Etusivu / Perinnepankki / Väinö Vähäsarjan artikkeleita / Utajärven ensimmäinen kirkkoherra Erkki Pesonen

Utajärven ensimmäinen kirkkoherra Erkki Pesonen

Oulujokilaakso kuului keskiajalta lähtien Limingan suureen kirkkopitäjään vuoteen 1610 saakka, jolloin Oulu itsenäistyi omaksi kirkkoherrakunnakseen, jonka kappeliseurakunnaksi liitettiin silloin Muhos, siihen Utajärvenkin alueet kuuluivat.

Muhoksesta tuli 1700-luvun puolivälissä itsenäinen seurakunta ja Utajärvestä vuonna 1760. Sen kappelisenaatin päätöksellä muodostettiin Utajärvestä vuonna 1886 itsenäinen kirkkoherrakunta. Ensimmäisen kirkkoherransa se sai kuitenkin vasta 1899. Hän oli Erkki Pesonen, jota voidaan täydellä syyllä nimittää Oulujokilaakson papiksi, silla hän oli sananpalvelijana Oulujoella, Muhoksella ja Utajärvellä yhtäjaksoisesti yli 40 vuotta.

Pesonen oli herännäisyyden merkkimies

Erkki Pesonen oli viime vuosisadan lopussa ja tämän vuosisadan alussa eräs herännäisyyden historian merkittävimpiä sananpalvelijoita. Vilhelmi Malmivaaran, Mauno Rosendalin, Juho Malkamäen ja Johannes Väyrysen rinnalla hän oli Hengellisen Kuukauslehden ahkerimpia avustajia ja herättäjäjuhlien huomattavimpia puhujia neljän vuosikymmenen aikana.

Elämän koulussa köyhtyneen heränneen papin lapsenmielinen luottamus Jumalan armoon tulee näkyviin puheen katkelmasta, joka pikakirjoituksella on talletettu jälkipolville: ”Minulla itselläni ei ole kerrassaan mitään, joka johtaisi pelastukseen. Kaikki on Herran hoidossa. Minä koetan pysyä nöyränä armon kerjäläisen, ansiottomana joka puolelta. Olen kokonaan riippuvainen Herrasta. Hän jakaa minulle ansiottomalle, ja sen tähden koetan pysyä Herran edessä hiljaa. Olen köyhänä ja Jumalan kaikki käskyt rikkoneena Hänen edessään. Olen tällaisena Herran käsissä: Hänen rakkautensa pelastaa minut. Hänessä on toivoni, sillä Hän, suuri Armahtaja, on köyhimpiä ja huonoimpia vartan.”

On sanottu, että kun Erkki Pesonen nousi puhujan paikalle esimerkiksi herättäjäjuhlilla, tunsi herännyt kansa hänet erityisen läheiseksi ja rakkaaksi. Tätä asiaa kuvaa Oskari Vihantolan päiväkirjamerkintä vuodelta 1925: ”Rovasti Pesonen on nykyään ikään kuin isä heränneiden pappien joukossa. Mielellään häntä kuunnellaan. Hänen puheensa on kuin tuumailua. Jo hänen ulkomuotonsakin tekee henkevän vaikutuksen.”

Kaikesta jännittyneisyydestä vapaa persoona

On kerrottu, että Erkki Pesosen raittiissa ja kaikesta jännittyneisyydestä vapaassa persoonassa oli jotain aivan erityisesti puoleensa vetävää. Hänen leppoisa elämänasenteensa oli tullut hupaisalla tavalla näkösälle jopa virka-asioissakin. Kun piispa J.R. Koskimies piti piispantarkastusta, niin hän kiusaantui siitä, että Pesonen vasta viime hetkessä kyhäsi virallisen seurakuntakertomuksen.

Piispan päiväkirjassa on seuraava merkintä: “Sanoin Erkille, ettei ainakaan sitä sovi moittia, että tiedot ovat vanhat, kun ei muste ole vielä kuivanut. Erkki arveli, ettei numeroilla pidä yritellä hengellistä elämää arvioida. Se on yhtä vaikeaa kuin piimän mittaaminen kyynäräkaupalla.”

Leppoisa oli myös se keskustelu, joka käytiin Pesosen ja erään avioeroa hakeneen seurakuntalaisen kesken. Kirkkoherra oli kysynyt virastoonsa saapuneelta mieheltä avioeroaikeensa syytä. Mies vastasi: ”Vaimollani ja minulla ei ole enää rakkautta jäljellä.” Siihen Pesonen huomautti: ”No voi toki, ei me olla Alman kanssa enää kymmeniin vuosiin rakastettu toisiamme, me on oltu vain.” Asiakirjatiedot eivät kerro, miten mies oli suhtautunut kirkkoherransa tuumailuun, mutta antavat elävän kuvan Utajärven kirkkoherran leppoisasta luonteenlaadusta.

”Vaivaisia Herra rakastaapi”

Rovasti Pesosesta on sanottu, että hän ei löytänyt itsestään mitään muuta kuin kuolemaa, mutta Kristuksesta hän oli löytänyt elämän. Tätä löytämäänsä elämää hän muillekin elämäksi tarjosi.

Usein hän puheissaan toisti kehotusta: ”Olkaa kipuinenne ja vaivoinenne hiljaa Armahtajanne edessä.” Puhuessaan suuressa nuorisojuhlassa Oulussa keväällä 1925 iäkäs sananpalvelija viitatessaan siihen Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnin lausui painokkaasti: ”Hän tuntee teidät, Hän tietää kovuutenne ja suuret puutteenne, mutta vaivaisia Herra rakastaapi ja iloitsee, kun niitä auttaa saapi.”

Kun tämän rakastetun Herran palvelijan työpäivä päättyi helluntaina 1930, muistivat ystävät hänen seuroissa lausuneen: ”En minä puolestani uskalla toivoa mitään loistavaa voittopalkintoa ja kruunua. Kiitän nöyrästi Herraa siitä, kun saan taivaassa olla vaikka ovensuussa ja toivottaa ystävät tervetulleiksi.”

Liitto 22.6.1982
Teksti:

Väinö Vähäsarja