Kirjoittaja
Tekstin lähde
Julkaistu aiemmin Nivala-lehdessä 4.5.2000 ja 22.5.2000
Kolmisen vuotta sitten julkaistussa Nivala-lehden kirjoituksessa kerroin niistä toistakymmenestä synnyinpitäjäni maattomasta rintamamiehestä, jotka sotiemme jälkeen saivat elinkelpoisen asutustilan Säräisniemi-Vaalasta. Joitakin näiden veteraanien lapsista, jopa lapsenlapsistakin, jatkaa isiensä aloittamaa työtä samoilla pelloilla.
Tämän kevään aikana olen selostanut, miten täällä sijaitsevassa Pelson keskusvankilassa on avautunut vanginvartijan vakanssi monelle kymmenelle nivalalaismiehelle ja miten myönteisellä tavalla nämä muuttajat ovat edustaneet synnyinseutuaan uudessa asuinympäristössään.
Nämä kaksi tekijää, rintamamiestilat ja Pelson keskusvankila eivät ole kuitenkaan ainoat, joiden vaikutuksesta meitä ”pulapitäjäläisiä” on viime vuosikymmenten aikana ohjautunut eri alojen työtehtäviin näille maille todella sankoin joukoin.
Poikkeuksellisen paljon Vaalassa tarjottiin työtilaisuuksia 1940-luvulla, kun Oulujoen yläjuoksun Niskakoskea ryhdyttiin valjastamaan energiatuotantoa varten.
Huippuvuosina jokiyhtiön palkkalistoilla oli Jylhämän ja Nuojuan voimalaitostyömailla lähes 3 000 henkeä. Silloin Nivalastakin suunnistettiin joukoittain tänne paremman tilipussin toivossa.
Monen muuttajan pesti kesti vain muutaman vuoden ja he palasivat takaisin synnyinseudulleen. Osa sai vakinaisen ammatin ja viettää vanhuudenpäiviä Vaalassa tai on nukkunut pois.
Rautojanperäläisiä
Lähinaapurinani asuu 77-vuotias Vilho Vuollet. Hänen hyvämuistisuutensa avulla sain tarkistetuksi useiden Nivalasta Vaalaan työmatkoille muuttaneiden henkilötietoja.
Vilho itse kertoi aloittaneensa työrupeamansa kotipitäjässään. Erityisen arvossa hän piti toista vuotta kestänyttä aikaa Kaino Pihlajamaan palveluksessa. Hän palautti muistiin sen suruviestin, joka antoi tiedon Paavon kaatumisesta talvisodan taisteluissa.
Miehen muistissa on selvänä tapahtumasarja, kun hän oli yhtenä jäsenenä saattelemassa Nivalan suurta hevosjoukkoa rintamalle: Heikkilästä taidettiin ottaa kaksi hevosta, Saalastilta yksi ja Pihlajamaalta erittäin vireä hepo, jota vielä Oulussakin piti rauhoitella.
Sotien jälkeen Vilho muutti Vaalaan. Jylhämän rakentaminen oli silloin vielä aivan alkutekijöissä. Kirvesmies oli ammattinimike heti alussa. Metsätöissäkin tuli jossain välissä oltua, mutta enimmäkseen aika kului rakennuksilla. On monta taloa paikkakunnalla, joiden pystyttämisessä on Nivalan mies ollut mukana. Lapset ovat jo omissa ammateissaan ja pois kotoa. Täysin palvellut rakentaja viettää hyväkuntoisena ansaitsemiaan vapaapäiviä kanssani samalla asuinalueella.
Kiinnostavana seikkana tuli esille, että koko suku käytti Nivalassa nimestään muotoa Vuolle. Hakiessaan muuttokirjaa pappilasta oli Hannes Mustakallio sanonut, että nimen lopussa pitää olla t ja pyytänyt ilmoittamaan asiasta äidille ja sisaruksillekin. ”Nimi pitää kirjoittaa Vuollet!”
– Kaikki olemme siitä asti totelleet Mustakallion määräystä, Vilho Vuollet kertoo.
Vilhon velimies Yrjö Vuollet muutti samoihin aikoihin jokiyhtiölle. Hän työskenteli raudoittajien porukassa ja pysyi siinä työkautensa loppuun asti.
Hyvä tuttavani oli myös rautojanperäläinen Heikki Rautaoja, joka teki pitkän päi¬vätyön Oulujoki-yhtiön palveluksessa elämänsä loppuun asti. Lapset ovat löytäneet elämäntehtävän muualta, mutta aviopuoliso Aino asuu naapurinani.
Muita rautojanperäläisiä voimalaitostyömaalla on uurastanut eri pituisia jaksoja ainakin Eino Kauppila, Reino Rautaoja, Ville Rautaoja, Otto Aurinko, Kauko Selkäinaho ja Maija Selkäinaho. Heistä lienee osa palannut synnyinpitäjään. Kauko Selkäinaho menehtyi tapaturmassa. Hän kuljetti jotain yhtiön ajoneuvoa, joka suistui raiteiltaan ja siinä rytäkässä Kaukon elämä päättyi. Maija Selkäinaho työskenteli jokiyhtiön ruokalassa.
Maatalouslomittajia
Nivalalaistyylisestä ahkeruudesta ja riuskoista yrittäjäotteista on täällä Vaalassa saatu selkeästi havaittavaa näyttöä. Tämä on tullut hyvin havainnollisesti esille varsinkin maatalouslomituksen kehittymisessä. Siinä on ollut aivan pääroolissa nivalalaissyntyisen Aatos Mehtälän perhekunta.
Lienee harvinaista, että saman perheen kuusi jäsentä toimii yhtäaikaisesti samassa kunnassa maatalouslomittajina. Aatos itse ja viisi muuta perheenjäsentä kuului monen, ehkäpä noin kymmenen vuoden ajan Vaalan kunnan maatalouslomittajiin.
Ajattelen Aatos Mehtälän kuuluvan siihen joukkoon, joka nykyajan monimutkaisuudesta huolimatta edelleenkin lujasti uskoo siihen lausuntoon, jonka Kyösti Kallio eräässä 1930-luvulla pitämässään puheessa esitti: ”Talonpoika on sellainen valtakunnan napa, jonka ympärillä kaikki muu pyörii.”
Jo 18-vuotiaana Aatos aloitti maataloustyöt Nivalassa. Poikamiehenä hän viljeli Haikarassa Hietikon pientilaa. Osa toimeentulosta saatiin kotipelloilta, joskus piti käydä töissä muualla, kuten usein muillakin pientiloilla. 26-vuotiaana oli avioliiton vuoro. Puoliso löytyi Maliskylältä tunnetusta urheilusuvusta, Feelix Kumpulan tytär Kerttu.
Yhteisvoimin pariskunta uurasti Haikarassa. Joidenkin vuosien kuluttua avautui mahdollisuus tiluksien laajentamiseen. Hietikko myytiin ja Haapaveden Aittokylästä ostettiin suurempi tila, Mäntysaari. Uudessa talossa oli peltoa noin 20 hehtaaria ja lypsylehmien määräkin nousi pian kymmeneen. Vanhan eläinsuojan tuhoutuessa tulipalossa rakennettiin uusi, 16 lehmän navetta.
Hietikon omistaa nykyisin Nivalan maataloussihteeri Hannu Tölli.
Vaalan sukulaisten välityksellä saatiin tieto, että Pelsonsuolla on myytävänä Siimeksen tila. Se päätettiin ostaa. Alkoi jälleen uusi muuttotouhu. Mäntysaari myytiin nivalalaiselle Mauno Padingille ja uuteen kotiin siirryttiin 1974.
Perheen varttuessa ja maanviljelyksen laajentuessa Kertun ja Aatoksen ajatuksissa iti käänteentekevä suunnitelma, joka toteutuikin ja tuotti hyvän hedelmän. Isä, äiti ja kaikki lapset olivat saaneet turvallisen olinpaikan.
Tila luovutettiin vanhimmalle pojalle Hannulle. Aatos siirtyi ensin maataloustarvikealan kenttämyyjäksi ja muutaman vuoden kuluttua maatalouslomittajaksi. Sitä tointa hän ehti hoitaa vielä kymmenisen vuotta ennen eläkkeelle jäämistään.
Aatos ja Kerttu Mehtälän lapset ikäjärjestyksessä:
Hannu, nykyinen Siimeksen isäntä. Viljelee noin 60 peltohehtaaria ja navetassa on 80 nautaa, joista 30 lypsylehmiä, loput mulleja. Toimi va Vaalan kanttorina, nykyisin Pelson keskusvankilan sivutoiminen kanttori.
Juha, maatalouslomittaja. Oli ensin virassa Haapajärvellä, nyt Vaalassa.
Sirkka on vaalalaisen veneveistämö Tervosen omistajan puoliso.
Jounilla on kahdeksastoista vuosi Vaalan maatalouslomittajana. Hänen vaimonsa on myös samalla alalla.
Hilkka on lähihoitaja toimii kunnan lähihoitajana.
Ilkka oli aiemmin maatalouslomittaja, mutta hoitaa nyt Pelson keskusvankilan karjamestarin virkaa. Hänellä on huolehdittavana muun muassa Suomen suurin Lapinlehmä-karjalauma. Tämä lehmärotu oli häviämässä sukupuuttoon, mutta Pelson navetan turvin se saatiin pelastetuksi. Tässä pelastustyössä näytteli melko ratkaisevaa osaa entinen vankeinhoitolaitoksen ylijohtaja K. J. Lång. Lapinlehmiä on Pelson navetassa noin 70. Ilkka hoitaa myös veljensä Pentin kanssa Pelson Pestipojat -nimistä yritystä. He tekevät vapaapäivinään erilaisia töitä pitäjällä. Ilkka on myös kunnanvaltuuston jäsen ja mukana muissakin luottamustehtävissä.
Risto on käynyt rakennusalan ammattikoulun ja on myös merkonomi, toimii liikealalla.
Pentti on käynyt maamieskoulun ja toimi aikaisemmin maatalouslomittajana, mutta siirtyi puutyöalalle.