Sivustolla käytetään cookie- eli evästetiedostoja siten, että palvelun käyttäjän yksityisyydensuojaa ei loukata. Evästeitä käytetään mm. mittaus- ja tutkimustarkoituksiin verkkosivuston käytön tyypin ja määrän selvittämiseksi. Emme käytä evästeitä käyttäjän henkilöllisyyden selvittämiseen. Emme myöskään yhdistä IP-osoitetta käyttäjään tai kerää muita tietoja, joista käyttäjän henkilöllisyys selviää suoraan, ellei näitä tietoja ole lähetetty verkkolomakkeilla verkkopalvelussa vieraillessa.
Evästeitä voidaan käyttää myös yrityksille suunnattuun suoramarkkinointiin tai käyttäjäluetteloihin perustuvaan markkinointiin sekä uudelleenmarkkinointiin (remarketing). Tällaisen markkinoinnin päämääränä on tiedottaa yrityksen ajankohtaisista palveluista sellaisille käyttäjille, jotka ovat vierailleet yrityksen sivuilla aikaisemmin. Emme luovuta henkilökohtaisia tietojasi kolmansien osapuolten mainostajille.
Evästeet eivät mahdollista käyttäjän päätelaitteen tallennuslaitteen, kuten kovalevyn tietojen tarkastelua tai kopioimista. Käyttäjä voi halutessaan estää evästeiden vastaanoton Internet-selaimensa asetuksista, mutta se voi estää sivuston toiminnan eikä näin ollen ole suositeltavaa. Käyttäjä voi myös milloin tahansa poistaa Internet-selaimensa tallentamat evästetiedostot päätelaitteeltaan.
Voit estää evästeiden tallentamisen muuttamalla selaimen tietoturva-asetuksia. Huomioi kuitenkin, että kaikkia verkkopalveluiden toimintoja ei välttämättä voi käyttää ilman evästeitä. Selaimen asetuksista voit myös asettaa tilan, joka ilmoittaa tallennettavasta evästeestä ja tämän jälkeen voit joko hyväksyä tai hylätä evästeen.
Lisätietoja evästeistä ja verkkopalveluiden turvallisesta käytöstä voit lukea Viestintäviraston sivuilta.
Lisätietoja selainkäyttöön perustuvasta mainonnan kohdentamisesta saat Your Online Choices -sivustolta.
Tämä on Nivala-Seura ry:n henkilötietolain (10 ja 24 §) ja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste. Laadittu 20.5.2018.
1. Rekisterinpitäjä
Nivala-Seura ry.
Kalliontie 30
85500 Nivala
hanna.jarviluoma@nivalaseura.fi
2. Rekisteristä vastaava yhteyshenkilö
Hanna Järviluoma
Kalliontie 30
85500 Nivala
3. Rekisterin nimi
Nivala-Seuran verkkopalvelujen asiakasrekisteri.
4. Oikeusperuste ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen oikeusperuste henkilötietojen käsittelylle on asiakkaiden kanssa tehty yhteinen sopimus.
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on palvella asiakkaita sekä toimittaa asiakkaiden tekemät tilaukset.
Tietoja ei käytetä automatisoituun päätöksentekoon tai profilointiin.
5. Rekisterin tietosisältö
Rekisteriin tallennettavia tietoja ovat: henkilön nimi, osoite ja puhelinnumero, mahdolliset ostokset, sähköpostiosoite. Tiedot säilytetään kirjanpitoa varten kuusi vuotta ja sen jälkeen hävitetään asianmukaisella tavalla.
6. Säännönmukaiset tietolähteet
Rekisteriin tallennettavat tiedot saadaan asiakkaalta mm. www-lomakkeilla lähetetyistä tiedoista, sähköpostitse, puhelimitse, sosiaalisen median palvelujen kautta, sopimuksista, asiakastapaamisista ja muista tilanteista, joissa asiakas luovuttaa tietojaan.
7. Tietojen säännönmukaiset luovutukset ja tietojen siirto EU:n tai ETA:n ulkopuolelle
Tietoja ei luovuteta säännönmukaisesti muille tahoille. Tietoja voidaan julkaista siltä osin kuin niin on sovittu asiakkaan kanssa.
8. Rekisterin suojauksen periaatteet
Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti. Kun rekisteritietoja säilytetään Internet-palvelemilla, niiden laitteiston fyysisestä ja digitaalisesta tietoturvasta huolehditaan asiaankuuluvasti. Rekisterinpitäjä huolehtii siitä, että tallennettuja sekä palvelimien käyttöoikeuksia ja muita henkilötietojen turvallisuuden kannalta kriittisiä tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja vain niiden työntekijöiden toimesta, joiden työnkuvaan se kuuluu.
9. Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista
Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa).
10. Muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet
Rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus pyytää häntä koskevien henkilötietojen poistamiseen rekisteristä (”oikeus tulla unohdetuksi”). Niin ikään rekisteröidyillä on muut EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaiset oikeudet kuten henkilötietojen käsittelyn rajoittaminen tietyissä tilanteissa. Pyynnöt tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa).