”Suurelle yleisölle vankila on mystinen paikka, josta on hyvin monenlaisia käsityksiä ja mielipiteitä tunnepitoisin perustein vailla todellisuuspohjaa. Suomen vankilaolot ovat kaikilta osiltaan sivistysvaltioiden eturiviin kuuluvia laitoksia.
Pelson vankila perustettiin 1935 silloiseen Säräisniemen pitäjään Suomen suurimmalle yhtenäiselle suoalueelle.
Vankilatyövoimalla on kuivatettu tuhansia hehtaareja suota metsänkasvulle, turvetuotantoon ja raivattu pelloiksi peräti 1 500 hehtaaria.
Sota-ajan jälkeen vankilan raivaamista pelloista muodostettiin 48 asutustilaa. Nivalastakin muutti useita perheitä Pelsolle maanviljelijöiksi. Samojen sukujen jäsenet ovat jatkamassa isien aloittamaa työtä edelleenkin.
Asutustilallisten pojista monet ovat hakeutuneet vankilan palvelukseen tai heidän välityksellä kulkeneen tiedon perusteella Nivalasta on vuosien saatossa tullut huomattava määrä miehiä joko lyhyeksi tai vuosikymmeniä kestäväksi ajaksi vankilan palvelukseen.
Pelso oli aluksi varavankila, mutta muutettiin 1983 keskusvankilaksi täysin uudelleen rakennettuna. Erilaisissa tehtävissä toimivien henkilöiden lukumäärä on nykyisin 135.”
Edellä oleva lainaus on katkelma siitä lausunnosta, jonka Vaalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Aale Heiska antoi siinä yhteydessä, kun pyysin häntä kokoamaan muistinvaraisesti nimiluettelon nivalalaissyntyisistä Pelson vanginvartijoista.
Komea nimirivistö siinä sitten muovautuikin. Tiesin kyllä entuudestaan, että Pelsolla on toiminut paljon nivalalaisia vartijoita, mutta aivan näin suurta määrää en sentään osannut odottaa.
Aale ja eräät muutkin Nivalasta tänne Oulujärven laitamille muuttaneet arvelivat, että tuskin mistään muusta Säräisniemi-Vaala ulkopuolisesta pitäjästä on nimitetty Pelson vankilaan niin paljon viranhaltijoita kuin sieltä synnyinkunnasta.
Toimiessani 1950-luvulla opettajana tuon suuren suoalueen liepeillä Suutarinkylän kansakoulussa kuulin sanottavan, että Säräisniemestä on tullut nivalalaisten Amerikka. Tämä sanonta johtui siitä, että Suomen köyhimpien kuntien luetteloon kuulunut kainuulainen korpipitäjä oli antanut vanginvartijan virkoja lisäksi myös asutustilan toistakymmenelle maattomalle nivalalaisperheelle.
Sellainen seikka lämmitti mieltä, että paikalliset asukkaat noteerasivat synnyinkunnastani muuttaneet arvoasteikkonsa kärkeen ihan yleisesti. Voin vakuuttaa, että nivalalaiset olivat ”hyvässä huudossa” ainakin Suutarinkylän koulupiirissä.
Siellä Pidisjärven ympäristössä asuu tänne muuttaneiden lukuisa sukulais- ja tuttavapiiri. Sen perusteella on aiheellista kertoa jotain Säräisniemelle sijoittuneesta Nivalan siirtoväestä. Joidenkin osalta tosin tunnen vain nimen ja kotikylän, mutta useat heistä ovat kuuluneet tuttaviini jopa vuosikymmenien ajan.
Leevi Knuuti uranuurtajana
Ensimmäisenä nivalalaissyntyisenä Pelson vanginvartijana aloitti työnsä jo 1930-luvulla Leevi Knuuti. Hänen synnyinkotinsa on kirkonkylän Knuutinpuhdossa, joka sijaitsee Malisjoen varrella Heikkilästä Similän pappilaan päin.
Leevin isä oli Heikki Knuuti. Hänen taloonsa oli sijoitettu ainakin 1920- ja 1930-luvuilla Nivalan poliisiputka. Talon isännän tehtävänä oli putkaan joutuneiden henkilöiden vartiointi. Kun tuona aikana oli puhetta poliisin pidättämästä pahantekijästä, niin sanottiin: ”Se on nyt pantu rautoihin ja viety Nuutilaan.”
Heikki Knuutin lapsijoukosta tunsin veljeskolmikon Leevi, Matti ja Väinö. Kahden ensin mainitun mainen taivallus on jo päättynyt, mutta Väinö elää Helsingissä pirteänä 85-vuotiaana. Kyselin häneltä puhelimitse, mitä ehkä on jäänyt mieleen veljen Pelsolle siirtymistouhuista. Väinö sanoi asian muistavansa ja viittasi siihen, että toimihan isä Heikkikin tavallaan vanginvartijana, joten perinteitähän se velipoika noudatti.
Väinönkin elämäntyö liittyi oikeudenhoitoon, ollen koulutukseltaan lainoppinut. Varatuomaritittelinsä perusteella hänet valittiin korkeaan virkaan pääkaupungissamme, jossa nyt leppoisasti viettää ansaittuja vapaavuosiaan.
Leevi avasi nivalalaisille toisenkin latu-uran. Saavutettuaan Pelsolla, silloisessa Körmyn valtakunnassa, hyvän maineen, hänet valittiin Oulun läänivankilan viranhaltijaksi. Tätä tehtävää hän hoiti viralliseen eroamisikään asti. Näin avattua tietä pitkin useat nivalalaiset ovat siirtyneet Pelsolta Oulun lääninvankilan virkoihin.
Leevin puoliso oli yksi Puustellin sisaruksista, Marjatta Lentonen. Perheeseen syntyi 5 lasta, jotka työskentelevät nykyään maan eri puolilla, mutta Nivala vetää heitä puoleensa vanhempien kotipaikkakuntana.
Leevin poika Pekka Knuuti toimi jonkin aikaa kolmannen polven vanginvartijana Oulussa. Isä Leevin edelle ei taida kukaan mennä, ”laitapuolen matkamiehiä” tuli eläkevuosina jatkuvasti vastaan. He tervehtivät iloisesti entistä kaitsijaansa, joka muisti aina kysyä: ”Oletko jaksanut pysyä rehellisenä ja raittiina?”
Liuta miehiä lähti liikkeelle Leevin perässä
Ainakin kolmeenkymmeneen kohoaa se vanginvartijoiden määrä (nivalalaisten), joka on saanut virkapaikan Pelson vankilasta sen 65-vuotisen historian aikana. Joidenkin työrupeama on kestänyt lyhyen jakson, mutta useille siitä on muodostunut elämäntehtävä.
Veljespari, Töllinperän Kivelässä päivänvalonsa nähnyt Tauno Savela ja Hosionperän Syrjässä syntynyt Sulo Savela on tästä asiasta havainnollinen esimerkki.
Tauno aloitti ensiksi työnsä täällä, ja Sulo saapui vähän myöhemmin veljensä vetämänä. Sitten kuitenkin myöhemmin kävi niin, että Tauno vaihtoi ammattia ja muutti autokoulunopettajaksi Loimaalle. Sulo sitä vastoin jäi Pelsolle. Eräitä lyhyitä sapattitaukoja hänkin kyllä piti, mutta siitä huolimatta vankilan palveluvuosia kertyi lähes 40. Edelleenkin hän viettää työmaansa läheisyydessä ansaittuja vapaapäiviänsä rakentamassaan talossa Mäntykummun kupeessa.
Ainutlaatuinen elämänkaari on näkyvissä Sulo Savelan henkilöstömatrikkelissa. Hän saapui tänne rippikoulupoikana. Syysrippikoulu suoriutui Nivalassa Hannes Mustakallion ja Kustaa Kiviniemen pätevän opetuksen alaisuudessa, kevätrippikoulu ja konfirmaatiotilaisuus oli Säräisniemen kirkossa Yrjö Kurkelan toimiessa rippi-isänä.
Aluksi Sulo hoiti lähetin tehtäviä. Vähitellen työkenttä laajeni ja muuttui vastuullisemmaksi. Jossain vaiheessa miehelle uskottiin muun muassa jäsenyys vankilan johtokunnassa henkilökunnan edustajana.
Aikojen saatossa on Nivalasta lähtenyt maailmalle suuri joukko naisia ja miehiä leipäänsä ansaitsemaan, mutta tuskin kovin moni sentään rippikouluiässä, kuten Sulo Savela.
Hallussani olevan nimiluettelon mukaan näyttää siltä, että Järvikylän eri osista on siirtynyt Pelsolle työntekijöiksi suurempi määrä kuin muilta Nivalan kyliltä. Saapumisjärjestystä en kykene tässä esittelyssä seuraamaan, koska kirjoitan muistin varassa.
Eino Joutsikosken kotitalo oli Aittoperän Aittola ja Lauri Skantsin Haaraoja. Veikko Heiska, joka on eri henkilö kuin samanniminen Hietasaaren poika, oli myös lähtöisin Aittoperältä. Yrjö Tuhkanen taisi tulla Makolaan jostain muualta. Hän otti aviovaimokseen Irja Haaraojan ja perhe muutti Pelsolle. Vankilan virkavuosien jälkeen nämä neljä miestä siirtyivät muihin tehtäviin.
Väinö Anttilan koti oli Töllinperällä siinä Makolan tienhaarassa. Isä tunnettiin muurarina. Häneltä poikakin lienee tuon ammattimiestaidon oppinut. Anttila ei ollut ainoastaan vanginvartija, vaan palveli ympäristönsä asukkaita myös taitavana muurarina.
Väinö on yksi täysin palvelleista Pelson viranhaltijoista, joka uskollisesti yli 30 vuotta hoiti vaativaa tointansa. Monenlaiset ovat ne sallimukset, jotka kuljettavat elomme purtta täällä ajan virrassa. Kaima on vähän nuorempi minua, mutta muisti on mennyt jo niin hataraksi, että läheisimpienkin tunnistaminen on vaikeaa.
Väinön aviopuoliso, Irma, on kansakoulukaverini, Gummerus-papin jälkikasvun jäsen. Synnyinkoti on Sarjankylän Vauhkapuhdon Männistö. Tahko ja muutkin Pihkalat, kuten Tampereen piispa, olivat vesoja samasta sukupuusta.
Erkki Mehtälä taisi olla ensimmäinen sisarusparvensa jäsen, joka muutti Pelsolle. Aluksi hän sai hallintaansa asutustilan jota ryhtyi viljelemään ja rakentamaan. Muutamien vuosien kuluttua Erkki hakeutui vanginvartijan virkaan. Ansiokkaasti hän sitten ahersi sekä maanviljelystöissä että viranhaltijan tehtävissä. Luovutettuaan maatilansa pojallensa Reijolle Erkki Mehtälä seurasi Leevi Knuutin jälkiä ja sai viran Oulun lääninvankilasta. Nyt hän on jo eläkkeellä ja asuu Oulussa.
Jonkin aikaa myös Erkin veli Ahti Mehtälä toimi vartijan virassa. Työskentely vankien parissa ei kuitenkaan tuntunut parhaalta vaihtoehdolta elämäntehtäväksi. Kun kyvykkäällä miehellä riitti mahdollisuuksia menestyä muissakin ammateissa, niin hän luopui virastaan Pelsolla ja siirtyi lähinnä kirvesmiehen tehtäviin. Ahti kuuluu Nivalan paluumuuttajiin ja asuu synnyinpitäjässä.
Vilho Kivioja Korpirannan Kotikankaalta ja Einari Konttila eivät myöskään viihtyneet Pelsolla eläkeikään asti, vaan siirtyivät muihin tehtäviin.
Vilkunanperän Hietasaaren Frans Heiskan kolme poikaa, Aale, Teuvo ja Veikko, ovat jättäneet muistamisen arvoiset jäljet maankuulun laitoksen, Pelson vankilan, 65-vuotisen historian kirjoihin.
Tästä kolmikosta tosin Teuvo siirtyi lyhyen vakanssikauden palveltuaan muihin tehtäviin. Sitä vastoin Aale teki erittäin tuloksekkaan, lähes 40 vuotta kestäneen työrupeaman vankilan viranhaltijana. Nuorempi veli, Veikko, saavuttaa saman virkavuosimäärän lähivuosien aikana.
Aale Heiska on Pelson laitoksen lisäksi nuoren Vaalan kunnan (nimi oli ennen Säräisniemi, mutta muutettiin alueliitoksen yhteydessä valtioneuvoston pakkopäätöksellä 1954 Vaalaksi) merkittävimpiä hallintomiehiä, ellei kaikkein merkittävin. Luulen Heikkilän välityksellä saadun säteilyn ainakin jossain määrin myönteisesti vaikuttaneen, ehkä myös Vilkunan suunnasta puhaltaneen myötätuulen. Tietysti oma persoona on ratkaisevin tekijä. Hietasaaren pojalle on kertynyt kunnanvaltuusto vuosia jo yli 30 ja kunnanhallituksen puheenjohtajana on menossa 16. vuosi.
Olen mielessäni tehnyt vertailutaulukkoja synnyinpitäjäni ja tämän siirtolaiskunnan luottamusmiesten kunnallisten hallintotoimien pituuksista. Lieneekö taulukossani virheitä, mutta tulos näyttää, että Nivalan kunnanvaltuustossa ainoastaan Eero Hourula on päässyt vuosien määrässä Aalen rinnalle. Sellaiset pitkän linjan miehet kuin Samppa Syväluoma, Mikko Toivola, Frans Pirttikangas ym. ovat joutuneet perässähiihtäjiksi.
Kunnanhallituksen puheenjohtajana ei edes kunnan Kalle, siis Kivi-Kalle eli Kaarlo Kivioja pääse Aalen rinnalle. Kallen toimikausi kesti 13 vuotta. Ainoastaan H. E. Olkkonen toimi esimiehenä 20 vuotta, mutta hän ei ollutkaan pelkästään luottamusmies, vaan samalla kertaa virkamies, kunnankirjuri.
Vaalassa ilmestyy kohta pitäjäkirja, siis 30 vuotta myöhemmin kuin synnyinpitäjässä, jossa Toivo Nygård toimitti vastaavan teoksen jo 1970. Tämänkin suuritöisen, 11 vuotta kestäneen valmistelun ajan on toimituskunnan nuijaa heiluttanut tässä esitelty Pelson entinen vanginvartija.
Nivalalaisuuteen on luotettu lujasti vankilan henkilökunnankin keskuudessa. Pelson johtokuntaan saavat viranhaltijat valita edustajansa. Kukaan muu ei ole hoitanut tätä luottamustehtävää niin pitkään kuin Aale Heiska, 20 vuotta.
Sotien jälkeen Karjalan siirtolainen Mikko Heino sai hallintaansa Pelson vanhimpiin kuuluvan Pekkala-nimisen maatilan. Mikolla ei ollut jatkajaa omassa suvussa ja siksi tila joutui myyntilistalle. Aale ilmoittautui ostajaksi ja hänestä tuli Pekkalan isäntä. Päästyään eläkkeelle vankilan virasta hän rakensi talon Vaalan keskustaan ja antoi maatilan isännyyden pojalleen Martille.
Aalen aviopuolisokin, Airi, on nivalalaissyntyinen. Hän on sen Mehtälä-sisarusjoukon jäsen, jonka jäsenistä Ahdista ja Erkistä olen kertonut aikaisemmin.
Järvikylän Pylkönperältä siirtyi kymmeniä vuosia sitten puuhakas veljespari Arvo ja Kalevi Palokangas.
Ensin mainittu aloitti uudisviljelijänä. Jälkimmäinen hakeutui vanginvartijaksi, josta ammatista tulikin sitten elämäntehtävä.
Ilmeisesti Körmy (vankilanjohtajan lempinimi) tykkäsi Kalevin työtyylistä, koskapa ryhtyi kosiskelemaan velimiestäkin talonsa työtouhuihin ainakin kesäkiireiden ajaksi. Hiukan siinä Arvo joutui empimään, kun peltovainiot ja muut kotiaskareet olisivat kaivanneet isännän työpanosta. Lopulta uudisviljelijä kuitenkin suostui vankilanjohtajan esitykseen kolme kuukautta kestävän rupeaman ajaksi, kun haravakoneen ostoonkin olisi saatava lisärahoitusta. Kävi kuitenkin niin, että Arvonkin palveluaika vankien parissa venyi useaksi vuodeksi.
Palokankaan Kalevi sai Pelsolla niin tepsivän opetuksen vankien kaitsemisessa, että hänet katsottiin päteväksi Oulun lääninvankilan viranhaltijan vaalissa ja tuli myös valituksi. Oulussa hän suoritti virkauransa loppuosan ja elää siellä edelleenkin Liisansa kanssa leppoisien vapaapäivien merkeissä.
Liisa on samoja sarjanperäsiä kuin minäkin, Järvenpään Jussin tytär Pirttipuhdosta sieltä Erkkisjärven tuolta puolta.
Samasta Pirttipuhdosta oli lähtöisin Liisan naapuri ja hänen serkkunsa Jorma Arvinpoika Kallio. Hän kuului niihin vankilan viranhaltijoihin, jotka opin tuntemaan hyvin läheisesti. Kyläläiset luottivat Jormaan ja valitsivat hänet mm. Vaalan kirkkovaltuustoon. Siellä työskentelimme, ja aina yhteisymmärryksessä, monia, monia, vuosia.
Aviosiipan Jorma löysi täältä. Hänen puolisonsa oli entinen oppilaani Marjatta Rivinoja. Pariskunta hankki omistukseensa Kuusela-nimisen tilan Nuutilasta Muhoksen Kylmälänkylän läpi kulkevan maantien varrelta. Yhteisvoimin he uudistivat rakennuksia ja viljelivät kasveja ihan mallikelpoisesti. Lakkareissuillani tutustuin tuttavieni työn tuloksiin ja ihastelin niitä.
Jotain ennalta arvaamatonta hämminkiä kuitenkin avioparin elämäntilanteeseen ilmaantui. Monien muiden pelsolaisten esimerkkiä seuraten Jorma haki uuden viran Oulun lääninvankilasta ja sai sen, mutta Marjatta jäi asumaan Kuuselaan. Osoitan sormeni ainoastaan itseeni päin, kun totean tällä kohtaa, että kovin vähän tiedämme etukäteen asioistamme ja elämämme tapahtumista me lapset maan.
Tilanpuutteen takia jää loppujen nivalalaissyntyisten esittely kovin vajavaiseksi. Yritän sentään muutamilla lyhykäisillä virkkeillä heitä kuvata.
Serkukset Reino ja Tauno Uusitalo tunnetaan lähinnä maanviljelijöinä. Kummallakin riitti kuitenkin aikaa päätyönsä ohessa hoitaa lyhyitä jaksoja vankilankin virkoja. Reinon syntymäkoti oli Nuoliperän Lystilä ja Taunon Korpirannan Välilä.
Jo ennen vankilan perustamista nivalalaislähtöinen Aate Palola osti Halmetsalo-nimisen tilan Pelsolta läheltä Muhoksen rajaa. Hän lieneekin ensimmäinen kotipitojani asukas, joka lähti tänne suota raivaamaan. Aaten lapsista kaksi, Unto ja Urho Palola, ovat pitkäaikaisia toimenhaltijoita vankilassa.
Aaten kanssa juttelin mielelläni Nivalan asioista, kun viitisenkymmentä vuotta sitten siirryin tälle paikkakunnalle. Melko kauan on suursuon uranuurtaja jo levännyt multien peitossa, samoin poikansa Urho. Sen sijaan Unton kassa saa vielä keskustellakin, kun sattumalta tapaan hänet kylän raitilla kulkiessani.
Pienessä neliseinäisessä mökissään Sarjanpään Hautakankaalla asuneen Matti Vaaramaan pojalla Lenni Vaaramaalla oli omistuksessaan asutustila koulupiirini alueella. Lennin poika Veikko, siis toisen polven siirtolainen, työskenteli jonkin aikaa vartijana.
Toisen polven siirtolaisia olivat myös Kalevi Viitakangas ja Veikko Saarimaa. Kalevin isän Oton kotitalo on Uuden hautausmaanperällä melko lähellä siunauskappelia, samoin äiti on samalta kulmakunnalta, Suojalan Esteri, joka aivan äskettäin täytti 85 vuotta. Veikon isä oli Kaarlo Saarimaa, joka oli kotoisin Haikaperältä, äiti oli Junttikankaan Elomäeltä Helli -niminen Elo Junttilan tytär. Kumpikin näistä esimerkillisistä uudisraivaajista on jo lepoon päässeiden joukossa.
Lyhyen jakson nivalalaisvartijoita ovat vielä ainakin Matti Hannuksela, Valio Korkiakoski, Reino Konttila ja Erkki Vähätiitto. Matti Hannukselan synnyinkoti on Junttikankaan Koivula. Hänen isänsä oli saman kyläkulman Aurinko-nimisen talon poika, Niilo. Valio Korkiakoski tuli Pelsolle Koskenperältä, Reino Konttila Korpirannalta ja Erkki Vähätiitto Ypyästä. Tähän ryhmään kuuluu myös Onni Tölli, joka oli kotoisin Konttipuhdosta.
Nivalalaisia naisia Pelson vankilan henkilökuntalistoista löytyi vain yksi. Hänen nimensä on Ritva Eskola, jonka koti on Sarjanahteella. Ritvan tehtävänä oli diakoni viran hoitaminen.
Kirjoittaja
Tekstin lähde
Julkaistu aiemmin Nivala-lehdessä 13.4.2000 ja 17.4.2000.