Aappo Luomajoki syntyi vuonna 1845 syrjäisessä Sydänmaan kylässä 20 kilometrin päässä kirkolta. Hän oli suuren sisarusparven ikäjärjestyksessä toinen lapsi, vanhin veli, Jussi, oli maankuulu kansanparantaja, joka yleisesti tunnettiin nimellä ”Hätämaan Tietäjä”, ja jonka tykö tultiin pitkienkin matkojen takaa apua hakemaan.
Aappon harrastukset suuntautuivat aivan toisaalle kuin Jussin, erämaassa liikkuminen ja varsinkin metsästys miellyttivät häntä, samoin ruumiillinen työ sen eri muodoissa. Nuorukaisena hän lähti kotoaan ensin rengiksi, myöhemmin isäntärengiksi kirkonkylän Tähtelään. Sieltä Luomajoki vuonna 1883 siirtyi hankkimaansa omaan Hautakoski -nimiseen torppaan. Myöhemmin hän asui Haapaveden Ojakylässä ja elämänsä viimeiset vuodet oli arentimiehenä Erkinharju -nimisessä talossa.
Tuntematon ikämies voitti suosikit
Varhaisimman suomalaisen hiihtourheilun etevin asiantuntija, Jussi Kirjavainen, sanoo Aappo Luomajoesta, että hän on merkillisimpiä suurhiihtäjiä, mitä Suomessa on koskaan ollut. Kaikki, jotka saivat kilpailla hänen kanssaan, muistavat häntä suurella kunnioituksella. Ikämiehenä, jo 44 vuotta täyttäneenä, Luomajoki ilmestyi kilpaladuille ja taisteluhaluisten, voimakkaiden nuorten hiihtäjien oli tunnustettava, että ”vanha mies” on selvästi parempi.
Ensimmäisten Oulun hiihtojen startin odotuksen aikana monet kummastelevat, että lähtöviivalle asettuu jo vanhahkolta vaikuttava mies rinnassaan numero 44. Miten lieneekin sattunut niin, että lähtönumero osoitti ikävuosiakin? Kerrotaan palkintotuomareidenkin lammasnahkareuhkaiselta ukolta kyselleen: ”Aikooko vanha mieskin hiihtää koko matkan?” Silloin tuo ikämies oli siepannut lakkireuhkan päästään ja lausunut jämäkästi: ”Ei mies ole vanha, vaan lakki”.
Ensimmäiseltä kierrokselta oli palannut johdossa lähivuosien Haapaveden ylpeys Jussi Ritola, mutta aivan hänen perässään oli tehnyt taivalta hiihtäjä, jonka rinnassa oli numero 44. Rauhallisin, pitkin potkuin hän oli nuorukaisen jäljessä sujutellut. Myöhemmillä kierroksilla vanhus meni menojaan ja voitti ylivoimaisesti.
Aappo Luomajoen voitto näissä maamme ensimmäisissä merkittävissä hiihtokilpailuissa oli niin vakuuttava, että toiseksi sijoittunut Jussi Ritola hävisi yli 3 minuuttia. Ennakkosuosikit jäivät vielä kauemmaksi.
50-vuotiaanakin kärkipaikoilla
Kerrotaan Luomajoen sanoneen pojallensa Antille: ”Nuorena en ehtinyt väsymään millään matkalla”.
Hänen kestävyytensä, joka tuntuu suorastaan yli-inhimilliseltä, tulee näkösälle vielä 50-vuotiaanakin. Luomajoen nimi esiintyy nimittäin 1895 Oulun hiihtojen palkintoluettelossa hopeasijalla. Voittajalle, toiselle haapavetiselle Edvard Kaäriälle hän hävisi ainoastaan 14 sekuntia.
Tämä lienee saavutus, johon kukaan muu suomalainen suurhiihtäjä ei ole milloinkaan yltänyt. Ei ole ihme, vaikka arvellaankin, että oululaissyntyinen runoilija V. A. Koskenniemi on tarkoittanut Aappo Luomajokea, kun on runoillut:
”Kun kansa kunnioittaen väistyi tieltä,
Se hivelevän näytti vanhaa mieltä.
Kaikki ihailevat katseet tunteissaan
Hän koki maineen hurmeen uudestaan.
Ja aatos entisissä askaroi
Ja vanhat hurraat korvissansa soi.”
Luomajoki oli omana aikanaan maailman paras hiihtäjä
On esitetty kysymys: Oliko Suomen ensimmäinen suurhiihtäjä aikoinaan myös maailman paras hiihtäjä? Jotkut sanovat: Ei ole riittävästi vertailukohtia, joten kysymys on jätettävä avoimeksi. Rohkenen kuitenkin väittää, että Aappo Luomajoki oli myös maailman paras hiihtäjä ja perustelen tätä väitettä seuraavasti:
Vuoden 1891 Oulun hiihdoissa Luomajoki selviytyi toistamiseen voittajaksi, Iin J. Räihä hävisi 1 min. 21 sek. ja Haapaveden J. Ritola 2 min. 45 sek. Seuraavana talvena Ritola ja Räihä saavuttivat kaksoisvoiton sen ajan huomattavimmissa kansainvälisissä hiihtokisoissa Tukholmassa ja jättivät parhaimpia norjalaisia ja ruotsalaisia ”kilometrikaupalla”, kuten aikaisemmin jo on kerrottu. Kun paras ulkomaalainen hävisi Ritolalle lähes 13 minuuttia, niin voidaan sanoa, että suomalaiset olivat silloin todella ylivoimaisia. Luomajoki ei sairauden vuoksi kyennyt lähtemään Tukholman hiihtokisoihin.
Miksi isä kielsi poikaansa kilpailemasta?
Ikuiseksi arvoitukseksi taitaa jäädä, miksi Aappo Luomajoki ei mielellään päästänyt omia lapsiaan kilpailemaan, vaan esteli heitä. Antti poika osallistui kuitenkin joihinkin kilpailuihin, vaikka isä hillitsikin, Oulun hiihtoihinkin kaksi kertaa, nimittäin vuosina 1904 ja 1905 ja pääsi 1904 hopealle häviten Antti Aitamurrolle ainoastaan noin minuutin. Samana vuonna poika olisi mielellään osallistunut Tampereen kilpailuihin, mutta isä ei häntä sinne päästänyt.
Aappo Luomajoesta on jäänyt sellainen muisto, että hän oli äärettömän vaitelias ja vaatimaton. Kovin paljon ei ole jäänyt tietoon yksityiskohtia hänen voitokkaista kilpailumatkoistaan, vaan ne ovat siirtyneet hänen mukanaan ajan rajan tuolle puolelle. Haapaveden puhelinluettelosta löytyi ainoastaan yksi Luomajoki. Kysyttäessä tuon puhelimen omistajalta mahdollisia tietoja ensimmäisestä suurhiihtäjästämme niitä ei sanottu olevan, vaikka Aappo Luomajoki on ollutkin kaukaista sukua.
Tosiasia kuitenkin on, että Luomajoki on se hiihtäjä, joka on aukaissut ladun tuleville hiihtäjäpolville. Siksi on aiheellista, että häntä muistellaan edes niillä varsin niukoilla tiedoilla, mihin aikaisemmin kirjoitetut lähteet antavat mahdollisuuden.
Liitto 16.1.1982
Teksti:
Väinö Vähäsarja