Ukkojen ajan Matti Marjoniemi ja Nivalan ensimmäiset herättäjäjuhlat

Herännäisyyden historia nimittää 1800-luvun loppupuolta ukkojen ajaksi. Se esiintyi tyypillisimpänä Kalajokilaaksossa, erityisen selväpiirteisenä Nivalassa. Nimitys johtuu siitä, että papisto ei yleensä osallistunut heränneiden seuratoimintaan, vaan puhujina olivat maallikkoukot, joita noina aikoina sanottiin kellokkaiksi.

Yksi näistä Nivalan kellokkaista oli Palosaaren isäntä Matti Marjoniemi. Hän syntyi Karvoskylän Lankilassa 1841. Sieltä hän siirtyi Marjoniemen omistajaksi. Parinkymmenen vuoden kuluttua hän rakensi Palosaaren talon, jota isännöi kuolemaansa asti.

Matti Marjoniemen maalla olevassa torpassa asui heränneen kansan hengellinen ystävä Taneli Rauhala, jonka kanssa suruton ”isoinen isäntä” ei yleensä seurustellut. Kerran kuitenkin Matti Marjoniemen oli pakko lähteä pyytämään torppariaan seurojen pitäjäksi. Yllättyneenä Taneli-ukko sanoi leikillisesti itseään tarkoittaen: ”No, korkealtapa ne siat saavat tänä vuonna rukiita syödä, kun kuhilaitten nenästä”.

Taneli Rauhalan kuoltua 1882 ryhtyi Matti Marjoniemi seurapuhujaksi. Varsin vaatimattomat hänen puhelahjansa olivat, mutta veisuuääni oli hyvä. Joskus seuroissa veisattiin perätysten useita virsiä ennen kuin Saaren ukko puhui. Keskeisenä ajatuksena oli usein: ”Ottakaa ajasta vaarin”. Se on tarpeellinen kehotus meidänkin kuultavaksemme.

Piispa Kareksen kuvaus Matti Marjoniemestä

Piispa Olavi Kares on useiden Matti Marjoniemen aikalaisten haastattelujen perusteella kirjoittanut hänestä seuraavan kuvauksen: ”Vilhelmi Malmivaaran ja Mauno Rosendalin käynnit olivat Matti Marjoniemen elämässä juhlahetkiä”.

Kerätessään herännäisyyden historian tietoja Nivalan seudulta piti Rosendal Matti Marjoniemen kotia keskuspaikkanaan. Vilhelmi Malmivaaran ja Marjoniemen suhde oli hyvin vapaa ja läheinen. Kerran Malmivaara oli ilmoittanut tulevansa määräpäivänä Palosaaren seuroihin, mutta jostain syystä hän myöhästyikin niin paljon, että saapui perille vasta seuraavana päivänä. Hänen vihdoin tultuaan seisoi Palosaaren isäntä pihalla ja sanoi rakkaalle vieraallensa: ”Olenko minä mikään ukko Valtio pitääkseni vuorokausikaupalla koko Nivalaa talossani.” Ystäväkansa oli nimittäin saapunut jo edellisenä päivänä ja jäänyt taloon yöksi, kun odotettu vieras myöhästyi.

Kun Matti Marjoniemen maallinen elämä oli päättynyt 31. päivänä maaliskuuta 1909, saapui Malmivaara tekemään viimeistä palvelusta ystävälleen, joka oli saanut hyvänä taloudenhoitajana olla Nivalan heränneen kansan keskuudessa. Hautajaisseuroissa hän kyseli heränneeltä kansalta: ”Mitä luulisitte tämän vainajan sanovan, jos hän saisi nyt puhua? Eiköhän olisi hänellä sama kehoituksen sana kuin ennenkin. Ottakaa ajasta vaarin.” Niin voimallisesti oli tämän Palosaaren ukon viimeinen seurapuhe vaikuttanut, että koko seuraväki itki.

Nivalan ensimmäiset herättäjäjuhlat, vapaaehtoisuuden ja vieraanvaraisuuden malli

Nivalassa on järjestetty herättäjäjuhlat seitsemänä kesänä, useammin kuin missään toisessa seurakunnassa. Ensimmäisen, kerran herännyt kansa kokoontui näille juhlille heinäkuussa 1894 Karvoskylän Palosaaren taloon. Herättäjäjuhlien historiassa nämä juhlat olivat järjestyksessään toiset, ensimmäiset juhlat pidettiin Ylistaron Malkamäessä Juho Malkamäen talossa.

Jo lapsuuden aikana kuuntelin tarkkaavaisesti, kun tilaisuuksissa mukana olleet kertoivat näiden juhlien järjestelyistä ja tapahtumista niiden aikana. Vuosien varrella on muodostunut käsitys, että Palosaaren juhla on malliesimerkki ihmisten vapaaehtoisuudesta ja vieraanvaraisuudesta.

Ei ole ihme, kun Muhoksen silloinen kappalainen Erkki Pesonen kirjoitti Hengellisen kuukauslehden selostuksessa, että Nivalassa ei tarvita rahaa. Siellä annetaan ilmaiseksi kaikki tarpeellinen, ruoka, kahvit, majoitus, hevoskyydit Ylivieskan asemalta juhlapaikalle ja myös paluukyyti. Ajurille ei kelpaa raha, vaikka sitä koettaa hänelle tyrkyttää.

Joskus 1930-luvulla kaksi Palosaaren juhlien pitokokkia, Peltaanin emäntä Maria Hyyppä ja Vähäahon emäntä Kaisa-Liisa Vähäaho muistelivat, että Matti Marjoniemen karjasta teurastettiin kolme aikuista lehmää sekä useita mulleja ja lampaita. Niistä valmistettu lihakeitto riitti hyvin tuhatlukuiselle juhlakansalle.

Pohjanmaan rautatie oli valmistunut edellisellä vuosikymmenellä. Suurin osa vieraista saapuikin junalla sekä etelästä että pohjoisesta Ylivieskan asemalle. Sieltä sadat hevosvaljakot keiseineen ja trilloineen kiidätti heidät juhlapaikalle ja päätösseurojen jälkeen takaisin. Se oli todellista kökkähenkeä. Matti Marjoniemi oli etukäteen varannut ison laitumen vieraiden hevosia varten.

Keskeisin asia

Keskeisin, kaikkein tärkein asia näilläkin juhlilla oli Jumalan Sanan julistus. Palosaaren pihamaalle oli rakennettu kukkasin koristeltu puhujalava. Saarnamiehinä olivat muun muassa Merimies-lähetyksen johtaja Elias Bergdahl, Herättäjän ensimmäinen matkasaarnaaja Antti Rissanen, rovasti Vilhelmi Malmivaara ja rehtori Mauno Rosendal.

Rosendal otti juhlapuheensa lähtökohdaksi profeetta Jeremian kirjan 30. luvusta sanat: ”Minä kasvatan umpeen sinun haavasi ja parannan sinut saamistasi iskuista, sanoo Herra. Sinut, Siion, jolla on nimenä hyljätty se, josta ei kukaan välitä. Näin sanoo Herra: Katso, minä käännän Jaakobin majojen kohtalon, minä armahdan hänen asuntojansa ja linna on oleva oikealla paikallansa. Ja niistä on kaikuva ylistyslaulu ja iloitsevaisten ääni. Minä enennän heidät, eivätkä he vähene, minä saatan heidät kunniaan, eivätkä he halvoiksi jää.”