Viime vuosisadan hiihtokuningas: Jussi Ritola

Jussi Ritolan suonissa virtasi syntymästä saakka oikeaa urheilijaverta. Äidin puolelta hän oli sukua ensimmäiselle suurhiihtäjälle Aappo Luomajoelle, joka oli Jussin äidin serkku.

Isän, aikaisemmissa kirjoituksissani mainitsemani Rito-ukon, innostava vaikutus on myös merkittävä. Ritolan pojat panivat kaikessa siinä, mikä oli sukua urheilulle, taitonsa liikkeelle. Talossa nikkaroitiin suksia, keitettiin rasvoja, tärkeä toimitus oli myös äijän mittapuu talon ovipielessä. Jussin vankkumaton päämäärä oli myös huomionarvoinen tekijä. Hän janosi kunniaa ja maailmankuulua mainetta. Sukulainen, Ukko-Luomajoki pysyi melko pitkään kuitenkin raudanlujana ja jätti Jussin usein taaksensa. Samoin varsinkin Utajärven ja Iin hiihtouroot pitivät huolen, ettei hiihtokuninkaan kruunu liian helpolla Haapavedelle asettunut. Jo ensimmäisissä Oulun hiihdoissa 17-vuotias Jussi Ritolan kunnianhimoisena haaveena oli voitto. Luomajoki piti kuitenkin huolen siitä, että se tällä kertaa tuli aikamiehelle eikä kasvavalle nuorukaiselle. Mutta toinen sijakin on hämmästyttävä saavutus kisoissa, joissa olivat mukana maamme parhaat hiihtäjät.

Läpimurto 1892

Talvi 1892 oli todellinen läpimurtovuosi Jussi Ritolan hiihtouralla. Silloin hän voitti tunnetuimmassa kansainvälisessä kilpailussa Ruotsissa parasta ulkomaalaista, joka oli norjalainen 28 kilometrin matkalla noin 13 minuuttia ja parhaat ruotsalaiset jäivät vieläkin kauemmas. Silloin pienet pojat ja tytöt leikkivät hiihtäessään Ritolaa. Sanottiin, että ”siinä on urheilija, joka on uljaista uljain. Junankin kanssa kykenee hiihtämään tuo puolijumalan kunniasta kuuluisa Jussi Ritola, nuori, solakkavartaloinen, keskimittainen, ryhdikäs…”

Seuraavana vuonna 1893 hän voitti Oulun hiihdoissa 30 että 50 kilometrin matkan. Silloin oli jokaisen myönnettävä, että Vatjusjärven rannalla on kasvatettu Ukko-Ritolan valmennuksessa Suomen ylivoimainen hiihtokuningas. Sanotaan, että palkintojenjakotilaisuudessa Oulun hiihtojen ja koko ”Suomen hiihtourheilun isä” rehtori Sakari Vesterlund oli puheessaan ylistänyt Ritolan mahtavaa hiihtovoimaa. Jussi ei ollut jäänyt sanattomaksi, vaan oli pitänyt voimakashenkisen hiihtourheilua ylistävän puheen ”ihan rehtorin puheen vertaisena”, vaikka olikin kouluja käymätön mies.

Eräs Ritolan oma kuvaus

Valaisevan kuvan viime vuosisadan karuista olosuhteista saamme tutustuessamme siihen lausuntoon, jonka Jussi Ritola oli 1935 antanut Jussi Kirjavaiselle. Entinen hiihtokuningas oli sanonut silloin haastattelijalleen näin: ”Hepoaho oli Haapavedellä käymässä, oli mies silloin parhaassa kunnossaan, mutta minä olin harjoittelematon. Sääskelässä ei ollut suuhun pantavaa, vain nälkä natisi nurkissa ja synkkä murhe leivästä painoi mieltä. Pakkasta oli kolmekymmentä astetta, läksin kilpailuihin, tuonne järven päähän, ajattelen, että jos saisin joko kolme tai neljä markkaa – onneton. Arvan vedossa nostin ykkösnumeron ja Hepoaho sai kakkosen ja pääsi ajamaan minuutin kuluttua takaa. Kun kahdesta peninkulmasta oli viisi kilometriä jäljellä, ei Otto ollut vieläkään rakoa pienentänyt. Ryyppymäen päällä katsahdin viimeisen kerran taakseni ja näin Hepoahon kiipeämässä alhaalla. Annoin silloin mennä, sillä minulla oli enää alamäkeä edessä. Sain kaksikymmentä markkaa, ja mökistä oli köyhyys kaukana ja samalla oli Haapaveden hiihtokunnia pelastettu”.

Ritolan kuvaama kilpailu on ollut helmikuun 2. päivänä 1900 ja eräiden tietolähteiden mukaan pakkasta on ollut peräti 33 astetta. Silloin ei liene ollut käytössä pakkasrajaa.

Mainetekoja 35 vuotta

Edellä on jo todettu, että Ritola oli vain 17-vuotias saavuttaessaan ensimmäisissä Oulun hiihdoissa Luomajoen jälkeen toisen sijan. Hänen kestävyytensä ja kilpailuhalunsa poikkeuksellinen voimakkuus tulee näkösälle, kun todetaan, että hän vielä 1924, jolloin oli jo 53-vuotias, saavutti Raahen suojeluskuntapiirin hiihtomestaruuden ikämiessarjassa. Tämä on todistus siitä, että suurhiihtäjäaines oli Jussi Ritolassa todella sitkeää laatua.

On sanottu, että Ritola muistutti ulkomuodoltaan kuningas Kustaa II Aadolfia. Kuninkaallisten omaisuuksien haltijaa hänestä ei koskaan tullut, vaan hän pysyi pienen Sääskelän isäntänä Haapaveden Vatjusjärvellä. Hiihtolatujamme kuninkuutta sen sijaan Ritola piti hallussaan ehkä näkyvämmin kuin kukaan muu suomalainen suurhiihtäjä.

Hiihtourheilumme alkuvuosikymmeninä oli Haapavedellä kehitetty suksimalli yleisimmässä käytössä. Se oli lähtöisin Rito-ukon aivoista, mutta aikakirjoissa mainitaan tämän asian kohdalla hänen poikiensa nimet. Ennen kaikkea Jussi Ritola kuvataan erinomaisena suksiseppänä, vaikka suurin ansio ilmeisesti olisi annettava hänen veljelleen.

Ritolan valmistamat sukset saivat Oulun ja Helsingin suurissa suksi näyttelyissä I-palkinnon. Tukholman kansainvälisessä suksinäyttelyssä nämä sukset julistettiin ”korkeimman palkinnon” arvoisiksi.

Ensimmäisen hiihtokuninkaamme monipuolista toimintaa kuvaavana seikkana mainittakoon, että hän oli jäsenenä vuonna 1917 perustetun Osuuskunta Suomen Suksi hallintoneuvostossa ja että hänet kutsuttiin vuonna 1926 Lahden kongressikisojen yhteydessä pidetyn suksinäyttelyn palkintolautakuntaan.