Etusivu / Perinnepankki / Väinö Vähäsarjan artikkeleita / Josef Cajanin vuoden 1918 almanakan herättämiä mietteitä

Josef Cajanin vuoden 1918 almanakan herättämiä mietteitä

Kirjoittaja

Väinö Vähäsarja

Tekstin lähde

Kalajokilaakso 15.3.1987 ja 10.5.1987

Osa 1

Elomäen isännältä Toivo Junttilalta olen saanut käyttööni harvinaisuuden, Nivalan entisen kirkkoherran Josef Cajanin almanakan vuodelta 1918.

Toivo Junttilan isoisä Iisakki Junttila, seutukunnan hyvin harvalukuiseen joukkoon kuuluva ”pännämies”, jolle seurakunnan esipaimenkin uskoi kirjallisia tehtäviä, sai tutkittavakseen pappilastakin eräitä asiakirjoja, joista hän etsi totuudenmukaisia tietoja Junttikankaan vaiheita koskevaan kirjoitelmaansa. Tämä lienee muuten ensimmäisiä kouluja käymättömän kansanmiehen kynäntuotteita tällä seutukunnalla.

Ilmeisesti kanssakäyminen Josef Cajanin ja Junttilan talon väen kanssa jatkui vielä Iisakki ukon kuolemankin jälkeen, koskapa Elomäeltä on löytynyt vapaussodankin aikaisia pappilan papereita, jolloin vanha isäntä oli ollut manan majoilla jo useita vuosia. Mutta olihan seuraavan polven edustaja, Elo Junttila, jo silloin täysi-ikäinen, 25-vuotias mies, poikkeuksellisen taitava sekä kirjoituksessa että laskennossa. Tämän oli varmaan havainnut seurakunnan valpas kirkkoherrakin.

Papilla ei silloin ollut viikkovapaata

Cajanin almanakan merkinnät osoittavat sen, että maailma on muuttunut. Silloin piti papinkin olla liikkeellä niin kauan kuin pystyssä pysyi. Joutuu ihmettelemään, miten hevospelin aikakaudella ehti niin moneen paikkaan. Vuosilomia ja viikkovapaita ei ainakaan näytä olleen. Kaikille almanakan sivuille on riittänyt merkintöjä. Eihän Nivalassa liene koskaan papilta käyntipaikkoja puuttunut. Jo silloin näyttää perhejuhliin, ei ainoastaan häihin ja hautajaisiin, vaan myös ristiäisiin, läksiäisiin jopa nimipäiviinkin liittyneen papin pitämät hartausseurat.

Lähes jokaisella almanakan sivulla on merkintöjä myös matkoista naapuriseurakuntien puolelle Piippolaan ja Pulkkilaan asti. Tämä oli mahdollista, kun Nivalassa oli jo silloin kaksi pappia. Pitäjänapulaisen virkaa hoiti Lauri Mustakallio, joka Cajanin jälkeen lähes yksimielisesti äänestettiin kirkkoherraksi. Muutamat poiminnot Cajanin almanakan muistiinpanoista osoittavat, että kyllä mies on joutunut rientämään levähtämättä: ”Antti Wähäsalon maahanpanijaiset Sievissä, ”Kontrahtikokous Sievissä”, ”Käräjät Haapaveden nuorisoseuralla”, ”Piippolan käräjät Näsälässä”, ”Pyhäjärven käräjät Wesikoskella”, ”Haapajärven käräjät Leppälässä” Jääkäripidot Lapualla ja Ylistarossa”.

Luja kunto on pitänyt olla lähes 70-vuotiaalla Cajanilla suorittaessaan almanakkaansa merkityt papilliset tehtävät. Niiden lisäksi hän oli mukana erittäin aktiivisesti tärkeissä yhteiskunnallisissa asioissa. Cajan oli esikuvallinen persoona muun muassa 21.11.1917 Niemelän talossa perustetun Nivalan suojeluskunnan alkuvuosien historiassa. Tämän järjestön vaiheisiin liittyviä merkintöjä on erityisesti vuoden 1918 almanakassa. Yhtenä mieliinpainuvana muistona on kuvattu maaliskuun 11 päivän aamulla klo 8.00 Nivalan kirkossa pidettyä tilaisuutta, jossa seurakunta saatteli 107 miestä rintamalle. ”Siellä rovasti Josef Cajan puhui voimallisesti”, ovat muistelleet mukana olleet henkilöt. Näitä saattotilaisuuksia oli Nivalan kirkossa tammi-toukokuun välisenä aikana useita.

Muita yhteiskunnallisiin tehtäviin viittaavia ovat esimerkiksi: ”k 4 jpp kk johtokunnan kokous”, ”Kansanopistokokous Niskasessa”. Yhden kerran näyttää rauhallinen Cajankin olleen kiusaantunut yhtämittaiseen, keskeytymättömään työskentelyynsä. Syyskuun 29 päivän kohdalla on merkittyjen tilaisuuksien jälkeen puhutteleva lisämaininta ”samaa kiirettä”. Siihen sanapariin oli kyllä todellinen aihe. Seitsenpäiväiset työviikot, ylipitkät päivät ja lyhyiksi jääneet lepohetket ilmeisesti olivat karaisemassa kuntoa, kun työvire säilyi niin pitkään.

Sankarihautajaisista

Cajanin vuoden 1918 almanakka kertoo jälkipolville havainnollisesti siitä uhrivalmiudesta, jota tällä seutukunnalla on osoitettu isänmaamme vapautta ja riippumattomuutta kohtaan. Rintamalle lähtevien kunniaksi järjestetyt kirkkojuhlat ja valantekotilaisuudet eivät olleet ainoat, joissa isänmaan asia oli esillä, vaan niitä oli ennen kaikkea sankarihautajaiset, joita Cajanin almanakkamerkintöjen mukaan pidettiin Nivalan kirkossa vapaussodan aikana helmi-toukokuussa viisi kertaa.

Ensimmäiset sankarihautajaiset Nivalan kirkossa on pidetty helmikuun 8 päivänä 1918. Silloin on siunattu Ylivieskan kahakassa kaatunut Heikki Aho ja Oulun valtauksessa sankarikuoleman saavuttanut Antti Eeli Nivala. Ylivieskan yhteenotto yöllä 28.1.1918 oli ensimmäinen Nivalan vapaussoturien historiassa, jossa käytettiin aseita. Mukana oli opettaja Simstedin kouluttamia ”körttikaartin” sotureita, Kyösti Vilkunan johtamia suojeluskuntalaisia sekä Ylivieskan suojeluskunnan jäseniä. Heikki Aho yöpyi tovereiden kanssa Ylivieskan asemarakennuksessa, kun sala-ampujan kuula lävisti hänen vatsansa. Sota vaati Kalajokilaaksosta ensimmäisen uhrinsa. Tässä kahakassa haavoittuivat Heikki Koutonen ja Heikki Niemelä Nivalasta.

Tampereen taisteluissa kaatui tai haavoihinsa kuoli 8 nivalalaista. Hauhon taistelun uhreina myöskin menetettiin 8 nivalalaista. Vanhat ovat kertoneet, että heidän sankarihautauksensa oli todella liikuttava. Kaikkiaan kaatui tai haavoihinsa kuoli tässä veljessodassa 25 Nivalan soturia. Heidän lisäkseen vuoden 1922 Karjalan retkellä karvoskyläläinen nuorukainen Antti Marjoniemi menehtyi. Täyttä varmuutta Antin viime hetkistä ei ole. Useat retkikunnan jäsenistä, joita olen haastatellut, otaksuvat, että hänet poltettiin punaupseeri Antikaisen määräyksestä Kiimasjärvellä.

Juhannuksena 1918 on Nivalan kirkossa pidetty kiitosjuhla rintamalta palaavien miesten kunniaksi. Siinä juhlassa on papiston lisäksi puhunut silloinen senaattori Kyösti Kallio. Huomionarvoisena asiana on todettava, että mukana olijat ovat muistelleet Kallion jo silloin puhuneen erittäin sovittelevassa hengessä.

Kirjailija Kyösti Vilkuna on Cajanin almanakkamerkintöjen mukaan ollut keskeisin vaikuttaja vuoden 1918 tapahtumissa tällä seutukunnalla. Siellä on muun muassa maininta Vilkunan toimeenpanemasta illanvietosta. Ilmeisesti myös se, että Vilkunan vaikutuksesta Cajan on osallistunut jääkäripitoihin Lapualla ja Ylistarossa asti. Varsinaisia Saksan jääkäreitä Nivalassa oli seitsemän, mutta heidän lisäkseen Vilkuna itsekin oli niin sanottu ”kalterijääkäri”. Värväystoiminnan takia hänet vangittiin ja siirrettiin Pietariin Shpalernajan vankilaan, jonne muutkin aktivistit oli teljetty. Maaliskuun 1917 vallankumouksen pyörteissä he kuitenkin vapautuivat.

Häätavoista Cajanin aikana

Cajanin almanakka antaa hyvin valaisevan kuvan sen ajan perhejuhlista, varsinkin häistä. Merkinnöistä saa sellaisen käsityksen, että hääjuhlan viettoa on kestänyt useissa tapauksissa kaksi päivää. Ainakin silloin, kun morsian ja sulhanen ovat olleet kotoisin samasta seurakunnasta, niin hääseremonioita on riittänyt kumpaiseenkin kotiin.

Huomio tähän entisajan tapaan kiinnittyi erityisesti siksi, että isäni ja äitini vihkiäiset on kirjattu Cajanin almanakkaan. Marraskuun 13 päivän kohdalle rovasti on merkinnyt ”Wähäaholla vihkiäiset ja läksijäiset”. Läksiäisillä tarkoittaneen sitä, että äitini muutti näiden hääjuhlallisuuksien kestäessä Kotilanpään Vähäaholta isäni taloon Sarjankylän Vähäsarjaan. Seuraavan päivän marraskuun 14 päivän kohdalla on merkitty ”Alasarjaan”. En tiedä, lieneekö tämä Alasarja Cajanin kiireessä keksimä nimi, sillä isäni syntymäkotia sanottiin joko Vähäsarjaksi tai Sarjaksi.

Nivalan patriarkan asetovereita

Elämänsä viimeisinä vuosina Josef Cajan tunnettiin ympäristössään ja Etelä-Pohjanmaalla asti nimellä ”Nivalan patriarkka”. Hän kuului oman aikansa vaikutusvaltaisimpien pappien joukkoon ja piti kiinteää yhteyttä muihin tämän herätysliikkeen ”kellokkaisiin”. Hallussani oleva almanakkakin on siinä olevien merkintöjen kautta tätä asiaa todistamassa.

Cajanin uskolliseen ystäväpiiriin kuului muun muassa piispa Juho Rudolf Koskimies, jonka useat päiväkirjamerkinnät ovat siitä todistuksena. Piispa mieltyi aivan erityisesti rovastin leppoisaan huumoriin. Kun hän hyvästeli erään piispantarkastuksen jälkeen pappilan väkeä, niin isäntä lausui: ”Kyllä on hupaista, kun vieraita tulee taloon, jutta sitten vasta on oikein hupaisaa, kun he lähtevät pois”. Koskimies totesi: ”Joose puhuu, mitä tahtoo, muut, mitä tohtivat”.

Uudistuneen herännäisyyden voimakolmikko rehtori Mauno Rosendal, rovasti Vilhelmi Malmivaara ja talollinen Juho Malkamäki, vaikka asuivatkin kaukana Kalajokilaaksosta, halusivat tavata Cajanin aina kuin se oli mahdollista.

Oman seurakunnan maallikoista, joiden ystävyys rovastikunnan kanssa pysyi ehjänä erilaisista luonteenlaaduista huolimatta, mainittakoon Matti Marjoniemi, Paavo Niskanen, Antti Rissanen, Jaakko Koutonen, kirjailijan veljet Arvi, Heikki ja August Vilkuna, Junnu Yliniemi sekä Eemil Stenbäck.

Viimeksi mainittu oli pappilan maiden vuokraaja, lampuoti, yli 10 vuoden ajan. Cajanin ja hänen lampuotinsa ystävyys ja asetoveruus oli esimerkillinen edellisen kuolemaan asti. Yhdessä he tekivät seuramatkoja 18 vuoden ajan. Sanoivat ennen Nivalassa, että nämä miehet eivät milloinkaan sanoneet toisilleen pahaa sanaa.