä otsaa mi vielä kantaa, suven muistoa polttavaa”

Taisi olla tyttöressu rakastunut vielä syksylläkin, kun näki talventulon näin myönteisesti.

”Teit oikein, Ystävä ainoo, kun luotani läksit pois. Sun rintasi nuori ja lämmin mun rinnalla jäätynyt ois. Kas, maantiellä kalpea kukka, lumipälvestä nostavi pään. Mitä vuottelet kukkani vielä? On aika jo painua pään. Tuhat aatosta sieluni tunsi, sen vaan minä muistaa voin: Oli tielläni kuihtunut kukka ja sen peitoksi lunta ma loin.”

Tämän jo huomasi itse runon mestarin, Eino Leinon melankoliseksi tunnelmaksi. Hän se osasi kuvata Lapin syksynkin niin mestarillisesti, että siinä ei ole parsimista.

No, näistä runollisista syksyn tunnelmista proosaan. Nivalan poliisista soitettiin toimitukseen, että nyt voi laittaa jo talvirenkaat, sillä tällekin alueelle on luvattu jo liukkaita kelejä ja lumisateita. Soittaja taisi olla Linnan poliisi. Jos tämän viestin olisi toimittanut vaikkapa Uusitalon Taavi, niin se olisi tullut runon tai proosan muodossa. Hänellä kun on taitoja sellaiseenkin.

 

Nivalalaisia on järkyttänyt sankarihaudalla tapahtunut ilkivalta. Sankarivainajien muistomerkin tuhriminen on jo sellainen teko, jota ei suomalaisen käsityksen mukaan pidetä terveen ihmisen tekona. Tämä tihutyöntekijä ei täysin onnistunut aikeissaan, sillä koko yön satoi vettä ja valpas suntio havaitsi ilkityön heti aamuvarhaisella. Maalit saatiin hangattua ja pestyä pois, mutta vielä ei ole varmuutta siitä, miten käy kultauksien.

Kyllä se on melkoinen järkytys, kun matkustaa junalla Helsinkiin. Tampereen ja Helsingin välillä ei ole yhtään kalliota, kiveä, siltaa tai rakennusta, joita ei olisi töhritty. Mitähän ajattelevat ne ulkomaalaiset, jotka tulevat paljon mainostettuun puhtaaseen ja tuhansien järvien Suomeen, kun matkustavat junalla tämän välin. Pakostakin tulee mieleen, että rikosoikeudessa ja kurinpidossa on lipsuttu samalla tavalla kuin taloudenpidossa. Antaa mennä – tyyliin. Jos ensimmäiseltä tavatulta töhrijältä olisi otettu tukka pois ja rapsautettu julkisesti viiden vuoden vankeusrangaistus, niin se olisi pannut seuraavia harkitsemaan.

Näillä töhrimisillä on aiheutettu tässä maassa kymmenien miljoonien vahingot. Tahalliset vahingot ja tuskin monikaan syyllinen on joutunut korvauksiin tai rangaistuksiin. Tuntuu niin kuin suomalainen yhteiskunta olisi jo hyväksynyt tämän samalla tavalla kuin polkupyörävarkauden. Niitä ei tutkita, eikä niistä tuomita. Rima nousee, vai pitäisikö sanoa laskee. Kohta ei autovarkaudesta tai muusta rikoksesta enää korvaa lotkauteta. Pitää kuitenkin muistaa, että joskus tulee vasta-aalto tällaisellekin elämänmenolle ja se puolue joka uskaltaa luvata kansalaisille turvallisuuden ja rikollisille tuomion, tulee nousemaan valtaan. Nyt katsotaan viisaaksi vaieta ja kuka uskaltaa eniten esitellä hoitomuotoja on edistyksellisin.

Tulee tässä mieleen se vanha tarina eräästä toivottomasta oppilaasta joka pani koko koulun elämän sekaisin ja terrorisoi oppilaat ja opettajat. Hän oli kuraattorien, lääkärien ja psykologien puhuttelussa ja mikään ei tepsinyt. Sitten tämä poika joutui vanhan opettajan kanssa tekemisiin ja hän vei pojan kahden kesken luokkaan. Sielä viivyttiin vain hetken, mutta pojan tavat muuttuivat kerralla ja hänestä tuli loppuiäksi kunnon kansalainen. Tätä ihmeparantamista sitten kysyttiin tältä vanhalta opettajalta, että miten sinä sait tämän pojan parannettua, kun siihen ei pystyneet ammattiauttajatkaan?

Tämä vanha opettaja vastasi siihen, että minä vein pojan luokkaan ja sanoin, että jos jumalauta et nyt rupia ihmisiksi, niin minä annan kunnolla selkään.

Vanhan kansan kunnon lääkkeet on auttaneet sairauksien hoidossa ennenkin ja olisikohan syytä palata tässäkin taaksepäin.

14.10.1992

 

Koin maanantaiaamuna vaikuttavan ja mieltä liikuttavan tilanteen. Viikonvaihteen lumisateen jäljiltä maisema oli kovin epätodellinen. Ensilumi tuli yllättäen ja puissa oli vielä lehdet. Kontrasti oli luonnon vastainen.

Menin sattumoisin seurakuntatalon pihalle. Samassa avautuivat kellotapulin luukut ja alkoi kuulua kuolinkellojen soitto. Pihamaan reunalla näin ryhmän, jonka arvasin olevan vainajan omaisia. He olivat tuttua väkeä. Aavistus kävi heti, että Lempi Kiviojan hiljaiset pyynnöt päästä jo lepoon puolisonsa viereen ovat toteutuneet. Pitkä ja kuluttava sairaus oli päättynyt.

Jotenkin tämä lumi toi entistä elävämpänä mieleen ne muistot, jotka liittyvät Lempi Kiviojaan. Vuosikymmenien takaa, kun keräsin vanhoja piirilauluja ja rämpsyjä Nivala-Seuran arkistoon. Esiintymiset ja kyyditykset Töllinperän Uuteen taloon radion aamulähetykseen.

Sitten ikimuistoiset hetket Marjakankaan tuvassa, kun jännättiin Helena-tyttären hiihtoa olympialaisissa. Ne raastavat minuutit ja sekunnit, joita yhdessä koko talonväen kanssa kulutettiin ja sen jälkeen laukeava onnen tunne. Marjakankaan tyttö oli voittanut ensimmäisen olympiamitalinsa. Se oli pienen kodin tyttärelle unelmien täyttymys ja myös vanhemmille. Myöhemmin näitä mitaleita tuli lisääkin, mutta tämä ensimmäinen  oli varmasti mieleenpainuvin myös Lempi-äidin osalta.

Ystävyytemme jatkui Lempin kuolemaan saakka. Tosin viime viikkoina en häntä ehtinyt tapaamaan. Sydämellinen ihminen ja myös suora ja vahvaluontoinen. Sitä päättäväisyyttä on Helenakin perinyt. Oli vaikea katsoa vuosien mittaan, miten vaikea nivelreuma ja siinä sivussa muut taudit vähitellen musersivat ihmistä. Ymmärsi hyvin ne edesmenneen hiljaiset toivomukset, että miksi hän ei jo pääse pois. Nyt on Lempin pyynnöt täyttyneet.

 

Kävin viikonvaihteessa Kajaanissa valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä. Ensimmäinen kerta. Miellyttävä yllätys. Siellä yritettiin luoda parempia mielialoja yrittäjien keskuuteen ja uskoa tulevaisuuteen.

Oli myös juhlavat puitteet. Kaukametsän sali on kuin Finlandia-talo. Joku kajaanilainen toimittaja ehti jo oikaista, että kyllä tämä prameus heille maksaakin – miljoonia vuodessa.

Nivalan entinen ylikonstaapeli Jouko Säily on nyt Kajaanin kaupungin ykkösmies. Jouko esitteli valtuuston puheenjohtajana kaupungin palveluita, taloutta ja saneerauksia.

Jouko kertoi, että Kajaanin kaupungin veroäyri on 17,25 penniä. Viimeksi veroäyriin on kajottu kymmenen vuotta sitten, jolloin sitä alennettiin hilkulla. Ensi vuosikin mennään samalla 17,25 pennillä, totesi 36.000 asukkaan Kajaanin ykkösmies.

Karsintaakin on tehty. Henkilöstömenoissa on säästetty kuluvana vuonna 30 miljoonaa markkaa ja sama säästölinja jatkuu ensi vuonnakin. Kaupungin päättäjät katsovat ennakkoluulottomasti mitä kannattaa itse tehdä ja mitä teettää vierailla, totesi Jouko Säily. Siinäpä sitä oppia Nivalan tuleville päättäjillekin.

 

”Suuri ja mahtava Neuvostoliitto” laulettiin taannoin. Ei lauleta enää. Jäljellä on vain keskenään taistelevat rippeet.

Viikonvaihteessa katsoin televisiosta mielenkiintoisen ohjelman. Siinä haastateltiin erästä karjalaista, joka oli sota-aikana Neuvostoliiton armeijan propagandatehtävissä. Huuteli kovaääniseen linjojen yli hävyttömyyksiä suomalaisille sotilaille. Oli myöhemmin Neuvostoliiton ulkoministeriön palveluksessa tulkkina ja kertoi mielenkiintoisia tapahtumia Neuvostoliiton ja Suomen herrojen tapaamisista. Nyt oli niin ryssävihainen ja Suur-Suomen kannalla. Samassa ohjelmassa haastateltiin myös Karjalan kuuluisinta kirjailijaa Jaakko Rugolevia ja entistä Neuvostoliiton Suomen suurlähettilästä Stepanovia.

Muut laukoivat suoraan asioita, mutta Stepanov oli diplomaattisen viileä ja pettynyt isänmaansa kohtaloihin. Hän syytti suoraan Gorbatshovia nykytilanteesta. Hän totesi hyvin masentuneena, että Neuvostoliiton hajoaminen oli koko maailmankin kannalta suuri vahinko.

Kun seuraa naapurimaan kehitystä ja siellä aina eri puolilla entistä Neuvostoliittoa putkahtavia sotia, niin helppo on yhtyä Stepanovin päätelmään. Rikollisuus ja korruptio ovat nyt levinneet niin laajalle myös Virossa, että siellä saa liikkua henkensä uhalla. Brezhnevin ja Stalinin aikaan ei ollut kurinpito-ongelmia. Siitä ollaan Kumpumäen kanssa samaa mieltä.

 

Kansa on käynyt Nivalassa vaaliuurnilla ahkerasti. Ennakkoäänestäneitä oli jo viikonlopun tilaston mukaan runsaat 1700. Määrä nousee varmasti yli 2000, mikä on neljännes Nivalan äänioikeutetuista. Lopullinen vilkkaus selviää sunnuntaina. Vielä on muutama päivä aikaa tehdä vaalityötä ja piiskata karjaa.

Oma veikkaukseni on, että Nivalassa ei tapahdu suuria muutoksia. Puolueiden väliset heilahdukset ovat enintään 1 – 2 paikkaa. Muutoin olisi jo kysymys vallankumouksesta näin perinteisessä pitäjässä. Paljon riippuu tietenkin siitä, miten korkealle nousee äänestysprosentti. Nivalassa se tuskin jää alle seitsemänkymmenen, mitä on povattu valtakunnalliseksi tulokseksi. No, tämänkin asian kohdalla ollaan sunnuntai-iltana viisaampia. Käykää kuitenkin äänestämässä. Ainahan tuosta lähes 150 ehdokkaan joukosta luulisi yksi mieluinen löytyvän ja jos ei mieluinen, niin ainakin siedettävä.

17.10.1992

 

Musta torstai tulee jäämään suomalaiseen sanastoon pitkiksi ajoiksi. Näitä mustia torstaita tulee nyt piisaamaan vuosiksi jopa vuosikymmeniksi. Hirvittävät ovat pankkien tappiot. Isoja on ollut ne ruumiit, joita yrityksinä on kaatunut konkurssien kautta pankkien syliin. Hyvää uskottiin piisaavan loputtomiin. Oli liian pitkä hyvä kausi. Turruttiin tähän hyvään ja unohdettiin, että kapitalistisessa maailmantaloudessa on aina seurannut laskuja ja nousuja. Nyt on talouskrapulan paha kausi.

Ja rahaa otetaan kansalaisilta. Pakkolainaa verojen muodossa. Kaikki eivät sitä hyväksy. Kipeä paikka se oli hallituksellekin. Niskuroiden kokoomus joutui sen hyväksymään. Pakko mikä pakko. Heinolan Erkki piipahti toimituksessa tervehdyskäynnillä. Juteltiin siinä mustan torstain uutisista. Erkillä oli reipas vastaus valmiina. – Jos on kerran pakko ottaa, niin ottaisivat suoraan kymppitonnin niiltä, joilla on korkea palkka. Mitä se satasten ja kymppien kerääminen mitään auta ja se menee kerääjien palkkoihin tuollainen lypsäminen, totesi Heinola.

Vähäiset eivät ole valtion tarpeet. Iltalypsyjen lisäksi täytyy vipata vielä ulkomailtakin sata miljardia markkaa. Vipataan, jos löytyy vippaajaa. Siinä onkin Suomen luottokelpoisuus punnittavana.

Suomi sai sotakorvausten maksusta ja maailmanpankin lainojen takaisin maksusta hyvää mainetta sotien jälkeen. Kajaanissa kuulin eräältä juhlapuhujalta, että Amerikassa oli jo tehty päätös Suomen lainan loppuerien anteeksiantamisesta. Tämä viesti ei kuitenkaan tullut koskaan sen virkamiehen korviin, joka näitä laina-asioita hoiti ja hän maksoi lainat loppuun.

 

Jos musta torstai jää kielenkäyttöön, niin varmasti jää myös Sailaksen paperi. Se on ollut nyt jo kuukauden kaikkien poliitikkojen ja kansalaisten jokapäiväisessä sanavarastossa.

Vaikka Raimon asia on ollut mahdollisimman ikäväsävyinen on miehen karisma noussut kohisemalla. Häntä verrataan edesmenneeseen vahvaan sosialidemokraattiin Väinö Tanneriin, joka valtionvarainministerinä ollessaan runnoi myös ankaria säästöjä kokoon. Hän oli määrätietoinen ja luja ihminen, joka joutui kärsimään myös sotarikollisena ja myöhemmin joutui Neuvostoliiton vihoihin ja epäluuloihin. Hänet ajettiin politiikasta sivuraiteelle, mutta hänen nimensä säilyy suomalaisessa historiassa.

Niin se on, että lujat opettajat ja poliitikotkin muistetaan jäljestä päin suurella lämmöllä. Raimo Sailas ei ole poikennut roolistaan milloinkaan. Hän on jyräytellyt näitä epämiellyttäviä viestejä jo vuosien ajan, mutta ne ovat menneet kuuroille korville. Nyt on tullut pakkotilanne ja Raimon paperia on ryhdyttävä toteuttamaan.

 

Lehtenä pitäisi kannustaa ihmisiä vielä äänestämään, vaikka monelta kansalaiselta on siihen motiivi mennyt. Nyt pitäisi kuitenkin valita talousmiehiä valtuustoon. Valtuutetun asema tulee nyt korostumaan huomattavasti, kun valtuustoissa päätetään mihin ja miten rahat käytetään. Valtiolta tulee suoraan könttäsumma ja sen käyttämisestä on uudella valtuustolla päätösvalta. Tässä mielessä tarvitaan valtuutetuilta muitakin ominaisuuksia kun että on humpleva mies. Valtuusto joutuu tekemään ikäviä leikkauksia ja venkulointiin ei ole varaa.

 

Pidisjärvi-lehdessä kävi keskiviikkona 350 vierasta. Se oli mukava päivä. Vaikka tilat olivat ahtaat ja ihmiset joutuivat juomaan kahvinsa ja syömään soppansa polven päältä, he suhtautuivat ymmärtävästi asiaan. Tuollainen vierasmäärä tekee nöyräksi. Siitä saa myös voimia työhön, kun huomaa, että on ystäviä ja hyvät suhteet. Oli tarkoitus, että vietettäisiin vain työn ohessa pieni hetki, mutta kukkasia ja lahjojakin tuli niin, että pöydät notkuu. Kiitoksia kaikille Teille.

21.10.1992

 

Kunnallisvaalit on jälleen käyty ja Nivala on saanut uuden kaupunginvaltuuston. Ensimmäinen sillä nimellä valittu, sillä nykyiselle valtuustolle kaupunkikorotus tuli kesken vaalikauden.

Isoja yllätyksiä ei tullut, kuten Nivalassa sopii arvata. SDP:n kahden paikan voittoon moni osasi varautua. Keskustan kannatus putosi 1980-luvun tasolle, jollin puolueella oli 20 valtuutettua. Vasemmiston voimasuhteet ja kannatus näyttävät kääntyvän SDP:n hyväksi, vaikka Vasemmistoliitto säilyttikin kannatuksensa. Joskus SKDL:llä oli enemmän valtuutettuja kuin SDP:llä.

 

Lieneekö vielä Karvoskylän Työväenyhdistyksen myötäisvaikutusta, kun Karvoskylä näyttää olevan Nivalan sosialidemokraattien vahvinta kannatusalueetta? Näin voi mitata ainakin valittujen valtuutettujen määrällä. Karvoskylältä meni valtuustoon kolme sosialistia, eli Jussila, Urpela ja Toivoniemi. Keskusta sai läpi ainoastaan Vähäsarjan ja Alatalon.

Mikäli minä oikein muistan, Urpelan Seppo taitaa olla ensimmäinen Veelanninpuhdosta valittu ja sielä asuva valtuutettu. Täytyy korjata: Olihan Laurilan Heino aikoinaan ainakin pari kautta valtuustossa ja hänkin oli sosialidemokraatti. Siinäpä on nyt Sepollakin mandaattia pistää Veelanninpuhon asiat ojennukseen kun ääniäkin tuli sen verran, että kehtaa valtuustossa mielipiteensä esittää.

 

Jos Urpelan Sepon äänimäärä oli monille yllätys, niin pettymyksiäkin tuli. Kokoomuksen piirissä ollaan pahoillaan Kalervo Mantilan tippumisesta. Kalervo on kiistattomasti ollut puolueensa nokkamies valtuustossa ja maltillisena ja asioihin perehtyneenä hän on nauttinut koko valtuustossa luottamusta ja sympatioita. Vaalit ovat kuitenkin vaalit ja niissä voi aina sattua yllätyksiä. Kokoomuksen piirissä kaavaillaan kuitenkin Kalervo Mantilalle hallituspaikkaa.

 

Keskustan riveissä vahvoilla valtuutetuilla kannatus vahvistui. Leevi Mehtälä oli suurin äänten kerääjä. Seuraavana tulivatkin sitten naiset. Marjatta Harju oli varmasti yksi niitä, joka jäähallihankkeen vastustajana sai lisä-ääniä. Sirkka Junttila oli ryhmän toiseksi suurin ääniharava.

Leevi Mehtälä on antanut ymmärtää, että häntä ei kiinnostaisi valtuuston puheenjohtajuus, vaan hän olisi mieluummin hallituksen jäsenenä, jossa on paremmat vaikutusmahdollisuudet. Näin ollen valtuustolla olisi ykköspuheenjohtaja hukassa. Seuraavina olisivat äänimäärien perusteella ja kokemuksenkin kautta kuvioissa mukana Sirkka Junttila tai Marjatta Harju. Junttila on toiminut valtuustossa ja kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Marjatta Harju on toiminut valtuustossa ja hallituksessa ja kieltenmaisterina ja opettajana hänellä on myös esiintymiskykyä. Johan se olisi aika Nivalassakin päästää nainen valtuuston puheenjohtajaksi. No, näistä asioista päättävät toki muut, eli valtuutetut.

 

Keskustan valta kunnallispolitiikassa ei suinkaan vähentynyt. Kunnallislain osauudistus poistaa monista asioista määräenemmistövaatimuksen, eli asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Keskustapuolue pystyy siten 21 valtuutetulla päättämään yksinkin tärkeistä asioista jos ryhmä on yksimielinen. Se näkyy sitten vuoden alussa ja matkan varrella, millainen uuden valtuuston sopu ja työkyky tulee olemaan.

Niihin päätöksiin on nyt tyydyttävä neljä vuotta ja yhdellä neljänneksellä kuntalaisista ei ole edes nokan koputtamista päätöksiin, kun jättivät äänestämättä. Äänestäneet voivat sentään kontrolloida valtuutettujaan ja ryhmiä ja säilyttää sillä tavoin kosketuksen kunnalliseen päätöksentekoon. Onnea ja menestystä. Jäähallia ei taida nyt tulla, mutta kyllä se siirtyy uimahallin rakentaminenkin näillä talousnäkymillä.

24.10.1992

 

Harjun Marjatta oikaisi minua, että tituleerasin häntä viime pakinassani yläkanttiin. Se on jäänyt armeijasta mieleen, että esimiehiä piti tituleerata aina yläkanttiin. Everstiluutnanttia tervehditään aina everstiksi ja kenraalimajuria kenraaliksi. Se on sitä armeijassa opittua herranpelkoa, tai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa rouvanpelkoa.

 

Jos vielä palaisi noihin kunnallisvaaleihin, niin todellinen voittaja näissä vaaleissa oli SMP ja Unto Pylkkö. Hänen kunnallispoliittinen painoarvonsa kelluu nyt korkealla tammikuuhun saakka.

Valtuuston kokouksessa Uusimäen Matti löi toimittajan nyrkkiin tietokoneliuskan, jossa oli laskettu kaupunginhallituksen ja lautakuntapaikkojen osuus eri vaaliliittojen kautta. Tämän mukaan Pylkön Unto on aallonharjalla ja ratkaisee yhden kunnanhallituspaikan sillä, kenen kelkkaan lähtee. Siinä joku tuumasikin valtuuston kokouksen jälkeen, että Unto pystyy kiristämään melkein kaikille äänestäjilleen lautakuntapaikan. Tuli toinen lottovoitto. Kyllä tässä täytyy nyt olla naapurin kanssa jatkossakin erittäin hyvissä väleissä.

 

Lumi taisi jäädä pysyväksi, vaikka se tuli sulaan maahan. Hautamäen Topi oli torstaina puimassa Kojolan pellolla viimeisiä ohranrippeitä, jotka jäivät peltoon sateiden johdosta. Eipä ollut pelto jäässä vieläkään ja sinne taitaa jäädä ne viljat, jotka jäivät ennen lumentuloa puimatta.

Lumentuloa sulaan maahan pidettiin ennen pahana asiana. Sen katsottiin aiheuttavan tauteja ja kuolemia. Elovaaran Eero kertoi, että hän oli eräänä syksynä pihamaalla töissä. Silloin oli juuri satanut ensilumen sulaan maahan. Terveyskeskuksesta päin käveli vanha naisihminen ja jäi Eerolle taivastelemaan, että voi hyvä surkia kun tuli lumi sulaan maahan. Nyt tulee tautinen talvi ja kuolee paljon nuoria ihmisiä.

Eero kertoi, että tämä naisihminen oli tosissaan huolissaan ja se jäi hänen mieleensä. Ainoa lohtu oli se, että ei tässä nyt olla enää nuoria, muisteli Eero tapahtunutta.

 

Nyt vaalien jälkeen on taas sellainen ontto olo. Ei oikeastaan mitään tapahdu ja ihmisetkin ovat kovin pidättyväisiä tunteissaan. Ei oikein meinaa löytyä jutun juurta. Eräs kirjoittaja komisteli molempia paikallislehtiä, että niiltä on terä pois, kun eivät uskalla räksyttää keskustapuoluetta ja vallassaolijoita. Se on helppo sivusta sanoa, mutta Nivalassa rettelöiminen on paikallislehden kannalta tuhoontuomittua. Niin sitä on reivattu ristiin ja rastiin kiinni ja sidoksiin joka suuntaan, että liikkumatila ja ylevät kotkanlennot ovat vain unelmia. Jos saa lukijoiden sympatiat toiselta taholta, niin toisaalta menettää tukea. Nivalassa on valinnanmahdollisuuksia myöskin paikallislehtien osalta ja se pakottaa molemmat säyseiksi. Lehti on riippuvainen ratkaisevasti ilmoittajista ja sekin on fakta. Mielipide- ja puoluelehdet ovat kuolleet tai kuolemassa. Venäjänkaupan mukana keikahti myös Maailma ja Me-lehti. Kun loppui kauppa, loppui myös ilmoittajat. Valtion lehdistötuki putoaa, lehtien kuljetuskustannukset nousevat.

Moni maakunnan kakkoslehti on ilmoittautunut sitoutumattomaksi. Sekään ei auta. Kakkoslehdille povataan huonoa tulevaisuutta.

Suuri konsensus vallitsee nyt lehtienkin osalta. Ollaan jopa yliherkkiä ottamaan kantaa asioihin, joissa on mahdollisuus saada takkiinsa. Tämä on huono asia ihmisten kannalta ja sananvapauden kahlehtijaksi onkin tullut itsesensuuri. Siihen ajaa taas taloudelliset tekijät. Niin valitettavaa kun se onkin, täytyy olla kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Kansakuntana me olemme melko sieluttomia ja tätä kehitystä on edesauttanut osaltaan myös tiedotusvälineet. Kyllä tässä on monta kertaa oman sielunsa kanssa kamppaillut kuin väkäkeihäässä valas. Mieli olisi pistää asioita uuteen arvojärjestykseen ja peitota yksinkertaisuutta ja ihmisen ahneutta, mutta maa painaa näköjään parrelleen. Jospa se kuitenkin tästä.

28.10.1992

 

Jos sauna, viina ja terva ei auta, niin tauti on kuolemaksi. Alkukansoilla on aina ollut omat rohtonsa ja menetelmänsä heikkoutta ja tauteja vastaan. Suomen kansaa on opetettu kuntoilemaan ja vaalimaan terveyttä. Kekkonen oli kova komistelemaan ihmisiä kuntourheiluun, kun itse oli urheilumiehiä ja aikoinaan korkeushypyn Suomen mestari. – Kaikki syyt, jotka estävät kuntoilemisen, ovat tekosyitä, murjaisi Kekkonen.

Ja kyllä nivalalaisetkin kuntoilevat. Näyttää muuten olevan niin, että kun saadaan lapset aikuisiksi, niin sitten jää harrastuksille aikaa ja kuntoilu näyttää olevan varttuneiden ihmisten harrastus, kun seuraa esimerkiksi sunnuntaiaamuisin lenkkeilijöitä.

Jaakolan Urho ehti tulla pystykorvansa kanssa kymmenien vuosien aikana tutuksi Nivalan keskustassa. Onkohan Urhon lenkkikaveri uuvahtanut, kun ei ole näkynyt toviin heitä yhdessä liikkeellä.

Knuutin Aune ja Matti taitaa olla tämän kinkeripiirin vanhin patikoiva pariskunta. Siitäpä ne pistelevät meidän ikkunan ohitse, kun me römöstämme sunnuntaiaamuisin vasta aamukahveja. Hävettää oma saamattomuus. Matin ja Aunen esimerkki näyttää tarttuneen myös Kaija-tyttäreen ja Kauko-vävyyn. Heillä on lenkillä mukana tuo suomenpystykorva ja ei tarvitse varmasti houkutella mukaan.

Pihlajamaan Kaino hoitaa kuntoaan pyöräilemällä ja nyt Kaino menee lujaa, kun ei ole toisessa jalassa kipsiäkään. Onnistui se silloinkin, eikä tuo säären mittainen kipsi näyttänyt yhtään haittaavan. Kyllähän se nuorilta onnistuu.

Olen minä itsekin sitä joskus harrastanut. Siitä tulee tauti ja nautinnollisia kokemuksia. Se on aina sellainen itsensä voittamisen juhlava tunne, kun saa pienen rääkkäyksen jälkeen mennä saunanlauteille. Kyllä se on totta, että siinä sielukin puhdistuu.

Liikuntaa saa myös työn kautta. Tenkun Kusti se ajeli kesällä joka aamu pyörällä kohti Raudaskylän ojelmusta eli töihin kotitilalle. Siitä kertyy matkaa edestakaisia lähes 30 kilometriä ja kun päivän paiskii vielä tilalla töitä, niin se on melkoinen näyttö yli 70-vuotiaalta sotaveteraanilta.

Työ piti virkeänä Söyringin Erkkiäkin. Hän oli jo yli 80-vuotias, kun Jaakko ajoi kaksi niittylatoa isäpapan toivomuksesta hänelle pilkottavaksi. Erkki lähti aamulla varhain rantteelle, eikä nuo niittyladon hirret kestäneet kuin viikon pokasahalla sahata.

Useimmat meistä suomalaisista teemme työtä ”kepulikonsteilla”, eli ilman varsityökaluja. Ollaan paperinpyörittäjiä ja toimistomuumioita. Näissä töissä ei synny edes näkyvää jälkeä, eikä tule ruumiillista väsymystä eikä huikaisevaa nälän tunnetta. Tällaisen työn vastapainoksi sitä ihminen kaipaisi oikeaa työtä.

Minä en lainkaan ihmettele, jos Kajaanin ylilääkäri Kauko Nurkkala tulee vapaa-aikoinaan Raudaskylään pöllisavottaan. Viime viikolla hän tarjosi koululomien aikana tätä nautintoa myös pojilleen, mutta kun koulut alkoivat, jäi Kauko vielä metsätöihin. On kuulemma ammattimies näissäkin hommissa ja näkeehän sen jo päältäkin, että miehellä on kroppa kunnossa.

Kyllä se saattaa niin olla, että tämän kansan sairastavuus on paljolti siitä johtuvaa, että meidät on yhdessä sukupolvessa pantu kirves- ja kuokkamiehistä reskontran kääntelijöiksi. Ei ihmisruumis totu elämänsä aikana tällaiseen muutokseen. Kyllä nivelet liikettä tarvitsee ja voimain ponnisteluakin. Siitäpä vaan vesuri kouraan ja risusavottaan.

4.11.1992

 

Runsas puolitoista vuotta sitten nivalalaisia järkytti Kokemäeltä tullut tieto lukiomme entisen rehtorin, Eero Laukkasen, tapaturmaisesta kuolemasta. Hän joutui humalaisen autonkuljettajan yliajamaksi ja menehtyi välittömästi. Tämä järkytti, sillä Eero Laukkanenhan ehti olla Nivalassa yli kymmenen vuotta rehtorina ja kasvatti tänä aikana yli tuhat nivalalaista nuorta ylioppilaaksi.

Elämä voi joskus olla hyvin traagista yhden perheen osalta. Viime viikonloppuna tuli Nivalaan tieto, että Eero Laukkasen puoliso, Pirkko Laukkanen oli menehtynyt samalla tavalla. Hän oli ollut iltakävelyllä Kokemäellä erään toisen rouvan kanssa, jolla oli vaunuissa mukana pieni lapsi. Hiljattain ajokortin saanut tyttö ei hallinnut huonoissa olosuhteissa tilannetta, vaan ajoi jalankulkijain päälle. Molemmat naiset kuolivat välittömästi. Vaunuissa ollut lapsi säilyi vahingoittumattomana.

Ihmiskohtalot voivat olla arvaamattomia. Voi vain kuvitella, miten Laukkasten lähiomaiset tuntevat tuskaa tällaisten menetysten osalta. Molemmat vanhemmat menehtyivät äkillisesti. Ei jäänyt tilaisuutta viimeisten sanojen vaihtoon. Toteutui se, että jokainen hetki voi olla viimeinen. Tyttärien perheille jäi paljon tuskaisia kysymyksiä, miksi näin piti tapahtua?

 

Syytökset tällaisissa tapauksissa ovat tietenkin turhia. Lehtitietojen mukaan nuorta kuljettajaa ei ole voitu kuulustella, koska hän on shokissa.

Tilastojenkin mukaan juuri ajokortin saaneet ovat vaarallinen riskiryhmä liikenteessä. Tuo 80 kilometrin ajonopeus ei näytä riittävän. Enemmän pitäisi kait kiinnittää huomiota siihen, että nopeus tulee olla sen mukainen, että auton saa pysähtymään yllättävissäkin tilanteissa niin, että törmäyksiä ei tapahdu. Nuorilta kuljettajilta puuttuu juuri tämä tilannearviointi ja se on kokemuksen puutetta. Tämä on tosiasia oman perheenkin kohdalla. Molemmat pojat kokeilivat ensimmäisen ajovuoden aikana rakennuksen nurkkapieliä, tai pylläyttivät auton liukkaalla tien luiskaan selälleen. Onneksi ei tullut isompia vahinkoja, eikä ollut toista osapuolta mukana.

Tällaisilla keleillä vaaditaan erityistä varovaisuutta. Nivalan keskustassakin ajetaan niin lujaa, että ihme ja kumma, ettei enemmän ole tullut vahinkoja. Aina ei liikennetuntemuksesta ole apu. Jos Nivalan keskustassa ajaa 50 kilometrin tuntinopeudella ja liikennesääntöjen mukaan, niin joka päivä saa ajaa kolarin. Ulkomailla liikkuneet kertovat, että Suomessa on huono liikennekulttuuri. On seurattu televisiosta Enskan ohjelmia, kenellä on etuajo-oikeus ja annetaan mennä omien oppien ja uskomusten mukaan. Hienovarainen kohteliaisuus  puuttuu. Kuljettajat ovat aggressiivisia ja heristävät nyrkkejä ja soittavat äänitorvea, kun uskovat olevansa oikeassa. Kyllä maltti ja kohteliaisuus ovat parhaita eväitä elämässä, miksi ei myös liikenteessä?

 

Kakki tiedotusvälineet huutavat Amerikan presidentinvaaleista. Onko tässä nyt laitaa. Radion ja televisionkin uutislähetyksistä tämä asia vie puolet ajasta. Kotimaan tapahtumien uutiskynnys on niin korkea, että sinne ei mahdu kuin pätkä Viinasen, Ahon tai Ihalaisen sanomisia.

Kun Repo tuli aikanaan Yleisradion johtajaksi, uutiset kansainvälistyivät niin, että se sai Veikko Ennalan hermostumaan. Ennala totesi, että mitä meitä kiinnostaa jonkun Hondurasin varakonsulin munaskujen tulehtuminen. Jonkun peräkorven mökin ainoan lehmän kuoleminen ei ylitä edes paikallislehden uutiskynnystä, melttosi Ennala.

Miksi meidän suomalaisten täytyy olla niin maailmanlaajuisia? Johtuuko se  huonosta itsetunnosta vai kasvatetaanko meitä maailmankansalaisiksi. Yhdysvalloissa ei nähdä televisiouutista Suomesta kovin usein. On tainnut olla joku Ety-kokous tai neuvostoliittolaisen ohjuksen putoaminen Inarinjärveen, joka on ylittänyt uutiskynnyksen. Amerikkalaiset ovat itsekeskeistä kansaa ja pitävät itseään maailmanvaltiaina. Amerikkalaisen lukiolaisen tiedot esimerkiksi Euroopasta tai Suomesta ovat hyvin vähäiset. Suomalaisen lukiolaisen täytyy pystyä kahlaamaan koko maailman historiankirjat ja opiskella useita vieraita kieliä.

Amerikka juoksutti liittolaisensa Irakin sotaan vain omien etujensa ja maineensa turvaamiseksi. Juoksuttaako se tulevaisuudessa myös suomalaisia, kun nyt niin Nato-jäsenyyttä tavoitellaan?

Ja kyllä se amerikkalainen elämänmuoto meihin suomalaisiinkin väkisinkin iskostuu, kun katsellaan amerikkalaista viihdettä ja elokuvia ja samaistutaan heikolla itsetunnolla rikkaisiin ja rohkeisiin.

 

Jospa vaihteeksi haukkuisin nykyistä kunnallisjohtoa. Takavuosina luottamushenkilöt nielaisivat kakistelematta lain hallinnonuudistuksen siinä toivossa, että syntyisi säästöjä. Virkamiehet eivät esittäneet tietenkään omaa kuntaa kokeilukunnaksi kunnallistalouden osalta, vaan ainoastaan hallinnonkokeiluun.

Nyt on lautakuntia karsittu ja luottamushenkilöiden määrä putoamassa ensi vuoden alusta kolmannekseen viime vaalikauden jälkeen. Onko asiat paremmin. Ei ainakaan ihmesäästöjä ole tullut, mutta törmäyskursseja käydään jatkuvasti. Nyt virkamiehet vetävät hihasta rajuja lautakuntien yhdistämisiä ja asiat runnotaan hallituksessa läpi. Törmäyskurssi tulee viimeistään valtuustossa. Monesti lautakunnat ohitetaan lausuntopyyntöjen osalta ja asia viedään raakana hallitukseen tai valtuustoon.

Tämän hallinnonuudistuksen mukana katosi lopullinenkin tiedottaminen. Vaikka kunnallisliitto patistaa kuntia ja viranhaltijoita avoimeen tiedottamiseen, niin viranhaltijat tekevät juuri päinvastoin. Nivalan kunnassa ei ole yhtään toimialajohtajaa, joka kertoisi lautakuntansa tai virastonsa toimista. Kunnanhallituksen kokousten päätösten julkistaminen on ainoa poikkeus ja sekin tiettävästi sen takia, että joka paikassa muuallakin hallituksen päätöksistä tiedotetaan. Yksikään lautakunta ei ole tiedottanut tämän vuoden aikana yhdestäkään päätöksestä saatikka vireillä olevasta asiasta. Ainoan poikkeuksen tekee yleistentöiden lautakunta, joka lähettää pari viikkoa kokouksen jälkeen esityslistan toimitukseen, ei suinkaan ennakkoon.

Koulutuslautakunta, kulttuurilautakunta, vapaa-aikalautakunta ja sosiaali- ja terveyslautakunta pitävät kokouksensa salassa julkisuudelta, eivätkä vaivaudu kertomaan asioistaan ja päätöksistään. Niistä saa jälkikäteen tietoa kunnanhallituksen esityslistan liitteistä.

Viranhaltijan asema on nyt niin vahva, että he ohjaavat täysin kunnan kehitystä. Pelottaa miten käy uuden valtuuston aikana, kun tulee niin paljon kokemattomia, uusia valtuutettuja. Poistuu lautakuntia ja johtokuntia ja hallitus joutuu melkoiseksi siiviläksi, sillä harvoin hallituksen päätös valtuustossa muuttuu.

Tästä olemattomasta tiedottamisesta seuraa sitten yleisönosaston kirjoituksia, joissa asiat kerrotaan yhdeltä näkökulmalta. Sitten viranhaltijat loukkaantuvat, kun heidän tekemisiään on reposteltu. Kyllä pitäisi vihdoinkin käsittää, että eletään avoimessa yhteiskunnassa ja julkisuudessa, jossa kuntalaisilla on mahdollisuus tietää vireillä olevistakin asioista. Parhaitten tätä tietoa Nivalassa voisi levittää kahden paikallislehden kautta, sillä puskaradio ei aina ole objektiivinen. Toivoisinkin uudelta valtuustolta jämäkkyyttä siinä suhteessa, että he palauttaisivat viranhaltijoiden mieleen johtosääntöjen pykälän, jossa kerrotaan tiedottamisen velvollisuuksista.

7.11.1992

 

Ukkeiltiin siinä perjantaiaamuna töihin tullessa, että mikäs liputuspäivä se tänään on. Ei tullut mieleen. Kojolan Sepolla oli kalenteri taskussa ja sieltähän se löytyi: Ruotsalaisuuden päivä.

Tuli tässä heti mieleen edesmennyt ja kunnioitettu Toivo Häkkilä, Tolopan Toivo. Hän oli tuiki isänmaallinen ihminen ja rehti kansanmies. Rajanaapurina hän hoiteli pyynnöstäni Tuulimyllykentän liputuksen siihen aikaan, kun olin kotiseutuyhdistyksen toiminnanjohtajana.

Eräänä aamuna Toivo soitteli minulle, että nyt on Runebergin päivä ja almanakassa näyttää olevan merkintä, että pitäs liputtaa. Onko meidän pakko, tiedusteli Toivo. Mitä tekemistä Runebergillä on Nivalan kotiseutuyhdistyksen kanssa? Sehän on ollut ruotsinkielinen ummikkoukko.

En muista, minkälainen kompromissiratkaisu siitä syntyi. Yhtä hyvin voisi melkein kysyä, mitä tekemistä meillä on entisten valloittajien kanssa? Silloinhan meidän pitäisi liputtaa myös venäläisyyden päivää. Olemmehan olleet molempien naapurien valloittamina vuoronperään ja verisiä aikoja ne ovat olleet Suomen kansalle.

Eikä meillä nivalalaisilla niin lämpimät muistot ole entisiä ruotsinkielisiä virkamiehiämme kohtaan. Tuskin puhuivat hoono soome meille rahvaalle. Tästä oli muistutus muutama päivä sitten, kun televisiossa esitettiin Nivalan pulakapinaa. Nimismies Wahlgren sai kaiken sopan aikaan.

No, ei saisi lietsoa ruotsalaisvihaa ja pitää pyytää Nordbergin Pekalta, Österbergin Raimolta ja Helanderin Urholta anteeksi meidän maatiaisten puolesta.

Näkyyhän tuo maa painavan parrelleen näidenkin ”ruotsalaisten” geenejä. Ei ole kunnon ruotsalaista kyömynokkaa kellään.

 

Tästä ruotsalaisuudesta tuli mieleeni toinenkin edesmennyt nivalalainen persoona, Hietapellon Leukko. Monet muistavat Leukon. Nuoremmat eivät. Jos haluatte tietää, minkä näköinen Leukko oli, ottakaa tietosanakirja ja avatkaa se Einsteinin kohdalta. Atomiaikakauden aloittanut ja mm. Kalervo Kallion pronssiin ikuistama Albert Einstein on tarkka muotokuva Hietapellon Leukosta.

Muutakin yhtäläisyyttä näillä kahdella miehellä oli. Jos Hietapellon Leukolla olisi ollut samanlaiset lähtökohdat ja opiskelumahdollisuudet, niin hänestä myös olisi voinut kehittyä mikä tahansa tiedemies. Hän oli vain muutaman päivän kiertokoulua käynyt ihminen, mutta kartutti tietojaan lukemalla ahkerasti. Tässäpä yksi tarina, joka kuvaa Leukon tiedemiesmäistä analysointia.

Leukko meni vanhoilla päivillään Ruotsiin Heino Aholan luokse ja viipyi siellä usean vuoden. Palattuaan sieltä hän tuli tervehdyskäynnille kotiini Vitikkaan, jonka olimme rakentaneet Leukon Ruotsissa oloaikana. Seuraavat puheenvuorot ovat jääneet tarkasti mieleeni tuosta Leukon käynnistä. Hän halusi muistaa uutta kotiamme, joka oli rakennettu uuteen paikkaan: – Minä tulin nyt käymään ilman mitään tupaantuliaislahjaa, mutta ensi kesänä minä tuon teille hiestanpensaan taimia (metsässä villinä kasvavia marjapensaita). Minä kävin Takasaralla ja huomasin, että sielä kasvaa hiestaimia. Minä en kenties olisi havainnutkaan niitä, mutta niiden voimakas, kirpeä tuoksu sai minut kiinnittämään huomioni aluskasvillisuuteen ja minä havaitsin ne, kertoi Leukko harvalla, johdonmukaisella suomenkielellä.

Samalla Leukko kertoi äitini tiedustelusta minkälaisia ne ruotsalaiset ihmiset ovat. Leukolla oli tarkat antropologiset havainnot: – Nehän ovat germaaneja, kun me olemme slaavilaisia. Ruotsalaisilla on havaittavan pitkä kyömynenä, mutta kun myös kasvot ovat pitkät ja soikeat, niin se ei näytä niin suhteettomalta lainkaan.

Sellainen tiedemies oli Hietapellon Leukko. Harmi, että hänestä ei jäänyt yhtään kunnollista valokuvaa, eikä hänen tarinoitaan tullut nauhoitettua.

 

Eilen illalla jysähti kymppiuutisissa sellaista tietoa maanviljelijöille, jota hallitus ei kertonut. EY-raportissa kerrottiin olevan sellainen lausuma, jossa Suomea kehoitetaan välittömästi ennen EY-neuvotteluja ryhtymään maataloustuotteiden hintojen puolittamiseen EY-tasolle. Kuvaruudussa näytettiin Suomen tärkeimpien tuotteiden hinnat ja vastaavasti EY-maiden keskihinnat. Muistikuvani mukaan maito oli 1,40, sianliha 9 ja naudanliha 14 markkaa. Viljan hinta oli muistini mukaan 80 penniä.

Miksi näitä tietoja ei kerrottu hallituksen taholta, jos ne ovat totta? Nämä ovat tarpeellisia tietoja niille, jotka suunnittelevat navetan uusimista tai sikalan remonttia. Jos näihin tietoihin on uskomista, niin nämä hinnat pitäisi ottaa pohjaksi, kun lasketaan uudelle tuotantorakennukselle kannattavuuslukuja. Montakohan karjatilaa Nivalassa on tämän vuosituhannen umpeutuessa?

11.11.1992

 

En ole vielä saanut itseäni niskasta kiinni, että olisi lähtenyt hiihtoladulle. Sielä ne ovat sukset autotallin orrella viime kevään lumilta. Nyt olisi ollut jo kuukausi aikaa hiihdellä. Oli toki kunnon flunssakin tässä välillä, mutta sen puolesta jo pystyisi aloittelemaan. Se on vaan tupakkamiehelle niin kova homma kylmiltään. Saa rykiä keuhkonsa hangelle ensimmäisten kilometrien jälkeen, muuta siinähän ne puhdistuisivat.

Tässä kuntourheilussa on muitakin näkökohtia kuin pelkkä itsensä kiusaaminen. Sen olen kuullut ainakin kulkumiesveljeltäni. Hänkin lasuaa kaikki Finlandia-hiihdot ja pökittää Helsingin maratonit. Olen ihmetellyt hänen motivaatiotaan ja löytyihän se tunnustuksesta. Erkki kertoi, että kun Finlandia-hiihdossa lykkii ladulla kaunispeppuinen nainen siinä edellä, niin sitä hiihtää hurmoksessa, eikä huomaa matkan rasituksia.

Samanlainen tunnustus tuli Poikkimäen Yrjöltä. Yrjö valittiin pyöräilykauden päätöstilaisuudessa vuoden siviilipyöräilijäksi. Yrjö täyttää pian 80 vuotta ja tekee päivittäin pyörällä tuollaisia 80 kilometrin lenkkejä. Vuosi ja kilometri, eli matka jatkuu. Yrjökin kertoi näiden näkymien motivoivan. Kerrankin oli tullut Haapajärvellä niin nätti tyttö pyörällä vastaan, että Yrjö oli herännyt vasta Pyhäjärvellä Vaskikellon risteyksessä. Siitä oli paluumatkaa Nivalaan 70 kilometriä ja tulomatkakin meni vielä puolihurmoksessa tuosta taivaallisesta näystä, tunnusti Yrjö. Pitäisikö tuota lähtiä ladulle lykkimään, ties mitä sieltä vielä vanhankin silmä löytäisi?

 

Isänpäivän aikaan se tahtoo olla aina vähän ontto olo, kun kotona tulee huomion kohteeksi. Itse on sitä ikäluokkaa, jolloin miehen mallia haettiin aivan toisenlaisista näkökohdista kuin tämän päivän pehmoisistä. Siihen aikaan oli miehellä miehen rooli ja miehen sisukin, joka piti huutaa vaikka sängyn alta.

Isännät oli isäntiä. Heitä ei nähty navetassa, eikä tillarihommissa. Korkeintaan kerran, pari vuodessa kävivät navetan ovelta kurkkaamassa. Se oli akkojen valtakuntaa. Mutta jos lehmä pääsi kantakirjaan, se kyllä merkittiin isännän nimelle ja ansioksi. Miehenmallia rakennettiin meidän ikäluokalle niissä turinailloissa, joita oli joka ilta Veelanninpuhdossakin. Koko kylän ukot kokoontuivat Myllykankaalle, Pysäykseen, Veelantiin tai Tuomelaan. Siinä kerrottiin hurjia juttuja, tupa oli täynnä kessunsavua ja sylkiä roiskauteltiin lattialle. Jutut liikkuivat urotöissä, miesten voimissa, tappeluissa ja kummitusjutuissa. Hevosista puhuttiin, mutta ei missään nimessä navetta-asioista.

Sankareita olivat riskit miehet: Kuki-Heino, Kuusiston Aarne ja Tapanaisen Jaska olivat pistämättömiä kanavalla. Kuki-Heino oli sotaan lähtiessään pistänyt Makolassa poliisit matalaksi. Palosaaren Aali oli kouravoimistaan aivan mahoton mies. Pysäyksen Hermanni haki ketun Ärsälän takaa Ripulille hajuja hiihtämällä. Näistä tarinoista muodostui miehenkuva, joka hyvin huonosti sopii tämän päivän isänkuvaan, joka keittelee lapsilleen aamupuurot, vaihtaa vaipat ja vie lapset päiväkotiin. Eikä tämä isänmallin muuttaminen käy käden käänteessä, vaan isä yrittää olla omilla eväillään pojille miehenmallina. Niin se sanoi meidän Jannekin äidilleen joka häntä tiskaamaan kehoitteli, että eihän isäkään tiskaa.

Jos tähän pitäisi vielä liittää se tunnepuoli, niin kuva minun ikäluokastani aina vain huononee. Veelannissa tunteita ei näytetty muulle kuin juottokaritsalle tai kissanpennulle. Karitsalle nykittiin ruohoa ja vietiin leperrellen orvolle herjaselle. Kissanpentua maaniteltiin pehmeällä äänellä, mutta muutoin äänilaji pysyi asiallisessa falsetissa. Hyväilyjä ja suukottelua minä en nähnyt ennen kuin isona torkkina Ylivieskan rautatieasemalla ja se oli minulle järkytys.

Olin menossa myöhäisellä iltajunalla pohjoiseen savottaan. Nousin Karvoskylän pysäkiltä junaan reppuineni, jossa oli Aukusti-sahan puupäät ja kirves ja kuorimarauta. Tunsin itseni melko alhaiseksi, kun samaan junaan nousi pysäkillä Lesellin Veikko ja Rahkon Erkki. He olivat olleet pitämässä Tyhtilässä Maalaisliiton Nuorten tupailtaa ja olivat täynnä vihreitä jaloja aatteita. Vaihdettiin siinä muutama sana.

Pohjoiseen menevää yöjunaa odotellessa se sitten tapahtui siinä Ylivieskan öisellä rautatieasemalla. Siinä nuori mies ja nainen pussasi julkeasti yleisellä paikalla. Se oli minulle järkytys. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että tuo on nyt vissiin se huora, josta isot pojat puhuu. Muutenhan nuo asiat kuuluisi tehdä pimeässä peiton alla. Siinä minä katselin syrjästä reppuineni tuota jumalatonta touhua ja maailmankuvani järkkyi pahemman kerran. Tällaistako se on isossa maailmassa tuo elämä ja rietastelu?

Nyt sitä samaa rietastelua näkee jo tässä meidän kaupungin torillakin. Eräänä päivänä siinä kaksi koululaista halaili ja pussaili keskellä kirkasta päivää ja se kävi niin välittömästi kuin kädestä tervehtiminen.

Kaikkeen sitä kaupungissa pitää tottua.

14.11.1992

 

Entinen naapurini, Ojakankaan Martta, piipahti ensimmäistä kertaa uudessa toimipaikassamme. Ryypättiin siinä kiireessä korppukahvit, kun Martallakin oli hoppu. Sellaista se on eläkeläisen elämä.

Tuli siinä puhe tästä ”lamasta”. Kyllä se Martan ikäpolvellekin on tämä nykyinen lama ja puute kovin suhteellista, kun vertaa sota-aikoihin. Kyllä Marttakin muistaa, millaista oli, kun oli puute ruuasta. Äitin tuoma kurripääläri oli elämän pelastus ja joskus se jäi saamattakin. Oli todella kysymys jokapäiväisestä leivästä. Ei ollut mitään sosiaaliavustuksia, eikä sitä vaivaistenhoitolautakuntaan menty aivan hevillä.

Nyt on toimeentulotuki, jonka hyväksikäyttöä ei voi meikäläisen ikäluokka aina hyväksyä. Usein kuulee tarinoita, jotka nostavat karvat pystyyn. Suurin osa ihmisistä on rehellisiä ja kunniallisia, jotka koittaa tulla toimeen mahdollisimman niukasti eikä turvaudu sosiaalilautakunnan apuun, vaikka heillä olisi siihen mahdollisuuksiakin. En tiedä, liekö perää mitä kaikkea sosiaalilautakunnasta saa. Kuulee mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Sosiaalitoimistosta noudetaan lapsille polkupyörien, kenkien ja merkkivaatteiden ostolupia. Sanomalehdet maksetaan ja tietenkin väritelevisio. Kuulin eräänä päivänä, että eräskin uuden väritelevision sosiaaliluukulta saanut oli vaihtanut sen seuraavana päivänä viiteen pontikkapulloon ja mennyt pyytämään uutta televisiota. Ei tavallisilla lapsiperheillä ole varaa uusiin polkupyöriin ja uusiin vaatteisiin ja kenkiin, vaan niitä kierrätetään koko suvulla ja kylällä. Näin tehdään Nivalassa monessa kodissa. Koululaiset joutuvat jo nuorena katkeran totuuden eteen, kun joku ajaa aina uudella pyörällä, joka on kotoisin sosiaalilautakunnan varoista ja itse pitää ajaa isonveljen tai siskon vanhalla pyörällä.

Tällaisen elämänmenon seuraukset tulevaisuutta ajatellen ovat melko vaarallisia. Kun jo kotona opitaan siihen, että aina pitää olla uutta ja parasta ja kyllä yhteiskunta on velvollinen maksamaan. Tämä ajattelutapa säilyy varmasti koko elämän.

Samahan se on, jos yhteiskunnalla on varaa, mutta kohta väsyy maksajatkin. Mieli katkeroituu tällaisista asioista ja menee työnteon motiivi. Tällä on toinenkin vaikutus. Moni voisi olla kipeän avun tarpeessa, kun oma yritys on vaikeuksissa, mutta luonto ei anna periksi. Tällä avustuksella on niin paha ennakkomaine, että tämä vaihtoehto on kuolemaakin pahempi.

 

Luin eräänä päivänä jostakin lehdestä, miten Suomen Punainen Risti hyysää pakolaisia. Majoitus pitää olla hotellitasoa ja myös heille uudet merkkivaatteet ja väritelevisiot. Hiljattain oli jo kapinamieltä siitä, että Punaisen Ristin hoitama pakolaisasuttaminen tulee valtiolle liian kalliiksi. Maksettiin älyttömiä vuokria ja asuntokustannuksia. Yleisönosastonkirjoittaja oli kovin kriittinen tästä asiasta ja aikoi tarkkaan pohtia sitä, tukeekohan enää koskaan Punaisen Ristin työtä ja pakolaisten avustamista. Se olisi monelle työttömälle ja konkurssiin ajautuneelle suomalaiselle mukava kokemus, kun pääsisi johonkin Espanjaan asumaan ilmaiseksi perheensä ja sukulaistensa kanssa ja saisi vielä kaiken ruhtinaallisen ylöspidon. Eikä nämä kaikki pakolaiset suinkaan ole nöyriä ja töihin valmiita, vaan he ovat täysin tietoisia oikeuksistaan ja jos asiat ei luista, niin otetaan tiedotusvälineet avuksi. Sarkastista on sekin, että tänne tullut pakolainen ryhtyy syömälakkoon saadakseen tahtonsa läpi. Ja saihan hän lakkonsa läpi, kun asia tuli julkiseksi.

Suomalaisia syytetään pakolaisvastaisiksi. Kyllä hallitus saisi tässä katsoa itseään peiliin. Ei sille mahda mitään, että tällainen toiminta ottaa raskaasti kupoliin niitä, jotka itse kamppailevat taloudellisissa vaikeuksissa ja seuraavat läheltä tätä pakolaisten hyysäämistä. Eräiden lehtitietojen mukaan jokainen pakolainen maksaa yli 10.000 markkaa kuukaudessa Suomen valtiolle. Tavallinen työttömäksi joutunut suomalainen saa vajaat kaksituhatta markkaa verollista päivärahaa ja sillä hänen on tultava toimeen. Ei auta, vaikka olisi tehnyt koko elämänsä töitä tämän yhteiskunnan eteen. Somalialaiset ottopojat ovat parempia kuin omat pojat. Näin päättää hallitusvalta.

No, Jaakko heräsi nyt tällaisella jalalla tänä perjantaina, kun on vielä 13 päiväkin.

18.11.1992

 

Mies metsähän menevi. Pieni kirves kelkkasessa. Tähän patisteli Kujalan Esko Kalajokilaakson Metsänhoitoyhdistyksestä. Sähköä ja öljyä aletaan verottamaan ensi vuoden alusta haitta- ym. veroilla. Omasta metsästä otetun polttopuun arvo säilyy uuden metsäverolainkin aikana verottomana. Mutta monta taloa tästä huolimatta lämpiää vielä ulkomaisella öljyllä.

Tässä asiassa pitäisi ajatella kansantaloudellisesti. Suomen metsiin on jäänyt viime vuosina rahanarvoista puutavaraakin hakkuusäästöinä, mutta vielä enemmän polttopuuta. Metsät kaipaisivat kipeästi kirvestä, vesuria tai raivaussahaa. Varsinkin muutama kymmenen vuotta sitten suoritetuilla ojitusalueilla on Kujalan mukaan tapahtumassa jo vahinkoa, kun kasvustoja ei ole hoidettu. Puut harsiintuvat ja sitä kautta menetetään nopeasti uuden puun tuottamista. Esko arveli, että öljy on vielä liian halpaa, että isännät heräisivät käyttämään enemmän omaa raaka-ainetta.

Tämä on vielä sitä korkeaa elintaso, kun kotimainen puu ei kelpaa: hallituskin on huomannut sen ja ryhtyy verottamaan öljyä ja sähköä.

 

Eräs naishenkilö kävi toimituksessa ja pyysi huomauttamaan, että autoilijat saisivat nyt olla erittäin varovaisia. Nyt on teillä jää pöherölumen alla ja autot eivät pysähdy helposti. Tätä naisihmistä pelotti pyöräileminen tiellä. Autoilijat eivät hiljennä pyöräilijän kohdalla tai yritä väistää vaan pyyhältävät vauhdilla ohi. Monen vanhuksen tai lapsen pyöräily tuiskulumen peittämällä tiellä on hyvin epävarmaa ja helposti voi horjahtaa ajoradalle. Tässä piilee se vaaratilanne, että joutuu yliajetuksi.

Yksi nivalalainen varoitteli puolestaan sillä, että autoilijoiden tulisi muistaa säilyttää riittävä etumatka edellä ajaviin, että ei tulisi yllätyksiä. Nyt on vaikea tai suorastaan mahdoton saada autoa pysähtymään hiljaisellakaan nopeudella muutaman kymmenen metrin matkalla. Näitä kolareita on sattunut ny tämän syksyn aikana ja monta ihmishenkeäkin on menetetty Suomessa viime viikkojen aikana näiden poikkeuksellisten säiden johdosta.

 

Valtakunnassa ei ole kaikki hyvin, tilanne jököttää ja markka kelluu. Työmarkkinaosapuolet ja hallitus uhoavat toisilleen. Kaikki on jämähtänyt kyräilyyn. Kaikki odottavat tilanteen laukeamista, mutta otteet ja puheet tuntuvat kovenevan.

Nyt olisi metsä- ja paperiteollisuudella mahdollisuus kuitata takavuosien miljarditappioita, kun vienti vetää. Tämän tietää työntekijäpuolikin ja uhkaa pysäyttää teollisuuden pyörät. Siinä sitä on solidaarisuutta kansantaloudelle ja työttömille kavereille.

En tiedä kuinka paljon tässä on teatteria, mutta kyllä tämä alkaa ottaa jo päähän tavallisia kansalaisia. Ammattiyhdistyspomojen viuhahduksia ja mustien autojen kolonnoita seuraa televisiokamerat niin kuin itse paavi olisi vierailulla. Jo on kummaa tämä suomalainen kehitys, kun ei pystytä tekemään sellaisia menettelytapoja, että puhumalla pystyttäisiin sopimaan tällaiset asiat. Jokainen syyttää toista osapuolta.

 

Pohdiskeltiin Syväluoman Veikon kanssa Osuuspankin kokouksen jälkeen, että kyllä tällä EY-huumalla on varmasti muitakin tavoitteita kun vapaa kauppa. Viikonvaihteessa tuli televisiosta puolustusvoimain komentajan haastattelu, jossa hän totesi, että Venäjän tilanne on arvaamattomampi kuin koskaan aikaisemmin sotien jälkeen. Nämä lentokonekaupat Amerikan kanssa tehtiin varmaan tätä silmällä pitäen. Olisi turvaa lännestä ja Natosta, jos itärajan takaa alkaa ukkoa lappaa tänne. Koskaan ei tiedä, onko Jeltsin vielä vallassa kahden viikon kuluttua.

Nopeita muutoksia tapahtuu Baltian maissakin. Juuri itsenäiseksi päässyt Liettua on saanut kommunistisen johdon, vaikka miehet kuvailivatkin itseään lähinnä sosialidemokraateiksi. Uusi tilanne Baltian osalta, joka panee länsimaat vähän odottavalle kannalle.

Toinen syy EY-jäsenyyteen taitaa olla teollisuuden kohdalla toivo ja luulo siitä, että Suomessa työaikalainsäädäntö muuttuisi ja palkat ja etuisuudet tippuisivat. Näistä kummastakaan asiasta ei puhuta julkisesti ja kansalaisilla on hyvin vähän konkreettista tietoa siitä, mitä tämä liittyminen Suomen kannalta merkitsee. Suomalaiset ovat aina katsoneet esimerkkiä Ruotsista ja siellä EY-vastaisuus näyttää kasvavan. Samalla kasvaa varmaan Keijo Korhosen osakkeet presidenttipelissä. Aika näyttää.

21.11.1992

 

Tätä kirjoitettaessa ei ole lopullisesti tiedossa minkälainen työmarkkinaratkaisu siitä syntyy. Kyllä se osaa olla mahdollisimman hankala tilanne hallituksellakin. Juuri kun olisi saanut valoa näkyviin ja teollisuutta tuottamaan, niin tuli ulkoiset tekijät, eli Ruotsin devalvaatio. Se pani pakan uusiksi kokonaan. Ahon hallituksella on huonoa tuuria. Jätkät sanoivat ennen, että huono tuuri kestää seitsemän vuotta ja sitten tulee litistymällä kuoleminen. Ahoa ja Viinasta litistetään nyt monelta taholta.

 

Ei sitä turhaan kannattaisi verenpainetta nostattaa näiden maallisten murheiden takia. Ne ovat kuitenkin pieniä asioita, kun antaa ajatuksen laukata tuonne pilvien taakse ja katselee sieltä näitä ay ja EY-asioita. Pieni vimpaus maapallon pyörimäliikkeessä ja navat kääntyvät sivuille ja pallo pyörii toiseen suuntaan. Silloin ei ole väliä sillä, pääseekö Suomi EY:n vai ei. Kaikesta me murehdimme. Ihan suotta. Mitenkäs se sanoikaan Ferdinand Van Der Does Elovaaran Eerolle: – Ikävä asia – unohda pois.

 

Kuuntelin eräänä päivänä kansanradion purnaustuntia. Oli sielä murheita. Yöunet oli mennyt Ahon ja Viinasen näkemisestä. Se on muuten raskas elämä, jos ottaa sellaisen näkökannan, että on itse oikeassa ja muut väärässä. Sitä ei kauan kestä kukaan. Siinä juuri itseään kurittaa. Näissäkin soittajissa oli niin mahdottomasti virtaa ja oma mielipide tuntui olevan vahva. No, tässä syyllistyy juuri samaan asiaan. Eipäs mennä arvostelemaan muita ihmisiä.

 

Nyt on niin tyhjäntuntuinen tilanne, että ei keksi mitään sanomista. Ei se ole hääviä luettavaa se väkisin värkättykään. Sukkien kutojilla on mahdollisuus nakata vinoon koottu sukka piirongin laatikkoon, mutta nämä minun töherrykseni tulevat kaiken kansan nähtäväksi. Kyllä se joskus stressaakin, mutta paatuukin tähän. Hyvää viikonloppua kuitenkin.

25.11.1992

 

Myöhästyneet onnittelut satavuotiaille Korrin kaksoispojille. Montakohan kaksosparia veljeksiä meitä Nivalassa on. Äkkiä tulee mieleen vain Palon kaksoisveljekset. Minun kaksoisveljeni karkasi jo nuorena Keravalle ja sielä on pysynyt. Yhteydenotot ovat jääneet vähäisiksi. Ei ilmeisesti olla kovin sukurakkaita, tai jos ollaan, niin melko ilmeettömästi. Soitellaan kerran kahdessa vuodessa, eikä silloinkaan puhetta riitä minuuttia pitempää. Akat lörisee kolme varttia.

Liekö Korrin ja Palon veljeksille tullut sellaista lankettia, jonka lähetti yliopisto kaksostutkimuksen nimellä. Siinä kyseltiin ummet ja lammet ja intiimejäkin asioita. Ei vaan ole tullut mitään palautetta siitä, minkälaisia ominaisuuksia tai taipumuksia kaksosilla saattaa olla.

Jostain olen lukenut, että identtisillä kaksosilla olisi tuollaisia henkisiä yhteyksiä. Vaikka ovat eri puolilla maailmaa, saattavat ajatella samalla hetkellä samaa asiaa. Se liippaa jo yli ymmärryksen. Kyllä minä pahasti epäilen, että minäkin kaksoisveljeni kanssa ajattelisin samoja asioita. Hän taitaa miettiä Keravan tennisseuran salivuoroja ja minun ajatukseni ovat kovin maallisissa asioissa, eli riittääkö polttopuut talveksi, vai pitääkö niittyladon pohjia purkaa.

 

Olipas heti työviikon alkajaisiksi maanantaina harvinaisen pitkä ja värikäs kokous. Minä luulin, että meijeriasiassa paineet ovat jo kesän aikana purkautuneet, mutta kattia kans. Osuuskuntakokouksessa oli väkeä tuvan täydeltä ja hermot pinnassa. Harvoin menee kokouksen puheenjohtajan valintaan tuntia, mutta tällä kertaa meni. Jäsenluettelon mukaan jokainen kävi heittämässä vaalilippunsa ja tarkistaminen vei ääntenlaskijoilta puoli tuntia. Kun alkuun oli päästy lippuvaalissa, niin mikään ei mennyt äänestämättä läpi ja uurnalla käytiin päivän mittaan puolenkymmentä kertaa.

Voimasuhteet puheenjohtajavaalin osalta osoittivat, että meijerin nykyhallituksen kannattajilla olisi oppositioon nähden pienoinen ylivoima äänin 65 – 60. Mitä pitemmälle päivä kului, sitä suuremman enemmistön hallituksen vaihtoa kannattaneet saivat. Uusien sääntöjen mukaiseen uuteen yhdeksän henkilön hallitukseen tuli vain kaksi vanhan hallituksen jäsentä ja seitsemän uutta. Hallituksella on nyt edessä puheenjohtajan valinta. Se ei liene aivan helppo valinta. Pitäisi löytää auktoriteetti, joka pitäisi joukot koossa.

Nivalan meijerilaitoksen tulosta on nyt vaikea saada selville. Maidot menevät yhteiseen Normilkin tankkiin ja kulut maksetaan yhteisestä kakusta. Se on varmaa numerollista tietoa, mikä tiltitetään osuuskunnalle hankintapalkkiona ja tässä Nivala suurena maidontuottajana ja halvalla keräysorganisaatiolla saa katetta. Jalostuksen tuotto Nivalan meijerin osalta kätkeytyy tuohon Normilikin kokonaislaskelmiin.

Tiistaipäivän lehdissä oli uutinen myös itsenäisiksi jäävien meijereiden markkinointisuunnitelmista. Maitokolmio Sievissä ja Toholammilla, sekä Laaksojen Maitokunta Ylivieskassa ovat omien markkinoiden kannalla. Olen aikaisemminkin todennut, että nivalalaisille jäi vertailukohta Ylivieskan osalta, oliko Nivalan ratkaisu oikea vai väärä kun liityttiin Pohjolan Maitoon ja sitä kautta ajauduttiin Normilkiin, joka uhkaa lyödä lapun luukulle Nivalan meijerin osalta.

Mielipiteet tässä asiassa hajoavat. Sellaisetkin maidontuottajat, jotka ovat mukana joko Nivalan valtuustossa tai kunnanhallituksessa ajattelevat niin, että maidontuottajilla ei ole mitään velvollisuuksia Nivalan kaupunkia kohtaan ylläpitää meijeriteollisuuden työpaikkoja, jos keskittämisellä saadaan parempi tuottajahinta. Toiselle puolelle tuottajakuntaa merkitsee oman meijerin loppuminen kipeää itsetunnon iskua ja pelkoa itsenäisyyden menettämisestä sekä siitä, että Nivalan maidontuottajat joutuvat vain keskitettyjen investointien maksumieheksi ja työpaikat menevät muualla. Ei se kipu – vaan se häpeä.

Söyringin Kaija näkyi otsikoineen Keskipohjanmaahan, että hajaannuksen ajat ovat lähellä. Kokouksen loppupuolella mielipiteet kääntyivät kuitenkin sovinnollisemmaksi ja toivoisi, että mitään repeämisiä ei tapahtuisi. Se olisi tappio kaikille.

 

Perjantai-iltana avataan joulukatu. Edellisvuosina samaan ryysikseen on liittynyt Eränkävijäin hirvivelli ja porukkaa on ollut liikkeellä. Nyt hirvivelli oli viikon aikaisemmin. Toivottavasti väkeä löytyy liikkeelle ilman hirvivelliäkin ja pakkanen lauhtuu siihen mennessä. Nivalan kauppiaat ovat varautuneet asiakkaisiin monella tavoin. Elinkeinoasiamies Marja Hellen-Valtanen puhuu. Palokuntapojat hauskuuttavat tonttuleikeillä ja yrittäjien hallituksen jäsenet jakavat karkkia. Tulkaapa lämmittelemään joulumieltä.

28.11.1992

 

Pitää vieläkin palata tuohon Nivalan Osuusmeijerin kokoukseen, josta näyttää tulevan jälkimaininkeja. Heti keskiviikkona sain tulisia puhelinsoittoja meijeriltä, että Nivalan meijeri ei tuota tappiota.

Olin ainoa toimittaja, joka oli paikalla kello 17 saakka tuossa kokouksessa. Kirjoittelin tällä kertaa varmuuden vuoksi muutamia numeroita ja tietoja ylös Hytösen puheesta. En tunnistanut selän takaa sitä meijerin jäsentä, joka kysyi Hytöseltä, että paljonko Nivalan Osuusmeijeri yksikkönä tuottaa tappiota.

Hytönen piti pitkän esitelmän siitä, miten eri tuotteiden hinta vaihtelee ja tällä hetkellä nestemäiset tuotteet, kuten maito, piimä, voit ja rasvat tuottavat hyvin ja kaikki juustolat tappiota. Myös Nivalan juustola ja erityisesti Salaneuvos ja Gouda. Hytönen jatkoi, että meijereille maksetaan kuitenkin yhdenmukainen hinta, olivatpa ne juustomeijereitä tai maidon pakkaajia. Tulos tasataan Normilkissa.

Huonosti ei ole Normilkilla siitä huolimatta mennyt. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja oli kasvanut 40 miljoonasta 80 miljoonaan. Tässä on pikkuinen ajattelun paikka. Miten tulos on Nivalan liittymisen jälkeen Normilkiin kaksinkertaistunut, mutta sitten ilmoitetaan, että Nivalan yksikkö tuottaa tappiota.

Ei ihme, jos tämä uutinen otti meijerin työntekijöitä kupoliin. Siellä on tehty töitä ja toteutettu säästöjä ja työntekijöille on osoitettu kalvoilla ja numeroilla, että yksikkö tuottaa voittoa. Sain eräältä taholta huhutiedon, että samanaikaisesti Pohjolan Maito olisi tuottanut 30 miljoonaa tappiota. Nämä ovat Normilkin sisäisiä asioita ja yhtiönä sen ei tietysti tarvitse kertoa numeroita julkisuuteen eri yksikköjen sisäisten kustannuslaskelmien osalta. Ei minulla ole vieläkään mitään todellista tietoa näistä asioista, mutta kirjoitan sen mitä olen kuullut.

Sain kolmisenkymmentä puhelinsoittoa, joissa pyydettiin puhdistamaan meijerin työntekijäin maine. Se olisi minulle mieluinen tehtävä. Pyydettiin soittamaan Esko Jussilalle. Tein työtä käskettyä. Jussila vastasi tähän tiedusteluuni ensin avoimesti, että kyllä heillä on sisäinen laskenta, eikä Nivalan yksikkö tuota tappiota. Samalla hän kuitenkin heti totesi, että ei Hytönen ole varmaan näin tarkoittanut ja Normilkilla on omat laskutapansa koko yhtiötä koskevina. Samalla Jussila ymmärrettävästi totesi, että ei hänellä ole valtuuksia antaa meijerin sisäisiä lukuja julkisuuteen eikä mennä oikomaan toimitusjohtajan puheita.

Tällainen oli keskustelu. Vetäköön jokainen omat johtopäätöksensä tai hankkikoon parempaa tietoa. Ymmärrän hyvin meijeriväen loukkaantumisen ja huolenaiheen omasta työpaikasta.

 

Eilen illalla sain tiedon, että Laina Kivelä oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Pysähdytti. Tutustuin Laina Kivelään ensimmäisiä kertoja joskus 1960-luvulla. Hän oli tullut Afrikasta lomalle Suomeen ja kotiseudulleen Nivalaan. Vaikka Laina olisi vuosikymmenien työn jälkeen voinut viettää leppoisia lomapäiviä, ei hän jättänyt työtään täälläkään.

Laina asui sisarensa perheessä Junttilan koululla, kävin häntä jututtamassa ja hän ahersi raamatun käännöstyön parissa. Laina on tehnyt suururakan kääntäessään raamatun Ambo kavangon kielelle.

Sen jälkeen tapasin hänet yhdessä piispa Aualan ja hänen puolisonsa kanssa. Piispa kävi kaksi kertaa Nivalassa ja oli tietenkin Lainan vieraana. Nämä kaikki ovat olleet erittäin mieliin painuvia tapahtumia. Laina Kivelässä personoitui kaikki se pyyteettömyys, nöyryys ja ystävällisyys, mikä ihmisessä on jaloimpia ominaisuuksia. Hänen vaatimaton persoonansa säteili sellaista voimaa, joka rikastutti lähiympäristöä. Hän oli omalla esimerkillään sellainen elämän vahva peruspilari, joka loi turvallisuutta. Nivala on menettänyt yhden kansainvälisesti arvostetun ihmisen, lähimmäisen, tuttavan ja ystävän. Laina Kivelän työ elää. Se elää Namibian kansan sydämissä, täällä kotimaassa ja Nivalan ihmisten mielissä.

 

Eräs ihminen piipahti tässä toimituspöytäni vieressä. – Mitenkähän tästä osaisi nätisti kirjoittaa, että ihmiset eivät loukkaantuisi, vaan ryhtyisivät ajattelemaan kotimaisesti. Minä katselin kaupassa, kun yksikin eläkeläinen osti yli kahdella sadalla markalla ulkolaista linnunruokaa ja ulkolaista kissanmakkaraa. Se on kaunis tapa, huolehtia luomakunnan eläimistä. Minun mieleeni tuli vain, että eikö noita lintuja ja kissoja voisi ruokkia kotimaisilla jyvillä ja eväillä. Nythän on viljastakin ylituotantoa ja jos jokainen käyttäisi lintujen ruokinnassa kotimaisia jyviä, niin ei menisi rahaa niin paljon ulkomaille. Voisi isännät tuoda torille ja kauppoihin itse pakkaamiaan pussukoita. Näin kertoi tämä vieras. Siinähän on itua.

5.12.1992

 

Perinteiselle maataloudelle povataan huonoja aikoja. Ei uutisia, etteikö pirunkuvia maalattaisi seinille. Näihin asti nivalalaiset ovat luottaneet vain maitoon ja lihaan. Kotimaan kulutus on laskenut ja vienti ulkomaille tulee vaikeutumaan vaikka kuinka marssittaisiin. Jotain tarttis tehdä, että savuja sivukylillä säilyisi. Torstai-illan uutisissa väläytettiin juvalaista ideaa. Tai olikohan se nyt Juva. Sielä isännät ovat liittyneet yhteen ja perustaneet luomumeijerin. Kolmisenkymmentä karjankasvattajaa ja maidontuottajaa on päättänyt hankkia lakkautetun meijerin ja käynnistää itse luomumaidon ja –tuotteiden valmistamisen. Suunnitelmissa oli perustaa vielä lähivuosina luomulihan teurastamo.

Miksi nivalalaiset ajavat aina jälkijunassa? Pakinoitsin aikoinani tästä aiheesta, kun Järvikylän täydessä tuotantokunnossa olevaa kylämeijeriä kaupattiin. Siinä olisi nyt valmis luomumeijeri nivalalaisille. Voitaisiin kirnuta voit ja purkittaa maidot ja miksipä ei pienimuotoista juustonvalmistustakin. Tälle meijerille kävi kuitenkin niin kuin kävi. Ei ole kuin seinät pystyssä. Kaikki tuotantolaitteet hävitettiin. Onneksi löytyi edes sellainen asukas, joka kunnosti siitä perheelleen kodin.

No, jos nyt aikoisi tuottaa luomutuotteita, maitoa ja lihaa, niin kiire tulee. Yksityisen tilateurastamon perustamiseen vaaditaan ensi vuoden alusta valtion tai EYT:n lupa. Onneksi Patakorven mies ehti panna teurastamonsa alulle. No, onhan se lähellä Nivalaa, mutta nivalalaisen kunniantunnon kautta väärällä puolen pitäjänrajaa.

 

Itsenäisyyspäivän aikaan sopii jokaisen muistella omia sotamuistojaan, vaikka ei kuulukaan varsinaiseen sotapolveen. Meitä sota-ajan lapsia on kuitenkin paljon ja meilläkin olisi jotain sanottavaa. Kukaan meistä ei kadehdi rintamamiesten tai kotirintamanaisten saamia huomionosoituksia, mutta kyllä se sota meille keskenkasvuisillekin oli kovaa aikaa.

Kun miehet olivat sodassa, niin keskenkasvuiset kossit joutuivat ponnistelemaan miesten tehtävissä. Piti hoitaa hevoset, ajaa rangat metsästä ja pullistaa heikoilla eväillä niin, että jokaisella sen ajan mieheksi selvinneellä on peräpukamat, mahahaava, nivustyrä ja aivoissa paha henkinen ruhje. Koko kansaa se sota kuritti.

Ensimmäiset perhekohtaiset muistot olivat, kun heti talvisodan ensimmäisellä viikolla tuli tieto naapurin pojan kaatumisesta ensimmäisenä talvisotapäivänä. Oma isäni kuului jo niin sanottuun nostoluokkaan ja hän aliravittuna oli saanut vapautuksen talvisodasta. Jatkosodassa tarvittiin niin paljon tykinruokaa, että sinne kelpasi nilkut ja vaivaiset.

Muistan erään kesäisen illan, kun Palosaaren Aali tuli meille ja juttelivat kovin hiljaisina verannan porstualla. Molemmille oli tullut määräys olla huomenna Haapajärvellä koulutuskeskuksessa. Molemmille jäi pieniä kakaroita kotia ja mielialat olivat sen oloiset. Niin häipyivät miehet seuraavana aamuna.

Kuuntelimme päivittäin Haapajärveltä kuuluvia tykinlaukauksia. Sieltä on matkaa kotiimme 20 kilometriä, mutta reserviläisten kovapanosammunnat kuuluivat kuulaina kesäiltoina hyvin Veelanninpuhtoon ja edemmäksikin.

Siltä tieltä Palosaaren Aali ja isäukkokin vietiin sitten Kannakselle, jossa oli kovat rytinät. Isä-Ville oli siitä poikkeuksellinen mies, että vaikka hän eli lähes 70-vuotiaaksi, ei hän koskaan kotona ja tuskin muuallakaan kertonut sanallakaan näistä sotatouhuista. Ei ainakaan ole jäänyt mieleeni. Äitini kertoi kerran saaneensa tiedon, että täydennysmiehet olivat jossain Säkkijärven ja Miehikkälän luona koulutuksessa ja linnoitustöissä. Vasta Pysäyksen Heinon synttäreillä kuulin, että sielä se oli isäukkokin ollut kaukana nykyisen Venäjän puolella linnoitustöissä ja ammusten ajossa, mihin yleensä täydennysmiehinä tulleet nostomiehet sijoitettiin. Liekö ollut mikään sotasankari. Siitä ei ole koskaan puhuttu. Meni kun vietiin. Onneksi tuli hengissä takaisin ja kerkisi opettaa monta tarpeellista työtä, miten elämässä pärjätään. Ne neuvot olivat varsinaisesti varsitöihin, eli ojankaivuuseen ja juurikankuokkimiseen. Sankareita olivat hekin, jotka sodan jälkeen maata asuivat. Mikä ministerinä tai meijerin johtokunnassa, minun isäni rautatietä rakentamassa tai kanavaa kaivamassa. Kaikille meille kuuluu hatunnosto, vaikka renikoita sataa harvoille.

9.12.1992

 

Itsenäisyyspäivän juhlat ovat ohi. Nyt puhutaan jo millaista on sitten, kun vietetään itsenäisyyden 100-vuotisjuhlia. Vähän ristiriitaa, kun toisaalta ollaan myymässä itsenäisyyttä.

 

Linnan juhlissa ja televisiossa ja radiossa haastateltiin eri kansalaisia: miltä nyt tuntuu. Tuntuuhan se varmasti makealta linnan juhlissa seisoa frakki päällä ja isot kunniamerkit rinnassa, vaikka olisi takana millaiset pankkikriisit tai poliittinen ura.

Me käytiin itsenäisyyspäivän pääjuhlan kahvitauon jälkeen tupakalla Kyösti Kallion koulun pihamaalla. Pienenevä porukka ja kaikki tuttuja. Mastolan Urho oli yksi niistä ja tietenkin Rättyän Lauri ja Muilun Yrjö.

Mastolan Urho porukan vanhimpana alkoi muistelemaan ensimmäisiä itsenäisyyspäivän muistojaan. – Minun mieleeni on jäänyt ensimmäinen itsenäisyyspäivä vähän ikävällä tavalla. Muistan poikasena sen, kun äitini itki ja noitui. Isä ja muutama muu Karvoskylästä oli viety kirkolle Suojeluskuntaan ammuttavaksi. Isäni oli muutaman muun miehen kanssa puuhaamassa Karvoskylälle työväenyhdistystä. Niin kuulin myöhemmin. En ihmettele, jos äiti oli toivoton. Milläs hän olisi meidät kakarat elättänyt? Niin sitä oltiin siinä luulossa, että isää ei enää koskaan nähdä, muisteli Mastolan Urho ja tarkkana miehenä tumppasi nortin puoliväliin ja natsan tarkasti takaisin pussiin.

Jatko oli Urhon puheelle kuitenkin iloisempaa kerrottavaa. – No, sinnehän se oli teloituslautakunnan eteen vieneet isän ja nuo naapurin miehet. Liekö ollut sattumaa, että paikalle oli sattunut Kyösti Kallio ja silloinen kirkkoherra Lauri Mustakallio. He olivat saaneet estettyä miesten ampumisen kertomalla, että eiän nämä miehet ole tehneet mitään rikosta ja miten kalliiksi se tulee kunnalle elättää näiden ammuttavaksi aiottujen kakaralaumat. Kallion ja Mustakallion puhe oli tepsinyt ja niin miehet pääsivät palaamaan iltasella kotia. Mustakallion kohdalta tämä ymmärrys jatkui minunkin osalleni saakka, sillä pääsin jo pikkupoikana pappilan rengiksi, muisteli Mastolan Urho myhäillen.

 

Nivalassa nämä tappamiset jäivät, vaikka siihen suuntaan vaikuttavia voimia olikin. Ensimmäisen vapaussodan kahinoissa kaatui punaisten luodista Ylivieskan asemalla heti ensimmäisenä kahinapäivänä yksi nivalalainen. Vastapainoksi ammuttiin yksi punaisten puolelta vangiksi saatu ja pistettiin avannosta Kalajokeen. Mies löytyi keväällä jäiden sulettua ja syyllisetkin saatiin selville, mutta niissä olosuhteissa ei yhden ”punikin” tappamisesta juuri hälyä nostettu, jos ei maksettu tapporahaakaan.

 

Paljon raakempaa oli elämä noihin aikoihin Etelä-Suomessa, jossa oli kartanot, torpat, torpparit ja mäkitupalaiset. Kiertelimme kerran edesmenneen appiukkoni kanssa Uudenkaupungin, Kalannin ja Ruskon hautausmaita ja hän kertoi noita traagisia tarinoita, miten ihmishenki ei sielä ollut koirankaan arvoinen. Olipa sitten kyse kartanonherrasta tai torpparista.

Kostoiskuja tehtiin ja murhattiin silmittömästi. Kaunaa oli syntynyt siitä suuresta yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, joka vallitsi niihin aikoihin Etelä-Suomessa ja varsinkin Varsinais-Suomessa.

Meidän onni on ollut siinä, että on kaikki oltu niin tasaisesti köyhiä ja naapureista riippuvaisia, että tällaisia juopia kansanryhmien välille ei päässyt syntymään. Ehkä osansa oli myös kahdella voimakkaalla herätysliikkeellä, jotka jo silloin vaikuttivat Nivalassa vahvasti.

Lahtari- ja punikki-sanaa ei ole kuultu enää vuosikymmeniin ja meillä on ollut helpompi unohtaa nuo 1918 vuoden katkerat tapahtumat.

 

Muisteltiin siinä miesparvessa myös jatkosodan maaottelumarssia, jossa mitattiin suomalaisten yksimielisyyttä. Olen kertonut moneen kertaan sen, miten vanha, arvostettu Kahman Arvikin käveli tuon marssimatkan, mutta totesi joka askeleelle höpsis-höpsis.

Koivisto kaipaili meiltä eräänlaiselle maaottelumarssille yksimielisyyden nimissä, että voisimme välttää nyt itsenäisyyttämme uhkaavan vaaran, eli ulkomaisen velkaantumisen. Se olis presidentin huolenaihe. Tarttis tehdä jotakin niidenkin, jotka sielä linnan juhlissa mitaleitaan kilistelivät. Sailaksen Raimo sai komean kunniamerkin, vaikka onkin ollut parjattu mies tässä valtakunnassa kuuluisan paperinsa kanssa. Ehkäpä tämä oli Koiviston henkilökohtainen huomioiminen, sillä Raimohan tätä asiaa on vuosikaudet jauhanut. Onnea vain Raimolle.

12.12.1992

 

Koskenperällä on puhkeamassa vesikapina tai pitäisikö sanoa järvikapina. Raamit samanlaiset kuin vuosikymmeniä jatkuneessa Erkkisjärven tapauksessa. Intressit eroavat. On niitä, jotka haluaisivat säilyttää järven järvenä ja toiset haluaisivat vain hyötynäkökohtia. Kauneus- ja virkistysarvot eivät merkitse näille hyötyajattelijoille mitään.

Torstai-iltana oli kaupungintalolla kiivas kokous, jonka aiheena oli Koskenperän takalistoilla olevan Suojärven kohtalo. Tämä pieni, nimensä mukaisesti suojärvi, on yksinomaan Hosion numeron omistuksessa. Järven takana on kuitenkin haapajärvisten omistamat soiset metsämaat, jotka haluttaisiin hyötykäyttöön.

Suojärvi on yksi niistä vähäisistä Nivalan järvistä, jotka ovat olleet alueensa asukkaille ikimuistoisia kalastuspaikkoja ja tämänkin järven rannalla on puolenkymmentä mökkiä. Sinne mennään kesäisin viikonloppuina luonnonrauhaan. Suojärven ympäristö on myös alueen  parhaita hillamaita.

Yläpuolisten metsänomistajien ja Tapion toimesta suota on ojitettu viime vuosina reippaasti. Joel Hosio kertoi, että ojitus on tapahtunut täysin lainvastaisesti. Metsäojat on laskettu suoraan järveen ilman lain vaatimia saostusaltaita. Jos näin todella on tapahtunut, se on ruma temppu Tapion taholta.

Aikanaan tästä järvestä on otettu käyttövettä Makolan kaivokselle. Silloin yhtiön toimesta rakennettiin laskuojan suulle pohjapato. Nyt riidellään siitä, että pohjapato on liian korkea ja vesipinta 40 senttiä yli sallitun. Joel Hosion mukaan järvessä on vettä nykyisellään metrin verran ja jos tuo 40 senttiä pudotetaan pois, niin silloin järvi on menetetty. Nyt järvessä elää vielä hauki ja ahven ja siinä mielessä sillä on virkistyskäyttöä. Vesipinnan laskeminen merkitsisi myös hillakasvuston menettämistä.

Nämä hyötynäkökohdat ja kauneusarvot jakavat miltei kaikessa ihmiset jyrkästi eri leireihin. Tässä neuvottelussa sovittiin kuitenkin niin, että Nivalan ympäristölautakunta saa luvan keväällä juoksuttaa vesipintaa alemmas ja järven kohtaloa seurataan tulevaisuudessa.

 

Kaksi päivää on paasattu Eduskunnasta välikysymyskeskustelun kautta pankeille menevistä valtavista rahasummista. Kukaan ei tunnu pääsevän poliittisista päättäjistä toisensa niskan päälle, vaan syyllisiä ollaan ilmeisesti kaikki.

Viinanen ja Aho ovat luvanneet, että pankkeja ei päästetä vähällä. Velallisia ei saa kiristää ja pankkien on ryhdyttävä saneeraamaan kustannuksia kovalla kädellä. Miljardeja on jo jaettu, mutta eipä ole paljon saneerausrintamalla tapahtunut. Nyt puututtiin myös pankinjohtajien palkkoihin. Kyllä oli aikakin. Pankinjohtajat ajoivat 1970-luvulta lähtien palkkahierarkiassa reilusti yli lääkäreiden, kunnanjohtajien, tohtoreiden ja piispojenkin. He olivat onnistuneet neuvottelemaan sellaisen palkkahissin, joka oli sidottu pankin taseeseen. Ja kun muistetaan 1970-luvun inflaatiot ja 1980-luvun kasvut, niin pienen pitäjänkin pankinjohtajan palkka nousi tällä laskelmalla kymmeniin tuhansiin markkoihin, ellei paikallinen johtokunta ollut niin jämäkkä, että olisi jarruttanut tätä kieroutunutta kehitystä. Tästä palkkakehityksestä johtuenkin pankinjohtajien arvostus kasvoi yli kohtuuden ja jalat irtosivat maasta. Nyt tähänkin asiaan on tulossa toivottavasti korjaus ja menetellään samalla tavalla kuin yksityisellä sektorillakin. Joka toinen ukko välistä pois ja palkkojakin alas.

 

Hetkeksi pois ikävistä maallisista asioista. Kävin välillä vaikuttavassa surujuhlassa. Laina Kivelää saateltiin haudan lepoon. Se oli vaikuttava tilaisuus.

Laina pääsi jouluksi kotiin. Siunaustilaisuus oli aurinkoisena adventinajan päivänä. Ehkäpä Laina Kivelä poismenollaan sai vielä meidät ajattelemaan lähestyvää joulua, sen merkitystä ja tämän maallisen hömpötyksen toisarvoisuutta.

16.12.1992

 

Vanhuus ei tule yksin. Sen koin taas viime perjantaina. Kirjoitin Töllinperän kaivosvaltauksista ja kävin edellisenä päivänä haastattelemassa kylän asukkaitakin. Välillä piti käydä Laina Kivelän siunaustilaisuudessa ja palata takaisin. Tästä Töllinperän kuulumisista jäi tekstiosa kokonaan pois ja eikä kukaan toimituksessa uskaltanut tulla hakemaan minua muistotilaisuudesta ja Laitalan väen kuvat menivät lehteen ilman kommentteja.

Kävin ensin Hiturassa. Jalo oli lähtenyt jelppimään tyttärensä muuttopuuhissa. Roinilassa oli ystävällinen vastaanotto jälleen, mutta Maija ja Matti vastasivat nauraen, että heillä ei ole valtauksia, kun he ovat jo mäkitupalaisia ja omistavat vain tontin ja talon. Neuvoivat menemään Kuusiniemeen ja Laitalaan. Sinne on tullut valtauskirjeet.

Kuusiniemessä Inkeri asuu nyt yksin. Toivon voimat loppuivat tänä syksynä. Yksikään Kuusiniemen lapsista ei ole jäänyt Nivalaan. Kolme on Helsingissä ja yksi Etelä-Pohjanmaalla. Vaikka välimatkat ovat pitkät, ei äitiä ole jätetty yksin, puhelimet pelaavat. Inkeri kertoi heille tulleen valtauskirjeen, mutta ei löytänyt sitä ensihakemalla.

Laitalan Sakari-isäntä oli jauhamassa ohria aitan edessä. Kivet panivat tämän vuoden ohrille, että tissun tassun eikä jyrin järin…

Pysäytettiin mylly ja mentiin tupaan katselemaan kaivospapereita. Siiri-emäntä tuli tervehtimään pirteänä, vaikka totesikin, että hänellä ei ole enää muuta kuin keppi, jolla hän sentään vielä pojille kuria pitää. Lämpöiset näyttivät olevan veljesten ja äidin välit. Juteltiin siinä Siirin kanssa Kukkolan suuresta sisarusparvesta, joista yhdeksän on vielä elossa. Havukan Leukko katraan vanhimpana virkuin ja joka päivä työssä käyvä. Leukko käy tarkastamassa kirkonkylän kellomarkkinat kolmipyöräisen kanssa joka päivä. Siiri jo ukkeili, että ihan pelottaa millon se jää auton alle sen härvelinsä kanssa. Päädyttiin porukalla siihen toteamukseen, että jos Leukon mopo nostettaisiin orrelle ja estettäisiin hänen ”työmatkansa”, niin hän olisi pian käsin käänneltävä sänkypotilas. Antaa Leukon ajella ja hoitaa virkaansa, siinähän pysyy mielikin virkeänä.

Muuten Laitalan isäntä totesi, että ei tässä kuudella lehmällä ja muutamalla mullilla olla eurokunnossa, mutta päivästä toiseen mennään. Vieras tietää sen verran, kun tuntee Kukkoloita ja Poikkimäkiä, että mennään parhaasta päästä. Muuten eivät kyläläiset malminetsintää vastustaneet, vaan totesivat, että löytyisi heti kunnon köntäle.

 

Sitä köntälettä etsitään nyt Kalajoen pohjoispuolelta. Kairauskone on siirtynyt Palokkaanojan suuhun siihen Viljamaan Aarren sorsanruokinta-automaatin viereen. No, nythän siinä voi rauhassa rymistellä, eikä sorsat häiriinny. Sinne se näyttää suunta vetävän Haapaniemen Oivan ja Eskolan veljesten lantaasia kohti.

19.12.1992

 

Kirkkoherra Heikki Hurskaisen seuroissa kerrottiin torstai-iltana, että edellisen kerran on Nivalassa vietetty papin synttäreitä 60 vuotta sitten, kun Lauri Mustakallio täytti 60 vuotta. On sattunut niin sopivasti, että täysiä vuosia ei sattunut aikaisemmille papeille Nivalan palveluvuosiin tai sitten eivät juhlineet.

Kyllä äityivät muuten ukot pitämään hyviä puheita noissa Heikin seuroissa. Mistähän lienevät niin hyvän fiiliksen löytäneet. En muista, että koskaan aikaisemmin olisin ollut tilaisuudessa, jossa kuulin niin loistavasti rakennettuja ja lämpimiä puheita. Ei ollenkaan tullut mieleen, että mitähän hyvää ohjelmaa siellä telkkarissa nyt menisi, eikä ajatukset muutenkaan lähteneet laukkaamaan pois tilaisuudesta.

 

Joulu lähestyy. Mistähän löytyisi se joulufiilis? Näin joulun alla sitä miettii, kun katselee raamatunhistorian leppoisia paimenkuvia kedoilta, että olemmekohan menneet 2000 vuotta aivan väärään suuntaan. Onko ihmisen onnellisuus parantunut? Onko demokratia tuonut tasa-arvoisuutta? Onko ihmisen työ tullut helpommaksi, kun on keksitty koneita ja laitteita?

Tuskin oli 2000 vuotta sitten työttömiä paimenia, metsästäjiä tai viljelijöitä. Tuskin oli pankkikriisejä ja ketään ei ajettu pois kotoa maksamattomien vuokrien takia.

Vaikka koko maapallon väkimäärä mahtuisikin tällä hetkellä Inarinjärven jäälle, niin onko meitä kuitenkin liikaa, niin kuin vasta 60 vuotta täyttänyt Pentti Linkola toteaa.

Miten jaetaan tänä päivänä nuo Luojamme siunaamat viisi leipää ja kaksi kalaa? Tämä tarina ei ainakaan kerro, että ruuan päältä olisi tullut tappelua. Tänään me jaamme nämä leivät ja kalat aivan toisin perustein. Leipä jaetaan työmarkkinajärjestöjen kabineteissa ja valtakunnan päättäjien käräjäkivillä. Siinä katsotaan vahvimman oikeudella. Kohtuullinen määrä työttömiä pitää kansantalouden kurissa ja tehokkuus säilyy. Vähitellen alkaa tulla siihen tulokseen, että lievä perääntyminen kaikesta tästä olisi meille ihmisille onnellisempi ratkaisu.

Ei se ihmisen onnellisuus ole kiinni sellaisista tekijöistä kuin ostovoiman lisäys, peruskoron alentaminen tai työllisyyden parantaminen. Hurskaisen Heikki vastasi viisaasti, kun Kalajaskan toimittaja kysyi syntymäpäivähaastattelussa, että onko tehnyt mieli koskaan muuttaa isompaan tai pienempään paikkaan. Heikki vastasi, että muuttokuormassa on aina ongelmat mukana, jos niitä yrittää paeta.

Meidän ongelmatkin ovat varmasti paljon oman puseron sisällä. On niin vaikeaa monen luopua saavutetusta. Kuitenkin näiden saavutettujen etujen pohdiskelu olisi terveellistä. Mitä ovat taloudelliset tekijät terveyden, perheen, hyvien ystävien ja oman mielenrauhan rinnalla. Näistä värkeistä se pitäisi löytyä myös joulumieli.

23.12.1992

 

Se joulunalus oli mennyt ilman suurempia kommelluksia. Muurikin on pysynyt kasassa jouluaattoon asti. Asuttiin jo Veelannin pitkässä päätykamarissa. Samassa huoneessa koko pesue.

Joulun bisnekset oli aloitettu jo hyvissä ajoin. Reunan Soinilta oli saatu osoite ja mallit joulukorteista. Kustannusala tuli silloin ensi kerran tutuksi. Tilattiin joulukortteja Arvi A. Karistolta tukkuhintaan. Oli keskikoko, kaunis kullattu ja iso kortti. Näitä sitten myytiin taloihin ja siitä tuli kauppavoittona mukavat taskurahat, kun kotona ei yleensä saatu rahaa.

Omaan käyttöönkin joulukortteja tarvittiin. Jo hyvissä ajoin lähetettiin kortit niille harvoille tutuille, joita oli Karvoskylän rajojen ulkopuolella. Kaksoisveljeni kanssa lähetimme tietenkin kortin meidän evakkoperheeseen Kuhmoon. Ystäviä, joiden kanssa olimme tavanneet kolmivuotiaina, mutta ei sen jälkeen. Tämä kortti on pysynyt minun ja kaksoisveljeni muistissa: ”Neiti Aino Makarof, Kuhmo Vieksi Näätäniemi. Samalla osoitteella laittoi vanhempi veljeni Erkki kortin perheen Oili-tyttärelle. Vanhemmat laittoivat oman korttinsa. Jotenkin tämän evakkoperheen kanssa jäi lämpimät välit, vaikka ei sen koommin heistä kuultu.

Osa korteista meni Marjoniemen koulun kuusijuhlassa, joka oli vuoden kohokohta. Keittäjä-vahtimestari, Alkulan Riikka, oli kuusijuhlaan leiponut jokaiselle nisu-ukon. Eikä Riikka joulun alla motkottanut ollenkaan, vaikka tulimme kouluun jo seitsemän jälkeen, kun Riikka uuneja lämmitti. Muulloin se piti kauhiat motkotukset, että nuo veelanninpuhtolaiset tulee jo puolilta öin koululle, kun pääsevät lämpimiin huoneisiin.

Riikan sykärevakka oli tampuurin nurkassa ja sinne pantiin joulukortit: ”Koululainen Lauri Marjoniemi tällä kuusella J.S.” Tällä kuusella tarkoitti, että kortti oli annettu koulun kuusijuhlassa. Loput kortit jätettiin sitten jouluaamun postiin.

Tuli sitten jouluaatto. Kuusi haettiin, mutta sille ei tahtonut löytyä paikkaa. Iso muuri vei neljänneksen hyötyalasta. Sängyt ja minun mielestäni kohtuuton määrä solokkuämpäreitä lopun tilan. Vielä piti heittää tila ”yöjunalle” eli kusiämpärille. Oli siinä jouluaamuna melkoiset tuoksut. Kuuden ihmisen yölliset normaalit ruumiintoiminnot, poltetuista kynttilöistä, edellispäivän leipomuksista, ja kitkuavasta öljylampusta jäävät tuoksut sulautuivat yöjunan hajuihin ja länkinaulan suunnasta tuleviin hikisiin hevosvaljaisiin ja hamustoihin liittyvä tuttu haju. Enemmän oli mirhamia, kuin ortodoksikirkossa pääsiäismessun jälkeen.

Aattopäivänä isä oli käynyt kirkolla. Paperinen kantopussi näkyi ilmestyneen maantiepuoli-ikkunan verhon kannatinnaulaan. Isä varoitteli, että siihen ei saa koskea, se on Myllykankaan Eevan kassi ja hän tulee hakemaan sen iltasella. Epäilyt heräsivät. Isä oli liian rehellinen ja mielikuvitukseton tyyppi. Muutoinhan kotimme olisikin ollut paljon rikkaampi. Äiti lähti navettaan ja isä talliin. Minä hyppäsin pöydälle ja tarkoitus oli vähän katsastella  mitä tässä Eevan kantokassissa oli. Tuli kovat torut sisaruksilta ja piti hillitä utelias luonne.

Niin päästiin joulusaunaan. Sauna oli silloin siinä Leppäniemen eli Urpelan rajalla. Me kossit mentiin ensilavoille. Äiti jäi paistamaan joulunisuja. Karautettiin sitten kaksoisveljeni kanssa kilpaa alasti tupaan. Kaikessa oli kilpailu. Sitten se tapahtui. Miksihän sitä aina piti Jaakolle sattua? Silloin onnistuin päihittämään Martin, vaikka hän olikin muutoin minua. Porhalsin tupaan ja suoraan yli uunista nostettujen nisupeltien.

Voi taivas sitä metakkaa. Ensin älähdin tietenkin minä. Palavan kuuma nisutommi jalkapohjassa minä kinkkasin pitkin huonetta. Sitten älähti äiti ja siinä huudossa oli jotenkin sydäntäsärkevää toivottomuutta: – Saahan sitä yrittää joulua tehä ja vähistä jauhoista leipua ja näin käy jumalanviljalle. Metakan kuultua siihen tuli Fannikin köykikamarista siunailemaan: – Kristuksen juhla on tulossa ja tämmöstä jumalatonta meininkiä.

Kun kysymyksessä oli Jaakko ei sellaista mahdollisuutta huomioitu, että se olisi ollut vahinko. Syytökset oli kestettävä. Haikeana ja toivottomana vilkaisin tuohon Pysäyksen Eevan kantopussiin, että ei taida Jaakolle herua tänäkään jouluna mitään. Sainhan minä sentään puolitommia nisua, johon jalkani oli osunut. En muista tuliko tuosta kassista minulle muita lisukkeita. Vihdoin kaiken rauhoituttua kömmin tuohon kolmen veljeksen päästävedettävään. Jotenkin nöyrällä mielellä taivuin siihen, että minulle jää jalkopää. Joulumieli oli kovin ristiriitainen unta odotellessa. Jäljestä päin olen lohdutellut itseäni. Marilyn Monroen ja muiden julkkujen jalanjäljet on ikuistettu Broadwayn kylmään asfalttiin. Minun sentään uunilämpimään joulunisuun.

30.12.1992

 

”Kirjeen sulle kirjoitan ja kuorehen ma laitan…”

 

Tämä on sitten vuoden viimeinen kirje lukijoille. Satakunta kirjettä vuodessa. No, ei tämä aivan yksipuolista kirjeenvaihtoa ole. Vastinettakin tulee. Kirjeitä, kortteja, puhelinsoittoja ja kommentteja tavatessa. Kanssakäyminen on aina voimia antavaa.

Monesti on tullut ajateltua sitä, että mitähän ne ihmiset oikein ajattelevat, kun sitä sorvaa aina minuutin inspiraatiolla mitä sylki suuhun tuo. Ei ole aikaa pohdiskella, vaikka joskus tuntuisi olevan sytyttäviäkin aiheita. Hävettäisi, jos joutuisi koko lukijakuntaa kasvoista kasvoihin katselemaan. Ei auta muuta kuin paaduttaa itsensä: Kirjoitin minkä kirjoitin. Tuo edellinen oli tarkoitettu anteeksipyynnöksi näin vuoden viimeisessä pakinassa, jos on tullut lukijain sielunelämää tölväistyksi.

 

Niin, mitäkö tänne kuuluu? Ihmiset ovat enemmän tai vähemmän päästään pyörällä. Tapahtuu niin paljon, että ei kerkiä kyytillä pysyä. Vanha turvalliseksi koettu katoaa. Nyt eletään päivä kerrallaan. Huomisesta ei tiedä mitään. Ei voi rakennella omia viisivuotissuunnitelmiaan ja tavoitteitaan. Kaikki näyttää olevan auki. Eletään päivä kerrallaan.

Vaikka sanotaan, että ei mitään uutta auringon alla, niin päättyvän vuoden tapahtumat ovat tuntuneet monen kohdalla ennennäkemättömän tuntuisilta. Kuka olisi uskonut, että koko talouselämältä rojahtaa pohja täysin. Lähes puoli miljoonaa työtöntä. Joka neljäs työssä käyvä on heitetty sivuraiteille. Elämästä on pohja pois, vaikka olisikin työttömyysturva. Kukapa olisi uskonut, että päättymässä olevan vuoden aikana joudumme yhteisesti maksamaan valtion kautta 50.000 miljoonaa, eli 50 miljardia pankkien pelastamiseksi. Saman verran kuin koko valtion tulovero. Sitä nyt maksellaan ainakin tämän vuosituhannen loppuun.
Epävarmuus on myös maanviljelijöillä. Kukaan ei tiedä vielä mitä kaikkea on budjettineuvotteluissa sovittu lähivuosien osalle. Miten käy EY-neuvottelujen ja kansanäänestyksen kanssa? Näissä tunnelmissa ei juurin kukaan uskalla rakentaa uusia navetoita tai tehdä maakauppoja. Monet luopuvat tiloistaan ja tuotannosta ja kehoittavat jälkikasvuaan muihin töihin. Sukupolvien ketju katkeaa.

Mitenkäs on yrittäjien laita? Tänä vuonna on tehty jo yli 7000 konkurssia. Onko ensi vuosi vielä pahempi? Moni yrittäjä pohtii vakavasti omaa tilaansa. Meneekö tässä kaikki? Tuhansia yrityksiä, jotka olisivat pystyneet toimimaan normaaliolosuhteissa, on kaatunut. Ensi vuosi näyttää vielä huonommalta työvaltaisilla yrityksillä. Työttömyysvakuutusmaksu on noussut parissa vuodessa kymmenkertaiseksi. Ensi vuonna maksetaan jo 6 prosenttia bruttopalkoista. Työvoimaa verotetaan raskaasti. Ei ihme, jos suomalaiset tehtaat ja työ pakenee täältä ulos.

 

”Kyynelistä kostehista kynttiläni sammui kamarini akkunalla…”

 

Mutta elämä jatkuu. Ei sitä saa heittää kirvestä kaivoon. Ihminen on venyvä, kun motiivia löytyy. Ja jokaisella meillä pitäisi olla motiivia, kun kyse on omasta ja ainutkertaisesta elämästä. Sitä ei pysty elämään kukaan muu kuin itse. Toista tilaisuutta ei ainakaan samassa persoonassa tule, vaikka uskoisimmekin sielunvaellukseen.

Alastomana on tultu maailmaan. Alastomana lähdetään. ei me mitään täällä ajassa omisteta. Olemme vain suuren Mestarin hetkellisiä agenttimiehiä, eli vuokralaisia. Meille on annettu leiviskät kuin lapsille lelut, joilla me leikimme elämämme ajan. Lopputulos on kuitenkin kaikilla sama. Ei tässä syödä kenenkään perintöomaisuuksia, tai kasvateta omaa omaisuuttamme. Kaikesta on kerran luovuttava ja tyhjin käsin lähdetään. Miksi pingottaa kohtuuttomasti. Jos ihmisellä on perustarpeet kunnossa, niin kaiken pitäisi olla jo kunnossa. Harvan henki meistä on uhattuna. Tuskin kukaan paleltuu vaatetuksen puutteessa. Nälkään ei ole tapettu enää viimeisten vuosikymmenien aikana ketään. Miltei kaikille löytyy lämmin yösija. Jos vielä on saanut terveyttä kohtuullisessa määrin, niin tärkeimmät elämäneväät on edelleen koossa.

Miten sitten käyttää näitä leivisköjä. Lutheri käänsi leivisköjen käytön tehokkuudeksi. Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syömän. Uudessa raamatunkäännöksessä tämä teksti löytyy I Mooseksen kirjan 13. luvun 19. jakeesta. ”Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.”

Tässähän tulee heti suuri omantunnon ristiriita. Miten sitä hien ottaa näistä tämän päivän hommista? Ei tietokonepäätteellä tule muuta kuin tuskanhiki. No hiki kuin hiki. Nämä elämän leikkikalut, eli leiviskät, on annettu meille käyttöä varten. Ne sisältävät eri vaihtoehtoja, mahdollisuuksia ja takaisinpaluutakin, jos heittää pelinappulansa väärin. Kaikki nämä mahdollisuudet ovat sellaisia tekijöitä, jotka tekevät tästä elämänleikistä mielenkiintoisen. Pelivaihtoehtoja on yhtä paljon kuin sakkilaudalla. Rutiinien ylitse pitäisi päästä ja löytää uusia siirtoja ja uusia mahdollisuuksia.

 

Mitäpä tänne Nivalaan muuta kuuluisi. Itsenne löytämisen toivossa toivotan teille hyvää alkavaa vuotta.

 

”Metallinen kaulaketju, jonka minulle annoit putosi ja joutui hukkaan. Tuokkolasta kuoli sitten viimeinenkin mulli ja muuta ei oo tapahtunutkaan.”