Etusivu / Perinnepankki / Väinö Vähäsarjan artikkeleita / Muistikuvia Jyrkän sahasta ja myllystä

Muistikuvia Jyrkän sahasta ja myllystä

Muistan ihan selkeästi, jopa 80 vuoden takaisia tapahtumia lapsuusajaltani. Kaksi- ja kolmekymmenlukujen pula-aikakaan ei ole unohduksissa, vaan muistikuvat pakkohuutokaupoista ja Konikapinasta ovat kirkkaina sieluni silmien edessä.

Nivala tunnettiin jo silloin ennen kaikkea maatalouspitäjänä.

Varsinkin valtavat heinänsiemen viljelykset herättivät huomiota koko valtakunnassa. Mutta juuri tuona aikana kasvoi ja kehittyi Jyrkänkosken partaalla saha- ja mylly-yritys, joka oli teollisuusalan merkittävin uranaukaisija paikkakunnalla.

Pieniä, vesivoimalla toimivia sahoja ja myllyjä on Nivalassa pyörinyt kyllä kymmenittäin jo paljon aikaisemmin. Niiden vaikutus ei kuitenkaan ulottunut kuin kapealle alueelle, kotitarpeisiin ja lähiympäristön hyödyksi. Jyrkkä-yhtiön jalosteet sen sijaan levisivät yllättävän laajalle, moniin maakuntiin Suomessa ja jopa ulkomaille asti.

Aarne Sailas, joka aloitti työnsä Jyrkän myllärinä jo ennen talvisotaa, kertoi, että rautateitse saapui vehnäsäkkejä Iisalmen ympäristöstä saakka, kuten Kiuruvedeltä. Keski-Suomesta, Pihtiputaalta saapui silloin tällöin autolasti viljaa jauhatusta varten, muisteli Sailas. Kaksiraaminen saha pyöri joinakin vuosina kolmessakin vuorossa, joten laadukas lautatarha sijoittui kärkipäähän pitäjän nähtävyyksistä ja ylpeyden aiheista.

Pulavuosinakin yhtiö jatkoi toimintaansa täydellä teholla. Työntekijöiden määrä ylitti sadan. Naisten osuus pysytteli kolmasosan vaiheilla. Jälkipolvetkin tunnustavat yhtiön ainutlaatuisen merkityksen Nivalan elinkeinoelämässä viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla.

Yhtiön perustajia ja osakkaita

Virallisessa rekisterissä Jyrkänkosken teollisuuslaitoksen nimi oli Nivalan Saha ja Mylly Oy.

Poikasena painoin tarkasti mieleeni, kun aikuiset keskustelivat yhtiön asioista. He totesivat muun muassa sen, että perustamisidea on lähtenyt liikkeelle Heikkilässä itsenäisyytemme alkuvuosina ja hanke toteutunut jo 1920-alkupuolella.

Heikkilän isäntänä oli silloin Nivalan pitkäaikaisin valtiopäivämies, 4-kertainen pääministeri, sittemmin Tasavallan Presidentti ”Suomen suurin talonpoika” Kyösti Kallio. Hän ja hänen poikansa Veikko Kallio tunnetaan Jyrkänkosken historian ykkösmiehinä.

Aivan hankkeen alkuhetkillä innostuskipinä syttyi kolmessa Kaisa Kallion veljessä, nimittäin Heikki Kivimäessä, Pokelan isännässä J. E. Nivalassa ja Pirttiperän Heino Nivalassa. He lähtivät mukaan, kun ymmärsivät, että kysymyksessä on tärkeä tehtävä.

Heikkilän väen ja heidän sukulaistensa lisäksi omistajia ja johtokunnan jäseniä tuli muistakin suvuista. Eniten kuulin puhuttavan osuuskaupan johtaja Matti Juholasta ja talon isäntä Leander Vähäahosta. Vähäahon ehdotonta raittiutta arvostettiin. Sen sanottiin edistäneen käynnissä olleita sahatavaran kauppaneuvottelujakin.

Puutavaran osto- ja mittauspäällikkö Ville Sailas

Lapsuus- ja nuoruuskotini Sarjankylässä toimi ennen sotia epävirallisena kestikievarina. Henkilöauto kuului silloin todellisiin harvinaisuuksiin. Siksi tarpeellisilla asioilla kulkevien kaukovieraiden oli hankittava yökortteeri tuolta syrjäiseltä kulmakunnalta. Rantatalon peräkamariin sijattiin sänky, niin kulkukauppias Anttilalle, kuin vakuutustarkastaja Kaupille tai maanmittausinsinööri Jänkävaaralle.

Talon vierasluetteloon sisältyi myös nykyisen valtiohallinnon voimamies Raimo Sailaksen isoisä Ville Sailas. Kaikki tunsivat hänet Jyrkkä-yhtiön metsätyönjohtajana, jonka hoidossa puutavaran osto ja mittaus pysyivät ajan tasalla.

Ville Sailaksen kaikissa toiminnoissa niin metsien pystykaupanteossa kuin leveranssikuormien mittauksessa näkyi hänen tunnollisuutensa ja oikeudenmukaisuutensa. Siksi täydellinen luottamus ostajan ja myyjän välillä säilyi esikuvallisena.

Yhtiön pidetyn metsätyönjohtajan elämänlanka katkesi mielestäni liian varhain. Yllättäen puhkesi niin kohtalokas sairaus, ettei sitä pystytty parantamaan, vaan maallinen taival päättyi jo 56-vuotiaana.

Joitakin muita tuttuja henkilöhahmoja yhtiön tehtävissä

Edellä olevassa kirjoituksessa mainitut yhtiöläiset eivät ole ainoita, jotka ovat mieleeni nousseet vuosikymmenien takaa. Tuntuu aiheelliselta, että muutamia heistä mainitsen.

Toimitusjohtajan titteli oli silloin alkuvuosina Hugo Koivulla ja myöhemmin Åke Turjangolla. Heidän puheilleen ei näin tavallinen myllymies ja tukinajaja milloinkaan joutunut. Sen sijaan konttorihenkilökunnan kanssa piti varsin usein olla tekemisissä. Jokaisen myllyreissun jauhatuspalkkio maksettiin konttorissa käteisellä ja jokaisesta Jyrkkään tuodusta tukkikuormasta sai samalla matkalla rahat taskuunsa. Niilo Viero taisi toimia konttorissa päällysmiehenä. Muina pännänpyörittäjinä siellä työskentelivät ainakin Aarne Jaakola ja Vilho Mantila.

Työnjohtotehtäviä hoitamassa luullakseni Sailaksen apulaisina työskentelivät Frans Ekdahl, Heikki Malila ja Matti Harjula. Saharaamien kuntoa täytyi aina pitää silmällä, kun laitoksen toiminta jatkui keskeytymättömänä. Tämä tärkeä työ oli uskottu Juho Nivalalle ja Matti Lepistölle.

Sahan lautatarhaa pidettiin aina mallikelpoisessa järjestyksessä. Tulija näki jo kaukaa, että lauta- ja lankkutaapelit olivat ojennuksessa. Päätoimisena järjestysmiehenä Emil Junttila hoiti virkaansa tunnollisesti.

Konehuonetta kuvittelin laitoksen sydämeksi. Mylly- ja leveranssireissulla kävin siellä usein lämmittelemässä ja ihmeissäni ihastelin valtavaa höyrylaitosta, joka jakoi voimaa tehtaan eri yksiköihin. Koneiden pyörittämisestä vastasivat Eetu Kolomaa ja Frans Nivala.

 

Kirjoittaja

Väinö Vähäsarja

Tekstin lähde

Nivala-lehti 24.11.2005