Valvontakomissio määräsi suojeluskuntalain kumottavaksi

Suomi vieraan vallanpitäjän puristuksessa

Jatkosota päättyi 30.9.1944 solmittuun välirauhaan. Arvelimme pääsevämme vihdoinkin rauhassa rakentamaan. Erehdyimme. Paljon vaikeita asioita ilmaantui ratkottavaksi. Varsinkin syksyllä 1944 ja vielä kesällä 1945 tilanne oli tukala.

Lauantaina marraskuun 6. päivänä 2004 tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun liittoutuneiden valvontakomissio määräsi suojeluskunta- ja sotilaspoikajärjestöt lakkautettaviksi. Komission antamia käskyjä oli pakko totella.

Toimin silloin Nivalan Suojeluskunnan paikallispäällikkönä, sotilaspoikajohtajana ja järjestön asevaraston hoitajana. Virkavelvollisuuksiini kuului hoitaa kaikki ne tehtävät, jotka aiheutuivat tästä komission antamasta käskystä. Eräiltä osin ne menivät niin ongelmallisiksi, että johtivat tutkintavankeuteen Vaasan linnaan.

Suojeluskuntalaki kumottiin puheenvuoroitta

Yleinen käsitys oli, että työ suojeluskunnissa jatkuu välirauhan jälkeen kuten aikaisemminkin. Olihan kysymyksessä huomattava osa lailla säädetystä maanpuolustustehtävästä.

Tähän käsitykseen ei kuitenkaan yhtynyt liittoutuneiden valvontakomission neuvostoliittolainen puheenjohtaja kenraalieversti Andrei Zdanov. Hän antoi aamulla 31.10.1944 silloiselle puolustusministeri Rudolf Waldenille tiukan määräyksen, jonka mukaan laki suojeluskunnista on kumottava 7.11.1944 mennessä ja suojeluskunnan sekä sotilaspoikien kaikki toiminnot heti lopetettava.

Tuskin yhtään toista Suomen lakia on kumottu niin nopeasti kuin lakia suojeluskunnista. Hallitus antoi jo samana päivänä kumoamisesityksen eduskunnalle, joka klo 14.00 pidetyssä täysistunnossa lähetti asian puolustusvaliokunnalle. Valiokunnan kokous alkoi klo 14.09. Sen mietintö pantiin pöydälle klo 16.00 alkaneessa istunnossa. Sitten pidettiin 5 minuutin tauko ja uusi täysistunto alkoi klo 16.35. Siinä asia lähetettiin suureen valiokuntaan. Kukaan ei nytkään pyytänyt puheenvuoroa.

Samana päivänä klo 17.30 eduskunta kokoontui vielä täysistuntoon, jossa oli yleiskeskustelu ja yksityiskohtainen käsittely. Yhtään puheenvuoroa ei käytetty. Näin eduskunta hyväksyi kumoamisesityksen toisessa käsittelyssä ääneti. Syvässä hiljaisuudessa kuului vain puhemiehen nuijan iskut.

Asia tuli ratkaisevaan, kolmanteen käsittelyyn 3.11.1944 pidetyssä eduskunnan täysistunnossa. Tästä historiallisesti merkittävästä istunnosta oli poissa 77 kansanedustajaa. He eivät voineet olla mukana sillä hetkellä, kun tämä kipeä pakkopäätös lyötiin lopullisesti lukkoon.

Näin pikaisesti syntyi se eduskunnan päätös, joka kertaiskulla lopetti kaiken toiminnan sekä suojeluskunnissa että sotilaspoikaosastoissa.

Henkilökohtaisesti surin kaikkein eniten poikaosastoissa selkeästi näkyvää tappiomielialaa. Nivalassa toimi silloin 533 aktiivista sotilaspoikaa, jotka kaikki osallistuivat innolla kokovuotiseen toimintakilpailuun. Kun kisa yllättäen katkaistiin, niin pettyneitä poikia oli joukoittain eri kyläkulmilla.

Viimeiset kokoukset

Toimistoni puhelin soi 4.11.1944 aamulla. Suojeluskuntapiiristä annettiin käsky, jonka mukaan esikunnan puheenjohtajan ja paikallispäällikön on saavuttava samana päivänä piirin toimitalossa pidettävään kokoukseen.

Ilmoitin heti tämän käskyn Heikki Kivimäelle. Matkustin hänen seurassaan Kokkolaan. Kahdestaan edustimme Nivalan Suojeluskuntaa piirin viimeisessä kokouksessa.

Kivimäki valittiin tämän kokouksen puheenjohtajaksi. Siinä todettiin suojeluskuntatyö päättyneeksi ja piirin toimitalo, Vartiolinna, lahjoitettiin Kokkolan kaupungille.

Seuraavana aamuna eli 5.11.1944 hälytin koolle puhelimella ja suusta suuhun menetelmällä Nivalan Suojeluskunnan viimeiseen kokoukseen. Kirjallisia kutsuja ei ehditty toimittaa, koska koko järjestön elinaika päättyi jo tulevana yönä klo 24.00.

Vain parisenkymmentä jäsentä saapui tähän tärkeään tilaisuuteen. Heikki Kivimäki toimi puheenjohtajana, kuten monta kertaa aikaisemminkin. Vanhan veteraanin hiljainen ääni, mutta muuten erittäin arvokas esiintyminen ilmaisi kokousväelle, että nyt ollaan kirjoittamassa yhtä merkittävää lehteä pitäjähistoriaan.

Siinä kokouksessa ei kinasteltu, vaan yksimielisesti lahjoitettiin koko omaisuus, suojeluskuntatalo tontteineen ja irtaimistoineen kotikunnalle.

Nivalan suojeluskuntataloa ei onneksi jätetty kylmilleen. Sen suojissa toimi muun muassa useita vuosia Nivalan ensimmäinen oppikoulu ja asuntolanakin sitä käytettiin. Hirsistä tehty rakennus purettiin 1960-luvulla ja siirrettiin muualle. Tontilla on nyt uusi opinahjo. Niva-Kaijan koulu, jossa ahertavat Nivalan peruskoulun yläasteen opettajat ja oppilaat.

Viimeinen esikunta

Nivalan Suojeluskunnan esikunnan kokoonpano oli marraskuun 6. päivänä 1944 seuraava:

Paikallispäällikkönä Väinö Vähäsarja, esikunnan puheenjohtajana sk. veteraani Heikki Kivimäki ja muina jäseninä sk. veteraani Erkki Hantula, Pokelan isäntä J. E. Nivala, metsätalousneuvoja Armas Pohja sekä kauppiaat Matti Pajuja N. A. Hakala.